Talk dirty.

Iski tyhyjiö. Sain tuossa jokunen tunteroinen sitten tutkimussuunnitelmani valamiiksi (eikä se mikään masterpiece kyllä ole, mutta valamis silti) ja makasin sohovalla samalla ko tajuntaani syöpyi ajatus, että minä makaan tässä nyt ihan vaan siksi, että mulla ei oo parempaakaan tekemistä, enkä siksi, että välttelisin jonku opiskeluhomman tekemistä. 

Hurjaa. 

Ja koska minulla on joku rebel-vaihe silimässä, istun juomassa vielä iltateetä vaikka pitäisi jo olla nukkumassa ko huomenna on se viiminen kasin pinnistys, joka palakitaan jouluruualla ja glögimeisingeillä. Mutta joo, aina ei vaan jaksa. Olla järkevä. Ja kerta aattelin, etten jaksa tehä tästä taas semmosta yhtä kuvatonta läpinää toisten joukossa, aattelin jakaa teille kuvan yhestä toisesta masterpiecestä. 

Oon hyvä alottamaan joitaki hommia ja erittäin surkia saattamaan loppuun. Aijoin niistä piirrustushommista selitellä täällä, mutta eihän tässä ole kerinny/jaksanu/viitsiny/muuten vaan hotsittanu. Päätin nyt sitten kuitenki laittaa jakoon jotain, jonka oon saattanu valamiiksi ja mikä on myös viimeisin tuotos tällä rintamalla. Kuva on huono ko se ei ole mikään skannaus vaan kameralla napattu, mutta olokoon. Surusilimä. 

Seuraava taideteos luvassa arviolta keväällä 2018. Oon hieman tuulella käyvä kopiokone.

Eipä siitä sen enempää, eikä minullakaan kyllä kauhiasti asiaa ole. Huomenna ko printtaan kandin tutkimussuunnitelman ulos ja palautan sen, takki on aika tyhyjä. Arvatkaapa nukunko perjantaina niin pitkään ko huvittaa (eli ainaki kaheksaan)? 

Mutta nyt meisi lähtee nukkumaan ja potemaan sängyn pohojalle huonoa omaatuntoa siitä, ettei jaksanu viiä roskia eikä olla muutenkaan tehokas. Mutta hei, minä oon sentään tänään tapetoinu ruotsin pakettiin semmosilla kiertoilimauksilla, että oksat pois. Enkä muuten todellakaan aijo nähä unta kandin tutkimussuunnitelmasta ens yönä. 

Hyvää yötä ja kauniita unia!

No hope, no love, no glory, no happy ending.

Tulinpa tuossa ajatelleeksi, etten oo tainnu koskaan esitellä teille säälittävän surkiaa tuherrusharrastustani. Pienoinen tutkimusmatka koneen syövereihin osoitti, että minulla on skannattuna melekeen kaikki "aktiivisen" lyijykynätaiteilukauteni teokset, joten voin vaikkapa esitellä net teille. 

Aluksi lähen kuitenki pohojustamaan tätä juttua hieman ja ensimmäisellä kerralla pääsette nauttimaan hieman erilaisesta taiteesta. Mutta asiaan. Se, joka väittää, että minä osaan piirtää, puhuu läpiä päähänsä. En minä osaa, en suinkaan. Ihimiseni ovat aina vaan suurin piirtein sinne päin, vähän näköisiä ja niitä kaikkia riivaa se vaiva, että niitä pitäisi kattoa hieman vinossa, koska olen piirtänyt net paperille sen olessa hieman kenossa taaksepäin. Jos minulle annetaan tyhyjä paperi, en välttämättä saa mitään aikaiseksi. Mallista voin kopijoida, sehän on vaan näkemänsä siirtämistä paperille, mutta oma tuottaminen on aikalailla nolla. Eli siis, minä osaan jäljentää. Laittaa paperille viivoja niin, että niistä syntyy järkevä kokonaisuus. Kai se on taito sekin.

Oon aina tykännyt piirtää. Tykkäsin siitä jopa niin palijon, että tarina tietää kertoa minun laittaneen pienenä kamarin seinät uusiksi ja ko äiti on sitten kauhistellut tapetteihin syntynyttä taidetta, minä oon kuulemma vaan ilimottanu "Mutta äiti, minusta tämä on näin palijon parempi!". Iskä kutsui näitä meikäläisen pääjalakasia hemmoja hattivateiksi. Kuusivuotiaana oon ilimottanu, että minusta tulee isona taiteilija. Mitä se sitten ikinä meinaakaan. No, niin taiteellinen en oo, että oisin tämän toteuttanu, mutta ehkä oon henkisesti taiteilija? Itte tekeminen ja luominen on edelleen kivaa hommaa. Kun tulin isommaksi, jossain vaiheessa päätin varmaankin, että en osaa piirtää. Tätä kesti kauan, enkä varmaan koulun kuvaamataidon tunteja lukuunottamatta pahemmin piirrellytkään. Sen sijaan innostuin maalaamisesta. Maalasin öljyväreillä ja vesiväritkin olisi olleet ihanat, mutta ah niin vaikiat. Tätä kesti jonkin tovin. Sain aikaiseksi jotain ja kävin muutamilla kansalaisopiston kursseilla maalaamassa. Aikuisten ryhmän vetäjä oli kuitenkin niin erikoinen tyyppi, että innostus maalaamiseen lopahti ja nykyään en ole koskenut öljyväreihin moneen vuoteen. Tässä vaiheessa myös valokuvaaminen alako vallata alaa näiltä hommilta ja ensimmäisen digikamerani taisin ostaakin niihin aikoihin, ko olin menossa yläasteelle. 

Viisitoistavuotiaana sitten jostain syystä päätin, että haluan kokeilla piirtämistä lyijykynällä. Oletukseni oli, etten osaa. Ensimmäiset harjoitelmani tein ruutupaperille. Kas kummaa, aivan yllättäen sain tehtyä jotain, mikä muistutti etäisesti esikuvaansa. Tästä sisuuntuneena piirsin lisää, ja yhtäkkiä huomasin, että se onnistuu mainiosti. Vetäisin tällaisen kyvyn ikään kuin hatusta. Yhtenä päivänä vaan päätin alakaa piirtämään ja seuraavana osasin. 

Hirveästi en ole koskaan reenannut. En ole piirtänyt tavoitteenani tulla paremmaksi. Olen vaan piirtänyt, jos siltä tuntuu, ja se näkyy tuotteliaisuudessani. Nykyisin saattaa mennä vuosi, etten piirrä yhtään ainuttakaan kuvaa, kunnes sitten iskee pakottava tarve piirtää jotain. Sitten ko saan tämän tarpeen täytettyä, voin aivan hyvin olla seuraavan määrittelemättömän ajan tyytyväisenä. Tai saatan piirtää lisää seuraavana päivänä. Tämä on hyvin kausittaista. Kun piirrän, piirrän usiamman tunnin putkeen. Ja se on aivan käsittämättömän mukavaa, koukuttavaa ja euforista. Joskus piirrän jotain jonkun pyynnöstä, mutta en koskaan niin, että tuntisin pakkoa piirtää. 

Lopuksi taidenäyttelyn osa yksi; lapsuuden kaihoja.

Minusta näissä on kyllä jotain käsittämätöntä svengiä, ei ihime että halusin tehä näitä seinät täyteen. Ihan ovat näköisiä! Huomatkaa sitä paitsi se, että toisella hyyppärillä on käjet, nenä ja suukin.

Tukka pystyssä ja elämä eessä. Piirtämisen liittyvistä oivaltamisen hetkistä on suurin ollut se, kun tajusin, että ihimisen käjet voi piirtää myös suoraan alaspäin, eikä niiden  tarvitse aina sojottaa sivuille. Näillä kavereilla niitä käsiä ei tosin ole vielä ollenkaan.

Kuusivuotiaana en vielä ihan osannut kirjoittaa omaa nimeäni, enkä ikääkään, mutta osasin esittää näin taiteellisen näkemyksen kukkaniitystä.