Lead me into the night.

Otsikko on varmaan kiertänyt täällä ennenkin mutta whatever, sattui soimaan tuossa juuri sopivasti ja on aina hyvä piisi. Tällä elämänkokemuksella (jota on muuten ihan hirviästi) saanut jo uusiakin merkityksiä. 

Itte asiassa kyseinen kipale innoitti kirjautumaan PikkuMustaan piiiiitkästä aikaa. Taaskaan en siis kuollut, ainuastaan vaan aloitin harjottelun. Monta kertaa aattelin, että hei, nyt minä tulen kertomaan, että saatiin meijän gradusta JUMANKEKKA VITONEN ja se on nyt luettavissa, jos jotaki onnetonta kiinnostaa. No, parempi myöhään ko ei milloinkaan. Taitaa olla meikän motto. Selkeesti on niin törkiän hyvä työ, että kannatteepi ihan kaikkien käyä lukemassa. Löy'ätte varmaan kuukkeloimalla sen.

Ihan valamiita tässä ei vieläkään olla, harjottelu vetelee ihan viimisiään, mutta aika erilaista on tänä syksynä ollut. Jos siis vertaa lipaston penkkien kuluttamiseen. Tämmönen herkkis ko oon, oon antanu ajan jo mullata eiku siis kullata kaikki muistot ja ihan tippa linssissä muistelin tuossa äskönki ensimmäisen opiskelusyksyn viimisiä hetkiä bätmänluolassa kera iki-ihanan Marjuskan ja viinilasin, mutta siis työelämä (tai siis "työelämä") on kuiteski kivempaa ko opiskelu. 

Ei itku ko minua nyt melekeen itkettää tämä ajan kuluminen. Tuntuu, että eilen olin ekaa kertaa ihan into piukeena siitä, että minulla on ihka oma (siivouskomeron kokoinen) työhuone! Ja vähintäänkin toissa päivänä yleensäkin tanssin riemusta siitä syystä, että pääsin logopedialle opiskelemaan. 

Eli summa summarum, vaikka en oo saanukaan viettää syyslomaa kiitos palakattoman harjottelun, syksy on menny ihan valtavan nopiaa vauhtia ja eilen oisin ottanu vastaan harjotteluni viimisen asiakkaan (jos hää ois vaan muistanu tulla paikalle). Että tässä se nyt sitten sekin oli. Mitä? Hetkinen, ei voinu olla. Mutta oli kuitenkin. Vinkki vitonen, jos harjottelun alussa tuntuu, ettei ei heleketti, nelijä kuukautta, niiiiiin pitkä aika, niin ihan kohta tet huomaatta, että mihis kuttuun se nelijä kuukautta oikeen katos?

Ja vaikka on välillä v-ituttanu ajella tuota työmatkaa tuossa, niin siltikin voin sanoa, että ite työstäni olen nauttinut suunnattomasti. Mitään hirviän vaikiaa en harjotteluni aikana kohannu ja täytyy sanoa, että suhteettoman palijon pyörin artikulaatiohommien kans, mutta kivaa on ollut! Oon kyllä tykännyt ihan kaikesta ja huonot päivät on johtunu lähinnä siitä, että väsyttää. Tai että ajokeli on ollu ihan syvältä sieltä. Palakattoman harjottelun hyviä (varmaan ainoita sellasia) puolia on ollu kuuen tunnin mittaset päivät, jokka meikällä on siis ajomatkoineen ollu about sen kaheksan. Se, että oon teheny 9-15 päiviä, on kyllä helepottanu suunnattomasti, ko ei oo tarvinu olla tuolla naapuripitäjän puolella heti aamulla kaheksalta. Ja ohan mulla kyllä ollu aika mahtava työyhteisö, täytyy myöntää! Kahavihuonehuumoria tullee ikävä.

Ja ja ja ja. Mitäs sitä. No en tiijä, isoa osaa päivistä leimaa tällä hetkellä ajatus siitä, että on joulu, IHANAA ja just tällä hetkellä se, että on PERJANTAI, ihanaa (säännöllisessä arkielämässä oppii tosiaanki arvostamaan viikonloppuja) ja sitten semmone haikeus siitä, että ihan kohta oon oikiasti aikuinen ihiminen enkä vaan opiskelija. Oon hulluna kerrannu ja pyöritelly tässä muutenkin mennyttä elämääni about viimisen viijen vuojen ja vähän pitemmänkin ajalta, kaippa tää on joku neljännesvuosisadan kriisi. 

Mutta kaikesta haikeu'esta huolimatta elämä on kivaa. Eiku ihanaa. No kaikkia ylisanoja. Elämä osaa yllättää ja huonotkin asiat tuppaa jossain vaiheessa kääntymään hyviksi. 

Työelämästä en vielä uskalla sanoa juuta enkä jaata, sillä nyt haluan kattella päivän kerrallaan. Tai etapin. Ja tällä hetkellä se suurin etappi on se, ko seison maisterin paperit kourassa Hutkin päädyssä ja oon että uuulalaa. Vaikka ehkä oon vähän nyyhkiskin, ko siellä ei kuulemma ole enää Snelluakaan! Kauhiaa. 

Mutta tiijättekö ihimiset. Oon minä vaan onnekas olento. Saanu elämältä jo nyt aika hirviästi. Uskalla aatellakaan, että mitä kaikkia se elämä vielä tuokaan tullessaan. Auttaa varmaan, ko on aina niin pienestä onnellinen. Tällä hetkellä esmes siitä, että ihan kohta saan roudata sisään elämäni ensimmäisen ihka oman joulukuusen. Ja täytyy sanoa, että sen jäläkeen muutenki ko oon laskeutunu Makkaravaaraan, elämä on ollu ihan eri kivaa! Mettäurpo mikä mettäurpo, minkäs teet. Minä olen elementissäni ko saan vetää karvalakin päähän ja ajaa okkelilla pellolla ympyrää.

Tämän myötä haluanki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista ja just ittensä näköistä joulua! Viettäkää pyhät hyvin, minä harkkailen vielä pari päivää ennen joulua ja sitten aijoin nauttia oikeen urakalla ennenkö käyn paketoimassa harjoittelun. 

Tulukoon vuojesta 2016 entistä huipumpi! Ehkä saatan taas käyä huutelemassa täällä, että miltä tuntuu olla paperit kourassa tms. jotain semmosta, ko nytkään ei kerta menny puolta vuotta tässä välissä. Ainuastaan semmoset viis kuukautta. 

Peace!

Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö.

NO MUTTA, minä täällä hei!

Katosin puoleksi vuojeksi ja varmaan luulitte että kuolin, mutta ehei. Tehtiin vaan niin ankarasti gradua, että sittenkö lopulta päästiin siitä eroon ja samalla kaikista muistaki opiskeluhommista, ei teheny mieli sylykästäkään mihinkään opiskeluihin liittyvään päin. 

Sitten tavallaan kuolin ja synnyin uuelleen, ko muutin takasin pohojoseen ja menin naimisiin ja tsillee!

Nyt oli vaan pakko ilimaantua tänne, koska erehyin samaan aikaa selaamaan logopedian uutta opintosuunnitelmaa Weboodista ja kuuntelin Oulu-musiikkia ja tulin jotenki ihan pahoinvoivaksi. Vastahan minä olin ekaa syksyä Oulussa ja sovittelin uusia haalareita ekaa kertaa jalakaan ja nyt hopsista puuttuu suoritusmerkinnät enää gradusta ja loppuharjottelusta. WHATTAFUCK?

Täällä mää nyt pesen pyykkiä mielettömällä Mielellä ihan rouvana ja paistan ruuaksi suolasta pannukakkua. 

Vähän seki tässä nyt potkii ko pikkuveli lähteepi paskaan kaupunniin opiskelemaan ja tuli käytyä sitä muutamassa ja se uuen, ensimmäisen asunnon laittaminen ja net tuulessa havisevat lehet vielä ihan vieraan kerrostalon pihalla ihan vieraassa kaupungissa paitsi ei sitten kuitenkaan. Iski semmosia fläsäreitä siitä, miten ite lähin polokupyörällä ettimään tietä Prismalle ja tutkimaan uusia lenkkireittejä ja miten olin ihan hukassa jossain lipaston ja Teknologiakylän välimaastossa. 

Että miten sitä opiskelua oli sillon vielä niin hitosti eessä ja nyt se oli sitten vähän niinkö tuossa? Ja samaan aikaan ko katto niitä uusia kurssien nimiä tuolta oodista, kaikki vaikutti ihan helekatin mielenkiintoselta ja uuelta ja vähän siltä, että osaankohan minä nyt vittu mitään ko menen sinne harjotteluun ja eikö sais käyä kaikki kurssit uuestaan? :D Körötellä vielä kerran bussilla Rajakylään vetämään kiti-ryhymää, seisoa lipaston pysäkillä vittuuntuneena ja väsyneenä iltakuuelta jonku luennon jäläkeen, kastua kaatosateessa matkalla Kaijonharjun edesmenneelle postille, ihailla lumisajetta Persemaan batman-luolan ikkunasta, kuunnella CMX:ää ja kattoa ko Oulujoki virtaa mustana ja synkiänä kohti merta. 

Vaikka en vaihtaisi vallitsevaa elämäntilaani mihinkään (no okei, vaihtaisin, nimittäin siihen, että oon töissä!) niin jonkinlainen uusien opiskelijoitten kateus tässä kyllä iskee. Ihan vaan siitä fiiliksestä, ko kaikki oli uutta ja pelottavaa ja kiinnostavaa. Ikävöin sitä uutuudenviehätystä. 

No mutta hei, mitäs meijän gradulle kuuluu! No sitäpä sille, että ohojaajat ennen kesälomaa esitarkasti jonkun iänvanahan version (normipäivä logopedian laitoksella) ja ollaan kevyessä rytmissä hieman korjailtu ja muokkailtu sitä tämän "tarkastuksen" jälijiltä vielä. Tällä viikolla aijon vielä tarttua graduun ja tehä lopulliset korjaukset, joita meille on heittänyt suomen kielen lähes valamis opiskelija Johannes (jonka kanssa jaoimme tämän Oulussa opiskelujen aloittamisen riemun syksyllä 2011).

Sitten met lähetetään se lomalta aivojen kanssa palanneille ohojaajille, jokka kattoo sen läpi ja toivottavasti antavat laturiluvan. Jonka jäläkeen se on jonku muun ko meijän käsissä. Tadaa! Keväällä saatiin gradun esitarkastusversio sitä paitsi oikeen kovassa aikataulussa loppujen lopuksi valamiiksi ko saatiin tilastotieteellistä apua ihanalta Helenalta. Meisi muutti Oulusesta veks huhtikuun lopussa ja samalla jätettiin gradu esitarkastukseen. 

Ja sitten onki enää harjottelu. Joka meikällä siirtyi sairaustapauksen vuoksi alakamaan vasta elokuun vika päivä. Sitä ootellessa aattelin muun muassa hyökätä hillasuolle (mustikoita en tosin löytäny tänään ainuttakaan) ja ehkäpä tehä vaikka visiitiin Ouluun. Nyt sinne lähtee ihan mielellään ko tietää ettei tartte jäähä. :D 

Mutta nyt traditionaalisesti lopetan tämän siihen, että lähen nappaamaan kahavia naamaan kera pannukakun. Saatanpa tulla tänne vielä toistekki pölisemään.

JA AI NIIN, se kalenteri, josta lupasin teille näytteitä, niin onnistuin tässä puolen vuojen aikana hukkaamaan sen ja löytämään uuestaan ja sitten muuttamaan ja taas uuelleensijoittamaan sen jonnekin, mutta ehkä ihan kaihomielessä voisin oikiasti kaivaa sen esille! Nähään taas (puolen vuojen päästä ehe ehe). Niitä, joita kiinnostaa seurata astetta aktiivisemmin, mitä meisille kuuluu, kehotan kääntymään Vihaisen itälappilaisen puoleen.

Arkihuolesi kaikki heitä

Son moro! Joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni, mukavaa ja mahtavaa oli ja oishan se pojat ja tytöt mukava jos ihimisellä ois joulu ainainen (muistuttaisin minäkin ulukomuodoltani vielä vähän enemmän syötettyä sikaa), mutta aina koittaa se astetta ikävämpi vaihe ko pitää palata arkeen takaisin. 

Joskus arjesta tulee kuitenki suorastaan juhulaa, nimittäin meijän graduaineisto on nyt lähteny keräykseen ja tänään ko iltapäivällä kävimmä kattomassa kyselyymme saapuneitten vastausten määrää NIIN HEI 117 kappaletta herranjestas! 

Uskomatonta, ja päiviä on vielä eessä vaikka kuinka. Ja vaikka tämän enempää ei vastauksia saataiskaan, niin näilläki voi hei jo väsätä ihan hyvin yhen gradun. Nyt siis jos sinne ruu'un taakse on jotenki kummassa eksyny joku tuleva kollega, joka on ystävällisesti vastannut meijän kyselyyn, niin KIITOS KIITOS KIITOS! 

Kyllä nyt pienen logopedin mieltä ja sydäntä lämmittää oikeen kovasti. 

No, lyhyestä virsi kaunis, en jaksa enkä oikiastaan jou'akaan läyryämään tämän enempiä ko on kiire muihin hommiin, mutta sen verran aattelin heittää, ettäkö suunnittelin tuossa laatikoitten kevätsiivousta, (toim. huom. suuri paino sanalla SUUNNITTELIN), satuin löytämään vanahan kalenterini. Joku joskus kaipaili semmosta esimerkkiä logopedin viikosta aikataulujen muodossa niin nyt ois autenttista matskua ainaki kolomosen syksyltä ja keväältä tarjolla. Että silleen, stay tuned jos oot kiinnostunu kuulemaan minkälainen helevetti oottaa. Tai jos haluat vielä enemmän ajan hermolla olevaa kuvausta raastavasta syksystä ja tuskaisesta heräilystä kandikevääseen, niin mene tänne. Nea siellä elää samaa tuskaa, joka on myös ittelleni hyvin tuttu.

Graduttaa.

Hola!

Vielä on viiminen viikko aikaa ennen joululomaa harjoittaa tehokasta gradunkirjottelua, joten aattelin tehokkaasti kirjotella teille myös tästä graduproggiksesta anonyymin lukijan toivomuksesta.

Meikäläinenhän tekee siis gradua parityönä ystäväni Lennun kanssa ja aiheenamme on puheterapeuttien työhyvinvointi ja siitä etenkin työtyytyväisyyden ja työperäisen stressin kartoittaminen. Mukana myös työn laatuun liittyvät tekijät. Työnimi on vielä auki ja kauhian pitkä, joten en sitä tähän jaksa lätkäistä. Jotain tämmöstä kuitenkin.

Kyselytutkimusta tehään, ja kyselyn on tarkoitus lähtiä kaikille suomalaisille perustervey'enhuollossa ja erikoissairaanhoijossa työskenteleville puheterapeuteille. Yksityisen puolen puheterapeutit rajattiin tällä kertaa pois, koska kyselystä olisi pitänyt heitä ajatellen tehä toinen versio. Proggis on työnnetty liikkeelle jo tämän vuojen huhtikuussa, jos joku muistaa, ja tuskasen hitaasti ollaan rämmitty eteenpäin.

Tällä hetkellä vaihe on nyt kuitenkin se, että johdannossa on raakatekstiä 15 sivun verran, kyselytutkimus on pilotoitu (hurjasta kuudesta vastaajasta peräti puolet eli kolome vastasi pilottiimme, jei) ja lopullisen kyselyn on tarkoitus lähtiä matkaan tammikuun alussa. Ohjausaikataulujen tiukkuu'estä johtuen myös lopullinen kysely viimeistellään vasta tammikuun alussa, tarkalleen pari päivää ennen kyselyn lähtemistä... Tammikuussa on myös tarkoitus viimeistellä johdanto lopulliseen muotoonsa sekä kirjoittaa metodiosio, jotta sitten viimeistään helemikuussa päästään analysoimaan aineistoa ja tämän jäläkeen raportoimaan tulokset sekä kirjoittamaan pohdinta. Työn olisi tarkoitus olla valamis ja esitarkastuksessa toukokuussa 2015. Mahollisia korjauksia työhön tehään sitten sen jäläkeen, mutta tähtäimessä olisi saaha ehkä mahollisesti joulukuussa 2015 paperit ulos, mikäli harjottelu vaan menee putkeen.

Tähän mennessä haastavinta gradun tekemisessä on ollut ehottomasti riittävän ohojauksen saaminen. Sitäkö ei nimittäin taho saaha. Ja jotkin asiat työssä, kuten esimerkiksi meillä tuo kyselyn muokkaaminen, vaativat välillä myös muita silimiä ja ajatuksia ko vaan meijän. Ja sittenkö sitä ohojausta ei saa sillonko tarvis, joutuu hommia seisottamaan kuukau'en verran, ko ei oikein pääse iliman apua etiäpäinkään. Alakuperäisen aikataulun mukaan olisimme halunneet kerätä aineiston jo ennen joulua, mutta se ei nyt sitten näistä aikatauluongelmista johtuen onnistunut.

Meillä on suht tiivis aikataulu, koska kaikilla opiskelijoilla ei yksinkertaisesti ole halua eikä ees mahollisuutta värkätä gradun kanssa paria vuotta (ystävämme Kela laittaa seinän vastaan ko opintotukikuukauet alakaa olla kortilla). Tarkoitus on siis tehä gradu, mennä loppuharjotteluun ja valamistua, jotta pääsee tässä elämässä sitten pikkuhilijaa etiäpäin. 

Toinen ongelma kyselytutkimuksen tekemisessä tuntuisi olevan vastaajien vähyys, joka tuli esiin jo tässä meijän pilotissa; alakuperäisen viikon vastausajan aikana saimme kaksi vastausta, jatkettuamme vastausaikaa toisella viikolla, saimme yhen vastauksen lisää. Eli jännällä nyt sitten ootetaan, kuinka monta niistä arviolta yli viijestä sadasta vastaajasta, joille kysely lähtee, loppujen lopuksi vastaa. Olemme koittaneet tehä saatteesta motivoivan, aihe on ajankohtainen ja kiinnostava ja isolla otoksella saataisiin tietoa, jotta voisi jopa yleistääkin. 

Muttako ketään ei voi pakottaa vastaamaan. PAITSI ETTÄ SINÄ PUHETERAPEUTTI, JOKA NYT LUET TÄTÄ, JOS SPOSTIISI NAPSAHTAA TAMMIKUUSSA KYSELY PUHETERAPEUTTIEN TYÖHYVINVOINNISTA NIIN VASTAA NYT IHIMEESSÄ!

Eli siis niin. Missäs minä olinkaan. Aa joo siinä gradussa. Tilanne meijän laitoksella on tällä hetkellä hieman ongelmallinen, sillä graduprosessia on nyt pyritty tiivistämään ja nopeuttamaan, eli graduista ei tehä enää niin pitkiä ja ajatellaan, että sen voi hyvin saaha tehtyä vuojessa. Tämä on hyvä homma, mutta se hieman kusee, koska esimerkiksi ohojausresurssit ja kurssien aikataulutus ei kuitenkaan vastaa tätä ajatusta. Esimerkiksi tilastotieteen jatkokurssi, jota tarvitsisimme osataksemme käyttää SPSS-ohojelmaa, on vasta ensi maalis-toukokuussa. Eli meijän kannalta auttamatta liian myöhään. Lisäksi tutkimusseminaari II, jossa on tarkotus käsitellä johdantoa, on huhtikuussa. Meijän johdanto taas on valamis jo tammikuussa, kuten tekstin tarkasti lukeneet varmaan tuolta ylempää muistavat. 

Tämä on kuitenkin toivottavasti vain joku siirtymävaiheen ongelma ja jatkossa opetus sekä ohojaus luultavasti vastannevat opiskelijoitten tarpeisiin paremmin. Ehkä. Toisaalta opiskelijoitten sisäänottomääriä nostetaan, mutta opettajaresurssia ei kasvateta, niin enpä sitten tiijä.

Loppuun kuitenkin vielä rohkaisevia sanoja, gradua ei kannate piettää minään järettömänä mörkönä. Työtä se kyllä teettää, mutta kyllä se sitten lopulta valamistuukin (toivottavasti...) Tekemistä edesauttaa järettömästi, jos aihe on yhtään itteä kiinnostava. Tai oot teheny kandin jo samasta aiheesta aijemmin. Minulla täyttyy molemmat kriteerit. Jokainen graduprosessi on varmasti hyvin erilainen riippuen siitä, tekeekö yksin vai kaksin, onko mukana jossakin tutkimushässäkässä, onko ainesto valamiina vai pitääkö se kerätä ite, kyseleekö lomakkeella vai haastatteleeko, tekeekö tapaustutkimuksen, montako koehenkilöä messissä on ja niin edelleen. 

Hyvä ohojaaja auttaa palijon ja ko aihe on valittu, alakaa hommaki siitä pikkuhilijaa selekiytyä, kuten tartteeko pyytää lupia jostakin, mistä koehenkilöt/aineisto yleensäki hommataan ja niin pois päin. Kyllä se siitä sitten valamistuu, pala kerrallaan. 

Ja hei, jos et oo joku perfektionisti, jonka täytyy saaha loistava arvosana gradusta, niin vähemmälläki hinkkaamisella pärijää, varsinki ko kukaan ei kuulemma ees koskaan sitten kato sieltä sinun papereista, minkä arvosanan oot gradusta saanu. Tietysti sitten jos haluat laittaa hienon leuhkimiskuvan Facebookiin, vaan paras kelepaa. 

Tämän enempää en tähään hätään keksi höpöteltävää, jos jollaki jäi jotain epäseleväksi tai heräsi kysymyksiä, niin kommenttiboksi on avoin!

Kutsu jo soi iltahuudon.

No mutta hei!

Kyllä, olen taas muninut jossaki enemmän ko laki sallii, mutta nyt on onneksi se kauan odotettu ittepäisyyspäivä ja tiijättekö kuinka hieno tunne se on, ko herää aamulla ja tajuaa, että tänään ei muuten oo pakko tehä mitään erityistä, jos ei halua. Se on muuten aika hieno tunne.

Tosin viimeistään kaheltatoista on jo semmonen olo, että ei helekkari, oon selannu läpi kaikki nettisivut, kattonu kaiken mahollisen, lukenu kaikki blogit ja iltapäivälehet, uutiset, hömpän, mitä nyt??? 

No, olen kestänyt tämän ko nainen ja maannu sohovalla, kattonu Tuntematonta sotilasta, lenkittäny koiraa ja oikiasti vaan ollu. Leikelly lumihiutaleita ylijäämäpaperista. Oikiasti!

Ois kiva jaaritella tässä niitä näitä, mutta oikiasti ajattelin vähän avautua teille nuista opiskelujutuistaki ko se on kuitenki se, joka kaikkia kiinnostaa. Eilen oli siis se syventävän kirjallisuu'en tentti ja saapa nähä! Pelottaa, koska oon vähän tyhymä ja tein siellä tentissä nolon mokan ja vastasin yhteen kysymykseen vähän väärin. Lisäksi painotettiin lukeminen meijän study groupissa erityisesti vanahojen tenttikysymyksien aiheisiin ja jos niitä oisi kysytty, niin oisin saanu varmaan vitosen, niin hyvin olin opetellut ja lukenut spasmodiset dysfoniat, neurologiset äänihäiriöt, suusyöpäjutut ja muut. MUTTA EI, ainuastaan yksi kysymys oli sitten niistä, mitä meillä oli ja loput vähän semmosia, että vastasin ja tiesin joo jotain (paitsi siihen yhteen meni vähän väärästä aiheesta), mutta en tiijä että kuinka hyvin. 

No, josko se kuitenkin menisi läpi. Jos ei, niin ei se auta ko mennä uusimaan sitten. Ja jos joku ei tiijä enkä ole muistanu täällä kertoa, niin syväritentissähän tentitään siis kolome logopedian alan teosta, joista yksi saa olla suomenkielinen (meillä ei ollu sitä mahollisuutta oikiastaan) ja kaksi enkuksi. Näistä kirjoista tulee sitten tenttiin kahesta yks ja yhestä kaks kysymystä, joihin kaikkiin vastataan. Meijän kirjat käsitteli lasten kuulovammoja, sekä nielemisvaikeuksia ja äänihäiriöitä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että äänikirja oli sitten ihan hirviä, muut ok.

Gradukin on siinä vaiheessa, että pilotti on nyt lähteny ja vastauksia ootellaan. Nytkö ollaan ohitettu tuo tentti, päästään myös jatkamaan johdannon kirjottelua. Lisäksi on sitten vielä viimiset opiskelijaterapiasta, perjantaina oli myös kolomas ja viiminen terapian seurantakerta (jonka videoin) ja ens viikolla käyään se ohojauksessa läpi. Ens viikolla on myös vimppa ryhymäohojauskerta. Glögeillään myös kiertoharjottelu osalta ja sittenkö seuraavalla viikolla on viimiset terapiakerrat, siinäpä se tämä syksy sitten oliki. Sitten ansaitulle joululomalle! Kylläpä se syksy taas vierähti äkkiä.

Tutkimussuunnitelma on hyväksytty, oppimispäiväkirja palautettu ja nyt lähinnä ootellaan suorituksia. Tammikuussa on kalenterissa vaan terapian loppukeskustelu ja gradua. Hullua.

Yhtenä iltana vaan makasin sängyssä enkä saanu unta, ko ahisti niin palijon se, että meikähän valamistuu kohta ja en minä mitään osaa ja pitäisikö muka osata jotain ja mistä minä muka saan sitten töitä ja ai kauhia! :D

No mutta, nyt minä orientoidun jatkamaan itsenäisyyspäivän viettoa Linnan juhulien ja glögin kanssa. Ja HEI, jos teillä siellä näyttöpäätteiden toisella puolella on jotaki ideoita, mitä haluaisitten minun kirjottavan opiskeluihin liittyen (ko juuri muuta en tänne enää jaksa rustata, koska Vihainen itälappilainen ) niin nyt on aika avata sanainen arkkunsa! Niin saatan sitten vaikka jotaki rustataki.

Nyt on mentävä yksin.

UGH.

Siihen on syy, miksen yleensä koskaan opiskele viikonloppuisin, ellei ole ihan pakko ja vaajin, että esimerkiksi maanantaitenttien kieltäminen pitäisi olla lakisääteistä. 

On ihan hirviä olo ko on koko viikon urakoinut syventävän kirjallisuuen tenttikirjan kans. Eilen luin ja tein muistiinpanoja jonku viis tuntia, tänään sama. Lisäksi oon myös raportoinut ja suunnitellut terapiaa. Kirja on nyt paketissa ja olo on semmone, että ei hele. Yliväsynyt ja ylikireä. Ei yhtään levänny. 

Ja minun mielestäni se viikonlopun pointti on se, että sais levätä. Ettei tartte opiskella, niin jaksaa sitten maanantaina taas. 

On ihan semmone olo, että heitän kohta puhelimen parvekkeelta alas ja meen nukkumaan. Paitsi että vaan väsyttää, mutta ei nukuta. Ei vaan jotenki pysty keskittymään mihinkään muuhunkaan. Telekkariaki on hankala kattoa ko olo on niinkö Duracell-pupulla, joka haluais olla hetken paikallaan, mutta kukaan ei paina off-nappia.

Kiva lähtiä huomenna taas graduttamaan. Varsinki ko net gradun aikataulut pissii ja yleensäki koko gradu AHISTAA. Gradu-ahistus, ei niin mukava tutustua! Palijon olen kuullut puhuttavan sinusta, tavata en olisi halunnut ikinä.

No ei kait se auta. 

Enää tarttis lukia net kaikki syvärimuistiinpanot läpi, mitä muut on teheny ja päästä se tentti läpi, saaha gradun pilotti lähtemään, kirjotella lisää johdantoa, pitää terapia loppuun, äh vittu en ees jaksa tällä hetkellä muistaa mitä kaikkia minun pitäisi tehä. Ai niin, tulostaa ja palauttaa oppimispäiväkirja. Ennenkö tulostuskiintiö loppuu. Jälijellä joku 30 senttiä, en ees tiijä riittääkö se enää mihinkään. 

En ees usko tähän enää itekään, mutta kyllä sitten ko se syväritentti on ohi, helepottaa. You wish.

Joo eipä täsä, joulua ootellessa. Jos seuraavaksi vaikka kattois hetken ennen nukkumaanmenoa Sherlock Holmesia ja kuolais aina yhtä komiaa Watsonia. Jude Law, lääh.

Nukutaan, paha maailma pois kokonaan.

Katoppa, ei ollakaan nähty hetkeen! Uskomatonta, että on jo marraskuu.

Mitäpä meikäläisen rauhaan, no ette ikinä arvaa, esmes _opiskeluja_.

Koko ajan kuvittelen, että kalenteri tyhyjenee ja homma helepottuu, mutta suomeksi sanottuna paskat. Hommaa on siltiki ihan riittämiin. Oikiasti toivon, että kuhan päästään ohi tästä harjottelusta, jonka kaksi viimeistä päivää on tällä viikolla, elämä helepottuu. Eikä ainuastaan ajatuksen tasolla. Suoraan sanoen oon ollu hieman pettynyt tuohon meijän kiertoharjotteluun, jotenki vaan ootin siltä enemmän ja nyt se on tuntunu lähinnä turhalta taakalta. Viimeiset harkkapäivät sattuu vielä niin idioottimaisille päiville, että oksat pois. Sääkin suosii ja tarvis painella toiselle puolelle Oulua aamukaheksaksi. 

Jaa, kaippa met jotaki sitten keksitään.

Kovasti tahon eroon myös tuosta kliinisestä etikkakurkusta eiku kliininen työskentely ja ammattietiikka II -kurssista, jonka kestämättämään aikaan eli nelijästä vartin yli kuuten pietyillä luennoilla oon istunu kärsimässä. Ajattelin ehkä reipastua tänään ja tehä sen kurssin oppimispäiväkirjan tänään valamiiksi, ettei sitä tarvitte sitten enää miettiä. 

Viiminen terapia sentään pyörii kivasti ja aattelin sen suhteen myös olla tässä joku päivä reipas ja suunnitella ja tehä matskuja valamiiksi tuleville terapiakerroille. 

Ekat gradusemmat tutkimusseminaari I osalta on myös pyörähtäneet liikkeelle ja jotenki seki vähän turhauttaa, ko meijän gradu on kuitenki jo hieman vaiheessa, vaikkei ehkä ihan niin hyvässä ko oisi toivottu. Erissä kuitenki ko semman perusteella ajattelis. Nimimerkillä viimeistelimme tänään ohjaajille tutkimussuunnitelman, tutkimuskysymykset on alustavasti muotoiltu, kyselylomake seisoo myöskin oottamassa ohojaajien kommentteja ja ollaan aloteltu johdannon rääppiminen kokoon. 

Tavoitteena saaha aineisto kerättyä ja johanto valamiiksi ennen joulua. Koko paska pakettiin toukokuussa. 

Kun päästäisi nyt vaan sinne ohojaukseen. Tai sitten tehään se iliman ohojausta. 

No mutta, liian helepolla ei tietenkään haluttu ittiämme päästää, joten päätettiin porukalla tenttiä myös syventävä kirjallisuus joulukuussa. Omalta osaltani lukemis- ja suomennosurakka on vielä eessä päin, hieman kauhulla odottelen sitä, samoin kaiken kokoon kasatun tiedon omaksumista ennen tenttiä. Muutenki ootan sitä tenttiä ihan kauhuissani, ko oon tottunu istumaan tenteissä puoli tuntia "saaks lähtee jos on valamis" -asenteella ja tämän kohalla lienee hyväksyttävä, ettei voi ehtiä vastata kaikkia tarpeellista puolessa tunnissa. 

Kaiken tämän ohella pitäisi myös jaksaa olla ja elää, pikkujouluilla, valamistautua jouluun ja muuta pientä. 

Sää ulukona on taas niin kauhia, että tekis mieli vaan käpertyä sohovan nurkkaan ja unohtua sinne, poltella kynttilöitä ja unohtaa muu maailma. Onneksi on tuo tentti tuolla joulukuun alussa niin menee tämä marraskuu varmaan ihan pikakelauksella. Ei tartte joka päivä kaihoisasti miettiä, miten kiva ois laittaa jo jouluverhot. Kaisse graduki ihan kiireisenä piettää.

MUTTA nyt, joululauluja ja oppimispäiväkirjaa. --->

Rakastan opiskelua.

Aattelin vaan tulla kertomaan, että kovasti haaveilen siitä ajasta sitten joskus, ko minulla on aikaa ja jaksamista sosiaaliselle elämälle. Luultavasti silloin myös hiukset lakkaavat tippumasta tukottain päästä. 

Minulla on tällä hetkellä lähinnä semmonen olo, että meikäläistä vaaditaan tekemään määrääni enemmän töitä ja jollen tee, saan potkut. 

Ja minä olen sentään teheny jo asiantuntijaesitelmän, logopedian erityiskysymykset ja minulla on vapaavalintaiset opinnot hyväksiluettuna.

Jep.

I just died in your arms tonight.

Seuraa taas kuvatonta läpinää, muttako oikeen mihinkään muuhun en juurikaan pysty. 

Oon tänään miettiny, että oliko ihan hullu ajatus muuttaa tänne, missä ollaan nyt onnellisesti kohta vuojen päivät asuttu. Tämä ajatus on kimpoillut tehokkaasti siitä, että jou'un käyttämään matkaan OYS:ille, jossa nyt kiertoharjottelun tiimoilta pyöritään, nuin tunnin aamuisin. Jou'un vaihtamaan matkan aikana kerran bussia ja päästyäni perille OYS:ille oon oikiasti lähteny melekeen tunti sitten matkaan, jos lasketaan aika siitä, ko lähen kävelemään bussipysäkille. Koiran kanssa tämä tarkoittaa sitä, että jou'un herämään lähes tuntia normaalia aikasemmin ehtiäkseni lenkittämään ja ruokkimaan koiran, käyttämään sen vielä uuestaan ulukona ja hoitamaan omat normaalit aamutoimet. Jos minun pitää ehtiä kaheksaksi OYS:ille, se tarkoittaa sitä, että poistun kotiovesta nuin 6.45, mikä taas tarkoittaa sitä, että jou'un heräämään 5.00 ehtiäkseni kaikki aamutoimet. Herättyäni minulla menee nuin vartti kylyppärissä ja siinä, että puen lenkkitamineet ja otan koiran, sen jäläkeen ulukoilutan koiraa nuin puoli tuntia --> klo 5.45. Tämän jäläkeen annan koiralle ruuan, laitan kahavin tulemaan, vaihan lenkkitamineet normivaatteisiin, teen aamiaista ja syön sen ja luen samalla Lapin Kansaa --> kello on nuin 6.05-6.10. Käytän koiraa uuestaan ulukona 5-10 minuuttia, laitan koiran aitaukseen lelujen ja vesiastian kanssa, meikkaan ja laitan tukan, kasaan tavaroita (eväitä, vesipullo, kaikki mitä ei voi laittaa illalla valamiiksi), käyn vessassa ja kello alakaaki olla sen verran, että voi siirtyä eteiseen vetämään takkia niskaan ja kenkiä jalakaan. Hyppään bussiin vähän ennen seittemää, vaihan sitä yliopistolla nuin kymmenen minsan odottelun kera ja köröttelen OYS:ille, jossa ollaan joskus ennen kaheksaa.

Siinä vaiheessa oon siis ollu jo kolome tuntia hereillä, syöny semmoset kaks tuntia sitten ja käyny edellisen kerran yli tunti sitten vessassa. Eli on jo valamiiksi näläkä ja vessähätä. Väistämättä tuli mieleen, että onko tässä mitään järkiä. 

Tänään onneksi riitti, että oltiin puoli yheksältä OYS:illa, mikä tarkotti, että sain herätä vasta puoli kuuelta. Päivän päätteeksi pääsin kolomelta. Bussi lähti 15.20 ja koska minun oli pakko käyä lipastolla kirjastossa ja hoitamassa terapia-asioita, menin siis sinne, enkä suoraan kotia. Olin lipastolla vähän ennen nelijää, toimitin asiani supernopiasti ja ehin hypätä 16.15 bussiin, koska pääsin sillä kotia nopiampaa ko kävelemällä. Kotiovesta astun sisään vähän ennen puoli viittä. Ulukoilutan koiraa pienen lenkin, annan sille ruuan, vaihan vaatteet, keksin sille sisällä aktivointihommaa ja kirjotan sillä aikaa opiskelujuttuja, syön ja selaan Facebookia, kirjotan pari viestiä. Teen sitä niin kauan, kunnes koira on ratkaissut aktivointipaketin ja syönyt luun, jolloin lähen käyttämään sitä vielä uuestaan ulukona lenkillä. Harjotellaan hihnakävelyä. Palatessa haetaan posti ja koira saa kantaa postia sisälle. Harjoitellaan omaa paikkaa, koira ottaa hetken lepiä ja minä jatkan koneella, kirjotan sähköpostia, selaan kalenteria ja iltapäivälehtien, Hesarin ja Kalevan nettisivuja. Vapautan koiran, se leikkii hetken itekseen, kunnes menee nukkumaan. Saan sähköpostit lähetettyä, luen yhden blogimerkinnän, avaan henk. koht. spostin ja tajuan, että kello on puoli kaheksan. Mietin, että mihin helekkariin se päivä katosi ja kirjau'un blogiin alakaakseni kirjottaa tätä. Kohta pitäisi vissiin syyä, käyttää koiraa pihalla, mennä suihkuun, pakata reppu, laittaa koiran ruoka, laittaa kahavinkeitin aamuksi valamiiksi ja mennä nukkumaan, että jaksaa herätä vartin yli viis.

No, pieni ynnäily kuitenki kertoo, että ensinäkin, meillä ei olisi ollut yksinkertaisesti varaa muuttaa saunalliseen kaksioon lähemmäs keskustaa tai OYS:iä, koska niistä joutuisi maksamaan ihan sikapalijon enemmän ko tästä. Meillä ko kuuluu nyt netti ja vesi vuokraan ja autopaikkaki on halapa ko mikä. Plus että talo on rakennettu 2012. Keskustassa päin asuessa oisin lähempänä OYS:ia, mutta kauempana lipastosta, mikä tarkoittaisi bussikortin jatkuvaa lataamista vähintään talavikuukausina, eli lisää kuluja. Nyt aijon selevitä yhen kuukauen latauksella. 

No, oltaisi voitu olla ottamatta koiraa. Meisillä on kuitenki muutaki elämää ko opiskelu, enkä todellakaan elä pelekälle opiskelulle tai täysin sen ehdoilla. Koiran riemukasta tervehystä ko tulee kotia ja seuralaista lenkillä ei pitemmät aamu-unet tai mikään muukaan kyllä voi korvata. Minulla on myös avokki, joka käy töissä, joten sekään ei voi ottaa koiran hoitamista harteilleen näinä päivinä. 

Ja viimisenä, voisin olla tehokkaampi aamulla. Muttako en vaan voi, toiset voi herätä viis minuuttia ennen lähtöä ja olla valamiita heti, minä tartten tunnin aamulla herätäkseni. Koiraa on pakko lenkittää vähän pitemmästi ko se joutuu olemaan yksin niin pitkän aikaa. Se myös tarttee ruuan aamulla ja viimiset pissat ennen lähtöä, että jaksaa pietellä koko pitkän päivän.

Se on vaan tämä kaupunki, ko siirtymät paikasta a paikkaan b kestää tolokuttoman kauan iliman omaa autoa. Siitä en ees jaksa sanoa, että nykymaailmassa kaikki alakaa edelleen kaheksalta aamulla. Ennemmin minäki kai kuitenki oon ajoissa jossaki ja ajoissa pois, paitsi ettäkö ei täällä oikiasti kovin ajoissa kerkiä kotia. Ja se, että lipasto on sijoittunut maailmankartalla ihan väärään paikkaan. Ja ko pitää rampata lipastolla ja ympäri Oulua. 

Ja se, että meillä opiskelu on niin hurjan mukavaa ja kannustavaa. Mutta se on toinen tarina se, nyt on pakko lyyä tämä pakettiin ja lähtiä muihin hommiin (oikiasti kirjottaminen ei kestäny näin kauan, äiti vaan soitti ja multitaskasin siinä yhtä aikaa iltapalan, koiran ulukoilutusta ja muuta). 

Palataan, jos henki vielä pihisee jatkossaki. Ens viikon ma-pe viien aamuja ootellessa, etenki ko keskiviikkona on luento kuuteen...

Laiska, tyhmä ja saamaton.

Oikein hienoa ja mukavaa kohti loppuaan kaartavaa viikkoa kaikille! Myös teille laiskoille ja mukavuu'enhaluisille logopeditovereille, vaikka ette sitä oikiasti ansaitsiskaan, ko lähtökohtasesti ootta niin mukavuu'enhalusia, että hyihyi.

Jokainen meistä varmaan haluaa alottaa opiskeluvuotensa kuulemalla, että on kiertoilmaisuja käyttäen laiska.

Mulla vähän kärähti, ja varmaan osittain aiheetta, MUTTA. On hyvin tiedossa, että logopedian opiskelu on raskasta ja vaatii palijon työtä ja sen hyväksyn mukisematta. Palijon on asiaa ja asioita oppii vaan tekemällä. Mutta sitä minä en mitenkään päin hyväksi, että opiskelu kuormittaa meitä kohtuuttomasti sen vuoksi, että laitoksella on käytössä vanahentuneita ja epäkäytännöllisiä käytänteitä. Okei, ehkä opiskelijaterapioihin liittyviä papereita ei voi palauttaa sähköisesti Optimaan tietosuojariskin vuoksi (vaikka en mitenkään päin pysty näkemään, miksi joku hakkeroituisi Optimaan ja alakaisi selevittämällä selevittää nimettömien papereitten perusteella, että ketä siellä opiskelijaterapiassa oikeen kulukee, mutta sitä riskiä ei vaan voi ottaa). Minusta esimerkiksi siinä on aina ollut suurempi riski, ettäkö tulostelet kaiken maailman papereita, tulostin tekee tenät ja sitten net paperit kuitenki tulostuu jossakin muualla tai myöhemmin samalla tulostimella, ko opiskelija ei oo keräämässä papereita talteen ja sitten net jää lojumaan jonneki - mutta tämähän on automaattisesti sitten vaan opiskelijan huolimattomuutta, josta laitos pesee kätensä ja näin ollen tämä riski voijaan ottaa. Syy voijaan vierittää opiskelijan niskoille ja siitä kärsii yksin opiskelija, ko on kaikesta yrittämisestä huolimatta ollut kuitenkin _näin huolimaton_. Itse henk. koht. hieman pelekään tulostimia ja nyt ko nuot kiintiöt kusee ja tulostusmenetelmät uudistuu, aattelinkin ostaa kotia oman, ko niitä paperitöitä kuitenki pitää edelleen palauttaa samaan tahtiin.

Ja sitten se suuri kysymys; minkä heleketin ja saakutin takia niitä töitä, jokka ei mitenkään liity terapiaan, ei voi palauttaa sähköisenä? Ai sähköposti menee tukkoon, no mutta hei, olettako kuulleet Optiman sähköisistä palautuslaatikoista? Ai ei jaksa lukia koneen näytöltä? No kuule tulostappa ite, niin se opiskelijaki tulostelee vähistä kiintiöistään ja kärsii ja lukee kaiken mahollisen koneen näytöltä. Ja tähän väliin haluan huomattaa myös esimerkiksi siitä, että terapian teoriatausta on täysin nimetön ja anonyymi kuvaus jostain häiriöstä ja sen kuntoutuksesta. Ei siis mielestäni mikään asiakaspaperi, josta voisi päätellä, kuka minun terapia-asiakkaani on. Siellä ohojeissahan kai lukee, että siitä ei saa mitenkään tunnistaa asiakasta?

Miksi vaikiasta pitää tehä vielä monin kerroin vaikiampaa? Se, että kirjallisia töitä saisi palauttaa sähköisessä muodossa, ei todellakaan ole mitään opiskelijan "mukavuu'enhalua", vaan sitä, että tekemistä riittää muutenki ja aikaa kuluu kohtuuttomia määriä opiskeluhommien parissa. Se ei tosiaankaan ole mikään "no lähempä käymään tulostamassa ja palauttamassa tuon esseen" monelle. Opiskelija on ihiminen siinä missä muukki, mikä tuntuu säännöllisin väliajoin unohtuvan kaikilta. Opiskelija EI OLE naimisissa yliopiston kanssa ja opiskelijalla ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ. Joka voi by the way olla muutakin ko sitä ikuista bilettämistä ja ryypiskelyä. Kotoa saattaa löytyä niin lapsia, lemmikkejä, puolisoita, kultakaloja ja villakoiria sohovan takaa, jokka säännöllisesti vaatii oman osansa siitä huomiosta. Villakoirat sohovan takana usein huolehtii itte ittensä sen lipastokeikan aikana, esimerkiksi lapset ei. Ihimiset eivät myöskään ole kaikki kotoisin tästä Oulun ympäristöstä ja elämäntilanteet pakottaa joskus poistumaan siitä kaheksan kilsan varoalueelta yliopiston ympäriltä, vaikka se voikin jonkun korvaan kuulostaa ihan uskomattomalta. Siis että elämää opiskelun lisäksi? Ei kai sentään.

Eikä se muuten mikään ihan pieni keikka ole lähtiä jostain toiselta puolelta Ouluakaan lipastolle asiasta tehen. Kaikilla ei oo sitä omaa autoa, jolla hurauttaa kymmenessä minuutissa pitkin motaria. Joskus opiskelijat myös säästää, eikä raaski ladata bussikorttia (niinkö net bussitkaan niin kauhian hyvin ees kulukis). Ei se kaheksan kilsan polokeminen suuntaansa sen takia, että nyt on pakko tulla tulostettuna palauttamaan tämä lärpäke, vaikka mitään muuta asiaa ei oliskaan, kauhiasti naurata. Sen ajan, minkä käytät siihen matkaan lipastolle ja takaisin, oisit voinu vaikka kirjottaa gradua, soittaa parhaalle kaverille ja parantaa maailmaa sekä henkistä hyvinvointiasi, käyä kaupassa, siivota kämpän tai kysyä puolisolta, että mitä kuuluu? Tai vääntää niitä loppumattomia opiskelujuttujasi.

Ketuttaa suunnattomasti, että opettajat tai mikään ei koskaan voi joustaa missään asiassa, mutta opiskelijan oletetaan olevan niinkö apteekin hyllyllä. Ja mistään ei saa valittaa, koska jos valitat, niin oot vaan mukavuu'enhaluinen ja laiska, etkä tee tarpeeksi. Et yritä. Että kyllä net muutkin jaksaa ja maailma on rankka paikka ja voi voi ja ootappas sittenkö meet sinne töihin. Kyllä sielläkin joutuu tekemään vaikka ja mitä. Ai niin, siitähän maksettiin kyllä sitä palakkaakin. 

Opiskelija ei voi voisi koskaan kuvitellakaan sanovansa ääneen "oma meno, en luovu". Ei opiskelijalla sellaisia voi olla. 

Että semmosta tänään.

Vettä tähän myllyyn lisäsi myös gradu-tuska ja mietinnät siitä, että miten helekkarissa rahotan elämän sitten palakattoman harjottelun aikaan. Saako syyskuun ekalla viikolla jo olla ihan väsynyt syksyyn?

Tuntu jotenki ihan väärältä tänään sovittaa sitä valamistujaismekkoaki. Oikiasti hain sen paketin postista jo eilen, mutta en jaksanut illalla avata sitä pakettia, vaan väänsin raivoisasti kiertoharjoitteluinfojen palautteita. 

Mutta lopetetaan tämä raivostunut paasaus ees johonkin positiiviseen - minusta tulee näillä näkymin humanististen tieteiden kandidaatti 25. päivä tätä kuuta. 183 opintopistettä, verta ja hikeä, sekä hieman kyyneleitä. Että näin laiska, tyhymä ja saamaton logopedi.

It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Ja odotan aamun valoa.

Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen koitti tänään, nouuuu! Se tunne, ko lompsii lipaston käytäviä, avaa Hu301 oven ja ihan kuin ei pois ikinä olisi ollutkaan. Hrrrr. Hyvin nopiasti huomaa juovansa kahavia Humuksessa ja kävelevänsä luentojen jäläkeen varailemaan tenttikirjoja kirjastoon. Jotenkin vaan niin karmaisevaa. Nelijännen vuojen opiskelijana paluu lipastolle rullaa jo niin huomaamattomasti, että ihan hirvittää. Matkalla hakemaan uutta tarraa opiskelijakorttiin naureskelen fukseille, jokka kauhistelevat rakennuksen monimutkaisuutta ja ovat ihan varmoja, etteivät ikinä löy'ä omin avuin mihinkään. Oma kokemukseni on, että sisälle ja luentosaliin löytää aina, mutta joskus voi tuntua, että ulos ja pois ei pääse, vaikka kuinka haluaisikin. Luennolla istutaan ja suunnitellaan gradua - sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehä ja sitten siitä tulee semmonen ja niin. Kun fuksille puhuu isosta G:stä, vaikutus on sama ko huutaisi keskellä Tylypahkan avajaismenoja "Voldemort!". Voi sitä valakoiseksi valahtavien kasvojen ja kauhistuneiden ilimeitten määrää! Meijän graduhan on jo niin hyvin suunniteltu, että se on suorastaan puoliksi tehty. 

Not.

Samalla ko nakkelen luentoja uuteen kalenteriin, huomaan laskevani, että syyslomaan on tasan kaksi kuukautta. Ei herramunjee, onko syysloma muka joskus tuntunut opiskelujen alakaessa jotenki kaukaiselta asialta, joulusta puhumattakaan? Nykyisellä ajankulumisella se on täällä nuin abauttiarallaa huomenna. Ja joulu ehkä kahen viikon päästä. 

Tässä vaiheessa opiskeluja eli viimeisen vuojen, jonka kulutan lipaston penkkejä kynnyksellä myös kaikki hohto koko hommasta tuntuu kadonneen. Vaikka en mitenkään tahtoisi olla fuksien kengissä, kieltämättä hieman haikiana muistelen sitä fiilistä, ko kaikki on uutta ja jännää yliopistosta opiskelukavereittan kautta paikkakuntaan. Kun käynti ruokakaupassa on seikkailu ja Google Mapsin avulla löytää uusia, potentiaalisia lenkkireittejä. Sitä riemua, ko ensimmäisen kerran polokee Linnanmaalta Peltolaan - ja vielä kertaakaan matkalla eksymättä. Vattanpohojassa kutittelevaa tunnetta, ko muuttaa uuteen asuntoon ja se on vielä puolittain järjestelemättä; pahavilaatikkojen keskellä näkee asunnon potentiaalin ja sen, että siitä tulee vielä hyvä koti. Ekat kolome viikkoa, ko palaa juuri järjestelemäänsä uuteen asuntoon ja voisi tuijotella seinälle lätkittyjä valokuvia tuntikausia ja huokailla sitä, miten ihanan asunnon on onnistunut löytämään. Ensimmäinen lenkki uuteen asuinympäristöön ja sen tuulia haistelemaan, iloinen yllätys kun löytää jonkun lähikaupan/pubin/kioskin/kirpparin etc., jossa vannoo käyvänsä jatkuvasti, ko kertaa asuu niin lähelläkin. 

Nyt polokeminen Prismaan lähinnä vituttaa, eikä lähikaupassa viitsi käyä kun se on niin kallis. Siellä lähipubissakaan ei tule missään asuessa loppujen lopuksi käytyä kertaakaan kun bilettämään lähtiessä siirtyy kuitenkin aina keskustaan ja lenkkireitit suorastaan tympäsevät, ko on tullut kierrettyä samat tiet edestakaisin, ympäri ämpäri ja takaperin. Keskustaan osaa vaikka unissaan, kuten lähes kaikkiin muihinkin kaupunginosiin (ja jos jonnekin tarttee miettiä reittiä, niin se ei varmasti ole käymisen arvoinen paikka). Asunto on ajat sitten menettänyt sen maagisen hohtonsa ja kotia palatessa lähinnä kyrsii, ko tiskit on tiskaamatta ja keittiönpöytä muistuttaa Rioon lähdössä olevaa laivaa. Kuvat seinälläkin tekisi mieli vaihtaa ja eteisen kaappi pitäisi siivota. 

Pitäisi varmaan muuttaa joka syksy, niin pysyisi mieli virkiänä ja karsiutuisi turhat tavarat matkasta. :D Mutta ehkä se on ihan hyvä viettää tässä muuttamisessakin välivuosi. Johan tässä onkin tullut liikahettua joka vuosi vuojen 2010 jäläkeen. 2010 Rolloon, 2011 Rollosta Ouluun ja Persemaalle, 2012 Persemaalta Väläkkyyn kylään, 2013 Väläkystä kylästä tähän. Ja viime vuonna tuli hoijettua muutto myös Kolomen Jiin mestoilta Sutkamoon. Tekisi mieleni jäähä tekemään syvällisempiäkin pohdintoja opiskeluista, muuttamisesta ja elämänmenosta yleensä, mutta koska ystäväni kello on kiitänyt jo aivan käsittämättömiin lukemiin, ja minulla on vielä iltatoimet tekemättä, sekä Juksutin pissattamatta, täytyy rientää. Huominen kello kuuen herätys ei armoa anna. Ihan niinkö ennen muinoin, ko tartti ehtiä bussiin. Huh.

All I want is to see you.

Kuumat terveiset täältä sisähelteistä! Koska kämppä ei tosiaan muuten oo vielä riittävän epäinhimillisen kuuma, paistoin tänä aamuna pari pellillistä pitsaa. Ja ai niin, lämmitin eilen illalla saunan... Mutta mitäpä sitä ei ihiminen tekisi piettääkseen ittensä ja siippansa tyytyväisenä ja eväässä. Tuli tekaistua kotitekoista Americanaa ja Pollo Americanaa eli suomeksi sanottuna kinkku-ananas-aurajuusto sekä kana-ananas-aurajuusto -täytteisiä pitsoja. Ah. Massu kiittää.

Vaikka täytyy myöntää, että näistä ei tullut ehkä ihan yhtä loistokasta ko mitä meikäläisen pitsa parhaimmillaan on, paistoin ensimmäistä vahingossa aavistuksen liikaa. Mutta kuten ystävämme Hugo aikanaan totesi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. 

No mutta, en tullu tänne pitsasta pölisemään, vaikka mieleni kovasti tekisikin avautua vaan ruoasta. Tai mm. siitä, miten aina siinä vaiheessa ko oon hampaat irvessä sahannu pitsaa paloiksi veitsellä muistan, että Emmis on lahajonu minua mahottoman hienolla pinksulla pitsaleikkurilla (? mikä helevetti sen jutun nimi on, mulla tulee vaan mieleen pitsarulla ja pitsahyrrä :D). Mutta kuten sanottua, pitsa ei oo tämän päivän kuuma aiheeni (hahha), vaan, tadaa, keskellä kuumia kesähelteiltä, opiskelu!

Kandi on nyt siis tosiaan virallisesti takana päin (ollut jo hetken), arvosanaksi pamahti kaiken kaikkiaan hieno nelonen (hyvä minä!) ja muutenkin kaikki kandidaatintutkinnon kurssit on nyt koossa. Enää vain siis koostamaan tutkinto kasaan ja syksyllä saan ottaa ulos ah-niin-turhanpäiväiset kandinpaperit. Onhan se sekin syy skoolata skumpalla, tutkinto, jolla ei tee yhtään mitään. Siispä katseeni onkin kovasti kääntynyt jo kohti niitä maisterin papereita, joka tietokoneen näytöllä Weboodista käsin tarkasteltuna näyttää olevan jo pelottavan lähellä! Niin lähellä suorastaan, että oon jo alakanu katella valmistujaismekkoa. Okei, oikiasti löysin jo sen mekon ja nyt vaan mietin kovasti, että viittiinkö tuhulata rahaa ja tilata sen jo nyt. :D Motivaatiota gradun kirjotteluun? 

Sieltähän se putkahtikin, nimittäin se iso G. Pietettiin Lennun kanssa meijän gradupalaveri tuossa ja täytyy sanoa, että ollaan vielä vähän kujalla, mutta eiköhän se tästä. Hirviän suuria tavoitteita meillä ei ole, muutako että sen täytyy tulla valamiiksi vuojen sisään, jotta sitten voimme lähtiä hyvillä mielin loppuharjotteluun. En muista, oonko täällä jo maininnut varmistaneeni loppuharjottelupaikan itelleni syksyksi 2015, mikä tarkottaa muuttoa Sallaan (!!!!!) ainaki niiksi nelijäksi kuukaueksi. Meikäläisen harjottelu on palakaton, mutta koska suur-Oulu ympäristöineen tarjoaa lähes poikkeuksetta myös sitä samaa palakattomuutta, ja asunnon vuokraaminen paikkakunnalta, josta saisi palakkaa on lähes plus miinus nolla, oli tämä meikäläiselle järkevin vaihtoehto. Minultahan loppuu myös net opintotukikuukauet, mutta ilimeisesti syön sitten vaikka kynsiä sen nelijä kuukautta. Intressit on kuitenki pohojosen suuntaan, joten ei siinäkään mielessä mitään järkiä lähtiä harjottelemaan minnekään muualle. Muutenkin halusin, että harjoittelupaikka ei oo mitenkään erityisen spesifi (kuten esim. joku OYS:in osasto), vaan että siellä näkisi mahollisimman laajalla kirjolla asiakkaita vauvasta vaariin ja saisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä. Koska sellaiseen työhön mitä suurimmissa määrin haluaisin sitten isona ja valamistuneena puheterapeuttina suuntautua ja minusta kuulemma tulisikin hyvä terveyskeskuspuheterapeutti.

Ja mitäs sitä muuta. Oottelen kiertoharjottelua nyt vähän ristiriitaisin fiiliksin, koska Koskilinjat on peestä ja päätti uudistua huonompaan suuntaan. Koska kuitenkin olen lomatunnelmissa juuri nyt, en jaksa murehtia vielä sitä, miten hankkiu'un eri puolille Oulua mahollisimman kivuttomasti. Meikäläisen loma loppuu elokuun viimisellä viikolla, jolloin käyään istumassa yksi kurssi alta pois, jotta saahaan keskittua sitten siihen harjotteluun ja muihin juttuihin. Tässä vaiheessa kesää alakaa aina väistämättä miettiä jo syksyä ja paluu lipaston penkille tuntuu vielä kivalta ja virkistävältä ajatukselta. Oon jopa aikatauluttanu sen ekan kurssin jo kalenteriin ja maksanu ylioppilaskunnan jäsenmaksun. :D Oon ehkä ollu vähän liikaa tekemättä mitään järkevää...

Kyllä se hyvän olon tunne tästä vielä karisee, siitä voimme olla varmoja. 

Tietynlaista kaihomieltä se viiminen lukuvuosi armaan lipaston seinien sisällä toki herättää. Aavistuksen epäuskoa myös. Että voiko se olla jo nuin lähellä, tässäkö tämä nyt oli, kiitos ja näkemiin? Ajoittain löytää ittensä miettimästä, että oisi ihan kiva jos voisi vielä olla niin pieni, että kesäloman suurin huoli oli ehtiä käymään mahollisimman monta kertaa uimassa, nukkua teltassa pihalla ja palloilla valoisat kesäyöt läpeensä ulukona. Palata syksyllä koulun pulupettiin ja haistella sitä uusien kirjojen, viilenevien ilimojen ja pimenevien iltojen tuoksua. Ei se oo ihime, jos meistä aikuisena tulee vähän takakireitä ja jäykkiä, ko pitää tehä kaikenlaista turhauttavaa, kuten maksella laskuja ja kämpän vuokra, kauhistella bensan kallista hintaa ja kantaa kaupasta evästä selekä vääränä. 

Mutta sitten toisaalta taas on kiva miettiä näitä aikuisuuden parhaita puolia, kuten sitä, että voi syyä jäätelöä aamupalaksi jos siltä tuntuu. (Oikiasti meisin mieli askartelee yhä enenevässä määrin sellaisten asioitten, kuten autolaina, miten kuskata muuttokuorma täältä Sallaan kaikista kivuttomimmin, remontti ym. parissa, mutta koska en halua vaikuttaa takakireältä aikuiselta, mielestäni jäätelöesimerkki toimii palijon paremmin).

Nonni, piti puhua opiskeluista ja tästä tuli taas tämmöne sekalainen soppa. :D Mutta ei niissä opiskeluissa oikiasti mitään kauhian ihimeellistä ole, onnea vaan kaikille teille, jokka ootte vasta sen opiskeluputken alakupäässä. Minä rupean nyt fiksuna ja kypsänä ihailemaan sitä meikän valamistujaismekkoa ja kokeilen, miltä sen klikkaaminen ostoskoriin tuntuu. Asiat tärkeysjärjestykseen nääs. Voisi myös ehkä tavoitella sitä ala-asteaikaista kouluun paluuseen liittyvää nostalgiafiilistä ja ostaa itelle uusia vaatteita, jotka päällä saa näyttää pätevältä lipastolla.

Eikä jäädä hokemaan, mä en yksin osaa.

Vaikka mulla monenlaisista syistä hieman myrskyää mielessä edelleen, niin pakko tulla lahjoittamaan vähän hyvää tuulta kuiten teillekin, nimittäin tättärää, sain psykan tentistä nelosen! Hylsystä neloseen, kukapa olisi uskonut. Viime vuojen hylsyn perusteella olisin ehottomasti diagnosoinu ittelleni ykkösen tai korkeintaan kakkosen, mutta ei. 

Who cares, nyt se on ohi ja tehty ja pois. Ja mikä parasta, kaikki psykan opinnot on nyt myös paketissa. Ei enää ikinä uuestaan. No, koputan puuta.

Tämän ja sen kunniaksi, että Lennu palautti kandinsa, nautittiin kahavikupilliset terästettynä viskillä. Suomalainen on kummallinen, ko paistaa aurinko, se menee parvekkeen kuumuuteen juomaan kahavia. Ja illalla se lämmittää saunan ja menee sinne istumaan.

En tiiä, oisko mulla nyt touhuttavana jotain järkeviäkin juttuja, mutta en millään jaksa olla tänään enää järkevä. Pitäisi avata se oma kandi ja vähän ihimetellä sitä, ettei sitten kypsärissä tule kysymysten kohalla semmonen olo, että pitäiskö minun muka tietääki tästä aiheesta jotaki? Olen elänyt hetken todellisuudessa, jossa kandia ei ole olemassakaan ja samassa todellisuudessa myös gradu on hyvin epätodellinen juttu. Kunhan nämät viimeiset opiskeluvuojen kohokohat sais nyt alta pois, vois vaan reilusti keskittyä siihen, että on loma eikä mitään tekemistä! 

Hah, varmaan, ens viikolla pukkaa kiirettä ihan riittämiin ja itelleni epätyypilliseen tapaan olen hyvin laiskasti jaksanut miettiä, miten kaikenlaiset asiat toteutan. Ressaamatta paras, asiat järjestyi kuin ittestään kuitenkin. Varsinkin ko ens viikon kuuluisi kiireestä huolimatta olla sitä LOMAA. Laatuaikaa ja rentoutumista, jos ymmärrätte mitä tarkotan.

Jännää. 

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikesta schaissesta huolimatta elämä on aika kivaa ja meisi on ihan onnellinen köllykkä. Nyt ehkä meisin kokkikeittiöön ja sitten loppupäivän suunnitelma voisi olla jalakarääkki sekä sauna. Ja ai niin, kandi... 

Sitten musta tuli nuori ja alkoi vituttaa.

Hyvää päivää helteinen Oulu ja vähän muutki paikat, joita lämpö hellii! Ja terve teillekin, jotka ette pääse osallisiksi näihin hurmiollisiin lämpötiloihin. 

Voisi kuvitella, että tänään on oikein hyvä päivä, mutta päin vastoin, se on alakanut sillä, että kaikki hommat haluaa mennä päin sitä ittiään. Haluan huomauttaa tässä vaiheessa, että minua lievästi sanottuna ketuttaa, joten teksti voinee olla hieman kärjistettyä. Otetaan nyt tähän esimerkiksi näistä logopedian opinnoista nämät ihanat psykan opinnot, jokka tulee Psykonetin kautta meille. Ovat suunnattu psykan opiskelijoille, mutta hyvin met logopeditki siellä matkassa "opitaan" kaikkea turhaa, mitä ei ikinä omissa töissämme tarvita. 

Noh, tentti oli viime viikon tiistaina ja tenttipaperit lähetetään postin mukana tentaattorille Turkuun. Uusinta on huomenna, koska tenteissä noudatetaan Turun pään aikataulua, eikä meille tietenkään ole tullut tuloksia ees vielä siitä ekasta tentistä. Ja ei kuulemma varmaan tulekaan ennen uusintaa, eli huomista klo 9-11.

Mitenhän tässä nyt sitten pitäisi toimia? Varsinkin kun kyseessä on tentti, josta sain viime vuonna hylsyn, vaikka olin ihan varma, että se menee läpi (eli tentaattorin ajatuksenjuoksusta ei siis voi olla mitenkään kärryillä) ja missasin uusinnat, tarina on kaikille tuttu täältä. Pitäiskö nyt sitten niinkö varmuuen vuoksi mennä tekemään tentti huomenna uuestaan? Vai mitä hä? Jättää herran huomaan, toivoa että se menee läpi ja jos ei, niin varmuudeksi ilimottautua kesätenttiin uusimaan se? 

Kyllähän voi ihimistä rehellisesti sanoen vituttaa. Minun on ihan pakko, siis ihan pakko päästä tämä kurssi nyt läpi, koska muuten siitä tulee meikälle etenemiseste, enkä pääse ensi syksyn kiertoharjotteluun ja kaikki suunnitelmat heittää häränpyllyä. Normaalisti toki olisin ihan rauhallinen ja hyvällä luotolla siihen, että pääsen tentin läpi, koska _mielestäni_ osasin asioita ja sen myös siellä tentissä  ilmaisin, muttako muistelee viime vuotta, jolloin myös mielestäni olin osannut asioita ja sainkin silti hylsyn, niin... Pelottaa? 

Opiskelijalla on oikeus kahteen uusintakertaan tentistä. No mitäs uusintakertoja net tämmöset on, joihin ei voi käytännössä mennä, koska ei oo saanu tuloksia siitä ekasta? Se, että pitäisi mennä tekemään tentti varmuuen vuoksi uuestaan, on minusta kyllä ihan puhasta vittuilua ja opiskelijoitten kyykyttämistä. Edelleen, pääsee varmaan jatkuvasti unohtumaan kaikilta, mutta opiskelijalla on MUUTAKI elämää ko se opiskelu. Jotku onnekkaat saattaisivat tässä vaiheessa olla vaikka jo töissä ja ketään tuskin kiinnostaa ottaa palakatonta vapaapäivää töistä siksi, että menee tekemään tentin varmuuen vuoksi uuestaan. Pahimmassa tapauksessa tenttiä varten joutuu vielä matkustamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle, jos nyt on vaikka sattunut työllistymään jonnekin muualle ko juuri tänne Ouluun. 

Ja niin ees päin. Syitä on niin monia, miksi tämmösen kohtelun ei pitäisi olla ees mahollista. Kyllä on opiskelijan oikeudet taas niin hukassa tässä hommassa, että huhhuh. 

Ei kait tässä auta ko jäähä oottelemaan niitä tuloksia ja ilmottautua siihen kesätenttiin ja toivoa, ettei sitä korttia tarvitse käyttää sitten. Taijan ottaa seuraavaksi suunnan ulos ja pyörän selekään purkamaan pahimpia aggressioita. Voisi vaikka nautiskella tuosta ihanasta ilimastakin. 

Unta saanut en iltaisin, aamun asti mä kattoon tuijotin.

Noin kaksi viikkoa Helsinkiin, kolome viikkoa johonki muuhun. Aletaan olla todella loppusuoralla! Lisäksi ensi viikoksi lupasi mitä mainiointa keliä, joten ei voi valittaa. Tulisi vaan nyt pian net tulokset siitä psykan tentistä vielä... Psykan tentissä ensimmäinen kysymys oli yllättäen ryhmäjuttu, kiitän vielä uuestaan ryhymäläisiäni yhteistyöstä ja toivon, että met kaikki päästiin tentti läpi!

Kävin tänään palauttamassa terapian paperityöt ja täydensin AHOT-hakemustani yhellä unohtuneella paperilla. Lipastollaki oli lähes kuollutta ja nyt jälijellä on enää ensi viikon loppukeskustelu terapian tiimoilta, perjantain kypsäri ja seuraavan viikon eka gradupalaveri. Miten tämä aika meniki taas näin äkkiä? Kypsäriä varten pitäisi lukia omaa kandia ja en jotenki kuollaksenikaan haluaisi tehä sitä. Olen ihan varma, että löyän heti jonku kirjotusvirheen tai jotain muuta vastaavaa, jolle en voi enää mitään.  Hyh. 

Todella hämärää tässä on se, että kalenterini on tulevan viikonlopun osalta ihan tyhyjä ja jos ei lasketa sitä, että voisin vaikka lueskella kandia niin ei oo mitään opiskelujuttua tyrkyllä! Ihimeellistä. Paitsi jos tulee perjantaina huonoja uutisia psykan suhteen. Lauantaiksi ja sunnuntaiksikin on luvannut jo ihimeellisen lämpöisää keliä, josta voi suunnata nauttimaan ulos. Jalan tai vaikka pyörällä. 

Pyörästä tulikin mieleeni, että vinkki kaikille pienipäisille ihimisille! Jos etsitte pääkoppaanne mätsäävää pyöräilykypärää, sellaisia löytyy Motonetistä. On se ihime kauppa. J meni hakemaan autoon tilaamaansa osaa ja meikä sattui vahingossa huomaamaan net pyöräilykypärät. Uusi kypärä on ollut hakusessa jo hetken, ko vanha on mallia alle-on-ängetty-paksu-pipo-Oulun-talavi-viimassa eikä se enää mitenkään kiristy riittävän tiukalle iliman pipoa, vaan hölskyy ko viimistä päivää. Oon käyny vetämässä kypäriä päähäni mm. Biltemassa ja sovitettuani net kaikki läpi totesin, että net oli joko liian isoja tai sitten lasten kypärät ei mahtunu päähän. :D Vetäisin sitten sieltä hyllystä Motonetissä semmosen mattamustan potan kokoa S ja iskin sen päähäni ja voi kyllä, se istui kuin valettu! Ei otsalta takaraivolle karkaavaa kypäräongelmaa enää! Onneksi kattoin ittiäni peilistä se kypärä päässä vasta kotona, oli meinaa sen verran hervoton näky, että olisi saattanut jäähä potta kauppaan jos olisin tajunnut vilikassa peiliin. Mutta onneksi en tajunnut ja nyt on aivot taas suojattu myös kesäisillä pyöräreissuilla. 

Motonet - pienipäisen ihimisen tavaratalo.

Samalla reissulla vastaan käveli muuten myös semmonen läpällinen kännykän suojus tuolle Samsungilleni, jota on ettiny kaupoista kissojen ja koirien kans varmaan vuojen päivät. On sen verran eilistä päivää tuo S2 jo, että kaikki suojat on ollu uuemmille ja hienommille malleille, mutta sitten ko kävelin sinne hyllyn väliin ihan vahingossa, huomasin että ei perkele, tuossahan semmonen on! Oli kyllä hämmentävän hyvä reissu, ei kannate lähtiä hakemaan varta vasten mitään, niin saattaa jopa yllättyä positiivisesti.

Mutta joo, tämmöstä mulle, nyt jotain muuta!

But someday I'll be calm.

Päivityksiä opiskelujuttuihin, tsiigatkaas tätä! Vihdoinkin graduohjaajat, iso G, täältä tullaan! Kyllähän sitä kandivapaata elämää jo riittiki. Kypsärin ko kirjottaa niin ei muutako seuraavaa työtä putkeen.

When you hold me, I'm alive.

Olen oppinut, että sillonko ei lähe, ei pijä pakottaa. Toisaalta olen oppinut myös, että joskus ittiään pitää komentaa, että jotain tapahtuu. Mutta koska tänään paistaa aurinko ja oon juonut kevään ensimmäiset partsikahavit, oon jotenkin armollisella tuulella. Vaikka en ees voinu palauttaa sitä logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa, ko unohin yhen oleellisen osan kotia. No ei se, maanantaina uusi yritys. Kandin sain sentään palautettua sillon ennen vappua ja olen viettänyt huoletonta, kandi-vapaata elämää jo lähes kaksi viikkoa. Ihanaa!

Jälijellä on kaksi viikkoa lipastoa ja sitten se on (toivottavasti) the end tälle keväälle. Hullua. Toisaalta on hirviän vaikia uskoa ees sitäkään, että on toukokuun kaheksas päivä. Onpa aika menny nopiaa. Meikän terapia on venyny ja paukkunu, mutta kohtaa loppunsa luullakseni ja myös toivoakseni seuraavan kahen viikon aikana. Asiantuntijaesitelmä käytiin pitämässä Lennun kanssa ennen vappua ja oli ihan hyvä, että meille oli varattu vähän ylimääräistä aikaa, koska asiaa irtosi yllättävän palijon. Lapsen puheen ja kielen kehitys ei tosin ole mikään kauhian yksinkertainen asia. Tiistaina kävin myös seuraamassa viimisen tarvitsemani demon ja nyt niistäki komeilee suoritusmerkintä oodissa. Koska iski joku tarmokkuuspuuska, täyttelin myös ahot-lomakkeen ja liitin siihen mukaan tarvittavat paperit ja kuskasin sen hyväksyttäväksi. Kuten on varmaan jo aijemmin ollut puhetta, meikäläinenhän tosiaan kuittaa vapaavalintaiset opinnot aiemmilla Lapin yliopiston mediakasvatuksen opinnoilla. Hyvä hakija hyväksilukuja jo hyvissä ajoin, ehtii sitten korjata jos ja kun tuo ah-niin-ihana byrokraattinen laitos, jota yliopistoksikin kutsutaan, kämmää jotain.

Kävin ihastelemassa vähän maisterivaiheen hopsia ja näytti hienolta, ko kaksi suoritusta oli jo valamiina. Huippua. Oon kyllä ylypiä meistä ko jaksettiin vääntää tuo aasintuntija, eiku aisantuntija, eiku mikä se oli, jo nyt pois päiväjärjestyksestä. Enää onki sitten jälijellä tosiaan se mielenterveyteni syövä tentti, sekä terapian paketointi. Ja kypsäri. Ah, on niin palijon hommaa, että meinaa ihan unohtua. 

Plus että tietenki pitää käyä istumassa siellä loppuharjotteluinfossa, jonka jäläkeen saa ruveta edistämään taas viimeisiä opiskeluja eteenpäin. Suunniteltiin jo, että tehään meijän parhaaksi havaitulla opintopiirillä Olokin ja Lennun kans myös syventävän kirjallisuuen tentti ja otetaan samat kirjat, jokka opiskellaan yhessä. Nyt ko tämä vuosi alakaa olla purkissa, jotenki konkretisoituu se hurja juttu, että jos kaikki menee putkeen, ens lukukausi on meikäläisen viiminen, ko kulutan lipaston penkkiä. Vielä hetki sitten tuntui, että se on ihan hirviän kaukana ja nyt se on jo melekeen nurkan takana. Välillä minua ihan pelottaa, miten nopiaa tämä aika oikeen kuluu.

Jänskällä jo oottaa syksyn kiertoharjottelua, ko pääsee ekaa kertaa oikiasti kunnolla näkemään puheterapeutteja työssä. Sekin tehään Lennun kanssa yhessä graduaikataulutuksellisista syistä, tulee varmaan elettyä loppuaika semmosessa symbioosissa, että iskee työelämässä sitten kauhia orpous. Syksyllä koittaa myös viiminen terapia-asiakas ja pitkä terapia. Joka on suurella todennäköisyydellä aikuisasiakas, koska sellaista meikällä ei vielä ole ollut.

Että semmosta täällä opiskelurintamalla. Nyt rupean suunnittelemaan, että mitä täällä kotirintamalla tapahtuu. Illasta voisi ehkä jaksaa pyörälenkille, nyt ei viitsinyt lähtiä ko nelijän ruuhka + minä pyörällä = huono yhistelmä. Kotirintamalla pitäisi myös siivota, mutta ehkä siirrän sen ensi viikkoon ihan suosiolla... Tai viikonloppuun. Huomenna aijon heti aamusta vetästä jalakareenin ja sitten polokasen reippailumielellä Lidliin hakemaan täydennystä ruokavarastoon. Ja totta kai pitää ihan saamarin ankarasti lukia siihen tenttiin. Ja tämä ei ollu mikään sarkastinen huomio. Ja ah, ikkunat pitäisi pestä!

Nyt vaikka tyhyjentämään tiskikone, voisi pikkuhilijaa alakaa orientoitumaan siihen ajatukseen, että pian aikaa on suorastaan yllin kyllin.

Puhu äänellä jonka kuulen.

Varastin tämän ajatuksen ykkösiltä (??) tämänpäiväiseltä ja onneksi viimeiseltä mielenterveyden psykan luennolta. Sori, en tunne teitä sen tarkemmin, jotta voisin eritellä kenen loistava oivallus tämä oli, mutta tässäpä biisi, joka kuvaa videoneuvotteluluentoja oivallisesti. 

"Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen"

Kun tekniikka ei toimi, luennoitsija unohtaa laittaa mikrofonin päälle ja muutenkin selittää jotaki täysin yli hilseen menevää. 

Ei mulla muuta, palataan kun jaksan. Se aika ei ole nyt, mutta ehkäpä vaikka viikonloppuna.

I just can't rely on you.

Tuntuu, että edellisestä tekstistä on iäisyys aikaa ja niinhän siitä kyllä melekeen onki! 

Vietin pääsiäisen lomailemalla kotosalla, toinen kerta tälle vuojelle ja tuntui, että tuli ihan tarpeeseen. Pakkasin mukaan matkalaukullisen kamaa ja suuria suunnitelmia, mutta loppujen lopuksi päädyin viettämään suurimman osan ajasta kalsarit jalassa sohovalla. Kohokohdiksi voisin nostaa syömisen, nukkumisen ja saunassa käymisen. Sää oli vähän huono ja aikakin niin lyhyt, että ulukoiltua tuli aika vähän, lähinnä istuttua mummolan terassilla auringonpaisteessa juomassa kahavia. Hyvä niinkin. 

Loma loppui kuitenkin ihan liian lyhyeen ko maanantaina palailin täpötäyessä bussissa tänne päin ja olin loppujen lopuksi kymmeneltä illalla ja näläkäsenä ko susi kotona. Ruokaa ei juuri tietenkään ollut ja seuraavana päivänä piti painella kymmeneksi lipastolle. Huonosti nukutun yön ja edelleen jatkuvan niska-hartia-selekä -jumin seurauksena sain sitten tiistaina pitkästä aikaa migreenikohtauksen, sinnittelin edustamassa meijän asiantuntijaesitelmän palautetilaisuudessa Lennun viettäessä laatuaikaa kotona yrjön kanssa ja lopulta oli pakko skipata viiminen kandisemma.

Loppuviikosta kävin yhet harkat, terapioin, kävin yhellä luennolla ja korjattiin meijän aisantuntijaa eiku asiantuntijaesitelmää Leenan kans. Diat jäi vielä vaiheeseen ja ite esitys pitäisi hoijella maanantaina, kivasti ennen vappua alta pois. Nyt pitäisi vielä viimeistellä kandi lopulliseen palautettavaan kuosiin ja koittaa kirjotella logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa. Erkan tentistä pääsin läpi kolomosella, jee! Todistus ja  Enää onki sitten se psykan tentti eessä ja sitten pääsee taas tenteistä hetkeksi. Aletaan kyllä olla loppusuoralla muutenkin, terapiassa viijään viimisiä ja sitten on enää se loppuharjotteluinfo.

25 pojoa erkkaa ja ihan onnittelujen kera!

Ei enää hirviästi siis, kunhan jostain vaan nyt löytäisi jotain puhtia tähän hommaan. Kandin korjaaminen on ihan äärimmäisen ärsyttävää hommaa, miksei voisi olla niin älykäs, ettei tekisi kaiken maailman typeriä oikeinkirjotus-, pilkku- ja muita virheitä? Tai tyhymiä lauseita. Tällä hetkellä uunissa muhii myös ruoka, kinkku-vihannes-kiusausta vielä pariksi päiväksi, sitten alan pikkuhilijaa orientoitua ruokavalion kiristykseen. Tiistaina on kyllä vielä meijän kandin kaatajaiset (olettaen, että olen korjannut ja palauttanut sen :D) ja vappunakaan tuskin tulen pysymään ruokalistassani, mutta tulin siihen tulokseen, että voin silti alottaa viikon hyvin ja pyrkiä minimoimaan damaget. Vappuna voisi toki myös koittaa tehä järkeviä asioita, kuten kalibroida käyttöön uuet sykemittarit ja näin.

Tänään ja muutenkin nyt viikonloppuna aattelin myös kahden ja puolen viikon mittaiseksi venyneen reenitauon jäläkeen uskaltautua koittamaan punttien heiluttelua. Selekä ja muu roppa ei tunnu enää niin jumilta, että pakko uskaltautua vihdoin liikkeelle. Tilanne on lähes katastrofaalinen, oon onnistunu tuossa tauon aikana myös syömään päin sitä ittiään ja keräämään sellaisen nestepöhön keskivartaloon, että oksat pois. Kevyesti käytiin tänään reippailemassa vajaan neljän kilsan lenkki, surullista sinänsä, että se on edelleen parasta, mihin tällä jalalla pystyy. No, onneksi on nyt kesärenkaat pyörässä, joten ei ko polokemaan.

Vituttaa tämä reenitauko, mutta minkäs teet, ko joskus tarttee lepoa ja viikko ei sitten riittänytkään. Ruokaa ei silti olisi tarvinnut ahtaa kaksin käsin naamasta alas, eikä varsinkaan kyseenalaista evästä, kuten suklaata. Tai olisinpa ahtanu sitä edes kohtuullisissa määrin. Ja muutenkin pitänyt kiinni ruokailurytmistäni. Muttako ei. Mitä huonommin meni, sitä väsyneemmäksi tulin ja sitä vähemmän kiinnosti. Hirveä kierre. No, ehkä mitään peruuttamatonta ei oo päässy tapahtumaan. Pitää tänään taas tarttua imukuppiin ja heilutella vähän sitä, josko tuo nestepöhö siitä vähän laskisi. Jatkossa aijon myös pyrkiä kuivakuppaamaan sen kerran päivässä, jotta saataisiin tämä homma taas kunnolla liikkeelle. Tilasin tänään myös lopultakin Hyvinvoinnin tavaratalosta kauan himoitsemiani superfoodeja antamaan potkua tähän hommaan. Ostoskoriin tarttui maca-jauhetta, optimsm:ää ja vihertabletteja, joissa oli mm. spirulinaa ja klorellaa.

Uskon, että nuot superfoodit on ainaki semmonen henkinen buustaus, jos ei mitään muuta.

Mutta nyt ruokaa kohti suuta, että jaksan sitten tarttua reeniin. Heti kun tekee päätöksen siitä reenistä, tulee jo palijon parempi olo. Huomattavasti vähemmän mielialaa taas kohentaa se, että sunnuntaina pitäisi varmaan käyä siellä puntarilla... Iiks, en oo teheny sitä miesmuistiin ja vähän hirvittää, että millaista lukemaa se näyttää. Mutta ei se auta. Palataan kun keritään, tämä oli nyt tämmöne sekametelisoppa ja sekameteli soppaa on varmaan tarjolla sittenkin ko taas tähän koneen äärelle jaksan laskeutua seuraavan kerran.