Ohikiitävää, ikävä ja riemu.

Aika on taas vierehtänyt nopiampaa ko sen oisi sallinut, oon back in business at Uleåborg ja ulukona on aika ruma ilima ja meikäläistä väsyttää. Meinasin änkiä tähän jotain kuviakin, mutta sitten päätin, etten jaksa kuitenkaan. Plus että unohin skannailla piirustukset ollessani skannerin äärellä. En tosiaankaan tykkää olla naimisissa tietotekniikan kans ja se kostautuu aina hetkittäin, muttako on aina niin palijon parempaaki tekemistä. Kuten leipoa lohipiirakkaa ja syyä sitä valakkarin kans ja kattoa lehevaa sohovalla maaten. Tai leipoa juustokakkua ja haukkailla sitä Irish coffeen kans. Reseptejä ei oo luvassa, ko nämät oli kaikki semmosia sovellutuksia, joita ei oo kirjattuna mihinkään ylös.

Tästä päästäänkin sujuvasti aiheesta toiseen, kävin nimittäin tänä aamuna puntarilla ihan siitä ilosta, että ei tullut viime viikolla sen kanssa palijoa seurusteltua. Olin ihan varma, että jumissa ollaan, mutta yllätyksekseni se näyttikin 50,1 kg! Hiiop, kannattee selevästi juua viintä, syyä herkkuja ja vähän karkkia ja muutenki ottaa rennosti, paino tippuu näköjään suorastaan itestään. :D Hiilareitaki oon natustanu naamaani palijon enemmän ko normaalisti, mutta muuten veelly ihan perusmeiningillä ja tämä tulos kyllä tosissaan hämmentää meikäläistä. Urheillutkaan en oo kauhiasti, mitä nyt muutamat lenkit koiran kans ja siivonnu muutaman tunnin autotallia ja varastoja sekä vieny kuorman kaatopaikalle.

Tein ainuastaan yhen reenin viime viikolla. Kirjottelin keskiviikkona, että reenailut jää käjen takia välistä, mutta torstaiaamuna heräsin siihen, että käsi tuntu ihan normaalilta, ja niinpä vetäsinkin pienet kyykkäilyt päiväni alakuun (pikkutangolla tosin, ihan vaan varmuuen vuoksi). Huomasin vetäväni pitkiä toistosarjoja ihan kevyesti ja se kostautuikin sitten seuraavana iltana, ko etureidet ja pakarat oli niin hellänä, että muistutin lähinnä pingviiniä yrittäessäni kävellä johonkin suuntaan. Käytiin perjantai-iltana hieman ajelemassa makiaisella ja kuuntelemassa Parasta ennen! -shöy, enkä meinannu päästä autosta enää parin tunnin istumisen jäläkeen pois ko tuntu, että jalat on niin tönkössä. :D

Muuten meikäläisen syysloma oliki tosiaan kaikenlaista sekalaista touhuilua, ruoanlaittoa ja leivontaa, oravia, lunta, vesisajetta, saakelin paskaa ajokeliä, kylästelyä, vanahoja tuttuja, Motonettiä, viherkasveja ja monen monta muuta ihimeellistä asiaa. Kotiutuminen tänne sujui erittäin paskan iliman saattelemana ja kolomen ruokakaupan kautta (enkä siltikään saanu gluteenittomia karjalanpiirakoita iltapalaksi!) ja tänään ollaan mettästetty valurautapata sekä talavirenkaat pyörään (semmone pieni muutaman tunnin shoppailureissu). Meillä on hieman poronlihaa pakkasessa, josta J pyöräytti käristyksen täksi päiväksi. Nautittiin se asiallisesti puikulapottujen (eivät tosin olleet sallalaisia) ja puolukkahillon kera, lisukkeeksi olisi kaivannut lähinnä hieman mummon ohorarieska, jota minä en ees toki voi syyä enää. Nyyh. Täytyy tunnustaa, että viikonloppuna oli pakko syyä yksi pala lohikeiton kera. Kärsimys oli sen arvoista. 

Nyt yritän taas kovasti orientoitua jälijellä olevaan opiskeluviikkoon, joka ei oo kyllä mitenkään kauhian raskas, mutta oisi kiva jatkaa tätä lomailua edelleen. Meikäläisen ajatukset on kovasti suuntautuneet jo lähestyvään jouluun, mutta just tällä hetkellä net kaihoaa lähinnä tuonne makkarin puolelle ja sänkyyn. Huomenna voisikin taas ottaa arjesta niskalenkin ja kaiken opiskelutouhuilun lisäksi vaikka pessä pyykkiä, ko pyykkikoneki on taas käyttökondiksessa. Nyt öitä!

Minä kysyn, saanko luvan, sinä nyökkäät, sinä nyökkäät.

Keskiviikko, mikä ihana lumisajepäivä!

Minulle asennetiin käteen eilen ehkäisykapseli, ko edellinen käyttämäni yhdistelmäehkäisy alias Nuvaring -renkaat osoittautuivat pitkässä juoksussa netkin meikäläiselle sopimattomiksi, kuten e-pilleritkin aijemmin. Koska myös hiljattain tajusin, että yhdistelmäehkäisy ja aurallinen migreeni ovat no no -kombinaatio (oikiasti, miten voit käyttää yhdistelmäehkäsyä monta vuotta, iliman, että kukaan tulee kysyneeksi moista asiaa?), oli keltarauhashormoniin siirtyminen oikiastaan ainut vaihtoehto. Kierukkaan en vielä halunnu ja pillereitä en muistaisi/jaksaisi napsia, joten päädyin testaamaan tätä kapselia sitten.

Tehoa riittää kolomeksi vuojeksi, aijemminkin voi ottaa pois jos haluaa ja hintaa tuli kertaostona semmone 189 euroa, eli tullee pitkässä juoksussa huomattavasti halavemmaksi ko esim. nuot meikäläisen renkaat, jokka kustantaa kolomelta kuukau'elta about 46 euroa. Haittoja ei kauhiasti pitäisi vuotohäiriöitä lukuunottamatta olla (en pistäisi pahaksi, vaikka meikän menkat häviäisi kokonaan, jatkuva tiputtelu ei niin kauhiasti kiinnosta, mutta katotaan nyt), vaikka kyllä siellä paketissa näytti lukevan kaikkia lihomisen kautta laihtumiseen, finneihin, kutinoihin ja haluttomuuteen. :D 

Laittaminen ei puudutusta lukuunottamatta tuntunut laisinkaan ja puudutuskin oli lähinnä hetkellisesti epämiellyttävä pistos, niinkö rokotus tms. Sen jäläkeen en oikiasti havainnu mitään, avustamassa ollut terkkarikin nauroi, että ei taija pahemmin sattua ko ainaki näytät niin rauhalliselta ja sanoin, että ei kyllä tunnu yhtään mitään. Homma oli nopiasti ohi ja nyt jäläkeenpäin käsi on ollut hieman kipiä. Käteen jäi laittamisesta pienenpieni reikä, jonka kastelemista pitää välttää pari päivää. Mustelmaakin vähän pukkaa ja käsi on tosiaan vähän kipiä, mutta siinä kaikki tältä erää. 

Sen verran käskettiin kuitenkin välttää hikoiluttavaa liikuntaa ja urheilusuorituksia, että jätin sitten tänään väliin jalakareenin, jonka oisin kyllä enemmän ko kovasti halunnu tehä. Käsi tuntu kuitenki ärtyvän imuroimisestakin jonkin verran, että aattelin olevan parempi kattoa ko katua. En varmaan uskalla kyllä reenailla ollenkaan tällä viikolla, sääli sinänsä, ko oisin kyllä kovasti halunnu. Ja koska ulukona tulee lunta suurin piirtein vaakatasossa, oonkin tänään pyöriny lähinnä keittiössä. Keitin ruuaksi hernekeittoa ja kruunasin sen pannukakulla sekä omenapiirakalla. 

Hernekeitto

pussillinen kuivattuja herneitä (huuhtele ja liota 2 litrassa vettä yön yli)

350-500 g palvikinkkua (tai muuta sianlihaa)

1 sipuli

2 tl suolaa

½-1 tl meiramia

muutama maustepippuri

Keitä herneitä liotusvedessä pienellä teholla noin tunti, lisää hienonnettu sipuli, jatka keittämistä vielä vähintään tunti. Noin puoli tuntia ennen valmistumista lisää pilkottu palvikinkku ja maustepippurit. Jos käytät kypsentämätöntä sianlihaa, lisää se keittoon kypsymään samaan aikaan kuin sipuli. Lisää tarvittaessa vettä ja mausta valmis keitto suolalla sekä meiramilla.

Vaikka oonki sitä mieltä, että paras hernekeitto tulee leivinuunissa kypsyttämällä kinkun luusta, käy tämäkin tällaisen kylymän päivän lämmikkeeksi ja on ehottomasti parempaa ko mikään purkkiversio. Sähköuunissa hauduttaminenkin onnistuu, tällöin keitto valamistuu melekeen ittekseen, kunhan muistaa välillä tarkistaa, ettei se pääse kuivahtamaan.

Gluteeniton pannukakku

4 dl glut. jauhoja (Sunnuntai)

1½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl suolaa

8 dl maitoa

2 munaa

50-100 g voita tai margariinia sulatettuna

Yhdistä maito ja kananmunat, lisää kuivat aineet ja lopuksi sulatettu rasva, sekoita hyvin. Anna turvota hetki ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Olin vähän jännässä sen suhteen, että mitä tästä tulee, ko gluteenittomat vohovelit ainaki tarttuivat vohovelirautaan tehokkaasti, mutta tämä maistui ihan tavalliselle pannukakulle ja oli erittäin hyvää, suosittelen. Ohjeen tiesin kyllä hyväksi, sillä olen ruukannut tehä tällä pannaria aijemminkin, mutta vehenäjauhoista. Herkuttelin hernekeiton päälle parilla palaa tätä mansikkahillon kera. Kotipolttoinen hillo oisi kyllä kruunannut kokonaisuu'en, nyt jou'uin tyytymään siihen kuuluisaan äitien tekemään.

Sen verran tuhti olo tuli siitä toisesta palasta, että täytynee kuitenki lähtiä käymään iltalenkillä, jos tuo lumisaje tuosta vaikka vähän rauhottuis iltaa kohen. Omenapiirakan tein tällä mustikkapiirakan ohojeella, paitsi että luonnollisesti korvasin mustikat omenoilla (jotain kotimaisia) ja ripottelin pinnalle sokeria ja kanelia. Omenapiirakan tein ihan vaan vehenäjauhoista, gluteeniton onnistuisi varmasti vaan vaihtamalla jauhoja. Ihan siksikin tavallinen versio, etteipähän tartte sitä itte syyä ko tässä on nyt taas oltu kuitenkin sitten löysällä linjalla syömisten suhteen tämäkin viikko (mietin, että kerta oon syyslomalla niin karjalanpiirakat, hyvä juusto, pala pannaria tai lasi viiniä ei voi tappaa). Yritän kuitenki pääasiallisesti syyä normaalisti, niinkö oon syönyki, mutta sallinut muutaman "herkun". Eli paino pysynee edelleen siinä 50,5 kilossa tämänkin viikon, mutta pysyköön. Mietin, että viikonloppuna voisi ehkä jopa tehä iteki jotain juustokakkua ja naatiskella siitä Irish coffeen kans, mutta saa nyt nähä. Loman jäläkeen pitää sitten taas ihan OIKIASTI kiristellä, ko on tuo jouluki tulossa. :D Vähän mietinki, että ei taija tämä syysloma mennä tiukalla linjalla, mutta eipä se elämä nyt _niin_ vakavaa ole.

Kuppaillu oon myöskin lähes joka päivä, eilen jätin väliin ko en oikein tienny passaako se tämän kapselin kans, mutta tänään aattelin taas kupata, ko enpä minä käsiä käsittele. Viime la ja su jäivät myös sattuneesta syystä välistä. :)

Että tämmöstäpä meikäläisen syyslomaan tänään, palataan taas!

Puhu äänellä jonka kuulen.

Heippa kaikki!

Oon kotiutunu tänne Salla-huudeille ja ehkä pikkuhilijaa selevinny myös viikonlopun aiheuttamasta jäätävästä väsymyksestä, joten aattelin tulla vähän huutelemaan juttuja. Täällä on talavi, tänä aamuna pakkasta oli meleko reippaasti ja luntakin on hieman maassa. Kauan se tuskin kestänee, mutta nautitaan nyt ko vielä voi. Oulussakin oli lähtiessä talavi, jou'uin paleltumaan melekeen 45 minsaa ulukona junan ollessa myöhässä. 

Mutta voisin tosiaan palata hieman perjantaihin. Meillä oli kivaa, syötiin hyvin, valakkari (Jacob's Creek Semillon Chardonnay) passasi just bra tekemämme kanasalaatin kanssa ja Irish coffee sekä Olokin tekemä juustokakku kruunasi herkkuhetken. Keikalla riitti menoa ja näitten emäntien kans ei muutenkaan tuu tylsää, kiitos mahtavasta illasta tytöille! Vaikka oonki meistä nuorin, otti ilta osansa kyllä ja paras osa oliki ehkä se ko pääsi uutukaisen palleron kyytissä kotio ja omaan sänkyyn nukkumaan miehekkeen viereen, joka teki ex-temporemutkan Ouluun, oikiastihan meillä oisi ollu rehevit sovittuna vasta tälle viikolle. :D Tai sitten se on vaan se omenakossu Spritellä... Sitäkin tuli muutama lasillinen naukkailtua.

Koska mulla oli vähän ylimääräistä aikaa ennen partyihin siirtymistä, päätin kerranki hyödyntää kameran jalustan olemassa oloa ja ikuistaan illan "outfitini". Muistin taas, miksi toiset meistä on siellä kameran eessä ja toiset takana... Meistä tytöistä ei tietenkään muistettu ottaa mitään yhteiskuvia eikä kuvia muutenkaan illasta, johtuen siitä, että oikia puhelin on poissa pelistä tällä hetkellä.

Hymyily nätisti! Voe vattu että sitä pitää aina vääntää tuo naama mutrulle ja roppa solomuun, miksihän se onki niin vaikiaa? Puhumattakaan siitä, että perse on niin leviä, ettei se meinaa ees mahtua kuvaan. :D

Henkilökohtainen suosikkini. Asettelet ittesi hyvin sohovalle, pöyhit tukan ja koitat hymyillä ja juuri ko kuva pitäisi napsaista, jalusta keikahtaa putken painosta eteenpäin ja sensuroi pääsi. Tai sitten se naama vaan oli yksinkertaisesti niin kauhia...

Otos numero en ees enää muista. Tukka, hymy, käsi, ryhti, jalat ja täydellinen otos on valamis! Tai ainaki melekeen, jos olisi vielä muistanut suoristaa makkaralla olevan mekon..

Uusintayritys, asento hieman eri, mutta mekko edelleen makkaralla. Lopulta ko sain mekon suoristettua, naama ei enää teheny yhteistyötä. Joten luovutin. Ja näillä mennään. :D

Mitä tulee leipomuksiin, joita vein tarjottavaksi, no, niitä en tietenkään muistanut kuvata. Mutta iloksenne voin kuitenkin paljastaa reseptit täällä.

Gluteenittomat karjalanpiirakat
2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 - 1 dl ruokaöljyä

lisäksi täytteeksi noin litra riisipuuroa
1 kananmuna

Yhdistä kulhossa vesi ja psyllium, anna turvota noin 10-15 min. Lisää suola ja jauhot sekä lopuksi öljy, sekoita. Vaivaa taikinasta pöydällä noin 3 cm paksu tanko, josta leikkaat 2-3 senttiä pitkiä palasia. Pyöritä palaset palloksi, laita pöydälle tattarijauhoja ja kaulitse pallero kerrallaan ohueksi pyöreäksi piirakkapohjaksi. Lisää täytteeksi nokare riisipuuroa, johon olet sekoittanut kananmunan. Rypytä reunat ja siirrä pellille leivinliinan alle odottamaan paistamista. Myös leipomista odottavat pallerot kannattaa pitää liinan tai halkaistun pakastepussin alla, etteivät ne kuivu leipomista odottaessa. Paista joko leivinuunissa ilman leivinpaperia tai sähköuunissa mahdollisimman kuumassa hetken, niin että piirakat saavat hieman väriä. Kasta kuumat piirakat maito-margariini tai maito-voi -seokseen ja nosta vetäytymään.

Taikina oli mielestäni meleko samanlaista käyttäytymiseltään kuin tavallinenkin karjalanpiirakkataikina, joskin se ehkä halkeili vähän helpommin. Taikinasta tulee varmasti ihan normaalin kokoisia piirakoita, ite tein cocktail-kokoisia, taidot oli vähän ruosteessa. :D En myöskään lisännyt puuroon ollenkaan kananmunaa porukkamme yhden ruokavammaisuuden takia, eikä se kauhiasti haitannut menoa. Hyviä olivat! Ja kestävät myös pakastamisen. Alkuperäisen ohojeen mukaan tulee arviolta nuin 30 piirakkaa, riippuu tietysti kuinka isoja/pieniä tekee, ja litra riisipuuroa pitäisi riittää näihin. Ite tein ohojeen puolitettuna, ko minulla oli niin vähän valamista puuroa, eikä se ihan riittänyt kaikkiin, joten pari viimeistä täytin paistetuilla ja maustetuilla quorn-kuutioilla ja raejuustolla. :D Erikoisia, mutta ihan hyviä.

Gluteenittomat juustosarvet (18 kpl)

1,5 dl vettä tai maitoa (laktoositonta)
2 tl psylliumkuorijauhetta
0,5 dl tattarijauhoja
4,5 dl karkeita gluteenittomia jauhoja (Sunnuntai)
0,5 dl juustoraastetta (minulla Polar 5)
1 tl leivinjauhetta
100 g laktoositonta margariinia

Täyte: juustoraastetta (Polar 5)
Pinnalle: munaa, halutessa unikonsiemeniä

Sekoita psyllium veteen/maitoon, anna turvota. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään, lisää ne ja juustoraaste nesteeseen, sekoita. Nypi joukkoon pöydällä pehmennyt margariini, vaivaa kunnes taikinasta tulee tasainen. Anna taikinan levätä noin 20 minuuttia jääkaapissa. Jaa taikina kolmeen osaan. Taputtele/kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä ohuiksi pyöreiksi levyiksi, jaa kuuteen osaan. Ripottele juustoraastetta palasten leveämpään päähän, rullaa aloittaen kolmion leveämmästä päästä ja muotoile sarviksi. Nosta pellille ja voitele kananmunalla, ripottele päälle halutessasi unikonsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Näistä tuli mielestäni maun puolesta hyviä, mutta koostumus on kyllä erilainen näin tavallisiin juustosarviin tottuneena. Nämät myös kuivuvat herkästi, joten suosittelen syömään joko uunituoreena tai pakastamaan mahdollisimman nopeasti. Yön yli leivinliinan alla olleet yksilöt olivat aamulla aika kuivia. 

Molemmat reseptit olivat kuitenkin mielestäni hyviä, karjalanpiirakoiden tekeminen vaatii varmaan muutaman kerran harjoittelua, ennen kuin se alakaa sujua täysin saumattomasti. Seuraavaksi testiin pääsee varmaankin gluteenittomat piparkakut sitten lähempänä joulua, nyt leivontakiintiö on jokseenkin täynnä, ellen nyt sitten tässä loman aikana innostu kokeilemaan jotakin. Ah ja kuulin myös vinkin siihen, että gluteenittomia sämpylöitä tehdessä taikina kannattaa kohottaa vain yhteen kertaan, eli kohottaa, leipoa sämpylöiksi ja laittaa sitten suoraan uuniin. Toiseen kertaan kohottaminen kuulemma aiheuttaa heleposti lätsähtämisen! Tämä pitänee muistaa seuraavan kerran sämpylöitä leipoessa. 

Tämmöstäpä tänään, nyt lähen lämmittelemään takkatulen ääreen.

No hope, no love, no glory, no happy ending.

Tulinpa tuossa ajatelleeksi, etten oo tainnu koskaan esitellä teille säälittävän surkiaa tuherrusharrastustani. Pienoinen tutkimusmatka koneen syövereihin osoitti, että minulla on skannattuna melekeen kaikki "aktiivisen" lyijykynätaiteilukauteni teokset, joten voin vaikkapa esitellä net teille. 

Aluksi lähen kuitenki pohojustamaan tätä juttua hieman ja ensimmäisellä kerralla pääsette nauttimaan hieman erilaisesta taiteesta. Mutta asiaan. Se, joka väittää, että minä osaan piirtää, puhuu läpiä päähänsä. En minä osaa, en suinkaan. Ihimiseni ovat aina vaan suurin piirtein sinne päin, vähän näköisiä ja niitä kaikkia riivaa se vaiva, että niitä pitäisi kattoa hieman vinossa, koska olen piirtänyt net paperille sen olessa hieman kenossa taaksepäin. Jos minulle annetaan tyhyjä paperi, en välttämättä saa mitään aikaiseksi. Mallista voin kopijoida, sehän on vaan näkemänsä siirtämistä paperille, mutta oma tuottaminen on aikalailla nolla. Eli siis, minä osaan jäljentää. Laittaa paperille viivoja niin, että niistä syntyy järkevä kokonaisuus. Kai se on taito sekin.

Oon aina tykännyt piirtää. Tykkäsin siitä jopa niin palijon, että tarina tietää kertoa minun laittaneen pienenä kamarin seinät uusiksi ja ko äiti on sitten kauhistellut tapetteihin syntynyttä taidetta, minä oon kuulemma vaan ilimottanu "Mutta äiti, minusta tämä on näin palijon parempi!". Iskä kutsui näitä meikäläisen pääjalakasia hemmoja hattivateiksi. Kuusivuotiaana oon ilimottanu, että minusta tulee isona taiteilija. Mitä se sitten ikinä meinaakaan. No, niin taiteellinen en oo, että oisin tämän toteuttanu, mutta ehkä oon henkisesti taiteilija? Itte tekeminen ja luominen on edelleen kivaa hommaa. Kun tulin isommaksi, jossain vaiheessa päätin varmaankin, että en osaa piirtää. Tätä kesti kauan, enkä varmaan koulun kuvaamataidon tunteja lukuunottamatta pahemmin piirrellytkään. Sen sijaan innostuin maalaamisesta. Maalasin öljyväreillä ja vesiväritkin olisi olleet ihanat, mutta ah niin vaikiat. Tätä kesti jonkin tovin. Sain aikaiseksi jotain ja kävin muutamilla kansalaisopiston kursseilla maalaamassa. Aikuisten ryhmän vetäjä oli kuitenkin niin erikoinen tyyppi, että innostus maalaamiseen lopahti ja nykyään en ole koskenut öljyväreihin moneen vuoteen. Tässä vaiheessa myös valokuvaaminen alako vallata alaa näiltä hommilta ja ensimmäisen digikamerani taisin ostaakin niihin aikoihin, ko olin menossa yläasteelle. 

Viisitoistavuotiaana sitten jostain syystä päätin, että haluan kokeilla piirtämistä lyijykynällä. Oletukseni oli, etten osaa. Ensimmäiset harjoitelmani tein ruutupaperille. Kas kummaa, aivan yllättäen sain tehtyä jotain, mikä muistutti etäisesti esikuvaansa. Tästä sisuuntuneena piirsin lisää, ja yhtäkkiä huomasin, että se onnistuu mainiosti. Vetäisin tällaisen kyvyn ikään kuin hatusta. Yhtenä päivänä vaan päätin alakaa piirtämään ja seuraavana osasin. 

Hirveästi en ole koskaan reenannut. En ole piirtänyt tavoitteenani tulla paremmaksi. Olen vaan piirtänyt, jos siltä tuntuu, ja se näkyy tuotteliaisuudessani. Nykyisin saattaa mennä vuosi, etten piirrä yhtään ainuttakaan kuvaa, kunnes sitten iskee pakottava tarve piirtää jotain. Sitten ko saan tämän tarpeen täytettyä, voin aivan hyvin olla seuraavan määrittelemättömän ajan tyytyväisenä. Tai saatan piirtää lisää seuraavana päivänä. Tämä on hyvin kausittaista. Kun piirrän, piirrän usiamman tunnin putkeen. Ja se on aivan käsittämättömän mukavaa, koukuttavaa ja euforista. Joskus piirrän jotain jonkun pyynnöstä, mutta en koskaan niin, että tuntisin pakkoa piirtää. 

Lopuksi taidenäyttelyn osa yksi; lapsuuden kaihoja.

Minusta näissä on kyllä jotain käsittämätöntä svengiä, ei ihime että halusin tehä näitä seinät täyteen. Ihan ovat näköisiä! Huomatkaa sitä paitsi se, että toisella hyyppärillä on käjet, nenä ja suukin.

Tukka pystyssä ja elämä eessä. Piirtämisen liittyvistä oivaltamisen hetkistä on suurin ollut se, kun tajusin, että ihimisen käjet voi piirtää myös suoraan alaspäin, eikä niiden  tarvitse aina sojottaa sivuille. Näillä kavereilla niitä käsiä ei tosin ole vielä ollenkaan.

Kuusivuotiaana en vielä ihan osannut kirjoittaa omaa nimeäni, enkä ikääkään, mutta osasin esittää näin taiteellisen näkemyksen kukkaniitystä.

Sing for me and I will forget you for taking my heart in a suitcase you packed.

Ihan pakko tulla tännekin ihimettelemään tätä, nimittäin meikäläisen silimäripset on teheneet jonku ihime kasvupyrähdyksen! Ruukaan aina aamuisin taivuttaa ripset, mutta en juurikaan jaksa laittaa ripsaria ja tänään sitten suihkun jäläkeen päivällä päätin lopulta lyyä myös sitä ripsaria, ko oon jo usiampana aamuna miettiny, että ihan niinkö tämä taivuttelu ois jotenki vaikiampaa ko aijemmin.

Ja lopputuloshan näytti sitten tältä. En oikeen jaksanu paneutua siihen taivuttamiseen mutta härrekyyd ko löin vähän ripsaria, tuntuu että räpsyttimet hakkaa ottaan asti. :D Anteeksi tuosta keskimmäisestä hirvityksestä, meikän hymy on aika järkky. Ja mikä on olevinaan tuo kolo tuolla toisessa poskessa, mistä lähtien se on ollu nuin iso, viimeksi ko tarkistin niin siellä oli pieni kuoppa. No, eläkää kattoko muuta naamaa, kiinnittää huomio niihin ripsiin. Joita voitte ihailla lähikontaktissa alemmassa, erittäin epätarkassa suurennoksessa. Nyt herääki sitten kysymys, että mistä moinen kasvupyrähdys? Mitään ripsiseerumeita sun muita en siis ole todellakaan käyttänyt, ruokavaliossa ja elämäntavoissaki on tasan kaksi muutosta, ja net on a) gluteeniton ruokavalio ja b) pakuritee. 

Kumpaa näistä nyt sitten syytetään? :D Vautsi vau, toivottavasti tämä ei oo mitään ohimenevää. Koitin miettiä myös, että voisiko se aamuinen taivuttaminen tai ripsivärin käyttämättömyys olla taikasanoja tässä. En tiiä! Joka tapauksessa nämät on aikas kivat, vähän niinkö ois käyny laitattamassa ripset, mutta iliman niitä kaikkia negatiivisia puolia. 

Mutta nyt rupian tälle päivälle kattomaan vähän opiskelujuttuja vielä, ko niiden sijasta oon tänään käyttäny lähes kaiken liikenevän vapaa-aikani urheilemiseen ja perjantain suunnitteluun. Vähänkö meille tulee mahtava ilta! Syyän kanasalaattia, karjalanpiirakoita ja juustosarvia, juuan valakkaria ja omenan makuista kossua Spritellä, ettei olis liian fiksua ja kypsää. :D Jäläkimmäiseen en välttämättä kajoa niin hirviän innokkaasti, taijan hakia yhen onnellisen Joen kyllä kans.

I wish I could rewrite this story.

Seuraa taas semmonen oksennan kaiken sekalaisen tähän, tässä ja nyt -juttu. Eli voitais vaikka lähtiä liikkeelle siitä, että parin viikon liikkumattomuudesta kyrpiintyneenä (ehkä ja kenties?) heräsin maanantai-aamuna pirtiänä puoli seittemältä ja lähin pimeyteen postiautojen ja hilijaisuu'en keskelle aamulenkille. Ja bongasin ekat jouluvalot. Jokka osoittautui yllättäen aika hyödyllisiksi jouluvaloiksi, ko net pelasti meikät loppulenkistä eksymiseltä. Oli koko päivän ihan superonnistunut olo, joka kostautuikin sitten sillä, että illalla alako unettaa jo yheksältä ja ennen kymmentä olin jo sängyssä, mutta en jotenki kummassa nukahtanukaan ihan helepolla. Syytän naapurin koiraa, joka räksytti.

Koska eilinen lipastopäivä venyi taas miltein kuuteen (ex-tempore terapiademot on kivoja!), en sitten mitenkään päin enää eilen jaksanu jumpata, vaikka se suuri suunnitelmani oliki. No, tänään oon sitten teheny selekä-rinta-olokapäät -jumpan ja kihissy tyytyväisyyttä itteeni siihen liittyen. Vaikka lenkille en sitten taas jaksanutkaan enää. Yritin toki tänä aamunaki olla reippaana ylyhäällä jo ennen kukon pierua, mutta jostaki syystä se ei lähtenykään ollenkaan samalla lailla ko eilen ja tyydyin kääntämään kylykeä siihen asti, kunnes oli pakko nousta. Olin ajatellu jumppailla jo aamulla, mutta kävi kait se näinki.

Huomenna ois vuorossa kyykkäilyjä, saa nähä missä vaiheessa päivää toteutan ittiäni niitten suhteen. Kuppaillaki oon muistanu onnistuneesti jo kahtena (2) ! päivänä. Tänään tutkin reisiäni tuossa saunan jäläkeen peilistä ja täytyy todeta, että kyllä se sellu on vähenemään päin, kakkostyyppi on sekin nyt teheny jonkin sortin katoamistempun. Tosin siitä voi varmaan syyttää enemmän tätä meikäläisen naamatonta polokupyöräilyä ko kuppailua, mutta kyllä sekin on tässä apuna ollut. Ja aijon edelleenki vetää tuon kuppailukuurin loppuun ihan vaan periaatteesta. :D On sieltä vieläki varaa lähtiä.

Lisäksi sillä samaisella maanantain aamulenkillä koin oivalluksen meikäläisen jalan asennon suhteen (kyllä, voi kyllä, kannattaa todellaki kävellä tuolla mitä erikoisempien omakotitalojen välissä aamulla ennen kaheksaa ja kuunnella Britney Spearsin Work Bitchiä, alako ihan naurattaa se tilanne), joten olen taas elämästä ja urheilusta enemmän kuin innoissani. Asennon korjaamisen jäläkeen lähtiessäni polokemaan lipastolle pohje alako puolen minuutin jäläkeen huutaa apua, ko about viimiset kolome vuotta vapaavuorossa olleet lihakset joutui yhtäkkiä töihin. Mahtavaa, jalaka saattaa sittenki selevitä.

Mutta jottei tulisi liian "elämä on juhla" -henkistä päivitystä, täytyy siirtyä asiasta kukkaruukkuun ja siihen, että löysin makkariin aivan passelit jouluverhot ja nyt käyn hirviää kamppailua siitä, että tarvitaanko met makkariin jouluverhoja? Tässä netistä tilaamisen petollisessa maailmassa net verhot voisi tietysti aina tilata ja palauttaa sitten jos siltä tuntuu, mutta vähän niinkö _tiijän_, että jos tilaan net niin en palauta kuitenkaan. :D Paitsi jos net onki ihan huonot, niin sitten tietenki. Vaikiaa. Vois luulla, että kävisin eettisiä pohiskeluita siitä, että voinko tilata itelleni kengät tai vaatteita tai jotain, mutta eiii, minä pohdin jouluverhojen ostamista. Joskus oon itekki sitä mieltä, ettei ois pahitteeksi tarkastaa tuota lääkitystä. Sitten jos ostaa jouluverhot, ois niinkö ihan pakko saaha pari punaista tyynynpäällistä ja punainen pöytäliina. 

