Rakkaus on hirviän kinkkinen juttu. Tämä ois ehkä oikiastaan hauskempi teksti,
jos otsikko olisi vaikka ”eka ihastus”, ko sitä voisi palata miettimään jonneki
tuonne kauas kauas menneisyyteen. Tästä aiheesta on vähän hankalampi
kirijottaa, koska on hankala tehä sitä rajanvetoa, mikä on rakkautta, ja mikä
ei.
No, sen voi ainaki erotella, että ihastunut olen ollut,
mutta että rakastunut. Ehkä kerran. Jostain vinkkelistä katottuna ehkä jopa
kaksi.
Sovin nyt tässä kuitenkin, että se ensimmäinen rakkaus on
ollut ihiminen, jonka kohalla tuli sellainen olo, niinkö oisi kaikki elämänsä
vuojet ollu eksyksissä ja yhtäkkiä löytäny kotiin. Josta tuli lämmin, hyvä ja
turvallinen olo. Saattoi puhua ihan mistä vaan ja tuntui siltä, että tähän
voisi jäähä vaikka loppuelämäksi. Elämäntyyli oli kohillaan.
Oli hirviän onnellinen.
Semmonen ihiminen,
että usiammanki vuojen jäläkeen saattaa herätä aamulla ja ajatella, että
mitähän sille kuuluu. Ihiminen, joka tulee mieleen täysin hassuissa tilanteissa
hyvin hassuista asioista. Tuoksuista, säätilasta, kuunpaisteesta, ohi ajavista
autoista. Jonka luulee näkevänsä aina silloin tällöin jossain ihimispalijou’en
keskellä, vaikka tietää, että se on mahotonta. Ja jonka oikiasti sitten
kohatessaan kieli menee solomuun, jalat kangistuu ja pää tyhyjenee niin, ettei
suusta tule ulos mitään sellaista, mitä olisi pitänyt.
Semmone ihiminen, jota sydän varmaan salaa rakastaa sitten joskus, ko toivottavasti on jo löytänyt kodin jostain muualta.
Briefly in English: Advent calendar, the second hatch. "The first love".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti