It's hot in here.

Huhhuh!

Koska koko ajan on ihan liian kuuma, oon pysytelly tietokoneen ulottumattomissa ja sitten teheny comebackin vain lähtiäkseni 30 asteen sisälämpötiloja uuestaan karkuun. Mää en oikiasti kestä, vieläkö tätä jatkuu kauan?? 

Turpoilen helteellä keskiruumiista, olo on tukala ja päätä särkee, palan tai tulee aurinkoihottumaa, pelekkä vaatteitten pukeminen päälle aiheuttaa kohtuutonta ahistusta (ja ei todellakaan mitään kireää!), ruokahalut katoaa enkä voi syyä. Ja sitten jos syön, niin se on suklaata tai yksi jogurtti, litratolokulla vissyä ja ehkä jäätelö. Eilen karjalanpiirakatki aiheutti huonovointisuutta. Okei, pitkän ja vähäruokaisen päivän jäläkeen suolanen pitsa ja kylymä siideri oli kans ihan poikaa.

Siis voisko nämät lämpötilat jo vaan normalisoitua? 

Tykkään toki lämpimästä, mutta liika on liikaa... Etenkin ko sitä jatkuu kolome viikkoa putkeen ja myös sisälämpötila on yhtä palijon ko ulukona. Yöllä ei saa nukuttua ja päivällä ei voi tehä mitään. 

En valittaisi, jos oisin vielä mökkiolosuhteissa, jossa järveen voi pulahtaa millon vaan ja lämpötila on +23 astetta, ruoan voi laittaa ulukona ja yöllä on kuitenki kohtuullisen viiliä. Ja mikä parasta, koira saa olla irti ja painua järveen ainako sillä huvittaa tai ettiä jostain varjosta nukkumapaikan. Liikunta tulee kuin ittestään iliman, että tarvii miettiä toisen läkähtymistä hengiltä.

Aah olisin voinut jäähä asumaan Posiolle.

No, kohta painun joihinki ihan muihin olosuhteisiin taas. Vakavasti tuntuu siltä, että palataan luultavasti elokuun loppupuolella sitten uuestaan, en nimittäin aijo uhurata kallisarvoisia lomapäiviä koneen äärellä naputteluun, jos on jotaki parempaa tarjolla. Loppuun vielä sekalainen satsi mökkeilykuvia, jokka ymppään tähän puhelimella, koska muita kuvia ei oo.

paratiisi <3

iltapala naapurisuolta

parhautta

tuunattua pakastepitsaa muurikkapannulla, namii

meikäläisen jäätävä kalasaalis uuella kolomen metrin (!!) mato-ongellani

auringonlasku

ihana kesäyö

lähes tyyni järvi

Juksun uuet turvavyövaljaat

Kuvien kautta muistuikin mieleeni, että hankittiin tosiaan mulle myöhempiä reissuja varten upouusi kolomen metrin mato-onki (kyllä, met hobbitit ongitaan lasten ongilla), enkä millään meinaa jaksaa oottaa että pääsen testaamaan sitä tositoimissa. Semmone vaalianpunanen Angry Birds -onki ois myös ollu hieno. :D Saa nähä meneekö tuo heti ensimmäisen tilanteen tullen katki. Muutoin varustautuminen reissuun on vielä vähän vaiheessa. Tosin Juksulle ostettiin turvavyövaljaat, koossa L. Ai miten niin on iso tuo meijän herra... Jätkä meni ihan onnessaan takapenkille matkustamaan nuihin valjaisiin, alako jalakatilassa tulla jo sen verran ahasta, että piti lähtiä hakemaan nuot valijaat. Pietään peukkuja, että se L mahtuis vielä "isonakin" päälle, nyt nuo on pienimmilleen säädettynä ja ihan passelit.

Nyt meitsi rupiaa tekemään jotaki muuta, koittakaa teki olla läkähtymättä ja "nauttia" parhaanne mukaan. Meikä ei oikeen nauti, paitsi ehkä sitten ojan törmällä onkiessani keskellä ei-mitään. Palataan ko on jotaki asiaa!

Something better.

Hohhoijakaa, Oulussa on tylsää ja niinpä päädyin somen ihimeellisessä maailmassa löytämään pari kivaa videota, joiden avulla kasvatella koti-ikävää!

Aina sitä vaan yllättyy yhtä palijon, miten toiset jaksaa intoilla asioista, jokka on itelle ihan ittestäänselevyyksiä. Plus että poroista en innostu muussa muodossa kuin lautasella. Toki nautin yöttömän yön auringosta (oikiasti, aloin miettiä tuossa, että mitenhän se telttailu elokuussa ko silloin on jo pimiää yöllä 8) ), luonnonläheisyyestä ja komeista maisemista sekä revontulista talavella, mutta net ei oo meikälle mitään once in a lifetime -kokemuksia, vaan osa arkista elämää. Ja haluan, että net on osa meikän arkista elämää. 

Välillä vähän surettaa, että nykyaikaisella politiikalla pyritään siihen, että kaikista pohjoisen parhaista puolista tulisi turistien seikkailukokemuksia sen sijaan, että net oisi osa meijän tavallisten ihimisten jokapäiväistä elämää.

Tuskastuttaa muutenki taas tämä kuumuus, eilen illalla ja tänä aamuna oli ihanan viileää, ihan mahtava kun sai ulos mennessä laittaa pitkät housut ja neuletakin päälle ja silti oli sellainen miellyttävä olo käydä koiran kanssa vähän kävelemässä. Nyt on taas täällä sisälläkin jo kuuma... Onneksi otetaan hyvin todennäköisesti varaslähtö ja tehään tässä piakoin pieni minilomareissu. Can't wait. Ulukoilimaa, uimista ja saunaa! Ainaki.

Muutenki mieli taas halajaa kohti pohojosen reissua, harmittaa ko siellä on mellastaneet ihan mahtavat ukkosetki viime aikoina. Tosin minulla on nyt kyllä pää meleko särki (lue: pää kipiä), joten ehkä täällä Oulussakin saattaisi olla ilimassa ihan kunnon ukkonen. Harmaa sadepäivä oisi enemmän ko tervetullut.

Äh, pakko mennä ottamaan särkylääke ja ottaa hetki lepiä. Oon tässä ajatellu kirjotella ehkä jopa jotain opiskelujutuista (kyllä, keskellä kesää!) ja ehkä vähän muutakin pölinää vaikkapa Juksusta, mutta katotaan koska saan aikaseksi. En ainakaan nyt, ko tuntuu että pää halakiaa.

Sillä päivä, se on kaunis.

Takana ensimmäinen oikiasti lämmin päivä! Ihanaa, kyllä se kesä sieltä vain tulee. Lämpimän lauantaipäivän kunniaksi päätettiin lähtiä käymään hieman ulukoilemassa Pilpasuon maisemissa (Oulusta Muhokselle päin jossain Oulujoen ja Sanginjoen välimaastoissa?) No, kattokee kartasta, niin löytänette paikan jos kiinnostaa! Ollaan käyty Pilpasuolla ainakin kerran aikaisemmin ja myös tuolla Sanginjoen maisemissa, ihan kivoja tulistelupaikkoja löytyypi, jos niitä kaipailee. Ja autollakin pääsee ihan viereen asti, eikä tartte olla mikään maastomönkerö, tai sitten Mitsu on harvinaisen mainio menopeli myös maastossa. ;) Arska kerkesi harmillisesti juuri siksi aikaa pilveen ja aika pilivinen keli oli ko oltiin tuolla, mutta se ei oikiastaan haitannut, sillä lämmintä oli kuitenki semmoset 19 astetta. 

Siinäpä se Pilpasuo sitten on! Näkymät nyt ei oo mikkään ihimeelliset ja suota halakoo sähkölinija (ja ai niin, etenki pimiällä hoksii suon toisella laijalla tuikkivan maston, jonka päässä on siis vilikkuvalo), mutta kyllä tuolla nyt kahavit nauttii ja makkarat paistaa. Suon laijasta löytyy myös lähde (tai hete, niinkö met sallalaiset sanotaan), josta saa tarvittaessa kahaviveet. Tällä kertaa meillä oli kahavit termarissa mukana, koska nokipannu on etsintäkuulutuksen alla.

 

Meikän elämäntehtävä on vissiin näyttää urpolta. :D Kuten kuvista näkyy, Pilpasuolta löytyy "laavu", jonka olemassa olon merkitys ei ihan auennut mulle (se on niin pieni, ettei sinne melekeen mahu ees sisään eikä sen eteen saa tehtyä kunnon tulia), mutta semmonen siellä kuitenkin on ja sitten tulistelupaikka, jonka ympäri kiertää istumapaikat. Tää on hyvä paikka, kuten kuva sanoo! Ja alimmassa kuvassa vissiin se tissiposki. :D Puitaki paikalta löyty ihan kiitettävästi, tosin ovat meleko isoa kaliiberia. Tulien teko kuivalla säällä onnistuu kyllä iliman kirvestäki (ja jopa allekirjottaneelta), mutta ei sen mukaan ottaminen haittaakaan tee. Minulla oli mukana välipalaeväänä protskupatukka kahavin kans, mutta täytyy myöntää, että korvasin lounaan tänään Kingis-jäätelöllä, palalla lenkkiä ja porkkanalla. Hyi minua.

Maasto on semmosta hiekkaisaa rinnettä ja ympäristössä jäkälän peittämää mäntykangasta. On Lapin tyvär ihan ihimeissään tämän jäkäläpalijou'en keskellä, ko täällä ei oo poroja, jokka vetelisi kaikki jäkälät turpaansa!

Keskittynyt ilime sinisilimäisellä pitkäripselläni. Samalla reissulla hoituu nimittäin kätevästi myös pienet auton huoltotyöt, kuten tuluppien vaihto.

Loppuajan keskityinki häröilemään kameran kanssa auton ympärillä. On se Eeva semmonen menopeli, ettei toista. Himottaisi joskus ottaa siitä ihan kunnon kuvia.

No mutta, tämmönen lauantai tänään! Loppuajan se onki piettäny sisällään kokkailua, kanaa ja riisiä sekä kasviksia uunissa, turhanpäiväistä datailua ja sohovalla makoilua sekä savunhajusta eroon hankkiutumista saunassa. Ihan tavallinen päivä siis. Nyt voisi harkita vaikka sänkyyn siirtymistä jonku kirjan kans. Meinasin melekeen sanoa, ettei taija olla korkkaamattomia niin pitänee lukia joku vanaha uusiksi, mutta on mulla tuolla ehkä jopa yksi keskeneräinen luku-urakka. Sen pariin siis! Huomenissa tai maanantaina tai joskus luvassa ehkä kuulumisia siitä, miten rasvakerroksen tiristely sujuu, so stay tuned jos kiinnostaa.

Get a way.

Minä oon kyllä sitten lahajakas tässä tenttiin lukemisen välttelyssä. Jostain syystä heräsin tänä aamuna sillä ajatuksella, että pakko tehdä kevätsiivous. Just tänään. Jo aiemmin tällä viikolla pesin ikkunat ja siistin vielä vähän parveketta ja pyöräytin tyyny- ja pöytäliinoja koneessa, joten tämä oli vaan looginen jatkumo sille. Nyt oon sitten puunannu koko kämpän saunaa lukuun ottamatta suurin piirtein lattiasta kattoon. 

Minä en vaan voi sille mitään. Kun iskee sille päälle, on pakko siivota. Kyllä, tunnustan, minulla on ongelma ja liityn anonyymeihin siivoojiin heti kun sellaiseen jossain törmään. Mutta keväisin on aina pakko tehä semmone astetta perusteellisempi siivous. Ja ko sille päälle alakaa, samalla voi myös pessä kahavinkeittimen ja vetää hellan ulos syvennyksestä sekä hinkata kalkkitahroja kylppärin laatoista ja ja ja. 

Samalla voi myös ilolla repiä kaikkia semmosia turhia opiskelupapereita, joita ei enää tartte. Varastoida talvitakit ja siirtää niiden tilalle kesäversiot. Tehä saman talvikengille. Ainut, mikä jäi tekemättä, on mattojen tamppaus, koska vesisaje v-mäisesti päätti estää minua. Mutta onneksi on päivä vielä huomennakin! Ja ai niin, tietenki lakanoitten vaihto, koska se on aivan liian ärsyttävää yksin ja huomattavasti kivempaa ko voi delegoija aluslakanan paikalleen laittamisen paremmalle puoliskolle. 

Mutta jotta tämä nyt ei ois vaan taas tämmöstä turhaa pölinää, aattelin pistää mukaan myös muutaman valokuvan otsikolla "what I've been doing lately". 

Oon esimerkiksi ruokaillu hyvässä seurassa.

Muutenki yleensäki syöny niinkö hevonen. Toim. huom., kuin terveellinen hevonen. Jos nyt hevoset porkkanan ja rehujen lisäksi syö myös esimerkiksi tonnikalaa ja kananmunanvalakuaista. Ei ehkä, mutta meisi syö. Oon myös ihan fiiliksissä siitä olosta, minkä net säännölliset ruoka-ajat tuo mukanaa.

Ottanu naamakuvia. Kesää ootellessa, jos tukka vaikka vaalenis ja naama vähän tummuis. No ei kai, tukka voi vaaleta mutta naaman ei tartte tummua. Huomatkaa, että pisamat loistavat poissaolollaan! Pitäisköhän minun etsintäkuuluttaa net? Ovat selevästi ryökäleet unohtaneet palata talavilomalta takaisin...

Tein myös vapun kunniaksi vihiriän silimämeikin, jota koitan tässä kuvassa epätoivoisesti tuoda esille.

Sitten kera sen vihiriän silimämeikin ja muutaman hienon ladyn juhulin vappua ja kandia lasilla kuohuvaa.

Loppuvapun vietin kohtuullisen hienoissa maisemissa. Kuva ei ees tee oikeutta, lumi oli ihan vastasatanutta ja puhtaan valakosta ja sitten ko vielä aurinko paisto, tuntu että arskat päässäki melekeen sokaistuu. Ihan sama mihin suuntaan katoit, niin silimän kantamattomiin jatku sinivalakosia vaaroja ja huippuja. Sitten joku vielä ihimettelee, miten meikä ei oikeen viihy Oulussa.

Nappasin myös vähän toisenlaisen meitsien. Kuka haluaa piettää ylppärilakkia päässä ko sen sijaan voit olla coolisti kelekkakypärä ja peilaavat arskat päässä Karhutunturin päällä.

Kelekkailun jäläkeen tulee näläkä. Siihen auttaa hiillosmakkara, nokipannukahavit ja munkki. Sekä kuivaliha. Ja kuivaliha vaatii ehottomasti kaverikseen yhen kylymän janonsammuttajan. Joka maistui kyllä epätavallisen hyvältä. Vähän toisenlainen vappubrunssi siis.

Loppuviimeksi otettiin vielä Ukon kanssa "mitäs met urpot" -meitsie. Tämmösiä. Oon toki myös ihan mielissäni ollu mukana tekemässä auton rassailuja, käyny Booginan luona pikasesti kahaveella ja sitten vaan ollu ihan mielissään ko sain olla niin monta kivaa päivää kotosalla. 

Oulussa oon sitten ollu viime aikoina vähän vähemmän mielissäni, mutta silti ihan innoissani siitä, että kesä on ihan kohta täällä. Haettiin mm. parvekkeelle Jyskistä halavimmat puutarhakalusteet, mitä löyty. Tosin viimiset pari päivää on kyllä ollu niin harmaata ja sateista, että melekeen pistää epäilemään, aikooko se kesä tulla sittenkään. Mutta eiköhän se sieltä. Kohta on jo meijän Helsingin reissun vuoro ja pikkuvelikin saa ihan pian lakin päähän. Ja muutaki jännää. 

Mutta nyt otan ittiäni niskasta kiinni ja meen ihan jonku muun jännän äärelle, nimittäin tartun psykiatrian kirjaan. Jee. Hyvää sunnuntain ja äitienpäivän jatkoa kaikille!

Maailmako painajainen josta ei voi herätä.

Päätin järjestää jonkinlaisen teemaviikon ja kirjotella hieman mielipidetekstejä erilaisista omaa mieltäni viime aikoina askarruttaneista asioista tai esiin nousseista teemoista. Saa nähä, kuinka monta tekstiä ehin/jaksan/pystyn/kerkiän ja kykenen kirjottamaan, mutta tässä nyt kuitenki ainaki yksi, jonka ilmoille kirvoitti tämä juttu: http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/jo-lyhyt-pyrahdys-luonnossa-kohentaa-terveytta/660448/

En voi sille mitään, mutta jotenkin tämä oli minusta vaan vähän surkuhupaisaa. Näin saman uutisen jo sunnuntaiaamuna teksti-tv:ssä ja se oli otsikoitu jotenkin tyyliin "Luonnossa liikkuminen kohentaa terveyttä" ja teki mieli lyyä käsi ottaa ja huutaa ääneen että no shit Sherlock. Enpä olisi kyllä millään arvannut! Onko se vaan nykyihiminen, joka ei osaa luottaa omiin tuntemuksiin ja ajatuksiinsa, vaan tarvitsee piinkovaa faktatietoa ja tutkimustuloksia, ennen kuin uskoo mitään, vai mikä.

En ole asiaa pahemmin tutkiskellut, mutta olisin omia fiiliksiä ja tuntemuksiani analysoimalla voinut kertoa ihan saman asian teille, toki perustaen jutun myös osittain siihen tiedossa olevaan faktaan, että liikkuminen on hyväksi terveydelle --> luonnossa liikkuminen on liikkumista! Toki se ei olisi ollut sitten mitenkään luotettavaa tietoa, vaan perustuisi täysin yhen ihimisen yksilöllisiin kokemuksiin, mutta silti. Aika surullista, jos ihiminen on jo niin vieraantunut luonnosta, että lähtee mettään vaan siksi, koska uutisissa sanottiin, että luonnossa liikkuminen kohentaa terveyttä. Että nyt lähetään kuuleppas Liisa-Petteri luontoon liikkumaan, koska tutkimuksien mukaan se on hyvä juttu fyysisen terveyden kannalta! 

Henkisestä hyvinvoinnistahan tuossa ei taijettu mainita juuri mitään, mutta omalla kokemuspohojallani väittäisin, että myös se kohenee kohisten ko istahat joen varteen kivelle syömään eväitä, kuuntelet luonnon ääniä ja vaan olet. Vaikka mitenpä tämmösiä asioita voisi tajuta, jos ei sinne mettään ole pahemmin sattunut koskaan vapaaehtoisesti eksymään. Ja jos jatkojalostetaan tätä juttua vielä, niin miettikääpäs vaikka sellaisia juttuja, kuten marjastus, sienestys tai kalastus ja mettästys. Jäläkimmäiset eivät toki ole enää ihan ilimasia tai täysin vapaasti harjoitettavia juttuja, vaikka esim. pilikkiä saa kuka vaan (muuallakin ko siellä baarin pöy'ässä, jos ymmärrätte mitä tarkotan), mutta jos otetaan lähempään tarkasteluun tuo marjastus, niin huomataan, että mustikoita kerätessä tulee paitsi liikkuneeksi luonnossa ja kohentaneeksi näin terveyttään, myös saaneeksi saaliiksi erästä suomalaista superfoodiksi rinnastettua vitamiinipommia ja vielä ihan ilimaseksi! VAUTSI!

Kai tämä nyt sitten on joku epätoivoinen yritys myyä ihimisille ajatus siitä, että luonnossa liikkuminen kannattaa, koska ihimiset ei nähtävästi sitä enää omin voimin ja sisäsyntyisesti tajua. Ja onhan varmasti niitäkin, joita se mettään meneminen ahistaa, ja sellaisten on varmaan ihan hyvä pysyä sieltä pois, fyysisistä terveysvaikutuksista huolimatta. Ehkä tämä tutkimus ja asian uutisointi johtaa siihen, että kohta kukaan ei enää käy kuntosalilla tai jumpassa, ko sitä terveyttä voikin kohentaa myös ihan vain menemällä mettään ja se on jumankauta muuten ihan ilimasta! Tai ainaki niin kauan, kunnes joku kehittää siitä tosissaan kannattavan bisneksen. Kenties seuraava fitnessbuumiin verrattava trendi-ilmiö onkin mettässä samoilu. 

Ei kannata ottaa meikäläistä ihan täysin vakavasti, mutta ihimetyttää vaan, että onko meijän meno nykyään oikiasti niin urbaania, että luonnossa liikkumiseen täytyy ihan erikseen yrittää houkutella? Tai ehkä tämä onkin osa sitä suurempaa salaliittoa, jossa ihimiset yritetään pakata kaupunkeihin, jotta luonto ja esimerkiksi Lappi voijaan rauhoittaa täydellisesti pelekästään bisnekselle, jossa ihimisiä viiään kalliiseen hintaan mettään samoilemaan ja halailemaan puita, marjastamaan ja nauttimaan luonnon ihimeistä. 

Kuka tietää.

PS. Vastoin omaa vakaumustani kerrankin kuvitin juttua, ko sattuu olemaan nuita aiheeseen liittyviä kuvia kovalevyt pullollaan.

Lämpö päivänkään ei niitä sieltä pois voi sulattaa.

Ahhahaa minua naurattaa nyt meleko kovasti, nimittäin ko perjantaina uhosin, etten vaihtaisi sitä ruoasta ja viinistä sekä hyvästä seurasta seuraavaa oloa mihinkään, niin lauantaina en ollu enää ihan samaa mieltä. Tuli nimittäin parista lasista viiniä ja saunasiideristä aivan _jäätävä_ krapula. 

Siis meikälle ei vissiin kärsi antaa alakoholia enää yhtään tai ilimanpaine ja vallitseva säätila olivat darran kannalta erittäin otolliset, oli nimittäin lauantaina aivan järkyttävä hedari, voin pahoin ja piti nukkua iltapäivällä joku kolome tuntia sekä syyä pakastepitsaa ja juua muumilimpparia. :D Pahoinvointi dagen efterinä on meikäläisellä hyvin harvinainen ilimiö, puhumattakaan silloin ko on nauttinu alakoholia vaan muutaman annoksen...

Mitä opimme tästä ihimiset, äläkää uhotko. Se kostautuu. 

No, meni sitten viikonloppu varsin hyvin plörinäksi syömisen ja urheilun osalta (Ouluun tuli etukevään jäläkeinen takatalaviki) ja tänään pitäisi sitten reipastua silläkin osa-alueella. Oon nimittäin ollu niin reipas tänään (tähän väliin rumpujen pärinää), että kirjotin lopultakin sen kandin ensimmäisen version valamiiksi!

Saa taputtaa. 

Tippu semmonen meleko suunnaton apina pois selästä, nyt oiski sitten enää jälijellä tähän lyhyen ajan sisään asiantuntijaesitelmän kirjallinen osa ja erkan tentti ja lähempänä toukokuuta sitten ite asiantuntijaesitelmä, mielenterveyden psykan tentti, logopedinen arviointi II oppimispäiväkirja ja terapian lopetus. Pari demoa puuttuis vielä, vois piettää omasta terapiasta videodemon ja sitten käyä kattomassa vielä jonku. Kandiinkaan tuskin tulee mitään megalomaanisia korjauksia (nyt kaikki peukut pystyyn!). Ja kuulovammojen tentinkin olin jopa päässyt läpi ihan kohtuullisin arvosanoin, kolomosta luennoista ja nelosta kirjasta.

Kyllä nyt on hyvä mieli. 

Ja jotta ette luule, että olin ihan rappiolla koko viikonlopun, niin tässä hieman todistusaineistoa siitä, ko käytiin eilen paleltumassa Oulun "hienossa" ulukoilusäässä makkaranpaistossa ja kahavittelemassa. 

Urpouteni on suorastaan maksimaalista tässä kuvassa

Arska paisto kyllä joo, mutta unohtui semmonen pieni seikka, että Oulussa tuulee ja meinattiin jäätyä nuotion äärelle. Tuli lopulta niin kylymä, että piti paistaa kiireesti makkarat ja mennä autoon juomaan kahavit loppuun. :D

Nyt alan kuitenki suunnitella tämän päivän urheilullista osuutta eli lenkkiä ja sen jäläkeistä reeniä, palataan taas astialle. Hyvää ja energistä viikkoa kaikille!

In the middle of nowhere.

http://m.voice.fi/ilmiot/lapin-matkailuidea-nousi-hitiksi-facebookissa--ei-tapahdu-mitaan-viikko-katso-ja-naura/8/54217

Koska kotopuoli on päässyt julukisuuteen taas omintakeisuuellaan, aattelin minäki valistaa teitä ja kehottaa lähtemään Ei tapahu mitään -viikolle. :D Itekin lähtisin, jos vain suinkin joutaisin, mutta olokoon se minun ei tapahu mitään -viikko sitten syyslomalla. Juuri hilijaisuus, rauhallisuus, luonto ja erämää on niitä asioita, joita omassa kotipaikkakunnassani arvostan kaikista eniten ja minusta on ihan huippua, että net on valijastettu matkailun valttikorteiksi. Eihän met millään menolla ja meiningillä palijoa kyllä kilipailla voitaiskaan. Hyvä, että matkailun puolellakin ovat tajunneet sen, mikä on meidän todellinen vetovoimamme.

Ollaan keskellä ei-mitään ja sen sijaan, että siitä olisi tehty ongelma, olemme hienosti osanneet kääntää sen eduksemme. Ja jos iteltäki kysytään, ei se mikään ongelma kyllä ole, vaan päin vastoin, juuri positiivinen asia. Eikä Salla suinkaan ole kaukana kaikesta, vaan kaikki on kaukana Sallasta. :D Eikä sieltä nyt loppujen lopuksi niin pitkä matka ole esimerkiksi Rovaniemelle, tai johtuuko sekin nyt vaan sitten tästä, ettäkö ite on tottunu siihen, että välimatkat on pitkiä ja paikasta toiseen pääseminen kestää. Ouluun alakaa olla jo pitkä matka, mutta joku Rovaniemi tai Kuusamo; no sinnehän ajaa ihan heittämällä.

Ja kaikki on niin suhteellista, körötänhän minä täällä kaupungissaki jotain kaheksaa kilsaa puoli tuntia bussilla, ruuhka-aikaan kevyesti 45 minsaakin.

Niinkö ei varmaan ole jäänyt kellekään epäseleväksi, minä en tosiaankaan häpeä sitä, että olen Sallasta kotoisin, tai ole kokenut jääneeni mistään paitsi sen takia, että olen viettänyt siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. En ole katkera, kun en ole saanut kasvaa jossain vaikkapa Oulun kokoisessa kaupungissa. Jos on menon ja meiningin ystävä, tykkää chillailla päivät kaupungilla tekemässä ostoksia, istua sairaan kalliilla kahavilla kahavilassa ja käyä joka viikko elokuvissa, keilaamassa, syömässä ulukona, kiertää eri baareja ja bilettää, niin silloin Salla ei varmaankaan ole oikia paikka ja on varmasti ollut ahistava kokemus joutua siellä jumittamaan.

Itsehän viihytän ittiäni esimerkiksi neulomalla villasukkia, leipomalla, keräämällä marjoja ja sieniä, käymällä kalassa ja toivottavasti tulevaisuuessa myös mettällä. Luen hyvää kirjaa, siivoan (!!!) tai lähen valokuvaus- ja oleskelureissulle mettään. Tykkään kulijailla ulukona, käyä lenkillä tai ulukoiluttaa koiraa rauhassa ja hilijaisuuessa ja päivän päätteeksi lämmäyttää saunan ja painella sitten villasukat jalassa ajoissa nukkumaan. Olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ihiminen, perhekeskeinen. Kotihiiri, joka laittaa kotia nätiksi. Meno ja meininki on meikäläisen juttuja vain pieninä annoksina silloin tällöin, ostosten tekeminen useimmiten äärimmäisen turhauttavaa ja tuskaisaa, sumpitki kiehautan mieluummin ite ja pätkin naamaan sitä itte leipomaani pullaa, kuhan ensin opettelen tekemään gluteenitonta versiota. Ruoanlaittokin on useimmiten hyvin antoisaa touhua, tietysti joskus on mukava istahtaa ihan valamiseen pöytään nauttimaan.

Oon siis tosiaankin hyvin potentiaalinen paluumuuttaja ja tarkoitus olisikin palata kotikonnuille, jos vain elämä sallii ja työpaikka löytyy. Sinänsä vähän väärän alueen juttu, mutta Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa siitä, miten puheterapia painiskelee isojen ongelmien kanssa, kun ei löydy rahaa terapiaan tai terapian tekijöitä: http://www.ess.fi/?article=430675 Huonoin tilanne on juuri näillä ei-vetovoimaisilla korpikunnilla. Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Kainuun alueen rekrytointi-tapahtumaa, jossa informoitiin harjoittelumahdollisuuksista ja työpaikoista sillä alueella. Vaikka itellänikin tällä hetkellä nuita kytköksiä sinne suunnalle on, ei Kainuu kuitenkaan siintele silimissäni tulevaisuuen unelmien asuinalueena, yksinkertaisesti siitä syystä, että omat kytkökseni ovat jonnekin muualle. Väistämättä tuli kuitenkin mieleen oman alueen asiat ja se, että työntekijöiden saaminen syrjäisemmille alueille voi olla hyvinkin vaikiaa, kun taas esimerkiksi tässä Oulun alueella meistä puheterapeuteista on reippaasti ylitarjontaa sattuneesta syystä. Minulla ei siitäkään syystä ole mitään tarvetta jäähä tälle alueelle tappelemaan niistä harvoista työpaikoista, johon olisi enemmän ja vähemmän tulijoita, ja josta on sitten pidettävä kynsin hampain kiinni kun kerran sattuu jonkun saamaan. Mieluummin annan sen mahollisuuen jollekin, joka on tältä alueelta kotoisin ja haluaisi jäähä jatkossakin tänne asumaan.

Haaveissa olisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä ja mielellään ihan monipuolisesti eri-ikäisten ihimisten kanssa, vaikka lapset meikälle se ykkösjuttu onkin. En tosiaan haaveile esimerkiksi mistään neurologisen osaston hommista tai spesifistä yhteen häiriöryhmään tms. keskittymisestä. Kai meijän joidenkin vaan täytyy haluta sinne, minne muut eivät halua lähtiä töihin? Minusta olisi ensiarvoisen tärkiää kyetä tarjoamaan mahollisuus puheterapiaan myös niille, jokka nyt sitä eivät syystä tai toisesta saa (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet, etenkin iäkkäät ihimiset), vaikka kovasti voisivat tarvita ja terapialla olisi mahollisuus parantaa heidän elämänlaatuaan. Ja ohan tässä taustalla puhtaasti ihan itsekkäät syyt, koska minusta vaan tuntuu, että sinne minä kuulun ja toisaalta haluan, että esimerkiksi mahdollisesti joskus tulevilla lapsilla olisi mummolat suhteellisen lähellä. Eihän sitä ikinä tiiä, mihin elämä kulijettaa ja jos joskus tuntuu siltä, voi työ- ja asuinpaikkaa myös aina vaihtaa, mutta ainakin edelleen vielä haluaisin palata kotiseu'ulle, jos se vain suinkin on mahollista.

Loppuun vielä jakso Peltsin Lappia: http://areena.yle.fi/tv/2009753 Eräänlaista näkökulumaa Sallaan tässäkin. Telekkariohojelmiin kantsii suhtautua aina tietyllä varauksella, mutta minusta tässä tulee esille myös palijon positiivisia asioita Sallasta. Tuo karhujuttu on aina vähän semmonen palijon mielipiteitä herättävä asia, jossa on puolensa ja puolensa. On ihan totta, että jos karhu lampsisi jossain etelämpänä tappamaan jonkun lampaita, saisi se kuolemantuomion alta aikayksikön, mutta taas toisaalta suosittelisin lampaankasvattajia kokeilemaan parin laumanvartijakoiran kasvattamista ja leimauttamista lammaslaumansa turvaksi, ko net tuolla Aatsingissa laiduntaa. Veikkaan, että pari semmosta kaveria maksaisivat äkkiä ittensä takasin, nythän se karhu tulee napsimaan niitä lampaita helepon ruuan perässä. Tuskin se ihan heti viitsisi ruveta semmosia laumaansa puolustavia jössiköitä uhumaamaan, ellei olisi aivan kuolemaisillaan näläkään ja lampaat viiminen tsäänssi saaha evästä. Tai mistä minä tiiän, mutta jos net lampaansa haluaa piettää hengissä, niin eikö kannattaisi kuitenkin kokeilla? En voi tietenkään ajatella niinkään, että meijän pitäisi vaan tulla toimeen pihapiiriin ilimestyvien petojen kanssa, koska talojen pihalla olevat kotieläimet ei koskaan ole ollut mitään petojen perusravintoa, eikä niistä pitäisi semmosta tullakaan. Tuolla on kyllä erämaata minne pedot mahtuu ihan kevyesti temmeltämään. Nuot asutuksesta kauempana laiduntavat elukat onkin sitten taas tietysti hieman kinkkisempi juttu, mutta laumanvartijat olisivat mielestäni esimerkiksi juuri lampaille hyvä turva. Aiheesta on tehty tutkimusta ja kirjotettu jonkin verran lehdissäkin, monet lampaankasvattajat ovat saaneet kyseisestä koirarodusta turvan elukoilleen (juttua en tähän hätään jaksanut löytää, sori). Porojen turvaaminen saalistavilta pedoilta lienee taas jokseenkin mahotonta. Poro kun nyt vaan sattuu siellä mettässä kulijailemaan niillä samoilla huudeilla, missä net pedotkin.

Mutta joo, eksyin vähän aiheesta, eivät ole mitään heleppoja juttuja nämät. Nyt alan kuitenki tehä pikkuhilijaa lähtöä lipastolle syömään ja hoitamaan viimisiä juttuja pois alta ennen viikonloppua.

EDIT: Linkit eivät toimi, koska jostain syystä Blogger ei taas tee yhteistyötä ollenkaan. Kopioikaa osoiteriville ja avatkaa sitä kautta, jos kiinnostaa!

EDIT2: No nyt pitäisi linkkienkin toimia! 

Wind of change.

Meikäläisen olo on yhtä autuaan onnellinen ko Ukon, joka nukkuu päikkäreitä. Huolimatta siitä, että selekä kutisee iltasella vattupuskassa vietetyn hetken jäläkeen, oon enemmän ko tyytyväinen. Otsikon mukaisesti on tämä viikonloppu sujunut paitsi rentoillessa ja esimerkiksi uusia maailmanennätyksiä Nintendolla tehtaillen (kolomiloikan maailmanennätys on nyt sitten vajaat kakskytä kaks metriä, keihäässä ei ihan lentäny sata metriä mutta melekeen) sekä mustikoita keräten ja ulukoillen, myös muutoksen tuulia haistellessa ja olen enemmän ko tyytyväinen lopputulemaan. Koska olen tänään köyhtynyt takuuvuokran verran ja solominut sähkösopimusta uuteen paikkaan, voi kai sen hihkasta jo ääneenkin; kyllä, tervetuloa makkari ja sauna, met muutetaan piakoin isompaan kämppään! Mitään sen tarkempia yksityiskohtia en ala tässä jaella, muutako että kämppä on tosiaan saunallinen kaksio ja huipulla sijainnilla, mutta vuokraltaan hyvin kohtuullinen ja kaikin puolin meille passeli. :) Jatkossa saan taittaa lipastomatkat taas polokupyörällä ja muutenki keskustan vilinä ei palijoa vaivaa. Unelmayksilö käveli vastaan melekeen vahingossa. Nykyinen kämppä on sekin ollut ihan unelmayksilö, mutta nyt on aika mennä taas hieman etiäpäin. Sitten joskus ko olen saanut kodin siihen kondikseen, että sitä kelepaa näytellä vähän muillekin, saatatte päästä tekin kurkkimaan. Perheeni laajenee myös, sillä minä ja Urho Galeva Kekkonen, tutummin ja ytimekkäämmin UGK! virallistetaan suhteemme ja mennään naimisiin luultavasti tässä syksyn aikana. Urho siirtynee palavelemaan jatkossa meitä, jotta välimatkojen taittaminen olisi astetta helepompaa.

Muista muutoksen tuulista kirjottelenkin sitten ihan oman juttunsa varmaan, ko tästä tulisi muuten harvinaisen sekava soppa.

Sunnutaina tuli käytyä nauttimassa hieman loppukesän lämpimistä ja hilijalleen pimenevistä illoista Vallovaaran päällä. En ollu paistanu makkaraa luoja ties kuinka pitkään aikaan ja olihan se aika hyvää! Kuukin näyttäytyi ja muutenki rakastan näitä loppukesän ja alakusyksyn värejä sekä tuoksuja. Nytkin on jo ihan pimiää ja täysikuu möllöttää taivaalla, mutta silti päivä oli ihan älyttömän lämmin ja ihanan aurinkoinen. Oisi ollut ihan huippua päästä vesilinnun pyynnin alotukseen jonneki vesistön äärelle ihan jo pelekästään siitä syystä, että sää suosi, mutta ko ei ole sitä haulikkoa vieläkään. No, kaikki ajallaan. 

Eilen käytiin toisen nyppylän päällä, jonne kiikuttiin ihan jalakapatikalla. Otettiin Ukkokin messiin, joka osoitti olevansa kunnon Kukkuran kuningas. Salamivaara eli tutummin Makkaravaara (oikiasti siis ihan vaan Salmivaara :) ) on komia paikka sekin. Kukkuran päältä näkee kauas ja laavulla on hyvä paistaa makkarat ja keitellä päiväkahavit mustikkapiirakan kera. Hilijaisuus ja ulukoilima net vaan tekee hyvää ihimiselle. Mettässä on hyvä kerätä voimia ja energiaa tulevaa syksyä ajatellen ja laittaa ajatukset järjestykseen.

Ihan mukava, että tulee syksy, vaikka oottelenki opiskelujen alakamista hieman sekavin fiiliksin edelleen. Uuet lukujärjestykset tuli vihdoin ja pienellä kauhulla ootan koko syyslukukauen kestävää ruotsin kurssia. Ja vaikka kalenteri ei mitenkään erityisen täy'eltä näyttänykään, suhtau'un varauksella, ko yleensä sitä hommaa tuppaa kasaantumaan kalenteriin kuitenkin.

Nyt taijan kuitenki lähtiä nukkumaan ja piettää peukkuja, että hyvät uutiset seuraa toisiaan.

I'm looking right at the other half of me.

Koska itse olen tällä hetkellä uurastamassa hiki päässä muuttolaatikoiden (en valitettavasti omieni) kanssa, ajattelin ajastaa teille vähän juttua täältä menneisyyestä. Joten, nauttikaa!

Aiheena juhannus 2013.

Juhannusurpo. Näytän ihan pieneltä pojalta. :D Ensimmäinen yö vietettiin mökillä ja lämmitettiin sauna, että jaksettiin seuraavat päivät reissata ja majoittua teltassa.

Värriöläisiä mäntyvanahuksia. Jos nämät puut osaisi puhua, niillä ois palijon juttuja kerrottavana. 

Aika keskellä ei-mitään.

 Pyörähettiin myös tulistelemassa ja kalastelemassa Tuntsajoen varrella.

Tämän paikan nimiä en ees enää muista, mutta sieltä pysty tähyilemään Puitsille päin.

Leiri laitettiin pystyyn Saukko-ojan varteen. Kalasaalis oli vähän laiha, mutta en silti ois vaihtanu aamukahavien keittelyä tuolla ja aamupesua Saukko-ojassa mistään hinnasta mihinkään muuhun. :) 

Kotimatkalla piti vielä pysähtyä Naruskan tien varressa napsimaan kuvia naapurin puolelle jääneistä tuntureista. Kilometrejä kerty auton mittariin enemmän ko palijon ja juhannus oli mahtavampi ko vuosiin. Ei grilliruokaa, kännibailuja tai mitään semmosta, ainuastaan suunnattomasti luonnon ihimeitä, komeita maisemia ja hyvää seuraa. Saatan viettää juhannukseni näin uuestaankin.