Hello darkness my old friend.

Koska oon tänään teheny sen pärkeleen PÄTR:n tentin (läpi meni, aivan satasella!) kymmenessä minuutissa (varmaan muuten uus tentin tekemisen aikaennätys), päässy hyvissä ajoin lipastolta kämpille, ihastellu mahtavaa auringonpaistetta ja siitä huolimatta hieman katkerana laskenu jäätävän perseeni tähän koneen eteen, näpytelly meleko surkian oppimistehtävän kokoon ja teheny vielä terapiajuttujaki, minulla on nyt aikaa löpistä jotain aivan turhanpäivästä ja täysin höpöä!

Siispä kerron teille terapiahöyhenestä.

Terapiahöyhen on vaalianpunainen höyhen, joka killuu tuossa kuvassa meikäläisen korvassa (pahoittelen heikkoa kuvanlaatua!) Se salamatkusti kerran kauan sitten aina Lahdesta asti mukanani kotihuudeille laukun pohojalla. Lähtöjään se on vaalianpunaisesta puuhkasta ja palaveli teatterin lavalla. Hyvin luova höyhen siis. 

Tultuaan löydetyksi höyhen päätyi korvakoruksi. Se on tuonut minulle onnea, itteluottamusta ja hyvää fiilistä ja ollut mukanani esimerkiksi sillon ko olen laulanut yksin ihan ensimmäisessä musiikkitapahtumassa lukioaikoinani.

Tänä keväänä tuo samainen höyhen pääsi palavelemaan ihan uuenlaisena terapiahöyhenä, osana meikän artikulaatioterapiaa. Se sai kunnian leijailla halaki iliman, samalla ko sen leijailuajan toistettiin ääneen erilaisia d-drillejä. Sama terapia sattui myös olemaan seurantaterapia ja sen tehtävä oli luonnollisesti tuoda mukanaan myös hyvää ja positiivista energiaa.

Tätä käyttötarkoitusta varten jou'uin luonnollisesti irrottamaan siitä tuon korvakoruosan. Terapian päätyttyä ja päästyäni kämpille, oli pakko laittaa höyhen takaisin kiinni siihen korvakoruosaan. On se sen verran pitkän matkan kulukenu, nähäny epäilemättä kaikenlaista ja toiminut erilaisissa terapeuttisissa tarkoituksissa elämänsä varrella. Pietin sitä yhen päivän korvassa ja sen jäläkeen laitoin taas laatikkoon oottamaan parempia päiviä. Nykyään en enää tartte tsemppiä ja ylimääräistä itteluottamusta jokaiseen päivään, mutta ehkä jonain päivänä taas pieni muistutus voi olla paikallaan. 

Loppukevennykseksi vielä parit fotot menneiltä ajoilta. Silloin, ko sille höyhenelle oli käyttöä vielä vähän muutenkin.

Mutta sitten toisaalta...

...Vaikka minun pitääkin segmentoija kaikkia typerää ja opetella ulukoa ihan typeriä juttuja, sekä viettää aikaa ihan vitun jännän äärellä, aloin miettiä, että on tämä elämä kuiski aika kivaa. 

Tää on kaikille teille hölömöille, jokka teette elämästä elämisen arvosta joka päivä! Niin uusille, vanahoille, vasta-alakajille ko konkareillekin. Niille, joita ei näe tarpeeksi usein, ja niille, joiden kanssa höpäjää puhelimessa, liian kahavin äärellä ja kalijamotti kourassa. Tai siideri. 

Kaikille kameleille ja ystäville, ko koskaan ei muista kertoa tarpeeksi usein miten tärkeitä olette, suorastaan arjen luksustuote, joka maksaa maltaita, hunajaa ja mansikoitaki. 

Joo, fonetiikka on epäilemättä pehemittäny meikän pään lopullisesti, ko yhtäkkiä oon niin maailmaa syleilevällä ja rakastavalla tuulella. Mutta, oon kiitollinen siitä, että saan olla tämmöne onnellinen merimursu ja elämä on ihan mallillaan, vaikka opiskelu ois kuinka rankkaa ja välillä turhauttavaakin.

Luuv juu. <3 Lähen puhumaan illan toista ja kahen päivän sisään kolomatta rentouttavaa maraton-puhelua.

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa.

Siitä, ettei hiihtolomalle anneta tehtäviä tai ettei sillon jou'u lukemaan tenttiin, pitäisi olla jokin laki. 

Mikään, siis korostan mikään (no okei, ehkä jokin, ei nyt vaan tule tällä hetkellä mieleen, että mikä) ei ole enemmän perseestä ja aiheuta suurempaa vitutusta, ko opiskelujutut, jotka annetaan viikkoa ennen hiihtolomaa ja isketään palautukseen heti hiihtoloman jäläkeen. 

Haistakaa vittu, sanon minä. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mulla on kuulkaas parempaaki tekemistä ko tehä jotain saatanan oppimistehtävää. On jo ihan tarpeeksi perseestä ko melekeen heti hiihtoloman jäläkeen on tentti. Ja ennen sitä kaks tenttiä. 

JA IHAN VITUSTI HOMMAA MUUTENKIN. "#"¤%#¤#&%¤ !

No, eipä se, jatkan tässä puheäänen tuottamisen ja rakenteen pänttäystä ja ulukoaopettelua huomista tenttiä ajatellen, ja sittenkö en enää jaksa, segmentoin lausetta "Ylivilkkaus ilmenee jo varhaislapsuudessa."

Minusta tuntu taas aamulla, että saan jonku burn outin ko alako vituttaa niin palijon, että teki mieli alakaa itkiä. Pakko pusertaa oppimistehtäväki tässä jossaki välissä tätä viikkoa ko en yksinkertaisesti pilaa hiihtolomaani joutumalla tekemään jotaki paskaa. Minun on pakko ottaa lepiä tai pää sanoo kohta yhteistyön irti. 

Ressaa niin maan perkeleesti. Tai vituttaa. Tai jotain.

Ja viimein kun toisemme löydettiin.

Keittelen tässä porkkanakeittoa ja vittuunnun fonetiikasta. Voi jösses sentään, että jokin voiki olla näin perseestä. Mikään ei oo enemmän hajottavaa ko se, että yrität lukia tenttiin, etkä ees tajua juttuja. Nämät valamiit tenttikysymykset on ideana ihan kiva, muttako niitä on sen nelijäkymmentä, ei kaikkia pysty hallitsemaan mitenkään kuitenkaan.

Ja ulukonahan ei tietenkään ole mahtava auringonpaiste ja lämpötila nollassa. Kävin sen verran ulukoilemassa, että ostin ens viikon eväät kaupasta.

Kivilläkin kiinnostaa!

Haluaisin niin jo keskittyä siihen hiihtolomaan muttako eiiiiiii. Vitun fonetiikka. Ja oishan se kirjotetun kielen häiriöitten tenttiki vielä. Yks terapia, kaks ryhymätyön esittelyä ja afasiakerho.

Buuu.

Mulla loppuu tämän lukemisen kanssa aikakin kesken. Oisi vissiin pitäny eilenki lukia eikä piettää hauskaa. Kieltäy'yn kuitenki morkkistelemasta asian suhteen, ko meikäki käy ulukona nykyään vissiin nuin kerran kuussa. Ehkä.

Tämmöseltä seksihottikselta näytin eilen. Not. Käytin ainaki kymmenen minuuttia siihen, että väkersin tukan kiharalle ja lakan kanssa asettelin net kivasti ja sitten lähettiin Booginan kans kävelemään Hallituskavulle päin ja tuossa meijän talon suojassa vielä totesin, että onpa kiva kävellä ko ei oo ees kylymä. Ja sitten astuin talon takaa aukialle ja wuuum, oululainen tuuli iski vasten naamaa ja muistin, että "ai niin vittu, nyt ollaan Oulussa, täällähän tuulee!" 

Ja ko päästiin perille, oli kiharat enää kaunis muisto vain ja niinpä vietin koko illan tukka isolla niskanutturalla. Heh.

Mutta joo, porkkanakeittoni on valamista, joten alan pätkiä sitä raejuustolla ja lasillisen kylymää maitua kans naamaan (minusta tosiaan on tullu maijon juoja monen vuojen tauon jäläkeen, ihimeellistä), että saan tämän tenttiinluvun joskus valamiiksi. Tänään pitäis pessä viis koneellista pyykkiäki ja reenata vattat ko tällä viikolla on kummasti jääny kaikki kerrat välistä... 

Kun päivä loisti, heilimöitsi viljapellot, silloin kohtasin sun.

Minulla on koko viikon ollu erinäisiä aiheita ja ideoita, josta kirijottaa, mutta en oo yksinkertaisesti taas vaihteeksi kerenny, ja nyt lopulta ko mulla on aikaa istahtaa tähän koneen äärelle jauhamaan paskaa, en yksinkertaisesti muista mitään. :D

No jaa, oikiastaan pitäisi nytkin imuroija ja tiskata, sekä tehä opiskelujuttuja, kuten lukia tenttiin. Mutta kyllä net nyt hetken oottaa.

Oon ollu tosi kultturelli tällä viikolla ja kävin tosiaan torstaina kattomassa Oulun Kaupunginteatterissa Kauppamatkustajan kuoleman ja tykkäsin kyllä, vaikka muutama kohtaus oli ehkä vähän turhan pitkitetty ja ohan se aika ahistava tarina. Eikä ahistusta lievittäny yhtään känniääliöt torstai-iltana kymmeneltä Oulun keskustassa. Oisin menny näytelmän jäläkeen bussilla kämpille, muttako seuraava ois tullu vasta kahenkymmenen minuutin päästä ja siellä pysäkillä istu joku känninen patu, joka alako sönköttää jotain samantien ko tulin siihen, en viittiny jäähä oottelemaan sitä bussia siihen sen kans. 

Lähinpä sitten kävelemään ja tietenki keskustan laijalla tuli joku känninen idiootti ihan iholle selittämään jotain paskaa. Alako hieman panikoittamaan, yleensä olen saanu kuitenki kulukia tuolla ihan rauhassa. Melekeen juoksin koko loppumatkan kämpille ja kirosin mielessäni tätä helevetin Oulua ja typerästi kulukevia busseja sekä idiootteja suomalaisia miehiä kännissä. Ahisti niin, että alako ihan itkettää ja pohkeisiin sattu ko taapersin semmosta vauhtia etiäpäin ja hoin vaan mielessäni, että äkkiä kämpille, äkkiä kämpille. 

Pelotti. Mietin, että haluan jonku raiskaushälyttimen tai pippurisumutetta tai jotain käsilaukkuun. Tuli vaan semmone olo, että maailma on aika sairas paikka ko kymmenen aikaan illalla joutuu pelekäämään kävellessään kämpille. 

Kengät kuvausrekvisiittaa, oikiasti vaihoin net korottomiin saappaisiin :D

Pahoittelut siitä, että aina ko minusta otetaan kuvia, pönötän niissä typerän näköisenä pallinaamana. Ko osaan olla luontevasti ainuastaan kameran _takana_. Eilen oltiin porukalla kattomassa Ookko nää nauranu -stand uppia. Todella rentouttavaa ja terapeuttista, istuttiin ihan eturivissä ja nauroin aivan sikana. Sen jäläkeen käytiin Viinibaari Voxissa juomassa pullo valakkaria ja syömässä vähän juustoja ja loppuilta (yö) istuttiin Karaokebar seiskassa. Valomerkin jäläkeen hipsittiin Tuomaksen lukaaliin ja istuttiin siellä vielä juomassa lasilliset ja jaarittelemassa niitä näitä. Hauskaa oli ja seura oli erittäin hyvää, Booginaki oli saapunu edustamaan sieltä jumalan selän takaa. Mutta oli se kyllä rankkaa, meikäläistä väsytti sillon puoli kahen aikaan jo aivan sairaasti ja muutenki tyydyin siellä seiskassa juomaan enää vaan vettä. 

Tänään tuntuu kyllä kummasti siltä, että oloasu ja köllöily kämpillä voittaa. Ei millään jaksaisi tälläytyä ja olisi ihan mahtava laittaa ajoissa nukkumaan ja herätä huomenna pirtiänä lukemaan Lapin Kansaa ja juomaan aamukahaveja. Joo, mulla on aika mummot harrastukset. Lapin Kansassa luki tänään jotain juttua tulien tekemisestä sekä nokipannukahaveista ja näin jo itteni istumassa tulilla ja keittelemässä nokipannukahaveja. Voi hiihtoloma, vielä viikko niin elämä tarjoilee parastaan.

No, en tiiä, ehkä tänään voisi vaikka ulukoillakin vielä. Voisi jättää vaan sen alakoholin pois, eilen tuli juotua varmaan ihan riittämiin. Ei palijon, mutta ihan riittävästi siihen nähen, että kunnon yöunet otti hatkat. Mutta sitä suuremmalla syyllä minä alan nyt touhuilla, jos vaikka saisin jotain tänään aikaseksikin.

Palataanpa taas tyypit!

But just because it burns doesn't mean you gonna die.

Kävin tuossa lauantai-illan kunniaksi lenkillä tuskailtuani vajaat pari tuntia terapian teoriataustan kanssa (lue: edistin teoriataustaa tehokkaasti). Enkä nyt todellakaan ala valehella teille, se lenkillä käyminen oli kyllä ihan perseestä.

En tiiä mikä minua vaivaa!

Kävelin ja koitin hokia itelleni, että ihan mukavaahan tämä on, hyvä fiilis, jeejee ja sitten yhtäkkiä tajusin, että vittuako minä tässä itelleni valehtelen, anteeksi vaan, mutta tämä on kyllä ihan _perseestä_. Mitä pitemmälle kävelin, sitä enemmän minua alako vituttaa. Ei se lenkki sinänsä itessään, mutta kaiken maailman muut asiat. Oulu. Opiskelut. Ihimiset.

Oon käyny tämän urheilun suhteen aivan jäätävää kamppailua siitä asti, ko joulukuussa 2012 tuo jalaka alako vittuilla. Kymmeniä kertoja oon luullu selevittäneeni tämän jutun itelleni ja itteni kanssa, mutta ei. Käveleminen yksinään täällä Oulussa on yksinkertaisesti ihan paskaa, enkä millään jaksa motivoija ittiäni lenkille. Kaipaan juoksemista ja sitä hyvänolon tunnetta päässä ja koko ropassa. Ja sittenkö en voi sitä tehä, se tekee vaan minut ihan vatun vihaiseksi, surulliseksi, ahistuneeksi, apaattiseksi ja masentuneeksi. 

Ja lipasto tekee minut flegmaattiseksi. Päätä alakaa särkiä, väsyttää ja on huono olo. Siellä on varmaan ilimastointikanavat täynnä kuolleita oravia, vittu.

Mistä seuraa taas sitten se, että sillon ko pitäisi lähtiä lenkille, jään vaan sohovalle makaamaan ko palelee, on huono olo, väsyttää, vituttaa ja tekee mieli kääriytyä piiloon. Ja sittenkö ihiminen on varustettu tällä meikäläisen rakkau'ella syömistä ja ruokaa kohtaan ja varsinki ko tapanani on pätkiä lipastolla ruokaa ko hevonen, enkä osaa sitä pullaakaan olla syömättä, niin arvaahan sen. Pitemmän päälle menen pyörimällä eteenpäin. 

En todellakaan vielä, eihän minulla mitään hätää ole, mutta se lihominen on vaan niin perkeleen heleppoa. Ja palautuminen takaisin taas ihan helevetin vaikiaa. Kukaan, joka on ollu ikänsä hoikka, ei voi sitä ymmärtää, miten suorastaan sairaalloisen palijon minä pelekään sitä lihomista. Ei minua peilistä ikinä ole kattonut niin pieni ihiminen ko mitä sieltä oikiasti kai katsoo, tavallaan minulla kai on vieläkin se viistoistavuotiaan lihavan tytön identiteetti. Se oli nöyryyttävää, häpesin aina ittiäni ja olin ihan varma, ettei minusta koskaan voi kukaan välittää, ko olen niin ruma pallero. 

Eihän se nyt niin varmasti ollut, tuskin olin ruma pallero enkä oikiastaan ees niin lihava, mutta silloin epävarmana teininä, jolla meni muutenki päin vittua, se oli hirviän traumaattista. Siitä vihasta ja inhosta sain aikanaan motivaation tehä asialle jotaki, ja toisaalta siitä, ettei minulla vaan ollut parempaakaan tekemistä, ko käyä lenkillä. 

Ehkä minulla on vieläkin vääristynyt kehonkuva, ko en ikinä tiiä, olenko lihonu vai laihtunu. Usein saatan luulla, että oon laihtunu ko oon lihonu ja päin vastoin. Pahimpia on nämät tuskan hetket ko valloilleen pääsee se viisitoistavuotias minä ja alakaa huutaa, että olet kauhia ruma sotanorsu ja sietäisit hävetä ittiäsi, ko oot tommonen laiska plösö, etkä sen vertaa voi lenkillä käyä tai olla syömättä pullaa. 

No, se ahistava tyyppi menneisyyestä häipyy kyllä aika äkkiä nykyään, enkä minä todellakaan inhoa ittiäni. Päin vastoin. Ja tiiän kyllä, ettei maailma kaavu muutamaan mahamakkaraan, tai muhkuroihin reisissä. Vastapelurikaan ei todellakaan oleta minun olevan täy'ellinen, ko enhän minäkään oleta, että se olis. Päin vastoin, näen eessäni vaan parhainta, mitä kukaan on koskaan voinut tälle planeetalle synnyttää, vaikka toinen kuinka valittaisi siitä, miten sieltä ja täältä voisi parantaa. 

Miksi sitten on niin vaikia muistaa, ettei se toinenkaan varmaan tuijota niitä meikän reisiä ja mieti, että nuille voisi kyllä tehä jotaki. (Vaikka mistä minä tiiän mitä se miettii... :D )

Sitä paitsi. Olen miettiny nyt vakaasti (okei, ainaki monta tuntia), että ostan sukset ja rupian hiihtämään. Voisin myös ostaa sauvat ja ruveta sauvakävelemään (Emmis, se EI OLE mummoa! :D) ja ruveta käymään uimahallissa uimassa ja vesijuoksemassa (okei, okei, on nämät minun harrastusideat vähän mummoja...) Avantouintiki vois olla ihan kivaa (no joo, minä olen henkisesti keski-ikänen, anteeksi!) ja kahvakuulan avulla sais varmaan tehtyä kämpillä jonkulaista reeniä. 

Kaipailisin myös oikiasti sinne salille, muttako en vaan yksin osaa enkä uskalla ja yhyy. Ja hei, sitten jotain, mikä ei tosiaankaan ole keski-ikästä tai mummoa, tahtoisin tankotanssikurssille! Hittoko net on niin kalliita. 

Oonhan minä sitä paitsi saanu vattalihasreenikärpäsen (net on kyllä oikiastaan myös vitun hokemis -reenit tosiaan) pureman ja ihan rauhottumisen ja stressin poistamisen takia oon teheny aurinkotervehyksiä. Että kyllä tämä kesäkuntoon 2020 etenee. Ehkä. Oikiastihan se on kyllä kunnossa kaiken aikaa -projekti.

Minä en vaan yksinkertasesti halua herätä muutaman vuojen kuluttua siihen, että oon keränny jonku kymmenen kiloa massaa ympärilleni, voin huonosti niin henkisesti ko fyysisestikin ja peiliin kattominen, vaateostokset ja muutenki elämä yleensä vituttaa ja ainut josta saan lohtua, on käpertyä sohovan nurkkaan mättämään jotain uskomattoman hyvää, mutta ah niin epäterveellistä evästä alas kurkustani. Jonka viikonloppuna kruunaan totta kai muutamalla olusella hyvässä seurassa. Ja vähän viintä kans. Ehkä muutama sidukka. Baariin ja baarista pitsan kautta kotia. Ja seuraavana päivänä voiki sitten hakia vähän mättöä marketista, ko eihän nyt pikkusessa rapsakassa rapulassa voi mitään terveellistä pupun ruokaa syyä. Ja on ihan pakko saaha vähän rapulalimukkaa. 

Ja sitten selitän ittelleni, että oonhan minä vähän lihonu mutta huomenna rupian kyllä urheilemaan ja käyäänhän met jumpassa tyttöjen kans ja ko kävin tuossa vähän urheilemassa niin kyllähän minä nyt voin iltapalaksi tekasta vähän epäterveellistä herkkua. Tai hakia vaikka kebabit kioskilta. 

Ohan se tämäki tapa viettää lauantai-iltaa. :D Maalailla kauhukuvia seinille... Ja arvatkaappa mitä minä syön huomenna aamulla? En todellakaan mättöä marketista, vaan kaurapuuroa päärynäpiltillä ja raejuustolla <3. Hekumoin tällä ajatuksella jo valamiiksi, ko huomenna saa herätä ihan rauhassa, keittää kaurapuurot ja kahavit ja lukia Lapin Kansaa. Mahtava sunnuntaiaamu. Puuttuu vaan ihan pienesti jotain olennaista.

Nyt minä lähen potemaan närästystä ja turvotusta peiton alle. Onko se nyt mikään ihime jos tällä vattan toiminnalla tuntee ittensä sotanorsuksi! Stressi, voisitko lakata riipimästä minua... Täytynee oikiasti boikotoija muutako aamukahavia hetki, ko ei tule taas helevettiäkään tästä. Jospa sitä samalla saisi boikotoitua sitä pullaakin. T. anonyymi pullaholisti.

Ps. Olipas kiva avautua.

you gotta get up

and try try try

Sinuun minulla on kuume.

Perjantain kunniaksi juon kahavia muumien primadonna-mukista ja syön pullaa. Kyllä, meikäläisen pakasteessa ei vaan voi olla pullaa, koska olen possu. 

Tentti oli ja meni, varmaan meni läpiki. Ehkä. 

Pää on särki. Olin ajatellu meneväni ostoksille tentin ja harkkojen jäläkeen, mutta vitut minä jaksanu. Oon häpeäksi naissukupuolelle, koska a) vihaan Ikeassa käymistä ja nykyään myös hieman Ikean huonekaluja ja b) shoppaileminen on nykyään enemmän pakkopullaa ko mitenkään mukavaa TAI nautinnollista... 

Minulla olisi kyllä hankintoja. Meikkipuuteri, pinnejä ja uusi pipo. Sitten ehkä vähän astioita. Toisaalta uusi hajuvesi ois kiva. Sitten tarttisin rannekellon. Toppahousut, sekä semmone kevyt ulukoilupuku. Ois lahajakorttiki Intersportiin. Mutta aattelin käyttää sen johonki ihan muuhun... ...nimittäin kenkiin. Uuet silimälasitki ois kivat. Ai niin mutta mullahan oli niin pälli pää ettei net mikkään sopinu. 

Eääh. Uusia housujaki vois hankkia ja heitellä ehkä ihan suosiolla menemään nuita vanahoja. Alushousujaki tarttisin. Ai niin mutta net oli kaikki ihan niinkö jostaki yheksänkymmentäluvulta suoraan... Ja pyykkikori! Uusi pyykkikori. 

Oisha näitä ko alakaa miettiä. Mutta minäpä en taija jaksaa miettiä nyt enempää, vois tehä jotaki niin tärkiää kuten vaikkapa heittäytyä päikkäreille. Tai pessä vaikka pyykkiä. Jos ennen saunavuoroa käväsis lenkillä. Saa nähä.

Katsellaan.

Briefly in English: I should do some shopping but I hate it nowaday. It's so hard to go out there. Why can't I bought new eyeglasses from Internet...

I am a rock.

Hellou evribadi. Kuuntelen Simon & Garfunkelia piiiiiiitkästä aikaa ja otsikko tulee sieltä. Kuustoistavuotiaana tämä oli niin meikäläisen piisi.

A winter's day
In a deep and dark December;
I am alone,
Gazing from my window to the streets below
On a freshly fallen silent shroud of snow.
I am a rock,
I am an island.

I've built walls,
A fortress deep and mighty,
That none may penetrate.
I have no need of friendship; friendship causes pain.
It's laughter and it's loving I disdain.
I am a rock,
I am an island.

Don't talk of love,
But I've heard the words before;
It's sleeping in my memory.
I won't disturb the slumber of feelings that have died.
If I never loved I never would have cried.
I am a rock,
I am an island.

I have my books
And my poetry to protect me;
I am shielded in my armor,
Hiding in my room, safe within my womb.
I touch no one and no one touches me.
I am a rock,
I am an island.

And a rock feels no pain;
And an island never cries.

Onneksi en oo enää kuustoista, eikä minun tartte olla tunteeton kivi. Tai saatan minä edelleen olla vähän semmone yhtä jäärä ja järkkymätön tietyissä asioissa, mutta olen kuitenkin tunteellinen kivi. Ettenpä jopa sanoisi, että onnellinen kivi. Jolla on kivikavereita, eikä sen tosiaankaan tartte olla yksin tai yksinäinen, eikä surra.

Joo, tekis mieli kysyä että mitä vittua mutta mitä sitä hulluja. :)

Rentouttavan pitkän viikonlopun vierailla mailla jäläkeen olen ko uuesti syntynyt ihiminen! No, en nyt ehkä ihan kuitenkaan, mutta sain ladattua hieman pattereita ja ehkäpä sen verran palijon energiaa, että seleviän hiihtolomaan asti. Sitä ennen tarttee nimittäin rutistaa kolome tenttiä, joista ensimmäinen perjantaina (ja johon oon muuten lukenu ihan sikana, not!), kolome ryhymätyötä ja kaks terapiakertaa sekä terapian teoriatausta.

Ja sitten on tietenki vielä net perusjutut kuten luennot ja harkat ja kaikki semmone.

Kävästään myös afasiakerhon kans teatterissa kattomassa Kauppamatkustajan kuolema ens viikolla ja ehtiipä siitä olla vielä toinenki kerta ennen hiihtolomaa. Sillon tosin paikalla on kirjailijavierailija, joten ihan mielenkiintosia juttuja on tarjolla!

Tämmöset aktiviteetit vois kiinnostaa tällä hetkellä palijon enemmän

Tänään oon ollu niin ahkerana, että oon käyny kaupassa iliman kauppalappua (hyvä putkiaivo!) ja hyötyliikkunu ko roudasin niitä eväitä pelekän muovipussin avulla tuolta marketeilta kämpille (jäätävät hau'ikseni huusivat hallelujaa ja loppumatkasta taisivat itkiä armoaki, ihan vähäsen). Ko en ikinä muista ottaa reppua tai kangaskasseja mukaan sillon ko oon menossa suoraan lipaston jäläkeen ruokakauppaan. Ja ko tämä unohus tapahtuu, täytyy tietenki ostaa vähintäänki koko kauppa tyhyjäksi, ko viikonlopun aikana sekä paprika että kurkku on päättäneet paleltua puolityhyjään jääkaappiin, juusto homehtua ja rahkan loppu kuivettua purkin pohojalle. Ja nämäthän on tottakai net ainuat eväät, mitä sieltä jääkaapista löytyy, nimimerkillä terveellisesti aamiaiseksi pullaa ja kahavia.

Ruokien pilaantumisen salaliitto, etten sanois.

Littanoita sämpylöitä ja aamiaispullaa

Bussikuskeillakin on salaliitto. Nelonen kurvasi tänään lipastolla pysäkille ko olin vasta kävelemässä sinne, ja koska olin Leenan seurassa, en jaksanu lähtiä juoksemaan, jolloin olisin kyllä juuri ja juuri kerenny kuskista riippuen kyytiin, mutta olisin myös hengästyny kuoliaaksi täysin vääränlaisessa varustuksessa urheillun satasen uuen ennätyksen takia. Joten päätin mennä seuraavalla bussilla keskustaan. Hyppäsin sitten ysitoistaseen ja kappas ko tullaan Toripakalle, mikäs se siinä meijän eessä on muu ko nelonen, jonka kyytiin kiipesin ja pääsin kivasti marketeille.

Näin tapahtuu ainuastaan sillon, ko luovutan totaalisesti ja ajattelen käveleväni keskustasta. Jos ajattelen, että menen perässä tulevalla bussilla ja hyppään sitten keskustassa siihen toiseen, niin ehei, en ikinä kerkiä, ko sillon se bussi kyllä kaasuttaa karkuun perävalot vilikkuen. Mutta jos en ees yritä, niin sillon net kyllä aina seisoo siellä oottamassa minua.

No jaa, ehkä se vaan kertoo enemmänki siitä, että asioilla on tapana sutviutua ja liiallinen stressaaminen on täysin turhaa.

Vitunposkilinijat, bussi numero 12. MATAFAKA! (ette muuten arvaakaan kuinka pitkään mietin että mikä
vatun matafaka...)

Niinpä niin sano kilipikonna. Tosin tähänkään päivään mennessä en oo vielä saanu seleville, miksi se niin sano. Ja joo, juttujen taso huimaa taas päätä. Venähti vattalihasreenin ajankohta vähän liian myöhäseksi (se saattaa myös olla vitun hokemis -reeni, ko net liikkeet yksinkertaisesti tappaa meikäläisen surkiat ja piiloon uikuttamaan ryömineet vattalihaksen irvikuvat joka kerta) ja unta ei taas varmaan ole tiiossa ihan hetkeen, ko aamulla ois kasiksi meno AAC:n harkkoihin. 

Suihkuunki pitäis mennä. Imuroiminen ja tiskaus sekä laukkujen purkaminenki ois ollu ihan kova sana (kummasti palijon kiinnostavampia vaihtoehtoja heti ko on tenttejä näköpiirissä), mutta koska tuli käsky ylemmältä taholta olla tekemättä mitään suursiivouksia ja keskittyä olennaiseen, ehkä minä olen kiltti tyttö ja tottelen. Kerranki.

Jep, alakaa tehä lähtöä tuonne kauas pois eli suihkuun. Loppuun vielä kaikkien mielialan nostattamiseksi kuva meikäläisen uusimmasta tuotoksesta villasukkien saralla: 

Kyllä, voi että net on niin pienet ja suloset! Pitäisi vaan pistää postiin menemään meleko uutukaiselle tulevalle omistajalleen. 

Briefly in English: Random photos and random stuff. Already waiting skiing holiday, though my weekend away was a real success.

Kuinka noin vieraan voi tuntee jo näin.

Seuraa vihainen avautuminen saippuakauppiaasta.

Istun täällä pimiässä kämpässä käjet puuskassa ja jumalauta en suostu tekemään mitään muuta, ko olin aikonu segmentoida laajakatseista saippuakauppiasta ja perkeleen luennoitsija ei ollukaan ladannu sitä tehtävää vielä Optimaan!

Eikö se nyt jumalasviidu tajua, ettei meillä KAIKILLA välttis kiinnosta pureutua saippuakauppiaan segmentteihin enää viikonloppuna ko JOILLAIN meistä saattaapi olla vaikka parempaaki tekemistä. Ei sillä, etteikö typerien lauseitten segmentointi sana- ja äännetasolla olisi to do -listani ykkösenä ja ehottomasti ihan lempparihommaa nuin niinkö vapaa-ajallaki. 

SCHAISSE sentään sanon minä. 

En missään tapauksessa voi nyt sitten vaikka lukia tenttiin tai pakata ko olin erittäin orientoitunut siihen saippuakauppiaaseen. Siispä istun Optimassa ja painelen jumalauta päivitä-nappulaa niin kauan, että se Körkkelsön saa sen tehtävän sinne. Niin kerta!

AAARGH ristus sentään mulla kärähtää käämit ihan kohta. 

Avautuminen saippuakauppiaasta päättyy tähän. 

Onneksi, voi viivotin sentään, onneksi ihan kohta astun veeärrään ja poistun mukavuusalueeni ulukopuolelle ja voitte miettiä, että koskenko pitkällä tikullakaan mihinkään fonetiikkaan liittyvään. Ehei, en liste sentään ees sylykäse siihen päin.

Briefly in English: %&¤"@& ! I hate phonetics.

You gotta get up and try.

Paskaa maanantaita vaan kaikille!

Jos jonku maanantai ei ollu paska, niin lupaan tehä kaikkeni, että se ois tämän tekstin lukemisen jäläkeen ihan perseestä! No ei kai. Mutta jokku päivä on vaan niitä, että ees iliman varsinaista syytä oisi parempi kääntää kylykeä kellon soijessa ja jäähä peiton alle. MUTTA koska minä aijon kääntää kylykiä ens maanantaina, piti tänä aamuna kaikesta vitutuksesta huolimatta pakottaa itteni ylös.

Niinno siitähän voisi tietenki hajoilla, että meikällä on täällä kämpillä hella joka lämpiää itekseen, mutta mitä sitä nyt höpöjä, pitäähän tässäki kämpässä ees jonku olla kuuma tapaus. Ko minä se en epäilemättä ole, terveisin Ansku kakskytäkolome vee, jolta ei kysytty papereita Alakossa. Niin nuoren ja vetriän sekä hyvin säilyneen näkönen! Kattokee vaikka:

Taisinki tosiaan täyttää kolokytäkaks enkä kakskytäkolome. :) Mutta pssst, ei kerrota sitä kellekään... Nytkin tämän nuoren ja vetriän pitäisi olla oikiastaan tekemässä opiskelujuttuja, eikä suinkaan kirjotella mitään höpöhöpöä. Jotenki kummallisesti taas vetää puoleensa kaikki muut asiat paitsi just net oikiat. Nimimerkillä siivosin eilen koko kämpän ja pesin kuus koneellista pyykkiä mukaan lukien kaikki petivaatteet (sillä hellalla alako muuten varmaan ahistaa ko meisi kävi viime viikolla niin kuumana) ja lakanat sekä pyyhkeitä ja ison läjän vaatteita. 

Ja koska en millään saa tarpeekseni mattojen roudaamisesta pihalle tai petivaatteitten puistelusta, oon tosissani ruvennu tekemään tästä siivoamisesta bisnestä ja sovin justiinsa yhteen ahtaaseen rakoon, jossa oli vielä vähän vapaata, siivouskeikan. 

Ko opiskeluitten puolesta en jo toki valamiiksi ole saamassa burn outtia tai jotain vastaavaa. Hommaa tunkee koko ajan lisää ovista ja ikkunoista eikä edellisetkään kerkiä ees valamistua. Oon ihan kauhian väsyny ja koen itteni tällä hetkellä aivan surkiaksi opiskelijaksi, ko minua ei vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa tai motivoija oikeen mikään. Väsyttää vaan ja on pakko puurtaa. Tällä hetkellä olen jotenki aivan suunnattoman vittuuntunu tähän meijän opiskelujärjestelmään, jossa asiaa syötetään koko ajan joka suunnasta niin palijon, etten yksinkertaisesti pysty omaksumaan näin lyhyessä ajassa niin palijon tietoa ja tulee vaan semmone blokki, etten ees halua yrittää. Sitten sitä vaan pintapuolisesti suorittaa ko pärjäähän net kaikki muutki ja on ennenki pärjänneet, ei viitti tipahtaa pois opiskelutahista, eikä missään tapauksessa saa sanoa, että ois ihan liikaa hommaa ja puolet pois niin sitten pystyisi ehkä jotaki oikiasti oppimaan ja omaksumaankin. 

Tai en minä tiiä, ehkä muut pystyy mutta vittu minä en. 

No, ei oikiastaan ole yhtään ylläri, että tuli seinä vastaan, viime syksy oli kuitenki semmosta matalaliitoa ja varsinki se loppuaika, eikä joululoma yksinkertasesti riittäny palauttamaan voimia. Nytkin on kolome semmosta kurssia päällekäin menossa, jossa riittäis opiskeltavaa ja jokaisesta niistä alakaa kohta omat harkat ja jokaiseen pitää tehä kaikenmaailman tehtäviä. Siihen ko lyyän sitten päälle vielä perkeleen fonetiikka (jota en vaan laske niihin tärkeisiin juttuihin, en, fonetiikka on saatanasta!) ja terapia niin johan on soppa keitetty.  Ai niin, unohin sen vatun videoneuvottelupsykologian...

Ja minähän en nyt ees tee mitään ylimäärästä, siitä yksinkertasesta syystä, että net kurssit mitä oltais haluttu, ei mahtuneet kalenteriin. Jep. No, tosiaan, taistelemista se on jo näissäki että. 

Tämän näkösenä muuten kysytään ihan varmasti paperit Alakossa. Ketuttaa tämä jatkuva yskiminenki ja huomista terapiassa tehtävää fonologiatestiä ajatellen on ihan mahtava seksikäs köhinä-ääni, olotila heittelee päivän mittaan suuntaan jos toiseen ja vissiin sekopäinen hormonitoiminta on vaatinu viimisenä parina yönä nukkumaanki suurin piirtein kaks kertaa sen määrän, mitä normaalisti. 

Ei soo ihime ettei opiskelujutut motivoi.

Tartten lomaa. Vituttaa tämä Oulu, oon jostaki repiny ihan jäätävät angstit tätä paikkaa kohtaan (tai sitten olin vaan unohtanu, että oon aina vähän niinkö _vihannu_ tätä paikkaa, välillä se ei vaan ole niin voimakasta :D). Koskilinijat on perseestä ja aina myöhässä ja nykyään ihan täynnä, ko ihimiset muka esittää reippaita opiskelijoita, meikän kämpän seinät kaatuu päälle ja ARGH. Olen viettänyt ihan liian pitkän aikaa putkeen täällä, voi hiihtoloma, mikset sinä jo tuu. Tai pääsiäinen. Tai kesä... Ai niin, mutta ensin piti löytää niitä kesätöitä. RESSI.

No, ens viikonloppuna sanon hetkeksi hasta la vista Oulu ja poistun oman mukavuusalueeni ulukopuolelle ja voisiko sanoa, laajenna maailmankatsomustani, mutta se taas merkkaa sitä, että torstaihin mennessä täytyy olla tehtynä yhtä sun toista, ko tosiaan meinasin ihan ilolla skipata maanantain lukujärjestyksestäni. Siksi pitäisikin lopettaa tämä vinettäminen ja siirtyä fonetiikan ihimeelliseen maailmaan analysoimaan ääniä, tsiigata vielä kerran että mites se fonologiatesti toimikaan ja perehtyä äänihäiriöihin ja niitten terapiaan.

Oon valittanu niin rankasti, että alakaa väsyttää ja vituttaa jo tämäki. No, valitan vielä kuiski ihan vähäsen (:----D) ja sanon, että perkele ko minun kesäkuntoon vuojeksi 2020 projekti katkesi inhottavasti tähän sairastumiseen ja nythän on tietenki vielä sen verran puolikuntonen, ettei sovi lähtiä lenkille tai muutenkaan pahemmin urheilla... No niinkö mulla sitä aikaakaan nyt olisi. Jospa sitä viikonloppuna!

Voi perjantai, voisitko tulla jo ja samalla hoitaa kaikki meisin tekemättömät hommat sillä aikaa, ko meisi ottaa pienet tirsat? Ai ei käy? No ei jumalasviidu sitten. Täytyy vissiin ite *huokaus*, alakaa touhuta. Täältä tullaan Praat ja Körkön ihimeelliset äänet. 

Nyt jos kaikkien päivä ei oo pilalla niin pahoittelen, en onnistu tänään vissiin missään! Adjö, kattellaan jos saisin kaivettua kameranki naftaliinista ja otettua tässä joskus jotain julukasukeleposia kuvia. Vaikka ei sillä, ettäkö tet toki rakasta katella meikäläisen naamaa erilaisissa asetelmissa. 

Briefly in English: I hate studying right now and I have way too much to do and no inspiration. Or motivation. Or anything wich would help me. Tell me why I don't like Mondays... And I have Friday on my mind!

Long time no see!

Täällä taas! 

Tauko venähti vähän suunniteltua pi'emmäksi, on ollut kiirettä opiskelujuttujen ja vähän muittenki juttujen kans ja koottuja selityksiähän riittää. Ei ole oikiastaan ollut kauhiasti mitään asiaakaan, pahoittelut siitä! Ensikontaktiterapia on tosiaan lähteny pyörimään ja omalla kohallani hieman kangerrellen, ko tulin tähän tosi mahtavaan saumaan kipiäksi (tyypillistä minua, ko oikiasti oon kuumeessa tyyliin kerran vuojessa, se pitää sattua just semmoseen väliin mihin se mätsää kaikista paskimmin...), mutta eteenpäin sano mummo hangessa ja näin pois päin.

Ensikontaktiterapiasta en muutenkaan kauhiasti viitsi tänne kirjotella ja muut opiskelujutut onki sitten ollu tasoa fonetiikka, voi miten vihaan fonetiikkaa ja siihen päälle hieman äänihäiriöitä. Ja sitten myös kirjotetun kielen häiriöitä. Ja puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä. Eli koko ajan isommissa määrin tekemistä ja hommaa. Ja jos totta puhutaan, kevyttä kevätväsymystä ja motivaation puuttumista.

Ja nyt siis tosiaan olen ollut tiistaista asti kuumeessa ja räkätau'issa ja vietin vanahenemispäiväniki kivasti kuumehoureisessa olotilassa. Onneksi ei kuitenkaan tarvinut olla yksin ja koko sairastelun ajan on ollut omahoitaja paikalla huolehtimassa ravitsemuksesta, nesteytyksestä ja muusta. Täytyy sanoa, että oli ehkä elämäni ensteks paras synttäripäivä kaikesta huolimatta.

No, nyt ei oo enää kuumetta (vissiin), mutta kurkku on kipiä ja pää myöskin sen verran painava, että pelottaa poskiontelon tulehus. Yskä myös riivaa ja vähän on semmone puolikuntonen olo kyllä. Huomenna oon kuitenki menossa käymään syömässä Amarillossa!

Ja ai niin, tuli ostettua tuossa liput Iron Maidenin ens kesän Helsingin keikalle! 

Mutta joo, nyt minä katton vähän Alfred J. Kwakia ja koitan sitten laittaa nukkumaan. Josko sitä sais sen verran levättyä että maanantaina jaksais taas lähtiä pirtiänä uuteen viikkoon. Jossain välissä pitäisi kyllä kans koittaa siivota, kämppä on sen verran pommiräjähyksen jälijiltä ko oon keskittyny viime aikoina kaikkeen muuhun, paitsi siivoamiseen. 

Mut joo. En edelleenkään lupaa olla kovin aktiivinen, ko on tosiaan tuota opiskelukiirettä, koti-ikäväki riivaa ja kirjottelumotivaatioki on vähän hukassa. Yritetään! 

Briefly in English: My studies and some other things have been keeping me busy, so I haven't had much time to write anything. I'm also still lacking motivation for writing. And the best thing of all, I've been sick. Waiting for better times to come!