Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö.

NO MUTTA, minä täällä hei!

Katosin puoleksi vuojeksi ja varmaan luulitte että kuolin, mutta ehei. Tehtiin vaan niin ankarasti gradua, että sittenkö lopulta päästiin siitä eroon ja samalla kaikista muistaki opiskeluhommista, ei teheny mieli sylykästäkään mihinkään opiskeluihin liittyvään päin. 

Sitten tavallaan kuolin ja synnyin uuelleen, ko muutin takasin pohojoseen ja menin naimisiin ja tsillee!

Nyt oli vaan pakko ilimaantua tänne, koska erehyin samaan aikaa selaamaan logopedian uutta opintosuunnitelmaa Weboodista ja kuuntelin Oulu-musiikkia ja tulin jotenki ihan pahoinvoivaksi. Vastahan minä olin ekaa syksyä Oulussa ja sovittelin uusia haalareita ekaa kertaa jalakaan ja nyt hopsista puuttuu suoritusmerkinnät enää gradusta ja loppuharjottelusta. WHATTAFUCK?

Täällä mää nyt pesen pyykkiä mielettömällä Mielellä ihan rouvana ja paistan ruuaksi suolasta pannukakkua. 

Vähän seki tässä nyt potkii ko pikkuveli lähteepi paskaan kaupunniin opiskelemaan ja tuli käytyä sitä muutamassa ja se uuen, ensimmäisen asunnon laittaminen ja net tuulessa havisevat lehet vielä ihan vieraan kerrostalon pihalla ihan vieraassa kaupungissa paitsi ei sitten kuitenkaan. Iski semmosia fläsäreitä siitä, miten ite lähin polokupyörällä ettimään tietä Prismalle ja tutkimaan uusia lenkkireittejä ja miten olin ihan hukassa jossain lipaston ja Teknologiakylän välimaastossa. 

Että miten sitä opiskelua oli sillon vielä niin hitosti eessä ja nyt se oli sitten vähän niinkö tuossa? Ja samaan aikaan ko katto niitä uusia kurssien nimiä tuolta oodista, kaikki vaikutti ihan helekatin mielenkiintoselta ja uuelta ja vähän siltä, että osaankohan minä nyt vittu mitään ko menen sinne harjotteluun ja eikö sais käyä kaikki kurssit uuestaan? :D Körötellä vielä kerran bussilla Rajakylään vetämään kiti-ryhymää, seisoa lipaston pysäkillä vittuuntuneena ja väsyneenä iltakuuelta jonku luennon jäläkeen, kastua kaatosateessa matkalla Kaijonharjun edesmenneelle postille, ihailla lumisajetta Persemaan batman-luolan ikkunasta, kuunnella CMX:ää ja kattoa ko Oulujoki virtaa mustana ja synkiänä kohti merta. 

Vaikka en vaihtaisi vallitsevaa elämäntilaani mihinkään (no okei, vaihtaisin, nimittäin siihen, että oon töissä!) niin jonkinlainen uusien opiskelijoitten kateus tässä kyllä iskee. Ihan vaan siitä fiiliksestä, ko kaikki oli uutta ja pelottavaa ja kiinnostavaa. Ikävöin sitä uutuudenviehätystä. 

No mutta hei, mitäs meijän gradulle kuuluu! No sitäpä sille, että ohojaajat ennen kesälomaa esitarkasti jonkun iänvanahan version (normipäivä logopedian laitoksella) ja ollaan kevyessä rytmissä hieman korjailtu ja muokkailtu sitä tämän "tarkastuksen" jälijiltä vielä. Tällä viikolla aijon vielä tarttua graduun ja tehä lopulliset korjaukset, joita meille on heittänyt suomen kielen lähes valamis opiskelija Johannes (jonka kanssa jaoimme tämän Oulussa opiskelujen aloittamisen riemun syksyllä 2011).

Sitten met lähetetään se lomalta aivojen kanssa palanneille ohojaajille, jokka kattoo sen läpi ja toivottavasti antavat laturiluvan. Jonka jäläkeen se on jonku muun ko meijän käsissä. Tadaa! Keväällä saatiin gradun esitarkastusversio sitä paitsi oikeen kovassa aikataulussa loppujen lopuksi valamiiksi ko saatiin tilastotieteellistä apua ihanalta Helenalta. Meisi muutti Oulusesta veks huhtikuun lopussa ja samalla jätettiin gradu esitarkastukseen. 

Ja sitten onki enää harjottelu. Joka meikällä siirtyi sairaustapauksen vuoksi alakamaan vasta elokuun vika päivä. Sitä ootellessa aattelin muun muassa hyökätä hillasuolle (mustikoita en tosin löytäny tänään ainuttakaan) ja ehkäpä tehä vaikka visiitiin Ouluun. Nyt sinne lähtee ihan mielellään ko tietää ettei tartte jäähä. :D 

Mutta nyt traditionaalisesti lopetan tämän siihen, että lähen nappaamaan kahavia naamaan kera pannukakun. Saatanpa tulla tänne vielä toistekki pölisemään.

JA AI NIIN, se kalenteri, josta lupasin teille näytteitä, niin onnistuin tässä puolen vuojen aikana hukkaamaan sen ja löytämään uuestaan ja sitten muuttamaan ja taas uuelleensijoittamaan sen jonnekin, mutta ehkä ihan kaihomielessä voisin oikiasti kaivaa sen esille! Nähään taas (puolen vuojen päästä ehe ehe). Niitä, joita kiinnostaa seurata astetta aktiivisemmin, mitä meisille kuuluu, kehotan kääntymään Vihaisen itälappilaisen puoleen.

Kutsu jo soi iltahuudon.

No mutta hei!

Kyllä, olen taas muninut jossaki enemmän ko laki sallii, mutta nyt on onneksi se kauan odotettu ittepäisyyspäivä ja tiijättekö kuinka hieno tunne se on, ko herää aamulla ja tajuaa, että tänään ei muuten oo pakko tehä mitään erityistä, jos ei halua. Se on muuten aika hieno tunne.

Tosin viimeistään kaheltatoista on jo semmonen olo, että ei helekkari, oon selannu läpi kaikki nettisivut, kattonu kaiken mahollisen, lukenu kaikki blogit ja iltapäivälehet, uutiset, hömpän, mitä nyt??? 

No, olen kestänyt tämän ko nainen ja maannu sohovalla, kattonu Tuntematonta sotilasta, lenkittäny koiraa ja oikiasti vaan ollu. Leikelly lumihiutaleita ylijäämäpaperista. Oikiasti!

Ois kiva jaaritella tässä niitä näitä, mutta oikiasti ajattelin vähän avautua teille nuista opiskelujutuistaki ko se on kuitenki se, joka kaikkia kiinnostaa. Eilen oli siis se syventävän kirjallisuu'en tentti ja saapa nähä! Pelottaa, koska oon vähän tyhymä ja tein siellä tentissä nolon mokan ja vastasin yhteen kysymykseen vähän väärin. Lisäksi painotettiin lukeminen meijän study groupissa erityisesti vanahojen tenttikysymyksien aiheisiin ja jos niitä oisi kysytty, niin oisin saanu varmaan vitosen, niin hyvin olin opetellut ja lukenut spasmodiset dysfoniat, neurologiset äänihäiriöt, suusyöpäjutut ja muut. MUTTA EI, ainuastaan yksi kysymys oli sitten niistä, mitä meillä oli ja loput vähän semmosia, että vastasin ja tiesin joo jotain (paitsi siihen yhteen meni vähän väärästä aiheesta), mutta en tiijä että kuinka hyvin. 

No, josko se kuitenkin menisi läpi. Jos ei, niin ei se auta ko mennä uusimaan sitten. Ja jos joku ei tiijä enkä ole muistanu täällä kertoa, niin syväritentissähän tentitään siis kolome logopedian alan teosta, joista yksi saa olla suomenkielinen (meillä ei ollu sitä mahollisuutta oikiastaan) ja kaksi enkuksi. Näistä kirjoista tulee sitten tenttiin kahesta yks ja yhestä kaks kysymystä, joihin kaikkiin vastataan. Meijän kirjat käsitteli lasten kuulovammoja, sekä nielemisvaikeuksia ja äänihäiriöitä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että äänikirja oli sitten ihan hirviä, muut ok.

Gradukin on siinä vaiheessa, että pilotti on nyt lähteny ja vastauksia ootellaan. Nytkö ollaan ohitettu tuo tentti, päästään myös jatkamaan johdannon kirjottelua. Lisäksi on sitten vielä viimiset opiskelijaterapiasta, perjantaina oli myös kolomas ja viiminen terapian seurantakerta (jonka videoin) ja ens viikolla käyään se ohojauksessa läpi. Ens viikolla on myös vimppa ryhymäohojauskerta. Glögeillään myös kiertoharjottelu osalta ja sittenkö seuraavalla viikolla on viimiset terapiakerrat, siinäpä se tämä syksy sitten oliki. Sitten ansaitulle joululomalle! Kylläpä se syksy taas vierähti äkkiä.

Tutkimussuunnitelma on hyväksytty, oppimispäiväkirja palautettu ja nyt lähinnä ootellaan suorituksia. Tammikuussa on kalenterissa vaan terapian loppukeskustelu ja gradua. Hullua.

Yhtenä iltana vaan makasin sängyssä enkä saanu unta, ko ahisti niin palijon se, että meikähän valamistuu kohta ja en minä mitään osaa ja pitäisikö muka osata jotain ja mistä minä muka saan sitten töitä ja ai kauhia! :D

No mutta, nyt minä orientoidun jatkamaan itsenäisyyspäivän viettoa Linnan juhulien ja glögin kanssa. Ja HEI, jos teillä siellä näyttöpäätteiden toisella puolella on jotaki ideoita, mitä haluaisitten minun kirjottavan opiskeluihin liittyen (ko juuri muuta en tänne enää jaksa rustata, koska Vihainen itälappilainen ) niin nyt on aika avata sanainen arkkunsa! Niin saatan sitten vaikka jotaki rustataki.

