Graduttaa.

Hola!

Vielä on viiminen viikko aikaa ennen joululomaa harjoittaa tehokasta gradunkirjottelua, joten aattelin tehokkaasti kirjotella teille myös tästä graduproggiksesta anonyymin lukijan toivomuksesta.

Meikäläinenhän tekee siis gradua parityönä ystäväni Lennun kanssa ja aiheenamme on puheterapeuttien työhyvinvointi ja siitä etenkin työtyytyväisyyden ja työperäisen stressin kartoittaminen. Mukana myös työn laatuun liittyvät tekijät. Työnimi on vielä auki ja kauhian pitkä, joten en sitä tähän jaksa lätkäistä. Jotain tämmöstä kuitenkin.

Kyselytutkimusta tehään, ja kyselyn on tarkoitus lähtiä kaikille suomalaisille perustervey'enhuollossa ja erikoissairaanhoijossa työskenteleville puheterapeuteille. Yksityisen puolen puheterapeutit rajattiin tällä kertaa pois, koska kyselystä olisi pitänyt heitä ajatellen tehä toinen versio. Proggis on työnnetty liikkeelle jo tämän vuojen huhtikuussa, jos joku muistaa, ja tuskasen hitaasti ollaan rämmitty eteenpäin.

Tällä hetkellä vaihe on nyt kuitenkin se, että johdannossa on raakatekstiä 15 sivun verran, kyselytutkimus on pilotoitu (hurjasta kuudesta vastaajasta peräti puolet eli kolome vastasi pilottiimme, jei) ja lopullisen kyselyn on tarkoitus lähtiä matkaan tammikuun alussa. Ohjausaikataulujen tiukkuu'estä johtuen myös lopullinen kysely viimeistellään vasta tammikuun alussa, tarkalleen pari päivää ennen kyselyn lähtemistä... Tammikuussa on myös tarkoitus viimeistellä johdanto lopulliseen muotoonsa sekä kirjoittaa metodiosio, jotta sitten viimeistään helemikuussa päästään analysoimaan aineistoa ja tämän jäläkeen raportoimaan tulokset sekä kirjoittamaan pohdinta. Työn olisi tarkoitus olla valamis ja esitarkastuksessa toukokuussa 2015. Mahollisia korjauksia työhön tehään sitten sen jäläkeen, mutta tähtäimessä olisi saaha ehkä mahollisesti joulukuussa 2015 paperit ulos, mikäli harjottelu vaan menee putkeen.

Tähän mennessä haastavinta gradun tekemisessä on ollut ehottomasti riittävän ohojauksen saaminen. Sitäkö ei nimittäin taho saaha. Ja jotkin asiat työssä, kuten esimerkiksi meillä tuo kyselyn muokkaaminen, vaativat välillä myös muita silimiä ja ajatuksia ko vaan meijän. Ja sittenkö sitä ohojausta ei saa sillonko tarvis, joutuu hommia seisottamaan kuukau'en verran, ko ei oikein pääse iliman apua etiäpäinkään. Alakuperäisen aikataulun mukaan olisimme halunneet kerätä aineiston jo ennen joulua, mutta se ei nyt sitten näistä aikatauluongelmista johtuen onnistunut.

Meillä on suht tiivis aikataulu, koska kaikilla opiskelijoilla ei yksinkertaisesti ole halua eikä ees mahollisuutta värkätä gradun kanssa paria vuotta (ystävämme Kela laittaa seinän vastaan ko opintotukikuukauet alakaa olla kortilla). Tarkoitus on siis tehä gradu, mennä loppuharjotteluun ja valamistua, jotta pääsee tässä elämässä sitten pikkuhilijaa etiäpäin. 

Toinen ongelma kyselytutkimuksen tekemisessä tuntuisi olevan vastaajien vähyys, joka tuli esiin jo tässä meijän pilotissa; alakuperäisen viikon vastausajan aikana saimme kaksi vastausta, jatkettuamme vastausaikaa toisella viikolla, saimme yhen vastauksen lisää. Eli jännällä nyt sitten ootetaan, kuinka monta niistä arviolta yli viijestä sadasta vastaajasta, joille kysely lähtee, loppujen lopuksi vastaa. Olemme koittaneet tehä saatteesta motivoivan, aihe on ajankohtainen ja kiinnostava ja isolla otoksella saataisiin tietoa, jotta voisi jopa yleistääkin. 

Muttako ketään ei voi pakottaa vastaamaan. PAITSI ETTÄ SINÄ PUHETERAPEUTTI, JOKA NYT LUET TÄTÄ, JOS SPOSTIISI NAPSAHTAA TAMMIKUUSSA KYSELY PUHETERAPEUTTIEN TYÖHYVINVOINNISTA NIIN VASTAA NYT IHIMEESSÄ!

Eli siis niin. Missäs minä olinkaan. Aa joo siinä gradussa. Tilanne meijän laitoksella on tällä hetkellä hieman ongelmallinen, sillä graduprosessia on nyt pyritty tiivistämään ja nopeuttamaan, eli graduista ei tehä enää niin pitkiä ja ajatellaan, että sen voi hyvin saaha tehtyä vuojessa. Tämä on hyvä homma, mutta se hieman kusee, koska esimerkiksi ohojausresurssit ja kurssien aikataulutus ei kuitenkaan vastaa tätä ajatusta. Esimerkiksi tilastotieteen jatkokurssi, jota tarvitsisimme osataksemme käyttää SPSS-ohojelmaa, on vasta ensi maalis-toukokuussa. Eli meijän kannalta auttamatta liian myöhään. Lisäksi tutkimusseminaari II, jossa on tarkotus käsitellä johdantoa, on huhtikuussa. Meijän johdanto taas on valamis jo tammikuussa, kuten tekstin tarkasti lukeneet varmaan tuolta ylempää muistavat. 

Tämä on kuitenkin toivottavasti vain joku siirtymävaiheen ongelma ja jatkossa opetus sekä ohojaus luultavasti vastannevat opiskelijoitten tarpeisiin paremmin. Ehkä. Toisaalta opiskelijoitten sisäänottomääriä nostetaan, mutta opettajaresurssia ei kasvateta, niin enpä sitten tiijä.

Loppuun kuitenkin vielä rohkaisevia sanoja, gradua ei kannate piettää minään järettömänä mörkönä. Työtä se kyllä teettää, mutta kyllä se sitten lopulta valamistuukin (toivottavasti...) Tekemistä edesauttaa järettömästi, jos aihe on yhtään itteä kiinnostava. Tai oot teheny kandin jo samasta aiheesta aijemmin. Minulla täyttyy molemmat kriteerit. Jokainen graduprosessi on varmasti hyvin erilainen riippuen siitä, tekeekö yksin vai kaksin, onko mukana jossakin tutkimushässäkässä, onko ainesto valamiina vai pitääkö se kerätä ite, kyseleekö lomakkeella vai haastatteleeko, tekeekö tapaustutkimuksen, montako koehenkilöä messissä on ja niin edelleen. 

Hyvä ohojaaja auttaa palijon ja ko aihe on valittu, alakaa hommaki siitä pikkuhilijaa selekiytyä, kuten tartteeko pyytää lupia jostakin, mistä koehenkilöt/aineisto yleensäki hommataan ja niin pois päin. Kyllä se siitä sitten valamistuu, pala kerrallaan. 

Ja hei, jos et oo joku perfektionisti, jonka täytyy saaha loistava arvosana gradusta, niin vähemmälläki hinkkaamisella pärijää, varsinki ko kukaan ei kuulemma ees koskaan sitten kato sieltä sinun papereista, minkä arvosanan oot gradusta saanu. Tietysti sitten jos haluat laittaa hienon leuhkimiskuvan Facebookiin, vaan paras kelepaa. 

Tämän enempää en tähään hätään keksi höpöteltävää, jos jollaki jäi jotain epäseleväksi tai heräsi kysymyksiä, niin kommenttiboksi on avoin!

Kutsu jo soi iltahuudon.

No mutta hei!

Kyllä, olen taas muninut jossaki enemmän ko laki sallii, mutta nyt on onneksi se kauan odotettu ittepäisyyspäivä ja tiijättekö kuinka hieno tunne se on, ko herää aamulla ja tajuaa, että tänään ei muuten oo pakko tehä mitään erityistä, jos ei halua. Se on muuten aika hieno tunne.

Tosin viimeistään kaheltatoista on jo semmonen olo, että ei helekkari, oon selannu läpi kaikki nettisivut, kattonu kaiken mahollisen, lukenu kaikki blogit ja iltapäivälehet, uutiset, hömpän, mitä nyt??? 

No, olen kestänyt tämän ko nainen ja maannu sohovalla, kattonu Tuntematonta sotilasta, lenkittäny koiraa ja oikiasti vaan ollu. Leikelly lumihiutaleita ylijäämäpaperista. Oikiasti!

Ois kiva jaaritella tässä niitä näitä, mutta oikiasti ajattelin vähän avautua teille nuista opiskelujutuistaki ko se on kuitenki se, joka kaikkia kiinnostaa. Eilen oli siis se syventävän kirjallisuu'en tentti ja saapa nähä! Pelottaa, koska oon vähän tyhymä ja tein siellä tentissä nolon mokan ja vastasin yhteen kysymykseen vähän väärin. Lisäksi painotettiin lukeminen meijän study groupissa erityisesti vanahojen tenttikysymyksien aiheisiin ja jos niitä oisi kysytty, niin oisin saanu varmaan vitosen, niin hyvin olin opetellut ja lukenut spasmodiset dysfoniat, neurologiset äänihäiriöt, suusyöpäjutut ja muut. MUTTA EI, ainuastaan yksi kysymys oli sitten niistä, mitä meillä oli ja loput vähän semmosia, että vastasin ja tiesin joo jotain (paitsi siihen yhteen meni vähän väärästä aiheesta), mutta en tiijä että kuinka hyvin. 

No, josko se kuitenkin menisi läpi. Jos ei, niin ei se auta ko mennä uusimaan sitten. Ja jos joku ei tiijä enkä ole muistanu täällä kertoa, niin syväritentissähän tentitään siis kolome logopedian alan teosta, joista yksi saa olla suomenkielinen (meillä ei ollu sitä mahollisuutta oikiastaan) ja kaksi enkuksi. Näistä kirjoista tulee sitten tenttiin kahesta yks ja yhestä kaks kysymystä, joihin kaikkiin vastataan. Meijän kirjat käsitteli lasten kuulovammoja, sekä nielemisvaikeuksia ja äänihäiriöitä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että äänikirja oli sitten ihan hirviä, muut ok.

Gradukin on siinä vaiheessa, että pilotti on nyt lähteny ja vastauksia ootellaan. Nytkö ollaan ohitettu tuo tentti, päästään myös jatkamaan johdannon kirjottelua. Lisäksi on sitten vielä viimiset opiskelijaterapiasta, perjantaina oli myös kolomas ja viiminen terapian seurantakerta (jonka videoin) ja ens viikolla käyään se ohojauksessa läpi. Ens viikolla on myös vimppa ryhymäohojauskerta. Glögeillään myös kiertoharjottelu osalta ja sittenkö seuraavalla viikolla on viimiset terapiakerrat, siinäpä se tämä syksy sitten oliki. Sitten ansaitulle joululomalle! Kylläpä se syksy taas vierähti äkkiä.

Tutkimussuunnitelma on hyväksytty, oppimispäiväkirja palautettu ja nyt lähinnä ootellaan suorituksia. Tammikuussa on kalenterissa vaan terapian loppukeskustelu ja gradua. Hullua.

Yhtenä iltana vaan makasin sängyssä enkä saanu unta, ko ahisti niin palijon se, että meikähän valamistuu kohta ja en minä mitään osaa ja pitäisikö muka osata jotain ja mistä minä muka saan sitten töitä ja ai kauhia! :D

No mutta, nyt minä orientoidun jatkamaan itsenäisyyspäivän viettoa Linnan juhulien ja glögin kanssa. Ja HEI, jos teillä siellä näyttöpäätteiden toisella puolella on jotaki ideoita, mitä haluaisitten minun kirjottavan opiskeluihin liittyen (ko juuri muuta en tänne enää jaksa rustata, koska Vihainen itälappilainen ) niin nyt on aika avata sanainen arkkunsa! Niin saatan sitten vaikka jotaki rustataki.

Nyt on mentävä yksin.

UGH.

Siihen on syy, miksen yleensä koskaan opiskele viikonloppuisin, ellei ole ihan pakko ja vaajin, että esimerkiksi maanantaitenttien kieltäminen pitäisi olla lakisääteistä. 

On ihan hirviä olo ko on koko viikon urakoinut syventävän kirjallisuuen tenttikirjan kans. Eilen luin ja tein muistiinpanoja jonku viis tuntia, tänään sama. Lisäksi oon myös raportoinut ja suunnitellut terapiaa. Kirja on nyt paketissa ja olo on semmone, että ei hele. Yliväsynyt ja ylikireä. Ei yhtään levänny. 

Ja minun mielestäni se viikonlopun pointti on se, että sais levätä. Ettei tartte opiskella, niin jaksaa sitten maanantaina taas. 

On ihan semmone olo, että heitän kohta puhelimen parvekkeelta alas ja meen nukkumaan. Paitsi että vaan väsyttää, mutta ei nukuta. Ei vaan jotenki pysty keskittymään mihinkään muuhunkaan. Telekkariaki on hankala kattoa ko olo on niinkö Duracell-pupulla, joka haluais olla hetken paikallaan, mutta kukaan ei paina off-nappia.

Kiva lähtiä huomenna taas graduttamaan. Varsinki ko net gradun aikataulut pissii ja yleensäki koko gradu AHISTAA. Gradu-ahistus, ei niin mukava tutustua! Palijon olen kuullut puhuttavan sinusta, tavata en olisi halunnut ikinä.

No ei kait se auta. 

Enää tarttis lukia net kaikki syvärimuistiinpanot läpi, mitä muut on teheny ja päästä se tentti läpi, saaha gradun pilotti lähtemään, kirjotella lisää johdantoa, pitää terapia loppuun, äh vittu en ees jaksa tällä hetkellä muistaa mitä kaikkia minun pitäisi tehä. Ai niin, tulostaa ja palauttaa oppimispäiväkirja. Ennenkö tulostuskiintiö loppuu. Jälijellä joku 30 senttiä, en ees tiijä riittääkö se enää mihinkään. 

En ees usko tähän enää itekään, mutta kyllä sitten ko se syväritentti on ohi, helepottaa. You wish.

Joo eipä täsä, joulua ootellessa. Jos seuraavaksi vaikka kattois hetken ennen nukkumaanmenoa Sherlock Holmesia ja kuolais aina yhtä komiaa Watsonia. Jude Law, lääh.

Nukutaan, paha maailma pois kokonaan.

Katoppa, ei ollakaan nähty hetkeen! Uskomatonta, että on jo marraskuu.

Mitäpä meikäläisen rauhaan, no ette ikinä arvaa, esmes _opiskeluja_.

Koko ajan kuvittelen, että kalenteri tyhyjenee ja homma helepottuu, mutta suomeksi sanottuna paskat. Hommaa on siltiki ihan riittämiin. Oikiasti toivon, että kuhan päästään ohi tästä harjottelusta, jonka kaksi viimeistä päivää on tällä viikolla, elämä helepottuu. Eikä ainuastaan ajatuksen tasolla. Suoraan sanoen oon ollu hieman pettynyt tuohon meijän kiertoharjotteluun, jotenki vaan ootin siltä enemmän ja nyt se on tuntunu lähinnä turhalta taakalta. Viimeiset harkkapäivät sattuu vielä niin idioottimaisille päiville, että oksat pois. Sääkin suosii ja tarvis painella toiselle puolelle Oulua aamukaheksaksi. 

Jaa, kaippa met jotaki sitten keksitään.

Kovasti tahon eroon myös tuosta kliinisestä etikkakurkusta eiku kliininen työskentely ja ammattietiikka II -kurssista, jonka kestämättämään aikaan eli nelijästä vartin yli kuuten pietyillä luennoilla oon istunu kärsimässä. Ajattelin ehkä reipastua tänään ja tehä sen kurssin oppimispäiväkirjan tänään valamiiksi, ettei sitä tarvitte sitten enää miettiä. 

Viiminen terapia sentään pyörii kivasti ja aattelin sen suhteen myös olla tässä joku päivä reipas ja suunnitella ja tehä matskuja valamiiksi tuleville terapiakerroille. 

Ekat gradusemmat tutkimusseminaari I osalta on myös pyörähtäneet liikkeelle ja jotenki seki vähän turhauttaa, ko meijän gradu on kuitenki jo hieman vaiheessa, vaikkei ehkä ihan niin hyvässä ko oisi toivottu. Erissä kuitenki ko semman perusteella ajattelis. Nimimerkillä viimeistelimme tänään ohjaajille tutkimussuunnitelman, tutkimuskysymykset on alustavasti muotoiltu, kyselylomake seisoo myöskin oottamassa ohojaajien kommentteja ja ollaan aloteltu johdannon rääppiminen kokoon. 

Tavoitteena saaha aineisto kerättyä ja johanto valamiiksi ennen joulua. Koko paska pakettiin toukokuussa. 

Kun päästäisi nyt vaan sinne ohojaukseen. Tai sitten tehään se iliman ohojausta. 

No mutta, liian helepolla ei tietenkään haluttu ittiämme päästää, joten päätettiin porukalla tenttiä myös syventävä kirjallisuus joulukuussa. Omalta osaltani lukemis- ja suomennosurakka on vielä eessä päin, hieman kauhulla odottelen sitä, samoin kaiken kokoon kasatun tiedon omaksumista ennen tenttiä. Muutenki ootan sitä tenttiä ihan kauhuissani, ko oon tottunu istumaan tenteissä puoli tuntia "saaks lähtee jos on valamis" -asenteella ja tämän kohalla lienee hyväksyttävä, ettei voi ehtiä vastata kaikkia tarpeellista puolessa tunnissa. 

Kaiken tämän ohella pitäisi myös jaksaa olla ja elää, pikkujouluilla, valamistautua jouluun ja muuta pientä. 

Sää ulukona on taas niin kauhia, että tekis mieli vaan käpertyä sohovan nurkkaan ja unohtua sinne, poltella kynttilöitä ja unohtaa muu maailma. Onneksi on tuo tentti tuolla joulukuun alussa niin menee tämä marraskuu varmaan ihan pikakelauksella. Ei tartte joka päivä kaihoisasti miettiä, miten kiva ois laittaa jo jouluverhot. Kaisse graduki ihan kiireisenä piettää.

MUTTA nyt, joululauluja ja oppimispäiväkirjaa. --->

Rakastan opiskelua.

Aattelin vaan tulla kertomaan, että kovasti haaveilen siitä ajasta sitten joskus, ko minulla on aikaa ja jaksamista sosiaaliselle elämälle. Luultavasti silloin myös hiukset lakkaavat tippumasta tukottain päästä. 

Minulla on tällä hetkellä lähinnä semmonen olo, että meikäläistä vaaditaan tekemään määrääni enemmän töitä ja jollen tee, saan potkut. 

Ja minä olen sentään teheny jo asiantuntijaesitelmän, logopedian erityiskysymykset ja minulla on vapaavalintaiset opinnot hyväksiluettuna.

Jep.

I just died in your arms tonight.

Seuraa taas kuvatonta läpinää, muttako oikeen mihinkään muuhun en juurikaan pysty. 

Oon tänään miettiny, että oliko ihan hullu ajatus muuttaa tänne, missä ollaan nyt onnellisesti kohta vuojen päivät asuttu. Tämä ajatus on kimpoillut tehokkaasti siitä, että jou'un käyttämään matkaan OYS:ille, jossa nyt kiertoharjottelun tiimoilta pyöritään, nuin tunnin aamuisin. Jou'un vaihtamaan matkan aikana kerran bussia ja päästyäni perille OYS:ille oon oikiasti lähteny melekeen tunti sitten matkaan, jos lasketaan aika siitä, ko lähen kävelemään bussipysäkille. Koiran kanssa tämä tarkoittaa sitä, että jou'un herämään lähes tuntia normaalia aikasemmin ehtiäkseni lenkittämään ja ruokkimaan koiran, käyttämään sen vielä uuestaan ulukona ja hoitamaan omat normaalit aamutoimet. Jos minun pitää ehtiä kaheksaksi OYS:ille, se tarkoittaa sitä, että poistun kotiovesta nuin 6.45, mikä taas tarkoittaa sitä, että jou'un heräämään 5.00 ehtiäkseni kaikki aamutoimet. Herättyäni minulla menee nuin vartti kylyppärissä ja siinä, että puen lenkkitamineet ja otan koiran, sen jäläkeen ulukoilutan koiraa nuin puoli tuntia --> klo 5.45. Tämän jäläkeen annan koiralle ruuan, laitan kahavin tulemaan, vaihan lenkkitamineet normivaatteisiin, teen aamiaista ja syön sen ja luen samalla Lapin Kansaa --> kello on nuin 6.05-6.10. Käytän koiraa uuestaan ulukona 5-10 minuuttia, laitan koiran aitaukseen lelujen ja vesiastian kanssa, meikkaan ja laitan tukan, kasaan tavaroita (eväitä, vesipullo, kaikki mitä ei voi laittaa illalla valamiiksi), käyn vessassa ja kello alakaaki olla sen verran, että voi siirtyä eteiseen vetämään takkia niskaan ja kenkiä jalakaan. Hyppään bussiin vähän ennen seittemää, vaihan sitä yliopistolla nuin kymmenen minsan odottelun kera ja köröttelen OYS:ille, jossa ollaan joskus ennen kaheksaa.

Siinä vaiheessa oon siis ollu jo kolome tuntia hereillä, syöny semmoset kaks tuntia sitten ja käyny edellisen kerran yli tunti sitten vessassa. Eli on jo valamiiksi näläkä ja vessähätä. Väistämättä tuli mieleen, että onko tässä mitään järkiä. 

Tänään onneksi riitti, että oltiin puoli yheksältä OYS:illa, mikä tarkotti, että sain herätä vasta puoli kuuelta. Päivän päätteeksi pääsin kolomelta. Bussi lähti 15.20 ja koska minun oli pakko käyä lipastolla kirjastossa ja hoitamassa terapia-asioita, menin siis sinne, enkä suoraan kotia. Olin lipastolla vähän ennen nelijää, toimitin asiani supernopiasti ja ehin hypätä 16.15 bussiin, koska pääsin sillä kotia nopiampaa ko kävelemällä. Kotiovesta astun sisään vähän ennen puoli viittä. Ulukoilutan koiraa pienen lenkin, annan sille ruuan, vaihan vaatteet, keksin sille sisällä aktivointihommaa ja kirjotan sillä aikaa opiskelujuttuja, syön ja selaan Facebookia, kirjotan pari viestiä. Teen sitä niin kauan, kunnes koira on ratkaissut aktivointipaketin ja syönyt luun, jolloin lähen käyttämään sitä vielä uuestaan ulukona lenkillä. Harjotellaan hihnakävelyä. Palatessa haetaan posti ja koira saa kantaa postia sisälle. Harjoitellaan omaa paikkaa, koira ottaa hetken lepiä ja minä jatkan koneella, kirjotan sähköpostia, selaan kalenteria ja iltapäivälehtien, Hesarin ja Kalevan nettisivuja. Vapautan koiran, se leikkii hetken itekseen, kunnes menee nukkumaan. Saan sähköpostit lähetettyä, luen yhden blogimerkinnän, avaan henk. koht. spostin ja tajuan, että kello on puoli kaheksan. Mietin, että mihin helekkariin se päivä katosi ja kirjau'un blogiin alakaakseni kirjottaa tätä. Kohta pitäisi vissiin syyä, käyttää koiraa pihalla, mennä suihkuun, pakata reppu, laittaa koiran ruoka, laittaa kahavinkeitin aamuksi valamiiksi ja mennä nukkumaan, että jaksaa herätä vartin yli viis.

No, pieni ynnäily kuitenki kertoo, että ensinäkin, meillä ei olisi ollut yksinkertaisesti varaa muuttaa saunalliseen kaksioon lähemmäs keskustaa tai OYS:iä, koska niistä joutuisi maksamaan ihan sikapalijon enemmän ko tästä. Meillä ko kuuluu nyt netti ja vesi vuokraan ja autopaikkaki on halapa ko mikä. Plus että talo on rakennettu 2012. Keskustassa päin asuessa oisin lähempänä OYS:ia, mutta kauempana lipastosta, mikä tarkoittaisi bussikortin jatkuvaa lataamista vähintään talavikuukausina, eli lisää kuluja. Nyt aijon selevitä yhen kuukauen latauksella. 

No, oltaisi voitu olla ottamatta koiraa. Meisillä on kuitenki muutaki elämää ko opiskelu, enkä todellakaan elä pelekälle opiskelulle tai täysin sen ehdoilla. Koiran riemukasta tervehystä ko tulee kotia ja seuralaista lenkillä ei pitemmät aamu-unet tai mikään muukaan kyllä voi korvata. Minulla on myös avokki, joka käy töissä, joten sekään ei voi ottaa koiran hoitamista harteilleen näinä päivinä. 

Ja viimisenä, voisin olla tehokkaampi aamulla. Muttako en vaan voi, toiset voi herätä viis minuuttia ennen lähtöä ja olla valamiita heti, minä tartten tunnin aamulla herätäkseni. Koiraa on pakko lenkittää vähän pitemmästi ko se joutuu olemaan yksin niin pitkän aikaa. Se myös tarttee ruuan aamulla ja viimiset pissat ennen lähtöä, että jaksaa pietellä koko pitkän päivän.

Se on vaan tämä kaupunki, ko siirtymät paikasta a paikkaan b kestää tolokuttoman kauan iliman omaa autoa. Siitä en ees jaksa sanoa, että nykymaailmassa kaikki alakaa edelleen kaheksalta aamulla. Ennemmin minäki kai kuitenki oon ajoissa jossaki ja ajoissa pois, paitsi ettäkö ei täällä oikiasti kovin ajoissa kerkiä kotia. Ja se, että lipasto on sijoittunut maailmankartalla ihan väärään paikkaan. Ja ko pitää rampata lipastolla ja ympäri Oulua. 

Ja se, että meillä opiskelu on niin hurjan mukavaa ja kannustavaa. Mutta se on toinen tarina se, nyt on pakko lyyä tämä pakettiin ja lähtiä muihin hommiin (oikiasti kirjottaminen ei kestäny näin kauan, äiti vaan soitti ja multitaskasin siinä yhtä aikaa iltapalan, koiran ulukoilutusta ja muuta). 

Palataan, jos henki vielä pihisee jatkossaki. Ens viikon ma-pe viien aamuja ootellessa, etenki ko keskiviikkona on luento kuuteen...

Laiska, tyhmä ja saamaton.

Oikein hienoa ja mukavaa kohti loppuaan kaartavaa viikkoa kaikille! Myös teille laiskoille ja mukavuu'enhaluisille logopeditovereille, vaikka ette sitä oikiasti ansaitsiskaan, ko lähtökohtasesti ootta niin mukavuu'enhalusia, että hyihyi.

Jokainen meistä varmaan haluaa alottaa opiskeluvuotensa kuulemalla, että on kiertoilmaisuja käyttäen laiska.

Mulla vähän kärähti, ja varmaan osittain aiheetta, MUTTA. On hyvin tiedossa, että logopedian opiskelu on raskasta ja vaatii palijon työtä ja sen hyväksyn mukisematta. Palijon on asiaa ja asioita oppii vaan tekemällä. Mutta sitä minä en mitenkään päin hyväksi, että opiskelu kuormittaa meitä kohtuuttomasti sen vuoksi, että laitoksella on käytössä vanahentuneita ja epäkäytännöllisiä käytänteitä. Okei, ehkä opiskelijaterapioihin liittyviä papereita ei voi palauttaa sähköisesti Optimaan tietosuojariskin vuoksi (vaikka en mitenkään päin pysty näkemään, miksi joku hakkeroituisi Optimaan ja alakaisi selevittämällä selevittää nimettömien papereitten perusteella, että ketä siellä opiskelijaterapiassa oikeen kulukee, mutta sitä riskiä ei vaan voi ottaa). Minusta esimerkiksi siinä on aina ollut suurempi riski, ettäkö tulostelet kaiken maailman papereita, tulostin tekee tenät ja sitten net paperit kuitenki tulostuu jossakin muualla tai myöhemmin samalla tulostimella, ko opiskelija ei oo keräämässä papereita talteen ja sitten net jää lojumaan jonneki - mutta tämähän on automaattisesti sitten vaan opiskelijan huolimattomuutta, josta laitos pesee kätensä ja näin ollen tämä riski voijaan ottaa. Syy voijaan vierittää opiskelijan niskoille ja siitä kärsii yksin opiskelija, ko on kaikesta yrittämisestä huolimatta ollut kuitenkin _näin huolimaton_. Itse henk. koht. hieman pelekään tulostimia ja nyt ko nuot kiintiöt kusee ja tulostusmenetelmät uudistuu, aattelinkin ostaa kotia oman, ko niitä paperitöitä kuitenki pitää edelleen palauttaa samaan tahtiin.

Ja sitten se suuri kysymys; minkä heleketin ja saakutin takia niitä töitä, jokka ei mitenkään liity terapiaan, ei voi palauttaa sähköisenä? Ai sähköposti menee tukkoon, no mutta hei, olettako kuulleet Optiman sähköisistä palautuslaatikoista? Ai ei jaksa lukia koneen näytöltä? No kuule tulostappa ite, niin se opiskelijaki tulostelee vähistä kiintiöistään ja kärsii ja lukee kaiken mahollisen koneen näytöltä. Ja tähän väliin haluan huomattaa myös esimerkiksi siitä, että terapian teoriatausta on täysin nimetön ja anonyymi kuvaus jostain häiriöstä ja sen kuntoutuksesta. Ei siis mielestäni mikään asiakaspaperi, josta voisi päätellä, kuka minun terapia-asiakkaani on. Siellä ohojeissahan kai lukee, että siitä ei saa mitenkään tunnistaa asiakasta?

Miksi vaikiasta pitää tehä vielä monin kerroin vaikiampaa? Se, että kirjallisia töitä saisi palauttaa sähköisessä muodossa, ei todellakaan ole mitään opiskelijan "mukavuu'enhalua", vaan sitä, että tekemistä riittää muutenki ja aikaa kuluu kohtuuttomia määriä opiskeluhommien parissa. Se ei tosiaankaan ole mikään "no lähempä käymään tulostamassa ja palauttamassa tuon esseen" monelle. Opiskelija on ihiminen siinä missä muukki, mikä tuntuu säännöllisin väliajoin unohtuvan kaikilta. Opiskelija EI OLE naimisissa yliopiston kanssa ja opiskelijalla ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ. Joka voi by the way olla muutakin ko sitä ikuista bilettämistä ja ryypiskelyä. Kotoa saattaa löytyä niin lapsia, lemmikkejä, puolisoita, kultakaloja ja villakoiria sohovan takaa, jokka säännöllisesti vaatii oman osansa siitä huomiosta. Villakoirat sohovan takana usein huolehtii itte ittensä sen lipastokeikan aikana, esimerkiksi lapset ei. Ihimiset eivät myöskään ole kaikki kotoisin tästä Oulun ympäristöstä ja elämäntilanteet pakottaa joskus poistumaan siitä kaheksan kilsan varoalueelta yliopiston ympäriltä, vaikka se voikin jonkun korvaan kuulostaa ihan uskomattomalta. Siis että elämää opiskelun lisäksi? Ei kai sentään.

Eikä se muuten mikään ihan pieni keikka ole lähtiä jostain toiselta puolelta Ouluakaan lipastolle asiasta tehen. Kaikilla ei oo sitä omaa autoa, jolla hurauttaa kymmenessä minuutissa pitkin motaria. Joskus opiskelijat myös säästää, eikä raaski ladata bussikorttia (niinkö net bussitkaan niin kauhian hyvin ees kulukis). Ei se kaheksan kilsan polokeminen suuntaansa sen takia, että nyt on pakko tulla tulostettuna palauttamaan tämä lärpäke, vaikka mitään muuta asiaa ei oliskaan, kauhiasti naurata. Sen ajan, minkä käytät siihen matkaan lipastolle ja takaisin, oisit voinu vaikka kirjottaa gradua, soittaa parhaalle kaverille ja parantaa maailmaa sekä henkistä hyvinvointiasi, käyä kaupassa, siivota kämpän tai kysyä puolisolta, että mitä kuuluu? Tai vääntää niitä loppumattomia opiskelujuttujasi.

Ketuttaa suunnattomasti, että opettajat tai mikään ei koskaan voi joustaa missään asiassa, mutta opiskelijan oletetaan olevan niinkö apteekin hyllyllä. Ja mistään ei saa valittaa, koska jos valitat, niin oot vaan mukavuu'enhaluinen ja laiska, etkä tee tarpeeksi. Et yritä. Että kyllä net muutkin jaksaa ja maailma on rankka paikka ja voi voi ja ootappas sittenkö meet sinne töihin. Kyllä sielläkin joutuu tekemään vaikka ja mitä. Ai niin, siitähän maksettiin kyllä sitä palakkaakin. 

Opiskelija ei voi voisi koskaan kuvitellakaan sanovansa ääneen "oma meno, en luovu". Ei opiskelijalla sellaisia voi olla. 

Että semmosta tänään.

Vettä tähän myllyyn lisäsi myös gradu-tuska ja mietinnät siitä, että miten helekkarissa rahotan elämän sitten palakattoman harjottelun aikaan. Saako syyskuun ekalla viikolla jo olla ihan väsynyt syksyyn?

Tuntu jotenki ihan väärältä tänään sovittaa sitä valamistujaismekkoaki. Oikiasti hain sen paketin postista jo eilen, mutta en jaksanut illalla avata sitä pakettia, vaan väänsin raivoisasti kiertoharjoitteluinfojen palautteita. 

Mutta lopetetaan tämä raivostunut paasaus ees johonkin positiiviseen - minusta tulee näillä näkymin humanististen tieteiden kandidaatti 25. päivä tätä kuuta. 183 opintopistettä, verta ja hikeä, sekä hieman kyyneleitä. Että näin laiska, tyhymä ja saamaton logopedi.

Ja pahan sulta piilotan.

Hellou evribadi. 

Aattelin tulla tekemään teille pienen tunnustuksen. Kyllä, minulla on toinen. Nimittäin blogi. Koska opiskelut alakaa tosiaan pikkuhilijaa olla paketissa, oon alottanu toisen projektin. Vastaavasti taas on pyrkiny tällä puolella pikkusen feidaamaan. Toistaiseksi aattelin kyllä jatkaa tätäkin vielä, koska net opiskelut ei kuitenkaan ole vielä ihan täysin slut. Kahen blogin piettäminen yhtä aikaa käy kuitenkin erittäin työstä, enkä välttämättä jaksa toistaa tänne samoja hommia enää uuestaan. 

Välikevennys, kattokaa kuinka iso minun vauvva jo on! Millon siitä tuli tuommonen möhköfantti? Tarkennan, ajoittain hieman aivoton möhköfantti.

No mutta niin, jos siis haluatte hypätä messiin toisen blogin puolelle, se löytyypi täältä.

Koska mulla on muuten ollu tänään tosi huono päivä, en kauhiasti jaksa nyt kirjotella enempää, vaan siirryn keksimään perusteluita sille, miksi pitäisi tilata olokkariin uus verho. Eilen tilasin jo sen valamistujaismekon itelleni *viheltelee* niin jotenki epäilen, että hommassaki käy vähän huonosti. 

Mietin vaan, että miten ihimeessä jaksan piettää sen mekon salassa vielä YLI VUOJEN, jos se nyt on sellainen ko sen pitääki olla. Naiset...

It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Ja odotan aamun valoa.

Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen koitti tänään, nouuuu! Se tunne, ko lompsii lipaston käytäviä, avaa Hu301 oven ja ihan kuin ei pois ikinä olisi ollutkaan. Hrrrr. Hyvin nopiasti huomaa juovansa kahavia Humuksessa ja kävelevänsä luentojen jäläkeen varailemaan tenttikirjoja kirjastoon. Jotenkin vaan niin karmaisevaa. Nelijännen vuojen opiskelijana paluu lipastolle rullaa jo niin huomaamattomasti, että ihan hirvittää. Matkalla hakemaan uutta tarraa opiskelijakorttiin naureskelen fukseille, jokka kauhistelevat rakennuksen monimutkaisuutta ja ovat ihan varmoja, etteivät ikinä löy'ä omin avuin mihinkään. Oma kokemukseni on, että sisälle ja luentosaliin löytää aina, mutta joskus voi tuntua, että ulos ja pois ei pääse, vaikka kuinka haluaisikin. Luennolla istutaan ja suunnitellaan gradua - sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehä ja sitten siitä tulee semmonen ja niin. Kun fuksille puhuu isosta G:stä, vaikutus on sama ko huutaisi keskellä Tylypahkan avajaismenoja "Voldemort!". Voi sitä valakoiseksi valahtavien kasvojen ja kauhistuneiden ilimeitten määrää! Meijän graduhan on jo niin hyvin suunniteltu, että se on suorastaan puoliksi tehty. 

Not.

Samalla ko nakkelen luentoja uuteen kalenteriin, huomaan laskevani, että syyslomaan on tasan kaksi kuukautta. Ei herramunjee, onko syysloma muka joskus tuntunut opiskelujen alakaessa jotenki kaukaiselta asialta, joulusta puhumattakaan? Nykyisellä ajankulumisella se on täällä nuin abauttiarallaa huomenna. Ja joulu ehkä kahen viikon päästä. 

Tässä vaiheessa opiskeluja eli viimeisen vuojen, jonka kulutan lipaston penkkejä kynnyksellä myös kaikki hohto koko hommasta tuntuu kadonneen. Vaikka en mitenkään tahtoisi olla fuksien kengissä, kieltämättä hieman haikiana muistelen sitä fiilistä, ko kaikki on uutta ja jännää yliopistosta opiskelukavereittan kautta paikkakuntaan. Kun käynti ruokakaupassa on seikkailu ja Google Mapsin avulla löytää uusia, potentiaalisia lenkkireittejä. Sitä riemua, ko ensimmäisen kerran polokee Linnanmaalta Peltolaan - ja vielä kertaakaan matkalla eksymättä. Vattanpohojassa kutittelevaa tunnetta, ko muuttaa uuteen asuntoon ja se on vielä puolittain järjestelemättä; pahavilaatikkojen keskellä näkee asunnon potentiaalin ja sen, että siitä tulee vielä hyvä koti. Ekat kolome viikkoa, ko palaa juuri järjestelemäänsä uuteen asuntoon ja voisi tuijotella seinälle lätkittyjä valokuvia tuntikausia ja huokailla sitä, miten ihanan asunnon on onnistunut löytämään. Ensimmäinen lenkki uuteen asuinympäristöön ja sen tuulia haistelemaan, iloinen yllätys kun löytää jonkun lähikaupan/pubin/kioskin/kirpparin etc., jossa vannoo käyvänsä jatkuvasti, ko kertaa asuu niin lähelläkin. 

Nyt polokeminen Prismaan lähinnä vituttaa, eikä lähikaupassa viitsi käyä kun se on niin kallis. Siellä lähipubissakaan ei tule missään asuessa loppujen lopuksi käytyä kertaakaan kun bilettämään lähtiessä siirtyy kuitenkin aina keskustaan ja lenkkireitit suorastaan tympäsevät, ko on tullut kierrettyä samat tiet edestakaisin, ympäri ämpäri ja takaperin. Keskustaan osaa vaikka unissaan, kuten lähes kaikkiin muihinkin kaupunginosiin (ja jos jonnekin tarttee miettiä reittiä, niin se ei varmasti ole käymisen arvoinen paikka). Asunto on ajat sitten menettänyt sen maagisen hohtonsa ja kotia palatessa lähinnä kyrsii, ko tiskit on tiskaamatta ja keittiönpöytä muistuttaa Rioon lähdössä olevaa laivaa. Kuvat seinälläkin tekisi mieli vaihtaa ja eteisen kaappi pitäisi siivota. 

Pitäisi varmaan muuttaa joka syksy, niin pysyisi mieli virkiänä ja karsiutuisi turhat tavarat matkasta. :D Mutta ehkä se on ihan hyvä viettää tässä muuttamisessakin välivuosi. Johan tässä onkin tullut liikahettua joka vuosi vuojen 2010 jäläkeen. 2010 Rolloon, 2011 Rollosta Ouluun ja Persemaalle, 2012 Persemaalta Väläkkyyn kylään, 2013 Väläkystä kylästä tähän. Ja viime vuonna tuli hoijettua muutto myös Kolomen Jiin mestoilta Sutkamoon. Tekisi mieleni jäähä tekemään syvällisempiäkin pohdintoja opiskeluista, muuttamisesta ja elämänmenosta yleensä, mutta koska ystäväni kello on kiitänyt jo aivan käsittämättömiin lukemiin, ja minulla on vielä iltatoimet tekemättä, sekä Juksutin pissattamatta, täytyy rientää. Huominen kello kuuen herätys ei armoa anna. Ihan niinkö ennen muinoin, ko tartti ehtiä bussiin. Huh.

It's hot in here.

Huhhuh!

Koska koko ajan on ihan liian kuuma, oon pysytelly tietokoneen ulottumattomissa ja sitten teheny comebackin vain lähtiäkseni 30 asteen sisälämpötiloja uuestaan karkuun. Mää en oikiasti kestä, vieläkö tätä jatkuu kauan?? 

Turpoilen helteellä keskiruumiista, olo on tukala ja päätä särkee, palan tai tulee aurinkoihottumaa, pelekkä vaatteitten pukeminen päälle aiheuttaa kohtuutonta ahistusta (ja ei todellakaan mitään kireää!), ruokahalut katoaa enkä voi syyä. Ja sitten jos syön, niin se on suklaata tai yksi jogurtti, litratolokulla vissyä ja ehkä jäätelö. Eilen karjalanpiirakatki aiheutti huonovointisuutta. Okei, pitkän ja vähäruokaisen päivän jäläkeen suolanen pitsa ja kylymä siideri oli kans ihan poikaa.

Siis voisko nämät lämpötilat jo vaan normalisoitua? 

Tykkään toki lämpimästä, mutta liika on liikaa... Etenkin ko sitä jatkuu kolome viikkoa putkeen ja myös sisälämpötila on yhtä palijon ko ulukona. Yöllä ei saa nukuttua ja päivällä ei voi tehä mitään. 

En valittaisi, jos oisin vielä mökkiolosuhteissa, jossa järveen voi pulahtaa millon vaan ja lämpötila on +23 astetta, ruoan voi laittaa ulukona ja yöllä on kuitenki kohtuullisen viiliä. Ja mikä parasta, koira saa olla irti ja painua järveen ainako sillä huvittaa tai ettiä jostain varjosta nukkumapaikan. Liikunta tulee kuin ittestään iliman, että tarvii miettiä toisen läkähtymistä hengiltä.

Aah olisin voinut jäähä asumaan Posiolle.

No, kohta painun joihinki ihan muihin olosuhteisiin taas. Vakavasti tuntuu siltä, että palataan luultavasti elokuun loppupuolella sitten uuestaan, en nimittäin aijo uhurata kallisarvoisia lomapäiviä koneen äärellä naputteluun, jos on jotaki parempaa tarjolla. Loppuun vielä sekalainen satsi mökkeilykuvia, jokka ymppään tähän puhelimella, koska muita kuvia ei oo.

paratiisi <3

iltapala naapurisuolta

parhautta

tuunattua pakastepitsaa muurikkapannulla, namii

meikäläisen jäätävä kalasaalis uuella kolomen metrin (!!) mato-ongellani

auringonlasku

ihana kesäyö

lähes tyyni järvi

Juksun uuet turvavyövaljaat

Kuvien kautta muistuikin mieleeni, että hankittiin tosiaan mulle myöhempiä reissuja varten upouusi kolomen metrin mato-onki (kyllä, met hobbitit ongitaan lasten ongilla), enkä millään meinaa jaksaa oottaa että pääsen testaamaan sitä tositoimissa. Semmone vaalianpunanen Angry Birds -onki ois myös ollu hieno. :D Saa nähä meneekö tuo heti ensimmäisen tilanteen tullen katki. Muutoin varustautuminen reissuun on vielä vähän vaiheessa. Tosin Juksulle ostettiin turvavyövaljaat, koossa L. Ai miten niin on iso tuo meijän herra... Jätkä meni ihan onnessaan takapenkille matkustamaan nuihin valjaisiin, alako jalakatilassa tulla jo sen verran ahasta, että piti lähtiä hakemaan nuot valijaat. Pietään peukkuja, että se L mahtuis vielä "isonakin" päälle, nyt nuo on pienimmilleen säädettynä ja ihan passelit.

Nyt meitsi rupiaa tekemään jotaki muuta, koittakaa teki olla läkähtymättä ja "nauttia" parhaanne mukaan. Meikä ei oikeen nauti, paitsi ehkä sitten ojan törmällä onkiessani keskellä ei-mitään. Palataan ko on jotaki asiaa!

All I want is to see you.

Kuumat terveiset täältä sisähelteistä! Koska kämppä ei tosiaan muuten oo vielä riittävän epäinhimillisen kuuma, paistoin tänä aamuna pari pellillistä pitsaa. Ja ai niin, lämmitin eilen illalla saunan... Mutta mitäpä sitä ei ihiminen tekisi piettääkseen ittensä ja siippansa tyytyväisenä ja eväässä. Tuli tekaistua kotitekoista Americanaa ja Pollo Americanaa eli suomeksi sanottuna kinkku-ananas-aurajuusto sekä kana-ananas-aurajuusto -täytteisiä pitsoja. Ah. Massu kiittää.

Vaikka täytyy myöntää, että näistä ei tullut ehkä ihan yhtä loistokasta ko mitä meikäläisen pitsa parhaimmillaan on, paistoin ensimmäistä vahingossa aavistuksen liikaa. Mutta kuten ystävämme Hugo aikanaan totesi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. 

No mutta, en tullu tänne pitsasta pölisemään, vaikka mieleni kovasti tekisikin avautua vaan ruoasta. Tai mm. siitä, miten aina siinä vaiheessa ko oon hampaat irvessä sahannu pitsaa paloiksi veitsellä muistan, että Emmis on lahajonu minua mahottoman hienolla pinksulla pitsaleikkurilla (? mikä helevetti sen jutun nimi on, mulla tulee vaan mieleen pitsarulla ja pitsahyrrä :D). Mutta kuten sanottua, pitsa ei oo tämän päivän kuuma aiheeni (hahha), vaan, tadaa, keskellä kuumia kesähelteiltä, opiskelu!

Kandi on nyt siis tosiaan virallisesti takana päin (ollut jo hetken), arvosanaksi pamahti kaiken kaikkiaan hieno nelonen (hyvä minä!) ja muutenkin kaikki kandidaatintutkinnon kurssit on nyt koossa. Enää vain siis koostamaan tutkinto kasaan ja syksyllä saan ottaa ulos ah-niin-turhanpäiväiset kandinpaperit. Onhan se sekin syy skoolata skumpalla, tutkinto, jolla ei tee yhtään mitään. Siispä katseeni onkin kovasti kääntynyt jo kohti niitä maisterin papereita, joka tietokoneen näytöllä Weboodista käsin tarkasteltuna näyttää olevan jo pelottavan lähellä! Niin lähellä suorastaan, että oon jo alakanu katella valmistujaismekkoa. Okei, oikiasti löysin jo sen mekon ja nyt vaan mietin kovasti, että viittiinkö tuhulata rahaa ja tilata sen jo nyt. :D Motivaatiota gradun kirjotteluun? 

Sieltähän se putkahtikin, nimittäin se iso G. Pietettiin Lennun kanssa meijän gradupalaveri tuossa ja täytyy sanoa, että ollaan vielä vähän kujalla, mutta eiköhän se tästä. Hirviän suuria tavoitteita meillä ei ole, muutako että sen täytyy tulla valamiiksi vuojen sisään, jotta sitten voimme lähtiä hyvillä mielin loppuharjotteluun. En muista, oonko täällä jo maininnut varmistaneeni loppuharjottelupaikan itelleni syksyksi 2015, mikä tarkottaa muuttoa Sallaan (!!!!!) ainaki niiksi nelijäksi kuukaueksi. Meikäläisen harjottelu on palakaton, mutta koska suur-Oulu ympäristöineen tarjoaa lähes poikkeuksetta myös sitä samaa palakattomuutta, ja asunnon vuokraaminen paikkakunnalta, josta saisi palakkaa on lähes plus miinus nolla, oli tämä meikäläiselle järkevin vaihtoehto. Minultahan loppuu myös net opintotukikuukauet, mutta ilimeisesti syön sitten vaikka kynsiä sen nelijä kuukautta. Intressit on kuitenki pohojosen suuntaan, joten ei siinäkään mielessä mitään järkiä lähtiä harjottelemaan minnekään muualle. Muutenkin halusin, että harjoittelupaikka ei oo mitenkään erityisen spesifi (kuten esim. joku OYS:in osasto), vaan että siellä näkisi mahollisimman laajalla kirjolla asiakkaita vauvasta vaariin ja saisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä. Koska sellaiseen työhön mitä suurimmissa määrin haluaisin sitten isona ja valamistuneena puheterapeuttina suuntautua ja minusta kuulemma tulisikin hyvä terveyskeskuspuheterapeutti.

Ja mitäs sitä muuta. Oottelen kiertoharjottelua nyt vähän ristiriitaisin fiiliksin, koska Koskilinjat on peestä ja päätti uudistua huonompaan suuntaan. Koska kuitenkin olen lomatunnelmissa juuri nyt, en jaksa murehtia vielä sitä, miten hankkiu'un eri puolille Oulua mahollisimman kivuttomasti. Meikäläisen loma loppuu elokuun viimisellä viikolla, jolloin käyään istumassa yksi kurssi alta pois, jotta saahaan keskittua sitten siihen harjotteluun ja muihin juttuihin. Tässä vaiheessa kesää alakaa aina väistämättä miettiä jo syksyä ja paluu lipaston penkille tuntuu vielä kivalta ja virkistävältä ajatukselta. Oon jopa aikatauluttanu sen ekan kurssin jo kalenteriin ja maksanu ylioppilaskunnan jäsenmaksun. :D Oon ehkä ollu vähän liikaa tekemättä mitään järkevää...

Kyllä se hyvän olon tunne tästä vielä karisee, siitä voimme olla varmoja. 

Tietynlaista kaihomieltä se viiminen lukuvuosi armaan lipaston seinien sisällä toki herättää. Aavistuksen epäuskoa myös. Että voiko se olla jo nuin lähellä, tässäkö tämä nyt oli, kiitos ja näkemiin? Ajoittain löytää ittensä miettimästä, että oisi ihan kiva jos voisi vielä olla niin pieni, että kesäloman suurin huoli oli ehtiä käymään mahollisimman monta kertaa uimassa, nukkua teltassa pihalla ja palloilla valoisat kesäyöt läpeensä ulukona. Palata syksyllä koulun pulupettiin ja haistella sitä uusien kirjojen, viilenevien ilimojen ja pimenevien iltojen tuoksua. Ei se oo ihime, jos meistä aikuisena tulee vähän takakireitä ja jäykkiä, ko pitää tehä kaikenlaista turhauttavaa, kuten maksella laskuja ja kämpän vuokra, kauhistella bensan kallista hintaa ja kantaa kaupasta evästä selekä vääränä. 

Mutta sitten toisaalta taas on kiva miettiä näitä aikuisuuden parhaita puolia, kuten sitä, että voi syyä jäätelöä aamupalaksi jos siltä tuntuu. (Oikiasti meisin mieli askartelee yhä enenevässä määrin sellaisten asioitten, kuten autolaina, miten kuskata muuttokuorma täältä Sallaan kaikista kivuttomimmin, remontti ym. parissa, mutta koska en halua vaikuttaa takakireältä aikuiselta, mielestäni jäätelöesimerkki toimii palijon paremmin).

Nonni, piti puhua opiskeluista ja tästä tuli taas tämmöne sekalainen soppa. :D Mutta ei niissä opiskeluissa oikiasti mitään kauhian ihimeellistä ole, onnea vaan kaikille teille, jokka ootte vasta sen opiskeluputken alakupäässä. Minä rupean nyt fiksuna ja kypsänä ihailemaan sitä meikän valamistujaismekkoa ja kokeilen, miltä sen klikkaaminen ostoskoriin tuntuu. Asiat tärkeysjärjestykseen nääs. Voisi myös ehkä tavoitella sitä ala-asteaikaista kouluun paluuseen liittyvää nostalgiafiilistä ja ostaa itelle uusia vaatteita, jotka päällä saa näyttää pätevältä lipastolla.

Something better.

Hohhoijakaa, Oulussa on tylsää ja niinpä päädyin somen ihimeellisessä maailmassa löytämään pari kivaa videota, joiden avulla kasvatella koti-ikävää!

Aina sitä vaan yllättyy yhtä palijon, miten toiset jaksaa intoilla asioista, jokka on itelle ihan ittestäänselevyyksiä. Plus että poroista en innostu muussa muodossa kuin lautasella. Toki nautin yöttömän yön auringosta (oikiasti, aloin miettiä tuossa, että mitenhän se telttailu elokuussa ko silloin on jo pimiää yöllä 8) ), luonnonläheisyyestä ja komeista maisemista sekä revontulista talavella, mutta net ei oo meikälle mitään once in a lifetime -kokemuksia, vaan osa arkista elämää. Ja haluan, että net on osa meikän arkista elämää. 

Välillä vähän surettaa, että nykyaikaisella politiikalla pyritään siihen, että kaikista pohjoisen parhaista puolista tulisi turistien seikkailukokemuksia sen sijaan, että net oisi osa meijän tavallisten ihimisten jokapäiväistä elämää.

Tuskastuttaa muutenki taas tämä kuumuus, eilen illalla ja tänä aamuna oli ihanan viileää, ihan mahtava kun sai ulos mennessä laittaa pitkät housut ja neuletakin päälle ja silti oli sellainen miellyttävä olo käydä koiran kanssa vähän kävelemässä. Nyt on taas täällä sisälläkin jo kuuma... Onneksi otetaan hyvin todennäköisesti varaslähtö ja tehään tässä piakoin pieni minilomareissu. Can't wait. Ulukoilimaa, uimista ja saunaa! Ainaki.

Muutenki mieli taas halajaa kohti pohojosen reissua, harmittaa ko siellä on mellastaneet ihan mahtavat ukkosetki viime aikoina. Tosin minulla on nyt kyllä pää meleko särki (lue: pää kipiä), joten ehkä täällä Oulussakin saattaisi olla ilimassa ihan kunnon ukkonen. Harmaa sadepäivä oisi enemmän ko tervetullut.

Äh, pakko mennä ottamaan särkylääke ja ottaa hetki lepiä. Oon tässä ajatellu kirjotella ehkä jopa jotain opiskelujutuista (kyllä, keskellä kesää!) ja ehkä vähän muutakin pölinää vaikkapa Juksusta, mutta katotaan koska saan aikaseksi. En ainakaan nyt, ko tuntuu että pää halakiaa.

Undo what hurts so bad.

Tästä Ruotsin tämän vuojen Euroviisu-piisistä tulee ihan mieleen ajat silloin joskus menneisyyessä. Kuulostaa ihan siltä, että oltais voitu Booginan kanssa luukuttaa tätä ja heittää hurua kylällä. :D

Vakavasti ottaen aattelin tulla tänne avautumaan siitä, kuinka meisillä ja Oululla ei vaan synkkaa, mutta sitten huomasin meijän Heltsingin reissun hurjan kuvakasan, joka odottaa pääsyään julukasuun ja aattelin purkaa nämät ensin. En viitti näitä kuvia hautoa ens jouluukaan, edelliseltä Metallica-reissulta ko Boogina ei sitten koskaan lähettäny mulle niitä kuvia.

Paitsi etten jaksa kyllä jeesustella siitä meijän reissustakaan ihan hirviästi, kivaa oli, sää ei suosinu, mutta oli toisaalta vaan pukeutumiskysymys. Sadeviitalla ja kerrospukeutumisella selevittiin. Sekä sillä, että haettiin J:lle hanskat Stockan lastenosastolta. :D Se oli sentään kunnon pessimistimettänmörriäisenä pakannu matkaan sateen- ja tuulenpitävän takin (ei kuitenkaan sentään pitkiä kalsareita...) Ja no mitäs niitä pieniä juttusia, eka huone joka saatiin hotellissa, oli kahella erillisellä vuoteella, vaikka mitään muuta vaatimusta meijän huoneelle en ollu laittanu ko sen parivuoteen. Koska myöskään minibaari ei toiminut (lue=ei ollut kylymä), päädyttiin valittamaan respaan ja saatiinkin uusi, palijon parempi huone. Jota ja toimivaa minibaaria juhulistamme yllä. Ei sillä, että sieltä mitään oisi raaskittu ostaa, mutta pitäähän net omat eväät kylymään saaha.

Keikkapäivänä meikäläinen oli luonnollisesti asustautunut tilaisuuden vaatimalla tavalla. Harvinaisia tämmöset kuvat itestä ko yleensä viihyn siellä kameran takana paremmin, ihan järkytyin minkälaiselta kääpiöltä näytän. :D Tältä tasolta ko kattoo maailmaa, sitä aina unohtaa että kaikki ihimiset ei oo metriviisyheksän pitkiä... Viihdyttiin tosiaan lähinnä hotellihuoneessa, koska sää oli niin hurmaava. Meinattiin ensin käyä Korkeasaaressa, mutta sitten tultiin onneksi järkiimme. Käytiin kuitenkin keskustassa syömässä ja yksillä. Netkin olisi voineet olla usiammat, mutta koska meikäläisen henkkarit ei jostain syystä meinanneet kelevata kärtylle tätille baaritiskillä, meni into juua yhtään usiampia. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä näyttää nykyään samalta ko ajokorttikuvassanne? Oma passikuvanihan on otettu ko oon ollu vielä seittemäntoista, minulla on lyhyt ruskia tukka ja päässä silimälasit, joita en oo käyttäny sitten vuojen 2008... Mietittiin, että nämät on jotenki niin semmosia juttuja, joita voi sattua vaan meille reissussa. :D

Keikalla riitti populaa ja männynkatveessa oli ihan hyvä seisoa sateelta suojassa, vaikkei niin kauhian hyvin lavalle nähänykään. Mutta kuuli, ja se riitti kyllä. Metallica oli ihan parhautta, niinkö aina. Keikan loppumetreillä lähettiin hiliputtelemaan takaisin hotellia kohti (joka onneksi oli ihan kävelymatkan päässä). Märkänä ja vesisateessa ei palijoa houkuttanu mitkään jatkot, vaan paineltiin hotellille kylypyammeeseen ja sen jäläkeen petiin. Josta, siis siitä perkeleen parivuoteesta, kuva vielä alla. 

Että semmone reissu. Seuraavana päivänä hotelliaamiaisen kautta kotia kohti. Aattelin, että Helsingin jäläkeen sitä osaisi laittaa Oulun takasin ihan oikeisiin mittasuhteisiin, mutta ei se kyllä oo toiminu. Aina selitin itelleni, että ehkä tämä on ihan kiva paikka kesällä, ko tuuli ei vaivaa eikä oo ihan perkeleen kylymä tai liukasta, mutta täytyy sanoa, ettei sekään oo nyt kyllä auttanu. Tai ettäkö en tee täällä koskaan juuri mitään muuta ko opiskelen. No, oon tajunnu, että vapaapäivät itekseen net vasta pahimpia onkin. Herään aamulla tuijottamaan seinää ja miettimään, että mitähän sitä tänään tekisi. En tiiä, jotenki en vaan mitenkään päin pysty olemaan täällä onnellinen, vaan hyvin pian hiipii se olo, että ahistaa ja haluaisin jonneki muualle. Pois. Tai oon minä sillon ko näen kavereita tai tehään jotain kivaa, mutta 95 % ajasta meikää vaan vituttaa. Oon todennu, että viihdyn jopa paremmin täällä sillon, ko pitää opiskella. Yksin oleminen on kaikista pahinta. Tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Ihimiselle, joka on saattanu viikkotolokulla möyröttää yksinään ihan tyytyväisenä, tämä on outo tunne.

Kun ei vaan kotiudu niin ei vaan kotiudu. Ja voe jumalat ko oon yrittäny muttako ei. Tällä hetkellä tämä tukala ilima ei kyllä jelppaa yhtään, ko oon myös todennut, etten oo yhtään arskanpalvojatyyppiä. Saan auringosta ihottumaa aurinkorasvasta huolimatta tai palan, kuumassa on hankala olla ja muutenki oon aina ollu se tyyppi, joka istuu kuistilla varjossa lukemassa kirjaa ko aurinko paistaa oikeen kuumasti. En tykkää loikoilla auringossa tuntitolokulla tekemättä mitään (pää menee kipiäksi ja tulee huono olo) ja net kerrat ko oon elämäni aikana "ottanu aurinkoa" voi laskia varmaan yhen käjen sormilla. Juon kahavitki mieluummin sisällä ko meen tuonne tukahuttavaan kuumuuteen parvekkeelle. Oottelen jo ihan fiiliksissä sitä ensimmäistä päivää, ko on harmaata ja sataa vettä. Mutta mitä muuta kuumalla ilimalla voi muka tehä ko maata auringossa, jos ei oo grilliä, omaa pihaa tai oo mökillä, missä voi kalastaa, soudella ja uida sekä lämmittää saunaa ihan huoletta? Lenkkeily on ainaki ihan tuskaa. Tosin eilen oli pakko käyä kävelemässä semmone nuin tunnin kävelylenkki, koska meinasin tulla hulluksi ja siellä lenkillä meinasin kyllä kuolla, ko oli niin kuuma. Tänään myös pohkeet on kiittäny, en oo vielä kertaakaan aiemmin kävelly nuilla paljasjalakakengillä nuin pitkää matkaa. Mutta muuten jalat tuntuu oikeen mukavilta.

Oon vissiin asunu täällä kohta kolome vuotta ja alan luovuttamaan sen suhteen, että met tultais Oulun kanssa toimeen keskenämme. Varmaan se on halustaki kiinni ja pitäisi vaan antaa anteeksi itelle se, etten vaan tykkää olla täällä ja toisaalta koittaa ajatella asiaa jotenki positiivisemmin. Sanokaa mitä sanotte, mutta mieluummin minä tuijottelen ikkunasta mettää ko naapuritalojen seiniä.

Mutku oon päävammanen ja ei vaan lähe. Ei kai sitä vaan voi ittiään pakottaakaan. Tavallaan on vähän juureton ja koditon olo, ko en jaksa olla pitkiä aikoja kotonakotona toisten nurkissakaan, vaan alan kaipailla omaan kotiin ja sänkyyn, muttako tuun tänne Ouluun, täälläki oleminen alakaa hyvin pian kyrsiä. Haluaisin olla kotona, mutten että koti on Oulussa. Ikävää, mutta totta. 

No mutta, nyt minä lopetan tämän valittamisen ja otan ittiäni niskasta kiinni, helepottaa heti ko saa vähän avautua. Luen Lapin Kansan ja sitten teen jotaki järkevää. Tai koitan ainaki keksiä jotaki järkevää. Tekis mieli reenata muttako tämä läkähyttävä kuumuus...

Tämä on kuin vieras paikka.

Hopsan.

Piileskelin tietokoneitten ihimeellisen maailman ulottumattomissa jonku tovin, enkä jaksanu olla niin aikaansaava, että oisin kännykällä näpytelly kuulumisia. Mutta koska nyt olen taas palannut tänne vieraalle maalle kaukana, lapsi nukkuu ja on muutenki ihan liian kuuma tehä yhtään mitään, voisin vähän kirjotella. 

Koiravauvaperheessä ja koiraperheessä ei tyksitä sitten yhtään tämmösiä liian kuumia kelejä. Enkä tyksi minäkään kyllä muutenkaan, lämmin on mukavaa, mutta liika on aina liikaa. Terveisin nimimerkki tuuletin huutaa 24/7 jotta ei tukehtuisi. 

Haha, vasta valitin kylymästä ja nyt on jo liian kuuma. Kyllä ihiminen ei oo tyytyväinen mihinkään. Mutta ei oo mukava ko sisälämpötilaki alakaa hyvin nopiasti lähennellä ulukolämpötiloja täällä meijän kämpässä ko aurinko paistaa ees vähäsen... Ja sitä paitsi, missä on kohtuus? Joko sataa lunta tai sitten on kolokytä astetta lämmintä, semmonen kevyt +20 voisi olla ihan mukava. 

Meijän eka "loma" meni enemmän ja vähemmän viileissä keleissä ja sittenkö vähän lämpes, meleko sääskisissä olosuhteissa. Ollaan kuitenkin paineltu pitkin peltoja ja mettiä ja nautittu sydämen kyllyyestä siitä, että koiraa voi piettää lähes koko ajan irti ulukoillessa. Kaikenlaista ollaan touhuttu (mm. koulutettu Juksua etsimään kastematoja pellosta ja istumaan rattorin peräkärryn kyy'issä), tavattu läjäpäin niin pieniä ko suuria ihimisiä ja nähty koiria ja kissoja. Reissun jälijiltä on vähän totuttelemista taas tuohon portaissa ramppaamiseen ja siihen, ettei koiraa vaan voi päästää ovesta pihalle. Seisoin eilen tuolla omalla kotikadullani ja mietin, että ei helekkari, täälläkö met asutaan, miksi tämä on niin vieraan näköinen paikka. Myös eilinen rullaluistelu/pyöräilyreissu herätti lieviä ahdistuksen tunteita, melekeen piti monttu auki pysähtyä tuijottamaan ja ihimettelemään, ko tuolla ihan täyteen rakennetulla asuinalueella väsättiin uutta taloa niin ahtaaseen rakoon, että sen seinät tuli suurin piirtein naapureihin ja pyörätien laitaan kiinni, eikä sille tontille mahtunu mitään muuta ko se talo. Omakotitaloasumista, indeed. 

Juksun mielipije siitä ko saa juosta vapaana isolla pihalla, ilime kertoo kaiken

Minkäs teet ko on viikkotolokulla tuijotellu ikkunoista lähinnä mettää ja vanhaa navetan seinää. Ihan mielissäni sitä paitsi. Pakko tosin sanoa, että viimeöinen kohtaaminen siilin kanssa pelasti ees jotain, raukkaparka oli eksyny tänne keskelle asfalttiviidakkoa. Kuulin kun se pienin pehmein tassuin köpötti tulemaan tuolta ja meijät huomatessaan paineli turvaan talon nurkkaan ja käänsi ittensä palleroksi. Hetken päästä se intoutui tarkkailemaan meitä nenä väpättäen niin syötävän suloisena. Ylimääräinen liikahdus sai kuitenki uteliaisuuden vaihtumaan suojautumiseen ja ystävämme siili kiertyi taas palloksi nurkkaan. Tässä vaiheessa poistuimme paikalta, koska aattelin, että on raukalle varmaan muutenki ihan riittävän ahistavaa iliman, että met aiheutetaan turhia sydämentykytyksiä. Juksu ystäväni oli tilanteessa niin ulalla, ettei ees huomannut koko siiliä. Lähtiessä teki mieli vielä huikata siiliystävälle, että I know the feeling, miksi niitten on pitäny rakentaa joka paikka ihan täyteen ja asfaltoida sekä kivetä kaikki.

No mutta. Kävimpä minä tämän kesän tod. näk. ainoissa juhulissakin ko Boogina valamistu terkkariksi ja täytyy sanoa, että mukavaa oli, vaikka seuraava päivä oliki hieman kohomaisa. Oli mukava nähä kivoja tyyppejä pitkästä aikaa ja nautiskella hyvästä seurasta, eväästä ja juomasta!

Mitäs sitä muuta. Ei kait ihimeempiä. Oon ollu mummon dieetillä ja painan varmaan ainaki sata kiloa, haluaisin urheilla mutta kuumuus ja ihimeellisesti kipeytyny jalaka vähän hijastaa. Ei oo ikinä ennen käyny näin, että oon reissussa ja ko sen jäläkeen tuun kotia ja meen omaan sänkyyn nukkumaan, iskee jäätävä kokovartalojumi. Tennispallohieronta ja venyttely on jonku verran auttanu, mutta tämä jalaka (tällä kertaa vasen) on vähän hämärämpi juttu. Enivei, tytöntylleröiset (haha, voiko näin sanoa, vai pitäisikö puhua ihan kuitenki naisista jo) tulleepi tänään iltakahaveelle ja loppuviikko onkin muuten toistaiseksi suunnitelmavapaa, mitä nyt pitäisi koira käyä rokottamassa. 

Sitä oikiaa lomaa sitten ko J:kin on töistä oikiasti irrallaan oottelen kyllä jo kuumeisesti ja oon teheny hirviät suunnitelmat joihin kuuluu teltta, kämppä, Naruskaa ja onkimista. Ehkä myös mökkeilyä. Ja tämmöstä. Ja ehkä ysärimusafiilistelyjä Oulussa myös. Kaikkea kivaa, jonka jäläkeen jaksan alakaa vääntää gradua ja viimisiä (!!!!) opiskelujuttuloisia ihan niinkö uudestisyntynyt ihiminen. 

Jep. No mutta, nyt minä voisin vaikka alakaa tutustua Ifolorin kesäaleen ja jatkaa lakanapyykin parissa (ainua hyvä puoli tämmösissä keleissä, lakanat kuivuu tehokkaasti partsilla), Juksu toivottaa teille silimäniskun myötä vekkuleita ja lämpimiä kesäpäiviä.

All I ever want, only you.

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No kiitos kysymästä, ihan hyvää. Koiravauva-arki on raskasta ja aiheuttaa jostain syystä sen, että alakaa nimitellä koiran kuullen parempaa puoliskoa isiksi (whaatefaak?) ja kärtyttää kun yölläkin pitää nousta pissittämään toista (no okei, kuuelta aamulla, mutta ko heräät unesta, joka tuntuu ikiunelta ja jossa joulukinkut elää ja lentää ja pääsee joulukinkkujen taivaaseen ko net paistaa ja ruisleipää voi tehä maksalaatikosta, se tuntuu ihan yöltä) ja lattialta kusen luutuaminen on aina yhtä peestä. 

Ollaan myös käyty ostamassa Lidl tyhjäksi (oikiasti, kaks säkkiä evästä, koska juhannus) ja päästiin niin halavalla, että ihan itketti kassalla kun olin varautunut vilauttelemaan satasia. Suosittelen lämpimästi kaikille suuntaamaan saksan ihimeeseen, jos haluatte edullista ja hyvää sapuskaa. 

Juhannus meillä menee vähän epätyypillisissä oloissa, joten aateltiin aloittaa sen viettäminen jo tänään ja jatkaa sitten huomenna kokkaamalla hampurilaisia. Jossain vaiheessa otetaan sitten suunta napapiirin paremmalle (vai pitäisikö sanoa viimeaikaiset olosuhteet huomioiden, että kylymemmälle) puolelle. Oon vähän sääleissäni, koska rakastan juhannuksen viettämistä pöpelikössä leiriolosuhteissa, mutta aina ei saa mitä haluaa. Ja toisaalta luvatun sään ollessa mitä on, ehkä on ihan tervettä viettää juhannus lämpimästi sisätiloissa. 

Tosin täällä on kyllä niin kylymä, että eilenki vaan nukuin kahen tunnin päikkärit peiton alla, joten se siitä lämpimästä sitten. Ja sitten katoin monta tuntia telekkarista kaikkia hömppää. Plus neljä astetta ja vettä vaakatasossa ei vaan jotenki houkuttanu kovin pitkiin ulukoilusessioihin. Tänään on jo huomattavasti parempi päivä, lähes nollakelien jäläkeen muutama aste plussaa tuntuu ihan paratiisilta.

Ei mulla oikeestaan muuta, voisin siirtyä seuraavaksi lukemaan päivän kuumia uutisia. Kattellaan millon sitä jaksaa/ehtii/joutaa/kehtaa ja viitsii kirjotella seuraavan kerran.

Happy.

Juksu-puksu nukkuu päikkäreitä ja koska tämä on meikän ties kuinka mones päivä itekseni herran kanssa (onneksi ollaan jo voiton puolella!) ja mulla iskee mökkihöperö-kotonamökytysturhauma ja se ongelma, että olen jo a) lukenut kaikkien mahollisten kiinnostavien blogien uuet päivitykset ja varmuuen vuoksi vanahatki uuestaan b) selannut iltapäivälehtien nettisivuja päivittäin ihan liian usein c) stalakannut kaikkien mahollisten ja mahottomien ihimisten facebook-profiilit läpi ja d) opetellut katsomaan hömppää telekkarista, aattelin, että vois olla hyvä sauma kirjottaa jotain. 

Ja ai niin, unohin mainita sen, että kriiseilly joka päivä eri aiheesta punkeista oikeanlaiseen koiranruokintaan ja googlannu ajoittain erittäin turhaa tietoa kyseisiin asioihin liittyen. 

Siispä, voisin vaikka kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ja kuvittaa tätä juttua Juksun parhailla nukkumisvariaatioilla. 

"Minä tässä vaan tuhisen ekoja päikkäreitä uuessa kodissa"

Jotkut saattavat ehkä muistaa, että tarkoituksenani oli toukokuun aikana ruokavalion ja liikunnan avulla kiristellä muutamia kiloja pois. Jotkut myös ehkä muistavat, että se ei oikeen kulukenu.Voisinkin tähän asiaan liittyen todeta loppukaneettina, että homma ei sitten tosiaankaan pelannut niin kuin sen piti. Ekalla viikolla tapahtui reilun puolen kilon pudotus, tokalla viikolla paino junnasi paikallaan ja kolomannella meni hermot kun sitä tuli joku 200 grammaa takaisin ja päätin, että tämä oli minun osaltani tässä. Lähettiin toki sinne reissuunkin ja sitten oli ylyppärit, joten en ois kovin järkevästi pystynyt/jaksanut tai ees halunnut syyä, niinpä sanoin itelleni että hus kuikkaan ruokavaliot ja ihan hyvällä omallatunnolla söin sämpylöitä eväänä, tankkasin ABC:llä lounasta, herkuttelin hotelliaamiaisella, join siideriä, söin Aurajuustoa, suolakeksejä ja karjalanpiirakoita, kävin ravintolassa syömässä ja sallautumismatkalla kebabilla, sekä vejin juhulissa kakkua, lohirullia, voileipäkakkua, pikkuleipiä, limukkaa, piirakkaa, makaronisalaattia ja boolia niin palijon ko sielu sieti. Ja tankkasin seuraavinaki päivinä vielä pitsaa ja juhulien jämiä ja söin toisena aamuna puuroa aamupalaksi, mutta toisena kakkua, koska huvitti.

Sitten tulin Ouluun kauhia kasa jämiä mukanani (onneksi suurin osa meni kuitenki J:lle) ja söin niitä pois, mutta aloin myös evästää ittiäni ihan tavallisella normieväälläni. Eli puuroa mehukeiton ja raejuuston sekä macan kera, msm-lasillinen, kanaa ja wokkivihanneksia, paistettua kesäkurpitsaa, coleslawia, salaattia ananaksella, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa, vähän lisää wokkivihanneksia, pakuriteetä, pari leipää leikkeleellä ja juustolla, Mannis-puddingia kauraleseillä ja marjoilla tai ilman, kahavia, protskupatukoita, runsaasti vettä ja vähän vissyä. Kolomen nelijän tunnin välein ja sen verran, että näläkä lähtee ja vola, olo on ollut oikein kiva ja hyvä. En tiiä mikä meni pieleen meikäläisen kiristelyssä, enkä jaksa sitä pohtiakaan sen kummemmin, ainoastaan totean, että se ei ehkä kuitenkaan sopinut mulle ja löyän niitten kilojen karisteluun luultavasti jonkun itselleni paremmin sopivan väylän.

Makkara

 Ja kuinkas ollakaan, vaikka olo oli reissujen jäläkeen vähintäänki ko tynnyrillä, se on kummasti tasoittunut, vaikka liikkuminenkin on eräästä karvaisesta syystä sattuen ollut aika nollassa viime aikoina. Ja olihan se niin kuumakin, että kohteliaasti lupasin J:n rullailemaan, vaikka se tarjoitui päästämään meikät juoksemaan. Näin aijon kyllä jatkaakin nyt. Käväistä juoksemassa sitten kun tilaisuus sen sallii ja syyä sen kummempia ressailematta. Yhtenä iltana syötiin jopa popparia lehevan ohella. Tai no, syötiin popparit ja mentiin kohta sen jäläkeen nukkumaan, koska joku vatipää on keksiny, että elokuvat alakaa vasta ysiltä ja eihän tämmösen karvamasiinan, joka herää joka aamu viimeistään seittemältä ja herättää muutamaan otteeseen yöllä omistajana mitenkään jaksa valavoa yli kymmeneen.

"Ei sun mitään puntteja tartte nostella ku kuhan kantelet minua portaissa päivät pitkät pissalle. Ja vähän yölläki..."

Vaikka Juksu tässä näyttää vihiriää valoa meikäläisen harrastukselle, ei oo käyny mielessään ruveta nyt punttailemaan, enkä kyllä rupiakaan vielä hetkeen. Kotosalla tein yhen selekä-rinta-olokapäät -reenin ihan siitä ilosta, koska talja, mutta muuten ei oo tullu jumppailtua. Ihan vaan siksi, koska huomioni on 24/7 ollu tuossa karvapallerossa ja sen aitaus sekä oleskelutilat suurilta osin ovat vallanneet meikän jumppavaltakunnan. Toki sen kolomen tunnin päikkäreitten aikana kerkiäis vaikka vetää kolomet reenit, mutta ei ny vaan oo hotsittanu, ko sillä tulis kuitenki pissahätä just sillon ko teen penkkipunnerrussarjaa tai jotain muuta yhtä jännää. Tai se tulisi nuolemaan meikän naamaa kesken kyykkyjen. Muutenkin ärsyttää koko puntin heilutus juuri nyt, kun se on niin ilmeisen trendikästä, että haluan hetken etäisyyttä. Himo kuitenkin kytee koko ajan tuolla takaraivossa, että eiköhän se tästä taas. Koska liikkuminen ja punttien heiluttelu nyt vaan on pidemmän päälle koukuttavaa hommaa.

Meikäläisen miehet pelaa änäriä

Eli siis, mitäpä siitä jos on muutama ylimääränen kilo keskivartalossa, luulen että se tasaantuu siitä ihan ittestään asiasta kummemmin ressaamatta ja olemalla ihan _normaalisti_. Normaalisti ei siis tarkota jatkuvaa herkkujuhulaa, mutta ei kyllä semmosta fiilistä onneksi olekaan. On vaan semmone fiilis, että haluan syyä aamuisin puuroa taikka joskus puddingia, välillä banaanilättyjä kaurahiutaleilla, ihan normiruokaa sisältäen vihanneksia ja kasviksia, pari palaa leipää ja hetkittäin jotain herkkujakin, iltaisin puddingia ja joskus välipalaksi protskupatukoita. Armelias olo itteä kohtaan siis jatkuu edelleen, ehkä se meikän kiristely kusi siihen, koska olisi varmaan pitänyt piiskata ittiä ja syyä pilkuntarkasti vaan se, mitä oon suunnitellu, eikä mitään ylimääräistä. Muttako ei se pitemmän päälle oikiastaan ois palavellu meikän tavoitteita mitenkään, koska tavoite ei oo saavuttaa jotain tiettyä pistettä hetkeksi (vaikka sitä kiristelyä aloitellessa ehkä iskikin se perus naisten ou mai gaad, kohta on kesä ja meisi on näin pehemiä) vaan kokonaisvaltaista tervettä elämäntapaa. Normaalia elämää. Ja ei, en oo käyny vaa'alla hetkeen, käyn jossain vaiheessa mutta päätin jättää sen lukemankin ihan omaan arvoonsa. Ja se viiminen vielä, mitä sitten jos oon vähän pehemiä paikoin. Oon onnellinen laiha läski (tämäkin hauska juttu, joskus olin vaan hoikka, mutta nykyajan termistöllä oon laiha laski, koska oon edelleen hoikka, mutta kehossa on silti rasvaa ja raukkamaisen vähän lihaksia). Ehkä joskus olen tikimmässä kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta en just nyt. Pointti on se, että ei minun tartte olla, jos en halua ja vaikka ehkä haluan olla jossain vaiheessa tätä tämänhetkistä kuntoa paremmassa, niin kaikki ajallaan.

Lapukka voi nukkua myös naama vesikupissa. Hukkumatta

Se siitä sitten ja mennään muihin aiheisiin. Niin kuin vaikka siihen, että öö. Oon jauhanu ja miettiny tätä terveellistä elämää ja ruokaa sekä liikuntaa niin palijon, ettei tunnu olevan oikeen asiaa yhtään mistään muusta. :D No, voijaan raatailla vaikka Juksusta. Viikon tuntemisen jäläkeen sanoisin, että kaveri on meleko fiksu, mutta ihan armoton pissa- ja kakkaruutana sekä muutenki vähän höperö. Ollaan reenattu istumista ja makuulle menoa toistaiseksi vielä meleko laihoin tuloksin, yksinolemisen harjoitukset sujuu jo siltä osin, että herra jää joko protestoimatta tai meleko pienin protestein oven toiselle puolelle, muutaman minuutin olen ollut jo roskiskatoksella ja postilaatikollakin ja ihan jees on mennyt. Pissat ja kakat tulee edelleen satunnaisen epäsäännöllisesti paperille ja ulos, mutta portaita poitsu vilistää ylös jo ko vanha tekijä. Ei vissiin tykänny siitä ainaisesta kantamisesta? Alaskin tullaan, joskin useimmiten vielä kantamalla. Nukkumaanmeno tapahtuu pienin protestein, mutta kiltisti, joskin oon miettiny, että siirtäisin Juksun nukkumaan yönsä tuonne pentuaitaukseen ja takaisin näin itelleni paremmat yöunet ko ei tartte herätä jokaiseen pissaan ja kakkaan (kyllähän net paperit ehtii aamullaki siivota), mutta toisaalta en tiiä.

"Eka olin et mä tapan sen mut sit mä olinki että ehkä nukun tän kaa"

 Juksu osaa myös halutessaan olla meleko nätisti ja toisaalta myös aikamoinen jästipää. Kuvassa lasta, jonka kanssa ollaan vuoroin kavereita ja vuoroin sotajalalla. Tänään tehtiin tuttavuutta myös ystäväämme imuriin, joka oli meleko jännittävä kokemus. Niinpä tähän meijän koiraystävälliseen uuteen sisustukseen kuuluu nyt myös vakiokalusteena imuri lattialla. Muita elementtejä ovat tietysti matottomuus ja paperit, pentuaitaus ja leluja, viltti, pahavilaatikkosänky jossa Juksu ei ees nuku, vauvan oma tyyny, sänky joka on pedattu niin, ettei peitto roiku reunoilla, kaikki tyynyt kasattuna turvaan sohovalle, verhot nostettuna korkeuksiin ja suihkuverho vessanpöntön päällä. Sekä luonnollisesti kaikki sähköjohdot on pimitetty.

"Minä mitään pihalla halua riehua ku nukkua"

 Hihnakäyttäytymistä harjotellaan joka päivä ja kaikkea muutaki tassujen pyyhkimisestä, korvien ja kynsien sekä suun hiplailuun sekä ovesta kulukemiseen ja ruoan ottamisesta vasta luvan kanssa, irtiolemistaki ollaan olosuhteiden sallimissa rajoissa yritetty parhaamme mukaan. Luoksetulo Juksulta sujuu aika mainiosti (voi kun sujuisi vielä tulevaisuuessakin ja myös häiritsevissä olosuhteissa) ja irti ollessa se seuraa ihan mukavasti. Ei-sanan merkityskin on auennut jo aika hyvin, Juksu antaa myös aika hyvin suusta pyydetyt asiat pois. Eli mitä mukavimmin menee.

Juksu ottaa rennosti partsilla

 Koirarehevitki on jo sovittuna perjantaiksi ja siellä pääsee toivottavasti ainaki painimaan siskolikan kanssa. Emäntääkin vähän jänskättää uusien ihimisten tapaaminen. Koiria, pyöräilijöitä, vieraita ihimisiä, lapsia, lastenrattaita, autoja, kuormureitä, busseja, mopoja ja motskareita sekä kaikkia muuta hälinää täällä onneksi näkee joka päivä runsain mitoin. Seuraavina juttuina ohojelmassa onkin mettään tutustuminen, vapaana olemisen maksimointi, automatkailu lisääntyvissä määrin, yksinolon jatkuva harjoitteleminen, Sutkamon kakkoskodin tsekkaus ja kaiffari Ukon tapaaminen sekä tutustuminen muutenkin tuleviin kotohuudeihin. Ja tietysti matokuurit ja rokotukset sun muut. Ja ai niin, ystävämme imurin kanssa lähemmiksi kavereiksi tuleminen. Ja kyllähän näitä juttuja pienen koiran elämässä riittää, varmaan unohtui mainita jotain. Välillä ihan hirvittää itelläkin, kuinka palijon pitää touhuta, jos mielii saaha semmosen yhteiskuntakeleposen ja kaikin puolin mukavan kaverin, mutta toisaalta se homma menee sitten kuitenki ihan omalla painollaan.

"Et sitten ainakaan kuvaa minua"

Ei se mikään lapukka ole, vaan possun ja ranskanbulldogin risteytys!

 Kieltämättä hetkittäin tässä jäätävässä univajeessa (oikiasti, parit ekat päivät tuntu siltä niinkö ois ihan jäätävä krapula koko ajan) sitä jo kaipailee, että voi kun olisi jo se iso ja fiksusti käyttäytyvä lenkkikaveri ja mietityttää, että minkälaisia mutkia sitä vielä matkaan tuleekaan ja osaakohan sitä ees kasvattaa moisesta järkevää yksilöä. :D Tai niin järkevää, ko meijän perheessä nyt yleensäki voi olla... Mutta sitten taas toisaalta oon aatellu, että maalaisjärjellä ja johdonmukaisella ja hieman viitsivällä toiminnalla saa jo varmaan ihimeitä aikaan. Eikä onneksi tosiaan tartte olla tästä pienestä elämästä vastuussa ihan yksin, vaikka viime päivät on vähän siltä tuntunuki. Enkä missään tapauksessa luopuisi tuosta karvapallerosta, vaikka välillä tuntuuki, että se pissii ja kakkii joka paikkaan ihan vaan vittuillessaan ja tekee kaikkensa saadakseen meikän hermot kärmähtämään. Ja ko aika kuluu, niin sitten sitä haikeu'ella muistelee, että miten pieni pallero se Juksukin oli ja kun kuluu riittävästi aikaa, unohtaa pissa ja kakka -shown ärsyttävyyen ja kaiken muun ja luultavasti erehtyy ajattalemaan, että semmone toinen pallero ois aika kiva.

Mutta sen palleron aika on sitten vasta joskus parin-kolomen vuojen päästä ko toivottavasti asutaan omakotitalossa.

Nyt pitänee pyytää tuo monsteri ruokailemaan ja siirtyä sitten taas fulltime-koirankusettajaksi, palataan kun keritään!