Lead me into the night.

Otsikko on varmaan kiertänyt täällä ennenkin mutta whatever, sattui soimaan tuossa juuri sopivasti ja on aina hyvä piisi. Tällä elämänkokemuksella (jota on muuten ihan hirviästi) saanut jo uusiakin merkityksiä. 

Itte asiassa kyseinen kipale innoitti kirjautumaan PikkuMustaan piiiiitkästä aikaa. Taaskaan en siis kuollut, ainuastaan vaan aloitin harjottelun. Monta kertaa aattelin, että hei, nyt minä tulen kertomaan, että saatiin meijän gradusta JUMANKEKKA VITONEN ja se on nyt luettavissa, jos jotaki onnetonta kiinnostaa. No, parempi myöhään ko ei milloinkaan. Taitaa olla meikän motto. Selkeesti on niin törkiän hyvä työ, että kannatteepi ihan kaikkien käyä lukemassa. Löy'ätte varmaan kuukkeloimalla sen.

Ihan valamiita tässä ei vieläkään olla, harjottelu vetelee ihan viimisiään, mutta aika erilaista on tänä syksynä ollut. Jos siis vertaa lipaston penkkien kuluttamiseen. Tämmönen herkkis ko oon, oon antanu ajan jo mullata eiku siis kullata kaikki muistot ja ihan tippa linssissä muistelin tuossa äskönki ensimmäisen opiskelusyksyn viimisiä hetkiä bätmänluolassa kera iki-ihanan Marjuskan ja viinilasin, mutta siis työelämä (tai siis "työelämä") on kuiteski kivempaa ko opiskelu. 

Ei itku ko minua nyt melekeen itkettää tämä ajan kuluminen. Tuntuu, että eilen olin ekaa kertaa ihan into piukeena siitä, että minulla on ihka oma (siivouskomeron kokoinen) työhuone! Ja vähintäänkin toissa päivänä yleensäkin tanssin riemusta siitä syystä, että pääsin logopedialle opiskelemaan. 

Eli summa summarum, vaikka en oo saanukaan viettää syyslomaa kiitos palakattoman harjottelun, syksy on menny ihan valtavan nopiaa vauhtia ja eilen oisin ottanu vastaan harjotteluni viimisen asiakkaan (jos hää ois vaan muistanu tulla paikalle). Että tässä se nyt sitten sekin oli. Mitä? Hetkinen, ei voinu olla. Mutta oli kuitenkin. Vinkki vitonen, jos harjottelun alussa tuntuu, ettei ei heleketti, nelijä kuukautta, niiiiiin pitkä aika, niin ihan kohta tet huomaatta, että mihis kuttuun se nelijä kuukautta oikeen katos?

Ja vaikka on välillä v-ituttanu ajella tuota työmatkaa tuossa, niin siltikin voin sanoa, että ite työstäni olen nauttinut suunnattomasti. Mitään hirviän vaikiaa en harjotteluni aikana kohannu ja täytyy sanoa, että suhteettoman palijon pyörin artikulaatiohommien kans, mutta kivaa on ollut! Oon kyllä tykännyt ihan kaikesta ja huonot päivät on johtunu lähinnä siitä, että väsyttää. Tai että ajokeli on ollu ihan syvältä sieltä. Palakattoman harjottelun hyviä (varmaan ainoita sellasia) puolia on ollu kuuen tunnin mittaset päivät, jokka meikällä on siis ajomatkoineen ollu about sen kaheksan. Se, että oon teheny 9-15 päiviä, on kyllä helepottanu suunnattomasti, ko ei oo tarvinu olla tuolla naapuripitäjän puolella heti aamulla kaheksalta. Ja ohan mulla kyllä ollu aika mahtava työyhteisö, täytyy myöntää! Kahavihuonehuumoria tullee ikävä.

Ja ja ja ja. Mitäs sitä. No en tiijä, isoa osaa päivistä leimaa tällä hetkellä ajatus siitä, että on joulu, IHANAA ja just tällä hetkellä se, että on PERJANTAI, ihanaa (säännöllisessä arkielämässä oppii tosiaanki arvostamaan viikonloppuja) ja sitten semmone haikeus siitä, että ihan kohta oon oikiasti aikuinen ihiminen enkä vaan opiskelija. Oon hulluna kerrannu ja pyöritelly tässä muutenkin mennyttä elämääni about viimisen viijen vuojen ja vähän pitemmänkin ajalta, kaippa tää on joku neljännesvuosisadan kriisi. 

Mutta kaikesta haikeu'esta huolimatta elämä on kivaa. Eiku ihanaa. No kaikkia ylisanoja. Elämä osaa yllättää ja huonotkin asiat tuppaa jossain vaiheessa kääntymään hyviksi. 

Työelämästä en vielä uskalla sanoa juuta enkä jaata, sillä nyt haluan kattella päivän kerrallaan. Tai etapin. Ja tällä hetkellä se suurin etappi on se, ko seison maisterin paperit kourassa Hutkin päädyssä ja oon että uuulalaa. Vaikka ehkä oon vähän nyyhkiskin, ko siellä ei kuulemma ole enää Snelluakaan! Kauhiaa. 

Mutta tiijättekö ihimiset. Oon minä vaan onnekas olento. Saanu elämältä jo nyt aika hirviästi. Uskalla aatellakaan, että mitä kaikkia se elämä vielä tuokaan tullessaan. Auttaa varmaan, ko on aina niin pienestä onnellinen. Tällä hetkellä esmes siitä, että ihan kohta saan roudata sisään elämäni ensimmäisen ihka oman joulukuusen. Ja täytyy sanoa, että sen jäläkeen muutenki ko oon laskeutunu Makkaravaaraan, elämä on ollu ihan eri kivaa! Mettäurpo mikä mettäurpo, minkäs teet. Minä olen elementissäni ko saan vetää karvalakin päähän ja ajaa okkelilla pellolla ympyrää.

Tämän myötä haluanki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista ja just ittensä näköistä joulua! Viettäkää pyhät hyvin, minä harkkailen vielä pari päivää ennen joulua ja sitten aijoin nauttia oikeen urakalla ennenkö käyn paketoimassa harjoittelun. 

Tulukoon vuojesta 2016 entistä huipumpi! Ehkä saatan taas käyä huutelemassa täällä, että miltä tuntuu olla paperit kourassa tms. jotain semmosta, ko nytkään ei kerta menny puolta vuotta tässä välissä. Ainuastaan semmoset viis kuukautta. 

Peace!

Arkihuolesi kaikki heitä

Son moro! Joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni, mukavaa ja mahtavaa oli ja oishan se pojat ja tytöt mukava jos ihimisellä ois joulu ainainen (muistuttaisin minäkin ulukomuodoltani vielä vähän enemmän syötettyä sikaa), mutta aina koittaa se astetta ikävämpi vaihe ko pitää palata arkeen takaisin. 

Joskus arjesta tulee kuitenki suorastaan juhulaa, nimittäin meijän graduaineisto on nyt lähteny keräykseen ja tänään ko iltapäivällä kävimmä kattomassa kyselyymme saapuneitten vastausten määrää NIIN HEI 117 kappaletta herranjestas! 

Uskomatonta, ja päiviä on vielä eessä vaikka kuinka. Ja vaikka tämän enempää ei vastauksia saataiskaan, niin näilläki voi hei jo väsätä ihan hyvin yhen gradun. Nyt siis jos sinne ruu'un taakse on jotenki kummassa eksyny joku tuleva kollega, joka on ystävällisesti vastannut meijän kyselyyn, niin KIITOS KIITOS KIITOS! 

Kyllä nyt pienen logopedin mieltä ja sydäntä lämmittää oikeen kovasti. 

No, lyhyestä virsi kaunis, en jaksa enkä oikiastaan jou'akaan läyryämään tämän enempiä ko on kiire muihin hommiin, mutta sen verran aattelin heittää, ettäkö suunnittelin tuossa laatikoitten kevätsiivousta, (toim. huom. suuri paino sanalla SUUNNITTELIN), satuin löytämään vanahan kalenterini. Joku joskus kaipaili semmosta esimerkkiä logopedin viikosta aikataulujen muodossa niin nyt ois autenttista matskua ainaki kolomosen syksyltä ja keväältä tarjolla. Että silleen, stay tuned jos oot kiinnostunu kuulemaan minkälainen helevetti oottaa. Tai jos haluat vielä enemmän ajan hermolla olevaa kuvausta raastavasta syksystä ja tuskaisesta heräilystä kandikevääseen, niin mene tänne. Nea siellä elää samaa tuskaa, joka on myös ittelleni hyvin tuttu.

Happy.

Juksu-puksu nukkuu päikkäreitä ja koska tämä on meikän ties kuinka mones päivä itekseni herran kanssa (onneksi ollaan jo voiton puolella!) ja mulla iskee mökkihöperö-kotonamökytysturhauma ja se ongelma, että olen jo a) lukenut kaikkien mahollisten kiinnostavien blogien uuet päivitykset ja varmuuen vuoksi vanahatki uuestaan b) selannut iltapäivälehtien nettisivuja päivittäin ihan liian usein c) stalakannut kaikkien mahollisten ja mahottomien ihimisten facebook-profiilit läpi ja d) opetellut katsomaan hömppää telekkarista, aattelin, että vois olla hyvä sauma kirjottaa jotain. 

Ja ai niin, unohin mainita sen, että kriiseilly joka päivä eri aiheesta punkeista oikeanlaiseen koiranruokintaan ja googlannu ajoittain erittäin turhaa tietoa kyseisiin asioihin liittyen. 

Siispä, voisin vaikka kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ja kuvittaa tätä juttua Juksun parhailla nukkumisvariaatioilla. 

"Minä tässä vaan tuhisen ekoja päikkäreitä uuessa kodissa"

Jotkut saattavat ehkä muistaa, että tarkoituksenani oli toukokuun aikana ruokavalion ja liikunnan avulla kiristellä muutamia kiloja pois. Jotkut myös ehkä muistavat, että se ei oikeen kulukenu.Voisinkin tähän asiaan liittyen todeta loppukaneettina, että homma ei sitten tosiaankaan pelannut niin kuin sen piti. Ekalla viikolla tapahtui reilun puolen kilon pudotus, tokalla viikolla paino junnasi paikallaan ja kolomannella meni hermot kun sitä tuli joku 200 grammaa takaisin ja päätin, että tämä oli minun osaltani tässä. Lähettiin toki sinne reissuunkin ja sitten oli ylyppärit, joten en ois kovin järkevästi pystynyt/jaksanut tai ees halunnut syyä, niinpä sanoin itelleni että hus kuikkaan ruokavaliot ja ihan hyvällä omallatunnolla söin sämpylöitä eväänä, tankkasin ABC:llä lounasta, herkuttelin hotelliaamiaisella, join siideriä, söin Aurajuustoa, suolakeksejä ja karjalanpiirakoita, kävin ravintolassa syömässä ja sallautumismatkalla kebabilla, sekä vejin juhulissa kakkua, lohirullia, voileipäkakkua, pikkuleipiä, limukkaa, piirakkaa, makaronisalaattia ja boolia niin palijon ko sielu sieti. Ja tankkasin seuraavinaki päivinä vielä pitsaa ja juhulien jämiä ja söin toisena aamuna puuroa aamupalaksi, mutta toisena kakkua, koska huvitti.

Sitten tulin Ouluun kauhia kasa jämiä mukanani (onneksi suurin osa meni kuitenki J:lle) ja söin niitä pois, mutta aloin myös evästää ittiäni ihan tavallisella normieväälläni. Eli puuroa mehukeiton ja raejuuston sekä macan kera, msm-lasillinen, kanaa ja wokkivihanneksia, paistettua kesäkurpitsaa, coleslawia, salaattia ananaksella, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa, vähän lisää wokkivihanneksia, pakuriteetä, pari leipää leikkeleellä ja juustolla, Mannis-puddingia kauraleseillä ja marjoilla tai ilman, kahavia, protskupatukoita, runsaasti vettä ja vähän vissyä. Kolomen nelijän tunnin välein ja sen verran, että näläkä lähtee ja vola, olo on ollut oikein kiva ja hyvä. En tiiä mikä meni pieleen meikäläisen kiristelyssä, enkä jaksa sitä pohtiakaan sen kummemmin, ainoastaan totean, että se ei ehkä kuitenkaan sopinut mulle ja löyän niitten kilojen karisteluun luultavasti jonkun itselleni paremmin sopivan väylän.

Makkara

 Ja kuinkas ollakaan, vaikka olo oli reissujen jäläkeen vähintäänki ko tynnyrillä, se on kummasti tasoittunut, vaikka liikkuminenkin on eräästä karvaisesta syystä sattuen ollut aika nollassa viime aikoina. Ja olihan se niin kuumakin, että kohteliaasti lupasin J:n rullailemaan, vaikka se tarjoitui päästämään meikät juoksemaan. Näin aijon kyllä jatkaakin nyt. Käväistä juoksemassa sitten kun tilaisuus sen sallii ja syyä sen kummempia ressailematta. Yhtenä iltana syötiin jopa popparia lehevan ohella. Tai no, syötiin popparit ja mentiin kohta sen jäläkeen nukkumaan, koska joku vatipää on keksiny, että elokuvat alakaa vasta ysiltä ja eihän tämmösen karvamasiinan, joka herää joka aamu viimeistään seittemältä ja herättää muutamaan otteeseen yöllä omistajana mitenkään jaksa valavoa yli kymmeneen.

"Ei sun mitään puntteja tartte nostella ku kuhan kantelet minua portaissa päivät pitkät pissalle. Ja vähän yölläki..."

Vaikka Juksu tässä näyttää vihiriää valoa meikäläisen harrastukselle, ei oo käyny mielessään ruveta nyt punttailemaan, enkä kyllä rupiakaan vielä hetkeen. Kotosalla tein yhen selekä-rinta-olokapäät -reenin ihan siitä ilosta, koska talja, mutta muuten ei oo tullu jumppailtua. Ihan vaan siksi, koska huomioni on 24/7 ollu tuossa karvapallerossa ja sen aitaus sekä oleskelutilat suurilta osin ovat vallanneet meikän jumppavaltakunnan. Toki sen kolomen tunnin päikkäreitten aikana kerkiäis vaikka vetää kolomet reenit, mutta ei ny vaan oo hotsittanu, ko sillä tulis kuitenki pissahätä just sillon ko teen penkkipunnerrussarjaa tai jotain muuta yhtä jännää. Tai se tulisi nuolemaan meikän naamaa kesken kyykkyjen. Muutenkin ärsyttää koko puntin heilutus juuri nyt, kun se on niin ilmeisen trendikästä, että haluan hetken etäisyyttä. Himo kuitenkin kytee koko ajan tuolla takaraivossa, että eiköhän se tästä taas. Koska liikkuminen ja punttien heiluttelu nyt vaan on pidemmän päälle koukuttavaa hommaa.

Meikäläisen miehet pelaa änäriä

Eli siis, mitäpä siitä jos on muutama ylimääränen kilo keskivartalossa, luulen että se tasaantuu siitä ihan ittestään asiasta kummemmin ressaamatta ja olemalla ihan _normaalisti_. Normaalisti ei siis tarkota jatkuvaa herkkujuhulaa, mutta ei kyllä semmosta fiilistä onneksi olekaan. On vaan semmone fiilis, että haluan syyä aamuisin puuroa taikka joskus puddingia, välillä banaanilättyjä kaurahiutaleilla, ihan normiruokaa sisältäen vihanneksia ja kasviksia, pari palaa leipää ja hetkittäin jotain herkkujakin, iltaisin puddingia ja joskus välipalaksi protskupatukoita. Armelias olo itteä kohtaan siis jatkuu edelleen, ehkä se meikän kiristely kusi siihen, koska olisi varmaan pitänyt piiskata ittiä ja syyä pilkuntarkasti vaan se, mitä oon suunnitellu, eikä mitään ylimääräistä. Muttako ei se pitemmän päälle oikiastaan ois palavellu meikän tavoitteita mitenkään, koska tavoite ei oo saavuttaa jotain tiettyä pistettä hetkeksi (vaikka sitä kiristelyä aloitellessa ehkä iskikin se perus naisten ou mai gaad, kohta on kesä ja meisi on näin pehemiä) vaan kokonaisvaltaista tervettä elämäntapaa. Normaalia elämää. Ja ei, en oo käyny vaa'alla hetkeen, käyn jossain vaiheessa mutta päätin jättää sen lukemankin ihan omaan arvoonsa. Ja se viiminen vielä, mitä sitten jos oon vähän pehemiä paikoin. Oon onnellinen laiha läski (tämäkin hauska juttu, joskus olin vaan hoikka, mutta nykyajan termistöllä oon laiha laski, koska oon edelleen hoikka, mutta kehossa on silti rasvaa ja raukkamaisen vähän lihaksia). Ehkä joskus olen tikimmässä kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta en just nyt. Pointti on se, että ei minun tartte olla, jos en halua ja vaikka ehkä haluan olla jossain vaiheessa tätä tämänhetkistä kuntoa paremmassa, niin kaikki ajallaan.

Lapukka voi nukkua myös naama vesikupissa. Hukkumatta

Se siitä sitten ja mennään muihin aiheisiin. Niin kuin vaikka siihen, että öö. Oon jauhanu ja miettiny tätä terveellistä elämää ja ruokaa sekä liikuntaa niin palijon, ettei tunnu olevan oikeen asiaa yhtään mistään muusta. :D No, voijaan raatailla vaikka Juksusta. Viikon tuntemisen jäläkeen sanoisin, että kaveri on meleko fiksu, mutta ihan armoton pissa- ja kakkaruutana sekä muutenki vähän höperö. Ollaan reenattu istumista ja makuulle menoa toistaiseksi vielä meleko laihoin tuloksin, yksinolemisen harjoitukset sujuu jo siltä osin, että herra jää joko protestoimatta tai meleko pienin protestein oven toiselle puolelle, muutaman minuutin olen ollut jo roskiskatoksella ja postilaatikollakin ja ihan jees on mennyt. Pissat ja kakat tulee edelleen satunnaisen epäsäännöllisesti paperille ja ulos, mutta portaita poitsu vilistää ylös jo ko vanha tekijä. Ei vissiin tykänny siitä ainaisesta kantamisesta? Alaskin tullaan, joskin useimmiten vielä kantamalla. Nukkumaanmeno tapahtuu pienin protestein, mutta kiltisti, joskin oon miettiny, että siirtäisin Juksun nukkumaan yönsä tuonne pentuaitaukseen ja takaisin näin itelleni paremmat yöunet ko ei tartte herätä jokaiseen pissaan ja kakkaan (kyllähän net paperit ehtii aamullaki siivota), mutta toisaalta en tiiä.

"Eka olin et mä tapan sen mut sit mä olinki että ehkä nukun tän kaa"

 Juksu osaa myös halutessaan olla meleko nätisti ja toisaalta myös aikamoinen jästipää. Kuvassa lasta, jonka kanssa ollaan vuoroin kavereita ja vuoroin sotajalalla. Tänään tehtiin tuttavuutta myös ystäväämme imuriin, joka oli meleko jännittävä kokemus. Niinpä tähän meijän koiraystävälliseen uuteen sisustukseen kuuluu nyt myös vakiokalusteena imuri lattialla. Muita elementtejä ovat tietysti matottomuus ja paperit, pentuaitaus ja leluja, viltti, pahavilaatikkosänky jossa Juksu ei ees nuku, vauvan oma tyyny, sänky joka on pedattu niin, ettei peitto roiku reunoilla, kaikki tyynyt kasattuna turvaan sohovalle, verhot nostettuna korkeuksiin ja suihkuverho vessanpöntön päällä. Sekä luonnollisesti kaikki sähköjohdot on pimitetty.

"Minä mitään pihalla halua riehua ku nukkua"

 Hihnakäyttäytymistä harjotellaan joka päivä ja kaikkea muutaki tassujen pyyhkimisestä, korvien ja kynsien sekä suun hiplailuun sekä ovesta kulukemiseen ja ruoan ottamisesta vasta luvan kanssa, irtiolemistaki ollaan olosuhteiden sallimissa rajoissa yritetty parhaamme mukaan. Luoksetulo Juksulta sujuu aika mainiosti (voi kun sujuisi vielä tulevaisuuessakin ja myös häiritsevissä olosuhteissa) ja irti ollessa se seuraa ihan mukavasti. Ei-sanan merkityskin on auennut jo aika hyvin, Juksu antaa myös aika hyvin suusta pyydetyt asiat pois. Eli mitä mukavimmin menee.

Juksu ottaa rennosti partsilla

 Koirarehevitki on jo sovittuna perjantaiksi ja siellä pääsee toivottavasti ainaki painimaan siskolikan kanssa. Emäntääkin vähän jänskättää uusien ihimisten tapaaminen. Koiria, pyöräilijöitä, vieraita ihimisiä, lapsia, lastenrattaita, autoja, kuormureitä, busseja, mopoja ja motskareita sekä kaikkia muuta hälinää täällä onneksi näkee joka päivä runsain mitoin. Seuraavina juttuina ohojelmassa onkin mettään tutustuminen, vapaana olemisen maksimointi, automatkailu lisääntyvissä määrin, yksinolon jatkuva harjoitteleminen, Sutkamon kakkoskodin tsekkaus ja kaiffari Ukon tapaaminen sekä tutustuminen muutenkin tuleviin kotohuudeihin. Ja tietysti matokuurit ja rokotukset sun muut. Ja ai niin, ystävämme imurin kanssa lähemmiksi kavereiksi tuleminen. Ja kyllähän näitä juttuja pienen koiran elämässä riittää, varmaan unohtui mainita jotain. Välillä ihan hirvittää itelläkin, kuinka palijon pitää touhuta, jos mielii saaha semmosen yhteiskuntakeleposen ja kaikin puolin mukavan kaverin, mutta toisaalta se homma menee sitten kuitenki ihan omalla painollaan.

"Et sitten ainakaan kuvaa minua"

Ei se mikään lapukka ole, vaan possun ja ranskanbulldogin risteytys!

 Kieltämättä hetkittäin tässä jäätävässä univajeessa (oikiasti, parit ekat päivät tuntu siltä niinkö ois ihan jäätävä krapula koko ajan) sitä jo kaipailee, että voi kun olisi jo se iso ja fiksusti käyttäytyvä lenkkikaveri ja mietityttää, että minkälaisia mutkia sitä vielä matkaan tuleekaan ja osaakohan sitä ees kasvattaa moisesta järkevää yksilöä. :D Tai niin järkevää, ko meijän perheessä nyt yleensäki voi olla... Mutta sitten taas toisaalta oon aatellu, että maalaisjärjellä ja johdonmukaisella ja hieman viitsivällä toiminnalla saa jo varmaan ihimeitä aikaan. Eikä onneksi tosiaan tartte olla tästä pienestä elämästä vastuussa ihan yksin, vaikka viime päivät on vähän siltä tuntunuki. Enkä missään tapauksessa luopuisi tuosta karvapallerosta, vaikka välillä tuntuuki, että se pissii ja kakkii joka paikkaan ihan vaan vittuillessaan ja tekee kaikkensa saadakseen meikän hermot kärmähtämään. Ja ko aika kuluu, niin sitten sitä haikeu'ella muistelee, että miten pieni pallero se Juksukin oli ja kun kuluu riittävästi aikaa, unohtaa pissa ja kakka -shown ärsyttävyyen ja kaiken muun ja luultavasti erehtyy ajattalemaan, että semmone toinen pallero ois aika kiva.

Mutta sen palleron aika on sitten vasta joskus parin-kolomen vuojen päästä ko toivottavasti asutaan omakotitalossa.

Nyt pitänee pyytää tuo monsteri ruokailemaan ja siirtyä sitten taas fulltime-koirankusettajaksi, palataan kun keritään!

Master of puppets.

Reilu viikko alakaa olla lomaa takana ja kiirettä on ollu enemmän ko koskaan, onneksi nyt on jo vähän rauhottumaan päin. Käytiin meijän Helsingin reissu, joka sujui oikein mukavasti vaikkei sää oikein suosinu, Metallica oli ihan mahtava, kuten aina. Sen jäläkeen kiisin pää kolomantena jalakana kotohuudeille pikkuveljen lakkiaisia viimeistelemään ja viettämään (jokka netki meni ihan jees). Näistä ehkä jossain vaiheessa enemmänkin, tai sitten ei. Sen jäläkeen oliki parin päivän huokailujen jäläkeen taas kiire Ouluseen, koska piti käyä hakemassa keskiviikkona kotia yks tärkiä asia. 

Nimittäin Juksu!

Juksu on meijän ihka uusi komia poika, joka tässä kuvassa suorastaan hönkii kuvauksellisuutta (kuvaajalla ei vaan taho oikeen luonnistua). Pieni lapukkapoika, ikää reilut seittemän viikkoa. Juksua on hautonu mielessäni jo huhtikuusta lähtien, jolloin tämä pikkupallero näki päivän valon ensimmäisen kerran, mutta koska halusin olla loppuun saakka varma ja toisaalta piettää poitsun vähän salaisuutena, en viittiny huuella, ennenkö se karvapallero tosissaan nukkuu tuossa meijän jaloissa. :)

Tästä ymmärrettävästä syystä meikä on nyt vähän lomalla kirjotteluhommistakin (ellei jätkän päiväunien aikaan iske hirviä tylsyyskohtaus). 

Mutta sen verran voisin sanoa, että Juksu on maailman ihanin karvapallero, joka parin päivän tuntemisen jäläkeen höröstelee jo omalle nimelleen, pissii pääsääntöisesti paperille ja ulos ja röhkii välillä kuin pieni possu. Sekä rakastaa vettä. Ja kaikkea, mihin pienet naskalihampaat saa upotettua. 

Ei mulla muuta, täytyy hyödyntää tämä nokosaika ja ruveta seuraavaksi lukemaan Lapin Kansaa ko rauhaa vielä riittää hetkeksi. :)

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

Heaven is a place on earth.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! Oon kuvaillu viime aikoina järkkärillä säälittävän vähän (lue=nolla), mutta päätin kaivaa kännykästä kaikki sekalaiset kuvat ja pläjästä net tähän. Lupaan, että järkkärihilijasuus muuttuu tässä, ko jään lomalle ja ei vaan ole muutako aikaa kuvata! Ja on ehkä jotain kivaa kuvattavaaki. Mutta tässäpä siis kännykän sekalaiset pienen selityksen kera. 

Net Jyskin halavimmat parvekekalusteet, huomaa nippusiteillä kokoon kursittu pöytä. Ajavat täysin asiansa ja sopivat vielä värien puolesta sisustukseenkin. ;) Matto olis vielä ihan mukava, mutta ei pakollinen. Ai niin ja orvokki ruukkuun pöyälle.

Kevään viiminen luento ja siinä vaiheessa jo lähes tyhyjä kalenteri. Vähänkö olin mielissäni. Ja vähänkö olen mielissäni siitä, että tuonkin kurssin tentti on ohi ja nelonen plakkarissa. Ja varsinki ko nelosia ei ollu jaettu ko kolome, eikä yhtään vitosta, eli olin siis kurssin parhainta a-luokkaa. Joo, olen erittäin leuhka nyt!

 

Laiskat arkiaamut, jokka on nyt jo takanapäin. Änäriä, terapian suunnittelua ja pitkäksi venyneet aamukahavit. Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään, on yksinkertaisesti parhaita.

Arkihaastetta parhaimmillaan, tyypillinen näky meijän olokkarissa, oman elämänsä änäritähti nääs. Ja nimenomaan keinutuolista käsin. ;)

Mistä tietää, että on ollu yliopistolla ihan liian pitkään? Siitä, että oma pyörä on ainua telineessä ja parkkipaikallaki vaan kaks autoa...

Herkkuruokaa, osa yksi. Kanaa, wokkivihanneksia ja basmatiriisiä. Nam nam nam.

Meijän Masa kukkii! Oon vissiin ihan valtava viherpeukalo ko mulle on suotu tämmönen kunnia. Masa on myös pukannut sen verran uusia lehtiä, että en tiiä, pitäiskö alakaa suunnitella sen muuttamista isompaan ruukkuun.

Retkellä. Kyllä, parhaat retket tehään autolla. :D Tällä kertaa oli onneksi niin lämmin, ettei tosiaan tarttenu juua kahaveja autossa sentään.

Jos kaikki miehet julukasis aina kuvan tekemistään tulista, sosiaalinen media menis tukkoon, mutta koska olen nainen, niin eräjormataidoilla leuhkiminen on sallittu. Eli, tekasimpa tuossa tulet! Aina ei jaksa oottaa valamista, ko pysyy se puukko ja tulitikut meikänki käjessä.

Kaveri! Bongattiin kesän eka sisilisko. Sisiliskot on aina ihan pakko ottaa käjelle. Mutta ei saa koskia häntään, koska ei ole reilua aiheuttaa pikkukaverille ylimäärästä ressiä. Kiva, että nämät Suomen liskot on tämmösiä söpöjä ja pieniä, ei palijoa hotsittais mennä silittelemään mitään komodonvaraania... 

Polokupyöräilyä ja reeniä. Pistää kuumana päivänä hikoiluttamaan, nimimerkillä tukka liistassa. Bongaa myös uusi kännykän suoja. Nyt oon ihan proselfie-kuvaaja.

Ja sitten tietenki se pakollinen arskakuva! Kissansilimät. Koska mitä olisi kesä ja aurinko iliman Ray Baneja, no ei mitään. J jaksaa aina väittää, että nämät on ihan liian isot meikälle ja näytän urpolta, mutta ite oon ihan in loov näihin perintöarskoihini. Aitoa kasaria ja kuvitelkaa, kuinka urpoilta nämät on näyttäny meisin isipapan päässä kultaisella kasarilla...

Päiväkahaviseuraa tositarkoituksella (apua, nyt meikän blogiin alakaa varmaan eksyä epätoivoisia tuolla hakusanalla! :D). Koska Lennun kanssa tykätään nauttia kahavimme silloin tällöin viskillä terästettynä. Tosinaisella on aina viskiä kaapissa hyvän ja pahan päivän varalta. Pelekään, että tämän riskikäyttäytymisen seurauksena opin juomaan myös viskiä raakana. :D Jos nyt ei kuitenkaan, kahavi viskillä/Irish Coffee silloin tällöin piristää kuitenki kummasti mieltä. Ja meikän psykan nelonen ja Lennun kandi on sen ehottomasti ansainneet. Ai miten niin taas mainitsin sen psykan.

Herkkuruokaa, osa kaksi. Vähän niinkö rrrrrrrakastan paistettua kesäkurpitsaa ja haaveilen kuumasta grillistä, johon nakkaan kesäkurpitsaa, tuoretta ananasta, maissia, halloumia, herkkusieniä ja pihiviä... Ja ai niin, oli net kanat ja pastatki ihan jees, yksinkertainen ruoka on hyvää.

Kesän/kevään ekat parvekekahavit. Ai että.

Loppuun voisin vielä avautua, että eilisen kypsäri on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että konseptillinen oli yllättävän lyhyt määrä tekstiä sitten kuitenkin. Luulen onnistuneeni oksentamaan sinne paperille niin sisällöllisesti ko kieliasullisesti hyväksyttävää tavaraa, mutta eihän sitä sitten toisaalta kuitenkaan tiiä.

Kypsärin jäläkeen painelinki sitten syötyäni lounaan koko loppupäiväksi keskustaan pyörimään, mikä on meikäläiseltä hyvin harvinaista toimintaa. :D Näin ihanaa Hanipöötä ja syötiin kesän ekat pehemikset, kuulin ihania uutisia, istuin Torinrannassa auringossa, join siideriä hyvässä seurassa ja päädyttiimpä porukalla vielä terassille kesäkannuille ja sen jäläkeen uuestaan jäätelölle, ennenkö busseilin kotia. Palakinnoksi päivästä auringossa meikällä onkin nyt muuta naamaa punaisempi/ruskeampi nenänpää, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä sen arvoista! Mukava laukata kesälaitumille laatuajan logotyttöjen kanssa kautta. Vaikka kesäloma ei IHAN vielä alakanutkaan oikiasti, mutta melekeen.

Kylymää kesäjuomaa terassilla,  istuttiin siinä Kauppatorin kahvila Makasiinin terassilla, jonne pääsi kivasti varjoon hetkeksi vilvoittelemaan pitkän päivän auringossa jäläkeen. Tilattiin porukalla kaksi vihiriää kesäkannua ja saatiin kolomas kaupan päälle, täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää palavelua ja voisin tulla ehottomasti uuestaankin! 

Petteri punakuono täällä päivää. Onneksi en kuitenkaan kärähtäny mistään kohin...

Koska eilen oli rentoilupäivä ja korvasin päivällisen jäätelöllä ja siiderillä, tänään oonki sitten ottanu taas ittiäni niskasta kiinni ja käyny päiväseltään reippailemassa juosten <3, mutta siitä aattelin kirjottaa ihan oman sepustukseni, ehkä jopa tänään, jos ennen jääkiekkoa suinkin jaksan ja ehin. Ois tässä vielä vattalihasreeniki tekemättä. Nyt kuitenki muitten asioitten pariin, ihanaa lauantain jatkoa, nauttikaa lämmöstä ja auringosta (mutta muistakaa se arskarasva ja hattu ja muutki oleelliset suojavälineet!) ja kannustetaan Suomi tänään jääkiekossa voittoon!

Eikä jäädä hokemaan, mä en yksin osaa.

Vaikka mulla monenlaisista syistä hieman myrskyää mielessä edelleen, niin pakko tulla lahjoittamaan vähän hyvää tuulta kuiten teillekin, nimittäin tättärää, sain psykan tentistä nelosen! Hylsystä neloseen, kukapa olisi uskonut. Viime vuojen hylsyn perusteella olisin ehottomasti diagnosoinu ittelleni ykkösen tai korkeintaan kakkosen, mutta ei. 

Who cares, nyt se on ohi ja tehty ja pois. Ja mikä parasta, kaikki psykan opinnot on nyt myös paketissa. Ei enää ikinä uuestaan. No, koputan puuta.

Tämän ja sen kunniaksi, että Lennu palautti kandinsa, nautittiin kahavikupilliset terästettynä viskillä. Suomalainen on kummallinen, ko paistaa aurinko, se menee parvekkeen kuumuuteen juomaan kahavia. Ja illalla se lämmittää saunan ja menee sinne istumaan.

En tiiä, oisko mulla nyt touhuttavana jotain järkeviäkin juttuja, mutta en millään jaksa olla tänään enää järkevä. Pitäisi avata se oma kandi ja vähän ihimetellä sitä, ettei sitten kypsärissä tule kysymysten kohalla semmonen olo, että pitäiskö minun muka tietääki tästä aiheesta jotaki? Olen elänyt hetken todellisuudessa, jossa kandia ei ole olemassakaan ja samassa todellisuudessa myös gradu on hyvin epätodellinen juttu. Kunhan nämät viimeiset opiskeluvuojen kohokohat sais nyt alta pois, vois vaan reilusti keskittyä siihen, että on loma eikä mitään tekemistä! 

Hah, varmaan, ens viikolla pukkaa kiirettä ihan riittämiin ja itelleni epätyypilliseen tapaan olen hyvin laiskasti jaksanut miettiä, miten kaikenlaiset asiat toteutan. Ressaamatta paras, asiat järjestyi kuin ittestään kuitenkin. Varsinkin ko ens viikon kuuluisi kiireestä huolimatta olla sitä LOMAA. Laatuaikaa ja rentoutumista, jos ymmärrätte mitä tarkotan.

Jännää. 

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikesta schaissesta huolimatta elämä on aika kivaa ja meisi on ihan onnellinen köllykkä. Nyt ehkä meisin kokkikeittiöön ja sitten loppupäivän suunnitelma voisi olla jalakarääkki sekä sauna. Ja ai niin, kandi... 

Get a way.

Minä oon kyllä sitten lahajakas tässä tenttiin lukemisen välttelyssä. Jostain syystä heräsin tänä aamuna sillä ajatuksella, että pakko tehdä kevätsiivous. Just tänään. Jo aiemmin tällä viikolla pesin ikkunat ja siistin vielä vähän parveketta ja pyöräytin tyyny- ja pöytäliinoja koneessa, joten tämä oli vaan looginen jatkumo sille. Nyt oon sitten puunannu koko kämpän saunaa lukuun ottamatta suurin piirtein lattiasta kattoon. 

Minä en vaan voi sille mitään. Kun iskee sille päälle, on pakko siivota. Kyllä, tunnustan, minulla on ongelma ja liityn anonyymeihin siivoojiin heti kun sellaiseen jossain törmään. Mutta keväisin on aina pakko tehä semmone astetta perusteellisempi siivous. Ja ko sille päälle alakaa, samalla voi myös pessä kahavinkeittimen ja vetää hellan ulos syvennyksestä sekä hinkata kalkkitahroja kylppärin laatoista ja ja ja. 

Samalla voi myös ilolla repiä kaikkia semmosia turhia opiskelupapereita, joita ei enää tartte. Varastoida talvitakit ja siirtää niiden tilalle kesäversiot. Tehä saman talvikengille. Ainut, mikä jäi tekemättä, on mattojen tamppaus, koska vesisaje v-mäisesti päätti estää minua. Mutta onneksi on päivä vielä huomennakin! Ja ai niin, tietenki lakanoitten vaihto, koska se on aivan liian ärsyttävää yksin ja huomattavasti kivempaa ko voi delegoija aluslakanan paikalleen laittamisen paremmalle puoliskolle. 

Mutta jotta tämä nyt ei ois vaan taas tämmöstä turhaa pölinää, aattelin pistää mukaan myös muutaman valokuvan otsikolla "what I've been doing lately". 

Oon esimerkiksi ruokaillu hyvässä seurassa.

Muutenki yleensäki syöny niinkö hevonen. Toim. huom., kuin terveellinen hevonen. Jos nyt hevoset porkkanan ja rehujen lisäksi syö myös esimerkiksi tonnikalaa ja kananmunanvalakuaista. Ei ehkä, mutta meisi syö. Oon myös ihan fiiliksissä siitä olosta, minkä net säännölliset ruoka-ajat tuo mukanaa.

Ottanu naamakuvia. Kesää ootellessa, jos tukka vaikka vaalenis ja naama vähän tummuis. No ei kai, tukka voi vaaleta mutta naaman ei tartte tummua. Huomatkaa, että pisamat loistavat poissaolollaan! Pitäisköhän minun etsintäkuuluttaa net? Ovat selevästi ryökäleet unohtaneet palata talavilomalta takaisin...

Tein myös vapun kunniaksi vihiriän silimämeikin, jota koitan tässä kuvassa epätoivoisesti tuoda esille.

Sitten kera sen vihiriän silimämeikin ja muutaman hienon ladyn juhulin vappua ja kandia lasilla kuohuvaa.

Loppuvapun vietin kohtuullisen hienoissa maisemissa. Kuva ei ees tee oikeutta, lumi oli ihan vastasatanutta ja puhtaan valakosta ja sitten ko vielä aurinko paisto, tuntu että arskat päässäki melekeen sokaistuu. Ihan sama mihin suuntaan katoit, niin silimän kantamattomiin jatku sinivalakosia vaaroja ja huippuja. Sitten joku vielä ihimettelee, miten meikä ei oikeen viihy Oulussa.

Nappasin myös vähän toisenlaisen meitsien. Kuka haluaa piettää ylppärilakkia päässä ko sen sijaan voit olla coolisti kelekkakypärä ja peilaavat arskat päässä Karhutunturin päällä.

Kelekkailun jäläkeen tulee näläkä. Siihen auttaa hiillosmakkara, nokipannukahavit ja munkki. Sekä kuivaliha. Ja kuivaliha vaatii ehottomasti kaverikseen yhen kylymän janonsammuttajan. Joka maistui kyllä epätavallisen hyvältä. Vähän toisenlainen vappubrunssi siis.

Loppuviimeksi otettiin vielä Ukon kanssa "mitäs met urpot" -meitsie. Tämmösiä. Oon toki myös ihan mielissäni ollu mukana tekemässä auton rassailuja, käyny Booginan luona pikasesti kahaveella ja sitten vaan ollu ihan mielissään ko sain olla niin monta kivaa päivää kotosalla. 

Oulussa oon sitten ollu viime aikoina vähän vähemmän mielissäni, mutta silti ihan innoissani siitä, että kesä on ihan kohta täällä. Haettiin mm. parvekkeelle Jyskistä halavimmat puutarhakalusteet, mitä löyty. Tosin viimiset pari päivää on kyllä ollu niin harmaata ja sateista, että melekeen pistää epäilemään, aikooko se kesä tulla sittenkään. Mutta eiköhän se sieltä. Kohta on jo meijän Helsingin reissun vuoro ja pikkuvelikin saa ihan pian lakin päähän. Ja muutaki jännää. 

Mutta nyt otan ittiäni niskasta kiinni ja meen ihan jonku muun jännän äärelle, nimittäin tartun psykiatrian kirjaan. Jee. Hyvää sunnuntain ja äitienpäivän jatkoa kaikille!

But someday I'll be calm.

Päivityksiä opiskelujuttuihin, tsiigatkaas tätä! Vihdoinkin graduohjaajat, iso G, täältä tullaan! Kyllähän sitä kandivapaata elämää jo riittiki. Kypsärin ko kirjottaa niin ei muutako seuraavaa työtä putkeen.

I promise I'll never leave you alone in the rain.

Kandi, mikä ihana tekosyy syyä hyvin! Eilen kokkasin hieman herkkuja kandin kunniaksi, vaikka oikiastaan se on ollu jo pari viikkoa vähän niinkö valamis ja palautinkin sen jo torstaina, MUTTA. Hyvä seura on myös toinen lempparisyyni syyä hyvin. Varsinki ko saa keskittyä nautiskelemaan elämästä collarit jalassa eikä tartte tällätä ittiään turhaan. :D Oli ihana nähä Marjuskaa pitkästä aikaa ja

Menu piti sisällään pienenä suolapalana ja naposteltavana ihania lohirullia, joiden reseptin olen poiminut Kinuskikissalta, pienillä fiksailuilla tosin. 

Gluteenittomat lohirullat

Moilaksen gluteenittomia rieskoja (pakasteesta)

150 g kylmäsavulohta

pieni sipuli

200 g ruohosipulituorejuustoa

valkopippuria

n. 2 rkl sitruunamehua

Anna rieskojen sulaa huoneen lämmössä tai sulata niitä hieman mikrossa, että rullien kääriminen onnistuu. Leikkaa lohi ja sipuli pieniksi kuutioiksi, sekoita tuorejuuston kanssa ja mausta valkopippurilla ja sitruunamehulla (maistele täytettä). Levitä rieskojen päälle (yhdessä pakkauksessa on kolme rieskaa, ainakin itselläni täytettä jäi hieman yli) ja rullaa tiukaksi rullaksi ja laita jääkaappiin kelmulla suojattuna maustumaan. Leikkaa rullista sopivan kokoisia annospaloja ja tarjoile!

Nämät on oikiasti tosi yksinkertaisia ja aivan ihania suolapaloja. Soitin J:lle ja sanoin, että tein lohirullia ja jou'un kuulemma tekemään niitä ens viikonloppunakin. :D Vois kyllä tehä normiversioita niin säästyisi ite siltä syömiseltä...

Pakollinen kuva nuista meikän ihanista tulppaaneista, jokka alakaa pikkuhilijaa jo kääntyä ehtoopuolelle, mutta edustivat silti vielä ihan nättinä. :) Voisi oikiasti ostaa kukkia maljakkoon usiammin. Sittenkö oon rikas ja tienaan säännöllisesti, niin ostan kyllä kukkia usiamminkin.

Ite pääruoka meillä oli täällä aijemmin mainostamani tonnikalapiirakan pohjalla tehty broileripiirakka. Pohjan tein samalla tavalla ja täytteen muuten, mutta kermaviilin ja kananmunien lisäksi täytteeseen tuli broilerisuikaleita, hieman Aura-juustoa, raastettua Polar vitosta ja mausteita, sekä sipulia ja valakosipulia. Mausteina taisi mennä ainakin currya (tottakai, laitan kaikkeen kanaan sitä), pippuria, paprikajauhetta, chilijauhetta, jeeraa ja inkivääriä. Tämä siksi, että osa suikaleista oli pakkasesta otettu ja meikäläisen valamiiksi maustamia ja ostin siihen hieman vielä lisäksi maustamattomia suikaleita lisäksi ja nakkelin hieman lisää vielä mausteita mukaan. Hyvää oli! Lisukkeena syötiin ihan perus kurkku-tomaatti-keräsalaatti -salaattia.

Jäläkkäriksi syötiin sitten kahen hengen huijaussuklaakakkua, johon ei oikiasti ees tule ollenkaan suklaata, mutta joka maistuu yllättävän täyteläiseltä ja suklaiselta. Halusin ehottomasti tehä jonku ihanan jäläkkärin, mutta jos leipaset jonku mutakakun kahelle hengelle niin sitä saa sitten vetää viikon itekseen naamaan ja hälyttää kaikki kummin kaimat ja naapurit kahaville. Tällä ohojeella tulee pieni kakku, jonka voi tehä esimerkiksi uunin kestävään syvään lautaseen (minulla KoKon syvä lautanen). Kannattaa tosiaan tarkistaa, että kulho on uunin kestävä, ettei satu mitään halakeamisonnettomuuksia. :D Ainakin uudemmissa astioissa lukee pohjassa, mikäli net kestää uunin. Tämä kakku on kaiken lisäksi suht nopia valamistaa, eikä kaloritkaan nouse ehkä ihan niin jäätäviksi ko vaikkapa ihan oikiassa mutakakussa. Plus että pieni annoskoko takaa sen, ettei tule övereitä. :D Vaikka tämäkin annos riittäisi varmaan ihan heleposti vaikka nelijänkin ihimisen jäläkiruuaksi.

Huijaussuklaakakku n. 2 hengelle

½ dl juoksevaa margariinia tai jotain muuta rasvaa

1 muna

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3/4 dl kaakaojauhetta (minulla tummaa ja sokeroimatonta)

1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (myös vehenäjauhot passaa toki, mikäli ei tartte olla gluteeniton)

2 rkl maitoa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita gluteenittomat jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Vaahdota muna ja sokerit, lisää vaahtoon rasva sekä kuivat aineet nostellen taikinan sekaisin. Lisää lopuksi maito, jotta taikinasta tulee hieman löysempää. Kaada taikina voideltuun astiaan ja paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia riippuen siitä, haluatko kokonaan kypsän kakun vai mutakakkumaisen, keskeltä hieman pehmeän kakun, jolloin noin 10 minuuttia riittää paistoajaksi. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Taikinaan voi myös lisätä varmaan halutessaan ihan oikiaa suklaatakin, mutta tästä tulee myös pelekällä kaakaolla tosi "suklaista", eikä uskoisi, ettei siihen oikiasti ole käytetty kuin kaakaojauhetta. Met nautittiin kakku vaniljakastikkeen ja Irish Coffeen kera, joka kyllä kruunasi tämän suklaaherkun! Oon ihan hullaantunut tuohon Irish Coffeehen, varsinkin tällaisten suklaaherkkujen kanssa. Ite teen irlantilaisen kahavini käyttämällä irlantilaista viskiä, siirappia, kahavia ja päälle löysäksi vispattua kermaa. Ite tykkään, että viskiä ei saa laittaa liian palijon, vaan ainoastaan sen verran, että se tuo makua kahaviin siirapin kera, muttei puske liikaa läpi. Löysäksi vatkattu kermavaahto kahavin päällä täydentää makujen harmonian. 

Eihän nämät mitään terveysherkkuja oo, vaikkei ehkä ihan sieltä pahimmastakaan päästä, mutta täytyy myöntää, että viime aikoina syömiset ei oo ihan menneet putkeen. Pitäisi kyllä tasoittua hieman tästä nyt. Välillä vaan tulee elämässä tilanteita, että on pakko vähän herkutella. Oon edelleenki sillä ajatuksella, että keskityn nyt kuitenki enemmän tuohon reenaamiseen ja yritän syyä kohtuuella ja reeniä tukien, mutta en ota liikaa paineita siitä. Tuossa ennen kesää voisi sitten ottaa semmosen ruokavalion kiristelyn ja koittaa lisätä enemmän aerobista mukaan kuvioon. 

Henkisestä hyvinvoinnista täytyy kuitenkin myös huolehtia, mikä tarkoittaa pientä herkuttelua ja hyvää seuraa!

Muistot on kauneinta kultaa.

Pakko tulla hehkuttamaan tässä ko oottelen ulukona kuivumassa olleen lenkkitakin lämpenemistä, että kyllä lomailu vaan tekee ihimiselle hyvää. Pienten aloitteluvaikeuksien jäläkeen kirjotin tuossa pari tuntia roimasti lisää tekstiä teoriataustaan ja muotoilin sinne otsikot, joitten alle pitää vielä kirjottaa asiaa. Vielä ennen lomaa tuntu, etten oo yhtään käryllä siitä, mitä sinne pitää kirjottaa ja pelekkä ajatuski tuntu ihan tuskalta, mutta nyt irtosi ihan kevyesti tekstiä. 

Aina ei kannate yrittää vääntää väkisin, jos voi pienen tauon jäläkeen ja levänneenä yrittää uuestaan. Nyt ajattelin lähtiä uhumaamaan hetkeksi ennen reeniä tuota ulukona puhaltavaa tuulta ja käyä pienen lenkin fiilistelemässä nuilla meikän Feelmaxeillä. Kauhiasti tekisi mieli kävellä pitkiä lenkkejä, mutta nyt pitää vaan rauhottaa mielensä ja pidentää käveltyjä matkoja pikkuhilijaa. Ja toivoa, että joskus jalat taipuu jopa siihen juoksemiseen.

Olin lomalla meleko laiska valokuvaamisen suhteen, mutta päätin tunkea tähän muutaman otoksen puhelimesta, jolka kiteyttää meikän hiihtoloman aika hyvin ja kertoo siitä, miten oon lataillu energiatasoja täyteen. Toisaalta nyt ei ehkä ollut ihan niin voimaton ja henkisesti loppu ko mitä esimerkiksi viime keväänä ennen hiihtolomaa, mutta kyllä tuolla pohojosessa on net kaikki asiat, jokka auttaa rentoutumaan ja jaksamaan jokapäiväistä puurtamista.

Kukkoilua Kukkuran päällä

Läskiäispullia, nami nami

Loma-asu, villasukat ja kalsarit ja sängyssä kirjan kanssa :D

 

Nyt minä lähen kuiteski sinne ulukoilemaan ja katson jos jaksan tänään vielä illasta kirjotella lisää teoriataustaa reenailun jäläkeen. Tai sitten otan loppuillan rennosti ja herään sitten taas huomenna hyvin levänneenä uuteen päivään.