maanantai 9. joulukuuta 2013

Burn burn burn.

Päivän lyhyet afasian tenttiin lukemisen välttelyn ohessa (no okei oon minä lukenu jo monta tuntia, pijän taukoa).

On hienoa olla niin kääpiö, että voi ostaa pikkujoulumekon (jota ei siis ees tartte) henkka maukan lastenosastolta. No mutta hei, ei maksanu ko viistoista euroa! Pikkujoulumekko pitkillä hihoilla ja isolla kauluksella, mee likes. Laihtumisen myötä alakaa aina palella ja minimaaliset vaaterätit talavella alakaa tuntua huonolta ajatukselta. On myös hienoa tilata kahavilassa cappuccino, jota ei osaa juua koska sen mukana tulee jotain ylimääräsiä härpäkkeitä? Oikiasti, mitä sille suklaapalalle ois kuulunu tehä? Lisätä kahavin sekaan vai nauttia sellaisenaan? Yleensäkin on ihan loistava ajatus sopia rehevit keskustaan sillon, ko pitäisi olla kotona lukemassa afasian tenttiin ja lähteä keskustasta nuin kaksi tuntia suunnitellusta ajasta myöhässä kotia kohti. Vaikka ei sillä, arvostan sosiaaliset suhteeni kyllä tenttejä korkiammalle ja oli sitä paitsi oikeen mukavaa nähä Marjuskan kans pitkästä aikaa.

On myös kiva lukia tuntitolokulla afasian tenttiin huomatakseen, että nenä vuotaa, palelee ja päätä särkee ja todennäköisesti huomenna aamulla on kuumetta kolmeysi ja pakkasta viistoista ja tenttiin pitäisi lähtiä. Pyörällä. Ihimettelinkin, että miten se eilinen tosi kevyt jalakareeni meni jotenki erityisen perille ko oon kävelly tänään niinkö pingviini ja sohovalta nouseminen sekä sille laskeutuminen tuottaa kohtuutonta tuskaa. 

No, tällä hetkellä mittari sanoo että 36,9 eli ei vielä kuumetta mutta odotamme tilanteen kehittymistä. Pitäisköhän lyyä elämä risaseksi ja lämmittää sauna nytkö siellä vielä lauteet on (isännöitsijältä kuulin huhua että net saattaisi lähtiä sieltä kävelemään, siksi että VIEMÄRISTÄ tuleepi kissan kusen haju, no kyllähän se lauteitten vaihtaminen saattaapi tähän vaivaan auttaa, erikoista tuo miesten logiikka...) 

Eipä solovata miehiä. Arvostin oman ukkoni (sen vähemmän karvasen) tänään arvoon arvaamattomaan ko tulin ahistuksissani tyhyjään kotiin, jossa piti alakaa tehä salaattia ruualle ihan ite, eikö se valamistukaan itekseen sinne jääkaappiin? Eikä vaatteet viikkau'u pyykkitelineestä tai muutakaan tämmöstä tapahu. Plus että tarttisin vähän haleja ja pusuja ja tsemppiä. Ja rauhalliset unet iliman perkeleen kandin tutkimussuunnitelmaa, jota tein taas koko viime yön. Harmi ko se ei oikiasti edisty siitä yhtään, enkä minä saa levättyä. No kuka nyt yöllä haluaisikaan nukkua. 

Eilen illalla tein sitä tutkimussuunnitelmaa muuten ihan oikiasti ja työuupumuksesta lukiessani diagnosoin itelläni ja läheisilläni opiskelu-uupumuksen. Yleinen väsymys kaikkeen, joka ei selity millään yksittäisellä asialla? Jep! Kyynistyminen? Asenne opiskelua kohtaan muuttuu, se menettää merkityksensä? Ding! Aikaansaamattomuuden tunne? Aikaansaaminen vähenee, olen huonompi opiskelija kuin muut? Ding ding, päävoitto!

Ehkä pitäisi kandin sivubisneksenä alakaa tutkia logopedian opiskelijoitten kokemaan opiskelu-uupumusta, tunnistin kyllä itteni siitä ko aina vaan väsyttää vaikka kuinka nukkuis ja mitään ei jaksais tehä, tenttiinlukemattomuuesta ei ees jaksa välittää ja mikään ei vaan nappaa ja hommat ei tuu tehdyksi ja sitten vaan mietin että oon huono opiskelija ko en pysty samaan ko muut. 

Niinpä niin. 

Lisäksi koen jatkuvaa häiriötä muistin toiminnassa ja muutenkin kognitiiviset taidot on heikentyneet, ajatus ei kulije ja mm. aivoissani sijaitseva Emmi-suomi-Emmi -keskus on huomattavasti heikentynyt. 

Saako kaheksalta mennä nukkumaan? Pitäisi varmistaa vielä se aamun kuume lukemalla omat muistiinpanot tenttiä varten ennen sitä. 

Joo, laitan saunan lämpiämään ihan uhallaki, koska palelee ja meen sitten ehkä nuQ.

2 kommenttia:

  1. Tuo Emmi-keskus kaipaa kyl nyt reeniä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kognitiiviset toiminnot on muutenki niin jäässä, ihan sama mitä kuka tahansa sanoo niin menee ihan täysin läpi, mm. tänään Sonjan "kirjainten ja aakkosten ensimmäiset" ko tarkotus oli olla numeroitten ja aakkosten ensimmäiset ja minä hyväksyin tämän ihan mukisematta. :D Loman tarpeessa...

      Poista