Ja odotan aamun valoa.

Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen koitti tänään, nouuuu! Se tunne, ko lompsii lipaston käytäviä, avaa Hu301 oven ja ihan kuin ei pois ikinä olisi ollutkaan. Hrrrr. Hyvin nopiasti huomaa juovansa kahavia Humuksessa ja kävelevänsä luentojen jäläkeen varailemaan tenttikirjoja kirjastoon. Jotenkin vaan niin karmaisevaa. Nelijännen vuojen opiskelijana paluu lipastolle rullaa jo niin huomaamattomasti, että ihan hirvittää. Matkalla hakemaan uutta tarraa opiskelijakorttiin naureskelen fukseille, jokka kauhistelevat rakennuksen monimutkaisuutta ja ovat ihan varmoja, etteivät ikinä löy'ä omin avuin mihinkään. Oma kokemukseni on, että sisälle ja luentosaliin löytää aina, mutta joskus voi tuntua, että ulos ja pois ei pääse, vaikka kuinka haluaisikin. Luennolla istutaan ja suunnitellaan gradua - sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehä ja sitten siitä tulee semmonen ja niin. Kun fuksille puhuu isosta G:stä, vaikutus on sama ko huutaisi keskellä Tylypahkan avajaismenoja "Voldemort!". Voi sitä valakoiseksi valahtavien kasvojen ja kauhistuneiden ilimeitten määrää! Meijän graduhan on jo niin hyvin suunniteltu, että se on suorastaan puoliksi tehty. 

Not.

Samalla ko nakkelen luentoja uuteen kalenteriin, huomaan laskevani, että syyslomaan on tasan kaksi kuukautta. Ei herramunjee, onko syysloma muka joskus tuntunut opiskelujen alakaessa jotenki kaukaiselta asialta, joulusta puhumattakaan? Nykyisellä ajankulumisella se on täällä nuin abauttiarallaa huomenna. Ja joulu ehkä kahen viikon päästä. 

Tässä vaiheessa opiskeluja eli viimeisen vuojen, jonka kulutan lipaston penkkejä kynnyksellä myös kaikki hohto koko hommasta tuntuu kadonneen. Vaikka en mitenkään tahtoisi olla fuksien kengissä, kieltämättä hieman haikiana muistelen sitä fiilistä, ko kaikki on uutta ja jännää yliopistosta opiskelukavereittan kautta paikkakuntaan. Kun käynti ruokakaupassa on seikkailu ja Google Mapsin avulla löytää uusia, potentiaalisia lenkkireittejä. Sitä riemua, ko ensimmäisen kerran polokee Linnanmaalta Peltolaan - ja vielä kertaakaan matkalla eksymättä. Vattanpohojassa kutittelevaa tunnetta, ko muuttaa uuteen asuntoon ja se on vielä puolittain järjestelemättä; pahavilaatikkojen keskellä näkee asunnon potentiaalin ja sen, että siitä tulee vielä hyvä koti. Ekat kolome viikkoa, ko palaa juuri järjestelemäänsä uuteen asuntoon ja voisi tuijotella seinälle lätkittyjä valokuvia tuntikausia ja huokailla sitä, miten ihanan asunnon on onnistunut löytämään. Ensimmäinen lenkki uuteen asuinympäristöön ja sen tuulia haistelemaan, iloinen yllätys kun löytää jonkun lähikaupan/pubin/kioskin/kirpparin etc., jossa vannoo käyvänsä jatkuvasti, ko kertaa asuu niin lähelläkin. 

Nyt polokeminen Prismaan lähinnä vituttaa, eikä lähikaupassa viitsi käyä kun se on niin kallis. Siellä lähipubissakaan ei tule missään asuessa loppujen lopuksi käytyä kertaakaan kun bilettämään lähtiessä siirtyy kuitenkin aina keskustaan ja lenkkireitit suorastaan tympäsevät, ko on tullut kierrettyä samat tiet edestakaisin, ympäri ämpäri ja takaperin. Keskustaan osaa vaikka unissaan, kuten lähes kaikkiin muihinkin kaupunginosiin (ja jos jonnekin tarttee miettiä reittiä, niin se ei varmasti ole käymisen arvoinen paikka). Asunto on ajat sitten menettänyt sen maagisen hohtonsa ja kotia palatessa lähinnä kyrsii, ko tiskit on tiskaamatta ja keittiönpöytä muistuttaa Rioon lähdössä olevaa laivaa. Kuvat seinälläkin tekisi mieli vaihtaa ja eteisen kaappi pitäisi siivota. 

Pitäisi varmaan muuttaa joka syksy, niin pysyisi mieli virkiänä ja karsiutuisi turhat tavarat matkasta. :D Mutta ehkä se on ihan hyvä viettää tässä muuttamisessakin välivuosi. Johan tässä onkin tullut liikahettua joka vuosi vuojen 2010 jäläkeen. 2010 Rolloon, 2011 Rollosta Ouluun ja Persemaalle, 2012 Persemaalta Väläkkyyn kylään, 2013 Väläkystä kylästä tähän. Ja viime vuonna tuli hoijettua muutto myös Kolomen Jiin mestoilta Sutkamoon. Tekisi mieleni jäähä tekemään syvällisempiäkin pohdintoja opiskeluista, muuttamisesta ja elämänmenosta yleensä, mutta koska ystäväni kello on kiitänyt jo aivan käsittämättömiin lukemiin, ja minulla on vielä iltatoimet tekemättä, sekä Juksutin pissattamatta, täytyy rientää. Huominen kello kuuen herätys ei armoa anna. Ihan niinkö ennen muinoin, ko tartti ehtiä bussiin. Huh.