Ja pahan sulta piilotan.

Hellou evribadi. 

Aattelin tulla tekemään teille pienen tunnustuksen. Kyllä, minulla on toinen. Nimittäin blogi. Koska opiskelut alakaa tosiaan pikkuhilijaa olla paketissa, oon alottanu toisen projektin. Vastaavasti taas on pyrkiny tällä puolella pikkusen feidaamaan. Toistaiseksi aattelin kyllä jatkaa tätäkin vielä, koska net opiskelut ei kuitenkaan ole vielä ihan täysin slut. Kahen blogin piettäminen yhtä aikaa käy kuitenkin erittäin työstä, enkä välttämättä jaksa toistaa tänne samoja hommia enää uuestaan. 

Välikevennys, kattokaa kuinka iso minun vauvva jo on! Millon siitä tuli tuommonen möhköfantti? Tarkennan, ajoittain hieman aivoton möhköfantti.

No mutta niin, jos siis haluatte hypätä messiin toisen blogin puolelle, se löytyypi täältä.

Koska mulla on muuten ollu tänään tosi huono päivä, en kauhiasti jaksa nyt kirjotella enempää, vaan siirryn keksimään perusteluita sille, miksi pitäisi tilata olokkariin uus verho. Eilen tilasin jo sen valamistujaismekon itelleni *viheltelee* niin jotenki epäilen, että hommassaki käy vähän huonosti. 

Mietin vaan, että miten ihimeessä jaksan piettää sen mekon salassa vielä YLI VUOJEN, jos se nyt on sellainen ko sen pitääki olla. Naiset...

Master of puppets.

Reilu viikko alakaa olla lomaa takana ja kiirettä on ollu enemmän ko koskaan, onneksi nyt on jo vähän rauhottumaan päin. Käytiin meijän Helsingin reissu, joka sujui oikein mukavasti vaikkei sää oikein suosinu, Metallica oli ihan mahtava, kuten aina. Sen jäläkeen kiisin pää kolomantena jalakana kotohuudeille pikkuveljen lakkiaisia viimeistelemään ja viettämään (jokka netki meni ihan jees). Näistä ehkä jossain vaiheessa enemmänkin, tai sitten ei. Sen jäläkeen oliki parin päivän huokailujen jäläkeen taas kiire Ouluseen, koska piti käyä hakemassa keskiviikkona kotia yks tärkiä asia. 

Nimittäin Juksu!

Juksu on meijän ihka uusi komia poika, joka tässä kuvassa suorastaan hönkii kuvauksellisuutta (kuvaajalla ei vaan taho oikeen luonnistua). Pieni lapukkapoika, ikää reilut seittemän viikkoa. Juksua on hautonu mielessäni jo huhtikuusta lähtien, jolloin tämä pikkupallero näki päivän valon ensimmäisen kerran, mutta koska halusin olla loppuun saakka varma ja toisaalta piettää poitsun vähän salaisuutena, en viittiny huuella, ennenkö se karvapallero tosissaan nukkuu tuossa meijän jaloissa. :)

Tästä ymmärrettävästä syystä meikä on nyt vähän lomalla kirjotteluhommistakin (ellei jätkän päiväunien aikaan iske hirviä tylsyyskohtaus). 

Mutta sen verran voisin sanoa, että Juksu on maailman ihanin karvapallero, joka parin päivän tuntemisen jäläkeen höröstelee jo omalle nimelleen, pissii pääsääntöisesti paperille ja ulos ja röhkii välillä kuin pieni possu. Sekä rakastaa vettä. Ja kaikkea, mihin pienet naskalihampaat saa upotettua. 

Ei mulla muuta, täytyy hyödyntää tämä nokosaika ja ruveta seuraavaksi lukemaan Lapin Kansaa ko rauhaa vielä riittää hetkeksi. :)

But someday I'll be calm.

Päivityksiä opiskelujuttuihin, tsiigatkaas tätä! Vihdoinkin graduohjaajat, iso G, täältä tullaan! Kyllähän sitä kandivapaata elämää jo riittiki. Kypsärin ko kirjottaa niin ei muutako seuraavaa työtä putkeen.

Make a way for a better day.

Ohan se taas ollu yhenlainen viikko, johon on mahtunu hommaa, mutta myös kivoja ja ihania ja jänniä juttuja. Kaikesta en puhu vielä mitään, mutta oon mm. tajunnu, että meijän naapuriin valamistuu lokakuussa ostoshelevetti, eli jatkossa sushit ja vaatekaupat on kävelymatkan päässä, kukapa olisi uskonu ko tänne huudeille muutettiin... En edelleenkään ihan tosin tiiä, että onko tämä ostoshelevetti mielestäni hyvä vai huono juttu.

Lisäksi saahaan jossain vaiheessa Lidl hieman lähemmäs myös, mistä olen enemmän ko innoissani. :D Tosin käytiin jo tutustumiskierroksella uusilla kauppahuudeilla, eikä siellä ollu kyllä vielä tapahtunu mitään, että sitä sen kaupan rakentamista ootellessa sitten... Oon vääntäny opiskelujuttuja tässä ja niillä on semmone taipumus nykyään, että net muuttuu ja sotkee kuvioita koko ajan, siispä oonkin tänään lähteny lipastolle sumplimaan hommia kesken kotoilun ja pyykinpesupäivän. Tuli sen verran kiire lähtö, että hyppäsin polokupyörän selekään collarit jalassa ja vanaha Abi-huppari päällä ja hieman hävetti sitten pyöriä meijän laitoksen käytävällä ko tuntu, että joka ikinen opettaja kulukee ohi ja paijan selässä lukee "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä". :D

Muuttujista johtuen en oo sitten tänään teheny opponointia ja omaa semmaesitystä niinkö alunperin olin suunnitellu. Kauppaanki ehin vasta perjantairuuhkassa ja painoin siellä polla punasena menemään, ko kaikki muutki halusi justiinsa tänään ostaa niitä porkkanoita, bataattia ja gluteenitonta leipää. Mikähän näihin kaupunkilaisiin menee näin perjantaisin, ko ihimiset kaahaa autoillaan niinkö mielenköyhät (Teknologiakylässä saa oikiasti pelätä jäävänsä auton alle suojatietä ylittäessä), sitten parkkeerataan keskelle risteystä suojatien päälle niin, että varmasti et pääse ylittämään sitä katua, vaikka se suojatiellä seisova auto ei pääsekään kääntymään, poljetaan pyörillä päälle eikä väistetä yhtään toisia, kaupan pihalla ryysätään menemään täysin näkemättä toisia ja kävellään vaikka pahki.

Okei, oot ehkä minuutin nopiammin kotona ja siinä sivussa aiheuttanu pari vaaratilannetta tai huomattavan paljon pahaa tuulta. Kannattavaa, eikö. 

Muutenkin taas uutisia ja juttuja lukiessa tulee väkisinkin semmonen olo, että voi kumpa tämä ihimisarvon alennus alias opiskelijastatus oisi jo taakse jäänyttä elämää. Ohan se ihan hieno ajatus, että opiskelijat osallistuu säästötalkoisiin yhessä niitten kans, jokka tienaa jonku kuus tonnia kuussa. Tasa-arvoa ja reiluutta en näe tässä kyllä missään, opiskelija ko saa kerran kuussa kouraan sen maksimissaan alle viissataa, ellei sitten ole ottanut lainaa tai käy töissä. Näistä kahesta jäläkimmäinen vaihtoehto on sekin tietenkin ihan saatanasta ja sitä työssäkäymistä opiskelun ohella pyritään kaikin keinoin estämään ja vaikeuttamaan. 

Joten on ihan reilua, että opiskelijoitten vuokrat kallistuu ja terveydenhoitopalaveluiden laatu kärsii, kun omalla kokemuksellani kumpikaan ei ole kovin laadukasta nytkään (olokoonkin, että minulle on vaan sattunu ilimeisesti harvinaisen palijon huonoja kokemuksia YTHS:n kanssa). Samaan aikaan kun eläminen kaikilla tasoilla koko ajan kallistuu, rajoitetaan opintotukikuukausien määrää ja todennäköisesti taas kiristetään ehtoja tuen saamiseen. Evätään tuet, ettet yhden tutkinnon suoritettuasi voi saaha rahoitusta enää toiseen yliopistotasoiseen tutkintoon. Samaan aikaan suoraan lukiosta valamistumien pitäisi jo heti tietää, mitä niistä tulee isona ja painella semmoseen putkeen pyrkimään kohti tätä tavoitetta. Entä jos tulee hutilyönti? Työllisyysnäkymät on mitä on, mutta uudelleenkouluttautumisesta tehään hankalaa. Erityislapsilta karsitaan ja heikennetään opetuksen laatua.

Seuraavasta kuvituksesta vastaa opiskelijaelämän luksus, eli Persemaan opiskelijasolun kunto sinne muuttaessani. Kämppä on päässyt läpi erään nimeltämainitsemattoman opiskelijäkämppiä tarjoavan lafkan siivoustarkastuksen ja kahdessa ensimmäisessä kuvassa ilmenee tila, joka asunnossa oli meikäläisen sinne viedessä muuttokuorman. Kuvia kattomalla voi miettiä opiskelija-asumisen laatua ja sitä, että tulevaisuuessa tämäkin "laatu" tulee maksamaan entistä enemmän. Annan ohojeen, äläkää ikinä ottako vastaan asuntoa käymättä kattomassa sitä ensin.

tässä vaiheessa pönttö on jo pesty kertaalleen

edellisen asukkaan muutto oli vielä kesken, yhteistilat täynnä kamaa ja mm. hella näytti tältä

Jotenki tuntuu, että nämät Suomen koulutusjärjestelmän uudistukset kusee nilikoilleen ja kovasti. Todellakin toivon, ettäkö valamistun, valamistun siihen hommaan, mitä teen loppuelämäni, eikä tartte enää opiskella. Mutta en minäkään suoraviivaista polokua ole tähän koulutukseen löytänyt, kuten kaikki varmaan tietää. Lukion jäläkeen vietin välivuojen työskennellen lasten kanssa ja miettien sitä, että mitä haluan tehä, sitten kun keksin mitä haluan, en heti päässyt sisään, mutta pääsin sisään toiseen yliopistoon osittain randomilla valitsemaani kakkosvaihtoehtoon, opiskelin vuojen mediakasvatusta pääaineena ja erityispedagogiikkaa sivuaineena, sain arvokasta kokemusta yliopisto-opiskelusta ja hyödyttäviä sekä tukevia opintoja ja vasta sitten avautuivat portit logopedian koulutusohjelmaan. Jotku onnekkaat tietää ehkä jo viisivuotiaina, mitä niistä tulee isona ja net voi suoraviivaisesti ja päättäväisesti pyrkiä tätä tavoitetta kohti, mutta ei meistä kaikki todellakaan ole niin onnekkaita. 

Varmaan tässä on taustalla vähän asennevamma, mutta ei se opiskelijan elämä todellakaan ole mitään herkkua. Soluasumisen ja pelkällä opintotuella elämisen nähäneenä voin sanoa, että solu voi olla ihan loistava vaihtoehto, mikäli asunto on kiva, naapurit järkeviä ihimisiä ja kämppis loistopersoona. Tämän olen kokenut. Mutta olen kokenut myös sen vaihtoehon, että kämppä on ensimmäisen kerroksen 80-luvulla valamistunut bunkkeri, joka on kuorrutettu vuosien paskakerroksella, seinät on paperia ja kämppis vähintäänkin outo hiippari, joka lähinnä vaan sotkee kämppää jättämällä likaiset astiat viikoksi altaaseen lojumaan, ruoat pilaantumaan jääkaappiin ja pöyälle, pöntön paskaseksi ja altaan täyteen hiuksia ja sylkiklimppejä. Lisäksi kämppis käyttää meisin vessapaperit ostamatta omia niin kauan, kunnes vien omani lukkojen taakse ja menee joka aamu suihkuun niin, että kylppäri on aina varattu sen ajan ko itsekin haluaisin harjata hampaita ja suorittaa aamutoimia (niinpä opin laittamaan kellon soimaan puoli tuntia normaalia aijemmin).  

Tässä se, miltä kyseisen kämpän kylyppäri näytti, ko muutin asuntoon virallisesti ja aloin tekemään sisäänmuuttosiivousta. Kämppä oli sen samaisen nimeltämainitsemattoman lafkan toimesta "siivottu" aijemmin edellisten asukkaitten laskuun.

suihkuverhon kannoin ensitöikseni roskiin ja kaikki nuot paskat hinkkasin kaakeleista irti omin pikku kätösin

Puhumattakaan siitä, että naapurit ovat elämäntapabilettäjiä, jokka huuattaa stereoita tauotta aikavälillä 12-06. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kun haluan hankkia keittiön ikkunaan, josta näkyy suoraan naapurin ulko-ovelle, sälekaihtimet (jotta voisin tulla suihkusta pyyhe päällä iliman uteliaita katseita, myös kylyppärin ovelta on suora näköyhteys naapurin uluko-ovelle), soitan äidille ja pyydän rahaa. Kun jokin rikkoutuu, soitan äidille ja pyydän rahaa, koska itselläni ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Rahat riittää vuokraan, ruokaan ja muuhun pakolliseen, kun lasken oikein tarkkaan ja suunnittelen kuukaueksi etukäteen, mitä teen ruoaksi (paljon porkkanaa, koska net on halapoja) ja hyödynnän kotoa saamiani tykötarpeita. Olen elänyt siitä onnekkaassa asemassa, että kotoa päin on aina avustettu ja avustetaan edelleen, mutta kaikilla ei todellakaan ole käynyt yhtä hyvä tuuri. 

Maistiaisia muusta kämpän kunnosta ensimmäisenä iltanani kyseisessä asunnossa:

tällainen vesi irtosi lattioista, seinistä ja katosta, menossa varmaan kolomas sankollinen

Loppujen lopuksi tuostakin persreiästä tuli ihan ihimismäinen asunto käytettyäni nuin kaksi päivää sen siivoamiseen (mitään korvausta en tästä hyvästä toki saanut, vaikka asiasta vähän valittelin), mutta kaikki aijemmin mainitsemat muut seikat johtivat siihen, että vietin loppujen lopuksi todella paskan ensimmäisen syksyn Oulussa. Yksiöön muuttaminen pelasti mielenterveyteni elettyäni puoli vuotta tuossa helevetissä, mutta sen luonnistumiseksi jou'uin nostamaan opintolainaa. Olisin joutunut nostamaan lisää jo aijemmin, mutta minut pelasti työssäkäyvä mies. Iliman toista osapuolta elämänlaatuni ei ikinä olisi voinut nousta näin kohisten ja siltikin hetkittäin hävettää, ko minulla on vaan niin palijon vähemmän rahaa käytettävissä esimerkiksi ruokaostoksiin ja muihin. Välillä on olo kuin siivellä eläjällä, vaikka tiijän, että toinen kyllä ymmärtää tilanteen.

Gluteeni- ja laktoosivamman takia kaupassa menee massia nykyään vielä huomattavasti enemmän ko aijemmin, ostin tänään yksiä gluteenittomia TUOREITA sämpylöitä, koska aina ei jaksa ostaa pakastekamaa, ja vasta kotona aloin miettiä, että ei jumalauta, kolome sämpylää makso reilusti yli nelijä euroa. Eihän tässä ole mitään järkiä. Tämän ruokavamman kans saa kyllä olla ihan tosissaan rahoissaan. Varsinkaan ko en muutenkaan halua elää sillä tonnikala-nuudeli-ketsuppi -opiskelijadieetillä. Ai niin, mutta eihän gluteenittomat nuudelit ees oo kovin halapoja. 

Valamistuminen ja työpaikka. Ihimisen elämän pieniä suuria haaveita. Että saa sitten miettiä ko rahat ei edelleenkään riitä mihinkään. :) Ajattelin kuiten piettää nuot kuvat tallessa, että pysyy perspektiivi tähän elämään. Oon nytki päässy ihan helekkarin kauas tuosta ja oon minä kuiteski tällä hetkellä erittäin tyytyväinen meikäläisen elämään, vaikka ylimääräistä ei kauhiasti olekaan ja rahalla on mahottoman kumma taipumus muuttua kuiteiksi lompakossa (ei siis sillä, etteikö lottovoitto kelepaisi). Opiskelut on varsin hyvällä mallilla ja reilun kuukauen päästä oon jo melekeen kesälomalla. Mikä tulee itelläni olemaan luultavasti elämäni viimeinen koko kesän kattava loma. Töitä ei löytynyt, joten nöyrä opiskelija painuu pyytämään pankilta vielä hieman lisää opintolainaa. Että saa maksetuksi oman osan vuokrasta ja kykenee elämään. Onneksi siihen valamistumiseen on enää luultavasti kovin lyhyt aika. En todellakaan kadehdi niitä, jokka vasta aloittaa/on aloittaneet opiskelunsa, enkä mistään hinnasta palaisi tuonne takaisin.

Mutta nyt perjantai jatkuu opponoimalla kandia ja muulla tämmösellä kivalla!

Ps. Ens viikon alaku on taas enemmän ja vähemmän hulabaloota ja jossain vaiheessa aijon myös lähtiä minilomalle, joten ei varmaan kuuluilla taas hetkeen.

Can anybody see me?

Oikiasti pitäisi olla tekemässä asiallisia hommia, mutta nyt ei vaan lähe. Huomenna on kandinkirjottelupäivä, tänään ei vaan jaksa orientoitua siihen. Voisin myös tehä puheviestinnän kotitehtäviä, muttako... no, ei vaan hotsita... ja motorisen oppimispäiväkirja on tuossa alapalakissa auki, muttako sen edistäminen vaatisi ankaraa tiedonhakua, mihin minusta ei nyt ensinkään ole. Tai oli vähän, muttako kirjastossa on aina kaikki kirjat lainassa, enkä jaksaisi lainata sieltä enää ainuttakaan näiden kandin lähe-ehokkaitten (niitä muuten tipahtelee joka päivä lisää, oon oikiasti varmaan varannu kaikki työhyvinvointiin liittyvät opukset mitä tuolta löytyy) ja kuulovammojen tenttikirjan lisäksi

SIISPÄ olenkin päätynyt tänään onnellisesti Kieli ja aivot -kirjan omistajaksi, joka lähti Bookystä hintaan 67,20 euroa, ko normaalisti se maksaa joka paikassa reilusti yli satkun, keskimäärin nuin 115 euroa. Eihän näin halapaa hintaa yksinkertasesti voinu vastustaa, varsinki ko kyseinen opus on kirjastosta aina menossa (tälläkin hetkellä kaikki lainassa ja varauksia varmaan kaheksan). Kattelin myös Puhuvaa ihimistä, ko seki on kirjastosta aina menossa, mutta en ihan vielä raaskinut sitä ostaa, ko tuo Kieli ja aivot kirpasi kuitenki sen verran, ko olin aatellu seuraavaksi investoida superfoodeihin. Mutta kyllähän nyt jokaisen on ihan suotavaa omistaa kieli ja aivot. :D Eikä vähiten meikäläisen...

Eli menkää, logopedit, ja tehkää hyvin jos Kieli ja aivot vähänki kiinnostaa. Itte en oikiastaan ees tiiä, kiinnostaako, ko ongelma on siinä, etten kyseistä opusta ole koskaan kunnolla käsiini saanutkaan, voihan olla, että se on ihan paska, mutta epäilen. Puhuva ihiminenhän taas on nykyään logopedian pääsykoekirjaki ja pitää sisällään kuulemma erittäin laajan katsauksen oikiastaan kaikesta, joten sekin olisi hyvä omaksi hankkia. Itellänihän samanmoinen "jumala" on ollu Kommu, jonka tosiaan olen omaksi hankkinut ja sitä olen käyttänyt lähteenä varmaan joka ikisessä kirjallisessa työssä, mitä olen opiskeluaikanani teheny. :D Vaikka se ei oikiastaan ole ees mikään maailman paras opus. Mutta jos sitä ei pysty käyttämään lähteenä, sieltä voi aina löytää lähteitä. 

Toinen asia, jonka aattelin infota teille on se, että tänään aamulla istuessani motoristen luennolla jostain putkahti mieleeni ko salama kirkkaalta taivaalta, että mitä aijon jatkossa tehä tämän blogin kanssa. Oon pitkään pohiskellu mielessäni, että en aijo jatkaa tätä loputtomiin, ainakaan tässä muodossa ja että olisi kiva kehittyä ja edetä johonkin suuntaan, muttako ei oikiastaan ole aikaa ja ajatuksia ja BLIM, sieltä se sitten tuli. Jatkan tätä höpinöintiä luultavasti opiskelujen loppuun asti, jonka jäläkeen tulee end of an era ja sitten siistin sisällöt ja jätän tämän olemaan kuvauksena logopedian opinnoista.

Sillä olettamuksella, että tänne sensuroimisen jäläkeen jää mitään, mitä lukia. :D Ehkä pitäisi yrittää panostaa ja koittaa jatkossa kirjottaa enemmän jotain kehittävää opiskeluihin liittyvää juttua.

Sen jäläkeen aijon aloittaa uuden, jossa haluaisin keskittyä kirjottamaan oman alan jutuista, työstä puheterapeuttina yleisellä tasolla ja elämästä opiskelun jäläkeen, mutta en ehkä ihan näin henkilökohtaisella tasolla ko mitä nyt. Ja jos asiat menee niin kuin olen suunnitellut, aijon myös promota omaa kotipaikkakuntaani. :) Jotain tällaista! 

Minusta on mukava kirjottaa tätä höpönlöpöä, mutta ko täällä internetin ihimeellisessä maailmassa _ihan kuka tahansa_ pääsee sen lukemaan, eikä se aina ole ollenkaan miellyttävä ajatus. Etenkään siinä vaiheessa, jos asun ja työskentelen pienellä paikkakunnalla, en halua, että täysin elämääni kuulumattomat ihimiset tietävät liian tarkasti kaiken siitä, miten elän ja olen ja mitä elämässäni tapahtuu. Ei sillä, että nytkään kertoisin kovin tarkasti tiettyjä asioita, mutta jatkossa aijon tehä sitä vielä vähemmän.

Vaikka olenki useimmiten lähes täysin immuuni sille, mitä ihimiset minusta ajattelevat, en välttämättä jaksa olla kahavipöytäkeskustelujen aihe henkilökohtaisen minäni ja henk. koht. elämäni tapahtumien vuoksi, vaan mielellään vähän enemmän itsestäni irrallaan olevien aiheitten vuoksi.

Mutta tämä siis joskus silloin hamaassa tulevaisuuessa, mikäli joskus nyt meinaan valamistua (jotenki ei taas tunnu siltä :D) Siispä joutanenkin tästä turhia löpisemästä keittämään pakuriteetä ja vetämään näkkäriä naamaan. Jospa sitä saisi sen verran tankattua niistä energiaa, että onnistuisi jokin järkevä tekeminenkin tässä koneella ennen lenkille lähtemistä. 

No hope, no love, no glory, no happy ending.

Tulinpa tuossa ajatelleeksi, etten oo tainnu koskaan esitellä teille säälittävän surkiaa tuherrusharrastustani. Pienoinen tutkimusmatka koneen syövereihin osoitti, että minulla on skannattuna melekeen kaikki "aktiivisen" lyijykynätaiteilukauteni teokset, joten voin vaikkapa esitellä net teille. 

Aluksi lähen kuitenki pohojustamaan tätä juttua hieman ja ensimmäisellä kerralla pääsette nauttimaan hieman erilaisesta taiteesta. Mutta asiaan. Se, joka väittää, että minä osaan piirtää, puhuu läpiä päähänsä. En minä osaa, en suinkaan. Ihimiseni ovat aina vaan suurin piirtein sinne päin, vähän näköisiä ja niitä kaikkia riivaa se vaiva, että niitä pitäisi kattoa hieman vinossa, koska olen piirtänyt net paperille sen olessa hieman kenossa taaksepäin. Jos minulle annetaan tyhyjä paperi, en välttämättä saa mitään aikaiseksi. Mallista voin kopijoida, sehän on vaan näkemänsä siirtämistä paperille, mutta oma tuottaminen on aikalailla nolla. Eli siis, minä osaan jäljentää. Laittaa paperille viivoja niin, että niistä syntyy järkevä kokonaisuus. Kai se on taito sekin.

Oon aina tykännyt piirtää. Tykkäsin siitä jopa niin palijon, että tarina tietää kertoa minun laittaneen pienenä kamarin seinät uusiksi ja ko äiti on sitten kauhistellut tapetteihin syntynyttä taidetta, minä oon kuulemma vaan ilimottanu "Mutta äiti, minusta tämä on näin palijon parempi!". Iskä kutsui näitä meikäläisen pääjalakasia hemmoja hattivateiksi. Kuusivuotiaana oon ilimottanu, että minusta tulee isona taiteilija. Mitä se sitten ikinä meinaakaan. No, niin taiteellinen en oo, että oisin tämän toteuttanu, mutta ehkä oon henkisesti taiteilija? Itte tekeminen ja luominen on edelleen kivaa hommaa. Kun tulin isommaksi, jossain vaiheessa päätin varmaankin, että en osaa piirtää. Tätä kesti kauan, enkä varmaan koulun kuvaamataidon tunteja lukuunottamatta pahemmin piirrellytkään. Sen sijaan innostuin maalaamisesta. Maalasin öljyväreillä ja vesiväritkin olisi olleet ihanat, mutta ah niin vaikiat. Tätä kesti jonkin tovin. Sain aikaiseksi jotain ja kävin muutamilla kansalaisopiston kursseilla maalaamassa. Aikuisten ryhmän vetäjä oli kuitenkin niin erikoinen tyyppi, että innostus maalaamiseen lopahti ja nykyään en ole koskenut öljyväreihin moneen vuoteen. Tässä vaiheessa myös valokuvaaminen alako vallata alaa näiltä hommilta ja ensimmäisen digikamerani taisin ostaakin niihin aikoihin, ko olin menossa yläasteelle. 

Viisitoistavuotiaana sitten jostain syystä päätin, että haluan kokeilla piirtämistä lyijykynällä. Oletukseni oli, etten osaa. Ensimmäiset harjoitelmani tein ruutupaperille. Kas kummaa, aivan yllättäen sain tehtyä jotain, mikä muistutti etäisesti esikuvaansa. Tästä sisuuntuneena piirsin lisää, ja yhtäkkiä huomasin, että se onnistuu mainiosti. Vetäisin tällaisen kyvyn ikään kuin hatusta. Yhtenä päivänä vaan päätin alakaa piirtämään ja seuraavana osasin. 

Hirveästi en ole koskaan reenannut. En ole piirtänyt tavoitteenani tulla paremmaksi. Olen vaan piirtänyt, jos siltä tuntuu, ja se näkyy tuotteliaisuudessani. Nykyisin saattaa mennä vuosi, etten piirrä yhtään ainuttakaan kuvaa, kunnes sitten iskee pakottava tarve piirtää jotain. Sitten ko saan tämän tarpeen täytettyä, voin aivan hyvin olla seuraavan määrittelemättömän ajan tyytyväisenä. Tai saatan piirtää lisää seuraavana päivänä. Tämä on hyvin kausittaista. Kun piirrän, piirrän usiamman tunnin putkeen. Ja se on aivan käsittämättömän mukavaa, koukuttavaa ja euforista. Joskus piirrän jotain jonkun pyynnöstä, mutta en koskaan niin, että tuntisin pakkoa piirtää. 

Lopuksi taidenäyttelyn osa yksi; lapsuuden kaihoja.

Minusta näissä on kyllä jotain käsittämätöntä svengiä, ei ihime että halusin tehä näitä seinät täyteen. Ihan ovat näköisiä! Huomatkaa sitä paitsi se, että toisella hyyppärillä on käjet, nenä ja suukin.

Tukka pystyssä ja elämä eessä. Piirtämisen liittyvistä oivaltamisen hetkistä on suurin ollut se, kun tajusin, että ihimisen käjet voi piirtää myös suoraan alaspäin, eikä niiden  tarvitse aina sojottaa sivuille. Näillä kavereilla niitä käsiä ei tosin ole vielä ollenkaan.

Kuusivuotiaana en vielä ihan osannut kirjoittaa omaa nimeäni, enkä ikääkään, mutta osasin esittää näin taiteellisen näkemyksen kukkaniitystä.

Pidän sinusta, siinä kaikki.

Ihan ensiksi pakko avautua siitä, että hitot jostain paremmasta luonnonvalosta, totta kai tänään on ollu semmone harmaa ja pimiä päivä koko päivän. Koska ilima oli harvinaisen kakka (ei mitään komiaa auringonpaistetta, mistä haaveilin), oon pysytelly lähinnä sisätiloissa koko päivän, jos pyykkituvalla ja roskiskatoksella käymistä ei lasketa. Pyykinpesupäivä muuttui astetta jännemmäksi ko oisin laittanu omaan koneeseen pyykit pyörimään. Siinä vaiheessa ko väänsin hanan auki, alako allaskaapissa suihkuta vettä. Vedenottoletku vuotaa jostain syystä ja jäi se pyykinpesu tuolla koneella haaveeksi, koska meikän jakoavain on toki liian pieni, että sillä saisi nuita muttereita kiristeltyä. Mies korjatkoon, en itte jaksa setviä missä vika ko ei ole kerta pakko. :D Sen sijaan varasin sitten kahen tunnin pyykkivuoron tuolta pyykkituvasta ja pyöräytin kaikki pyykit sitten siellä.

Oon saanu fiksailtua paikat semmoseen kondikseen, että otin sitten muutaman foton sen kunniaksi! Ja koska minuun iski joku kollaasimania, kokosin niistä kuvista tämmösiä kokonaisuuksia Picasalla:

Makkari, huomaa ysärinurkkaus eli Nintendo

Olohuone ja keittiönpöytä

Keittiö

Kylyppäri ja sauna

Ja koska tällä Bloggerilla näitä mielenhäiriöitä riittää, en saa nyt lisättyä tekstiä tuonne kuvien väliin, mutta näillä mennään! Halusin tehä nuot kollaasit lähinnä sen takia, että niissä näkyy kivasti nuita värimaailmoja, ei niinkään tarkkoja yksityiskohtia. Siksi nostankin tuosta vielä valikoituja yksityiskohtia esille. Mikään valtava tämä asunto ei tosiaan ole, mutta meille ihan passeli, ko en tykkää turhista siivottavista neliöistä. Toki makkari oisi voinu olla ihan hiukkapiukkasen isompi, samoin ehkä kylyppäri, muttako tässä asunnossa on muuten kaikki niin kohillaan ko vaan olla ja voi, niin en viitti valittaa.

 

Lähetään liikkeelle vaikka makkarista. Kuten ehkä ootte huomannu, meikäläisellä ei oo ollu tapana keksiä pyörää uuestaan, vaan hyödynnän toimivaa ideaa monesti useassa eri paikkaa. Ja näin tämän makkarin taulun kohallakin, tehtyäni siitä tuon bannerin tänne blogiin minulle tuli vahava visio sisustustaulusta ja nimenomaan moniosaisena ja makkarin seinällä, sängyn ylipuolella. Heti sellaisen tilasinkin, ko tämä uusi asunto vahvistui. Tykkään tuosta niinkö pölijä, Ifolorin sisustustaulut tarjoavat tämmöselle valokuvausihimiselle niinkö meisi hirviästi mahollisuuksia. Kuvahan on tosiaan ihan omani, värriöläinen mäntyvanahus viime juhannukselta. Sänky on miehen, samoin yöpöy'ät ja tykkään niistäki kyllä palijon. Samoin päiväpeitto on ukkelin peruja, väri sattui mätsäämään juuri sopivasti niihin harmaanmustiin karvalankamattoihin, joita meikäläisellä on se kaksi kappaletta, mutta joita olen pitänyt yhtenä kokonaisuutena lattialla. Voisi kait sanoa, että kävi tuuri, tähän makkariin ko tarttee tosiaan myös mattoja kaksin kappalein. Tyynyt on vanahat tutut.

Tuon taulun kautta rakentui oikiastaan koko makkarin sisustus, nämät lamput löy'ettiin Kodin Ykkösestä. Tarjoushinta 20 euroa kipale, joten ei kirpaissut niin kovasti ostaa kahta kappaletta. Alunperin oltiin aateltu ostaa meikän vanahalle yöpöy'än lampulle toinen samanmoinen kaveriksi, muttako Prismasta ei kyseistä lamppua saanutkaan enää ko valakosella varjostimella, päädyttiin sitten näihin. Samanhenkiset niinkö tuo taulu, vaikka näissähän onkin kyllä selevästi jonku lehtipuun oksia. :) Sattumoisin nuita vihireitä Prisman tuikkukuppejaki oli kaks, joten nakkasin net tuonne makkarin yöpöy'ille. Saa nähä ettivätkö vielä uuen paikan. Myös peili on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa tuolla makkarissa, kunnes saahaan laitettua se seinälle, jonnekin eteiseen varmaan. Tai sitten se saa jäähä tuonne ja laitan tuonne eteiseen muutaman palan palapeiliä.

Myös heti ko kuulin, että minulla on tulevaisuuessa asunnossani kamari, tiesin minkä verhon haluan sinne. Avocadon vihiriä (tai jotain sinnepäin?) Kelohonka-verho Vallilalta. Makkarin ikkuna on onneksi niin pieni ja tuo verho niin iso, että sen peittämiseen riittää yksi kappale tuota verhoa, se ko on kyllä melekeen hinnalla pilattu. Mutta tuonne ei onneksi kahta nuita tosiaan ees mahtuisi. Halutessaan tuon yhen verhon voisi jakaa kaheksi, mutta en onneksi omista ompelukonetta. Ei varmaan tartte olla Einstein huomatakseen, että luonto on lähellä meikäläisen sydäntä sisustamisessakin, samoin omaleimaisuus. Vaikka tuo Vallilan verho ei kai kauhian omaleimainen olekaan. Tuossa verhon eessä on myös sitten tosiaan se meijän Nintendo-nurkkaus, joka on vähän kompromissi tällä hetkellä, mutta koska välttelen uuen ostamista viimiseen asti, saa se vanaha taso olla siellä nyt ainaki toistaiseksi. Se on vähän turhan iso (ja telekkari taas vähän turhan pieni), mutta katsotaan jos joskus kävelee vastaan vähän isompi kuvaputkitelekkari Nintendoa varten. Semmone valtava meillä on tuolla varastossa menossa elektroniikkaromun keräykseen, toimiva veheje (tosin kaukosää'in on Sallassa :D) mutta meille yksinkertaisesti aivan liian iso tuonne makkariin. 

Näiden kuvien järjestys ei nyt oo mitenkään kauhian looginen, mutta ko en jaksa taaskaan alakaa tapella Bloggerin kans, niin mennään näin. Marilyn on nyt päässy oikeen kunniapaikalle olokkarin seinälle. Tuossa kohin sattui olemaan koukku valamiina, niin ei tarttenu alakaa tehä uusia reikiä seinäänkään. Vanaha yöpöy'än lamppu pääsi tuonne tason päälle, muuten jutut on tuossa hyllykössä aika samalla lailla ko ennenki, enkä sitä jaksanukaan kovin tarkkaan alakaa kuvailla. Telekkarin ja tv-tason sekä laatikoston lisäksi tuo on ainut säilytyskaluste tässä olokkarissa, enkä haluakaan tänne kyllä yhtään mitään lisää. Tosin stereot on lattialla, mutta net nyt onki niin rumat, ettei ne kovin suurta huomiota ansaitsekaan. Siivousta net kyllä vähän haittaa, mutta katomma, jos keksimmä jonku ratkaisun. En kuitenkaan halua niitä tuohon ikkunalau'an eteen.

Keittiönpyö'älle meni Persemaalle aikanaan ostettu pöytäliina ja sieltä löysivät paikkansa myös kokoelma lahajaksi saatuja Kastehelemi-tuikkukippoja sekä pari isompaa kynttälää. Kyllä, kynttilöitä ei voi olla liikaa! Nytkin olen sytytellyt net kaikki ja fiilistelen täällä ko oottelen Marjuskaa saunomaan meikän kans. 

Tämä on ehottomasti meijän ylypeys, miehekkeen keinutuoli. Ollaan vissiin henkisesti jo elämän ehtoopuolella, mutta tämä on minusta ihan huippu. :D Jos tuota ei olis, oisin ostanu varmaan säkkituolin, mikä edustanee taas sitten varmaan ihan toista ääripäätä. Tosin mies sanoi tuossa, että siltä löytyy myös oranssi puhallettava nojatuoli (mietin kyllä välillä, että näinköhän unta koko asiasta, ko puhuttiin Emmiksen kans minun edesmenneestä PINKSUSTA puhallettavasta nojatuolista :D), että seki vois olla aika kova sana! Keinutuoli-raukka vaan joutuu nyt kiikkumaan kyllä vähän liian pienen matonkappaleen päällä, mutta on vaihtoehot tällä hetkellä vähän vähissä. Olokkarin verhot on samat vanahat, mitäpä sitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Soffalla on myös entuuestaan tutut elementit, mutta otin net mukaan tähän, koska net edustaa sitä väripuolta täällä ja vähän kyllä rikkoo semmosta vihiriäsinistä linijaa, mikä ei taas toisaalta haittaa meikäläistä kyllä yhtään. Tähän sohovalle ei palijon isompia tyynyjä vois laittaakaan, nuita on kivasti kaks ja punainen viltti on ihan ehoton niihin päiviin ko haluaa käpertyä nauttimaan olosta sohovan nurkkaan. Taustalla näkyy muuten toinen ovi makkariin. Kyllä, sinne on molemmille omat sisäänkäynnit, omat puolet ja jopa kattolamput (jokka ei oo siis vielä tullu, vaikka sellaiset on Kodin Ykkösestä varattu), että sittenkö alakaa vituttaa niin rakentaa vaan väliin seinän ja on ihan omat huoneet. :D Tosin J saa ikkunan ja Nintendon ja minä peilin ja vaatekaapit sitten.

Keittiön pöy'än päädyssä on vanaha tuttu juttu sielläkin. Pääosin tämän kämpän sisustus toki onki tuttua ja vanahaa, mutta oon kuitenki halunnu tehä asioita hieman uusilla otteilla. Seinällä onki nyt vaan enemmän semmosia minun ja armaan elämään yhessä liittyviä juttuja ja sitten toki omia valokuvauksellisia suosikkeja. Tärkeitä asioita. Halusin asetella nuot kuvat niin, että niissä ois vaihtelevaa rytmiä, mutta jonku verran rytmiä kuitenkin. Halusin niistä myös epäsymmetrisen kokonaisuu'en, jota voi tarvittaessa vähän täy'entää uusillaki kuvilla. Keittiön pöytää voi myös halutessaan kääntää, ja kuvat on laitettu niin, ettei niitä tarvi muutella vaikka järjestystä vähän vaihtaiski.

Tässä näkyyki tuo meijän pöytä vielä vähän paremmin. Se pinta ja maalaus ei tässä nyt ehkä nouse niin hirviästi esille, mutta on tosiaan semmone vähän epätasanen ja rosonen, ko täy'ellinen on tylsää. :) Pirtin pöy'än oon halunnu keittiööni oikiastaan aina ja se, että miehellä oli entuuestaan myös tämmönen, ei tietenkään ollu mitenkään paska juttu. Rahaa meni siis vaan maalausvehkeitten hommaamiseen.

Olokkarin matossa värit on aivan ihanat (kiitos mummo ko oot teheny niin komeita räsymattoja) mutta se on vaan auttamatta liian pieni tähän. Harmiku näitä ei ole kahta. Toistaiseksi se tässä keskellä lattiaa nyt kuitenki on, kunnes ehkä hommaan jostaki isomman maton tuohon ja siirrän tuon sivummas. Räsymattojahan mulla on ollut jo ennestäänkin. Ehkä äiti minut tästä pinteestä pelastaa löytämällä jonku aarteen tähän, tai sitten on pakko lähtiä ostamaan mattoa (eeeeh...) No mutta, kattellaan, silimä on jo tottunu tuohon liian pieneen tuossa, niin eipä tässä jaksa hätäillä. :)

Jääkaapin oveen olen kerännyt aarteita. Suklaamagneetin oon saanu Lennulta, kuvassa on meisi ja mahottoman komiat kumisaappaat vuosimallia yheksänkymmentä-jotain, kortti on Booginalta ja sitten on tuo mettästysaiheinen aina yhtä kuvaava sarjakuva (vaikka meillä se onki varmaan minä joka sinne mettälle lähteepi ;) ), nallemagneetti ja piktokuva onnellisista köllyköistä. Ennen tähän porukkaan kuulu myös "Minne katosivat miehet?" -lehtinen, mutta koska sei oo enää hukassa, ei tartte huu'ella kadonneitten perään. :)

Keittiössä on ihana pikkuikkuna, jonka väliin menivät kivasti nuot meikän limukkatölökit. Äiskän tekemä pöytäliinä (samaa sarjaa makkarin tyynynpäällisten kans, Marimekon kangas, pitää aina muistaa mainita ko äiti teki net meikälle ja ilimotti, että nyt saat sinäki leuhkia Marimekon lattiatyynyllä ja kankailla! :D) ja hedelmälautasen banaanit on paketissa, ko Prisman chiquita-banskuissa oli TAAS banaanikärpäsiä. Prkl. Lidlin banaanit kunniaan, niissä ei ole ollu vielä kertaakaan.

Ja keittiössä vallitsevat värithän on siis ruskiaa ja harmaata. Ekan kerran ko näin keittiön, mietin ettei oo yhtään meikän värit, mutta sittenkö kannoin muuttolaatikot tänne, mietin että höpöhöpö, tämähän on just meikän värinen. Vaikka meikän leivänpaahin ja blenderi onki punaiset. Pääasia, ettei kaapinovet ja tasot oo valakoset, koska net on ihan helevetistä keittiössä, joka ikinen paska näkyy kilometrin päähän ja esimerkiksi mausteet värjää valakosen tason saman tien. Vesihana on muuten ihan sikahieno ja tiskikone maailman paras keksintö, lähtee kahavikupeistaki pinttymät ko saa pestä net käsin tiskaamisen sijaan koneessa. :)

Ja sitten on minun sisustuksen ylypeys, niin last seasonia että se on jo uutta, nimittäin laavalamppu. :D Päätyi pitkällisen pohdinnan jäläkeen keittiöön tunnelmanluojaksi.

Kylyppäristä en hirviästi jaksanu ottaa kuvia, enkä saunasta, ko siellä ei oikiastaan ole mitään ihimeellistä. Värimaailma on samaa harmaata ja ruskiaa ja jatkettiin sitä tekstiileissäki ja ostettiin toinen ihanan pehemiä matto kylyppäriin. 

Suihkuverho on vanha tuttu ja mätsää värien puolesta myöskin kylyppäriin niinkö nyrkki silimään. Myös vanaha matto on ovensuussa, että siihen saa kuivata jalat ko tulee saunasta. 

Siinäpä se! Hirviä rupiama, Marjuskaki tuli just sopivasti niin rupian seurustelemaan, mukavaa lauantain jatkoa kaikille.

Trust me, I'll never let you down.

Perjantaita kaikille! 

Oon tässä ollu pari päivää niin touhuissani, ettei oo joutanu kirjotella. Siispä ajattelinki nyt ryhistäytyä ja perjantain kunniaksi paljastaa vähän kuivakuppaustuloksia! Jee, kaikilla jänskättää niin palijon, ettei mitään rajaa... Oon viime perjantaista asti siis joka päivä suorittanu tuon imuuttelun lukuunottamatta eilistä, ko käytiin semmone reilu 21 kilsan pyörälenkki iltasesta ja sen jäläkeen tuli sitten niin väsy ja migreenikohtaus niska-hartiajumin seuraksena, joten kuppailu jäi eilen välistä. Ja ennenkö ko ilimotan viikon tulokset, haluan painottaa, että oon tämän viikon aikana myös polokenu kolome kertaa lipastolle ja takaisin (3x16km), käyny lenkillä ja jumpannu, sekä syöny mahollisimman terveellisesti. Eli tuo kuppien kans imuuttelu ja runsas vedenjuonti on ollu vaan yksi osa-alue tässä kokonaisuu'essa. Mutta nyt painoon ja mittoihin:

Paino: 53,0 kg 51,9 kg !!

Lantio: 86 cm 84 cm
Vyötärö: 65 cm 63 cm

Rinnan alta: 75 cm 74 cm

Reidet: 55 cm vas. 52,5 cm, oik. 53,5 cm (eripari reidet :D)

Eli kyllä, onhan niitä kiloja ja senttejä lähteny ja se on ihan silimämääräisesti huomattavissa, ko olin viime perjantaina ihan turvoksissa. Mutta, läskiä net lähteneet 1,1 kiloa ja 9 senttiä (laskinko oikein??) ei valitettavasti ole, vaan ihan puhtaasti nesteitä. Mutta hyvä näinkin. Turvotukseni alla olin siis suurin piirtein niissä mitoissa, minkä kesän alussa saavutin. Silimämääräisesti en pakaroissa tai reisissa ole vielä huomannu suurempaa eroa, ko se kakkostyypin selluliitti luultavasti istuu hieman tiukemmassa, mutta ykkönen on kyllä ihan varmasti ollu vähenemään päin.

Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin. 

Ruokavaliossani oon suosinu naudanjauhelihaa, kanaa, kesäkurpitsaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, sipulia, persikoita, banaania, kiiwejä, puolukoita, pinaattia, tonnikalaa, kananmunia, rahkaa, 2 % raejuustoa, 5% Polar-juustoa tai Aamupalaa, rasvatonta maitoa, pakuriteetä/vihiriää teetä, riisikakkuja, kaurahiutaleita, kaurarieskaa, kalkkunaleikkeleitä, soijajogurttia, erilaisia siemeniä sekä pähkinöitä ja goji-marjoja. Ainaski. 

Syön noin kolomen tunnin välein ja leipää oon pyrkiny syömään mahdollisimman vähän. Muutenki annokset koostuu lähinnä lihasta, kasviksista ja maitotuotteista, pastaa/riisiä/perunaa en oo pahemmin syöny. Poislukien toki lipaston, jossa gluteeniton ruoka tarjosi viimeksi pastavuokaa. Yliopiston lounas on aina vähän kompromissi. Kahavia oon juonu lähes ainuastaan aamulla, muuten tulee veettyä pitkin päivää teetä. Ja aika palijon vettä. 

Aamupalaksi oon vetäny joko perinteistä kaurapuuroa raejuustolla ja lisukkeilla, tuorepuuroa tai banaanilättyjä. Tuorepuuron saa kätevästi tehtyä edellisenä iltana oottamaan aamua (tosin kylymää puuroa on vähän outo syyä aamupalaksi :D) ja nuot banaanilätyt tuo vähän vaihtelua ainaiseen puuroon. Ja ovat tosi hyviä!

Tuorepuuron resepti:

1 dl kaurahiutaleita

1 dl maitoa/vettä/soijamaitoa

0,5-1 dl rahkaa/luonnonjogurttia

2-3 rkl marjoja/pähkinöitä/siemeniä

Nämät vaan kannelliseen rasiaan sekaisin ja yöksi jääkaappiin.

Banaanilätyt (tällä ohjeella kaksi isoa, yksi riittää ainaki itelle mainiosti aamupalaksi)

3 kananmunaa (jos tekee usiammin ko kerran viikkoon, kantsii jättää keltuaiset veke)

1 banaani

½ tl leivinjauhetta

kanelia

Hurauta tehosekoittimessa tai käsin tasaiseksi taikinaksi, paista pannulla tilkassa öljyä. Ite laitan lisukkeeksi raejuustoa ja lorauksen vaniljasoijajogurttia. Vaniljasoijajogurtilla on myös hyvä maustaa vaikka iltapalarahka, tämän hetkinen suosikkini on rahka vaniljasoijajogurtilla, raejuustolla ja kanelilla. Banaanilätyn kans marjat maistuu varmasti varsin hyvin, itte oottelen, että saan muuton myötä tuotua pakkaseen marjoja kotua. Puolukkaanki pitäisi ehtiä jossain välissä...

Ekan herkkupäivän oon aatellu pitää myös sitten muuton yhtey'essä, siihen asti jatkuu myös tämä tolokuton pyöräily. Ainakaan toistaiseksi ei ole ollu mitään kauheita kiusauksia syyä jotain epäterveellistä, mitä nyt se ko äijä paisteli tuossa yksi ilta pakastepitsaa työyön ja nukutun päivän jäläkeen iltapalaksi. Kovasti oisi teheny mieli haukata pala siitä ihanasta rasvaisesta kinkku-salami-pepperoni -hässäkästä, mutta päätin sitten olla tiukkana ja maistamatta palaakaan. Tuntuu aika hyvin siltä, että aineenvaihdunta pelaa ja näläkä alakaa kurnia siinä kolomen tunnin välein, vaikka aluksi tuntui, ettei kolomen tunnin päästä ole ollenkaan vielä näläkä. Muutenki olo on hyvä, näläkää ei oo tarttenu kärsiä ja pahemmin ei oo vatsa kipuillu tai turvotellu. Gluteiiniton ruokavalioki tuntuu passaavan varsin hyvin, sillä gluteeniton pastavuoka ei aiheuttanu samanlaista oireilua, minkä tavallinen ois teheny.

Kaikenkaikkiaan fiilis on siis varsin hyvä ja näillä eväillä on hyvä mennä etiäpäin!

I'm going through changes.

Huh! Tämän syksyn ensimmäinen lipastopäivä ja myöskin hikinen polokeminen sinne ja takaisin takana. Meikän aineenvaihdunta on kyllä varmaan vähän buustissa ko tuntuu, että tätä hikeä irtoaa aivan litratolokulla. Ei puhettakaan, että normaalivaatteissa pyöräilis. 

Ruotsin kurssiin oli onneksi ihan kevyt lasku, ehkäpä siitäki seleviää hengissä. Hommaa kyllä varmaan riittää ja suulliset esitykset vähän jänskättää ottaen huomioon tämän meikän "Hej, jag heter Annariika!" -tasoisen ruotsini. Mutta ehkäpä net unohtuneet asiat alakaa kurssin myötä muistua mieleen. Kävin myös hakemassa opiskelijakorttiin uuen tarran OYY:n toimistolta, kalenterit ei olleet vielä tulleet (yhyy, en pääse täyttelemään luentoja värikoodattuna kalenteriin!) Käytiin lounaalla salaattibaarissa ja sitten polokasinki takasin kämpille. Huomenna terapia-info iltapäivästä, saa nähä mitä siellä seleviää. Ja sitten keskiviikkona vielä ruotsia ja meikän syksyn eka viikko on varmaankin siinä. Aamukasin ruotsit alakaaki onneksi vasta puoli yheksältä, joten keskiviikkoisin ei oo pakko nousta ihan niin aikasin, ko alunperin luulin.

Ei mikään hirviä alotus kyllä (tai no, riippuu siitä huomisesta varmaan aika pitkälle), paitsi että ko viimiset pari päivää on ollu mahtavan aurinkoinen keli, niin tänään totta kai sato sitten heti aamusta vettä. Tyypillistä. Plus että tuolla välillä oleva tieremppa ahistaa suuresti meikän hermoja, pitänee jatkossa kiertää se, ko kaivinkoneitten ja kuorma-autojen välissä pujottelu ei oo meikän juttu. Varmaan onnistun eksymään Tuirassa. :D Pikkusen myös ketuttaa se, että tosiaan yhen luennon takia pitää polokia se vajaa kasi sinne ja takaisin. No, jos ottais kuntoilun kannalta. NIINPÄ NIIN, NIMENOMAAN. 

Pääsimmekin tästä aiheeseen nimeltä uusi elämä ja dieetti. Oon joo ottanu fotoja, mittonu ja punninnu itteni, koska homma alako virallisesti eilen, mutta net kuvat oli niin hardcorea, että julukasen net täällä ehkä sitten, jos on jotain mihin vertailla niitä. :D Nolot mahamakkarat! Kuivakuppailussa otin varaslähön ja alotin sen jo viime perjantaina ja täytyy kyllä sanoa, että ainaki ilimeisesti nesteet on lähteny liikkeelle jatkuvasta vessassa ramppaamisesta päätellen, lauantaina erehyin kiduttamaan itteäni aika illasta ja vietinki seuraavan yön heräillen valehtelematta varmaan puolen tunnin välein jäätävään vessahätään. Ja mitä siihen kidutukseen itteensä tulee, niin ei se nyt niin kauhiaa kidutusta ole, aluksi tuntu, että pitää huutaa ääneen reisiä imuutellessa mutta nyt tuntuu enää lähinnä siltä, että se tehoaa (toivottavasti!) Hiki valuu ja janottaa, joten toivottavasti jotain tapahtuu. Mitään konkreettista en sinänsä oo huomannu vielä, paitsi että iho tuntuu siliämmältä ja on kosketusarempi (pakarat huutaa hallelujaa polokiessa).

Voisin kait minä laittaa tähän kuitenki painon ja net mitat, jokka mittasin lauantaina (toimittajan huom. rullamitalla, pitäisi ostaa mittanauha!)

Paino: 53,0 kg (sunnuntaiaamuna 52,5 kg, varmaan liukenin yön aikana puoli kiloa nesteitä, tai siltä se ainaki tuntu :D) jonneki nuille huudeille se nyt varmaan sijottuu.

Lantio: 86 cm
Vyötärö: 65 cm

Rinnan alta: 75 cm

Reidet: 55 cm 

Kaikkialla muualla, paitsi ehkä rinnan alla, on nuin viisi senttiä ylimääräistä, ja se on kyllä erittäin pätevien ja ammattitaitoisten tutkimuksieni mukaan puhasta löllöä. :D En muista valitinko jo, mutta tajusin tuossa äsken keränneeni takaisin net pari ylimääräistä kiloa, jotka kesän alussa nitistin pois. Toki net voi olla nesteitäkin aika pitkälle, joten olen kohtuullisen positiivisella mielellä. Eniten kuitenkin masensi tajuta meikän takapuolen alennustila, sekä se, että meisin juoksutrikoot ei mahtunu päälle. Tai mahtuhan net toki, mutta keskivartalosta kiristäen ja sen näkösenä, että net on liian pienet. Kuten myös suurin osa muistakin omistamistani housuista. Ja onko se nyt mikään ihime, jos normaaliin on tullut lisää se about viis senttiä. Mutta näistä ylimääräsistä senteistähän met pyrimmä nyt eroon.

Ruoaksi väsäsin muuten eilen tätä kesäkurpitsalasagnea (kattavat ohojeet ja kuvat löytyy linkin takaa, en jaksa alakaa keksiä pyörää uuestaan) ja täytyy sanoa, että se oli kyllä tosi hyvää. Suosittelen lämpimästi. MUTTA nyt lopetan tämän löpöttelyn tältä erää ja alan tiskaamaan ja touhuilemaan.

Dance for your man if you care.

Ihanan aurinkoista päivää kaikille! No olipas ällöpirtiä alotus. Oikiasti en tiiä onko tämä aamu nyt ollu niin kauhian kiva ko oon tänään heränny siihen, että selekää vihiloo säännöllisin väliajoin ja oon ettiny selän hierontaan käyttämiäni tennispalloja sukkahousun sisällä koko aamun löytämättä niitä. 

Ulukona on kuitenki niin komia ilima, että ei yksinkertaisesti voi olla pahalla päällä ko on juonut aamukahavit ja syöny aamupalan kuistilla auringonpaisteessa samalla ko lukee päivän lehtiä. :)

Nyt istun juomassa pakuriteetä, jota tilasin kokeilumielessä Hyvinvoinnin tavaratalosta. Ei tämä ollenkaan pahaa oo, päin vastoin, ei oikiastaan maistu juuri miltään! Oon jo pitemmän aikaa halunnu ottaa pakuriteen kokeiluun, ko kaikki ympärillä on kehuneet sitä niin kovasti, mutta oon yksinkertaisesti ollu liian laiska tekemään asialle mitään. Kaikista pakurin väitetyistä terveyshyödyistä voitte googlailla ite jos kiinnostaa, en jaksa tässä alakaa listata niitä, ko niitä oli aika pitkä pätkä. Vaikka multa mettätalousinsinööri talou'esta löytyykin (ja metsurikin), niin päädyin silti hieman helepompaan vaihtoehtoon hankkia pakuria luettuani siitä, kuinka kova homma pakuri on käsitellä nautittavaan muotoon. Pakurihan on siis koivun pinnalla kasvavan sienen muodostama kääpä, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Jatkossa ostan varmaan purkin valamista pakurijauhetta, tulee luultavasti halavemmaksi ja on riittoisampaa ko tämä pussitee. Tosin tämä oli kyllä jo nelijäs kupillinen teetä tuosta samasta pussista, joten teepusseja ei kannate heittää roskiin yhen käyttökerran jäläkeen, vaan käyttää niin kauan ko väriä irtoaa.

Syksyn uusia tuulia silimällä pitäen tilasin samaisesta Hyvinvoinnin tavaratalosta myös Valmarinia, joka on tarkoitettu kai kehon happo-emäs tasapainon ylläpitoon? Tiiä häntä, mutta minulla se vaikuttaa närästykseen ja vattan väänteisiin (juurikin luultavasti neutralisoimalla nuita liiallisia happoja?) Ja viimeisimpänä, vaan en suinkaan vähäisimpänä, tilasin myös itelleni kuivakuppauskupit.

Ikisinkun ja Hikikinkun Jennyn innoittamana aloin suunnitella kuivakuppauskuppien hankkimista jo viime keväänä, koska kuten varmaan lähes kaikki naiset, minäkin kärsin siitä kosmeettisesta selluliitistä. Luullakseni opiskelujen ja bussilla kulukemisen myötä runsastuneen istumisen myötä ja toisaalta juoksemisen lopettamisen takia se on viime aikoina ollut lisääntymään päin tuolla meikäläisen reisissä ja kovasti palijon haluan siitä eroon. Lisäksi minulla on aina ollut se mahamakkara, josta jo aiemmin avauduinkin ja myös siihen aijon nuita ruveta testaamaan. 

Ja tokihan näillä voi myös lievittää erinäisiä lihaksien kiputiloja. Pitäisikin itte asiassa iskiä kuppi kiinni selekään ja kattoa auttaisiko se tähän särkyyn ko en tennispallohierontaa voi sattuneesta syystä ittelleni antaa... 

Kuivakuppauksen kautta päästäänkin siihen päivän pääaiheeseen, joka oli net syksyiset muutoksen tuulet. Oon koko kesän pohtinut näitä juttuja ja tullut siihen lopputulokseen, että ensinäkin meikäläinen siirtyy syksyn myötä ja syyskuun alusta kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota, koska vatsa on ollut taas pitkin kesää ihan mahoton ja vaikka minulta on se keliakia pois sulijettu, eikä oireet siihen varsinaisesti ees viittaakaan, vaan ärtyneen suolen oireyhtymään, on siinäkin suositeltavaa välttää kotimaisista viljoista vehnää, ruista ja ohraa. Kovin mielelläni en tätä päätöstä tee ja tosiaan pitkään olen tätä miettinyt, mutta jos se vaan helepotusta tuo tähän ainaiseen turvotukseen ja huonovointisuuteen, niin kaipa sitä on kokeiltava. Meisillähän on jo toki ennestään pitkä listä niitä ruoka-aineita, joita tulisi vältellä, ko net aiheuttaa naamatonta tuskailua tuon mahan kanssa (esim. sienet! voi vittu) ja löytyypi tuolta taskusta myös se laktoosi-intoleranssi. Joka on näin 23-vuotiaana alakanu ensimmäisen kerran oireilla niin, etten voi syyä enää ees tavallista jäätelöä! Koskaan ennen jäätelö ei ole aiheuttanu minkäänlaisia oireita, paitsi nyt. 

No, heleppo lopettaa jäätelön syöminen ko niitä vähälaktoosisia tai laktoosittomia vaihtoehtoja on niin vähän. Paitsi jos tekee jäätelöä itte, niinkö minä tein, kröhöm. 

Tästä pääsemmekin taas sitten siihen, että ruokavalion muutoksen myötä aijon haastaa itteni myös muutenkin eräänlaisen dieetin tiimoilta. Eli syyskuun alusta alakaen aijon myös olla syömättä herkkuja ainakin vuojen loppuun asti ja pyrkiä syömään muutenkin mahollisimman järkevästi ja terveellisesti. Ja mikä tärkeintä, myös alakoholi on pannassa vuojen loppuun asti. Koska ajatuksena olisi saaha muutama kilo pois eli rasva tirisemään, yhdistyy tähän luonnollisesti riittävä määrä monipuolista liikuntaa, eli jotain aerobista, mutta myös kuntosaliharjoittelu, jotta lopputulema olisi hoikka ja kiintiä, eikä hoikka ja löysä, kuten nyt. Ja tietenki tuo jo aiemmin mainittu kuivakuppaus, johon on luonnollisesti suotavaa yhistää terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta, sekä veen juominen.

Koska elämän ei kuitenkaan pijä olla liian vakavaa ja tarkoitus olisi, että edelleen tulevaisuuessa pystyisin silloin tällöin herkuttelemaan hyvällä omalla tunnolla ja nauttimaan myös alkoholia, on suunnitelmaan sisällytetty etukäteen muutama porsaanreikä. Herkuttelu ja alakoholin nauttiminen on sallittua lokakuussa Leenan synttäreitten tiimoilta,  jolloin mennään kattomaan PMMP:n keikkaa. Tämä siksi, että kyseinen tapahtuma on kirjattu kalenteriin jo ennen tämän suunnitelman ideoimista ja muutenkin. Lisäksi jouluaattona on oikeus syödä hyvin ja nauttia alakoholia ja miehekkeellä on kalenterissa yksi poikien reissu, jolla kalijan nauttiminen on sallittua. Lisäksi ajattelin, että sitten ko korkataan meijän oma, uusi sauna, on lupa juua yhdet saunaoluet. Muuten olisi kuitenki tarkotus piettää korkki kiinni. Ja herkuttelu ei tietenkään ole täysin kielletty, vaan tarkoitus olisi pyrkiä tekemään järkeviä valintoja. Mies on myös tosiaan lupautunut mukaan tähän juttuun ainakin alustavasti, mistä on varmasti suunnattomasti hyötyä. Toki se tekee sitten itte kuitenki lopulliset valintansa, mutta ei ainakaan houkuttele minua pahoille teille. :D

Nyt oonki sitten ihan hyvällä omalla tunnolla nauttinut niistä pian kielletyistä herkuista, kuten tosiaan siitä kotitekoisesta jäätelöstä, punaviinistä ja mutakakusta.

Vuojen loppuun mennessä jos tosiaan olisi saanut tiristeltyä tuota ylimääräistä pois ja muokattua vähän kroppaa niin olisin enemmän ko tyytyväinen, koska nyt en sitä ole ja haluan saaha liikunnan järkeväksi ja pysyväksi osaksi elämää, kuten se on jo nyt kesällä osittain ollutkin. Haluan myös kokonaisvaltaisesti oman hyvinvoinnin kohilleen ja olla tyytyväinen elämääni myös tällä viimeisellä, hieman klikkaavalla osa-alueella. Niinpä oonki nyt päättäny valittamisen sijaan ryhtyä toimimaan ihan tosissaan, olematta kuitenkaan liian tiukkapipoinen. 

Huh, tulipas siitä taas pitkä sepustus. Mutta jotenki helepottaa ko asiat kirijottaa johonki, ehkä niistä on astetta vaikiampi luistaaki sitten ko on mennyt julukisesti ääneen tämmöstä lupailemaan. :) Aijon toki ottaa myös mitat, painot ja kuvat ennen projektin alakamista ja sen myötä, jotta saisin jotain konkreettisia merkkejä mahollisista tuloksista.

Mutta nyt pitää alakaa touhuilemaan, ohojelmassa ois esimerkiksi lenkkiä koiran kans ja vattujen puhistamista.

Wind of change.

Meikäläisen olo on yhtä autuaan onnellinen ko Ukon, joka nukkuu päikkäreitä. Huolimatta siitä, että selekä kutisee iltasella vattupuskassa vietetyn hetken jäläkeen, oon enemmän ko tyytyväinen. Otsikon mukaisesti on tämä viikonloppu sujunut paitsi rentoillessa ja esimerkiksi uusia maailmanennätyksiä Nintendolla tehtaillen (kolomiloikan maailmanennätys on nyt sitten vajaat kakskytä kaks metriä, keihäässä ei ihan lentäny sata metriä mutta melekeen) sekä mustikoita keräten ja ulukoillen, myös muutoksen tuulia haistellessa ja olen enemmän ko tyytyväinen lopputulemaan. Koska olen tänään köyhtynyt takuuvuokran verran ja solominut sähkösopimusta uuteen paikkaan, voi kai sen hihkasta jo ääneenkin; kyllä, tervetuloa makkari ja sauna, met muutetaan piakoin isompaan kämppään! Mitään sen tarkempia yksityiskohtia en ala tässä jaella, muutako että kämppä on tosiaan saunallinen kaksio ja huipulla sijainnilla, mutta vuokraltaan hyvin kohtuullinen ja kaikin puolin meille passeli. :) Jatkossa saan taittaa lipastomatkat taas polokupyörällä ja muutenki keskustan vilinä ei palijoa vaivaa. Unelmayksilö käveli vastaan melekeen vahingossa. Nykyinen kämppä on sekin ollut ihan unelmayksilö, mutta nyt on aika mennä taas hieman etiäpäin. Sitten joskus ko olen saanut kodin siihen kondikseen, että sitä kelepaa näytellä vähän muillekin, saatatte päästä tekin kurkkimaan. Perheeni laajenee myös, sillä minä ja Urho Galeva Kekkonen, tutummin ja ytimekkäämmin UGK! virallistetaan suhteemme ja mennään naimisiin luultavasti tässä syksyn aikana. Urho siirtynee palavelemaan jatkossa meitä, jotta välimatkojen taittaminen olisi astetta helepompaa.

Muista muutoksen tuulista kirjottelenkin sitten ihan oman juttunsa varmaan, ko tästä tulisi muuten harvinaisen sekava soppa.

Sunnutaina tuli käytyä nauttimassa hieman loppukesän lämpimistä ja hilijalleen pimenevistä illoista Vallovaaran päällä. En ollu paistanu makkaraa luoja ties kuinka pitkään aikaan ja olihan se aika hyvää! Kuukin näyttäytyi ja muutenki rakastan näitä loppukesän ja alakusyksyn värejä sekä tuoksuja. Nytkin on jo ihan pimiää ja täysikuu möllöttää taivaalla, mutta silti päivä oli ihan älyttömän lämmin ja ihanan aurinkoinen. Oisi ollut ihan huippua päästä vesilinnun pyynnin alotukseen jonneki vesistön äärelle ihan jo pelekästään siitä syystä, että sää suosi, mutta ko ei ole sitä haulikkoa vieläkään. No, kaikki ajallaan. 

Eilen käytiin toisen nyppylän päällä, jonne kiikuttiin ihan jalakapatikalla. Otettiin Ukkokin messiin, joka osoitti olevansa kunnon Kukkuran kuningas. Salamivaara eli tutummin Makkaravaara (oikiasti siis ihan vaan Salmivaara :) ) on komia paikka sekin. Kukkuran päältä näkee kauas ja laavulla on hyvä paistaa makkarat ja keitellä päiväkahavit mustikkapiirakan kera. Hilijaisuus ja ulukoilima net vaan tekee hyvää ihimiselle. Mettässä on hyvä kerätä voimia ja energiaa tulevaa syksyä ajatellen ja laittaa ajatukset järjestykseen.

Ihan mukava, että tulee syksy, vaikka oottelenki opiskelujen alakamista hieman sekavin fiiliksin edelleen. Uuet lukujärjestykset tuli vihdoin ja pienellä kauhulla ootan koko syyslukukauen kestävää ruotsin kurssia. Ja vaikka kalenteri ei mitenkään erityisen täy'eltä näyttänykään, suhtau'un varauksella, ko yleensä sitä hommaa tuppaa kasaantumaan kalenteriin kuitenkin.

Nyt taijan kuitenki lähtiä nukkumaan ja piettää peukkuja, että hyvät uutiset seuraa toisiaan.