Olen oppinut, että sillonko ei lähe, ei pijä pakottaa. Toisaalta olen oppinut myös, että joskus ittiään pitää komentaa, että jotain tapahtuu. Mutta koska tänään paistaa aurinko ja oon juonut kevään ensimmäiset partsikahavit, oon jotenkin armollisella tuulella. Vaikka en ees voinu palauttaa sitä logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa, ko unohin yhen oleellisen osan kotia. No ei se, maanantaina uusi yritys. Kandin sain sentään palautettua sillon ennen vappua ja olen viettänyt huoletonta, kandi-vapaata elämää jo lähes kaksi viikkoa. Ihanaa!
Jälijellä on kaksi viikkoa lipastoa ja sitten se on (toivottavasti) the end tälle keväälle. Hullua. Toisaalta on hirviän vaikia uskoa ees sitäkään, että on toukokuun kaheksas päivä. Onpa aika menny nopiaa. Meikän terapia on venyny ja paukkunu, mutta kohtaa loppunsa luullakseni ja myös toivoakseni seuraavan kahen viikon aikana. Asiantuntijaesitelmä käytiin pitämässä Lennun kanssa ennen vappua ja oli ihan hyvä, että meille oli varattu vähän ylimääräistä aikaa, koska asiaa irtosi yllättävän palijon. Lapsen puheen ja kielen kehitys ei tosin ole mikään kauhian yksinkertainen asia. Tiistaina kävin myös seuraamassa viimisen tarvitsemani demon ja nyt niistäki komeilee suoritusmerkintä oodissa. Koska iski joku tarmokkuuspuuska, täyttelin myös ahot-lomakkeen ja liitin siihen mukaan tarvittavat paperit ja kuskasin sen hyväksyttäväksi. Kuten on varmaan jo aijemmin ollut puhetta, meikäläinenhän tosiaan kuittaa vapaavalintaiset opinnot aiemmilla Lapin yliopiston mediakasvatuksen opinnoilla. Hyvä hakija hyväksilukuja jo hyvissä ajoin, ehtii sitten korjata jos ja kun tuo ah-niin-ihana byrokraattinen laitos, jota yliopistoksikin kutsutaan, kämmää jotain.
Kävin ihastelemassa vähän maisterivaiheen hopsia ja näytti hienolta, ko kaksi suoritusta oli jo valamiina. Huippua. Oon kyllä ylypiä meistä ko jaksettiin vääntää tuo aasintuntija, eiku aisantuntija, eiku mikä se oli, jo nyt pois päiväjärjestyksestä. Enää onki sitten jälijellä tosiaan se mielenterveyteni syövä tentti, sekä terapian paketointi. Ja kypsäri. Ah, on niin palijon hommaa, että meinaa ihan unohtua.
Plus että tietenki pitää käyä istumassa siellä loppuharjotteluinfossa, jonka jäläkeen saa ruveta edistämään taas viimeisiä opiskeluja eteenpäin. Suunniteltiin jo, että tehään meijän parhaaksi havaitulla opintopiirillä Olokin ja Lennun kans myös syventävän kirjallisuuen tentti ja otetaan samat kirjat, jokka opiskellaan yhessä. Nyt ko tämä vuosi alakaa olla purkissa, jotenki konkretisoituu se hurja juttu, että jos kaikki menee putkeen, ens lukukausi on meikäläisen viiminen, ko kulutan lipaston penkkiä. Vielä hetki sitten tuntui, että se on ihan hirviän kaukana ja nyt se on jo melekeen nurkan takana. Välillä minua ihan pelottaa, miten nopiaa tämä aika oikeen kuluu.
Jänskällä jo oottaa syksyn kiertoharjottelua, ko pääsee ekaa kertaa oikiasti kunnolla näkemään puheterapeutteja työssä. Sekin tehään Lennun kanssa yhessä graduaikataulutuksellisista syistä, tulee varmaan elettyä loppuaika semmosessa symbioosissa, että iskee työelämässä sitten kauhia orpous. Syksyllä koittaa myös viiminen terapia-asiakas ja pitkä terapia. Joka on suurella todennäköisyydellä aikuisasiakas, koska sellaista meikällä ei vielä ole ollut.
Että semmosta täällä opiskelurintamalla. Nyt rupean suunnittelemaan, että mitä täällä kotirintamalla tapahtuu. Illasta voisi ehkä jaksaa pyörälenkille, nyt ei viitsinyt lähtiä ko nelijän ruuhka + minä pyörällä = huono yhistelmä. Kotirintamalla pitäisi myös siivota, mutta ehkä siirrän sen ensi viikkoon ihan suosiolla... Tai viikonloppuun. Huomenna aijon heti aamusta vetästä jalakareenin ja sitten polokasen reippailumielellä Lidliin hakemaan täydennystä ruokavarastoon. Ja totta kai pitää ihan saamarin ankarasti lukia siihen tenttiin. Ja tämä ei ollu mikään sarkastinen huomio. Ja ah, ikkunat pitäisi pestä!
Nyt vaikka tyhyjentämään tiskikone, voisi pikkuhilijaa alakaa orientoitumaan siihen ajatukseen, että pian aikaa on suorastaan yllin kyllin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti