Koska vieläkin rakastan sua, etkä vieläkään rakasta mua.

Jäi muuten eilisestä juoksufiilistelystä sellaiset olennaiset asiat pois, kuten että aijon kotua ottaa seuraavalla kerralla messiin jonku mahtavan ysärivyölaukun ja ratkaista sillä lämpimien kesäpäivien (ei sillä että ainakaan tällä hetkellä net enää tuottais onkelmaa, Oulu plus kymmenen ja vettä sataa) juoksuongelmat sen suhteen, ettei avain ja puhelin mahu messiin. Aiemminhan oon todennu jo mm. sen, että vyölaukku on ihan lyömätön baarilaukku. 

Tämä ei ollu mikään vitsi. 

En myöskään muistanut mainita, että Mannispudding on soluttautunu meikän ruokavalioon loppujen lopuksi ihan ok. Ekana päivänä sekotin vanukkaani veteen ja tuloksena oli aivan jäätävä, koko päivän kestänyt turvotus, muttako vaihoin veden maitoon, tätä samaa ongelmaa ei enää oo ollu? Liekkö tuolla vesi-maito -jutulla mitään merkitystä, mutta joka tapauksessa oon pystyny syömään vanukasta ihan hyvillä mielin siinä missä rahka aiheutti kauhian alavatsapömpön, pahan olon ja limaisen ja kutisevan tunteen suuhun. En tiiä meneekö tuo puddingkaan pidemmällä juoksulla sitten, mutta enköhän minä tämän yhen purkin kuitenki selätä. Makukin (vanilja) oli meikäläisen mielestä aluksi aika ällö, mutta nyt siihenki on jo tottunu. Mieluummin ehkä edelleen söisin suklaata, tosin hankala sanoa ko en oo maistanu. Eli varsinkin jos maidon kaseiini ei oo ongelma tai maitotuotteet yleensäkään, mutta rahka tulee jo vasemmasta korvasta ulos ja ehkä vähän oikiastakin, niin suosittelen kokeilemaan Mannispuddingia! Makukaan tuskin on ongelma ellei oo aivan sairaan ranttu, mullakin on vielä se maustamiskortti kokeilematta. Ei se rahkakaan mitään ääretöntä nam nam -herkkua ole.

Mutta niinhän se menee, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ko se ehtii sulaa sitä ennen. Jos syön nykyään macaa aamupuurossa sillä ajatuksella, että se puuro on oikiastaan parempaa macan kans (waaaaat?) niin väittäisin kyllä, että meikän makuaisti on vähintäänkin heikohko.

Kolomen viikon kokemuksella voisin muuten sanoa muutaman sanan nuista superfoodeistakin. Koska näissä meikän tieteellisissä olosuhteissa ei oo pystytty sulukemaan pois muita muuttujia, on aika hankala arvioija, mikä kunnia lopulta kuuluu superfoodeille (voi jösses voisko näille keksiä jonku järkevän suomennoksen, ärsyttää hokia tuota superruokaa koko ajan) ja mikä ei. Muutta, johtuneeko valosta ja lämmöstä vaiko macasta, mutta hormonit on ainaki sen jäläkeen hyrränny palijon enemmän ko aloin syyä macani aamupuurossa. Hirviän pirtiä en oo ollu, mikä johtuu osittain perseilevästä vuorokausirytmistä, mutta reenata ja myös juosta (!!!! tätähän en ole vielä muistanut mainitakaan) oon jaksanu viime viikon kuukauden suosituimpia lukuun ottamatta varsin hyvin. Macaa aijon siis syyä jatkossaki, koska ei siitä tunnu mitään haittaakaan olevan. 

Sitä oon myös tässä pohtinu, että meneekö kunnia ei-kipeytyvistä jaloista nyt sitten Feelmaxeille, kuivakuppaukselle vaiko msm-jauheelle (ja kenties macalle?) Tiiä häntä, mutta jalat ei tosiaan ole kipeytyneet juoksemisesta yhtään ja vammanen nilikka on ollu parempi ko aikoihin. Kynnet tuntuisi myös olevan paremmassa kunnossa ko aiemmin.

Pahemmin en oo viime aikoina jaksanu viilailla tai tehä oikiastaan mitään nuille kynsille ja oon remunnu ja temunnu menemään ihan normaalisti, mutta tältä net näyttää silti. Vähän ovat epätasaset kärjestä ko en oo viilannu, mutta muuten varsin hyvässä kondiksessa ja minusta tuntuu, että kasvavatki ihan pikavauhtia? Ja minähän siis teen kaikkia sitä, mitä pitkillä kynsillä ei sais tehä, kuten käytän niitä ruuvimeisselinä ja työkaluna ynnä muuta sellaista. Aina on kyllä ollu meleko kovat ja nopiasti kasvavat kynnet, mutta tuntuis, että tilanne on vielä entisestään parantunu. Samoin kuin uskaltaisin ehkä sanoa, että karvat tuntui kasvavan vieläki aiempaa nopiammin... Mutta toisaalta aika hankala sanoa, ko niin kynnet ja ripset on aina ollu omat, vaikka monet on asiaa epäilleet. Ja pääkarvatki kasvaa niin vauhilla, että sen kohinan melekeen kuulee.

Nyt oli kyllä pakko hakia viila ja viilata nuot epätasaset kynnen kärjet ko tässä aikani kattelin nuita. 

Mutta tuota Puhdistamon msm-jauhetta aijon siis myös käyttää jatkossa. Varsinkin ko se on hyvän makuista eikä ollenkaan pahaa, niinkö kuvittelin! Ainut, joiden käytöstä en oo huomannu (tai kuvitellu huomanneeni) mitään erityisiä vaikutuksia, on nuot vihertabletit, joissa oli spirulinaa ja muuta. Tosin kehon puhdistuminen ja tämmönen on ehkä vähän hankala todeta käytännössä? Ehkä pitäisi lopettaa niiden käyttö ja minimoida muut muuttujat, niin sitten ehkä huomaisi jotain, jos huomattavaa on? En tiiä, niiden kohalta jatko on joka tapauksessa vähän avoin, koska a) net oli aika kalliita ja b) inhoan tablettien napsimista. Mutta kai kaikkien vihireitten juttujen pitäisi olla hyväksi ihimiskeholle?

No mutta, ei muutako sunnuntain jatkot, nyt minä jatkan minun ja Kotiteollisuuden kahenkeskistä laatuaikaa vielä ko kerkiän. Illan jääkiekkojännäriä ootellessa! Tekis mieli vähän kuittailla kaikille niille "tulukaa jätkät kotiin sieltä, ihan paskaa" -ihimisille, että niin, miten se oli, mutta koska olen kiva ihiminen niin en viitti kuitenkaan. Ite aattelisin, että uskomisen ja luottamisen saa lopettaa vasta siinä vaiheessa, ko ollaan oikiasti hävitty, eikä niin, että ollaan ihan vittu jee jee kun menee hyvin ja vittu ootte ihan paskoja ko menee huonosti. Peli voi mennä huonosti ja tietyt asiat tökkiä (kuten suomalaisten perisynnit maalinteko ja purkukiekot) mutta se ei tarkota, että koko joukkue olis ihan paska. Eikä se, että hävitään, tarkota, että koko peli olis ollu ihan täysin perseestä kaikilta osin. Voi olla, mutta harvemmin on. Tietysti on palijon helepompi haukkua vaan koko joukkue ja peli lyttyyn, ko todeta niitä hyviä ja huonoja juttuja sieltä erillään ja miettiä sitten kokonaisuutta, mutta. Tämähän on vain minun mielipide ja joka tapauksessa finaalissa ollaan.

Aloin muuten miettiä, että analysoin jääkiekkoaki varmaan jostain puheterapeuttinäkökulmasta, jossa pyrin kattomaan kokonaisuutta ja hakemaan sieltä paitti niitä kehityskohteita, myös positiivisia juttuja ja onnistumisia. Ja että tärkiää on kannustaa ja luottaa, koska iliman sitä ei ainakaan onnistuta. :D

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

I just can't rely on you.

Tuntuu, että edellisestä tekstistä on iäisyys aikaa ja niinhän siitä kyllä melekeen onki! 

Vietin pääsiäisen lomailemalla kotosalla, toinen kerta tälle vuojelle ja tuntui, että tuli ihan tarpeeseen. Pakkasin mukaan matkalaukullisen kamaa ja suuria suunnitelmia, mutta loppujen lopuksi päädyin viettämään suurimman osan ajasta kalsarit jalassa sohovalla. Kohokohdiksi voisin nostaa syömisen, nukkumisen ja saunassa käymisen. Sää oli vähän huono ja aikakin niin lyhyt, että ulukoiltua tuli aika vähän, lähinnä istuttua mummolan terassilla auringonpaisteessa juomassa kahavia. Hyvä niinkin. 

Loma loppui kuitenkin ihan liian lyhyeen ko maanantaina palailin täpötäyessä bussissa tänne päin ja olin loppujen lopuksi kymmeneltä illalla ja näläkäsenä ko susi kotona. Ruokaa ei juuri tietenkään ollut ja seuraavana päivänä piti painella kymmeneksi lipastolle. Huonosti nukutun yön ja edelleen jatkuvan niska-hartia-selekä -jumin seurauksena sain sitten tiistaina pitkästä aikaa migreenikohtauksen, sinnittelin edustamassa meijän asiantuntijaesitelmän palautetilaisuudessa Lennun viettäessä laatuaikaa kotona yrjön kanssa ja lopulta oli pakko skipata viiminen kandisemma.

Loppuviikosta kävin yhet harkat, terapioin, kävin yhellä luennolla ja korjattiin meijän aisantuntijaa eiku asiantuntijaesitelmää Leenan kans. Diat jäi vielä vaiheeseen ja ite esitys pitäisi hoijella maanantaina, kivasti ennen vappua alta pois. Nyt pitäisi vielä viimeistellä kandi lopulliseen palautettavaan kuosiin ja koittaa kirjotella logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa. Erkan tentistä pääsin läpi kolomosella, jee! Todistus ja  Enää onki sitten se psykan tentti eessä ja sitten pääsee taas tenteistä hetkeksi. Aletaan kyllä olla loppusuoralla muutenkin, terapiassa viijään viimisiä ja sitten on enää se loppuharjotteluinfo.

25 pojoa erkkaa ja ihan onnittelujen kera!

Ei enää hirviästi siis, kunhan jostain vaan nyt löytäisi jotain puhtia tähän hommaan. Kandin korjaaminen on ihan äärimmäisen ärsyttävää hommaa, miksei voisi olla niin älykäs, ettei tekisi kaiken maailman typeriä oikeinkirjotus-, pilkku- ja muita virheitä? Tai tyhymiä lauseita. Tällä hetkellä uunissa muhii myös ruoka, kinkku-vihannes-kiusausta vielä pariksi päiväksi, sitten alan pikkuhilijaa orientoitua ruokavalion kiristykseen. Tiistaina on kyllä vielä meijän kandin kaatajaiset (olettaen, että olen korjannut ja palauttanut sen :D) ja vappunakaan tuskin tulen pysymään ruokalistassani, mutta tulin siihen tulokseen, että voin silti alottaa viikon hyvin ja pyrkiä minimoimaan damaget. Vappuna voisi toki myös koittaa tehä järkeviä asioita, kuten kalibroida käyttöön uuet sykemittarit ja näin.

Tänään ja muutenkin nyt viikonloppuna aattelin myös kahden ja puolen viikon mittaiseksi venyneen reenitauon jäläkeen uskaltautua koittamaan punttien heiluttelua. Selekä ja muu roppa ei tunnu enää niin jumilta, että pakko uskaltautua vihdoin liikkeelle. Tilanne on lähes katastrofaalinen, oon onnistunu tuossa tauon aikana myös syömään päin sitä ittiään ja keräämään sellaisen nestepöhön keskivartaloon, että oksat pois. Kevyesti käytiin tänään reippailemassa vajaan neljän kilsan lenkki, surullista sinänsä, että se on edelleen parasta, mihin tällä jalalla pystyy. No, onneksi on nyt kesärenkaat pyörässä, joten ei ko polokemaan.

Vituttaa tämä reenitauko, mutta minkäs teet, ko joskus tarttee lepoa ja viikko ei sitten riittänytkään. Ruokaa ei silti olisi tarvinnut ahtaa kaksin käsin naamasta alas, eikä varsinkaan kyseenalaista evästä, kuten suklaata. Tai olisinpa ahtanu sitä edes kohtuullisissa määrin. Ja muutenkin pitänyt kiinni ruokailurytmistäni. Muttako ei. Mitä huonommin meni, sitä väsyneemmäksi tulin ja sitä vähemmän kiinnosti. Hirveä kierre. No, ehkä mitään peruuttamatonta ei oo päässy tapahtumaan. Pitää tänään taas tarttua imukuppiin ja heilutella vähän sitä, josko tuo nestepöhö siitä vähän laskisi. Jatkossa aijon myös pyrkiä kuivakuppaamaan sen kerran päivässä, jotta saataisiin tämä homma taas kunnolla liikkeelle. Tilasin tänään myös lopultakin Hyvinvoinnin tavaratalosta kauan himoitsemiani superfoodeja antamaan potkua tähän hommaan. Ostoskoriin tarttui maca-jauhetta, optimsm:ää ja vihertabletteja, joissa oli mm. spirulinaa ja klorellaa.

Uskon, että nuot superfoodit on ainaki semmonen henkinen buustaus, jos ei mitään muuta.

Mutta nyt ruokaa kohti suuta, että jaksan sitten tarttua reeniin. Heti kun tekee päätöksen siitä reenistä, tulee jo palijon parempi olo. Huomattavasti vähemmän mielialaa taas kohentaa se, että sunnuntaina pitäisi varmaan käyä siellä puntarilla... Iiks, en oo teheny sitä miesmuistiin ja vähän hirvittää, että millaista lukemaa se näyttää. Mutta ei se auta. Palataan kun keritään, tämä oli nyt tämmöne sekametelisoppa ja sekameteli soppaa on varmaan tarjolla sittenkin ko taas tähän koneen äärelle jaksan laskeutua seuraavan kerran.

I've been running like a sentence never begun.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Ihan ensiksi voisin sanoa, ettei tämmöset kellojen siirtämiset sovi meikäläiselle sitten ollenkaan. Luultavasti olen koko ens viikon ihan sekaisin ja heräilen miten sattuu, ko elimistöllä kestää sopeutua tähän kellonajan muutokseen. Toisekseen voisin ilokseni ilimottaa, että kävin polokemassa sen eilen täällä huutelemani pyörälenkin ja pituutta kertyi 16,66 km ja aikaa meni sen 58 minuuttia. Aurinkokin jopa paistoi ja alakumatkasta tuntui auttamattomasti siltä, että tuli laitettua liikaa vaatetta päälle. Tämä kuitenkin muuttui jonkun tovin polijettuani, sillä kuten kaikki jo varmasti tietävät, OULUSSA TUULEE. 

Tuuli niin perkeleesti, että hiki valuu eteenpäin ponnistellessa ihan solokenaan, mutta samalla viima on niin kylymä, että alakaa palella. Alun nautinnollinen "jes-meisi-polokupyöräilee-tässä-onpas-kivaa" fiilis haihtui aika äkkiä ko rupesi tuntumaan siltä, että tuulee nuin 20 metriä sekunnissa vastaan ja joutuu käyttämään kaiken energian, että pääsee etiäpäin, jopa net ainukaiset alamäet täytyy polokia, jos haluaa, että pyörä liikkuu etiäpäin. Eikä auta vaikka kääntyisit mihin suuntaan, niin aina se tuuli jostakin pääsee puskemaan vastaisesti. Voi stna sanon minä! Loppumatkasta jopa lievästi vitutti, yksinkertaisesti hajoan tämän Oulun ilimaston kans. 

Ettenpä jopa sanoisi, mie romahan. 

Pyöräilyn jäläkeen oli kyllä ihan mukavasti semmonen olo, että on liikkunu, mutta ei se ollut ihan niin kivaa ko juokseminen kuitenkaan. Jos saisin päättää, niin juoksisin kyllä mieluummin, mutta koska se ei nyt ole mahollista niin ei kait se auta ko kestää. Enpähän ainakaan oo niin pahantuulinen ko mitä jos en ulukoile/liiku ollenkaan. Paitsi että nyt väsyttää kyllä meleko rankalla käjellä, pitäisi keittää kahavit mutten voi ko mokkajäbän osat on tiskikoneessa ja se pyörii vielä.

Piti vielä oikeen ottaa kuvaki todisteeksi ko oli niin hiki, että tukka oli lähteny suurin piirtein kiertymään rastoiksi pipon alla. Ihan tehokasta reeniä tuo polokeminen kuiten. Säilyisi vaan nämät keväiset ilimat, enkä pistäisi yhtään pahakseni, vaikka muuttuisivat vielä kesäisemmiksi, niin että tarkenisi pelekillä pyöräilypökillä viipottaa menemään, nyt piti vetästä vielä tuulenpitävät pöksyt tuohon päälle. Ja kyllä, aijon mitä luultavimmin mennä myös toistekin. Tuulesta huolimatta.

Nyt pitäisi varmaan saaha aikaseksi jotaki järkevää (tenttikirjat, tenttikirjat), mutta minusta tuntuu, että painelen ihan kohta päikkäreille, ellen saa sitä kahavia. Tai saatan painella kahavista huolimattaki. Kiesus kun väsyttää. Ehkä tämä väsymys johtuu siitä, että katoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit -uusinnan ja sen perään tuli se Valheen vangit, tosi laadukas suomalainen tosi tapahtumiin perustuva, öö, en tiiä mihin kategoriaan se ohojelma nyt kuuluis tunkia, ja oli pakko kattoa se jakso sitten sinnillä loppuun asti, vaikka olisi väsyttänyt jo ihan hulluna. Ei vaan voinut jättää kesken, halusin tietää, että pitääkö se teini sen vauvansa vai ei. 

Vauvoista päästäänkin loogisesti tähän meikäläisen loppukevennykseen, meille on nimittäin tullut perheenlisäystä: 

Tadaa! Pikku-Masa! Tässä kuvassa se on vielä hieman lehti rullalla, mutta nyt se jo tuolla iloisesti pieni lehti levällään kurkkii ikkunasta ulos. Olen vähän huolestunut siitä, miten tämä viherkasvin sielunelämä oikeen meikäläiseen vaikuttaa, lähetin jopa J:lle kuvan meijän uuesta perheenjäsenestä. :D Samaan aikaan olen toki innoissani, että viherpeukalon kykyni alakavat kantaa hedelmää myös näitten sisäkukkien kanssa (edelleenkin väitän, että se anopinkieli, joka kuoli, oli jotenki masentunu ja itsetuhoinen). Toisaalta oon kyllä sitä mieltä, että pitäisi keksiä jotain muuta sisältöä tähän elämään, koska muuten varmaan kohta otan tuosta taimesta mittoja ja pidän kirjaa sen kasvusta ja kirjottelen kuulumisia Facebookiin. 

Ah, mutta nyt sinne kahavinkeittoon!

Mä tuun kylmästä lämpimään.

Minä oon ollu tänään koko päivän ihan sunnuntaissa ja järkkyä tajuta, että tänään onkin vasta lauantai, ja että huomenna ollaan jo kesäajassa. Olisin kyllä unohtanut ihan autuaallisesti, vaikka viimeksi eilen katsoin kalenterista, että jahas, täytyypä muistaa siirtää lauantaina kelloja. 

Minulla on myös ollut aivan järettömän tylsää, tyypillistä että niinä päivinä ko kaipaisit ehkä hieman piirakan tuhoamisapua, kaikki on joko reissussa, töissä tai sairaana. 

Koska ilima oli meleko nätti ja lämpöäkin riitti, kävin sitten kuiten tänään lenkillä. Ensimmäinen pitempi lenkki nuilla palijasjalakakengillä, kokonaista vajaat viisikymmentä minsaa ja jalatkaan ei ees tykänny kyttyrää! Jes. Hitaasti, mutta varmasti. Juoksukestoa ootellessa. Jännä, että vajaan viidenkymmenen minsan lenkki tuntui jaloissa palijon raskaammalta nuilla kengillä, eli joskus sitten ko alotan juoksemisen treenailun, ei varmaan voija olettaa, että painelisin niitä samoja minuuttilukemia ko joskus muinoin... Kotiin tultuani tein vaivalloisen vatsa- ja käsireenin ja tunsin itteni meleko paksuksi ja laiskaksi. Hieman alkoi sekin ahdistaa kun ei ole juuri tullut nuita aerobisia tehtyä hyötyliikuntaa lukuunottamatta, muttako tuo jalaka. Kunnes sitten tuossa äskettäin sain neronleimauksen; PYÖRÄ. 

Niin, jumankauta, onhan mulla semmonenkin ja siinä ei palijoa kengät hijasta. Jotenkin olen vaan viime ajat täysin elänyt jossain kuplassa, jossa pyörällä mennään kauppaan ja lipastolle tai kylään, mutta että sillä voisi ihan vaan käyä lenkinkin! Niinpä, herranjestas, ei ole tullut mieleenkään! Tosin kelitkin on ollu kyllä vähän vaihtelevat, mutta nyt alakaa taas olla jo sulaa pyörätietä tarjolla kilometritolokulla. Niinpä ajattelinkin ylittää itteni huomenna (sikäli mikäli sää sallii) ja lähtiä pyörälenkille. Oonhan minä ostanu pyöräilyhousutki sitä varten, että pyörällä voi käyä myös pyörälenkkejä. Siis silleen niinkö ihan huvin vuoksi vaan. Iliman että on menossa mihinkään. 

Todennäköisesti nyt ko sanoin tämän ääneen niin huomenna sataa mummoja puukko käjessä. No mutta, koska tein tässä myös semmosia ruokavaliosuunnitelmia sitten toukokuulle, jonka päädyin valitsemaan viralliseksi tiristyskuukaudeksi lopettaen pipojuhulaan, koska toukokuussa kalenteri on jo lipaston osalta meleko tyhyjä ja meisillä ei pitäisi olla muutako aikaa. Keveni ahistus ylimääräisestä rasvakerroksesta huomattavasti. Ai niin, oishan siinä se yksi Heltsingin reissuki... No, eiköhän met tämä jotenki sumplita kuitenki!

Loppulauantain pyhitän kuitenkin saunan lämmittämiselle (ja ai niin, pitäisi tehä makkarakastiketta ja laittaa se pakkaseen sitten). Voisi ehkä myös näytellä taas imukuppia reisille ja takamukselle sekä mahanseudulle, kummasti tuntuu, että kantelen mukanani ylimääräistä nestekertymää. No mutta, nyt sauna tulille ja pannu kuumaksi!

Tuun sivuttain ovesta, muuten hajoo karmit.

Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin J:lle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään. Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Allekirjoittaneen huomio, viimeinen kohta on osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana.

You've been the only thing that's right.

Jumankauta meisin teoriatausta on valamis ja palautettu! Ja mikä ihaninta, sain palauttaa sen teoriataustaläjän tuosta olokkarin lattialta (vain ja ainuastaan raahatakseni kandiläjän piilosta esiin). Kovasti muka yrittelin kandin kirjottamista, mutta keksittyäni erinäisiä tekosyitä, kuten että pitäisi imuroida (mitä en toki vieläkään ole teheny), tulin siihen tulokseen, että tänään ei oo kandin päivä. Kuten ei ollut eilenkään. Eikä todennäköisesti huomennakaan.

Oikiasti pitäisi kyllä ottaa niskasta kiinni ja kirjottaa se vähä mitä sitä jälijellä on loppuun, mutta osaan olla ajoittain aivan naamattoman aikaansaamaton. 

No, torstaina sitten. 

Nytkin luullakseni kirjottelen tätä tekstiä siksi, ettei tarvitse miettiä sitä kandia ja ko en kuollaksenikaan keksi muutakaan tekemistä (paitsi se imuroiminen). Päiväksi suunnittelemani lenkki kaatui siihen, että meikäläiselle iski jotenki aivan jäätävän huono olo lipastolta kotiu'uttuani, syytän joko viherpihivejä tai kahavia, ja nyt kun on jo vähän parempi olo, on ruokailusta niin vähän aikaa, ettei pysty vielä. Ehkä sitä ennen saunan lämmittämistä voisi käyä ulukoilemassa. Sauna on nimittäin ainut, johon aijon taipua enää tänään. :D

Lenkkeilystä tulikin mieleeni, että vejin muuten tänään jossain mielenhäiriössä saappaat jalakaan lipastolle lähtiessäni (ehkä siksi, että punaset housut nuitten meikän superman-kenkien kans ois ollu yksinkertaisesti vähän liikaa?) ja voi jumankauta, että ei ollu yhtään mukavat kengät jalassa. Jotenki tuntu, että varmaat on ihan läjässä ja niitä ahistaa, eikä net pääse kunnolla liikkumaan astuessa ja ties mitä. 

Oonkohan minä tuomittu loppuelämäkseni käyttämään pelekkiä palijasjalakakenkiä? Siinä tapauksessa tilaan pikaisen lottovoiton, koska tartten kipiästi parit popot lisää nuitten "rumiluksien" kaveriksi. Feelmaxilla on kyllä ihan kiva valikoima kenkiä, voisin napata itelleni esimerkiksi tuommoset Kuuva 2:set, Aavat ja/tai Pankat ja työkengiksi sitten tulevaisuuessa ehottomasti tommoset Niesat. 

Oon kyllä koko ajan vaan vakuuttuneempi näitten kenkien sopivuuesta meikälle. Ja koko ajan aavistuksen verran varmempi, että meikä vielä juoksee joku päivä. 

No, toivossa on hyvä elää, sano lapamatoki. 

Asiasta kukkaruukkuun, tänään tulee muuten telekkarista takuu itkuleheva, nimittäin Hachiko - tarina uskollisuudesta. Oon kattonu sen kolomesti ja joka ikinen kerta itkeny ko viimistä päivää lopussa. Epäilen tosin, että oon jotenki ehdollistunu sille elokuvassa soivalle musiikille ja siitä johtuen saan ihan kauhiat itkukohtaukset. Mutta jos että oo kattoneet, niin suosittelen lämpimästi. Kaunis tarina. 

Joo, ei tässä kyllä muuten enää kerkiä mihinkään ennen sitä saunaa. Parempi onni huomenna. No varrrrmaan, huomenna on semmone kaheksasta nelijään lipastopäivä enkä aijo jaksaa kotiutua siinä välissä, joten reenitki jää illemmalle ja epäilen suuresti, että jaksaisin enää sen päälle lähtiä käymään kävelemässä. Mutta eihän sitä tiiä, jos vaikka yllätän itteni.

Harvinaisen asiasisältöinen teksti taas vaihteeksi. Joskus hieman vituttaa, että nämät meikäläisen jutut pyörii lähinnä tuolla opiskelu-reeni-ruokaa-en jaksa tehä mitään -akselilla, mutta siinähän se meikäläisen elämä aika pitkälti pähkinänkuoressa on. :D Ei voi ko valittaa. Elättelen toivoa, että sitten joskus ko ei tartte enää opiskella, jaksan olla hieman kiinnostavampi ihiminen. Mutta vähän epäilen kyllä, saatan olla liian kiireinen painamaan tukka putkella pitkin makkaravaaran mettiköitä koiran kans ja muuta tämmöstä, että jaksaisin olla ihan hirviän usiasti intohimoisessa kontaktissa tämän masiinan kans. Mutta eihän sitä tiiä. 

Pitääkin tästä lähtiä ehkä tuijottamaan talon pohojapiirrustusta ja miettimään kodinhoitohuoneen kaakeleitten väriä niin alakaa kummasti kiinnostaa se kandin kirjottelu ja opiskeluhommien tekeminen. Onneksi J on taas kohta kotona, niin ei tartte tulla tänne vääntämään tikusta asiaa. 

Palataan astialle babes, minä lähen nyt vääntämään saunan namikoihin volyymia ja sitä ennen keräilen kuivumassa olleet alusvaatteet sieltä pois, ettei tartte tehä nolostuttavaa tuttavuutta palomiesten kans. Muuten kyllä, muttako tuo oma könsikäs jo löytyy.

Muistot on kauneinta kultaa.

Pakko tulla hehkuttamaan tässä ko oottelen ulukona kuivumassa olleen lenkkitakin lämpenemistä, että kyllä lomailu vaan tekee ihimiselle hyvää. Pienten aloitteluvaikeuksien jäläkeen kirjotin tuossa pari tuntia roimasti lisää tekstiä teoriataustaan ja muotoilin sinne otsikot, joitten alle pitää vielä kirjottaa asiaa. Vielä ennen lomaa tuntu, etten oo yhtään käryllä siitä, mitä sinne pitää kirjottaa ja pelekkä ajatuski tuntu ihan tuskalta, mutta nyt irtosi ihan kevyesti tekstiä. 

Aina ei kannate yrittää vääntää väkisin, jos voi pienen tauon jäläkeen ja levänneenä yrittää uuestaan. Nyt ajattelin lähtiä uhumaamaan hetkeksi ennen reeniä tuota ulukona puhaltavaa tuulta ja käyä pienen lenkin fiilistelemässä nuilla meikän Feelmaxeillä. Kauhiasti tekisi mieli kävellä pitkiä lenkkejä, mutta nyt pitää vaan rauhottaa mielensä ja pidentää käveltyjä matkoja pikkuhilijaa. Ja toivoa, että joskus jalat taipuu jopa siihen juoksemiseen.

Olin lomalla meleko laiska valokuvaamisen suhteen, mutta päätin tunkea tähän muutaman otoksen puhelimesta, jolka kiteyttää meikän hiihtoloman aika hyvin ja kertoo siitä, miten oon lataillu energiatasoja täyteen. Toisaalta nyt ei ehkä ollut ihan niin voimaton ja henkisesti loppu ko mitä esimerkiksi viime keväänä ennen hiihtolomaa, mutta kyllä tuolla pohojosessa on net kaikki asiat, jokka auttaa rentoutumaan ja jaksamaan jokapäiväistä puurtamista.

Kukkoilua Kukkuran päällä

Läskiäispullia, nami nami

Loma-asu, villasukat ja kalsarit ja sängyssä kirjan kanssa :D

 

Nyt minä lähen kuiteski sinne ulukoilemaan ja katson jos jaksan tänään vielä illasta kirjotella lisää teoriataustaa reenailun jäläkeen. Tai sitten otan loppuillan rennosti ja herään sitten taas huomenna hyvin levänneenä uuteen päivään.

Just touch the sky with it.

Hirveitä reeniposeja taas! Anteeksi. Vaikka pääosassa onki tällä kertaa sukat. :D

Viime perjantaina sukasin nimittäin tentin, terapian paperitöitten ja kandin palasten palautuksen jäläkeen Postiin hakemaan meikän sikanopiasti toimitetut uutukaiset Feelmaxit. Piti muuten polokia ihan tosissaan, että kerkesin sitten kotia kattomaan Suomi-Ruotsi -matsia, joka ei päättyny ihan yhtä kunniakkaasti ko sen ois pitäny, mutta onneksi äijät sentään taisteli meijät aika komiasti pronssille! Huippu suoritus, ei voi muuta sanoa, ei oo nuo olympiakiekot nimittäin ihan mitään lasten leikkiä.

Mutta takaisin astialle, eli meikäläisen uusin kenkiin, jokka siivittää minutki jatkossa huippusuorituksiin. Keskiviikon helevetillinen jalakareeni ja perjantain polokupyöräily tuntu koivissa vielä tänäänkin. Palautteleva kävelylenkkini Prismaan ja takasin veti jälleen (yllätys yllätys) oikian jalan aivan totaalijumiin nilikan osalta ja mietinki, etten käy lenkillä nyt enää ennenkö saan sujauttaa Feelmaxit jalakaani (ja niillähän ei todellakaan heti lähetä vetämään mitään tunnin tappolenkkiä).

Aika komiat turkoosit sukat! Varvassukkia minulta löytyy muutamat jo entuuestaan ja kaivoinki net nyt Feelmaxien myötä kaapista, koska Feelmax valamistaa myös varvassukkia ja suosittaa käyttämään niitä näitten palijasjalakakenkien kanssa, jotta varpaat pääsisi askeltaessa liikkumaan mahollisimman normaalisti. Tein varvassukista myös reenisukat itelleni.

kuvakulma <3

Eihän net tosiaankaan mitkään kaunokaiset ole ja muotoilu on tosiaankin semmosiin kapealestisiin kenkiin tottuneena vähintäänkin erikoinen ja värit vähintäänki "pirtsakat", mutta ulukonäöstä viis, ko ensikontakti jalakojen kanssa oli erittäin miellyttävä. Tepsuttelin näillä perjantaipäivän sisällä ja osan lauantaista ja sitten testasin niitä lauantain kauppareissulla, sekä tänään pienellä kävelylenkillä. Tuntuma on erittäin hyvä, jalat pysyy lämpiminä (ensimmäiset minuutit ulukona kengät tuntuu hieman viileiltä, mutta jalat lämpiää äkkiä kunhan vähän kävelee) ja myös tuolla vedessä ja loskassa ainaki toistaiseksi kuivina. Mikkään kovin korkiavartiset nämä ei ole, joten eivät sovellu kovin syvässä hangessa kahalailuun kuitenkaan. Eka kävelylenkki oli myös tosi ookoo, loppumatkasta alako hieman tuntua nilikassa ja pohkeessa siellä missä oletinkin, mutta se vain siksi, että vapaavuorolaiset joutuu töihin, perkele. Askel tuntuu jotenki tosi kivalta näissä ja toivon, että hilijaa hyvä tulee ja piakoin pystyn kävelemään pidempiäki reissuja iliman, että jalat menisi enää kipiäksi. 

Mutta en toki hätäile, koska tätä meikän jalakavammasuutta on jatkunu niin pitkään.

Kenkien mukana tupsahti yllätyksekseni myös varsin komian väriset varvassukat, joka oli kyllä kiva yllätys, kengistä kun ei tosiaan tarvinut maksaa postikulujakaan ollenkaan ja paketti lähti tilaamisesta seuraavana päivänä ja tuli perille parissa päivässä, hyvää palavelua siis. Suosittelen lämpimästi!

En yhtenä yönä meinannu pystyä ees nukkumaan ko mietin sitä, että jos nämät kengät onki meikäläisen avain siihen, että pystyn taas juoksemaan joku päivä. Voitteko kuvitella sitä tunnetta? Minä, joka luulin olevani tuomittu jalakavammaseksi lopun ikääni ja etten luultavasti pystyisi juoksemaan enää ikinä, voisinki ehkä sittenkin joku päivä viipottaa taas niitä kaheksan kilsan hekumallisia lenkkejäni? Ko laput korvilla huutaa jotain tosi iskevää biittiä ja hakkaat maata jalakojesi alla menemään, elämä on lähes parhaimmillaan. 

En ees vielä kuitenkaan ihan uskalla ajatella, että se voisi olla totta.

Keskiviikon kauppalenkilläni pääsin jopa jo hetkeksi siihen tunteeseen kiinni, miltä se juokseminen kropassa tuntuikaan ko pimenevässä illassa käpöstelin Atb:n - Let You Go:n tahtiin kohti kauppaa. Mietin sitä fiilistä, mietin miten se piisi olisi ihan täydellinen etenki pimiän syysillan juoksulenkkiin ja miten mahtavaa olisi ko se tunne jaloissa johtuisi siitä, että takana on usiampi juostu kilsa ja vielä muutama eessä. 

Ei siitä mihinkään pääse, joskus sanoin, että juokseminen on parempaa ko seksi, ja vaikka en sitä juuri tällä hetkellä allekirjoitakaan enää, siinä on jotain sellaista koukuttavaa magiaa, jota en toistaiseksi ole löytäny vielä mistään muusta urheilulajista. Saleiluki on kyllä koukuttavaa ja siitäki saa omanlaistaan euforiaa aikaseksi, mutta siinä parasta on kuitenki ehkä se tunne reenin jäläkeen. Ja se tunne reenin aikanaki on erilaista.

No mutta, ei kaahata asioitten eelle. Jään hyvin toiveikkaana opettelemaan askeleita uusiksi näitten Feelmaxieni kanssa ja toivon, että nämät kengät todella olisi yksi elämäni parhaita investointeja. 

Keep your dreams alive.

Koska unelmia on pakko elättää (itteänsä ei vissiin aina niinkään), otin ja repäsin ja tilasin itelleni uuet popot. Sai näistä pulittaa melekosen summan rahaa (no ei ees niin palijon ko uusista ihan tavallisista juoksulenkkareista loppujen lopuksi), mutta jos jalaka tästä paranee ja mikä tärkeintä, mikäli pystyn joku päivä taas juoksemaan, ei sille voi lyyä hintalappua. 

Syön vaikka kynsiä ja nökötän pimiässä, ei se oo niin justiinsa. Sähkölasku yheltä kuukauelta tosiaan oli kyllä sen verran, että sähkön säästämistä vois vakavasti vähintäänki harkita. Onneksi firma vaihtu nyt vähän halavempaan, mutta ei se auta, jos sähköä kuluu ihan tolokuttomasti. 

Mutta asiaan, eksyin sivuraiteelle. 

Ostin siis itelleni Feelmaxin Vaskot, jokka on semmoset palijasjalakakengät. Haaveenani olisi saaha tuo nilikan virheasento korjattua ja koska hieronta, jumppa ja epätoivoiset yritykset kävellä/juosta oikein ei tunnu tuottavan tulosta vaan jalaka menee kipiäksi uuestaan ja uuestaan, päätin hypätä mukavuusalueen ulukopuolelle ja kokeilla näitä. Pieni selevitystyö palijasti, että näillä pitäisi tareta myös pakkasella (saapi nähä) ja pärjätä loskassa jalat kuivina. Vaikka Oulussa akuutimpi ongelma tuntuuki olevan tuo loska.

Jalakavammasuus häirittee meikäläisen jalakareenienki onnistumista, joten olisi ihan kiva saaha tuo vaiva kondikseen. Hieronnalla saa jalan auki, muttako se ei auta siihen virheasentoon, joka vetää jalan ja välillä koko oikian puolen ropasta jumiin. Ja ko tarpeeksi kävelee (tai unelmissa, juoksee) niin kipu ja jumi on taas todellisuutta. Siispä toivonkin, että tämä palijasjalakailu saisi net jalan lihakset ja muut toimimaan oikein, niin että se virheasento korjautuisi. 

Kaveriksi aattelin myös Footbic-jumppapalloja, mutta vielä toistaiseksi en viittiny niitä budjettiini mahuttaa, vaikka hinta ei ookaan ihan hirmunen (muttako vuokraki pitää sitten taas kuun vaihteessa maksaa, siinä on aika vaikia säästää). 

Jään nyt meleko innoissani oottelemaan nuita kenkiä, että saan ajaa net sisään käyttöön ja opetella kävelemään uuestaan. Josko sitä jossain vaiheessa voisi taas juostakin. 

Ehkä. 

Lupaan raportoija fiiliksiäni teille sitten, totuttelu pitäisi alottaa suht varovasti ja aluksi on varmaan taattua, että jalat menee kipäksi. 

Nyt minä lähen suuntimaan nukkumaan, palataan!

You won't forget me.

Glögintuoksuiset tervehdykset. Päätin tänään avata glögikauden. Lauantain kunniaksi saatte myös gluteenittomien suklaa cookiesien reseptin!

Gluteenittomat suklaa cookies (n. 20 kpl)

16 palaa suklaata (tummaa tai maito, oman maun mukaan, jos haluat ehdottoman gluteenittomia niin tarkista ettei suklaa sisällä vehnän jäämiä tms.)

4 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)

3 dl kaurahiutaleita 

2 tl leivinjauhetta

200 g margariinia

2 dl sokeria

2 kananmunaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään, murskaa suklaa ja lisää kuiviin aineisiin

2. Vaahdota pehmennyt margariini ja sokeri

3. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen vatkaten

4. Yhdistä vaahto ja kuivat aineet

5. Muotoile pellille leivinpaperin päälle keksejä (taikina on aavistuksen hankala käsitellä ja HUOM se leviää uunissa erittäin paljon)

6. Paista n. 200 asteessa 10-12 min (itse alensin hieman lämpötilaa tuosta kahdestasadasta, paistoaika riippuu uunista, kannattaa tarkkailla keksejä niiden paistumisen ajan, itselläni nuo olivat uunissa ehkä jopa alle kymmenen minuuttia) ja anna jäähtyä rauhassa! Jos keksejä menee näpelöimään heti uunista ottamisen jälkeen, ne hajoavat murusiksi. Tosin itse leikkasin pellillä yhteen levinneet keksit varovasti heti uunista ottamisen jälkeen irti toisistaan ja annoin sitten jäähtyä rauhassa. 

Gluteenittomuudesta johtuen koostumus on tosi mureneva muutenkin, en tiiä olisiko se auttanut jos oisi heittänyt hieman psylliumia tai ksantaania sekaan. Jätin psylliumit kuitenkin pois, koska se pitäisi turvottaa nesteeseen ja tässähän sitä nestettä ei oo. Ksantaania taas en oo ite käyttäny, eikä sitä minulta kaapista tähän hätään löytynytkään. Täytyy kyllä sanoa, että näiden alakuperäinen vehenäjauhoversio on parempaa ko tämä gluteeniton, mutta eivät nämätkään nyt mitään huonoja ole. Ittelläni kävi myös taktinen moka siinä, ko yritin murskata suklaata blenderissä. Tykkäisin, että näissä olisi isoja suklaapaloja, mutta blenderillä sain aikaan liian hienoa mursketta. Sen siitä saa ko yrittää oikasta!

Tänään onkin ollut kivan touhukas lauantai, oon käyny aamupäivästä kaupassa ja sen jäläkeen pyöräytin tiskikoneen ja kirjotin terapian loppuarvion. Sen jäläkeen lähin käymään kävelylenkillä ja tulin sitten loppujen lopuksi kävelleeksi tunnin ja reilut kakskytä minsaa. Nyt leipasin sitten vielä vähän nuita keksejä ja kohta kruunaan tämän illan laittamalla saunan lämpiämään. Parkinson-tehtävää en oo avannukaan, pitäisi varmaan huomenna olla aamusta reipas ja tekasta se alta pois. Tai ees semmoseen lähes palautettavaan kuntoon, niin voi sitten hauduttaa ja fiksailla sitä vielä. Tai tarvittaessa vaan palauttaa semmosena. :D No mutta, se on huomisen murhe se, tänään ei enää jaksa aatella. Näyttäisi tulevan hömppälehevoja töllöstäki, vois jotain semmosta vaikka vilasta.

Huomenna myös varmaan leipasen vielä lisää ja vois kyllä harkita esimerkiksi piettävänsä jalakareenipäivän. Ja loppuun vielä kevennys, ko en jaksanu kuvata niitä keksejä, päätin sitten ottaa webbikameralla kuvan meikäläisen jäätävästä palasta. :DDDDDDDD Joo, kuva kertoo enemmän ko tuhat sanaa ja mm. sen, miksi niitä reenipäiviä vois harkita piettävänsä vielä palijon lisää.  Ja myös sen, että ei pijä ottaa ittiänsä tai elämää liian vakavasti. :) Nyt minä lähen nakkaamaan saunan päälle, habaisat lauantain jatkot kaikille! Taustamusiikkina soi muuten Scooterin One (Always Hardcore), joten se selittänee ihan kaiken.

You'd better work bitch.

Ajattelin tulla tekemään näin aurinkoisen sunnuntain kunniaksi väliaikapäivityksen liittyen elämäntaparemonttiini, ennenkö lähen lenkille tuonne ihanaan auringonpaisteeseen. Elikkäpä turhiä selittelemättä, lyyän luvut tiskiin ja selitellään sitten. :D

Paino: 53,0 kg 51,9 kg 50,5 kg

Lantio: 86 cm 84 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm 62 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm 71 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm vas. 51 cm, oik. 51,5 cm

Eli joo, tässä on menny oikiastaan aika monta viikkoa välissä, iliman että oon ees mittaillu ittiäni, lähinnä vaan käyny sunnuntaiaamuisin puntarilla. Koska oon myös viettäny kaks viikkoa sairaana ja enemmän ja vähemmän surkialla liikkumisella, sekä ruokavaliolla, jossa on ollu aiempaa enemmän esimerkiksi leipää, ajattelin nyt tervehtymisen kunniaksi kuitenki päivittää tilanteen, josta lähetään taas liikkeelle. Paino on viimiset pari viikkoa pysytelly suurin piirtein tuossa samoilla huudeilla, mikä ei oikiastaan ole mikään ihime ottaen urheilujen vähyyden huomioon. Ruokavalio on ollu meleko normaali, mutta hiilareita on tullu syötyä enemmän ko normaalisti, samoin oon sortunu muutamaan satunnaiseen karkkiin ja muffinssiin sekä puolikkaaseen donitsiin. Kaakaota oon tosiaan myös juonu ja syöny leipää enemmän. Ja oon käyny kahesti Snellun pitsatorstaissa, voi minua! Muttako kummallakaan kerralla ei ollu oikeen parempaakaan vaihtoehtoa ja toisena torstaina oli pitkä päivä ja unohin eväät jääkaappiin. :<

Joo, näitä selityksiähän löytyy, meisillä oli myös menkat viime viikolla ja muutenki, mutta pitäisi kai kuitenki olla tyytyväinen, että paino ei sentään oo noussu, vaan pysyny samoissa lukemissa, mikä kertoo siitä, että ruokavalio on painon pitämiseen paikallaan siis ihan passeli. Sen aika vaan ei oo ihan vielä, haluaisin nitistää vielä varmaanki semmosen kilon pois. Kuten senteistä huomaa, niitä on lähteny kaikkialta, PAITSI lantiolta, jolta haluaisin niiden häippäsevän kaikista kipeimmin. Kokeilin tänään tavoitehousujani ja net mahtuu muuten jo ihan hyvin jalakaan, mutta net jenkkikset. Voi jenkkikset sentään. Olen tiedostanut niitten olemassa olon ja suhteellisen muuttumattomuuden alusta lähtien, ko net pieneni hieman ja jäi sitten tavallaan vähän niinkö jätättämään. Net minä haluan vielä tappaa! Muuten aletaan myös mittojen puolesta olla melekolailla maalissa. 

Ja sittenhän nämät mitat ja painot saa lyyä ihan (ei läskiksi, vaan lihakseksi) jos aloitan sen tehokkaan reenaamisen tässä kunhan rasva on saatu suht sopiviin lukemiin ja toisekseen, kunhan net puntit muuttaa tänne meikäläisen kans. Jos suunnitelmat ois menny putkeen, net ois muuttanu jo (paitti etten ois voinu reenata ko oon ollu kipiänä) mutta aina ei mee niinkö elokuvissa. Niinpä ens viikolla jatkuu taas reenailu lähinnä jumppamuotosena. Ja lenkkeily tulee mukaan kuvioon hyötyliikunnan osuuen ollessa pienentynyt huimasti aiempaan verrattuna. Tietenki myös ruokavalio kaipaa hieman kiristelyä, vaikka meillä nyt onki se PMMP:n keikka tuossa pe ja aijon kyllä juua muutaman siiderin yms., vaikken sitä herkkupäivää ehkä ole ihan ansainnutkaan.

Plus tänään on taas tarkotus korkata kuivakuppailu! Se jäi tosiaan kesken muuton ja sairastumisen ja kaiken tämän keskellä, mutta meinasin alottaa sen kuurin uu'elleen, eli kaksi viikkoa kerran päivässä, sitten kaksi viikkoa tehostetusti kaksi kertaa päivässä ja sen jäläkeen ylläpitovaiheeseen, jossa kuppailua tehään tarvittaessa pari kolome kertaa viikossa. Sitten jos ja kun saisin veettyä tuon läpi keskeytyksettä, voisin oikiasti kirjotella siitä enemmänkin, mutta ainaki tällä hetkellä meisin kokemus asiasta on, että toimii! Tai auttaa ja laittaa nesteet liikkeelle.

Mutta nyt lähen naatiskelemaan tuosta ulukoilimasta!

PS. Tein muuten kuivakuppaukselle ihan oman tunnisteen tuonne ja lisäsin sen aihetta koskettaviin teksteihin, mikäli jollain erityisesti kiinnostaa. 

Trust me, I'll never let you down.

Perjantaita kaikille! 

Oon tässä ollu pari päivää niin touhuissani, ettei oo joutanu kirjotella. Siispä ajattelinki nyt ryhistäytyä ja perjantain kunniaksi paljastaa vähän kuivakuppaustuloksia! Jee, kaikilla jänskättää niin palijon, ettei mitään rajaa... Oon viime perjantaista asti siis joka päivä suorittanu tuon imuuttelun lukuunottamatta eilistä, ko käytiin semmone reilu 21 kilsan pyörälenkki iltasesta ja sen jäläkeen tuli sitten niin väsy ja migreenikohtaus niska-hartiajumin seuraksena, joten kuppailu jäi eilen välistä. Ja ennenkö ko ilimotan viikon tulokset, haluan painottaa, että oon tämän viikon aikana myös polokenu kolome kertaa lipastolle ja takaisin (3x16km), käyny lenkillä ja jumpannu, sekä syöny mahollisimman terveellisesti. Eli tuo kuppien kans imuuttelu ja runsas vedenjuonti on ollu vaan yksi osa-alue tässä kokonaisuu'essa. Mutta nyt painoon ja mittoihin:

Paino: 53,0 kg 51,9 kg !!

Lantio: 86 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm (eripari reidet :D)

Eli kyllä, onhan niitä kiloja ja senttejä lähteny ja se on ihan silimämääräisesti huomattavissa, ko olin viime perjantaina ihan turvoksissa. Mutta, läskiä net lähteneet 1,1 kiloa ja 9 senttiä (laskinko oikein??) ei valitettavasti ole, vaan ihan puhtaasti nesteitä. Mutta hyvä näinkin. Turvotukseni alla olin siis suurin piirtein niissä mitoissa, minkä kesän alussa saavutin. Silimämääräisesti en pakaroissa tai reisissa ole vielä huomannu suurempaa eroa, ko se kakkostyypin selluliitti luultavasti istuu hieman tiukemmassa, mutta ykkönen on kyllä ihan varmasti ollu vähenemään päin.

Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin. 

Ruokavaliossani oon suosinu naudanjauhelihaa, kanaa, kesäkurpitsaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, sipulia, persikoita, banaania, kiiwejä, puolukoita, pinaattia, tonnikalaa, kananmunia, rahkaa, 2 % raejuustoa, 5% Polar-juustoa tai Aamupalaa, rasvatonta maitoa, pakuriteetä/vihiriää teetä, riisikakkuja, kaurahiutaleita, kaurarieskaa, kalkkunaleikkeleitä, soijajogurttia, erilaisia siemeniä sekä pähkinöitä ja goji-marjoja. Ainaski. 

Syön noin kolomen tunnin välein ja leipää oon pyrkiny syömään mahdollisimman vähän. Muutenki annokset koostuu lähinnä lihasta, kasviksista ja maitotuotteista, pastaa/riisiä/perunaa en oo pahemmin syöny. Poislukien toki lipaston, jossa gluteeniton ruoka tarjosi viimeksi pastavuokaa. Yliopiston lounas on aina vähän kompromissi. Kahavia oon juonu lähes ainuastaan aamulla, muuten tulee veettyä pitkin päivää teetä. Ja aika palijon vettä. 

Aamupalaksi oon vetäny joko perinteistä kaurapuuroa raejuustolla ja lisukkeilla, tuorepuuroa tai banaanilättyjä. Tuorepuuron saa kätevästi tehtyä edellisenä iltana oottamaan aamua (tosin kylymää puuroa on vähän outo syyä aamupalaksi :D) ja nuot banaanilätyt tuo vähän vaihtelua ainaiseen puuroon. Ja ovat tosi hyviä!

Tuorepuuron resepti:

1 dl kaurahiutaleita

1 dl maitoa/vettä/soijamaitoa

0,5-1 dl rahkaa/luonnonjogurttia

2-3 rkl marjoja/pähkinöitä/siemeniä

Nämät vaan kannelliseen rasiaan sekaisin ja yöksi jääkaappiin.

Banaanilätyt (tällä ohjeella kaksi isoa, yksi riittää ainaki itelle mainiosti aamupalaksi)

3 kananmunaa (jos tekee usiammin ko kerran viikkoon, kantsii jättää keltuaiset veke)

1 banaani

½ tl leivinjauhetta

kanelia

Hurauta tehosekoittimessa tai käsin tasaiseksi taikinaksi, paista pannulla tilkassa öljyä. Ite laitan lisukkeeksi raejuustoa ja lorauksen vaniljasoijajogurttia. Vaniljasoijajogurtilla on myös hyvä maustaa vaikka iltapalarahka, tämän hetkinen suosikkini on rahka vaniljasoijajogurtilla, raejuustolla ja kanelilla. Banaanilätyn kans marjat maistuu varmasti varsin hyvin, itte oottelen, että saan muuton myötä tuotua pakkaseen marjoja kotua. Puolukkaanki pitäisi ehtiä jossain välissä...

Ekan herkkupäivän oon aatellu pitää myös sitten muuton yhtey'essä, siihen asti jatkuu myös tämä tolokuton pyöräily. Ainakaan toistaiseksi ei ole ollu mitään kauheita kiusauksia syyä jotain epäterveellistä, mitä nyt se ko äijä paisteli tuossa yksi ilta pakastepitsaa työyön ja nukutun päivän jäläkeen iltapalaksi. Kovasti oisi teheny mieli haukata pala siitä ihanasta rasvaisesta kinkku-salami-pepperoni -hässäkästä, mutta päätin sitten olla tiukkana ja maistamatta palaakaan. Tuntuu aika hyvin siltä, että aineenvaihdunta pelaa ja näläkä alakaa kurnia siinä kolomen tunnin välein, vaikka aluksi tuntui, ettei kolomen tunnin päästä ole ollenkaan vielä näläkä. Muutenki olo on hyvä, näläkää ei oo tarttenu kärsiä ja pahemmin ei oo vatsa kipuillu tai turvotellu. Gluteiiniton ruokavalioki tuntuu passaavan varsin hyvin, sillä gluteeniton pastavuoka ei aiheuttanu samanlaista oireilua, minkä tavallinen ois teheny.

Kaikenkaikkiaan fiilis on siis varsin hyvä ja näillä eväillä on hyvä mennä etiäpäin!

You loose your heart and sell your soul.

Tiedättekö sen ajan kuukau'esta ko tiedostat erityisen tarkasti olevasi persjalkainen kääpiö, jolla on paksut ja hyllyvät käjet, kainaloläskit, selässä rintsikkamakkaroita ja mahassa niitten rakkaita sukulaisia maha-sellaisia, jenkkakahavat joista voisi piettää hyvin kiinni vähän vauhikkaammankin tanssin pyörteissä ja reisien tilalla kaksi tukkia?

Jep. Kuukau'en suositut ja hullun lehemän tauti. Tai itte asiassa omat ei oo vielä suvainneet saapua, mutta kaikesta päätellen net oottaa ihan kuluman takana. Koska tein äsken elämäni ehkä paskimman reenin ikinä ja pillitin sitä, että en ole metri kaheksankymmentä pitkä mallintöitä tekevä paragualainen keihäänheittäjä ja muuta yhtä järkevää. Miksi, tai MITEN yhet hormonit voi tehä ihimisestä tämmösen sekopään. Ensin olen koko menneen viikon kärvistellyt himoissani haluta syyä kaikki mahdollinen tielle tuleva ruoka ja muun muassa vohveleita, hampurilaista pekonilla ja nuudeleita currytonnikalan kanssa ja raivonnut siitä, että _tiedän_ etten voi syyä, koska a) kello on yksitoista illalla eikä moista evästä ilimesty mistään sormia napsauttamalla ja b) olen muutenkin syönyt viime aikoina ihan liikaa kaikkea huttua, mutta siitäkin huolimatta _haluaisin_ syödä. Tänään olenkin sitten vihannut kaikkia naisurheilijoita, koska net on lihaksikkaita ja hyvännäköisiä. Samalla lailla ko vihaan lenkillä kaikkia juoksevia ihimisiä, ko net pystyy siihen ja minä en. 

Sen kanssa, että turpoan ja pöhötyn olen jo jokseenkin sinut, ko tiijän, ettei se ole pysyvää, mutta tämä jaksamaton olo ja väsymys on jotain, mikä pistää raivostumaan. Ei vaan jaksa, painot ei nouse ja muutenki tuntuu, että voisin nukkua vaikka koko päivän. Ja vittu kun ulukona on niin kylymä ja sataa vettä ja meisin kaikki mukana olevat vaatteet mallia +25 astetta. Ei tullut ees lenkkitakki matkaan ko en pakatessa löytäny sitä ja sitten totesin, että hitot minä sitä kyllä ees tarvi. No nyt tarvisin... Yksinkertaisesti kehtaa lähtiä kastelemaan ja palelluttamaan ittiä iliman asianmukaisia vaatteita. Eri asia jos voisi ees juosta. Muttako en voi.

Oon pikku hilijaa päässy eroon siitä ihime pöhöstä/turvotuksesta/läskistä/mistä lie, joka vaivasi koko viime kevään ja aiheutti usiamman itkupotkuraivarin ja palannut takaisin entisiin, normaaleihin mittoihini. Joskaan jalat ei ole enää entisensä kiitos satojen ja taas satojen istuttujen tuntien ja juoksun lopettamisen. Lisäksi jotain on täytynyt tapahtua, ko olen taas löytänyt reisilihakseni (olokoonkin, että net on ja pysyy läskikerroksen alla) ja yläropassa on hieman enemmän lihasta ko ennen (vaikka sitä ei huomaisikaan kukaan muu ko minä), mutta paino tosiaan on suht samassa ko joskus ennen, hyvinä juoksuaikoina. 

Kuitenkin näläkä kasvaa syödessä ja jotain pitäisi vielä tehä. En ehkä pääse ikinä siitä kompleksista, että minulla ei koskaan ole ollut sellaista kiinteää, litteää vatsaa, niinkö laihoilla ihimisillä. Niillä, jotka on ollu laihoja syntymästään asti, aina. Minä olen painanut vähimmillään jonku 47 kiloa ja siitäkin huolimatta minulla oli net helekkarin kaksi mahamakkaraa. Se vähän isompi ja sitten se vähän pienempi siinä päällä. Ja nykyään niitä makkaroita on vähän muuallakin. Enkä varmaankaan pätki enää hyvää tulosta cooperin testissä myöskään. Olen myös tiedostanut, ettei tämä iän myötä tästä ainakaan parane, ELLEI asialle tee jotain. 

Ja minä haluan tehä. Vaikka eihän minun asiat huonosti ole. Mutta net voisi olla aina paremmin. En mitä ilimeisimmin voi valittaa elämän mistään muusta osa-alueesta, joten pysyn tässä ikisuosikissani. 

Olen hyvin hidas toipumaan elämän takapakeista ja suren sitä, etten voi juosta varmaan vielä seuraavat viisi vuotta, ennenkö oikiasti keksin jonku muun yhtä iskevän urheilulajin tilalle. Tai ehkä en heitä kirvestä kaivoon vielä (siinä se onkelma varmaan piileekin kun pietän kynsin ja hampain kiinni siitä toivonrippeestä, että jos kuitenkin vielä joskus juoksisin) ja menen seuraavaksi lääkärin puheille tämän jalakani kanssa, kunhan parkkeeraan perseeni taas samalle maankamaralle YTHS:n kans. Jos net nyt siellä osaa meikäläistä mitenkään auttaa. Muttako jalaka ei vaan pelaa välttämättä ees kävellessä nykyään.

Jos juokseminen on edelleen tämänkin jäläkeen pannassa, sitten keksin jotain uutta sen tilalle. Ehdottomasti jatkan saleilua ja isken ruokavalion kohilleen. Mikään taika ei tee meikäläisestä pitkäsääristä kaunotarta, joka on koko elämänsä näyttäny siltä, niinkö ois taivaasta tipahtanu enkeli, mutta näillä mennään, mitä on. 

Nyt minä lähen potemaan tätä kerran kuukau'essa iskevää mielialahäiriötä, luovutan urheilujen suhteen tältä päivältä (voi että ko tekisi mieli heittää painot ikkunasta helevettiin) ja vietän loppuillan sen sijaan vaikkapa tosi pitkän venyttelytuokion parissa ja yritän lohuttautua sillä, että menkat kuitenki on vaan kerran kuussa ja ehkä huomenna aamulla on sellainen ilima, että voi lähtiä aamulenkillekin, vaikkei takkia tai muita sateenkestäviä varusteita mukana olekaan. 

Neljän päivän päästä saan onneksi ees hetkeksi jotaki muuta ajateltavaa. Tosin nyt olisi melekeen pakko saaha buukattua reenit tähän alakuviikkoon, saapa nähä miten käy.

If this is a dream, won't open my eyes.

Hoplaa. 

Jäinkin alunperin suunniteltua pi'emmäksi aikaa tänne linnunpesään ja tänään suunnitelmat muuttu taas, erittäin hyvällä tavalla. :) Mutta ei siitä sen enempää, vielä. 

Tänään on satanu vettä koko päivän, mutta se ei oikiastaan ole haitannu, vaikka oonki kyhjöttäny sisällä koko päivän ja joutunu jättämään aamulenkinki välistä. Täällä linnunpesässä on kyllä kolomen jiin kaupunkiin nähen mukavampi lenkkeillä, hetkittäin saattaa jopa olla meleko hilijastakin. Muutenkin tykkään tästä paikkana enemmän, vaikka ei sillä, että niissä edellisissäkään huudeissa oisi varsinaisesti vikaa ollut. Mutta minä oon vaan näitten pienempien paikkojen ystävä. Eikä ikkunan takaa (melekeen) näkyvä järvimaisemakaan ihan paska juttu ole. Vaikka sanottakoon kyllä, että paikkakuntalaiset ihimiset ei ole oikeen vielä vakuuttaneet meikää. Mutta toisaalta, en kyllä perusta suurimmasta osasta sallalaisiakaan, vaikka minä kotopuolesta tykkäänki ihan mahottoman palijon, joten annettakoon se näillekin ihimisille anteeksi. Vika on varmaankin minussa. :D

Tiettyjä vajavaisuuksia toki on ko verhotki täyty hakija nelijän kymmenen kilsan päästä, mutta hyvät puolet voittaa kuitenkin. Ainaki vielä. 

Ja mitä tulee meikäläisen kuulumisiin muuten, niin olen taas jatkanut sitä samaa, mitä oon oikiastaan teheny koko kesän. Eli kotirouvaillu. Tänään myös reenasin ekaa kertaa pitkäksi venähtäneen tauon jäläkeen, pääkaupunkiseu'un keikan jäläkeen on reenit auttamatta jääny, ko ensin ei kerenny ja sitten ko ois kerenny, tulin kipiäksi ja sain väännettyä vaan hikisesti sen selekäreenin. Sitten muutettiinki suurin piirtein viikko (no okei, semmoset nelijä päivää) ja vaikka se käviki työstä (etenkin edellisen asukkaan paskojen siivoaminen), tuli kyllä syötyä ja elettyä ihan päin persettä. Tämän viikon mieheke alotti nelijänkymmenen asteen kuumeella ja en jotenki kokenu soveliaaksi ryhtyä heiluttelemaan puntteja tässä 21 neliön yksiössä ko vuodepotilas makaa metrin päässä. :D

Lenkkeiltyä on tullu jonku verran, mutta tosiaan tänään heiluttelin pitkästä aikaa vähän puntteja. Tuli heti nasta fiilis, tosin tämän päivän on ollu nastaa kyllä muutenki. Päiväni ehkä huipentui tonnikala-katkarapukastikkeeseen ja pastaan, jota kokkasin hetki sitten. Tällä viikolla pitää tehä kyllä vielä toinen reeni vaikka sunnuntaina, ja ens viikolla net täytynee lyyä joko molemmat alakuviikkoon, tai sitten toinen alakuun ja toinen loppuun. Oon vakavasti pohtinu, että voisin jopa lisätä reenikertoja viikkoon, ko nämät kaks kertaa tulee (yleensä) tehtyä aika kevyesti jossaki välissä. 

Eipä mulla mitään ihimeempiä ole mielen päällä, tasasen tavallista ja tylsää. Tai, ei minusta ollenkaan tylsää, mutta kaikkien muitten mielestä ehkä. :) Hengissä ollaan ja jotain jännempää voi olla luvassa sitten taas, kunhan olen oman koneen äärellä. Nyt nakkaan pyykit kuivumaan ja sen jäläkeen syvennyn Da Vinci -koodin ihimeelliseen maailmaan ainaski seittemän uutisiin asti. 

Mistä tulikin mieleeni, että saatan kirijotella jotain nuista lukemastani parista Irvingistä, jos tylsyys iskee tässä joku päivä. Mutta sitä ennen, palailemisiin tai palelemisiin, valinta on teijän!

Because I will live to love you someday.

Helekkari. Se tentti meni just niin vituilleen ko tällä lukemisella voi kuvitellakin. Ei pijä kuvitella väärin, meisihän kyllä luki ja osasi juttuja. Se homma on vaan siinä, että osasin niitä vääriä juttuja. Ko Henkka Turuust ei vaan sitten millään voinu kysyä mitään aivojen kuvantamismenetelmiin liittyen, tai neglectiin.

No, se siitä, oli ja meni ja toivon kovasti sääliykköstä.

Muutenki ollu päänsärky melekeen koko päivän eikä tuo meikän myöhäinen iltalenkki auttanu kyllä yhtään. Lisäksi kävin aamulla puntarilla enkä ollu oikeen tyytyväinen, paino oli pudonnu reilussa viikossa vajaat puoli kiloa. Pitäis ehkä lyyä tykimpää vaihetta silimään ja vähän kiristää tahtia.

Seuraavaksi aijon avautua ruokailuhommista. Net kellä ei kiinnosta, voi suosiolla skipata.

Alotin tämän homman vetämällä viien päivän kuurina puhistavaa vihersmoothieta, josta toivoin saavani kaivattua potkua hommaan. Kyllä kait siitä jotaki apua oli, plus että vihersmoothiet on kyllä ihan toimivia aamupaloja ja toimivia muutenki. Ko nakkaat banaanin sinne sekaan, ei pinaatit sun muut viherjutskat maistu millekään. Ainut mitä maistat, on banaani. Ja meikällä tuossa ehkä myös kaneli ja puolukat.

Ainut ikävä puoli nuissa on se, että saattaapi jäähä pinaattia hampaitten väliin...

Oon myös löytäny uuen lempparijutun, nimittäin tumman soijarouheen. Sitä voi käyttää jauhelihan sijasta ruokaan ko ruokaan ja esimerkiksi vanahassa suosikissani soijabolognesessa sitä ei kyllä ees erota jauhelihasta. Nämät pyörykät on myös aivan loistavan hyviä! Lisukkeena bataattisosetta, parsakaalia ja raejuustoa sekä lasi maitoa (ko nykyään sitä vejän ruokajuomana). Bataattisose on muuten aivan mahtavaa kans.

Mutta ettei nämät soijan edut nyt jäisi vaan tähän, tuota soijarouhetta voi ripotella kuitu- ja proteiinilisäksi sellaisenaan esimerkiksi jogurttiin, rahkaan ja smoothien sekaan. 

Jatkossa aijon kyllä ostaa soijaa muussakin muodossa, ko vastoin kaikkia odotuksia onnistuin myös syöttämään sitä miehekkäämmälle osapuolelleni täysin iliman vastarintaa. Tosin se söi myös bataattiranut mukisematta (olivat kuulemma hyviä), että eipä se ookaan mikään turhin jätkä. ;) 

Oon tässä viime aikoina jättäny potut, pastat ja riisit vähemmälle enkä oo lipastolla syöny niitä käytännössä ollenkaan ko jostain syystä meikäläisen maha menee niistä vaan sekasin. Ite suosin muutenki pastoista aina täysjyvävaihtoehtoa ja potut ja riisit on aika harvinaisia meikäläisen keittiössä. Sillonko pottuja on, net on yleensä sallalaisia puikuloita kuoripäällisinä tai muusiksi tehtynä. Tai kuoripäällisiä ite tehtyjä lohkoperunoita. Joskus pakastealtaan valamiita vaihtoehtoja. 

Leivän oon myös jättäny 1-2 palaan päivässä, joka on meikällä jotain kuituisaa ja jyväisää (yhen leivän pystyy silloin tällöin syömään jotain ihanaa ruisleipää).

Sitten on tietenki nuot rasvattomat maitotuotteet, rahka, maustamaton jogurtti, maito, juusto ja raejuusto, sekä hedelmät ja marjat. Ja vihannekset ja kasvikset. Jotta kuulostaisin aivan hirviän ällöttävältä, dippailtiin kurkkua ja porkkanoita viikonloppuna ja net oli oikiasti hyviä, sano kuka mitä tahansa. :D Niitä oli palijon kivempi dipata leffoja kattoessa, ko ei tullu semmosta pahaa oloa niinkö jostain sipsistä tai karkista puhumattakaan. Oli meillä kyllä myös maissinaksuja (kyllä, niitä joita vauvat syö!) ja pieni pahe, chilipähkinöitä, joita ei kuitenkaan syöty kouratolokulla. Ja ruisnappeja.

Ja tuore ananas ja viinirypäleet hakkas kyllä karkit mennen tullen. 

Mutta joo, nyt pitää kyllä ehkä vähän kiristää ja jättää tommoset napostelutki pois. Jos siis tarkoituksenani on mahtua housuihini vielä jossaki vaiheessa.

Nyt meisi venyttelee vielä vähän ja painelen sitten hamppipesun kautta unten maille, ko huomenna oottaa viiminen terapia ja geriatrian tenttiin lukeminen sekä tietenki muutamat luennot, jokka pitäis jaksaa istua. Ja oispa mulla muuten juoksu/saunapäivä.