lauantai 17. toukokuuta 2014

Sillä päivä, se on kaunis.

Takana ensimmäinen oikiasti lämmin päivä! Ihanaa, kyllä se kesä sieltä vain tulee. Lämpimän lauantaipäivän kunniaksi päätettiin lähtiä käymään hieman ulukoilemassa Pilpasuon maisemissa (Oulusta Muhokselle päin jossain Oulujoen ja Sanginjoen välimaastoissa?) No, kattokee kartasta, niin löytänette paikan jos kiinnostaa! Ollaan käyty Pilpasuolla ainakin kerran aikaisemmin ja myös tuolla Sanginjoen maisemissa, ihan kivoja tulistelupaikkoja löytyypi, jos niitä kaipailee. Ja autollakin pääsee ihan viereen asti, eikä tartte olla mikään maastomönkerö, tai sitten Mitsu on harvinaisen mainio menopeli myös maastossa. ;) Arska kerkesi harmillisesti juuri siksi aikaa pilveen ja aika pilivinen keli oli ko oltiin tuolla, mutta se ei oikiastaan haitannut, sillä lämmintä oli kuitenki semmoset 19 astetta. 

Siinäpä se Pilpasuo sitten on! Näkymät nyt ei oo mikkään ihimeelliset ja suota halakoo sähkölinija (ja ai niin, etenki pimiällä hoksii suon toisella laijalla tuikkivan maston, jonka päässä on siis vilikkuvalo), mutta kyllä tuolla nyt kahavit nauttii ja makkarat paistaa. Suon laijasta löytyy myös lähde (tai hete, niinkö met sallalaiset sanotaan), josta saa tarvittaessa kahaviveet. Tällä kertaa meillä oli kahavit termarissa mukana, koska nokipannu on etsintäkuulutuksen alla.


 

Meikän elämäntehtävä on vissiin näyttää urpolta. :D Kuten kuvista näkyy, Pilpasuolta löytyy "laavu", jonka olemassa olon merkitys ei ihan auennut mulle (se on niin pieni, ettei sinne melekeen mahu ees sisään eikä sen eteen saa tehtyä kunnon tulia), mutta semmonen siellä kuitenkin on ja sitten tulistelupaikka, jonka ympäri kiertää istumapaikat. Tää on hyvä paikka, kuten kuva sanoo! Ja alimmassa kuvassa vissiin se tissiposki. :D Puitaki paikalta löyty ihan kiitettävästi, tosin ovat meleko isoa kaliiberia. Tulien teko kuivalla säällä onnistuu kyllä iliman kirvestäki (ja jopa allekirjottaneelta), mutta ei sen mukaan ottaminen haittaakaan tee. Minulla oli mukana välipalaeväänä protskupatukka kahavin kans, mutta täytyy myöntää, että korvasin lounaan tänään Kingis-jäätelöllä, palalla lenkkiä ja porkkanalla. Hyi minua.


Maasto on semmosta hiekkaisaa rinnettä ja ympäristössä jäkälän peittämää mäntykangasta. On Lapin tyvär ihan ihimeissään tämän jäkäläpalijou'en keskellä, ko täällä ei oo poroja, jokka vetelisi kaikki jäkälät turpaansa!

Keskittynyt ilime sinisilimäisellä pitkäripselläni. Samalla reissulla hoituu nimittäin kätevästi myös pienet auton huoltotyöt, kuten tuluppien vaihto.



Loppuajan keskityinki häröilemään kameran kanssa auton ympärillä. On se Eeva semmonen menopeli, ettei toista. Himottaisi joskus ottaa siitä ihan kunnon kuvia.

No mutta, tämmönen lauantai tänään! Loppuajan se onki piettäny sisällään kokkailua, kanaa ja riisiä sekä kasviksia uunissa, turhanpäiväistä datailua ja sohovalla makoilua sekä savunhajusta eroon hankkiutumista saunassa. Ihan tavallinen päivä siis. Nyt voisi harkita vaikka sänkyyn siirtymistä jonku kirjan kans. Meinasin melekeen sanoa, ettei taija olla korkkaamattomia niin pitänee lukia joku vanaha uusiksi, mutta on mulla tuolla ehkä jopa yksi keskeneräinen luku-urakka. Sen pariin siis! Huomenissa tai maanantaina tai joskus luvassa ehkä kuulumisia siitä, miten rasvakerroksen tiristely sujuu, so stay tuned jos kiinnostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti