Arkihuolesi kaikki heitä.

Voiski heittää. 

Olin tässä suunnitellu kirjottelevani yhtä ja toista, mutta koska tämä (onneksi) jo loppua kohen kääntyvä viikko on esitellyt yhtä ja toista enemmän ja vähemmän paskaa muuttujaa, on motivaatio kirjottaa ollu täysin hukassa. Itte asiassa motivaatio _yhtään mihinkään_ on hukassa. 

En oo urheillu, enkä teheny yhtään mitään. Väsyttää vaan ja tämä viikko on kestäny ainaki vuojen ja jokainen aamu on ollu yhestä tai toisesta syystä toistaan paskempi. 

Lisäksi nuot ilimat käänty taas asteelle helevetti ja on niin liukasta, että kallo halakiaa jos ees aattelet ulos menemistä. Plus että tuulee niin lujaa, että hiuksetki lähtee päästä. 

Opiskelujutut jumii. Maanantaina tai alakuviikosta olin vielä pakkoaikaansaava ja kirjotin erityiskysymyksen tehtävän valamiiksi sekä selevitin afasiologian välitentin opettamalla edellisenä iltana J:lle faktoja afasiasta, mutta nyt jumii taas. Joka päivä oon yrittäny tehä vähän kandin tiedonhakua ja mulla on kasa artikkeleita koossa, mutta niiden läpikäyminen ei kiinnosta yhtään.

Niinkö ei kiinnosta sekään, että pitäisi kirjottaa ruotsin 150-sanainen raportti ohojelmista, joita oon kattonu syksyn aikana. Tai ruotsin 20 minuutin esitys. Tai ensi viikon lastenneurologisperäisten tentti. Afasiakuntoutuksen erityiskysymys, noup. Puhumattakaan nyt jostain afasiologian lopputentistä ja ruotsin loppukokeesta sekä siitä KANDIN TUTKIMUSSUUNNITELMASTA. 

Tämä viikko on menny lamaannuksessa ja vitutuksessa ja siinä, että väsyttää, palelee, en jaksa. Motivaatiota tehä mitään ei oo ko liian monta muuttujaa hinkkaa niskassa ja epätietoisuus vituttaa. Kun piti tehä oikeita asioita, todellisuuskielteisesti leivoin pipareita ja piparitalon. Lamaannun vaan koko ajan lisää siitä, että huomenna on kaks viikkoa aikaa, jonka sisällä pitäisi tehä kaikki tämä. Huomenna lähen toki kivasti kattomaan yhden puuttuvan Parkinson-erityiskysymyksen luennon, koska se on pakko käyä kattomassa, että saa suorituksen, vaikka oppimistehtävän oon teheny jo ajat sitten. Vaikka eihän met ees voija tietää, meneekö sekään läpi kun tuntuu, että se oli niin paska. 

Ens viikolla pitäisi päästä harkkoihin ODL:lle kaheksalta aamulla, eikä minulla välttämättä olekaan autoa käytössä silloin niinkö luulin. Niinkö en välttämättä pääse kotiakaan sitten ko tämä kaksi viikkoa on ohi autolla, kuten alunperin suunnittelin. Kaikki liikkuu ja järisee ja stressaa ja rahatilannekin on ihan paska ja voi olla sitä myös jatkossa. Tämän hetken ainua ajatukseni on se, että olisi pitäny käyä kaupasta hakemassa koristeita, joita vois liimata piparitaloon. Ei suinkaan se, ettei muuten oo maitoa. Ei juuri nyt jaksa miettiä päivää kauemmas. 

Perkele ko ei ees pääse mitenkään päin joulufiiliksen vaikka kuinka yrittäis ko kaikki tyhymät asiat ahistaa niskassa ja ulukona on nuin paska keli. 

Seuraavaksi lämmitän saunan, menen sinne ja siellä päätän, että kaikki paska saa jäähä tähän ja nyt ja huomisesta etiäpäin alan purkaa tätä sontaläjää pala kerrallaan. Tähtään siihen, että ittepäisyyspäivänä voisin olla ihan itepäinen ja tekemättä mitään (ei voi olla, voiko sekin olla jo ens viikolla?) Net asiat, joille en voi mitään, jätän ihan omaan arvoonsa ja päätän mennä näillä, mitä on. 

Ja toivon oikeen kovasti, että sataa puoli metriä lunta, tulee pakkasta, tapahtuu ihime, löyän jostaki motivaation ja saan hirviästi aikaseksi ja muutenki elämä pelastuu nyt ja epätietoisuus lakkaa heti! Jostain vois myös iskiä joulufiilis. 

Jos minusta ei kuulu, niin elekää ihimetelkö. Sosiaalisuus ei kiinnosta nyt yhtään, eikä mikään muukaan oikeen ylimääränen ja mieli on meleko ailahtelevainen. Keskityn ennemmin nyt hetken olennaisempiin juttuihin, paitsi tietenki jos tulee akuutti avautumisen tarve. Toivon kuitenkin, että tämä oksennus riittää siivittämään minut lentoon hetkeksi! Ehkä, jos fiilis paranee, voin kertoa vaikka niistä muutamista kivoistakin jutuista, joita oon touhunnut viime aikoina. 

Mutta nyt, sauna lämpiämään ja sitten kaikki pahat henget saa jäähä sinne. Ehkä vielä parit angstijoululaulut tähän.

Aikaisin aamulla.

Ennen kaheksaa lauantaiaamuna heräämisessä parasta on se, ettäkö nouset ylös, keität kahavit ja laitat hieman valoa (sopivasti, ei liikaa), on ihana tsillailla yksikseen ko koko muu talo ja maailma tuntuu vielä nukkuvan. 

Minusta on varmaan oikiasti tullu vanaha ko nautin tämmösistä asioista. Hyvin nukutusta yöstä ja aikasesta aamusta. Saa tehä aamurutiineja ihan kaikessa rauhassa eikä oo kiire minnekään.

Joo, jatkan Halv åtta hos mig kattomista. Hyvää aamun jatkoa kaikille!

Tonight is the night you're gonna get the best.

Sanon nyt tämän aivan sivistyneesti enkä ees hajoile ollenkaan. Oulussa on hieman lunta. 

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE.

En meinannu pysyä aamulla housuissani (enkä itte asiassa pysynykään, aamulla ko kiskoin leggareita jalakaan niihin ratkes haaroihin valehtelematta meikäläisen pään kokonen reikä, se niistä leggingseistä) ko katoin ikkunasta ulos ja huomasin valakian peiton maan pinnassa. Ihanaa, jes jes jes.

Kumpa tämä nyt vaan olisi pysyvä ilimiö. 

Tämän valakosen ilimiön ja sen kunniaksi, että Uleåborgissa oli tänään joulunavajaiset, sisustin minäki vähän tunnelmaa tähän koloon. 

Tein ex-tempore tämmösen härpäkkeen keittiön pöy'älle, saa nähä onko tämä pysyvä ratkaisu. Punainen (vinoon ommeltu) kaitaliina Prismasta.

Makkariin nakkasin toisen, jouluisemman puuverhon (kyllä, olen kuullut hieman huomautuksia tästä puujutusta :D) ja parit tyynyliinat. Verhot bongasin Ellokselta enkä voinu tosiaan sinne jättää ko alennustaki sai, tyynyliinat on tarttunu Prismasta ja Kärkkäiseltä mukaan.

Olokkarin puolellakin vähän punastuttaa. Vanahat tutut jouluverhot ja uusi punertava tyynynpäällinen. Kiitos Kärkkäinen punaisista Taimi-tyynynpäällisistä!

Kyllä nyt kelepaa, ens viikonloppuna voi sitten ripottaa vielä vähän lisää joulun tunnelmaa ihan luvan kanssa. Nyt tuli otettua vähän varaslähtö. Mutta ei se mitään! 

Mutta nyt, koska oon tänään opiskellu vielä ihan liian ahkerasti ja pessy pyykkiäki (kauppaan en jaksanu lähtiä) ja Parasta Ennen! päätty juuri, meisi lähtee kuorsaamaan. Ja ai niin, oppinu muuten myös että oikiasti radio-ohjattavat autot maksaa ihan sikana ja niitäki voi tuunata ja ostaa niihin uusia osia. Ja vaihtaa renkaita.

Khyllä vain!

I know I found the promise man.

Pakko tulla taas nollaamaan ja höpöttämään jotain ihan turhaa ja kuvia ette muuten todellakaan saa. :D Tänään oli pyöräki niin jäässä, että vaihteetkaan ei toiminu ja hyvä jos jarruttamaan pysty. Ihana Oulu, ensin on kostiaa ko enpäs sano missä, ja sitten iskee pakkanen. Syväjäädytti pyörän, roudasin sen pyörävarastoon, jospa se siellä vaikka toipuisi sen verran, että huomenna pääsisi liikkeelle. 

Aamulla pyöräillessä tuli myös mieleen se juttu, minkä unohin hanipöön kanssa eilen Prismalla käyessä. Ai niin perkele, piti ostaa paremmat hanskat. Terveisin nimimerkki sormet paleltu.

Ja reijet kans. Neljä astetta pakkasen puolella, saako laittaa toppahousut? Ehkä tulee luntaki? Tuleehan? Jooko?

Joo, en tiiä kumpi pehemittää meikäläisen aivoja enemmän, tämä jatkuva opiskelu vaiko Scooterin luukutus. Kirjotin tässä tämänpäiväisen erityiskymyksen luentojen oppimispäiväkirjan osan ja piti lopettaa siinä vaiheessa, ko en osannu kirjottaa enää yksinkertaisiakaan sanoja oikein. Sitten menin keittiöön kaatamaan kaurahiutaleet lattialle, kannattaa muuten ehottomasti tehä se vasta sitten ko on jo imuroinu. Lisäksi mikkään tavarat ei enää pysy meikäläisen käsissä ja muutenki oon varmaan vaan erittäin vaaraksi ympäristölleni. Lisäksi vaihoin just Gigi D'Agostinoon. 

Normaalisti vejän tässä vaiheessa vuotta ihan angsteissani yliannostusta jotain todella synkkää ja melankolista (tai sitten joululauluja), mutta nyt on vissiin jääny joku ylienerginen Duracell-pupu -vaihe päälle? Äsken haaveilin oikiasti Basic Elementin Promise Manin tahtiin, että huomenna perjantaina heittäisin humppaa jonku kyy'issä pitkin Sallan kuollutta raittia ja joisin kalskaa. Ja menisin Kämppikseen. 

Aika utopistinen mielikuva ottaen huomioon, että oon muutama sata kilsaa (OIKIASTI ihan randomi keskeytys, mutta meijän jääkaappi vinkuu tosi kovaäänisesti ja häiritsevästi, onko tämä normaalia ja tekeekö kenenkään muun jääkaappi tämmöstä??? RAIVOSTUTTAVAA) väärässä suunnassa, kuskia ei kuitenkaan olis, kalijaakaan en voi enää juua eikä Kämää enää oo. 

Surullista. 

Jostain kumman syystä kiskoin tässä myös semmosen ajatuksen mieleeni, etten oo vieläkään maksanu sitä sähkönsiirtolaskua, vaikka oon jo muutaman kerran aikonu. 

Joo, päätän tämän jutun arvoiseensa lopetukseen. Anteeksi jo etukäteen. :DDDDD Maailmankaikkeu'en kaikista ärsyttävin mainos ikinä tuunattuna meikäläisen tämän hetkisellä olotilalla. Olokeeppa hyvä. Ja anteeksi. 

I feel hardcore.

Saa nähä yllytinkö jonku flunssapöpön hyökkäämään nyt ihan satasella kimppuun, ko kastuin tänään vesisateessa oikein urakalla (kengän pohojassa on REIKÄ ja toinen tohoveli oli ihan märkä) ja sitten piti vielä polokia kotia ja totta kai siinäki sai vähän vettä niskaan. No, kurkku on ollut vähän ikävän tuntuinen aamuisin huolimatta c-vitamiinitankkauksesta ja pakuriteestä (ei ole jaksanu taipua mihinkään hunaja-inkivääri-valakosipulijuttuihin), mutta totta kai piti sitten vetässä tässä tänään vielä pieni jalakareeni, koska tuntui siltä, että tartten energiabuustausta ja jopa JAKSAN tehä jotain. 

Jos jaksaa reenata ees joka toinen viikko niin sehän on ihan hyvä, korostan edelleen, että täällä on pimiää ko paviaanin perseessä. Lasken sen varaan, että teen torstaina selekä-rinta-olokapäät ja taas se käsipäivä (hyvää päivää) plus vattat jää varmaan tekemättä. :D No eikä! Perrrrrrkele. 

Oon muuten ihan vakavissani lähössä hakemaan itelleni tommosen herättävän kirkasvalolampun. Tälle nauraa kyllä naurismaan aijatki, mutta minkäs teet. Pitänee vaan oottaa, että J tulleepi Ouluun, niin pääsee hakemaan ihan jostain liikkeestä paikan päältä, eikä tartte tilata. Toki voi olla, että oon jo siihen mennessä muuttanu mieleni sen tarpeellisuuesta, mutta ainaki tällä hetkellä se tuntuu ihan must-hankinnalta. 

Saattelin terapianki tänään valamiiksi. Paitsi että unohin tyystin tiputtaa kirjekuoret postilaatikkoon. Mihinkään muuhun en oo oikein osannu tänäänkään tarttua, kävin siivoamassa ja ko pääsin kämpille, kello oliki jo viis.

Alakuperäinen aikomus oli laittaa lisää piirrustuksia näkösälle, mutta nyt en kyllä enää mitenkään jaksa. Jääköön se hamaan tulevaisuuteen siis. Muutenki tässä taas lähinnä vaan mietin joululahajoja ja suunnittelen juttuja. Palijon kivempaa ko mikään järkevä. Väsyttääki taas niin palijon. Ajatuski lähti katkolle ja lujaa. Taijan kuitenki nyt hieman ryhistäytyä ja kattoa ees hetken jotaki oikeita juttuja, kuten maksaa sähkönsiirtolaskun ja semmosta. 

Palataan. Meinasin kirijottaa, että palellaan, mutta eihän täällä Oulussa semmosesta ole pelekoa.

Minun tuulessa soi.

Ohhoijakaa. Voisin tälläkin hetkellä tehä ruotsin tehtävää, tai viimeistellä terapian loppuarviota tai jopa reenata, mutta sen sijaan makaan ihan koomassa sohovalla juomassa pakuriteetä ja kuuntelen Kaija Koota. Käynnistymisvaikeuksia tähän viikkoon? Jep. Aamulla yllätin itteni pääsemällä seittemältä suht pirtiänä ylös sängystä, mutta väsymys iskiki sitten vasta luennolla. Ja siitä asti oon tuntenu oloni enemmän ja vähemmän zombiksi. Katottiin eilen illalla lehevaa telekkarista ja jossain vaiheessa iltaa alako ahistaa ajatus siitä, että seuraavana aamuna täytyy taas kiskoa ittensä ylös ko on pimiää ja luotaantyöntävää ja tekisi mieli vaan jäähä kahavikupin kans sohovan nurkkaan vilttiin kääriytyneenä. 

Minä niin todellakin tarttisin semmosen herättävän kirkasvalolampun, että tästä elämisestä täällä Oulun pimiää-ko-persrei'ässä -vyöhykkeellä tulisi ees jotenki päin jotain. Lunta, lunta, lunta, perkele oisko se liikaa vaajittu, että saisin LUNTA?! 

Oisi se, terveisin kuus astetta lämmintä ja vettä sataa. 

Niinpä niin. Meikäläisellä on kaikki kaamosmasennuksen oireet ja tämähän ei ole tervettä, ko olen kotoisin paikasta, jossa on talavisin enemmän pimiää ko valosaa, eikä se ole ikinä haitannu minua mitenkään päin. Väsyttää koko ajan, vaikka kuinka nukkuis niin se ei riitä, aamuisin ei meinaa päästä kirveelläkään ylös sängystä ja sosiaalinen kommunikaatio aiheuttaa ajoittain ongelmia ko tekisi mieli lähinnä murahdella. Lisäksi minulla ei ole juuri näläkä, paitsi jos jotain tekee mieli, niin se on sitten suklaata tai jotain muuta hiilaripitoista höttöä. Ostaisin itelleni joululahajaksi sen prkleen lampun, muttako just nyt, seuraavat nelijä viikkoa itte asiassa, oisi net kaikista kriittisimmät hetket.

Seuraavat nelijä viikkoa on nimittäin net, jokka täytyy taapertaa ennen joululomaa. Tämän viikon haasteina siivouskeikka, erityiskysymys ja sen oppimistehtävä sekä kandijuttuja. Plus terapian loppuun saattaminen. Tänään oli loppukeskustelu ja nyt pitäisi vielä huomista varten fiksata loppuarvio lopulliseen kondikseen. Hankalaa, ko vaan leijun terapian arvosanan eli vitosen lumoissa. Pitäisi kyllä nyt vähän skarpata ja hoitaa koko pläjäys kunnolla loppuun asti. Lisäksi voisi tehä ensi viikon ruottin kotitehtävän jo nyt, niin voisi sitten taas elää hetken todellisuu'essa, jossa ruotsia ei ole olemassakaan. Keskiviikkona saan naisvieraita yökylään yksikössä, päästään pitkästä aikaa puhumaan höpöhöpöä ko yksi pohojoisen vaimo tulleepi kylään. Ihanaa! Viikonloppuna saatetaan myös tehä kylästelyreissu miehen kans, mikä oisi seki ihan mukavaa vaihtelua. Ja perjantaina ainaski kyllä silitän (kyllä, voi että, silitän, J toi mulle silitysrau'an ja -laudan) ja laitan jouluverhot ikkunaan.

Seuraavalla viikolla on afasiologian välitentti ja mitä ilimeisimmin myös kandin tutkimussuunnitelmaa pitäisi työstää meleko hyvälle mallille silloin. Ai niin, minulla on muuten mitä luultavimmin kandin aihe ja se on jotain puheterapeuttiseen työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvää! Oon tästä kyllä ihan pähkinöinä, ko samalla tästä aihekentästä tulee mitä todennäköisimmin meikäläisen gradun aihe. Haastava aihe, ko tutkimusta on suht vähän, mutta luulen seleviäväni, koska tämä on ylivoimaisesti kiinnostavin juttu kandin tekemisen saralla hetkeen. Tälle viikolle oon myös merkannu kalenteriin siivoamista ja lakanoitten vaihtoa (kyllä, niitä ei muista ellei kirjota kalenteriin!), mutta nethän on pelekästään positiivisia juttuja. Viikonloppuna meenki sitten yhen karvalapsen lapsenvahiksi ja sillon teen varmaan myöski kandijuttuja ja luen ahkerasti seuraavan viikon lasten neurologisperäisten kommunikoinnin häiriöitten tenttiin. Ja sunnuntaina laitan joulujuttuja ekan adventin kunniaksi. 

Seuraava viikko alakaaki afasiaan liittyvällä erityiskysymyksellä, jonka oppimistehtävät ja palautusajankohat on vielä enemmän ja vähemmän auki. Tiistaina tekasen sen lasten neurologisperäisten tentin, johon oon viikonloppuna ahkerasti lukenu ja keskiviikkona sitten esitetäänkin Olokin kanssa 20 minuutin mittainen ruotsin esitys, joka ollaan luonnollisesti jossain välissä ennen tätä tehty ja valamisteltu. Sitten on afasiologian demo ja harkoissa käyään tutustumassa ODL:llä, kunnes koittaa ittepäisyyspäivä ja saa hieman huokasta (tai sitten ei, luultavasti luen jo afasiologian seuraavan viikon tenttiin. JA PAH!)

Niin, seuraavalla viikolla onkin sitten tiistaina afasiologian tentti, sekä keskiviikkona ruotsin loppukoe. Häätyypä sillon palauttaa myös ruotsin kotona katseltujen ja kuunneltujen juttujen koontilomake, sekä raportti siitä. Ja jotta ei menisi liian helepoksi, perjantaiksi pitää muistaa tehä lasten neurologisperäisten itsearvio ja KANDIN TUTKIMUSSUUNNITELMA, ko joululomanihan alakaa siis 13. joulukuuta. Tai no, oikiastaan sen kandin tutkimussuunnitelman vois palauttaa jo tuossa torstaina, niin ei tarttis sitten enää lähtiä lipastolle erikseen. Sillä viikolla tekis sitten vielä siivouskeikan, nauttis viikonlopusta ihan rauhassa ja lähtis ehkä sunnuntaina kotia.

Ajatuksissani olen jo siellä. <3 

Tai saunomassa hanipöön kans ja puhumassa akkojen juttuja, laittamassa verhoja ikkunaan ja nauttimassa siitä vastasilitettyjen verhojen tuoksusta, joka tuo mieleen ihan joulun. Syömässä ittepäisyyspäivän riisipuuroa ja leipomassa piparkakkuja. Joulusta nyt puhumattakaan. 

Mutta ei se auta. Onhan tässä tullut tämä viikonloppu huokastua, torstaina kotiu'uin lipastolta joskus puoli seittemältä, mutta perjantai oli onneksi vapaapäivä. Käytiin pyörähtämässä Mao Tse Tungin ja hänen siippansa päämajassa tuolla naapurikaupungisosassa tupareissa. Tehtiin ruuaksi pitsaa, lämmitettiin sauna, kuunneltiin Parasta Ennen!:iä ja pelattiin laivanupotusta. :D Lauantaina laiskoteltiin, käytiin vähän kävelyllä ja laiskoteltiin lisää, sekä tehtiin piirakkaa ja katottiin leffoja. Eilenkin oli hieman myrskyisästä säästä mukava rentoilupäivä. Muutama ressitekijä tässä on koittanu hiostaa niskassa, mutta kaippa sen elämän on pakko kantaa? Niin minä ainaski luulen. J toi myös taas näillä vapailla omia tavaroitaan vielä tänne, alakaa jo näyttääki siltä, että sekin asuu täällä. :D 

No mutta, pakko ehkä nyt ryhistäytyä ja tehä net tämän illan hommat alta pois, sängyllä oottais kasa viikattavaa pyykkiäki ja tiskikoneenki vois tyhyjentää. Onneksi minulla on niin ihana mies, joka on täällä näppärästi imuroinu ja tänään taas teki ruuan, siivosi keittiön ja muuta kivaa. 

Ei muutako tsemppiä kaikille tänne pimey'en keskelle. Koitetaan jaksaa ja pärjätä. 

PS. Kuvia ei oo ko ei jaksa ottaa pimey'estä kuvia ja se vallitsee nykyään meikäläisen ympärillä aamulla ko pyöräilen lipastolle ja iltapäivällä/illalla ko tuun sieltä pois.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Tämä päivä kulminoituu kyllä ehottomasti siihen, että elämässä tarttee olla vähän pinksua ja Emmiyttä. 

Niinpä oonki paitsi esimerkiksi pinksua pitsarullaa, punkkupulloa, kahavia, muumirasiaa ja hauen muotoista piparimuottia, myös mukavaa iltaa rikkaampi. :) Vaikka oonki tämmöne aika antisosiaalinen myyrä, on välillä ihana kuttua ihimisiä kylään ja varsinki ko näitäki naisia saapui ihan sankoin joukoin.

Kiitos jokaiselle osanottajalle, teitte illasta hirviän kivan!

Kuvia ei oo ko aina ei jaksa riehua kameran kans. 

Nyt pitäis jaksaa mönkiä kylyppäriin puunaamaan naamaa puhtaaksi ja hamppipesulle, että jaksan huomenna aamulla mönkiä (huoh) ruotsin tunnille ja olla skarppina. Not.

Always hardcore.

Päätin tänä aamuna sen kunniaksi, etten jaksanu lähtiä kasin luennolle, punnita itteni ja ottaa mitat, koska en sunnuntaina sitä muistanu. Tai muistin käyä vaa'alla, joka näytti silloin 49,8 kg ja tänään se vaaka sitten herjasi pattereitten loppuvan, mutta vilautti mulle lukemaksi vielä 49,9 kg. Eli tiiäppä tuosta sitten, tämä paino näyttää nyt seilailevan ihan kevyesti tässä useita satoja grammoja päivästä riippuen, edellisellä puntarikäynnillähän se oli jopa kauniit 49,6 kg. Laitetaan nyt kuitenki se kaikista viimeisin paino tuohon "viralliseen" taulukkoon.

Paino: 53,0 kg 51,9 kg 50,5 kg 49,9 kg

Lantio: 86 cm 84 cm 84 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm 62 cm 61 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm 71 cm 71 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm vas. 51 cm, oik. 51,5 cm vas. 51,5 cm, oik. 52,5 cm

Muuten ihan jees fiilis, en tiiä onko reisissä tapahtunu muka jotain lihaksen kasvua vai onko net sittenki lihonu vai mittasinko vaan strategisesti hieman eristä kohasta ko viimeksi, mutta lukemissa on kasvua. En ole kuitenkaan huolestunut. Vyötäröltä on edelliseen kertaan nähen häipyny sentti, mutta tuo perkeleen lantio! Miten se voi aina vaan olla tuo sama 84 cm? Minen ymmärrä. Olen ihan varma, että oon saanu sulatettua pötsiäki pienemmäksi ja samoin jenkkiksiä sekä nuita lantioläskejä mutta ei, aina se vaan on tuo sama lukema, jonka mukaan mitään muutosta ei oo tapahtunu? Alakaa pikkuhilijaa jo kummastuttaa, jos oon hävittäny semmoset kaks kiloa jonneki ja muka yhtään siitä ei oo lähteny lantiolta. 

Mutta niin se mittanauha vaan ittepintasesti väittää. Oon laskeskellu, että se 49 kiloa vois olla ihan semmone hyvä päätepysäkki ja se on ollu meikällä tavoitteena, siihen on eri päivien punnituksen mukaan nyt vaihtelevasti jäljellä semmonen 600-900 grammaa, joten lantiolla tulee pikkuhilijaa kiire, jos se meinaa ehtiä tähän juttuun mukaan. Tai sitten meikän on vielä kiristeltävä vähän lisää. Haluan minun loputki housut tuolta kaapista käyttöön ja net ei mahu, ellei lantiolta lähe ylimääränen! Tai mahtuu, mutta puristaen ja en tykkää siitä. Argh, hajottavaa tämmönen! Miksi se pitää nuin ittepintaisesti tuosta vararavinnostaan kiinni? 

No, ei se auta ko jatkaa hyväksi havaittua linjaa ja toivoa, että sieltäkin lopulta net läskit lähtee kävelemään. Tänään aijon kuitenki ihan luvan kanssa hieman herkutella. Ensimmäiset emännöimäni juhulat ikinä! Vaikka eihän nämät ees ole mikkään juhulat, oon vaan kuttunu muutaman naisen kylään, mutta silti. Mutta nyt pitäisi ruveta tekemään järkeviä juttuja, ettei mee tämä aamu ihan plörinäksi, ko en kerta sinne afasiologiaankaan jaksanu lähtiä. Tuli nukuttua niin surkiasti su-ma välisenä yönä, että eilinen aamu ja päiväkin vielä oli ihan hirviä, niin tänä aamuna oli sitten pakko ottaa vähän takasin. Plus että nyt oisi hyvää aikaa väsätä se Parkinson-juttu valamiiksi ennen kandiohojausta. Eilinen meni vähän niinkö lepäillessä, chillailin lipastolla vapaan iltapäivän innoittamana ja palautin hoitokertomuksen, vaikka senki deadline olis vasta huomenna. Unohin nähkääs, että olin aikonu käyä aikasten kaupassa ja valosan aikaan lenkillä, ko ei tarttenukaan tehä ruotsin haastattelusta mitään kirjallista koontia. 

Mutta nyt, asiaan!

Okei, pakko kyllä sen verran vielä valittaa, ettei muutenkaan ole ihan paras päivä ko eilen illalla huomasin naamassani kaheksan (8) ! uutta pientä finnin tynkää ja totesin hieman alakuloiseen sävyyn, että teini-ikä palaa näköjään takaisin. Tämän ehkäisykapselin hormonit alakaa selevästi vaikuttaa siis, finniongelmasta näin laajassa mittakaavassa oon kärsiny viimeksi vuonna kivi ja kirves. Jos silloinkaan. Onneksi nämät on niin pieniä, eikä mitään peukalonpään kokoisia paiseita. Enkä siltikään (ainakaan vielä, taas perinteinen puuhun koputus) vaihtaisi tätä kapselia mihinkään, parin viikon tiputtelun jäläkeen menkat sano bye bye eikä niitä oo enää kuulunu. Eivätkä toivottavasti tule takaisinkaan. :D Muutenki limakalavo-oireet alakaa pikkuhilijaa hellittää ja onhan tämä nyt vaan ihanan huoleton.

Mutta nyt, oikiasti, asiahommien ääreen. 

You won't forget me.

Glögintuoksuiset tervehdykset. Päätin tänään avata glögikauden. Lauantain kunniaksi saatte myös gluteenittomien suklaa cookiesien reseptin!

Gluteenittomat suklaa cookies (n. 20 kpl)

16 palaa suklaata (tummaa tai maito, oman maun mukaan, jos haluat ehdottoman gluteenittomia niin tarkista ettei suklaa sisällä vehnän jäämiä tms.)

4 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)

3 dl kaurahiutaleita 

2 tl leivinjauhetta

200 g margariinia

2 dl sokeria

2 kananmunaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään, murskaa suklaa ja lisää kuiviin aineisiin

2. Vaahdota pehmennyt margariini ja sokeri

3. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen vatkaten

4. Yhdistä vaahto ja kuivat aineet

5. Muotoile pellille leivinpaperin päälle keksejä (taikina on aavistuksen hankala käsitellä ja HUOM se leviää uunissa erittäin paljon)

6. Paista n. 200 asteessa 10-12 min (itse alensin hieman lämpötilaa tuosta kahdestasadasta, paistoaika riippuu uunista, kannattaa tarkkailla keksejä niiden paistumisen ajan, itselläni nuo olivat uunissa ehkä jopa alle kymmenen minuuttia) ja anna jäähtyä rauhassa! Jos keksejä menee näpelöimään heti uunista ottamisen jälkeen, ne hajoavat murusiksi. Tosin itse leikkasin pellillä yhteen levinneet keksit varovasti heti uunista ottamisen jälkeen irti toisistaan ja annoin sitten jäähtyä rauhassa. 

Gluteenittomuudesta johtuen koostumus on tosi mureneva muutenkin, en tiiä olisiko se auttanut jos oisi heittänyt hieman psylliumia tai ksantaania sekaan. Jätin psylliumit kuitenkin pois, koska se pitäisi turvottaa nesteeseen ja tässähän sitä nestettä ei oo. Ksantaania taas en oo ite käyttäny, eikä sitä minulta kaapista tähän hätään löytynytkään. Täytyy kyllä sanoa, että näiden alakuperäinen vehenäjauhoversio on parempaa ko tämä gluteeniton, mutta eivät nämätkään nyt mitään huonoja ole. Ittelläni kävi myös taktinen moka siinä, ko yritin murskata suklaata blenderissä. Tykkäisin, että näissä olisi isoja suklaapaloja, mutta blenderillä sain aikaan liian hienoa mursketta. Sen siitä saa ko yrittää oikasta!

Tänään onkin ollut kivan touhukas lauantai, oon käyny aamupäivästä kaupassa ja sen jäläkeen pyöräytin tiskikoneen ja kirjotin terapian loppuarvion. Sen jäläkeen lähin käymään kävelylenkillä ja tulin sitten loppujen lopuksi kävelleeksi tunnin ja reilut kakskytä minsaa. Nyt leipasin sitten vielä vähän nuita keksejä ja kohta kruunaan tämän illan laittamalla saunan lämpiämään. Parkinson-tehtävää en oo avannukaan, pitäisi varmaan huomenna olla aamusta reipas ja tekasta se alta pois. Tai ees semmoseen lähes palautettavaan kuntoon, niin voi sitten hauduttaa ja fiksailla sitä vielä. Tai tarvittaessa vaan palauttaa semmosena. :D No mutta, se on huomisen murhe se, tänään ei enää jaksa aatella. Näyttäisi tulevan hömppälehevoja töllöstäki, vois jotain semmosta vaikka vilasta.

Huomenna myös varmaan leipasen vielä lisää ja vois kyllä harkita esimerkiksi piettävänsä jalakareenipäivän. Ja loppuun vielä kevennys, ko en jaksanu kuvata niitä keksejä, päätin sitten ottaa webbikameralla kuvan meikäläisen jäätävästä palasta. :DDDDDDDD Joo, kuva kertoo enemmän ko tuhat sanaa ja mm. sen, miksi niitä reenipäiviä vois harkita piettävänsä vielä palijon lisää.  Ja myös sen, että ei pijä ottaa ittiänsä tai elämää liian vakavasti. :) Nyt minä lähen nakkaamaan saunan päälle, habaisat lauantain jatkot kaikille! Taustamusiikkina soi muuten Scooterin One (Always Hardcore), joten se selittänee ihan kaiken.

Aina toivoi kyllä paljon mutta saikin enemmän.

Jahas, se on taas viikko pyörähtäny ihan huomaamatta. Vaikka meikällä on kyllä ihan sunnuntaiolo perjantain sijasta, ko J lähti taas tänään töihommiin. Hommaa on tälläki viikolla riittäny ja päivät on ollu pitkiä, mutta miehekkeen kotona oleilu on kummasti piristäny. On huomattavasti mukavampi tulla kotia ko siellä palaa valot (iliman että oon unohtanu niitä ite päälle :D) ja on joku oottamassa. Joka on ehkä myös teheny ruuan valamiiksi.

Sain terapiani tällä viikolla pakettiin, surullista mutta totta! Toisaalta on kiva, että loppulukukau'eksi on vähemmän hommaa, toisaalta terapia oli niin kivaa, että oisin mielelläni jatkanu sitä vielä vaikka toiset viistoista kertaa. Karu totuus on kuitenki nyt kohattava ja laitettava enää paperityöt palautuskuntoon ja sitten keskusteltava paketti kokoon. Terapiakertojen raportoinnin ja pohdinnan sain tänään valamiiksi, mutta loppuarvio oottaa vielä kirjoittajaansa. Eiköhän se tässä viikonlopun aikana synny, palautus on viimeistään ens ke ja sitä ennen on kandiohjausta, tupareita, typeriä ruotsin tehtäviä ja muuta, niin parempi tehä heti alta pois.

Myös se Parkinson-tehtävä oottaa viimeistelijäänsä. Oon kirjottanu (huonosti) kaks osaa siitä oppimistehtävästä, kolomas pitäisi vielä vääntää ja viimeistellä nuot kaks muuta. Palautuksellahan ei olisi kiire, mutta haluan sen alta pois ja roikkumasta mahollisimman äkkiä, koska suoritan tosiaan tänä syksynä vielä kaksi muuta erityiskysymystä, jotta saan kaikki tehtyä nyt alta veks. Lisäksi afasiologian kurssissa on ennakkotiedoista poiketen, ei tentti, vaan kaksi, ja edelleen siihen ruotsiinki pitää väsätä kaikkia enemmän ja vähemmän tylsää, sekä typerää. Ja onhan se lastenneurologisperäisten kommunikoinnin häiriöitten tenttiki siellä. Ja ah, ruotsin loppukoe kans. Oonko unohtanu jotain? En tiiä, voi olla hyvin paljon mahollista. :D

AAA, no lastenneurologisperäisistä pitää palauttaa vielä toinen itsearviointi ja sitten se pyhistä pyhin ja suurista suurin, alias kandin tutkimussuunnitelma! Hupsista joo, todellakin olen unohtanut jotain... No, onneksi sitä ei voi oikiasti unohtaa ja A) kunhan nämät terapiajutskat on paketissa sekä B) keksin sen aiheen, mulla on enemmän ko aikaa tekasta yks tutkimussuunnitelma. 

Haha, joo, pitää oikiasti vaan sitten tarttuaki siihen toimeen eikä vaan meinata. Kaikenlaista tässä on vielä opiskeluitten suhteen tyrkyllä ennen joululomaa. 

Ja jotta ei kävisi liian kiinnostavaksi tämä juttu, tähän väliin on pakko kertoa, että oon viime aikoina kärsiny enemmän ja vähemmän näkyvästi stressin oireista, kuten jatkuvasta väsymyksestä ja ärtyneisyydestä, univaikeuksista, muistiongelmista ja ruokahaluttomuu'esta. Ko homman määrää tässä ympärillä kattoo, ei se sinänsä oo mikään ihime, paitsi että minusta ei tunnu yhtään stressaantuneelta? Miten voi olla stressaantunut, kun ei tunne oloaan yhtään stressaantuneeksi? Hommat on ihan hyvin hanskassa ja kaikki tehään varmasti ajallaan ja loma ei tuu ennenkö kaikki hommat on hoijettu, eikä siinä sen kummempia. Joten miksi sitten nämät kaikki oireet???! 

Viime aikoina ei oo tullu pahemmin hyötyliikuntaa kummempaa harrastettua, mitä nyt viime la tekaisin olokapää ja jalakajumpan ja tänään piiitkästä piiitkästä aikaa kunnon painoilla ihan oikian selekä-rinta-olokapäät -reenin <3 Tästä huolimatta viime sunnuntaina puntarille kivutessani painosta oli häipyny semmoset puoli kiloa jonneki ja painoin uskomattomat 49,6 kiloa! Hämmentävää, en enää ikinä uskonut pääseväni näille lukemille takaisin ja täällä sitä ollaan. Tuo painon tippuminen on kuitenki selevästi minua vaivanneen ruokahaluttomuu'en ansiota, mikä taas ei ole erityisen positiivinen juttu. Aloin miettiä, että oon hyvinkin mahtanut olla näissä samoissa painolukemissa viime vuonna samoihin aikoihin, koska jossain vaiheessa terveelliset elämäntavat kääntyi stressin lisääntyessä siihen, että ei vaan ollu ruokahalua, eikä teheny mieli syyä mitään. Ei vaan tullu käytyä missään vaiheessa puntarilla.

Sillon hommaa oli varmaan vähintään x 2 ja joululoma alako 19. päivä joulukuuta, joten hirviässä stressissä olin liikkumisen sijaan vaan ihan liian väsynyt tekemään mitään, söin periaatteessa terveellisesti mutta siitä syystä, ettei ollut näläkä, teheny mieli tai maistunu ihan liian vähän. Ja taas olin vaan entistä väsyneempi ja haluttomampi oikiastaan mihinkään. Enkä missään nimessä halua siihen kierteeseen takasin, vaan tarkotuksenani on nyt alakaa nostella nuita puntteja taas säännöllisesti. Joten ruokailusta on varmaankin pidettävä erityisen tarkasti kiinni, ko näköjään ei taas maistuis oikein mikään.

Onneksi minulla on tuo mies niin se ehkä myös mainitsee, jos heittäy'yn ihan täysin syömättömäksi. Ja kaikki tämä, vaikka en ees oikiasti stressaa? Voiko olla stressaantunut alitajuntaisesti? Ko minulla ei oikiasti ole mitään syytä ressata, siivoushommatki hoitu eilen niin nätisti ko mieheke imuroi ja kantoi matot ulos ja hakkasi net siellä. Meikäläisen tartti vaan pyyhkästä pölyt ja mopata. Sillä aikaa taas pyörään vaihtuivat talavirenkaat alle (NYT SITÄ LUNTA PRKL!). Torstai oli kyllä pitkä päivä, päivästä käytiin lehevoja Anttilasta ja meikäläisen lipastokeikan jäläkeen piti painella suoraan kauppaan, mutta jou'uttiin käymään Bilteman kautta, että saatiin osia pyöränrenkaan vaihtoon ja loppujen lopuksi ko sain siivottua ja kiskaistua nachogratiinin uunista ulos, kello oli kaheksan ja sauna lämmin. Saunan jäläkeen sytyttelin hieman kynttilöitä ja ällöromanttisesti köllittiin puhtaassa kämpässä sohovalla ja katottiin Itse ilkimys 2 (suosittelen lämpimästi!) Kyllä uni maistui. :) Tänään on tosiaan onneksi ollut vapaapäivä ja otettiin aamu rennosti, tsiigattiin Iron Man 3 (hyvä leffa sekin) ja sitten vähän nosteltiin puntteja. 

Oon myös tosiaan saanu naputeltua koneella opiskelujuttuja ja pyöräyttäny koneellisen pyykkiä. Nyt oon käyny suihkun kautta ja kohta varmaan valamis nukkumishommiin. Loppuviikonlopun lienee eessä armotonta naputtelua, sekä leipomista. Ja leipomista ennen täytyis orientoitua kauppaan. Ja saattasimpa minä vähän tehä jalakareeniäkin, nyt ko jälleennäkemisen lämpö nuita painoja kohtaan on vielä kuumimmillaan. 

Tämä on nyt taas tämmönen jäätävä sekametelisoppa, mutta koittakaa pärjätä! Tämä kirjoittaminen on ihan surkean vähäistä ja epäkiinnostavaa tällä hetkellä, kaikki muu vie voiton ja kameraan en oo ees koskenu. Perus arkielämästä ei vaan oikiasti tule ottaneeksi kuvia, varsinkaan tähän pimiään aikaan, jollon kaihtimet on sama pitää alahaalla koko päivän ja ulukona on masentavan näköistä. Tämä vauvani täyttää pian kaksi vuotta ja taaskaan en aijo sitä sen kummemmin juhulistaa (varmaankaan), muutako toteamalla, että miten tämä aika kuluu näin nopiaa? Härregyyd sentään. No mutta, nyt minä lähen sänkyä kohti ja saatan vaikka lukia vähän ennen nukkumaanmenoa, ko ei ihan naamattomasti vielä väsytä ja huomenna(kaan) ei ole kiire mihinkään. 

JA EI PERKELE. Lisää ressin oireita, meikällä nimittäin närästää. No voi sun perkele nyt sentään. Eipä oo närästäny hetkeen! Maitopurkille siis ---->

Sinusta oon selvästi päihtynyt.

Hellou! Päivät on venyneet viime aikoina luvattoman pitkiksi ja oon jaksanu lähinnä opiskella, opiskella ja opiskella. Vaikka oonki enemmän ko pähkinöinä meikäläisen terapiasta ja sen kulusta, on silti ihanaa, että tänään on perjantai. En tiiä mikä hitto meikäläisen päätä vaivaa, kai se on tämä homman palijous ja päivien pituus, mutta oon meinannu tällä viikolla unohtaa palauttaa terapian seurantakerran suunnitelman, jättäny kämppään valot palamaan klo 10-18 väliseksi ajaksi ko ite olin lipastolla ja tänään kotiutuessani jätin avaimet killumaan uluko-oveen. Tämmösiä ei oo tapahtunu ikinä ennen!

On marraskuu ja ulukona on tuskasen pimiää ja harmaata. Tai ei se niin haittaisi, jos pääsisi ees vähän aikasemmin lipastolta pois, mutta nuot iltakuu'en päivät on vähän liikaa. Ja tänä viikonloppuna pitäisi saaha kirjoteltua parkinson-erityiskysymyksen oppimistehtävä. Ensin olin ihan innoissani siitä, mutta nyt on jotain pieniä käynnistymisvaikeuksia. Mutta eiköhän se tästä. Sovin myös tänään jo terapian loppukeskusteluajan, jota ennen pitää olla paperit palautettuna ja mikä mainiointa, myös eka kandiohojaus on nyt kalenterissa. Päätin mennä paikan päälle hajoilemaan ja heittämään ilimoille kaikki meikän hullut ajatukset siitä, mistä voisin sen kandin tehä. En usko, että se tiedonhaku tai kirjottaminen muodostuu minkäänlaiseksi ongelmaksi, suurin probleemo tässä on nyt se, ettäkö vaan tietäisi, mistä teen sen kandin. :D Ens viikolla pyörähtää uus kurssi käyntiin (kaheksan aamuja jouluun asti, voi miten ihanaa) ja ruotsin kurssi rullaa edelleen ja aiheuttaa hirviästi päänvaivaa, koska siinä on niin kauhiasti sitä tekemistä. Yäh. Tällä hetkellä istun sohovalla oottamassa flowta, jonka siivin saisin imuroitua, pestyä vessan, laitettua pyykit kuivumaan ja lakanat sänkyyn. :D Ei oo näkyny vielä... Harvemmin tämmöstä, kaikki jokka tuntee vähänki meikää tietää, että olen välillä suorastaan neuroottisen innokas siivoamaan, mutta aina ei nappaa. Kuten esimerkiksi tänään.

Myös Oulun yliopiston abipäivät lähestyy ja meikäläisen voi pongata logopedian ständiltä torstaipäivänä haalarit päällä, tarkkaa aikaa en jaksa laittaa tänne mutta päiväseltään kuitenkin. Jos joku on tulossa niin tulukee ihimeessä juttelemaan! Meillä on ainaki karkkia tarjolla. :D Marraskuu menee varmaan hujauksessa ko deadlinet alakaa hakata niskaan ja hommaa riittää. Oon alottanu tämän demojen keräämisenki (eli siis toisten opiskelijoitten terapian seuraamisen, joita pitää kerätä opiskeluaikana maksimissaan 15) ja se tuntuu olevan välillä enemmän ko hankalaa hommaa, kiitos sen, että meijän laitoksella vaan niin moni asia kusee.

Yhen kivan kevennyksen olen tähän kuukauteenki jo kuitenki keksinyt, päätin nimittäin piettää jokku tupareitten tyyppiset akkalaumalle. Tällä hetkellä vieraitaki on jo ilimottautunu muutama, joten kyllä met varmaan ihan mukava häppeninki saahaan aikaseksi. Ja mikä mukavinta, pääsen vähän leipomaan ja rätäämään hyvällä syyllä. Mieheke on tuparipäivänä luonnollisesti töissä, koska pahimmillaan miltei kolomekymmentäpäinen akkalauma taitaisi olla sille vähän liikaa. :) Tänäänkin oon kyllä taas kokkaillu ihan onnessani, tekaisin nimittäin ite pinaattilättyjä. Ostettiin käristyksen kaveriksi puolukkahilloa, vaikka sitä olisi kyllä voinut survoa sokerin kanssa omista pakkasessa olevista puolukoistakin, ja alakoi tehä kovasti mieli pinaattilättyjä puolukkahillon kanssa. Gluteeniton versio onnistui yli odotusten, korvasin tavallisesta ohojeesta vehenäjauhot vaan gluteenittomilla ja lisäsin varmuu'en vuoksi vajaan ruokalusikallisen psylliumia. Ainut vaan, että taikina on tosi paksua ja kannatteepi lisätä jauhot siivilän läpi jos sellainen on (minulla ei), jos haluaa ettei taikinaan jää jauhopaukkuja. Paiston tavallisella paistinpannulla pari isompaa ja muutamia pienempiä lättyjä.

Gluteenittomat pinaattilätyt

2 kananmunaa

4 dl maitoa

150 g sulatettua pakastepinaattia tai tuoretta

½ tl suolaa

valkopippuria

2 ½ dl gluteenittomia jauhoja

vajaa rkl psylliumia

Sekoita kananmunat kevyesti kulhossa, lisää maito ja sulatettu tai tuore pinaatti. Mausta suolalla ja valkopippurilla, lisää jauhot siivilän läpi vatkaten taikinaan. Lisää psyllium, älä anna turvota kovin kauaa vaan paista pannulla rasvassa joko isoja tai pieniä lättyjä. Tarjoa lämpimänä puolukkahillon kera. 

Kokkailun jäläkeen keittiössä on myös likaisia astioita jokka oottais hoitajaa, mutta taijan ennemminkin avata telekkarin ja kattoa tv 5:ltä alakavan lehevan Itse ilkimys. Aina ei vaan jaksa. No okei, pakko on jaksaa vähän jotain tänään mutta onneksi päivä se on huomennakin! Marraskuu saisi kyllä tosiaan rullata muutenkin ihan vauhikkaasti, ko oon löytäny makkariin mitä ihanimman jouluverhon, olokkariin uuet tyynynpäälliset ja samoin makkariin kans yhen. Sekä keittiön pöy'älle liinan. Mutta niitten aika ei tosiaan oo ihan vielä. Plus että ostin kalliilla rahalla itelleni pyörään talavirenkaat enkä todellakaan ala, jos täällä kesäkelit meinaa jatkua joululle asti!

Voi videoliike että minua väsyttää, avasin tuon töllön ja animaatioon keskittyminenki tuntuu ihan übersuoritukselta? 

Kunnon yöunet niin kyllä se tästä. Toivottavasti. Yleensä oon täynnä energiaa syksyisin, mutta nyt on kyllä vähän laiska olo. Ehkä se vika on siinä, että meikäläisen kellon mukaan pitäisi olla sitä lunta jo? Tai ehkä syytän tätä kellojen rukkaamista, elimistö on ihan sekasin ko kelloja käännellään miten sattuu. Väsyttää illalla kaheksalta ja herään aamulla ennen kukonpierua. Ei kiva. Lisäksi hirveästi syyhyttää päästä taas leipomaan herkkuja tai kokkailla jotain kivaa MUTTA pakastin natisee jo nyt liitoksistaan. Vähän silti epäilen, ettei se hijasta meikää. :D Seuraavaksi ruoaksi aattelin laittaa broileripyöryköitä ja ihan rehellistä pottusalaattia, koska meillä on niitä perunoita vielä tuolla jääkaapissa.

Googlailin tässä itte asiassa just nytkin kaikkia kivoja reseptejä. :D Oi arkkupakastin ja leivinuuni, koska tet ootta mun? Pitänee ehkä sen verran kuitenki asettaa itelleni rajoja, että ensin täytyy saaha parkinson-tehtävä hyvälle mallille ja vasta sitten saapi leipoa. Ja urheillakin pitäisi kyllä. Mutta joo, seuraavalla leffan mainokatkolla meen laittamaan pyykit kuivumaan, lupaan pyhästi. Ja imuroin. Ja jotain. Ihan varmasti. :D Eli nyt! Palataan.

Ja niin, tätä tekstiähän kuvitti net kuvat, jokka kävin fotoamassa sillon yks kerta tuolta kasvitieteelliseltä puutarhalta päin.