No, ehkä ei ole pakko, siihen nähen, että joululomaki alakaa aika aikasin, toisin ko viime vuonna, jolloin tsillailin Oulussa vielä 19. päivä joulukuuta. Sitä paitsi meen kyllä ensin äitin kaapille ja vasta sitten ehkä kauppaan. Joskus mietin, että liika harkitsevuus on kyllä suorastaan rasite. :D 

OKEI, tein tässä sovinnon itteni kanssa ja laitoin verhot tilaukseen, ko net oli alessa (ylläri!) ja normaalihintaisena en niitä ihan varmasti osta. Koska posti ja matkahuolto vihaa minua, katotaan nyt ensin, että päätyykö se paketti minne ja saanko sitä käsiini ees. Sitten voidaan miettiä, että minkälaiset net on ja mikä on kohtalonsa. Ja muita tekstiilejä yritetään löytää sitten syyslomalla äitin kaapista. 

No joo, tästähän tuli taas nyt semmone maailmaa muuttava juttu kyllä! Mutta tämmöstä tämä on meikäläisen kans aina välillä (eikä aina niin välilläkään...), ihime ko joku oikiasti jaksaa katella. :D

Ja hei loppukevennys, näin ekan lumipostauksen naamakirjassa ja menin varovasti kurkkimaan verhon raosta, josko täälläki olis tapahtunu jotain yllättävää sillä aikaa ko oon mököttäny sälekaihtimet kiinni sisällä, mutta mitä sitä hittoja! Vaikka ei sitä kyllä tartte oikiasti sataa vielä ainakaan ennen perjantaita, ko mullei oo pyörässä talavirenkaita... Mutta nyt alan suunnitella nukkumisjuttuja, joten adjö!

I know you wanna hold me so, boy, don't fight.

Puhuttiin tuossa pitkä pätkä fonetiikan tutkijakollegani O:n kanssa elämästä, asumisesta, parisuhteesta ja tulevaisuu'esta ja ko ei nyt ihan hirviästi vielä väsytä, aattelin rustailla ajatuksia ääneen tännekin. Tuoreessa parisuhteessa on aina omat pelekonsa ja ajatuksensa siitä, että jos se toinen ei ookaan juuri se oikia, mutta ite en ainakaan halua jäähä sen tuoreu'en vangiksi. Oon tuntenu oman miehekkeeni jo reilun vuojen, josta kohta 10 kk ollaan pietty enemmän ja vähemmän yhtä, enkä ees oikiastaan osaa sanoa missä kohin tapailu muuttui seurusteluksi (tästä johtuen meillä ei oo ees mitään "vuosipäivää", pitäisi varmaan sopia semmonen? :D), koska eri paikkakunnista johtuen homma oli alusta asti hyvin tiivistä ja vietettiin vapaa-aika enemmän tai vähemmän yhessä. 

Koska kuluneet aika monta kuukautta  ollaan käytännössä asuttu yhessä, melekeen koko kesän minä pyörin ensin kolomen jiin kaupungissa, sitten lintukodossa ja sitä ennen oltiin koko talavi/kevät yhessä Oulussa tai kotohuudeilla, ei yhteen muuttaminen nyt lokakuun alussa muuttanu oikiastaan yhtään mitään, enkä ite ainakaan osannu ajatella sitä mitenkään valtavana tai suurena askeleena, pikemminkin elämää helepottavana tekijänä ja loogisena jatkumona asioille. Nytkin ollaan itte asiassa oltu vähemmän tekemisissä ko mitä esimerkiksi kesällä, josta suurimman osan vietin ns. toisen nurkissa pyörimällä. :D Toki tilanne korjaantuu tästä, kunhan se normalisoituu erinäisten juttujen osalta, kyllähän sitä toista ihan tosissaan kaipaa tänne. En minä toki tätä kaikkia tilaa ympärilleni yksin tartte, vaan yhessä. En tiiä kuinka kauan ihimisten pitäisi jonku normin mukaan seurustella ennenkö net voi muuttaa yhteen, enkä oikiastaan välitäkään tietää. Toki jos en parisuhteestani olisi kovin varma, tuskin muuttaisin toisen ihimisen kanssa yhteen, mutta tässä hommassa kyllä ajattelen olevani toisen kanssa maailman tappiin asti. No, mistä minä sen voin tietää, varsinki näin lyhyen ajan jäläkeen? Niinpä, en voikaan tietää, mutta en jaksa tehä siitäkään numeroa ja ajatella asiaa alituiseen tai jättää asioita tekemättä ja päätöksiä päättämättä sen takia, ettäkö methän voijaan joskus erota. Tuskin se kovin hyvä parisuhe sellainenkaan olisi. Jos nuin ajattelee, ei voi ikinä koskaan tehä mitään, ko eihän kymmenen vuojen yhessäolokaan vielä tarkota sitä, etteikö voitaisi erota tai jotain muuta. Elämä saattaa kulijettaa vaikka ja minne ja tulevaisuus on (onneksi) meiltä salattu, mutta ei minulla ole tällä hetkellä mitään, mitä toisesta ihimisestä kaipaisin ja jota ei tuossa äijässä olisi. Ei se ole semmonen niinkö mies olisi, jos olisin saanu sen ite alusta asti jostain muovailuvahasta vääntää ja istuttaa siihen kaikki ajatukset ja teot, mutta sellainen ei luojan kiitos ole mahollistakaan. Se on ihan oikia, omilla aivoilla ajatteleva ihiminen omine piirteineen, niin hyvine ko huonoineen. 

Kokonaisuuessaan semmonen paketti, että sen kanssa voin keskustella, elää ja olla. Jakaa asiat, niin ilot ko surut ja tarvittaessa olla eri mieltä. Halutaan elämältä samanlaisia asioita ja pääpiirteittäin suuntaviivat on samat. Ja koska meikäläisen elämä on kuitenki vaiheessa, joka ei ole mitenkään pysyvä (luojalle kiitos vaan siitäkin, melekonen painajainen se olisiki olla opiskelija lopun elämäänsä), on mielestäni vain järkevää käyä sen toisen osapuolen kanssa keskustelua myös tulevasta. On net asiat ehkä nyt vielä vähän kaukaisia, eikä elämää voi kauhiasti etukäteen suunnitella, mutta kyllä asioista on silti hyvä _puhua_. Miettiä, että mitä sitten joskus kun. 

Oon miettiny omia asumis- ja elämiskuvioitani jo siitä asti, ko aloin opiskella ja elämässä ei ollu vielä toisesta osapuolesta halaistua haisuakaan. Että mitä sitten ko valamistun? Eikä net ajatukset ole kauhiasti siitä muuttunu, eikä vastapelurin kanssa onneksi tarvitsekaan. Ollaan mietitty erilaisia vaihtoehtoja ja ainakin se on varma, että Oulun seu'ulle ei kummallakaan ole minkäänlaista hinkua, mikä on vaan hyvä. O:llekin tuossa pohiskelin ääneen, että en tiiä, mitä tekisin, jos meikäläisen kumppani haluaisi palavasti jäähä Ouluun. Tosin totesin samaan henkäykseen, että tällainen ajatus on aika absurdi, ko sellainen ihiminen tuskin haluaisi viettää meikäläisen kanssa juhannusta jumalan selän takana telttaillen ja tästä taas vejän törkiän johtopäätöksen, että tuskin seurustelisin sellaisen ihimisen kans. :D Mutta olisi se melekonen dilemma, vaatisi aika kauhiaa sopeutumista jäähä tänne loppuelämäksi. Vaikka kaippa sitä pystyisi siihen, jos toista ihimistä oikiasti rakastaisi ihan tosissaan. Mutta asuin- ja työpaikka on kuitenkin loppujen lopuksi aika isoja juttuja ihimiselle, ja niitä täytyy miettiä tarkkaan. En tiiä, voisinko oikiasti olla parisuhteessa, jos minun täytyisi elää ja asua paikkakunnalla, josta en välittäisi paskankaan vertaa ja työpaikka olisi sellainen, etten viihtyisi siellä. Toisaalta uskon, ettei minua kunnioittava ja rakastava ihiminen sellaista vaatisikaan, vaan olisi myös omasta puolestaan kykeneväinen tekemään kompromissejä, jotta voitaisiin löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Asia, missä en usko itse olevani kykenevä kovin palijon joustamaan, olisi asuminen kerrostalossa. Olen viimisen päälle omakotitaloihimisiä, enkä usko, että meikällä voisi pitkässä juoksussa olla kovin palijon yhteistä ihimisen kans, joka haluaisi asua kerrostalossa, ehkä jopa lopun elämäänsä. Oon tämmönen ihiminen, joka tekee itte, laittaa paikkoja ja tykkää kotona touhuilusta, leipomisesta, siivoilustakin, kunhan sitä ei oo kohtuuttoman palijon. Minulle on ollu pienestä asti selevää, että haluaisin joko vanahan puutalon, tai sitten jos rakentaisin uuen, se olisi hirsitalo. Mutta puuta kuitenkin. Pienenä haaveilin sellaisesta vanahasta talosta, jossa on jumalattoman kokoinen leivinuuni talon sydämenä. Vanhassa talossa vaan on sellainen henki ja tunnelma, jota ei voi uuteen saada. Jotenkin se vain kiehtoo. Siitä, kuinka järkevää se on tai onko se järkevää ensinkään, en osaa sanoa, mutta omasta mielestäni  uuden elämän antaminen vanahalle on hyvä juttu. Vanahalla on tarinoita, joita se meille kertoo. Oon aina ollu vähän tämmönen, keränny kämppään vanahat räsymatot, äitin vanahat vaatteet ja kengät, teheny mummolassa löytöjä ja näin. 

Keittiön matolla on tarina, se on elänyt äidin ja iskän ensimmäisessä asunnossa ja nyt sillä on jatkumo, se on täällä meijän kotona. Eteisen kaapissa on ruskiat kumisaappaat vuosimallia seittemänkymmentä jotain, niissä lukee Nokia, hand made in Finland. Pitävät edelleen vettä. Laatikosta löytyy haarukka, joka on kerätty talteen äidin mummolan raunioista, ko se paloi lähes maan tasalle. Vaatekaapissa roikkuu monta mekkoa, jotka on tehty aikaan, jolloin vaatteiden oli tarkotus kestää kulutusta, eikä suosia käytä, heitä roskiin ja osta uusi -kulttuuria. Tulevaisuutta minulla on oottamassa puusta papan tekemät pirtin pöytä sekä sänky. Mäntyä, lakatut. Kaipaavat ehottomasti uutta pintakäsittelyä, mutta siitä huolimatta net tulevat aina olemaan papan tekemät, puusta, ja periaatteessa ikuiset. Olin ihan haltioissani, ko elämän ehtoopuolella oleva tuttavani kertoi hänen keittiönpöytänsä olevan vanahempien perua, moneen kertaan elämän eri virtojen mukana väriä vaihtaneet, puinen pöytä ja nelijä tuolia. 

Ehkä tuo minun itte tekemäni laatikostokin löytää joskus tiensä meikäläisen lapsen kotiin? Tai sitten ei, ei voi tietää, ehkä se minun jäläkikasvu haluaa vaan Ikeaa ja kaikkea uutta, mutta aina sopii haaveilla. Tai ehkä mulla ei ole ees jäläkikasvua, mistäs sitäkään ikinä tietää. 

Ei voi tehä kellon tarkkaa aikataulua siitä, kuinka palijon on jäläkikasvua ja koska net syntyy ja mitä kaikkia täytyy mihinki määräaikaan mennessä omistaa (jokaisella kunnon kolomekymppisellähän on talo järven rannalla, autot, veneet, kesämökit, pelit ja vehkeet vai miten se meni, tässähän tulee kiire), mutta aina sitä voi jotaki ajatuksia elämästä olla ja sitten voi omalla toiminnallaan koittaa pyrkiä niitä asioita kohti. Sehän on vaan tervettä. Elää päivän kerrallaan, tässä hetkessä, mutta sitä unohtamatta, että jokaista päivää seuraa aina uusi, jos vaan suuremmat voimat suo. Ei mitään sitten kun -elämää, mutta ei myöskään sitä peläten, että voi olla huomenna jo kuolllut tai yksin. 

Mutta joo, tästä tuli yllättävän pitkä avautuminen vähän kaikesta, nyt meisi lähtee pyrkimään kohti sänkyä ja unia.

You'd better work bitch.

Ajattelin tulla tekemään näin aurinkoisen sunnuntain kunniaksi väliaikapäivityksen liittyen elämäntaparemonttiini, ennenkö lähen lenkille tuonne ihanaan auringonpaisteeseen. Elikkäpä turhiä selittelemättä, lyyän luvut tiskiin ja selitellään sitten. :D

Paino: 53,0 kg 51,9 kg 50,5 kg

Lantio: 86 cm 84 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm 62 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm 71 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm vas. 51 cm, oik. 51,5 cm

Eli joo, tässä on menny oikiastaan aika monta viikkoa välissä, iliman että oon ees mittaillu ittiäni, lähinnä vaan käyny sunnuntaiaamuisin puntarilla. Koska oon myös viettäny kaks viikkoa sairaana ja enemmän ja vähemmän surkialla liikkumisella, sekä ruokavaliolla, jossa on ollu aiempaa enemmän esimerkiksi leipää, ajattelin nyt tervehtymisen kunniaksi kuitenki päivittää tilanteen, josta lähetään taas liikkeelle. Paino on viimiset pari viikkoa pysytelly suurin piirtein tuossa samoilla huudeilla, mikä ei oikiastaan ole mikään ihime ottaen urheilujen vähyyden huomioon. Ruokavalio on ollu meleko normaali, mutta hiilareita on tullu syötyä enemmän ko normaalisti, samoin oon sortunu muutamaan satunnaiseen karkkiin ja muffinssiin sekä puolikkaaseen donitsiin. Kaakaota oon tosiaan myös juonu ja syöny leipää enemmän. Ja oon käyny kahesti Snellun pitsatorstaissa, voi minua! Muttako kummallakaan kerralla ei ollu oikeen parempaakaan vaihtoehtoa ja toisena torstaina oli pitkä päivä ja unohin eväät jääkaappiin. :<

Joo, näitä selityksiähän löytyy, meisillä oli myös menkat viime viikolla ja muutenki, mutta pitäisi kai kuitenki olla tyytyväinen, että paino ei sentään oo noussu, vaan pysyny samoissa lukemissa, mikä kertoo siitä, että ruokavalio on painon pitämiseen paikallaan siis ihan passeli. Sen aika vaan ei oo ihan vielä, haluaisin nitistää vielä varmaanki semmosen kilon pois. Kuten senteistä huomaa, niitä on lähteny kaikkialta, PAITSI lantiolta, jolta haluaisin niiden häippäsevän kaikista kipeimmin. Kokeilin tänään tavoitehousujani ja net mahtuu muuten jo ihan hyvin jalakaan, mutta net jenkkikset. Voi jenkkikset sentään. Olen tiedostanut niitten olemassa olon ja suhteellisen muuttumattomuuden alusta lähtien, ko net pieneni hieman ja jäi sitten tavallaan vähän niinkö jätättämään. Net minä haluan vielä tappaa! Muuten aletaan myös mittojen puolesta olla melekolailla maalissa. 

Ja sittenhän nämät mitat ja painot saa lyyä ihan (ei läskiksi, vaan lihakseksi) jos aloitan sen tehokkaan reenaamisen tässä kunhan rasva on saatu suht sopiviin lukemiin ja toisekseen, kunhan net puntit muuttaa tänne meikäläisen kans. Jos suunnitelmat ois menny putkeen, net ois muuttanu jo (paitti etten ois voinu reenata ko oon ollu kipiänä) mutta aina ei mee niinkö elokuvissa. Niinpä ens viikolla jatkuu taas reenailu lähinnä jumppamuotosena. Ja lenkkeily tulee mukaan kuvioon hyötyliikunnan osuuen ollessa pienentynyt huimasti aiempaan verrattuna. Tietenki myös ruokavalio kaipaa hieman kiristelyä, vaikka meillä nyt onki se PMMP:n keikka tuossa pe ja aijon kyllä juua muutaman siiderin yms., vaikken sitä herkkupäivää ehkä ole ihan ansainnutkaan.

Plus tänään on taas tarkotus korkata kuivakuppailu! Se jäi tosiaan kesken muuton ja sairastumisen ja kaiken tämän keskellä, mutta meinasin alottaa sen kuurin uu'elleen, eli kaksi viikkoa kerran päivässä, sitten kaksi viikkoa tehostetusti kaksi kertaa päivässä ja sen jäläkeen ylläpitovaiheeseen, jossa kuppailua tehään tarvittaessa pari kolome kertaa viikossa. Sitten jos ja kun saisin veettyä tuon läpi keskeytyksettä, voisin oikiasti kirjotella siitä enemmänkin, mutta ainaki tällä hetkellä meisin kokemus asiasta on, että toimii! Tai auttaa ja laittaa nesteet liikkeelle.

Mutta nyt lähen naatiskelemaan tuosta ulukoilimasta!

PS. Tein muuten kuivakuppaukselle ihan oman tunnisteen tuonne ja lisäsin sen aihetta koskettaviin teksteihin, mikäli jollain erityisesti kiinnostaa. 

Sea of love.

Tänään taas uusi yritys gluteenittoman leivonnan maailmassa, tein nimittäin niitä sämpylöitä. Ohje näyttää jotakuinkin tältä:

Porkkanasämpylät, n. 20 kpl

5 dl maitoa

50 g hiivaa (itse laitoin yhen pussin kuivahiivaa)

1 rkl psylliumia

2 rkl öljyä

1 tl suolaa

1 dl tattarijauhoja

1 dl kaurahiutaleita (omani on ihan tavallisia Elovenan)

2 dl porkkanaraastetta

2 ½ dl Sunnuntai tummaa gluteenitonta jauhoseosta

Lisää psylliumkuorijauhe turpoamaan lämpimään nesteeseen, anna turvota noin 10 min. Lisää porkkanaraaste, suola ja yhdistetyt jauhot + kuivahiiva sekä öljy. Alusta taikina tasaiseksi. Kohota taikinaa peitettynä ainakin tunti, leivo sen jälkeen sämpylöiksi ja kohota pellillä noin puoli tuntia. Voitele vedellä ja paista 225 asteessa. 

Ainakin ittelläni tuo taikina oli aika löysää ja veikkaisin, että siihen saisi laittaa vielä vähän lisää jauhoja. Liian vähäisistä jauhoista kielinee myös se, että sämpylät levesivät uunissa ja hienon kohoamisen jäläkeen päättivät lätsähtää aivan täysin... Joskin tässä ongelma voi olla myös se, että en jaksanut kohottaa ekaa pellillistä tuota puolta tuntia ko uuni oli jo lämmin, jälkimmäiselle pellille jääneet kaksi sämpylää nimittäin tulivat uunista myös ulos ihan sämpylän näköisinä. Joskin nyt net on hieman liiskaantuneet seisottuaan pöyällä hetken. Hmm. Tätä on sattunut meikälle kyllä ihan tavallistenkin sämpylöitten kans, seuraavalla kerralla täytyy vaan ehkä lisätä hieman jauhoja ja pitää maltti mielessä sämpylöitä kohottaessa. Littanuudesta johtuen en viitsinyt ottaa ees kuvaa tänne nuista "sämpylöistäni". :D Vai onko tämä litsahtaminen ihan yleinen ongelma, minulla on vieläkin vahavasti mielessä yläasteen kotsan tunnilta hankitut traumat gluteenittomaan leivontaan liittyen, tehtiin pikkuleipiä, joiden leipominen oli äärimmäisen hankalaa, niistä tuli sellaisia ihime litsahtaneita ja levenneitä, eivätkä net loppujen lopuksi ees maistuneet juuri millekään...

Tästä johtuen vannoin, etten ikinä halua olla keliaakikko, ko sellaisen ihimisen elämän täytyy olla ihan hirviää ja vaikka olisin voinut alottaa tämän gluteenittoman ruokavalion jo monta vuotta sitten, sen sijaan kärvistelin mahavaivojen kans ja yritin pärjätä. No, edelliset gluteenittomat muffinssit osoittivat, ettei se gluteeniton leivonta todellakaan tarkoita tuskaa ja pahanmakuista lopputulosta, eikä näittenkään sämpylöitten tekeminen ittessään ollut mitenkään erityisen vaikiaa tai haasteellista, jotenkin vaan kaikkialla tuntuu elävän semmonen ajatus, että gluteeniton leivonta on yhtä kuin ydinfysiikka.

Taikinan kohoamista ootellessa minulla oli aikaa googlailla gluteenittomia reseptejä ja etinkin itelleni jo lähestyvää joulua ajatellen reseptiä piparkakkuihin sekä karjalanpiirakoihin. Poimin talteen myös pitsapohojan ohjeen (gluteenittomat Moilaksen "rieskat" tms. vastaavat eivät oikein vakuuttaneet pitsapohojana, eikä Sallasta saanut valamiita), rieskan sekä juustosarvien ohojeen. Juustosarvet testaan varmaan heti ensi viikolla, enkä kyllä malta oottaa, että pääsisin kokeilemaan rieskan ja karjalanpiirakoitten tekemistä leivinuunissa. 

Yhtä hyviä net ei varmasti ole ko mummon ja äidin tekemät, mutta minkäs teet. Joulutortuista en niin välitä, joten niitä en jaksa tehä gluteenittomana, mutta jotain muuta leivonnaista varmaankin sitten myös.

MUTTA VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ, tajusin juuri, ettei mulla ole pakastepusseja ko net loppu viimeksi leipoessa enkä muistanu ostaa kaupassa käy'essäni uusia. Mihinkähän minä nyt nuot "sämpylät" sitten laitan, ei viittisi kerralla vääntää kaikkia naamaan kuitenkaan ko yleensäkin syön aika vähän tuota leipää. Voe perse. No, ehkä täytyy oottaa huomiseen asti ja hakia sitten vaikka tuosta lähi-Salesta pakastepusseja (jos siellä niitä ees on...) nyt ei enää jaksa lähtiä mihinkään.

Rupean tässä nautiskelemaan loppuillasta kirjan/villasukkien/teeveen tms. muun vastaavan parissa, palataan taas.

I can see your true colors.

Aamulenkit jäi tänään käymättä, mutta muuten oon teheny koko aamupäivän hommia senki eestä. Pakollisten velevollisuuksien jäläkeen otin kameran käteen ja lähettiin lenkille. Tyhjäsin sen muistista ulos myös parit aiemmat, kotihuudeilla otetut syyskuvat ja nyt sen suuremmitta sepustuksitta, kuvia.

Nämät on otettu meleko alakusyksystä. Ja sitten net tämänpäiväiset kuvat:

Oranssia ja sinistä. Nyt alako olla aika viime hetket käyä kuvaamassa, ko täälläki lehet rupiaa olemaan jo meleko loppu. Kotopuolessa niitä ei ole enää ollenkaan. Syksy on kyllä kaikin puolin mahtava vuojenaika.

Ja kun katson sua huomaan, et olet siinä vain jos silmäni suljen.

Aina ei jaksa tehä oikeita asioita. Sillon pitää tehä niitä vääriä. Oon jo pitkään hauduttanu fiilistä siitä, että minä haluan piirtää. Oon myös pitkään halunnu valokuvaamaan, muttako minä ja kamera päässään lähietäisyyelle toisistamme, aurinko menee piliveen ja mahtava syyssää järven rannalla on muisto vain. Mutta ei huolta, kyllä minä sen vielä joku päivä nappaan. 

Syyspimeitäki vois kuvailla, mutta sitten olisi pitänyt ottaa jalusta ja kamera messiin iltalenkille ja ko samalla lenkillä kävin K-marketissa tarjousten perässä, oisi se näyttänyt ehkä vähintäänkin hieman urpolta? 

Eilen satoi onneksi vettä, joten ei tarttenu pohtia ulkoiludilemmaa, vaan sain ihan kaikessa rauhassa kääriytyä sohovalle teekupin kans, kaivaa piirustuspaperia laatikosta ja terottaa kynät. Terotin oli kyllä ihan paska, raateli kyniä, mutta paperi sentään kunnollista. Jokaisella kunnon ihimisellä on piirustuspaperia laatikossa oottamassa inspiraatiota. Ja vaikka väsytti, meisi piirsi, teekupponen jäähty ja silimät oli ihan sikkuralla. Piirsin, piirsin ja piirsin. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että söin, join lisää teetä ja mietin. Haudutin. Sitten aloin piirtää lisää, kunnes oli pakko luovuttaa ja painua unten maille. 

Tänäänkin minä vielä piirsin. Piirsin aamulla ennen kaheksaa ja lipastolle lähtemistä ja piirsin nyt illalla tässä sohovalla istuessani iltalenkin jäläkeen. Tämä on minulle ihan uutta. Yleensä ko kerran lopetan, se saa välttää tai en saa enää ikinä sitä valamiiksi, mutta tämä on nyt jotenki ihan eri juttu. Yleensä väsyneenä ei asioista tuu yhtikäs mitään. 

Mutta tässä on nyt jotain sellaista, joka saa meikäläisen olon valtavan harmoniseksi. Vähän samalla lailla ko se, että ulukoa kuulu sateen ropina ja se, että saan aamuisin ja iltapäivisin pyöräillä lipastolle ja lipastolta pois mettän keskellä, usein kaikessa rauhassa ihan yksikseni. Eikä minun tartte ees aatella, jalat vaan polokee ja mieli voi olla jossain ihan muualla. Hilijaisuutta ja rauhaa. Iltalenkillä tuntui siltä, niinkö oisin muuttanu kokonaan uuteen kaupunkiin sen eri osan sijasta. 

Rauhan tunteen saa aikaseksi myös saunan pesu ja ajatus siitä, että nousen huomenna aikasin ja lähen aamulenkille. 

Pieniä stressiä poistavia tekijöitä. Tai lievittäviä.

Mutta nyt minä lähen nukkumaan, ko unettaa niin kivasti, oisi sääli tuhulata hyvä ja terveellinen, ihana, pitkän ja toimeliaan päivän jäläkeinen väsymys roikkumalla tässä liian pitkään. Muistakaa muutkin tehä välillä vääriä juttuja niitten oikeitten ja tärkeysjärjestyksessä ykköseksi priorisoitujen sijaan. Välillä on ihan terveellistä valita se vaihtoehto, joka tulee vasta sen ensisijaisen jäläkeen. Mitä net teillä sitten ikinä onkin. 

Hyvää yötä!

Miten sydämet toimii, tietääkö kukaan?

Oon kerranki teheny ruotsin tehtävät ajoissa, eli heti lipastolta tultuani (ja tajusin tuossa just, että olisi pitänyt tehä jo eilen ja TULOSTAA net tänään :D), sitten väänsin ruuaksi täytettyjä tomaatteja ja nyt voinen vaan huokasta, ko torstain ja ens maanantain terapiatkin on ihan hyvällä mallilla, tiedonhaun kurssin tehtäväki jota kuinkin tehty ja muutenki semmone olo että hienoa, olet ottanut ittiäsi niskasta kiinni! 

Siispä voin huoletta tässä ruuan päälle vähän höpötellä omiani. Jos en oo jo aijemmin muistanu mainita, ruvettiin tytsyjen kans suorittamaan Parkinson-aiheista erityiskysymystä ja itelleni täysin epätyypilliseen tapaan oon istunu tänään videovälitteisellä luennolla ihan fiiliksissä ja teheny muistiinpanoja kynä suhisten. Yleensä videoluennoilla pitää tunkia vähintäänki tikkuja silimään, että pysyy ees hereillä, mutta nyt olin ihan innolla mukana koko luennon. Tiiä sitten oliko se se kahavin tankkaaminen ennen luentoa vaiko pissahätä, minkä vuoksi ei voinut vaipua koomaan, mutta hereillä oltiin ja fiiliksissä. 

Ratkaisu voi toki olla myös kiinnostava aihe. Oon aina mieltäny lapset meikäläisen omimmaksi alaksi tässä puheterapeutin työsaralla, mutta osittain yllätykseni oon alakanu mahollisen tulevaisuu'en työpaikan myötä kiinnostua ihan tosissaan työskentelystä ikääntyvien ihimisten kanssa. Lapset on kyllä edelleen se ykkösjuttu, mutta tosiaan se, että esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilla ihimisillä ei oo välttämättä mahollisuutta saaha puheterapiaa ollenkaan, puhumattakaan Parkinson-potilaista, on jotenki herätelly meikää miettimään myös näitä asioita. Ja sitten toisekseen se, että en elä mitenkään sellaisella ajatuksella, että haluaisin tehä töitä vaan tietynlaisten asiakkaiden kanssa, ko eihän sitä yksinkertaisesti useimmiten voi valikoida, ellei tosiaan päädy töihin jonnekin sairaalan osastolle, kuten esimerkiksi aikuisneurologiselle. Mikä ei kyllä se meikäläisen tavoite tosiaankaan ole. 

Nämät meikän erityiskysymykset tulee kyllä nyt aika hyvällä ja monipuolisella kattauksella, suosittelen lämpimästi kaikille alakamaan suorittamaan erityiskysymyksiä mahollisimman aikasin, jos kiinnostavaa on tarjolla, koska näin pystyy vähän valikoimaan sitä, mitä haluaa suorittaa. Ensimmäisenä keväänä suoritettiin yhden opintopisteen moniammatillisuus-erityiskysymys, viime keväänä leikki-aiheinen ja tänä syksynä tulee tämä peräti kolomen op:n Parkinson. Ilimottauduttiin tänään myös yhden pojon "Logopedinen tutkimus Suomessa" erityiskyssäriin, joka kiinnostaa meikäläistä myös palijon, ko mitä sitä infoliparetta kattelin, Suomessa tehään aika laajalla kattauksella tutkimusta niin lapsen kielen kehitykseen ko esimerksi afasiaan liittyen. Vaikka itelläni ei se tutkija-puoli sinänsä kiinnostakaan, on uusien tutkimuksien sisältö ja anti meijän alalle kuitenkin hirviän kiinnostava aihe. Joulukuussa olisi sitten vielä tulossa afasiakuntoutukseen liittyvä erityiskysymys ja sekin kiinnostaisi kyllä.

Jos senkin saisi sitten vielä mahtumaan kalenteriin, olisi meijän opintoihin kuuluvat erityiskysymykset jo kasassa. Jatkossa mielenkiintoisia erityiskysymyksiä voi sitten halutessaan suorittaa vapaavalintaisiin opintoihin tai vaan käyä kuuntelemassa luentoja.

Ja voiko olla totta, että syyslomakin oottaa jo ihan kuluman takana? Viikonloppuna aattelin pyöräyttää ehkä vähän sämpylöitä ja ohan se ihan kiva ajatus, että jos ei tarttis välttämättä tehä sen kummemmin mitään ja vois vaikka käyä lenkilläkin. Sovin siivouskeikanki viikolle sen vuoksi, että saan olla ihan rauhassa viikonlopun ja toisaalta busseilu onnistuu kivemmin lipastolta käsin. MUTTA, nyt lähen laittamaan saunaa lämpiämään ja samalla käyttelen siellä vähän juuriharjaa, että on sitten sekin asia poissa päiväjärjestyksestä. Toimeliasta tiistain jatkoa teillekin, ihana ko saa tehä ja touhuta kaikkia tämmösiä kivoja juttuja!

Valehtelisin jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa.

Net on onneksi ihan vaan useimmiten net pienen ihimisen murheet ja ilot, mikkä valavottaa. :) Tälle sunnuntaille oon saanu hätävarjelun yliliioittelukohtauksen ja lakanapyykin lisäksi pesassu myös petivaatteet, mutta vähintään kerran vuojessahan net kannattais pyykätä, niin onpahan sekin nyt tehty ko isäntäkään ei ollu täällä jaloissa pyörimässä. Tosin pyykkituvan avulla kaikki lakanat ja petivaatteet sai yhen kahen tunnin vuoron aikana pestyä ja miltei kuivaksikin, sen sijaan että oisin omalla koneella pyöräyttäny tyyliin täkin ja tyynyn kerrallaan ja kuivatellu niitä pari vuorokautta sitten. Lopputuloksen viimeisteli vielä täkkien ja tyynyjen loppukuivatus ja raikastus parvekkeella.

Oon myös käyny kaupassa köyhtymässä taas koko rahan eestä, joskus kyllä mietin, että tämä laktoositon gluteeniton yhistettynä siihen, että haluat syyä vihanneksia ja kasviksia sekä hetelmiä, vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita vie meikät konkurssiin. Ruoka on ihan käsittämättömän kallista, varsinki jos et halua ostaa sitä rasvasinta mahollista sika-nautajauhelihaa tai pakon sanelemana jou'ut valakkaamaan net laktoosittomat tai vähälaktoosiset maitotuotteet kyytiin, gluteiinittomista jutuista nyt puhumattakaan. Minäki suosin tuolla Prismassa käy'essäni kuitenki lähes aina Rainbowta tai sitä halavinta tarjolla olevaa vaihtoehtoa. Ja sitten ko pyykinpesuainetta ja roskapusseja on vaan pakko ostaa ko ilimankaan ei pärjää. Ja juuriharjan ostin, jotta voisin pessä saunan ja kylyppärin tässä joskus oikeen kunnolla, edellisillä asukkailla ko on ollut tässä kämpässä kissoja ja net on tuolla saunaosastollaki pyörineet. 

Mutta en kyllä tullu nyt valittamaan tuosta ruuan hinnasta tai elämisen kalliuvesta, vaikka siitäki voisin avautua kyllä, vaan ajattelin jakaa teijän kanssa onnistumisen kokemuksen nimeltä gluteenittomat muffinssit. :D 

Oon nyt reilut kuukauen päivät tosiaan syöny näitä gluteenittomia ruokia, ja täytyy sanoa, että yllättävän kivuttomasti tämä on kyllä menny. Olisi voinut luulla, että luopumisen tuska ois ollu palijon kovempi, mutta ei sitä näköjään voi laittaa hintaa omalle hyvinvoinnilleen. Vaikka nuitten tuotteitten hinta ja heikko saatavuus kyllä välillä pistääki vituttamaan. Ja se, että lipaston ruokalistassa luvattu gluteeniton ruoka ei olekaan sitä mitä pitäisi (kasvispiirakka muuttuu kasvissörsseliksi ja kala ei olekaan gluteenitonta jne.) tai se on teollisen makuista shaibaa. Oikiasti, kamoon, onko se nyt niin jäätävän iso vaiva tehä se kastike siihen pastavuokaan ite, sen sijaan että kaataa sinne säilyketölökistä jotaki valamista ja todella teollista, jonka ainuat mausteet on net seittemän erilaista e-koodia. Mutta on se vissiin. 

Näiden omien leipomuksien ja muiden suhteen tämä on vähän sama, niinkö joutuisi opettelemaan leipomaan uuestaan. Aiemmin opitut taidot ja varmoiksi tiedetyt hyvät reseptit ei enää pädekään, vaan tänäänkin ootin puoliksi kauhunsekaisin tuntein, että mitä sieltä uunista oikeen tuleekaan ulos. Ja sieltähän tuli ihan ehtoja muffinsseja. :D Taikina käyttäytyi aika lailla samoin ko ihan tavallinenki, eikä mausta kyllä voinu huomata, että nämät ois jotenki erilaisia. Tuolla reseptillä muffinssit ei muutenkaan nouse sellaisiksi hirviän kuohkeiksi, joten ulukomuodollisestikaan en huomaa mitään eroa. Hyviä olivat siis ja onnistuivat iliman jäätävää tuskaa, toisin ko esim. meikän vohovelikokeilu, joka päättyi siihen, että joka ikinen vohoveli jumahti rautaan kiinni... Mutta ei siitä sen enempää. 8)

Reseptin olen täällä aijemmin tainnut jakaakin (tai sitten en), nämät ovat perusmuffinssien aatelia, eli erittäin helepot kaakaomuffinssit. 

Kaakaomuffinssit

100 g voita tai margariinia

1½ dl sokeria

2 kananmunaa

2½ dl jauhoja (minulla jotain Sunnuntain gluteenittomia)

1½ tl leivinjauhetta

2 tl kaakaojauhetta (sitä sellaista oikiaa, jossa ei oo lisättyä sokeria)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet, lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen. Annostele muffinssivuokiin (pieni nokare riittää per yksi vuoka), paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 

Alkuperäisessä ohojeessa on siis käytetty vehenäjauhoja ja ite aivan raakasti vaan korvasin sen nuilla gluteenittomilla ja hyvää tuli. Nyt on sitten vierasvarana pakkasessa gluteenittomia muffinsseja, itellänihän ei oo lupa näitä syyä. :D Lisäksi leivoin myös sitten ihan tavallisia korvapuusteja ko kaikki kohkasivat tuossa taannoin siitä korvapuustipäivästä, vai mikä se nyt oli. Sattui olemaan avattu hiiva pakkasessa niin käytinpä sen sitten pois ja leipasin vähän vierasvaraksi näitäkin. Nuita ko ei voi itte syyä, tosin J ehkä saattaa muutaman popsia, vaikkei mikään vieras olekaan. :) Kiva ko on keittiö, jossa mahtuuki leipomaan, seuraavaksi varmaan kokeilen omatekosia sämpylöitä itelleni.

Nyt pitäisi painella unille, oisi ollut tässä ehkä kouluhommiaki vielä tehtävänä mutta enpähän jaksa tänään enää mitään, pitänee herätä huomenna ajoissa.

Pidän sinusta, siinä kaikki.

Ihan ensiksi pakko avautua siitä, että hitot jostain paremmasta luonnonvalosta, totta kai tänään on ollu semmone harmaa ja pimiä päivä koko päivän. Koska ilima oli harvinaisen kakka (ei mitään komiaa auringonpaistetta, mistä haaveilin), oon pysytelly lähinnä sisätiloissa koko päivän, jos pyykkituvalla ja roskiskatoksella käymistä ei lasketa. Pyykinpesupäivä muuttui astetta jännemmäksi ko oisin laittanu omaan koneeseen pyykit pyörimään. Siinä vaiheessa ko väänsin hanan auki, alako allaskaapissa suihkuta vettä. Vedenottoletku vuotaa jostain syystä ja jäi se pyykinpesu tuolla koneella haaveeksi, koska meikän jakoavain on toki liian pieni, että sillä saisi nuita muttereita kiristeltyä. Mies korjatkoon, en itte jaksa setviä missä vika ko ei ole kerta pakko. :D Sen sijaan varasin sitten kahen tunnin pyykkivuoron tuolta pyykkituvasta ja pyöräytin kaikki pyykit sitten siellä.

Oon saanu fiksailtua paikat semmoseen kondikseen, että otin sitten muutaman foton sen kunniaksi! Ja koska minuun iski joku kollaasimania, kokosin niistä kuvista tämmösiä kokonaisuuksia Picasalla:

Makkari, huomaa ysärinurkkaus eli Nintendo

Olohuone ja keittiönpöytä

Keittiö

Kylyppäri ja sauna

Ja koska tällä Bloggerilla näitä mielenhäiriöitä riittää, en saa nyt lisättyä tekstiä tuonne kuvien väliin, mutta näillä mennään! Halusin tehä nuot kollaasit lähinnä sen takia, että niissä näkyy kivasti nuita värimaailmoja, ei niinkään tarkkoja yksityiskohtia. Siksi nostankin tuosta vielä valikoituja yksityiskohtia esille. Mikään valtava tämä asunto ei tosiaan ole, mutta meille ihan passeli, ko en tykkää turhista siivottavista neliöistä. Toki makkari oisi voinu olla ihan hiukkapiukkasen isompi, samoin ehkä kylyppäri, muttako tässä asunnossa on muuten kaikki niin kohillaan ko vaan olla ja voi, niin en viitti valittaa.

 

Lähetään liikkeelle vaikka makkarista. Kuten ehkä ootte huomannu, meikäläisellä ei oo ollu tapana keksiä pyörää uuestaan, vaan hyödynnän toimivaa ideaa monesti useassa eri paikkaa. Ja näin tämän makkarin taulun kohallakin, tehtyäni siitä tuon bannerin tänne blogiin minulle tuli vahava visio sisustustaulusta ja nimenomaan moniosaisena ja makkarin seinällä, sängyn ylipuolella. Heti sellaisen tilasinkin, ko tämä uusi asunto vahvistui. Tykkään tuosta niinkö pölijä, Ifolorin sisustustaulut tarjoavat tämmöselle valokuvausihimiselle niinkö meisi hirviästi mahollisuuksia. Kuvahan on tosiaan ihan omani, värriöläinen mäntyvanahus viime juhannukselta. Sänky on miehen, samoin yöpöy'ät ja tykkään niistäki kyllä palijon. Samoin päiväpeitto on ukkelin peruja, väri sattui mätsäämään juuri sopivasti niihin harmaanmustiin karvalankamattoihin, joita meikäläisellä on se kaksi kappaletta, mutta joita olen pitänyt yhtenä kokonaisuutena lattialla. Voisi kait sanoa, että kävi tuuri, tähän makkariin ko tarttee tosiaan myös mattoja kaksin kappalein. Tyynyt on vanahat tutut.

Tuon taulun kautta rakentui oikiastaan koko makkarin sisustus, nämät lamput löy'ettiin Kodin Ykkösestä. Tarjoushinta 20 euroa kipale, joten ei kirpaissut niin kovasti ostaa kahta kappaletta. Alunperin oltiin aateltu ostaa meikän vanahalle yöpöy'än lampulle toinen samanmoinen kaveriksi, muttako Prismasta ei kyseistä lamppua saanutkaan enää ko valakosella varjostimella, päädyttiin sitten näihin. Samanhenkiset niinkö tuo taulu, vaikka näissähän onkin kyllä selevästi jonku lehtipuun oksia. :) Sattumoisin nuita vihireitä Prisman tuikkukuppejaki oli kaks, joten nakkasin net tuonne makkarin yöpöy'ille. Saa nähä ettivätkö vielä uuen paikan. Myös peili on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa tuolla makkarissa, kunnes saahaan laitettua se seinälle, jonnekin eteiseen varmaan. Tai sitten se saa jäähä tuonne ja laitan tuonne eteiseen muutaman palan palapeiliä.

Myös heti ko kuulin, että minulla on tulevaisuuessa asunnossani kamari, tiesin minkä verhon haluan sinne. Avocadon vihiriä (tai jotain sinnepäin?) Kelohonka-verho Vallilalta. Makkarin ikkuna on onneksi niin pieni ja tuo verho niin iso, että sen peittämiseen riittää yksi kappale tuota verhoa, se ko on kyllä melekeen hinnalla pilattu. Mutta tuonne ei onneksi kahta nuita tosiaan ees mahtuisi. Halutessaan tuon yhen verhon voisi jakaa kaheksi, mutta en onneksi omista ompelukonetta. Ei varmaan tartte olla Einstein huomatakseen, että luonto on lähellä meikäläisen sydäntä sisustamisessakin, samoin omaleimaisuus. Vaikka tuo Vallilan verho ei kai kauhian omaleimainen olekaan. Tuossa verhon eessä on myös sitten tosiaan se meijän Nintendo-nurkkaus, joka on vähän kompromissi tällä hetkellä, mutta koska välttelen uuen ostamista viimiseen asti, saa se vanaha taso olla siellä nyt ainaki toistaiseksi. Se on vähän turhan iso (ja telekkari taas vähän turhan pieni), mutta katsotaan jos joskus kävelee vastaan vähän isompi kuvaputkitelekkari Nintendoa varten. Semmone valtava meillä on tuolla varastossa menossa elektroniikkaromun keräykseen, toimiva veheje (tosin kaukosää'in on Sallassa :D) mutta meille yksinkertaisesti aivan liian iso tuonne makkariin. 

Näiden kuvien järjestys ei nyt oo mitenkään kauhian looginen, mutta ko en jaksa taaskaan alakaa tapella Bloggerin kans, niin mennään näin. Marilyn on nyt päässy oikeen kunniapaikalle olokkarin seinälle. Tuossa kohin sattui olemaan koukku valamiina, niin ei tarttenu alakaa tehä uusia reikiä seinäänkään. Vanaha yöpöy'än lamppu pääsi tuonne tason päälle, muuten jutut on tuossa hyllykössä aika samalla lailla ko ennenki, enkä sitä jaksanukaan kovin tarkkaan alakaa kuvailla. Telekkarin ja tv-tason sekä laatikoston lisäksi tuo on ainut säilytyskaluste tässä olokkarissa, enkä haluakaan tänne kyllä yhtään mitään lisää. Tosin stereot on lattialla, mutta net nyt onki niin rumat, ettei ne kovin suurta huomiota ansaitsekaan. Siivousta net kyllä vähän haittaa, mutta katomma, jos keksimmä jonku ratkaisun. En kuitenkaan halua niitä tuohon ikkunalau'an eteen.

Keittiönpyö'älle meni Persemaalle aikanaan ostettu pöytäliina ja sieltä löysivät paikkansa myös kokoelma lahajaksi saatuja Kastehelemi-tuikkukippoja sekä pari isompaa kynttälää. Kyllä, kynttilöitä ei voi olla liikaa! Nytkin olen sytytellyt net kaikki ja fiilistelen täällä ko oottelen Marjuskaa saunomaan meikän kans. 

Tämä on ehottomasti meijän ylypeys, miehekkeen keinutuoli. Ollaan vissiin henkisesti jo elämän ehtoopuolella, mutta tämä on minusta ihan huippu. :D Jos tuota ei olis, oisin ostanu varmaan säkkituolin, mikä edustanee taas sitten varmaan ihan toista ääripäätä. Tosin mies sanoi tuossa, että siltä löytyy myös oranssi puhallettava nojatuoli (mietin kyllä välillä, että näinköhän unta koko asiasta, ko puhuttiin Emmiksen kans minun edesmenneestä PINKSUSTA puhallettavasta nojatuolista :D), että seki vois olla aika kova sana! Keinutuoli-raukka vaan joutuu nyt kiikkumaan kyllä vähän liian pienen matonkappaleen päällä, mutta on vaihtoehot tällä hetkellä vähän vähissä. Olokkarin verhot on samat vanahat, mitäpä sitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Soffalla on myös entuuestaan tutut elementit, mutta otin net mukaan tähän, koska net edustaa sitä väripuolta täällä ja vähän kyllä rikkoo semmosta vihiriäsinistä linijaa, mikä ei taas toisaalta haittaa meikäläistä kyllä yhtään. Tähän sohovalle ei palijon isompia tyynyjä vois laittaakaan, nuita on kivasti kaks ja punainen viltti on ihan ehoton niihin päiviin ko haluaa käpertyä nauttimaan olosta sohovan nurkkaan. Taustalla näkyy muuten toinen ovi makkariin. Kyllä, sinne on molemmille omat sisäänkäynnit, omat puolet ja jopa kattolamput (jokka ei oo siis vielä tullu, vaikka sellaiset on Kodin Ykkösestä varattu), että sittenkö alakaa vituttaa niin rakentaa vaan väliin seinän ja on ihan omat huoneet. :D Tosin J saa ikkunan ja Nintendon ja minä peilin ja vaatekaapit sitten.

Keittiön pöy'än päädyssä on vanaha tuttu juttu sielläkin. Pääosin tämän kämpän sisustus toki onki tuttua ja vanahaa, mutta oon kuitenki halunnu tehä asioita hieman uusilla otteilla. Seinällä onki nyt vaan enemmän semmosia minun ja armaan elämään yhessä liittyviä juttuja ja sitten toki omia valokuvauksellisia suosikkeja. Tärkeitä asioita. Halusin asetella nuot kuvat niin, että niissä ois vaihtelevaa rytmiä, mutta jonku verran rytmiä kuitenkin. Halusin niistä myös epäsymmetrisen kokonaisuu'en, jota voi tarvittaessa vähän täy'entää uusillaki kuvilla. Keittiön pöytää voi myös halutessaan kääntää, ja kuvat on laitettu niin, ettei niitä tarvi muutella vaikka järjestystä vähän vaihtaiski.

Tässä näkyyki tuo meijän pöytä vielä vähän paremmin. Se pinta ja maalaus ei tässä nyt ehkä nouse niin hirviästi esille, mutta on tosiaan semmone vähän epätasanen ja rosonen, ko täy'ellinen on tylsää. :) Pirtin pöy'än oon halunnu keittiööni oikiastaan aina ja se, että miehellä oli entuuestaan myös tämmönen, ei tietenkään ollu mitenkään paska juttu. Rahaa meni siis vaan maalausvehkeitten hommaamiseen.

Olokkarin matossa värit on aivan ihanat (kiitos mummo ko oot teheny niin komeita räsymattoja) mutta se on vaan auttamatta liian pieni tähän. Harmiku näitä ei ole kahta. Toistaiseksi se tässä keskellä lattiaa nyt kuitenki on, kunnes ehkä hommaan jostaki isomman maton tuohon ja siirrän tuon sivummas. Räsymattojahan mulla on ollut jo ennestäänkin. Ehkä äiti minut tästä pinteestä pelastaa löytämällä jonku aarteen tähän, tai sitten on pakko lähtiä ostamaan mattoa (eeeeh...) No mutta, kattellaan, silimä on jo tottunu tuohon liian pieneen tuossa, niin eipä tässä jaksa hätäillä. :)

Jääkaapin oveen olen kerännyt aarteita. Suklaamagneetin oon saanu Lennulta, kuvassa on meisi ja mahottoman komiat kumisaappaat vuosimallia yheksänkymmentä-jotain, kortti on Booginalta ja sitten on tuo mettästysaiheinen aina yhtä kuvaava sarjakuva (vaikka meillä se onki varmaan minä joka sinne mettälle lähteepi ;) ), nallemagneetti ja piktokuva onnellisista köllyköistä. Ennen tähän porukkaan kuulu myös "Minne katosivat miehet?" -lehtinen, mutta koska sei oo enää hukassa, ei tartte huu'ella kadonneitten perään. :)

Keittiössä on ihana pikkuikkuna, jonka väliin menivät kivasti nuot meikän limukkatölökit. Äiskän tekemä pöytäliinä (samaa sarjaa makkarin tyynynpäällisten kans, Marimekon kangas, pitää aina muistaa mainita ko äiti teki net meikälle ja ilimotti, että nyt saat sinäki leuhkia Marimekon lattiatyynyllä ja kankailla! :D) ja hedelmälautasen banaanit on paketissa, ko Prisman chiquita-banskuissa oli TAAS banaanikärpäsiä. Prkl. Lidlin banaanit kunniaan, niissä ei ole ollu vielä kertaakaan.

Ja keittiössä vallitsevat värithän on siis ruskiaa ja harmaata. Ekan kerran ko näin keittiön, mietin ettei oo yhtään meikän värit, mutta sittenkö kannoin muuttolaatikot tänne, mietin että höpöhöpö, tämähän on just meikän värinen. Vaikka meikän leivänpaahin ja blenderi onki punaiset. Pääasia, ettei kaapinovet ja tasot oo valakoset, koska net on ihan helevetistä keittiössä, joka ikinen paska näkyy kilometrin päähän ja esimerkiksi mausteet värjää valakosen tason saman tien. Vesihana on muuten ihan sikahieno ja tiskikone maailman paras keksintö, lähtee kahavikupeistaki pinttymät ko saa pestä net käsin tiskaamisen sijaan koneessa. :)

Ja sitten on minun sisustuksen ylypeys, niin last seasonia että se on jo uutta, nimittäin laavalamppu. :D Päätyi pitkällisen pohdinnan jäläkeen keittiöön tunnelmanluojaksi.

Kylyppäristä en hirviästi jaksanu ottaa kuvia, enkä saunasta, ko siellä ei oikiastaan ole mitään ihimeellistä. Värimaailma on samaa harmaata ja ruskiaa ja jatkettiin sitä tekstiileissäki ja ostettiin toinen ihanan pehemiä matto kylyppäriin. 

Suihkuverho on vanha tuttu ja mätsää värien puolesta myöskin kylyppäriin niinkö nyrkki silimään. Myös vanaha matto on ovensuussa, että siihen saa kuivata jalat ko tulee saunasta. 

Siinäpä se! Hirviä rupiama, Marjuskaki tuli just sopivasti niin rupian seurustelemaan, mukavaa lauantain jatkoa kaikille.