Lead me into the night.

Otsikko on varmaan kiertänyt täällä ennenkin mutta whatever, sattui soimaan tuossa juuri sopivasti ja on aina hyvä piisi. Tällä elämänkokemuksella (jota on muuten ihan hirviästi) saanut jo uusiakin merkityksiä. 

Itte asiassa kyseinen kipale innoitti kirjautumaan PikkuMustaan piiiiitkästä aikaa. Taaskaan en siis kuollut, ainuastaan vaan aloitin harjottelun. Monta kertaa aattelin, että hei, nyt minä tulen kertomaan, että saatiin meijän gradusta JUMANKEKKA VITONEN ja se on nyt luettavissa, jos jotaki onnetonta kiinnostaa. No, parempi myöhään ko ei milloinkaan. Taitaa olla meikän motto. Selkeesti on niin törkiän hyvä työ, että kannatteepi ihan kaikkien käyä lukemassa. Löy'ätte varmaan kuukkeloimalla sen.

Ihan valamiita tässä ei vieläkään olla, harjottelu vetelee ihan viimisiään, mutta aika erilaista on tänä syksynä ollut. Jos siis vertaa lipaston penkkien kuluttamiseen. Tämmönen herkkis ko oon, oon antanu ajan jo mullata eiku siis kullata kaikki muistot ja ihan tippa linssissä muistelin tuossa äskönki ensimmäisen opiskelusyksyn viimisiä hetkiä bätmänluolassa kera iki-ihanan Marjuskan ja viinilasin, mutta siis työelämä (tai siis "työelämä") on kuiteski kivempaa ko opiskelu. 

Ei itku ko minua nyt melekeen itkettää tämä ajan kuluminen. Tuntuu, että eilen olin ekaa kertaa ihan into piukeena siitä, että minulla on ihka oma (siivouskomeron kokoinen) työhuone! Ja vähintäänkin toissa päivänä yleensäkin tanssin riemusta siitä syystä, että pääsin logopedialle opiskelemaan. 

Eli summa summarum, vaikka en oo saanukaan viettää syyslomaa kiitos palakattoman harjottelun, syksy on menny ihan valtavan nopiaa vauhtia ja eilen oisin ottanu vastaan harjotteluni viimisen asiakkaan (jos hää ois vaan muistanu tulla paikalle). Että tässä se nyt sitten sekin oli. Mitä? Hetkinen, ei voinu olla. Mutta oli kuitenkin. Vinkki vitonen, jos harjottelun alussa tuntuu, ettei ei heleketti, nelijä kuukautta, niiiiiin pitkä aika, niin ihan kohta tet huomaatta, että mihis kuttuun se nelijä kuukautta oikeen katos?

Ja vaikka on välillä v-ituttanu ajella tuota työmatkaa tuossa, niin siltikin voin sanoa, että ite työstäni olen nauttinut suunnattomasti. Mitään hirviän vaikiaa en harjotteluni aikana kohannu ja täytyy sanoa, että suhteettoman palijon pyörin artikulaatiohommien kans, mutta kivaa on ollut! Oon kyllä tykännyt ihan kaikesta ja huonot päivät on johtunu lähinnä siitä, että väsyttää. Tai että ajokeli on ollu ihan syvältä sieltä. Palakattoman harjottelun hyviä (varmaan ainoita sellasia) puolia on ollu kuuen tunnin mittaset päivät, jokka meikällä on siis ajomatkoineen ollu about sen kaheksan. Se, että oon teheny 9-15 päiviä, on kyllä helepottanu suunnattomasti, ko ei oo tarvinu olla tuolla naapuripitäjän puolella heti aamulla kaheksalta. Ja ohan mulla kyllä ollu aika mahtava työyhteisö, täytyy myöntää! Kahavihuonehuumoria tullee ikävä.

Ja ja ja ja. Mitäs sitä. No en tiijä, isoa osaa päivistä leimaa tällä hetkellä ajatus siitä, että on joulu, IHANAA ja just tällä hetkellä se, että on PERJANTAI, ihanaa (säännöllisessä arkielämässä oppii tosiaanki arvostamaan viikonloppuja) ja sitten semmone haikeus siitä, että ihan kohta oon oikiasti aikuinen ihiminen enkä vaan opiskelija. Oon hulluna kerrannu ja pyöritelly tässä muutenkin mennyttä elämääni about viimisen viijen vuojen ja vähän pitemmänkin ajalta, kaippa tää on joku neljännesvuosisadan kriisi. 

Mutta kaikesta haikeu'esta huolimatta elämä on kivaa. Eiku ihanaa. No kaikkia ylisanoja. Elämä osaa yllättää ja huonotkin asiat tuppaa jossain vaiheessa kääntymään hyviksi. 

Työelämästä en vielä uskalla sanoa juuta enkä jaata, sillä nyt haluan kattella päivän kerrallaan. Tai etapin. Ja tällä hetkellä se suurin etappi on se, ko seison maisterin paperit kourassa Hutkin päädyssä ja oon että uuulalaa. Vaikka ehkä oon vähän nyyhkiskin, ko siellä ei kuulemma ole enää Snelluakaan! Kauhiaa. 

Mutta tiijättekö ihimiset. Oon minä vaan onnekas olento. Saanu elämältä jo nyt aika hirviästi. Uskalla aatellakaan, että mitä kaikkia se elämä vielä tuokaan tullessaan. Auttaa varmaan, ko on aina niin pienestä onnellinen. Tällä hetkellä esmes siitä, että ihan kohta saan roudata sisään elämäni ensimmäisen ihka oman joulukuusen. Ja täytyy sanoa, että sen jäläkeen muutenki ko oon laskeutunu Makkaravaaraan, elämä on ollu ihan eri kivaa! Mettäurpo mikä mettäurpo, minkäs teet. Minä olen elementissäni ko saan vetää karvalakin päähän ja ajaa okkelilla pellolla ympyrää.

Tämän myötä haluanki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista ja just ittensä näköistä joulua! Viettäkää pyhät hyvin, minä harkkailen vielä pari päivää ennen joulua ja sitten aijoin nauttia oikeen urakalla ennenkö käyn paketoimassa harjoittelun. 

Tulukoon vuojesta 2016 entistä huipumpi! Ehkä saatan taas käyä huutelemassa täällä, että miltä tuntuu olla paperit kourassa tms. jotain semmosta, ko nytkään ei kerta menny puolta vuotta tässä välissä. Ainuastaan semmoset viis kuukautta. 

Peace!

Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö.

NO MUTTA, minä täällä hei!

Katosin puoleksi vuojeksi ja varmaan luulitte että kuolin, mutta ehei. Tehtiin vaan niin ankarasti gradua, että sittenkö lopulta päästiin siitä eroon ja samalla kaikista muistaki opiskeluhommista, ei teheny mieli sylykästäkään mihinkään opiskeluihin liittyvään päin. 

Sitten tavallaan kuolin ja synnyin uuelleen, ko muutin takasin pohojoseen ja menin naimisiin ja tsillee!

Nyt oli vaan pakko ilimaantua tänne, koska erehyin samaan aikaa selaamaan logopedian uutta opintosuunnitelmaa Weboodista ja kuuntelin Oulu-musiikkia ja tulin jotenki ihan pahoinvoivaksi. Vastahan minä olin ekaa syksyä Oulussa ja sovittelin uusia haalareita ekaa kertaa jalakaan ja nyt hopsista puuttuu suoritusmerkinnät enää gradusta ja loppuharjottelusta. WHATTAFUCK?

Täällä mää nyt pesen pyykkiä mielettömällä Mielellä ihan rouvana ja paistan ruuaksi suolasta pannukakkua. 

Vähän seki tässä nyt potkii ko pikkuveli lähteepi paskaan kaupunniin opiskelemaan ja tuli käytyä sitä muutamassa ja se uuen, ensimmäisen asunnon laittaminen ja net tuulessa havisevat lehet vielä ihan vieraan kerrostalon pihalla ihan vieraassa kaupungissa paitsi ei sitten kuitenkaan. Iski semmosia fläsäreitä siitä, miten ite lähin polokupyörällä ettimään tietä Prismalle ja tutkimaan uusia lenkkireittejä ja miten olin ihan hukassa jossain lipaston ja Teknologiakylän välimaastossa. 

Että miten sitä opiskelua oli sillon vielä niin hitosti eessä ja nyt se oli sitten vähän niinkö tuossa? Ja samaan aikaan ko katto niitä uusia kurssien nimiä tuolta oodista, kaikki vaikutti ihan helekatin mielenkiintoselta ja uuelta ja vähän siltä, että osaankohan minä nyt vittu mitään ko menen sinne harjotteluun ja eikö sais käyä kaikki kurssit uuestaan? :D Körötellä vielä kerran bussilla Rajakylään vetämään kiti-ryhymää, seisoa lipaston pysäkillä vittuuntuneena ja väsyneenä iltakuuelta jonku luennon jäläkeen, kastua kaatosateessa matkalla Kaijonharjun edesmenneelle postille, ihailla lumisajetta Persemaan batman-luolan ikkunasta, kuunnella CMX:ää ja kattoa ko Oulujoki virtaa mustana ja synkiänä kohti merta. 

Vaikka en vaihtaisi vallitsevaa elämäntilaani mihinkään (no okei, vaihtaisin, nimittäin siihen, että oon töissä!) niin jonkinlainen uusien opiskelijoitten kateus tässä kyllä iskee. Ihan vaan siitä fiiliksestä, ko kaikki oli uutta ja pelottavaa ja kiinnostavaa. Ikävöin sitä uutuudenviehätystä. 

No mutta hei, mitäs meijän gradulle kuuluu! No sitäpä sille, että ohojaajat ennen kesälomaa esitarkasti jonkun iänvanahan version (normipäivä logopedian laitoksella) ja ollaan kevyessä rytmissä hieman korjailtu ja muokkailtu sitä tämän "tarkastuksen" jälijiltä vielä. Tällä viikolla aijon vielä tarttua graduun ja tehä lopulliset korjaukset, joita meille on heittänyt suomen kielen lähes valamis opiskelija Johannes (jonka kanssa jaoimme tämän Oulussa opiskelujen aloittamisen riemun syksyllä 2011).

Sitten met lähetetään se lomalta aivojen kanssa palanneille ohojaajille, jokka kattoo sen läpi ja toivottavasti antavat laturiluvan. Jonka jäläkeen se on jonku muun ko meijän käsissä. Tadaa! Keväällä saatiin gradun esitarkastusversio sitä paitsi oikeen kovassa aikataulussa loppujen lopuksi valamiiksi ko saatiin tilastotieteellistä apua ihanalta Helenalta. Meisi muutti Oulusesta veks huhtikuun lopussa ja samalla jätettiin gradu esitarkastukseen. 

Ja sitten onki enää harjottelu. Joka meikällä siirtyi sairaustapauksen vuoksi alakamaan vasta elokuun vika päivä. Sitä ootellessa aattelin muun muassa hyökätä hillasuolle (mustikoita en tosin löytäny tänään ainuttakaan) ja ehkäpä tehä vaikka visiitiin Ouluun. Nyt sinne lähtee ihan mielellään ko tietää ettei tartte jäähä. :D 

Mutta nyt traditionaalisesti lopetan tämän siihen, että lähen nappaamaan kahavia naamaan kera pannukakun. Saatanpa tulla tänne vielä toistekki pölisemään.

JA AI NIIN, se kalenteri, josta lupasin teille näytteitä, niin onnistuin tässä puolen vuojen aikana hukkaamaan sen ja löytämään uuestaan ja sitten muuttamaan ja taas uuelleensijoittamaan sen jonnekin, mutta ehkä ihan kaihomielessä voisin oikiasti kaivaa sen esille! Nähään taas (puolen vuojen päästä ehe ehe). Niitä, joita kiinnostaa seurata astetta aktiivisemmin, mitä meisille kuuluu, kehotan kääntymään Vihaisen itälappilaisen puoleen.

Arkihuolesi kaikki heitä

Son moro! Joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni, mukavaa ja mahtavaa oli ja oishan se pojat ja tytöt mukava jos ihimisellä ois joulu ainainen (muistuttaisin minäkin ulukomuodoltani vielä vähän enemmän syötettyä sikaa), mutta aina koittaa se astetta ikävämpi vaihe ko pitää palata arkeen takaisin. 

Joskus arjesta tulee kuitenki suorastaan juhulaa, nimittäin meijän graduaineisto on nyt lähteny keräykseen ja tänään ko iltapäivällä kävimmä kattomassa kyselyymme saapuneitten vastausten määrää NIIN HEI 117 kappaletta herranjestas! 

Uskomatonta, ja päiviä on vielä eessä vaikka kuinka. Ja vaikka tämän enempää ei vastauksia saataiskaan, niin näilläki voi hei jo väsätä ihan hyvin yhen gradun. Nyt siis jos sinne ruu'un taakse on jotenki kummassa eksyny joku tuleva kollega, joka on ystävällisesti vastannut meijän kyselyyn, niin KIITOS KIITOS KIITOS! 

Kyllä nyt pienen logopedin mieltä ja sydäntä lämmittää oikeen kovasti. 

No, lyhyestä virsi kaunis, en jaksa enkä oikiastaan jou'akaan läyryämään tämän enempiä ko on kiire muihin hommiin, mutta sen verran aattelin heittää, ettäkö suunnittelin tuossa laatikoitten kevätsiivousta, (toim. huom. suuri paino sanalla SUUNNITTELIN), satuin löytämään vanahan kalenterini. Joku joskus kaipaili semmosta esimerkkiä logopedin viikosta aikataulujen muodossa niin nyt ois autenttista matskua ainaki kolomosen syksyltä ja keväältä tarjolla. Että silleen, stay tuned jos oot kiinnostunu kuulemaan minkälainen helevetti oottaa. Tai jos haluat vielä enemmän ajan hermolla olevaa kuvausta raastavasta syksystä ja tuskaisesta heräilystä kandikevääseen, niin mene tänne. Nea siellä elää samaa tuskaa, joka on myös ittelleni hyvin tuttu.

Promise man.

Hittoko mulla on näitä ysäriotsikoita aina vaan ja samat piisit kiertää kehää. :D Mutta nyt oli kyllä ihan pakko, sillä sainhan sentään omat (köh köh) synttärionnitteluni läpi Suomen ehottomasti parhaaseen radioshöwhun elikkäs siihen joka kulukee myös nimellä Parasta Ennen! :D Vaikka syndet ei ihan mennytkään kuten Masalle lupasin, eli yksikseen radion äärellä, vaan kiitos Lennun ahtamassa kinkkiä kidasta alas ja sen jäläkeen hyytävässä pakkasessa paleltumisen korjaamisessa muutamalla kuumalla Hunters Heaterillä (?) Oulun ylivoimasesta parhaassa kuppilassa nimeltä Kuluma. Voin suositella lämpimästi.

Ja hei, kattokee, kuvia!

On nää minun selfiet kyllä vähän tämmösiä, tarkennus jossain rintakehässä ja muutenki vähän tärähtänyt fiilis, mutta annettakoon se minulle anteeksi ko tärähtänyt oon vähän muutenki. Mahtavan bodatut olokapääkki melekeen pääsee edustamaan ko koitan kaksin käsin pidellä tuota mötikkää käsivarren mitan päässä ja hymyillä nätisti iliman kaksaria. Elämäni ensimmäiset yllärisynttäri"bileet" meinasi kyllä jo kusassa siihen ko Leenan "laita ittesi nätiksi, tulen hakemaan puoli kuuen - kuuen välillä" oli kaatua tuohon kohtaan "laita ittesi nätiksi", se nimittäin tuntui ihan jumalattomalta suoritukselta tämmösestä "kaapissani on vatusti vaatteita, muttei mitään kivaa ja osaan meikata tasan yhellä tavalla" ihimisestä. Lopulta päädyin laittamaan päälle aina yhtä hyvä punaset housut, jokka ei kuviin päässy edustamaan ko ei ollu aikaa alakaa viritellä mitään jalustoja kameraan ja ketä se nyt muutenkaan kiinnostaa, sekä arviolta vuonna 2008 henkkamaukasta hankittu paita, joka toimii edelleen (voitteko kuvitella, ehejä ja nypytön???!) huolimatta pienistä "yh-mamma lähtee radalle" -viboistaan. Onkelmia tuotti luonnollisesti myös tuo tukka, joka sekin on vähän mallia "yh-mamma repäsee" ja naama, josta nyt vaan on vaikia aina välillä saaha mitenkään inhimillisen näköistä.

Mutta nämät kuvat jopa yllätti meikän positiivisesti huolimatta valokuvauksellisista ongelmistaan (yleensä ko se suht tyydyttävä peilikuva ei ainakaan välity valokuviin asti, vaan näytän pallinaamaiselta ryhävalaalta jolla ei oo ihan kaikki kotona :D). Tukka näyttää ihan blondilta, mitä se ei suinkaan ihimiset ole, vaan se on _maantienharmaa_, mutta jolla iskee valossa jotain henkisiä ongelmia ja se päättää halutaki olla blondi. Kiva pigmentti, lisää jännitystä elämään ko se tarttee kohdevalot tullakseen esille, vähän niinkö meikän silimätki on valosta riippuen joko siniset tai vihiriät. Huulipunat on vähän sinnepäin, mutta joka tapauksessa söin net kinkin matkassa pois enkä viittiny enää lisätä niin haitanneeko tuo.

Ja kattokaa miten osuvan kortin Lennu oli löytäny! Vanhoja me ei olla, vaan hiukan kypsenpiä teinejä! Ihana emäntä, Lennu on kyllä semmonen, että antais vaikka toisen sukkansaki jalasta, jos joku vaan tarttee. On ilo saaha tuntea moisia ihimisiä. Vaan ihanan kortin se oli tuo meikäläisen siippaki löytäny, meikäläisen kuvalla varustettuna nimittäin. :D Lahajaksi sain termospullon (muumi-kuosilla tietenkin) niin nyt on sitten termari, johon keittelen mulle ja Lennulle kahavit ko mennään jumppapallojen kans kirjottelemaan gradua yliopistolle. Tänään tehäänki sitten varmaan herkkuruokaa ja nautitaan vaan olemisesta, kunhan tuo meisin parempi puolisko suostuupi heräämään.

Haha, leuanvetotankoki pääsi muuten kuvaan. :D Mikä itte asiassa muistuttaa siitä, että tänään olis vielä reenin paikkaki ko eilen ei millään jaksanu eikä ehtiny ko piti kriiseillä siitä, miten saan itteni ihimisen näköseksi. Ja meillä on muuten mörön kans melekeen samankokoset ja muotoset nenätki, ihan niinkö kaks marjaa. Yhtä killivät silimätki ja hurmaava hymy sekä viihdytään ajoittain varsin synkeissä tunnelmissa ja ollaan aika jäätäviä tyyppejä molemmat, mutta sisältä pelkkää kultaa! Ja muumipeikot juoksee meitä karkuun. :D

Jos leikkais vielä komian otsiksen tähän niin sehän ois muuten suoraan ko paluu lapsuuteen:

 

Punaset kumisaappaatki nimittäin löytyy. :D Ei muutako samanmoista mietteliästä posea vaan naamalle niin ei voi ees erottaa että oonko neljä vai kakskytänelijä. Tai no saatan kyllä olla tuossa ylemmässä kuvassa jopa viis. Ja alemmassa ehkä kolome. 

No mutta, enempää nostalgiatrippailematta sitä kuinka vanaha meisi jo on (todella, kognitiivinen rappio vaan oottaa alakamistaan!) rupian nyt touhuilemaan jotaki ihan muuta, ko saan kerta viettää tänki päivän uuestaan synttärisankarina hei. 

Kivaa viikonloppua kaikille!

Mirror mirror on the wall, tell me what I'm looking for.

Niinhän se taas tuli ja meni. Joulu nimittäin. Minusta se on aina ihan liian lyhyt ja menee aina ihan liian nopiaa ko oikiaan tunnelmaan pääsee vasta aatonaattoiltana joulukuusta koristellessa tai aattona pimeällä hautausmaalla kynttilöitä sytyttäessä. Olisi ihanaa saaha viettää koko joulukuu yhessä kohin ja valamistautua rauhassa siihen koko kuukauen huipentumaan, iliman kiirettä tai paineita mistään. 

No, ehkä joskus. 

Joulupukkikin muisti minua tänäkin vuonna, muun muassa sillä herätysvalolla, jota niin kovasti kaipailin, kiitos miehen. :) Koska ilimat näyttää jatkuvan yhtä paskana ko aiemminkin, se mahtaa tulla tarpeeseen. Ja koska tammikuu on usein ankia, pimiä ja pitkä ja kestää ainaki kaks kuukautta. Lisäksi sain uuen sähkövatkaimen, kattilan, laseja ja muutaman vaatteen, kynsien manikyyrisetin ja käsirasvaa, arpoja (joista voitettiin yhteensä kymppi) sekä Kenoja, joista ei olla ainakaan vielä voitettu mitään. Sekä purkin pähkinöille. :D Ja jalaksilla seisovan peilin makkariin, jotta voijaan ripustaa se seinäpeili eteiseen. Ja mikä huipuinta, saatiin molemmat tuon miehekkeen kanssa velipojalta liput Sonisphereen eli päästään kattomaan Metallicaa, joten son pääkaupungin reissu tii'ossa tuossa ennen kesää! 

Joulupukki toi myös hieman rahhaa, jonka käyttökohetta ollaan tässä ankarasti pohittu. Ylimääräset vois toki aina säästää, muttako pitäis myös puhelin korjauttaa, ostaa sukset ja toimiva rannekello, pleikkaristaki meillä haaveillaan ja ohan sitä nyt aina kaikenlaisia rahareikiä. Toistaiseksi mies saanee kuitenki tyytyä pelaamaan Gran Turismo kutosen sijasta "uusia" autopelejä Nintendolla ja tahkoamaan Mega Man nelosta ysärihittien tahtiin. :D

Tein aattona kameralakon, enkä ottanu ainuttakaan kuvaa. Ei sitä aina jaksa. Tässä kuitenki muutama satunnainen räppäsy joulufiiliksestä. 

 Tästä samasta tontusta on kuva varmaan viime vuojeltaki. :D Itte askarreltu! Ja meisin lemppari.

Tällä Bloggerilla on edelleen joku vamma säätää nämät kuvat ihan miten sattuu, tässä kuvassa on harmikseni muutenkin tarkennus Ukon nokassa mutta värit ei sentään oikiasti perseile nuin.

Ja loppukevennyksenä Jeesus, joka ilimestyi takapihalle ilimojen mentyä perseelleen. :D Jäälyhty suli, tosin nyt Jeesuskin on enää muisto vain... Tai ehkä se oli eksynyt paimen ja otti hatkat ko tajus ettei se oikia osote olekaan ihan täällä?

Jouluaattoon asti ilima oli sentään inhimillinen, nyt kaikki tiet on ihan jäätikällä, lumi sulaa ja sataa vettä. Ulos ei ole mitään asiaa ja alakaa pikkuhilijaa tämä sohovalla makaaminen, lehevojen kattelu ja suklaansyönti jo kyllästyttää. Masentaa tämä keli, ihan niinkö Oulu olis seurannu perässä tännekin... 

Kaikesta (tai sanotaanko että kelistä) huolimatta on kuitenki ollu paras joulu aikoihin ja vielä olisi tuo uusi vuosi eessä, jonka taijan tänä vuonna viettää saunomalla, syömällä ja menemällä aikasin nukkumaan. Ko ei tartte baariinkaan lähtiä, ees ex-tempore. Voin hyvillä mielin (ikävä kyllä yksin) fiilistellä sitä, että ollaan J:n kanssa katteltu toistemme naamoja jo vuosi. Viime uusi vuosi oli kyllä elämäni parhain ikinä, eikä sitä tartte ees yrittää ylittää. 

Aika kuluu hämmentävän äkkiä. Hyvässä seurassa se suorastaan lentää. J piristi eilen illalla ankeita vesisateen täyteisiö päiviä laittamalla vielä niin ihanan viestin ennen nukkumaanmenoa. Ei siinä tarvinu suuria sanoa, mutta se, että tietää olevansa toiselle tärkiä ja tekevänsä toisen onnelliseksi lämmittää mieltä pitkään. Ei tosiaankaan kannate piettää itestäänselevyytenä sitä, että toinen ymmärtää sen kuinka tärkiä on. Vaikka ymmärtäisikin, ei mikään ole enemmän pimeyttä valaisempaa kuin toisen lämpimät sanat. 

Tulukoon uusi vuosi ja olokoon se meille yhtä hyvä ja lämmin kuin edellinenkin. 

Joo, lässynlässyn lää ja nyt näkemään unia. :)

I've been away from you too long.

Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille.

Itsenäisyyspäivä hurahti eilen hyvin perinteisesti, alotettiin aamu riisipuurolla, karjalanpiirakoilla ja munavoilla, sekä Finlandia hymnillä. Sitten käytiin viemässä Intiön hautausmaalle sankarihaudalle kynttilä ja vaan oltiin. Illasta kokattiin ruuaksi bataattiranskiksia, uunilohta ja korvasienikastiketta ja sytytettiin kynttilä etenkin J:n ukille ja muille sotien sankareille. 

Jälkkäriksi herkuteltiin vielä Lidlistä ostetut jälkkärit, miehelle suklaajälkkäri ja mulle valehtelematta paras tiramisu jonka oon ikinä syöny, sekä käperryttiin kattomaan itsenäisyyspäivän juhulia telekkarista. Loppujen lopuksi katottiin koko juttu sitten loppuun asti ja sen jäläkeen lähettiin ajelemaan autolla ja kuuntelemaan Parasta Ennen. Yöllä lämmitettiin vielä sauna ja meikäläinen simahtiki aika tehokkaasti sen jäläkeen, ko olin taas aamulla heränny seittemältä. :D Minä ja minun vapaapäivät ko en kuitenkaan pysty nukkumaan sen pijempään ko normaalisti, tosin vapaapäivissä on se hyvä puoli, ettei tartte lähtiä mihinkään, vaan voi ihan rauhassa alakaa touhuta jotain ko kaikki muut vielä nukkuu.

Tänään oon teheny jouluostoksia ja seuraavaksi varmaan alan touhuilla muutaman lahjan pakettiin ja muuta pientä joulukivaa. Tai voisin myös tietysti vähän heilutella puntteja ja vaikka tehä kandin tutkimussuunnitelman... 

Onneksi päivä se on huomennakin ja joka päivä senkin jälkeen. Aika tosin vaan saattaa loppua nuitten koulujuttujen kohalla kesken mutta. Oon ite nyt päässy semmoseen kivaan joulutunnelmaan, etten jaksa välittää enää mistään. Rakasta tätä itsenäisyyspäivää ko se tuo aina kivan katkoksen tähän joulukuun alakuun, hetken rauhoittua ja pikkuhilijaa valamistautua jouluun. Ja ohan se muutenkin ajatuksia herättävä päivä. 

Ulukona palaa vieläki lyhyssä kynttilä, joka sytytettiin eilen illalla ja on kivan lämmin ja turvallinen fiilis. Kävin tänään jopa keskustan jouluhyörinässä pyörähtämässä ja löysin muutamia oleellisia juttuja, mutta niistä juttua ehkä myöhemmin. Joululahajat on nyt kuitenki ostettu, harmi vaan, että osa tulee postipakettina ja laitoin net menemään suoraan kotia päin ko en tienny, että ehtiskö net tulla ennenkö lähetään joululomalle. 

Kotona pitää muutenki varmaan urakoida itelle kaikkia gluteenittomia leivoksia ja ostaa täältä lähtiessä mukaan gluteenittomia juttuja. Tai no, en kyllä taija haluta muuta ko karjalanpiirakoita ja jonkun jälkkärikakun. 

Eilen iski kyllä vähän koti-ikävä, mutta onneksi ei tartte enää kauaa odottaa.

No mutta, pitääpi tässä ruveta touhuamaan jotain, ettei mee ihan sohovalla makaamiseksi. Jos huomisen vaikka pyhittäisi sitten niille opiskelujutuille.

Sinusta oon selvästi päihtynyt.

Hellou! Päivät on venyneet viime aikoina luvattoman pitkiksi ja oon jaksanu lähinnä opiskella, opiskella ja opiskella. Vaikka oonki enemmän ko pähkinöinä meikäläisen terapiasta ja sen kulusta, on silti ihanaa, että tänään on perjantai. En tiiä mikä hitto meikäläisen päätä vaivaa, kai se on tämä homman palijous ja päivien pituus, mutta oon meinannu tällä viikolla unohtaa palauttaa terapian seurantakerran suunnitelman, jättäny kämppään valot palamaan klo 10-18 väliseksi ajaksi ko ite olin lipastolla ja tänään kotiutuessani jätin avaimet killumaan uluko-oveen. Tämmösiä ei oo tapahtunu ikinä ennen!

On marraskuu ja ulukona on tuskasen pimiää ja harmaata. Tai ei se niin haittaisi, jos pääsisi ees vähän aikasemmin lipastolta pois, mutta nuot iltakuu'en päivät on vähän liikaa. Ja tänä viikonloppuna pitäisi saaha kirjoteltua parkinson-erityiskysymyksen oppimistehtävä. Ensin olin ihan innoissani siitä, mutta nyt on jotain pieniä käynnistymisvaikeuksia. Mutta eiköhän se tästä. Sovin myös tänään jo terapian loppukeskusteluajan, jota ennen pitää olla paperit palautettuna ja mikä mainiointa, myös eka kandiohojaus on nyt kalenterissa. Päätin mennä paikan päälle hajoilemaan ja heittämään ilimoille kaikki meikän hullut ajatukset siitä, mistä voisin sen kandin tehä. En usko, että se tiedonhaku tai kirjottaminen muodostuu minkäänlaiseksi ongelmaksi, suurin probleemo tässä on nyt se, ettäkö vaan tietäisi, mistä teen sen kandin. :D Ens viikolla pyörähtää uus kurssi käyntiin (kaheksan aamuja jouluun asti, voi miten ihanaa) ja ruotsin kurssi rullaa edelleen ja aiheuttaa hirviästi päänvaivaa, koska siinä on niin kauhiasti sitä tekemistä. Yäh. Tällä hetkellä istun sohovalla oottamassa flowta, jonka siivin saisin imuroitua, pestyä vessan, laitettua pyykit kuivumaan ja lakanat sänkyyn. :D Ei oo näkyny vielä... Harvemmin tämmöstä, kaikki jokka tuntee vähänki meikää tietää, että olen välillä suorastaan neuroottisen innokas siivoamaan, mutta aina ei nappaa. Kuten esimerkiksi tänään.

Myös Oulun yliopiston abipäivät lähestyy ja meikäläisen voi pongata logopedian ständiltä torstaipäivänä haalarit päällä, tarkkaa aikaa en jaksa laittaa tänne mutta päiväseltään kuitenkin. Jos joku on tulossa niin tulukee ihimeessä juttelemaan! Meillä on ainaki karkkia tarjolla. :D Marraskuu menee varmaan hujauksessa ko deadlinet alakaa hakata niskaan ja hommaa riittää. Oon alottanu tämän demojen keräämisenki (eli siis toisten opiskelijoitten terapian seuraamisen, joita pitää kerätä opiskeluaikana maksimissaan 15) ja se tuntuu olevan välillä enemmän ko hankalaa hommaa, kiitos sen, että meijän laitoksella vaan niin moni asia kusee.

Yhen kivan kevennyksen olen tähän kuukauteenki jo kuitenki keksinyt, päätin nimittäin piettää jokku tupareitten tyyppiset akkalaumalle. Tällä hetkellä vieraitaki on jo ilimottautunu muutama, joten kyllä met varmaan ihan mukava häppeninki saahaan aikaseksi. Ja mikä mukavinta, pääsen vähän leipomaan ja rätäämään hyvällä syyllä. Mieheke on tuparipäivänä luonnollisesti töissä, koska pahimmillaan miltei kolomekymmentäpäinen akkalauma taitaisi olla sille vähän liikaa. :) Tänäänkin oon kyllä taas kokkaillu ihan onnessani, tekaisin nimittäin ite pinaattilättyjä. Ostettiin käristyksen kaveriksi puolukkahilloa, vaikka sitä olisi kyllä voinut survoa sokerin kanssa omista pakkasessa olevista puolukoistakin, ja alakoi tehä kovasti mieli pinaattilättyjä puolukkahillon kanssa. Gluteeniton versio onnistui yli odotusten, korvasin tavallisesta ohojeesta vehenäjauhot vaan gluteenittomilla ja lisäsin varmuu'en vuoksi vajaan ruokalusikallisen psylliumia. Ainut vaan, että taikina on tosi paksua ja kannatteepi lisätä jauhot siivilän läpi jos sellainen on (minulla ei), jos haluaa ettei taikinaan jää jauhopaukkuja. Paiston tavallisella paistinpannulla pari isompaa ja muutamia pienempiä lättyjä.

Gluteenittomat pinaattilätyt

2 kananmunaa

4 dl maitoa

150 g sulatettua pakastepinaattia tai tuoretta

½ tl suolaa

valkopippuria

2 ½ dl gluteenittomia jauhoja

vajaa rkl psylliumia

Sekoita kananmunat kevyesti kulhossa, lisää maito ja sulatettu tai tuore pinaatti. Mausta suolalla ja valkopippurilla, lisää jauhot siivilän läpi vatkaten taikinaan. Lisää psyllium, älä anna turvota kovin kauaa vaan paista pannulla rasvassa joko isoja tai pieniä lättyjä. Tarjoa lämpimänä puolukkahillon kera. 

Kokkailun jäläkeen keittiössä on myös likaisia astioita jokka oottais hoitajaa, mutta taijan ennemminkin avata telekkarin ja kattoa tv 5:ltä alakavan lehevan Itse ilkimys. Aina ei vaan jaksa. No okei, pakko on jaksaa vähän jotain tänään mutta onneksi päivä se on huomennakin! Marraskuu saisi kyllä tosiaan rullata muutenkin ihan vauhikkaasti, ko oon löytäny makkariin mitä ihanimman jouluverhon, olokkariin uuet tyynynpäälliset ja samoin makkariin kans yhen. Sekä keittiön pöy'älle liinan. Mutta niitten aika ei tosiaan oo ihan vielä. Plus että ostin kalliilla rahalla itelleni pyörään talavirenkaat enkä todellakaan ala, jos täällä kesäkelit meinaa jatkua joululle asti!

Voi videoliike että minua väsyttää, avasin tuon töllön ja animaatioon keskittyminenki tuntuu ihan übersuoritukselta? 

Kunnon yöunet niin kyllä se tästä. Toivottavasti. Yleensä oon täynnä energiaa syksyisin, mutta nyt on kyllä vähän laiska olo. Ehkä se vika on siinä, että meikäläisen kellon mukaan pitäisi olla sitä lunta jo? Tai ehkä syytän tätä kellojen rukkaamista, elimistö on ihan sekasin ko kelloja käännellään miten sattuu. Väsyttää illalla kaheksalta ja herään aamulla ennen kukonpierua. Ei kiva. Lisäksi hirveästi syyhyttää päästä taas leipomaan herkkuja tai kokkailla jotain kivaa MUTTA pakastin natisee jo nyt liitoksistaan. Vähän silti epäilen, ettei se hijasta meikää. :D Seuraavaksi ruoaksi aattelin laittaa broileripyöryköitä ja ihan rehellistä pottusalaattia, koska meillä on niitä perunoita vielä tuolla jääkaapissa.

Googlailin tässä itte asiassa just nytkin kaikkia kivoja reseptejä. :D Oi arkkupakastin ja leivinuuni, koska tet ootta mun? Pitänee ehkä sen verran kuitenki asettaa itelleni rajoja, että ensin täytyy saaha parkinson-tehtävä hyvälle mallille ja vasta sitten saapi leipoa. Ja urheillakin pitäisi kyllä. Mutta joo, seuraavalla leffan mainokatkolla meen laittamaan pyykit kuivumaan, lupaan pyhästi. Ja imuroin. Ja jotain. Ihan varmasti. :D Eli nyt! Palataan.

Ja niin, tätä tekstiähän kuvitti net kuvat, jokka kävin fotoamassa sillon yks kerta tuolta kasvitieteelliseltä puutarhalta päin.

Puhu äänellä jonka kuulen.

Heippa kaikki!

Oon kotiutunu tänne Salla-huudeille ja ehkä pikkuhilijaa selevinny myös viikonlopun aiheuttamasta jäätävästä väsymyksestä, joten aattelin tulla vähän huutelemaan juttuja. Täällä on talavi, tänä aamuna pakkasta oli meleko reippaasti ja luntakin on hieman maassa. Kauan se tuskin kestänee, mutta nautitaan nyt ko vielä voi. Oulussakin oli lähtiessä talavi, jou'uin paleltumaan melekeen 45 minsaa ulukona junan ollessa myöhässä. 

Mutta voisin tosiaan palata hieman perjantaihin. Meillä oli kivaa, syötiin hyvin, valakkari (Jacob's Creek Semillon Chardonnay) passasi just bra tekemämme kanasalaatin kanssa ja Irish coffee sekä Olokin tekemä juustokakku kruunasi herkkuhetken. Keikalla riitti menoa ja näitten emäntien kans ei muutenkaan tuu tylsää, kiitos mahtavasta illasta tytöille! Vaikka oonki meistä nuorin, otti ilta osansa kyllä ja paras osa oliki ehkä se ko pääsi uutukaisen palleron kyytissä kotio ja omaan sänkyyn nukkumaan miehekkeen viereen, joka teki ex-temporemutkan Ouluun, oikiastihan meillä oisi ollu rehevit sovittuna vasta tälle viikolle. :D Tai sitten se on vaan se omenakossu Spritellä... Sitäkin tuli muutama lasillinen naukkailtua.

Koska mulla oli vähän ylimääräistä aikaa ennen partyihin siirtymistä, päätin kerranki hyödyntää kameran jalustan olemassa oloa ja ikuistaan illan "outfitini". Muistin taas, miksi toiset meistä on siellä kameran eessä ja toiset takana... Meistä tytöistä ei tietenkään muistettu ottaa mitään yhteiskuvia eikä kuvia muutenkaan illasta, johtuen siitä, että oikia puhelin on poissa pelistä tällä hetkellä.

Hymyily nätisti! Voe vattu että sitä pitää aina vääntää tuo naama mutrulle ja roppa solomuun, miksihän se onki niin vaikiaa? Puhumattakaan siitä, että perse on niin leviä, ettei se meinaa ees mahtua kuvaan. :D

Henkilökohtainen suosikkini. Asettelet ittesi hyvin sohovalle, pöyhit tukan ja koitat hymyillä ja juuri ko kuva pitäisi napsaista, jalusta keikahtaa putken painosta eteenpäin ja sensuroi pääsi. Tai sitten se naama vaan oli yksinkertaisesti niin kauhia...

Otos numero en ees enää muista. Tukka, hymy, käsi, ryhti, jalat ja täydellinen otos on valamis! Tai ainaki melekeen, jos olisi vielä muistanut suoristaa makkaralla olevan mekon..

Uusintayritys, asento hieman eri, mutta mekko edelleen makkaralla. Lopulta ko sain mekon suoristettua, naama ei enää teheny yhteistyötä. Joten luovutin. Ja näillä mennään. :D

Mitä tulee leipomuksiin, joita vein tarjottavaksi, no, niitä en tietenkään muistanut kuvata. Mutta iloksenne voin kuitenkin paljastaa reseptit täällä.

Gluteenittomat karjalanpiirakat
2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 - 1 dl ruokaöljyä

lisäksi täytteeksi noin litra riisipuuroa
1 kananmuna

Yhdistä kulhossa vesi ja psyllium, anna turvota noin 10-15 min. Lisää suola ja jauhot sekä lopuksi öljy, sekoita. Vaivaa taikinasta pöydällä noin 3 cm paksu tanko, josta leikkaat 2-3 senttiä pitkiä palasia. Pyöritä palaset palloksi, laita pöydälle tattarijauhoja ja kaulitse pallero kerrallaan ohueksi pyöreäksi piirakkapohjaksi. Lisää täytteeksi nokare riisipuuroa, johon olet sekoittanut kananmunan. Rypytä reunat ja siirrä pellille leivinliinan alle odottamaan paistamista. Myös leipomista odottavat pallerot kannattaa pitää liinan tai halkaistun pakastepussin alla, etteivät ne kuivu leipomista odottaessa. Paista joko leivinuunissa ilman leivinpaperia tai sähköuunissa mahdollisimman kuumassa hetken, niin että piirakat saavat hieman väriä. Kasta kuumat piirakat maito-margariini tai maito-voi -seokseen ja nosta vetäytymään.

Taikina oli mielestäni meleko samanlaista käyttäytymiseltään kuin tavallinenkin karjalanpiirakkataikina, joskin se ehkä halkeili vähän helpommin. Taikinasta tulee varmasti ihan normaalin kokoisia piirakoita, ite tein cocktail-kokoisia, taidot oli vähän ruosteessa. :D En myöskään lisännyt puuroon ollenkaan kananmunaa porukkamme yhden ruokavammaisuuden takia, eikä se kauhiasti haitannut menoa. Hyviä olivat! Ja kestävät myös pakastamisen. Alkuperäisen ohojeen mukaan tulee arviolta nuin 30 piirakkaa, riippuu tietysti kuinka isoja/pieniä tekee, ja litra riisipuuroa pitäisi riittää näihin. Ite tein ohojeen puolitettuna, ko minulla oli niin vähän valamista puuroa, eikä se ihan riittänyt kaikkiin, joten pari viimeistä täytin paistetuilla ja maustetuilla quorn-kuutioilla ja raejuustolla. :D Erikoisia, mutta ihan hyviä.

Gluteenittomat juustosarvet (18 kpl)

1,5 dl vettä tai maitoa (laktoositonta)
2 tl psylliumkuorijauhetta
0,5 dl tattarijauhoja
4,5 dl karkeita gluteenittomia jauhoja (Sunnuntai)
0,5 dl juustoraastetta (minulla Polar 5)
1 tl leivinjauhetta
100 g laktoositonta margariinia

Täyte: juustoraastetta (Polar 5)
Pinnalle: munaa, halutessa unikonsiemeniä

Sekoita psyllium veteen/maitoon, anna turvota. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään, lisää ne ja juustoraaste nesteeseen, sekoita. Nypi joukkoon pöydällä pehmennyt margariini, vaivaa kunnes taikinasta tulee tasainen. Anna taikinan levätä noin 20 minuuttia jääkaapissa. Jaa taikina kolmeen osaan. Taputtele/kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä ohuiksi pyöreiksi levyiksi, jaa kuuteen osaan. Ripottele juustoraastetta palasten leveämpään päähän, rullaa aloittaen kolmion leveämmästä päästä ja muotoile sarviksi. Nosta pellille ja voitele kananmunalla, ripottele päälle halutessasi unikonsiemeniä. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Näistä tuli mielestäni maun puolesta hyviä, mutta koostumus on kyllä erilainen näin tavallisiin juustosarviin tottuneena. Nämät myös kuivuvat herkästi, joten suosittelen syömään joko uunituoreena tai pakastamaan mahdollisimman nopeasti. Yön yli leivinliinan alla olleet yksilöt olivat aamulla aika kuivia. 

Molemmat reseptit olivat kuitenkin mielestäni hyviä, karjalanpiirakoiden tekeminen vaatii varmaan muutaman kerran harjoittelua, ennen kuin se alakaa sujua täysin saumattomasti. Seuraavaksi testiin pääsee varmaankin gluteenittomat piparkakut sitten lähempänä joulua, nyt leivontakiintiö on jokseenkin täynnä, ellen nyt sitten tässä loman aikana innostu kokeilemaan jotakin. Ah ja kuulin myös vinkin siihen, että gluteenittomia sämpylöitä tehdessä taikina kannattaa kohottaa vain yhteen kertaan, eli kohottaa, leipoa sämpylöiksi ja laittaa sitten suoraan uuniin. Toiseen kertaan kohottaminen kuulemma aiheuttaa heleposti lätsähtämisen! Tämä pitänee muistaa seuraavan kerran sämpylöitä leipoessa. 

Tämmöstäpä tänään, nyt lähen lämmittelemään takkatulen ääreen.

Kuuletko kun veden alla mä huudan ääneen sen kaiken.

Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden

Seuraa random kesäkuvapläjäys by Samsung. Heinäkuu alakaa lähestyä uhkaavasti loppuaan, mutta loma jatkuu vielä onneksi kuukauen. On tullu tehtyä ja lomailtua ja nyt VIHDOINKIN olen oman koneen ääressä, levänneenä ja ajan kanssa, joten voin tarjoilla hieman kuviakin. Aika palijon jäi kaikkea Canonilla kuvattua vielä varastoon, saa nähä koska jaksan tai saan aikaseksi lätkittyä mm. juhannuskuvia tänne, ensi viikolla kutsuu taas reissu, jonka päättymispäivämäärää ei ole julukistettu. Ehkä ensi syksyn synkkinä iltoina? :D Nämät on kuitenki tosiaan kaikki kännykän kuvia sekalaisista tilanteista matkan varrelta.

Tällä hetkellä vietän niitä muutamia harvoja hetkiä kotona, ko voi vaan nukkua aamulla iliman kiirettä mihinkään (omassa, tai no melekeen omassa sängyssä) ainaki yheksään, olla tekemättä yhtään mitään ja nautiskella olosta. En oo reenaillu enkä lenkkeilly tällä viikolla ja syönytkin miten sattuu, mutta olen sallinut sen tämän viikon ittelleni. Kävin kirjastosta pari lukematonta Irvingiä (mahtava ko niitä löyty hyllystä, Välisarjan avioliitto ja Garpin maailma) sekä Enkeleistä ja demoneista innostuneena Da Vinci -koodin. Aloitin nautiskelemaan yhtä herkkupalaa tänään pitsan ja valakkarin kera sohovalla. Huomisen kohokohta on koko kesän roikkunut kampaajakäynti (vihdoinkin, voi vihdoinkin sain varattua ajan laittamaan pään uusiksi!), mutta sitten pitäisi heittää pois tämä löllöily ja ruveta taas elämään ihimisten lailla. Roppa oikeen haluaakin jo tekemään kunnon selekäreenin. 

Onni on olla onnellinen elämän pienistä asioista. Kuten kampaajakäynti, hyvä kirja tai auringonpaiste. Kliseistä, mutta minä uskon siihen, että ihimisen elämä on parhaimmillaan sillon, ko osaa nauttia arjen pienistä ja vähän suuremmista iloista, eikä tavoittele liian suuria. Jos aina haluaa jotain suurta ja mahtavaa, ei ikinä saa kyllikseen. Tavallinen arki ja elämä rupiaa aivan varmasti tuntumaan tappavalta ja tylsältä, jos elämässä pitää olla aina säpinää ja säihkettä, että se tuntuisi elämisen arvoiselta. Ja entäpä sitten ko sen suuren ja mahtavan asian saa ja saavuttaa? Tyhyjää, latteaa ja surkiaa, jonka täytteeksi tarvitsee jotain vielä vähän suurempaa, mahtavampaa ja parempaa. Ja ko elämä ei ikinä ole täydellistä, ei sitä ruusuilla tanssimista ja ainaista iloa. Suurimman osan ajasta se on vaan tätä tavallista ja tasasta.

Jos siitä tavallisesta ja tasaisesta ei kykene nauttimaan, niin silloin on kusessa. Välillä elämä on myös epämääräisiä aikoja ja vastoinkäymisiä, epämiellyttäviäkin asioita. Omassa elämässä on joutunut kohtaamaan palijonki sitä, ettei ole ollut tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen, mutta myöskään muutos ei ole ollut mahdollista tai järkevää. On vaan täytynyt hammasta purren kestää ja puurtaa eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä se elämä palakitsee ko vaan jaksaa taistella. Eikä elämän pijäkkään olla täydellistä, vaan vähän rosoista ja sävyiltään värimaailman koko kirjoa. Ehkä juuri siksi sitä nyt osaakin olla onnellinen kaikesta siitä pienestä ja suuresta, mitä seuraavat kuvatkin edustaa.

Elämän pieniä ja vähän suurempia arkisia iloja. Onnen palasia pitkin matkaa. Tai niinkö erään suurmiehen sanoin  

voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla.

Uuet silimät

Perintövillapaita ja seitkytluvun tunnelmat

Lämpö

Päiväunet

Rakkaat ja hölömöily

Elämän kalasaaliit

Näyttää urpolta ja kymmenen kiloa lihavammalta, mutta onnelliselta

Kesän eka mansikkakakku

Seikkailut tuntemattomaan

Toiset uuet silimät ja tuleva uusi tukka

Siideri sponsored by Norwegian sillon ko lento on 5 tuntia myöhässä

Koirakaverit

Perhe

Yllättävät kohtaamiset

Huikea musiikki

Beer in the jar eli kalijaa lasipurkissa, kylymä olut

Toimiva nintendo ja duck hunt

Mökkikaverit

Luontohetket joita ei kohtaa joka päivä