It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

I just can't rely on you.

Tuntuu, että edellisestä tekstistä on iäisyys aikaa ja niinhän siitä kyllä melekeen onki! 

Vietin pääsiäisen lomailemalla kotosalla, toinen kerta tälle vuojelle ja tuntui, että tuli ihan tarpeeseen. Pakkasin mukaan matkalaukullisen kamaa ja suuria suunnitelmia, mutta loppujen lopuksi päädyin viettämään suurimman osan ajasta kalsarit jalassa sohovalla. Kohokohdiksi voisin nostaa syömisen, nukkumisen ja saunassa käymisen. Sää oli vähän huono ja aikakin niin lyhyt, että ulukoiltua tuli aika vähän, lähinnä istuttua mummolan terassilla auringonpaisteessa juomassa kahavia. Hyvä niinkin. 

Loma loppui kuitenkin ihan liian lyhyeen ko maanantaina palailin täpötäyessä bussissa tänne päin ja olin loppujen lopuksi kymmeneltä illalla ja näläkäsenä ko susi kotona. Ruokaa ei juuri tietenkään ollut ja seuraavana päivänä piti painella kymmeneksi lipastolle. Huonosti nukutun yön ja edelleen jatkuvan niska-hartia-selekä -jumin seurauksena sain sitten tiistaina pitkästä aikaa migreenikohtauksen, sinnittelin edustamassa meijän asiantuntijaesitelmän palautetilaisuudessa Lennun viettäessä laatuaikaa kotona yrjön kanssa ja lopulta oli pakko skipata viiminen kandisemma.

Loppuviikosta kävin yhet harkat, terapioin, kävin yhellä luennolla ja korjattiin meijän aisantuntijaa eiku asiantuntijaesitelmää Leenan kans. Diat jäi vielä vaiheeseen ja ite esitys pitäisi hoijella maanantaina, kivasti ennen vappua alta pois. Nyt pitäisi vielä viimeistellä kandi lopulliseen palautettavaan kuosiin ja koittaa kirjotella logopedisen arvioinnin oppimispäiväkirjaa. Erkan tentistä pääsin läpi kolomosella, jee! Todistus ja  Enää onki sitten se psykan tentti eessä ja sitten pääsee taas tenteistä hetkeksi. Aletaan kyllä olla loppusuoralla muutenkin, terapiassa viijään viimisiä ja sitten on enää se loppuharjotteluinfo.

25 pojoa erkkaa ja ihan onnittelujen kera!

Ei enää hirviästi siis, kunhan jostain vaan nyt löytäisi jotain puhtia tähän hommaan. Kandin korjaaminen on ihan äärimmäisen ärsyttävää hommaa, miksei voisi olla niin älykäs, ettei tekisi kaiken maailman typeriä oikeinkirjotus-, pilkku- ja muita virheitä? Tai tyhymiä lauseita. Tällä hetkellä uunissa muhii myös ruoka, kinkku-vihannes-kiusausta vielä pariksi päiväksi, sitten alan pikkuhilijaa orientoitua ruokavalion kiristykseen. Tiistaina on kyllä vielä meijän kandin kaatajaiset (olettaen, että olen korjannut ja palauttanut sen :D) ja vappunakaan tuskin tulen pysymään ruokalistassani, mutta tulin siihen tulokseen, että voin silti alottaa viikon hyvin ja pyrkiä minimoimaan damaget. Vappuna voisi toki myös koittaa tehä järkeviä asioita, kuten kalibroida käyttöön uuet sykemittarit ja näin.

Tänään ja muutenkin nyt viikonloppuna aattelin myös kahden ja puolen viikon mittaiseksi venyneen reenitauon jäläkeen uskaltautua koittamaan punttien heiluttelua. Selekä ja muu roppa ei tunnu enää niin jumilta, että pakko uskaltautua vihdoin liikkeelle. Tilanne on lähes katastrofaalinen, oon onnistunu tuossa tauon aikana myös syömään päin sitä ittiään ja keräämään sellaisen nestepöhön keskivartaloon, että oksat pois. Kevyesti käytiin tänään reippailemassa vajaan neljän kilsan lenkki, surullista sinänsä, että se on edelleen parasta, mihin tällä jalalla pystyy. No, onneksi on nyt kesärenkaat pyörässä, joten ei ko polokemaan.

Vituttaa tämä reenitauko, mutta minkäs teet, ko joskus tarttee lepoa ja viikko ei sitten riittänytkään. Ruokaa ei silti olisi tarvinnut ahtaa kaksin käsin naamasta alas, eikä varsinkaan kyseenalaista evästä, kuten suklaata. Tai olisinpa ahtanu sitä edes kohtuullisissa määrin. Ja muutenkin pitänyt kiinni ruokailurytmistäni. Muttako ei. Mitä huonommin meni, sitä väsyneemmäksi tulin ja sitä vähemmän kiinnosti. Hirveä kierre. No, ehkä mitään peruuttamatonta ei oo päässy tapahtumaan. Pitää tänään taas tarttua imukuppiin ja heilutella vähän sitä, josko tuo nestepöhö siitä vähän laskisi. Jatkossa aijon myös pyrkiä kuivakuppaamaan sen kerran päivässä, jotta saataisiin tämä homma taas kunnolla liikkeelle. Tilasin tänään myös lopultakin Hyvinvoinnin tavaratalosta kauan himoitsemiani superfoodeja antamaan potkua tähän hommaan. Ostoskoriin tarttui maca-jauhetta, optimsm:ää ja vihertabletteja, joissa oli mm. spirulinaa ja klorellaa.

Uskon, että nuot superfoodit on ainaki semmonen henkinen buustaus, jos ei mitään muuta.

Mutta nyt ruokaa kohti suuta, että jaksan sitten tarttua reeniin. Heti kun tekee päätöksen siitä reenistä, tulee jo palijon parempi olo. Huomattavasti vähemmän mielialaa taas kohentaa se, että sunnuntaina pitäisi varmaan käyä siellä puntarilla... Iiks, en oo teheny sitä miesmuistiin ja vähän hirvittää, että millaista lukemaa se näyttää. Mutta ei se auta. Palataan kun keritään, tämä oli nyt tämmöne sekametelisoppa ja sekameteli soppaa on varmaan tarjolla sittenkin ko taas tähän koneen äärelle jaksan laskeutua seuraavan kerran.

Tuun sivuttain ovesta, muuten hajoo karmit.

Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin J:lle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään. Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Allekirjoittaneen huomio, viimeinen kohta on osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana.