Nyt on mentävä yksin.

UGH.

Siihen on syy, miksen yleensä koskaan opiskele viikonloppuisin, ellei ole ihan pakko ja vaajin, että esimerkiksi maanantaitenttien kieltäminen pitäisi olla lakisääteistä. 

On ihan hirviä olo ko on koko viikon urakoinut syventävän kirjallisuuen tenttikirjan kans. Eilen luin ja tein muistiinpanoja jonku viis tuntia, tänään sama. Lisäksi oon myös raportoinut ja suunnitellut terapiaa. Kirja on nyt paketissa ja olo on semmone, että ei hele. Yliväsynyt ja ylikireä. Ei yhtään levänny. 

Ja minun mielestäni se viikonlopun pointti on se, että sais levätä. Ettei tartte opiskella, niin jaksaa sitten maanantaina taas. 

On ihan semmone olo, että heitän kohta puhelimen parvekkeelta alas ja meen nukkumaan. Paitsi että vaan väsyttää, mutta ei nukuta. Ei vaan jotenki pysty keskittymään mihinkään muuhunkaan. Telekkariaki on hankala kattoa ko olo on niinkö Duracell-pupulla, joka haluais olla hetken paikallaan, mutta kukaan ei paina off-nappia.

Kiva lähtiä huomenna taas graduttamaan. Varsinki ko net gradun aikataulut pissii ja yleensäki koko gradu AHISTAA. Gradu-ahistus, ei niin mukava tutustua! Palijon olen kuullut puhuttavan sinusta, tavata en olisi halunnut ikinä.

No ei kait se auta. 

Enää tarttis lukia net kaikki syvärimuistiinpanot läpi, mitä muut on teheny ja päästä se tentti läpi, saaha gradun pilotti lähtemään, kirjotella lisää johdantoa, pitää terapia loppuun, äh vittu en ees jaksa tällä hetkellä muistaa mitä kaikkia minun pitäisi tehä. Ai niin, tulostaa ja palauttaa oppimispäiväkirja. Ennenkö tulostuskiintiö loppuu. Jälijellä joku 30 senttiä, en ees tiijä riittääkö se enää mihinkään. 

En ees usko tähän enää itekään, mutta kyllä sitten ko se syväritentti on ohi, helepottaa. You wish.

Joo eipä täsä, joulua ootellessa. Jos seuraavaksi vaikka kattois hetken ennen nukkumaanmenoa Sherlock Holmesia ja kuolais aina yhtä komiaa Watsonia. Jude Law, lääh.

Nukutaan, paha maailma pois kokonaan.

Katoppa, ei ollakaan nähty hetkeen! Uskomatonta, että on jo marraskuu.

Mitäpä meikäläisen rauhaan, no ette ikinä arvaa, esmes _opiskeluja_.

Koko ajan kuvittelen, että kalenteri tyhyjenee ja homma helepottuu, mutta suomeksi sanottuna paskat. Hommaa on siltiki ihan riittämiin. Oikiasti toivon, että kuhan päästään ohi tästä harjottelusta, jonka kaksi viimeistä päivää on tällä viikolla, elämä helepottuu. Eikä ainuastaan ajatuksen tasolla. Suoraan sanoen oon ollu hieman pettynyt tuohon meijän kiertoharjotteluun, jotenki vaan ootin siltä enemmän ja nyt se on tuntunu lähinnä turhalta taakalta. Viimeiset harkkapäivät sattuu vielä niin idioottimaisille päiville, että oksat pois. Sääkin suosii ja tarvis painella toiselle puolelle Oulua aamukaheksaksi. 

Jaa, kaippa met jotaki sitten keksitään.

Kovasti tahon eroon myös tuosta kliinisestä etikkakurkusta eiku kliininen työskentely ja ammattietiikka II -kurssista, jonka kestämättämään aikaan eli nelijästä vartin yli kuuten pietyillä luennoilla oon istunu kärsimässä. Ajattelin ehkä reipastua tänään ja tehä sen kurssin oppimispäiväkirjan tänään valamiiksi, ettei sitä tarvitte sitten enää miettiä. 

Viiminen terapia sentään pyörii kivasti ja aattelin sen suhteen myös olla tässä joku päivä reipas ja suunnitella ja tehä matskuja valamiiksi tuleville terapiakerroille. 

Ekat gradusemmat tutkimusseminaari I osalta on myös pyörähtäneet liikkeelle ja jotenki seki vähän turhauttaa, ko meijän gradu on kuitenki jo hieman vaiheessa, vaikkei ehkä ihan niin hyvässä ko oisi toivottu. Erissä kuitenki ko semman perusteella ajattelis. Nimimerkillä viimeistelimme tänään ohjaajille tutkimussuunnitelman, tutkimuskysymykset on alustavasti muotoiltu, kyselylomake seisoo myöskin oottamassa ohojaajien kommentteja ja ollaan aloteltu johdannon rääppiminen kokoon. 

Tavoitteena saaha aineisto kerättyä ja johanto valamiiksi ennen joulua. Koko paska pakettiin toukokuussa. 

Kun päästäisi nyt vaan sinne ohojaukseen. Tai sitten tehään se iliman ohojausta. 

No mutta, liian helepolla ei tietenkään haluttu ittiämme päästää, joten päätettiin porukalla tenttiä myös syventävä kirjallisuus joulukuussa. Omalta osaltani lukemis- ja suomennosurakka on vielä eessä päin, hieman kauhulla odottelen sitä, samoin kaiken kokoon kasatun tiedon omaksumista ennen tenttiä. Muutenki ootan sitä tenttiä ihan kauhuissani, ko oon tottunu istumaan tenteissä puoli tuntia "saaks lähtee jos on valamis" -asenteella ja tämän kohalla lienee hyväksyttävä, ettei voi ehtiä vastata kaikkia tarpeellista puolessa tunnissa. 

Kaiken tämän ohella pitäisi myös jaksaa olla ja elää, pikkujouluilla, valamistautua jouluun ja muuta pientä. 

Sää ulukona on taas niin kauhia, että tekis mieli vaan käpertyä sohovan nurkkaan ja unohtua sinne, poltella kynttilöitä ja unohtaa muu maailma. Onneksi on tuo tentti tuolla joulukuun alussa niin menee tämä marraskuu varmaan ihan pikakelauksella. Ei tartte joka päivä kaihoisasti miettiä, miten kiva ois laittaa jo jouluverhot. Kaisse graduki ihan kiireisenä piettää.

MUTTA nyt, joululauluja ja oppimispäiväkirjaa. --->

Rakastan opiskelua.

Aattelin vaan tulla kertomaan, että kovasti haaveilen siitä ajasta sitten joskus, ko minulla on aikaa ja jaksamista sosiaaliselle elämälle. Luultavasti silloin myös hiukset lakkaavat tippumasta tukottain päästä. 

Minulla on tällä hetkellä lähinnä semmonen olo, että meikäläistä vaaditaan tekemään määrääni enemmän töitä ja jollen tee, saan potkut. 

Ja minä olen sentään teheny jo asiantuntijaesitelmän, logopedian erityiskysymykset ja minulla on vapaavalintaiset opinnot hyväksiluettuna.

Jep.

I just died in your arms tonight.

Seuraa taas kuvatonta läpinää, muttako oikeen mihinkään muuhun en juurikaan pysty. 

Oon tänään miettiny, että oliko ihan hullu ajatus muuttaa tänne, missä ollaan nyt onnellisesti kohta vuojen päivät asuttu. Tämä ajatus on kimpoillut tehokkaasti siitä, että jou'un käyttämään matkaan OYS:ille, jossa nyt kiertoharjottelun tiimoilta pyöritään, nuin tunnin aamuisin. Jou'un vaihtamaan matkan aikana kerran bussia ja päästyäni perille OYS:ille oon oikiasti lähteny melekeen tunti sitten matkaan, jos lasketaan aika siitä, ko lähen kävelemään bussipysäkille. Koiran kanssa tämä tarkoittaa sitä, että jou'un herämään lähes tuntia normaalia aikasemmin ehtiäkseni lenkittämään ja ruokkimaan koiran, käyttämään sen vielä uuestaan ulukona ja hoitamaan omat normaalit aamutoimet. Jos minun pitää ehtiä kaheksaksi OYS:ille, se tarkoittaa sitä, että poistun kotiovesta nuin 6.45, mikä taas tarkoittaa sitä, että jou'un heräämään 5.00 ehtiäkseni kaikki aamutoimet. Herättyäni minulla menee nuin vartti kylyppärissä ja siinä, että puen lenkkitamineet ja otan koiran, sen jäläkeen ulukoilutan koiraa nuin puoli tuntia --> klo 5.45. Tämän jäläkeen annan koiralle ruuan, laitan kahavin tulemaan, vaihan lenkkitamineet normivaatteisiin, teen aamiaista ja syön sen ja luen samalla Lapin Kansaa --> kello on nuin 6.05-6.10. Käytän koiraa uuestaan ulukona 5-10 minuuttia, laitan koiran aitaukseen lelujen ja vesiastian kanssa, meikkaan ja laitan tukan, kasaan tavaroita (eväitä, vesipullo, kaikki mitä ei voi laittaa illalla valamiiksi), käyn vessassa ja kello alakaaki olla sen verran, että voi siirtyä eteiseen vetämään takkia niskaan ja kenkiä jalakaan. Hyppään bussiin vähän ennen seittemää, vaihan sitä yliopistolla nuin kymmenen minsan odottelun kera ja köröttelen OYS:ille, jossa ollaan joskus ennen kaheksaa.

Siinä vaiheessa oon siis ollu jo kolome tuntia hereillä, syöny semmoset kaks tuntia sitten ja käyny edellisen kerran yli tunti sitten vessassa. Eli on jo valamiiksi näläkä ja vessähätä. Väistämättä tuli mieleen, että onko tässä mitään järkiä. 

Tänään onneksi riitti, että oltiin puoli yheksältä OYS:illa, mikä tarkotti, että sain herätä vasta puoli kuuelta. Päivän päätteeksi pääsin kolomelta. Bussi lähti 15.20 ja koska minun oli pakko käyä lipastolla kirjastossa ja hoitamassa terapia-asioita, menin siis sinne, enkä suoraan kotia. Olin lipastolla vähän ennen nelijää, toimitin asiani supernopiasti ja ehin hypätä 16.15 bussiin, koska pääsin sillä kotia nopiampaa ko kävelemällä. Kotiovesta astun sisään vähän ennen puoli viittä. Ulukoilutan koiraa pienen lenkin, annan sille ruuan, vaihan vaatteet, keksin sille sisällä aktivointihommaa ja kirjotan sillä aikaa opiskelujuttuja, syön ja selaan Facebookia, kirjotan pari viestiä. Teen sitä niin kauan, kunnes koira on ratkaissut aktivointipaketin ja syönyt luun, jolloin lähen käyttämään sitä vielä uuestaan ulukona lenkillä. Harjotellaan hihnakävelyä. Palatessa haetaan posti ja koira saa kantaa postia sisälle. Harjoitellaan omaa paikkaa, koira ottaa hetken lepiä ja minä jatkan koneella, kirjotan sähköpostia, selaan kalenteria ja iltapäivälehtien, Hesarin ja Kalevan nettisivuja. Vapautan koiran, se leikkii hetken itekseen, kunnes menee nukkumaan. Saan sähköpostit lähetettyä, luen yhden blogimerkinnän, avaan henk. koht. spostin ja tajuan, että kello on puoli kaheksan. Mietin, että mihin helekkariin se päivä katosi ja kirjau'un blogiin alakaakseni kirjottaa tätä. Kohta pitäisi vissiin syyä, käyttää koiraa pihalla, mennä suihkuun, pakata reppu, laittaa koiran ruoka, laittaa kahavinkeitin aamuksi valamiiksi ja mennä nukkumaan, että jaksaa herätä vartin yli viis.

No, pieni ynnäily kuitenki kertoo, että ensinäkin, meillä ei olisi ollut yksinkertaisesti varaa muuttaa saunalliseen kaksioon lähemmäs keskustaa tai OYS:iä, koska niistä joutuisi maksamaan ihan sikapalijon enemmän ko tästä. Meillä ko kuuluu nyt netti ja vesi vuokraan ja autopaikkaki on halapa ko mikä. Plus että talo on rakennettu 2012. Keskustassa päin asuessa oisin lähempänä OYS:ia, mutta kauempana lipastosta, mikä tarkoittaisi bussikortin jatkuvaa lataamista vähintään talavikuukausina, eli lisää kuluja. Nyt aijon selevitä yhen kuukauen latauksella. 

No, oltaisi voitu olla ottamatta koiraa. Meisillä on kuitenki muutaki elämää ko opiskelu, enkä todellakaan elä pelekälle opiskelulle tai täysin sen ehdoilla. Koiran riemukasta tervehystä ko tulee kotia ja seuralaista lenkillä ei pitemmät aamu-unet tai mikään muukaan kyllä voi korvata. Minulla on myös avokki, joka käy töissä, joten sekään ei voi ottaa koiran hoitamista harteilleen näinä päivinä. 

Ja viimisenä, voisin olla tehokkaampi aamulla. Muttako en vaan voi, toiset voi herätä viis minuuttia ennen lähtöä ja olla valamiita heti, minä tartten tunnin aamulla herätäkseni. Koiraa on pakko lenkittää vähän pitemmästi ko se joutuu olemaan yksin niin pitkän aikaa. Se myös tarttee ruuan aamulla ja viimiset pissat ennen lähtöä, että jaksaa pietellä koko pitkän päivän.

Se on vaan tämä kaupunki, ko siirtymät paikasta a paikkaan b kestää tolokuttoman kauan iliman omaa autoa. Siitä en ees jaksa sanoa, että nykymaailmassa kaikki alakaa edelleen kaheksalta aamulla. Ennemmin minäki kai kuitenki oon ajoissa jossaki ja ajoissa pois, paitsi ettäkö ei täällä oikiasti kovin ajoissa kerkiä kotia. Ja se, että lipasto on sijoittunut maailmankartalla ihan väärään paikkaan. Ja ko pitää rampata lipastolla ja ympäri Oulua. 

Ja se, että meillä opiskelu on niin hurjan mukavaa ja kannustavaa. Mutta se on toinen tarina se, nyt on pakko lyyä tämä pakettiin ja lähtiä muihin hommiin (oikiasti kirjottaminen ei kestäny näin kauan, äiti vaan soitti ja multitaskasin siinä yhtä aikaa iltapalan, koiran ulukoilutusta ja muuta). 

Palataan, jos henki vielä pihisee jatkossaki. Ens viikon ma-pe viien aamuja ootellessa, etenki ko keskiviikkona on luento kuuteen...

Laiska, tyhmä ja saamaton.

Oikein hienoa ja mukavaa kohti loppuaan kaartavaa viikkoa kaikille! Myös teille laiskoille ja mukavuu'enhaluisille logopeditovereille, vaikka ette sitä oikiasti ansaitsiskaan, ko lähtökohtasesti ootta niin mukavuu'enhalusia, että hyihyi.

Jokainen meistä varmaan haluaa alottaa opiskeluvuotensa kuulemalla, että on kiertoilmaisuja käyttäen laiska.

Mulla vähän kärähti, ja varmaan osittain aiheetta, MUTTA. On hyvin tiedossa, että logopedian opiskelu on raskasta ja vaatii palijon työtä ja sen hyväksyn mukisematta. Palijon on asiaa ja asioita oppii vaan tekemällä. Mutta sitä minä en mitenkään päin hyväksi, että opiskelu kuormittaa meitä kohtuuttomasti sen vuoksi, että laitoksella on käytössä vanahentuneita ja epäkäytännöllisiä käytänteitä. Okei, ehkä opiskelijaterapioihin liittyviä papereita ei voi palauttaa sähköisesti Optimaan tietosuojariskin vuoksi (vaikka en mitenkään päin pysty näkemään, miksi joku hakkeroituisi Optimaan ja alakaisi selevittämällä selevittää nimettömien papereitten perusteella, että ketä siellä opiskelijaterapiassa oikeen kulukee, mutta sitä riskiä ei vaan voi ottaa). Minusta esimerkiksi siinä on aina ollut suurempi riski, ettäkö tulostelet kaiken maailman papereita, tulostin tekee tenät ja sitten net paperit kuitenki tulostuu jossakin muualla tai myöhemmin samalla tulostimella, ko opiskelija ei oo keräämässä papereita talteen ja sitten net jää lojumaan jonneki - mutta tämähän on automaattisesti sitten vaan opiskelijan huolimattomuutta, josta laitos pesee kätensä ja näin ollen tämä riski voijaan ottaa. Syy voijaan vierittää opiskelijan niskoille ja siitä kärsii yksin opiskelija, ko on kaikesta yrittämisestä huolimatta ollut kuitenkin _näin huolimaton_. Itse henk. koht. hieman pelekään tulostimia ja nyt ko nuot kiintiöt kusee ja tulostusmenetelmät uudistuu, aattelinkin ostaa kotia oman, ko niitä paperitöitä kuitenki pitää edelleen palauttaa samaan tahtiin.

Ja sitten se suuri kysymys; minkä heleketin ja saakutin takia niitä töitä, jokka ei mitenkään liity terapiaan, ei voi palauttaa sähköisenä? Ai sähköposti menee tukkoon, no mutta hei, olettako kuulleet Optiman sähköisistä palautuslaatikoista? Ai ei jaksa lukia koneen näytöltä? No kuule tulostappa ite, niin se opiskelijaki tulostelee vähistä kiintiöistään ja kärsii ja lukee kaiken mahollisen koneen näytöltä. Ja tähän väliin haluan huomattaa myös esimerkiksi siitä, että terapian teoriatausta on täysin nimetön ja anonyymi kuvaus jostain häiriöstä ja sen kuntoutuksesta. Ei siis mielestäni mikään asiakaspaperi, josta voisi päätellä, kuka minun terapia-asiakkaani on. Siellä ohojeissahan kai lukee, että siitä ei saa mitenkään tunnistaa asiakasta?

Miksi vaikiasta pitää tehä vielä monin kerroin vaikiampaa? Se, että kirjallisia töitä saisi palauttaa sähköisessä muodossa, ei todellakaan ole mitään opiskelijan "mukavuu'enhalua", vaan sitä, että tekemistä riittää muutenki ja aikaa kuluu kohtuuttomia määriä opiskeluhommien parissa. Se ei tosiaankaan ole mikään "no lähempä käymään tulostamassa ja palauttamassa tuon esseen" monelle. Opiskelija on ihiminen siinä missä muukki, mikä tuntuu säännöllisin väliajoin unohtuvan kaikilta. Opiskelija EI OLE naimisissa yliopiston kanssa ja opiskelijalla ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ. Joka voi by the way olla muutakin ko sitä ikuista bilettämistä ja ryypiskelyä. Kotoa saattaa löytyä niin lapsia, lemmikkejä, puolisoita, kultakaloja ja villakoiria sohovan takaa, jokka säännöllisesti vaatii oman osansa siitä huomiosta. Villakoirat sohovan takana usein huolehtii itte ittensä sen lipastokeikan aikana, esimerkiksi lapset ei. Ihimiset eivät myöskään ole kaikki kotoisin tästä Oulun ympäristöstä ja elämäntilanteet pakottaa joskus poistumaan siitä kaheksan kilsan varoalueelta yliopiston ympäriltä, vaikka se voikin jonkun korvaan kuulostaa ihan uskomattomalta. Siis että elämää opiskelun lisäksi? Ei kai sentään.

Eikä se muuten mikään ihan pieni keikka ole lähtiä jostain toiselta puolelta Ouluakaan lipastolle asiasta tehen. Kaikilla ei oo sitä omaa autoa, jolla hurauttaa kymmenessä minuutissa pitkin motaria. Joskus opiskelijat myös säästää, eikä raaski ladata bussikorttia (niinkö net bussitkaan niin kauhian hyvin ees kulukis). Ei se kaheksan kilsan polokeminen suuntaansa sen takia, että nyt on pakko tulla tulostettuna palauttamaan tämä lärpäke, vaikka mitään muuta asiaa ei oliskaan, kauhiasti naurata. Sen ajan, minkä käytät siihen matkaan lipastolle ja takaisin, oisit voinu vaikka kirjottaa gradua, soittaa parhaalle kaverille ja parantaa maailmaa sekä henkistä hyvinvointiasi, käyä kaupassa, siivota kämpän tai kysyä puolisolta, että mitä kuuluu? Tai vääntää niitä loppumattomia opiskelujuttujasi.

Ketuttaa suunnattomasti, että opettajat tai mikään ei koskaan voi joustaa missään asiassa, mutta opiskelijan oletetaan olevan niinkö apteekin hyllyllä. Ja mistään ei saa valittaa, koska jos valitat, niin oot vaan mukavuu'enhaluinen ja laiska, etkä tee tarpeeksi. Et yritä. Että kyllä net muutkin jaksaa ja maailma on rankka paikka ja voi voi ja ootappas sittenkö meet sinne töihin. Kyllä sielläkin joutuu tekemään vaikka ja mitä. Ai niin, siitähän maksettiin kyllä sitä palakkaakin. 

Opiskelija ei voi voisi koskaan kuvitellakaan sanovansa ääneen "oma meno, en luovu". Ei opiskelijalla sellaisia voi olla. 

Että semmosta tänään.

Vettä tähän myllyyn lisäsi myös gradu-tuska ja mietinnät siitä, että miten helekkarissa rahotan elämän sitten palakattoman harjottelun aikaan. Saako syyskuun ekalla viikolla jo olla ihan väsynyt syksyyn?

Tuntu jotenki ihan väärältä tänään sovittaa sitä valamistujaismekkoaki. Oikiasti hain sen paketin postista jo eilen, mutta en jaksanut illalla avata sitä pakettia, vaan väänsin raivoisasti kiertoharjoitteluinfojen palautteita. 

Mutta lopetetaan tämä raivostunut paasaus ees johonkin positiiviseen - minusta tulee näillä näkymin humanististen tieteiden kandidaatti 25. päivä tätä kuuta. 183 opintopistettä, verta ja hikeä, sekä hieman kyyneleitä. Että näin laiska, tyhymä ja saamaton logopedi.

It's hot in here.

Huhhuh!

Koska koko ajan on ihan liian kuuma, oon pysytelly tietokoneen ulottumattomissa ja sitten teheny comebackin vain lähtiäkseni 30 asteen sisälämpötiloja uuestaan karkuun. Mää en oikiasti kestä, vieläkö tätä jatkuu kauan?? 

Turpoilen helteellä keskiruumiista, olo on tukala ja päätä särkee, palan tai tulee aurinkoihottumaa, pelekkä vaatteitten pukeminen päälle aiheuttaa kohtuutonta ahistusta (ja ei todellakaan mitään kireää!), ruokahalut katoaa enkä voi syyä. Ja sitten jos syön, niin se on suklaata tai yksi jogurtti, litratolokulla vissyä ja ehkä jäätelö. Eilen karjalanpiirakatki aiheutti huonovointisuutta. Okei, pitkän ja vähäruokaisen päivän jäläkeen suolanen pitsa ja kylymä siideri oli kans ihan poikaa.

Siis voisko nämät lämpötilat jo vaan normalisoitua? 

Tykkään toki lämpimästä, mutta liika on liikaa... Etenkin ko sitä jatkuu kolome viikkoa putkeen ja myös sisälämpötila on yhtä palijon ko ulukona. Yöllä ei saa nukuttua ja päivällä ei voi tehä mitään. 

En valittaisi, jos oisin vielä mökkiolosuhteissa, jossa järveen voi pulahtaa millon vaan ja lämpötila on +23 astetta, ruoan voi laittaa ulukona ja yöllä on kuitenki kohtuullisen viiliä. Ja mikä parasta, koira saa olla irti ja painua järveen ainako sillä huvittaa tai ettiä jostain varjosta nukkumapaikan. Liikunta tulee kuin ittestään iliman, että tarvii miettiä toisen läkähtymistä hengiltä.

Aah olisin voinut jäähä asumaan Posiolle.

No, kohta painun joihinki ihan muihin olosuhteisiin taas. Vakavasti tuntuu siltä, että palataan luultavasti elokuun loppupuolella sitten uuestaan, en nimittäin aijo uhurata kallisarvoisia lomapäiviä koneen äärellä naputteluun, jos on jotaki parempaa tarjolla. Loppuun vielä sekalainen satsi mökkeilykuvia, jokka ymppään tähän puhelimella, koska muita kuvia ei oo.

paratiisi <3

iltapala naapurisuolta

parhautta

tuunattua pakastepitsaa muurikkapannulla, namii

meikäläisen jäätävä kalasaalis uuella kolomen metrin (!!) mato-ongellani

auringonlasku

ihana kesäyö

lähes tyyni järvi

Juksun uuet turvavyövaljaat

Kuvien kautta muistuikin mieleeni, että hankittiin tosiaan mulle myöhempiä reissuja varten upouusi kolomen metrin mato-onki (kyllä, met hobbitit ongitaan lasten ongilla), enkä millään meinaa jaksaa oottaa että pääsen testaamaan sitä tositoimissa. Semmone vaalianpunanen Angry Birds -onki ois myös ollu hieno. :D Saa nähä meneekö tuo heti ensimmäisen tilanteen tullen katki. Muutoin varustautuminen reissuun on vielä vähän vaiheessa. Tosin Juksulle ostettiin turvavyövaljaat, koossa L. Ai miten niin on iso tuo meijän herra... Jätkä meni ihan onnessaan takapenkille matkustamaan nuihin valjaisiin, alako jalakatilassa tulla jo sen verran ahasta, että piti lähtiä hakemaan nuot valijaat. Pietään peukkuja, että se L mahtuis vielä "isonakin" päälle, nyt nuo on pienimmilleen säädettynä ja ihan passelit.

Nyt meitsi rupiaa tekemään jotaki muuta, koittakaa teki olla läkähtymättä ja "nauttia" parhaanne mukaan. Meikä ei oikeen nauti, paitsi ehkä sitten ojan törmällä onkiessani keskellä ei-mitään. Palataan ko on jotaki asiaa!

Sitten musta tuli nuori ja alkoi vituttaa.

Hyvää päivää helteinen Oulu ja vähän muutki paikat, joita lämpö hellii! Ja terve teillekin, jotka ette pääse osallisiksi näihin hurmiollisiin lämpötiloihin. 

Voisi kuvitella, että tänään on oikein hyvä päivä, mutta päin vastoin, se on alakanut sillä, että kaikki hommat haluaa mennä päin sitä ittiään. Haluan huomauttaa tässä vaiheessa, että minua lievästi sanottuna ketuttaa, joten teksti voinee olla hieman kärjistettyä. Otetaan nyt tähän esimerkiksi näistä logopedian opinnoista nämät ihanat psykan opinnot, jokka tulee Psykonetin kautta meille. Ovat suunnattu psykan opiskelijoille, mutta hyvin met logopeditki siellä matkassa "opitaan" kaikkea turhaa, mitä ei ikinä omissa töissämme tarvita. 

Noh, tentti oli viime viikon tiistaina ja tenttipaperit lähetetään postin mukana tentaattorille Turkuun. Uusinta on huomenna, koska tenteissä noudatetaan Turun pään aikataulua, eikä meille tietenkään ole tullut tuloksia ees vielä siitä ekasta tentistä. Ja ei kuulemma varmaan tulekaan ennen uusintaa, eli huomista klo 9-11.

Mitenhän tässä nyt sitten pitäisi toimia? Varsinkin kun kyseessä on tentti, josta sain viime vuonna hylsyn, vaikka olin ihan varma, että se menee läpi (eli tentaattorin ajatuksenjuoksusta ei siis voi olla mitenkään kärryillä) ja missasin uusinnat, tarina on kaikille tuttu täältä. Pitäiskö nyt sitten niinkö varmuuen vuoksi mennä tekemään tentti huomenna uuestaan? Vai mitä hä? Jättää herran huomaan, toivoa että se menee läpi ja jos ei, niin varmuudeksi ilimottautua kesätenttiin uusimaan se? 

Kyllähän voi ihimistä rehellisesti sanoen vituttaa. Minun on ihan pakko, siis ihan pakko päästä tämä kurssi nyt läpi, koska muuten siitä tulee meikälle etenemiseste, enkä pääse ensi syksyn kiertoharjotteluun ja kaikki suunnitelmat heittää häränpyllyä. Normaalisti toki olisin ihan rauhallinen ja hyvällä luotolla siihen, että pääsen tentin läpi, koska _mielestäni_ osasin asioita ja sen myös siellä tentissä  ilmaisin, muttako muistelee viime vuotta, jolloin myös mielestäni olin osannut asioita ja sainkin silti hylsyn, niin... Pelottaa? 

Opiskelijalla on oikeus kahteen uusintakertaan tentistä. No mitäs uusintakertoja net tämmöset on, joihin ei voi käytännössä mennä, koska ei oo saanu tuloksia siitä ekasta? Se, että pitäisi mennä tekemään tentti varmuuen vuoksi uuestaan, on minusta kyllä ihan puhasta vittuilua ja opiskelijoitten kyykyttämistä. Edelleen, pääsee varmaan jatkuvasti unohtumaan kaikilta, mutta opiskelijalla on MUUTAKI elämää ko se opiskelu. Jotku onnekkaat saattaisivat tässä vaiheessa olla vaikka jo töissä ja ketään tuskin kiinnostaa ottaa palakatonta vapaapäivää töistä siksi, että menee tekemään tentin varmuuen vuoksi uuestaan. Pahimmassa tapauksessa tenttiä varten joutuu vielä matkustamaan kokonaan toiselle paikkakunnalle, jos nyt on vaikka sattunut työllistymään jonnekin muualle ko juuri tänne Ouluun. 

Ja niin ees päin. Syitä on niin monia, miksi tämmösen kohtelun ei pitäisi olla ees mahollista. Kyllä on opiskelijan oikeudet taas niin hukassa tässä hommassa, että huhhuh. 

Ei kait tässä auta ko jäähä oottelemaan niitä tuloksia ja ilmottautua siihen kesätenttiin ja toivoa, ettei sitä korttia tarvitse käyttää sitten. Taijan ottaa seuraavaksi suunnan ulos ja pyörän selekään purkamaan pahimpia aggressioita. Voisi vaikka nautiskella tuosta ihanasta ilimastakin. 

I am believer.

Paksulandiasta päivää. No ei kai, ollaan suunnilleen puolessa välissä meikäläisen nelijän viikon kiristelyä ja sen kunniaksi aattelin avata teillekin, että miltä näyttää. Ja huonoltahan se näyttää. :D Mutta josko nyt ei ihan toivottomalta kuitenkaan. 

Ensimmäisen viikon jäläkeen meikästä lähti kävelemään hurjat 600 grammaa tavaraa, ei mikään älytön määrä, mutta ihan semmone hyväksyttävä lukema kuitenkin. Olo oli ekan viikon ihan ok ja sujui varsin kivuttomasti, mielihaluja ei ollu, joskin iltasella ei tahtonu puhti enää ihan riittää kaikkeen. No, toinen viikko sitten oliki ihan toisenlainen. Oon koko viime viikon ollu väsyny, kärty ja näläkänen. Muutamaa pientä juttua lukuunottamatta olen pysynyt ruokavaliossani, joskin muokkasin siitä rahkat kokonaan veks, koska huomasin ensimmäisen viikon aikana, että rahka vaan aiheuttaa ihan hirviän turvotuksen ja alavatsapömpön, sekä tosi epämiellyttävän olon. Niinpä oon nyt toisen viikon ajan korvannu sen joko protskupatukalla tai herajauheella. Ruokavälit on muutama päivänä venähtäny hieman, koska elämä, mutta aika säntillisesti olen pysynyt 2-4 tunnissa. Aamupalalla olen säntillisesti vetänyt superfoodini, maca ei enää ees puurosta juuri erotu. Liikkunut olen aika normaalisti, en mitenkään älyttömän palijon, hyötyliikunnat ja sitten teheny kaks reeniä, pyörälenkin ja yhdistetyn kävely/juoksulenkin, jolla kalibroitiin sykemittarit. Imukuppailua en oo jaksanu tehä, olen ollut liian väsy, osa päivistä on venyny vähän turhan pitkiksi. Jalakareenissä oli pakko tehä askelkyykyt iliman painoja ko rupes huippaamaan, mutta muuten reenit on jaksanu tehä suht normaalisti.

Oikiasti punnituspäivän olis ollu vasta huomenna, mutta koska minulla oli tosi epäluuloinen olo, hyppäsin vaa'alle jo tänään. Ja mitäs kummaa sieltä paljastukaan! Vaaka näytti kokonaista 100 grammaa vähemmän ko edellisellä kerralla! PERKELE. Koko viikon on kyllä ollu semmone olo, että nälästä ja kärtyisyydestä huolimatta mitään ei tapahu. Oon tässä aamupäivän pohtinu johtuuko tämä nyt pienistä poikkeamista ruokavaliossa, liian vähäisestä liikunnasta, liian vähäisestä veden määrästä, liiasta istumisesta, kuukauden suosituista vai mistä. Ja täytyy sanoa, että en tiiä, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä jatkaa kärsivällisesti etiäpäin. Mittanauha kuitenkin väitti, että lantiolta olisi ehkä hävinnyt puoli senttiä ja vasemmasta reidestä sentti. Tai ehkä net oli mittausvirheitä, en tiiä. Täytyy kyllä sanoa, että ei se hirviän motivoivaa ole ko oon viikon istunu näläkäsenä miettien, että haluaisin syyä pitsaa, ja että joskus syönkin, en vaan nyt, koska tällä hetkellä se ei palavele tavoitteitani. Ja sitten ko tajuat, ettei palavellu se pitsan syömättömyyskään niin voe stana sanon minä. :D

Niinpä tänään olen tämän musertavan aamu-uutisen jäläkeen lähteny lenkille, josta käppäilin osan matkaa ja sitten kokonaiset kolome (3!) kilsaa juoksin! Siis juoksin! Ihan säälittävän hitaasti, mutta voe mooses, juoksin silti. Lähtiessäni lenkille olin kyllä kiusallisen tietoinen siitä, että peba ei ihan ole parhaimpien juoksutrikoopäivien loistossa ja vauhti on hijas ihan senki takia, koska uusi juoksutekniikka. Onneksi en sentään muistanut sitä, että naama muuttuu juostessa paloauton punaiseksi, tämä palautui mieleeni vasta kotona peilin edessä. Muutenkin tuli ihan liikaa vastaan himojuoksijoita ja puuh, mutta pohjalta se kai on lähdettävä taas (ja ko täällä ei voi mennä piiloonkaan juoksemaan, kele). Täytyy kyllä sanoa, että nautin kaikesta tästä huolimatta aivan suunnattomasti, koska juokseminen vaan feels good. Vasen jalaka ois keviästi juossu vielä enemmänkin, mutta oikialle tuo kolome kilsaa oli varmaankin tämän hetkinen maksimi. Päkiäjuokseminen ei tuntunu ollenkaan niin sulavalta ja vauhikkaalta ko kantapäämeiningit, mutta ei nyt mitenkään pahaltakaan, vaikka raskasta olikin. Eiköhän se siitä siis. Ja mikä tärkeintä, nilikka ei ole paskana lenkin jälijiltä eikä jalaka muutenkaan. 

Apuna saattoivat olla myös Lidlistä ostamani pitkävartiset kompressiojuoksusukat (täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän skeptinen Lild-laadun suhteen, mutta kyllä net mukavalta jalassa tuntu). Ostin myös samaa sarjaa uuden urheilutopin ja urheiluhousut, mutta täytyy sanoa, että se toppi ainaki oli vielä niin tiukka, että julukisilla paikoilla se päällä en viitsi esiintyä iliman takkia terkuin korostaa kaikkia mahamakkaroita... Ja kuten kaikkien juoksupaitojen ongelma aina, yläkropasta ihan sopiva ja vielä vyötäröltäkin, mutta lantiolta kinttana. Eli siis rullautuu kätevästi juostessa lantiolta ylöspäin ja toppia saa olla kiskomassa koko ajan alaspäin, ellei tunge sitä juoksutrikoiden vyötärön sisälle. Jos toppi on lantiolta sopiva, se on vyötäröltä ja yläkropasta iso. Ja jos kyseessä on t-paita, se on keskivartalosta hyvä, mutta ottaa kiinni hartioista. Kun se istuu hartioista, keskivartalo hulumuaa tuulessa tai roikkuu liian pitkällä. Ongelma on tuttu myös ihan normivaatteista takeista ja paidoista sekä topeista. 

Haluan vaatemerkin, joka valamistaa XS/34 kokoisia vaatteita naisille, joilla on suhteessa muuhun kroppaan silti hartiat ja tissit, mutta kapea vyötärö ja sitten taas leviä lantio (ja jonkin sortin persekin).

Eksyin vähän aiheesta, ehheh. No mutta, juoksulenkin jäläkeen imukuppailin reisi-peba-lantio-maha -osaston oikeen innokkaasti ja tänään olisi vuorossa vielä yksi tämän viikon reeneistä. Aijon epätoivoisesti käyä huomenna vielä uuestaan puntarilla ja toivoa, että se näyttäisi ees 200 grammaa vähemmän. Ainahan sitä saa toivoa. :D No mutta, joka tapauksessa aijon myös rauhalliseen tahtiin ruveta tahkoamaan tuota juoksemista, niin ohan se jo kumma jos ei rupia jossaki näkymään. Jos ens viikon jäläkeen näyttää yhtä tuskasalta niin sitten pitää ruveta oikiasti miettimään, että mikä mättää.

Nyt kuitenki välipalaa naamaan ja kohta jääkiekkoa. Pitänee jossain jääkiekon erätauolla koittaa vetästä vattalihasreeni. Että tämmöstä tänne! Koska olen tänään juossut, en anna minkään masentaa. Vaikka lounaalla grillasin vahingossa mikrossa salaattiin menossa olleet kanasuikaleet ihan kivikoviksi ja en osannu käyttää sykemittaria sekä sotkin keittiön ensin aamulla puuron ohessa, sitten päivällä tehdessäni salaattia. Aivan sama!

Huominen on huomenna.

Pakko tulla vähän tässä kandin korjailun lomassa avautumaan, että jos minä voittaisin lotossa, niin ostaisin ensimmäiseksi pyykkikoneen. Luin tuossa Hesarin juttua, jonka mukaan pyykkikone oli statussymboli joskus viiskytluvulla, mutta minulle sellainen iso, hiljainen, edestä täytettävä pyykkikone oisi sitä edelleen. Nosto ylempään yhteiskuntaluokkaan. 

Päältä täytettävät koneet on opiskelijoitten, mummojen ja muuten vaan köyhien koneita. Omani lingotessa kylppärissä pitäisi oleilla kuulosuojaimet päässä ja tänään tuo kone oli vaihteeksi taas halunnut liikkua ittekseen pitkin kylyppärin lattiaa. Lisäksi sellaisella isolla koneella voisi heleposti pyöräyttää myös lakanapyykit. Säästyisin tuolta vihaamaltani pyykkituparumbalta. Joskin lakanoitten kuivaus olisi edelleen ongelma, mutta luultavasti voisin elää hitaamman kuivumisen kanssa. Pyykkituvissa sinänsä ei olisi mitään vikaa, jos ihimiset vaan osaisi käyttää niitä sääntöjen mukaisesti. 

Minua kun nyt vaan ei todellakaan kiinnostaisi alakaa viikata jonku edellisen pyykkääjään pyykkejä pois kuivaushuoneesta, jotta saisin omani kuivumaan. Ja kun saan viikkausoperaation valamiiksi ja alan ripustaa omiani kuivumaan, saapuu pyykkien omistaja pyykkitupaan ja ilmoittaa tulleensa hakemaan pyykit, jotka jätti yöksi kuivaushuoneeseen kun ei jaksanut niitä enää illalla hakia. Siis jaksanut. Ei edes unohtanut.

Eikä muuten jaksanut vielä seuraavanakaan päivänä heti aamusta, niin kuin voisi kuvitella, vaan siinä vaiheessa, ko minä olen jo ehtinyt net hänelle viikata saadakseni omani kuivumaan. Vuokrataloyhtiöissä on aina joku, joka elää, niinkö omistaisi koko paikan. Samaiset asun-vuokralla-mutta-kuvittelen-tätä-omistusasunnokseni -tyypit valtaavat yhteisistä tiloista ittelleen pyöränsäilytyspaikat ja kasaavat net täyteen esteitä ja omaa roinaa niin, ettei vahingossakaan kenenkään muun pyörä mahdu katoksen alle suojaan. Vai mitä teijän mielestänne kuvastaa se, että portaikon alla olevaan koloon on laitettu yksi pyörä sekä kaiken maailman kukkaruukkuja sun muita ja sen jälkeen katuharja poikittain eteen? 

Kas kun ei ollut vielä laitettu lappua siihen harjaan roikkumaan, että MEIDÄN. Ihan yksin. Ei kenenkään muun. 

Voisin avautua myös taloyhtiömme pyörävarastosta pitkän tovin, johon pyöräni kanssa viime syksynä jouduin tutustumaan saadakseni sen katoksen alle, mutta se onkin sitten kokonaan toinen tarina. Kiva valittaa sinänsä turhasta, mutta joskus net on net pienet asiat, jokka ärsyttää kaikista eniten.

Toisaalta samat vaivat tuntuvat seuraavan aina taloyhtiöstä toiseen, kuten hankaluudet osata käyttää pyykkitupaa ja pyörävarastoa, joten jos net lasketaan vuokrakämppiin kuuluvana yleisenä pahana ja jätetään näin ollen huomiotta, ei meijän taloyhtiössä muutoin ole kyllä pahemmin vikaa.

Kyllä meikäläinen silti vaan on ihan sataprosenttisesti omakotitaloasuja.

Make a way for a better day.

Ohan se taas ollu yhenlainen viikko, johon on mahtunu hommaa, mutta myös kivoja ja ihania ja jänniä juttuja. Kaikesta en puhu vielä mitään, mutta oon mm. tajunnu, että meijän naapuriin valamistuu lokakuussa ostoshelevetti, eli jatkossa sushit ja vaatekaupat on kävelymatkan päässä, kukapa olisi uskonu ko tänne huudeille muutettiin... En edelleenkään ihan tosin tiiä, että onko tämä ostoshelevetti mielestäni hyvä vai huono juttu.

Lisäksi saahaan jossain vaiheessa Lidl hieman lähemmäs myös, mistä olen enemmän ko innoissani. :D Tosin käytiin jo tutustumiskierroksella uusilla kauppahuudeilla, eikä siellä ollu kyllä vielä tapahtunu mitään, että sitä sen kaupan rakentamista ootellessa sitten... Oon vääntäny opiskelujuttuja tässä ja niillä on semmone taipumus nykyään, että net muuttuu ja sotkee kuvioita koko ajan, siispä oonkin tänään lähteny lipastolle sumplimaan hommia kesken kotoilun ja pyykinpesupäivän. Tuli sen verran kiire lähtö, että hyppäsin polokupyörän selekään collarit jalassa ja vanaha Abi-huppari päällä ja hieman hävetti sitten pyöriä meijän laitoksen käytävällä ko tuntu, että joka ikinen opettaja kulukee ohi ja paijan selässä lukee "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä". :D

Muuttujista johtuen en oo sitten tänään teheny opponointia ja omaa semmaesitystä niinkö alunperin olin suunnitellu. Kauppaanki ehin vasta perjantairuuhkassa ja painoin siellä polla punasena menemään, ko kaikki muutki halusi justiinsa tänään ostaa niitä porkkanoita, bataattia ja gluteenitonta leipää. Mikähän näihin kaupunkilaisiin menee näin perjantaisin, ko ihimiset kaahaa autoillaan niinkö mielenköyhät (Teknologiakylässä saa oikiasti pelätä jäävänsä auton alle suojatietä ylittäessä), sitten parkkeerataan keskelle risteystä suojatien päälle niin, että varmasti et pääse ylittämään sitä katua, vaikka se suojatiellä seisova auto ei pääsekään kääntymään, poljetaan pyörillä päälle eikä väistetä yhtään toisia, kaupan pihalla ryysätään menemään täysin näkemättä toisia ja kävellään vaikka pahki.

Okei, oot ehkä minuutin nopiammin kotona ja siinä sivussa aiheuttanu pari vaaratilannetta tai huomattavan paljon pahaa tuulta. Kannattavaa, eikö. 

Muutenkin taas uutisia ja juttuja lukiessa tulee väkisinkin semmonen olo, että voi kumpa tämä ihimisarvon alennus alias opiskelijastatus oisi jo taakse jäänyttä elämää. Ohan se ihan hieno ajatus, että opiskelijat osallistuu säästötalkoisiin yhessä niitten kans, jokka tienaa jonku kuus tonnia kuussa. Tasa-arvoa ja reiluutta en näe tässä kyllä missään, opiskelija ko saa kerran kuussa kouraan sen maksimissaan alle viissataa, ellei sitten ole ottanut lainaa tai käy töissä. Näistä kahesta jäläkimmäinen vaihtoehto on sekin tietenkin ihan saatanasta ja sitä työssäkäymistä opiskelun ohella pyritään kaikin keinoin estämään ja vaikeuttamaan. 

Joten on ihan reilua, että opiskelijoitten vuokrat kallistuu ja terveydenhoitopalaveluiden laatu kärsii, kun omalla kokemuksellani kumpikaan ei ole kovin laadukasta nytkään (olokoonkin, että minulle on vaan sattunu ilimeisesti harvinaisen palijon huonoja kokemuksia YTHS:n kanssa). Samaan aikaan kun eläminen kaikilla tasoilla koko ajan kallistuu, rajoitetaan opintotukikuukausien määrää ja todennäköisesti taas kiristetään ehtoja tuen saamiseen. Evätään tuet, ettet yhden tutkinnon suoritettuasi voi saaha rahoitusta enää toiseen yliopistotasoiseen tutkintoon. Samaan aikaan suoraan lukiosta valamistumien pitäisi jo heti tietää, mitä niistä tulee isona ja painella semmoseen putkeen pyrkimään kohti tätä tavoitetta. Entä jos tulee hutilyönti? Työllisyysnäkymät on mitä on, mutta uudelleenkouluttautumisesta tehään hankalaa. Erityislapsilta karsitaan ja heikennetään opetuksen laatua.

Seuraavasta kuvituksesta vastaa opiskelijaelämän luksus, eli Persemaan opiskelijasolun kunto sinne muuttaessani. Kämppä on päässyt läpi erään nimeltämainitsemattoman opiskelijäkämppiä tarjoavan lafkan siivoustarkastuksen ja kahdessa ensimmäisessä kuvassa ilmenee tila, joka asunnossa oli meikäläisen sinne viedessä muuttokuorman. Kuvia kattomalla voi miettiä opiskelija-asumisen laatua ja sitä, että tulevaisuuessa tämäkin "laatu" tulee maksamaan entistä enemmän. Annan ohojeen, äläkää ikinä ottako vastaan asuntoa käymättä kattomassa sitä ensin.

tässä vaiheessa pönttö on jo pesty kertaalleen

edellisen asukkaan muutto oli vielä kesken, yhteistilat täynnä kamaa ja mm. hella näytti tältä

Jotenki tuntuu, että nämät Suomen koulutusjärjestelmän uudistukset kusee nilikoilleen ja kovasti. Todellakin toivon, ettäkö valamistun, valamistun siihen hommaan, mitä teen loppuelämäni, eikä tartte enää opiskella. Mutta en minäkään suoraviivaista polokua ole tähän koulutukseen löytänyt, kuten kaikki varmaan tietää. Lukion jäläkeen vietin välivuojen työskennellen lasten kanssa ja miettien sitä, että mitä haluan tehä, sitten kun keksin mitä haluan, en heti päässyt sisään, mutta pääsin sisään toiseen yliopistoon osittain randomilla valitsemaani kakkosvaihtoehtoon, opiskelin vuojen mediakasvatusta pääaineena ja erityispedagogiikkaa sivuaineena, sain arvokasta kokemusta yliopisto-opiskelusta ja hyödyttäviä sekä tukevia opintoja ja vasta sitten avautuivat portit logopedian koulutusohjelmaan. Jotku onnekkaat tietää ehkä jo viisivuotiaina, mitä niistä tulee isona ja net voi suoraviivaisesti ja päättäväisesti pyrkiä tätä tavoitetta kohti, mutta ei meistä kaikki todellakaan ole niin onnekkaita. 

Varmaan tässä on taustalla vähän asennevamma, mutta ei se opiskelijan elämä todellakaan ole mitään herkkua. Soluasumisen ja pelkällä opintotuella elämisen nähäneenä voin sanoa, että solu voi olla ihan loistava vaihtoehto, mikäli asunto on kiva, naapurit järkeviä ihimisiä ja kämppis loistopersoona. Tämän olen kokenut. Mutta olen kokenut myös sen vaihtoehon, että kämppä on ensimmäisen kerroksen 80-luvulla valamistunut bunkkeri, joka on kuorrutettu vuosien paskakerroksella, seinät on paperia ja kämppis vähintäänkin outo hiippari, joka lähinnä vaan sotkee kämppää jättämällä likaiset astiat viikoksi altaaseen lojumaan, ruoat pilaantumaan jääkaappiin ja pöyälle, pöntön paskaseksi ja altaan täyteen hiuksia ja sylkiklimppejä. Lisäksi kämppis käyttää meisin vessapaperit ostamatta omia niin kauan, kunnes vien omani lukkojen taakse ja menee joka aamu suihkuun niin, että kylppäri on aina varattu sen ajan ko itsekin haluaisin harjata hampaita ja suorittaa aamutoimia (niinpä opin laittamaan kellon soimaan puoli tuntia normaalia aijemmin).  

Tässä se, miltä kyseisen kämpän kylyppäri näytti, ko muutin asuntoon virallisesti ja aloin tekemään sisäänmuuttosiivousta. Kämppä oli sen samaisen nimeltämainitsemattoman lafkan toimesta "siivottu" aijemmin edellisten asukkaitten laskuun.

suihkuverhon kannoin ensitöikseni roskiin ja kaikki nuot paskat hinkkasin kaakeleista irti omin pikku kätösin

Puhumattakaan siitä, että naapurit ovat elämäntapabilettäjiä, jokka huuattaa stereoita tauotta aikavälillä 12-06. Ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kun haluan hankkia keittiön ikkunaan, josta näkyy suoraan naapurin ulko-ovelle, sälekaihtimet (jotta voisin tulla suihkusta pyyhe päällä iliman uteliaita katseita, myös kylyppärin ovelta on suora näköyhteys naapurin uluko-ovelle), soitan äidille ja pyydän rahaa. Kun jokin rikkoutuu, soitan äidille ja pyydän rahaa, koska itselläni ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Rahat riittää vuokraan, ruokaan ja muuhun pakolliseen, kun lasken oikein tarkkaan ja suunnittelen kuukaueksi etukäteen, mitä teen ruoaksi (paljon porkkanaa, koska net on halapoja) ja hyödynnän kotoa saamiani tykötarpeita. Olen elänyt siitä onnekkaassa asemassa, että kotoa päin on aina avustettu ja avustetaan edelleen, mutta kaikilla ei todellakaan ole käynyt yhtä hyvä tuuri. 

Maistiaisia muusta kämpän kunnosta ensimmäisenä iltanani kyseisessä asunnossa:

tällainen vesi irtosi lattioista, seinistä ja katosta, menossa varmaan kolomas sankollinen

Loppujen lopuksi tuostakin persreiästä tuli ihan ihimismäinen asunto käytettyäni nuin kaksi päivää sen siivoamiseen (mitään korvausta en tästä hyvästä toki saanut, vaikka asiasta vähän valittelin), mutta kaikki aijemmin mainitsemat muut seikat johtivat siihen, että vietin loppujen lopuksi todella paskan ensimmäisen syksyn Oulussa. Yksiöön muuttaminen pelasti mielenterveyteni elettyäni puoli vuotta tuossa helevetissä, mutta sen luonnistumiseksi jou'uin nostamaan opintolainaa. Olisin joutunut nostamaan lisää jo aijemmin, mutta minut pelasti työssäkäyvä mies. Iliman toista osapuolta elämänlaatuni ei ikinä olisi voinut nousta näin kohisten ja siltikin hetkittäin hävettää, ko minulla on vaan niin palijon vähemmän rahaa käytettävissä esimerkiksi ruokaostoksiin ja muihin. Välillä on olo kuin siivellä eläjällä, vaikka tiijän, että toinen kyllä ymmärtää tilanteen.

Gluteeni- ja laktoosivamman takia kaupassa menee massia nykyään vielä huomattavasti enemmän ko aijemmin, ostin tänään yksiä gluteenittomia TUOREITA sämpylöitä, koska aina ei jaksa ostaa pakastekamaa, ja vasta kotona aloin miettiä, että ei jumalauta, kolome sämpylää makso reilusti yli nelijä euroa. Eihän tässä ole mitään järkiä. Tämän ruokavamman kans saa kyllä olla ihan tosissaan rahoissaan. Varsinkaan ko en muutenkaan halua elää sillä tonnikala-nuudeli-ketsuppi -opiskelijadieetillä. Ai niin, mutta eihän gluteenittomat nuudelit ees oo kovin halapoja. 

Valamistuminen ja työpaikka. Ihimisen elämän pieniä suuria haaveita. Että saa sitten miettiä ko rahat ei edelleenkään riitä mihinkään. :) Ajattelin kuiten piettää nuot kuvat tallessa, että pysyy perspektiivi tähän elämään. Oon nytki päässy ihan helekkarin kauas tuosta ja oon minä kuiteski tällä hetkellä erittäin tyytyväinen meikäläisen elämään, vaikka ylimääräistä ei kauhiasti olekaan ja rahalla on mahottoman kumma taipumus muuttua kuiteiksi lompakossa (ei siis sillä, etteikö lottovoitto kelepaisi). Opiskelut on varsin hyvällä mallilla ja reilun kuukauen päästä oon jo melekeen kesälomalla. Mikä tulee itelläni olemaan luultavasti elämäni viimeinen koko kesän kattava loma. Töitä ei löytynyt, joten nöyrä opiskelija painuu pyytämään pankilta vielä hieman lisää opintolainaa. Että saa maksetuksi oman osan vuokrasta ja kykenee elämään. Onneksi siihen valamistumiseen on enää luultavasti kovin lyhyt aika. En todellakaan kadehdi niitä, jokka vasta aloittaa/on aloittaneet opiskelunsa, enkä mistään hinnasta palaisi tuonne takaisin.

Mutta nyt perjantai jatkuu opponoimalla kandia ja muulla tämmösellä kivalla!

Ps. Ens viikon alaku on taas enemmän ja vähemmän hulabaloota ja jossain vaiheessa aijon myös lähtiä minilomalle, joten ei varmaan kuuluilla taas hetkeen.

Päivä jolloin oli liian vaikiaa keksiä raflaava otsikko.

Olin aatellu tällä viikolla olla tosi kantaaottava ja kaikkea, mutta sitten kävikin niin, että oon nyt pari yötä nukkunu äärimmäisen huonosti, väsyttää, muisti temppuilee ja vituttaa sekä lisäksi tietysti painaa tuhat ja yksi hommaa niskassa ja deadlinet hönkii niskaa, niin eihän siitä sitten loppujen lopuksi mitään tullut. 

Eilen oli todella karmea päivä, illasta kömmin vartin yli yheksän sänkyyn ko väsytti niin, mutta enhän minä sitten vaan nukahtanut tietenkään. Ennen sitä kävin saunassa ja join yhen siiderinkin sen vuoksi, että saisin vähän nollattua ja unohettua koko elämän hetkeksi. Makasin siellä saunan lauteilla ja mietin, että jos en tule pois täältä ollenkaan, niin lakkaako maailma hetkeksi pyörimästä? Todellisuuspakoinen saunareissu. Sitten yritin kyllä myös kovasti miettiä, että kyllä se tästä, mutta en jotenkin vakuuttanut ittiäni.

Seuraavaksi mietin, että auttaisiko päätäni kiristävään vanteeseen se, jos vetäisi rehelliset perseet? Sitten aloin kuitenki miettiä sitä, että krapula on oikiasti viiminen asia, mitä haluan tällä hetkellä kokea ja sen jäläkeen on aina muutenkin kaksi kertaa väsyneempi olo, joten todennäköisesti ei. Irtiotto, sitä minä kyllä kaipaisin. Ja oikiastaan laatuaikaa paremman puoliskon kans. Ihan vaan niin, että pääsisi hetkeksi irti tästä kaikesta arkisestä pyöritettävästä hommasta, opiskelujutuista ja kaupassa käymisestä sun muusta. Oon viettäny koko kevään yhtä viikkoa lukuunottamatta täällä paskassa kaupunnissa ja alakaa tuntua, että ollaan todellaki meikäläisen sietokyvyn rajoilla. Ja voi että ko sitten joskus. 

Sitten alakoki ahistaa, ko olin just lukenu siitä, miten ei saisi elää sitä sitten kun -elämää ja pitäisi nauttia joka hetkestä ja keskittyä olennaiseen. Tunsin itteni niin syylliseksi, ko oon eläny viime ajat vaan yhtä listaa, josta saa yliviivata suoritettuja asioita ja tälläki hetkellä koitan vaan tunnollisesti suorittaa sitä eteenpäin ja elän sillä ajatuksella, että sitten kun tämä viikko ja kuukausi on ohi, niin. SYYLLINEN! Rikos, sitten kun -elämän harjoittaminen.

Mutta kertokaappas jumankauta oikiasti, että miten muuten tätä alaa vois opiskella, ko suorittamalla ja sitten toisaalta, en minä vaan pysty nauttimaan jostain paperitöitten kirjottelusta ja tenttiinlukemisesta. Nautin siitä tunteesta, ko se tentti on ohi ja kirjallinen työ palautettu, joku asia saatettu valamiiksi ja päätökseen.

No, kaippa se vaan on tätä ko hommaa määräänsä enemmän tekemistä. Onneksi ei tartte ees vääntää kaikkea yksin, se se vasta turhauttavaa oliskin. Kummasti sujuu palijon tehokkaammin, ko on joku toinen, jonka kanssa voi tehä yhessä. Vaikka siitä huolimatta stressi alakaa taas olla sitä luokkaa, että unohtaisin päänki matkasta jos se ei olis hartioissa kiinni. Oon vaan niin sinnikko, että painelen läpi harmaan kivenki ja sitten nukun viikon putkeen ko kaikki hommat on tehty ja saa vaan olla. Uskon, että tämä tästä tasaantuu ja pakko vaan painaa, koska mitä muutakaan minä voin? Rehellisesti eilen myös mietin ihan sitä, että voisinko oikiasti löysätä jostaki hommasta tai jättää jotain tekemättä. Pitkällisen pohdinnan tulos oli, että en, koska se, että hommat valamistuu ajallaan, painaa vaakakupissa enemmän ko se, että hetkellisesti kiristää päänuppia ja vituttaa. 

Nyt aijonki siis keskittyä niihin pieniin hyviin juttuihin tässä kaiken shaiban keskellä, kuten se, että huomenna saa nukkua vähän pitempää. Salaa mielessäni mietin, että jos oisi huomenna heränny ennen kukonpierua, ehtisi tehä jalakareenin (jota en siis todellakaan ole ehtinyt tänään) ennen luentoa ja muita hommia. Hylykäsin kuitenkin koko ajatuksen, koska huomenna tärkiämpää on satsata omaan mielenterveyteen ja nukkua.

Ja satsaan kyllä nytkin ja painun seuraavaksi ainaki yrittämään unten maille. Ja tämän jutun pointti? No, en tiiä, vissiin se, että älä turhaan tee lisää stressiä aiheuttavia tekijöitä itelle, joskus on kiire ja hirviästi hommaa ja sillon täytyy vaan koittaa pärjätä ja etenkin pienten juttujen merkitys korostuu.

Hysteria.

Ootteko ihimiset koskaan miettineet sitä, että muutosta ei koskaan tapahu, ellei joku pyri saamaan sitä aikaan, eikä asioihin voi vaikuttaa, jos ei edes yritä?

Minua aina välillä vaan suunnattomasti ihimetyttää tämä suomalainen mentaliteetti, jossa nieleskellään mukisematta kaikki paska mitä naamaan eteen lapataan ja kun yrittää kysyä, että kannattaisiko asialle tehä jotain, niin vastaukseksi tulee vaan sitä mutinaa siitä, että mitä se mitään hyödyttää. No, ei varmaan hyödytä, jos ei ees yritä. 

Silti suomalaiset myös yli kaiken rakastavat valittamista. Minäkin valitan, useinkin, mutta valittamisen vastapainoksi pyrin myös tekemään asioille jotain ja muuttamaan niitä niin, ettei tarvitsisi valittaa. Pyrin saamaan asian kannalta merkittävät ihimiset ja tekijät tietoisiksi epäkohdasta ja siitä, miten se meihin ihimisiin vaikuttaa. Etsin ratkaisuja ja mietin, että kuka voisi minua tämän asian kanssa auttaa. Koitan koota yhteen kaikki net, joita epäkohta koskettaa, saadakseni asialle tukea, sillä isolla porukalla on luultavasti huomattavasti helepompi saaha muutoksia aikaiseksi verrattuna siihen, että yksi ihiminen koittaa ajaa muutosta eteenpäin. 

Suomessa voitaisiin säätää laki, ettei saa valittaa, ellei yritä vaikuttaa ja muuttaa asioita. Okei, ehkä säätilan muuttaminen trooppiseksi täällä Suomen lyhyessä, mutta vähälumisessa kesässä on hieman mahotonta ja ilimastonmuutosta on yhen ihimisen vaikia pysäyttää, eikä omat teot sen eteen luultavasti koskaan tule näkymään missään (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi omassa arjessaan kuitenkin edes jotenkin ajatella näitä asioita), mutta moniin asioihin olisi mahdollista vaikuttaa. Ollaan saatu viime päivinä kuulla ikäviä päätöksiä siitä, kuinka tukia leikataan ja kaikki kallistuu, eivätkä net päätökset minuakaan miellytä, mutta ennen ko aletaan huutaa ja lytätä niitä päättäjiä, niin kannattaa muistaa, että methän net sinne on äänestetty mellastamaan. Tai vaihtoehtoisesti moni on jättänyt vaikuttamatta kokonaan, mutta kokee silti oikeudekseen arvostella ja valittaa.

Menee vähän etäiseksi, mutta pointti oli siinä, että jos joku asia on paskasti, sitä voi yrittää muuttaa ja omilla toimillaan voi vaikuttaa asioihin. Joskus se voi vaatia hieman taistelua ja aina ei sekään auta, mutta ainakaan ei sitten olla lannistuttu ensimmäiseen esteeseen, vaan ollaan oikiasti yritetty kaikkemme. Se, että julistaa pelin menetetyksi jo etukäteen, aiheuttaa vaan sen, että tietyt tahot kuvittelee voivansa tehä täällä miten tahtoo, koska kukaan ei koskaan nouse vastarintaan.

Kaikenlaista epäoikeudenmukaista tapahtuu etenkin sen takia, että met annetaan asioitten tapahtua.

Huh, nyt on niin palijon saint angeria veressä kaikin puolin, että paras kanavoida se jalakareeniin ja kyykätä niin, että tuntuu. KELE.

Lapsena sydän lauloi.

Toimelias keskiviikko. Olin kotona puoli seittemältä aivan sairaan näläkäsenä, enkä ees kuvitellukaan, että oisin enää jaksanu reenata. Huomenna sitten. Reenailun sijaan oon tässä hoitanu kaikenlaisia juoksevia asioita (hih, täytyy sanoa, että vähän jänskättää) ja tullut siihen tulokseen, että jos joskus perustan sen uuden blogin, sen nimi on mitä luultavimmin ja toivottavasti Vihainen itälappilainen. 

Tämä siksi, että olen tänään todennut VR:n siirtyvän kuun vaiheessa harjoittamaan Itä-Lappia syrjivää politiikkaa järjestämällä junavuorojen aikataulut niin, ettei junalta pääse enää kätevästi Sallaan jatkavaan linja-autovuoroon. Hyvä VR, junamatkailut on meikän osalta ainaki toistaiseksi sitten tässä, koska en näje tässä hommassa mitään järkiä, enkä suostu tukemaan lafkaa, joka omalla toimillaan tukee kotiseutuuni kohdistuvaa syrjimispolitiikkaa ja omalta osaltaan edesauttaa Itä-Lapin pullonkaulan syntymistä. Julukisillä kulukuneuvoilla on kohta lähes mahoton päästä esimerkiksi Sallaan heleposti ja mukavasti, mikä tarkoittaa sitä, että julukiset jättää ennemmin käyttämättä ja suosii tätä Suomessa muutenki niin halapaa yksityisautoilua. Tästä taas seuraa se, että julukisten vuorojen käyttömäärät laskevat entisestään (etenkin jos junamatkustajatkin karsiutuvat tästä pois) ja pian loputki linja-autovuorot voidaan lakkauttaa kannattamattomina. 

Tämä kaupunkikeskeinen politiikka, joka yrittää ajaa meijät kaikki asumaan tänne samalle neliökilometrille betonihelevettiin ja nelijän ruuhkiin moottoritielle ainuastaan vahavistaa meikäläisen ajatusta siitä, että minähän perkele muutan takasin sinne Sallaan, enkä lähe kulumallakaan sieltä pois. Vittuillessanikin elän ainaki 120-vuotiaaksi ja istun keinutuolissa piettämässä vaikka sitten yksin viimiseen asti kotikuntaani pystyssä, PERKELE!

UGH. Olen puhunut. Ja minä sitten muuten todellakin nauran jokaiselle "yksityisautoilu saastuttaa ja on saatanasta" -jutulle, jonka tästä eteenpäin kuulen.

Sitten jotain keväistä ja kivaa ja piristävää:

Tsädääm, ostin sunnuntaina itelleni kukkia! Koska jatkuvat huokailut ja vihijailut Prisman tulppaaniosastolla ja Lidlin kukkaosaston eessä eivät ole tuottaneet paremmassa puoliskossa toivottua reaktiota, päätin olla itsellinen nainen ja ostin sunnuntain kauppareissulla ihanan keltaisia tulppaaneja ihan ite. Sen siitä saa ko päästää naisen ihan yksikseen autolla kauppaan. :D Oon monet kerrat ihaillu nuita kukkia, mutta eihän sitä polukupyörällä viitti moisia kuskata. Niinpä sunnuntaina päätinki sitten repästä. Ja täytyy sanoa, että oon ihan myyty ja koukussa nyt. 

Aamu alakaa palijon paremmin ko saa ihailla aamukahavin ääressä kukkasia. 

Eräänlainen kukkanen olin itekki maanantaina ko pääsin ystäväni PersOonan kautta meikattavaksi ja pitihän siitä muutama TODELLA huono todistusaineistoksi kelepaava webbikamerakuva ottaa, ko kerranki naama on kammattu. Samaisista kuvista myös totesin, että kappas, reuhkahan alakaa olla jo kummasti pitkä! Vielä ko se vaan olisi oikiasti yhtä vaalia ko mitä kuva antaa ymmärtää. 

Mutta ei, se on vaan edelleenki se maantienharmaa. Jostain syystä tämä lisääntyvä pituus on kuitenki teheny meikäläisestä varsin armeliaan tuota omaa kuontaloani kohtaan. Sanoisinko, että ehkä hetkittäin jopa tykkään tuosta väristä. Tai värittömyyestä. 

Vaikka edelleen kyllä kovasti kaihoan sitä pitkää, mustaa fledaani.

Ja mitäs sitä muuta. No, kandin palautettava semmaversio on nyt printattu ja perjantaina luultavasti juhulistamme tätä(kin) asiaa yhessä Marjuskan kanssa pitkästä aikaa. Toivottavasti tuluppaanit kestää perjantaihin asti niin niistä on jollekin muullekin iloa! Heh, en mitenkään yritä perustella tätä heräteostostani...

Joo, nyt on taas sen verta pitkä ja vaiherikas päivä takana, että pitää siirtää aivot offline-tilaan ja alakaa suunnitella vaikka nukkumaan menoa pikkuhilijaa. Huomenna oottaa keskustan keikka ja pitäisi se kandiki vielä palauttaa, sitten reenailla ja lukia erkan tenttikirjoja.

What if I'm far from home.

Joo ei ihan menny putkeen tämä(kään) aamu, jätin herätyskellon nimittäin täysin huomiotta tänä aamuna ja nukuin onnellisesti yheksään. Voi pojat että minua vissiin väsyttää. 

Nyt pitäisi vissiin saaha jotain aikaseksi, mutta ei vaan perkele lähe. 

Semmone olo, että voisin laittaa musiikkia soimaan ja mennä makaamaan keskelle lattiaa ja kattella kattoa. En loppujen lopuksi jaksanut eilen illalla aatella enää mitään järkevää ja vähän tuntuu siltä, etten jaksa tänäänkään. Reeni taisi siirtyä iltaan. Tai se mitään tainnu, ko se siirty jo. 

Mahtava muuten tämä Oulun helemikuuki. Lumi on sulanu lähes kokonaan pois, nurmikot suurin piirtein paistaa vihiriänä vesilätäköitten ja lumiläikkien välistä ja pyörätiet on sulat ja täynnä hiekotushiekkaa. Ei sillä, että sitä lunta kovin mahottomasti olisi ollutkaan, enkä minä sitä tänne tässä vaiheessa enää kyllä kaipaakaan, voisi tosissaan sulaa ihan kunnolla pois. Loskapaska ja päivällä sula, aamulla jäässä kelejä kaipaan kaikista vähiten.

Jotenki tuntuu, etten jaksa keskittyä yhtään mihinkään. 

No, ei kait se auta ko yrittää.

Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät.

Kettu minä vihaan tuota kirja- ja paperiläjää tuossa lattialla, joka muistuttaa heti ensimmäiseksi aamulla herätessä siitä, että ois semmone pikku projekti nimeltä kandi vielä kesken. Ja sitten siitä tuleeki mieleen kaikki net muut kesken olevat opiskeluhommat. 

Minä haluan nyt kerralla nämät kaikki helevettiin minun mielestä, koska muuten en vaan jaksa. 

Joo, tämähän ei sitten muuten tämä valitus taas yhtään edistä asiaa, päin vastoin. No mutta, pakko vähän valittaa että iskee se "now get to work bitch" -tunne. 

Oispa se ihana herätä aamulla siihen tunteeseen, että ei oo mitään takaraivossa tykyttävää keskeneräistä työtä, varsinkin näin viikonloppuna. Nyt mää vaan jään sängyn pohojalle makaamaan vielä tunniksi ko en jaksa liikkua sieltä mihinkään kohdatakseni olokkarin lattialla oottavaa todellisuutta. Pistin tiskikoneen pyörimään ja sain siivottua vähän kylyppäriä, mutta sekin tuntu taas ihan ylivoimaselta suoritukselta, vielä pitäisi varmaan imuroijakin.

Jospa sitä ens viikonloppuna vaikka voisi olla ihan rauhassa?

Hittoko kaiken huipuksi tiiän kyllä, mitä minun pitäisi tehä ja kirjottaa, en vaan saa aikaseksi taas vaihteeksi. Nyt minä ihan selevästi siis käsketän ittiäni lopettamaan tämän marisemisen, nousemaan tästä, tekemään ruokaa ja sen jäläkeen syventymään seuraavaksi muutamaksi tunniksi opiskelujuttujen ihimeelliseen maailmaan, että ens viikonloppuna voisi olla vähän tyynempi olo.

Jep, ei muutako ruokaa uuniin ja sen jäläkeen minä tartun toimeen ihan oikiasti.

Hurrikaanit nimetään naisten mukaan aina.

Koska paskakausi näyttää nyt vaan jatkuvan ja yllättäen kandin kirjoitteluksi muuttunut iltapäivä ei taas lähe, voin aivan hyvin avautua tänne vähän. 

Ihana ongelma. Nimittäin närästys. Ja se yhistettynä siihen, ettei YTHS:än täti ota meikää vakavasti. Kyllä, juon kahavia ja yritän olla juomatta sitä liikaa, koska se närästää. Ei, en syö rasvasta tai mausteista ruokaa, koska se närästää. Olen lopettanut paprikan syömisen, koska se närästää. Joo, kurkkua menee aika palijon, mutta yritän jaksaa kuoria sen, koska sekin PERKELE närästää. 

Ja sitten kun yrität selittää, että soitin siksi, koska närästysoireet ovat PAHENTUNEET, eivät mene ohi normaalilla maitokikkailulla ja lisäksi olen tajunnut, että aamuinen jo pari viikkoa jatkunut kurkkukipu johtuu luultavasti siitä, että meisillä on refluksia öisin eli mahahapot pääsee virtaamaan takaisin päin öisin, kysyy täti että haluaisinko varata ajan nieluviljelyyn.

Tämän jälkeen kerron, etten halua nieluviljelyä, koska en usko että minulla on mikään tulehdus vaan minua jumalauta NÄRÄSTÄÄ.

Puhelun päätteeksi jään seisomaan luuri kourassa ja käskyn "nosta sängynpäätyä ylöspäin, hae apteekista _jotain_ närästyslääkettä ja koita vielä miettiä sitä ruokavaliota ja soita sitten uudestaan jos ei auta" kanssa ja mietin, että vittu, olipa hyödyllinen puhelu ja meni vielä minun piikkiin.

No olisihan se ollut ihan liikaa vaadittu, että oisin saanu ajan lääkärille, joka oisi kurkannu miltä nielussa näyttää ja kirjottanu reseptin närästyslääkkeeseen, koska nethän on ilman reseptiä ostettuna ihan mukavan hintasia. Lennu ystävällisesti lahjoitti hieman omistaan ja tungin viime yöksi tyynyn patjan alle ja koitin nukkua hieman pystymmässä asennossa saaden lähinnä niskat ja hartiat jumiin. Olipa mitä mahtavinta herätä aamulla iliman, että kurkku ja nielu on epämiellyttävän tuntuiset, enkä kyllä anna tästä kunniaa vaikiassa asennossa nukkumiseen, vaan sille ennen nukkumaanmenoa napatulle lääkkeelle. 

No, kaippa minä sitten haen tommosen kahen viikon kuurin ihan omakustanteisesti ja katon häviääkö net oireet sillä. Vähän epäilen, koska näin jäläkikäteen mietittynä minulla on varmaan ollut tuota öistä refluksia jo aijemminkin. Enkä muuten todellakaan meinaa loppuelämääni nukkua tyyny patjan alla...

Jepppp.

No, ei anneta sen haitata menoa. Oon tänään taas heränny seiskalta, jotta ehtisin tehä jalakareenin ja kirjotella kandia ennen pakollisia menoja, jokka sitten peruuntui. Vois jatkaa tässä sitä kandin kirjottelua kunhan ensin söis jotain välipalaa ja kirjottaa muutaman tunnin putkeen ihan tosissaan. Huomenna lupaan pyhästi, että kirjottelen kandia koko perkeleen päivän ihan fiiliksissä, vaikka tällä viikolla ei oikeen mikään olle mennykään ihan suunnitelmien mukaan. 

Lenkilleki ois voinu taas vaikka mennä muttako niskat huutaa hallelujaata niin ehkä en jaksa enää tänään muutako käyä postilaatikolla. Vois vaikka venytellä.

Paint it black.

Jos eilen oli hyvä päivä niin voe morjensta, tämä oli ihan perseestä.

You really are my ecstasy.

Huooooh. 

Meikän motivaatio tehä yhtään mitään on ollut viime aikoina aika nollissa. Onneksi tänään on sentään perjantai ja kuului vaihteeksi ihan hyviä uutisia.

Vaikka perjantaihan ei kyllä tarkota sitä, etteikö meikän pitäisi tehä jotain. Nimittäin sitä kandin taulukkoa ja motoristen oppimispäiväkirjan ekaa osaa ja puheviestinnän kotitehtäviä. Voitaisiin sopia, että jatkossa teen kaikki kotitehtävät heti ko saan net, muttako nyt ei oo vaan jaksanu. 

Ei. Vaan. Jaksa. 

Nappasin vihkon ja tarrojen hakureissulla matkaan myös varsin osuvan jääkaappimagneetin Kärkkäisen alesta. "Tämön yhtä helevettiä!! Sitä kuttutahan myös elämäksi!!"

Jep. 

Eilen pelasin Mega Man nelosta vältellessäni kaikkea järkevää, tänään katottiin Muumipeikko ja pyrstötähti, jonka löysin eilen Prisman alennuskorista. Mieheke ei ees uskalla puhua opiskelusta ko alan vaan äristä samantien. Oon toki teheny hommia, ei pijä ymmärtää väärin, mutta en riittävän hyvään tahtiin enkä varsinkaan just sitä, mitä ois pitäny tehä. Mikähän siinä on, että syksyllä silti kaikesta huolimatta hoitaa asiat ja tekee ja on vaan ihan sairaan väsynyt, mutta näin kevätlukukauen puolella ei ees jaksa yrittää. 

Tämän päivän kohokohta on ollut uusi, kröhöm, PINKKI Puman reppu Lidlistä (oisin ostanu jonku muun värisen, mutta muita ei ollu enää jälijellä...) ja alaskanseidistä taiottu hyvä ruoka. Ostettiin tarjouksesta kokeilumielessä, koska meikän mielikuva seitistä kiitos lipaston ruokien on varsin mauton, mutta tästä sai yllättäen tuunattua erittäin hyvää kastiketta, joka oli ihan bueno wokkivihannesten ja pähkinöitten sekä raejuuston kera. Ostan kyllä toistekki! Keksin jo monta hyvää idistä, miten kokkailla tuota seitiä. Positiivinen yllätys.

Kivaa vaihtelua ainaiselle kanan syömiselle. 

Meisin pitäisi kertoa teille myös siitä raakasuklaan valamistamisesta ja semmosesta, ko yritin (kerranki) ottaa jopa hieman kuvia kyseisestä tapahtumasta, mutta se jää kyllä nyt toiseen kertaan. Sen voin kuitenki todeta, että raakasuklaa on hyvää, joskin tuo valamistuspaketti vähän epäkäytännöllinen ko sitä suklaata tulee kohtuullisen palijon ja se ei kuitenkaan säily ainakaan ohojeen mukaan kovin pitkään. Terveisin nimimerkki oon tässä nyt pari päivää napsinu raakasuklaata vähän joka välissä. 

Superfoodit kyllä kiinnostaa, jos tässä olisi vaan semmone sopiva väli (lue, ylimäärästä rahaa), tilaisin kyllä itelleni macaa, acaita, raakakaakaota ja kumppaneita. Toisaalta, jos olis ylimääräistä rahaa, ostaisin myös

- uuen pyykkikoneen, koska edellinen kuulostaa pyykätessä tulevan seinästä läpi ja kusee selittämättömästä syystä vettä lattialle, tosin se on teheny tätä jo aika kauan, MUTTA

- ompelukoneen, mitä mahollisuuksia ommella vaikka ja mitä kivaa (no ihan niinkö olis aikaa!)

- kahavakuulan, palakkaria ja kaikkia kivaa urheiluun liittyvää, jotta saisin motivaation taas kohilleen

- uuet toppahousut, etten paleltuis ko täällä on niin perrrrkeleen kylymä

- sukset, että pääsisin hiihtämään (jahka tämä keli tästä paranis)

- uuen läppärin, jota vois kuljettaa lipastolla mukana, ko tämä on oikiasti äitin ja painaa kymmenen kiloa ja minun pitää olla tämän kanssa naimisissa koko kevään

- Lapin Kansan tilauksen, jotta olisi hyvä syy käyä joka päivä postilaatikolla ja pysyisin kärryillä kotopuolen asioista
- se pleikkari, ko haluan olla kiva vaimoke

Ja oishan tässä kaikenlaista pientä ja suurta, ja vähän ylimääräistä rahaaki, muttako massitilanne on taas niin epävakaa, ettei viittisi tuhulata mihinkään "turhaan" jos tuleeki rahasta tiukkaa. Plus että kyllähän se raha näyttää kuluvan vaikkei mitään isoa hankintaa teekään, pelekkä ruokakaupassaki käyminen riittää syömään leijonanosan.

Oon muutenki ihan ahistuksissani siitä, ettei meikän elämässä ole juuri aikaa harrastaa mitään, vaikka ihan sikana haluaisin lähtiä opettelemaan haitarin soittoa ja päästä laulamaan pitkästä aikaa, sekä harrastaa jotain säännöllistä kivaa liikunnallista toimintaa (esim. jotain tanssia). Tai reenata itteni ihan tikkiin kuntoon. Nyt on vaan niin sikana kaikkia opiskelujuttua, että en ees viitti yrittää tai ajatella mitään.

Tämön yhtä helevettiä! Ei ku ai niin, elämää siis. 

No, ei pitäis valittaa ko voishan net asiat olla huonommin. Voisin olla vaikka ensimmäisen vuojen opiskelija tai ihan hukassa kandin aiheen kanssa, asua solussa ja olla ihan yksinäinen. Ihiminen vaan tuppaa olemaan semmonen, ettei se oo mihinkään tyytyväinen. Ensin ei tullu talavea ollenkaan, nyt on liian kylymä. Ei ollu puntteja, nyt en jaksa reenata. En tiiä mistä teen kandin, hirviä homma tehä kandi tästä aiheesta. Olispa jo kesä, kevät menee liian äkkiä ko en tiiä mistä löyän kesätöitä. 

Ja tiiättekö muuten missä vika on? Kauhiasti tekis mieli sanoa, että paikassa, säässä ja yliopistossa ja ajankohassa, mutta minussahan se vika on. Vituttaa olla tämmönen aikaansaamaton paska. Laiska ja aikaansaamaton, joka haluaa, muttei vaan jaksa. 

Vaikka mulla on virtaa nyt enemmän ko hetki sitten, silti mieluummin tuijottelen vaikka seiniä, ko teen mitään järkevää. Tai no, ihan mielissäni viikkaan pyykkejä ja kokkaan ruokaa, mutta silleen opiskelun taikka vaikka urheilun kannalta oleellisia juttuja. Voisin oikiasti ottaa ittiäni niskasta kiinni ja vaikka ensimmäiseksi sopia ens viikolle siivouskeikan ja sitten tehä jotaki tärkiää. Vaikka sitä kandin taulukkoa, jonka kanssa on puhtaasti alottamisen vaikeus.

Sitku oon koonnu itteni, minulla voi olla teille jotaki ihan oikiaa asiaaki tämän ainaisen valittamisen sijaan.

Now get to work bitch!

Piti kirjottaa afasia-esseetä mutta kuinkas tässä kävikään. Oon saanu sen tiedoston tuonne auki, vaikka oon heränny kaheksalta tänä aamuna sitä varten, että kirjotan siihen net puuttuvat kaks sivua jotain tosi oleellista ja lisään puuttuvat kaksi tai kolome lähettä. Jep. 

Mikä minuu vaivaa. 

Eilen tulin yliopistolta yheltä kotia vaan maatakseni sohovalla ja taistellakseni nukahtamista vastaan niin kauan, että ulukona oli ihan pimiää. Olin niin väsyny, että oisin voinu kuolla siihen paikkaan (no vähintäänki nukahtaa pitkät päikkärit). Sitten sain keitettyä kahavit (makasin varmaan tunnin sohovalla viltin sisällä ja mietin, että perkele ko pitäisi keittää kahavit, mutta keittiö on liian kaukana), pelasin ja lopulta syötyäni uudestaan joskus nelijän maissa, sain pienen virtapiikin ja pyöräytin tiskikoneen, pesin kahavinkeittimen, pesin vessan, imuroin, hinkkasin liesituulettimen lasia, pesin keittiön lavuaarit, viikkasin kuivat pyykit ja koko ajan hoin itelleni, että helepottaa huomista siivousta ko nämät on tehty alta pois. Sen jäläkeen istuin jumppapallolla kattomassa Emmerdalea (voi itku) ja yhtäkkiä huomasin vajonneeni takaisin samanlaiseen koomatilaan ko aijemmin päivällä teemukin ja leivän kanssa sohovalle. Halusin urheilla, mutta en loppujen lopuksi jaksanu tehä ees sitä, koska se olisi vaatinu sohovalta ylös nousemisen ja sen, että tekisin jotaki.

Katoin seittemän uutiset, päivän sään, sivusilimällä salakkarit syödessäni iltapalaa, koska teevee oli auki ja sen jäläkeen vielä sohovalla vilttiin kääriytyneenä Maajussille morsiamen (:D) ja sen loputtua sammutin elektroniset laitteet ja painelin iltapesulle. Sänky kutsui ennen puolta kymmentä. Koitin hetken lukia ja pääsin pari sivua etiäpäin, mutta väsymys alako olla niin hirviä, että piti sammuttaa valot ja käyä unille. Nukahtaminen otti hetken ja meni varmasti yli kymmenen. Muistan pyöritelleeni mielessäni koiria, kandia, motorisen oppimispäiväkirjan aiheita, afasia-esseetä, kirjeen kirjottamista, uutta terapiaa ja kaikenlaista suurena ja ahistavana isona sekasotkuisena möykkynä, jonka jäläkeen kuitenki onnistuin nukahtamaan ihan inhimillisessä ajassa, vaikka ensin pelekäsin, ettei tänä yönäkään tuu uni. 

Aamulla heräsin ihanan levänneenä ja virkiänä herätyslampun kutsuun kaheksaksi. Noin kymmenen tunnin yöunien jäläkeen. Siltikin väsymys iski tuossa noin puoli tuntia heräämisen jäläkeen. 

Eilenki sää oli ulukona niinkö huhtikuussa, vaikka on tammikuun eka viikko, joka on kestäny ainaki kaks viikkoa huolimatta siitä, että lipastoilu alako vasta tiistaina ja keskiviikkona ei ollut ees luentoja. Meikän opiskelumotivaatio on pakkasen puolella nuin kakskytäviis astetta ja kiinnostus lähentelee nollakelejä. Tiiän kyllä, että miksi opiskelen ja mikä se pointti on siinä, mutta se ite _opiskelu_ ei vaan nyt nappaa yhtään. Lisäksi pelekään jo valamiiksi ihan sairaanloisesti sitä, että stressi nousee potenssiin tuhat, koko ajan pitää tehä jotaki, paperitöitä on kolomea eri sorttia kirjotettavana ja minä osaan keskittyä kerralla vaan yhteen ja mikä pahinta, viikonloppunaki on pakko kirjottaa, koska muulloin ei ehi ja se taas tarkottaa sitä, että milloinkaan ei ehi levähtämään. 

Kohta pitää jo lähtiä lipastolle syömään ja sen jäläkeen on terapiainfo, josta saa sitten lisää ressattavaa viikonlopuksi. Mietittävää, että mitä mitä mitä. Aikataulutuksia. Teoriataustaa, sitä mitä teen terapiassa. Mitä tämä koko aihe yleensäkin tarkottaa. Lisäksi pitäisi alakaa tehä kandin taulukkoa ekaa ohojausta silimällä pitäen ja tuo perkeleen afasiaki vaan tökkii.

Käynnistymisvaikeuksia ja suoranaisia pelekotiloja. 

Eilen kuitenki muistutin jossain vaiheessa ittiäni myös siitä, että opiskelujutut loppuu vaan niitä tekemällä. Ja mitä reippaammin tekee, sitä nopiampaa net loppuu. Pitäisi varmaan vaan ottaa se puolihullu tavoite tähän, että hoitaisi nämät hommat siihen malliin, että ensi syksynä voi heti alakaa tehä gradua muiden juttujen ohessa ja että syksyyn 2015 mennessä kaikki opiskelujutut oisi sillä mallilla, että jälijellä olisi enää loppuharjottelu ja voisi valamistua jouluksi 2015. Näin kun ajattelee, sehän on jo tosi lähellä. 

Sen ja meikän välissä on vaan hirviästi opiskelujuttuja, kandi ja gradu sekä se epämääräisyys, että mitä sitten valamistumisen jäläkeen. 

Mutta tästä hullusta tavoitteesta pitänee piettää kiinni. Ehkä sen avulla löytää sen motivaation, että saa nämät hommat rullaamaan ja tarttuu toimeen, eikä vaan makaa sohovalla saamatta mitään aikaseksi.