Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan.

24. luukku "Soittolistallani"

Tähän aikaan vuojesta soi aika mahoton kaikki raskas, tällä hetkellä erittäin palijon Sabaton. Suurin ikisuosikkini on ehkä Metallica ja tuoreempi lemppari Five Finger Death Punch. Mutta suomalainen ja ulukolainen toimii ihan yhtä lailla. Nimiä heitelläkseni nyt vaikka Ruoska, Slayer, Slipknot, Volbeat, Helloween, Kotiteollisuus, CMX. 

Mutta tämä ei suinkaan ole se ainut mitä löytyy meikäläisen soittolistasta. Musiikkimaku kattaa oikiastaan lähes kaiken Kake Randelinista raskaamman kautta suomalaisesta poppiksesta hetkittäin jopa tranceen. Minun sekalaista soittolistalta löytyyki sulassa sovussa nuitten yllä mainittujen raskaampien kans esimerkiksi rock-klassikoita, suomalaista iskelmää, kuumimpia tanssihittejä, suomalaisia naisartisteja, naisartisteja maailmalta, oikiastaan ihan mitä vaan. Esimerkiksi juoksu- ja lenkkeilypiisit on huomattavasti menevämpiä kuin net, joita laulelen itekseni suihkussa. Kuuntelen musiikkia ihan täysin fiiliksen mukaan, joskus tilanne vaatii kasarihemppiksiä, joskus Metallicaa. Välillä 70-luvun discoa ja toisinaan taas vaikka dubstepia.

Oon aika mahottoman kaikkiruokainen. 

Viimeisen joulukalenterin luukun myötä toivotan oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!

Briefly in English: 24. hatch of advent calender. "At my playlist".  Merry Christmas to everyone!

You got me so wild.

23. luukku "Tähän pyrin"

Pyrin tällä hetkellä hyvin vahavasti siihen, että olisin muutaman vuojen päästä valamis puheterapeutti, viimeistään sitten kun olen täyttänyt 26. Opiskelulla on tällä hetkellä kaikista isoin rooli elämässäni, ja se on se, mihin keskitän kaikista suurimman määrän energiaani. Oon yrittäny parhaani mukaan suorittaa kaikki maholliset kurssit, jokka vain jaksan ja kykenen, ja hoitaa net niin, ettei kauhiasti tarvisi mitään uusia. Samalla tietysti sisäistäen riittävän ammattitaijon tulevaa työtäni aatellen. 

Valamistumisen jäläkeen haluaisin löytää töitä, muuttaa jonneki asumaan ja alakaa elää semmosta aikuisen ihimisen elämää. Jossain vaiheessa ajankohtaista olisi sitten myös se perheen perustaminen ja tämmönen, mutta tämä nyt ei ole pyrkimyksistäni se kaikista ensisijaisin, ko puuttuu toistaiseksi vielä se mieskin tästä. :------D. Mutta toki olen ihan avoimin mielin sen suhteen, josko jostain nurkan takaa sattuisi tallustelemaan sellainen mies, jota minä jaksaisin katella ja joka ennen kaikkia jaksaisi katella myös minua!  Miehenki kanssa haluaisin kuitenkin viettää mielellään usiamman vuojen ihan kahenkeskistä laatuaikaa ja yleensäki varmistua, että onko tämä nyt varmasti se pallinaama, jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni ja tehä muutaman uuen ihimisen tallustelemaan tämän pallon päälle.

Suurin tavoitteeni tällä hetkellä on siis kuitenki se valamistuminen. Ja tietenki se, että olisin mahollisimman onnellinen kaiken sen suhteen, mitä sitten ikinä teenkin.

Briefly in English: The 23. hatch of advent calender. "My aim for life".

Voi luoja kun saan olla sinun.

Piti olla hilijaa, mutta tämä on jotain, mikä on kyllä pakko jakaa teijänki kanssa. Pohojosessa elämisen parhaita puolia. Heräsin kaheksan jäläkeen aamukahaveille ja kattelin ikkunasta, ko taivaanranta alako punertaa. Hiljalleen se levisi ja levisi, niinkö joku oisi maalannut punaisella värillä keskelle mustaa. Lopulta minun oli pakko mennä kameran kans pihalle ja ottaa hieman kuvia.

Käyskentelin pihalla ja kuuntelin Kaija Koon Sinua päin. Meinasin ihan pakahtua. Jos jokainen aamu voisi olla näin kaunis, ei maailmassa oikiasti vois tapahtua kauhian pahoja asioita. Nyt maailma on kauttaaltaan vaaleanoranssi ja pakkanen puree hilijaa nurkkia. Tämä on taas se yksi asia, miksi pohojonen vetää minua puoleensa niin kovin. Kaamos ei koskaan ole vaan pimeyttä, vaan sillä pimeyellä on niin palijon eri sävyjä. Käytiin eilen Ukon kanssa pimiän jäläkeen mettälenkillä ja kiivettiin tuonne ylös pellolle. Kuuntelin Johanna Kurkelan Rakkauslaulua, oli ihan perkeleen kylymä ja ylle kaartui tähtitaivas ja yksinäinen kuutamo. 

Oli ihan jumalattoman herkkää.

Nämät on niitä hetkiä, jokka käärii sydämeensä ja muistaa vielä vuosia jäläkeenkin. Hetkiä, jolloin luonto näyttäytyi niin hämmentävän kauniina, että se saa tajuamaan, miten käsittämättömän onnekas ja onnellinen voi ihiminen olla. Olla onnellinen siitä, että kaikki asiat on pohojimmiltaan hyvin ja ympärillä mahtavan kaunis maailma. 

Nyt ko oma oloki on pitkästä aikaa balanssissa, oon nauttinu jokasesta hetkestä täällä monta kertaa enemmän. 

Briefly in English: Morning glory. These are pictures which I took this morning. Polar night isn't just darkness, it's also light and many different colours.

Haunted by the notion somewhere there's a love in flames.

22. luukku "Ikävöin"

Tällä hetkellä on hirviän vaikia kirjottaa ikävöimisestä, ko olen koko pitkän rupiaman ennen joululomaa ikävöinyt lähinnä kotiin. Sattuneesta syystä enää ei ole yhtään koti-ikävä, vaan hyvinkin lepposa fiilis. 

Mutta kyllähän minä aina ikävöin ihimisiäkin. Toisella paikkakunnalla asuvia ystäviä ja kavereita. Koiraa (ai niin, sori, puhuttiin ihimisistä) sillon ko olen kaukana siitä, perhettä. Joskus välillä ikävöin menneitä asioita. Mukavia juttuja, jotka voisi aina silloin tällöin niin mielellään elää uuestaan. 

Joskus yllätän itteni kaipailemasta Rovaniemelle. 

Hankala aihe siinäkin mielessä, että olen juuri, tai no, jokin aika sitten, hyvin pitkän pätkän jäläkeen, lakannut ikävöimästä turhia ihimisiä. Tällä hetkellä on aika ikävästä vapaa olo, josta olen nauttinut täysin siemauksin. Joka ei tosin tarkoita sitä, etteikö elämässä vihdoin olisi tilaa vaikka ihan uuelle ikävälle. Koska ikävähän ei tosiaankaan ole mikään negatiivinen juttu, etenkään silloin, jos on joku, jota on syytä ikävöidä. 

Briefly in English: Hatch number 22. "Things I miss".

Yhtälö ehkä mahdoton.

Heipsan ja terkkuja pakkasen keskeltä!

Oon alottanu lomani siivoamalla eilen koko kämpän ja sen jäläkeen oon teheny tänään mummon kuskaushommia. Vielä oisi eessä bataattilaatikkoa ja muita ruoanlaittohommia, mutta voisi pikkuhilijaa alakaa keskittyä myös tähän lomailuun. Ihana olla kotona, ja ihana että tulee joulu!

Tässäpä muutama kuva vielä, joihin voisin tiivistää tämän joululoman alakuni. Ihanaa lämpöä, meisi on niin onnellinen köllykkä ja lopuksi vielä kuva siitä, että paistaa se aurinko vuojen pimeimpänä päivänäki. Niin, se aurinko on tuo epämääräinen punainen rantu tuolla horisontissa. :)

Eipä mulla muuta, joulukalenteria lukuunottamatta vetäytynen hilijasuuteen nauttimaan joulusta ja lomasta! Palaillaan joulun jäläkeen.

Briefly in English: Three pictures of the beginning of my Christmas holiday. It's warm inside and cold outside, I'm really happy and even the sun shines a bit, though it's the darkest and shortest day of the year.

So call me maybe.

21. luukku "Suosikkipaikkani"

En oikeen osannu valita yhtä ainuaa suosikkipaikkaa. Suosikkipaikan tittelistä kilipailevat kovasti koti, mökki ja sitten ihan yleensä vaan mettä sekä pohojonen. Kirjottelen tätä nyt kotisohovalla ko Ukko kuorsaa viereisessä nojatuolissa ja ollaan alotettu aamu puoli yheksän maissa kahavittelemalla ja lukemalla Lapin Kansaa, joten voi kyllä, tämä on aika kiva paikka. Mutta toisaalta olen sen verran vanaha jo, että pitemmän päälle tämä kotona hengailu alakaa kyllä vituttaa. :D Ei siitä nyt vaan mihinkään pääse…  Esimerkiksi se, että tuli asuttua koko viime kesä kotona, oli kyllä ihan liikaa. Kyllä tälle iälle jo vaatis vähän sitä omaa tilaa ja rauhaaki joskus. Joten vaikka tämä äitin ja isin koti onkin aivan mahtava paikka, jonne on aina ihana tulla, en voi välttyä siltä tunteelta, että olen täällä vaan käymässä ja pitemmäksi aikaa ei haluta jäähä, eikä ole tarkotuskaan. 

Kuitenkin se hyvä olo kumpuaa sitten taas siitä, että olen lähellä mettää ja ko käytän koiraa iltasella pikkulenkillä, en näje ainuttakaan ihimistä ja on ihanan hilijaista. Ja siitä, että olen lähellä ittelle tärkeitä ja rakkaita ihimisiä. Ja eläimiäkin, vaikka sanoi Ukolle eilen, että olet maan raivostuttavin yksivuotias parsoni ja vaihtaisin sinut mielelläni vaikka mandoliiniin, ei se nyt kuitenkaan pijä ihan paikkaansa. Tai kaikki muu pitää, mutta mitä minä sillä mandoliinilla ko en ees osaa soittaa. :D

Eli joo, kyllä minä mieluiten oleilen jossaki vähän pohojosemmassa ja pienemmällä paikkakunnalla, jos vaan saan valita. Mettän lähellä. Ja Salla on minulle aina tärkiä ja rakas paikka. Tälläkin hetkellä on ihanan hämärää ja ikkunasta näkyy luminen mettä. En minäkään tätä paikkaa ole aina rakastanu näin palijon, se piti oppia ja tajuta matkan varrella. Vasta sen jäläkeen, ko ymmärtää, mitä ite arvostaa ja mikkä on omassa elämässä tärkeitä asioita, voi tajuta, missä net sellaiset asiat on. 

Ja halusinpa ajatella miten tahansa, on kuitenkin ihan hyvä viettää aikaa jossaki muuallakin. Voidakseen sitten ehkä joskus mahollisesti palata takaisin jonnekki tänne pohojoseen. 

Briefly in English: Advent calender, hatch number 21. "My favourite place".

Katot muhun ja mä hajoon suhun.

20. luukku "Pelkään"

Pelekään yksinäisyyttä. Sitä, että kaikista toiveista ja positiivisuuesta huolimatta löy’än itteni yksin vielä kymmenen ja kahenkymmenenkin vuojen päästä. Sitä, etten pystykään täyttämään kaikkia toiveitani. Etten voisi perustaa perhettä tai saaha lapsia. Etten saisi rakastaa. 

Tietenki pelekään myös sitä, että läheisille ja rakkaille ihimisille sattuisi jotain. Sitä, että pidän kaikkia ja kaikkea ympärilläni niin itestäänselevyyksinä, etten tajua kertoa, kuinka palijon rakastan ja välitän ja jätän asioita kertomatta tai sanomatta sen takia, ko luotan siihen, että aikaa on. Vaikka ikinä ei voi tietää, jos sitä ei enää olekaan ja se voi loppua heti huomenna. Tai vaikka tänään. 

Luin tuossa aamun Lapin Kansasta jutun siitä Hyvinkään ampumistapauksesta ja jotenkin tuli käsittämätön ja hirviän paha olla. Jotenkin kaikki asiat ympärillä nyt vaan kehottaa kertomaan kaikille, kuinka tärkeitä net on. En toki elä missään pahan pelossa jatkuvasti, enkä kulije kadulla miettien, että minä hetkenä hyvänsä joku auto voi kurvata päälle tai mitään tämmöstä, mutta välillä asiat pistää miettimään tätä elämän haurautta. 

Ja vahavistaa minun käsitystäni siitä, että sillonko siltä tuntuu, pitää toimia, eikä aikailla. Ja niin minä kyllä aijonkin ja olen tässä viime aikoina jo tehenytkin. Ei se onni tule käskemällä tai oottamalla, vaan sitä kautta, että ite toimii elämässään oikein ja suhtautuu positiivisesti itteensä, asioihin ja ihimisiin ympärillä ja elämään yleensä. Antaa väärien asioitten ja ihimisten mennä ja keskittyy siihen, mikä on tärkiää. Tulee kulutettua niitä korvaamattomia tunteja elämässä usein ihan turhaan. Ja ko niitäki meillä kaikilla on vaan rajallinen määrä, eikä ainuttakaan saa takaisin enää sittenkö se on menny. 

Mutta jotta tämä ei liikkuisi pelekästään näin syvällisissä vesissä, kevennettäköön ja voisin mainita, että pelekään myös hämähäkkejä, jossain määrin ahtaita paikkoja ja kotona yksin olemista. Ja karhuja. :DDDDD En suinkaan niitä tölökkiin pakattuja, vaan mettässä tallustelevia nallukoita. En tiiä mistä tämä kumpuaa, mutta näjen säännöllisin väliajoin karhuihin liittyviä painajaisia ja välillä mettässä liikkuessakin alakaa ahistaa ajatus siitä, että jossain tuolla puskassa saattaa olla nallekarhu kattelemassa minua. Ei sillä että sillä mitään asiaa varmaankaan minulle olisi, mutta monesti kesällä juoksulenkilläki kuulokkeet päässä mettässä tuli semmone ahistava olo, että minä en kyllä ole yksin täällä. 

Myös iltasella Oulun pimeillä kaduilla pelottaa joskus. Joku on tainnuki kerran sanoa, että karhujen pelekääminen ja niistä painajaisien näkeminen tarkottaa sitä, että pelekää miehiä ja meikän kohalla se on kyllä toisaalta ihan totta, en läheskään aina tunne oloani kovin kotoisaksi täysin vieraitten miehien seurassa. 

Ja hämähäkit, pakko vielä palata niihin. Muuten minua voisiki aina sillon tällön luulla vaikka äijäksi, muttako hämähäkki ilimaantuu paikalle niin kilijun niinkö pikkutyttö ja muutenki hepuloin niinkö joku hölömö. :-----D Mutta hei, jokaisella meistä on heikot kohtamme! Sitä paitsi tiijän miehiä, jokka pelekää kaikkia ötököitä palijon pahemmin ko minä… Olokoon tämä minun puolustukseni. :)

Briefly in English: 20. hatch of advent calender. "I'm afraid of".

It's my time to rule at last.

19. luukku "Ensimmäinen harrastukseni"

Mietin tätä tovin ja tulin siihen tulokseen, että minä en tainnu pahemmin harrastaa mitään pienenä. Ei minua kuskattu mihinkään, en soittanut mitään soitinta tai urheillu. Jossain vaiheessa kulijin näytelmä- ja kokkikerhossa, lauloin kuorossa ja tämmöstä, mutta ajalta ennen koulua en kyllä muista yhen ainuttakaan harrastusta isolla hoolla. Ehkä kävin äitin kans hiihtämässä ja papan kanssa pilikillä talavisin, piirtelin ja kaikkia tämmösiä tavallisia juttuja.

Mutta koska minulla on yksi THE HARRASTUS ylitte muijen, kirjotan nyt siitä, vaikka se ei ehkä mikään ensimmäinen harrastus olisikaan. Nimittäin tuo lukeminen. Aloin lukia kirjoja heti, ko vaan opin lukemaan. Enkä pelekästään lukenu, vaan suorastaan ahamin niitä. Joskus niin palijon, että minulta lopulta kiellettiin lukeminen aina välillä. Ja iltaisin piti tietysti laittaa ajoissa nukkumaan, mutta minä luin salaa peiton alla ja esitin nukkuvaa, jos joku kävi tarkistamassa asian laijan. Jo ennen ko osasin itte oikiasti lukia, äiti luki meille palijon. 

Lukeminen on mahtavaa hommaa ja olen vähän pahoillani, että harrastan sitä omasta vapaasta tahostani nykyään ihan liian vähän. Tentteihin lukemista tulee kyllä harrastettua, mutta siihenpä se sitten jääki. Eikä tosi puheessa palijon muuta enää sen jäläkeen kiinnosta lukiakaan. Lomat on oikiastaan ainuita aikoja vuojesta, jolloin lukeminen ees onnistuu. Välillä pelottaa ihan suunnattomasti, että kadotan tatsini maailmaan ja kaikkeen, ko en saa luettua riittävästi. 

Tänä jouluna en ole ostanut itelleni joululahajaksikaan ainuttakaan kirjaa, niinkö yleensä. Täytyy kattoa joulun jäläkeen, jos jostain alesta löytyisi vaikka joku hyvä. Tuntuu siltä, että pitäisi taas pitkästä aikaa lukia jotain. Tai ehkä hajen kirjastosta jonku semmosen, joka on jääny kesken. 

Lukemalla voi matkata maailman ääriin. Se on melekolailla yksi parhaista asioista, jota voi tehä housut jalassa. 

Briefly in English: 19. hatch of advent calender. "My first hobby". 

Yy kaa koo, yy kaa koo, pingviinit on täällä jo.

Hej allihopa!

Se on kumma, että justiinsa sillon, ko ois kaikista kiireisintä ja eniten hommaa, on pakko istua alas ja hieman kirjotella kuulumisia. Oon tänään käyny oksentamassa pääni sisällön tilastotieteen tenttiin ja nyt tuntuu, että on mieli niin tiltissä, että on pakko vähän tehä jotain muuta ko suorittaa. Minä, terveellisyyen perikuva ravitsin juuri ittiäni nuudeleilla ja tonnikalalla ja seuraavaksi pitää sekä siivota, että pakata ja ehkä jopa vilikuilla huomisen kliinisen neuropsykan prujuja. Tentti menee kyllä noin 99 % varmuuella uusintaan, mutta pitää käyä kattomassa kysymykset ja kokeilla jos vaikka osuis kohalle elämää suurempi mäihä.

Menihän se tilastotiedeki lopultaki aika kivasti. Jos arvosana on hyvä, niin se on kuulkaas pojat ja tytöt ammatinvaihto eessä! You wish...

Oli pakko ottaa muutama posekuva tiltin lunttilapun kans, jonka sai ottaa tenttiin mukaan. Molemmilla puolilla pienen pientä piiperrystä paperin täyeltä. Ja tarttin tuota ehkä parin vilasun verran. Tekeminen tosin taisi auttaa kummasti prosessoimaan kaikkia tarvittavaa tietoa. Tuo oli muuten valamis noin kymmenen minsaa ennen tentin alakua. :D Joo, on se meleko noheva emäntä. Pätevänä pappalakki päässä...

En kyllä oikeen tiiä, mistä kaivan voimat siihen, että jaksan ajatella niin palijon, että pakkaan järkevästi, imuroin, tiskaan, vien roskat, mietin miten pääsen pakkasessa juna-asemalle, luen tenttiin tai mitään muutakaan. :D Kaikki pätevyyteni jäi tuonne lipastolle, en varmaan ikinä ole istunu tentissä nuin kauan. Jostain iski joku ihime nipotusfiilis ja oli pakko laskia net kaikki tehtävät ja kattoa mikkä onnistu parhaiten, valita net ja koittaa keploilla paremmat pojot. :-----D Luultavasti huomaan kotona ottaneeni mukaan kolomet housut enkä yhtään paitaa, jättäneeni tyyliin puhelimen laturin pois matkasta ja unohtaneeni palauttaa tenttikirijat lipastolle.

Kaiken kivan lisäksi oli tullut lappu, että meisin kämppään tullaan huomenna tekemään jotain takuukorjaustöitä. Ei mitään haisua siitä, että mitä. Huomattavasti vähemmän innostava asia ko se, että posaus ilimotti vuokran pysyvän samana ko aiemminkin. Pitänee olla jo kaheksalta pystyssä ja pukeissa ko tuohon ei tietenkään oltu voitu laittaa kellonaikaa. Minun tuurilla net lyö vähintäänki jokku veet katki tai jotain muuta yhtä innostavaa, niin etten pysty tiskaamaan ennen lähtöä tai jotaki muuta semmosta. 

No mutta, ei kait se auta ko ruveta rutistelemaan tätä päivää kokoon ja valamistautumaan joululomalle lähtöön (ai niin, mikä viiminen tentti...) Oon kyllä oikiasti aika luovuttanu jo, keskittyä nyt saamaan kaikki muu kondikseen ja lukia sitten vielä jos kerkiän. Ehkä. 

Eipä mulla muuta, palaan astialle ko jaksan ja jou'an!

Briefly in English: Studies of this year almost finished! Tomorrow I have the last examen and then I'll take the course to home! Let's hope VR doesn't let me down... Christmas holiday, here I come!

Cry me a river.

18. luukku "Tämä saa minut itkemään"

Meikäläinen on hirviän herkkä itkemään. Itken niin ilosta ko surusta, itken ko on käsittämättömän hyvä olla ja itken, jos tekee pahaa. Saatan itkiä musiikkia kuunnellessa, elokuvia kattoessa tai kirjaa lukiessa. Itken, ko toisilla ihimisillä itkettää ja itken onnesta myös toisten ihimisten puolesta. 

Saatan alakaa itkiä, jos joku sanoo jotain loukkaavaa. Itken myös turhautumista enkä juuri koskaan tappele iliman, ettei tulisi itku. Joskus saan itkupotkuraivareita. Itken silloin, ko tuntuu, ettei mikään onnistu. Pelekkä ikävien asioitten miettiminen saattaa alakaa itkettää. 

Mutta minusta itku puhistaa. Eikä siinä sinänsä ole mitään hävettävää. On ihan ok näyttää tunteensa. Vaikka välillä vähän vituttaakin, että kaikki paska ja paha olo useimmiten purkautuu itkuna. 

Minun on esimerkiksi äärimmäisen vaikia selittää hankalia ja vaikeita tai pahalta tuntuvia asioita iliman, että alan pillittää. Eikä todellakaan se, että joku sanoo ettei tässä ole mitään itkettävää tai että lopeta tuo itkeminen, auta asiaa. 

Minä itken palijon, ja minkäs teet. Jos en siitä surusta tai pahasta mielestä, niin sitten onnesta. Toki onnesta ja hyvästä mielestä itkeminen on huomattavasti palijon miellyttävämpää, ko se pahan olon purkaminen itkuna. Muttako pahan mielen takia saa hieman itkettyä, niin useimmiten se helepottaa heti sen jäläkeen ja on taas astetta helepompi ajatella selekiästi ja järkevästi.

Briefly in English:  18. hatch of advent calender. "This makes me cry".

Got 2 luv U.

17. luukku "Tämä saa minut voimaan paremmin"

Ystävät, läheiset ja tärkiät ihmiset. Rakkaus. Se, että tapahtuu myös palijon hyvää ja onnellisia asioita. Kun läheinen ystävä löytää elämäänsä rakkau’en, valamistuu ammattiin, menee naimisiin tai saa lapsia. Kun ihimiset uskaltavat ja onnistuvat, luottavat omiin kykyihinsä ja uskovat omiin haaveisiinsa. Koira, joka köllähtää viereen nukkumaan.

Hymy rakkaalta ihimiseltä. Se ihana hetki, ko tiiät, että voit vaan ottaa rennosti eikä tartte hetkeen tehä yhtään mitään. Hyvä ruoka ja vielä parempi seura. Arjen pienet luksushetket. Kahavittelu ja juoruilu hyvän ystävän kanssa. Onnellinen ilime toisen ihimisen kasvoilla, ko olet onnistunut yllättämään iloisesti tai antamaan lahajan, joka on saajalleen mieluinen. Välittäminen ja ystävällisyys toisia ihimisiä kohtaan.

Se, kun joku rutistaa kainaloonsa ja auttaa sinua silloin, ko et omin voimin millään jaksaisi. 

Briefly in English: Advent calender. Hatch number 17. "This makes me feel better".

Lost within our plans for life.

16. luukku "Tämä järkyttää minua"

Kaikki pahat asiat maailmassa. Se, että ihiminen on usein kylymä ja välinpitämätön toista kohtaan, käyttää muita ja esimerkiksi luontoa säälimättä hyväkseen omaa etua tavoitellen. Silimitön väkivalta, lasten hyväksikäyttö ja toisten ihimisten henkinen tai fyysinen pahoinpiteleminen. Kunnioituksen puuttuminen toisia ihimisiä kohtaan. Kuolema. Se, että joskus vain tapahtuu asioita, joille ei voi mitään. Välinpitämättömyys kaikkia ja kaikkea kohtaan. Ihimisten kärsimys ja se, miten jokku pystyvät käsittämättömän sairaisiin ja brutaaleihin tekoihin. 

Kaikenlainen paha ja negatiivinen, jota ei pysty käsittämään. 

Briefly in English: 16. hatch of advent calender. "This shocks me". 

Vapaa.

Joo, tiiän etten aikonu tulla päivittelemään tänne mitään, mutta olenhan nainen, voin muuttaa mieltäni jos haluan. Enpä minä nytkään mitään elämää suurempaa jorinointia aijo harrastaa, mutta aattelin piristää (tai pahentaa!) teijän lauantaita lauluhommilla. Naapureilla on tässä vaiheessa varmaan jo hermot aika kiriällä, mutta jokku asiat on vaan pakko laulaa. Oon päässy kaikenlaisista menneisyyen haamuista tässä muutaman viikon sisään eroon ja muutenki alakanu tuntia itteni kokonaiseksi ihimiseksi, joka on valamis suuntaamaan jonneki tuntemattomaan. Koska sen kielellistäminen on paitsi hyvin vaikiaa, myös erittäin henkilökohtaista, päätin kertoa sen laulamalla.

Mahtava webbikamera päätti olla lähtemättä heti suosiolla käyntiin, joten videosta hukkui alaku, ja loppu on ihan karsia (menee aika rankasti päin sitä kuuluisaa persettä :D), äläkää välittäkö siitä. Muutenki vähän tuntu, ettei lähteny nuot korkiat äänet niinkö ois pitäny ja saatoin muutenki vähän kikkailla omiani tuolla keskellä, kuten muun muassa lausua suomia ihan niinkö ruottalainen, mutta minkäs teet! Uuemmassa versiossa lisäsin volaa rankasti tasolle "naapurikin todellaki kuulee" (koska tuo koneen mikki nyt on vaan yksinkertasesti ihan _surkia_) ja sain myös kunnollisen alun ja lopun messiin, mutta jotenki se homman herkkyys kärsi siitä aivan suunnattomasti, joten loppujen lopuksi päädyin kuitenki sitten tähän paska alaku-paska loppu -versioon. Ko ei viittiny rääkätä naapureita enää lisää.

Oisihan se kätevä ko kykenisi säestämään ittiään jollaki. Tämä webbikameralle hoilailu on aina vähän tämmöstä. Mutta joo, nyt se on ainaki laulettu pihalle. 

Briefly in English: Singing it out loud. Finally free. And ready to start something new.

Is there life on Mars?

15. luukku "Toinen hetki"

Se on se hetki, kun maailma tuntuu onnelliselta ja hyvältä paikalta olla. Heti aamulla herätessä hymyilyttää ja bussissa tekisi mieli sanoa vanahemmalle herrasmiehelle, että anteeksi, mutta teillä on oikein hieno karvahattu. Ko kaikki asiat pistää hymyilemään. 

Se hetki, joka toivottavasti jatkuu piempään ko vain yhen päivän.  

Briefly in English: 15. hatch of advent calender. "Another moment in your life".

A lifetime of war.

14. luukku "Kaduttaa"

Oon aina pyrkiny ajattelemaan niin, että elämässä ei kauhiasti pijä katua mitään. Enkä minä kyllä kauhiasti kadukaan. Tietenki asioita oisi aina jäläkeen päin katottuna voinu tehä toisin ja jos saisi mahollisuuen mennä aikakoneella takaisin, toki ehkä muuttaisin jotain juttuja. Mutta ko se ei ainakaan tietääkseni ole mahollista, on mielestäni palijon tärkiämpää antaa maholliset virheet ja mokat itelleen anteeksi ja pyrkiä kattomaan mieluummin toiveikkaasti eteenpäin, ko tuijottaa katuvana menneisyyteen. Virheistä jos mistä sitä oppii. Kliseistä, mutta totta. 

Toki hetkellinen katumus on täysin normaalia ja esimerkiksi sitä, että tulee loukanneeksi toista ihimistä, on syytä katuakin. Mutta pointtini on se, että siihen katumukseen ei pijä jäähä kiinni. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eikä tekemätöntä tehdyksi. Silloin on syytä keskittyä korjaamaan maholliset vahingot. Pyytää anteeksi ja toisaalta antaa myös ittelleen anteeksi. Ja yrittää jatkossa elää niin, ettei tämmösiä tilanteita, joista seuraa väistämätöntä katumusta ja pahaa mieltä, enää pääsisi syntymään. Mikä on tietysti lähes mahotonta, koska kaikkihan met ollaan joskus vähän hölömöjä, eikä kukaan pysty elämään täy’ellisen virheettömästi. 

Kultainen keskitie olisi tässäki asiassa se kaikista parhain. Elää niin, ettei tarvitse katua ja hävetä omia tekemisiään, mutta toisaalta niin, ettei kaduta sekään, että jätti joskus jotain, mikä olisi pitänyt tehä, tekemättä. Siinäpä vasta taito; osata pelata sopivassa suhteessa järjellä ja tunteella. 

Briefly in English: Advent calender, 14. hatch. "Something I regret".

Tinakenkäni on sulaa laavaa.

13. luukku "Mieleisin syntymäpäiväni"

Tämä on varmaankin ollut silloin, ko täytin 15 vuotta. Vuokrasin itelleni R-kioskilta Saturday Night Feverin, katoin sitä yksikseni kotona ja söin irtokarkkeja. En tiijä onko se nyt niin mieluisa, mutta se on yleensä ensimmäinen, joka tulee mieleen, ko puhutaan syntymäpäivistä. Syntymäpäivät on aina ollu vähän semmone hankala juhula minulle. Lapsuuen jäläkeen lakkasin varsinaisesti viettämästä niitä ja yläasteikäisenä ei oikeen ees ollu ketään, kenen kanssa olisi synttäreitä juhulinu. 

Kaheksantoistavuotissynttäreillä istuttiin Booginan kanssa meillä syömässä Lauantai-pussin karkkeja ja katottiin Salakkareita ja illalla join muutaman siiderin ja datailin koneella. :D Kaikki juhulitut synttärit sen jäläkeen on ollu enemmän tai vähemmän katastrofeja, ja nykyään en vietäkään niitä mitenkään sen erityisemmin. Tosin 23-vee synttäreitten kunniaksi Emmis on luvannu viiä minut maanantai-Magnerseille, joten ehkäpä se mieleisin syntymäpäiväni on vasta tulossa! 

Briefly in English: Advent calender, 13. hatch. "My favourite birthday".

You know I got it girl.

Tiedotusluontosta asiaa, koska olen ihan superopiskelija, oon tänään lopultakin lyöny tenttimodeni päälle ja alottanu lukemisen ja ko on meleko kiire tästä viikko etiäpäin, en usko, että jou'an huuella täällä sen kummempia!

Joten, nähelläänpä viikon päästä, yritän jaksaa hoitaa joulukalenterin kuiten kunnialla sen aikaa. 

Briefly in English: A little break because I have four tests coming and I'll be very busy next days, so I guess I won't be able to write anything during next seven days. See you soon! I'll try to keep the advent calender still going though.

Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvi lupaa keneltäkään.

12. luukku "Mieleisin muistoni"

Yritin kovasti miettiä, että miten määritellään mieleisin muisto. Onko se juttu, jota mielellään kertoo kaikille muillekin, vai se asia, jota usein palaa ittekseen mielessään muistelemaan.  Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että ”mieleisin muistoni” on varsin typerä otsikko kirjoittaa, varsinki, jos ikää on vasta näin vähän niinkö meisillä nyt sattuu olemaan.  Jotain ajatustoimintaa se täällä meikäläisen pienessä pääkopassa kuitenkin herätti. Miten päin tahansa sitä mielessäni pyörittelinkin, palasin aina uuestaan ja uuestaan yhteen ja samaan asiaan. 

Tapahtumaan, joka kerran kauan sitten jaettiin yhessä hyvän ystävän kanssa ja jolle nauretaan vieläkin aina silloin tällöin (ja joskus melekeen itketäänkin).

Sen muiston nimi on paritalo, jossa on väliovi. Ja siihen liittyy kuvitteellinen tarina ”vaihtoehtoinen tulevaisuus”, joka kirjotettiin jossain mesekeskustelussa yhtenä hyvin tylsänä iltana. Sille muistolle minä naureskelen vielä nykyäänkin, ja saatanpa joskus lämmöllä ajatellen sytyttää kynttilän. 

Mieleisimmät muistot on tainneet kaikki syntyä hetkinä, jokka on saanu viettää ittelle tärkeitten ihimisten kanssa ja jolloin on ollut yksinkertaisesti kuolettavan hauskaa. Eli kaikki net hienot hetket, jolloin on ollut etuoikeutettu nauttimaan ihanien ystävien seurasta. 

Briefly in English: 12. hatch. "My dearest memory".

Vanha vanha sydämeni, älä mulle laula.

11. luukku ”Unelmieni mies”

Tiivistin tämän olennaisesti Emmikselle yksi ilta, että minun unelmieni mies on niinkö Leena, mutta miespuolisena. ;) Semmone vekkuli! Kohtelias ja herrasmies, mutta ei mikään tosikko. Taitava ja kykenevä vittuilemaan, hyvällä huumorintajulla varustettu rehti ja rehellinen, aika perinteinen pohojoisen mies. Jolla on elämäntapa ja harrastukset kohillaan, eli viihtyy luonnossa. Pilikettä silimäkulumassa ja muutenki minun katseeni vangitsevat silimät. Mielellään ihan pitkä mies ja muutenki minun silimään komia. Ennemmin tumma, ko vaalia (ihan blondit ei vaan ole koskaan olleet minun juttu). Myös oikialla tavalla punatukkainen käy. Saa olla tukkaa, tai voi olla kaliju. Tatuointeja, tai sitten ei. Pitää huolta ittestään, mutta ei tartte olla mikään himourheilija. Pieni mahakkuuskaan ei haittaa. Tärkeintä, että näyttää minun silimään hyvältä vaatteet päällä ja myös iliman paitaa. Liiallinen ulukonäöstä ressaaminen ei kuitenkaan sytytä, eli miehen ei mielellään pijä viihtyä peilin eessä tälläämässä ittiään pi’empään ko minä. :) Iällä ei juurikaan merkitystä, yleensä olen tykästynyt ittiäni vanahempiin kavereihin. 

Ja ai niin, kivat käjet. En osaa määritellä tarkemmin, minkälaiset net on, mutta sen vaan aina tietää, jos net on semmoset. :-------D

Pitää pystyä pärijäämään minun kans ja osattava laittaa hanttiin minulle. Ei mikään päällepäsmäri tai minä olen aina oikiassa –tyyppi, mutta ei mikään munaton tossukaan, jolla ei ole omia mielipiteitä tai joka taipuu aina minun tahtoon (ko semmosista meikä tekee valitettavasti lähinnä ovimattoja). Tykättävä myös keskustelemisesta, eli ei voi olla mikään maailman hilijasin mies, koska tämä räpätäti tykkää höpöttää aika mahoton. Taloustyöt ja kodinhoito tulee sujua. Haluan miehen, joka tulee toimeen omillaan, eikä eti itelleen uutta äitiä. Mielellään myös pitäisi elättää ittensä ja tulla toimeen omillaan, ellei nyt sitten vielä opiskele. Muutenki terveen ittevarma suhtautuminen itteen ja elämään. Tasapainoinen, mukava ja hauska. Tykkää viettää yhessä aikaa, mutta jolla on myös oma elämä. Ei alakoholiongelmaa tai muitakaan tämmösiä, mutta järkevä alakoholin käyttö jopa ihan suotavaa, ko en itekään kuitenkaan ole mikään absolutisti. Tupakoinnista en tykkää, mutta ei se nyt minua ihan hirviästi haittaakaan. 

Semmone tyyppi, joka tulee tämän minun ajoittain hyvin haasteellisen persoonan kanssa toimeen ja vielä viihtyy siinä. :D Välillä tuntuu, että meikäläisellä on hirviästi kriteereitä, mutta minä vaan tiiän, mitä minä haluan, ja mikä minua sytyttää. Eikä minulla ole mielessäni mitään semmosta kuvaa, että sen miehen pitää olla just tommonen ja tuon näköinen, vaan kaikista tärkein juttu on kuitenkin se luonne. Ja kokonaisuus. Yleensä, ko luonne ja mielenlaatu miellyttää, niin sillon miellyttää myös naamataulu. Monesti jopa niin, että vaikka ulukonäkö ei ensi näkemällä olisi suuremmin säväyttänytkään, siitä alakaa kuitenki sitten tykkäämään, ko tutustuu toiseen ja huomaa, että kyseessä on kaikin puolin mahtava tyyppi. Voisiko peräti sanoa, että ihastun ihimisissä niitten henkisiin ominaisuuksiin ja ulukonäkö tulee sitten siinä mukana tukevana seikkana. Persoona painaa enemmän, ko ulukonäkö. Ja kyllähän sen vaan tietää, ko se mies on semmone, että heräät aamulla hymyillen tai saat ittesi aivan jumiin nukkumalla koko yön väärällä kylijellä, koska et voi olla tuijottamatta toista.

Briefly in English: 11. hatch of advent calender, "The man of my dreams". Joakim Brodén! Ah, just kidding.

I can see your true colors.

10. luukku "Unelmani"

Tästä tulee hankalaa. Minullahan on ihan hitosti unelmia. Aina lähtien siitä, että Joakim Brodén ratsastaa arskat päässä ja rintapanssarit salamoiden hakemaan minut vaimokseen tuonne Ruotsinmaalle. Mutta jos pysytään niissä realistisemmissa vaihtoehoissa, niin esimerkiksi se, että saisin perheen. No jaa, ei tämäkään niitä kaikista realistisimpia nyt ollu. :D 

Vakavissaan. 

