Koska vieläkin rakastan sua, etkä vieläkään rakasta mua.

Jäi muuten eilisestä juoksufiilistelystä sellaiset olennaiset asiat pois, kuten että aijon kotua ottaa seuraavalla kerralla messiin jonku mahtavan ysärivyölaukun ja ratkaista sillä lämpimien kesäpäivien (ei sillä että ainakaan tällä hetkellä net enää tuottais onkelmaa, Oulu plus kymmenen ja vettä sataa) juoksuongelmat sen suhteen, ettei avain ja puhelin mahu messiin. Aiemminhan oon todennu jo mm. sen, että vyölaukku on ihan lyömätön baarilaukku. 

Tämä ei ollu mikään vitsi. 

En myöskään muistanut mainita, että Mannispudding on soluttautunu meikän ruokavalioon loppujen lopuksi ihan ok. Ekana päivänä sekotin vanukkaani veteen ja tuloksena oli aivan jäätävä, koko päivän kestänyt turvotus, muttako vaihoin veden maitoon, tätä samaa ongelmaa ei enää oo ollu? Liekkö tuolla vesi-maito -jutulla mitään merkitystä, mutta joka tapauksessa oon pystyny syömään vanukasta ihan hyvillä mielin siinä missä rahka aiheutti kauhian alavatsapömpön, pahan olon ja limaisen ja kutisevan tunteen suuhun. En tiiä meneekö tuo puddingkaan pidemmällä juoksulla sitten, mutta enköhän minä tämän yhen purkin kuitenki selätä. Makukin (vanilja) oli meikäläisen mielestä aluksi aika ällö, mutta nyt siihenki on jo tottunu. Mieluummin ehkä edelleen söisin suklaata, tosin hankala sanoa ko en oo maistanu. Eli varsinkin jos maidon kaseiini ei oo ongelma tai maitotuotteet yleensäkään, mutta rahka tulee jo vasemmasta korvasta ulos ja ehkä vähän oikiastakin, niin suosittelen kokeilemaan Mannispuddingia! Makukaan tuskin on ongelma ellei oo aivan sairaan ranttu, mullakin on vielä se maustamiskortti kokeilematta. Ei se rahkakaan mitään ääretöntä nam nam -herkkua ole.

Mutta niinhän se menee, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ko se ehtii sulaa sitä ennen. Jos syön nykyään macaa aamupuurossa sillä ajatuksella, että se puuro on oikiastaan parempaa macan kans (waaaaat?) niin väittäisin kyllä, että meikän makuaisti on vähintäänkin heikohko.

Kolomen viikon kokemuksella voisin muuten sanoa muutaman sanan nuista superfoodeistakin. Koska näissä meikän tieteellisissä olosuhteissa ei oo pystytty sulukemaan pois muita muuttujia, on aika hankala arvioija, mikä kunnia lopulta kuuluu superfoodeille (voi jösses voisko näille keksiä jonku järkevän suomennoksen, ärsyttää hokia tuota superruokaa koko ajan) ja mikä ei. Muutta, johtuneeko valosta ja lämmöstä vaiko macasta, mutta hormonit on ainaki sen jäläkeen hyrränny palijon enemmän ko aloin syyä macani aamupuurossa. Hirviän pirtiä en oo ollu, mikä johtuu osittain perseilevästä vuorokausirytmistä, mutta reenata ja myös juosta (!!!! tätähän en ole vielä muistanut mainitakaan) oon jaksanu viime viikon kuukauden suosituimpia lukuun ottamatta varsin hyvin. Macaa aijon siis syyä jatkossaki, koska ei siitä tunnu mitään haittaakaan olevan. 

Sitä oon myös tässä pohtinu, että meneekö kunnia ei-kipeytyvistä jaloista nyt sitten Feelmaxeille, kuivakuppaukselle vaiko msm-jauheelle (ja kenties macalle?) Tiiä häntä, mutta jalat ei tosiaan ole kipeytyneet juoksemisesta yhtään ja vammanen nilikka on ollu parempi ko aikoihin. Kynnet tuntuisi myös olevan paremmassa kunnossa ko aiemmin.

Pahemmin en oo viime aikoina jaksanu viilailla tai tehä oikiastaan mitään nuille kynsille ja oon remunnu ja temunnu menemään ihan normaalisti, mutta tältä net näyttää silti. Vähän ovat epätasaset kärjestä ko en oo viilannu, mutta muuten varsin hyvässä kondiksessa ja minusta tuntuu, että kasvavatki ihan pikavauhtia? Ja minähän siis teen kaikkia sitä, mitä pitkillä kynsillä ei sais tehä, kuten käytän niitä ruuvimeisselinä ja työkaluna ynnä muuta sellaista. Aina on kyllä ollu meleko kovat ja nopiasti kasvavat kynnet, mutta tuntuis, että tilanne on vielä entisestään parantunu. Samoin kuin uskaltaisin ehkä sanoa, että karvat tuntui kasvavan vieläki aiempaa nopiammin... Mutta toisaalta aika hankala sanoa, ko niin kynnet ja ripset on aina ollu omat, vaikka monet on asiaa epäilleet. Ja pääkarvatki kasvaa niin vauhilla, että sen kohinan melekeen kuulee.

Nyt oli kyllä pakko hakia viila ja viilata nuot epätasaset kynnen kärjet ko tässä aikani kattelin nuita. 

Mutta tuota Puhdistamon msm-jauhetta aijon siis myös käyttää jatkossa. Varsinkin ko se on hyvän makuista eikä ollenkaan pahaa, niinkö kuvittelin! Ainut, joiden käytöstä en oo huomannu (tai kuvitellu huomanneeni) mitään erityisiä vaikutuksia, on nuot vihertabletit, joissa oli spirulinaa ja muuta. Tosin kehon puhdistuminen ja tämmönen on ehkä vähän hankala todeta käytännössä? Ehkä pitäisi lopettaa niiden käyttö ja minimoida muut muuttujat, niin sitten ehkä huomaisi jotain, jos huomattavaa on? En tiiä, niiden kohalta jatko on joka tapauksessa vähän avoin, koska a) net oli aika kalliita ja b) inhoan tablettien napsimista. Mutta kai kaikkien vihireitten juttujen pitäisi olla hyväksi ihimiskeholle?

No mutta, ei muutako sunnuntain jatkot, nyt minä jatkan minun ja Kotiteollisuuden kahenkeskistä laatuaikaa vielä ko kerkiän. Illan jääkiekkojännäriä ootellessa! Tekis mieli vähän kuittailla kaikille niille "tulukaa jätkät kotiin sieltä, ihan paskaa" -ihimisille, että niin, miten se oli, mutta koska olen kiva ihiminen niin en viitti kuitenkaan. Ite aattelisin, että uskomisen ja luottamisen saa lopettaa vasta siinä vaiheessa, ko ollaan oikiasti hävitty, eikä niin, että ollaan ihan vittu jee jee kun menee hyvin ja vittu ootte ihan paskoja ko menee huonosti. Peli voi mennä huonosti ja tietyt asiat tökkiä (kuten suomalaisten perisynnit maalinteko ja purkukiekot) mutta se ei tarkota, että koko joukkue olis ihan paska. Eikä se, että hävitään, tarkota, että koko peli olis ollu ihan täysin perseestä kaikilta osin. Voi olla, mutta harvemmin on. Tietysti on palijon helepompi haukkua vaan koko joukkue ja peli lyttyyn, ko todeta niitä hyviä ja huonoja juttuja sieltä erillään ja miettiä sitten kokonaisuutta, mutta. Tämähän on vain minun mielipide ja joka tapauksessa finaalissa ollaan.

Aloin muuten miettiä, että analysoin jääkiekkoaki varmaan jostain puheterapeuttinäkökulmasta, jossa pyrin kattomaan kokonaisuutta ja hakemaan sieltä paitti niitä kehityskohteita, myös positiivisia juttuja ja onnistumisia. Ja että tärkiää on kannustaa ja luottaa, koska iliman sitä ei ainakaan onnistuta. :D

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

Heaven is a place on earth.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! Oon kuvaillu viime aikoina järkkärillä säälittävän vähän (lue=nolla), mutta päätin kaivaa kännykästä kaikki sekalaiset kuvat ja pläjästä net tähän. Lupaan, että järkkärihilijasuus muuttuu tässä, ko jään lomalle ja ei vaan ole muutako aikaa kuvata! Ja on ehkä jotain kivaa kuvattavaaki. Mutta tässäpä siis kännykän sekalaiset pienen selityksen kera. 

Net Jyskin halavimmat parvekekalusteet, huomaa nippusiteillä kokoon kursittu pöytä. Ajavat täysin asiansa ja sopivat vielä värien puolesta sisustukseenkin. ;) Matto olis vielä ihan mukava, mutta ei pakollinen. Ai niin ja orvokki ruukkuun pöyälle.

Kevään viiminen luento ja siinä vaiheessa jo lähes tyhyjä kalenteri. Vähänkö olin mielissäni. Ja vähänkö olen mielissäni siitä, että tuonkin kurssin tentti on ohi ja nelonen plakkarissa. Ja varsinki ko nelosia ei ollu jaettu ko kolome, eikä yhtään vitosta, eli olin siis kurssin parhainta a-luokkaa. Joo, olen erittäin leuhka nyt!

 

Laiskat arkiaamut, jokka on nyt jo takanapäin. Änäriä, terapian suunnittelua ja pitkäksi venyneet aamukahavit. Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään, on yksinkertaisesti parhaita.

Arkihaastetta parhaimmillaan, tyypillinen näky meijän olokkarissa, oman elämänsä änäritähti nääs. Ja nimenomaan keinutuolista käsin. ;)

Mistä tietää, että on ollu yliopistolla ihan liian pitkään? Siitä, että oma pyörä on ainua telineessä ja parkkipaikallaki vaan kaks autoa...

Herkkuruokaa, osa yksi. Kanaa, wokkivihanneksia ja basmatiriisiä. Nam nam nam.

Meijän Masa kukkii! Oon vissiin ihan valtava viherpeukalo ko mulle on suotu tämmönen kunnia. Masa on myös pukannut sen verran uusia lehtiä, että en tiiä, pitäiskö alakaa suunnitella sen muuttamista isompaan ruukkuun.

Retkellä. Kyllä, parhaat retket tehään autolla. :D Tällä kertaa oli onneksi niin lämmin, ettei tosiaan tarttenu juua kahaveja autossa sentään.

Jos kaikki miehet julukasis aina kuvan tekemistään tulista, sosiaalinen media menis tukkoon, mutta koska olen nainen, niin eräjormataidoilla leuhkiminen on sallittu. Eli, tekasimpa tuossa tulet! Aina ei jaksa oottaa valamista, ko pysyy se puukko ja tulitikut meikänki käjessä.

Kaveri! Bongattiin kesän eka sisilisko. Sisiliskot on aina ihan pakko ottaa käjelle. Mutta ei saa koskia häntään, koska ei ole reilua aiheuttaa pikkukaverille ylimäärästä ressiä. Kiva, että nämät Suomen liskot on tämmösiä söpöjä ja pieniä, ei palijoa hotsittais mennä silittelemään mitään komodonvaraania... 

Polokupyöräilyä ja reeniä. Pistää kuumana päivänä hikoiluttamaan, nimimerkillä tukka liistassa. Bongaa myös uusi kännykän suoja. Nyt oon ihan proselfie-kuvaaja.

Ja sitten tietenki se pakollinen arskakuva! Kissansilimät. Koska mitä olisi kesä ja aurinko iliman Ray Baneja, no ei mitään. J jaksaa aina väittää, että nämät on ihan liian isot meikälle ja näytän urpolta, mutta ite oon ihan in loov näihin perintöarskoihini. Aitoa kasaria ja kuvitelkaa, kuinka urpoilta nämät on näyttäny meisin isipapan päässä kultaisella kasarilla...

Päiväkahaviseuraa tositarkoituksella (apua, nyt meikän blogiin alakaa varmaan eksyä epätoivoisia tuolla hakusanalla! :D). Koska Lennun kanssa tykätään nauttia kahavimme silloin tällöin viskillä terästettynä. Tosinaisella on aina viskiä kaapissa hyvän ja pahan päivän varalta. Pelekään, että tämän riskikäyttäytymisen seurauksena opin juomaan myös viskiä raakana. :D Jos nyt ei kuitenkaan, kahavi viskillä/Irish Coffee silloin tällöin piristää kuitenki kummasti mieltä. Ja meikän psykan nelonen ja Lennun kandi on sen ehottomasti ansainneet. Ai miten niin taas mainitsin sen psykan.

Herkkuruokaa, osa kaksi. Vähän niinkö rrrrrrrakastan paistettua kesäkurpitsaa ja haaveilen kuumasta grillistä, johon nakkaan kesäkurpitsaa, tuoretta ananasta, maissia, halloumia, herkkusieniä ja pihiviä... Ja ai niin, oli net kanat ja pastatki ihan jees, yksinkertainen ruoka on hyvää.

Kesän/kevään ekat parvekekahavit. Ai että.

Loppuun voisin vielä avautua, että eilisen kypsäri on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että konseptillinen oli yllättävän lyhyt määrä tekstiä sitten kuitenkin. Luulen onnistuneeni oksentamaan sinne paperille niin sisällöllisesti ko kieliasullisesti hyväksyttävää tavaraa, mutta eihän sitä sitten toisaalta kuitenkaan tiiä.

Kypsärin jäläkeen painelinki sitten syötyäni lounaan koko loppupäiväksi keskustaan pyörimään, mikä on meikäläiseltä hyvin harvinaista toimintaa. :D Näin ihanaa Hanipöötä ja syötiin kesän ekat pehemikset, kuulin ihania uutisia, istuin Torinrannassa auringossa, join siideriä hyvässä seurassa ja päädyttiimpä porukalla vielä terassille kesäkannuille ja sen jäläkeen uuestaan jäätelölle, ennenkö busseilin kotia. Palakinnoksi päivästä auringossa meikällä onkin nyt muuta naamaa punaisempi/ruskeampi nenänpää, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä sen arvoista! Mukava laukata kesälaitumille laatuajan logotyttöjen kanssa kautta. Vaikka kesäloma ei IHAN vielä alakanutkaan oikiasti, mutta melekeen.

Kylymää kesäjuomaa terassilla,  istuttiin siinä Kauppatorin kahvila Makasiinin terassilla, jonne pääsi kivasti varjoon hetkeksi vilvoittelemaan pitkän päivän auringossa jäläkeen. Tilattiin porukalla kaksi vihiriää kesäkannua ja saatiin kolomas kaupan päälle, täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää palavelua ja voisin tulla ehottomasti uuestaankin! 

Petteri punakuono täällä päivää. Onneksi en kuitenkaan kärähtäny mistään kohin...

Koska eilen oli rentoilupäivä ja korvasin päivällisen jäätelöllä ja siiderillä, tänään oonki sitten ottanu taas ittiäni niskasta kiinni ja käyny päiväseltään reippailemassa juosten <3, mutta siitä aattelin kirjottaa ihan oman sepustukseni, ehkä jopa tänään, jos ennen jääkiekkoa suinkin jaksan ja ehin. Ois tässä vielä vattalihasreeniki tekemättä. Nyt kuitenki muitten asioitten pariin, ihanaa lauantain jatkoa, nauttikaa lämmöstä ja auringosta (mutta muistakaa se arskarasva ja hattu ja muutki oleelliset suojavälineet!) ja kannustetaan Suomi tänään jääkiekossa voittoon!

Eikä jäädä hokemaan, mä en yksin osaa.

Vaikka mulla monenlaisista syistä hieman myrskyää mielessä edelleen, niin pakko tulla lahjoittamaan vähän hyvää tuulta kuiten teillekin, nimittäin tättärää, sain psykan tentistä nelosen! Hylsystä neloseen, kukapa olisi uskonut. Viime vuojen hylsyn perusteella olisin ehottomasti diagnosoinu ittelleni ykkösen tai korkeintaan kakkosen, mutta ei. 

Who cares, nyt se on ohi ja tehty ja pois. Ja mikä parasta, kaikki psykan opinnot on nyt myös paketissa. Ei enää ikinä uuestaan. No, koputan puuta.

Tämän ja sen kunniaksi, että Lennu palautti kandinsa, nautittiin kahavikupilliset terästettynä viskillä. Suomalainen on kummallinen, ko paistaa aurinko, se menee parvekkeen kuumuuteen juomaan kahavia. Ja illalla se lämmittää saunan ja menee sinne istumaan.

En tiiä, oisko mulla nyt touhuttavana jotain järkeviäkin juttuja, mutta en millään jaksa olla tänään enää järkevä. Pitäisi avata se oma kandi ja vähän ihimetellä sitä, ettei sitten kypsärissä tule kysymysten kohalla semmonen olo, että pitäiskö minun muka tietääki tästä aiheesta jotaki? Olen elänyt hetken todellisuudessa, jossa kandia ei ole olemassakaan ja samassa todellisuudessa myös gradu on hyvin epätodellinen juttu. Kunhan nämät viimeiset opiskeluvuojen kohokohat sais nyt alta pois, vois vaan reilusti keskittyä siihen, että on loma eikä mitään tekemistä! 

Hah, varmaan, ens viikolla pukkaa kiirettä ihan riittämiin ja itelleni epätyypilliseen tapaan olen hyvin laiskasti jaksanut miettiä, miten kaikenlaiset asiat toteutan. Ressaamatta paras, asiat järjestyi kuin ittestään kuitenkin. Varsinkin ko ens viikon kuuluisi kiireestä huolimatta olla sitä LOMAA. Laatuaikaa ja rentoutumista, jos ymmärrätte mitä tarkotan.

Jännää. 

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikesta schaissesta huolimatta elämä on aika kivaa ja meisi on ihan onnellinen köllykkä. Nyt ehkä meisin kokkikeittiöön ja sitten loppupäivän suunnitelma voisi olla jalakarääkki sekä sauna. Ja ai niin, kandi... 

I see fire.

Okei, huh, hikisen pyörälenkin Kaijonharjulle ja sieltä Mannisstoreen ja takaisin kotia sekä reenin jäläkeen en oo ehkä enää ihan niin vittuuntunu.

Täytyy sanoa, että oli meleko kuuma keli, hiki valu, vaikka meisillä oli päällä vaan lyhytlahkeiset juoksutrikoot ja urheilutoppi. Jotenki oli ihan alaston olo lähtiä nuin vähissä vaatteissa liikkeelle ja silti netki oli melekeen liikaa. :D Kävin Kaijonharjulla apteekissa ja sen jäläkeen hakemassa itelleni välipala/iltapalavaihtoehoksi ja rahkan korvikkeeksi sitä kuuluisaa Mannisen puddingia, makuna vanilja, koska suklaa oli loppu. Hutaisin sitä jo ensimmäisen satsin naamaankin välipalana kotiuduttuani reissulta, täytyy sanoa, että ei se nyt ehkä ihan niin hyvää ollut ko mitä ootin, mutta toisaalta jouduin sekottamaan vanukkaani veteen, joten se saattoi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan. Luulen, että vanukkaan paistaminen lätyiksi voisi olla enemmän meikäläisen juttu. Tai sitten kokeilen kotitekoisesti maustaa sitä ripauksella tummaa kaakaojauhoa. Saa nyt nähä mitä meisin maha sanoo tähän puddingiin, jos ei passaa niin sitten pitää syöttää se J:lle tai laittaa kiertoon.

Ja koska meillä on ollut kotosalla käynnissä yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus liittyen ainokaiseen perintösheikkeriin (komia kulahtanut Fast), ostin myös itelleni uuden vihiriän Mannisen sheikkerin, ettei tartte ootella palakkarinjuontivuoroa. :D

Ai että, kyllä kelepaa hörppiä palakkaria. Hetken aikaa melekeen harkitsin ostavani sen pinksuna, mutta sitten tulin onneksi järkiini ja päädyin tähän. Olisi varmaan pitänyt hakija myös se pudding-pönttö kainaloon.

Aattelin muutenki suhtautua kaikkiin hommiin nyt samalla reseptillä ko tähän painoasiaan, kova toivominen ilimeisesti autto, sillä tänään puntarin lukema oli jopa 200 grammaa vähemmän eilisen 100 gramman sijaan. Hitto, olisi pitänyt toivoa puolta kiloa! :D Tai sitten se oli ihan vaan se kuivakuppaus... 

No mutta, nyt jääkiekkoa sekä suihkua.

Sitten musta tuli nuori ja alkoi vituttaa.

Hyvää päivää helteinen Oulu ja vähän muutki paikat, joita lämpö hellii! Ja terve teillekin, jotka ette pääse osallisiksi näihin hurmiollisiin lämpötiloihin. 

Voisi kuvitella, että tänään on oikein hyvä päivä, mutta päin vastoin, se on alakanut sillä, että kaikki hommat haluaa mennä päin sitä ittiään. Haluan huomauttaa tässä vaiheessa, että minua lievästi sanottuna ketuttaa, joten teksti voinee olla hieman kärjistettyä. Otetaan nyt tähän esimerkiksi näistä logopedian opinnoista nämät ihanat psykan opinnot, jokka tulee Psykonetin kautta meille. Ovat suunnattu psykan opiskelijoille, mutta hyvin met logopeditki siellä matkassa "opitaan" kaikkea turhaa, mitä ei ikinä omissa töissämme tarvita. 

Noh, tentti oli viime viikon tiistaina ja tenttipaperit lähetetään postin mukana tentaattorille Turkuun. Uusinta on huomenna, koska tenteissä noudatetaan Turun pään aikataulua, eikä meille tietenkään ole tullut tuloksia ees vielä siitä ekasta tentistä. Ja ei kuulemma varmaan tulekaan ennen uusintaa, eli huomista klo 9-11.

Mitenhän tässä nyt sitten pitäisi toimia? Varsinkin kun kyseessä on tentti, josta sain viime vuonna hylsyn, vaikka olin ihan varma, että se menee läpi (eli tentaattorin ajatuksenjuoksusta ei siis voi olla mitenkään kärryillä) ja missasin uusinnat, tarina on kaikille tuttu täältä. Pitäiskö nyt sitten niinkö varmuuen vuoksi mennä tekemään tentti huomenna uuestaan? Vai mitä hä? Jättää herran huomaan, toivoa että se menee läpi ja jos ei, niin varmuudeksi ilimottautua kesätenttiin uusimaan se? 

Kyllähän voi ihimistä rehellisesti sanoen vituttaa. Minun on ihan pakko, siis ihan pakko päästä tämä kurssi nyt läpi, koska muuten siitä tulee meikälle etenemiseste, enkä pääse ensi syksyn kiertoharjotteluun ja kaikki suunnitelmat heittää häränpyllyä. Normaalisti toki olisin ihan rauhallinen ja hyvällä luotolla siihen, että pääsen tentin läpi, koska _mielestäni_ osasin asioita ja sen myös siellä tentissä  ilmaisin, muttako muistelee viime vuotta, jolloin myös mielestäni olin osannut asioita ja sainkin silti hylsyn, niin... Pelottaa? 

Opiskelijalla on oikeus kahteen uusintakertaan tentistä. No mitäs uusintakertoja net tämmöset on, joihin ei voi käytännössä mennä, koska ei oo saanu tuloksia siitä ekasta? Se, että pitäisi mennä tekemään tentti varmuuen vuoksi uuestaan, on minusta kyllä ihan puhasta vittuilua ja opiskelijoitten kyykyttämistä. Edelleen, pääsee varmaan jatkuvasti unohtumaan kaikilta, mutta opiskelijalla on MUUTAKI elämää ko se opiskelu. Jotku onnekkaat saattaisivat tässä vaiheessa olla vaikka jo töissä ja ketään tuskin kiinnostaa ottaa palakatonta vapaapäivää töistä siksi, että menee tekemään tentin varmuuen vuoksi uuestaan. Pahimmassa tapauksessa tenttiä varten joutuu vielä matkustamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle, jos nyt on vaikka sattunut työllistymään jonnekin muualle ko juuri tänne Ouluun. 

Ja niin ees päin. Syitä on niin monia, miksi tämmösen kohtelun ei pitäisi olla ees mahollista. Kyllä on opiskelijan oikeudet taas niin hukassa tässä hommassa, että huhhuh. 

Ei kait tässä auta ko jäähä oottelemaan niitä tuloksia ja ilmottautua siihen kesätenttiin ja toivoa, ettei sitä korttia tarvitse käyttää sitten. Taijan ottaa seuraavaksi suunnan ulos ja pyörän selekään purkamaan pahimpia aggressioita. Voisi vaikka nautiskella tuosta ihanasta ilimastakin. 

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

Sillä päivä, se on kaunis.

Takana ensimmäinen oikiasti lämmin päivä! Ihanaa, kyllä se kesä sieltä vain tulee. Lämpimän lauantaipäivän kunniaksi päätettiin lähtiä käymään hieman ulukoilemassa Pilpasuon maisemissa (Oulusta Muhokselle päin jossain Oulujoen ja Sanginjoen välimaastoissa?) No, kattokee kartasta, niin löytänette paikan jos kiinnostaa! Ollaan käyty Pilpasuolla ainakin kerran aikaisemmin ja myös tuolla Sanginjoen maisemissa, ihan kivoja tulistelupaikkoja löytyypi, jos niitä kaipailee. Ja autollakin pääsee ihan viereen asti, eikä tartte olla mikään maastomönkerö, tai sitten Mitsu on harvinaisen mainio menopeli myös maastossa. ;) Arska kerkesi harmillisesti juuri siksi aikaa pilveen ja aika pilivinen keli oli ko oltiin tuolla, mutta se ei oikiastaan haitannut, sillä lämmintä oli kuitenki semmoset 19 astetta. 

Siinäpä se Pilpasuo sitten on! Näkymät nyt ei oo mikkään ihimeelliset ja suota halakoo sähkölinija (ja ai niin, etenki pimiällä hoksii suon toisella laijalla tuikkivan maston, jonka päässä on siis vilikkuvalo), mutta kyllä tuolla nyt kahavit nauttii ja makkarat paistaa. Suon laijasta löytyy myös lähde (tai hete, niinkö met sallalaiset sanotaan), josta saa tarvittaessa kahaviveet. Tällä kertaa meillä oli kahavit termarissa mukana, koska nokipannu on etsintäkuulutuksen alla.

 

Meikän elämäntehtävä on vissiin näyttää urpolta. :D Kuten kuvista näkyy, Pilpasuolta löytyy "laavu", jonka olemassa olon merkitys ei ihan auennut mulle (se on niin pieni, ettei sinne melekeen mahu ees sisään eikä sen eteen saa tehtyä kunnon tulia), mutta semmonen siellä kuitenkin on ja sitten tulistelupaikka, jonka ympäri kiertää istumapaikat. Tää on hyvä paikka, kuten kuva sanoo! Ja alimmassa kuvassa vissiin se tissiposki. :D Puitaki paikalta löyty ihan kiitettävästi, tosin ovat meleko isoa kaliiberia. Tulien teko kuivalla säällä onnistuu kyllä iliman kirvestäki (ja jopa allekirjottaneelta), mutta ei sen mukaan ottaminen haittaakaan tee. Minulla oli mukana välipalaeväänä protskupatukka kahavin kans, mutta täytyy myöntää, että korvasin lounaan tänään Kingis-jäätelöllä, palalla lenkkiä ja porkkanalla. Hyi minua.

Maasto on semmosta hiekkaisaa rinnettä ja ympäristössä jäkälän peittämää mäntykangasta. On Lapin tyvär ihan ihimeissään tämän jäkäläpalijou'en keskellä, ko täällä ei oo poroja, jokka vetelisi kaikki jäkälät turpaansa!

Keskittynyt ilime sinisilimäisellä pitkäripselläni. Samalla reissulla hoituu nimittäin kätevästi myös pienet auton huoltotyöt, kuten tuluppien vaihto.

Loppuajan keskityinki häröilemään kameran kanssa auton ympärillä. On se Eeva semmonen menopeli, ettei toista. Himottaisi joskus ottaa siitä ihan kunnon kuvia.

No mutta, tämmönen lauantai tänään! Loppuajan se onki piettäny sisällään kokkailua, kanaa ja riisiä sekä kasviksia uunissa, turhanpäiväistä datailua ja sohovalla makoilua sekä savunhajusta eroon hankkiutumista saunassa. Ihan tavallinen päivä siis. Nyt voisi harkita vaikka sänkyyn siirtymistä jonku kirjan kans. Meinasin melekeen sanoa, ettei taija olla korkkaamattomia niin pitänee lukia joku vanaha uusiksi, mutta on mulla tuolla ehkä jopa yksi keskeneräinen luku-urakka. Sen pariin siis! Huomenissa tai maanantaina tai joskus luvassa ehkä kuulumisia siitä, miten rasvakerroksen tiristely sujuu, so stay tuned jos kiinnostaa.

Unta saanut en iltaisin, aamun asti mä kattoon tuijotin.

Noin kaksi viikkoa Helsinkiin, kolome viikkoa johonki muuhun. Aletaan olla todella loppusuoralla! Lisäksi ensi viikoksi lupasi mitä mainiointa keliä, joten ei voi valittaa. Tulisi vaan nyt pian net tulokset siitä psykan tentistä vielä... Psykan tentissä ensimmäinen kysymys oli yllättäen ryhmäjuttu, kiitän vielä uuestaan ryhymäläisiäni yhteistyöstä ja toivon, että met kaikki päästiin tentti läpi!

Kävin tänään palauttamassa terapian paperityöt ja täydensin AHOT-hakemustani yhellä unohtuneella paperilla. Lipastollaki oli lähes kuollutta ja nyt jälijellä on enää ensi viikon loppukeskustelu terapian tiimoilta, perjantain kypsäri ja seuraavan viikon eka gradupalaveri. Miten tämä aika meniki taas näin äkkiä? Kypsäriä varten pitäisi lukia omaa kandia ja en jotenki kuollaksenikaan haluaisi tehä sitä. Olen ihan varma, että löyän heti jonku kirjotusvirheen tai jotain muuta vastaavaa, jolle en voi enää mitään.  Hyh. 

Todella hämärää tässä on se, että kalenterini on tulevan viikonlopun osalta ihan tyhyjä ja jos ei lasketa sitä, että voisin vaikka lueskella kandia niin ei oo mitään opiskelujuttua tyrkyllä! Ihimeellistä. Paitsi jos tulee perjantaina huonoja uutisia psykan suhteen. Lauantaiksi ja sunnuntaiksikin on luvannut jo ihimeellisen lämpöisää keliä, josta voi suunnata nauttimaan ulos. Jalan tai vaikka pyörällä. 

Pyörästä tulikin mieleeni, että vinkki kaikille pienipäisille ihimisille! Jos etsitte pääkoppaanne mätsäävää pyöräilykypärää, sellaisia löytyy Motonetistä. On se ihime kauppa. J meni hakemaan autoon tilaamaansa osaa ja meikä sattui vahingossa huomaamaan net pyöräilykypärät. Uusi kypärä on ollut hakusessa jo hetken, ko vanha on mallia alle-on-ängetty-paksu-pipo-Oulun-talavi-viimassa eikä se enää mitenkään kiristy riittävän tiukalle iliman pipoa, vaan hölskyy ko viimistä päivää. Oon käyny vetämässä kypäriä päähäni mm. Biltemassa ja sovitettuani net kaikki läpi totesin, että net oli joko liian isoja tai sitten lasten kypärät ei mahtunu päähän. :D Vetäisin sitten sieltä hyllystä Motonetissä semmosen mattamustan potan kokoa S ja iskin sen päähäni ja voi kyllä, se istui kuin valettu! Ei otsalta takaraivolle karkaavaa kypäräongelmaa enää! Onneksi kattoin ittiäni peilistä se kypärä päässä vasta kotona, oli meinaa sen verran hervoton näky, että olisi saattanut jäähä potta kauppaan jos olisin tajunnut vilikassa peiliin. Mutta onneksi en tajunnut ja nyt on aivot taas suojattu myös kesäisillä pyöräreissuilla. 

Motonet - pienipäisen ihimisen tavaratalo.

Samalla reissulla vastaan käveli muuten myös semmonen läpällinen kännykän suojus tuolle Samsungilleni, jota on ettiny kaupoista kissojen ja koirien kans varmaan vuojen päivät. On sen verran eilistä päivää tuo S2 jo, että kaikki suojat on ollu uuemmille ja hienommille malleille, mutta sitten ko kävelin sinne hyllyn väliin ihan vahingossa, huomasin että ei perkele, tuossahan semmonen on! Oli kyllä hämmentävän hyvä reissu, ei kannate lähtiä hakemaan varta vasten mitään, niin saattaa jopa yllättyä positiivisesti.

Mutta joo, tämmöstä mulle, nyt jotain muuta!

Get a way.

Minä oon kyllä sitten lahajakas tässä tenttiin lukemisen välttelyssä. Jostain syystä heräsin tänä aamuna sillä ajatuksella, että pakko tehdä kevätsiivous. Just tänään. Jo aiemmin tällä viikolla pesin ikkunat ja siistin vielä vähän parveketta ja pyöräytin tyyny- ja pöytäliinoja koneessa, joten tämä oli vaan looginen jatkumo sille. Nyt oon sitten puunannu koko kämpän saunaa lukuun ottamatta suurin piirtein lattiasta kattoon. 

Minä en vaan voi sille mitään. Kun iskee sille päälle, on pakko siivota. Kyllä, tunnustan, minulla on ongelma ja liityn anonyymeihin siivoojiin heti kun sellaiseen jossain törmään. Mutta keväisin on aina pakko tehä semmone astetta perusteellisempi siivous. Ja ko sille päälle alakaa, samalla voi myös pessä kahavinkeittimen ja vetää hellan ulos syvennyksestä sekä hinkata kalkkitahroja kylppärin laatoista ja ja ja. 

Samalla voi myös ilolla repiä kaikkia semmosia turhia opiskelupapereita, joita ei enää tartte. Varastoida talvitakit ja siirtää niiden tilalle kesäversiot. Tehä saman talvikengille. Ainut, mikä jäi tekemättä, on mattojen tamppaus, koska vesisaje v-mäisesti päätti estää minua. Mutta onneksi on päivä vielä huomennakin! Ja ai niin, tietenki lakanoitten vaihto, koska se on aivan liian ärsyttävää yksin ja huomattavasti kivempaa ko voi delegoija aluslakanan paikalleen laittamisen paremmalle puoliskolle. 

Mutta jotta tämä nyt ei ois vaan taas tämmöstä turhaa pölinää, aattelin pistää mukaan myös muutaman valokuvan otsikolla "what I've been doing lately". 

Oon esimerkiksi ruokaillu hyvässä seurassa.

Muutenki yleensäki syöny niinkö hevonen. Toim. huom., kuin terveellinen hevonen. Jos nyt hevoset porkkanan ja rehujen lisäksi syö myös esimerkiksi tonnikalaa ja kananmunanvalakuaista. Ei ehkä, mutta meisi syö. Oon myös ihan fiiliksissä siitä olosta, minkä net säännölliset ruoka-ajat tuo mukanaa.

Ottanu naamakuvia. Kesää ootellessa, jos tukka vaikka vaalenis ja naama vähän tummuis. No ei kai, tukka voi vaaleta mutta naaman ei tartte tummua. Huomatkaa, että pisamat loistavat poissaolollaan! Pitäisköhän minun etsintäkuuluttaa net? Ovat selevästi ryökäleet unohtaneet palata talavilomalta takaisin...

Tein myös vapun kunniaksi vihiriän silimämeikin, jota koitan tässä kuvassa epätoivoisesti tuoda esille.

Sitten kera sen vihiriän silimämeikin ja muutaman hienon ladyn juhulin vappua ja kandia lasilla kuohuvaa.

Loppuvapun vietin kohtuullisen hienoissa maisemissa. Kuva ei ees tee oikeutta, lumi oli ihan vastasatanutta ja puhtaan valakosta ja sitten ko vielä aurinko paisto, tuntu että arskat päässäki melekeen sokaistuu. Ihan sama mihin suuntaan katoit, niin silimän kantamattomiin jatku sinivalakosia vaaroja ja huippuja. Sitten joku vielä ihimettelee, miten meikä ei oikeen viihy Oulussa.

Nappasin myös vähän toisenlaisen meitsien. Kuka haluaa piettää ylppärilakkia päässä ko sen sijaan voit olla coolisti kelekkakypärä ja peilaavat arskat päässä Karhutunturin päällä.

Kelekkailun jäläkeen tulee näläkä. Siihen auttaa hiillosmakkara, nokipannukahavit ja munkki. Sekä kuivaliha. Ja kuivaliha vaatii ehottomasti kaverikseen yhen kylymän janonsammuttajan. Joka maistui kyllä epätavallisen hyvältä. Vähän toisenlainen vappubrunssi siis.

Loppuviimeksi otettiin vielä Ukon kanssa "mitäs met urpot" -meitsie. Tämmösiä. Oon toki myös ihan mielissäni ollu mukana tekemässä auton rassailuja, käyny Booginan luona pikasesti kahaveella ja sitten vaan ollu ihan mielissään ko sain olla niin monta kivaa päivää kotosalla. 

Oulussa oon sitten ollu viime aikoina vähän vähemmän mielissäni, mutta silti ihan innoissani siitä, että kesä on ihan kohta täällä. Haettiin mm. parvekkeelle Jyskistä halavimmat puutarhakalusteet, mitä löyty. Tosin viimiset pari päivää on kyllä ollu niin harmaata ja sateista, että melekeen pistää epäilemään, aikooko se kesä tulla sittenkään. Mutta eiköhän se sieltä. Kohta on jo meijän Helsingin reissun vuoro ja pikkuvelikin saa ihan pian lakin päähän. Ja muutaki jännää. 

Mutta nyt otan ittiäni niskasta kiinni ja meen ihan jonku muun jännän äärelle, nimittäin tartun psykiatrian kirjaan. Jee. Hyvää sunnuntain ja äitienpäivän jatkoa kaikille!

But someday I'll be calm.

Päivityksiä opiskelujuttuihin, tsiigatkaas tätä! Vihdoinkin graduohjaajat, iso G, täältä tullaan! Kyllähän sitä kandivapaata elämää jo riittiki. Kypsärin ko kirjottaa niin ei muutako seuraavaa työtä putkeen.

When you hold me, I'm alive.

Olen oppinut, että sillonko ei lähe, ei pijä pakottaa. Toisaalta olen oppinut myös, että joskus ittiään pitää komentaa, että jotain tapahtuu. Mutta koska tänään paistaa aurinko ja oon juonut kevään ensimmäiset partsikahavit, oon jotenkin armollisella tuulella. Vaikka en ees voinu palauttaa sitä logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa, ko unohin yhen oleellisen osan kotia. No ei se, maanantaina uusi yritys. Kandin sain sentään palautettua sillon ennen vappua ja olen viettänyt huoletonta, kandi-vapaata elämää jo lähes kaksi viikkoa. Ihanaa!

Jälijellä on kaksi viikkoa lipastoa ja sitten se on (toivottavasti) the end tälle keväälle. Hullua. Toisaalta on hirviän vaikia uskoa ees sitäkään, että on toukokuun kaheksas päivä. Onpa aika menny nopiaa. Meikän terapia on venyny ja paukkunu, mutta kohtaa loppunsa luullakseni ja myös toivoakseni seuraavan kahen viikon aikana. Asiantuntijaesitelmä käytiin pitämässä Lennun kanssa ennen vappua ja oli ihan hyvä, että meille oli varattu vähän ylimääräistä aikaa, koska asiaa irtosi yllättävän palijon. Lapsen puheen ja kielen kehitys ei tosin ole mikään kauhian yksinkertainen asia. Tiistaina kävin myös seuraamassa viimisen tarvitsemani demon ja nyt niistäki komeilee suoritusmerkintä oodissa. Koska iski joku tarmokkuuspuuska, täyttelin myös ahot-lomakkeen ja liitin siihen mukaan tarvittavat paperit ja kuskasin sen hyväksyttäväksi. Kuten on varmaan jo aijemmin ollut puhetta, meikäläinenhän tosiaan kuittaa vapaavalintaiset opinnot aiemmilla Lapin yliopiston mediakasvatuksen opinnoilla. Hyvä hakija hyväksilukuja jo hyvissä ajoin, ehtii sitten korjata jos ja kun tuo ah-niin-ihana byrokraattinen laitos, jota yliopistoksikin kutsutaan, kämmää jotain.

Kävin ihastelemassa vähän maisterivaiheen hopsia ja näytti hienolta, ko kaksi suoritusta oli jo valamiina. Huippua. Oon kyllä ylypiä meistä ko jaksettiin vääntää tuo aasintuntija, eiku aisantuntija, eiku mikä se oli, jo nyt pois päiväjärjestyksestä. Enää onki sitten jälijellä tosiaan se mielenterveyteni syövä tentti, sekä terapian paketointi. Ja kypsäri. Ah, on niin palijon hommaa, että meinaa ihan unohtua. 

Plus että tietenki pitää käyä istumassa siellä loppuharjotteluinfossa, jonka jäläkeen saa ruveta edistämään taas viimeisiä opiskeluja eteenpäin. Suunniteltiin jo, että tehään meijän parhaaksi havaitulla opintopiirillä Olokin ja Lennun kans myös syventävän kirjallisuuen tentti ja otetaan samat kirjat, jokka opiskellaan yhessä. Nyt ko tämä vuosi alakaa olla purkissa, jotenki konkretisoituu se hurja juttu, että jos kaikki menee putkeen, ens lukukausi on meikäläisen viiminen, ko kulutan lipaston penkkiä. Vielä hetki sitten tuntui, että se on ihan hirviän kaukana ja nyt se on jo melekeen nurkan takana. Välillä minua ihan pelottaa, miten nopiaa tämä aika oikeen kuluu.

Jänskällä jo oottaa syksyn kiertoharjottelua, ko pääsee ekaa kertaa oikiasti kunnolla näkemään puheterapeutteja työssä. Sekin tehään Lennun kanssa yhessä graduaikataulutuksellisista syistä, tulee varmaan elettyä loppuaika semmosessa symbioosissa, että iskee työelämässä sitten kauhia orpous. Syksyllä koittaa myös viiminen terapia-asiakas ja pitkä terapia. Joka on suurella todennäköisyydellä aikuisasiakas, koska sellaista meikällä ei vielä ole ollut.

Että semmosta täällä opiskelurintamalla. Nyt rupean suunnittelemaan, että mitä täällä kotirintamalla tapahtuu. Illasta voisi ehkä jaksaa pyörälenkille, nyt ei viitsinyt lähtiä ko nelijän ruuhka + minä pyörällä = huono yhistelmä. Kotirintamalla pitäisi myös siivota, mutta ehkä siirrän sen ensi viikkoon ihan suosiolla... Tai viikonloppuun. Huomenna aijon heti aamusta vetästä jalakareenin ja sitten polokasen reippailumielellä Lidliin hakemaan täydennystä ruokavarastoon. Ja totta kai pitää ihan saamarin ankarasti lukia siihen tenttiin. Ja tämä ei ollu mikään sarkastinen huomio. Ja ah, ikkunat pitäisi pestä!

Nyt vaikka tyhyjentämään tiskikone, voisi pikkuhilijaa alakaa orientoitumaan siihen ajatukseen, että pian aikaa on suorastaan yllin kyllin.

You make me so hot.

Okei, minun pitäisi lukia tenttiin, mutta enpäs yllättäen juuri nyt jaksa. Haha. Siispä on hyvä hetki tulla tänne vähän höpisemään. Tämän päivän ohojelmassa on oma terapiademo lipastolla sekä logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjan palautus, joten ei paniikkia. Ja tietenki se tenttiinluku. Jonka koitan nyt kovasti unohtaa. 

Muuuutta, koska sain tuossa toukokuun alussa lopultakin kerättyä itteni niin, että tilasin hieman niitä kauan kaipailemiani superfoodeja (tästä taisikin olla puhetta jo aiemmin), voisin kertoa parin päivän fiilikseni näistä. Paketilla kesti hieman saapua perille, koska otin hitaan toimituksen (sai iliman postikuluja) ja sitten posti oli taas ystävällisesti kuskannut sen jonnekin ihan muualle ko piti, ja lisäksi jättänyt ilimottamatta saapumisesta. Oikiasti, käykö muillekin säännöllisesti näin, että posti kämmii jotaki, vai onko niillä vaan joku vihasuhde meikään? Tämä oli nuin sadas kerta, aiemmin paketit on lähetetty suurin piirtein kuuta kiertävälle radalle, unohettu hyllyttää, unohettu lähettää saapumisilimotus, muuten vaan hukattu tms. Tällä kertaa paketin piti olla pakettiautomaatissa, mutta eipä sitä sieltä löytynyt ja loppujen lopuksi se olikin sitten postissa? Ja tästähän ei ollut meikälle mitään ilimotettu.

No mutta, asiaan.

Tämän päivän aamupala, jossain mehukeiton alla on piilossa kaurapuuro

Alotin jo ennen vappua syömään hieman järkiperäisemmin, mutta koska vappu, gluteenittomat munkit, joita äiti oli varta vasten meikälle tilannut, tacot, nakit, perunasalaatti, kuivaliha ja muut, päätin unohtaa sen järjen vielä hetkeksi. Eli siis toisin sanoen puntarin lukema pysyi viikon tiiviisti paikallaan. Eli, rumpujen pärinää, 52,8 kg (meinasin tehä eeppisen virheen ja kirjottaa että 58,2 kiloa, mutta ei nyt sentään :D). Sinänsä voisin olla ihan surkia ko tuo lukema on melekeen sama, mistä alotin kiristelemään viime vuojen puolella, mutta en jaksa kuitenkaan, koska tällä kertaa se kaikki ei ole puhasta höttöä keskivartalossa. Pahimmat tursoilut tasoittuu jo ko pääsen eroon nestepöhöstä, joka iskee välittömästi mikäli en käyttäy'y ruokien ja liikunnan suhteen järkevästi, mutta vähän on fiksailtavaa kuitenkin. Kun tilanne oli vielä hallinnassa, olin varmaankin jossakin viienkympin huitteilla, mutta tämä on mopon käsistä karkaamisen eli reenitauon ja hölömöjen ruokavalintojen tulos. Muutenkaan en jaksa asiasta hirviästi vääntää ressiä, koska a) se ei sillä kummene ja b) eihän tämä nyt niin vaarallista ole, kukaan ei ole kuollut.

Noh, nyt olen siis alottanut kotiin palattuani maanantaina uudestaan puhtaalta pöy'ältä syöminkien suhteen ja täytyy myöntää, että on sujunut täysin kivuttomasti ja on kiva syödä taas järkevästi. Ehkä kaikista tärkeintä on se säännöllisyys, koska se auttaa meikäläisen roppaa pysymään parhaiten toiminnassa. Ja sitten tietysti se laatu, nyt koitetaan mennä about kuukausi iliman mitään ylimääräsiä ja vähän kiristellen, jotta ylimääräinen huttu tasoittuisi kesää kohti mentäessä. Ja kuukauen jäläkeen pietetään peruspohja samana, mutta lisätään vähän ainesosasia eikä olla enää niin tiukkapipoisia. Tarkoituksena kuitenkin, jälleen ja kerran, että urheilut ja syömiset pysyisi balanssissa. Mikä on meikäläisellä näköjään se suurin ongelma. Kuin myös se, että yksinkertaisesti syön liian vähän ja skippailen aterioita, mikä johtaa paketin sekaisin menemiseen ja kostautuu myöhemmin. 

Superfoodit saapuivat ilahuttamaan meikäläistä tosiaan tuossa tiistaina (ja heti tuli kauhian syyllinen olo, ko yllättävät laskut käänsi rahatilanteen ihan persiilleen), aiemmin säännöllisessä käytössä on ollut vaan pakuritee, josta tykkään kovasti, mutta terveysvaikutuksista en sinänsä osaa sanoa mitään. En oo kyllä ollu sairaana tämän vuojen puolella ollenkaan (koputan puuta), mutta toisaalta osansa voi olla myös säännöllisellä liikunnalla ja ruokavaliolla. Meikäläisen ruokavalioon tuli nyt lisäksi sitten macaa, msm-jauhetta ja vihertabletteja, joista löytyy spirulinaa, klorellaa, vehnänorasta ja ohranorasta (toim. huom., pitkällisen tutkimuksen jäläkeen totesin että myös tämmösen gluteenivammasen pitäisi pystyä nauttimaan nuita oraksia). Ensimmäinen positiivinen yllätys oli heti tuo msm-jauhe, oon kuullu kauhutarinoita siitä, kuinka se maistuu ihan p-askalta, mutta ko sekoitin varovaiset 1/4 teelusikallista lasilliseen vettä ja maistelin, ei se maistunut oikiastaan miltään. Tuossa Puhdistamon jauheessa on mukana kuivattua limeä, joten se varmaankin vaikutti makuun ja juoma maistui lähinnä laihalta limemehulta. En tiedä kuinka se annoskoon nostaminen sitten vaikuttaa, mutta ainakin toistaiseksi hutaisen tuon mielelläni alas aamuisin. Nivelet toivottavasti kiittää. Saa myös nähä, onko tällä todella niitä karvan kasvuun vaikuttavia tekijöitä, sitä vaikutusta meikäläinen ei kyllä tartte. :D

Toinen positiivinen ylläri olikin sitten tuo maca, sitäkin ihimiset ovat mainostaneet ihan perseen makuiseksi, mutta olen nyt sekoittanut sitä sekä rahkaan että aamupuuroon ja yllättynyt varsin positiivisesti. Ei se nyt mitään herkkua ollu ja haju oli varsin, hmmm, erikoinen, mutta ei se mitään käsittämättömän pahaakaan ollut. Meikäläisen makuaistissa on varmaan jotain vikaa... Jatkossa voisin toki keksiä jonkun muun sijoituspaikan ko aamupuuron, mutta mennään nyt sillä ainaki aluksi. Pahimpia olivat loppujen lopuksi nuot vihertabletit, aattelin että spirulina oisi helepointa nauttia tabletin muodossa ja näissä tuli kaupan päälle nuot muukki vihiriät jutut, mutta näitä pitää nakella naamaan nelijä ja net alakavat sulaa heti suussa ja maku on jotenkin vehenäjauhomainen ja hyi. Ei mitään ylitsepääsemättömän kauhiaa kuitenkaan. Ja kuten Muumimamma on todennut, hyvänmakuiset lääkkeet eivät tehoa. Pätee varmaan näihin superfoodeihinkin sitten.

Mutta toisin sanoen siis, ihan kivuttomasti nämät lisää tuonne omaan ruokavalioon ja mielenkiinnolla jään oottamaan, havaitsenko jotaki huomattavaa muutosta. Ehkä se päänsisäinen vaikutus itsessään jo riittää. Nyt häätyypi kuitenkin alakaa vääntää naamaan lounasta ja valamistautua sen jäläkeen siihen lipastokeikkaan, palaillaan taas. Voisi lykätä vaikka semmosen "kuvia viime ajoilta" -julkaisun ulos tai pohdiskella vähän näitä opiskelujuttuja.

Puhu äänellä jonka kuulen.

Varastin tämän ajatuksen ykkösiltä (??) tämänpäiväiseltä ja onneksi viimeiseltä mielenterveyden psykan luennolta. Sori, en tunne teitä sen tarkemmin, jotta voisin eritellä kenen loistava oivallus tämä oli, mutta tässäpä biisi, joka kuvaa videoneuvotteluluentoja oivallisesti. 

"Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen"

Kun tekniikka ei toimi, luennoitsija unohtaa laittaa mikrofonin päälle ja muutenkin selittää jotaki täysin yli hilseen menevää. 

Ei mulla muuta, palataan kun jaksan. Se aika ei ole nyt, mutta ehkäpä vaikka viikonloppuna.