torstai 22. elokuuta 2013

Something always brings me back to you.

Päässä hyörii kaikenlaista gluteenittomaan ruokavalioon liittyvää (pitäisi kai alakaa ottaa selevää, miten teen jatkossa ruokaa ja mistä niitä gluteenittomia juttuja sieltä kaupasta oikeen löytyy?) Lisäksi tajusin juuri, että ehän minä voi juua enää kalskaa sen jäläkeen ko vehenä, ohora ja ruis on bannattu meikän ruokavaliosta! Hyvästi saunaoluet, tulee ikävä.

Mutta joo, piti oikiastaan tulla kirjottelemaan tulevan syksyn opiskeluhommista ja niihin liittyvistä ajatuksista. Kuten jo aiemmin mainitsin, se ruotsin kurssi nostaa hieman hikeä pintaan, sillä en oo kyseistä kieltä yo-kirjotusten jäläkeen pahemmin tarvinu. Muutenkin jos meinaan joskus jonneki itäkairaan työllistyä, oisi varmaan palijon enemmän hyötyä esimerkiksi venäjän kielen taijosta. Ei toki sillä, että puheterapiaa kauhiasti antaisin muulla ko omalla kotimaisellani, mutta silti. Mutta eiköhän se siitä, jospa tuo kurssi yllättäisi positiivisesti niinkö englantikin (toiveajattelua, veikkaan).

Kolomannen vuojen hurahtaessa käyntiin lähtee taas syksyksi pyörimään terapia, josta en vielä tiiä mikä se on. Kalenterissa tosiaan näytti terapiaa ajatellen ihan hyvältä, luennotki näytti näillä näkymin loppuvan jo joskus joulukuun 13. päivä, mutta veikkaanpa terapian piettävän minua Oulussa hieman lähemmäs aattoa. Kummasti kyllä jeleppaa net viime vuonna suoritetut audiologian ja psykolingvistiikan kurssit, toivoisin että riittäisi enemmän energiaa keskittyä terapiaan ko ei ole ihan niin monta kurssia pyörimässä jaloissa. Ylimääräisen suorittaminen ei taija nyt sitten kauhiasti onnistua, ko maisterivaiheen opintoihin pitää varmaan olla kandi tehtynä. Kandin aihettakin olen tosiaan jo hieman miettinyt ja työstänyt, jotain ajatuksia on siitä, mikä itteä voisi kiinnostaa, mutta katsotaan nyt. Keväällä olisi kuitenkin tarkotus saaha net kandin paperit ulos, kurssitki on aika hyvällä mallilla (lukuunottamatta sitä pientä takaiskua sen psykologian kohalla). Mutta eipä se, täytyy sekin vaan saaha keväällä sitten tehtyä. Joku erityiskysymys voisi olla ihan passeli suorittaa nyt syksyllä ja tietysti pitää alakaa nyt kerätä myös opiskelijademoja terapioista. 

Toivon myös, että muuton jäläkeen muuttuva kulukeminen lipastolle vaikuttaa positiivisesti opiskeluihin, ko ei tartte elää enää bussiaikataulujen armoilla tai polokia henkihieverissä kaheksaa kilsaa suuntaansa tai herätä kasin aamuina kuuelta. Ehkä sitä ei olisi aina niin väsynytkään sitten, ko ei tartte istua puolta tuntia tunkkaisessa ruuhkabussissa pitkän päivän päätteeksi, vaan saa vähän liikuntaa ko menee kotia. (Kauhia, huomaatteko, meisi puhuu kodista? Apua. :D)

Ja mikä parasta, kalenterin mukaan pitäisi ehtiä urheillakin aika heleposti. Toivon tosissaan, ettei tästä syksystä tulisi ihan niin rankka ko viime syksystä tai keväästä. Syksyn jäläkeen oon myös luultavasti puolivälissä opiskelujani, tai toivottavasti ehkä vähän piemmälläki, jos tämä minun opiskelujen nopeuttaminen nyt yhtään jeleppaa. 

Joka tapauksessa, mielenkiintoinen ja haasteellinen syksy varmastikin tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti