Happy.

Juksu-puksu nukkuu päikkäreitä ja koska tämä on meikän ties kuinka mones päivä itekseni herran kanssa (onneksi ollaan jo voiton puolella!) ja mulla iskee mökkihöperö-kotonamökytysturhauma ja se ongelma, että olen jo a) lukenut kaikkien mahollisten kiinnostavien blogien uuet päivitykset ja varmuuen vuoksi vanahatki uuestaan b) selannut iltapäivälehtien nettisivuja päivittäin ihan liian usein c) stalakannut kaikkien mahollisten ja mahottomien ihimisten facebook-profiilit läpi ja d) opetellut katsomaan hömppää telekkarista, aattelin, että vois olla hyvä sauma kirjottaa jotain. 

Ja ai niin, unohin mainita sen, että kriiseilly joka päivä eri aiheesta punkeista oikeanlaiseen koiranruokintaan ja googlannu ajoittain erittäin turhaa tietoa kyseisiin asioihin liittyen. 

Siispä, voisin vaikka kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ja kuvittaa tätä juttua Juksun parhailla nukkumisvariaatioilla. 

"Minä tässä vaan tuhisen ekoja päikkäreitä uuessa kodissa"

Jotkut saattavat ehkä muistaa, että tarkoituksenani oli toukokuun aikana ruokavalion ja liikunnan avulla kiristellä muutamia kiloja pois. Jotkut myös ehkä muistavat, että se ei oikeen kulukenu.Voisinkin tähän asiaan liittyen todeta loppukaneettina, että homma ei sitten tosiaankaan pelannut niin kuin sen piti. Ekalla viikolla tapahtui reilun puolen kilon pudotus, tokalla viikolla paino junnasi paikallaan ja kolomannella meni hermot kun sitä tuli joku 200 grammaa takaisin ja päätin, että tämä oli minun osaltani tässä. Lähettiin toki sinne reissuunkin ja sitten oli ylyppärit, joten en ois kovin järkevästi pystynyt/jaksanut tai ees halunnut syyä, niinpä sanoin itelleni että hus kuikkaan ruokavaliot ja ihan hyvällä omallatunnolla söin sämpylöitä eväänä, tankkasin ABC:llä lounasta, herkuttelin hotelliaamiaisella, join siideriä, söin Aurajuustoa, suolakeksejä ja karjalanpiirakoita, kävin ravintolassa syömässä ja sallautumismatkalla kebabilla, sekä vejin juhulissa kakkua, lohirullia, voileipäkakkua, pikkuleipiä, limukkaa, piirakkaa, makaronisalaattia ja boolia niin palijon ko sielu sieti. Ja tankkasin seuraavinaki päivinä vielä pitsaa ja juhulien jämiä ja söin toisena aamuna puuroa aamupalaksi, mutta toisena kakkua, koska huvitti.

Sitten tulin Ouluun kauhia kasa jämiä mukanani (onneksi suurin osa meni kuitenki J:lle) ja söin niitä pois, mutta aloin myös evästää ittiäni ihan tavallisella normieväälläni. Eli puuroa mehukeiton ja raejuuston sekä macan kera, msm-lasillinen, kanaa ja wokkivihanneksia, paistettua kesäkurpitsaa, coleslawia, salaattia ananaksella, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa, vähän lisää wokkivihanneksia, pakuriteetä, pari leipää leikkeleellä ja juustolla, Mannis-puddingia kauraleseillä ja marjoilla tai ilman, kahavia, protskupatukoita, runsaasti vettä ja vähän vissyä. Kolomen nelijän tunnin välein ja sen verran, että näläkä lähtee ja vola, olo on ollut oikein kiva ja hyvä. En tiiä mikä meni pieleen meikäläisen kiristelyssä, enkä jaksa sitä pohtiakaan sen kummemmin, ainoastaan totean, että se ei ehkä kuitenkaan sopinut mulle ja löyän niitten kilojen karisteluun luultavasti jonkun itselleni paremmin sopivan väylän.

Makkara

 Ja kuinkas ollakaan, vaikka olo oli reissujen jäläkeen vähintäänki ko tynnyrillä, se on kummasti tasoittunut, vaikka liikkuminenkin on eräästä karvaisesta syystä sattuen ollut aika nollassa viime aikoina. Ja olihan se niin kuumakin, että kohteliaasti lupasin J:n rullailemaan, vaikka se tarjoitui päästämään meikät juoksemaan. Näin aijon kyllä jatkaakin nyt. Käväistä juoksemassa sitten kun tilaisuus sen sallii ja syyä sen kummempia ressailematta. Yhtenä iltana syötiin jopa popparia lehevan ohella. Tai no, syötiin popparit ja mentiin kohta sen jäläkeen nukkumaan, koska joku vatipää on keksiny, että elokuvat alakaa vasta ysiltä ja eihän tämmösen karvamasiinan, joka herää joka aamu viimeistään seittemältä ja herättää muutamaan otteeseen yöllä omistajana mitenkään jaksa valavoa yli kymmeneen.

"Ei sun mitään puntteja tartte nostella ku kuhan kantelet minua portaissa päivät pitkät pissalle. Ja vähän yölläki..."

Vaikka Juksu tässä näyttää vihiriää valoa meikäläisen harrastukselle, ei oo käyny mielessään ruveta nyt punttailemaan, enkä kyllä rupiakaan vielä hetkeen. Kotosalla tein yhen selekä-rinta-olokapäät -reenin ihan siitä ilosta, koska talja, mutta muuten ei oo tullu jumppailtua. Ihan vaan siksi, koska huomioni on 24/7 ollu tuossa karvapallerossa ja sen aitaus sekä oleskelutilat suurilta osin ovat vallanneet meikän jumppavaltakunnan. Toki sen kolomen tunnin päikkäreitten aikana kerkiäis vaikka vetää kolomet reenit, mutta ei ny vaan oo hotsittanu, ko sillä tulis kuitenki pissahätä just sillon ko teen penkkipunnerrussarjaa tai jotain muuta yhtä jännää. Tai se tulisi nuolemaan meikän naamaa kesken kyykkyjen. Muutenkin ärsyttää koko puntin heilutus juuri nyt, kun se on niin ilmeisen trendikästä, että haluan hetken etäisyyttä. Himo kuitenkin kytee koko ajan tuolla takaraivossa, että eiköhän se tästä taas. Koska liikkuminen ja punttien heiluttelu nyt vaan on pidemmän päälle koukuttavaa hommaa.

Meikäläisen miehet pelaa änäriä

Eli siis, mitäpä siitä jos on muutama ylimääränen kilo keskivartalossa, luulen että se tasaantuu siitä ihan ittestään asiasta kummemmin ressaamatta ja olemalla ihan _normaalisti_. Normaalisti ei siis tarkota jatkuvaa herkkujuhulaa, mutta ei kyllä semmosta fiilistä onneksi olekaan. On vaan semmone fiilis, että haluan syyä aamuisin puuroa taikka joskus puddingia, välillä banaanilättyjä kaurahiutaleilla, ihan normiruokaa sisältäen vihanneksia ja kasviksia, pari palaa leipää ja hetkittäin jotain herkkujakin, iltaisin puddingia ja joskus välipalaksi protskupatukoita. Armelias olo itteä kohtaan siis jatkuu edelleen, ehkä se meikän kiristely kusi siihen, koska olisi varmaan pitänyt piiskata ittiä ja syyä pilkuntarkasti vaan se, mitä oon suunnitellu, eikä mitään ylimääräistä. Muttako ei se pitemmän päälle oikiastaan ois palavellu meikän tavoitteita mitenkään, koska tavoite ei oo saavuttaa jotain tiettyä pistettä hetkeksi (vaikka sitä kiristelyä aloitellessa ehkä iskikin se perus naisten ou mai gaad, kohta on kesä ja meisi on näin pehemiä) vaan kokonaisvaltaista tervettä elämäntapaa. Normaalia elämää. Ja ei, en oo käyny vaa'alla hetkeen, käyn jossain vaiheessa mutta päätin jättää sen lukemankin ihan omaan arvoonsa. Ja se viiminen vielä, mitä sitten jos oon vähän pehemiä paikoin. Oon onnellinen laiha läski (tämäkin hauska juttu, joskus olin vaan hoikka, mutta nykyajan termistöllä oon laiha laski, koska oon edelleen hoikka, mutta kehossa on silti rasvaa ja raukkamaisen vähän lihaksia). Ehkä joskus olen tikimmässä kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta en just nyt. Pointti on se, että ei minun tartte olla, jos en halua ja vaikka ehkä haluan olla jossain vaiheessa tätä tämänhetkistä kuntoa paremmassa, niin kaikki ajallaan.

Lapukka voi nukkua myös naama vesikupissa. Hukkumatta

Se siitä sitten ja mennään muihin aiheisiin. Niin kuin vaikka siihen, että öö. Oon jauhanu ja miettiny tätä terveellistä elämää ja ruokaa sekä liikuntaa niin palijon, ettei tunnu olevan oikeen asiaa yhtään mistään muusta. :D No, voijaan raatailla vaikka Juksusta. Viikon tuntemisen jäläkeen sanoisin, että kaveri on meleko fiksu, mutta ihan armoton pissa- ja kakkaruutana sekä muutenki vähän höperö. Ollaan reenattu istumista ja makuulle menoa toistaiseksi vielä meleko laihoin tuloksin, yksinolemisen harjoitukset sujuu jo siltä osin, että herra jää joko protestoimatta tai meleko pienin protestein oven toiselle puolelle, muutaman minuutin olen ollut jo roskiskatoksella ja postilaatikollakin ja ihan jees on mennyt. Pissat ja kakat tulee edelleen satunnaisen epäsäännöllisesti paperille ja ulos, mutta portaita poitsu vilistää ylös jo ko vanha tekijä. Ei vissiin tykänny siitä ainaisesta kantamisesta? Alaskin tullaan, joskin useimmiten vielä kantamalla. Nukkumaanmeno tapahtuu pienin protestein, mutta kiltisti, joskin oon miettiny, että siirtäisin Juksun nukkumaan yönsä tuonne pentuaitaukseen ja takaisin näin itelleni paremmat yöunet ko ei tartte herätä jokaiseen pissaan ja kakkaan (kyllähän net paperit ehtii aamullaki siivota), mutta toisaalta en tiiä.

"Eka olin et mä tapan sen mut sit mä olinki että ehkä nukun tän kaa"

 Juksu osaa myös halutessaan olla meleko nätisti ja toisaalta myös aikamoinen jästipää. Kuvassa lasta, jonka kanssa ollaan vuoroin kavereita ja vuoroin sotajalalla. Tänään tehtiin tuttavuutta myös ystäväämme imuriin, joka oli meleko jännittävä kokemus. Niinpä tähän meijän koiraystävälliseen uuteen sisustukseen kuuluu nyt myös vakiokalusteena imuri lattialla. Muita elementtejä ovat tietysti matottomuus ja paperit, pentuaitaus ja leluja, viltti, pahavilaatikkosänky jossa Juksu ei ees nuku, vauvan oma tyyny, sänky joka on pedattu niin, ettei peitto roiku reunoilla, kaikki tyynyt kasattuna turvaan sohovalle, verhot nostettuna korkeuksiin ja suihkuverho vessanpöntön päällä. Sekä luonnollisesti kaikki sähköjohdot on pimitetty.

"Minä mitään pihalla halua riehua ku nukkua"

 Hihnakäyttäytymistä harjotellaan joka päivä ja kaikkea muutaki tassujen pyyhkimisestä, korvien ja kynsien sekä suun hiplailuun sekä ovesta kulukemiseen ja ruoan ottamisesta vasta luvan kanssa, irtiolemistaki ollaan olosuhteiden sallimissa rajoissa yritetty parhaamme mukaan. Luoksetulo Juksulta sujuu aika mainiosti (voi kun sujuisi vielä tulevaisuuessakin ja myös häiritsevissä olosuhteissa) ja irti ollessa se seuraa ihan mukavasti. Ei-sanan merkityskin on auennut jo aika hyvin, Juksu antaa myös aika hyvin suusta pyydetyt asiat pois. Eli mitä mukavimmin menee.

Juksu ottaa rennosti partsilla

 Koirarehevitki on jo sovittuna perjantaiksi ja siellä pääsee toivottavasti ainaki painimaan siskolikan kanssa. Emäntääkin vähän jänskättää uusien ihimisten tapaaminen. Koiria, pyöräilijöitä, vieraita ihimisiä, lapsia, lastenrattaita, autoja, kuormureitä, busseja, mopoja ja motskareita sekä kaikkia muuta hälinää täällä onneksi näkee joka päivä runsain mitoin. Seuraavina juttuina ohojelmassa onkin mettään tutustuminen, vapaana olemisen maksimointi, automatkailu lisääntyvissä määrin, yksinolon jatkuva harjoitteleminen, Sutkamon kakkoskodin tsekkaus ja kaiffari Ukon tapaaminen sekä tutustuminen muutenkin tuleviin kotohuudeihin. Ja tietysti matokuurit ja rokotukset sun muut. Ja ai niin, ystävämme imurin kanssa lähemmiksi kavereiksi tuleminen. Ja kyllähän näitä juttuja pienen koiran elämässä riittää, varmaan unohtui mainita jotain. Välillä ihan hirvittää itelläkin, kuinka palijon pitää touhuta, jos mielii saaha semmosen yhteiskuntakeleposen ja kaikin puolin mukavan kaverin, mutta toisaalta se homma menee sitten kuitenki ihan omalla painollaan.

"Et sitten ainakaan kuvaa minua"

Ei se mikään lapukka ole, vaan possun ja ranskanbulldogin risteytys!

 Kieltämättä hetkittäin tässä jäätävässä univajeessa (oikiasti, parit ekat päivät tuntu siltä niinkö ois ihan jäätävä krapula koko ajan) sitä jo kaipailee, että voi kun olisi jo se iso ja fiksusti käyttäytyvä lenkkikaveri ja mietityttää, että minkälaisia mutkia sitä vielä matkaan tuleekaan ja osaakohan sitä ees kasvattaa moisesta järkevää yksilöä. :D Tai niin järkevää, ko meijän perheessä nyt yleensäki voi olla... Mutta sitten taas toisaalta oon aatellu, että maalaisjärjellä ja johdonmukaisella ja hieman viitsivällä toiminnalla saa jo varmaan ihimeitä aikaan. Eikä onneksi tosiaan tartte olla tästä pienestä elämästä vastuussa ihan yksin, vaikka viime päivät on vähän siltä tuntunuki. Enkä missään tapauksessa luopuisi tuosta karvapallerosta, vaikka välillä tuntuuki, että se pissii ja kakkii joka paikkaan ihan vaan vittuillessaan ja tekee kaikkensa saadakseen meikän hermot kärmähtämään. Ja ko aika kuluu, niin sitten sitä haikeu'ella muistelee, että miten pieni pallero se Juksukin oli ja kun kuluu riittävästi aikaa, unohtaa pissa ja kakka -shown ärsyttävyyen ja kaiken muun ja luultavasti erehtyy ajattalemaan, että semmone toinen pallero ois aika kiva.

Mutta sen palleron aika on sitten vasta joskus parin-kolomen vuojen päästä ko toivottavasti asutaan omakotitalossa.

Nyt pitänee pyytää tuo monsteri ruokailemaan ja siirtyä sitten taas fulltime-koirankusettajaksi, palataan kun keritään!

Koska vieläkin rakastan sua, etkä vieläkään rakasta mua.

Jäi muuten eilisestä juoksufiilistelystä sellaiset olennaiset asiat pois, kuten että aijon kotua ottaa seuraavalla kerralla messiin jonku mahtavan ysärivyölaukun ja ratkaista sillä lämpimien kesäpäivien (ei sillä että ainakaan tällä hetkellä net enää tuottais onkelmaa, Oulu plus kymmenen ja vettä sataa) juoksuongelmat sen suhteen, ettei avain ja puhelin mahu messiin. Aiemminhan oon todennu jo mm. sen, että vyölaukku on ihan lyömätön baarilaukku. 

Tämä ei ollu mikään vitsi. 

En myöskään muistanut mainita, että Mannispudding on soluttautunu meikän ruokavalioon loppujen lopuksi ihan ok. Ekana päivänä sekotin vanukkaani veteen ja tuloksena oli aivan jäätävä, koko päivän kestänyt turvotus, muttako vaihoin veden maitoon, tätä samaa ongelmaa ei enää oo ollu? Liekkö tuolla vesi-maito -jutulla mitään merkitystä, mutta joka tapauksessa oon pystyny syömään vanukasta ihan hyvillä mielin siinä missä rahka aiheutti kauhian alavatsapömpön, pahan olon ja limaisen ja kutisevan tunteen suuhun. En tiiä meneekö tuo puddingkaan pidemmällä juoksulla sitten, mutta enköhän minä tämän yhen purkin kuitenki selätä. Makukin (vanilja) oli meikäläisen mielestä aluksi aika ällö, mutta nyt siihenki on jo tottunu. Mieluummin ehkä edelleen söisin suklaata, tosin hankala sanoa ko en oo maistanu. Eli varsinkin jos maidon kaseiini ei oo ongelma tai maitotuotteet yleensäkään, mutta rahka tulee jo vasemmasta korvasta ulos ja ehkä vähän oikiastakin, niin suosittelen kokeilemaan Mannispuddingia! Makukaan tuskin on ongelma ellei oo aivan sairaan ranttu, mullakin on vielä se maustamiskortti kokeilematta. Ei se rahkakaan mitään ääretöntä nam nam -herkkua ole.

Mutta niinhän se menee, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ko se ehtii sulaa sitä ennen. Jos syön nykyään macaa aamupuurossa sillä ajatuksella, että se puuro on oikiastaan parempaa macan kans (waaaaat?) niin väittäisin kyllä, että meikän makuaisti on vähintäänkin heikohko.

Kolomen viikon kokemuksella voisin muuten sanoa muutaman sanan nuista superfoodeistakin. Koska näissä meikän tieteellisissä olosuhteissa ei oo pystytty sulukemaan pois muita muuttujia, on aika hankala arvioija, mikä kunnia lopulta kuuluu superfoodeille (voi jösses voisko näille keksiä jonku järkevän suomennoksen, ärsyttää hokia tuota superruokaa koko ajan) ja mikä ei. Muutta, johtuneeko valosta ja lämmöstä vaiko macasta, mutta hormonit on ainaki sen jäläkeen hyrränny palijon enemmän ko aloin syyä macani aamupuurossa. Hirviän pirtiä en oo ollu, mikä johtuu osittain perseilevästä vuorokausirytmistä, mutta reenata ja myös juosta (!!!! tätähän en ole vielä muistanut mainitakaan) oon jaksanu viime viikon kuukauden suosituimpia lukuun ottamatta varsin hyvin. Macaa aijon siis syyä jatkossaki, koska ei siitä tunnu mitään haittaakaan olevan. 

Sitä oon myös tässä pohtinu, että meneekö kunnia ei-kipeytyvistä jaloista nyt sitten Feelmaxeille, kuivakuppaukselle vaiko msm-jauheelle (ja kenties macalle?) Tiiä häntä, mutta jalat ei tosiaan ole kipeytyneet juoksemisesta yhtään ja vammanen nilikka on ollu parempi ko aikoihin. Kynnet tuntuisi myös olevan paremmassa kunnossa ko aiemmin.

Pahemmin en oo viime aikoina jaksanu viilailla tai tehä oikiastaan mitään nuille kynsille ja oon remunnu ja temunnu menemään ihan normaalisti, mutta tältä net näyttää silti. Vähän ovat epätasaset kärjestä ko en oo viilannu, mutta muuten varsin hyvässä kondiksessa ja minusta tuntuu, että kasvavatki ihan pikavauhtia? Ja minähän siis teen kaikkia sitä, mitä pitkillä kynsillä ei sais tehä, kuten käytän niitä ruuvimeisselinä ja työkaluna ynnä muuta sellaista. Aina on kyllä ollu meleko kovat ja nopiasti kasvavat kynnet, mutta tuntuis, että tilanne on vielä entisestään parantunu. Samoin kuin uskaltaisin ehkä sanoa, että karvat tuntui kasvavan vieläki aiempaa nopiammin... Mutta toisaalta aika hankala sanoa, ko niin kynnet ja ripset on aina ollu omat, vaikka monet on asiaa epäilleet. Ja pääkarvatki kasvaa niin vauhilla, että sen kohinan melekeen kuulee.

Nyt oli kyllä pakko hakia viila ja viilata nuot epätasaset kynnen kärjet ko tässä aikani kattelin nuita. 

Mutta tuota Puhdistamon msm-jauhetta aijon siis myös käyttää jatkossa. Varsinkin ko se on hyvän makuista eikä ollenkaan pahaa, niinkö kuvittelin! Ainut, joiden käytöstä en oo huomannu (tai kuvitellu huomanneeni) mitään erityisiä vaikutuksia, on nuot vihertabletit, joissa oli spirulinaa ja muuta. Tosin kehon puhdistuminen ja tämmönen on ehkä vähän hankala todeta käytännössä? Ehkä pitäisi lopettaa niiden käyttö ja minimoida muut muuttujat, niin sitten ehkä huomaisi jotain, jos huomattavaa on? En tiiä, niiden kohalta jatko on joka tapauksessa vähän avoin, koska a) net oli aika kalliita ja b) inhoan tablettien napsimista. Mutta kai kaikkien vihireitten juttujen pitäisi olla hyväksi ihimiskeholle?

No mutta, ei muutako sunnuntain jatkot, nyt minä jatkan minun ja Kotiteollisuuden kahenkeskistä laatuaikaa vielä ko kerkiän. Illan jääkiekkojännäriä ootellessa! Tekis mieli vähän kuittailla kaikille niille "tulukaa jätkät kotiin sieltä, ihan paskaa" -ihimisille, että niin, miten se oli, mutta koska olen kiva ihiminen niin en viitti kuitenkaan. Ite aattelisin, että uskomisen ja luottamisen saa lopettaa vasta siinä vaiheessa, ko ollaan oikiasti hävitty, eikä niin, että ollaan ihan vittu jee jee kun menee hyvin ja vittu ootte ihan paskoja ko menee huonosti. Peli voi mennä huonosti ja tietyt asiat tökkiä (kuten suomalaisten perisynnit maalinteko ja purkukiekot) mutta se ei tarkota, että koko joukkue olis ihan paska. Eikä se, että hävitään, tarkota, että koko peli olis ollu ihan täysin perseestä kaikilta osin. Voi olla, mutta harvemmin on. Tietysti on palijon helepompi haukkua vaan koko joukkue ja peli lyttyyn, ko todeta niitä hyviä ja huonoja juttuja sieltä erillään ja miettiä sitten kokonaisuutta, mutta. Tämähän on vain minun mielipide ja joka tapauksessa finaalissa ollaan.

Aloin muuten miettiä, että analysoin jääkiekkoaki varmaan jostain puheterapeuttinäkökulmasta, jossa pyrin kattomaan kokonaisuutta ja hakemaan sieltä paitti niitä kehityskohteita, myös positiivisia juttuja ja onnistumisia. Ja että tärkiää on kannustaa ja luottaa, koska iliman sitä ei ainakaan onnistuta. :D

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

Heaven is a place on earth.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! Oon kuvaillu viime aikoina järkkärillä säälittävän vähän (lue=nolla), mutta päätin kaivaa kännykästä kaikki sekalaiset kuvat ja pläjästä net tähän. Lupaan, että järkkärihilijasuus muuttuu tässä, ko jään lomalle ja ei vaan ole muutako aikaa kuvata! Ja on ehkä jotain kivaa kuvattavaaki. Mutta tässäpä siis kännykän sekalaiset pienen selityksen kera. 

Net Jyskin halavimmat parvekekalusteet, huomaa nippusiteillä kokoon kursittu pöytä. Ajavat täysin asiansa ja sopivat vielä värien puolesta sisustukseenkin. ;) Matto olis vielä ihan mukava, mutta ei pakollinen. Ai niin ja orvokki ruukkuun pöyälle.

Kevään viiminen luento ja siinä vaiheessa jo lähes tyhyjä kalenteri. Vähänkö olin mielissäni. Ja vähänkö olen mielissäni siitä, että tuonkin kurssin tentti on ohi ja nelonen plakkarissa. Ja varsinki ko nelosia ei ollu jaettu ko kolome, eikä yhtään vitosta, eli olin siis kurssin parhainta a-luokkaa. Joo, olen erittäin leuhka nyt!

 

Laiskat arkiaamut, jokka on nyt jo takanapäin. Änäriä, terapian suunnittelua ja pitkäksi venyneet aamukahavit. Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään, on yksinkertaisesti parhaita.

Arkihaastetta parhaimmillaan, tyypillinen näky meijän olokkarissa, oman elämänsä änäritähti nääs. Ja nimenomaan keinutuolista käsin. ;)

Mistä tietää, että on ollu yliopistolla ihan liian pitkään? Siitä, että oma pyörä on ainua telineessä ja parkkipaikallaki vaan kaks autoa...

Herkkuruokaa, osa yksi. Kanaa, wokkivihanneksia ja basmatiriisiä. Nam nam nam.

Meijän Masa kukkii! Oon vissiin ihan valtava viherpeukalo ko mulle on suotu tämmönen kunnia. Masa on myös pukannut sen verran uusia lehtiä, että en tiiä, pitäiskö alakaa suunnitella sen muuttamista isompaan ruukkuun.

Retkellä. Kyllä, parhaat retket tehään autolla. :D Tällä kertaa oli onneksi niin lämmin, ettei tosiaan tarttenu juua kahaveja autossa sentään.

Jos kaikki miehet julukasis aina kuvan tekemistään tulista, sosiaalinen media menis tukkoon, mutta koska olen nainen, niin eräjormataidoilla leuhkiminen on sallittu. Eli, tekasimpa tuossa tulet! Aina ei jaksa oottaa valamista, ko pysyy se puukko ja tulitikut meikänki käjessä.

Kaveri! Bongattiin kesän eka sisilisko. Sisiliskot on aina ihan pakko ottaa käjelle. Mutta ei saa koskia häntään, koska ei ole reilua aiheuttaa pikkukaverille ylimäärästä ressiä. Kiva, että nämät Suomen liskot on tämmösiä söpöjä ja pieniä, ei palijoa hotsittais mennä silittelemään mitään komodonvaraania... 

Polokupyöräilyä ja reeniä. Pistää kuumana päivänä hikoiluttamaan, nimimerkillä tukka liistassa. Bongaa myös uusi kännykän suoja. Nyt oon ihan proselfie-kuvaaja.

Ja sitten tietenki se pakollinen arskakuva! Kissansilimät. Koska mitä olisi kesä ja aurinko iliman Ray Baneja, no ei mitään. J jaksaa aina väittää, että nämät on ihan liian isot meikälle ja näytän urpolta, mutta ite oon ihan in loov näihin perintöarskoihini. Aitoa kasaria ja kuvitelkaa, kuinka urpoilta nämät on näyttäny meisin isipapan päässä kultaisella kasarilla...

Päiväkahaviseuraa tositarkoituksella (apua, nyt meikän blogiin alakaa varmaan eksyä epätoivoisia tuolla hakusanalla! :D). Koska Lennun kanssa tykätään nauttia kahavimme silloin tällöin viskillä terästettynä. Tosinaisella on aina viskiä kaapissa hyvän ja pahan päivän varalta. Pelekään, että tämän riskikäyttäytymisen seurauksena opin juomaan myös viskiä raakana. :D Jos nyt ei kuitenkaan, kahavi viskillä/Irish Coffee silloin tällöin piristää kuitenki kummasti mieltä. Ja meikän psykan nelonen ja Lennun kandi on sen ehottomasti ansainneet. Ai miten niin taas mainitsin sen psykan.

Herkkuruokaa, osa kaksi. Vähän niinkö rrrrrrrakastan paistettua kesäkurpitsaa ja haaveilen kuumasta grillistä, johon nakkaan kesäkurpitsaa, tuoretta ananasta, maissia, halloumia, herkkusieniä ja pihiviä... Ja ai niin, oli net kanat ja pastatki ihan jees, yksinkertainen ruoka on hyvää.

Kesän/kevään ekat parvekekahavit. Ai että.

Loppuun voisin vielä avautua, että eilisen kypsäri on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että konseptillinen oli yllättävän lyhyt määrä tekstiä sitten kuitenkin. Luulen onnistuneeni oksentamaan sinne paperille niin sisällöllisesti ko kieliasullisesti hyväksyttävää tavaraa, mutta eihän sitä sitten toisaalta kuitenkaan tiiä.

Kypsärin jäläkeen painelinki sitten syötyäni lounaan koko loppupäiväksi keskustaan pyörimään, mikä on meikäläiseltä hyvin harvinaista toimintaa. :D Näin ihanaa Hanipöötä ja syötiin kesän ekat pehemikset, kuulin ihania uutisia, istuin Torinrannassa auringossa, join siideriä hyvässä seurassa ja päädyttiimpä porukalla vielä terassille kesäkannuille ja sen jäläkeen uuestaan jäätelölle, ennenkö busseilin kotia. Palakinnoksi päivästä auringossa meikällä onkin nyt muuta naamaa punaisempi/ruskeampi nenänpää, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä sen arvoista! Mukava laukata kesälaitumille laatuajan logotyttöjen kanssa kautta. Vaikka kesäloma ei IHAN vielä alakanutkaan oikiasti, mutta melekeen.

Kylymää kesäjuomaa terassilla,  istuttiin siinä Kauppatorin kahvila Makasiinin terassilla, jonne pääsi kivasti varjoon hetkeksi vilvoittelemaan pitkän päivän auringossa jäläkeen. Tilattiin porukalla kaksi vihiriää kesäkannua ja saatiin kolomas kaupan päälle, täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää palavelua ja voisin tulla ehottomasti uuestaankin! 

Petteri punakuono täällä päivää. Onneksi en kuitenkaan kärähtäny mistään kohin...

Koska eilen oli rentoilupäivä ja korvasin päivällisen jäätelöllä ja siiderillä, tänään oonki sitten ottanu taas ittiäni niskasta kiinni ja käyny päiväseltään reippailemassa juosten <3, mutta siitä aattelin kirjottaa ihan oman sepustukseni, ehkä jopa tänään, jos ennen jääkiekkoa suinkin jaksan ja ehin. Ois tässä vielä vattalihasreeniki tekemättä. Nyt kuitenki muitten asioitten pariin, ihanaa lauantain jatkoa, nauttikaa lämmöstä ja auringosta (mutta muistakaa se arskarasva ja hattu ja muutki oleelliset suojavälineet!) ja kannustetaan Suomi tänään jääkiekossa voittoon!

I see fire.

Okei, huh, hikisen pyörälenkin Kaijonharjulle ja sieltä Mannisstoreen ja takaisin kotia sekä reenin jäläkeen en oo ehkä enää ihan niin vittuuntunu.

Täytyy sanoa, että oli meleko kuuma keli, hiki valu, vaikka meisillä oli päällä vaan lyhytlahkeiset juoksutrikoot ja urheilutoppi. Jotenki oli ihan alaston olo lähtiä nuin vähissä vaatteissa liikkeelle ja silti netki oli melekeen liikaa. :D Kävin Kaijonharjulla apteekissa ja sen jäläkeen hakemassa itelleni välipala/iltapalavaihtoehoksi ja rahkan korvikkeeksi sitä kuuluisaa Mannisen puddingia, makuna vanilja, koska suklaa oli loppu. Hutaisin sitä jo ensimmäisen satsin naamaankin välipalana kotiuduttuani reissulta, täytyy sanoa, että ei se nyt ehkä ihan niin hyvää ollut ko mitä ootin, mutta toisaalta jouduin sekottamaan vanukkaani veteen, joten se saattoi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan. Luulen, että vanukkaan paistaminen lätyiksi voisi olla enemmän meikäläisen juttu. Tai sitten kokeilen kotitekoisesti maustaa sitä ripauksella tummaa kaakaojauhoa. Saa nyt nähä mitä meisin maha sanoo tähän puddingiin, jos ei passaa niin sitten pitää syöttää se J:lle tai laittaa kiertoon.

Ja koska meillä on ollut kotosalla käynnissä yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus liittyen ainokaiseen perintösheikkeriin (komia kulahtanut Fast), ostin myös itelleni uuden vihiriän Mannisen sheikkerin, ettei tartte ootella palakkarinjuontivuoroa. :D

Ai että, kyllä kelepaa hörppiä palakkaria. Hetken aikaa melekeen harkitsin ostavani sen pinksuna, mutta sitten tulin onneksi järkiini ja päädyin tähän. Olisi varmaan pitänyt hakija myös se pudding-pönttö kainaloon.

Aattelin muutenki suhtautua kaikkiin hommiin nyt samalla reseptillä ko tähän painoasiaan, kova toivominen ilimeisesti autto, sillä tänään puntarin lukema oli jopa 200 grammaa vähemmän eilisen 100 gramman sijaan. Hitto, olisi pitänyt toivoa puolta kiloa! :D Tai sitten se oli ihan vaan se kuivakuppaus... 

No mutta, nyt jääkiekkoa sekä suihkua.

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

You make me so hot.

Okei, minun pitäisi lukia tenttiin, mutta enpäs yllättäen juuri nyt jaksa. Haha. Siispä on hyvä hetki tulla tänne vähän höpisemään. Tämän päivän ohojelmassa on oma terapiademo lipastolla sekä logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjan palautus, joten ei paniikkia. Ja tietenki se tenttiinluku. Jonka koitan nyt kovasti unohtaa. 

Muuuutta, koska sain tuossa toukokuun alussa lopultakin kerättyä itteni niin, että tilasin hieman niitä kauan kaipailemiani superfoodeja (tästä taisikin olla puhetta jo aiemmin), voisin kertoa parin päivän fiilikseni näistä. Paketilla kesti hieman saapua perille, koska otin hitaan toimituksen (sai iliman postikuluja) ja sitten posti oli taas ystävällisesti kuskannut sen jonnekin ihan muualle ko piti, ja lisäksi jättänyt ilimottamatta saapumisesta. Oikiasti, käykö muillekin säännöllisesti näin, että posti kämmii jotaki, vai onko niillä vaan joku vihasuhde meikään? Tämä oli nuin sadas kerta, aiemmin paketit on lähetetty suurin piirtein kuuta kiertävälle radalle, unohettu hyllyttää, unohettu lähettää saapumisilimotus, muuten vaan hukattu tms. Tällä kertaa paketin piti olla pakettiautomaatissa, mutta eipä sitä sieltä löytynyt ja loppujen lopuksi se olikin sitten postissa? Ja tästähän ei ollut meikälle mitään ilimotettu.

No mutta, asiaan.

Tämän päivän aamupala, jossain mehukeiton alla on piilossa kaurapuuro

Alotin jo ennen vappua syömään hieman järkiperäisemmin, mutta koska vappu, gluteenittomat munkit, joita äiti oli varta vasten meikälle tilannut, tacot, nakit, perunasalaatti, kuivaliha ja muut, päätin unohtaa sen järjen vielä hetkeksi. Eli siis toisin sanoen puntarin lukema pysyi viikon tiiviisti paikallaan. Eli, rumpujen pärinää, 52,8 kg (meinasin tehä eeppisen virheen ja kirjottaa että 58,2 kiloa, mutta ei nyt sentään :D). Sinänsä voisin olla ihan surkia ko tuo lukema on melekeen sama, mistä alotin kiristelemään viime vuojen puolella, mutta en jaksa kuitenkaan, koska tällä kertaa se kaikki ei ole puhasta höttöä keskivartalossa. Pahimmat tursoilut tasoittuu jo ko pääsen eroon nestepöhöstä, joka iskee välittömästi mikäli en käyttäy'y ruokien ja liikunnan suhteen järkevästi, mutta vähän on fiksailtavaa kuitenkin. Kun tilanne oli vielä hallinnassa, olin varmaankin jossakin viienkympin huitteilla, mutta tämä on mopon käsistä karkaamisen eli reenitauon ja hölömöjen ruokavalintojen tulos. Muutenkaan en jaksa asiasta hirviästi vääntää ressiä, koska a) se ei sillä kummene ja b) eihän tämä nyt niin vaarallista ole, kukaan ei ole kuollut.

Noh, nyt olen siis alottanut kotiin palattuani maanantaina uudestaan puhtaalta pöy'ältä syöminkien suhteen ja täytyy myöntää, että on sujunut täysin kivuttomasti ja on kiva syödä taas järkevästi. Ehkä kaikista tärkeintä on se säännöllisyys, koska se auttaa meikäläisen roppaa pysymään parhaiten toiminnassa. Ja sitten tietysti se laatu, nyt koitetaan mennä about kuukausi iliman mitään ylimääräsiä ja vähän kiristellen, jotta ylimääräinen huttu tasoittuisi kesää kohti mentäessä. Ja kuukauen jäläkeen pietetään peruspohja samana, mutta lisätään vähän ainesosasia eikä olla enää niin tiukkapipoisia. Tarkoituksena kuitenkin, jälleen ja kerran, että urheilut ja syömiset pysyisi balanssissa. Mikä on meikäläisellä näköjään se suurin ongelma. Kuin myös se, että yksinkertaisesti syön liian vähän ja skippailen aterioita, mikä johtaa paketin sekaisin menemiseen ja kostautuu myöhemmin. 

Superfoodit saapuivat ilahuttamaan meikäläistä tosiaan tuossa tiistaina (ja heti tuli kauhian syyllinen olo, ko yllättävät laskut käänsi rahatilanteen ihan persiilleen), aiemmin säännöllisessä käytössä on ollut vaan pakuritee, josta tykkään kovasti, mutta terveysvaikutuksista en sinänsä osaa sanoa mitään. En oo kyllä ollu sairaana tämän vuojen puolella ollenkaan (koputan puuta), mutta toisaalta osansa voi olla myös säännöllisellä liikunnalla ja ruokavaliolla. Meikäläisen ruokavalioon tuli nyt lisäksi sitten macaa, msm-jauhetta ja vihertabletteja, joista löytyy spirulinaa, klorellaa, vehnänorasta ja ohranorasta (toim. huom., pitkällisen tutkimuksen jäläkeen totesin että myös tämmösen gluteenivammasen pitäisi pystyä nauttimaan nuita oraksia). Ensimmäinen positiivinen yllätys oli heti tuo msm-jauhe, oon kuullu kauhutarinoita siitä, kuinka se maistuu ihan p-askalta, mutta ko sekoitin varovaiset 1/4 teelusikallista lasilliseen vettä ja maistelin, ei se maistunut oikiastaan miltään. Tuossa Puhdistamon jauheessa on mukana kuivattua limeä, joten se varmaankin vaikutti makuun ja juoma maistui lähinnä laihalta limemehulta. En tiedä kuinka se annoskoon nostaminen sitten vaikuttaa, mutta ainakin toistaiseksi hutaisen tuon mielelläni alas aamuisin. Nivelet toivottavasti kiittää. Saa myös nähä, onko tällä todella niitä karvan kasvuun vaikuttavia tekijöitä, sitä vaikutusta meikäläinen ei kyllä tartte. :D

Toinen positiivinen ylläri olikin sitten tuo maca, sitäkin ihimiset ovat mainostaneet ihan perseen makuiseksi, mutta olen nyt sekoittanut sitä sekä rahkaan että aamupuuroon ja yllättynyt varsin positiivisesti. Ei se nyt mitään herkkua ollu ja haju oli varsin, hmmm, erikoinen, mutta ei se mitään käsittämättömän pahaakaan ollut. Meikäläisen makuaistissa on varmaan jotain vikaa... Jatkossa voisin toki keksiä jonkun muun sijoituspaikan ko aamupuuron, mutta mennään nyt sillä ainaki aluksi. Pahimpia olivat loppujen lopuksi nuot vihertabletit, aattelin että spirulina oisi helepointa nauttia tabletin muodossa ja näissä tuli kaupan päälle nuot muukki vihiriät jutut, mutta näitä pitää nakella naamaan nelijä ja net alakavat sulaa heti suussa ja maku on jotenkin vehenäjauhomainen ja hyi. Ei mitään ylitsepääsemättömän kauhiaa kuitenkaan. Ja kuten Muumimamma on todennut, hyvänmakuiset lääkkeet eivät tehoa. Pätee varmaan näihin superfoodeihinkin sitten.

Mutta toisin sanoen siis, ihan kivuttomasti nämät lisää tuonne omaan ruokavalioon ja mielenkiinnolla jään oottamaan, havaitsenko jotaki huomattavaa muutosta. Ehkä se päänsisäinen vaikutus itsessään jo riittää. Nyt häätyypi kuitenkin alakaa vääntää naamaan lounasta ja valamistautua sen jäläkeen siihen lipastokeikkaan, palaillaan taas. Voisi lykätä vaikka semmosen "kuvia viime ajoilta" -julkaisun ulos tai pohdiskella vähän näitä opiskelujuttuja.

I just can't rely on you.

Tuntuu, että edellisestä tekstistä on iäisyys aikaa ja niinhän siitä kyllä melekeen onki! 

Vietin pääsiäisen lomailemalla kotosalla, toinen kerta tälle vuojelle ja tuntui, että tuli ihan tarpeeseen. Pakkasin mukaan matkalaukullisen kamaa ja suuria suunnitelmia, mutta loppujen lopuksi päädyin viettämään suurimman osan ajasta kalsarit jalassa sohovalla. Kohokohdiksi voisin nostaa syömisen, nukkumisen ja saunassa käymisen. Sää oli vähän huono ja aikakin niin lyhyt, että ulukoiltua tuli aika vähän, lähinnä istuttua mummolan terassilla auringonpaisteessa juomassa kahavia. Hyvä niinkin. 

Loma loppui kuitenkin ihan liian lyhyeen ko maanantaina palailin täpötäyessä bussissa tänne päin ja olin loppujen lopuksi kymmeneltä illalla ja näläkäsenä ko susi kotona. Ruokaa ei juuri tietenkään ollut ja seuraavana päivänä piti painella kymmeneksi lipastolle. Huonosti nukutun yön ja edelleen jatkuvan niska-hartia-selekä -jumin seurauksena sain sitten tiistaina pitkästä aikaa migreenikohtauksen, sinnittelin edustamassa meijän asiantuntijaesitelmän palautetilaisuudessa Lennun viettäessä laatuaikaa kotona yrjön kanssa ja lopulta oli pakko skipata viiminen kandisemma.

Loppuviikosta kävin yhet harkat, terapioin, kävin yhellä luennolla ja korjattiin meijän aisantuntijaa eiku asiantuntijaesitelmää Leenan kans. Diat jäi vielä vaiheeseen ja ite esitys pitäisi hoijella maanantaina, kivasti ennen vappua alta pois. Nyt pitäisi vielä viimeistellä kandi lopulliseen palautettavaan kuosiin ja koittaa kirjotella logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa. Erkan tentistä pääsin läpi kolomosella, jee! Todistus ja  Enää onki sitten se psykan tentti eessä ja sitten pääsee taas tenteistä hetkeksi. Aletaan kyllä olla loppusuoralla muutenkin, terapiassa viijään viimisiä ja sitten on enää se loppuharjotteluinfo.

25 pojoa erkkaa ja ihan onnittelujen kera!

Ei enää hirviästi siis, kunhan jostain vaan nyt löytäisi jotain puhtia tähän hommaan. Kandin korjaaminen on ihan äärimmäisen ärsyttävää hommaa, miksei voisi olla niin älykäs, ettei tekisi kaiken maailman typeriä oikeinkirjotus-, pilkku- ja muita virheitä? Tai tyhymiä lauseita. Tällä hetkellä uunissa muhii myös ruoka, kinkku-vihannes-kiusausta vielä pariksi päiväksi, sitten alan pikkuhilijaa orientoitua ruokavalion kiristykseen. Tiistaina on kyllä vielä meijän kandin kaatajaiset (olettaen, että olen korjannut ja palauttanut sen :D) ja vappunakaan tuskin tulen pysymään ruokalistassani, mutta tulin siihen tulokseen, että voin silti alottaa viikon hyvin ja pyrkiä minimoimaan damaget. Vappuna voisi toki myös koittaa tehä järkeviä asioita, kuten kalibroida käyttöön uuet sykemittarit ja näin.

Tänään ja muutenkin nyt viikonloppuna aattelin myös kahden ja puolen viikon mittaiseksi venyneen reenitauon jäläkeen uskaltautua koittamaan punttien heiluttelua. Selekä ja muu roppa ei tunnu enää niin jumilta, että pakko uskaltautua vihdoin liikkeelle. Tilanne on lähes katastrofaalinen, oon onnistunu tuossa tauon aikana myös syömään päin sitä ittiään ja keräämään sellaisen nestepöhön keskivartaloon, että oksat pois. Kevyesti käytiin tänään reippailemassa vajaan neljän kilsan lenkki, surullista sinänsä, että se on edelleen parasta, mihin tällä jalalla pystyy. No, onneksi on nyt kesärenkaat pyörässä, joten ei ko polokemaan.

Vituttaa tämä reenitauko, mutta minkäs teet, ko joskus tarttee lepoa ja viikko ei sitten riittänytkään. Ruokaa ei silti olisi tarvinnut ahtaa kaksin käsin naamasta alas, eikä varsinkaan kyseenalaista evästä, kuten suklaata. Tai olisinpa ahtanu sitä edes kohtuullisissa määrin. Ja muutenkin pitänyt kiinni ruokailurytmistäni. Muttako ei. Mitä huonommin meni, sitä väsyneemmäksi tulin ja sitä vähemmän kiinnosti. Hirveä kierre. No, ehkä mitään peruuttamatonta ei oo päässy tapahtumaan. Pitää tänään taas tarttua imukuppiin ja heilutella vähän sitä, josko tuo nestepöhö siitä vähän laskisi. Jatkossa aijon myös pyrkiä kuivakuppaamaan sen kerran päivässä, jotta saataisiin tämä homma taas kunnolla liikkeelle. Tilasin tänään myös lopultakin Hyvinvoinnin tavaratalosta kauan himoitsemiani superfoodeja antamaan potkua tähän hommaan. Ostoskoriin tarttui maca-jauhetta, optimsm:ää ja vihertabletteja, joissa oli mm. spirulinaa ja klorellaa.

Uskon, että nuot superfoodit on ainaki semmonen henkinen buustaus, jos ei mitään muuta.

Mutta nyt ruokaa kohti suuta, että jaksan sitten tarttua reeniin. Heti kun tekee päätöksen siitä reenistä, tulee jo palijon parempi olo. Huomattavasti vähemmän mielialaa taas kohentaa se, että sunnuntaina pitäisi varmaan käyä siellä puntarilla... Iiks, en oo teheny sitä miesmuistiin ja vähän hirvittää, että millaista lukemaa se näyttää. Mutta ei se auta. Palataan kun keritään, tämä oli nyt tämmöne sekametelisoppa ja sekameteli soppaa on varmaan tarjolla sittenkin ko taas tähän koneen äärelle jaksan laskeutua seuraavan kerran.

I've been running like a sentence never begun.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Ihan ensiksi voisin sanoa, ettei tämmöset kellojen siirtämiset sovi meikäläiselle sitten ollenkaan. Luultavasti olen koko ens viikon ihan sekaisin ja heräilen miten sattuu, ko elimistöllä kestää sopeutua tähän kellonajan muutokseen. Toisekseen voisin ilokseni ilimottaa, että kävin polokemassa sen eilen täällä huutelemani pyörälenkin ja pituutta kertyi 16,66 km ja aikaa meni sen 58 minuuttia. Aurinkokin jopa paistoi ja alakumatkasta tuntui auttamattomasti siltä, että tuli laitettua liikaa vaatetta päälle. Tämä kuitenkin muuttui jonkun tovin polijettuani, sillä kuten kaikki jo varmasti tietävät, OULUSSA TUULEE. 

Tuuli niin perkeleesti, että hiki valuu eteenpäin ponnistellessa ihan solokenaan, mutta samalla viima on niin kylymä, että alakaa palella. Alun nautinnollinen "jes-meisi-polokupyöräilee-tässä-onpas-kivaa" fiilis haihtui aika äkkiä ko rupesi tuntumaan siltä, että tuulee nuin 20 metriä sekunnissa vastaan ja joutuu käyttämään kaiken energian, että pääsee etiäpäin, jopa net ainukaiset alamäet täytyy polokia, jos haluaa, että pyörä liikkuu etiäpäin. Eikä auta vaikka kääntyisit mihin suuntaan, niin aina se tuuli jostakin pääsee puskemaan vastaisesti. Voi stna sanon minä! Loppumatkasta jopa lievästi vitutti, yksinkertaisesti hajoan tämän Oulun ilimaston kans. 

Ettenpä jopa sanoisi, mie romahan. 

Pyöräilyn jäläkeen oli kyllä ihan mukavasti semmonen olo, että on liikkunu, mutta ei se ollut ihan niin kivaa ko juokseminen kuitenkaan. Jos saisin päättää, niin juoksisin kyllä mieluummin, mutta koska se ei nyt ole mahollista niin ei kait se auta ko kestää. Enpähän ainakaan oo niin pahantuulinen ko mitä jos en ulukoile/liiku ollenkaan. Paitsi että nyt väsyttää kyllä meleko rankalla käjellä, pitäisi keittää kahavit mutten voi ko mokkajäbän osat on tiskikoneessa ja se pyörii vielä.

Piti vielä oikeen ottaa kuvaki todisteeksi ko oli niin hiki, että tukka oli lähteny suurin piirtein kiertymään rastoiksi pipon alla. Ihan tehokasta reeniä tuo polokeminen kuiten. Säilyisi vaan nämät keväiset ilimat, enkä pistäisi yhtään pahakseni, vaikka muuttuisivat vielä kesäisemmiksi, niin että tarkenisi pelekillä pyöräilypökillä viipottaa menemään, nyt piti vetästä vielä tuulenpitävät pöksyt tuohon päälle. Ja kyllä, aijon mitä luultavimmin mennä myös toistekin. Tuulesta huolimatta.

Nyt pitäisi varmaan saaha aikaseksi jotaki järkevää (tenttikirjat, tenttikirjat), mutta minusta tuntuu, että painelen ihan kohta päikkäreille, ellen saa sitä kahavia. Tai saatan painella kahavista huolimattaki. Kiesus kun väsyttää. Ehkä tämä väsymys johtuu siitä, että katoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit -uusinnan ja sen perään tuli se Valheen vangit, tosi laadukas suomalainen tosi tapahtumiin perustuva, öö, en tiiä mihin kategoriaan se ohojelma nyt kuuluis tunkia, ja oli pakko kattoa se jakso sitten sinnillä loppuun asti, vaikka olisi väsyttänyt jo ihan hulluna. Ei vaan voinut jättää kesken, halusin tietää, että pitääkö se teini sen vauvansa vai ei. 

Vauvoista päästäänkin loogisesti tähän meikäläisen loppukevennykseen, meille on nimittäin tullut perheenlisäystä: 

Tadaa! Pikku-Masa! Tässä kuvassa se on vielä hieman lehti rullalla, mutta nyt se jo tuolla iloisesti pieni lehti levällään kurkkii ikkunasta ulos. Olen vähän huolestunut siitä, miten tämä viherkasvin sielunelämä oikeen meikäläiseen vaikuttaa, lähetin jopa J:lle kuvan meijän uuesta perheenjäsenestä. :D Samaan aikaan olen toki innoissani, että viherpeukalon kykyni alakavat kantaa hedelmää myös näitten sisäkukkien kanssa (edelleenkin väitän, että se anopinkieli, joka kuoli, oli jotenki masentunu ja itsetuhoinen). Toisaalta oon kyllä sitä mieltä, että pitäisi keksiä jotain muuta sisältöä tähän elämään, koska muuten varmaan kohta otan tuosta taimesta mittoja ja pidän kirjaa sen kasvusta ja kirjottelen kuulumisia Facebookiin. 

Ah, mutta nyt sinne kahavinkeittoon!

Mä tuun kylmästä lämpimään.

Minä oon ollu tänään koko päivän ihan sunnuntaissa ja järkkyä tajuta, että tänään onkin vasta lauantai, ja että huomenna ollaan jo kesäajassa. Olisin kyllä unohtanut ihan autuaallisesti, vaikka viimeksi eilen katsoin kalenterista, että jahas, täytyypä muistaa siirtää lauantaina kelloja. 

Minulla on myös ollut aivan järettömän tylsää, tyypillistä että niinä päivinä ko kaipaisit ehkä hieman piirakan tuhoamisapua, kaikki on joko reissussa, töissä tai sairaana. 

Koska ilima oli meleko nätti ja lämpöäkin riitti, kävin sitten kuiten tänään lenkillä. Ensimmäinen pitempi lenkki nuilla palijasjalakakengillä, kokonaista vajaat viisikymmentä minsaa ja jalatkaan ei ees tykänny kyttyrää! Jes. Hitaasti, mutta varmasti. Juoksukestoa ootellessa. Jännä, että vajaan viidenkymmenen minsan lenkki tuntui jaloissa palijon raskaammalta nuilla kengillä, eli joskus sitten ko alotan juoksemisen treenailun, ei varmaan voija olettaa, että painelisin niitä samoja minuuttilukemia ko joskus muinoin... Kotiin tultuani tein vaivalloisen vatsa- ja käsireenin ja tunsin itteni meleko paksuksi ja laiskaksi. Hieman alkoi sekin ahdistaa kun ei ole juuri tullut nuita aerobisia tehtyä hyötyliikuntaa lukuunottamatta, muttako tuo jalaka. Kunnes sitten tuossa äskettäin sain neronleimauksen; PYÖRÄ. 

Niin, jumankauta, onhan mulla semmonenkin ja siinä ei palijoa kengät hijasta. Jotenkin olen vaan viime ajat täysin elänyt jossain kuplassa, jossa pyörällä mennään kauppaan ja lipastolle tai kylään, mutta että sillä voisi ihan vaan käyä lenkinkin! Niinpä, herranjestas, ei ole tullut mieleenkään! Tosin kelitkin on ollu kyllä vähän vaihtelevat, mutta nyt alakaa taas olla jo sulaa pyörätietä tarjolla kilometritolokulla. Niinpä ajattelinkin ylittää itteni huomenna (sikäli mikäli sää sallii) ja lähtiä pyörälenkille. Oonhan minä ostanu pyöräilyhousutki sitä varten, että pyörällä voi käyä myös pyörälenkkejä. Siis silleen niinkö ihan huvin vuoksi vaan. Iliman että on menossa mihinkään. 

Todennäköisesti nyt ko sanoin tämän ääneen niin huomenna sataa mummoja puukko käjessä. No mutta, koska tein tässä myös semmosia ruokavaliosuunnitelmia sitten toukokuulle, jonka päädyin valitsemaan viralliseksi tiristyskuukaudeksi lopettaen pipojuhulaan, koska toukokuussa kalenteri on jo lipaston osalta meleko tyhyjä ja meisillä ei pitäisi olla muutako aikaa. Keveni ahistus ylimääräisestä rasvakerroksesta huomattavasti. Ai niin, oishan siinä se yksi Heltsingin reissuki... No, eiköhän met tämä jotenki sumplita kuitenki!

Loppulauantain pyhitän kuitenkin saunan lämmittämiselle (ja ai niin, pitäisi tehä makkarakastiketta ja laittaa se pakkaseen sitten). Voisi ehkä myös näytellä taas imukuppia reisille ja takamukselle sekä mahanseudulle, kummasti tuntuu, että kantelen mukanani ylimääräistä nestekertymää. No mutta, nyt sauna tulille ja pannu kuumaksi!

Tuun sivuttain ovesta, muuten hajoo karmit.

Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin J:lle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään. Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Allekirjoittaneen huomio, viimeinen kohta on osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana.

Honey I'm still free, take a chance on me.

Pakko tunnustaa heti alakuun, että kandi ei oo muuten ihan vieläkään valamis. Mutta kyllä se kohta on, uskokaa poijes. 

Keskiviikon jalakareenistä ei sitten tullut ikinä mitään, koska loppujen lopuksi pääsin lipastolta kotia päin vasta joskus viijen jäläkeen, ketutti erinäiset asiat, termospullo oli päättäny kussa reppuun ja tietokone ei meinannu lähtiä käyntiin.

Siispä torstaina heräsinkin seittemältä uutena ihimisenä uuteen päivään, vain ja ainuastaan onnistuakseni leväyttämään sen vasta ostamani ja avaamani kaurahiutalepaketin aamupuuroa keittäessäni keittiön lattialle. No, olenkin aina halunnut kokeilla, miltä tuntuu imuroiminen aamulla seittemältä. Ihan positiivista, ettei alakuviikosta missään vaiheessa jaksanut olla niin toimelias, että olisi imuroinut, ko hukkaan se olisi mennyt kuitenkin ja aamuraivollani imuroin sitten myös net hiekotushiekat eteisestä ja pääkarvat sohovasta sekä muut ylimääräiset oliot lattialta. 

En antanut aamuisten vastoinkäymisten kuitenkaan lannistaa, vaan pohdiskeltuani hetken ajan ankarasti sitä, että onko tärkiämpää se, että valamistun joskus, vaiko se, että valamistun joskus ja minulla on jumalainen perberi (you wish), joten päätin suorittaa ensin jalakareenin ja alakaa vasta sitten kirjotella kandia. Loistava valinta, sillä minulla olikin sitten ihan kevyesti loppupäivä aikaa kirjotella kandia kaikkien esteitten ja menojen raivatessa taas ittensä pois meikän kalenterista. 

Hauska sinänsä, että joskus ennen keksi tekosyitä, miksei voi reenata, ja nykyään keksii SYITÄ (toimittajan huom. ei tekosyitä, eikä varsinkaan tekosyitä, ettei tarvisi kirjottaa kandia) miksi on ihan pakko reenata vaikka oikiasti voisi tehä ja oikiastaan pitäisikin tehä jotaki ihan muuta. :D

Oon tässä tänään potenu taas ihan jäätävää ruokatuskaa siksi, että ihimiset on välillä tosi pölijiä "minä itte koiranpaska mättäällä" -tyyppejä ja haluaa suurin piirtein kivittää ihimisiä sen perusteella, että net tekee vääriä ruokavalintoja. Oon teheny itte ruoasta ja syömisestä niin monta vuotta ongelman itelleni, että ei vaan jaksa enää ja alan nähä välittömästi punaista, ko joku paasaa siitä, miten ihimisten pitäisi syyä. Toki paasaan iteki, tosin nykyään lähinnä siitä, että se mitä syöt, on valintoja, ja niillä valinnoilla on seurauksia. Ja kyllä, kyylään kassajonossa mitä muut ostavat, mutta lähinnä sellaiset "epäterveelliset" eväät herättää kauhistelun siitä, millaisia seurauksia sillä olisi, jos ite söisi aina tuolla tavoin. En kuitenkaan jaksa olla neuroottinen ja teilata vaikkapa J:tä sen takia, että se syö kaupan sokerijogurttia esimerkiksi sen sijaan, että ostaisi maustamatonta jogurttia ja maustaisi sen itte. Eipä tuo kyllä totta puhuakseni ainakaan päälle päin näy missään.

Met pyritään kyllä syömään perusterveellisesti, todellaki, ja yritän myös tehä jokseenkin omasta mielestäni kestäviä valintoja, kuten suosia kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa (toimittaja haluaa huomauttaa tähän, että on hyvin ekologista esimerkiksi mettästää lihansa itte), mutta meillä ostetaan kyllä myös nakkeja ja pakastevihanneksia sekä syödään leipää (gluteenittomat valitettavan usein pakasteena), kaupan halapoja maitotuotteita, juttuja purkista ja asioita, joita rahdataan toiselta puolelta maapalloa ja ties mitä. En osta "laatua" vaan sen vuoksi, että se on kallista ja laadukasta ja parasta, vaan harkitsen ja ajattelen omilla aivoillani ihan itte, mutta en myöskään mitään halapaa, jos se on paskaa. Halapa ei kuitenkaan minulle tarkota automaattisesti paskaa, monet halapamerkin tuotteet on jopa parempia ko net kalliit, mutta esimerkiksi Aura-juustoni ostan aina nimenomaan Aura-juustona, ihan vaan siksi, koska se vaan on sinihomeista omaan makuuni parasta. Raha ratkaisee meillä kuitenkin ostosvalintoja jonkin verran, koska yksinkertaisesti ei vaan ole sitä tonnia kuussa tuhulattavaksi Stockan herkussa niin kovasti ko haluaisinkin.

Olen niin järkyttävä ihiminen, että saatanpa myös ostaa vaikka pakastepitsan ja limpparia silloin tällöin, sekä karkkia (tätä tapahtuu nykyään vaan äärimmäisen harvoin, mutta ei se siltikään täysin vierasta ole). Tänään ollaan menossa kauppaan ja listalla on vaihteen vuoksi pihiviä (:D koska päivämäärä), joka sekin kyllä ostetaan varmaan muoviin pakattuna, ellei heittäy'ytä hurjiksi ja haeta niitä lihatiskiltä. Luultavasti haetaan myös viiniä alakosta (PAHIKSET) ja kokataan pihiville lisukkeeksi lohkoperunoita lappilaisista puikulapotuista (eivät harmikseni ole kyllä salamivaaralaisia pottuja) ja korvasienikastiketta naruskalaisista korvasienistä (allekirjoittaneen omin pikku kätösin poimimia). Ja korvasienikastikkeeseen tulee muuten kermaa ja voita, koska sitä ei vaan voi valamistaa muuten. Tai voi, mutta se ei vaan ole niin hyvää. Ja silloin tällöin maku ajaa ohi terveellisyyestä. 

Ihan niinkö kerma ja voi silloin tällöin nautittuna nyt muutenkaan olisi saatanasta. Luonnollisesti kaverina on myös salaattia suomalaisista kasviksista koostettuna. Koska suomalaiset maistuu paremmalle, talavisin oisi kuulemma kohta ekologisempaa syyä kauempana kasvatettuja, koska Suomessa kasvihuoneitten lämmittäminen kuluttaa niin palijon energiaa talavisin. Ei tosin varmaan tänä "talavena". :D

Jäläkkäriäkin aattelin tehä, se on vaan vielä arvoitus, että mitä. Ihan hirviästi haluaisin ostaa goji-raakasuklaata nyt kun sitä saa myös meijän Prismasta (jee!), mutta toisaalta joku ite väkerretty pieni herkku voisi myös olla ihana.

Mutta niin. Peräänkuulutin siis semmosta terveellistä suhtautumista ruokaan. Jos reenaa kovaa ja tavoitteena on kisat, niin sitten pitää syödä sen mukaisesti. Jos on varaa heittää joka kuukausi tonttu ruokakauppaan ja ravintoloihin, niin kivat sulle ja fine by me. MUTTA jos on tämmönen ihan tavallinen tallaaja, joka pyrkii elämään tasapainoista ja suht terveellistä elämää, niin että homma pysyy hanskassa ja kulutus balanssissa, täytyy syyä niin, että jaksaa ja pysyy terveenä, mutta on ihan ok syyä silloin tällöin makkarakeittoa. Meillä kuitenkin väsätään useimmiten pinaattilätytkin ihan ite, koska gluteenivamma. 

Punttien nostelemisen ja jaksamisen kannalta on tärkiää, että syö oikein ja riittävästi ja riittävän usein. En myöskään oo tänä keväänä ollu vielä kertaakaan oikiastaan sairas (koputan puuta), minkä haluan ehottomasti lyyä terveellisen ruokavalion ja liikkumisen, riittävän unen ja kaiken tämmösen piikkiin. Kuitenkin olen vakaasti päättänyt olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, että aina ei mee syömishommat ihan putkeen. Sen näkee vaan sitten siitä omasta olosta ja esimerkiksi ko venyttää ruokailuvälit liian pitkiksi ja syö huonosti, haluaa tod. näk. seuraavana päivänä hoitaa homman vähän paremmin, koska ei jaksa sitä oloa, mikä huonosta syömisestä seuraa. 

Ja taas sitä oloa, mikä seuraa herkullisen pihivin ja lisukkeiten syömisestä parhaassa seurassa kera lasin viiniä, no, sitä oloa en halua vaihtaa yhtään mihinkään. :) Koska sitä ei todellakaan tapahu joka ikinen päivä meikän elämässä. Eikä se ois puoleksikaan niin kivaa, jos pihiviä söisi joka päivä.

Siispä rupianki nyt tekemään kauppalappua ja lähen seuraavaksi sinne meijän naapurin monsterimarkettiin hakemaan syntisiä juttuja. Vapiskaa ihimiset!