Unelmoin omasta talosta jossain mettän laijalla, hyvästä työpaikasta ja siitä, että saan harrastaa rakastamiani asioita. Unelmoin siitä, että kirjottaisin joskus vakavasti otettavan kirjan. Laulaisin ihimisille, jokka on vapaaehtoisesti sankoin joukoin saapuneet minua kuulemaan. Omistaisin monta koiraa. Osaisin soittaa haitaria (erityisesti Metallicaa) ja näkisin myös iliman silimälaseja! Olisin valokuvannut elämäni rakkaimmat ihimiset kotini seinälle ja ampunut hirven. Saisin liikkua palijon luonnossa. Haaveilen niistä omista rakkaista ihimisistä. Elämäni miehen kanssa yhessä vietetyistä hetkistä mökillä takkatulen äärellä, ulukona tähtitaivaan alla nukutusta yöstä, jouluaatosta mökillä. Häistä talavella ja omista lapsista. Kaikenlaisesta tavallisesta.

Mutta ennen kaikkea unelmoin kuitenki siitä, että olisin onnellinen. Taidosta elää hetkessä ja nauttia siitä, mitä kaikkea hyvää ittellä on. Kyvystä kattoa elämää eteenpäin päivä kerrallaan. 

Siitä, että vaikka pää on pilivissä, pysyy jalat kuitenki tukevasti maassa. Ja tällä hetkellä unelmoin kaikista eniten joululomasta, siitä, että pääsee pohojoseen ja kotia. Saa rauhottua viettämään joulua tärkeitten ja olennaisimpien asioitten parissa.

Briefly in English: 10. hatch of advent calender. "My dreams".

I want to be forever young.

Ei, en todellakaan halua olla ikuisesti nuori. Minulla vaan sattuu olemaan näin sunnuntain kunniaksi menossa taas ja jälleen kerran joku kasarihemppistelyiltama. Syön myös iltapalaksi pelekkää perunamuusia, ko jääkaapissani ei ollu muuta ja kukaan ei oo käyny kaupassa. Perkeleen aikaansaamattomat kotitontut! Samat kotitontut ei myöskään ole siivonneet täällä (enkä muuten minäkään), joten tiskit yrittää taas hyökätä kimppuun ohi kulukiessa, uuen modernimman muotoilun taannoin saanut pyykkikori tursuilee pitkin kylyppäriä ja muutenki täällä on pari sellaista epämääräistä tavarapesäkettä, joihin välttelen toistaiseksi koskemasta. Onneksi olokoon vaan minulle!

Mutta jotta että luule, että oon viettäny koko pitkän viikonlopun laiskana maaten ja Muumeja sekä Kummeleita kattoen (sillä enhän toki ole, ainuastaan ehkä eilen, ko yksin kämpillä oleilu oisi tuottanu kohtuutonta tuskaa ja pelekotiloja), voitaisiin käyä läpi se meikän taannoinen suunnitelma pitkälle viikonlopulle. Juup, alakoholia voi joskus ottaa tarkoitettua enemmän ihan vahingossa. Oikiasti, se oli vahinko. :D Ehkä olisi pitänyt jättää laittamatta päälle se epäonnen mekko, joka päällä ei koskaan ole tapahtunu mitään hyvää. Jep. Ei kääntyny tuuri kyllä nytkään... Mutta tosiaan, takaisin asiaan.

Eli. Aijoin:

- värjätä jäätävän juurikasvun veke  (CHECK, tein sen tänään tuskallisen selevittelyoperaation jäläkeen ja harkitsin vakavasti lyhyttä tukkaa, blondausta sekä kaljuutta, sillä tiedämmehän, että Muumipeikkokin tykkää kalijuista naisista. Mutta voi kyllä, juurikasvu on jälleen kerran peitetty. Mustalla.)

- varata saunavuoron ja käyä saunassa (no, en tullu varanneeksi saunavuoroa mutta kulutin kyllä Alpeilla saunan lauteita usiampaan otteeseen, joten CHECK.)

- käyä jouluvisiitillä isosedän vaimon luona kera konvehtien ja joulukortin, kahavitella ja turista turhia (CHECK, sain myös kaakaota, joulutorttuja, pipareita, omenahyvettä ja villasukat. Ei voi olla huono reissu jos saa villasukat!)

- tehä bataattilaatikkoa (siksi vuoka ja puolitoista kiloa bataatteja, sekä voi ja kerma, jokka tosiaan unohtu linturuokaa laittaessa kauppaan, hups) (no tämänhän tiiämme kaatuneen jo siihen, ettei ollu niitä bataatteja. Ensi viikolla uusi yritys.)

- käyä ulukoilemassa pakkasilimassa (käytiin Emmiksen kans ylioppilaitten ittepäisyyspäivän soihtukulukueessa ja pakkasta oli varmaan ainaki sen 23 astetta, joten erittäin CHECK.)
- kattoa The Joulukalenteria ja Sons of Anarchyä (CHECK, Sonssit tosin oottaa vielä astetta seesteisempää mielentilaa, nyt ei pysty ko saattaa tulla akuutteja pelekokohtauksia ja mulla ei ees ole ketään tuhisemassa turvana vieressäni!)

- neuloa villasukkia (CHECK, en päässy niin pitkälle ko suunnittelin, mutta kyllä se perkele alotettu on. Ainahan voin antaa joululahajaksi myös lapun, jossa lukee "Tämän lahajakortin saaja on oikeutettu villasukkiin allekirjoittaneen tekemänä. Keskimääräinen toimitusaika on noin 1 kk lahajakortin vastaanottamisesta.")

- pessä pyykkiä (hahaa, ei niin todellakaan ole edennyt, mikähän minua nykyään vaivaa...)

- siivota (ainaki imuroija ja käyttää mattoja pihalla) (puolittain CHECK, imuroin ja vähän järijestelin kyllä aiemmin, mutta sitten sotkin kämpän uuestaan.)

- juua glögiä ja jouluteetä ja kattoa telekkarista jotain hömppää  (CHECK, join glögiä myös terästettynä, ja hömppääki tuli vilastua muutamaan otteeseen.)

- kattoa Tuntematonta sotilasta ja ehkä vähän Linnan juhulia (CHECK, Tuntematon jäi vähälle mutta Linnan juhulat vähän enemmälleki. Huomattiin Marjuskan kans, että niihin saa jopa tekstitykset teksti-tv:n kautta!)

- kuunnella Finlandia-hymnia ja muita ihania isänmaallisia piisejä (CHECK, tämä ei selittelyjä kaipaa.)

- juua valakkaria muuten vaan (CHECK, lasketaanko jos juo valakkaria päihtymistarkotuksessa? :------D)

- poltella kynttilöitä (CHECK, Marjuska poltti, minä en.)

- kuunnella joululauluja ja hömppämusiikkia (vaikka Spotify ei varmaan teekään yhteistyötä) (CHECK, hömppämusiikki ainaki, joululaulujaki vissiin muutama.)

- ihan varmasti vähän lukia tentteihinki (ei todellakaan check...)

- NAUTTIA! (CHECK!)

Eli tämähän meni kuitenki enemmän ko hyvin. Oon myös esimerkiksi listan ulukopuolelta paketoinu viimiset joululahajat, jokka posti ystävällisesti kuskasi minulle kotiovelle ja tutustunu uusiin ihimisiin. Huomenna koittaa uusi elämä ja tiskaan ja siivoan sekä kunniasanalla pesen pyykkiä. Muutenki oon koittanu antaa uusien tuulien puhaltaa ja poistaa elämästäni asioita, jokka ovat järjissä pysymisen ja muutenki normaalin, tasapainoisen elämän tiellä.

Miksi vaivautua oottamaan uutta vuotta ko muutoksia voi tehä ihan justiinsa sillon ko itellä sattuu huvittamaan?

Mjoo. 

Nyt käytän viimiset hereilläolohetkeni johonkin järkevään (eli luultavasti makaan sohovalla ja mietin että pitäisi saaha aikaseksi jotain.) Hyvää sunnuntain loppua ja lähetään virkistynein mielin tappelemaan tätä viimistä suoritusta ennen joululomaa! 

Briefly in English: I managed to do almost everything I was going to. Except those nasty things like laundry and reading to tests... But I think I had a great long weekend.

Keneen sattuu ja kuinka paljon, siitä kysymys enää tässä kai on.

Odottamattomista sattumuksista johtuen kaksi luukkua kerralla, olokeeppa hyvä. 

8. luukku ”Sisarukseni”

Sisarus on hauska sana, ko jotenki siitä tulee aina väistämättä konnotaatio (en tunnusta, mutta vähän niinkö googlasin, että onko tämä nyt se oikia termi tähän ja ihan oikiasti en ole varma, mutta sallittakoon nyt minunki heitellä kielitieteellisiä termejä aina sillon tällön!) sanaan sisko (tai sisar) ja minullahan ei semmosia ole ollu ikinä, mutta veljiä kylläkin. Ihan kaksin kappalein. Löytyy pientä, ja isoa. 

Mitäs niistä sisaruksista (haluan kehitellä tähän oman termin, veljelyksistä) nyt voi sanoa. Net on niitä, joitten kans tapellaan. Niitä, joista tajuaa ajan kulumisen, ko pikkuveli on monta päätä pidempi ja täyttää kohta kaheksantoista ja isoveljellä on ammatti ja se käy aikuisten oikiasti töissä. Niitä elämän tärkeitä ihimisiä, joista et luopuisi ikinä, vaikka pienenä oisit voinu vaihtaa net vaikka polokupyörään. Tai net ois halunnu palauttaa sinut sinne, mistä ikinä sinut haettiinkaan. Veljet on myös niitä, jokka tuo mukanaan elämään niitä kauan kaivattuja siskoja. Niillä on myös mukava kämppä, jossa rötvätä rapulassa kattomassa Kummelia ja muita vammasia juttuja. Ja myös kaikenlaisia enemmän ja vähemmän vammasia aivopuolia miehiä kaverina, joihin jou'ut tutustumaan ja jossain vaiheessa tajuat, että net onki ihan mukavia.

Veljet on niitä ihimisiä, joita rakastaa, vaikka niillä ois kolome silimää ja aivojen tilalla aladobia. 

9. luukku "Käsilaukussani”

Haluaisin ajatella, että minun käsilaukku on vähän niinkö Muumimamman. Laukku, josta löytyy kaikki tarpeellinen jokaiseen tilanteeseen. Ja onhan se kyllä totta, että viime aikoina olen kyllä täysin tahattomasti kannellu mukanani muun muassa yskänlääkettä. Mutta tosi puheessa meikän veska on kyllä ihan vaan tasaisen tylsä, joka piettää sisällään kaikkia niitä turhuuksia, mitä muillakin naisilla laukusta löytyy. Kuten kotiavaimet, lompakko ja puhelin. Useimmiten tuo kombinaatio on kyllä se laukun sisällön rakentava voima. Siihen päälle saatetaan sitten lisätä vaikkapa purkkaa, kalenteri, pullo vettä, opiskelujuttuja, huulirasvaa ja siteitä. Mausteeksi voijaan nakata kaikenlaisia epämääräisiä papereita ja lappuja, joitten merkityksestä ei voi olla ihan varma. Joskus sieltä löytyy myös vaikkapa soitin ja päiväkirja. Ja koska olen optimisti, usein myös Lovebox. Täysin turhaa tosin. :D Mutta eihän vara venettä kaada, vaan pikemminkin se, että heittäytyy hölömöksi.  

Myös se on todistettu, että meikäläisen laukut vetävät joskus ihan käsittämättömiä määriä olutta sisälleen. Tölkin muodossa toki, ei nestemäisenä. Mutta näistä todennäköisyyslaskennan vastaisista yhtälöistä joskus toiste. 

Briefly in English: Advent calender. Hatches 8 & 9. Because I had hangover yesterday and I couldn't be creative. 

Missä jumala nauraa kirkoille, papeille, rituaaleille, alttaritauluille, koko maailmalle.

7. luukku ”Uskoni”

Minä en kuulu kirkkoon. Erosin kohta kaksi vuotta sitten. Mutta se ei toki tarkota, etteikö minulla olisi uskoa johonkin. Ateisti en ole, ko uskon minä. Johonkin. En siihen perinteiseen kristillisesti määriteltävään jumalaan, enkä välttämättä mihinkään muuhunkaan minkään ”uskonnon” jumalaan. Mutta Johonkin. Koska minusta ajatus maailmasta ilman mitään suurempaa olisi liian kylymä. Ei kait met sattumalta täällä olla kuitenkaan, vaikka pitkälti kai ollaankin. Ehkä minä haluan hieman naiivisti ajatella, että joku merkitys tällä meikäläisenkin elämällä on. Ei se ehkä ole ennalta määrätty, eikä sitä kukaan tietoisesti ohojaile. Itte minä ratkaisuni teen. Mutta siltikin, ehkä sitä jonkinlaista suurempaa jelppiä jostain aina välillä saa. Vahavistusta niille oikeille päätöksille ja valinnoille. Ja toisaalta tilaa tehä virheitäkin.  

Ei se minun uskominen minusta päälle päin mihinkään näy, eikä se tule joka päiväisessä elämässä mitenkään esiin. Minä en koe tarvetta esitellä omaa ajatusmaailmaani tämän suhteen kellekään, enkä varsinkaan tyrkyttää omaani kellekään muulle. Enhän minä sitä itekään useimmiten ees ajattele. Minä en myöskään tarvitse omaan ”uskooni” mitään välikäsiä. Kenenkään muun ei minun puolestani tarvitse mitään anteeksiantoa pyy’ellä, eikä minun tarvitse mennä kirkkoon tai laulaa virttä saadakseni yhtey’en johonkin suurempaan. Ei sillä, ettenkö tykkäisi kirkossa käyä. Ja laulaa. Jopa sellaisiakin lauluja, joissa puhutaan uskomisesta. Ei minun tarvitse kumarrella ketään tai viedä uhurilahajoja, ei syyttää ketään toista vääräuskoiseksi tai huonommaksi, eikä varsinkaan tappaa ketään sen takia tai väkipakolla käännyttää omaan, parempaan näkökantaani. Minä en koe, että minun tarvitsee ketään pelastaa. Minä uskon, että se, että minulla on omasta mielestäni välit kunnossa tuonne yläkertaan (tai missä se Jokin ikinä onkaan), riittää. Jokainen huolehtii omista väleistään itte. Jos ei viitti kovin usein soitella, tai jos soittelee vaikka joka päivä ja moneen kertaan, niin fine by me. Saa myös soitella ihan omaan tyyliin, tai lähetellä vaikka pullopostia. Jokainen tyylillään. Kunhan ei minulle tule toitottamaan, että minun tapani olisi väärä ja jonkun toisen tapa parempi. En minäkään mene oman tapani paremmuutta tämän asian suhteen tuputtamaan kellekään muulle. Enkä missään tapauksessa, ikimaailmassa, oikeuta omalla uskomisella tai uskomattomuuellani jotain, mikä ei ole moraalisesti oikein. 

Ja ai niin, minun ajatuksissani se Jokin hyväksyy minut juuri tällaisena ko oonkin. Kaikkine vikoine ja virheineni. Eikä se minua palakitte, vaikka eläisin elämäni kuinka hyvin tahansa, eikä myöskään rankaise, vaikka tekisin väärin. Ihan ittehän minä omassa elämässäni näen seuraukset siitä, miten elämääni elän. Jo siinä on rangaistusta tai palakkiota ihan kyllikseen. 

Vaikia aihe kirijottaa. Sanoitpa mitä tahansa, aina sen voi vääntää johonkin suuntaan ja lukia rivien välistä jotain, mitä en ehkä tarkottanutkaan. Mutta yritetään kuitenki elää toistemme kanssa ja olla vetämättä herneitä nenään ja hyväksyä muidenkin näkökannat asioihin. Yleensäkään mihinkään asiaan ei ole olemassa absoluuttista totuutta ja sitä tietä, mikä on juuri Se Oikea, joten helevetin usein met ihimiset tapellaan ihan turhista asioista. Tämä on vaan se, mikä on se meikäläisen poloku, menkää tet muut omaa reittiä, jos ei kiinnosta seurata. Ihan vapaasti. :) Tämä siksi, että yleensä uskosta ääneen puhuminen on vähän sama, ko työntäisi jauhelihassa uitetun kätensä näläkästen leijonien häkkiin. 

Briefly in English: The seventh hatch. "My faith". 

Ittepäisyyspäivän naked truth ja muuta.

No niin, minähän olisin ihan huono bloggaaja, jos en ottaisi osaa tähän juttuun. Vaikka meikäläisellä tuo meikitön naama on kyllä välillä enemmänki sääntö ko poikkeus. :) Selasin vähän blogia, ja näitä "naked truth" -kuvia löytyy mm. täältä, täältä ja ainaki täältä ja vielä muuten täältäki! Sattumoisin tänä aamuna satuin muistamaan, että voisi koittaa ottaa pari pällistelykuvaa omasta meikittömästä, vasta heränneestä naamasta. Kuten huomaatta, tukka on komiasti pystyssä ja sieltä alta pilikottaa se ihana juurikasvu. Ei anneta sen häiritä kuitenkaan. Kenellekään ei liene jääny epäseleväksi, että meisi on tämmöne kalakkilaivan kapteeni. Ja ei kait tuo kuva nyt mitään kummempia selittelyitä kaipaa, oon valakonen, mutta punotan ja minulla on ihan saakelin suorat ripset (ja varmaan joku toispuolihalavaus ko vaikka kuinka yritän hymyillä, niin aina se toinen suupieli jää tuolleen alas :------D).

En koe meikitöntä naamaani siis todellakaan minään ongelmana, ainuat asiat yleensäkin mitä meikillä korjaan on naamataulun väri (pois ylimääränen punotus vääristä kohista ja uutta tilalle poskiin, sekä tummat silimänaluset parhaan mukaan piiloon, vaikka eipä nuihin taija auttaa oikeen mikään), ripsien suoruus (taivutan net, nykyään käytän ripsaria aika harvoin) ja kulumakarvat (täyttelen ja muotoilen vähän kulumavärillä). Siinäpä oikiastaan se. Joskus myös lisäilen vähän valokynällä valoa muutamaan paikkaan ja jos ihan mahottomaksi heittäy'yn, teen silimiin rajaukset ja laitan luomiväriäki. Sekä huulikiillettä.

Minä oon siitä onnellisessa asemassa, että tuota punoitusta ja muutamaa katkennutta pintaverisuonta mukaan laskematta meikäläisellä on varsin hyvä iho. Mustapäitä pukkaa jonku verran joo, mutta ei hirviää akneongelmaa tai mitään semmosta, ainuastaan net perinteiset finnit nenässä, nenän sivuilla ja leuassa sekä joskus ottassa. Minulla on myös tummat kulumat ja ripset, joten niitäkään ei tartte välttämättä taikoa erityisemmin esiin. Minulla on myös niitä perkeleen pisamia, jokka onneksi talaveksi vetäytyy aika vähiin. Ja sitten mulla on lyhyt kaula, takana oleva alaleuka, olemattomat poskipäät ja muutenki omasta mielestäni vähän kummallisen muotoinen pää. :D Ai niin ja kuulemma pieni pää (kiitti äiti), mutta isot korvat. Hymyillessä olemattomiin katoava ylähuuli ja kaksari, joka tunkee mukaan lähes jokaiseen meikäläisestä otettuun kuvaan. :)

Ja ai niin, jos muokkaan kuvia, niin käsittelen niistä lähinnä väriä ja kontrastia yms. tämmösiä ja rajailen niitä uusiksi, tai sitten joskus vetelen niihin jotain överiefektejä Picasalla (oi suuret kuvankäsittelijän taitoni. Ehkä joskus olen sortunut poistamaan jonku yksinäisen finnin naamasta. :)

Mutta sitten jotain ihan muuta, eli tyhyjänpäivästä jorinaa. Oon alottanu ittepäisyyspäivän vieton tänään keittämällä itelleni riisipuurot ja nauttimalla net karjalanpiirakan ja munavoin kera. Piirakat on ihan kaupan valamiita ja paistelin net jo eilen illalla (testasin samalla myös palovaroittimen toiminnan) ja riisipuuronki keitin onnistuneesti kerran yli ko aloin imuroimaan samalla ko tein sitä. Mutta sehän ei ookaan riisipuuro eikä mikään, ellei sitä oo kiehautettu kerran kattilan laijan yli! 

Seuraavaksi pitäisi alakaa kokata sitä ittepäisyyspäivän ateriaa, joka vaihtui possun lehtipihiveihin pottumuusin ja korvasienimuhennoksen kera, kulautettuna alas oluella tai siiderillä, ko marketeilla ei ollu mulle kuhaa eikä ahventa, eikä kukaan kertonu, että alako menee kiinni jo kuuelta! Vähän unohuin Oonan luokse kahavittelemaan ja syömään kinkkupiirakkaa. No mutta, hyvää siitä tulee varmasti siitäki huolimatta. 

En myöskään väsää ainakaan vielä bataattilaatikkoa, ko bataatitki oli loppu. Otetaan perjantaina uusi yritys. Nyt alan kuitenki kokkailla ja touhuilla tässä pikkuhilijaa, että voin sitten hyvillä mielin siirtyä illaksi kattelemaan linnan juhulia Marjuskan & Juuson luo.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 

Briefly in English: Naked truth and spending my Independence Day by eating well and just doing nothing really important.

Oi Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa.

6. luukku ”Se hetki”

Sattumalta juuri tämä otsikko osui kuuennelle päivälle. Ensin ajattelin kirjottaa siitä, ko tajusin päässeeni opiskelemaan logopediaa, mutta tänä aamuna, ko pakkasaurinko leikittelee lumisten puitten oksilla ja värjää naapuritalon seinän oranssiksi, päätinki, että kirjotan jostaki ihan muusta. 

Nimittäin sinivalakosesta hetkestä. Ittepäisyyspäiviä takaperin, oli yksi, jolloin oli lunta, ihan kinoksiksi asti. Oli myös kova pakkanen. Kirkas kuutamo ja tähtitaivas. Oli pieni lämmin mökki, takkatuli ja hyvää seuraa. Kirpakan pakkasen keskellä lämmitti ulukosauna, minttukaakao ja hyvien ihimisten seura ja läheisyys. Syötiin käristystä ja pottumuusia. Patteriradiossa soi suomalaiset hitit ja kynttilänvalossa maailma oli mitä parhain paikka elää. 

Sen hetken kruunasi kuutamokävely kirpakassa pakkasessa. Hankien keskellä, kun ylle kaartui kirkas ja kuulas tähtitaivas. Silloin kylymiin sormiin tarttui toiset, lämmittävät sormet. Se hetki, ainut kerta, ko olen koskaan kävelly käsi käjessä jonkun kanssa. Siellä, ko vaan kuutamo ja tuhannet ja taas tuhannet tähet sekä luminen mettä todisti, se tuntui soveliaalta. 

Siihen kuluminoitui koko itsenäisyyspäivän sanoma. Onni siitä, että on saanut syntyä kauneimman tähtitaivaan alle, parhaimpaan paikkaan maailmassa, Suomen Lappiin. Rakkaus sitä kauneutta ja talavisen luonnon upeutta, tähtitaivaan äärettömyyttä ja illan hilijaisuutta kohtaan. Ilo siitä, että on oma kotimaa, ja suunnaton lämpö sen takia, että sai jakaa sen hetken jonkun toisen kanssa. 

Luonnon eessä, pienenä ja jotenki palijaana ihimisenä, aistit kaikista herkimmillään. Se, hetkistä kaunein.

Briefly in English: My advent calender, the sixth hatch. "The one moment". Happy Independence Day, Finland!