It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Make a way for a better day.

Ohan se taas ollu yhenlainen viikko, johon on mahtunu hommaa, mutta myös kivoja ja ihania ja jänniä juttuja. Kaikesta en puhu vielä mitään, mutta oon mm. tajunnu, että meijän naapuriin valamistuu lokakuussa ostoshelevetti, eli jatkossa sushit ja vaatekaupat on kävelymatkan päässä, kukapa olisi uskonu ko tänne huudeille muutettiin... En edelleenkään ihan tosin tiiä, että onko tämä ostoshelevetti mielestäni hyvä vai huono juttu.

Lisäksi saahaan jossain vaiheessa Lidl hieman lähemmäs myös, mistä olen enemmän ko innoissani. :D Tosin käytiin jo tutustumiskierroksella uusilla kauppahuudeilla, eikä siellä ollu kyllä vielä tapahtunu mitään, että sitä sen kaupan rakentamista ootellessa sitten... Oon vääntäny opiskelujuttuja tässä ja niillä on semmone taipumus nykyään, että net muuttuu ja sotkee kuvioita koko ajan, siispä oonkin tänään lähteny lipastolle sumplimaan hommia kesken kotoilun ja pyykinpesupäivän. Tuli sen verran kiire lähtö, että hyppäsin polokupyörän selekään collarit jalassa ja vanaha Abi-huppari päällä ja hieman hävetti sitten pyöriä meijän laitoksen käytävällä ko tuntu, että joka ikinen opettaja kulukee ohi ja paijan selässä lukee "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä". :D

Muuttujista johtuen en oo sitten tänään teheny opponointia ja omaa semmaesitystä niinkö alunperin olin suunnitellu. Kauppaanki ehin vasta perjantairuuhkassa ja painoin siellä polla punasena menemään, ko kaikki muutki halusi justiinsa tänään ostaa niitä porkkanoita, bataattia ja gluteenitonta leipää. Mikähän näihin kaupunkilaisiin menee näin perjantaisin, ko ihimiset kaahaa autoillaan niinkö mielenköyhät (Teknologiakylässä saa oikiasti pelätä jäävänsä auton alle suojatietä ylittäessä), sitten parkkeerataan keskelle risteystä suojatien päälle niin, että varmasti et pääse ylittämään sitä katua, vaikka se suojatiellä seisova auto ei pääsekään kääntymään, poljetaan pyörillä päälle eikä väistetä yhtään toisia, kaupan pihalla ryysätään menemään täysin näkemättä toisia ja kävellään vaikka pahki.

Okei, oot ehkä minuutin nopiammin kotona ja siinä sivussa aiheuttanu pari vaaratilannetta tai huomattavan paljon pahaa tuulta. Kannattavaa, eikö. 

Muutenkin taas uutisia ja juttuja lukiessa tulee väkisinkin semmonen olo, että voi kumpa tämä ihimisarvon alennus alias opiskelijastatus oisi jo taakse jäänyttä elämää. Ohan se ihan hieno ajatus, että opiskelijat osallistuu säästötalkoisiin yhessä niitten kans, jokka tienaa jonku kuus tonnia kuussa. Tasa-arvoa ja reiluutta en näe tässä kyllä missään, opiskelija ko saa kerran kuussa kouraan sen maksimissaan alle viissataa, ellei sitten ole ottanut lainaa tai käy töissä. Näistä kahesta jäläkimmäinen vaihtoehto on sekin tietenkin ihan saatanasta ja sitä työssäkäymistä opiskelun ohella pyritään kaikin keinoin estämään ja vaikeuttamaan. 

Joten on ihan reilua, että opiskelijoitten vuokrat kallistuu ja terveydenhoitopalaveluiden laatu kärsii, kun omalla kokemuksellani kumpikaan ei ole kovin laadukasta nytkään (olokoonkin, että minulle on vaan sattunu ilimeisesti harvinaisen palijon huonoja kokemuksia YTHS:n kanssa). Samaan aikaan kun eläminen kaikilla tasoilla koko ajan kallistuu, rajoitetaan opintotukikuukausien määrää ja todennäköisesti taas kiristetään ehtoja tuen saamiseen. Evätään tuet, ettet yhden tutkinnon suoritettuasi voi saaha rahoitusta enää toiseen yliopistotasoiseen tutkintoon. Samaan aikaan suoraan lukiosta valamistumien pitäisi jo heti tietää, mitä niistä tulee isona ja painella semmoseen putkeen pyrkimään kohti tätä tavoitetta. Entä jos tulee hutilyönti? Työllisyysnäkymät on mitä on, mutta uudelleenkouluttautumisesta tehään hankalaa. Erityislapsilta karsitaan ja heikennetään opetuksen laatua.

Seuraavasta kuvituksesta vastaa opiskelijaelämän luksus, eli Persemaan opiskelijasolun kunto sinne muuttaessani. Kämppä on päässyt läpi erään nimeltämainitsemattoman opiskelijäkämppiä tarjoavan lafkan siivoustarkastuksen ja kahdessa ensimmäisessä kuvassa ilmenee tila, joka asunnossa oli meikäläisen sinne viedessä muuttokuorman. Kuvia kattomalla voi miettiä opiskelija-asumisen laatua ja sitä, että tulevaisuuessa tämäkin "laatu" tulee maksamaan entistä enemmän. Annan ohojeen, äläkää ikinä ottako vastaan asuntoa käymättä kattomassa sitä ensin.

tässä vaiheessa pönttö on jo pesty kertaalleen

edellisen asukkaan muutto oli vielä kesken, yhteistilat täynnä kamaa ja mm. hella näytti tältä

Jotenki tuntuu, että nämät Suomen koulutusjärjestelmän uudistukset kusee nilikoilleen ja kovasti. Todellakin toivon, ettäkö valamistun, valamistun siihen hommaan, mitä teen loppuelämäni, eikä tartte enää opiskella. Mutta en minäkään suoraviivaista polokua ole tähän koulutukseen löytänyt, kuten kaikki varmaan tietää. Lukion jäläkeen vietin välivuojen työskennellen lasten kanssa ja miettien sitä, että mitä haluan tehä, sitten kun keksin mitä haluan, en heti päässyt sisään, mutta pääsin sisään toiseen yliopistoon osittain randomilla valitsemaani kakkosvaihtoehtoon, opiskelin vuojen mediakasvatusta pääaineena ja erityispedagogiikkaa sivuaineena, sain arvokasta kokemusta yliopisto-opiskelusta ja hyödyttäviä sekä tukevia opintoja ja vasta sitten avautuivat portit logopedian koulutusohjelmaan. Jotku onnekkaat tietää ehkä jo viisivuotiaina, mitä niistä tulee isona ja net voi suoraviivaisesti ja päättäväisesti pyrkiä tätä tavoitetta kohti, mutta ei meistä kaikki todellakaan ole niin onnekkaita. 

Varmaan tässä on taustalla vähän asennevamma, mutta ei se opiskelijan elämä todellakaan ole mitään herkkua. Soluasumisen ja pelkällä opintotuella elämisen nähäneenä voin sanoa, että solu voi olla ihan loistava vaihtoehto, mikäli asunto on kiva, naapurit järkeviä ihimisiä ja kämppis loistopersoona. Tämän olen kokenut. Mutta olen kokenut myös sen vaihtoehon, että kämppä on ensimmäisen kerroksen 80-luvulla valamistunut bunkkeri, joka on kuorrutettu vuosien paskakerroksella, seinät on paperia ja kämppis vähintäänkin outo hiippari, joka lähinnä vaan sotkee kämppää jättämällä likaiset astiat viikoksi altaaseen lojumaan, ruoat pilaantumaan jääkaappiin ja pöyälle, pöntön paskaseksi ja altaan täyteen hiuksia ja sylkiklimppejä. Lisäksi kämppis käyttää meisin vessapaperit ostamatta omia niin kauan, kunnes vien omani lukkojen taakse ja menee joka aamu suihkuun niin, että kylppäri on aina varattu sen ajan ko itsekin haluaisin harjata hampaita ja suorittaa aamutoimia (niinpä opin laittamaan kellon soimaan puoli tuntia normaalia aijemmin).  

Tässä se, miltä kyseisen kämpän kylyppäri näytti, ko muutin asuntoon virallisesti ja aloin tekemään sisäänmuuttosiivousta. Kämppä oli sen samaisen nimeltämainitsemattoman lafkan toimesta "siivottu" aijemmin edellisten asukkaitten laskuun.

suihkuverhon kannoin ensitöikseni roskiin ja kaikki nuot paskat hinkkasin kaakeleista irti omin pikku kätösin

Puhumattakaan siitä, että naapurit ovat elämäntapabilettäjiä, jokka huuattaa stereoita tauotta aikavälillä 12-06. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kun haluan hankkia keittiön ikkunaan, josta näkyy suoraan naapurin ulko-ovelle, sälekaihtimet (jotta voisin tulla suihkusta pyyhe päällä iliman uteliaita katseita, myös kylyppärin ovelta on suora näköyhteys naapurin uluko-ovelle), soitan äidille ja pyydän rahaa. Kun jokin rikkoutuu, soitan äidille ja pyydän rahaa, koska itselläni ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Rahat riittää vuokraan, ruokaan ja muuhun pakolliseen, kun lasken oikein tarkkaan ja suunnittelen kuukaueksi etukäteen, mitä teen ruoaksi (paljon porkkanaa, koska net on halapoja) ja hyödynnän kotoa saamiani tykötarpeita. Olen elänyt siitä onnekkaassa asemassa, että kotoa päin on aina avustettu ja avustetaan edelleen, mutta kaikilla ei todellakaan ole käynyt yhtä hyvä tuuri. 

Maistiaisia muusta kämpän kunnosta ensimmäisenä iltanani kyseisessä asunnossa:

tällainen vesi irtosi lattioista, seinistä ja katosta, menossa varmaan kolomas sankollinen

Loppujen lopuksi tuostakin persreiästä tuli ihan ihimismäinen asunto käytettyäni nuin kaksi päivää sen siivoamiseen (mitään korvausta en tästä hyvästä toki saanut, vaikka asiasta vähän valittelin), mutta kaikki aijemmin mainitsemat muut seikat johtivat siihen, että vietin loppujen lopuksi todella paskan ensimmäisen syksyn Oulussa. Yksiöön muuttaminen pelasti mielenterveyteni elettyäni puoli vuotta tuossa helevetissä, mutta sen luonnistumiseksi jou'uin nostamaan opintolainaa. Olisin joutunut nostamaan lisää jo aijemmin, mutta minut pelasti työssäkäyvä mies. Iliman toista osapuolta elämänlaatuni ei ikinä olisi voinut nousta näin kohisten ja siltikin hetkittäin hävettää, ko minulla on vaan niin palijon vähemmän rahaa käytettävissä esimerkiksi ruokaostoksiin ja muihin. Välillä on olo kuin siivellä eläjällä, vaikka tiijän, että toinen kyllä ymmärtää tilanteen.

Gluteeni- ja laktoosivamman takia kaupassa menee massia nykyään vielä huomattavasti enemmän ko aijemmin, ostin tänään yksiä gluteenittomia TUOREITA sämpylöitä, koska aina ei jaksa ostaa pakastekamaa, ja vasta kotona aloin miettiä, että ei jumalauta, kolome sämpylää makso reilusti yli nelijä euroa. Eihän tässä ole mitään järkiä. Tämän ruokavamman kans saa kyllä olla ihan tosissaan rahoissaan. Varsinkaan ko en muutenkaan halua elää sillä tonnikala-nuudeli-ketsuppi -opiskelijadieetillä. Ai niin, mutta eihän gluteenittomat nuudelit ees oo kovin halapoja. 

Valamistuminen ja työpaikka. Ihimisen elämän pieniä suuria haaveita. Että saa sitten miettiä ko rahat ei edelleenkään riitä mihinkään. :) Ajattelin kuiten piettää nuot kuvat tallessa, että pysyy perspektiivi tähän elämään. Oon nytki päässy ihan helekkarin kauas tuosta ja oon minä kuiteski tällä hetkellä erittäin tyytyväinen meikäläisen elämään, vaikka ylimääräistä ei kauhiasti olekaan ja rahalla on mahottoman kumma taipumus muuttua kuiteiksi lompakossa (ei siis sillä, etteikö lottovoitto kelepaisi). Opiskelut on varsin hyvällä mallilla ja reilun kuukauen päästä oon jo melekeen kesälomalla. Mikä tulee itelläni olemaan luultavasti elämäni viimeinen koko kesän kattava loma. Töitä ei löytynyt, joten nöyrä opiskelija painuu pyytämään pankilta vielä hieman lisää opintolainaa. Että saa maksetuksi oman osan vuokrasta ja kykenee elämään. Onneksi siihen valamistumiseen on enää luultavasti kovin lyhyt aika. En todellakaan kadehdi niitä, jokka vasta aloittaa/on aloittaneet opiskelunsa, enkä mistään hinnasta palaisi tuonne takaisin.

Mutta nyt perjantai jatkuu opponoimalla kandia ja muulla tämmösellä kivalla!

Ps. Ens viikon alaku on taas enemmän ja vähemmän hulabaloota ja jossain vaiheessa aijon myös lähtiä minilomalle, joten ei varmaan kuuluilla taas hetkeen.

Aina toivoi kyllä paljon mutta saikin enemmän.

Jahas, se on taas viikko pyörähtäny ihan huomaamatta. Vaikka meikällä on kyllä ihan sunnuntaiolo perjantain sijasta, ko J lähti taas tänään töihommiin. Hommaa on tälläki viikolla riittäny ja päivät on ollu pitkiä, mutta miehekkeen kotona oleilu on kummasti piristäny. On huomattavasti mukavampi tulla kotia ko siellä palaa valot (iliman että oon unohtanu niitä ite päälle :D) ja on joku oottamassa. Joka on ehkä myös teheny ruuan valamiiksi.

Sain terapiani tällä viikolla pakettiin, surullista mutta totta! Toisaalta on kiva, että loppulukukau'eksi on vähemmän hommaa, toisaalta terapia oli niin kivaa, että oisin mielelläni jatkanu sitä vielä vaikka toiset viistoista kertaa. Karu totuus on kuitenki nyt kohattava ja laitettava enää paperityöt palautuskuntoon ja sitten keskusteltava paketti kokoon. Terapiakertojen raportoinnin ja pohdinnan sain tänään valamiiksi, mutta loppuarvio oottaa vielä kirjoittajaansa. Eiköhän se tässä viikonlopun aikana synny, palautus on viimeistään ens ke ja sitä ennen on kandiohjausta, tupareita, typeriä ruotsin tehtäviä ja muuta, niin parempi tehä heti alta pois.

Myös se Parkinson-tehtävä oottaa viimeistelijäänsä. Oon kirjottanu (huonosti) kaks osaa siitä oppimistehtävästä, kolomas pitäisi vielä vääntää ja viimeistellä nuot kaks muuta. Palautuksellahan ei olisi kiire, mutta haluan sen alta pois ja roikkumasta mahollisimman äkkiä, koska suoritan tosiaan tänä syksynä vielä kaksi muuta erityiskysymystä, jotta saan kaikki tehtyä nyt alta veks. Lisäksi afasiologian kurssissa on ennakkotiedoista poiketen, ei tentti, vaan kaksi, ja edelleen siihen ruotsiinki pitää väsätä kaikkia enemmän ja vähemmän tylsää, sekä typerää. Ja onhan se lastenneurologisperäisten kommunikoinnin häiriöitten tenttiki siellä. Ja ah, ruotsin loppukoe kans. Oonko unohtanu jotain? En tiiä, voi olla hyvin paljon mahollista. :D

AAA, no lastenneurologisperäisistä pitää palauttaa vielä toinen itsearviointi ja sitten se pyhistä pyhin ja suurista suurin, alias kandin tutkimussuunnitelma! Hupsista joo, todellakin olen unohtanut jotain... No, onneksi sitä ei voi oikiasti unohtaa ja A) kunhan nämät terapiajutskat on paketissa sekä B) keksin sen aiheen, mulla on enemmän ko aikaa tekasta yks tutkimussuunnitelma. 

Haha, joo, pitää oikiasti vaan sitten tarttuaki siihen toimeen eikä vaan meinata. Kaikenlaista tässä on vielä opiskeluitten suhteen tyrkyllä ennen joululomaa. 

Ja jotta ei kävisi liian kiinnostavaksi tämä juttu, tähän väliin on pakko kertoa, että oon viime aikoina kärsiny enemmän ja vähemmän näkyvästi stressin oireista, kuten jatkuvasta väsymyksestä ja ärtyneisyydestä, univaikeuksista, muistiongelmista ja ruokahaluttomuu'esta. Ko homman määrää tässä ympärillä kattoo, ei se sinänsä oo mikään ihime, paitsi että minusta ei tunnu yhtään stressaantuneelta? Miten voi olla stressaantunut, kun ei tunne oloaan yhtään stressaantuneeksi? Hommat on ihan hyvin hanskassa ja kaikki tehään varmasti ajallaan ja loma ei tuu ennenkö kaikki hommat on hoijettu, eikä siinä sen kummempia. Joten miksi sitten nämät kaikki oireet???! 

Viime aikoina ei oo tullu pahemmin hyötyliikuntaa kummempaa harrastettua, mitä nyt viime la tekaisin olokapää ja jalakajumpan ja tänään piiitkästä piiitkästä aikaa kunnon painoilla ihan oikian selekä-rinta-olokapäät -reenin <3 Tästä huolimatta viime sunnuntaina puntarille kivutessani painosta oli häipyny semmoset puoli kiloa jonneki ja painoin uskomattomat 49,6 kiloa! Hämmentävää, en enää ikinä uskonut pääseväni näille lukemille takaisin ja täällä sitä ollaan. Tuo painon tippuminen on kuitenki selevästi minua vaivanneen ruokahaluttomuu'en ansiota, mikä taas ei ole erityisen positiivinen juttu. Aloin miettiä, että oon hyvinkin mahtanut olla näissä samoissa painolukemissa viime vuonna samoihin aikoihin, koska jossain vaiheessa terveelliset elämäntavat kääntyi stressin lisääntyessä siihen, että ei vaan ollu ruokahalua, eikä teheny mieli syyä mitään. Ei vaan tullu käytyä missään vaiheessa puntarilla.

Sillon hommaa oli varmaan vähintään x 2 ja joululoma alako 19. päivä joulukuuta, joten hirviässä stressissä olin liikkumisen sijaan vaan ihan liian väsynyt tekemään mitään, söin periaatteessa terveellisesti mutta siitä syystä, ettei ollut näläkä, teheny mieli tai maistunu ihan liian vähän. Ja taas olin vaan entistä väsyneempi ja haluttomampi oikiastaan mihinkään. Enkä missään nimessä halua siihen kierteeseen takasin, vaan tarkotuksenani on nyt alakaa nostella nuita puntteja taas säännöllisesti. Joten ruokailusta on varmaankin pidettävä erityisen tarkasti kiinni, ko näköjään ei taas maistuis oikein mikään.

Onneksi minulla on tuo mies niin se ehkä myös mainitsee, jos heittäy'yn ihan täysin syömättömäksi. Ja kaikki tämä, vaikka en ees oikiasti stressaa? Voiko olla stressaantunut alitajuntaisesti? Ko minulla ei oikiasti ole mitään syytä ressata, siivoushommatki hoitu eilen niin nätisti ko mieheke imuroi ja kantoi matot ulos ja hakkasi net siellä. Meikäläisen tartti vaan pyyhkästä pölyt ja mopata. Sillä aikaa taas pyörään vaihtuivat talavirenkaat alle (NYT SITÄ LUNTA PRKL!). Torstai oli kyllä pitkä päivä, päivästä käytiin lehevoja Anttilasta ja meikäläisen lipastokeikan jäläkeen piti painella suoraan kauppaan, mutta jou'uttiin käymään Bilteman kautta, että saatiin osia pyöränrenkaan vaihtoon ja loppujen lopuksi ko sain siivottua ja kiskaistua nachogratiinin uunista ulos, kello oli kaheksan ja sauna lämmin. Saunan jäläkeen sytyttelin hieman kynttilöitä ja ällöromanttisesti köllittiin puhtaassa kämpässä sohovalla ja katottiin Itse ilkimys 2 (suosittelen lämpimästi!) Kyllä uni maistui. :) Tänään on tosiaan onneksi ollut vapaapäivä ja otettiin aamu rennosti, tsiigattiin Iron Man 3 (hyvä leffa sekin) ja sitten vähän nosteltiin puntteja. 

Oon myös tosiaan saanu naputeltua koneella opiskelujuttuja ja pyöräyttäny koneellisen pyykkiä. Nyt oon käyny suihkun kautta ja kohta varmaan valamis nukkumishommiin. Loppuviikonlopun lienee eessä armotonta naputtelua, sekä leipomista. Ja leipomista ennen täytyis orientoitua kauppaan. Ja saattasimpa minä vähän tehä jalakareeniäkin, nyt ko jälleennäkemisen lämpö nuita painoja kohtaan on vielä kuumimmillaan. 

Tämä on nyt taas tämmönen jäätävä sekametelisoppa, mutta koittakaa pärjätä! Tämä kirjoittaminen on ihan surkean vähäistä ja epäkiinnostavaa tällä hetkellä, kaikki muu vie voiton ja kameraan en oo ees koskenu. Perus arkielämästä ei vaan oikiasti tule ottaneeksi kuvia, varsinkaan tähän pimiään aikaan, jollon kaihtimet on sama pitää alahaalla koko päivän ja ulukona on masentavan näköistä. Tämä vauvani täyttää pian kaksi vuotta ja taaskaan en aijo sitä sen kummemmin juhulistaa (varmaankaan), muutako toteamalla, että miten tämä aika kuluu näin nopiaa? Härregyyd sentään. No mutta, nyt minä lähen sänkyä kohti ja saatan vaikka lukia vähän ennen nukkumaanmenoa, ko ei ihan naamattomasti vielä väsytä ja huomenna(kaan) ei ole kiire mihinkään. 

JA EI PERKELE. Lisää ressin oireita, meikällä nimittäin närästää. No voi sun perkele nyt sentään. Eipä oo närästäny hetkeen! Maitopurkille siis ---->

I wish I could rewrite this story.

Seuraa taas semmonen oksennan kaiken sekalaisen tähän, tässä ja nyt -juttu. Eli voitais vaikka lähtiä liikkeelle siitä, että parin viikon liikkumattomuudesta kyrpiintyneenä (ehkä ja kenties?) heräsin maanantai-aamuna pirtiänä puoli seittemältä ja lähin pimeyteen postiautojen ja hilijaisuu'en keskelle aamulenkille. Ja bongasin ekat jouluvalot. Jokka osoittautui yllättäen aika hyödyllisiksi jouluvaloiksi, ko net pelasti meikät loppulenkistä eksymiseltä. Oli koko päivän ihan superonnistunut olo, joka kostautuikin sitten sillä, että illalla alako unettaa jo yheksältä ja ennen kymmentä olin jo sängyssä, mutta en jotenki kummassa nukahtanukaan ihan helepolla. Syytän naapurin koiraa, joka räksytti.

Koska eilinen lipastopäivä venyi taas miltein kuuteen (ex-tempore terapiademot on kivoja!), en sitten mitenkään päin enää eilen jaksanu jumpata, vaikka se suuri suunnitelmani oliki. No, tänään oon sitten teheny selekä-rinta-olokapäät -jumpan ja kihissy tyytyväisyyttä itteeni siihen liittyen. Vaikka lenkille en sitten taas jaksanutkaan enää. Yritin toki tänä aamunaki olla reippaana ylyhäällä jo ennen kukon pierua, mutta jostaki syystä se ei lähtenykään ollenkaan samalla lailla ko eilen ja tyydyin kääntämään kylykeä siihen asti, kunnes oli pakko nousta. Olin ajatellu jumppailla jo aamulla, mutta kävi kait se näinki.

Huomenna ois vuorossa kyykkäilyjä, saa nähä missä vaiheessa päivää toteutan ittiäni niitten suhteen. Kuppaillaki oon muistanu onnistuneesti jo kahtena (2) ! päivänä. Tänään tutkin reisiäni tuossa saunan jäläkeen peilistä ja täytyy todeta, että kyllä se sellu on vähenemään päin, kakkostyyppi on sekin nyt teheny jonkin sortin katoamistempun. Tosin siitä voi varmaan syyttää enemmän tätä meikäläisen naamatonta polokupyöräilyä ko kuppailua, mutta kyllä sekin on tässä apuna ollut. Ja aijon edelleenki vetää tuon kuppailukuurin loppuun ihan vaan periaatteesta. :D On sieltä vieläki varaa lähtiä.

Lisäksi sillä samaisella maanantain aamulenkillä koin oivalluksen meikäläisen jalan asennon suhteen (kyllä, voi kyllä, kannattaa todellaki kävellä tuolla mitä erikoisempien omakotitalojen välissä aamulla ennen kaheksaa ja kuunnella Britney Spearsin Work Bitchiä, alako ihan naurattaa se tilanne), joten olen taas elämästä ja urheilusta enemmän kuin innoissani. Asennon korjaamisen jäläkeen lähtiessäni polokemaan lipastolle pohje alako puolen minuutin jäläkeen huutaa apua, ko about viimiset kolome vuotta vapaavuorossa olleet lihakset joutui yhtäkkiä töihin. Mahtavaa, jalaka saattaa sittenki selevitä.

Mutta jottei tulisi liian "elämä on juhla" -henkistä päivitystä, täytyy siirtyä asiasta kukkaruukkuun ja siihen, että löysin makkariin aivan passelit jouluverhot ja nyt käyn hirviää kamppailua siitä, että tarvitaanko met makkariin jouluverhoja? Tässä netistä tilaamisen petollisessa maailmassa net verhot voisi tietysti aina tilata ja palauttaa sitten jos siltä tuntuu, mutta vähän niinkö _tiijän_, että jos tilaan net niin en palauta kuitenkaan. :D Paitsi jos net onki ihan huonot, niin sitten tietenki. Vaikiaa. Vois luulla, että kävisin eettisiä pohiskeluita siitä, että voinko tilata itelleni kengät tai vaatteita tai jotain, mutta eiii, minä pohdin jouluverhojen ostamista. Joskus oon itekki sitä mieltä, ettei ois pahitteeksi tarkastaa tuota lääkitystä. Sitten jos ostaa jouluverhot, ois niinkö ihan pakko saaha pari punaista tyynynpäällistä ja punainen pöytäliina. 

No, ehkä ei ole pakko, siihen nähen, että joululomaki alakaa aika aikasin, toisin ko viime vuonna, jolloin tsillailin Oulussa vielä 19. päivä joulukuuta. Sitä paitsi meen kyllä ensin äitin kaapille ja vasta sitten ehkä kauppaan. Joskus mietin, että liika harkitsevuus on kyllä suorastaan rasite. :D 

OKEI, tein tässä sovinnon itteni kanssa ja laitoin verhot tilaukseen, ko net oli alessa (ylläri!) ja normaalihintaisena en niitä ihan varmasti osta. Koska posti ja matkahuolto vihaa minua, katotaan nyt ensin, että päätyykö se paketti minne ja saanko sitä käsiini ees. Sitten voidaan miettiä, että minkälaiset net on ja mikä on kohtalonsa. Ja muita tekstiilejä yritetään löytää sitten syyslomalla äitin kaapista. 

No joo, tästähän tuli taas nyt semmone maailmaa muuttava juttu kyllä! Mutta tämmöstä tämä on meikäläisen kans aina välillä (eikä aina niin välilläkään...), ihime ko joku oikiasti jaksaa katella. :D

Ja hei loppukevennys, näin ekan lumipostauksen naamakirjassa ja menin varovasti kurkkimaan verhon raosta, josko täälläki olis tapahtunu jotain yllättävää sillä aikaa ko oon mököttäny sälekaihtimet kiinni sisällä, mutta mitä sitä hittoja! Vaikka ei sitä kyllä tartte oikiasti sataa vielä ainakaan ennen perjantaita, ko mullei oo pyörässä talavirenkaita... Mutta nyt alan suunnitella nukkumisjuttuja, joten adjö!

Pidän sinusta, siinä kaikki.

Ihan ensiksi pakko avautua siitä, että hitot jostain paremmasta luonnonvalosta, totta kai tänään on ollu semmone harmaa ja pimiä päivä koko päivän. Koska ilima oli harvinaisen kakka (ei mitään komiaa auringonpaistetta, mistä haaveilin), oon pysytelly lähinnä sisätiloissa koko päivän, jos pyykkituvalla ja roskiskatoksella käymistä ei lasketa. Pyykinpesupäivä muuttui astetta jännemmäksi ko oisin laittanu omaan koneeseen pyykit pyörimään. Siinä vaiheessa ko väänsin hanan auki, alako allaskaapissa suihkuta vettä. Vedenottoletku vuotaa jostain syystä ja jäi se pyykinpesu tuolla koneella haaveeksi, koska meikän jakoavain on toki liian pieni, että sillä saisi nuita muttereita kiristeltyä. Mies korjatkoon, en itte jaksa setviä missä vika ko ei ole kerta pakko. :D Sen sijaan varasin sitten kahen tunnin pyykkivuoron tuolta pyykkituvasta ja pyöräytin kaikki pyykit sitten siellä.

Oon saanu fiksailtua paikat semmoseen kondikseen, että otin sitten muutaman foton sen kunniaksi! Ja koska minuun iski joku kollaasimania, kokosin niistä kuvista tämmösiä kokonaisuuksia Picasalla:

Makkari, huomaa ysärinurkkaus eli Nintendo

Olohuone ja keittiönpöytä

Keittiö

Kylyppäri ja sauna

Ja koska tällä Bloggerilla näitä mielenhäiriöitä riittää, en saa nyt lisättyä tekstiä tuonne kuvien väliin, mutta näillä mennään! Halusin tehä nuot kollaasit lähinnä sen takia, että niissä näkyy kivasti nuita värimaailmoja, ei niinkään tarkkoja yksityiskohtia. Siksi nostankin tuosta vielä valikoituja yksityiskohtia esille. Mikään valtava tämä asunto ei tosiaan ole, mutta meille ihan passeli, ko en tykkää turhista siivottavista neliöistä. Toki makkari oisi voinu olla ihan hiukkapiukkasen isompi, samoin ehkä kylyppäri, muttako tässä asunnossa on muuten kaikki niin kohillaan ko vaan olla ja voi, niin en viitti valittaa.

 

Lähetään liikkeelle vaikka makkarista. Kuten ehkä ootte huomannu, meikäläisellä ei oo ollu tapana keksiä pyörää uuestaan, vaan hyödynnän toimivaa ideaa monesti useassa eri paikkaa. Ja näin tämän makkarin taulun kohallakin, tehtyäni siitä tuon bannerin tänne blogiin minulle tuli vahava visio sisustustaulusta ja nimenomaan moniosaisena ja makkarin seinällä, sängyn ylipuolella. Heti sellaisen tilasinkin, ko tämä uusi asunto vahvistui. Tykkään tuosta niinkö pölijä, Ifolorin sisustustaulut tarjoavat tämmöselle valokuvausihimiselle niinkö meisi hirviästi mahollisuuksia. Kuvahan on tosiaan ihan omani, värriöläinen mäntyvanahus viime juhannukselta. Sänky on miehen, samoin yöpöy'ät ja tykkään niistäki kyllä palijon. Samoin päiväpeitto on ukkelin peruja, väri sattui mätsäämään juuri sopivasti niihin harmaanmustiin karvalankamattoihin, joita meikäläisellä on se kaksi kappaletta, mutta joita olen pitänyt yhtenä kokonaisuutena lattialla. Voisi kait sanoa, että kävi tuuri, tähän makkariin ko tarttee tosiaan myös mattoja kaksin kappalein. Tyynyt on vanahat tutut.

Tuon taulun kautta rakentui oikiastaan koko makkarin sisustus, nämät lamput löy'ettiin Kodin Ykkösestä. Tarjoushinta 20 euroa kipale, joten ei kirpaissut niin kovasti ostaa kahta kappaletta. Alunperin oltiin aateltu ostaa meikän vanahalle yöpöy'än lampulle toinen samanmoinen kaveriksi, muttako Prismasta ei kyseistä lamppua saanutkaan enää ko valakosella varjostimella, päädyttiin sitten näihin. Samanhenkiset niinkö tuo taulu, vaikka näissähän onkin kyllä selevästi jonku lehtipuun oksia. :) Sattumoisin nuita vihireitä Prisman tuikkukuppejaki oli kaks, joten nakkasin net tuonne makkarin yöpöy'ille. Saa nähä ettivätkö vielä uuen paikan. Myös peili on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa tuolla makkarissa, kunnes saahaan laitettua se seinälle, jonnekin eteiseen varmaan. Tai sitten se saa jäähä tuonne ja laitan tuonne eteiseen muutaman palan palapeiliä.

Myös heti ko kuulin, että minulla on tulevaisuuessa asunnossani kamari, tiesin minkä verhon haluan sinne. Avocadon vihiriä (tai jotain sinnepäin?) Kelohonka-verho Vallilalta. Makkarin ikkuna on onneksi niin pieni ja tuo verho niin iso, että sen peittämiseen riittää yksi kappale tuota verhoa, se ko on kyllä melekeen hinnalla pilattu. Mutta tuonne ei onneksi kahta nuita tosiaan ees mahtuisi. Halutessaan tuon yhen verhon voisi jakaa kaheksi, mutta en onneksi omista ompelukonetta. Ei varmaan tartte olla Einstein huomatakseen, että luonto on lähellä meikäläisen sydäntä sisustamisessakin, samoin omaleimaisuus. Vaikka tuo Vallilan verho ei kai kauhian omaleimainen olekaan. Tuossa verhon eessä on myös sitten tosiaan se meijän Nintendo-nurkkaus, joka on vähän kompromissi tällä hetkellä, mutta koska välttelen uuen ostamista viimiseen asti, saa se vanaha taso olla siellä nyt ainaki toistaiseksi. Se on vähän turhan iso (ja telekkari taas vähän turhan pieni), mutta katsotaan jos joskus kävelee vastaan vähän isompi kuvaputkitelekkari Nintendoa varten. Semmone valtava meillä on tuolla varastossa menossa elektroniikkaromun keräykseen, toimiva veheje (tosin kaukosää'in on Sallassa :D) mutta meille yksinkertaisesti aivan liian iso tuonne makkariin. 

Näiden kuvien järjestys ei nyt oo mitenkään kauhian looginen, mutta ko en jaksa taaskaan alakaa tapella Bloggerin kans, niin mennään näin. Marilyn on nyt päässy oikeen kunniapaikalle olokkarin seinälle. Tuossa kohin sattui olemaan koukku valamiina, niin ei tarttenu alakaa tehä uusia reikiä seinäänkään. Vanaha yöpöy'än lamppu pääsi tuonne tason päälle, muuten jutut on tuossa hyllykössä aika samalla lailla ko ennenki, enkä sitä jaksanukaan kovin tarkkaan alakaa kuvailla. Telekkarin ja tv-tason sekä laatikoston lisäksi tuo on ainut säilytyskaluste tässä olokkarissa, enkä haluakaan tänne kyllä yhtään mitään lisää. Tosin stereot on lattialla, mutta net nyt onki niin rumat, ettei ne kovin suurta huomiota ansaitsekaan. Siivousta net kyllä vähän haittaa, mutta katomma, jos keksimmä jonku ratkaisun. En kuitenkaan halua niitä tuohon ikkunalau'an eteen.

Keittiönpyö'älle meni Persemaalle aikanaan ostettu pöytäliina ja sieltä löysivät paikkansa myös kokoelma lahajaksi saatuja Kastehelemi-tuikkukippoja sekä pari isompaa kynttälää. Kyllä, kynttilöitä ei voi olla liikaa! Nytkin olen sytytellyt net kaikki ja fiilistelen täällä ko oottelen Marjuskaa saunomaan meikän kans. 

Tämä on ehottomasti meijän ylypeys, miehekkeen keinutuoli. Ollaan vissiin henkisesti jo elämän ehtoopuolella, mutta tämä on minusta ihan huippu. :D Jos tuota ei olis, oisin ostanu varmaan säkkituolin, mikä edustanee taas sitten varmaan ihan toista ääripäätä. Tosin mies sanoi tuossa, että siltä löytyy myös oranssi puhallettava nojatuoli (mietin kyllä välillä, että näinköhän unta koko asiasta, ko puhuttiin Emmiksen kans minun edesmenneestä PINKSUSTA puhallettavasta nojatuolista :D), että seki vois olla aika kova sana! Keinutuoli-raukka vaan joutuu nyt kiikkumaan kyllä vähän liian pienen matonkappaleen päällä, mutta on vaihtoehot tällä hetkellä vähän vähissä. Olokkarin verhot on samat vanahat, mitäpä sitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Soffalla on myös entuuestaan tutut elementit, mutta otin net mukaan tähän, koska net edustaa sitä väripuolta täällä ja vähän kyllä rikkoo semmosta vihiriäsinistä linijaa, mikä ei taas toisaalta haittaa meikäläistä kyllä yhtään. Tähän sohovalle ei palijon isompia tyynyjä vois laittaakaan, nuita on kivasti kaks ja punainen viltti on ihan ehoton niihin päiviin ko haluaa käpertyä nauttimaan olosta sohovan nurkkaan. Taustalla näkyy muuten toinen ovi makkariin. Kyllä, sinne on molemmille omat sisäänkäynnit, omat puolet ja jopa kattolamput (jokka ei oo siis vielä tullu, vaikka sellaiset on Kodin Ykkösestä varattu), että sittenkö alakaa vituttaa niin rakentaa vaan väliin seinän ja on ihan omat huoneet. :D Tosin J saa ikkunan ja Nintendon ja minä peilin ja vaatekaapit sitten.

Keittiön pöy'än päädyssä on vanaha tuttu juttu sielläkin. Pääosin tämän kämpän sisustus toki onki tuttua ja vanahaa, mutta oon kuitenki halunnu tehä asioita hieman uusilla otteilla. Seinällä onki nyt vaan enemmän semmosia minun ja armaan elämään yhessä liittyviä juttuja ja sitten toki omia valokuvauksellisia suosikkeja. Tärkeitä asioita. Halusin asetella nuot kuvat niin, että niissä ois vaihtelevaa rytmiä, mutta jonku verran rytmiä kuitenkin. Halusin niistä myös epäsymmetrisen kokonaisuu'en, jota voi tarvittaessa vähän täy'entää uusillaki kuvilla. Keittiön pöytää voi myös halutessaan kääntää, ja kuvat on laitettu niin, ettei niitä tarvi muutella vaikka järjestystä vähän vaihtaiski.

Tässä näkyyki tuo meijän pöytä vielä vähän paremmin. Se pinta ja maalaus ei tässä nyt ehkä nouse niin hirviästi esille, mutta on tosiaan semmone vähän epätasanen ja rosonen, ko täy'ellinen on tylsää. :) Pirtin pöy'än oon halunnu keittiööni oikiastaan aina ja se, että miehellä oli entuuestaan myös tämmönen, ei tietenkään ollu mitenkään paska juttu. Rahaa meni siis vaan maalausvehkeitten hommaamiseen.

Olokkarin matossa värit on aivan ihanat (kiitos mummo ko oot teheny niin komeita räsymattoja) mutta se on vaan auttamatta liian pieni tähän. Harmiku näitä ei ole kahta. Toistaiseksi se tässä keskellä lattiaa nyt kuitenki on, kunnes ehkä hommaan jostaki isomman maton tuohon ja siirrän tuon sivummas. Räsymattojahan mulla on ollut jo ennestäänkin. Ehkä äiti minut tästä pinteestä pelastaa löytämällä jonku aarteen tähän, tai sitten on pakko lähtiä ostamaan mattoa (eeeeh...) No mutta, kattellaan, silimä on jo tottunu tuohon liian pieneen tuossa, niin eipä tässä jaksa hätäillä. :)

Jääkaapin oveen olen kerännyt aarteita. Suklaamagneetin oon saanu Lennulta, kuvassa on meisi ja mahottoman komiat kumisaappaat vuosimallia yheksänkymmentä-jotain, kortti on Booginalta ja sitten on tuo mettästysaiheinen aina yhtä kuvaava sarjakuva (vaikka meillä se onki varmaan minä joka sinne mettälle lähteepi ;) ), nallemagneetti ja piktokuva onnellisista köllyköistä. Ennen tähän porukkaan kuulu myös "Minne katosivat miehet?" -lehtinen, mutta koska sei oo enää hukassa, ei tartte huu'ella kadonneitten perään. :)

Keittiössä on ihana pikkuikkuna, jonka väliin menivät kivasti nuot meikän limukkatölökit. Äiskän tekemä pöytäliinä (samaa sarjaa makkarin tyynynpäällisten kans, Marimekon kangas, pitää aina muistaa mainita ko äiti teki net meikälle ja ilimotti, että nyt saat sinäki leuhkia Marimekon lattiatyynyllä ja kankailla! :D) ja hedelmälautasen banaanit on paketissa, ko Prisman chiquita-banskuissa oli TAAS banaanikärpäsiä. Prkl. Lidlin banaanit kunniaan, niissä ei ole ollu vielä kertaakaan.

Ja keittiössä vallitsevat värithän on siis ruskiaa ja harmaata. Ekan kerran ko näin keittiön, mietin ettei oo yhtään meikän värit, mutta sittenkö kannoin muuttolaatikot tänne, mietin että höpöhöpö, tämähän on just meikän värinen. Vaikka meikän leivänpaahin ja blenderi onki punaiset. Pääasia, ettei kaapinovet ja tasot oo valakoset, koska net on ihan helevetistä keittiössä, joka ikinen paska näkyy kilometrin päähän ja esimerkiksi mausteet värjää valakosen tason saman tien. Vesihana on muuten ihan sikahieno ja tiskikone maailman paras keksintö, lähtee kahavikupeistaki pinttymät ko saa pestä net käsin tiskaamisen sijaan koneessa. :)

Ja sitten on minun sisustuksen ylypeys, niin last seasonia että se on jo uutta, nimittäin laavalamppu. :D Päätyi pitkällisen pohdinnan jäläkeen keittiöön tunnelmanluojaksi.

Kylyppäristä en hirviästi jaksanu ottaa kuvia, enkä saunasta, ko siellä ei oikiastaan ole mitään ihimeellistä. Värimaailma on samaa harmaata ja ruskiaa ja jatkettiin sitä tekstiileissäki ja ostettiin toinen ihanan pehemiä matto kylyppäriin. 

Suihkuverho on vanha tuttu ja mätsää värien puolesta myöskin kylyppäriin niinkö nyrkki silimään. Myös vanaha matto on ovensuussa, että siihen saa kuivata jalat ko tulee saunasta. 

Siinäpä se! Hirviä rupiama, Marjuskaki tuli just sopivasti niin rupian seurustelemaan, mukavaa lauantain jatkoa kaikille.

Take care at the ones that you love.

Aika huuella vähän kuulumisia, ko yksinkertasesti en jaksa tehä tänään enää yhtään mitään muuta. Tai no, oisin ehkä just ja just jaksanu lähtiä tänään kauppaan, koska jääkaapissani on yksi kananmuna, vähän rahkaa ja soijajogurttia, avattu tonnikalapurkki ja siinäpä se suurimmaksi osaksi oliki, mutta onneksi muistin ja tajusin, että tänään on vasta KOLOMAS päivä ja opintotuki tulee nelijäs. 

No, jou'un lipastoilemaan huomenna erilaisten ohojauksien ja keskustelujen tiimoilta (itsearviointia ja pohodintaa koko rahan eestä), että voin siis aivan hyvin mennä ennen kahtatoista lounaalle sinne. Ja aamiaiseksi saan väkerrettyä tuorepuuroa, niin sillähän pääsee jo pitkälle. Iltapalan loihdin siitä kanamunasta, varmaan jonku lätyntyyppisen, joten no hätä. Ja oonhan sitä paitsi käyny tänään uudessa ja uudistuneessa ihanassa Snellussa pitsatorstain pitsalla (vaikka se oliki tonnikalaa eikä kovin suurta lemppariani), joten olen myös sielullisesti ravittu kun ravintolan täditkin ovat niin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, ihania asiakaspalvelijoita suorastaan. Toisin kuin eräässä toisessa lipaston ravintolassa, jota olen joutunut sattuneesta syystä viime aikoina käyttämään, ja jossa ei muuten toimi yhtään mikään muukaan. 

No mutta, asiaan. Aattelin siis vaan tehä taas tämmösen yleisluontoisen läpisen-kaikkea-mahollista -tekstin, koska tunnun olevan sellaisen tarpeessa. :D Kotikin alakaa näyttää jo siltä, että met oikiasti asutaan täällä (eilisen illan käytin siihen, että soittelin mamman ja miehekkeen kans, katoin vähän Sonssia ja lämmitin saunan, sekä taiteilin valokuvat seinälle) makkarin kattolamppujen puuttumista lukuunottamatta, joita ei oo Kodin Ykkösestä vielä kuulunu, mutta koska nämät illat on jo niin pimeitä, ottanen teille viikonloppuna paremmassa valaistuksessa hieman kuvia. Ei voi oikiasti muuta sanoa, ko että tykkään tästä kämpästä niinkö hullu puurosta. <3 Tietenki kaikkia pieniä fiksattavia juttuja vieläkin löytyy, mutta pääpiirteittän asiat on paikallaan, niin että voisi jossain vaiheessa suunnitella piettävänsä jotain tuparien tyyppistäkin. Eilen korkkasin muuten keittiönpöy'änkin ensimmäistä kertaa, ja että ehkä voi uskoa, mutta kyllä sitä ihiminen on pienistä onnellinen. :)

Muilta osin viikko on sujunut lähinnä räkätau'in kourissa. Oon hieman haaveillut läheisen lenkkipolun testaamista juosten, mutta onneksi tämä sairastaminen hävittää tehokkaasti kaikki tuommoset ajatukset päästä. Urheilemista ei oikiastaan uskalla ees aatellakaan, ennenkö tämä tauti on selätetty. Tuskastuttavaa, mutta minkäs teet. Ruokailujutut on olleet kuitenkin suht reilassa, ja viime sunnuntaina puntari näytti muuten 50,6 kiloa (mikäli en ole muistanut sitä täällä jo mainita). Saa nähä mitä se ensi sunnuntaina sanoopi, tämä viikko ko on tosiaan liikunnan suhteen ollut aika hissunkissun menemistä, ja ko 16 kilsan päivälenkitki on vaihtuneet siihen noin nelijään, ei hyötyliikuntaakaan irtoa ihan niin mahottomasti. Pääasia on kuitenki nyt se, että sairastelusta huolimatta en makaa sohovalla tunkemassa itteeni suklaalevyä, vaan oon yrittäny syyä mahollisimman normaalisti (mitä tuo enemmän tyhyjä ko täysi jääkaappi on kyllä hieman rajoittanut, tai oikiastaan syömistä yleensä :D). Ateriavälit on tahtonu tällä viikolla venyä, ja sen kyllä huomaa heti vatsan toiminnan kautta. Minulla on net megalomaaniset "hei olen raskaana!" -turvotukset jääneet lähes kokonaan pois sen jäläkeen ko oon siirtyny tuohon gluteenittomaan ruokavalioon, mutta liian pitkäksi venyvät ruokailuvälit ja tietyt ruoka-aineet on edelleen hallaa massulle.

Jostain syystä on myös väsyttänyt meleko kovasti, liekkö tällä tau'illa osansa siinäki, opiskeluhommia on riittänyt ihan kivasti ja energiaa ei aina niin mahottomasti. Sinnillä ollaan kuitenki menty, eilen ääniki oli aika finito päivän päätteeksi, mutta onneksi se tänään oli kuiten jo ihan inhimillinen, ettei tarvinnut perua terapiaa. Tänään pyörähti jo kuues kerta, joka oli samalla eka seuranta. Palautin eilen ensimmäiset versiot kaikista alakupään paperitöistäkin ja muutenkin terapia sujuu omasta mielestäni hyvin ja olen tykännyt sen piettämisestä aivan mahoton. Vaikka tällä viikolla en ehkä aivan parhaassa terässä ole ollutkaan, kiitos tämän tau'in. Yhtä ryhymäohojausta lukuunottamatta en oo käyny vielä ollenkaan ohojauksessa, vaan oon pyrkiny työstämään ja miettimään asioita ite. Mielestäni olen erittäin hyvällä mallilla, mutta saapa nähä mitä se ohojaaja sitten huomenna sanoo. :D No, eiköhän se ihan hyvin mene.

Alettiin tässä tytsyjen kanssa suorittaa myös kolomen opintopojon Parkinson-erityiskysymystä. Jos tämän saa tehtyä, on meikällä koossa sitten jo viisi pojoa vaadituista seittemästä. Nelosvuojen opinnoista saattaisin tehä tänä vuonna myös ehkä asiantuntijaesitelmän, oon suunnitellut, että voisin piettää sen kotosalla, mikäli siellä päin joku taho vaan tahtoo tehä minun kanssa yhteistyötä ja meikäläisen sinne luennoimaan! Se kandikin tuossa hautoo mielessä, pitäisi nyt vaan päättää aihe ja alakaa työstää tutkimussuunnitelmaa. Terapia on ollut nyt jotenkin niin erityisen kivaa, että oon saanu siitä ihan uuenlaista motivaatiota ja buustia opiskeluun. Tietenki sekin, ettei koulumatkaan mene enää sitä puolta tuntia, menit sitten pyörällä tai bussilla, vaikuttaa positiivisesti. Syksyn alussa meikän motivaatio ja kiinnostus oli valehtelematta hieman hukassa, mutta onneksi se on korjaantunut tässä ajan kuluessa ja hupsista keikkaa, pian on jo meijän PMMP:n keikkakin ja sen jäläkeen syysloma! Ja syyslomastahan on tunnetusti enää kivenheitto jouluun... Niin se tämä aika vaan kuluu. 

Muutenki oon vaan semmone ihiminen, että mitä pidemmälle syksyyn mennään, mitä pimiämpää ja syksyisempää tulee, sitä enemmän meikällä on energiaa. Kunhan tästä tau'ista paranen, painan menemään tuolla lenkkipolulla ja lähen kiertämään läheisen järven pyörällä tai jalan. Viikonloppuna voisin jalakautua lähimaastoon ehkä kameran kanssa, jos sää ja olotila vaan sallii. Saisi tännekin jotain piristystä! 

Mutta nyt kiehautan Lidlin yllättävän hyvät kaakaot (veteen, maitua kun ei sitäkään ole) ja otan ihan rennosti, koska en vaan jaksa muutakaan. Tekisi mieli lämmittää sauna ko palelee niin, mutta taijan säästää sen viikonloppuun, ko tuli vasta eilen käytyä. Nyt, adjö ja hyvät torstai-illan jatkot kaikille!

You're gonna hear me roar.

Ahhahaa, lueskelin tuossa edellistä kirjottamaani tekstiä ja taisin olla hieman väsynyt sitä tehessäni, ko pongasin näin jäläkikäteen aika monta kirjotusvirhettä. :D

Muutto alakaa olla nyt ilosesti takanapäin (ihanaa!), joskin kaikkia enemmän ja vähemmän pientä ja suurta ois vielä eessä, kuten vaatteitten purkaminen kaappiin ja yleensäki kaappien järijestäminen, makkarin lamput ja olohuoneeseen maton löytäminen, sekä valokuvien kiinnitys seinälle. Ite tavaroitten siirto pisteestä a pisteeseen b sujui meleko kivuitta kiitos maailman parhaan muuttoavun, joka toi kahavit ja gluteenittomat pullatki messissä eikä vanahan kämpän siivous sekään ollu mikään iso keissi, mutta tämä uuen järjestely ottaa aina aikansa.

Kiitos mahottoman aikaansaavan armaani, kaikki vasaroitavat jutskat on jo seinillä peiliä lukuun ottamatta. Asiat yleensä hakee vielä vähän paikkaansa, mutta verhot on ikkunassa ja keittiön kaapit järjestyksessä sekä pyykkikone paikallaan eli suurin piirtein ollaan tosiaan voiton puolella. Saunottukin ollaan jo kahesti. <3 Keittiössä on ihan ylen määrin kaappitilaa meikäläiselle, joka on tottunu pariin hassuun, ja niinpä esimerkiksi yläkaapeissa on lähes kaikissa asioita vaan kahella alimmaisella hyllyllä (meisiki yltää asioihin iliman ylimääräisiä ponnisteluja). :D 

Keittiön pöytäkin on sellaisessa kuosissa, että maali on varmaankin keskiviikkona niin kuivaa, että uskaltaa kuttua jonku kahaville. :) Keittiönpöy'ästä tuli minun mielestä tosi komia ko veettiin siihen maalipinta entisen lakkauksen tilalle. Haluttiin siitä semmonen vähän rososemman ja ite tehyn näkönen, eikä hiottu pintaa ihan tasaseksi ja aateltiin jättää maalaus vaan yhteen kertaan. Kuivuisi tuo maali nyt vaan äkkiä!

Ainut miinus tässä viikonlopussa on ollu se, että nappasin muuton yhtey'essä kauhian räkätau'in matkamuistoksi mukaan. Kuumetta ei tietenkään ole (ei sillä, että lipastolta haluaisin pois ollakaan, ko helepommalla pääsee paikalle raahautumalla, enkä halua perua terapiaa, ellei olo ole oikiasti aivan semmonen, ettei mitenkään päin pysty tekemään mitään), mutta nokka on tukossa ja toisaalta taas räkä valuu, kurkku on kipiä ja olo aivan ehana. Oon oikiasti puhunu ihan typeriä juttuja tänään ja muutenki tuntuu, että järkikään ei luista ko on tuo pää ihan tukossa. 

Ei kyllä hirviästi maita ruokakaan, tekisi vaan mieli vetää Finrexiniä ja maata vilttiin kääriytyneenä sohovalla. Ja nauttia siitä, että meikällä on just passeli kämppä. Vaikka kauneusvirheitä aina löytyy (tottahan toki jos minä oisin saanu rakentaa tämän alusta asti niin oisin teheny ihan kaiken toisin!) mutta ei mitään sellaista, minkä kanssa en voisi tulla toimeen tai ratkaista ongelmaa itte. Sängyn kanssa meinattiin olla vähän pulassa ko makkari on pohojaratkasultaan aika erikoinen ja mitat vähän naftit, mutta mistäpä sitä ei nokkela ihiminen seleviäis. Kunhan saan net lamput tuonne, oon enemmän ko tyytyväinen.

Seki on enemmän ko mahtavaa ko täällä on ihan hilijasta, opiskelijat ei jumputa naapurissa stereoita, koirat ulise tai kaivinkoneet herätä aamuseittemältä. Tykkään alueesta ja asunnosta ihan suunnattomasti. Ihanan rauhallista ja ohan tämä kaikki tila ympärillä luksusta. Ollaan ehditty jo köllimään sohovalla ja kattomaan ihan kaikessa rauhassa elokuvaaki. Pari viime yötä oon nukkunu niinkö pieni vauva ja se, ettei saunan perässä tartte lähtiä ulos asunnosta on enemmän ko huippu juttu. Ja voin sitä paitsi lämmittääki sen ihan sillon, ko itelle sattuu sopimaan. :) 

Ja ah, tiskikone. Ihimiskäyttösestä mallista ollaan siirrytty semmoseen, joka toimii napin painalluksella myös silloin, ko parempi puolisko on töissä. How cool is that? Yleensäki, olen vaan ihan pähkinöinä kaikesta tässä kämpässä asuttuani ahtaasti 26 neliössä. Asioita arvostaa ihan erilailla, ko net ei ole olleet itestäänselvyyksiä.

Täällä tuntuu kodilta. 

Kuvia saatte nähä sitten, ko asiat alakaa olla slut järjestelyn suhteen. Nyt on vielä sen verran kaaosta ilimassa, ettei jaksa ottaa kuvia, joita komistavat purkamattomat matkalaukut ja paikasta toiseen seilaavat pahavilaatikot. Uskoisin, että ens viikonloppuna aletaan olla jo hyvällä mallilla! Joskin lamppujen laitto kattoon riippuu siitä kuinka pian net uuet lamput tulee ja että otetaanko met net, sekä siitä, että yllänkö laittamaan net kattoon. :D

Mutta nyt alan väsätä iltapalaa ja keittelen vähän kuumaa kaakaota tai sitten ihan vaan sitä Finrexiniä. Huippua alakavaa viikkoa kaikille!

Jäljellä voimattomuus.

Otsikko kuvastaa meikäläisen olotilaa tällä hetkellä. Laskeskelin tuossa pyöräilleeni yli 220 kilsaa syyskuun aikana ja tänään oli ensimmäinen todella kylymä aamu, hieman pakkasen puolella, ja meinasi persaus paleltua. Ihan vähän niinkö jotain tautiakin pukkaisi, ja niinpä päätin, että armahdan ittiäni  huomisen superaikaisen aamun vuoksi ja menen bussilla. 

Tosin pelastuksekseni saapui maanantaina kyllä Lidlin vaellustakki, jonka kävin ilmeisesti jonkin intuition voimin hakemassa maanantaina hirviän pitkän päivän päätteeksi Lidlistä. Takki on tuulen- ja vedenpitävä, eli miten ihanaa olikaan vetää semmonen tiistaiaamuna päälle ja lähtiä polokemaan, ko lämpötila oli lähempänä nollaa ja tuuli niin perkeleesti. Kannatti lähtiä tappelemaan siitä keski-ikäisten naisten ja ostoskärryjen sekaan. :D Kyllä, olen köyhä opiskelija ja ostan urheiluvaatteeni Lidlistä. Mukaan tarttui myös housut tuohon takkiin, ko multa on puuttunut sellainen välikausiasu, ja Lidlissähän nuo kustansi takki 19.90 ja housut muistaakseni 14,90. Pieniä kokoja on myös yleensä aina jälijellä, en tiiä mitä se kertoo Lidlin asiakaskunnasta. :D Ei oo hinnalla pilattu ja kyllä minulla ainakin toistaiseksi samaisesta hankkimani juoksutakki ja juoksupaidat on käytössä kestäneet. Ompeleet on saattaneet lähtiä purkautumaan saumoista, mutta se on heleposti korjattavissa, eikä muoviset vetskarit aina pelitä niin mahtavasti, mutta hyvin olen pärjännyt. Viimeksi tosiaan ostin myös softshell-pyöräilytakin sekä peffan kohalta pehemustetut pyöräilyhousut Lidlistä ja myös niihin olen ollut oikeen tyytyväinen.

Meikäläiselle on aivan sama, vaikka vaate olis halapahallista, jos se näyttää päällä ihmismäiseltä ja ajaa asiansa. Toki Asicsen juoksutrikooni ja lenkkarit sekä Shock Absorberin urheilurintsikat on jostain ihan omasta fääristänsä ja semmosia tuotteita, että niihin kannattaaki panostaa, mutta minä en todellakaan osta mitään vaatetta sellaisella ajatuksella, että kun sen nyt vaan pitää olla Nikea, Adidasta tai jotain muuta tunnettua ja KALLISTA. 

Eksyttiin vähän aiheesta. Pitäisi ruveta tässä pakkaamaan kämppää taas astetta enemmän pakettiin, mutta varpaita palelee ja laiskottaa. Viiä roskia ja semmosta. Tiskatakin pitäisi, että voisi sitten ruveta paketoimaan nuita keittiöjuttuja. Huh. 

This is gettin' real. 

Nyt kun jaksaisi vielä keksiä, että mistä alottaa. Ehkä välttelen sitä ulos menemistä viimiseen asti ja alotan vaikka tiskaamisesta, ko saa läträtä kivasti lämpimän veen kanssa. Päiväunet voisi myös olla kova sana, mutta koska huomenna pitää taas olla hereillä ennen kukon pierua, ei se ehkä oo hyvä ajatus. 

Siispä tuumasta toimeen! Seuraavan kerran minusta kuulunee varmaankin sitten uusilta huudeilta käsin.

Goodbye.

Perjantaita!

Vejän tässä justiinsa naamani banaani-mustikka -pirtelöä buustattuna kananmunalla ja aattelin tulla raatailemaan niitä näitä samalla. Tänään on ollu vapaapäivä ja totta kai sen kunniaksi heräsin aamulla seittemän jäläkeen siihen, ko kuulostaa siltä, niinkö joku helevetinkone meinaisi tulla seinästä läpi. Verhojen ra'ottaminen palijasti kaivinkoneen touhuamassa ikkunan alla, kuorma-auton kippaamassa hiekkaa ja lätkän täryttämässä pohojia tasaseksi ja tiiviiksi. Ja kaiken tämän piti tietenki tapahtua just tänä aamuna, ko oisin voinu vaikka nukkuaki vähän pi'empään. Ainaki kaheksaan, perkele. 

No ei se auttanu, aamu vierähti sitten Smashin parissa ja pelonsekaisin tuntein kaivinkoneen kauhaa ikkunasta seuraillen. Kauppareissun jäläkeen ja tästä kaikesta melskeestä ympärillä sisuuntuneena alotin sitten tänään sen muuttopakkaamisen. Näyttää aika ankialta ja autiolta jo nyt, ja palijon pitäis vielä laittaa laatikoihinki kamaa. Tai no, ei tuota muuta kamaa niin hirviästi ole, mutta keittiö on se pieni ja vittumainen kokonaisuus. Aina kuvittelen, ettei minulla ees ole palijoa astioita ja keittiöjuttuja, mutta kummasti niitä vaan alakaa löytymään sitten ko rupiaa pakkaamaan. Joka on onneksi ja harmiksi sen muuttoa edeltävän päivän suurin koitos sitten, siihen ei vielä tartte niin kovasti uhurata ajatuksia. Keittiössä ko on pakko toimia vielä siihen muuttopäivään asti. Kävin äsken hakemassa pahavilaatikoita varastosta ja aattelin jaksaa vielä laitella nuita kynttiläkippoja sun muita pakettiin. Hetki pitäisi tässä vielä asuakin ennen sitä onnen päivää ko saa kantaa kaikki kamat ulos kämpästä ja autoon, mutta minua ei tämä pahavilaatikkokaaos haittaa kyllä yhtään. Päin vastoin, kertoo siitä, että tämä tosiaanki on tapahtumassa!

Piharemppa on taas vahavistanu ajatuksia siitä, että minä oon niin onnellinen ko pääsen tämän helevetin keskeltä pois. :D Plus tänään tuuleskeli taas siihen malliin, että ois saattanu melekeen alakaa hajottaa, jos ei ois ollu vapaapäivä ja meisi matkalla kauppaan. Ei siitä silti mihinkään pääse, inhoan muuttamista aina yhtä palijon. Luulin, että omistan varsin vähän kenkiä, mutta äskön ko tuossa pakkasin kaikki muut paitsi muutamat käyttökengät, tuli kyllä kummasti semmonen olo, että tässäkin on usiampi pari liikaa... Sääliksi käy niitä, joilla on joku sata paria kenkiä. :) Olisi ihana ko kaiken saisi tungettua semmosiin nätteihin paketteihin, joita on heleppo liikutella, mutta tietenkäänhän se ei onnistu, vaan aina on semmosia epämääräsiä pussukoita ja pakaaseja. 

Hitto ko tuntuu ihan siltä, niinkö kello ois joku kymmenen illalla. 

Ei kait se auta ko jatkaa touhottamista niin kauan ko energiaa riittää. Huominen menee varmaanki terapian paperitöitten, lähinnä teoriataustan parissa ja sitten on se siivouskeikka.  Palataan astialle ko ehitään.

Tykkään susta niin että halkeen.

Tykkään opiskelusta niin että halkeen! Not.

Hitsi kun on ollut hieman hektistä viime aikoina. Ja sama meno jatkunee tässä vielä jonku tovin... Ärsyttää, että just sillon, ko keksis kaikkea mistä kirjotella ja muutenki tekis mieli rustailla asioita ylös, ei vaan yksinkertasesti ole aikaa siihen. 

Opiskelut on lähteny taas ryminällä liikkeelle ja uskokaa tai äläkää, meikällä on kohta enemmän kotitehtäviä ja läksyjä ko alakoulussa konsanaan. Kotona ja omalla ajalla tehtävät jutut ei todellakaan ole meikän juttu ja se on tuonut ison miinuksen heti tähän syksyn alakuun. Lisäksi lähes kaikki kurssit tällä hetkellä on syystä tai toisesta läsnäolopakollisia - mikä vituttaa. Suurimman osan ymmärrän, paitsi en sitä, että miksi oikiasti opiskelen viis opintopojoa ruottia, ko tulevaisuu'essa ja työelämässä en mitä suurimmalla todennäköisyy'ellä tule tarvimaan sitä pätkääkään? Päätin siis lakata ressaamasta siitä. Toinen on tutkimusmetodiikka ja -etiikka I, voe jeesus että voi pienellä ihimisellä kiinnostaa. Ja palijon. (Huomatkaa sarkastinen äänensävyni.) Oishan se hyvä juttu joo, jos minusta tulisi joku yliopistontutkija tulevaisuuessa (mitä ei tule, jos alan puhua jatkotutkimuksen tekemisestä niin tulukaa ja lyökää lujaa, jooko?), muttako ei, niin tulee lähinnä semmone tunne, että käyn jotaki kurssia sitä varten, että osaan hienosti pikkurilli pystyssä jauhaa paskaa jostaki TIETEEN HISTORIASTA. Ja olla niin vitun sivistynyt ja korkiasti koulutettu, että. 

Anteeksi pauhaamiseni, maanläheinen meisini ei vaan voi sietää tämmöstä kakkendaalenia, t. nimimerkki rentou'uin viikonloppuna kuuntelemalla lempiluontoääntäni sahaa (mihinkäs metsurin tyttö karvoistaan pääsisi) ja keräämällä puolukoita. Ei tullu palijon mieleen ruveta syvällisesti pohiskelemaan tieteellisen tiedon merkitystä, ko jonku talon isäntä mettälle mennessään kysäisi, että tuleeko puolukoita, ja samaan hengenvetoon kerto, että sillä perällä on ollu vähän huono puolukkavuosi. Minkä huomaamiselta en voinu kyllä ittekään välttyä... 

Mutta keräsimpähän kuitenkin vajaat puoli sankkoa. Se oli niillä kymmenen metrin välein löytyvillä kolomella puolukalla aikamoinen saavutus. 

Asiasta puolukkaan siis. Ja takaisin.

Terapia on tämän syksyn ehottomasti kiinnostavimpia juttuja. Samoin ko lasten neurologisperäiset kommunikoinnin häiriöt. Vaikka terapian paperityöt ja sen teettämä työ yleensäki aina vähän ahistaa, on se silti samaan aikaan karmivan mielenkiintoista ja innostavaa. Mistä olenkin vetänyt johtopäätöksen, että käytännön työn tekeminen se on se juttu, joka meikäläistä kiinnostaa. Eikä terapia olisi puoleksikaan niin rassaavaa, ellei sen ohessa pitäisi kattoa I Mumindalenia ja pohiskella syvällisiä sekä ittearvioida omaa takanapäin olevaa opiskeluaikaansa.

Nytkin minun pitäisi tehä terapiajuttuja, lukia ruotsia, selevitellä keskosuuesta kertovaa artikkelia, täyttää hopsia, pessä pyykkiä, mennä saunaan (jos vain olisin muistanut vahavistaa saunavuoron, prkl) ja kaikenlaista muuta kivaa tässä. Lisäksi aamulla oottaa taas se kaheksan kilsaa suuntaansa ja rehellisesti sanottuna tällä hetkellä ootan ainuastaan sitä, ko pääsen painamaan tämän kämpän oven perässäni kiinni ja kantamaan viimiset jutut sisälle uuteen kotiin. Vaikka pakko myöntää, ko minulla kävi täällä pyörähtämässä se tämän kämpän uusi asukas, iski pieni mustasukkaisuuskohtaus. MINUN kämppään muuttaa joku randomi? Äläkää käsittäkö väärin, olen enemmän ko onnessani muuttamassa täältä pois, mutta jotenkin se ajatus siitä, että kohta täällä asuu joku muu, oli aavistuksen haikia. Tämä on kuitenkin ollut niitä harvoja hyviä sijoituksia mielenterveyteeni täällä Oulusessa, vaikka nyt onkin jo aikansa elänyt juttu. 

Viikonlopunkin oli tarkotus olla sijoitus omaan mielenterveyteen, ko viime viikon puolivälissä alako tuntua siltä, että lipastoa on kestäny jo ainaki kaks kuukautta sen vajaan kahen viikon sijaan. Sen sijaan se muuttui enemmän ja vähemmän hektiseksi touhottamiseksi aina täältä lähöstä tänne paluuseen. Tehtailin uuen ennätyksen polokemalla kämpille 25 minuutissa lipastolta ja maanantain lähteminenki tapahtu vähän turhan kiirellä. Kotona tuli siivottua, saunottua, nukuttua, luettua, kerättyä puolukoita ja askarreltua tulevan keittiönpöy'än parissa, kasattua muuttokuormaa ja kaikenlaista. No, kyllä siihen mahtu niitä hyviäki hetkiä, kuten 3 kilsan juoksulenkki iliman jalakavaivoja ja oman kullan kainalo. :) Net jos mitkä latasi hieman pattereita, samoin se puolukkareissu ja aivan mahtava ruska sekä ihanat ilimat. Siltikin podin koko viikonlopun huonoa omaatuntoa tekemättömistä opiskeluhommista ja siitä, etten oo uhurannu niille ajatustakaan. Maanantai-iltana iski vasten naamaa se todellisuus, että sähköpostin kans pitäis olla naimisissa ja hektisyys jatkuu hamaan tulevaan...

Tänäänki olin oikiasti vasta puoli kuuelta illalla kämpillä. Hajottaa ko on heränny seittemältä aamulla hoitamaan juoksevia asioita (joskin ihan itestään, herätys oli vasta puoli kasi, mutten yksinkertasesti jaksanu enää nukkua).

No mutta, nyt minä ryhistäy'yn, heitän koneeseen vähän pyykkiä ja alan tehä nuita hommia. Ei kait net tekemättä hoiju. Vaikka nytki väsyttää niin, että ruottia en jaksa kuitenkaan enää tehä. Kunnolla ainakaan. 

Ihana opiskelu! Syyslomaa ootellessa...

Minne katosi päivät.

Se oisi sitten syyskuun ensimmäinen. Ihan niinkö aurinkokin paistaisi jotenkin erilailla eiliseen verrattuna. Hassua, ihan niinkö vasta eilen oisi ollut toukokuu. En varmaan lakkaa ikinä ihimettelemästä tätä ajan kulumista. Kolomas syksy Oulussa. 

Sunnuntaiaamupäivään sopien makaan sängyllä juomassa kahavia ja kuuntelen Lazy Sunday -soittolistaa Spotifysta. On vähän semmone melankolinen ja alakuloinen fiilis, enkä oikeen tiiä ees, että miksi. Ehkä se on tämä lähestyvä syksy. 

Pitäisi lähtiä kauppaan ruokaostoksille sittenkö se aukiaa.

On ehkä sellainen mihinkään kuulumaton olo. Toivottavasti se korjaantunee pian. Tiiän, ettei ittiään voi pakottaa tykkäämään mistään paikasta, ko minä en vaan oo semmonen ihiminen, joka rakastaisi kaupunkeja, mutta joskus mietin, miten palijon helepompaa se olisi jos voisi olla tästä paikasta ihan fiiliksissä. Jos tänne joskus, ees sekunnin verran, olisi ikävä. Yleensä tämä tuntuu enemmän viien vuojen vankilatuomiolta. Vajaa kaks vuotta tässä keskustan kylijessä on kyllä ollu meikäläiselle aikamoinen saavutus. Net syyt, joitten takia alun perin halusin juuri tänne asumaan, on lakanneet olemasta. Kaikki kaverit ja ystävät on muuttanu lähistöltä pois, keskustassa tulee käytyä enää lähinnä pakosta, junalla tulee liikuttua huomattavasti vähemmän ja kaupassaki käyään enemmän Linnanmaalla, ko täällä.

Muutto tulee todellakin hyvään saumaan. Vaikka kaipaan minä siltikin kaikista eniten pohojoseen. Kaupungit ei vaan ole meikäläisen paikkoja. Lueskelin tuossa vanahaa päiväkirjaa ensimmäiseltä syksyltä Oulussa, jossa mietin, että pitäisi yrittää totutella tähän täällä olemiseen ja here we go, en oo vieläkään tottunu enkä tosiaankaan tykkää. Täällä on ainuastaan muutama ihiminen, joista tykkään. Muuten koko kaupunki on oikiastaan aika yhentekevä meikälle. Tai no, sanotaanko että jatkuva tuuli tekee meikät lähinnä aggressiiviseksi. :D Ja tietenki täällä on nuot opiskelut, mutta jos minä saisin päättää, niin sijoittaisin sekä net ihimiset että opiskelut vaikka Rovaniemelle. 

Onneksi ollaan helluni kanssa samaa mieltä näistä kaupungeista. Ei kait met muuten varmaan yhessä ees oltaiskaan. 

No mutta joo, pitää ruveta tässä vähän touhuilemaan jotaki. Pitäisi varmaan soitella muutama puheluki ja kysyä, että mitä kuuluu.

Wind of change.

Meikäläisen olo on yhtä autuaan onnellinen ko Ukon, joka nukkuu päikkäreitä. Huolimatta siitä, että selekä kutisee iltasella vattupuskassa vietetyn hetken jäläkeen, oon enemmän ko tyytyväinen. Otsikon mukaisesti on tämä viikonloppu sujunut paitsi rentoillessa ja esimerkiksi uusia maailmanennätyksiä Nintendolla tehtaillen (kolomiloikan maailmanennätys on nyt sitten vajaat kakskytä kaks metriä, keihäässä ei ihan lentäny sata metriä mutta melekeen) sekä mustikoita keräten ja ulukoillen, myös muutoksen tuulia haistellessa ja olen enemmän ko tyytyväinen lopputulemaan. Koska olen tänään köyhtynyt takuuvuokran verran ja solominut sähkösopimusta uuteen paikkaan, voi kai sen hihkasta jo ääneenkin; kyllä, tervetuloa makkari ja sauna, met muutetaan piakoin isompaan kämppään! Mitään sen tarkempia yksityiskohtia en ala tässä jaella, muutako että kämppä on tosiaan saunallinen kaksio ja huipulla sijainnilla, mutta vuokraltaan hyvin kohtuullinen ja kaikin puolin meille passeli. :) Jatkossa saan taittaa lipastomatkat taas polokupyörällä ja muutenki keskustan vilinä ei palijoa vaivaa. Unelmayksilö käveli vastaan melekeen vahingossa. Nykyinen kämppä on sekin ollut ihan unelmayksilö, mutta nyt on aika mennä taas hieman etiäpäin. Sitten joskus ko olen saanut kodin siihen kondikseen, että sitä kelepaa näytellä vähän muillekin, saatatte päästä tekin kurkkimaan. Perheeni laajenee myös, sillä minä ja Urho Galeva Kekkonen, tutummin ja ytimekkäämmin UGK! virallistetaan suhteemme ja mennään naimisiin luultavasti tässä syksyn aikana. Urho siirtynee palavelemaan jatkossa meitä, jotta välimatkojen taittaminen olisi astetta helepompaa.

Muista muutoksen tuulista kirjottelenkin sitten ihan oman juttunsa varmaan, ko tästä tulisi muuten harvinaisen sekava soppa.

Sunnutaina tuli käytyä nauttimassa hieman loppukesän lämpimistä ja hilijalleen pimenevistä illoista Vallovaaran päällä. En ollu paistanu makkaraa luoja ties kuinka pitkään aikaan ja olihan se aika hyvää! Kuukin näyttäytyi ja muutenki rakastan näitä loppukesän ja alakusyksyn värejä sekä tuoksuja. Nytkin on jo ihan pimiää ja täysikuu möllöttää taivaalla, mutta silti päivä oli ihan älyttömän lämmin ja ihanan aurinkoinen. Oisi ollut ihan huippua päästä vesilinnun pyynnin alotukseen jonneki vesistön äärelle ihan jo pelekästään siitä syystä, että sää suosi, mutta ko ei ole sitä haulikkoa vieläkään. No, kaikki ajallaan. 

Eilen käytiin toisen nyppylän päällä, jonne kiikuttiin ihan jalakapatikalla. Otettiin Ukkokin messiin, joka osoitti olevansa kunnon Kukkuran kuningas. Salamivaara eli tutummin Makkaravaara (oikiasti siis ihan vaan Salmivaara :) ) on komia paikka sekin. Kukkuran päältä näkee kauas ja laavulla on hyvä paistaa makkarat ja keitellä päiväkahavit mustikkapiirakan kera. Hilijaisuus ja ulukoilima net vaan tekee hyvää ihimiselle. Mettässä on hyvä kerätä voimia ja energiaa tulevaa syksyä ajatellen ja laittaa ajatukset järjestykseen.

Ihan mukava, että tulee syksy, vaikka oottelenki opiskelujen alakamista hieman sekavin fiiliksin edelleen. Uuet lukujärjestykset tuli vihdoin ja pienellä kauhulla ootan koko syyslukukauen kestävää ruotsin kurssia. Ja vaikka kalenteri ei mitenkään erityisen täy'eltä näyttänykään, suhtau'un varauksella, ko yleensä sitä hommaa tuppaa kasaantumaan kalenteriin kuitenkin.

Nyt taijan kuitenki lähtiä nukkumaan ja piettää peukkuja, että hyvät uutiset seuraa toisiaan.