torstai 17. heinäkuuta 2014

Something better.

Hohhoijakaa, Oulussa on tylsää ja niinpä päädyin somen ihimeellisessä maailmassa löytämään pari kivaa videota, joiden avulla kasvatella koti-ikävää!


Aina sitä vaan yllättyy yhtä palijon, miten toiset jaksaa intoilla asioista, jokka on itelle ihan ittestäänselevyyksiä. Plus että poroista en innostu muussa muodossa kuin lautasella. Toki nautin yöttömän yön auringosta (oikiasti, aloin miettiä tuossa, että mitenhän se telttailu elokuussa ko silloin on jo pimiää yöllä 8) ), luonnonläheisyyestä ja komeista maisemista sekä revontulista talavella, mutta net ei oo meikälle mitään once in a lifetime -kokemuksia, vaan osa arkista elämää. Ja haluan, että net on osa meikän arkista elämää. 

Välillä vähän surettaa, että nykyaikaisella politiikalla pyritään siihen, että kaikista pohjoisen parhaista puolista tulisi turistien seikkailukokemuksia sen sijaan, että net oisi osa meijän tavallisten ihimisten jokapäiväistä elämää.

Tuskastuttaa muutenki taas tämä kuumuus, eilen illalla ja tänä aamuna oli ihanan viileää, ihan mahtava kun sai ulos mennessä laittaa pitkät housut ja neuletakin päälle ja silti oli sellainen miellyttävä olo käydä koiran kanssa vähän kävelemässä. Nyt on taas täällä sisälläkin jo kuuma... Onneksi otetaan hyvin todennäköisesti varaslähtö ja tehään tässä piakoin pieni minilomareissu. Can't wait. Ulukoilimaa, uimista ja saunaa! Ainaki.

Muutenki mieli taas halajaa kohti pohojosen reissua, harmittaa ko siellä on mellastaneet ihan mahtavat ukkosetki viime aikoina. Tosin minulla on nyt kyllä pää meleko särki (lue: pää kipiä), joten ehkä täällä Oulussakin saattaisi olla ilimassa ihan kunnon ukkonen. Harmaa sadepäivä oisi enemmän ko tervetullut.

Äh, pakko mennä ottamaan särkylääke ja ottaa hetki lepiä. Oon tässä ajatellu kirjotella ehkä jopa jotain opiskelujutuista (kyllä, keskellä kesää!) ja ehkä vähän muutakin pölinää vaikkapa Juksusta, mutta katotaan koska saan aikaseksi. En ainakaan nyt, ko tuntuu että pää halakiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti