lauantai 24. toukokuuta 2014

Heaven is a place on earth.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! Oon kuvaillu viime aikoina järkkärillä säälittävän vähän (lue=nolla), mutta päätin kaivaa kännykästä kaikki sekalaiset kuvat ja pläjästä net tähän. Lupaan, että järkkärihilijasuus muuttuu tässä, ko jään lomalle ja ei vaan ole muutako aikaa kuvata! Ja on ehkä jotain kivaa kuvattavaaki. Mutta tässäpä siis kännykän sekalaiset pienen selityksen kera. 


Net Jyskin halavimmat parvekekalusteet, huomaa nippusiteillä kokoon kursittu pöytä. Ajavat täysin asiansa ja sopivat vielä värien puolesta sisustukseenkin. ;) Matto olis vielä ihan mukava, mutta ei pakollinen. Ai niin ja orvokki ruukkuun pöyälle.


Kevään viiminen luento ja siinä vaiheessa jo lähes tyhyjä kalenteri. Vähänkö olin mielissäni. Ja vähänkö olen mielissäni siitä, että tuonkin kurssin tentti on ohi ja nelonen plakkarissa. Ja varsinki ko nelosia ei ollu jaettu ko kolome, eikä yhtään vitosta, eli olin siis kurssin parhainta a-luokkaa. Joo, olen erittäin leuhka nyt!

 

Laiskat arkiaamut, jokka on nyt jo takanapäin. Änäriä, terapian suunnittelua ja pitkäksi venyneet aamukahavit. Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään, on yksinkertaisesti parhaita.


Arkihaastetta parhaimmillaan, tyypillinen näky meijän olokkarissa, oman elämänsä änäritähti nääs. Ja nimenomaan keinutuolista käsin. ;)


Mistä tietää, että on ollu yliopistolla ihan liian pitkään? Siitä, että oma pyörä on ainua telineessä ja parkkipaikallaki vaan kaks autoa...


Herkkuruokaa, osa yksi. Kanaa, wokkivihanneksia ja basmatiriisiä. Nam nam nam.


Meijän Masa kukkii! Oon vissiin ihan valtava viherpeukalo ko mulle on suotu tämmönen kunnia. Masa on myös pukannut sen verran uusia lehtiä, että en tiiä, pitäiskö alakaa suunnitella sen muuttamista isompaan ruukkuun.


Retkellä. Kyllä, parhaat retket tehään autolla. :D Tällä kertaa oli onneksi niin lämmin, ettei tosiaan tarttenu juua kahaveja autossa sentään.


Jos kaikki miehet julukasis aina kuvan tekemistään tulista, sosiaalinen media menis tukkoon, mutta koska olen nainen, niin eräjormataidoilla leuhkiminen on sallittu. Eli, tekasimpa tuossa tulet! Aina ei jaksa oottaa valamista, ko pysyy se puukko ja tulitikut meikänki käjessä.


Kaveri! Bongattiin kesän eka sisilisko. Sisiliskot on aina ihan pakko ottaa käjelle. Mutta ei saa koskia häntään, koska ei ole reilua aiheuttaa pikkukaverille ylimäärästä ressiä. Kiva, että nämät Suomen liskot on tämmösiä söpöjä ja pieniä, ei palijoa hotsittais mennä silittelemään mitään komodonvaraania... 


Polokupyöräilyä ja reeniä. Pistää kuumana päivänä hikoiluttamaan, nimimerkillä tukka liistassa. Bongaa myös uusi kännykän suoja. Nyt oon ihan proselfie-kuvaaja.


Ja sitten tietenki se pakollinen arskakuva! Kissansilimät. Koska mitä olisi kesä ja aurinko iliman Ray Baneja, no ei mitään. J jaksaa aina väittää, että nämät on ihan liian isot meikälle ja näytän urpolta, mutta ite oon ihan in loov näihin perintöarskoihini. Aitoa kasaria ja kuvitelkaa, kuinka urpoilta nämät on näyttäny meisin isipapan päässä kultaisella kasarilla...


Päiväkahaviseuraa tositarkoituksella (apua, nyt meikän blogiin alakaa varmaan eksyä epätoivoisia tuolla hakusanalla! :D). Koska Lennun kanssa tykätään nauttia kahavimme silloin tällöin viskillä terästettynä. Tosinaisella on aina viskiä kaapissa hyvän ja pahan päivän varalta. Pelekään, että tämän riskikäyttäytymisen seurauksena opin juomaan myös viskiä raakana. :D Jos nyt ei kuitenkaan, kahavi viskillä/Irish Coffee silloin tällöin piristää kuitenki kummasti mieltä. Ja meikän psykan nelonen ja Lennun kandi on sen ehottomasti ansainneet. Ai miten niin taas mainitsin sen psykan.


Herkkuruokaa, osa kaksi. Vähän niinkö rrrrrrrakastan paistettua kesäkurpitsaa ja haaveilen kuumasta grillistä, johon nakkaan kesäkurpitsaa, tuoretta ananasta, maissia, halloumia, herkkusieniä ja pihiviä... Ja ai niin, oli net kanat ja pastatki ihan jees, yksinkertainen ruoka on hyvää.


Kesän/kevään ekat parvekekahavit. Ai että.

Loppuun voisin vielä avautua, että eilisen kypsäri on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että konseptillinen oli yllättävän lyhyt määrä tekstiä sitten kuitenkin. Luulen onnistuneeni oksentamaan sinne paperille niin sisällöllisesti ko kieliasullisesti hyväksyttävää tavaraa, mutta eihän sitä sitten toisaalta kuitenkaan tiiä.

Kypsärin jäläkeen painelinki sitten syötyäni lounaan koko loppupäiväksi keskustaan pyörimään, mikä on meikäläiseltä hyvin harvinaista toimintaa. :D Näin ihanaa Hanipöötä ja syötiin kesän ekat pehemikset, kuulin ihania uutisia, istuin Torinrannassa auringossa, join siideriä hyvässä seurassa ja päädyttiimpä porukalla vielä terassille kesäkannuille ja sen jäläkeen uuestaan jäätelölle, ennenkö busseilin kotia. Palakinnoksi päivästä auringossa meikällä onkin nyt muuta naamaa punaisempi/ruskeampi nenänpää, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä sen arvoista! Mukava laukata kesälaitumille laatuajan logotyttöjen kanssa kautta. Vaikka kesäloma ei IHAN vielä alakanutkaan oikiasti, mutta melekeen.


Kylymää kesäjuomaa terassilla,  istuttiin siinä Kauppatorin kahvila Makasiinin terassilla, jonne pääsi kivasti varjoon hetkeksi vilvoittelemaan pitkän päivän auringossa jäläkeen. Tilattiin porukalla kaksi vihiriää kesäkannua ja saatiin kolomas kaupan päälle, täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää palavelua ja voisin tulla ehottomasti uuestaankin! 


Petteri punakuono täällä päivää. Onneksi en kuitenkaan kärähtäny mistään kohin...

Koska eilen oli rentoilupäivä ja korvasin päivällisen jäätelöllä ja siiderillä, tänään oonki sitten ottanu taas ittiäni niskasta kiinni ja käyny päiväseltään reippailemassa juosten <3, mutta siitä aattelin kirjottaa ihan oman sepustukseni, ehkä jopa tänään, jos ennen jääkiekkoa suinkin jaksan ja ehin. Ois tässä vielä vattalihasreeniki tekemättä. Nyt kuitenki muitten asioitten pariin, ihanaa lauantain jatkoa, nauttikaa lämmöstä ja auringosta (mutta muistakaa se arskarasva ja hattu ja muutki oleelliset suojavälineet!) ja kannustetaan Suomi tänään jääkiekossa voittoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti