Mirror mirror on the wall, tell me what I'm looking for.

Niinhän se taas tuli ja meni. Joulu nimittäin. Minusta se on aina ihan liian lyhyt ja menee aina ihan liian nopiaa ko oikiaan tunnelmaan pääsee vasta aatonaattoiltana joulukuusta koristellessa tai aattona pimeällä hautausmaalla kynttilöitä sytyttäessä. Olisi ihanaa saaha viettää koko joulukuu yhessä kohin ja valamistautua rauhassa siihen koko kuukauen huipentumaan, iliman kiirettä tai paineita mistään. 

No, ehkä joskus. 

Joulupukkikin muisti minua tänäkin vuonna, muun muassa sillä herätysvalolla, jota niin kovasti kaipailin, kiitos miehen. :) Koska ilimat näyttää jatkuvan yhtä paskana ko aiemminkin, se mahtaa tulla tarpeeseen. Ja koska tammikuu on usein ankia, pimiä ja pitkä ja kestää ainaki kaks kuukautta. Lisäksi sain uuen sähkövatkaimen, kattilan, laseja ja muutaman vaatteen, kynsien manikyyrisetin ja käsirasvaa, arpoja (joista voitettiin yhteensä kymppi) sekä Kenoja, joista ei olla ainakaan vielä voitettu mitään. Sekä purkin pähkinöille. :D Ja jalaksilla seisovan peilin makkariin, jotta voijaan ripustaa se seinäpeili eteiseen. Ja mikä huipuinta, saatiin molemmat tuon miehekkeen kanssa velipojalta liput Sonisphereen eli päästään kattomaan Metallicaa, joten son pääkaupungin reissu tii'ossa tuossa ennen kesää! 

Joulupukki toi myös hieman rahhaa, jonka käyttökohetta ollaan tässä ankarasti pohittu. Ylimääräset vois toki aina säästää, muttako pitäis myös puhelin korjauttaa, ostaa sukset ja toimiva rannekello, pleikkaristaki meillä haaveillaan ja ohan sitä nyt aina kaikenlaisia rahareikiä. Toistaiseksi mies saanee kuitenki tyytyä pelaamaan Gran Turismo kutosen sijasta "uusia" autopelejä Nintendolla ja tahkoamaan Mega Man nelosta ysärihittien tahtiin. :D

Tein aattona kameralakon, enkä ottanu ainuttakaan kuvaa. Ei sitä aina jaksa. Tässä kuitenki muutama satunnainen räppäsy joulufiiliksestä. 

 Tästä samasta tontusta on kuva varmaan viime vuojeltaki. :D Itte askarreltu! Ja meisin lemppari.

Tällä Bloggerilla on edelleen joku vamma säätää nämät kuvat ihan miten sattuu, tässä kuvassa on harmikseni muutenkin tarkennus Ukon nokassa mutta värit ei sentään oikiasti perseile nuin.

Ja loppukevennyksenä Jeesus, joka ilimestyi takapihalle ilimojen mentyä perseelleen. :D Jäälyhty suli, tosin nyt Jeesuskin on enää muisto vain... Tai ehkä se oli eksynyt paimen ja otti hatkat ko tajus ettei se oikia osote olekaan ihan täällä?

Jouluaattoon asti ilima oli sentään inhimillinen, nyt kaikki tiet on ihan jäätikällä, lumi sulaa ja sataa vettä. Ulos ei ole mitään asiaa ja alakaa pikkuhilijaa tämä sohovalla makaaminen, lehevojen kattelu ja suklaansyönti jo kyllästyttää. Masentaa tämä keli, ihan niinkö Oulu olis seurannu perässä tännekin... 

Kaikesta (tai sanotaanko että kelistä) huolimatta on kuitenki ollu paras joulu aikoihin ja vielä olisi tuo uusi vuosi eessä, jonka taijan tänä vuonna viettää saunomalla, syömällä ja menemällä aikasin nukkumaan. Ko ei tartte baariinkaan lähtiä, ees ex-tempore. Voin hyvillä mielin (ikävä kyllä yksin) fiilistellä sitä, että ollaan J:n kanssa katteltu toistemme naamoja jo vuosi. Viime uusi vuosi oli kyllä elämäni parhain ikinä, eikä sitä tartte ees yrittää ylittää. 

Aika kuluu hämmentävän äkkiä. Hyvässä seurassa se suorastaan lentää. J piristi eilen illalla ankeita vesisateen täyteisiö päiviä laittamalla vielä niin ihanan viestin ennen nukkumaanmenoa. Ei siinä tarvinu suuria sanoa, mutta se, että tietää olevansa toiselle tärkiä ja tekevänsä toisen onnelliseksi lämmittää mieltä pitkään. Ei tosiaankaan kannate piettää itestäänselevyytenä sitä, että toinen ymmärtää sen kuinka tärkiä on. Vaikka ymmärtäisikin, ei mikään ole enemmän pimeyttä valaisempaa kuin toisen lämpimät sanat. 

Tulukoon uusi vuosi ja olokoon se meille yhtä hyvä ja lämmin kuin edellinenkin. 

Joo, lässynlässyn lää ja nyt näkemään unia. :)

Ja hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen.

Hauska tajuta, että vuoden pimein päivä oliki tänä vuonna jo 21. päivä joulukuuta. Enkä toisekseen myöskään jaksanu raahata ittiäni, kameraa ja jalustaa vielä pihalle, joten saatteki tyytyä johonki ihan muuhun. Koirat ja lapset, meikäläisen lempparivalokuvamallit. Tässä tosin vaan koira. Yhtä rasittavia kuvata, ko niitä on vaikia saaha pysymään ees hetken paikalla, mutta sitä palakitsevampi lopputulos, ko ees yksi kuvista onnistuu. Tosin alempana olevissa kuvissa ei palijoa ollu sitä ongelmaa, kiitos joulukinkun. :D

Jostain syystä tämä Bloggeri säätää ihan itekseen nuitten kuvien väriä ja kontrastia tai jotain, koska oikiasti kuvissa ei näy tuota kohinaa ja muutenki värit on ihan pyllystä! En tiiä mikä tätä vaivaa, pitäisi varmaan lisätä kuvia sieltä Flickrin kautta, muttako seki on ihan peestä. 

No, ei se auta. Lähen kuvien herrasmiehen kans nyt pihalle, hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Äkkisyvää.

Leikin vähän eilen kameran ja jalustan kanssa. Hirviästi ei vielä ollu mitään mitä kuvata, mutta jotain kuitenkin. En tiiä mikä tuota ylempänä olevaa kuvaa vaivaa, värit on ihan päin pyllyä, Blogger ilimeisesti halusi ite fiksata sitä. Mietin vakaasti, että huomenna voisi vuojen pimeimmän päivän kunniaksi lähtiä ulos kuvaamaan ja kattelemaan, että mitä se kaamos oikiasti tarkottaa.

Kotoisaa pimeyttä. Vaikka ensimmäiset pari päivää meniki Oulun jäläkeen siihen, että neljältä iltapäivällä tuntu niinkö kello ois kaheksan illalla. Eipä mulla muuta, lähinnä oon ollu viime päivät hieman surullinen ja vihainen kaikista niistä poliittisista ehotuksista, lausunnoista ja päätöksistä, jokka ajaa tätä syrjäseutuja sorsivaa linjaa ja sitä, että kaikkien meijän pitäisi pakkautua asumaan sinne betonilähiöön. 

Mutta jouluna ei pijä surra. Ainaki vielä, ja toivottavasti jatkossaki, minä aijon sinnikkäästi viettää jouluni hilijaisuuen ja lumen keskellä ja jossain tulevaisuuessa toivottavasti kaiken muunkin aikani.

Hiljaisuus.

Joulusiivous hoidettu ja joulu on jo ovella. 

Oon tällä hetkellä hirviän laiska poistumaan kotiovesta mihinkään ja päätin, että ellei joku erikseen pyyä kylään, niin ite en kyllä tee elettäkään mihinkään suuntaan.

Ajattelin ihan vaan keskittyä sohovalla makaamiseen. Ois kyllä esseeki kirjotettavana, mutta nyt ei vaan oo mitenkään aikaansaava olo. 

Olla vaan ja ottaa ihan rennosti.

Hyvät ja rauhalliset joulut kaikille jo etukäteen siltä varalta, etten jaksa olla minkään suhteen aikaansaava enää ennen aattoa.

Me ollaan joulupukin töissä.

Mahtava aamu. Öinen vesisaje, johon nukahin, oli jossain vaiheessa muuttunu lumeksi ja kun aamulla pitkän sängyssä venkoilun jäläkeen nousin ylös ja kurkkasin verhojen raosta, oli maa muuttunut takasin valakoseksi. Nyt paistaa aurinko ja tanssahtelen täällä jouluradion tahtiin. 

Ensimmäinen loma-aamu!

Oli pakko kuvata teille webbikameralla tämmönen vammailukuvakollaasi. Tältä näyttää opintojen puolivälissä, toivottavasti pidemmälläkin oleva logopedian opiskelija! Ja kyllä, kotoiluasu päällä. Varsin riemukas, mutta silti levollinen mieli. 

Tästä etiäpäin aletaan olla voiton puolella. 

Mutta nyt jatkan tätä urpoiluani täällä, pitää vielä touhuilla yhtä ja toista tässä, ennenkö se todellinen loma alakaa.

Loppuun vielä se piisi, jonka tahtiin täällä jammasin. Oikiasti se oli kyllä Tuomari Nurmion versio Ipanapa-levyltä, joka oli vielä letkiämpi ko tämä alakuperäinen, mutta menköön nyt tällä, ko Youtubesta ei sitä toista löytyny.

Pahalta piilossa.

JOULULOMA. Luuv it. 

Sen kunniaksi glögeiltiin tyttöjen kans, sitten vähän siivosin ja pyykkäsin ja otin ihan rennosti ja sitten tuikkasin saunan nurkan tuleen (no siis sähkökiukaan lämpiämään) ja linnottauduin saunaan kauneudenhoitotuotteiden ja kynttilän, sekä siiderin kanssa. Sain kauan kauan sitten Booginalta Savon tuliaisiksi sinkkutytön kauneusboksin ja jotenki se unohtu tuonne kaapin perälle, ehin sinkusta varsin varatuksi ja muutaki, mutta tänään päätin, että on aika korkata se. 

Eli ei muutako jalaka- ja silimähauteet muhimaan ja sitten köllölleen lauteille laput silimillä ja olemaan ihan hilijaa. Hetken pötköttelyn jäläkeen sauna alako ollaki lämmin, sitten nakkasin jalat hauteeseen ja saunahunajan iholle sekä päähän ja jatkoin nautiskelua siiderin kanssa. Raaspasin jalat, ryömin suihkuun, viruttelin hunajat veks ja sen jäläkeen kuorin koko ropan kaurakuorinnalla. Ja jotta ei jäisi puolitiehen, hankkiu'uin eroon hyvin kasvattamastani talaviturkista ja kuivakuppasin.

Sen jäläkeen rasvasin jalat, naaman ja käjet ja nyt makaan siiderin ja tietokoneen kans sohovalla. Tai no, siideri on kyllä jo loppu, mutta eipä se haittaa.

Mietiskelin tuolla saunassa kaikenlaista. Ihan ensiksi sitä, että miten niin pieni ja omituinenkin huone voi olla ihimiselle niin tärkiä ja tehä onnelliseksi. Suomalaiset on vähän hulluja ja hölömöjä ko net rakentaa tommosia koppeja, jokka lämmitetään lähemmäs sata-asteiseksi, mutta ai että minä rakastan saunaa. Mikään ei rentouta paremmin. Kiristykset ja jumit suorastaan sulas pois ko vielä hieroin ihooni sen saunahunajan, jossa oli turvetta seassa. 

Sitten mietin ihimisiä ja ihimissuhteita. Ajattelin sitä, miten en oikiastaan yhtään välitä ihimisistä, joitten kanssa kaikki menee hyvin niin kauan, ko oot samaa mieltä. Mutta auta jos sulta löytyy eriävä mielipide. Minä välitän ihimisistä, jokka voi esittää eriäviä mielipiteitä, mutta kunnioittaa silti toisen mielipidettä. 

Siis oikiasti, mietitäänpä ihan tosissaan. Onko se nyt keneltäkään pois, jos toinen tykkää tehä asiat vähän toisin ko sinä. Tai tykkää siitä isästä, ko sinä tykkäät pojasta. Ja niin ees päin. Onko sillä vitunkaan väliä oikiasti ja tekeekö se sinut jotenki onnellisemmaksi, jos toinen myötäilee sinua ja sanoo, että oot ihan oikiassa? Ja todella, kuinka kovasti oikiasti uskot, että sillä jumalattomalla tingalla ja omien mielipiteittesi jankkaamisella "koska minä nyt vittu olen vaan oikiassa ja sinä väärässä" saat jotaki hyvää aikaseksi? Luuletko, että voit myyä ajatuksesi toiselle ja että se yhtäkkiä kääntääki kelekkansa täysin, ko nyt tarpeeksi tässä räiskit niitä omia mielipiteitäsi pöytään?

Tekeekö se sinut sitten onnelliseksi, että minä nyt sain sanoa viimisen sanan tässä ja olen oikiassa ja ihan sama kaikelle muulle ja mikä sinun tavoitteesi siinä on? Se, että toinen sanoo että "vittu vaikka sitten niin, oletko nyt sitten onnellinen ko minä myötäilen sinua"?

Mielipiteitä saa ja pitää olla. Ja harvemmin niistä faktoista voi kiistellä, ko net vaan on ja pysyy. Mutta mielipiteissä on se rikkaus (ja ongelma), että niitä on yhtä monta ko persereikääki, ja valitettavasti se, että sinä olet jotaki mieltä, ei tee siitä asiasta yhtä ja oikiaa jumalallista totuutta. Se, että sinulla on hienoja ja vahavoja mielipiteitä ei tee sinusta vielä mitenkään erityisen hienoa ihimistä, vaan se, että kunnioitat myös sitä, että TOISILLAKIN on niitä vahavoja ja hienoja mielipiteitä.

Se, että sinä pidät niitä paskana ja myös kerrot sen, ei todellakaan yleensäkään saa aikaan mitään hyvää. Tai no, jos se jotenkin sinua tyydyttää niin kivat sulle, mutta vastapeluria tämä tuskin kauhiasti lämmittää. 

Onko se meuhkaaminen oikiasti kaiken sen pahan mielen ja skisman arvoista?

Minä en ole sellainen ihimistyyppi, joka välittäisi siitä, mitä muut ajattelee. Olen tälle elämälle oppinut yksinkertaisesti ignorettamaan suurinta osaa ihimismassasta ympärilläni. Teen niinkö itestäni tuntuu, olen oma itseni. Jos se jotaki liikuttaa niin se on voi voi, koirat haukkuu ja karavaani kulukee. MUTTA, se ei silti tarkota sitä, ettenkö kunniottaisi toisten ihimisten mielipiteitä. Vaikka en voisi kaikkea aina allekirjottaa tai ymmärtää, ei sekään tarkota sitä, että minulla olisi oikeus dissata toista ihimistä tai sen ajatuksia.

Maailmassa on hirviän vähän ihimisiä, joiden mielipiteellä on minulle väliä. Jokaisella saa olla mielipiteensä ja se on ihan okei, mutta harvemmilta minä sitä kyselen. Otetaan vaikka tuo minun mieheke. Ainuat tyypit, joitten mielipiteellä on ollu väliä tässä jutussa, oli Leena ja Ukko. :D Ja Ukkokin on tosiaan koira, että... Leenan mielipiteellä on väliä siksi, koska luotan sen emännän harkintakykyyn ja siihen, että se on minulle rehellinen. Ja koska Leena on ihimistyyppi, joka kunnioittaa toisen mielipidettä siitä huolimatta, vaikka se olisi eriävä ko omansa. 

Vaikka met tykätään eri asioista ja tehään asioita eri tavoin, se ei merkkaa mitään. Minun ei tartte saaha Leenaa ymmärtämään maksapihivien parhautta eikä mitään muutakaan. :D Ja kyllä, voin myöntää, että net maksapihivit haisee ihan paskalle, mutta maistuu hyvälle. Ja kyllä, varmaan se minun makuaistinikin on jotenkin vajavainen, mutta näillä mennään.

Se että nämät kamraatit on antaneet siunauksensa asialle (Ukko etenkin, joka tykkää J:stä ko hullu puurosta), on ollu enemmän ko tärkiää. Kenenkään muun mielipiteellä ei oikiastaan ole ollut mitään väliä.

Paitsi ehkä Olokin, mutta met ollaan niin samaa mieltä asioista ja Olokki tajuaa juttuja, mitä muut ei tajua, että eipä se kauhian eriävää mielipidettä voisi esittääkään. :) Pakko sanoa muuten tähän väliin, että mietin tänään, että jos se vain mitenkään on mahollista, niin Olokki näyttää vielä nätimmältä videolta katottuna ko livenä. Jos voi tyttö olla nätti niin meijän Oona on!

Tämmöstä tänään joululoman kunniaksi. Ihan vaan siksi, että oli aikaa ajatella ja jaksamista kirjotella. Tai kyllähän minä näitä juttuja mietin meleko jatkuvasti ja yritän puhua sen puolesta, että voitaisiin olla toisemme paremmin hyväksyviä ihimisiä. Minä itekin, ko eipä tässä kukaan ole täydellinen. Ja siksikin, että voitaisiin jatkossa vähän miettiä omaa käytöstä ja ihimisiä ympärillämme. Nykyaikana se toisen ihimisen kunnioittaminen tuntuu vaan olevan vähän hukassa. Minä olen ite sellainen, että hyväksyn lähimmäisekseni äärimmäisen hitaasti, mutta jos sinne porukkaan pääsee, en muuta halua ko hyvää ja rakastan kertoa ihimisille ympärilläni, että välitän heistä ja kunnioitan heitä. Mutta minun luottamus toista kohtaan on hyvin herkkä ja se on äärettömän heleppo särkiä.

Se on minun syntini. Ja valitettavasti minulla on myös norsun muisti. Okei, valikoivan norsun muisti. Sanotaanko, että valtavan hyvä, mutta valitettavan lyhyt. Paitsi tietyissä asioissa.

Mutta joo, nyt jatkan sillä ajatuksella herkuttelua, että huomenna kello ei soi mihinkään epäinhimilliseen aikaan, vaan saan herätä just sillon ko itelläni huvittaa. Tai olla heräämättä, jos ei huvita. Tädää!

Talk dirty.

Iski tyhyjiö. Sain tuossa jokunen tunteroinen sitten tutkimussuunnitelmani valamiiksi (eikä se mikään masterpiece kyllä ole, mutta valamis silti) ja makasin sohovalla samalla ko tajuntaani syöpyi ajatus, että minä makaan tässä nyt ihan vaan siksi, että mulla ei oo parempaakaan tekemistä, enkä siksi, että välttelisin jonku opiskeluhomman tekemistä. 

Hurjaa. 

Ja koska minulla on joku rebel-vaihe silimässä, istun juomassa vielä iltateetä vaikka pitäisi jo olla nukkumassa ko huomenna on se viiminen kasin pinnistys, joka palakitaan jouluruualla ja glögimeisingeillä. Mutta joo, aina ei vaan jaksa. Olla järkevä. Ja kerta aattelin, etten jaksa tehä tästä taas semmosta yhtä kuvatonta läpinää toisten joukossa, aattelin jakaa teille kuvan yhestä toisesta masterpiecestä. 

Oon hyvä alottamaan joitaki hommia ja erittäin surkia saattamaan loppuun. Aijoin niistä piirrustushommista selitellä täällä, mutta eihän tässä ole kerinny/jaksanu/viitsiny/muuten vaan hotsittanu. Päätin nyt sitten kuitenki laittaa jakoon jotain, jonka oon saattanu valamiiksi ja mikä on myös viimeisin tuotos tällä rintamalla. Kuva on huono ko se ei ole mikään skannaus vaan kameralla napattu, mutta olokoon. Surusilimä. 

Seuraava taideteos luvassa arviolta keväällä 2018. Oon hieman tuulella käyvä kopiokone.

Eipä siitä sen enempää, eikä minullakaan kyllä kauhiasti asiaa ole. Huomenna ko printtaan kandin tutkimussuunnitelman ulos ja palautan sen, takki on aika tyhyjä. Arvatkaapa nukunko perjantaina niin pitkään ko huvittaa (eli ainaki kaheksaan)? 

Mutta nyt meisi lähtee nukkumaan ja potemaan sängyn pohojalle huonoa omaatuntoa siitä, ettei jaksanu viiä roskia eikä olla muutenkaan tehokas. Mutta hei, minä oon sentään tänään tapetoinu ruotsin pakettiin semmosilla kiertoilimauksilla, että oksat pois. Enkä muuten todellakaan aijo nähä unta kandin tutkimussuunnitelmasta ens yönä. 

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Burn burn burn.

Päivän lyhyet afasian tenttiin lukemisen välttelyn ohessa (no okei oon minä lukenu jo monta tuntia, pijän taukoa).

On hienoa olla niin kääpiö, että voi ostaa pikkujoulumekon (jota ei siis ees tartte) henkka maukan lastenosastolta. No mutta hei, ei maksanu ko viistoista euroa! Pikkujoulumekko pitkillä hihoilla ja isolla kauluksella, mee likes. Laihtumisen myötä alakaa aina palella ja minimaaliset vaaterätit talavella alakaa tuntua huonolta ajatukselta. On myös hienoa tilata kahavilassa cappuccino, jota ei osaa juua koska sen mukana tulee jotain ylimääräsiä härpäkkeitä? Oikiasti, mitä sille suklaapalalle ois kuulunu tehä? Lisätä kahavin sekaan vai nauttia sellaisenaan? Yleensäkin on ihan loistava ajatus sopia rehevit keskustaan sillon, ko pitäisi olla kotona lukemassa afasian tenttiin ja lähteä keskustasta nuin kaksi tuntia suunnitellusta ajasta myöhässä kotia kohti. Vaikka ei sillä, arvostan sosiaaliset suhteeni kyllä tenttejä korkiammalle ja oli sitä paitsi oikeen mukavaa nähä Marjuskan kans pitkästä aikaa.

On myös kiva lukia tuntitolokulla afasian tenttiin huomatakseen, että nenä vuotaa, palelee ja päätä särkee ja todennäköisesti huomenna aamulla on kuumetta kolmeysi ja pakkasta viistoista ja tenttiin pitäisi lähtiä. Pyörällä. Ihimettelinkin, että miten se eilinen tosi kevyt jalakareeni meni jotenki erityisen perille ko oon kävelly tänään niinkö pingviini ja sohovalta nouseminen sekä sille laskeutuminen tuottaa kohtuutonta tuskaa. 

No, tällä hetkellä mittari sanoo että 36,9 eli ei vielä kuumetta mutta odotamme tilanteen kehittymistä. Pitäisköhän lyyä elämä risaseksi ja lämmittää sauna nytkö siellä vielä lauteet on (isännöitsijältä kuulin huhua että net saattaisi lähtiä sieltä kävelemään, siksi että VIEMÄRISTÄ tuleepi kissan kusen haju, no kyllähän se lauteitten vaihtaminen saattaapi tähän vaivaan auttaa, erikoista tuo miesten logiikka...) 

Eipä solovata miehiä. Arvostin oman ukkoni (sen vähemmän karvasen) tänään arvoon arvaamattomaan ko tulin ahistuksissani tyhyjään kotiin, jossa piti alakaa tehä salaattia ruualle ihan ite, eikö se valamistukaan itekseen sinne jääkaappiin? Eikä vaatteet viikkau'u pyykkitelineestä tai muutakaan tämmöstä tapahu. Plus että tarttisin vähän haleja ja pusuja ja tsemppiä. Ja rauhalliset unet iliman perkeleen kandin tutkimussuunnitelmaa, jota tein taas koko viime yön. Harmi ko se ei oikiasti edisty siitä yhtään, enkä minä saa levättyä. No kuka nyt yöllä haluaisikaan nukkua. 

Eilen illalla tein sitä tutkimussuunnitelmaa muuten ihan oikiasti ja työuupumuksesta lukiessani diagnosoin itelläni ja läheisilläni opiskelu-uupumuksen. Yleinen väsymys kaikkeen, joka ei selity millään yksittäisellä asialla? Jep! Kyynistyminen? Asenne opiskelua kohtaan muuttuu, se menettää merkityksensä? Ding! Aikaansaamattomuuden tunne? Aikaansaaminen vähenee, olen huonompi opiskelija kuin muut? Ding ding, päävoitto!

Ehkä pitäisi kandin sivubisneksenä alakaa tutkia logopedian opiskelijoitten kokemaan opiskelu-uupumusta, tunnistin kyllä itteni siitä ko aina vaan väsyttää vaikka kuinka nukkuis ja mitään ei jaksais tehä, tenttiinlukemattomuuesta ei ees jaksa välittää ja mikään ei vaan nappaa ja hommat ei tuu tehdyksi ja sitten vaan mietin että oon huono opiskelija ko en pysty samaan ko muut. 

Niinpä niin. 

Lisäksi koen jatkuvaa häiriötä muistin toiminnassa ja muutenkin kognitiiviset taidot on heikentyneet, ajatus ei kulije ja mm. aivoissani sijaitseva Emmi-suomi-Emmi -keskus on huomattavasti heikentynyt. 

Saako kaheksalta mennä nukkumaan? Pitäisi varmistaa vielä se aamun kuume lukemalla omat muistiinpanot tenttiä varten ennen sitä. 

Joo, laitan saunan lämpiämään ihan uhallaki, koska palelee ja meen sitten ehkä nuQ.

On kuin puuttuisi siunaus sen.

Viikon elämäntapa- ja terveyspläjäys, jossa käyään läpi suurin piirtein kaikki ruokavaliosta liikunnan kautta tukeviin keinoihin, olokaatte hyvä.

On taas tullut aika hieman summata tätä jokseenkin laiskasti edennyttä elämäntaparemonttiani, jota on muuten jatkunut jo yli kolome kuukautta. Oikiasti net kolome kuukautta ois tullu täyteen jo viime viikonloppuna, mutta koska olin reissuillani, en saanu aamupainoa ja mittoja, joten päätin säästää sen seuraavaan viikonloppuun vasta. Ja sitten ite asiaan.

Paino: 53,0 kg 51,9 kg 50,5 kg 49,9 kg 49,4 kg

Lantio: 86 cm 84 cm 84 cm 84 cm 82 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm 62 cm 61 cm 60 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm 71 cm 71 cm 71 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm vas. 51 cm, oik. 51,5 cm vas. 51,5 cm, oik. 52,5 cm vas. 50,5 cm, oik. 51,5 cm

HURRAA lantiolta on lopultakin lähteny senttejä! En tiiä tuon mitan tarkkuuesta, mutta kuitenki se oli vähemmän ko aijemmin! Tästä kertonee myös ehkä se, että vetäsin itepäisyyspäivänä yhet farkut jalakaan, joita en oo pitäny varmaan vuoteen. Tosin muistelin vasta jäläkeenpäin, että taisin kyllä vähän venyttää niitä tuolin selekänojalla, että en niin tiiä voiko tätä nyt laskia taisteluvoitoksi. :D Mutta ihan positiivista kuitenki se, että tulokset näyttää tältä, vaikka takana ei olekaan ihan pedantti viikko ja viikonloppu.

Ihan älyttömän hyvin ei siinä mielessä tosiaan ole kyllä menny, että oon syöny nyt viikon ajan aika palijon karkkia (vaikka oikiasti kuuluisi syyä vaan joulukalenterin suklaat :D) ja muutenkaan en oo enää herran aikoihin syöny täsmällisesti niin, etten söis yhtään herkkuja tai että hiilarit ois minimissä. Aivotoiminta ei ois varmaan kestäny sitä (siis hiilarittomuutta, iliman herkkuja niinki pärjää) ko oon muutenki ollu ihan jäässä viime aikoina. Oon myös juonu kahtena eri kertana yhdet saunasiiderit, ja aijoin juua eilenki, ostin jopa Stockalta ihanan lasipullossa olevan Magnersin ja mitäs kummaa, sitten en halunnutkaan juua sitä. Enkä tuota Crowmooria, jonka ostin itsenäisyyspäiväksi. :D Siispä päätin säästää Magnersin jouluaattoon. 

No mutta, pointti onki siinä, että ei olla veetty millään "dieetillä", vaan opeteltu normaalia syömistä, joka kantaisi läpi elämän. Kohtuutta. Ja oikiasti se on kyllä aika heleppoa, jos hetkeksi ees pysähtyy miettimään, että haluanko nyt oikiasti tämän suklaan tai pullan tai siiderin tai jonku, huomaa, ettei välttämättä haluakaan, mutta olis vaan ollu ottamassa sitä kuitenkin. Koska tavat on niin pinttyneitä, että kahavin kans pitää mutustaa jotain ja saunan jäläkeen voi ottaa saunasiiderin. Minulla tuli eilen ainaki ihan rehellisesti paha olo, ko testasin yhtä joulujuttua, johon liitty karkkia ja muuta ja tuli sitten napsittua muutama karkki siinä samalla ko tein tätä koetta. Alako öklöttää kaikki se sokeri ja muu, mitä oon tässä viikonlopun aikana syöny. Hyvä, tulee siis rajat vastaan eikä putki jää päälle. 

Niinpä pistin sitten illalla ennen saunan lämpiämistä urheiluksi ja tein meleko säälittävän lyhyen reenin selälle, rinnalle ja olokapäille sekä siihen päälle pienen vatsareeniin vaan tajutakseni, että meikäläisen vatsalihakset nyt vaan on ihan paskat ja niille olis pakko alakaa tehä jotaki. Systemaattisesti aina jotenki välttelen niiden reenaamista, ko se ei vaan ole kivaa. Muutenki on taas vierähtäny pari viikkoa niin, ettei oo tullu reenattua eikä muutenkaan harrastettua muuta ko hyötyliikuntaa. Hyväksyn sen, etten aina jaksa, mutta en sitä, että olisi ollut mahollisuus reenata ja en vaan saanu aikaseksi.

Pitäisi olla reippaampi. Jos tänään kävisi lenkillä ja yrittäisi tässä suht aamusta reenata jalat, niin tulisi sitten tällekin viikolle vähän urheilusuorituksia. Ainuana positiivisena asiana voin sanoa sen, että oon kuitenki kaikesta huolimatta jaksanu venytellä aika hyvin ja estäny sillä ahistavia niska- ja hartiaseu'un jumeja, vaikka hieronta olisikin poikaa kyllä.

Ja positiivisia vaikutuksia olemukseen ja painoon sekä kenties mittoihinkin tuo se, että eilen tein saunan yhtey'essä imukuppihieronnan itelleni. En koskaan saanut veettyä sitä kuuria loppuun asti juuri sellaisena kuin olisi pitänyt, mutta tulin siihen tulokseen, ettei meikän oikiastaan tarvikaan. Tämän hetkinen jalakojen ulukomuodon ero verrattuna aloitushetkeen on huima. Ja meikäläisen mahakin on littanampi kuin ehkä koskaan. En tee kuppausta enää säännöllisesti päivittäin, mutta yritän muutaman kerran viikossa jaksaa, koska siitä tulee tosi mukava olo ja kun aijemmin aloitin reisien imuuttelun tosi varovasti, voin nykyään lintata koko kupin ihan täysillä kiinni reiteen, eikä imu siltikään tunnu enää miltään. Lähinnä tosiaan vaan mukavalta. Aijemmin olisin itkenyt verta moisesta. Eli mitä voimme päätellä tästä: ei selluliittiä, tai hyvin vähäisissä määrin! Koska imuuttelu sattuu juuri siellä, missä sitä sellua ja ylimääräistä on. Ja tämä imuuttelu on myös siitä loistava juttu, että jos tulee nautittua suolapitoista evästä ja eleltyä ja oleiltua niin, että roppiin kertyy nestettä, on kuppailun avulla äärimmäisen heleppoa normalisoida tilannetta. Eli ei muutako käsittelee reidet, peban ja vatsan ja tarvittaessa vaikka jotain muutakin vielä (max. 20 minsaa) sekä muistaa nauttia runsaasti vettä (koska alakaa janottaa) ja takaan, että jonkun ajan päästä alakaa pissattaa ko nesteet ja kuonat lähtee liikkeelle. Minulle kävi eilen juurikin nuin, että heräsin yöllä siihen tunteeseen ko suu on aivan kuiva ja siltikin pitää lähteä myös vessaan. Tämä toistui usiamman kerran ja vaikka se häiritteeki nukkumista suunnattomasti, olin silti lähinnä vaan tyytyväinen, ko tiesin että aamulla nestepöhö on tiessään.

Summa summarum, suosittelen siis kuivakuppauksen tai imukuppihieronnan kokeilemista kaikille, joilla on haaveissa pudottaa painoa tai päästä eroon selluliitistä. Ko net yhistää liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin muutenkin, tuloksia tulee. Itessäänhän tämän menetelmän avulla ei "laihu", mutta ko ylimääräset nesteet lähtee liikkeelle ja poistuu, toimii se hyvänä potkuna painon pudotukselle ja tukee prosessia. Sekä sellua tämä ainaki meikällä on todistettavasti auttanu hävittämään. MUTTA, korostan, yksinään tällä ei välttämättä ole niin suuria vaikutuksia, tai en tiedä ko en ole pelekkää kuppausta käyttäny, vaan se toimii terveellisten elämäntapojen tukena. Eli terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikuntaa ja vähemmän esimerkiksi alkoholia. Ja jos oletta epäileväisiä, niin ottakaa niitä inhorealistisia valokuvia vaikka omasta pebastanne ja olemuksesta yleensä. Net auttaa huomaamaan muutoksen ja pitämään pään kärryillä siinä mitä tapahtuu, sekä silloin ko tapahtuu valtavia suht lyhyessä ajassa että myös silloin, ko tehdään pienempää fiksausta. Ja net inhorealistiset valokuvat useimmiten myös lopettaa sen oman kropan suhteen todellisuuskielteisyyessä elämisen.

Huh, tulipahan taas sepustus. Loppukaneettina voin sanoa vielä sen, että kantsii myös olla ittelleen armollinen, eikä tuijottaa aina niitä asioita, mikkä on huonosti. Ite oon tässä tappanu sitä viimistä kiloa ja teheny siitä niin suuren numeron, että oon unohtanu kattoa kaikkea sitä, mikä on jo varsin mallillaan. Rakastakaa ja arvostakaa ittiänne siis kuitenkin sellaisina ko ootte, ja puhukaa ittellenne kauniisti. Hyväksykää net asiat, joille että voi mitään ja tehkää kehostanne hyvä paikka olla.

I've been away from you too long.

Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille.

Itsenäisyyspäivä hurahti eilen hyvin perinteisesti, alotettiin aamu riisipuurolla, karjalanpiirakoilla ja munavoilla, sekä Finlandia hymnillä. Sitten käytiin viemässä Intiön hautausmaalle sankarihaudalle kynttilä ja vaan oltiin. Illasta kokattiin ruuaksi bataattiranskiksia, uunilohta ja korvasienikastiketta ja sytytettiin kynttilä etenkin J:n ukille ja muille sotien sankareille. 

Jälkkäriksi herkuteltiin vielä Lidlistä ostetut jälkkärit, miehelle suklaajälkkäri ja mulle valehtelematta paras tiramisu jonka oon ikinä syöny, sekä käperryttiin kattomaan itsenäisyyspäivän juhulia telekkarista. Loppujen lopuksi katottiin koko juttu sitten loppuun asti ja sen jäläkeen lähettiin ajelemaan autolla ja kuuntelemaan Parasta Ennen. Yöllä lämmitettiin vielä sauna ja meikäläinen simahtiki aika tehokkaasti sen jäläkeen, ko olin taas aamulla heränny seittemältä. :D Minä ja minun vapaapäivät ko en kuitenkaan pysty nukkumaan sen pijempään ko normaalisti, tosin vapaapäivissä on se hyvä puoli, ettei tartte lähtiä mihinkään, vaan voi ihan rauhassa alakaa touhuta jotain ko kaikki muut vielä nukkuu.

Tänään oon teheny jouluostoksia ja seuraavaksi varmaan alan touhuilla muutaman lahjan pakettiin ja muuta pientä joulukivaa. Tai voisin myös tietysti vähän heilutella puntteja ja vaikka tehä kandin tutkimussuunnitelman... 

Onneksi päivä se on huomennakin ja joka päivä senkin jälkeen. Aika tosin vaan saattaa loppua nuitten koulujuttujen kohalla kesken mutta. Oon ite nyt päässy semmoseen kivaan joulutunnelmaan, etten jaksa välittää enää mistään. Rakasta tätä itsenäisyyspäivää ko se tuo aina kivan katkoksen tähän joulukuun alakuun, hetken rauhoittua ja pikkuhilijaa valamistautua jouluun. Ja ohan se muutenkin ajatuksia herättävä päivä. 

Ulukona palaa vieläki lyhyssä kynttilä, joka sytytettiin eilen illalla ja on kivan lämmin ja turvallinen fiilis. Kävin tänään jopa keskustan jouluhyörinässä pyörähtämässä ja löysin muutamia oleellisia juttuja, mutta niistä juttua ehkä myöhemmin. Joululahajat on nyt kuitenki ostettu, harmi vaan, että osa tulee postipakettina ja laitoin net menemään suoraan kotia päin ko en tienny, että ehtiskö net tulla ennenkö lähetään joululomalle. 

Kotona pitää muutenki varmaan urakoida itelle kaikkia gluteenittomia leivoksia ja ostaa täältä lähtiessä mukaan gluteenittomia juttuja. Tai no, en kyllä taija haluta muuta ko karjalanpiirakoita ja jonkun jälkkärikakun. 

Eilen iski kyllä vähän koti-ikävä, mutta onneksi ei tartte enää kauaa odottaa.

No mutta, pitääpi tässä ruveta touhuamaan jotain, ettei mee ihan sohovalla makaamiseksi. Jos huomisen vaikka pyhittäisi sitten niille opiskelujutuille.

Ave Maria.

Joskus se valittaminen ja ittensä kääntäminen niin, että nurja puoli nousee päälle vaan auttaa. Oon nyt saanu ruotsin juttuja touhotettua, perehyttyä hieman kandin mahollisiin artikkeleihin ja tehtyä tutkimussuunnitelman tekemisestä suunnitelman. Enää puuttuu, että joku toteuttaisi sen. :D Mutta on palijon helepompi hengittää, ko on ees jotenki konkreettisesti edistäny sitä. Lisäksi on satanu uutta lunta, joka on suurin piirtein syöny sen sairaan liukkaan jääpinnan allensa ja liikkuminenki on taas helepompaa ja ulukona valosaa.

Tänä vuonna en aatellu jaksaa väsätä joulukalenteria, ko minulla ei vaan oo tullu mitään maatakaatavan mahtavaa ideaa, jota toteuttaa.

Joten en jaksa alakaa vääntää mitään. Kattokaa vaikka The Joulukalenteria, niin minäki teen! Mutta voisin näin ensimmäisen päivän joulukuuta ja ensimmäisen adventin kunniaksi klikkailla tähän vähän kuvia. Osa on vähän tärähtäneitä ko en jaksanu täällä pimey'essä hirviästi kikkailla. Olin viikonlopun hoitamassa karvakamuani Sisua, mutta kämpille päästyäni riehuin hieman täällä, kävin jäätävän pohojoistuulen saattelemana kaupassa (ai miten niin "ei siellä vielä toppatakkia tartte"), ostin hieman tykötarpeita (ja lasten nahkakinttaat halavalla, kiitos pienistä käpälistä, toppakinttaissa jääty käjet pyöräillessä, mutta eipä jäävy näissä nahkakinttaissa) ja touhuilin hieman lisää. Lopputulos on tässä:

Keittiön pikkuikkuna on ko luotu tämmösille jutuille. Kuusia, lunta, hiutaleita ja karkkia.

 Porsaita äitin oomme kaikki! Nämät lumihiutalepossut on vaan niin symppiksiä. Ja näitä on myös kylyppärin ovessa, en vaan jaksanu erikseen kuvata.

Hiutaleita ja pari syräntä. Tervetuloa hemma. Ovessaki on muuten kranssi, puuta, käpyjä ja koivun tuohesta leikattuja tähtiä sekä hieman kimalletta, mutta en vaan jaksanu käyä kuvaamassa sitä. Se on kyllä killunu siellä jo piemmän aikaa, ko se ei oo minusta varsinaisesti mikään joulukranssi. Jos haluatte tietää tarkemmin minkälainen, menkää Prismaan, sieltä niitä saa.

Epätarkkoja lumihiutaleita peilissä. Tykkään vaan näistä yksilöistä ko nämät on niin harvinaisen onnistuneita ja säännönmukasia, toisin ko meikän lumihiutaleet yleensä.

Rakkautta ja lämpöä. Tunnelman muutoksen voi saaha aikaseksi ihan pienillä jutuilla.

Ja sitten, voi sitten, tiiättekö sen jutun siitä moposta joka lähti lapasista ja syöksy rotkoon? Tää on just se juttu. Kaikkihan lähti siitä, ko leivoin niitä pipareita ja taikinaa oli niin palijon, että lopulta en enää jaksanu tehä possuja. No, leikkasimpa sitten taikanasta käsivaralla seinät, katon, seiniin pari ikkunaa, oviaukon ja oven ja sitten vielä kaulitsin loput taikinasta maaksi. Ja löin net uuniin. Ja koska tämä meikäläisen piparitaikina gluteenittomana käyttäytyi täysin hallitsemattomasti, osa pipareista tuli ulos uunista ihan normaaleina, osa täysin tunnistamattomaksi levenneinä, jäin jännityksellä oottamaan, että mitä tuleman pitää. 

Yllättäen osat ei sitten kuitenkaan levinneet kovin pahasti, vaikka pinta vähän halakeilikin. Muutamaa palasta tasasin hieman pitsarullalla lämpimänä. Osien jäähyttyä sulatin sokeria, liimasin palat yhteen, poltin sormen ja tadaa, siinä se mökki sitten oli! Persoonallisesti hieman kenollaan ja rakoja vähän siellä ja täällä ko käsivaralla tehdyt, levinneet palat ei ihan sopineet yhteen. Ja nyt tänään sitten hieman innostuin koristelemaan sitä. Laitoin mm. savupiipun jäläkiasennuksena (J valitti ko sitä ei ollu) ja tilikitsin nurkat. Ja siinä se koko komeus nyt sitten seisoo. Sanoisin, että tuosta meikäläisen taikinasta tehtynä erittäin suuri saavutus. :D

Joo, mikä lastenneurologisperäisten tentti, minä koristelen nyt piparitaloa ja laulan joululauluja Spotifyn tahtiin...

Saatiin Leenalta vielä kolomas joulukalenteri meijän talouteen. Omani on perinteinen Fazer, J:llä on Itse ilkimys -kalenteri 25 luukulla (:D ), joka oottaa vielä kaapissa herran kotiutumista ja tämä Muumi on kuulemma puoleksi meijän. Avasin siitä luonnollisesti ekan luukun tänään, joten pitää varmaan jättää seuraava J:lle. Karkkiaki on nyt kulhossa!

Tein olokkarin seinälle tommosen pienen asetelman. Suojaa ja lämpimiä ajatuksia. Kaikki koristeet onkin oikiastaan niitä meikäläisen viime jouluksi jämäpaperista ja pahavista askartelemia. Makkarin ikkunassa roikkuu myös net tähtinauhat jokka tein viime vuonna, mutta niistä oli ihan mahottomuus saaha tässä valaistuksessa järkevää kuvaa. Uskon tässä joulun tunnelman luomisessa pieniin juttuihin. Tuon enkelin oon saanu viime jouluna lahajaksi ja oveen ostin kranssin ko sellaisen voi nyt laittaa ja siellä sattui vielä olemaan naulaki, sekä nuita jouluisia tekstiilejä oon ostanu, mutta muuten en usko siihen, että täytyisi koko rahan eestä törsätä voidakseen luoda jouluisaa fiilistä. Monesti se on aika pienestä kiinni. Esimerkiksi nuot punaset sydämet on minusta aivan ihania ja net on tosiaan leikattu sellaisista jämäpaloiksi jääneistä pahaveista, joista ei ois oikeen muuta enää saanu aikaseksi.

Ai että, alan jopa saaha hieman jouluisista ajtuksista kiinni.

Mutta kattokaappa sitten tätä! Leena on joku maailman höperöin ja aikaisti meikäläisen joulua aika monella viikolla ostamalla meikälle koiranhoitopalakaksi tämän:

Kyllä, maailman hienoin hattivatti-laukku ikinä! Meikäläisen uus yliopistolaukku, joka mulla piti ostaa itelleni, mutta tässä kiireessä ja kaikessa muussa rahanmenossa unohtu. Kyllä meisin nyt kelepaa!

Oli kivaa touhuta viikonloppuna vähän jotaki muuta ko yleensä, leikkiä röhkivällä possulla ja saaha karvasia haleja ja kuolasia pusuja (sekä ihimetellä miten vaikiaa saunan lämmittäminen voi olla :D), mutta kyllä oli viikonlopun jäläkeen mukava tulla kotiaki. Varsinkin ko muistin olla lähtiessäni sen verran aikaansaava, että vein roskat ja pyöräytin tiskikoneen. Enkä jättäny valoja päälle viikonlopuksi. Nyt kyllä väsyttää oikeen urakalla, en tiiä palellutinko itteni tuossa kauppareissulla vai iskeekö se vaan takasin, että eilen oli pakko valavoa kahteentoista ja ilimottautua puheviestinnän kurssille, mutta aamulla silti herättiin Lirun kans ennen kaheksaa. 

Oli se valavominen kyllä tuskaa. Olin kymmeneltä ihan valamis sänkyyn, etenkin ko la aamuna noustiin ulukoilemaan ja keittelemään kahavia jo puoli kaheksalta. Tuijotin vaan ihan koomassa jotain Jutta ja puolen vuoden superdieetit -maratonia. Saattaapi tänään uni siepata jo meleko aikasten. Tenttiin olisi ehkä pitäny lukia mutta nääh, mitäpä sitä hulluja. Luen vissiin huomenna. 

Nyt ehkä kääriy'yn vilttiin, keitän teetä ja jatkan koomailemista sohovan nurkassa.

Arkihuolesi kaikki heitä.

Voiski heittää. 

Olin tässä suunnitellu kirjottelevani yhtä ja toista, mutta koska tämä (onneksi) jo loppua kohen kääntyvä viikko on esitellyt yhtä ja toista enemmän ja vähemmän paskaa muuttujaa, on motivaatio kirjottaa ollu täysin hukassa. Itte asiassa motivaatio _yhtään mihinkään_ on hukassa. 

En oo urheillu, enkä teheny yhtään mitään. Väsyttää vaan ja tämä viikko on kestäny ainaki vuojen ja jokainen aamu on ollu yhestä tai toisesta syystä toistaan paskempi. 

Lisäksi nuot ilimat käänty taas asteelle helevetti ja on niin liukasta, että kallo halakiaa jos ees aattelet ulos menemistä. Plus että tuulee niin lujaa, että hiuksetki lähtee päästä. 

Opiskelujutut jumii. Maanantaina tai alakuviikosta olin vielä pakkoaikaansaava ja kirjotin erityiskysymyksen tehtävän valamiiksi sekä selevitin afasiologian välitentin opettamalla edellisenä iltana J:lle faktoja afasiasta, mutta nyt jumii taas. Joka päivä oon yrittäny tehä vähän kandin tiedonhakua ja mulla on kasa artikkeleita koossa, mutta niiden läpikäyminen ei kiinnosta yhtään.

Niinkö ei kiinnosta sekään, että pitäisi kirjottaa ruotsin 150-sanainen raportti ohojelmista, joita oon kattonu syksyn aikana. Tai ruotsin 20 minuutin esitys. Tai ensi viikon lastenneurologisperäisten tentti. Afasiakuntoutuksen erityiskysymys, noup. Puhumattakaan nyt jostain afasiologian lopputentistä ja ruotsin loppukokeesta sekä siitä KANDIN TUTKIMUSSUUNNITELMASTA. 

Tämä viikko on menny lamaannuksessa ja vitutuksessa ja siinä, että väsyttää, palelee, en jaksa. Motivaatiota tehä mitään ei oo ko liian monta muuttujaa hinkkaa niskassa ja epätietoisuus vituttaa. Kun piti tehä oikeita asioita, todellisuuskielteisesti leivoin pipareita ja piparitalon. Lamaannun vaan koko ajan lisää siitä, että huomenna on kaks viikkoa aikaa, jonka sisällä pitäisi tehä kaikki tämä. Huomenna lähen toki kivasti kattomaan yhden puuttuvan Parkinson-erityiskysymyksen luennon, koska se on pakko käyä kattomassa, että saa suorituksen, vaikka oppimistehtävän oon teheny jo ajat sitten. Vaikka eihän met ees voija tietää, meneekö sekään läpi kun tuntuu, että se oli niin paska. 

Ens viikolla pitäisi päästä harkkoihin ODL:lle kaheksalta aamulla, eikä minulla välttämättä olekaan autoa käytössä silloin niinkö luulin. Niinkö en välttämättä pääse kotiakaan sitten ko tämä kaksi viikkoa on ohi autolla, kuten alunperin suunnittelin. Kaikki liikkuu ja järisee ja stressaa ja rahatilannekin on ihan paska ja voi olla sitä myös jatkossa. Tämän hetken ainua ajatukseni on se, että olisi pitäny käyä kaupasta hakemassa koristeita, joita vois liimata piparitaloon. Ei suinkaan se, ettei muuten oo maitoa. Ei juuri nyt jaksa miettiä päivää kauemmas. 

Perkele ko ei ees pääse mitenkään päin joulufiiliksen vaikka kuinka yrittäis ko kaikki tyhymät asiat ahistaa niskassa ja ulukona on nuin paska keli. 

Seuraavaksi lämmitän saunan, menen sinne ja siellä päätän, että kaikki paska saa jäähä tähän ja nyt ja huomisesta etiäpäin alan purkaa tätä sontaläjää pala kerrallaan. Tähtään siihen, että ittepäisyyspäivänä voisin olla ihan itepäinen ja tekemättä mitään (ei voi olla, voiko sekin olla jo ens viikolla?) Net asiat, joille en voi mitään, jätän ihan omaan arvoonsa ja päätän mennä näillä, mitä on. 

Ja toivon oikeen kovasti, että sataa puoli metriä lunta, tulee pakkasta, tapahtuu ihime, löyän jostaki motivaation ja saan hirviästi aikaseksi ja muutenki elämä pelastuu nyt ja epätietoisuus lakkaa heti! Jostain vois myös iskiä joulufiilis. 

Jos minusta ei kuulu, niin elekää ihimetelkö. Sosiaalisuus ei kiinnosta nyt yhtään, eikä mikään muukaan oikeen ylimääränen ja mieli on meleko ailahtelevainen. Keskityn ennemmin nyt hetken olennaisempiin juttuihin, paitsi tietenki jos tulee akuutti avautumisen tarve. Toivon kuitenkin, että tämä oksennus riittää siivittämään minut lentoon hetkeksi! Ehkä, jos fiilis paranee, voin kertoa vaikka niistä muutamista kivoistakin jutuista, joita oon touhunnut viime aikoina. 

Mutta nyt, sauna lämpiämään ja sitten kaikki pahat henget saa jäähä sinne. Ehkä vielä parit angstijoululaulut tähän.

Aikaisin aamulla.

Ennen kaheksaa lauantaiaamuna heräämisessä parasta on se, ettäkö nouset ylös, keität kahavit ja laitat hieman valoa (sopivasti, ei liikaa), on ihana tsillailla yksikseen ko koko muu talo ja maailma tuntuu vielä nukkuvan. 

Minusta on varmaan oikiasti tullu vanaha ko nautin tämmösistä asioista. Hyvin nukutusta yöstä ja aikasesta aamusta. Saa tehä aamurutiineja ihan kaikessa rauhassa eikä oo kiire minnekään.

Joo, jatkan Halv åtta hos mig kattomista. Hyvää aamun jatkoa kaikille!

Tonight is the night you're gonna get the best.

Sanon nyt tämän aivan sivistyneesti enkä ees hajoile ollenkaan. Oulussa on hieman lunta. 

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE.

En meinannu pysyä aamulla housuissani (enkä itte asiassa pysynykään, aamulla ko kiskoin leggareita jalakaan niihin ratkes haaroihin valehtelematta meikäläisen pään kokonen reikä, se niistä leggingseistä) ko katoin ikkunasta ulos ja huomasin valakian peiton maan pinnassa. Ihanaa, jes jes jes.

Kumpa tämä nyt vaan olisi pysyvä ilimiö. 

Tämän valakosen ilimiön ja sen kunniaksi, että Uleåborgissa oli tänään joulunavajaiset, sisustin minäki vähän tunnelmaa tähän koloon. 

Tein ex-tempore tämmösen härpäkkeen keittiön pöy'älle, saa nähä onko tämä pysyvä ratkaisu. Punainen (vinoon ommeltu) kaitaliina Prismasta.

Makkariin nakkasin toisen, jouluisemman puuverhon (kyllä, olen kuullut hieman huomautuksia tästä puujutusta :D) ja parit tyynyliinat. Verhot bongasin Ellokselta enkä voinu tosiaan sinne jättää ko alennustaki sai, tyynyliinat on tarttunu Prismasta ja Kärkkäiseltä mukaan.

Olokkarin puolellakin vähän punastuttaa. Vanahat tutut jouluverhot ja uusi punertava tyynynpäällinen. Kiitos Kärkkäinen punaisista Taimi-tyynynpäällisistä!

Kyllä nyt kelepaa, ens viikonloppuna voi sitten ripottaa vielä vähän lisää joulun tunnelmaa ihan luvan kanssa. Nyt tuli otettua vähän varaslähtö. Mutta ei se mitään! 

Mutta nyt, koska oon tänään opiskellu vielä ihan liian ahkerasti ja pessy pyykkiäki (kauppaan en jaksanu lähtiä) ja Parasta Ennen! päätty juuri, meisi lähtee kuorsaamaan. Ja ai niin, oppinu muuten myös että oikiasti radio-ohjattavat autot maksaa ihan sikana ja niitäki voi tuunata ja ostaa niihin uusia osia. Ja vaihtaa renkaita.

Khyllä vain!

I know I found the promise man.

Pakko tulla taas nollaamaan ja höpöttämään jotain ihan turhaa ja kuvia ette muuten todellakaan saa. :D Tänään oli pyöräki niin jäässä, että vaihteetkaan ei toiminu ja hyvä jos jarruttamaan pysty. Ihana Oulu, ensin on kostiaa ko enpäs sano missä, ja sitten iskee pakkanen. Syväjäädytti pyörän, roudasin sen pyörävarastoon, jospa se siellä vaikka toipuisi sen verran, että huomenna pääsisi liikkeelle. 

Aamulla pyöräillessä tuli myös mieleen se juttu, minkä unohin hanipöön kanssa eilen Prismalla käyessä. Ai niin perkele, piti ostaa paremmat hanskat. Terveisin nimimerkki sormet paleltu.

Ja reijet kans. Neljä astetta pakkasen puolella, saako laittaa toppahousut? Ehkä tulee luntaki? Tuleehan? Jooko?

Joo, en tiiä kumpi pehemittää meikäläisen aivoja enemmän, tämä jatkuva opiskelu vaiko Scooterin luukutus. Kirjotin tässä tämänpäiväisen erityiskymyksen luentojen oppimispäiväkirjan osan ja piti lopettaa siinä vaiheessa, ko en osannu kirjottaa enää yksinkertaisiakaan sanoja oikein. Sitten menin keittiöön kaatamaan kaurahiutaleet lattialle, kannattaa muuten ehottomasti tehä se vasta sitten ko on jo imuroinu. Lisäksi mikkään tavarat ei enää pysy meikäläisen käsissä ja muutenki oon varmaan vaan erittäin vaaraksi ympäristölleni. Lisäksi vaihoin just Gigi D'Agostinoon. 

Normaalisti vejän tässä vaiheessa vuotta ihan angsteissani yliannostusta jotain todella synkkää ja melankolista (tai sitten joululauluja), mutta nyt on vissiin jääny joku ylienerginen Duracell-pupu -vaihe päälle? Äsken haaveilin oikiasti Basic Elementin Promise Manin tahtiin, että huomenna perjantaina heittäisin humppaa jonku kyy'issä pitkin Sallan kuollutta raittia ja joisin kalskaa. Ja menisin Kämppikseen. 

Aika utopistinen mielikuva ottaen huomioon, että oon muutama sata kilsaa (OIKIASTI ihan randomi keskeytys, mutta meijän jääkaappi vinkuu tosi kovaäänisesti ja häiritsevästi, onko tämä normaalia ja tekeekö kenenkään muun jääkaappi tämmöstä??? RAIVOSTUTTAVAA) väärässä suunnassa, kuskia ei kuitenkaan olis, kalijaakaan en voi enää juua eikä Kämää enää oo. 

Surullista. 

Jostain kumman syystä kiskoin tässä myös semmosen ajatuksen mieleeni, etten oo vieläkään maksanu sitä sähkönsiirtolaskua, vaikka oon jo muutaman kerran aikonu. 

Joo, päätän tämän jutun arvoiseensa lopetukseen. Anteeksi jo etukäteen. :DDDDD Maailmankaikkeu'en kaikista ärsyttävin mainos ikinä tuunattuna meikäläisen tämän hetkisellä olotilalla. Olokeeppa hyvä. Ja anteeksi. 

I feel hardcore.

Saa nähä yllytinkö jonku flunssapöpön hyökkäämään nyt ihan satasella kimppuun, ko kastuin tänään vesisateessa oikein urakalla (kengän pohojassa on REIKÄ ja toinen tohoveli oli ihan märkä) ja sitten piti vielä polokia kotia ja totta kai siinäki sai vähän vettä niskaan. No, kurkku on ollut vähän ikävän tuntuinen aamuisin huolimatta c-vitamiinitankkauksesta ja pakuriteestä (ei ole jaksanu taipua mihinkään hunaja-inkivääri-valakosipulijuttuihin), mutta totta kai piti sitten vetässä tässä tänään vielä pieni jalakareeni, koska tuntui siltä, että tartten energiabuustausta ja jopa JAKSAN tehä jotain. 

Jos jaksaa reenata ees joka toinen viikko niin sehän on ihan hyvä, korostan edelleen, että täällä on pimiää ko paviaanin perseessä. Lasken sen varaan, että teen torstaina selekä-rinta-olokapäät ja taas se käsipäivä (hyvää päivää) plus vattat jää varmaan tekemättä. :D No eikä! Perrrrrrkele. 

Oon muuten ihan vakavissani lähössä hakemaan itelleni tommosen herättävän kirkasvalolampun. Tälle nauraa kyllä naurismaan aijatki, mutta minkäs teet. Pitänee vaan oottaa, että J tulleepi Ouluun, niin pääsee hakemaan ihan jostain liikkeestä paikan päältä, eikä tartte tilata. Toki voi olla, että oon jo siihen mennessä muuttanu mieleni sen tarpeellisuuesta, mutta ainaki tällä hetkellä se tuntuu ihan must-hankinnalta. 

Saattelin terapianki tänään valamiiksi. Paitsi että unohin tyystin tiputtaa kirjekuoret postilaatikkoon. Mihinkään muuhun en oo oikein osannu tänäänkään tarttua, kävin siivoamassa ja ko pääsin kämpille, kello oliki jo viis.

Alakuperäinen aikomus oli laittaa lisää piirrustuksia näkösälle, mutta nyt en kyllä enää mitenkään jaksa. Jääköön se hamaan tulevaisuuteen siis. Muutenki tässä taas lähinnä vaan mietin joululahajoja ja suunnittelen juttuja. Palijon kivempaa ko mikään järkevä. Väsyttääki taas niin palijon. Ajatuski lähti katkolle ja lujaa. Taijan kuitenki nyt hieman ryhistäytyä ja kattoa ees hetken jotaki oikeita juttuja, kuten maksaa sähkönsiirtolaskun ja semmosta. 

Palataan. Meinasin kirijottaa, että palellaan, mutta eihän täällä Oulussa semmosesta ole pelekoa.

Minun tuulessa soi.

Ohhoijakaa. Voisin tälläkin hetkellä tehä ruotsin tehtävää, tai viimeistellä terapian loppuarviota tai jopa reenata, mutta sen sijaan makaan ihan koomassa sohovalla juomassa pakuriteetä ja kuuntelen Kaija Koota. Käynnistymisvaikeuksia tähän viikkoon? Jep. Aamulla yllätin itteni pääsemällä seittemältä suht pirtiänä ylös sängystä, mutta väsymys iskiki sitten vasta luennolla. Ja siitä asti oon tuntenu oloni enemmän ja vähemmän zombiksi. Katottiin eilen illalla lehevaa telekkarista ja jossain vaiheessa iltaa alako ahistaa ajatus siitä, että seuraavana aamuna täytyy taas kiskoa ittensä ylös ko on pimiää ja luotaantyöntävää ja tekisi mieli vaan jäähä kahavikupin kans sohovan nurkkaan vilttiin kääriytyneenä. 

Minä niin todellakin tarttisin semmosen herättävän kirkasvalolampun, että tästä elämisestä täällä Oulun pimiää-ko-persrei'ässä -vyöhykkeellä tulisi ees jotenki päin jotain. Lunta, lunta, lunta, perkele oisko se liikaa vaajittu, että saisin LUNTA?! 

Oisi se, terveisin kuus astetta lämmintä ja vettä sataa. 

Niinpä niin. Meikäläisellä on kaikki kaamosmasennuksen oireet ja tämähän ei ole tervettä, ko olen kotoisin paikasta, jossa on talavisin enemmän pimiää ko valosaa, eikä se ole ikinä haitannu minua mitenkään päin. Väsyttää koko ajan, vaikka kuinka nukkuis niin se ei riitä, aamuisin ei meinaa päästä kirveelläkään ylös sängystä ja sosiaalinen kommunikaatio aiheuttaa ajoittain ongelmia ko tekisi mieli lähinnä murahdella. Lisäksi minulla ei ole juuri näläkä, paitsi jos jotain tekee mieli, niin se on sitten suklaata tai jotain muuta hiilaripitoista höttöä. Ostaisin itelleni joululahajaksi sen prkleen lampun, muttako just nyt, seuraavat nelijä viikkoa itte asiassa, oisi net kaikista kriittisimmät hetket.

Seuraavat nelijä viikkoa on nimittäin net, jokka täytyy taapertaa ennen joululomaa. Tämän viikon haasteina siivouskeikka, erityiskysymys ja sen oppimistehtävä sekä kandijuttuja. Plus terapian loppuun saattaminen. Tänään oli loppukeskustelu ja nyt pitäisi vielä huomista varten fiksata loppuarvio lopulliseen kondikseen. Hankalaa, ko vaan leijun terapian arvosanan eli vitosen lumoissa. Pitäisi kyllä nyt vähän skarpata ja hoitaa koko pläjäys kunnolla loppuun asti. Lisäksi voisi tehä ensi viikon ruottin kotitehtävän jo nyt, niin voisi sitten taas elää hetken todellisuu'essa, jossa ruotsia ei ole olemassakaan. Keskiviikkona saan naisvieraita yökylään yksikössä, päästään pitkästä aikaa puhumaan höpöhöpöä ko yksi pohojoisen vaimo tulleepi kylään. Ihanaa! Viikonloppuna saatetaan myös tehä kylästelyreissu miehen kans, mikä oisi seki ihan mukavaa vaihtelua. Ja perjantaina ainaski kyllä silitän (kyllä, voi että, silitän, J toi mulle silitysrau'an ja -laudan) ja laitan jouluverhot ikkunaan.

Seuraavalla viikolla on afasiologian välitentti ja mitä ilimeisimmin myös kandin tutkimussuunnitelmaa pitäisi työstää meleko hyvälle mallille silloin. Ai niin, minulla on muuten mitä luultavimmin kandin aihe ja se on jotain puheterapeuttiseen työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvää! Oon tästä kyllä ihan pähkinöinä, ko samalla tästä aihekentästä tulee mitä todennäköisimmin meikäläisen gradun aihe. Haastava aihe, ko tutkimusta on suht vähän, mutta luulen seleviäväni, koska tämä on ylivoimaisesti kiinnostavin juttu kandin tekemisen saralla hetkeen. Tälle viikolle oon myös merkannu kalenteriin siivoamista ja lakanoitten vaihtoa (kyllä, niitä ei muista ellei kirjota kalenteriin!), mutta nethän on pelekästään positiivisia juttuja. Viikonloppuna meenki sitten yhen karvalapsen lapsenvahiksi ja sillon teen varmaan myöski kandijuttuja ja luen ahkerasti seuraavan viikon lasten neurologisperäisten kommunikoinnin häiriöitten tenttiin. Ja sunnuntaina laitan joulujuttuja ekan adventin kunniaksi. 

Seuraava viikko alakaaki afasiaan liittyvällä erityiskysymyksellä, jonka oppimistehtävät ja palautusajankohat on vielä enemmän ja vähemmän auki. Tiistaina tekasen sen lasten neurologisperäisten tentin, johon oon viikonloppuna ahkerasti lukenu ja keskiviikkona sitten esitetäänkin Olokin kanssa 20 minuutin mittainen ruotsin esitys, joka ollaan luonnollisesti jossain välissä ennen tätä tehty ja valamisteltu. Sitten on afasiologian demo ja harkoissa käyään tutustumassa ODL:llä, kunnes koittaa ittepäisyyspäivä ja saa hieman huokasta (tai sitten ei, luultavasti luen jo afasiologian seuraavan viikon tenttiin. JA PAH!)

Niin, seuraavalla viikolla onkin sitten tiistaina afasiologian tentti, sekä keskiviikkona ruotsin loppukoe. Häätyypä sillon palauttaa myös ruotsin kotona katseltujen ja kuunneltujen juttujen koontilomake, sekä raportti siitä. Ja jotta ei menisi liian helepoksi, perjantaiksi pitää muistaa tehä lasten neurologisperäisten itsearvio ja KANDIN TUTKIMUSSUUNNITELMA, ko joululomanihan alakaa siis 13. joulukuuta. Tai no, oikiastaan sen kandin tutkimussuunnitelman vois palauttaa jo tuossa torstaina, niin ei tarttis sitten enää lähtiä lipastolle erikseen. Sillä viikolla tekis sitten vielä siivouskeikan, nauttis viikonlopusta ihan rauhassa ja lähtis ehkä sunnuntaina kotia.

Ajatuksissani olen jo siellä. <3 

Tai saunomassa hanipöön kans ja puhumassa akkojen juttuja, laittamassa verhoja ikkunaan ja nauttimassa siitä vastasilitettyjen verhojen tuoksusta, joka tuo mieleen ihan joulun. Syömässä ittepäisyyspäivän riisipuuroa ja leipomassa piparkakkuja. Joulusta nyt puhumattakaan. 

Mutta ei se auta. Onhan tässä tullut tämä viikonloppu huokastua, torstaina kotiu'uin lipastolta joskus puoli seittemältä, mutta perjantai oli onneksi vapaapäivä. Käytiin pyörähtämässä Mao Tse Tungin ja hänen siippansa päämajassa tuolla naapurikaupungisosassa tupareissa. Tehtiin ruuaksi pitsaa, lämmitettiin sauna, kuunneltiin Parasta Ennen!:iä ja pelattiin laivanupotusta. :D Lauantaina laiskoteltiin, käytiin vähän kävelyllä ja laiskoteltiin lisää, sekä tehtiin piirakkaa ja katottiin leffoja. Eilenkin oli hieman myrskyisästä säästä mukava rentoilupäivä. Muutama ressitekijä tässä on koittanu hiostaa niskassa, mutta kaippa sen elämän on pakko kantaa? Niin minä ainaski luulen. J toi myös taas näillä vapailla omia tavaroitaan vielä tänne, alakaa jo näyttääki siltä, että sekin asuu täällä. :D 

No mutta, pakko ehkä nyt ryhistäytyä ja tehä net tämän illan hommat alta pois, sängyllä oottais kasa viikattavaa pyykkiäki ja tiskikoneenki vois tyhyjentää. Onneksi minulla on niin ihana mies, joka on täällä näppärästi imuroinu ja tänään taas teki ruuan, siivosi keittiön ja muuta kivaa. 

Ei muutako tsemppiä kaikille tänne pimey'en keskelle. Koitetaan jaksaa ja pärjätä. 

PS. Kuvia ei oo ko ei jaksa ottaa pimey'estä kuvia ja se vallitsee nykyään meikäläisen ympärillä aamulla ko pyöräilen lipastolle ja iltapäivällä/illalla ko tuun sieltä pois.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Tämä päivä kulminoituu kyllä ehottomasti siihen, että elämässä tarttee olla vähän pinksua ja Emmiyttä. 

Niinpä oonki paitsi esimerkiksi pinksua pitsarullaa, punkkupulloa, kahavia, muumirasiaa ja hauen muotoista piparimuottia, myös mukavaa iltaa rikkaampi. :) Vaikka oonki tämmöne aika antisosiaalinen myyrä, on välillä ihana kuttua ihimisiä kylään ja varsinki ko näitäki naisia saapui ihan sankoin joukoin.

Kiitos jokaiselle osanottajalle, teitte illasta hirviän kivan!

Kuvia ei oo ko aina ei jaksa riehua kameran kans. 

Nyt pitäis jaksaa mönkiä kylyppäriin puunaamaan naamaa puhtaaksi ja hamppipesulle, että jaksan huomenna aamulla mönkiä (huoh) ruotsin tunnille ja olla skarppina. Not.

Always hardcore.

Päätin tänä aamuna sen kunniaksi, etten jaksanu lähtiä kasin luennolle, punnita itteni ja ottaa mitat, koska en sunnuntaina sitä muistanu. Tai muistin käyä vaa'alla, joka näytti silloin 49,8 kg ja tänään se vaaka sitten herjasi pattereitten loppuvan, mutta vilautti mulle lukemaksi vielä 49,9 kg. Eli tiiäppä tuosta sitten, tämä paino näyttää nyt seilailevan ihan kevyesti tässä useita satoja grammoja päivästä riippuen, edellisellä puntarikäynnillähän se oli jopa kauniit 49,6 kg. Laitetaan nyt kuitenki se kaikista viimeisin paino tuohon "viralliseen" taulukkoon.

Paino: 53,0 kg 51,9 kg 50,5 kg 49,9 kg

Lantio: 86 cm 84 cm 84 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm 62 cm 61 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm 71 cm 71 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm vas. 51 cm, oik. 51,5 cm vas. 51,5 cm, oik. 52,5 cm

Muuten ihan jees fiilis, en tiiä onko reisissä tapahtunu muka jotain lihaksen kasvua vai onko net sittenki lihonu vai mittasinko vaan strategisesti hieman eristä kohasta ko viimeksi, mutta lukemissa on kasvua. En ole kuitenkaan huolestunut. Vyötäröltä on edelliseen kertaan nähen häipyny sentti, mutta tuo perkeleen lantio! Miten se voi aina vaan olla tuo sama 84 cm? Minen ymmärrä. Olen ihan varma, että oon saanu sulatettua pötsiäki pienemmäksi ja samoin jenkkiksiä sekä nuita lantioläskejä mutta ei, aina se vaan on tuo sama lukema, jonka mukaan mitään muutosta ei oo tapahtunu? Alakaa pikkuhilijaa jo kummastuttaa, jos oon hävittäny semmoset kaks kiloa jonneki ja muka yhtään siitä ei oo lähteny lantiolta. 

Mutta niin se mittanauha vaan ittepintasesti väittää. Oon laskeskellu, että se 49 kiloa vois olla ihan semmone hyvä päätepysäkki ja se on ollu meikällä tavoitteena, siihen on eri päivien punnituksen mukaan nyt vaihtelevasti jäljellä semmonen 600-900 grammaa, joten lantiolla tulee pikkuhilijaa kiire, jos se meinaa ehtiä tähän juttuun mukaan. Tai sitten meikän on vielä kiristeltävä vähän lisää. Haluan minun loputki housut tuolta kaapista käyttöön ja net ei mahu, ellei lantiolta lähe ylimääränen! Tai mahtuu, mutta puristaen ja en tykkää siitä. Argh, hajottavaa tämmönen! Miksi se pitää nuin ittepintaisesti tuosta vararavinnostaan kiinni? 

No, ei se auta ko jatkaa hyväksi havaittua linjaa ja toivoa, että sieltäkin lopulta net läskit lähtee kävelemään. Tänään aijon kuitenki ihan luvan kanssa hieman herkutella. Ensimmäiset emännöimäni juhulat ikinä! Vaikka eihän nämät ees ole mikkään juhulat, oon vaan kuttunu muutaman naisen kylään, mutta silti. Mutta nyt pitäisi ruveta tekemään järkeviä juttuja, ettei mee tämä aamu ihan plörinäksi, ko en kerta sinne afasiologiaankaan jaksanu lähtiä. Tuli nukuttua niin surkiasti su-ma välisenä yönä, että eilinen aamu ja päiväkin vielä oli ihan hirviä, niin tänä aamuna oli sitten pakko ottaa vähän takasin. Plus että nyt oisi hyvää aikaa väsätä se Parkinson-juttu valamiiksi ennen kandiohojausta. Eilinen meni vähän niinkö lepäillessä, chillailin lipastolla vapaan iltapäivän innoittamana ja palautin hoitokertomuksen, vaikka senki deadline olis vasta huomenna. Unohin nähkääs, että olin aikonu käyä aikasten kaupassa ja valosan aikaan lenkillä, ko ei tarttenukaan tehä ruotsin haastattelusta mitään kirjallista koontia. 

Mutta nyt, asiaan!

Okei, pakko kyllä sen verran vielä valittaa, ettei muutenkaan ole ihan paras päivä ko eilen illalla huomasin naamassani kaheksan (8) ! uutta pientä finnin tynkää ja totesin hieman alakuloiseen sävyyn, että teini-ikä palaa näköjään takaisin. Tämän ehkäisykapselin hormonit alakaa selevästi vaikuttaa siis, finniongelmasta näin laajassa mittakaavassa oon kärsiny viimeksi vuonna kivi ja kirves. Jos silloinkaan. Onneksi nämät on niin pieniä, eikä mitään peukalonpään kokoisia paiseita. Enkä siltikään (ainakaan vielä, taas perinteinen puuhun koputus) vaihtaisi tätä kapselia mihinkään, parin viikon tiputtelun jäläkeen menkat sano bye bye eikä niitä oo enää kuulunu. Eivätkä toivottavasti tule takaisinkaan. :D Muutenki limakalavo-oireet alakaa pikkuhilijaa hellittää ja onhan tämä nyt vaan ihanan huoleton.

Mutta nyt, oikiasti, asiahommien ääreen.