If you look in my heart you will find.

Mihinkäs se kesä sitten oikeen menikään? Tai no, ei kait se vielä oo ihan menny, mutta minun kesä loppuu aina siihen, ko täytyy palata takaisin arkisen puurtamisen pariin ja siis toisin sanoen siirtyä Ouluseen. Oikiastaanhan siirryin tänne jo muutama päivä aijemmin, ko torstaina käytiin allekirjottamassa uuen kämpän vuokrasoppari (wuhuu!). Lisäksi olen nyt onnellinen uuen pyörän omistaja (kyllä kelepaa lähtiä huristelemaan maanantaina kohti lipastoa) ja tänään käytiin miehen aloitteesta Tietomaassa. :D Ja tiiättekö, tajusin, että meikän kesä meni syömättä ainuttakaan jäätelöpalloa kiskalta! Miten kauhiaa. Enää sitä ei lasketa, ko loma on nyt melekeen virallisesti päättynyt. Oon myös saanu melekeen paniikkikohtauksen keskustassa, oon selevästi viettäny liian pitkä ajan mettässä... Onneksi met ei viihytä puolin eikä toisin tuolla ytimessä muuta ko pakollisia asioita hoitamassa. Joihin lasketaan myös Kauppurin hampurilaisten hakeminen ruoaksi. :D

Kuvitan tätä juttua random-kuvilla. Gluteeniton tortillalätty!

Herkuttelu loppuuki nyt sitten ja kohta remmiin astuu se palijon puhuttu elämäntaparemontti. Toivotan sen enemmän ko tervetulleeksi, ko viime aikaisten syömisten jäläkeen oma olo alakaa olla ko ryhävalaalla. Makkaran paistaminen ja päiväkahavien keittely keskellä ei mitään on enemmän ko rentouttavaa, mutta tuo ruokavalio alakaa valitettavasti taas näkyä. Päätettiin nyt pari päivää ennen kuun vaihtumista herkutella ihan kunnolla, että muistaisi seuraavat pari kuukautta ihan kevyesti, miksi karkin syöminen ei vaan kannata. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että Kauppurin BBQ oli edelleen ihan yhtä herkkua, samoin eilen nautiskeltu Arnoldsin donitsi. Ja kyllä, joustin gluteenittomasta ruokavaliostani donitsin verran, ja Kauppurin hampparin verran sen vuoksi, että yksinkertaisesti unohin ajatella koko sämpyläasiaa. Siinä vaiheessa ko tajusin, että sämpylän ois pitäny olla gluteeniton, ruoka oli jo tilattu ja pakkohan se oli sitten syyä. Pienet määrät vehenää ei tosin ole aiheuttaneet mitään oireita, että ehkä vatsa antaa sen anteeksi, ko pääasiallisesti kuitenki välttelen nuita kotimaisia viljoja.

Ihan hyvä muistuttaa ittiään, että voi myös näyttää muultaki ko pieneltä pojalta

Nyt pitäisi pessä pyykkiä, tiskata ja purkaa laukut, mutta väsyttää niin palijon, etten millään jaksaisi. Yheksältä näyttäisi tulevan Teemalta Rakkautta koleran aikaan, jonka vois kattoa ja ottaa ihan vaan rennosti. Yllätin itteni, enkä jaksanu varata huomiseksi ees saunavuoroa, ko en vaan jaksa raahautua tuonne alas ja toisekseen oon alakanu pelätä ihan tosissaan, että mulla lähtee siellä saunassa vielä taju ja pyörryn. Ilimanvaihto ei vissiin vaan pelaa sitten niin mitenkään, ko minusta tuntuu tuolla saunassa nykyään melekeen aina siltä, että happi loppuu. Toisaalta taas samaan aikaan tekisi mieli olla hirviän toimelias ja alakaa jo pakata kamoja. :D Ehkä oottelen kuitenki vielä viikon pari, että mahollisen uuen asukkaan ei tartte tulla kattomaan asuntoa, joka on täynnä pahavilaatikoita. Plus, että pitäisihän meikän asuakin tässä kämpässä vielä hetken. Ympäristössä käynnissä oleva piharemontti kyllä vaan vauhittaa sitä fiilistä, että tekis mieli nostaa kytkintä nyt heti. Eikä sekään, että minulla on kaikkia ihania juttuja uutta kotia varten, yhtään ainakaan hidasta muuttointoa! Mutta täytyy nyt vaan malttaa vielä hetki. Hetki sitten olin vielä hieman haikia muutosta, mutta tosiaan nämät muutamat päivät tätä elämistä ahtaasti ja muutenki paluu karuun todellisuuteen on kyllä haihduttaneet kaiken haikeu'en. :----D

Pyllypuolukka

Eihän se tuleva asuinpaikkakaan mikään Tuntsa nyt vielä oo, mutta uskoisin siellä olevan kuitenki hieman rauhallisempaa ko tässä lähes keskustan kupeessa ja ohan se nyt ihan mahtavaa saaha vähän tilaa ympärilleen. Ja siirtyä poskilinjailusta hyötyliikuntaan, sitä tämä ruho todellakin kaipaa. Ja ohan se nyt vaan niin mahtavaa. Kaikki uusi on aina mahtavaa ja piristävää. :) Ylistyssanoja satelee niin kauan, kunnes tajuan polokevani lipastolle kaatosateessa ja asioita ei millään jaksaisi lähtiä hoitamaan, ko keskustaan on vaan niin pitkä matka. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa, mutta tällä hetkellä saan olla onnellinen niistä kaikista hyvistä. Ja ohan mulla nyt kaikin puolin paras mies, kenen kanssa saan tulevan kämpän jakaa. Joka yleensäki ees mahollistaa nämät niin monet asiat meikäläisen elämässä. Mitä minä tekisinkään iliman sinua, muru. Vaikka mulle ootki koko pulla. :D

Ihmiskäjen kosketus, tai ehkä Murhahaarassa kasvaa lajike nimeltä tyhyjät viinapullot?

Huomenna täytyypi piettää semmonen touhupäivä, tänään ei selevästikään tule enää mistään mitään. Onneksi tuli tehtyä nyt semmone pehemiä lasku tähän elämään täällä paskassa kaupunnissa, ennen muinoin oisin varmaan ollu sunnuntaina yheksältä illalla täällä. Tässähän tämä menee koti-ikävää (tai pitäisikö sanoa Salla-ikävää) kasvatellessa. Käytiin viimisinä lomapäivinä tosiaan kalassa saamatta mitään, lenkkeilemässä mettässä, purettiin puukuorma ja kaikkia semmosta mukavaa.

Entti?

 

Mutta keskittyä tässä nyt tuon elokuvan kattomiseen, palataan ko on jotaki raatattavaa.

Lift me up.

Ihan superlämmintä, aurinkoista ja ihanaa alakusyksyn päivää teille kaikille!

Vaikka ilima on mitä mahtavin, on pakko tuhulailla hetki tähän koneella istumiseen ja kertoa teille, että eilinen gluteenittoman tortillan valamistus meni enemmän ko putkeen. Löysin netistä tämmösen ohojeen:

Tortilla (ohje Marttojen ruokanurkasta)
(2 kpl)

2,25 dl karkeaa luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl öljyä
1 dl lämmintä vettä

Mittaa jauhot kulhoon ja lisää öljy. Sekoita hieman murumaiseksi.
Lisää lämmin vesi kahdessa erässä taikinaan. Sekoita kunnes taikina on tasainen pallo kulhon pohjalla.
Jaa pallo kahteen osaan. Kaulitse kummastakin pallosta ympyränmuotoinen, halkaisijaltaan noin 12 cm kokoinen tortilla.
Kuumenna pannu ja paista yhtä tortillaa molemmilta puolilta n. 1 min. ajan

Omat jauhoni eivät olleet kylläkään karkeita, mikä ehkä vaikutti siihen, että tuo kaulitseminen muodostui haasteeksi, mutta ratkaisin ongelman sitten taputtelemalla lätyn suoraan paistinpannulle. Lätyistä tuli aika paksuja, mutta hyvänmakuisia ja yllättäen paistamisen jäläkeen heleposti käsiteltäviä. Otin oikeen kuvanki tästä komeu'esta teille, mutta koska kännykän piuha on kaivautunut jonneki hukkapiiloon, jou'utaan pärjäämään nyt iliman. (Lähetin kuvan myös Leenalle, gluteenittoman ruokavalioni mentorilleni, sekä miehekkeelle, koska olin tästä onnistumisestani niin innoissani. :D)

Tämähän on ihan heleppoa ja oikiasti vielä aika kivaakin! Plus että hyvä olo vatsassa on semmone asia, ettei sille voi määritellä hintaa. Tosin mieli voi tästä vielä muuttua sitten ko pitää taas ruveta käymään lipastolla syömässä... Normaalisti oisin sitä paitsi syöny kerralla kaks tortillaa, mutta nyt tuli yhestä niin täysi olo, ettei puhettakaan. Seuraavana päivänä lämmitettynä lätty oli kyllä paikoin vähän sitkas, mutta kyllä sen silti söi.

Oli myös oikiastaan erittäin hyvä käyä eilen ulukona pitkästä aikaa ja vähän laittautua. Oon viettäny niin pitkän ajan verkkarit jalassa, että sitä ihan unohtaa olevansa ihan hyvännäköinen nainen. :D Join kaksi siideriä puolityhyjässä baarissa Kersantti Kantolan kans, raatattiin kuulumisia ja lähettiin hyvissä ajoin pois. Oli oikein mukava reissu.

Mutta nyt sen suuremmitta höpinöittä alan nyt touhuta jotaki, ettei mee tuo mahtava keli pihalla ihan hukkaan.

And I'll tell you, baby, it was easy.

Huonovointisuuestani johtuen päätin alottaa gluteenittoman ruokavalion noudattamisen jo eilen. Heräsin aamulla jäätävän turvotukseen ja tulin siihen tulokseen, että ei tämä näin voi jatkua. 

Tiiä häntä, johtuuko tämä vaan jostain päänsisäisestä jutusta, mutta en eilen syönyt mitään, missä oli gluteenia ja kappas, aamun jäläkeen ei turvottanu kertaakaan enää eilisen päivän aikana, eikä tänäänkään. Ainut mikä on ohuesti kirpassu, oli gluteenittomien kauraporkkanasämpylöitten hinta, joka oli vajaa neljä euroa pussilta. Ja pussissahan oli siis nelijä sämpylää... 

No, ei se auta. 

Tänään aijon ottaa ensimmäisen ruuanlaittohaasteen vastaan ja tehä gluteenittomia tortillapohojia (ko täältä susirajalta ei toki saanu ääsmarketista valamiina semmosia, pastaakin taisi olla peräti kahta erilaista...) Mietin myös, että diettaaminen tulee äärimmäisen helepoksi, ko ei voi syyä enää oikein mitään. :D No, huomenna aijon kokeilla myös gluteenittomien vohoveleitten tekemistä, ko niitten syöminen on vielä sallittua.

Jänskättää myös, ko oon tänään menossa pääkaupungin pään ystäväni kersantti Kantolan kanssa käymään (meinasin kirjottaa että kalijalla, mutta ehei) SIIDERILLÄ jossaki kotikunnan kuppilassa (no ihan niinkö nuita vaihtoehtoja nyt ois niin palijon). En oo käyny Sallan yöelämässä sitten uuen vuojen, joten saapa nähä. Luultavasti mennään ajoissa ja myös poistutaan ajoissa. 

Laitoin kyllä hieman ysäriä tässä soimaan ja kummasti heräsi vähän niinkö semmone bilevietti mutta ei hitossa! Onneksi on tässä semmosta maan tasalle palauttavaa ohojelmaa tiiossa, kuten pyykinpesua ja ompelemista. Vois myös lähtiä koiran kans lenkille. 

Hyvää viikonloppua kaikille, lisään tähän vielä loppukevennykseksi muutama ilta sitten taivaalla möllöttäneen kuutamon, syksy se vaan tulee väistämättä.

Something always brings me back to you.

Päässä hyörii kaikenlaista gluteenittomaan ruokavalioon liittyvää (pitäisi kai alakaa ottaa selevää, miten teen jatkossa ruokaa ja mistä niitä gluteenittomia juttuja sieltä kaupasta oikeen löytyy?) Lisäksi tajusin juuri, että ehän minä voi juua enää kalskaa sen jäläkeen ko vehenä, ohora ja ruis on bannattu meikän ruokavaliosta! Hyvästi saunaoluet, tulee ikävä.

Mutta joo, piti oikiastaan tulla kirjottelemaan tulevan syksyn opiskeluhommista ja niihin liittyvistä ajatuksista. Kuten jo aiemmin mainitsin, se ruotsin kurssi nostaa hieman hikeä pintaan, sillä en oo kyseistä kieltä yo-kirjotusten jäläkeen pahemmin tarvinu. Muutenkin jos meinaan joskus jonneki itäkairaan työllistyä, oisi varmaan palijon enemmän hyötyä esimerkiksi venäjän kielen taijosta. Ei toki sillä, että puheterapiaa kauhiasti antaisin muulla ko omalla kotimaisellani, mutta silti. Mutta eiköhän se siitä, jospa tuo kurssi yllättäisi positiivisesti niinkö englantikin (toiveajattelua, veikkaan).

Kolomannen vuojen hurahtaessa käyntiin lähtee taas syksyksi pyörimään terapia, josta en vielä tiiä mikä se on. Kalenterissa tosiaan näytti terapiaa ajatellen ihan hyvältä, luennotki näytti näillä näkymin loppuvan jo joskus joulukuun 13. päivä, mutta veikkaanpa terapian piettävän minua Oulussa hieman lähemmäs aattoa. Kummasti kyllä jeleppaa net viime vuonna suoritetut audiologian ja psykolingvistiikan kurssit, toivoisin että riittäisi enemmän energiaa keskittyä terapiaan ko ei ole ihan niin monta kurssia pyörimässä jaloissa. Ylimääräisen suorittaminen ei taija nyt sitten kauhiasti onnistua, ko maisterivaiheen opintoihin pitää varmaan olla kandi tehtynä. Kandin aihettakin olen tosiaan jo hieman miettinyt ja työstänyt, jotain ajatuksia on siitä, mikä itteä voisi kiinnostaa, mutta katsotaan nyt. Keväällä olisi kuitenkin tarkotus saaha net kandin paperit ulos, kurssitki on aika hyvällä mallilla (lukuunottamatta sitä pientä takaiskua sen psykologian kohalla). Mutta eipä se, täytyy sekin vaan saaha keväällä sitten tehtyä. Joku erityiskysymys voisi olla ihan passeli suorittaa nyt syksyllä ja tietysti pitää alakaa nyt kerätä myös opiskelijademoja terapioista. 

Toivon myös, että muuton jäläkeen muuttuva kulukeminen lipastolle vaikuttaa positiivisesti opiskeluihin, ko ei tartte elää enää bussiaikataulujen armoilla tai polokia henkihieverissä kaheksaa kilsaa suuntaansa tai herätä kasin aamuina kuuelta. Ehkä sitä ei olisi aina niin väsynytkään sitten, ko ei tartte istua puolta tuntia tunkkaisessa ruuhkabussissa pitkän päivän päätteeksi, vaan saa vähän liikuntaa ko menee kotia. (Kauhia, huomaatteko, meisi puhuu kodista? Apua. :D)

Ja mikä parasta, kalenterin mukaan pitäisi ehtiä urheillakin aika heleposti. Toivon tosissaan, ettei tästä syksystä tulisi ihan niin rankka ko viime syksystä tai keväästä. Syksyn jäläkeen oon myös luultavasti puolivälissä opiskelujani, tai toivottavasti ehkä vähän piemmälläki, jos tämä minun opiskelujen nopeuttaminen nyt yhtään jeleppaa. 

Joka tapauksessa, mielenkiintoinen ja haasteellinen syksy varmastikin tulossa.

Dance for your man if you care.

Ihanan aurinkoista päivää kaikille! No olipas ällöpirtiä alotus. Oikiasti en tiiä onko tämä aamu nyt ollu niin kauhian kiva ko oon tänään heränny siihen, että selekää vihiloo säännöllisin väliajoin ja oon ettiny selän hierontaan käyttämiäni tennispalloja sukkahousun sisällä koko aamun löytämättä niitä. 

Ulukona on kuitenki niin komia ilima, että ei yksinkertaisesti voi olla pahalla päällä ko on juonut aamukahavit ja syöny aamupalan kuistilla auringonpaisteessa samalla ko lukee päivän lehtiä. :)

Nyt istun juomassa pakuriteetä, jota tilasin kokeilumielessä Hyvinvoinnin tavaratalosta. Ei tämä ollenkaan pahaa oo, päin vastoin, ei oikiastaan maistu juuri miltään! Oon jo pitemmän aikaa halunnu ottaa pakuriteen kokeiluun, ko kaikki ympärillä on kehuneet sitä niin kovasti, mutta oon yksinkertaisesti ollu liian laiska tekemään asialle mitään. Kaikista pakurin väitetyistä terveyshyödyistä voitte googlailla ite jos kiinnostaa, en jaksa tässä alakaa listata niitä, ko niitä oli aika pitkä pätkä. Vaikka multa mettätalousinsinööri talou'esta löytyykin (ja metsurikin), niin päädyin silti hieman helepompaan vaihtoehtoon hankkia pakuria luettuani siitä, kuinka kova homma pakuri on käsitellä nautittavaan muotoon. Pakurihan on siis koivun pinnalla kasvavan sienen muodostama kääpä, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Jatkossa ostan varmaan purkin valamista pakurijauhetta, tulee luultavasti halavemmaksi ja on riittoisampaa ko tämä pussitee. Tosin tämä oli kyllä jo nelijäs kupillinen teetä tuosta samasta pussista, joten teepusseja ei kannate heittää roskiin yhen käyttökerran jäläkeen, vaan käyttää niin kauan ko väriä irtoaa.

Syksyn uusia tuulia silimällä pitäen tilasin samaisesta Hyvinvoinnin tavaratalosta myös Valmarinia, joka on tarkoitettu kai kehon happo-emäs tasapainon ylläpitoon? Tiiä häntä, mutta minulla se vaikuttaa närästykseen ja vattan väänteisiin (juurikin luultavasti neutralisoimalla nuita liiallisia happoja?) Ja viimeisimpänä, vaan en suinkaan vähäisimpänä, tilasin myös itelleni kuivakuppauskupit.

Ikisinkun ja Hikikinkun Jennyn innoittamana aloin suunnitella kuivakuppauskuppien hankkimista jo viime keväänä, koska kuten varmaan lähes kaikki naiset, minäkin kärsin siitä kosmeettisesta selluliitistä. Luullakseni opiskelujen ja bussilla kulukemisen myötä runsastuneen istumisen myötä ja toisaalta juoksemisen lopettamisen takia se on viime aikoina ollut lisääntymään päin tuolla meikäläisen reisissä ja kovasti palijon haluan siitä eroon. Lisäksi minulla on aina ollut se mahamakkara, josta jo aiemmin avauduinkin ja myös siihen aijon nuita ruveta testaamaan. 

Ja tokihan näillä voi myös lievittää erinäisiä lihaksien kiputiloja. Pitäisikin itte asiassa iskiä kuppi kiinni selekään ja kattoa auttaisiko se tähän särkyyn ko en tennispallohierontaa voi sattuneesta syystä ittelleni antaa... 

Kuivakuppauksen kautta päästäänkin siihen päivän pääaiheeseen, joka oli net syksyiset muutoksen tuulet. Oon koko kesän pohtinut näitä juttuja ja tullut siihen lopputulokseen, että ensinäkin meikäläinen siirtyy syksyn myötä ja syyskuun alusta kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota, koska vatsa on ollut taas pitkin kesää ihan mahoton ja vaikka minulta on se keliakia pois sulijettu, eikä oireet siihen varsinaisesti ees viittaakaan, vaan ärtyneen suolen oireyhtymään, on siinäkin suositeltavaa välttää kotimaisista viljoista vehnää, ruista ja ohraa. Kovin mielelläni en tätä päätöstä tee ja tosiaan pitkään olen tätä miettinyt, mutta jos se vaan helepotusta tuo tähän ainaiseen turvotukseen ja huonovointisuuteen, niin kaipa sitä on kokeiltava. Meisillähän on jo toki ennestään pitkä listä niitä ruoka-aineita, joita tulisi vältellä, ko net aiheuttaa naamatonta tuskailua tuon mahan kanssa (esim. sienet! voi vittu) ja löytyypi tuolta taskusta myös se laktoosi-intoleranssi. Joka on näin 23-vuotiaana alakanu ensimmäisen kerran oireilla niin, etten voi syyä enää ees tavallista jäätelöä! Koskaan ennen jäätelö ei ole aiheuttanu minkäänlaisia oireita, paitsi nyt. 

No, heleppo lopettaa jäätelön syöminen ko niitä vähälaktoosisia tai laktoosittomia vaihtoehtoja on niin vähän. Paitsi jos tekee jäätelöä itte, niinkö minä tein, kröhöm. 

Tästä pääsemmekin taas sitten siihen, että ruokavalion muutoksen myötä aijon haastaa itteni myös muutenkin eräänlaisen dieetin tiimoilta. Eli syyskuun alusta alakaen aijon myös olla syömättä herkkuja ainakin vuojen loppuun asti ja pyrkiä syömään muutenkin mahollisimman järkevästi ja terveellisesti. Ja mikä tärkeintä, myös alakoholi on pannassa vuojen loppuun asti. Koska ajatuksena olisi saaha muutama kilo pois eli rasva tirisemään, yhdistyy tähän luonnollisesti riittävä määrä monipuolista liikuntaa, eli jotain aerobista, mutta myös kuntosaliharjoittelu, jotta lopputulema olisi hoikka ja kiintiä, eikä hoikka ja löysä, kuten nyt. Ja tietenki tuo jo aiemmin mainittu kuivakuppaus, johon on luonnollisesti suotavaa yhistää terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta, sekä veen juominen.

Koska elämän ei kuitenkaan pijä olla liian vakavaa ja tarkoitus olisi, että edelleen tulevaisuuessa pystyisin silloin tällöin herkuttelemaan hyvällä omalla tunnolla ja nauttimaan myös alkoholia, on suunnitelmaan sisällytetty etukäteen muutama porsaanreikä. Herkuttelu ja alakoholin nauttiminen on sallittua lokakuussa Leenan synttäreitten tiimoilta,  jolloin mennään kattomaan PMMP:n keikkaa. Tämä siksi, että kyseinen tapahtuma on kirjattu kalenteriin jo ennen tämän suunnitelman ideoimista ja muutenkin. Lisäksi jouluaattona on oikeus syödä hyvin ja nauttia alakoholia ja miehekkeellä on kalenterissa yksi poikien reissu, jolla kalijan nauttiminen on sallittua. Lisäksi ajattelin, että sitten ko korkataan meijän oma, uusi sauna, on lupa juua yhdet saunaoluet. Muuten olisi kuitenki tarkotus piettää korkki kiinni. Ja herkuttelu ei tietenkään ole täysin kielletty, vaan tarkoitus olisi pyrkiä tekemään järkeviä valintoja. Mies on myös tosiaan lupautunut mukaan tähän juttuun ainakin alustavasti, mistä on varmasti suunnattomasti hyötyä. Toki se tekee sitten itte kuitenki lopulliset valintansa, mutta ei ainakaan houkuttele minua pahoille teille. :D

Nyt oonki sitten ihan hyvällä omalla tunnolla nauttinut niistä pian kielletyistä herkuista, kuten tosiaan siitä kotitekoisesta jäätelöstä, punaviinistä ja mutakakusta.

Vuojen loppuun mennessä jos tosiaan olisi saanut tiristeltyä tuota ylimääräistä pois ja muokattua vähän kroppaa niin olisin enemmän ko tyytyväinen, koska nyt en sitä ole ja haluan saaha liikunnan järkeväksi ja pysyväksi osaksi elämää, kuten se on jo nyt kesällä osittain ollutkin. Haluan myös kokonaisvaltaisesti oman hyvinvoinnin kohilleen ja olla tyytyväinen elämääni myös tällä viimeisellä, hieman klikkaavalla osa-alueella. Niinpä oonki nyt päättäny valittamisen sijaan ryhtyä toimimaan ihan tosissaan, olematta kuitenkaan liian tiukkapipoinen. 

Huh, tulipas siitä taas pitkä sepustus. Mutta jotenki helepottaa ko asiat kirijottaa johonki, ehkä niistä on astetta vaikiampi luistaaki sitten ko on mennyt julukisesti ääneen tämmöstä lupailemaan. :) Aijon toki ottaa myös mitat, painot ja kuvat ennen projektin alakamista ja sen myötä, jotta saisin jotain konkreettisia merkkejä mahollisista tuloksista.

Mutta nyt pitää alakaa touhuilemaan, ohojelmassa ois esimerkiksi lenkkiä koiran kans ja vattujen puhistamista.

Wind of change.

Meikäläisen olo on yhtä autuaan onnellinen ko Ukon, joka nukkuu päikkäreitä. Huolimatta siitä, että selekä kutisee iltasella vattupuskassa vietetyn hetken jäläkeen, oon enemmän ko tyytyväinen. Otsikon mukaisesti on tämä viikonloppu sujunut paitsi rentoillessa ja esimerkiksi uusia maailmanennätyksiä Nintendolla tehtaillen (kolomiloikan maailmanennätys on nyt sitten vajaat kakskytä kaks metriä, keihäässä ei ihan lentäny sata metriä mutta melekeen) sekä mustikoita keräten ja ulukoillen, myös muutoksen tuulia haistellessa ja olen enemmän ko tyytyväinen lopputulemaan. Koska olen tänään köyhtynyt takuuvuokran verran ja solominut sähkösopimusta uuteen paikkaan, voi kai sen hihkasta jo ääneenkin; kyllä, tervetuloa makkari ja sauna, met muutetaan piakoin isompaan kämppään! Mitään sen tarkempia yksityiskohtia en ala tässä jaella, muutako että kämppä on tosiaan saunallinen kaksio ja huipulla sijainnilla, mutta vuokraltaan hyvin kohtuullinen ja kaikin puolin meille passeli. :) Jatkossa saan taittaa lipastomatkat taas polokupyörällä ja muutenki keskustan vilinä ei palijoa vaivaa. Unelmayksilö käveli vastaan melekeen vahingossa. Nykyinen kämppä on sekin ollut ihan unelmayksilö, mutta nyt on aika mennä taas hieman etiäpäin. Sitten joskus ko olen saanut kodin siihen kondikseen, että sitä kelepaa näytellä vähän muillekin, saatatte päästä tekin kurkkimaan. Perheeni laajenee myös, sillä minä ja Urho Galeva Kekkonen, tutummin ja ytimekkäämmin UGK! virallistetaan suhteemme ja mennään naimisiin luultavasti tässä syksyn aikana. Urho siirtynee palavelemaan jatkossa meitä, jotta välimatkojen taittaminen olisi astetta helepompaa.

Muista muutoksen tuulista kirjottelenkin sitten ihan oman juttunsa varmaan, ko tästä tulisi muuten harvinaisen sekava soppa.

Sunnutaina tuli käytyä nauttimassa hieman loppukesän lämpimistä ja hilijalleen pimenevistä illoista Vallovaaran päällä. En ollu paistanu makkaraa luoja ties kuinka pitkään aikaan ja olihan se aika hyvää! Kuukin näyttäytyi ja muutenki rakastan näitä loppukesän ja alakusyksyn värejä sekä tuoksuja. Nytkin on jo ihan pimiää ja täysikuu möllöttää taivaalla, mutta silti päivä oli ihan älyttömän lämmin ja ihanan aurinkoinen. Oisi ollut ihan huippua päästä vesilinnun pyynnin alotukseen jonneki vesistön äärelle ihan jo pelekästään siitä syystä, että sää suosi, mutta ko ei ole sitä haulikkoa vieläkään. No, kaikki ajallaan. 

Eilen käytiin toisen nyppylän päällä, jonne kiikuttiin ihan jalakapatikalla. Otettiin Ukkokin messiin, joka osoitti olevansa kunnon Kukkuran kuningas. Salamivaara eli tutummin Makkaravaara (oikiasti siis ihan vaan Salmivaara :) ) on komia paikka sekin. Kukkuran päältä näkee kauas ja laavulla on hyvä paistaa makkarat ja keitellä päiväkahavit mustikkapiirakan kera. Hilijaisuus ja ulukoilima net vaan tekee hyvää ihimiselle. Mettässä on hyvä kerätä voimia ja energiaa tulevaa syksyä ajatellen ja laittaa ajatukset järjestykseen.

Ihan mukava, että tulee syksy, vaikka oottelenki opiskelujen alakamista hieman sekavin fiiliksin edelleen. Uuet lukujärjestykset tuli vihdoin ja pienellä kauhulla ootan koko syyslukukauen kestävää ruotsin kurssia. Ja vaikka kalenteri ei mitenkään erityisen täy'eltä näyttänykään, suhtau'un varauksella, ko yleensä sitä hommaa tuppaa kasaantumaan kalenteriin kuitenkin.

Nyt taijan kuitenki lähtiä nukkumaan ja piettää peukkuja, että hyvät uutiset seuraa toisiaan.

It's my life.

Koska tämä ajastaminen on vaan niin kivaa ja ko runosuoni (lue: paskansuoltamisgeneraattori) toimii ja pulputtaa, niin silloin täytyy toimia. Eli aattelin rustata teille vähän luettavaa lukemistani kahesta Irvingistä, sillä aikaa ko itte seikkailen jossain muailmalla. Toisin sanoen siis niinkin jännässä paikassa ko Oulussa, jossa ei oo tällä hetkellä konetta. Eikä sillä että kauhiasti raatailla joutasinkaan, ko aikataulu on buukattu aika täyteen kaikkea. Vaan enpäs kerro mitä. :D Hähhää! No ainaki kuiten jos vois treffata Leenaa ja pers-Oonaa niin oisin aika tyytyväinen, uskomatonta mutta totta, en oo näitä hämmentävän ihania persoonia nähäny koko kesänä! Vaikka syksyllä niitä saaki kattella taas varmaan koko rahan eestä. :D Mutta eihän huipputyyppejä voi koskaan nähä liian usein, varsinki ottaen huomioon sen, että oon jossain vaiheessa eläny kouluhommien tiimoilta lähes symbioosissa Leenan kans.

Asiaan.

Eli niin, niistä Irvingeistä piti toimittaa. Ekana lueskelin Välisarjan avioliiton, tosi vanahaa Irvingiä (no jaa, Vesimies on vielä vanahempi ja siitä tykkäsin kyllä, oikiastaan aika palijonki) ja se oli kieltämättä itelleni aika erilainen lukukokemus, ko Irvingit yleensä. Ei noussut omaksi suurimmaksi suosikikseni, eikä ollut tajuntaa räjäyttävä lukukokemus. Itte asiassa pikemminkin vähän vaivaannuttava. Äläkää käsittäkö väärin, ei se nyt niin huono ollut, ehkä sitten jos parinvaihto olisi ollut kestävä ratkaisu, mitä se ei Irvingin kirjassa tietenkään voinut olla. Sorruin aluksi siihen asenteeseen, mitä Irvingiä lukiessa ei koskaan pitäisi ottaa - otin kirjan liian vakavasti. Mutta pettäminen ja parinvaihto osuvat sellaiseen kohtaan meikäläistä juuri tällä hetkellä, mikä menee vaan niin meikäläisen ymmärryksen yli. Sanottaisiinko, että oma parisuhe on liian tuore juttu ja otan siihen liittyvät asiat hyvin vakavasti, enkä kykene nauramaan siihen liittyvälle mustalle huumorille samalla tapaa, ko aiemmin. Sääli sinänsä, mutta parisuhe ja kunnioitus on meikäläiselle niin vakava juttu, etten kykene nauramaan asialle niin vapautuneesti ko pitäisi. Ja sitä paitsi, se parinvaihto oli jotenki vaan niin ällöä (vaikka ei sillä, etteikö Kaikki isäni hotellit sisarusten välisine seksisuhteineen ollut, mutta ei se minua haitannu sitten mitenkään?). Perus irvingmäiset puitteet oli kuitenki kunnossa ja hämmentävä taito kertoa tarinaa paikallaan jo silloin. Jotenkin kirja ei silti antanut hirviästi mitään, toisin ko Irvingit yleensä.

Garpin maailma taas oli ollut pitkään aukko sivistyksessäni, jonka sain nyt kunnian korjata. Hieno, ravisteleva, pitkä ja nautinnollinen lukukokemus. Ei toki ylitä suurimpia suosikkejani, joita ovat jo aiemmin mainittu Kaikki isäni hotellit, Kunnes löydän sinut, Viimeinen yö Twisted Riverillä ja Leski vuoden verran. Uusin Minä olen monta oli myös melko säväyttävä ja Neljäs käsi sekä Vesimies aiheuttivat myös enemmän ja vähemmän mielenliikkeitä. No, oikiastaan ennen Välisarjan avioliittoa en ole kohdannut Irvingiä, josta en luettuani sen olisi tykännyt mielettömästi. :) Sirkuksen poika on minulta jäänyt aloitettuani sen kesken, mutta aijon kyllä ottaa sen uudestaan käsittelyyn, kunhan tässä ehdin. 

Aaah, voe että, erehyin sitten klikkailemaan itteni Adlibriksen sivuille, josta näyttää saavan sekä Ystäväni Owen Meanyn ja Oman elämänsä sankarin. Taitaa mennä tilaukseen... Ois siellä kyllä tuo ihan eka Vapauttaakaa karhut!:kin... 

No mutta, joka tapauksessa siis, eivät olleet ehkä parhaimpia lukemiani Irvingejä, mutta kirjoittajalleen hyvin tyypillisiä. Irving on ihailtavan uskollinen omalle tyylilleen, jossa toistuvat kirjasta toiseen samat elementit ilman, että minä lukijana ehtisin kyllästyä. Jotenkin, kuin ihmeen kaupalla Irving onnistuu käyttämään samoja elementtejä raikkaasti ja uudella tavalla lähes jokaisessa kirjassaan (Välisarjan avioliiton ongelma lienee siinä, että se ja sen päähenkilö toi mieleeni ehkä liikaa Vesimiehen). Jokaisen kirjan kohalla tuntuu niinkö palaisi kotiin, mutta silti oppisi matkan varrella kaikenlaista uutta. Parhainta antia John Irvingin kirjoissa onkin mielestäni se, että net laittavat ajattelemaan ja saavat oivaltamaan uusia asioita. Ja tietysti naurattavat ja välillä itkettävätkin hävyttömän palijon.

Lisäksi Irvingin tekstin tyyli ja tapa kertoa asioita sekä rakentaa tarinaa ovat mielestäni aivan lyömättömiä. Kuten oon aiemminkin sanonut, jos joskus kirjoitan kirjan, haluaisin sen olevan jotakin Irvingin tyylistä. Yhtä hyvin kirjoitettua ko Taru sormusten herrasta Douglas Adams-maisella twistillä. :) Eli hyvin kirjoitettua, kuvailevaa ja rönsyilevää kieltä, mielenkiintoisia lauserakenteita, taitavaa ja koko tarinaa kannattelevaa monipuolista ja monimutkaistakin, mutta koko ajan eteenpäin vievää kerrontaa naamattomalla, etenkin mustalla huumorilla höystettynä. Ja tietysti vähän räävitön, epäsovinnainen ja tabuja ravisteleva, tunteita ja ajatuksia herättävä tarina ja aihe. Äärimmäinen lukukokemus siis toisin sanoen.

Ei yhtään paineita, ehei. Sanotaanko, että jos joskus saisi kirjotettua ees jotakin. Ehkä siitä olisi ihan hyvä lähtiä liikkeelle. Luultavasti en koskaan kirjota mitään, koska yksinkertaisesti vaadin itteltäni liikoja. :) Ihan niinkö sitä voisi kuvitellakaan olevansa yhtä hyvä ko tuommoset mestarit aloittaessaan jotain...

And you're too late.

Kylläpäs minua nyt kirjotuttaa oikeen kovasti. Johtunee siitä, että pitäisi pakata. Ja mitä tekee hän; bloggailee jostain täysin turhanpäiväisestä. Kuten esim. siitä, että vihaan sanaa "bloggailla" melekeen yhtä palijon ko "postata". Eli palijon.

No, mitäs sitä ois eilisen jäläkeen ehtiny tapahtua? Tein ainaski ihan jäätävän hyvän reenin, jaksoin reenata vattatki ihan fiiliksissä (anteeksi, viimeksi ko tarkistin tämä oli joku yleistä löpinää -blogi, eikä reeniblogi) ja päätin etten käy sutkamon ääs-marketissa enää ikinä, vaan sen sijaan suosin ainuastaan Liideliä. No, ainaki melekeen, harmi ko eivät oo tuolla saksanmaalla vissiin oikeen tietosia semmosesta jutusta ko laktoosi-intoleranssi. 

Ressasin myös reenin jäläkeen naapureitten hermoja laulamalla (no, se on kanta-astuja ja tekee aina sisääntulot rappuun ilimeisesti rynnäköllä, tai siltä se ainaki kuulostaa, joten kosto on suloinen) sekä oon teheny suunnitelmia tulevaisuuen varalle ja pistäny vähän jotain juttuja aluille, mutta niistä sitten ehkä myöhemmin ihan omana kokonaisuutena. Jos jou'an tai jaksan. Luultavasti en ja sitten saatte olla ihan ihimeissänne ko unohan selittää jostaki elämäni villistä ja monimutkikkaasta kuviosta. Joita meikäläisen elämässä tosiaan esiintyy niin palijon, että oksat pois. :D

Oon myös tänään googlaillu Arabian vanahoja astioita ja haaveillu Oiva Toikan vanahoista Kastehelemi-jutuista omassa kahavipöy'ässäni. Ja oon haaveillu Sallasta ja loppukesästä/alakusyksystä ja surru sitä, että missaan mahtavat marjastus- ja sienestyskelit täällä ollessani. Vaikka sieniä en vissiin ees saisi syyä ja viime vuojen mustikatki on edelleen pakkasessa, ko net maistu niin pahoilta aamupuurossa. Mutta vatut kelepais kyllä! Ja pitäishän sitä nyt yks mustikkapiirakka leipassa vasta kerätyistä mustikoista. Ja alakaishan se metästyski taas piakoin, eikä meikällä ole tänä(kään) vuonna ees sitä omaa haulikkoa. No, ei pijä hätäillä, kyllä sillekin harrastukselle on oma aikansa ja paikkansa. 

Niin palijon ko mieleni tekisikin jäähä tähän koneen ääreen jaarittelemaan tyhyjänpäiväsiä, minun lienee pakko poistua tunkemaan tavaroita punaiseen matkalaukkuuni ja startata vielä yksi vaihe tätä matkalaukkuelämää, ennenkö parkkeeraan perseeni kesän tukikohtaan alias kotia. Ja arvatkaapa, oonko muuten menossa jonneki ulos/luontoon ko sinne pääsen? Voi pojat, aivanki varmasti! 

Että nämät avaudun-ko-ei-oo-muutakaan-tekemistä -tekstit oli nyt tältä erää tässä, loppuviikkoon oon vielä ajastanu yhen jutun teille, mutta muuten aijon kyllä olla autuaallisesti hilijaa ja tehä jotain ihan muuta, ko istua koneella. 

Näkyilläänpä taas! Toivottavasti seuraavan kerran meikällä on teille jotaki ihan oikiaa ja järkevää asiaa. You wish... ...semmosta päiväähän ei meikäläisen maailmassa ihan hevillä (eikä humpallakaan!) koita.

We should be lovers instead.

Hahha voi jee, ei muuten todellakaan koittanut parempi maanantai. Paitsi että satoi vettä (ylläri), meikäläiseen iski joko joku järetön mahatauti tai sitten ärtynyt stressivatsani päätti protestoida jotain oikeen rankalla käjellä ja loppujen lopuksi vietin päivän maaten sängyssä maitohappobakteerien ja piimän sekä banaanin voimalla. 

Meikäläisen ei todellakaan pijä ikinä matkustaa mihinkään kauemmas, ko sutkamon linnunpesäki on jo ihan liikaa meikäläisen massulle. Jolle on tuntunu taas viime aikoina olevan liikaa ihan kaikki. Ehkä pitäisi lopettaa syöminen kokonaan. 

Seuraava reenipäivä on nyt sitten huomenna ja toinen joko la tai su, jolloin olen kylläkin jo hekumallisesti kotosalla ja voisin vetäistä ihan kunnon reenin. Oikiastaan voisi säästää selekä-rinta-olokapäät sinne, niin saisi herkutella oikeen kunnolla. Toisaalta veikkaan, ettei meisin jalat ole vielä huomenna(kaan) toipuneet edellisestä reenistä niin, että kyykkäämisestä tai muustakaan tulis hevonkukkuakaan, joten voipi olla, että se siirtynee sinne loppuviikkoon. 

Ja mitäs sitä muuta. Minulla ei oikiasti ole mitään _järkevää_ asiaa, on vaan yksinkertaisesti niin tylsää ko miehekkeellä lähtee tänään toinen yövuoro putkeen ja jälijellä on vielä kaks. Lueskelin vanahoja kirjotuksiani tuossa aiemmin päivällä ko (KERPELE, pitäisi keksiä tuolle kaksijalakaselle karvaotukselle joku nimi millä puhutella sitä, tulee nämät miehet, miehekkeet ja ukot jo korvista ulos :D) parempi puoliskoni nukku yövuoron jäläkeen ja mietin, miten hassun kauas voi seilata vajaan vuojen aikana. 

Kirjoitin viime joulun joulukalenterissa unelmieni miehestä ja kuinka kliseistä ja ällöä, mutta semmonen meikäläisellä nyt on. :D Eikä tarvinu mennä tuosta ko vajaa kuukausi etiäpäin... Enteilevästi luukussa 23 puhutaankin jo nurkan takaa tallustelevista miehistä, ehkäpä minulla oli jo jonkinlainen haju tulevasta tuossa vaiheessa. Ei missään nimessä kerrota ukolle, mutta tuijotin sitä sen vetäessä sikeitä autuaallinen hymy naamallani ja mietin, että joskus palaset vaan loksahtaa paikoilleen. :)

Muutenki elämässä on nyt sitä twistiä, jota se kauan kaipasi. Ja tuntuu, että pienten juttujen myötä se vaan paranee ja paranee. Vaikka täällä yksiössä tällä hetkellä hetkittäin hajottaakin ja kaipaisin jo kotia paistamaan makkaraa elokuun pimenevissä illoissa. Elämä on pitkälti sellaista, millaiseksi ite sen luot. Ei se parisuhe tai toinen ihiminen ole se, mikä tekee elämästä onnellisen, vaan se täydentää ite luomaasi pohojaa. En seurustele sen takia, että tarvitsen toista ihimistä elämääni, vaan siksi koska haluan toisen ihimisen elämääni. Ja sitä kautta, tavallaan, vähän tarvitsenkin. Ei niin, että olisin riippuvainen toisesta tai että se olisi kaiken onnellisuuteni pohja ja perusta, vaan osa sitä.

I traveled east and I traveled west
And I found a boy with a heart on his chest
I ran a ground my ship left to rust
Yes I found a guide in the city of lust

No niin, menipä nyt hempiäksi. Mutta näin se vaan on. Vaikka kieltämättä tällä hetkellä ihan tosissaan oottelen jo sitä torstaita, että pääsee liikkumaan täältä. Alakaa tässä sutkamossa olla meikäläiselle jo ihan riittämiin, niinkö oisin ollu täällä jonku kuukauen parin viikon sijaan. Jaksa kyllä ees lähtiä kauppaan, vaikka kaikki on TAAS aika vähissä. :D

Mutta nyt voisin keskittyä vaikka tuohon yleisurheiluun ja sitten lukia Da Vinci -koodia, jota oon koittanu säästellä, että se riittäisi mahollisimman pitkälle. Seuraavaksi voinki sitten kattoa boksilta sen leffan ja kauhistella kirjan ja sen eroavaisuuksia. Joita en muista, ko leffan kattomisesta on niin kauan, mutta joita epäilemättä on olemassa! Jännää, niin hitsin jännää, että...

Joo, teetä ja yleisurheilua --> Tai ehkä Isinbajevan jäläkeen iltakävelylle? Who knows.

You loose your heart and sell your soul.

Tiedättekö sen ajan kuukau'esta ko tiedostat erityisen tarkasti olevasi persjalkainen kääpiö, jolla on paksut ja hyllyvät käjet, kainaloläskit, selässä rintsikkamakkaroita ja mahassa niitten rakkaita sukulaisia maha-sellaisia, jenkkakahavat joista voisi piettää hyvin kiinni vähän vauhikkaammankin tanssin pyörteissä ja reisien tilalla kaksi tukkia?

Jep. Kuukau'en suositut ja hullun lehemän tauti. Tai itte asiassa omat ei oo vielä suvainneet saapua, mutta kaikesta päätellen net oottaa ihan kuluman takana. Koska tein äsken elämäni ehkä paskimman reenin ikinä ja pillitin sitä, että en ole metri kaheksankymmentä pitkä mallintöitä tekevä paragualainen keihäänheittäjä ja muuta yhtä järkevää. Miksi, tai MITEN yhet hormonit voi tehä ihimisestä tämmösen sekopään. Ensin olen koko menneen viikon kärvistellyt himoissani haluta syyä kaikki mahdollinen tielle tuleva ruoka ja muun muassa vohveleita, hampurilaista pekonilla ja nuudeleita currytonnikalan kanssa ja raivonnut siitä, että _tiedän_ etten voi syyä, koska a) kello on yksitoista illalla eikä moista evästä ilimesty mistään sormia napsauttamalla ja b) olen muutenkin syönyt viime aikoina ihan liikaa kaikkea huttua, mutta siitäkin huolimatta _haluaisin_ syödä. Tänään olenkin sitten vihannut kaikkia naisurheilijoita, koska net on lihaksikkaita ja hyvännäköisiä. Samalla lailla ko vihaan lenkillä kaikkia juoksevia ihimisiä, ko net pystyy siihen ja minä en. 

Sen kanssa, että turpoan ja pöhötyn olen jo jokseenkin sinut, ko tiijän, ettei se ole pysyvää, mutta tämä jaksamaton olo ja väsymys on jotain, mikä pistää raivostumaan. Ei vaan jaksa, painot ei nouse ja muutenki tuntuu, että voisin nukkua vaikka koko päivän. Ja vittu kun ulukona on niin kylymä ja sataa vettä ja meisin kaikki mukana olevat vaatteet mallia +25 astetta. Ei tullut ees lenkkitakki matkaan ko en pakatessa löytäny sitä ja sitten totesin, että hitot minä sitä kyllä ees tarvi. No nyt tarvisin... Yksinkertaisesti kehtaa lähtiä kastelemaan ja palelluttamaan ittiä iliman asianmukaisia vaatteita. Eri asia jos voisi ees juosta. Muttako en voi.

Oon pikku hilijaa päässy eroon siitä ihime pöhöstä/turvotuksesta/läskistä/mistä lie, joka vaivasi koko viime kevään ja aiheutti usiamman itkupotkuraivarin ja palannut takaisin entisiin, normaaleihin mittoihini. Joskaan jalat ei ole enää entisensä kiitos satojen ja taas satojen istuttujen tuntien ja juoksun lopettamisen. Lisäksi jotain on täytynyt tapahtua, ko olen taas löytänyt reisilihakseni (olokoonkin, että net on ja pysyy läskikerroksen alla) ja yläropassa on hieman enemmän lihasta ko ennen (vaikka sitä ei huomaisikaan kukaan muu ko minä), mutta paino tosiaan on suht samassa ko joskus ennen, hyvinä juoksuaikoina. 

Kuitenkin näläkä kasvaa syödessä ja jotain pitäisi vielä tehä. En ehkä pääse ikinä siitä kompleksista, että minulla ei koskaan ole ollut sellaista kiinteää, litteää vatsaa, niinkö laihoilla ihimisillä. Niillä, jotka on ollu laihoja syntymästään asti, aina. Minä olen painanut vähimmillään jonku 47 kiloa ja siitäkin huolimatta minulla oli net helekkarin kaksi mahamakkaraa. Se vähän isompi ja sitten se vähän pienempi siinä päällä. Ja nykyään niitä makkaroita on vähän muuallakin. Enkä varmaankaan pätki enää hyvää tulosta cooperin testissä myöskään. Olen myös tiedostanut, ettei tämä iän myötä tästä ainakaan parane, ELLEI asialle tee jotain. 

Ja minä haluan tehä. Vaikka eihän minun asiat huonosti ole. Mutta net voisi olla aina paremmin. En mitä ilimeisimmin voi valittaa elämän mistään muusta osa-alueesta, joten pysyn tässä ikisuosikissani. 

Olen hyvin hidas toipumaan elämän takapakeista ja suren sitä, etten voi juosta varmaan vielä seuraavat viisi vuotta, ennenkö oikiasti keksin jonku muun yhtä iskevän urheilulajin tilalle. Tai ehkä en heitä kirvestä kaivoon vielä (siinä se onkelma varmaan piileekin kun pietän kynsin ja hampain kiinni siitä toivonrippeestä, että jos kuitenkin vielä joskus juoksisin) ja menen seuraavaksi lääkärin puheille tämän jalakani kanssa, kunhan parkkeeraan perseeni taas samalle maankamaralle YTHS:n kans. Jos net nyt siellä osaa meikäläistä mitenkään auttaa. Muttako jalaka ei vaan pelaa välttämättä ees kävellessä nykyään.

Jos juokseminen on edelleen tämänkin jäläkeen pannassa, sitten keksin jotain uutta sen tilalle. Ehdottomasti jatkan saleilua ja isken ruokavalion kohilleen. Mikään taika ei tee meikäläisestä pitkäsääristä kaunotarta, joka on koko elämänsä näyttäny siltä, niinkö ois taivaasta tipahtanu enkeli, mutta näillä mennään, mitä on. 

Nyt minä lähen potemaan tätä kerran kuukau'essa iskevää mielialahäiriötä, luovutan urheilujen suhteen tältä päivältä (voi että ko tekisi mieli heittää painot ikkunasta helevettiin) ja vietän loppuillan sen sijaan vaikkapa tosi pitkän venyttelytuokion parissa ja yritän lohuttautua sillä, että menkat kuitenki on vaan kerran kuussa ja ehkä huomenna aamulla on sellainen ilima, että voi lähtiä aamulenkillekin, vaikkei takkia tai muita sateenkestäviä varusteita mukana olekaan. 

Neljän päivän päästä saan onneksi ees hetkeksi jotaki muuta ajateltavaa. Tosin nyt olisi melekeen pakko saaha buukattua reenit tähän alakuviikkoon, saapa nähä miten käy.

If this is a dream, won't open my eyes.

Hoplaa. 

Jäinkin alunperin suunniteltua pi'emmäksi aikaa tänne linnunpesään ja tänään suunnitelmat muuttu taas, erittäin hyvällä tavalla. :) Mutta ei siitä sen enempää, vielä. 

Tänään on satanu vettä koko päivän, mutta se ei oikiastaan ole haitannu, vaikka oonki kyhjöttäny sisällä koko päivän ja joutunu jättämään aamulenkinki välistä. Täällä linnunpesässä on kyllä kolomen jiin kaupunkiin nähen mukavampi lenkkeillä, hetkittäin saattaa jopa olla meleko hilijastakin. Muutenkin tykkään tästä paikkana enemmän, vaikka ei sillä, että niissä edellisissäkään huudeissa oisi varsinaisesti vikaa ollut. Mutta minä oon vaan näitten pienempien paikkojen ystävä. Eikä ikkunan takaa (melekeen) näkyvä järvimaisemakaan ihan paska juttu ole. Vaikka sanottakoon kyllä, että paikkakuntalaiset ihimiset ei ole oikeen vielä vakuuttaneet meikää. Mutta toisaalta, en kyllä perusta suurimmasta osasta sallalaisiakaan, vaikka minä kotopuolesta tykkäänki ihan mahottoman palijon, joten annettakoon se näillekin ihimisille anteeksi. Vika on varmaankin minussa. :D

Tiettyjä vajavaisuuksia toki on ko verhotki täyty hakija nelijän kymmenen kilsan päästä, mutta hyvät puolet voittaa kuitenkin. Ainaki vielä. 

Ja mitä tulee meikäläisen kuulumisiin muuten, niin olen taas jatkanut sitä samaa, mitä oon oikiastaan teheny koko kesän. Eli kotirouvaillu. Tänään myös reenasin ekaa kertaa pitkäksi venähtäneen tauon jäläkeen, pääkaupunkiseu'un keikan jäläkeen on reenit auttamatta jääny, ko ensin ei kerenny ja sitten ko ois kerenny, tulin kipiäksi ja sain väännettyä vaan hikisesti sen selekäreenin. Sitten muutettiinki suurin piirtein viikko (no okei, semmoset nelijä päivää) ja vaikka se käviki työstä (etenkin edellisen asukkaan paskojen siivoaminen), tuli kyllä syötyä ja elettyä ihan päin persettä. Tämän viikon mieheke alotti nelijänkymmenen asteen kuumeella ja en jotenki kokenu soveliaaksi ryhtyä heiluttelemaan puntteja tässä 21 neliön yksiössä ko vuodepotilas makaa metrin päässä. :D

Lenkkeiltyä on tullu jonku verran, mutta tosiaan tänään heiluttelin pitkästä aikaa vähän puntteja. Tuli heti nasta fiilis, tosin tämän päivän on ollu nastaa kyllä muutenki. Päiväni ehkä huipentui tonnikala-katkarapukastikkeeseen ja pastaan, jota kokkasin hetki sitten. Tällä viikolla pitää tehä kyllä vielä toinen reeni vaikka sunnuntaina, ja ens viikolla net täytynee lyyä joko molemmat alakuviikkoon, tai sitten toinen alakuun ja toinen loppuun. Oon vakavasti pohtinu, että voisin jopa lisätä reenikertoja viikkoon, ko nämät kaks kertaa tulee (yleensä) tehtyä aika kevyesti jossaki välissä. 

Eipä mulla mitään ihimeempiä ole mielen päällä, tasasen tavallista ja tylsää. Tai, ei minusta ollenkaan tylsää, mutta kaikkien muitten mielestä ehkä. :) Hengissä ollaan ja jotain jännempää voi olla luvassa sitten taas, kunhan olen oman koneen äärellä. Nyt nakkaan pyykit kuivumaan ja sen jäläkeen syvennyn Da Vinci -koodin ihimeelliseen maailmaan ainaski seittemän uutisiin asti. 

Mistä tulikin mieleeni, että saatan kirijotella jotain nuista lukemastani parista Irvingistä, jos tylsyys iskee tässä joku päivä. Mutta sitä ennen, palailemisiin tai palelemisiin, valinta on teijän!