The reason why I smile

Mulla on maailman ihanin mies. Tai minulle parhaiten sopiva. 

Anteeksi, olen taas liian väsynyt jaksaakseni ladata ainuttakaan kuvaa tähän, mutta aattelin vähän huuella jotain, ettette luule minun kelevanneen karhun välipalaksi. Vaikka tänään se kontio oliki nakellu muurahaiskekoja ja tassutellu taas pitkin aurausta. 

Ja vaikka tänään vähän hajosinki pitkästä aikaa kylyvöön oikeen urakalla niin ei, en ole kuollu. Oon vaan keskittyny lähinnä töitten tekemiseen ja urheilemiseen. Reeni on kulukenu ihan kivasti, tosin tänään tehtiin niin pitkä päivä että jalaka ja käjet siirty huomiselle, ko ei vaan jaksanu. 

Mulla oli ehkä jotaki suuriaki ajatuksia mielessä, mutta ko justiinsa ko alotin kirjottamisen, parempi puoliskoni päätti soittaa niin kaikki ajatukset häipy mielestäni tyystin. Mutta sen voin sanoa, että väsynyt oon aina päivien päätteeksi. Meen kasiltaki nukkumaan ihan kevyesti, useimmiten ysiltä. 

Vanahuus ei tule yksin!

Mutta nyt pitää jaksaa valavoa vielä hetki, että saa saunassa käytyä ja lähtiä käyttämään sitä karvasempaa puoliskoani hieman lenkillä ennen bastua.  

Palaillaan joskus, jos tulee piempiki hilijasuus vielä niin äläkää ihimetelkö!

You gave me magical, I gave you wonderful.

Aattelin ihan nopsasti tulla kertomaan, että olen hengissä ja minulla on ollu mitä mainioin maanantai. Kaikenlaisia kuviakin olis, mutta hermo ja jaksaminen ei riitä niitten lataamiseen ja laittamiseen, ko ihan kohta on pakko painua unille. 

Olen tosiaan tässä enemmän ja vähemmän lomaillu semmoset pari viikkoa ja teheny ittelleni tärkeitä asioita, kuten ottanu rennosti, reissannu miehekkeen kans, nauttinu lämmöstä, mökkeilly, käyny ongella, grillannu, vieraillu yksissä lakkiaisissa, syöny jäätelöä, shoppaillu, hengaillu huippujen ystävien ja rakkaitten kans ja vaan ollu onnellinen.

Tänään alotin taas jokakesäisen, jo perinteeksi muodostuneen vääntämiseni Naruskan takamailla kera nallekarhujen ja männynsiementen sun muitten. Työpäivän kruunasi tosiaan nallen jälijet, josta lupaan laittaa teille kuvan joskus paremmalla ajalla. Helekutin kuuma oli ja jalostavaa vitutusta oli aistittavissa, muttako työpäivä päätty, oli olo suorastaan huippu. Väsyneenä kattelin Naruskan erämaita auton ikkunasta ja mietin elämän pieniä ja suuria asioita. Kotosalla ei sitten enää väsyttänytkään, ja ylitin itteni äärimmäisesti tekemällä salireenin. Enpä ollukaan teheny sitä yli puoleen vuoteen. Selekä-rinta-olokapäät ja ai että oli makijaa. Päätin jo, että seuraava reenipäivä eli jalaka-käjet on torstaina. Ei sitten tartte kipeillä koivilla loikkia pitkin mättäitä ko yks päivä. 

Huippua. Iltasella kävin vielä pienen lenkin koiran kans mettässä ja saunottua sekä laitettua eväät ja aamupuurovehkeet valamiiksi olinki ihan naatti ja valamis painumaan pehkuihin. Illan kruunasi Leena, joka saa aina muistamaan sen, että ystävien kohalla ei tosiaankaan ratkaise määrä, vaan se laatu. Ja ko net ystävät on parasta a-laatua, saa kaikki muut apinat ja idiootit suksia vaikka suolle.

Pohojimmiltaan minä oon niin onnellinen köllykkä, että en tiiä onko kaikki tämä ilon määrä näin pienelle ees mahollista. Mutta nyt unten maille, että jaksaa huomenna taas töihin. Öitä!