Lead me into the night.

Otsikko on varmaan kiertänyt täällä ennenkin mutta whatever, sattui soimaan tuossa juuri sopivasti ja on aina hyvä piisi. Tällä elämänkokemuksella (jota on muuten ihan hirviästi) saanut jo uusiakin merkityksiä. 

Itte asiassa kyseinen kipale innoitti kirjautumaan PikkuMustaan piiiiitkästä aikaa. Taaskaan en siis kuollut, ainuastaan vaan aloitin harjottelun. Monta kertaa aattelin, että hei, nyt minä tulen kertomaan, että saatiin meijän gradusta JUMANKEKKA VITONEN ja se on nyt luettavissa, jos jotaki onnetonta kiinnostaa. No, parempi myöhään ko ei milloinkaan. Taitaa olla meikän motto. Selkeesti on niin törkiän hyvä työ, että kannatteepi ihan kaikkien käyä lukemassa. Löy'ätte varmaan kuukkeloimalla sen.

Ihan valamiita tässä ei vieläkään olla, harjottelu vetelee ihan viimisiään, mutta aika erilaista on tänä syksynä ollut. Jos siis vertaa lipaston penkkien kuluttamiseen. Tämmönen herkkis ko oon, oon antanu ajan jo mullata eiku siis kullata kaikki muistot ja ihan tippa linssissä muistelin tuossa äskönki ensimmäisen opiskelusyksyn viimisiä hetkiä bätmänluolassa kera iki-ihanan Marjuskan ja viinilasin, mutta siis työelämä (tai siis "työelämä") on kuiteski kivempaa ko opiskelu. 

Ei itku ko minua nyt melekeen itkettää tämä ajan kuluminen. Tuntuu, että eilen olin ekaa kertaa ihan into piukeena siitä, että minulla on ihka oma (siivouskomeron kokoinen) työhuone! Ja vähintäänkin toissa päivänä yleensäkin tanssin riemusta siitä syystä, että pääsin logopedialle opiskelemaan. 

Eli summa summarum, vaikka en oo saanukaan viettää syyslomaa kiitos palakattoman harjottelun, syksy on menny ihan valtavan nopiaa vauhtia ja eilen oisin ottanu vastaan harjotteluni viimisen asiakkaan (jos hää ois vaan muistanu tulla paikalle). Että tässä se nyt sitten sekin oli. Mitä? Hetkinen, ei voinu olla. Mutta oli kuitenkin. Vinkki vitonen, jos harjottelun alussa tuntuu, ettei ei heleketti, nelijä kuukautta, niiiiiin pitkä aika, niin ihan kohta tet huomaatta, että mihis kuttuun se nelijä kuukautta oikeen katos?

Ja vaikka on välillä v-ituttanu ajella tuota työmatkaa tuossa, niin siltikin voin sanoa, että ite työstäni olen nauttinut suunnattomasti. Mitään hirviän vaikiaa en harjotteluni aikana kohannu ja täytyy sanoa, että suhteettoman palijon pyörin artikulaatiohommien kans, mutta kivaa on ollut! Oon kyllä tykännyt ihan kaikesta ja huonot päivät on johtunu lähinnä siitä, että väsyttää. Tai että ajokeli on ollu ihan syvältä sieltä. Palakattoman harjottelun hyviä (varmaan ainoita sellasia) puolia on ollu kuuen tunnin mittaset päivät, jokka meikällä on siis ajomatkoineen ollu about sen kaheksan. Se, että oon teheny 9-15 päiviä, on kyllä helepottanu suunnattomasti, ko ei oo tarvinu olla tuolla naapuripitäjän puolella heti aamulla kaheksalta. Ja ohan mulla kyllä ollu aika mahtava työyhteisö, täytyy myöntää! Kahavihuonehuumoria tullee ikävä.

Ja ja ja ja. Mitäs sitä. No en tiijä, isoa osaa päivistä leimaa tällä hetkellä ajatus siitä, että on joulu, IHANAA ja just tällä hetkellä se, että on PERJANTAI, ihanaa (säännöllisessä arkielämässä oppii tosiaanki arvostamaan viikonloppuja) ja sitten semmone haikeus siitä, että ihan kohta oon oikiasti aikuinen ihiminen enkä vaan opiskelija. Oon hulluna kerrannu ja pyöritelly tässä muutenkin mennyttä elämääni about viimisen viijen vuojen ja vähän pitemmänkin ajalta, kaippa tää on joku neljännesvuosisadan kriisi. 

Mutta kaikesta haikeu'esta huolimatta elämä on kivaa. Eiku ihanaa. No kaikkia ylisanoja. Elämä osaa yllättää ja huonotkin asiat tuppaa jossain vaiheessa kääntymään hyviksi. 

Työelämästä en vielä uskalla sanoa juuta enkä jaata, sillä nyt haluan kattella päivän kerrallaan. Tai etapin. Ja tällä hetkellä se suurin etappi on se, ko seison maisterin paperit kourassa Hutkin päädyssä ja oon että uuulalaa. Vaikka ehkä oon vähän nyyhkiskin, ko siellä ei kuulemma ole enää Snelluakaan! Kauhiaa. 

Mutta tiijättekö ihimiset. Oon minä vaan onnekas olento. Saanu elämältä jo nyt aika hirviästi. Uskalla aatellakaan, että mitä kaikkia se elämä vielä tuokaan tullessaan. Auttaa varmaan, ko on aina niin pienestä onnellinen. Tällä hetkellä esmes siitä, että ihan kohta saan roudata sisään elämäni ensimmäisen ihka oman joulukuusen. Ja täytyy sanoa, että sen jäläkeen muutenki ko oon laskeutunu Makkaravaaraan, elämä on ollu ihan eri kivaa! Mettäurpo mikä mettäurpo, minkäs teet. Minä olen elementissäni ko saan vetää karvalakin päähän ja ajaa okkelilla pellolla ympyrää.

Tämän myötä haluanki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista ja just ittensä näköistä joulua! Viettäkää pyhät hyvin, minä harkkailen vielä pari päivää ennen joulua ja sitten aijoin nauttia oikeen urakalla ennenkö käyn paketoimassa harjoittelun. 

Tulukoon vuojesta 2016 entistä huipumpi! Ehkä saatan taas käyä huutelemassa täällä, että miltä tuntuu olla paperit kourassa tms. jotain semmosta, ko nytkään ei kerta menny puolta vuotta tässä välissä. Ainuastaan semmoset viis kuukautta. 

Peace!

Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö.

NO MUTTA, minä täällä hei!

Katosin puoleksi vuojeksi ja varmaan luulitte että kuolin, mutta ehei. Tehtiin vaan niin ankarasti gradua, että sittenkö lopulta päästiin siitä eroon ja samalla kaikista muistaki opiskeluhommista, ei teheny mieli sylykästäkään mihinkään opiskeluihin liittyvään päin. 

Sitten tavallaan kuolin ja synnyin uuelleen, ko muutin takasin pohojoseen ja menin naimisiin ja tsillee!

Nyt oli vaan pakko ilimaantua tänne, koska erehyin samaan aikaa selaamaan logopedian uutta opintosuunnitelmaa Weboodista ja kuuntelin Oulu-musiikkia ja tulin jotenki ihan pahoinvoivaksi. Vastahan minä olin ekaa syksyä Oulussa ja sovittelin uusia haalareita ekaa kertaa jalakaan ja nyt hopsista puuttuu suoritusmerkinnät enää gradusta ja loppuharjottelusta. WHATTAFUCK?

Täällä mää nyt pesen pyykkiä mielettömällä Mielellä ihan rouvana ja paistan ruuaksi suolasta pannukakkua. 

Vähän seki tässä nyt potkii ko pikkuveli lähteepi paskaan kaupunniin opiskelemaan ja tuli käytyä sitä muutamassa ja se uuen, ensimmäisen asunnon laittaminen ja net tuulessa havisevat lehet vielä ihan vieraan kerrostalon pihalla ihan vieraassa kaupungissa paitsi ei sitten kuitenkaan. Iski semmosia fläsäreitä siitä, miten ite lähin polokupyörällä ettimään tietä Prismalle ja tutkimaan uusia lenkkireittejä ja miten olin ihan hukassa jossain lipaston ja Teknologiakylän välimaastossa. 

Että miten sitä opiskelua oli sillon vielä niin hitosti eessä ja nyt se oli sitten vähän niinkö tuossa? Ja samaan aikaan ko katto niitä uusia kurssien nimiä tuolta oodista, kaikki vaikutti ihan helekatin mielenkiintoselta ja uuelta ja vähän siltä, että osaankohan minä nyt vittu mitään ko menen sinne harjotteluun ja eikö sais käyä kaikki kurssit uuestaan? :D Körötellä vielä kerran bussilla Rajakylään vetämään kiti-ryhymää, seisoa lipaston pysäkillä vittuuntuneena ja väsyneenä iltakuuelta jonku luennon jäläkeen, kastua kaatosateessa matkalla Kaijonharjun edesmenneelle postille, ihailla lumisajetta Persemaan batman-luolan ikkunasta, kuunnella CMX:ää ja kattoa ko Oulujoki virtaa mustana ja synkiänä kohti merta. 

Vaikka en vaihtaisi vallitsevaa elämäntilaani mihinkään (no okei, vaihtaisin, nimittäin siihen, että oon töissä!) niin jonkinlainen uusien opiskelijoitten kateus tässä kyllä iskee. Ihan vaan siitä fiiliksestä, ko kaikki oli uutta ja pelottavaa ja kiinnostavaa. Ikävöin sitä uutuudenviehätystä. 

No mutta hei, mitäs meijän gradulle kuuluu! No sitäpä sille, että ohojaajat ennen kesälomaa esitarkasti jonkun iänvanahan version (normipäivä logopedian laitoksella) ja ollaan kevyessä rytmissä hieman korjailtu ja muokkailtu sitä tämän "tarkastuksen" jälijiltä vielä. Tällä viikolla aijon vielä tarttua graduun ja tehä lopulliset korjaukset, joita meille on heittänyt suomen kielen lähes valamis opiskelija Johannes (jonka kanssa jaoimme tämän Oulussa opiskelujen aloittamisen riemun syksyllä 2011).

Sitten met lähetetään se lomalta aivojen kanssa palanneille ohojaajille, jokka kattoo sen läpi ja toivottavasti antavat laturiluvan. Jonka jäläkeen se on jonku muun ko meijän käsissä. Tadaa! Keväällä saatiin gradun esitarkastusversio sitä paitsi oikeen kovassa aikataulussa loppujen lopuksi valamiiksi ko saatiin tilastotieteellistä apua ihanalta Helenalta. Meisi muutti Oulusesta veks huhtikuun lopussa ja samalla jätettiin gradu esitarkastukseen. 

Ja sitten onki enää harjottelu. Joka meikällä siirtyi sairaustapauksen vuoksi alakamaan vasta elokuun vika päivä. Sitä ootellessa aattelin muun muassa hyökätä hillasuolle (mustikoita en tosin löytäny tänään ainuttakaan) ja ehkäpä tehä vaikka visiitiin Ouluun. Nyt sinne lähtee ihan mielellään ko tietää ettei tartte jäähä. :D 

Mutta nyt traditionaalisesti lopetan tämän siihen, että lähen nappaamaan kahavia naamaan kera pannukakun. Saatanpa tulla tänne vielä toistekki pölisemään.

JA AI NIIN, se kalenteri, josta lupasin teille näytteitä, niin onnistuin tässä puolen vuojen aikana hukkaamaan sen ja löytämään uuestaan ja sitten muuttamaan ja taas uuelleensijoittamaan sen jonnekin, mutta ehkä ihan kaihomielessä voisin oikiasti kaivaa sen esille! Nähään taas (puolen vuojen päästä ehe ehe). Niitä, joita kiinnostaa seurata astetta aktiivisemmin, mitä meisille kuuluu, kehotan kääntymään Vihaisen itälappilaisen puoleen.

Arkihuolesi kaikki heitä

Son moro! Joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni, mukavaa ja mahtavaa oli ja oishan se pojat ja tytöt mukava jos ihimisellä ois joulu ainainen (muistuttaisin minäkin ulukomuodoltani vielä vähän enemmän syötettyä sikaa), mutta aina koittaa se astetta ikävämpi vaihe ko pitää palata arkeen takaisin. 

Joskus arjesta tulee kuitenki suorastaan juhulaa, nimittäin meijän graduaineisto on nyt lähteny keräykseen ja tänään ko iltapäivällä kävimmä kattomassa kyselyymme saapuneitten vastausten määrää NIIN HEI 117 kappaletta herranjestas! 

Uskomatonta, ja päiviä on vielä eessä vaikka kuinka. Ja vaikka tämän enempää ei vastauksia saataiskaan, niin näilläki voi hei jo väsätä ihan hyvin yhen gradun. Nyt siis jos sinne ruu'un taakse on jotenki kummassa eksyny joku tuleva kollega, joka on ystävällisesti vastannut meijän kyselyyn, niin KIITOS KIITOS KIITOS! 

Kyllä nyt pienen logopedin mieltä ja sydäntä lämmittää oikeen kovasti. 

No, lyhyestä virsi kaunis, en jaksa enkä oikiastaan jou'akaan läyryämään tämän enempiä ko on kiire muihin hommiin, mutta sen verran aattelin heittää, ettäkö suunnittelin tuossa laatikoitten kevätsiivousta, (toim. huom. suuri paino sanalla SUUNNITTELIN), satuin löytämään vanahan kalenterini. Joku joskus kaipaili semmosta esimerkkiä logopedin viikosta aikataulujen muodossa niin nyt ois autenttista matskua ainaki kolomosen syksyltä ja keväältä tarjolla. Että silleen, stay tuned jos oot kiinnostunu kuulemaan minkälainen helevetti oottaa. Tai jos haluat vielä enemmän ajan hermolla olevaa kuvausta raastavasta syksystä ja tuskaisesta heräilystä kandikevääseen, niin mene tänne. Nea siellä elää samaa tuskaa, joka on myös ittelleni hyvin tuttu.