Can anybody see me?

Oikiasti pitäisi olla tekemässä asiallisia hommia, mutta nyt ei vaan lähe. Huomenna on kandinkirjottelupäivä, tänään ei vaan jaksa orientoitua siihen. Voisin myös tehä puheviestinnän kotitehtäviä, muttako... no, ei vaan hotsita... ja motorisen oppimispäiväkirja on tuossa alapalakissa auki, muttako sen edistäminen vaatisi ankaraa tiedonhakua, mihin minusta ei nyt ensinkään ole. Tai oli vähän, muttako kirjastossa on aina kaikki kirjat lainassa, enkä jaksaisi lainata sieltä enää ainuttakaan näiden kandin lähe-ehokkaitten (niitä muuten tipahtelee joka päivä lisää, oon oikiasti varmaan varannu kaikki työhyvinvointiin liittyvät opukset mitä tuolta löytyy) ja kuulovammojen tenttikirjan lisäksi

SIISPÄ olenkin päätynyt tänään onnellisesti Kieli ja aivot -kirjan omistajaksi, joka lähti Bookystä hintaan 67,20 euroa, ko normaalisti se maksaa joka paikassa reilusti yli satkun, keskimäärin nuin 115 euroa. Eihän näin halapaa hintaa yksinkertasesti voinu vastustaa, varsinki ko kyseinen opus on kirjastosta aina menossa (tälläkin hetkellä kaikki lainassa ja varauksia varmaan kaheksan). Kattelin myös Puhuvaa ihimistä, ko seki on kirjastosta aina menossa, mutta en ihan vielä raaskinut sitä ostaa, ko tuo Kieli ja aivot kirpasi kuitenki sen verran, ko olin aatellu seuraavaksi investoida superfoodeihin. Mutta kyllähän nyt jokaisen on ihan suotavaa omistaa kieli ja aivot. :D Eikä vähiten meikäläisen...

Eli menkää, logopedit, ja tehkää hyvin jos Kieli ja aivot vähänki kiinnostaa. Itte en oikiastaan ees tiiä, kiinnostaako, ko ongelma on siinä, etten kyseistä opusta ole koskaan kunnolla käsiini saanutkaan, voihan olla, että se on ihan paska, mutta epäilen. Puhuva ihiminenhän taas on nykyään logopedian pääsykoekirjaki ja pitää sisällään kuulemma erittäin laajan katsauksen oikiastaan kaikesta, joten sekin olisi hyvä omaksi hankkia. Itellänihän samanmoinen "jumala" on ollu Kommu, jonka tosiaan olen omaksi hankkinut ja sitä olen käyttänyt lähteenä varmaan joka ikisessä kirjallisessa työssä, mitä olen opiskeluaikanani teheny. :D Vaikka se ei oikiastaan ole ees mikään maailman paras opus. Mutta jos sitä ei pysty käyttämään lähteenä, sieltä voi aina löytää lähteitä. 

Toinen asia, jonka aattelin infota teille on se, että tänään aamulla istuessani motoristen luennolla jostain putkahti mieleeni ko salama kirkkaalta taivaalta, että mitä aijon jatkossa tehä tämän blogin kanssa. Oon pitkään pohiskellu mielessäni, että en aijo jatkaa tätä loputtomiin, ainakaan tässä muodossa ja että olisi kiva kehittyä ja edetä johonkin suuntaan, muttako ei oikiastaan ole aikaa ja ajatuksia ja BLIM, sieltä se sitten tuli. Jatkan tätä höpinöintiä luultavasti opiskelujen loppuun asti, jonka jäläkeen tulee end of an era ja sitten siistin sisällöt ja jätän tämän olemaan kuvauksena logopedian opinnoista.

Sillä olettamuksella, että tänne sensuroimisen jäläkeen jää mitään, mitä lukia. :D Ehkä pitäisi yrittää panostaa ja koittaa jatkossa kirjottaa enemmän jotain kehittävää opiskeluihin liittyvää juttua.

Sen jäläkeen aijon aloittaa uuden, jossa haluaisin keskittyä kirjottamaan oman alan jutuista, työstä puheterapeuttina yleisellä tasolla ja elämästä opiskelun jäläkeen, mutta en ehkä ihan näin henkilökohtaisella tasolla ko mitä nyt. Ja jos asiat menee niin kuin olen suunnitellut, aijon myös promota omaa kotipaikkakuntaani. :) Jotain tällaista! 

Minusta on mukava kirjottaa tätä höpönlöpöä, mutta ko täällä internetin ihimeellisessä maailmassa _ihan kuka tahansa_ pääsee sen lukemaan, eikä se aina ole ollenkaan miellyttävä ajatus. Etenkään siinä vaiheessa, jos asun ja työskentelen pienellä paikkakunnalla, en halua, että täysin elämääni kuulumattomat ihimiset tietävät liian tarkasti kaiken siitä, miten elän ja olen ja mitä elämässäni tapahtuu. Ei sillä, että nytkään kertoisin kovin tarkasti tiettyjä asioita, mutta jatkossa aijon tehä sitä vielä vähemmän.

Vaikka olenki useimmiten lähes täysin immuuni sille, mitä ihimiset minusta ajattelevat, en välttämättä jaksa olla kahavipöytäkeskustelujen aihe henkilökohtaisen minäni ja henk. koht. elämäni tapahtumien vuoksi, vaan mielellään vähän enemmän itsestäni irrallaan olevien aiheitten vuoksi.

Mutta tämä siis joskus silloin hamaassa tulevaisuuessa, mikäli joskus nyt meinaan valamistua (jotenki ei taas tunnu siltä :D) Siispä joutanenkin tästä turhia löpisemästä keittämään pakuriteetä ja vetämään näkkäriä naamaan. Jospa sitä saisi sen verran tankattua niistä energiaa, että onnistuisi jokin järkevä tekeminenkin tässä koneella ennen lenkille lähtemistä. 

It's my life.

Koska tämä ajastaminen on vaan niin kivaa ja ko runosuoni (lue: paskansuoltamisgeneraattori) toimii ja pulputtaa, niin silloin täytyy toimia. Eli aattelin rustata teille vähän luettavaa lukemistani kahesta Irvingistä, sillä aikaa ko itte seikkailen jossain muailmalla. Toisin sanoen siis niinkin jännässä paikassa ko Oulussa, jossa ei oo tällä hetkellä konetta. Eikä sillä että kauhiasti raatailla joutasinkaan, ko aikataulu on buukattu aika täyteen kaikkea. Vaan enpäs kerro mitä. :D Hähhää! No ainaki kuiten jos vois treffata Leenaa ja pers-Oonaa niin oisin aika tyytyväinen, uskomatonta mutta totta, en oo näitä hämmentävän ihania persoonia nähäny koko kesänä! Vaikka syksyllä niitä saaki kattella taas varmaan koko rahan eestä. :D Mutta eihän huipputyyppejä voi koskaan nähä liian usein, varsinki ottaen huomioon sen, että oon jossain vaiheessa eläny kouluhommien tiimoilta lähes symbioosissa Leenan kans.

Asiaan.

Eli niin, niistä Irvingeistä piti toimittaa. Ekana lueskelin Välisarjan avioliiton, tosi vanahaa Irvingiä (no jaa, Vesimies on vielä vanahempi ja siitä tykkäsin kyllä, oikiastaan aika palijonki) ja se oli kieltämättä itelleni aika erilainen lukukokemus, ko Irvingit yleensä. Ei noussut omaksi suurimmaksi suosikikseni, eikä ollut tajuntaa räjäyttävä lukukokemus. Itte asiassa pikemminkin vähän vaivaannuttava. Äläkää käsittäkö väärin, ei se nyt niin huono ollut, ehkä sitten jos parinvaihto olisi ollut kestävä ratkaisu, mitä se ei Irvingin kirjassa tietenkään voinut olla. Sorruin aluksi siihen asenteeseen, mitä Irvingiä lukiessa ei koskaan pitäisi ottaa - otin kirjan liian vakavasti. Mutta pettäminen ja parinvaihto osuvat sellaiseen kohtaan meikäläistä juuri tällä hetkellä, mikä menee vaan niin meikäläisen ymmärryksen yli. Sanottaisiinko, että oma parisuhe on liian tuore juttu ja otan siihen liittyvät asiat hyvin vakavasti, enkä kykene nauramaan siihen liittyvälle mustalle huumorille samalla tapaa, ko aiemmin. Sääli sinänsä, mutta parisuhe ja kunnioitus on meikäläiselle niin vakava juttu, etten kykene nauramaan asialle niin vapautuneesti ko pitäisi. Ja sitä paitsi, se parinvaihto oli jotenki vaan niin ällöä (vaikka ei sillä, etteikö Kaikki isäni hotellit sisarusten välisine seksisuhteineen ollut, mutta ei se minua haitannu sitten mitenkään?). Perus irvingmäiset puitteet oli kuitenki kunnossa ja hämmentävä taito kertoa tarinaa paikallaan jo silloin. Jotenkin kirja ei silti antanut hirviästi mitään, toisin ko Irvingit yleensä.

Garpin maailma taas oli ollut pitkään aukko sivistyksessäni, jonka sain nyt kunnian korjata. Hieno, ravisteleva, pitkä ja nautinnollinen lukukokemus. Ei toki ylitä suurimpia suosikkejani, joita ovat jo aiemmin mainittu Kaikki isäni hotellit, Kunnes löydän sinut, Viimeinen yö Twisted Riverillä ja Leski vuoden verran. Uusin Minä olen monta oli myös melko säväyttävä ja Neljäs käsi sekä Vesimies aiheuttivat myös enemmän ja vähemmän mielenliikkeitä. No, oikiastaan ennen Välisarjan avioliittoa en ole kohdannut Irvingiä, josta en luettuani sen olisi tykännyt mielettömästi. :) Sirkuksen poika on minulta jäänyt aloitettuani sen kesken, mutta aijon kyllä ottaa sen uudestaan käsittelyyn, kunhan tässä ehdin. 

Aaah, voe että, erehyin sitten klikkailemaan itteni Adlibriksen sivuille, josta näyttää saavan sekä Ystäväni Owen Meanyn ja Oman elämänsä sankarin. Taitaa mennä tilaukseen... Ois siellä kyllä tuo ihan eka Vapauttaakaa karhut!:kin... 

No mutta, joka tapauksessa siis, eivät olleet ehkä parhaimpia lukemiani Irvingejä, mutta kirjoittajalleen hyvin tyypillisiä. Irving on ihailtavan uskollinen omalle tyylilleen, jossa toistuvat kirjasta toiseen samat elementit ilman, että minä lukijana ehtisin kyllästyä. Jotenkin, kuin ihmeen kaupalla Irving onnistuu käyttämään samoja elementtejä raikkaasti ja uudella tavalla lähes jokaisessa kirjassaan (Välisarjan avioliiton ongelma lienee siinä, että se ja sen päähenkilö toi mieleeni ehkä liikaa Vesimiehen). Jokaisen kirjan kohalla tuntuu niinkö palaisi kotiin, mutta silti oppisi matkan varrella kaikenlaista uutta. Parhainta antia John Irvingin kirjoissa onkin mielestäni se, että net laittavat ajattelemaan ja saavat oivaltamaan uusia asioita. Ja tietysti naurattavat ja välillä itkettävätkin hävyttömän palijon.

Lisäksi Irvingin tekstin tyyli ja tapa kertoa asioita sekä rakentaa tarinaa ovat mielestäni aivan lyömättömiä. Kuten oon aiemminkin sanonut, jos joskus kirjoitan kirjan, haluaisin sen olevan jotakin Irvingin tyylistä. Yhtä hyvin kirjoitettua ko Taru sormusten herrasta Douglas Adams-maisella twistillä. :) Eli hyvin kirjoitettua, kuvailevaa ja rönsyilevää kieltä, mielenkiintoisia lauserakenteita, taitavaa ja koko tarinaa kannattelevaa monipuolista ja monimutkaistakin, mutta koko ajan eteenpäin vievää kerrontaa naamattomalla, etenkin mustalla huumorilla höystettynä. Ja tietysti vähän räävitön, epäsovinnainen ja tabuja ravisteleva, tunteita ja ajatuksia herättävä tarina ja aihe. Äärimmäinen lukukokemus siis toisin sanoen.

Ei yhtään paineita, ehei. Sanotaanko, että jos joskus saisi kirjotettua ees jotakin. Ehkä siitä olisi ihan hyvä lähtiä liikkeelle. Luultavasti en koskaan kirjota mitään, koska yksinkertaisesti vaadin itteltäni liikoja. :) Ihan niinkö sitä voisi kuvitellakaan olevansa yhtä hyvä ko tuommoset mestarit aloittaessaan jotain...

Kuuletko kun veden alla mä huudan ääneen sen kaiken.

Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden

Seuraa random kesäkuvapläjäys by Samsung. Heinäkuu alakaa lähestyä uhkaavasti loppuaan, mutta loma jatkuu vielä onneksi kuukauen. On tullu tehtyä ja lomailtua ja nyt VIHDOINKIN olen oman koneen ääressä, levänneenä ja ajan kanssa, joten voin tarjoilla hieman kuviakin. Aika palijon jäi kaikkea Canonilla kuvattua vielä varastoon, saa nähä koska jaksan tai saan aikaseksi lätkittyä mm. juhannuskuvia tänne, ensi viikolla kutsuu taas reissu, jonka päättymispäivämäärää ei ole julukistettu. Ehkä ensi syksyn synkkinä iltoina? :D Nämät on kuitenki tosiaan kaikki kännykän kuvia sekalaisista tilanteista matkan varrelta.

Tällä hetkellä vietän niitä muutamia harvoja hetkiä kotona, ko voi vaan nukkua aamulla iliman kiirettä mihinkään (omassa, tai no melekeen omassa sängyssä) ainaki yheksään, olla tekemättä yhtään mitään ja nautiskella olosta. En oo reenaillu enkä lenkkeilly tällä viikolla ja syönytkin miten sattuu, mutta olen sallinut sen tämän viikon ittelleni. Kävin kirjastosta pari lukematonta Irvingiä (mahtava ko niitä löyty hyllystä, Välisarjan avioliitto ja Garpin maailma) sekä Enkeleistä ja demoneista innostuneena Da Vinci -koodin. Aloitin nautiskelemaan yhtä herkkupalaa tänään pitsan ja valakkarin kera sohovalla. Huomisen kohokohta on koko kesän roikkunut kampaajakäynti (vihdoinkin, voi vihdoinkin sain varattua ajan laittamaan pään uusiksi!), mutta sitten pitäisi heittää pois tämä löllöily ja ruveta taas elämään ihimisten lailla. Roppa oikeen haluaakin jo tekemään kunnon selekäreenin. 

Onni on olla onnellinen elämän pienistä asioista. Kuten kampaajakäynti, hyvä kirja tai auringonpaiste. Kliseistä, mutta minä uskon siihen, että ihimisen elämä on parhaimmillaan sillon, ko osaa nauttia arjen pienistä ja vähän suuremmista iloista, eikä tavoittele liian suuria. Jos aina haluaa jotain suurta ja mahtavaa, ei ikinä saa kyllikseen. Tavallinen arki ja elämä rupiaa aivan varmasti tuntumaan tappavalta ja tylsältä, jos elämässä pitää olla aina säpinää ja säihkettä, että se tuntuisi elämisen arvoiselta. Ja entäpä sitten ko sen suuren ja mahtavan asian saa ja saavuttaa? Tyhyjää, latteaa ja surkiaa, jonka täytteeksi tarvitsee jotain vielä vähän suurempaa, mahtavampaa ja parempaa. Ja ko elämä ei ikinä ole täydellistä, ei sitä ruusuilla tanssimista ja ainaista iloa. Suurimman osan ajasta se on vaan tätä tavallista ja tasasta.

Jos siitä tavallisesta ja tasaisesta ei kykene nauttimaan, niin silloin on kusessa. Välillä elämä on myös epämääräisiä aikoja ja vastoinkäymisiä, epämiellyttäviäkin asioita. Omassa elämässä on joutunut kohtaamaan palijonki sitä, ettei ole ollut tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen, mutta myöskään muutos ei ole ollut mahdollista tai järkevää. On vaan täytynyt hammasta purren kestää ja puurtaa eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä se elämä palakitsee ko vaan jaksaa taistella. Eikä elämän pijäkkään olla täydellistä, vaan vähän rosoista ja sävyiltään värimaailman koko kirjoa. Ehkä juuri siksi sitä nyt osaakin olla onnellinen kaikesta siitä pienestä ja suuresta, mitä seuraavat kuvatkin edustaa.

Elämän pieniä ja vähän suurempia arkisia iloja. Onnen palasia pitkin matkaa. Tai niinkö erään suurmiehen sanoin  

voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla.

Uuet silimät

Perintövillapaita ja seitkytluvun tunnelmat

Lämpö

Päiväunet

Rakkaat ja hölömöily

Elämän kalasaaliit

Näyttää urpolta ja kymmenen kiloa lihavammalta, mutta onnelliselta

Kesän eka mansikkakakku

Seikkailut tuntemattomaan

Toiset uuet silimät ja tuleva uusi tukka

Siideri sponsored by Norwegian sillon ko lento on 5 tuntia myöhässä

Koirakaverit

Perhe

Yllättävät kohtaamiset

Huikea musiikki

Beer in the jar eli kalijaa lasipurkissa, kylymä olut

Toimiva nintendo ja duck hunt

Mökkikaverit

Luontohetket joita ei kohtaa joka päivä

Find love.

Luin tässä tylsän illan täytteeksi Paulo Coelhon Valkyriat (tutkimattomia ovat kellarikomeron tiet, miksi yksi pahvilaatikko oli tämmöisen syönyt, sitä ei tiijä) ja vaikka oonki aika pitkälle sitä mieltä, että se oli sisällöltään suurimmaksi osaksi potaskaa (kun puhutaan Jumalan rakkauesta sun muusta niin se vaan saa meikäläisen niskakarvat pystyyn, ja onko tuo nyt mikään ihime ko ottaa huomioon kaiken maailman päivi räsäset ynnä muut, taas muuten yksi nainen, jolle voisin omistaa Dj Piisamirotan Typerän naisen), mutta se verran se minunkin mielenliikkeitäni täällä eräässä kainuulaisessa yksiössä, jonka kaikkeen oon pinttynyt saman ihimisen tuoksu, liikuttaa, että elämä ei antanut minulle sitä mitä halusin, vaan sen mitä tarvitsin. Ja kun lakkaa kaikista eniten haluamasta, silloin myös useimmiten saa. Kun katsoo taaksepäin, asioissa on helevetisti palijon enemmän järkiä ko siltä katsomalta ja siinä hetkessä vaikutti ja että nuinhan se on mennyt koko ajan ja niinhän sen pitikin mennä. Kristallinkirkasta. 

Pelottavia oivalluksia vessassa hampaita harjatessa. Tai no, voihan se olla, että net ajatukset kiteytyi jo Viiviä ja Wagneria lukiessa (saman pahavilaatikon aarteita), kuka tietää.

Hope dies last.

Piti vissiin kuolla tähän räkätautiin. Sairastelupäivä numero en ees enää jaksa laskia. Toive terveestä ja urheilullisesta maanantaista hupenee koko ajan. Toisaalta, kuten otsikko sanoo, hope dies last. 

Sopii teemaan myös jääkiekon osalta, sekä siihen, miten olen viihyttänyt ittiäni tässä kipiänä. Nimittäin kattomalla Taru Sormusten Herrasta trilogian extendet cuttia. En tiiä miten olen elämässäni selevinny näin pitkälle ikinä niitä näkemättä! Meikäläinen on nimittäin sen verta palijon ollu Tolkienin pauloissa, että ohan se nyt suorastaan häpiä kattoa nämät vasta nyt. Mutta parempi myöhään, ko ei milloinkaan. Täytyy sanoa, että tykkään näistä vielä palijon enemmän ko niistä alakuperäisistä dvd-julukasuista. Vähän niinkö kattois kokonaan uutta elokuvasarijaa. Ja minä oon sentään nähäny nämät aika monesti. 

Viinimarijamehua ja Helemin syvänteen taistelua, jei! Enkä vieläkään tiiä lähtisinkö Legolasin vai Aragornin matkaan. :------D Vetreä 87-vuotias vaiko iätön haltia? Kas siinäpä vasta kysymys. Tässä kakkospätkässä hienointa on ehkä Rautapihan puhistus, enteissä on jotaki vastustamatonta ja jylläävää luonnon voimaa, jolle kukaan ei maha mitään. Toisaalta rohirrim on kans aika jees porukkaa, jos oisin pois Keskimaasta, voisin aika mielelläni olla rohanilainen. Yksinkertainen ja vähän maalainen elämänmeno, karskeja miehiä ja näin. Sopii mulle. Gondorilaiset on meikäläisen makuun ehkä vähän liian kaupunkilaisia (miettikää nyt vaikka jotain Boromiria!) Rivendell ois kyllä toisaalta kans aika hieno paikka, meikäläisessä ko on tämmöstä kauniin haltianeidon näköä... ...not, ulukonäön ja elämisen meiningin perusteella taitaisin kyllä olla ihan vaan Konnun hobitti. Yhtä lyhyt ja karvanen. :D

Ihan ehta haltianeito!

Ukkoki katto meikän kans Tarua. No okei, se nukku. :----D

Yhtä kaikki, Keskimaa on hyvä suojasatama, jonne voi matkustella vaikka näin kipiänä. Kirjaa ei toki voita ikinä mikään (!!! sillä on eräänlainen raamatun asema meikäläisen elämässä), mutta Jacksonin filimatisointi on sen verran komia ja onnistunu, että tykkään kyllä välillä vaan kattellaki näitä. Tarulla on yksinkertaisesti niin mahtava maailma. Kirja pisti 12-vuotiaan meikäläisen maailman monella tapaa meleko sekasin, eikä paluuta sen jäläkeen oo ollu. Fantasia ei mitenkään päin muuten ole oikein meikäläisen laji (Harry Potterit, joo, sekä se joku sarja, jonka nimiä en muista ja hävettää tunnustaa, mutta Narnian tarinat on vieläki kesken :D) mutta se johtuu ehkä siitä, että Taru oli ensimmäinen tätä lajia ja minulle niin pyhä, että kaikki muu tuntuu jotenki laimialta.

Kirjallisia lemppareita ja tietyllä tapaa esikuvia meikäläisellä onkin juuri Tolkien, sekä lisäksi Douglas Adams ja John Irving. Mainitakseni ehkä näin suurimmat innoittajat. Kaikkia yhistää mahottoman taitava ja loistelias kieli, joka soljuu eteenpäin, ja etenkin jäläkimmäisiä myös huumori. Erilainen, omalaatuinen ja Irvingillä ajoittain aika mustakin, mutta huumori. 

Semmone kirjoittaja minäki haluaisin olla. Kirjottaa taitavaa ja iskevää, eteenpäin soljuvaa tekstiä, joka on ryhditetty toimivalla ja terävällä, ajoittain meleko tummallakin huumorilla. Ei mitään valamiiksi pureskeltua liian heleppoa mössöä, jonka vaan lukee ja siinä se. Tekstiä, johon tarvii ajatusta, mutta joka ei kuitenkaan ole ihan täyttä hepreaa. Tekstiä, joka herättää lukijassaan tunteita ja ajatuksia. Ja, viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, tekstiä, joka tarjoaisi lukijalleen unohtumattoman lukukokemuksen, edes häviävän osan verran sellaisen, minkä Tolkien minulle Tarulla aikanaan tarjosi. 

Mutta koska minä jaarittelen vaan jonninjoutavaa paskaa eikä minulla useimmiten ole mitään ajatusta mistään, saati mitään suurta sanottavaa, taitaa se olla vielä aika kaukainen haave.

Joo, vois palata takasin pausella olevaan Keskimaahan. Nazgulit saapui juuri Osgiliathiin! Kohta vois myös syyä ja keittää vähän lisää kuumaa mehua. Meneehän se nämät komiat kevätpäivät näinkin... 

Loppuun vielä tämmöne hauska kevennys:

Hyvää aurinkoista loppupäivää kaikille, ja toivottavasti teillä on jotaki järkevämpää tekemistä ko meikällä! :)

Briefly in English: The Lord of the Rings. Best entertainment for me right now. I have nothing but too many hours to watch all the movies. Being sick sucks, but Legolas and Aragorn will help me to get through this.