Puhu äänellä jonka kuulen.

Varastin tämän ajatuksen ykkösiltä (??) tämänpäiväiseltä ja onneksi viimeiseltä mielenterveyden psykan luennolta. Sori, en tunne teitä sen tarkemmin, jotta voisin eritellä kenen loistava oivallus tämä oli, mutta tässäpä biisi, joka kuvaa videoneuvotteluluentoja oivallisesti. 

"Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen"

Kun tekniikka ei toimi, luennoitsija unohtaa laittaa mikrofonin päälle ja muutenkin selittää jotaki täysin yli hilseen menevää. 

Ei mulla muuta, palataan kun jaksan. Se aika ei ole nyt, mutta ehkäpä vaikka viikonloppuna.

Promise man.

Hittoko mulla on näitä ysäriotsikoita aina vaan ja samat piisit kiertää kehää. :D Mutta nyt oli kyllä ihan pakko, sillä sainhan sentään omat (köh köh) synttärionnitteluni läpi Suomen ehottomasti parhaaseen radioshöwhun elikkäs siihen joka kulukee myös nimellä Parasta Ennen! :D Vaikka syndet ei ihan mennytkään kuten Masalle lupasin, eli yksikseen radion äärellä, vaan kiitos Lennun ahtamassa kinkkiä kidasta alas ja sen jäläkeen hyytävässä pakkasessa paleltumisen korjaamisessa muutamalla kuumalla Hunters Heaterillä (?) Oulun ylivoimasesta parhaassa kuppilassa nimeltä Kuluma. Voin suositella lämpimästi.

Ja hei, kattokee, kuvia!

On nää minun selfiet kyllä vähän tämmösiä, tarkennus jossain rintakehässä ja muutenki vähän tärähtänyt fiilis, mutta annettakoon se minulle anteeksi ko tärähtänyt oon vähän muutenki. Mahtavan bodatut olokapääkki melekeen pääsee edustamaan ko koitan kaksin käsin pidellä tuota mötikkää käsivarren mitan päässä ja hymyillä nätisti iliman kaksaria. Elämäni ensimmäiset yllärisynttäri"bileet" meinasi kyllä jo kusassa siihen ko Leenan "laita ittesi nätiksi, tulen hakemaan puoli kuuen - kuuen välillä" oli kaatua tuohon kohtaan "laita ittesi nätiksi", se nimittäin tuntui ihan jumalattomalta suoritukselta tämmösestä "kaapissani on vatusti vaatteita, muttei mitään kivaa ja osaan meikata tasan yhellä tavalla" ihimisestä. Lopulta päädyin laittamaan päälle aina yhtä hyvä punaset housut, jokka ei kuviin päässy edustamaan ko ei ollu aikaa alakaa viritellä mitään jalustoja kameraan ja ketä se nyt muutenkaan kiinnostaa, sekä arviolta vuonna 2008 henkkamaukasta hankittu paita, joka toimii edelleen (voitteko kuvitella, ehejä ja nypytön???!) huolimatta pienistä "yh-mamma lähtee radalle" -viboistaan. Onkelmia tuotti luonnollisesti myös tuo tukka, joka sekin on vähän mallia "yh-mamma repäsee" ja naama, josta nyt vaan on vaikia aina välillä saaha mitenkään inhimillisen näköistä.

Mutta nämät kuvat jopa yllätti meikän positiivisesti huolimatta valokuvauksellisista ongelmistaan (yleensä ko se suht tyydyttävä peilikuva ei ainakaan välity valokuviin asti, vaan näytän pallinaamaiselta ryhävalaalta jolla ei oo ihan kaikki kotona :D). Tukka näyttää ihan blondilta, mitä se ei suinkaan ihimiset ole, vaan se on _maantienharmaa_, mutta jolla iskee valossa jotain henkisiä ongelmia ja se päättää halutaki olla blondi. Kiva pigmentti, lisää jännitystä elämään ko se tarttee kohdevalot tullakseen esille, vähän niinkö meikän silimätki on valosta riippuen joko siniset tai vihiriät. Huulipunat on vähän sinnepäin, mutta joka tapauksessa söin net kinkin matkassa pois enkä viittiny enää lisätä niin haitanneeko tuo.

Ja kattokaa miten osuvan kortin Lennu oli löytäny! Vanhoja me ei olla, vaan hiukan kypsenpiä teinejä! Ihana emäntä, Lennu on kyllä semmonen, että antais vaikka toisen sukkansaki jalasta, jos joku vaan tarttee. On ilo saaha tuntea moisia ihimisiä. Vaan ihanan kortin se oli tuo meikäläisen siippaki löytäny, meikäläisen kuvalla varustettuna nimittäin. :D Lahajaksi sain termospullon (muumi-kuosilla tietenkin) niin nyt on sitten termari, johon keittelen mulle ja Lennulle kahavit ko mennään jumppapallojen kans kirjottelemaan gradua yliopistolle. Tänään tehäänki sitten varmaan herkkuruokaa ja nautitaan vaan olemisesta, kunhan tuo meisin parempi puolisko suostuupi heräämään.

Haha, leuanvetotankoki pääsi muuten kuvaan. :D Mikä itte asiassa muistuttaa siitä, että tänään olis vielä reenin paikkaki ko eilen ei millään jaksanu eikä ehtiny ko piti kriiseillä siitä, miten saan itteni ihimisen näköseksi. Ja meillä on muuten mörön kans melekeen samankokoset ja muotoset nenätki, ihan niinkö kaks marjaa. Yhtä killivät silimätki ja hurmaava hymy sekä viihdytään ajoittain varsin synkeissä tunnelmissa ja ollaan aika jäätäviä tyyppejä molemmat, mutta sisältä pelkkää kultaa! Ja muumipeikot juoksee meitä karkuun. :D

Jos leikkais vielä komian otsiksen tähän niin sehän ois muuten suoraan ko paluu lapsuuteen:

 

Punaset kumisaappaatki nimittäin löytyy. :D Ei muutako samanmoista mietteliästä posea vaan naamalle niin ei voi ees erottaa että oonko neljä vai kakskytänelijä. Tai no saatan kyllä olla tuossa ylemmässä kuvassa jopa viis. Ja alemmassa ehkä kolome. 

No mutta, enempää nostalgiatrippailematta sitä kuinka vanaha meisi jo on (todella, kognitiivinen rappio vaan oottaa alakamistaan!) rupian nyt touhuilemaan jotaki ihan muuta, ko saan kerta viettää tänki päivän uuestaan synttärisankarina hei. 

Kivaa viikonloppua kaikille!

I know I found the promise man.

Pakko tulla taas nollaamaan ja höpöttämään jotain ihan turhaa ja kuvia ette muuten todellakaan saa. :D Tänään oli pyöräki niin jäässä, että vaihteetkaan ei toiminu ja hyvä jos jarruttamaan pysty. Ihana Oulu, ensin on kostiaa ko enpäs sano missä, ja sitten iskee pakkanen. Syväjäädytti pyörän, roudasin sen pyörävarastoon, jospa se siellä vaikka toipuisi sen verran, että huomenna pääsisi liikkeelle. 

Aamulla pyöräillessä tuli myös mieleen se juttu, minkä unohin hanipöön kanssa eilen Prismalla käyessä. Ai niin perkele, piti ostaa paremmat hanskat. Terveisin nimimerkki sormet paleltu.

Ja reijet kans. Neljä astetta pakkasen puolella, saako laittaa toppahousut? Ehkä tulee luntaki? Tuleehan? Jooko?

Joo, en tiiä kumpi pehemittää meikäläisen aivoja enemmän, tämä jatkuva opiskelu vaiko Scooterin luukutus. Kirjotin tässä tämänpäiväisen erityiskymyksen luentojen oppimispäiväkirjan osan ja piti lopettaa siinä vaiheessa, ko en osannu kirjottaa enää yksinkertaisiakaan sanoja oikein. Sitten menin keittiöön kaatamaan kaurahiutaleet lattialle, kannattaa muuten ehottomasti tehä se vasta sitten ko on jo imuroinu. Lisäksi mikkään tavarat ei enää pysy meikäläisen käsissä ja muutenki oon varmaan vaan erittäin vaaraksi ympäristölleni. Lisäksi vaihoin just Gigi D'Agostinoon. 

Normaalisti vejän tässä vaiheessa vuotta ihan angsteissani yliannostusta jotain todella synkkää ja melankolista (tai sitten joululauluja), mutta nyt on vissiin jääny joku ylienerginen Duracell-pupu -vaihe päälle? Äsken haaveilin oikiasti Basic Elementin Promise Manin tahtiin, että huomenna perjantaina heittäisin humppaa jonku kyy'issä pitkin Sallan kuollutta raittia ja joisin kalskaa. Ja menisin Kämppikseen. 

Aika utopistinen mielikuva ottaen huomioon, että oon muutama sata kilsaa (OIKIASTI ihan randomi keskeytys, mutta meijän jääkaappi vinkuu tosi kovaäänisesti ja häiritsevästi, onko tämä normaalia ja tekeekö kenenkään muun jääkaappi tämmöstä??? RAIVOSTUTTAVAA) väärässä suunnassa, kuskia ei kuitenkaan olis, kalijaakaan en voi enää juua eikä Kämää enää oo. 

Surullista. 

Jostain kumman syystä kiskoin tässä myös semmosen ajatuksen mieleeni, etten oo vieläkään maksanu sitä sähkönsiirtolaskua, vaikka oon jo muutaman kerran aikonu. 

Joo, päätän tämän jutun arvoiseensa lopetukseen. Anteeksi jo etukäteen. :DDDDD Maailmankaikkeu'en kaikista ärsyttävin mainos ikinä tuunattuna meikäläisen tämän hetkisellä olotilalla. Olokeeppa hyvä. Ja anteeksi. 

I never hit so hard in love.

Juttua tulee nyt, mutta ko sitten on taas niitä hilijasia kausia, niin antaa tulla vaan. Miksi en jotenki lämpiä tälle Vain elämää -kakkoskau'elle nyt ollenkaan? Vaikka Pauli Hanhiniemi on jotain mikä kävelee käsi käjessä meikän kasvutarinan kanssa. :D Ihana mies, vähän niinkö varaiskä, ainako kuulee Paulin äänen, tulee turvallinen olo. Mutta sitten jotenki esimerkiksi tuo Anna Abreu, tekee kyllä kivoja poppiksia, mutta on minusta persoonana vaan jotenki äärimmäisen ärsyttävä? Laura Närhen piisit on kans ollu muutaman vuojen meikäläisen luukutuslistalla ja se saikin tuon Ilkan piisin kuulostamaan heti ihan omaltaan, mutta jos se kääntää kaikkien piisit semmosiksi niin onpa jännää. Ilkka itessään, en oikein tiiä, Ismo on Alangoista se minulle läheisempi. Maarit, no jäätelökesä joo mutta muuten mulle aika etäinen ja sitten Jukka-poika, voi Jukka-poika. Ja sitten on Juha Tapio, joka on ihan ihku, mutta kuitenki jotenki vähän hajuton ja mauton? Olenkohan jotenkin muutosvastarintainen ko tykkäsin siitä ekasta kauesta niin palijon, että muutin täysin käsitykseni Cheekistä ja näin jopa unta seurustelevani sen kanssa? :D

Mutta joo, tästä saamme aasinsillan eilen kokemani musiikkijärkytyksen kanssa. Kaikki lähti siitä, ko avasin linkin mennäkseni kattomaan Britneyn uutta "härskiä" videota Work Bitch -piisiin. Biisin olin kuullut jo aijemmin joo, ja vaikka se onkin ihan käsittämättömän paska niin silti jotenkin tykkään siitä ja voisin kuvitella juoksevani lenkillä tämän tahtiin ja hokevani itelleni "you'd better work bitch!" Taattua Britney-kamaa ja vaikka se nainen on käyny todella alahaalla, arvostan sitä, että se siltikin edelleen yrittää. Ja koska olen seurannut häntä alakutaipaleelta asti, en vaan raaski hylätä, sanoi kuka mitä tahansa. :D Plus minusta siinä videossa ei ollu mitään semmosta, mitä ei ois Britneyltä jo nähty, vaikka aika kamala se oli kyllä sekin. 

No, sitten jatkoin matkaani katsomaan Rihannan uutta videota Pour It Up, koska tämä paini siinä kohusarjassa nimeltä räävittömät naiset. No joo, voi jösses, tämä piisihän on ihan hirviä mutta annettakoon se sille anteeksi, koska en ees tajunnut koko piisiä ko keskityin tuijottamaan monttu auki tuota videota. Ihan niinkö se piisi oisi rääpitty siihen taustalle, jotta saataisiin kuvata se video, joka on oikiasti osastoa hämyisen pornoluolan takahuone... Ja viimeksi ko tarkistin, piti kyse olla musiikista? Rihannan Diamonds on meikäläiselle hyvin läheinen piisi ja tykkään siitä kovasti, mutta tämä nyt on vaan ihan täyttä shaibaa, ihan oikiasti. No, sitten etsin sen paljon puhutun Miley Cyruksen videon ko kerran tälle linijalle lähettiin (kyllä, oon viimiseen asti välttelijä ko jotain hirviän kohuttua tulee yleiseen jakoon) ja suoraan sanoen oon sitä naista kyllä vältelly muutenkin, koska se ei muuta tunnu tekevän ko koheltavan, mutta yllätin itteni tykkäämästä tästä Wrecking Ball piisistä ja kovasti. Sen sijaan se video on ihan hirviä. Emäntä keikkuu himokkaan näkösenä sen palleron päällä lähes alasti ja alasti? Kekkuloi ja näyttää vaan jotenki, no, halavalta. Jotenki luotaantyöntävältä. Mistä lähtien siitä, kuka pukee vähiten, vilauttaa eniten, on kaikista rivoin ja niin ees päin tuli joku kilipailu naisartistien keskuuessa? No joo, siitä asti ko seksi on myyny mutta perkele ko tämä homma menee koko ajan vaan pijemmälle ja pijemmälle... 

Kyllähän net naisartistit saa kekkuloija puolialasti jos siltä tuntuu, mutta tekisivät sen niin että siinä oisi jotaki muutaki sisältöä ko haarovälin hieromista ja kiimasia ilimeitä. Jos minä sitä haluan kattoa, meen jonneki ihan muuhun osoitteeseen ko Youtube... Oma henkilökohtainen suosikkini tällaisesta videosta, jota kehtaa siitä vähistä vaatteista huolimatta kattoa, on Pinkin Try. Jos ette ole nähäneet niin vilikaskaappa. Minusta siinä se kehonkieli on jotaki aivan valtavaa, se kertoo koko ajan sille piisille relevanttia tarinaa (vaikka ei sillä, etteikö tietenki se Rihannan videoki kertois...) Piisi ja video tukee toisiaan, puhuvat samaa kieltä ja kantavat toisiaan, niin ettei kumpikaan vie liiaksi huomiota toiselta. Ja ohan se Pink aivan käsittämättömän kovassa tikissä, että kyllä sitä kelepaa kattellaki. Mietin aina tuota kattoessa, että jos Lennu päättäis alakaa reenata ihan sikana, se näyttäisi patissa kunnossa varmaan tuolta. :D Mutta eniveis, minusta tuo on vaan jotenki tosi onnistunut video.

Toki sitten on näitä biisejä, jotka eivät olisi iliman videota oikiastaan juuri mitään ja tarvitsevat vähän niitä vihjailevia eleitä ja paljasta pintaa. Paitsi Destination Calabria on, koska se on tosi huippu tanssipiisi. :)

Ja pakko vetää muuten tähän mukaan viime vuojen haamuja, nimittäin Neon Hitch ja Fuck U Betta. Jep, täytyy myöntää, että tuijotan tätä videota edelleen saamatta silimiäni siitä irti. Tässä taisikin olla kaikki, mitä tällä naisella oli maailmalle antaa, koska tämän "kappaleen" jäläkeen en oo hänestä tainnukaan kuulla? Tässä ei kyllä jätetä sitten mitään arvailujen varaan. Olen myös edelleen täysin hämmentynyt siitä, miten tuo nainen kykenee liikkumaan nuin. :D Ja oikiastaan on aivan sama, vaikka se jodlaisi tuossa samalla norjaksi, tuskin muistaisin kappaletta kuunnella kuitenkaan...

Rock your body now.

Voi pojat, voi kyllä, tänään minä tein sen. Nakkasin Five Finger Death Punchit korville ja lähin herättälemään roppaa ja muistelemaan, että miksi se juokseminen olikaan niin kivaa. 

Ai että mikä aggressio-Ansku sieltä löytyikään. Voi sitä ihanuutta ko mahtava musa soi ja hakkaat maata jalakojen alla menemään. Ensimmäiset viis minsaa puhkuin puhasta raivoa, tyhyjeni pää aika kivasti. Siinä vaiheessa ko rullailin takasin päin Bäkkäreitten tahtiin ja lauloin mukana "rock your body now" todellakin oli semmone olo, että tätä se roppi ja sielu on kaivannu. 

Ja voi ja aah, niin monta hyvää piisiä jäi vielä testaamatta, mutta seuraavan kerran sitten. Meikällä on juostessakin se tuskaisa vaiva, ettäkö Joakim Brodén laulaa "it's my time to rule at last" meikäki haluais hoilottaa mukana. Eihän siinä muuta, mutta net kymmenen muuta lenkkeilijää siellä samoilla huudeilla varmaan saattais alakaa miettiä, että ei taija tuollakaan olla ihan kaikki muumit laaksossa. No, ei kyllä ole, mutta. :)

Vetäsin 5.4 kilsaa 37 minsaan. Ihan ok suoritus siihen nähen, että edellisen kerran olen rankaissut ja rakastanut ittiäni juoksulenkillä joskus viime syksynä. Ja hei, en tiiä johtuko siitä, että maasto oli aika tasasta, mutta keskinopeu'eksi tuli 8.9 kilsaa tunnissa, mikä on kyllä enemmän mitä meikän normi, joka on ollu siinä kaheksan huitteilla. 

Että joo, tästä se lähteepi. Nytkö vaan malttasin jumpata edelleen tuota jalakaa, venytellä, pitäytyä siinä yhessä juoksussa per viikko ja muutenki ottaa ihan rauhallisesti.

Mutta nyt minä ryömin peiton alle oottamaan onneani tulemaksi, halusin vaan tulla jakamaan tämän pienen ilon aiheen teijän (=Emmiksen?) kanssa. Vaikka vimonen terapia peruuntui, en saanu edellisenä yönä taaskaan nukuttua, päivä oli muutenki perseestä ja sen kruunasi ittensä palijastelija keskellä kirkasta päivää tuossa matkan varrella marketeilta kämpille, ei se nyt kuitenkaan ollu ihan perseestä loppujen lopuksi. 

Hymyillään ko tavataan! :)

Your eyes are haunting me.

Nyt tapahtuu hämmentävä asia! Toinen julukasu saman päivän aikana (kiitos Mieli & aivot). Mietittyäni liikaa kastemadon sielunelämää päädyin rakentamaan ittelleni uutta ja motivoivaa juoksusoittolistaa, jonka tahissa lähen kuntouttamaan jalakaani. Ja jos en pysty juoksemaan, nii sitten kävelen. Perkele. Mutta pitemmittä jorinoitta:

Siinäpä se! Nimi kertoo kaiken. :D Ankarimmat fanit pongaa muutaman kovan ikisuosikin, joiden tahissa on hakattu maita ja mantuja parhaina juoksuaikoina ko pölijä. Sitte on palijon ysäriä, ysäriä, jonka oon löytäny taas pienen tauon jäläkeen uuestaan. Ja muutama kuumin hitti ja sitten muutama himmailupiisiki. Ihan kaikki piisit ei mahtunu näkösälle, mutta tässä on hyvin kuvaava leikkaus siitä materiaalista, millä mennään, toivottavasti heti huomenna. 

Saan kiksejä jo pelekästä ajatuksesta. Jos ees kakskytä minsaa pystyis juoksemaan tämän jalan kans, niin oisin aika onnellinen.

Nyt, hyvää yötä kaikille!

I am a rock.

Hellou evribadi. Kuuntelen Simon & Garfunkelia piiiiiiitkästä aikaa ja otsikko tulee sieltä. Kuustoistavuotiaana tämä oli niin meikäläisen piisi.

A winter's day
In a deep and dark December;
I am alone,
Gazing from my window to the streets below
On a freshly fallen silent shroud of snow.
I am a rock,
I am an island.

I've built walls,
A fortress deep and mighty,
That none may penetrate.
I have no need of friendship; friendship causes pain.
It's laughter and it's loving I disdain.
I am a rock,
I am an island.

Don't talk of love,
But I've heard the words before;
It's sleeping in my memory.
I won't disturb the slumber of feelings that have died.
If I never loved I never would have cried.
I am a rock,
I am an island.

I have my books
And my poetry to protect me;
I am shielded in my armor,
Hiding in my room, safe within my womb.
I touch no one and no one touches me.
I am a rock,
I am an island.

And a rock feels no pain;
And an island never cries.

Onneksi en oo enää kuustoista, eikä minun tartte olla tunteeton kivi. Tai saatan minä edelleen olla vähän semmone yhtä jäärä ja järkkymätön tietyissä asioissa, mutta olen kuitenkin tunteellinen kivi. Ettenpä jopa sanoisi, että onnellinen kivi. Jolla on kivikavereita, eikä sen tosiaankaan tartte olla yksin tai yksinäinen, eikä surra.

Joo, tekis mieli kysyä että mitä vittua mutta mitä sitä hulluja. :)

Rentouttavan pitkän viikonlopun vierailla mailla jäläkeen olen ko uuesti syntynyt ihiminen! No, en nyt ehkä ihan kuitenkaan, mutta sain ladattua hieman pattereita ja ehkäpä sen verran palijon energiaa, että seleviän hiihtolomaan asti. Sitä ennen tarttee nimittäin rutistaa kolome tenttiä, joista ensimmäinen perjantaina (ja johon oon muuten lukenu ihan sikana, not!), kolome ryhymätyötä ja kaks terapiakertaa sekä terapian teoriatausta.

Ja sitten on tietenki vielä net perusjutut kuten luennot ja harkat ja kaikki semmone.

Kävästään myös afasiakerhon kans teatterissa kattomassa Kauppamatkustajan kuolema ens viikolla ja ehtiipä siitä olla vielä toinenki kerta ennen hiihtolomaa. Sillon tosin paikalla on kirjailijavierailija, joten ihan mielenkiintosia juttuja on tarjolla!

Tämmöset aktiviteetit vois kiinnostaa tällä hetkellä palijon enemmän

Tänään oon ollu niin ahkerana, että oon käyny kaupassa iliman kauppalappua (hyvä putkiaivo!) ja hyötyliikkunu ko roudasin niitä eväitä pelekän muovipussin avulla tuolta marketeilta kämpille (jäätävät hau'ikseni huusivat hallelujaa ja loppumatkasta taisivat itkiä armoaki, ihan vähäsen). Ko en ikinä muista ottaa reppua tai kangaskasseja mukaan sillon ko oon menossa suoraan lipaston jäläkeen ruokakauppaan. Ja ko tämä unohus tapahtuu, täytyy tietenki ostaa vähintäänki koko kauppa tyhyjäksi, ko viikonlopun aikana sekä paprika että kurkku on päättäneet paleltua puolityhyjään jääkaappiin, juusto homehtua ja rahkan loppu kuivettua purkin pohojalle. Ja nämäthän on tottakai net ainuat eväät, mitä sieltä jääkaapista löytyy, nimimerkillä terveellisesti aamiaiseksi pullaa ja kahavia.

Ruokien pilaantumisen salaliitto, etten sanois.

Littanoita sämpylöitä ja aamiaispullaa

Bussikuskeillakin on salaliitto. Nelonen kurvasi tänään lipastolla pysäkille ko olin vasta kävelemässä sinne, ja koska olin Leenan seurassa, en jaksanu lähtiä juoksemaan, jolloin olisin kyllä juuri ja juuri kerenny kuskista riippuen kyytiin, mutta olisin myös hengästyny kuoliaaksi täysin vääränlaisessa varustuksessa urheillun satasen uuen ennätyksen takia. Joten päätin mennä seuraavalla bussilla keskustaan. Hyppäsin sitten ysitoistaseen ja kappas ko tullaan Toripakalle, mikäs se siinä meijän eessä on muu ko nelonen, jonka kyytiin kiipesin ja pääsin kivasti marketeille.

Näin tapahtuu ainuastaan sillon, ko luovutan totaalisesti ja ajattelen käveleväni keskustasta. Jos ajattelen, että menen perässä tulevalla bussilla ja hyppään sitten keskustassa siihen toiseen, niin ehei, en ikinä kerkiä, ko sillon se bussi kyllä kaasuttaa karkuun perävalot vilikkuen. Mutta jos en ees yritä, niin sillon net kyllä aina seisoo siellä oottamassa minua.

No jaa, ehkä se vaan kertoo enemmänki siitä, että asioilla on tapana sutviutua ja liiallinen stressaaminen on täysin turhaa.

Vitunposkilinijat, bussi numero 12. MATAFAKA! (ette muuten arvaakaan kuinka pitkään mietin että mikä
vatun matafaka...)

Niinpä niin sano kilipikonna. Tosin tähänkään päivään mennessä en oo vielä saanu seleville, miksi se niin sano. Ja joo, juttujen taso huimaa taas päätä. Venähti vattalihasreenin ajankohta vähän liian myöhäseksi (se saattaa myös olla vitun hokemis -reeni, ko net liikkeet yksinkertaisesti tappaa meikäläisen surkiat ja piiloon uikuttamaan ryömineet vattalihaksen irvikuvat joka kerta) ja unta ei taas varmaan ole tiiossa ihan hetkeen, ko aamulla ois kasiksi meno AAC:n harkkoihin. 

Suihkuunki pitäis mennä. Imuroiminen ja tiskaus sekä laukkujen purkaminenki ois ollu ihan kova sana (kummasti palijon kiinnostavampia vaihtoehtoja heti ko on tenttejä näköpiirissä), mutta koska tuli käsky ylemmältä taholta olla tekemättä mitään suursiivouksia ja keskittyä olennaiseen, ehkä minä olen kiltti tyttö ja tottelen. Kerranki.

Jep, alakaa tehä lähtöä tuonne kauas pois eli suihkuun. Loppuun vielä kaikkien mielialan nostattamiseksi kuva meikäläisen uusimmasta tuotoksesta villasukkien saralla: 

Kyllä, voi että net on niin pienet ja suloset! Pitäisi vaan pistää postiin menemään meleko uutukaiselle tulevalle omistajalleen. 

Briefly in English: Random photos and random stuff. Already waiting skiing holiday, though my weekend away was a real success.

Vapaa.

Joo, tiiän etten aikonu tulla päivittelemään tänne mitään, mutta olenhan nainen, voin muuttaa mieltäni jos haluan. Enpä minä nytkään mitään elämää suurempaa jorinointia aijo harrastaa, mutta aattelin piristää (tai pahentaa!) teijän lauantaita lauluhommilla. Naapureilla on tässä vaiheessa varmaan jo hermot aika kiriällä, mutta jokku asiat on vaan pakko laulaa. Oon päässy kaikenlaisista menneisyyen haamuista tässä muutaman viikon sisään eroon ja muutenki alakanu tuntia itteni kokonaiseksi ihimiseksi, joka on valamis suuntaamaan jonneki tuntemattomaan. Koska sen kielellistäminen on paitsi hyvin vaikiaa, myös erittäin henkilökohtaista, päätin kertoa sen laulamalla.

Mahtava webbikamera päätti olla lähtemättä heti suosiolla käyntiin, joten videosta hukkui alaku, ja loppu on ihan karsia (menee aika rankasti päin sitä kuuluisaa persettä :D), äläkää välittäkö siitä. Muutenki vähän tuntu, ettei lähteny nuot korkiat äänet niinkö ois pitäny ja saatoin muutenki vähän kikkailla omiani tuolla keskellä, kuten muun muassa lausua suomia ihan niinkö ruottalainen, mutta minkäs teet! Uuemmassa versiossa lisäsin volaa rankasti tasolle "naapurikin todellaki kuulee" (koska tuo koneen mikki nyt on vaan yksinkertasesti ihan _surkia_) ja sain myös kunnollisen alun ja lopun messiin, mutta jotenki se homman herkkyys kärsi siitä aivan suunnattomasti, joten loppujen lopuksi päädyin kuitenki sitten tähän paska alaku-paska loppu -versioon. Ko ei viittiny rääkätä naapureita enää lisää.

Oisihan se kätevä ko kykenisi säestämään ittiään jollaki. Tämä webbikameralle hoilailu on aina vähän tämmöstä. Mutta joo, nyt se on ainaki laulettu pihalle. 

Briefly in English: Singing it out loud. Finally free. And ready to start something new.

Say my name when you pray to the skies.

Hahha, koska datailu on ajoittain palijon mielenkiintosempaa ko esimerkiksi tiskien hoitaminen, ratkaisin kuvaonkelmani ja kirjauduin Flickriin. Katotaan mitä tästä tulee. Veikkaan, että tämä ylimääräinen vaiva saa minut vittuuntumaan vielä aika monta kertaa ja jotenki en usko, että tämä käy niin kivuttomasti ko miltä se nyt vaikuttaa, mutta kokeillaan.

Asiaan.

Tässä vaiheessa viikkoa alan ehkä olla sen verran toipunu viime viikonlopun aiheuttamasta väsymyksestä ja univelasta, että kykenen ehkä jopa kertoilemaan siitä jotaki. Vaikka lopputulema onki aika pitkälle se, että humalaiset miehet on niinkö pikkupoikia ja rikkoo sinun pyykkikorin, oli kuitenki oikein mahtava viikonloppu. Eipä tartte tosin vanahan taas vähään aikaan rokata. :------D Oli se sen verran rankkaa kuiten.

No mutta, eksyin ex-tempore viihteelle jo perjantaina aika surkeitten joulunavajaisten jäläkeen (seura oli hyvää, ite avajaiset ei niinkään) med Emmis. Opiskelijahintanen siideri oli oikeen jees! Ehottomasti lähemmä Emmin kans uuelleen ulos (jos se vaan lähtee minun kans 8) ). Joskus hamaassa tulevaisuuessa. :D Ehkäpä ensi vuojen puolella... Lauantai valakeni aluksi aika ankiana, mutta mitäpä pakastepitsa ja muumilimppari ei pelastais. No, jumalatonta väsymystä esimerkiksi. Selätin kuitenki väsymyksen ja lähin Alapeille alottelemaan iltaa ja vääntämään ittiäni kuosiin. Loppujen lopuksi meikattiin siinä sivussa pari herrasmiestäkin, joille sunnuntaiaamu valakeni epäilemättä erittäin hohdokkaana. Veikkaan, ettei pojilla ollu meikinpoistoainetta kämpillä...

Ylimmässä kuvassa yritin parhaani mukaan muikuilla oikeen sievästi, ja eihän siitä tullu ko sanomista. Yritettiin normaalisti, muttako ei. Sen jäläkeen siirryttiin Marjuskan kans tekemään esimerkiksi duck facejä (josta todiste keskellä :------D). Yhen ihan normaalin kuvankin onnistuin kuitenkin illan aikana saamaan aikaseksi, nimittäin kaverikuvan minusta ja Herra Karhusta. Sievästi väsynyt nainen. Jolla oli pakkelia naamassa ainaki kakskytä kiloa ja silti tuo kuva näyttää siltä niinkö oisin just mönkiny ylös sängystä... Mikä minussa oikeen on vikana? Loppuillasta vetasin vielä tuon laittamattoman tukkani ponnarille ja aina ystävällinen Aappo totesi, että kerrankin sinä näytät oikeen elegantilta. :-----D Niin, muuten oonki ihan persreiän näkönen aina!

Muutenki tuo kuva kyllä näyttää siltä niinkö mulla ois ihan arkivaatteet päällä, vaikka oikiasti pukeu'uin palijettitoppiin ja niittihameeseen sekä Sabaton-saappaisiin (kyllä, net täällä mainitut tappajakenkät on nykyään ristitty Sabaton-saappaiksi). Kaikki propsit minulle siitä, että hypin ja pompin ja riehuin ja hilluin nuot jalassa koko Sabatonin keikan ja sen jäläkeen vielä baareilin aamuun asti. Seuraavana päivänä kenkien paskasuusaste läheni kyllä sitä luokkaa, että vähintäänki talaviso'assa oli tullu möyrittyä... Onneksi net kuitenki säilyi iliman suurempaa damagea, kengät ko on keikoilla ja baarireissuilla aina tietynlaisella vaaravyöhykkeellä!

Mutta sitten itte asiaan, eli keikkaan. Saavuimme Teatrialle tyylikkäästi just ajoissa (eli noin 10 minsaa ennenkö Sabaton alako soittaa) ja täytyy sanoa, että keikka oli ehkä parhain, millä oon ikinä ollu! Toki Metallican keikat on jotain ihan eri kaliiberin juttuja eikä tätä voi niihin ees verrata, mutta tämmösistä vähän pienemmistä Sabaton on ehottomasti ihan ykkönen. En yhtään liiotellu ko puhuin sillon aiemmin ruotsalaisista jumalista, voi pojat todellaki! 

Tuleva aviomieheni!

Meno oli ihan mahtava, jokaisen piisin välissä yleisö huusi yhteen ääneen Sabatonia ja oli joka tsipaleen aikana täysillä mukava. Joakim Brodén oli ihan mahtavan karismaattinen tuolla lavalla ja muutenki koko bändin esiintyminen oli superenerginen ja ei voinut olla hymyilemättä ko selevästi tajusi, että jätkät nautti koko sydämellä tuolla lavalla olemisesta! Olisi teheny mieli huutaa täysiä "Joakim, jag älskär dig!" mutta onneksi kuitenkin älysin piettää pääni kiinni. :) Settilista toimi, vaikka ehkä ihan pikkiriikkisen jäin kaipailemaan Metal Machinea.

Ihan huippu liveveto siis. Sabaton nousi kiistatta meikäläisen suurimpien suosikkien joukkoon (no, oikiastaan se oli siellä jo), jota lähen ehottomasti kattomaan uuemmanki kerran kyllä. Oon vieläki ihan liekeissä ja pähkinöinä ja varmaan banaaneinaki tämän takia. Hetkittäin viikon aikana iski jopa semmone tyhyjä olo, ko tajusin, että keikka oli ja meni. Sen verta kovasti sitä tuolta elokuusta asti ootin. Ja sain kyllä vastinetta koko rahan eestä.

Ja ai niin, jos Ruotsista tulee tommosia karjuja niin helevetti, minä kyllä lähen hakemaan sieltä ukon ittelleni! Tai sitten laitan seuraavalle ehokkaalle arskat päähän ja panssarit päälle ja sanon "puhu mulle ruotsia, babe."

Briefly in English: The Swedish God Joakim from Sabaton stole my heart. So hot I thought I was going to die last Saturday at Teatria. I'll definately say your name when I pray to the skies...

And yes, the gig was super. Maybe the best one I've ever been. Sabaton really rocks.

Happy birthday sulle.

Okei, väitin vielä viime viikolla, etten aijo muistaa PikkuMustaa mitenkään, mutta sitten halusin kuitenki tehä jotaki vähän erilaista meijän yksivuotisen taipaleen kunniaksi. Meikäläinen ei ole todellakaan ollut mikään suunnaton suksee, enkä ees haluakaan olla. En ehkä tällä kokoonpanolla. Sillon ko alotin kirjottelun, minulla ei oikiastaan ollu mitään ajatusta siitä, mitä haluaisin kirijottaa. Minä vaan halusin kirjottaa jotaki. Matkan varrella on muotoutunu ajatuksia siitä, mihin suuntaan tätä voisi viiä ja minkälaisista asioista haluaisin kirijottaa, mutta ehkä sitten joskus. Tämä on nyt tämmöne, eääh, livestyle (? :DDD) -blogi, jonka ensisijainen tarkotus on ollu alusta asti jakaa omia kuulumisia ja ajatuksia ystäville ja kavereille.

Välillä oon kyllä miettiny lopettamista, koska oon kokenu kirijottamisen suhteen semmosta alisuoriutumista. En viitsi omalla naamallani kirjottaa ihan kaikkia sitä, mikä meikäläisen korvien välissä milloinkin vilistää. :------D Tai viitsin, mutta en julukisesti, koska kaikki ei välttämättä aina ymmärrä omintakeista huumoriani ja tapaa liioitella ja vetää överiksi.

No mutta, siihen spesiaalijuttuun, joka tulee tässä:

Pätkä Robinia by meisi! :----------D Antakaa anteeksi mikäli joku erehtyi kuuntelemaan ja koki suunnatonta tuskaa videon aikana (tai antakaa yleensäki anteeksi se, että laulan Robinia). Oli pakko tehä sanoituksiin oma pieni muokkaus, ko se on juminu tommosena meikäläisen kuuloradalle. Fiksut tajuu. ;) On kyllä ihan kauhia kattella omaa venkoilua ja kiemurtelua tuossa webbikameran eessä ja tiiän, laatu on ihan häikäisevän huippua, mutta tällä mahtimasiinalla alias Toshiballa ei palijon parempaan pysty. Ääniki kuuluu vähän heikosti, ihan niinkö oisin hissutellu koko piisin, mutta ko en viittiny tunkia naamaa ihan kiinni koneeseen, että se mikki ottais vähän paremmin. Ei se nimittäin niin kaunis ole. :D Voisin vetää tähän vielä kootut selitykset siitä, että lunssa oli puskemassa päälle (tuossa vaiheessa tosin ääni vielä kuiten kuluki, toisin ko tänään, video on maanantailta) ja oisinhan minä voinu reenata tuota vähän pidempään ko kaks minsaa ennenkö vejin sen nauhalle mutta ääh. Ei sole niin vakavaa. Pitäisi vissiin myös hienosäätää tuota meikäläisen ässää laulaessa... Lopun nolo lentopusu on teille kaikille ihanille, jokka käyttä täällä säännöllisesti lukemassa meikäläisen sepustuksia. <3

Ja ohan mulla vielä vähän oma lehemä ojassa kylijellään tässä, mutta ei siitä sen enempää. 

Toivotaan nyt, että tämä toimii. Oon tapellu koko aamun Bloggerin kanssa, ko se ei suostunu lataamaan tuota videota suoraan koneelta tänne ja lopulta jou'uin laittamaan sen Youtuben kautta.  Se ei ole siellä julukisena, eli että löy'ä sitä hakemalla (ei sillä, että kukaan sitä haluaisi sieltä ees löytää). :D 

Mutta niin, hyvää synttäriä PikkuMustan Päiväkirjat ja thäng juu kaikille, jokka minua oletta tämän projektin kanssa tässä vuojen aikana tukeneet, ja tietysti kaikille, jokka joskus on tätä vaivautuneet lukemaan. 

Briefly in English: Happy Birthday for my blog! It's now officially one year old baby. It's been a nice year and I want to thank you everyone! I keep going on and try to do my best.

I'll sing it one last time for you.

Oon ihan pähkinöinä tästä Vain elämää -ohojelmasta. 

Musiikki on ihan mieletön juttu ja oon siitä onnekkaassa asemassa, että en hylijeksi juuri mitään genreä sen sisällä. Oon esimerkiksi 5-vuotiaana ollu ihan lovena Sillanpään Jartsaan, ja minusta se rokkaa edelleen ihan rankasti. Ja on oikiasti ihan mahtava persoona, voe että minä haluaisin joskus tavata sen! :---D Nylon Beatia kuuntelin ala-asteella ja synttäripileet ei ollu mitkään, ellei siellä soinu Nylon Beat. Vaikka tämän hetkinen Erin ei ehkä niin hirviästi iskekään, kunnioitan sitä naista siitä, että se tekee raikkaasti omaa juttuansa. 

Katri Helenaa tuskin tarttee ees mainita, se ei selittelyjä kaipaa, ja Kaija Koo on vaan ihan mahtava voimanainen, jonka piisien tahissa meikäläinen itkee harva se päivä tai lauleskelee niitä muuten vaan. Jonne Aaron ja Neumann on oikiastaan ainoita, joista meikällä ei oo oikeen minkäänlaista fiilistä, tai no, Negative on ollu meikälle vähän negatiivinen juttu (:-----D), mutta Jonne Aaronin muille tekemät piisit on ollu ihan toimivia. Ja voiko nyt jotain Dingoa olla huomioimatta, itteki oon hyppiny Autiotalon tahissa discossa ja laulanu Levotonta tuhkimoa karaokessa. Cheek on tuosta porukasta se, johon oon suhtautunu selevän halaveksuvasti (voiko näin sanoa? :D) mutta ensimmäinen särö meikäläisen inhoon oli kyllä se Syypää sun hymyyn, ja nyt ko oon kattonu tuota Vain elämää, niin voe pojat. Minä oon ihan myyty! 

Ja jotenki tämä koko idea, tommoset tyypit versioimassa toisiaan. Jotenki oon ihan tippa linssissä näitten piisien kans ja huoh. Musiikki on jotenki ihan rajatonta ja mitä mahollisuuksia siinä on! Miten eri tavoin asioita voi tehä ja minkälaisia tunteita se musiikki saa pintaan. Niin ja tietenki se, miten pieniä net jipot loppujen lopuksi on, joilla tehä piisistä omannäköinen ja oma. 

Alakaa laulattaa. 

Vähän sama niinkö kattoo Smashiä, niin alakaa laulattaa ja tanssituttaa.

Briefly in English: Music, it makes me crazy.

Usko ja rakkaus ovat kai kuolleita, mutta aina on toivoa.

Harmaata ja synkeää sunnuntaiaamua. Mutta ei silleen negatiivisessa mielessä, vaan niin, että syksyn harmaus on ihan kiva asia. 

En tiiä onko se joku verenperintönä saatu tekijä, vai sallalainen mielenlaatu, mutta meikäläisellä on tämä vahava taipumus tähän synkistelyyn. Enkä nyt tosiaan tarkoita tällä mitään semmosta negatiivista synkistelyä (vaikka osaan kyllä senkin!), vaan sellaista, että nautin harmaudesta ja pimeydestä, hiljalleen kuolevasta ja talaveen valamistautuvasta luonnosta, pienestä kirpakkuu'esta ilimassa ja pimeistä ja märistä illoista, jolloin katulamput kiiltää asfaltista ja tuuli piskaa lehtiä irti puiden oksista. 

Se on parasta aikaa nauttia raskaasta musiikista, juosta, liikkua luonnossa, istua sisällä vilttiin kääriytyneenä ja poltella kynttilöitä, hiljentyä ja olla. Tuntea ittensä hieman melankoliseksi, mutta silti jotenkin onnelliseksi. Syksyissä konkretisoituu niin selevästi luonnon ja elämän kiertokuluku, sekä se Suomen luonnon ja etenki pohojoisen nelijä eri vuojenaikaa. Ja niiden mahtava vaihtelevuus.

En muista olenko aiemminkin selittänyt, mutta pohijimmiltaan tykkään pimey'estä hyvin palijon ja on ihana, kun pitkän valoisan kesän jäläkeen illat alakaa taas elokuussa pimenemään ja hilijalleen kaikki kääntyy kohti syksyä. Lokakuussa taas kaikki on niin lohdutonta ja harmaata, vaikka päivät silloin tällöin koittavatkin pyristellä ja tehdä säästä kirkkaan ja kuulaan. Yöt ja illat ovat pimeitä niinkö synkin mustuus, aina siihen asti, kunnes maahan sataa lumi. Ja yhtäkkiä pimeys onkin täynnä lämmintä kirkkautta. Kirpeää pakkasta, höyryävää hengitystä. Loputtomiin jatkuvaa tähtitaivasta ja kuun loistetta hangilla. Päivät ovat pitkiä ja pimeitä, hämäriä, ja valo pääsee valloilleen vain hetkeksi. On uskomattoman kaunista, ko maisema hiljalleen muuttuu ensin tasaisen teräksen harmaaksi koko matkalta ko valo häviää taistelun, ja siitä hiljalleen sinisävyiseen hämärään ja kohti laskevaan pimeyteen. 

Joulun aikaan on niin pimiää, että on ihan pakko kerätä ajatukset lähelle rakkaimpia ihimisiä, miettiä lämpimiä, valaista pimeyttä itte ja olla onnellinen siitä, ettei synkinkään pimeys ole surullinen ja pelottava. Uuden vuoden alusta pimey'en voi karkottaa kynttilöin ja raketein. 

Hankalin kohta on ehkä tammikuu, jolloin on pimeää ja kylymää, ja kaikki joulun aikana pimeyttä karkottamaan tuotu valo ja lämpö viiän pois. Silloin arki kolahtaa vasten kasvoja kaikista rankimmin. Ja kuitenkin hyvin nopiasti alakaa aurinko hilijalleen nousta näyttäytymään horisontin yläpuolelle. Silloin sitä tervehtii niinkö vanahaa ystävää, joka on ollut poissa pitkään. Se on lohuttavaa ja silloin tajuaa, miten palijon sitä on tavallaan kaivannut koko pitkän pimeän ajan, vaikkei jotenkin ole ees osannut ajatella koko asiaa. Kohti kevättä käännyttäessä valo kääntyy taas voitolle, päivät ovat täynnä mahtavaa kirkkautta ja hilijalleen mieli alakaa kaihota kohti valoisia ja lämpimiä öitä. Maalis-huhtikuussa sen ihan kuulee, kuinka lumi sulaa. Mieli on täynnä valoa ja odotusta, uutta energiaa. Välillä tulee tuskastuttavia takapakkeja, ja on ihan varma, ettei kesä tule ikinä, mutta sitten yhtäkkiä tajuaa, että bussipysäkillä seisoessa aamut ovat valoisia ja iltaisin sitä riittää pitemmälle ko aiemmin. Ensimmäiset linnut alakavat laulaa ja kohta lumi on kadonnut kokonaan. 

Luonto on täynnä uusia alakuja, hentoa vihertävää väriä. Tuntuu siltä, niinkö kaikki olisi mahdollista ja voisi tapahtua ihan mitä vaan. Olo on energinen ja odottava. Hilijalleen luonto puhkiaa täyteen kukoistukseensa ja valo on ottanut vallan. Aamuyön aurinko paistaa ja linnut laulavat ja tuntuu siltä, että on täynnä elämää. On mahtava kävellä pitkäksi venähtäneen illan jäläkeen kotia. Istua laiturilla ja katsella kuinka usva tanssii järven pinnalla jko yöttömän yön aurinko tarjoaa valaistun näyttämön. Paljon lämpimiä ja valoisia päiviä. Musiikki on enimmäkseen kevyttä ja kepeää. Kunnes tullaan taas siihen pisteeseen, että illat alakaa pimentyä ja voi huomata kaivanneensa jo hieman lepoa kaikesta valoisuuesta. Voi toivottaa musiikin puolesta taas raskaimmatkin sävyt takaisin, ko niitä on ollut jo ikävä.

Vaikka tykkään kaikista vuojenajoista, silti etenkin silloin ko on kaikista kirkkainta ja värikkäintä, sekä valoisinta, minulle tulee monesti vaikeuksia olla. En tiiä oonko vaan jotenki niin synkkä tammikuun lapsi, mutta tarvitsen sitä tummuutta ympärilleni. Vaikka värit ja jatkuva riemu on ihania asioita, en silti jaksa pitemmän päälle niitä. Mieli lepää ja rauhottuu raskaan musiikin ja mustan värin keskellä. Siksi minulla varmaan on tämä mustanpuhuva sisustus ja enimmäkseen mustia vaatteita. Tulisin epäilemättä pitemmän päälle sairaaksi jossain supervärikkäässä tai hirviän vaaliassa sisustuksessa, enkä osaa kuvitella itelleni päälle mitään kovin hempiää. Mutta ei piä ymmärtää väärin, on täällä minun synkkyyessäni palijon väriläikkiä, niinkö vaatekomerossakin.

Aattelin poimia tähän muutaman otteen tämän sunnuntaiaamun soundtrackistä, joka koostuu Kotiteollisuuesta.

Kaikki piisit on siis Kotiteollisuus-levyltä, Kotiteollisuuen uusimmalta, joka on julukastu viime syksynä (nyt ei siis lasketa mukaan uutta Sotakoira II). Tämä jos mikä kuulostaa syksyltä. Samoin ko esimerkiksi Five Finger Death Punch - American Capitalist. Tai Kotiteollisuuen Sotakoira.

Nämät kuulostamisjutut on hyvin suuresti värittyneet sen mukaan, mihin aikaan vuojesta olen kyseisiä levyjä kuunnellut. :) Mutta enivei, meikällä on tämä melankolinen ja tumma mielenlaatu, ja ehkä pohojimmiltaan tämä aika syyskuulta joulukuulle on helepointa ja parhainta aikaa olla. Vaikka siihen aikaan liittyy myös omat synkät ja pohojavireiset juttunsa. Kotoisinta aikaa. Saa rauhassa olla vähän melankolinen ja kuunnella sitä soittolistaa (tai kuuntelisin, jos net kaikki piisit ei ois jumissa siellä vanahan koneen kovalevyillä...), missä on Slipknottia, Ruoskaa, Kotiteollisuutta, Five Finger Death Punchia, Metallicaa, Sabatonia, Volbeatia, CMX:ää, Viikatetta, Panteraa, Turmion Kätilöitä, Helloweenia, Slayeria, Stam1naa, Machinae Supremacya ja muita.

Ehän nuot pohojimmiltaan ole ees mitään kovin raskaita pändejä, sitä paitsi. Hyvinkin kesyä. :) Mutta nyt minun on kyllä pakko lopettaa tämä jaarittelu ja nousta ylös täältä sängystä, jossa oon maannu monta tuntia juomassa kahavia ja kirijottelemassa. 

P.S. nuot kuvat on muuten osa ihan naamattoman vanahoja, joten laatu ei aina ihan päätä huimaa (suurimmaksi osaksi kuvattu varmaan kännykyllä ja vanahalla digikameralla) ja noissa on nuita ittiäni nyt valtavan palijon häiritseviä kehyksiä, mutta halusin kuvittaa tätä tekstiä jotenki ja nuot kuvat sattu löytymään kovolta yhestä ja samasta kansiosta. Eivät siis ole välttämättä kaikista parhaimpia ja ajankohtasimpia otoksia, mutta ajavat ehkä kuiten asiansa. :) Pitäisi ostaa pari uutta ulkoista kovoa ja syyslomalla siirtää niille kaikki valokuvat ynnä muut.

Briefly in English: We are lucky to have four different seasons here in Finland. I think I love the dark seasons most. Maybe because I'm a melancholic person. A little bit dark, but not in a bad way, if you know what I mean. 

The best time is from September to December. It's dark and everthing in the nature is dying. Little bit hopeless, it's wet and rainy, streetlights shine from the wet asphalt and wind tears leaves from the trees. It's awesome to run in the darkness and listen something heavy and melancholic, or just sit inside, light candles and enjoy. And when the snow falls down from the sky, everything is suddenly so light, and still dark. 

Darkness has so many different colours. And the cold December nights when the sky is full of stars and moonlight makes snow glitter. It's so dark you have to think warm thoughts and light up the darkness by yourself. Just love it. 

Palaset kohdallaan.

Taas on vierähtäny päivä jos usiampiki siitä, ko oon viimeksi kirijotellu mitään. Pahoitteluni siitä, mutta opiskelut haukkaa tällä hetkellä leijonanosan meikäläisen elämästä (ja sama tulee jatkumaan varmaan koko syksyn.)

Pitäisi lukia tälläkin hetkellä audiologian tenttiin, joka on huomenna, mutta juuri se lienee osasyy siihen, miksi päätin palata just nyt hieman viikonloppuun vielä. Käytiin siis tosiaan Booginan läksiäisten tiimoilta kattomassa Suvi Teräsniskan keikka ja oli oikeen onnistunu ilta. Vähän naposteltavaa, Singstaria ja sellaista hengailua, ei mitään sen kummempia. Alotettiin Booginan kans saunomalla meikäläisen luona ja jatkamalla tästä sitten naapuriin varsinaisiin pippaloihin. 

Oli oikeen mukavaa ja ite Suvin keikka tosi loistava, saatiin vähän niinkö vahingossa paikat aivan lavan eestä siitä Suvin kohalta, ja pakkohan sieltä oli vähän todistusaineistoaki nappasta!

Suvi oli kyllä kaikin puolin ihana ja keikka oli hyvä, kyllä se tyttö osaa laulaa. Omalta osaltani tuo keikalle lähteminen meni vähän hassusti, oon meijän taannoisesta Posion reissusta lähtien kuunnellu enemmän ja vähemmän kämpillä Suvi Teräsniskaa ja sitten yhtäkkiä meijän Booginan läksäreiksi suunnittelemana iltana se onki keikalla Oulussa ja Boogina & Tuomas menossa sinne. Olin vielä iltaan asti meleko varma, etten jaksa lähtiä matkaan, mutta tulin sitten kuiten lähteneeksi ja olen kyllä tyytyväinen, että kehtasin. :) Livemusiikki on aina mukavaa ja Suvi vähän semmosta mukavaa vaihtelua meikäläisen ajoittain meleko raskaaseenki musiikkidieettiin.

Joskus asiat sujuu kaikista parhaiten sen suurempia suunnittelematta. :)

Toivoisin myös kauhiasti, että joskus tentit sujuis suurempia lukematta, mutta epäilen sitä vahavasti tämän audiologian kohalla kyllä. :D Rankkaa, pitäisi alottaa (tai ei pitäisi, itte asiassa homman pitäisi olla jo melekeen valamiina) Kiti-ryhymien vetämisen suunnitteluki ja oishan tässä kaikenlaista pientä. Kitihän tarkoittaa siis kielellisen tietoisuu'en ryhymää, joita met logopedit veetään näin kakkosvuojen syksyn iloksi päiväkodeissa ympäri Oulua semmoset kymmenen kertaa.

Mutta joo, täytyy ehkä ruveta syömään ja lukia vielä hieman tenttiin ennenkö lähen Marjon kans lenkille ja saunomaan. Ai miten niin välttelen tenttiin lukua nimimerkillä eilen siivosin koko kämpän lattiasta kattoon... 

Briefly in English: Too busy to write. Studying might kill me! Anyway, had a great weekend. The picture is from a gig we went Saturday. Suvi Teräsniska is a very talented and lovely singer!

Led my men to victory.

Heippa kaikille. 

Lauantain sotareissu Posiolle meni enemmän ko hyvin. Oli ihan mahtavaa, suosittelen värikuulasodan kokeilemista kaikille, joilla on vähänki viettiä mettässä rymyämiseen ja ryömimiseen, eikä pikku mustelmat tai märät vaatteet ja kengät sekä muurahaiskeossa makaaminen haittaa. Oli kaiken kaikkiaan hieno porukka ja hyvä meininki, eikä haitannu yhtään, vaikka periaatteessa olinki ihan keltanokka tuon sotimishomman kans enkä ees tuntenu etukäteen porukasta oikiastaan ketään muuta ko Leenan. :-----D Nimet unohtu autuaallisesti ja muutenki, mutta mukavaa oli! 

Ees seuraavan päivän jumalaton jumi koko ropissa ja jäätävä hedari sekä muut lieveilimiöt ei haitannu... Tähän oli hyvä päättää kesälomakausi! Iso käsi ja kiitos, että sain olla matkassa. :) 

Valitettavasti mitään julukasukeleposta kuvamateriaalia reissusta ei ole, vaikka mulla onki pari muikiaa otosta Leenan naamasta, mutta ihan teijän mielentervey'en takia taijan jättää net julukasematta. 

Sen sijaan voisin mennä asiasta nakkimakkaraan (tai no, sotimisteema pysyy aika lähellä) ja todeta, että en ole tainnu muistaa hehkuttaa tätä:

Kaikille joitten näkö ja lukutaito ei riitä, niin tämähän on siis lippu Sabatonin Oulun keikalle. Marraskuuta ootellessa! Yhtenä lauantaina otti niin palijon päähän, että menin ja varasin lipun ja kävin sitten sen lunastamassaki. Onpahan jotaki mukavaa taas tiiossa. Sabaton on kyllä tällä hetkellä yksi meikäläisen suurista lemppareista tuolla raskaan musiikin rintamalla. 

Mutta joo, nyt pidemmittä raadeitta siirryn pakkaamispuuhiin, pitäisi tosiaan ottaa se ouluuntuminen operaatioksi. Katellaan!

Briefly in English:  I'm going to watch Sabaton at November! Super.

I've only just begun.

En kerkiä kirijotella kauheita ko pitää ihan justiinsa lähtiä tuon karvasen lapsen kanssa lenkille, mutta piti kaivaa sen verran aikaa jostaki, että linkkaan tämän tänne. Eikä tähän varmaan tarttekaan, annetaan tuon pätkän puhua ennemmin. Kerranki minä olen hilijaa.

Briefly in English: I've only just begun.

Take a look to the sky just before you die, it's a last time you will.

Luovun toivosta, enkä jaksa oottaa mitenkään niin kauan että saisin Booginalta kuvat meijän Hesan reissusta. Siispä hieman ajatuksia Metallican keikasta höystettynä youtube-videoilla. Videoiden laatu ei jälleen kerran häikäse, mutta saanetta ideasta ja tunnelmasta kiinni kuiten.

Settilistahan keikalla oli seuraavanlainen:

1. Hit The Lights
2. Master Of Puppets
3. The Shortest Straw 

4. For Whom The Bell Tolls
5. Hell and Back
6. The Struggle Within
7. My Friend Of Misery
8. The God That Failed 

9. Of Wolf And Man
10. Nothing Else Matters
11. Through The Never
12. Don't Tread On Me
14. Wherever I May Roam
15. The Unforgiven
16. Holier Than Thou
17. Sad But True

18. Enter Sandman
- Encore -
19. Fight Fire With Fire

20. One 

21. Seek & Destroy

Hmmm. Oman keikkani ehoton kohokohta oli varmaankin For Whom The Bell Tolls. Miksikö, no ko se vaan on niin loistavan hyvä piisi ja yksi niistä piiseistä, joka kuuluu livenä meikäläisen must see -listalle. Meininki on yksinkertaisesti niin mahtava ja huippua laulaa mukana.

Muita henkilökohtaisia huippuja oli luonnollisesti Unforgiven, sitten ehkä Wherever I May Roam ja Fight Fire With Fire. Unforgiven nyt ei tartte ees mitään erillisiä perusteluja, se vaan yksinkertaisesti on niin legendaarinen sekä minun ja kauan kadoksissa olleen velipoikani mister Clockhillin yhteinen veisu, jonka syvän merkityksen met jaamma keskenämme. Wherever I May Roamissa on vaan jotain, mikä vetoaa meikäläiseen jotenki ylettömän palijon ja FFWF taas on vaan niin tajuton vauhtipiisi.

Sitten on tietysti aina toimivat peruskaurat, kuten Nothing Else Matters, One, Master of Puppets ja Seek & Destroy sekä Enter Sandman. Vaikka Nothing Else Matters ei saanutkaan karvoja pystyyn samalla tavoin ko ekalla live-kerralla, on se silti aina yhtä hieno. Samoin One. MoP ja S&D + ES vakuuttaa meiningillään joka kerta (niin, niitä kertojahan onki nyt runsaat kaksi. :-----D)

Black-albumin muista piiseistä erityismaininnan saavat meikältä ehkä Sad But True ja Of Wolf And Man, toki myös Don't Treat On Me. Aika toimiva veisu livenä oli kyllä myös My Friend Of Misery ja The Struggle Within. En tiiä, tykkään Black-albumilta oikiastaan kaikista kappaleista enemmän tai vähemmän, joten keikka, jolla sen piisit soitettiin kaikki, toimi enemmän ko hyvin. :D

Myös Hit The Lights ekana piisinä oli aika loistokas valinta, vaikka meikälle rokkaski vielä paremmin vuojen 2009 Sonispheren alottanu Battery. The Shortest Straw oli myös aika messevä livenä. Hell And Back jäi itelleni tietyllä tapaa vähän etäiseksi, mutta sitä ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö seki olis soinu ihan komiasti Helsingissä. 

Kaiken kaikkiaan keikka toimi piisillisesti mielestäni oikeinki mainiosti. Useammin en ehkä lähtisi koko Blackia kuuntelemaan livenä, mutta kerta toimi kyllä. Tunnelman osalta reissu jäi itelläni ehkä hieman vajaaksi, siihen vaikuttivat hieman ympäröivät seikat sekä se, että lättänässä Kalasatamassa tämmösen hukkapätkän niinkö meisi oli turha toivoa näkevänsä juuri yhtikäs mikään. Oisin toivonut näkeväni Hetfieldin ja kumppanit ehkä muutaman kerran usiammin keikan aikana, nyt jäi kyllä muutamaan vilaukseen. Vilauksesta (ja videoista) kuitenki päättelin, että Hetfield näytti paremmalta ko koskaan, ja ah voi tuo liivi mikä sillä oli päällä! Superia. Panisin. Ois myös ihan mahtavaa, jos aina ei tarttis kiirehtiä jonneki keikan jäläkeen ja vois rauhassa fiilistellä encorenki loppuun asti (lähettiin Seek & Destroyn aikana juoksemaan väkimassan läpi). Eturivi ja hyvät näkymät ois kans poikaa, mutta no, ehkä sitten jonaki päivänä. ;) Johannes, seuraavan kerran mennään met kahestaan ja pidetään fokus ainoastaan Metallicassa koko reissun ajan, eikö?

Hetfield myös kuulosti mielestäni mainiolta suurimmalta osin keikkaa, eikä pändin soitossakaan mitään semmosia ollut, jotka ois meikäläisen menoa haitannu. Hifistelijät voinee kertoa oman mielipiteensä tästä, minä olen vaan fiilistelijä. :--------D

Tunnelataus keikalla oli ihan jäätävä, itteäni hieman vituttaa että se jäi ehkä osin purkautumatta ite meisinkien aikana. No, vietin Naruskalla torstaina yksinäisen kylyvöpäivän kuulokkeet päässä ja siellä tuliki sitten veettyä Unforgivenin aikana iho kananlihalla ja kyyneleet silimissä vakoja eteenpäin, että eipä siinä. Ihan niinkö ois vasta sillon tajunnu, että näin kyseisen piisin ja pändin hetki sitten livenä. Että jumalauta, minä olin oikiasti siellä. Mieletöntä.

Seuraavilta Metallican keikoiltani jäänen vielä oottelemaan ainaki Welcome Home (Sanitarium)ia, The Thing That Should Not Betä, Ride The Lightningia, The Unforgiven III (miksei myös II) ja jotain loistavaa coveria, kuten esimerkiksi Helpless (tai vaihtoehtoisesti herkkiksenä Astronomy). Orion tai Whiplash ois kans aika kova sana.

Tai no, mulle on kyllä melekeen ihan sama mitä net soittaa, kunhan se ei oo St. Angeria. :D Blackened, Motorbreath, Fuel, Fade to Black ja Creeping Death sekä Harvester Of Sorrow on myös aina kiva kuulla. Ja miksei piisejä Death Magneticiltakin. 

Metallica <3

Briefly in English: Metallica at Sonisphere 2012 in Helsinki. Great gig! If I ever get my own photos from there, I'll promise I'll publish them here.