Koska vieläkin rakastan sua, etkä vieläkään rakasta mua.

Jäi muuten eilisestä juoksufiilistelystä sellaiset olennaiset asiat pois, kuten että aijon kotua ottaa seuraavalla kerralla messiin jonku mahtavan ysärivyölaukun ja ratkaista sillä lämpimien kesäpäivien (ei sillä että ainakaan tällä hetkellä net enää tuottais onkelmaa, Oulu plus kymmenen ja vettä sataa) juoksuongelmat sen suhteen, ettei avain ja puhelin mahu messiin. Aiemminhan oon todennu jo mm. sen, että vyölaukku on ihan lyömätön baarilaukku. 

Tämä ei ollu mikään vitsi. 

En myöskään muistanut mainita, että Mannispudding on soluttautunu meikän ruokavalioon loppujen lopuksi ihan ok. Ekana päivänä sekotin vanukkaani veteen ja tuloksena oli aivan jäätävä, koko päivän kestänyt turvotus, muttako vaihoin veden maitoon, tätä samaa ongelmaa ei enää oo ollu? Liekkö tuolla vesi-maito -jutulla mitään merkitystä, mutta joka tapauksessa oon pystyny syömään vanukasta ihan hyvillä mielin siinä missä rahka aiheutti kauhian alavatsapömpön, pahan olon ja limaisen ja kutisevan tunteen suuhun. En tiiä meneekö tuo puddingkaan pidemmällä juoksulla sitten, mutta enköhän minä tämän yhen purkin kuitenki selätä. Makukin (vanilja) oli meikäläisen mielestä aluksi aika ällö, mutta nyt siihenki on jo tottunu. Mieluummin ehkä edelleen söisin suklaata, tosin hankala sanoa ko en oo maistanu. Eli varsinkin jos maidon kaseiini ei oo ongelma tai maitotuotteet yleensäkään, mutta rahka tulee jo vasemmasta korvasta ulos ja ehkä vähän oikiastakin, niin suosittelen kokeilemaan Mannispuddingia! Makukaan tuskin on ongelma ellei oo aivan sairaan ranttu, mullakin on vielä se maustamiskortti kokeilematta. Ei se rahkakaan mitään ääretöntä nam nam -herkkua ole.

Mutta niinhän se menee, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ko se ehtii sulaa sitä ennen. Jos syön nykyään macaa aamupuurossa sillä ajatuksella, että se puuro on oikiastaan parempaa macan kans (waaaaat?) niin väittäisin kyllä, että meikän makuaisti on vähintäänkin heikohko.

Kolomen viikon kokemuksella voisin muuten sanoa muutaman sanan nuista superfoodeistakin. Koska näissä meikän tieteellisissä olosuhteissa ei oo pystytty sulukemaan pois muita muuttujia, on aika hankala arvioija, mikä kunnia lopulta kuuluu superfoodeille (voi jösses voisko näille keksiä jonku järkevän suomennoksen, ärsyttää hokia tuota superruokaa koko ajan) ja mikä ei. Muutta, johtuneeko valosta ja lämmöstä vaiko macasta, mutta hormonit on ainaki sen jäläkeen hyrränny palijon enemmän ko aloin syyä macani aamupuurossa. Hirviän pirtiä en oo ollu, mikä johtuu osittain perseilevästä vuorokausirytmistä, mutta reenata ja myös juosta (!!!! tätähän en ole vielä muistanut mainitakaan) oon jaksanu viime viikon kuukauden suosituimpia lukuun ottamatta varsin hyvin. Macaa aijon siis syyä jatkossaki, koska ei siitä tunnu mitään haittaakaan olevan. 

Sitä oon myös tässä pohtinu, että meneekö kunnia ei-kipeytyvistä jaloista nyt sitten Feelmaxeille, kuivakuppaukselle vaiko msm-jauheelle (ja kenties macalle?) Tiiä häntä, mutta jalat ei tosiaan ole kipeytyneet juoksemisesta yhtään ja vammanen nilikka on ollu parempi ko aikoihin. Kynnet tuntuisi myös olevan paremmassa kunnossa ko aiemmin.

Pahemmin en oo viime aikoina jaksanu viilailla tai tehä oikiastaan mitään nuille kynsille ja oon remunnu ja temunnu menemään ihan normaalisti, mutta tältä net näyttää silti. Vähän ovat epätasaset kärjestä ko en oo viilannu, mutta muuten varsin hyvässä kondiksessa ja minusta tuntuu, että kasvavatki ihan pikavauhtia? Ja minähän siis teen kaikkia sitä, mitä pitkillä kynsillä ei sais tehä, kuten käytän niitä ruuvimeisselinä ja työkaluna ynnä muuta sellaista. Aina on kyllä ollu meleko kovat ja nopiasti kasvavat kynnet, mutta tuntuis, että tilanne on vielä entisestään parantunu. Samoin kuin uskaltaisin ehkä sanoa, että karvat tuntui kasvavan vieläki aiempaa nopiammin... Mutta toisaalta aika hankala sanoa, ko niin kynnet ja ripset on aina ollu omat, vaikka monet on asiaa epäilleet. Ja pääkarvatki kasvaa niin vauhilla, että sen kohinan melekeen kuulee.

Nyt oli kyllä pakko hakia viila ja viilata nuot epätasaset kynnen kärjet ko tässä aikani kattelin nuita. 

Mutta tuota Puhdistamon msm-jauhetta aijon siis myös käyttää jatkossa. Varsinkin ko se on hyvän makuista eikä ollenkaan pahaa, niinkö kuvittelin! Ainut, joiden käytöstä en oo huomannu (tai kuvitellu huomanneeni) mitään erityisiä vaikutuksia, on nuot vihertabletit, joissa oli spirulinaa ja muuta. Tosin kehon puhdistuminen ja tämmönen on ehkä vähän hankala todeta käytännössä? Ehkä pitäisi lopettaa niiden käyttö ja minimoida muut muuttujat, niin sitten ehkä huomaisi jotain, jos huomattavaa on? En tiiä, niiden kohalta jatko on joka tapauksessa vähän avoin, koska a) net oli aika kalliita ja b) inhoan tablettien napsimista. Mutta kai kaikkien vihireitten juttujen pitäisi olla hyväksi ihimiskeholle?

No mutta, ei muutako sunnuntain jatkot, nyt minä jatkan minun ja Kotiteollisuuden kahenkeskistä laatuaikaa vielä ko kerkiän. Illan jääkiekkojännäriä ootellessa! Tekis mieli vähän kuittailla kaikille niille "tulukaa jätkät kotiin sieltä, ihan paskaa" -ihimisille, että niin, miten se oli, mutta koska olen kiva ihiminen niin en viitti kuitenkaan. Ite aattelisin, että uskomisen ja luottamisen saa lopettaa vasta siinä vaiheessa, ko ollaan oikiasti hävitty, eikä niin, että ollaan ihan vittu jee jee kun menee hyvin ja vittu ootte ihan paskoja ko menee huonosti. Peli voi mennä huonosti ja tietyt asiat tökkiä (kuten suomalaisten perisynnit maalinteko ja purkukiekot) mutta se ei tarkota, että koko joukkue olis ihan paska. Eikä se, että hävitään, tarkota, että koko peli olis ollu ihan täysin perseestä kaikilta osin. Voi olla, mutta harvemmin on. Tietysti on palijon helepompi haukkua vaan koko joukkue ja peli lyttyyn, ko todeta niitä hyviä ja huonoja juttuja sieltä erillään ja miettiä sitten kokonaisuutta, mutta. Tämähän on vain minun mielipide ja joka tapauksessa finaalissa ollaan.

Aloin muuten miettiä, että analysoin jääkiekkoaki varmaan jostain puheterapeuttinäkökulmasta, jossa pyrin kattomaan kokonaisuutta ja hakemaan sieltä paitti niitä kehityskohteita, myös positiivisia juttuja ja onnistumisia. Ja että tärkiää on kannustaa ja luottaa, koska iliman sitä ei ainakaan onnistuta. :D

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

Mä tuun kylmästä lämpimään.

Minä oon ollu tänään koko päivän ihan sunnuntaissa ja järkkyä tajuta, että tänään onkin vasta lauantai, ja että huomenna ollaan jo kesäajassa. Olisin kyllä unohtanut ihan autuaallisesti, vaikka viimeksi eilen katsoin kalenterista, että jahas, täytyypä muistaa siirtää lauantaina kelloja. 

Minulla on myös ollut aivan järettömän tylsää, tyypillistä että niinä päivinä ko kaipaisit ehkä hieman piirakan tuhoamisapua, kaikki on joko reissussa, töissä tai sairaana. 

Koska ilima oli meleko nätti ja lämpöäkin riitti, kävin sitten kuiten tänään lenkillä. Ensimmäinen pitempi lenkki nuilla palijasjalakakengillä, kokonaista vajaat viisikymmentä minsaa ja jalatkaan ei ees tykänny kyttyrää! Jes. Hitaasti, mutta varmasti. Juoksukestoa ootellessa. Jännä, että vajaan viidenkymmenen minsan lenkki tuntui jaloissa palijon raskaammalta nuilla kengillä, eli joskus sitten ko alotan juoksemisen treenailun, ei varmaan voija olettaa, että painelisin niitä samoja minuuttilukemia ko joskus muinoin... Kotiin tultuani tein vaivalloisen vatsa- ja käsireenin ja tunsin itteni meleko paksuksi ja laiskaksi. Hieman alkoi sekin ahdistaa kun ei ole juuri tullut nuita aerobisia tehtyä hyötyliikuntaa lukuunottamatta, muttako tuo jalaka. Kunnes sitten tuossa äskettäin sain neronleimauksen; PYÖRÄ. 

Niin, jumankauta, onhan mulla semmonenkin ja siinä ei palijoa kengät hijasta. Jotenkin olen vaan viime ajat täysin elänyt jossain kuplassa, jossa pyörällä mennään kauppaan ja lipastolle tai kylään, mutta että sillä voisi ihan vaan käyä lenkinkin! Niinpä, herranjestas, ei ole tullut mieleenkään! Tosin kelitkin on ollu kyllä vähän vaihtelevat, mutta nyt alakaa taas olla jo sulaa pyörätietä tarjolla kilometritolokulla. Niinpä ajattelinkin ylittää itteni huomenna (sikäli mikäli sää sallii) ja lähtiä pyörälenkille. Oonhan minä ostanu pyöräilyhousutki sitä varten, että pyörällä voi käyä myös pyörälenkkejä. Siis silleen niinkö ihan huvin vuoksi vaan. Iliman että on menossa mihinkään. 

Todennäköisesti nyt ko sanoin tämän ääneen niin huomenna sataa mummoja puukko käjessä. No mutta, koska tein tässä myös semmosia ruokavaliosuunnitelmia sitten toukokuulle, jonka päädyin valitsemaan viralliseksi tiristyskuukaudeksi lopettaen pipojuhulaan, koska toukokuussa kalenteri on jo lipaston osalta meleko tyhyjä ja meisillä ei pitäisi olla muutako aikaa. Keveni ahistus ylimääräisestä rasvakerroksesta huomattavasti. Ai niin, oishan siinä se yksi Heltsingin reissuki... No, eiköhän met tämä jotenki sumplita kuitenki!

Loppulauantain pyhitän kuitenkin saunan lämmittämiselle (ja ai niin, pitäisi tehä makkarakastiketta ja laittaa se pakkaseen sitten). Voisi ehkä myös näytellä taas imukuppia reisille ja takamukselle sekä mahanseudulle, kummasti tuntuu, että kantelen mukanani ylimääräistä nestekertymää. No mutta, nyt sauna tulille ja pannu kuumaksi!

You've been the only thing that's right.

Jumankauta meisin teoriatausta on valamis ja palautettu! Ja mikä ihaninta, sain palauttaa sen teoriataustaläjän tuosta olokkarin lattialta (vain ja ainuastaan raahatakseni kandiläjän piilosta esiin). Kovasti muka yrittelin kandin kirjottamista, mutta keksittyäni erinäisiä tekosyitä, kuten että pitäisi imuroida (mitä en toki vieläkään ole teheny), tulin siihen tulokseen, että tänään ei oo kandin päivä. Kuten ei ollut eilenkään. Eikä todennäköisesti huomennakaan.

Oikiasti pitäisi kyllä ottaa niskasta kiinni ja kirjottaa se vähä mitä sitä jälijellä on loppuun, mutta osaan olla ajoittain aivan naamattoman aikaansaamaton. 

No, torstaina sitten. 

Nytkin luullakseni kirjottelen tätä tekstiä siksi, ettei tarvitse miettiä sitä kandia ja ko en kuollaksenikaan keksi muutakaan tekemistä (paitsi se imuroiminen). Päiväksi suunnittelemani lenkki kaatui siihen, että meikäläiselle iski jotenki aivan jäätävän huono olo lipastolta kotiu'uttuani, syytän joko viherpihivejä tai kahavia, ja nyt kun on jo vähän parempi olo, on ruokailusta niin vähän aikaa, ettei pysty vielä. Ehkä sitä ennen saunan lämmittämistä voisi käyä ulukoilemassa. Sauna on nimittäin ainut, johon aijon taipua enää tänään. :D

Lenkkeilystä tulikin mieleeni, että vejin muuten tänään jossain mielenhäiriössä saappaat jalakaan lipastolle lähtiessäni (ehkä siksi, että punaset housut nuitten meikän superman-kenkien kans ois ollu yksinkertaisesti vähän liikaa?) ja voi jumankauta, että ei ollu yhtään mukavat kengät jalassa. Jotenki tuntu, että varmaat on ihan läjässä ja niitä ahistaa, eikä net pääse kunnolla liikkumaan astuessa ja ties mitä. 

Oonkohan minä tuomittu loppuelämäkseni käyttämään pelekkiä palijasjalakakenkiä? Siinä tapauksessa tilaan pikaisen lottovoiton, koska tartten kipiästi parit popot lisää nuitten "rumiluksien" kaveriksi. Feelmaxilla on kyllä ihan kiva valikoima kenkiä, voisin napata itelleni esimerkiksi tuommoset Kuuva 2:set, Aavat ja/tai Pankat ja työkengiksi sitten tulevaisuuessa ehottomasti tommoset Niesat. 

Oon kyllä koko ajan vaan vakuuttuneempi näitten kenkien sopivuuesta meikälle. Ja koko ajan aavistuksen verran varmempi, että meikä vielä juoksee joku päivä. 

No, toivossa on hyvä elää, sano lapamatoki. 

Asiasta kukkaruukkuun, tänään tulee muuten telekkarista takuu itkuleheva, nimittäin Hachiko - tarina uskollisuudesta. Oon kattonu sen kolomesti ja joka ikinen kerta itkeny ko viimistä päivää lopussa. Epäilen tosin, että oon jotenki ehdollistunu sille elokuvassa soivalle musiikille ja siitä johtuen saan ihan kauhiat itkukohtaukset. Mutta jos että oo kattoneet, niin suosittelen lämpimästi. Kaunis tarina. 

Joo, ei tässä kyllä muuten enää kerkiä mihinkään ennen sitä saunaa. Parempi onni huomenna. No varrrrmaan, huomenna on semmone kaheksasta nelijään lipastopäivä enkä aijo jaksaa kotiutua siinä välissä, joten reenitki jää illemmalle ja epäilen suuresti, että jaksaisin enää sen päälle lähtiä käymään kävelemässä. Mutta eihän sitä tiiä, jos vaikka yllätän itteni.

Harvinaisen asiasisältöinen teksti taas vaihteeksi. Joskus hieman vituttaa, että nämät meikäläisen jutut pyörii lähinnä tuolla opiskelu-reeni-ruokaa-en jaksa tehä mitään -akselilla, mutta siinähän se meikäläisen elämä aika pitkälti pähkinänkuoressa on. :D Ei voi ko valittaa. Elättelen toivoa, että sitten joskus ko ei tartte enää opiskella, jaksan olla hieman kiinnostavampi ihiminen. Mutta vähän epäilen kyllä, saatan olla liian kiireinen painamaan tukka putkella pitkin makkaravaaran mettiköitä koiran kans ja muuta tämmöstä, että jaksaisin olla ihan hirviän usiasti intohimoisessa kontaktissa tämän masiinan kans. Mutta eihän sitä tiiä. 

Pitääkin tästä lähtiä ehkä tuijottamaan talon pohojapiirrustusta ja miettimään kodinhoitohuoneen kaakeleitten väriä niin alakaa kummasti kiinnostaa se kandin kirjottelu ja opiskeluhommien tekeminen. Onneksi J on taas kohta kotona, niin ei tartte tulla tänne vääntämään tikusta asiaa. 

Palataan astialle babes, minä lähen nyt vääntämään saunan namikoihin volyymia ja sitä ennen keräilen kuivumassa olleet alusvaatteet sieltä pois, ettei tartte tehä nolostuttavaa tuttavuutta palomiesten kans. Muuten kyllä, muttako tuo oma könsikäs jo löytyy.

Muistot on kauneinta kultaa.

Pakko tulla hehkuttamaan tässä ko oottelen ulukona kuivumassa olleen lenkkitakin lämpenemistä, että kyllä lomailu vaan tekee ihimiselle hyvää. Pienten aloitteluvaikeuksien jäläkeen kirjotin tuossa pari tuntia roimasti lisää tekstiä teoriataustaan ja muotoilin sinne otsikot, joitten alle pitää vielä kirjottaa asiaa. Vielä ennen lomaa tuntu, etten oo yhtään käryllä siitä, mitä sinne pitää kirjottaa ja pelekkä ajatuski tuntu ihan tuskalta, mutta nyt irtosi ihan kevyesti tekstiä. 

Aina ei kannate yrittää vääntää väkisin, jos voi pienen tauon jäläkeen ja levänneenä yrittää uuestaan. Nyt ajattelin lähtiä uhumaamaan hetkeksi ennen reeniä tuota ulukona puhaltavaa tuulta ja käyä pienen lenkin fiilistelemässä nuilla meikän Feelmaxeillä. Kauhiasti tekisi mieli kävellä pitkiä lenkkejä, mutta nyt pitää vaan rauhottaa mielensä ja pidentää käveltyjä matkoja pikkuhilijaa. Ja toivoa, että joskus jalat taipuu jopa siihen juoksemiseen.

Olin lomalla meleko laiska valokuvaamisen suhteen, mutta päätin tunkea tähän muutaman otoksen puhelimesta, jolka kiteyttää meikän hiihtoloman aika hyvin ja kertoo siitä, miten oon lataillu energiatasoja täyteen. Toisaalta nyt ei ehkä ollut ihan niin voimaton ja henkisesti loppu ko mitä esimerkiksi viime keväänä ennen hiihtolomaa, mutta kyllä tuolla pohojosessa on net kaikki asiat, jokka auttaa rentoutumaan ja jaksamaan jokapäiväistä puurtamista.

Kukkoilua Kukkuran päällä

Läskiäispullia, nami nami

Loma-asu, villasukat ja kalsarit ja sängyssä kirjan kanssa :D

 

Nyt minä lähen kuiteski sinne ulukoilemaan ja katson jos jaksan tänään vielä illasta kirjotella lisää teoriataustaa reenailun jäläkeen. Tai sitten otan loppuillan rennosti ja herään sitten taas huomenna hyvin levänneenä uuteen päivään.

Just touch the sky with it.

Hirveitä reeniposeja taas! Anteeksi. Vaikka pääosassa onki tällä kertaa sukat. :D

Viime perjantaina sukasin nimittäin tentin, terapian paperitöitten ja kandin palasten palautuksen jäläkeen Postiin hakemaan meikän sikanopiasti toimitetut uutukaiset Feelmaxit. Piti muuten polokia ihan tosissaan, että kerkesin sitten kotia kattomaan Suomi-Ruotsi -matsia, joka ei päättyny ihan yhtä kunniakkaasti ko sen ois pitäny, mutta onneksi äijät sentään taisteli meijät aika komiasti pronssille! Huippu suoritus, ei voi muuta sanoa, ei oo nuo olympiakiekot nimittäin ihan mitään lasten leikkiä.

Mutta takaisin astialle, eli meikäläisen uusin kenkiin, jokka siivittää minutki jatkossa huippusuorituksiin. Keskiviikon helevetillinen jalakareeni ja perjantain polokupyöräily tuntu koivissa vielä tänäänkin. Palautteleva kävelylenkkini Prismaan ja takasin veti jälleen (yllätys yllätys) oikian jalan aivan totaalijumiin nilikan osalta ja mietinki, etten käy lenkillä nyt enää ennenkö saan sujauttaa Feelmaxit jalakaani (ja niillähän ei todellakaan heti lähetä vetämään mitään tunnin tappolenkkiä).

Aika komiat turkoosit sukat! Varvassukkia minulta löytyy muutamat jo entuuestaan ja kaivoinki net nyt Feelmaxien myötä kaapista, koska Feelmax valamistaa myös varvassukkia ja suosittaa käyttämään niitä näitten palijasjalakakenkien kanssa, jotta varpaat pääsisi askeltaessa liikkumaan mahollisimman normaalisti. Tein varvassukista myös reenisukat itelleni.

kuvakulma <3

Eihän net tosiaankaan mitkään kaunokaiset ole ja muotoilu on tosiaankin semmosiin kapealestisiin kenkiin tottuneena vähintäänkin erikoinen ja värit vähintäänki "pirtsakat", mutta ulukonäöstä viis, ko ensikontakti jalakojen kanssa oli erittäin miellyttävä. Tepsuttelin näillä perjantaipäivän sisällä ja osan lauantaista ja sitten testasin niitä lauantain kauppareissulla, sekä tänään pienellä kävelylenkillä. Tuntuma on erittäin hyvä, jalat pysyy lämpiminä (ensimmäiset minuutit ulukona kengät tuntuu hieman viileiltä, mutta jalat lämpiää äkkiä kunhan vähän kävelee) ja myös tuolla vedessä ja loskassa ainaki toistaiseksi kuivina. Mikkään kovin korkiavartiset nämä ei ole, joten eivät sovellu kovin syvässä hangessa kahalailuun kuitenkaan. Eka kävelylenkki oli myös tosi ookoo, loppumatkasta alako hieman tuntua nilikassa ja pohkeessa siellä missä oletinkin, mutta se vain siksi, että vapaavuorolaiset joutuu töihin, perkele. Askel tuntuu jotenki tosi kivalta näissä ja toivon, että hilijaa hyvä tulee ja piakoin pystyn kävelemään pidempiäki reissuja iliman, että jalat menisi enää kipiäksi. 

Mutta en toki hätäile, koska tätä meikän jalakavammasuutta on jatkunu niin pitkään.

Kenkien mukana tupsahti yllätyksekseni myös varsin komian väriset varvassukat, joka oli kyllä kiva yllätys, kengistä kun ei tosiaan tarvinut maksaa postikulujakaan ollenkaan ja paketti lähti tilaamisesta seuraavana päivänä ja tuli perille parissa päivässä, hyvää palavelua siis. Suosittelen lämpimästi!

En yhtenä yönä meinannu pystyä ees nukkumaan ko mietin sitä, että jos nämät kengät onki meikäläisen avain siihen, että pystyn taas juoksemaan joku päivä. Voitteko kuvitella sitä tunnetta? Minä, joka luulin olevani tuomittu jalakavammaseksi lopun ikääni ja etten luultavasti pystyisi juoksemaan enää ikinä, voisinki ehkä sittenkin joku päivä viipottaa taas niitä kaheksan kilsan hekumallisia lenkkejäni? Ko laput korvilla huutaa jotain tosi iskevää biittiä ja hakkaat maata jalakojesi alla menemään, elämä on lähes parhaimmillaan. 

En ees vielä kuitenkaan ihan uskalla ajatella, että se voisi olla totta.

Keskiviikon kauppalenkilläni pääsin jopa jo hetkeksi siihen tunteeseen kiinni, miltä se juokseminen kropassa tuntuikaan ko pimenevässä illassa käpöstelin Atb:n - Let You Go:n tahtiin kohti kauppaa. Mietin sitä fiilistä, mietin miten se piisi olisi ihan täydellinen etenki pimiän syysillan juoksulenkkiin ja miten mahtavaa olisi ko se tunne jaloissa johtuisi siitä, että takana on usiampi juostu kilsa ja vielä muutama eessä. 

Ei siitä mihinkään pääse, joskus sanoin, että juokseminen on parempaa ko seksi, ja vaikka en sitä juuri tällä hetkellä allekirjoitakaan enää, siinä on jotain sellaista koukuttavaa magiaa, jota en toistaiseksi ole löytäny vielä mistään muusta urheilulajista. Saleiluki on kyllä koukuttavaa ja siitäki saa omanlaistaan euforiaa aikaseksi, mutta siinä parasta on kuitenki ehkä se tunne reenin jäläkeen. Ja se tunne reenin aikanaki on erilaista.

No mutta, ei kaahata asioitten eelle. Jään hyvin toiveikkaana opettelemaan askeleita uusiksi näitten Feelmaxieni kanssa ja toivon, että nämät kengät todella olisi yksi elämäni parhaita investointeja. 

Keep your dreams alive.

Koska unelmia on pakko elättää (itteänsä ei vissiin aina niinkään), otin ja repäsin ja tilasin itelleni uuet popot. Sai näistä pulittaa melekosen summan rahaa (no ei ees niin palijon ko uusista ihan tavallisista juoksulenkkareista loppujen lopuksi), mutta jos jalaka tästä paranee ja mikä tärkeintä, mikäli pystyn joku päivä taas juoksemaan, ei sille voi lyyä hintalappua. 

Syön vaikka kynsiä ja nökötän pimiässä, ei se oo niin justiinsa. Sähkölasku yheltä kuukauelta tosiaan oli kyllä sen verran, että sähkön säästämistä vois vakavasti vähintäänki harkita. Onneksi firma vaihtu nyt vähän halavempaan, mutta ei se auta, jos sähköä kuluu ihan tolokuttomasti. 

Mutta asiaan, eksyin sivuraiteelle. 

Ostin siis itelleni Feelmaxin Vaskot, jokka on semmoset palijasjalakakengät. Haaveenani olisi saaha tuo nilikan virheasento korjattua ja koska hieronta, jumppa ja epätoivoiset yritykset kävellä/juosta oikein ei tunnu tuottavan tulosta vaan jalaka menee kipiäksi uuestaan ja uuestaan, päätin hypätä mukavuusalueen ulukopuolelle ja kokeilla näitä. Pieni selevitystyö palijasti, että näillä pitäisi tareta myös pakkasella (saapi nähä) ja pärjätä loskassa jalat kuivina. Vaikka Oulussa akuutimpi ongelma tuntuuki olevan tuo loska.

Jalakavammasuus häirittee meikäläisen jalakareenienki onnistumista, joten olisi ihan kiva saaha tuo vaiva kondikseen. Hieronnalla saa jalan auki, muttako se ei auta siihen virheasentoon, joka vetää jalan ja välillä koko oikian puolen ropasta jumiin. Ja ko tarpeeksi kävelee (tai unelmissa, juoksee) niin kipu ja jumi on taas todellisuutta. Siispä toivonkin, että tämä palijasjalakailu saisi net jalan lihakset ja muut toimimaan oikein, niin että se virheasento korjautuisi. 

Kaveriksi aattelin myös Footbic-jumppapalloja, mutta vielä toistaiseksi en viittiny niitä budjettiini mahuttaa, vaikka hinta ei ookaan ihan hirmunen (muttako vuokraki pitää sitten taas kuun vaihteessa maksaa, siinä on aika vaikia säästää). 

Jään nyt meleko innoissani oottelemaan nuita kenkiä, että saan ajaa net sisään käyttöön ja opetella kävelemään uuestaan. Josko sitä jossain vaiheessa voisi taas juostakin. 

Ehkä. 

Lupaan raportoija fiiliksiäni teille sitten, totuttelu pitäisi alottaa suht varovasti ja aluksi on varmaan taattua, että jalat menee kipäksi. 

Nyt minä lähen suuntimaan nukkumaan, palataan!