tiistai 4. joulukuuta 2012

Take my breath away.

Oikiasti minun pitäisi lukia tälläkin hetkellä neuron tenttiin, mutta sen sijaan on palijon hauskempaa kirijottaa höpöhöpö-juttuja. Minulla on vähän jotenki hassu olo. En tiiä liittyykö se lähestyvään jouluun vai tiettyyn aikaan kuukauesta (veikkaisin jäläkimmäistä, ko ihan vähän saatoin tirauttaa eilen kyyneleitä kattoessani Avataria, en tunnusta :D), mutta on semmone olo, että pitäisi nauttia. Nauttia ja nautiskella. Sunnuntaina kokkasin tosiaan ittelleni uunissa hau'utettua lintua korvasienimuhennoksen ja bataattimuusin kera ja vaikka meinasiki vähän tulla hätä käteen ko pakkasesta palijastuiki täkkäpalojen sijaan kokonainen lintu (ja ehkä yksi kolomasosa toista) hoitelin homman kotia (keittiöveitti otti ehkä vähän runtua itteensä ko perkeleen puukkoki oli Sallassa) ja loppujen lopuksi sain nautiskella mahtavia makuja. Vaikka omasta mielestäni vähän mursin kylykiluita nuilta raaka-aineilta unohtamalla voin ja kerman kauppaan... No, ilimanki pärijättiin kyllä! Hyvä ruoka piristi kummasti keskellä tätä Oulun tasasen tylsää arkia. Laatuaikaa ittensä kanssa kynttilänvalossa.

Meillä piti Marjuskan kanssa olla ittepäisyyspäivänä pikkujoulut, mutta ko se on kipiänä, en nyt tiiä onnistuuko net. No, tein kuitenki äsken ittelleni kauppalistan, jonka kanssa suunnistan huomenna tentin jäläkeen marketeille. Kauppalista piettää sisällään seuraavat asiat:
  • sävyteshampoo
  • kalaa (ahventa tai kuhaa)
  • 1,5 kg bataattia
  • foliovuoka
  • 3 dl kermaa
  • voita
  • kananuggetteja
  • ranskalaisia
  • kananmunia
  • pottuja
  • olutta/siideriä
  • karjalanpiirakoita
lisäksi valkkaria!!! :)

Joo. Mikäli pikkujoulut peruuntuu, olen valamistautunu viettämään pitkän viikonlopun ihan keskenäni nelijän seinän sisällä. Huomisen ja ittepäisyyspäivän menu koostuu siis paistetusta kalasta (lajike riippuu kalatiskin tarjonnasta, mutta mulla on vahava fiksaatio nyt siihen, että haluaisin tuhulata kuhaan, mutta kyllä ahvenfileetki käy) kera pottumuusin ja korvasienimuhennoksen. Nämät kulautan luonnollisesti alas lasillisella valakkaria. Lisäksi aattelin paistella jotain valamiita karjalanpiirakoita ja tehä niitten kaveriksi munavoita. Ja itteni kanssa seurustelujuomaksi valikoitui Karhua ja valikoituja kuivia siitereitä, ehkäpä Happy Joea tai Magnersia.

Pitkän viikonlopun ohojelma koostuu omasta seurasta nauttimisen lisäksi seuraavista asioista. Aion:
- värjätä jäätävän juurikasvun veke 
- varata saunavuoron ja käyä saunassa
- käyä jouluvisiitillä isosedän vaimon luona kera konvehtien ja joulukortin, kahavitella ja turista turhia
- tehä bataattilaatikkoa (siksi vuoka ja puolitoista kiloa bataatteja, sekä voi ja kerma, jokka tosiaan unohtu linturuokaa laittaessa kauppaan, hups)
- käyä ulukoilemassa pakkasilimassa
- kattoa The Joulukalenteria ja Sons of Anarchyä
- neuloa villasukkia
- pessä pyykkiä
- siivota (ainaki imuroija ja käyttää mattoja pihalla)
- juua glögiä ja jouluteetä ja kattoa telekkarista jotain hömppää 
- kattoa Tuntematonta sotilasta ja ehkä vähän Linnan juhulia
- kuunnella Finlandia-hymnia ja muita ihania isänmaallisia piisejä
- juua valakkaria muuten vaan
- poltella kynttilöitä
- kuunnella joululauluja ja hömppämusiikkia (vaikka Spotify ei varmaan teekään yhteistyötä)
- ihan varmasti vähän lukia tentteihinki
- NAUTTIA!

En muista millon oisin viimeksi ollu näin innoissani siitä, että saan viettää laatuaikaa ihan omassa ylhäisessä yksinäisyyessäni. En ehkä ikinä. Aluksi olin ihan varma, että pakenen pitkäksi viikonlopuksi joko kotia tai Rovaniemelle, muttako kaikki suunnitelmat kuivu kokoon, sovittuun nuot pikkujoulut. Niitten turvin luulin seleviäväni pitkästä viikonlopusta Oulussa, ko ittepäisyyspäivä on minulle vähän hankala pyhä, mutta yhtäkkiä en enää kaipaakaan seuraa ollenkaan. Mikähän mielenhäiriö mulla on... 

Viime vuonna tämä itsenäisyyspäivän seutu meni tosiaan pakatessa muuttolaatikoita ja siitä oli nautinto kaukana, joten tänä vuonna aijon pyhittää sen sille mille se kuuluukin; nauttimiselle. Varaslähtö jouluun. :) Ja että tämä loppuaika ennen joululomaa sujuisi mukavasti (tästä tuli nyt joku listaamisen luvattu maa), olen myös:

- ostanut junalipun kotia (19. päivä starttaa veeärrä kohti pohojosta heti tentin jäläkeen, jippii!)
- merkannut  kalenteriin, että 14. päivä mennään porukalla syömään ulos ja sen jäläkeen teatteriin ja oon meleko varma että vetäsen huiviini pihivit ja punaviinit sekä jäläkkärit, ja teatterin jäläkeen jokku lämmittävät (joululahaja itteltä minulle!)
- sopinut, että 16. päivä mennään porukalla laulamaan Kauneimpia joululauluja Tuomiokirkkoon
- päättäny selevittää jälijellä olevat tentit kunnialla kotiin vaikka mikä olis (mitä en kyllä edistä tälläkään hetkellä yhtään :D)

Jep! Nyt mää katon Salakkarit loppuun (hehe...) ja lähen sen jäläkeen saunaan ja koitan sitten vielä lukia neuron tenttiin. Voipi olla että jää kliiniset neuropsykat huomenna väliin mutta katotaan. Pitäisi siitäki tentistä jotenki selevitä. No mutta, illanjatkoja ja muistakaa nauttia, niin minäki näemmä teen. :D Laatuaikaa voi viettää myös yksin.

Briefly in English: It's soon our Independence Day and I'm having a peaceful and enjoyable long weekend by myself. Going to eat well and just spend time doing nothing really special.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti