http://m.voice.fi/ilmiot/lapin-matkailuidea-nousi-hitiksi-facebookissa--ei-tapahdu-mitaan-viikko-katso-ja-naura/8/54217
Koska kotopuoli on päässyt julukisuuteen taas omintakeisuuellaan, aattelin minäki valistaa teitä ja kehottaa lähtemään Ei tapahu mitään -viikolle. :D Itekin lähtisin, jos vain suinkin joutaisin, mutta olokoon se minun ei tapahu mitään -viikko sitten syyslomalla. Juuri hilijaisuus, rauhallisuus, luonto ja erämää on niitä asioita, joita omassa kotipaikkakunnassani arvostan kaikista eniten ja minusta on ihan huippua, että net on valijastettu matkailun valttikorteiksi. Eihän met millään menolla ja meiningillä palijoa kyllä kilipailla voitaiskaan. Hyvä, että matkailun puolellakin ovat tajunneet sen, mikä on meidän todellinen vetovoimamme.
Ollaan keskellä ei-mitään ja sen sijaan, että siitä olisi tehty ongelma, olemme hienosti osanneet kääntää sen eduksemme. Ja jos iteltäki kysytään, ei se mikään ongelma kyllä ole, vaan päin vastoin, juuri positiivinen asia. Eikä Salla suinkaan ole kaukana kaikesta, vaan kaikki on kaukana Sallasta. :D Eikä sieltä nyt loppujen lopuksi niin pitkä matka ole esimerkiksi Rovaniemelle, tai johtuuko sekin nyt vaan sitten tästä, ettäkö ite on tottunu siihen, että välimatkat on pitkiä ja paikasta toiseen pääseminen kestää. Ouluun alakaa olla jo pitkä matka, mutta joku Rovaniemi tai Kuusamo; no sinnehän ajaa ihan heittämällä.
Ja kaikki on niin suhteellista, körötänhän minä täällä kaupungissaki jotain kaheksaa kilsaa puoli tuntia bussilla, ruuhka-aikaan kevyesti 45 minsaakin.
Niinkö ei varmaan ole jäänyt kellekään epäseleväksi, minä en tosiaankaan häpeä sitä, että olen Sallasta kotoisin, tai ole kokenut jääneeni mistään paitsi sen takia, että olen viettänyt siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. En ole katkera, kun en ole saanut kasvaa jossain vaikkapa Oulun kokoisessa kaupungissa. Jos on menon ja meiningin ystävä, tykkää chillailla päivät kaupungilla tekemässä ostoksia, istua sairaan kalliilla kahavilla kahavilassa ja käyä joka viikko elokuvissa, keilaamassa, syömässä ulukona, kiertää eri baareja ja bilettää, niin silloin Salla ei varmaankaan ole oikia paikka ja on varmasti ollut ahistava kokemus joutua siellä jumittamaan.
Itsehän viihytän ittiäni esimerkiksi neulomalla villasukkia, leipomalla, keräämällä marjoja ja sieniä, käymällä kalassa ja toivottavasti tulevaisuuessa myös mettällä. Luen hyvää kirjaa, siivoan (!!!) tai lähen valokuvaus- ja oleskelureissulle mettään. Tykkään kulijailla ulukona, käyä lenkillä tai ulukoiluttaa koiraa rauhassa ja hilijaisuuessa ja päivän päätteeksi lämmäyttää saunan ja painella sitten villasukat jalassa ajoissa nukkumaan. Olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ihiminen, perhekeskeinen. Kotihiiri, joka laittaa kotia nätiksi. Meno ja meininki on meikäläisen juttuja vain pieninä annoksina silloin tällöin, ostosten tekeminen useimmiten äärimmäisen turhauttavaa ja tuskaisaa, sumpitki kiehautan mieluummin ite ja pätkin naamaan sitä itte leipomaani pullaa, kuhan ensin opettelen tekemään gluteenitonta versiota. Ruoanlaittokin on useimmiten hyvin antoisaa touhua, tietysti joskus on mukava istahtaa ihan valamiseen pöytään nauttimaan.
Oon siis tosiaankin hyvin potentiaalinen paluumuuttaja ja tarkoitus olisikin palata kotikonnuille, jos vain elämä sallii ja työpaikka löytyy. Sinänsä vähän väärän alueen juttu, mutta Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa siitä, miten puheterapia painiskelee isojen ongelmien kanssa, kun ei löydy rahaa terapiaan tai terapian tekijöitä: http://www.ess.fi/?article=430675 Huonoin tilanne on juuri näillä ei-vetovoimaisilla korpikunnilla. Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Kainuun alueen rekrytointi-tapahtumaa, jossa informoitiin harjoittelumahdollisuuksista ja työpaikoista sillä alueella. Vaikka itellänikin tällä hetkellä nuita kytköksiä sinne suunnalle on, ei Kainuu kuitenkaan siintele silimissäni tulevaisuuen unelmien asuinalueena, yksinkertaisesti siitä syystä, että omat kytkökseni ovat jonnekin muualle. Väistämättä tuli kuitenkin mieleen oman alueen asiat ja se, että työntekijöiden saaminen syrjäisemmille alueille voi olla hyvinkin vaikiaa, kun taas esimerkiksi tässä Oulun alueella meistä puheterapeuteista on reippaasti ylitarjontaa sattuneesta syystä. Minulla ei siitäkään syystä ole mitään tarvetta jäähä tälle alueelle tappelemaan niistä harvoista työpaikoista, johon olisi enemmän ja vähemmän tulijoita, ja josta on sitten pidettävä kynsin hampain kiinni kun kerran sattuu jonkun saamaan. Mieluummin annan sen mahollisuuen jollekin, joka on tältä alueelta kotoisin ja haluaisi jäähä jatkossakin tänne asumaan.
Haaveissa olisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä ja mielellään ihan monipuolisesti eri-ikäisten ihimisten kanssa, vaikka lapset meikälle se ykkösjuttu onkin. En tosiaan haaveile esimerkiksi mistään neurologisen osaston hommista tai spesifistä yhteen häiriöryhmään tms. keskittymisestä. Kai meijän joidenkin vaan täytyy haluta sinne, minne muut eivät halua lähtiä töihin? Minusta olisi ensiarvoisen tärkiää kyetä tarjoamaan mahollisuus puheterapiaan myös niille, jokka nyt sitä eivät syystä tai toisesta saa (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet, etenkin iäkkäät ihimiset), vaikka kovasti voisivat tarvita ja terapialla olisi mahollisuus parantaa heidän elämänlaatuaan. Ja ohan tässä taustalla puhtaasti ihan itsekkäät syyt, koska minusta vaan tuntuu, että sinne minä kuulun ja toisaalta haluan, että esimerkiksi mahdollisesti joskus tulevilla lapsilla olisi mummolat suhteellisen lähellä. Eihän sitä ikinä tiiä, mihin elämä kulijettaa ja jos joskus tuntuu siltä, voi työ- ja asuinpaikkaa myös aina vaihtaa, mutta ainakin edelleen vielä haluaisin palata kotiseu'ulle, jos se vain suinkin on mahollista.
Loppuun vielä jakso Peltsin Lappia: http://areena.yle.fi/tv/2009753 Eräänlaista näkökulumaa Sallaan tässäkin. Telekkariohojelmiin kantsii suhtautua aina tietyllä varauksella, mutta minusta tässä tulee esille myös palijon positiivisia asioita Sallasta. Tuo karhujuttu on aina vähän semmonen palijon mielipiteitä herättävä asia, jossa on puolensa ja puolensa. On ihan totta, että jos karhu lampsisi jossain etelämpänä tappamaan jonkun lampaita, saisi se kuolemantuomion alta aikayksikön, mutta taas toisaalta suosittelisin lampaankasvattajia kokeilemaan parin laumanvartijakoiran kasvattamista ja leimauttamista lammaslaumansa turvaksi, ko net tuolla Aatsingissa laiduntaa. Veikkaan, että pari semmosta kaveria maksaisivat äkkiä ittensä takasin, nythän se karhu tulee napsimaan niitä lampaita helepon ruuan perässä. Tuskin se ihan heti viitsisi ruveta semmosia laumaansa puolustavia jössiköitä uhumaamaan, ellei olisi aivan kuolemaisillaan näläkään ja lampaat viiminen tsäänssi saaha evästä. Tai mistä minä tiiän, mutta jos net lampaansa haluaa piettää hengissä, niin eikö kannattaisi kuitenkin kokeilla? En voi tietenkään ajatella niinkään, että meijän pitäisi vaan tulla toimeen pihapiiriin ilimestyvien petojen kanssa, koska talojen pihalla olevat kotieläimet ei koskaan ole ollut mitään petojen perusravintoa, eikä niistä pitäisi semmosta tullakaan. Tuolla on kyllä erämaata minne pedot mahtuu ihan kevyesti temmeltämään. Nuot asutuksesta kauempana laiduntavat elukat onkin sitten taas tietysti hieman kinkkisempi juttu, mutta laumanvartijat olisivat mielestäni esimerkiksi juuri lampaille hyvä turva. Aiheesta on tehty tutkimusta ja kirjotettu jonkin verran lehdissäkin, monet lampaankasvattajat ovat saaneet kyseisestä koirarodusta turvan elukoilleen (juttua en tähän hätään jaksanut löytää, sori). Porojen turvaaminen saalistavilta pedoilta lienee taas jokseenkin mahotonta. Poro kun nyt vaan sattuu siellä mettässä kulijailemaan niillä samoilla huudeilla, missä net pedotkin.
Mutta joo, eksyin vähän aiheesta, eivät ole mitään heleppoja juttuja nämät. Nyt alan kuitenki tehä pikkuhilijaa lähtöä lipastolle syömään ja hoitamaan viimisiä juttuja pois alta ennen viikonloppua.
EDIT: Linkit eivät toimi, koska jostain syystä Blogger ei taas tee yhteistyötä ollenkaan. Kopioikaa osoiteriville ja avatkaa sitä kautta, jos kiinnostaa!
EDIT2: No nyt pitäisi linkkienkin toimia!
Koska kotopuoli on päässyt julukisuuteen taas omintakeisuuellaan, aattelin minäki valistaa teitä ja kehottaa lähtemään Ei tapahu mitään -viikolle. :D Itekin lähtisin, jos vain suinkin joutaisin, mutta olokoon se minun ei tapahu mitään -viikko sitten syyslomalla. Juuri hilijaisuus, rauhallisuus, luonto ja erämää on niitä asioita, joita omassa kotipaikkakunnassani arvostan kaikista eniten ja minusta on ihan huippua, että net on valijastettu matkailun valttikorteiksi. Eihän met millään menolla ja meiningillä palijoa kyllä kilipailla voitaiskaan. Hyvä, että matkailun puolellakin ovat tajunneet sen, mikä on meidän todellinen vetovoimamme.
Ollaan keskellä ei-mitään ja sen sijaan, että siitä olisi tehty ongelma, olemme hienosti osanneet kääntää sen eduksemme. Ja jos iteltäki kysytään, ei se mikään ongelma kyllä ole, vaan päin vastoin, juuri positiivinen asia. Eikä Salla suinkaan ole kaukana kaikesta, vaan kaikki on kaukana Sallasta. :D Eikä sieltä nyt loppujen lopuksi niin pitkä matka ole esimerkiksi Rovaniemelle, tai johtuuko sekin nyt vaan sitten tästä, ettäkö ite on tottunu siihen, että välimatkat on pitkiä ja paikasta toiseen pääseminen kestää. Ouluun alakaa olla jo pitkä matka, mutta joku Rovaniemi tai Kuusamo; no sinnehän ajaa ihan heittämällä.
Ja kaikki on niin suhteellista, körötänhän minä täällä kaupungissaki jotain kaheksaa kilsaa puoli tuntia bussilla, ruuhka-aikaan kevyesti 45 minsaakin.
Niinkö ei varmaan ole jäänyt kellekään epäseleväksi, minä en tosiaankaan häpeä sitä, että olen Sallasta kotoisin, tai ole kokenut jääneeni mistään paitsi sen takia, että olen viettänyt siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. En ole katkera, kun en ole saanut kasvaa jossain vaikkapa Oulun kokoisessa kaupungissa. Jos on menon ja meiningin ystävä, tykkää chillailla päivät kaupungilla tekemässä ostoksia, istua sairaan kalliilla kahavilla kahavilassa ja käyä joka viikko elokuvissa, keilaamassa, syömässä ulukona, kiertää eri baareja ja bilettää, niin silloin Salla ei varmaankaan ole oikia paikka ja on varmasti ollut ahistava kokemus joutua siellä jumittamaan.
Itsehän viihytän ittiäni esimerkiksi neulomalla villasukkia, leipomalla, keräämällä marjoja ja sieniä, käymällä kalassa ja toivottavasti tulevaisuuessa myös mettällä. Luen hyvää kirjaa, siivoan (!!!) tai lähen valokuvaus- ja oleskelureissulle mettään. Tykkään kulijailla ulukona, käyä lenkillä tai ulukoiluttaa koiraa rauhassa ja hilijaisuuessa ja päivän päätteeksi lämmäyttää saunan ja painella sitten villasukat jalassa ajoissa nukkumaan. Olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ihiminen, perhekeskeinen. Kotihiiri, joka laittaa kotia nätiksi. Meno ja meininki on meikäläisen juttuja vain pieninä annoksina silloin tällöin, ostosten tekeminen useimmiten äärimmäisen turhauttavaa ja tuskaisaa, sumpitki kiehautan mieluummin ite ja pätkin naamaan sitä itte leipomaani pullaa, kuhan ensin opettelen tekemään gluteenitonta versiota. Ruoanlaittokin on useimmiten hyvin antoisaa touhua, tietysti joskus on mukava istahtaa ihan valamiseen pöytään nauttimaan.
Oon siis tosiaankin hyvin potentiaalinen paluumuuttaja ja tarkoitus olisikin palata kotikonnuille, jos vain elämä sallii ja työpaikka löytyy. Sinänsä vähän väärän alueen juttu, mutta Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa siitä, miten puheterapia painiskelee isojen ongelmien kanssa, kun ei löydy rahaa terapiaan tai terapian tekijöitä: http://www.ess.fi/?article=430675 Huonoin tilanne on juuri näillä ei-vetovoimaisilla korpikunnilla. Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Kainuun alueen rekrytointi-tapahtumaa, jossa informoitiin harjoittelumahdollisuuksista ja työpaikoista sillä alueella. Vaikka itellänikin tällä hetkellä nuita kytköksiä sinne suunnalle on, ei Kainuu kuitenkaan siintele silimissäni tulevaisuuen unelmien asuinalueena, yksinkertaisesti siitä syystä, että omat kytkökseni ovat jonnekin muualle. Väistämättä tuli kuitenkin mieleen oman alueen asiat ja se, että työntekijöiden saaminen syrjäisemmille alueille voi olla hyvinkin vaikiaa, kun taas esimerkiksi tässä Oulun alueella meistä puheterapeuteista on reippaasti ylitarjontaa sattuneesta syystä. Minulla ei siitäkään syystä ole mitään tarvetta jäähä tälle alueelle tappelemaan niistä harvoista työpaikoista, johon olisi enemmän ja vähemmän tulijoita, ja josta on sitten pidettävä kynsin hampain kiinni kun kerran sattuu jonkun saamaan. Mieluummin annan sen mahollisuuen jollekin, joka on tältä alueelta kotoisin ja haluaisi jäähä jatkossakin tänne asumaan.
Haaveissa olisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä ja mielellään ihan monipuolisesti eri-ikäisten ihimisten kanssa, vaikka lapset meikälle se ykkösjuttu onkin. En tosiaan haaveile esimerkiksi mistään neurologisen osaston hommista tai spesifistä yhteen häiriöryhmään tms. keskittymisestä. Kai meijän joidenkin vaan täytyy haluta sinne, minne muut eivät halua lähtiä töihin? Minusta olisi ensiarvoisen tärkiää kyetä tarjoamaan mahollisuus puheterapiaan myös niille, jokka nyt sitä eivät syystä tai toisesta saa (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet, etenkin iäkkäät ihimiset), vaikka kovasti voisivat tarvita ja terapialla olisi mahollisuus parantaa heidän elämänlaatuaan. Ja ohan tässä taustalla puhtaasti ihan itsekkäät syyt, koska minusta vaan tuntuu, että sinne minä kuulun ja toisaalta haluan, että esimerkiksi mahdollisesti joskus tulevilla lapsilla olisi mummolat suhteellisen lähellä. Eihän sitä ikinä tiiä, mihin elämä kulijettaa ja jos joskus tuntuu siltä, voi työ- ja asuinpaikkaa myös aina vaihtaa, mutta ainakin edelleen vielä haluaisin palata kotiseu'ulle, jos se vain suinkin on mahollista.
Loppuun vielä jakso Peltsin Lappia: http://areena.yle.fi/tv/2009753 Eräänlaista näkökulumaa Sallaan tässäkin. Telekkariohojelmiin kantsii suhtautua aina tietyllä varauksella, mutta minusta tässä tulee esille myös palijon positiivisia asioita Sallasta. Tuo karhujuttu on aina vähän semmonen palijon mielipiteitä herättävä asia, jossa on puolensa ja puolensa. On ihan totta, että jos karhu lampsisi jossain etelämpänä tappamaan jonkun lampaita, saisi se kuolemantuomion alta aikayksikön, mutta taas toisaalta suosittelisin lampaankasvattajia kokeilemaan parin laumanvartijakoiran kasvattamista ja leimauttamista lammaslaumansa turvaksi, ko net tuolla Aatsingissa laiduntaa. Veikkaan, että pari semmosta kaveria maksaisivat äkkiä ittensä takasin, nythän se karhu tulee napsimaan niitä lampaita helepon ruuan perässä. Tuskin se ihan heti viitsisi ruveta semmosia laumaansa puolustavia jössiköitä uhumaamaan, ellei olisi aivan kuolemaisillaan näläkään ja lampaat viiminen tsäänssi saaha evästä. Tai mistä minä tiiän, mutta jos net lampaansa haluaa piettää hengissä, niin eikö kannattaisi kuitenkin kokeilla? En voi tietenkään ajatella niinkään, että meijän pitäisi vaan tulla toimeen pihapiiriin ilimestyvien petojen kanssa, koska talojen pihalla olevat kotieläimet ei koskaan ole ollut mitään petojen perusravintoa, eikä niistä pitäisi semmosta tullakaan. Tuolla on kyllä erämaata minne pedot mahtuu ihan kevyesti temmeltämään. Nuot asutuksesta kauempana laiduntavat elukat onkin sitten taas tietysti hieman kinkkisempi juttu, mutta laumanvartijat olisivat mielestäni esimerkiksi juuri lampaille hyvä turva. Aiheesta on tehty tutkimusta ja kirjotettu jonkin verran lehdissäkin, monet lampaankasvattajat ovat saaneet kyseisestä koirarodusta turvan elukoilleen (juttua en tähän hätään jaksanut löytää, sori). Porojen turvaaminen saalistavilta pedoilta lienee taas jokseenkin mahotonta. Poro kun nyt vaan sattuu siellä mettässä kulijailemaan niillä samoilla huudeilla, missä net pedotkin.
Mutta joo, eksyin vähän aiheesta, eivät ole mitään heleppoja juttuja nämät. Nyt alan kuitenki tehä pikkuhilijaa lähtöä lipastolle syömään ja hoitamaan viimisiä juttuja pois alta ennen viikonloppua.
EDIT: Linkit eivät toimi, koska jostain syystä Blogger ei taas tee yhteistyötä ollenkaan. Kopioikaa osoiteriville ja avatkaa sitä kautta, jos kiinnostaa!
EDIT2: No nyt pitäisi linkkienkin toimia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti