Ave Maria.

Joskus se valittaminen ja ittensä kääntäminen niin, että nurja puoli nousee päälle vaan auttaa. Oon nyt saanu ruotsin juttuja touhotettua, perehyttyä hieman kandin mahollisiin artikkeleihin ja tehtyä tutkimussuunnitelman tekemisestä suunnitelman. Enää puuttuu, että joku toteuttaisi sen. :D Mutta on palijon helepompi hengittää, ko on ees jotenki konkreettisesti edistäny sitä. Lisäksi on satanu uutta lunta, joka on suurin piirtein syöny sen sairaan liukkaan jääpinnan allensa ja liikkuminenki on taas helepompaa ja ulukona valosaa.

Tänä vuonna en aatellu jaksaa väsätä joulukalenteria, ko minulla ei vaan oo tullu mitään maatakaatavan mahtavaa ideaa, jota toteuttaa.

Joten en jaksa alakaa vääntää mitään. Kattokaa vaikka The Joulukalenteria, niin minäki teen! Mutta voisin näin ensimmäisen päivän joulukuuta ja ensimmäisen adventin kunniaksi klikkailla tähän vähän kuvia. Osa on vähän tärähtäneitä ko en jaksanu täällä pimey'essä hirviästi kikkailla. Olin viikonlopun hoitamassa karvakamuani Sisua, mutta kämpille päästyäni riehuin hieman täällä, kävin jäätävän pohojoistuulen saattelemana kaupassa (ai miten niin "ei siellä vielä toppatakkia tartte"), ostin hieman tykötarpeita (ja lasten nahkakinttaat halavalla, kiitos pienistä käpälistä, toppakinttaissa jääty käjet pyöräillessä, mutta eipä jäävy näissä nahkakinttaissa) ja touhuilin hieman lisää. Lopputulos on tässä:

Keittiön pikkuikkuna on ko luotu tämmösille jutuille. Kuusia, lunta, hiutaleita ja karkkia.

 Porsaita äitin oomme kaikki! Nämät lumihiutalepossut on vaan niin symppiksiä. Ja näitä on myös kylyppärin ovessa, en vaan jaksanu erikseen kuvata.

Hiutaleita ja pari syräntä. Tervetuloa hemma. Ovessaki on muuten kranssi, puuta, käpyjä ja koivun tuohesta leikattuja tähtiä sekä hieman kimalletta, mutta en vaan jaksanu käyä kuvaamassa sitä. Se on kyllä killunu siellä jo piemmän aikaa, ko se ei oo minusta varsinaisesti mikään joulukranssi. Jos haluatte tietää tarkemmin minkälainen, menkää Prismaan, sieltä niitä saa.

Epätarkkoja lumihiutaleita peilissä. Tykkään vaan näistä yksilöistä ko nämät on niin harvinaisen onnistuneita ja säännönmukasia, toisin ko meikän lumihiutaleet yleensä.

Rakkautta ja lämpöä. Tunnelman muutoksen voi saaha aikaseksi ihan pienillä jutuilla.

Ja sitten, voi sitten, tiiättekö sen jutun siitä moposta joka lähti lapasista ja syöksy rotkoon? Tää on just se juttu. Kaikkihan lähti siitä, ko leivoin niitä pipareita ja taikinaa oli niin palijon, että lopulta en enää jaksanu tehä possuja. No, leikkasimpa sitten taikanasta käsivaralla seinät, katon, seiniin pari ikkunaa, oviaukon ja oven ja sitten vielä kaulitsin loput taikinasta maaksi. Ja löin net uuniin. Ja koska tämä meikäläisen piparitaikina gluteenittomana käyttäytyi täysin hallitsemattomasti, osa pipareista tuli ulos uunista ihan normaaleina, osa täysin tunnistamattomaksi levenneinä, jäin jännityksellä oottamaan, että mitä tuleman pitää. 

Yllättäen osat ei sitten kuitenkaan levinneet kovin pahasti, vaikka pinta vähän halakeilikin. Muutamaa palasta tasasin hieman pitsarullalla lämpimänä. Osien jäähyttyä sulatin sokeria, liimasin palat yhteen, poltin sormen ja tadaa, siinä se mökki sitten oli! Persoonallisesti hieman kenollaan ja rakoja vähän siellä ja täällä ko käsivaralla tehdyt, levinneet palat ei ihan sopineet yhteen. Ja nyt tänään sitten hieman innostuin koristelemaan sitä. Laitoin mm. savupiipun jäläkiasennuksena (J valitti ko sitä ei ollu) ja tilikitsin nurkat. Ja siinä se koko komeus nyt sitten seisoo. Sanoisin, että tuosta meikäläisen taikinasta tehtynä erittäin suuri saavutus. :D

Joo, mikä lastenneurologisperäisten tentti, minä koristelen nyt piparitaloa ja laulan joululauluja Spotifyn tahtiin...

Saatiin Leenalta vielä kolomas joulukalenteri meijän talouteen. Omani on perinteinen Fazer, J:llä on Itse ilkimys -kalenteri 25 luukulla (:D ), joka oottaa vielä kaapissa herran kotiutumista ja tämä Muumi on kuulemma puoleksi meijän. Avasin siitä luonnollisesti ekan luukun tänään, joten pitää varmaan jättää seuraava J:lle. Karkkiaki on nyt kulhossa!

Tein olokkarin seinälle tommosen pienen asetelman. Suojaa ja lämpimiä ajatuksia. Kaikki koristeet onkin oikiastaan niitä meikäläisen viime jouluksi jämäpaperista ja pahavista askartelemia. Makkarin ikkunassa roikkuu myös net tähtinauhat jokka tein viime vuonna, mutta niistä oli ihan mahottomuus saaha tässä valaistuksessa järkevää kuvaa. Uskon tässä joulun tunnelman luomisessa pieniin juttuihin. Tuon enkelin oon saanu viime jouluna lahajaksi ja oveen ostin kranssin ko sellaisen voi nyt laittaa ja siellä sattui vielä olemaan naulaki, sekä nuita jouluisia tekstiilejä oon ostanu, mutta muuten en usko siihen, että täytyisi koko rahan eestä törsätä voidakseen luoda jouluisaa fiilistä. Monesti se on aika pienestä kiinni. Esimerkiksi nuot punaset sydämet on minusta aivan ihania ja net on tosiaan leikattu sellaisista jämäpaloiksi jääneistä pahaveista, joista ei ois oikeen muuta enää saanu aikaseksi.

Ai että, alan jopa saaha hieman jouluisista ajtuksista kiinni.

Mutta kattokaappa sitten tätä! Leena on joku maailman höperöin ja aikaisti meikäläisen joulua aika monella viikolla ostamalla meikälle koiranhoitopalakaksi tämän:

Kyllä, maailman hienoin hattivatti-laukku ikinä! Meikäläisen uus yliopistolaukku, joka mulla piti ostaa itelleni, mutta tässä kiireessä ja kaikessa muussa rahanmenossa unohtu. Kyllä meisin nyt kelepaa!

Oli kivaa touhuta viikonloppuna vähän jotaki muuta ko yleensä, leikkiä röhkivällä possulla ja saaha karvasia haleja ja kuolasia pusuja (sekä ihimetellä miten vaikiaa saunan lämmittäminen voi olla :D), mutta kyllä oli viikonlopun jäläkeen mukava tulla kotiaki. Varsinkin ko muistin olla lähtiessäni sen verran aikaansaava, että vein roskat ja pyöräytin tiskikoneen. Enkä jättäny valoja päälle viikonlopuksi. Nyt kyllä väsyttää oikeen urakalla, en tiiä palellutinko itteni tuossa kauppareissulla vai iskeekö se vaan takasin, että eilen oli pakko valavoa kahteentoista ja ilimottautua puheviestinnän kurssille, mutta aamulla silti herättiin Lirun kans ennen kaheksaa. 

Oli se valavominen kyllä tuskaa. Olin kymmeneltä ihan valamis sänkyyn, etenkin ko la aamuna noustiin ulukoilemaan ja keittelemään kahavia jo puoli kaheksalta. Tuijotin vaan ihan koomassa jotain Jutta ja puolen vuoden superdieetit -maratonia. Saattaapi tänään uni siepata jo meleko aikasten. Tenttiin olisi ehkä pitäny lukia mutta nääh, mitäpä sitä hulluja. Luen vissiin huomenna. 

Nyt ehkä kääriy'yn vilttiin, keitän teetä ja jatkan koomailemista sohovan nurkassa.