Jahas, se on taas viikko pyörähtäny ihan huomaamatta. Vaikka meikällä on kyllä ihan sunnuntaiolo perjantain sijasta, ko J lähti taas tänään töihommiin. Hommaa on tälläki viikolla riittäny ja päivät on ollu pitkiä, mutta miehekkeen kotona oleilu on kummasti piristäny. On huomattavasti mukavampi tulla kotia ko siellä palaa valot (iliman että oon unohtanu niitä ite päälle :D) ja on joku oottamassa. Joka on ehkä myös teheny ruuan valamiiksi.
Sain terapiani tällä viikolla pakettiin, surullista mutta totta! Toisaalta on kiva, että loppulukukau'eksi on vähemmän hommaa, toisaalta terapia oli niin kivaa, että oisin mielelläni jatkanu sitä vielä vaikka toiset viistoista kertaa. Karu totuus on kuitenki nyt kohattava ja laitettava enää paperityöt palautuskuntoon ja sitten keskusteltava paketti kokoon. Terapiakertojen raportoinnin ja pohdinnan sain tänään valamiiksi, mutta loppuarvio oottaa vielä kirjoittajaansa. Eiköhän se tässä viikonlopun aikana synny, palautus on viimeistään ens ke ja sitä ennen on kandiohjausta, tupareita, typeriä ruotsin tehtäviä ja muuta, niin parempi tehä heti alta pois.
Myös se Parkinson-tehtävä oottaa viimeistelijäänsä. Oon kirjottanu (huonosti) kaks osaa siitä oppimistehtävästä, kolomas pitäisi vielä vääntää ja viimeistellä nuot kaks muuta. Palautuksellahan ei olisi kiire, mutta haluan sen alta pois ja roikkumasta mahollisimman äkkiä, koska suoritan tosiaan tänä syksynä vielä kaksi muuta erityiskysymystä, jotta saan kaikki tehtyä nyt alta veks. Lisäksi afasiologian kurssissa on ennakkotiedoista poiketen, ei tentti, vaan kaksi, ja edelleen siihen ruotsiinki pitää väsätä kaikkia enemmän ja vähemmän tylsää, sekä typerää. Ja onhan se lastenneurologisperäisten kommunikoinnin häiriöitten tenttiki siellä. Ja ah, ruotsin loppukoe kans. Oonko unohtanu jotain? En tiiä, voi olla hyvin paljon mahollista. :D
AAA, no lastenneurologisperäisistä pitää palauttaa vielä toinen itsearviointi ja sitten se pyhistä pyhin ja suurista suurin, alias kandin tutkimussuunnitelma! Hupsista joo, todellakin olen unohtanut jotain... No, onneksi sitä ei voi oikiasti unohtaa ja A) kunhan nämät terapiajutskat on paketissa sekä B) keksin sen aiheen, mulla on enemmän ko aikaa tekasta yks tutkimussuunnitelma.
Haha, joo, pitää oikiasti vaan sitten tarttuaki siihen toimeen eikä vaan meinata. Kaikenlaista tässä on vielä opiskeluitten suhteen tyrkyllä ennen joululomaa.
Ja jotta ei kävisi liian kiinnostavaksi tämä juttu, tähän väliin on pakko kertoa, että oon viime aikoina kärsiny enemmän ja vähemmän näkyvästi stressin oireista, kuten jatkuvasta väsymyksestä ja ärtyneisyydestä, univaikeuksista, muistiongelmista ja ruokahaluttomuu'esta. Ko homman määrää tässä ympärillä kattoo, ei se sinänsä oo mikään ihime, paitsi että minusta ei tunnu yhtään stressaantuneelta? Miten voi olla stressaantunut, kun ei tunne oloaan yhtään stressaantuneeksi? Hommat on ihan hyvin hanskassa ja kaikki tehään varmasti ajallaan ja loma ei tuu ennenkö kaikki hommat on hoijettu, eikä siinä sen kummempia. Joten miksi sitten nämät kaikki oireet???!
Viime aikoina ei oo tullu pahemmin hyötyliikuntaa kummempaa harrastettua, mitä nyt viime la tekaisin olokapää ja jalakajumpan ja tänään piiitkästä piiitkästä aikaa kunnon painoilla ihan oikian selekä-rinta-olokapäät -reenin <3 Tästä huolimatta viime sunnuntaina puntarille kivutessani painosta oli häipyny semmoset puoli kiloa jonneki ja painoin uskomattomat 49,6 kiloa! Hämmentävää, en enää ikinä uskonut pääseväni näille lukemille takaisin ja täällä sitä ollaan. Tuo painon tippuminen on kuitenki selevästi minua vaivanneen ruokahaluttomuu'en ansiota, mikä taas ei ole erityisen positiivinen juttu. Aloin miettiä, että oon hyvinkin mahtanut olla näissä samoissa painolukemissa viime vuonna samoihin aikoihin, koska jossain vaiheessa terveelliset elämäntavat kääntyi stressin lisääntyessä siihen, että ei vaan ollu ruokahalua, eikä teheny mieli syyä mitään. Ei vaan tullu käytyä missään vaiheessa puntarilla.
Sillon hommaa oli varmaan vähintään x 2 ja joululoma alako 19. päivä joulukuuta, joten hirviässä stressissä olin liikkumisen sijaan vaan ihan liian väsynyt tekemään mitään, söin periaatteessa terveellisesti mutta siitä syystä, ettei ollut näläkä, teheny mieli tai maistunu ihan liian vähän. Ja taas olin vaan entistä väsyneempi ja haluttomampi oikiastaan mihinkään. Enkä missään nimessä halua siihen kierteeseen takasin, vaan tarkotuksenani on nyt alakaa nostella nuita puntteja taas säännöllisesti. Joten ruokailusta on varmaankin pidettävä erityisen tarkasti kiinni, ko näköjään ei taas maistuis oikein mikään.
Onneksi minulla on tuo mies niin se ehkä myös mainitsee, jos heittäy'yn ihan täysin syömättömäksi. Ja kaikki tämä, vaikka en ees oikiasti stressaa? Voiko olla stressaantunut alitajuntaisesti? Ko minulla ei oikiasti ole mitään syytä ressata, siivoushommatki hoitu eilen niin nätisti ko mieheke imuroi ja kantoi matot ulos ja hakkasi net siellä. Meikäläisen tartti vaan pyyhkästä pölyt ja mopata. Sillä aikaa taas pyörään vaihtuivat talavirenkaat alle (NYT SITÄ LUNTA PRKL!). Torstai oli kyllä pitkä päivä, päivästä käytiin lehevoja Anttilasta ja meikäläisen lipastokeikan jäläkeen piti painella suoraan kauppaan, mutta jou'uttiin käymään Bilteman kautta, että saatiin osia pyöränrenkaan vaihtoon ja loppujen lopuksi ko sain siivottua ja kiskaistua nachogratiinin uunista ulos, kello oli kaheksan ja sauna lämmin. Saunan jäläkeen sytyttelin hieman kynttilöitä ja ällöromanttisesti köllittiin puhtaassa kämpässä sohovalla ja katottiin Itse ilkimys 2 (suosittelen lämpimästi!) Kyllä uni maistui. :) Tänään on tosiaan onneksi ollut vapaapäivä ja otettiin aamu rennosti, tsiigattiin Iron Man 3 (hyvä leffa sekin) ja sitten vähän nosteltiin puntteja.
Oon myös tosiaan saanu naputeltua koneella opiskelujuttuja ja pyöräyttäny koneellisen pyykkiä. Nyt oon käyny suihkun kautta ja kohta varmaan valamis nukkumishommiin. Loppuviikonlopun lienee eessä armotonta naputtelua, sekä leipomista. Ja leipomista ennen täytyis orientoitua kauppaan. Ja saattasimpa minä vähän tehä jalakareeniäkin, nyt ko jälleennäkemisen lämpö nuita painoja kohtaan on vielä kuumimmillaan.
Tämä on nyt taas tämmönen jäätävä sekametelisoppa, mutta koittakaa pärjätä! Tämä kirjoittaminen on ihan surkean vähäistä ja epäkiinnostavaa tällä hetkellä, kaikki muu vie voiton ja kameraan en oo ees koskenu. Perus arkielämästä ei vaan oikiasti tule ottaneeksi kuvia, varsinkaan tähän pimiään aikaan, jollon kaihtimet on sama pitää alahaalla koko päivän ja ulukona on masentavan näköistä. Tämä vauvani täyttää pian kaksi vuotta ja taaskaan en aijo sitä sen kummemmin juhulistaa (varmaankaan), muutako toteamalla, että miten tämä aika kuluu näin nopiaa? Härregyyd sentään. No mutta, nyt minä lähen sänkyä kohti ja saatan vaikka lukia vähän ennen nukkumaanmenoa, ko ei ihan naamattomasti vielä väsytä ja huomenna(kaan) ei ole kiire mihinkään.
JA EI PERKELE. Lisää ressin oireita, meikällä nimittäin närästää. No voi sun perkele nyt sentään. Eipä oo närästäny hetkeen! Maitopurkille siis ---->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti