Valley of the kings.

VAROITUS! SISÄLTÄÄ HUONOA HUUMORIA JA MAUTTOMIA VITSEJÄ SEKÄ HUONOLAATUISIA KUVIA!

Seuraavaksi seuraa mettänkylyvön lyhyt oppimäärä, osa 1. Voitaisiin lähtiä liikenteeseen tekemällä termistö tutuksi. 

Auraus = Yleensä istuttamalla uudistettava alue, joskus myös kylvetään.

Etappiote = Siemenpussin suu pietään sulijettuna siirryttäessä kohteesta a kohteeseen b. Tällöin ei kylvetä. 

Kuva 1. Etappiote siemenpussista.

Hajakylyvää = Kylyvää iliman viirua, heittämällä siementä sattumanvaraisesti vakoon ja polokasemalla päälle, joskus esiintyy myös kiellettyä muotoa, jossa siemenet nakellaan tuulen matkaan. Hajakylyvöllä voi kylyvää usiamman vaon kerralla. Parhaimpien tiedetään hajakylyväneen jopa viittä vakoa yhtä aikaa. Voidaan käyttää pääasiallisena kylyvömetodina tai hajakylyvää viivalla kylyvetty alue lopuksi, mikäli ylimääräisiä siemeniä jää.
 
Juopa = Mystinen sairaus, jonka huhutaan vaivaavan kylyväjiä. Yhtään tiedettävää tautitapausta ei tunneta, mutta juovan kerrotaan vievän kylväjältä sormet. Voi olla yhteydessä myös aivoissa tapahtuviin muutoksiin, joiden johdosta kylväjän jutut ovat erityisen huonoja ja vitsit mauttomia.

Jätkänpoloku = Aurauksen osa, johon ei pääasiallisesti kylyvetä, mutta joskus poikkeustapauksissa vedetään viivalla.

Korvasieni = Kylyvömaiden ruskia kulta. Jokavuotinen kylyväjien kiinnostuksen kohde, jonka tiimoilta on käyty myös taisteluita.

Kuski = Kylyväjä, joka kuljettaa työkohteeseen. Saa siitä palakkion ja vastineeksi joutuu ajelemaan haasteellisissakin olosuhteissa, pitkin mettäteitä Naruskan takamailla. Auto usein menneiden vuosien vanahaa mallia. Rikkinäiset sillat, kuoppaiset tiet ja ahtaat kääntymistilat sekä märät ja paskaset kylyväjät arkipäivää kuskin työssä.

Kylyvöote = Vasemmalla käjellä pietetään kiinni siemenpussin reinasta ja oikian käjen etusormella ja peukalolla kylyvetään siemenet. Usiamman sormen käyttö ei ole sallittua. 

Kuva 2. Kylyvöote pussista.

Kuva 3. Kylyvöote sormilla. Siemenet poimitaan etusormen ja peukalon väliin.

Kylyvötiheys = Joka askeleella maaston salliessa. Muutoin kaikkiin paikkoihin, joihin saa.


Mettänkylyväjän keinorusketus = Levitä aamulla kasvoille aurinkorasvaa, potki päivä erittäin kuivaa ja pölisevää maata ja päivän päätteeksi kasvoillasi on hieno rusketus. Ei kestä peseytymistä!


Mettäsaareke = Keskellä kylyvöaluetta sijaitseva puiden saareke. Yksinäisiä mettäsaarekkeeseen johtavia vakoja ei yleensä kylyvetä, koska siinä kasvaa siemenpuita (kts. määritelmä alempaa).

Kuva 4. Mettäsaareke.

Mätäs = Pohjakasvillisuuen peittämä kumpare, usein sammaleen ja puolukan sekä mustikoiden kasvuston peittämä, kuivalla säällä hyvä istuin ruokatauolla.

Mättäänkolo = Pehmiä kuoppa mättään vierellä, oiva säilytyspaikka eväsrepulle. Tiedetään tavatun väsyneitä kylväjiä nukkumasta.

Naruskan kesä = Lyhyt, mutta suhteellisen vähäluminen. Tyypillisiä lumi- ja räntäkuurot kesäkuussa, sekä hyvin nopeasti vaihteleva säätila (minuutissa auringonpaisteesta tuuleen ja kaatosateeseen).

Olla keltainen vyö kylyvössä = Olla erityisen taitava ja suurella osaamisella varustettu kylväjä, keltainen väri viittaa reppinauhan väriin.


Oja = Aurausalue koostuu ojista.

Penkka = Se osa aurausalueen ojaa, jolle kylvetään. Myös äestyksellä on penkka, joskin se on aurausta huomattavasti huomaamattomampi. Äestyksen penkalle ei yleensä kylvetä.

Persekanto = Perseenmuotoinen puunkanto, jolle on hyvä istua syömään eväitä.

Perseperä = Yllättäen eteen aukeava lisä kylvettävään alueeseen. Aukeaa silmien eteen usein sillon, kun kylväjä kuvittelee alueen olevan miltein valmis.

Persereikä = Alue, jolla vaot menevät miten sattuu, ovat kivikkoisia/ja tai märkiä.

Kuva 5. Persereikä-alue. Palijon kiviä ja märkää. Taustalla Karhutunturi (huomaa lumiläiskät).

Pirunpelto = Kivikko keskellä kylyvöaluetta.

Polokia = Siemenet poljetaan kylvettäessä maahan, niin viivalla kuin hajakylväenkin.

Reppi = Yleensä väriltään keltaista, nauhaa jota käytetään merkitsemiseen. Todistettavasti toimii myös muunmuassa auton irronneen pakoputken paikalleen sitomisessa.
 
Repittää/repitys = Merkitä jo tehtyjen ja tekemättömien vakojen raja.

Kuva 6. Repitys.

Reppilinija = Repityksistä koostuva selekiä linja, joka rajaa tehdyt ja tekemättömät alueet toisistaan. Tulisi olla heleposti havaittavissa. 

Kuva 7. Etsi kuvasta oranssi reppilinja.

Siemenpuu = Keskelle hakkuuaukiaa jätetty yksi yksinäinen puu. Kylvää aluetta luonnonmukaisesti.

Kuva 8. Siemenpuu.

Siemenpussi = Kaksi päällekäin olevaa muovipussia, joiden sisällä kulijetetaan kylyvettävät siemenet.

Kuva 9. Siemenpussi.

Siemenmäärä = Yhdellä kertaa kylyvetään noin kymmenkunta siementä, 7-11 kappaletta. Ihanteellinen määrä seitsemän, johon pitkään kylyväneiden sormet kalibroituvat vuosien kokemuksella.

Siemensyöksy = Usein amatööreille sattuva virhe, esimerkiksi oksaan kompastuessa siemenpussi jää auki ja siemenet leviävät pussista maastoon.

Tupakin mittanen tauko = Valamiiksi saatujen vakojen päässä piettävä muutaman minuutin mittainen tauko, pidetään pitkin päivää muutamia. Ei vaadi tupakin polttamista.

Vako = Kylvettävä osa äestysaluetta, yksittäinen äestys. Esiintyy esimerkiksi kuivia, märkiä, suoria, kivikkoisia, selkeitä ja päin vittua meneviä tyyppejä. Kulkevat yleensä pareittain, ellei äestäjä ole äestänyt päällekäin (kts. kohta "Äestäjä").

Kuva 10. Vako. Oikialla havaittavissa myös äestyksen penkka.

Kuva 11. Vakopari.

Vetää valamiiksi/loppuun asti = Kylyvää vaot loppuun asti ja niin pitkälle kuin net jatkuvat, eikä tehä repitystä kesken vaon.

Vetää viivoja = Kylvää viirulla, vakoon vedetään kengällä viiva, johon siemenet kylyvetään ja polkaistaan lopuksi päälle. 

Äestäjä = Mulukku tyyppi, joka äestää kylyvettävät alueet. Ajaa äestykset usein miten sattuu, mikä aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa ja aivotyötä kylyväjille.

siÄestysalue = Vakoja (kts. kohta "Vako") täynnä oleva alue, joka kylyvetään.

Kuva 12. Äestysalue.

Sitten ei muutako vaan siemenpussit tuulessa heilumaan ja kylyvämään siementä vakoon oikeen urakalla! Päin vastoin kuin loogisesti voisi olettaa, kylyvössä suosituin vako on kohtuullisen kuiva. Märkään vakoon ei siementä tule kylyvää. Vedestä lotisevaan ei siemeniä panna ollenkaan, erittäin kosteaan nakataan, mutta ei polokasta, etteivät siemenet tartu kengänpohojaan kiinni. 

Pääasiallisesti jokainen piettää huolen omasta vaostaan, mutta tärkeintä on se, että kaikki vaot tulevat tehdyiksi. Näin ollen vaon vaihtuminen kaverin kanssa kesken matkan ei ole vaaraksi, pääasia on, että joku siementää. Kaverille kans! (Tämä koskee myös eväitä... :D)

Briefly in English: Pictures from my work.

Who let the dogs out.

Koska meikäläisellä on puoli vuotta vanaha parsonin perkele, sen kunniaksi hieman juttua ja omia kokemuksia rodusta nimeltä parsonrussellinterrieri. 

Okei, kiinnittäkää turvavyöt, sillä vauhtia riittää. Ja semmone huomio vielä, että parsoneita on toki niin monta erilaista ko on koiraaki, ja nämät havainnot perustuvat ainuastaan siihen, mitä olen tässä lyhyenä aikana itte kyseisestä rodusta tuon oman yksilön ja parsonistien kautta oppinut. Meillähän siis asustaa Wild Dancer's Twilight Wind, tutummin ihan vaan Ukko, sileäkarvainen poikaparsoni.

Parsonivauva. Taustalla rakkain lelu, vinkupallo. Vieläki ehjä. Vinkupallo on paras lelu esim. aamulla seittemältä.

Ihan ensimmäiseksi voisin todeta, että en ikinä kuvitellut, että meikästä tulisi terrierin omistajaa. Meisin seuraava koira oli suunnitelmissa, ja on edelleen, se musta labradorinnoutaja. Ja sitten isona ja aikuisena, ko opiskelut on poissa jaloista ja asun mielellään omakotitalossa, suursnautseri, again. Ja mustana sekin. Mettäkoira/hirvikoira ehkä, jos aika, motivaatio, tila ja raha sekä kaikki muut systeemit natsaa. Ei ehkä välttämättä yksin kuitenkaan kovin mahottomasti noita vuffeja. Tai no, mistäpä tuota vielä tietää... Kiinnostusta herättävä koirarotu on myös aina ollut esimerkiksi dobermanni (tattadadaa, yllättäen mustana), joskin oon vähän raakalaismainen ja sanon, että kyllä se oli typistettynä vähän komiampi elukka. Toisaalta taas snautseri toimii minusta enemmän kuin paremmin luppakorvana. Ja kaikille vielä rautalangasta vääntäen, en todellakaan hyväksy korvien tai hännän typistämistä ulukonäköseikkojen takia. 

Mutta, palatakseni astialle. Keskikokoiset ja isot koirat on tosiaan aina ollu enemmän meikäläisen juttu, joten tämmöne pikkukaveri kuten parsoni, oli vähintäänkin mielenkiintoinen valinta (ja valintahan ei ollut omani, ensisijaisesti iskän, jolla on aikanaan ollut kotona sileäkarvainen kettuterrieri). Äkkiseltään kun sitä katsoo, saa vaikutelman pienestä ja söpöstä, eloisasta kaverista, joka sipsuttelee nätisti vierellä menemään. Totuus on kuitenkin aikalailla toinen. Parsoni on nimittäin erittäin iso koira pienessä paketissa. Siinä on oikiastaan kaikki muu suurta, paitsi se itte koko. Ego, luonne, liikunnantarve, määrätietoisuuden tarve, ja niin ees päin. Parsoni tosiaan näyttää söpöltä pikku perhekoiralta, mutta siitä saa todella heleposti koko maailmaa terrorisoivan pikkunatsin, jos ei ole tarkkana. Sinänsähän tässä ei ole mitään järkiä, miksi pitää olla pieni koira, jolla on ison koiran luonne ja ego? Niinpä. Mutta parsonissa on sentään se yksi etu, nimittäin juuri se pieni koko. Suursnautserin kanssa touhunneena voin kertoa, että se voi herättää hilipeyttä ja kummastusta kanssaihimisissä, ko jou'ut istumaan koiran päälle painaessasi sen maahan. Parsonin käsittely on sentään astetta helepompaa. :D Ääniki tällä koiralla muistuttaa enemmän ison koiran haukkua ko pienen koiran räksytystä, joskin poika osaa myös halutessaan kiljua. Onneksi ääntely on kuitenki aika vähäistä, eikä meijän Ukko ainakaan ole hirviän haukkuherkkä. Ainut mikä ei aikanaan toistaiseksi ole ollut suurta, on ruokahalu. Ukko on meleko nirso ja huono syömään, mutta se kuuluu mitä ilimeisimmin parsonin ominaisuuksiin. Tämäkin ongelma ratkiaa kyllä sillä, että kippo naaman eteen ja pois. Jos ei maistu, niin ei maistu, mutta kyllä se näläkä sieltä joskus tulee.

Tässä oon minä, Ukko, nyt jo aika iso poika.

Parsoni on hirvittävän älykäs koira. Se on toisaalta tosi hyvä, koska koiran hoksottimet pelaa ja se oppii nopiasti asioita. Tällä on kuitenkin myös kääntöpuoli, nimittäin parsoni on taipuvainen käyttämään sitä älyään myös paljon muuhunkin, kuin vain siihen, mikä olisi toivottua. Itsenäinen ongelmanratkaisukyky yhistettynä meleko vähäiseen miellyttämisenhaluun tuo tielle aina kaikennäköisiä juttuja. Meijän Ukko esimerkiksi availee kaapin ovia, laukkujen vetoketjuja ja on hyvin luova mikäli sille päälle sattuu. Välillä tuntuu, että liiankin älykäs. Kuulo on myös mitä parhain, hajuaistista puhumattakaan. Vaatteita täynnä olevasta laukusta se löytää alta aikayksikön oman henkilökohtaisen rakkautensa, nimittäin sukat. Auta armias jos erehyt jättämään sukkia johonki näkösälle, net kyllä lähtee kävelemään. 

Tungen tämän lelun sohovan alle, että voin sitten huutaa "mamma, mamma, tuu auttamaan!"

Ja kun net sukat ottavat nelijä karvaista tassua alleen, onki niiden poissaaminen toinen juttu. Parsoni osaa olla tavattoman jukuripäinen ja sinnikko. Jotain kertonee se, että meijän poikaa voi nostaa ilimaan ko se roikkuu vetolelussa, ja tämä aiheuttaa ainuastaan sen, että herra alakaa riehua ja puistella köyttä. Ilimassa killuen. Joten, liittyen esimerkiksi tuohon sukkien varastamiseen, ennaltaehkäisy on ehottomasti paras keino parsonin kanssa. Pidä kaikki parsonia kiinnostava poissa sen ulottuvilta, niin pääset palijon helepommalla. Meijän Ukko on ainakin sen verta kova tapaus, että mitkään rökittelyt ja niskasta puistelut ei auta, päin vastoin. Usein net saa herran vaan innostumaan entistä enemmän. Se ottaa tämmösen "kurittamisen" usein ihan vaan leikkinä. Maahan painaminen auttaa kyllä rauhottumaan, mutta tuota saisi varmaan rökittää vaikka maailman tappiin asti, eikä se siitä mihinkään kummenisi. Sen sijaan huomiotta jättäminen toimii palijon paremmin. Ukko on tavattoman sosiaalinen ja ihimisrakas, ja pahin rangaistus sille on juuri se, ettei se saa toiminnallaan sitä hakemaansa huomiota. Mattojen repimiseen ja sellaisiin asioihin, joihin huomioimattomuutta ei esimerkiksi koiran oman terveyen takia voi soveltaa, meillä toimii räminäpussi (joka on siis purkkapussi :-----D). Nykyään pelekkä pussin ravistelu riittää useimmiten lopettamaan luvattoman toiminnan. Mitkään vesisuihkeet tai muut tämmöset ei auttaneet ensinkään, tuntuu että suihkepulloki herätti Ukossa lähinnä hilipeyttä. Se rupesi aina juomaan sitä siitä suihkittua vettä. :D

Puolen vuojen ikä tuntuu muutenki olevan parsonin kohalla melekonen rajapyykki. Pentuna tuo ei esimerkiksi juuri osannut jakaa pahuutta (mitä nyt juoksi aina pissasanomalehet suussa pitkin kämppää), tuli luokse kutsusta eikä lähtenet pihalta jos kiellettiin, mutta nykyään herra selevästi harrastaa ilikeyksiä ihan vittuillessaan. Myös kuulo tuntuu ajoittain heikentyneen, esimerkiksi irti olemista pihalla on täytyny vähentää, ko Ukko ei suostu uskomaan, että naapuriin ei vaan mennä. Oon tässä kyllä suunnitellu räminäpussia ja pitkää liekaa ja muita keinoja tämän tavan hävittämiseksi, on nimittäin erittäin vittumaista, jos koiraa ei voi piettää irti omalla pihalla. Toisaalta olen kyllä lukenu, että parsonit on taipuvaisia painelemaan pois omalta pihalta mielenkiintoisten asioitten perään, joten ihan koiran oman turvallisuuen takia pijän sen sitten ennemmin kytkettynä. 

Parsonissa tuntuu toistuvan samanlainen "ei sillä, ettenkö minä osaisi, muttako mulla ei nyt vaan huvita" -mentaliteetti kuin suursnautserissakin. Kaveri tietää mikä on sallittua ja mikä ei, mutta sääntöjen noudattaminen ei vaan aina ole se ykkösjuttu. Rajojen testailu tietysti kuuluu tähän ikään, mutta mikäli se suhe siihen koiraan ei ole kunnossa, eli mikäli et ole koiran kunnioitusta ansainnut ja sen mielestä se, joka täällä määrää (vaikka se sitä aina haluaaki kyseenalaistaa), oot kyllä kusessa. Siinä piilee mielestäni toisaalta se parsonin mielenkiintoisuus, siinä riittää haastetta. 

Äiskä anto mulle ihan ikioman henkarin. Ja minähän tykkäsin siitä mahottomasti!
Vein lempipaikalleni ja aloin jyrsiä.

Aktiivisuuen puolesta parsoni vastaa myöskin isoa koiraa. Aikuinen parsoni jaksaa käyä mahottoman pitkiä lenkkejä ja jo pentuna riittävä ulukoilu on pakollista. Mielellään myös irti. Eikä pelekkä fyysinen touhuilu todellakaan riitä, sillä parsoni pitää osata väsyttää myös älyllisesti. Ukko jaksaa kaivaa nameja erilaisista omatekoisista älykkyyspakkauksista vaikka kuinka kauan. Samalla se myös kehittää erilaisia tekniikoita niitten aukaisemiseksi, ja jotta hommassa pysyisi haaste ja mielekkyys, täytyy sille kehitellä niihin uusia jippoja. Parsoni suorastaan huutaa kaikenlaista älyllistä touhuilua fyysisen liikkumisen ohella. Jos se ei pääse purkamaan pattereitaan, siitä tulee hyvin äkkiä seinille hyppivä raivostuttavuuten asti levoton otus. Ei kuitenkaan pijä pelätä, kunhan liikkuminen on säännöllistä ja parsoni pääsee osallistumaan tavalliseen perheen elämään ja siinä sivussa sen kanssa touhuillaan, niin sen kanssa pärjää kyllä. Ei tartte olla mikään himoliikkuja ja iliman mitään varsinaista harrastustakin pärjää kyllä. Kyllä Ukkoki osaa olla, vaikka aina ei jaksaisikaan käyä kahta lenkkiä päivässä. 

Tällä lailla minä sitten pötkötän lämpimässä pitkän lenkin jäläkeen.
Tai no, vaikka iliman sitä lenkkiäki. :)

Ja toki parsoni osaa (ja sen pitää osata) rauhoittua ja ottaa omaa aikaa. Ukko tykkää varsinki iltaisin napata luun suuhun ja kiivetä jyrsimään sitä sohovan käsinojalle tai johonkin omaan nurkkaan. Välillä tietysti noin pikkuista kaveria pitää vielä ohojeistaa esimerkiksi sen nukkumisen kanssa, ko aina ei itte tiiä omaa parastaan. Meillä ainakin tuo kuljetushäkki omana rauhallisena nukkumapaikkana on toiminut erittäin hyvin. Sinne kun nostaa koiran ja laittaa oven kiinni, niin varmasti rauhottuu, mikäli se ei omin avuin ole onnistunut. Häkkiin Ukko hakeutuu monesti myös itekseen nukkumaan ja siellä se nukkuu pitkät ja makiat yöunet. Aktiivisinta aikaa meillä koiran osalta on iltapäivä ja ilta, päiväsaikaan se lähinnä nukkuu (ko sillon on niin tylsää eikä tapahu mitään, varsinkaan jos on yksin). Yksinollessa Ukko on aitauksessa, näin vahinkoja ei pääse sattumaan ja koirallakin on helepompi olla, ko ei tartte koko kämppää vahtia. Ja kuljetushäkki on muuten siinäki mielessä erittäin kätevä, että sinne voi nostaa koiran viien minuutin "jäähylle", mikäli leikki muuttuu liian raisuksi, tulee parsonihepulit tai homma muuten karkaa käsistä.

Tää oli mun ihan eka sänky. Köllin siellä velipojan kans.

Hihnakäyttäytyminen on ainaki Ukolla ollu alusta asti aika mainiota. Heti kun poitsu vaan ymmärsi, mistä lenkkeilyssä on kysymys, ollaan käyty säännöllisesti kävelemässä pitkiäkin reissuja. Ukko osaa olla vetämättä ja kulukia jo aika nätisti. Met ei räyhätä vastaantulijoille eikä riehuta. Päinvastoin, met ollaan ehkä vähän liianki sosiaalisia ja haluttais moikata aina kaikkia vastaantulijoita, niin ihimisiä ko koiriaki. Suurin harjoitteleminen meillä onki ohitustilanteiden sujuvuudessa. Kaikkia ko ei aina tartte moikata, vaikka Ukon mielestä kaikki maailman ihimiset ja koirat on sen kavereita. Kuten myös rollaattorit, polokupyörät, pyörätuolit sun muut... Oon myös huomannut, että se, miten siellä hihnan toisessa päässä käyttäytyy, ratkasee palijon. Olen ainaki toistaiseksi luopunu aamun rasvanpolttolenkeistä koiran kans, ko tyhyjällä vattalla oma pinna kiristyy niin, että se alakaa väistämättä heijastella koiran käytökseen. Mitä enemmän hihnaa kiristää ja riuhtoo, sitä huonommin koira kuuntelee ja kulukee. Oma rentous, puhe ja pysähtyminen toimii palijon paremmin. 

Näin met parsonit otetaan rennosti. Ensin syyän vähän herkkuluuta, sitten veetään pienet tirsat.

Tästä päästäänki siihen, että parsonin kanssa kaivataan kärsivällisyyttä. Ja palijon. Omia päreitä ei saa polttaa, koska sillon se koira vaan nauraa räkäsesti sulle ja ilikkuu että hähhää, sainpas sinut juoksemaan mielipuolisesti huutaen pitkin kämppää. Sanoisinkin, että parsonin kanssa tärkeintä on hyvät hermot, pitkä pinna ja määrätietoisuus. Helepolla parsonin kanssa ei useimmiten pääse, mutta se ei kait ole tarkoituskaan. Kyseessä on koira, joka tuntuu tietävän, miten eri ihimiset saahaan punaista ja kenen hermot katkiaa nopeiten mihinkin. Iskää se juoksutti tosiaan aina kantelemalla niitä pissapapereita, äitin nähen se repi kukkia ja minulta se varastaa alusvaatteita 8). Parsoni ei koirana todellakaan ole mikään lapanen, muttako ko se on hyvin omissa näpeissä, siitä saa mahtavan kaverin niin kotioloihin ja lenkeille, ko harrastuksiinkin. Ite aion alakaa poitsun kanssa juoksemaan, ja mahollisesti jokin muukin harrastus voisi olla hyvä. 

Joskus minä olin tämmönen ihan pieni mönkerö!

Summa summarum, pois en kyllä tuota vaihtaisi ja toivon mukaan se sulostuttaakin meikäläisen elämää vielä monen monituista vuotta (mikäli parsoni vaan on terve ja välttyy onnettomuuksilta, on elinikä pitkä, 13-14 vuotta). Vaikka vähintäänkin joka toinen päivä oon kyllä lahjottamassa tuota jolleki muulle. :------D Mutta onneksi on myös net hyvät päivät, kuten esim. eilen. Mukava ja hyvinkulukeva hihnalenkki mainion kaverin kans ja korvissa soi Metallica. Parhautta ko ei tartte yksin lenkkeillä. Jos pieni suuri koira kiinnostaa, on valamis panostamaan siihen ja tekemään töitä (niin kuin toki koiran ko koiran kanssa), suosittelen lämpimästi parsonia. Nämät on mahtavia persoonallisuuksia pienessä paketissa.

Tämä se vasta on mukavaa, kölliä jonku kainalossa! Äläkää tosin välittäkö tuosta emännästä, se kun on tosi
edustava nuot lenkkitamineet päällä.

Ja hei! Koirakavereita met myös kaivattais erittäin kovasti. Semmosia, joitten kanssa pääsis vähän painimaan ja jystämään sekä vaikka yhessä lenkille. Parsoni pärjää kyllä isompienki kavereitten kans, ainut ehto on vaan se, että leikkimieltä ja intoa pelata ja painia löytyy. Sosiaaliset ja leikkisät tapaukset omistajineen voivat ilimottautua! Jossain vaiheessa Ukko kyllä saa ihan ikiomanki kaverin, mutta millon, niin sitä ei voi vielä tietää.

Briefly in English: The Parson Russell Terrier. A small dog with a huge personality. I would say a big dog in a small package. My very own one, Ukko, is six months old today.

If I'll never fall in love again, well at least I got my friends.

Helsinki. Hesa. Stadi. (Kuvia on sitten heikohkosti, pitäisi saaha Booginanki kuvat vielä.) Enpä ollu viiteen vuoteen reissannukaan tuohon suuntaan. Olihan se kyllä niinkö ois vanahaa tuttua morjenstanu pitkästä aikaa. Samaan aikaan hieman vierasta, ja silti jotenki niin tuttua. Lauantaiaamuna ko nousimma junasta rautatieasemalla, maailma pisti taas parastaan ja roimautti kaatamalla vettä meijän niskaan. Fiiliksiä nostatti myös perkeleen tuskaisa yö vanahassa veeärrän junavaunussa istuen, jossa oli kylymä ko mikä, sekä syliin päätyneet aamukahavit ravintolavaunussa. Että terveisiä vaan silleki paskapäälle, joka on kehittäny sen kannen siihen kahavimottiin. Suunnittelun kukkanen, ois ihan vitun kiva jos se kansi pysyis vielä paikallaanki.

No, ei muutako laukkujen kans Kamppiin ja siitä sitten kohti Espoota. Boogina suunnisti, ja sehän on kyllä yleensä yhtä turvallista ko heiluttais veristä kättä altaan yllä, joka kuhisee näläkäsiä haita. Selevisimmä kuitenki heti ensimmäisellä yrittämällä perille majotukseen, joten no problem at all. Perillä meille tarjoiltiin aamiainen by Sampo, joka oli enemmän ko jees, ja pienen ihimistymisen jäläkeen suuntasimma takasin kaupunkiin. Lauantai vierähtiki kaupoissa kulijaillen (minäki, jopa, perkele, ostin ittelleni paijan koko päivän miettimisen ja jahkaamisen jäläkeen, joka oli muuten vihiriä ja makso ihan liikaa) ja sen jäläkeen ulukona syöden ja hieman tissutellen. Moikkasin maailman mukavinta kummitätiäni, joka on aikanaan minut Helsinkiin tutustuttanu. Drinksujen ja kuohareitten jäläkeen lähettiin kuiten hyvissä ajoin takasin kohti Espoota, tsillattiin hetki kattoen lumilautailuvideoita ja juotiin vielä muutamat lonkerot/oluset, mutta sitten väsymys voitti ja mentiin kerrosta alemmas yhessä Lekan, meikäläisen lomahoidon, kanssa nukkumaan. Jos sitä Lekan toimintaa nyt voi nukkumiseksi sanoa. Hurja mouruaminen, kylijessä kiehnaus ja samalle tyynylle tunkeminen, mutta sainpahan ees vähän hellyyttä.

Boogina tällää ja sovittaa.

Arvatkaa missä käytiin!

Viipotetaan menemään tukka putkella.

Leka says "whatta fuck????"

Sunnuntai valakeni astetta inhimillisempänä iliman osalta, mutta ei sitä vieläkään oikeen kehumaan päässy. Pitkäksi venähtäneen aamun jäläkeen taas ihimistyimmä, kaivoimma naamat naftaliinista ja suuntasimma kohti keskustaa. Vuorossa oli lisää pyörimistä kaupoissa, ruokailu opiskelijoitten tapaan Hesessä (joo, kunnon turistimeiningit meillä :--------D) ja uuet rehevit olusten tiimoilta. Kaikkia kavereita ei oo pakko nähä jatkuvasti, mutta tätä herrasmiestä näkisin kyllä mieluusti usiamminkin ko viien vuojen välein. Vaikka eipä sillä, en minä sitä viittä vuotta siinä kyllä havainnu. Ehkä niiltä osin, että kuulumisien päivittämiseen ois tarvittu rutkasti enemmän ko pari tuntia. Mies joka kävelee korkkareilla paremmin ko minä ikinä, asuu ihan väärillä huudeilla ja silti sillä on parempi tatsi tajuta minua ko ehkä kellään ikinä. Tai ehkä jos maailman ihimiset ois puoliksikaan niin mahtavia (ihania, mukavia, fiksuja, jotain?) ko Tuukka niin minäki tykkäisin vähän usiammasta ihimisestä. :) No eii kai, mutta tässä on sitä meikäläisen perään kuuluttamaa pilikettä silimäkulumassa ja huumoria. Kertoo jotain, että mulla oli kyllä kamera messissä, mutta ehän minä muistanu sitä kaivaa kertaakaan esille koko juttutuokion aikana.

Pitäisi varmaan muistaa usiammin kiittää ittiään siitä, että on joskus ollu niin hasardi viistoistavuotias, että on lähetelly tuntemattomille sähköpostia. En minä enää vaan ole niin reipas. Eiku olenpas! Nykyään net randomit ei vaan enää vastaa mulle. :DDD

Mutta palatakseni kukkaruukusta asiaan. Sunnuntaina vierähti siis uskomattoman nopiat pari tuntia raataillen niitä, näitä ja noita. Sen jäläkeen oli hyvä lähtiä grillailemaan (tai no, met mitään grillailtu ko istuttiin valamiiseen pöytään ja syötiin, aika ihanaa!) ja naatiskelemaan sunnuntaipäivän loppuosasta hyvään seuraan hiukkasen keskustan ulukopuolelle. Käytiin myös vähän kävelemässä meren rannassa ja illan päätteeksi päästiin Espooseen asti autokyytillä. Samalla tuli vähän nähtyä Helsingin huudeja, vanahoja tuttuja ja uusiakin kulumia. Hyvän päivän päätteeksi oli mukava laittaa unille, vaikka meikäläistä se nukkumasa taas välttelikin aika pitkään.

Nämät ruokafotot ei ole meikäläisen vahavinta alaa ko aina on liian kiire syömään. :D

Maanantaiaamu saapui luoksemme koko reissun kauneimpana, ja Booginaki sai ittensä sängystä ylös tavattoman tehokkaasti, ko tiiossa oli hyvää ruokaa lounaaksi. Taas ja jälleen ja kerran laittau'uimme ihimisen näkösiksi ja suuntasimme kohti keskustaa kiinalainen mielessä. Sitähän sieltä sitten löytyikin lounaaksi, ja kesken ruokailun meijät yllätti kolomas pääkaupunkiseu'un huipputyyppi, rouva kersantti nähkääs. Tässäkin on typy minun mieleeni! Ihana nainen etten sanoisi, mukava, fiksu, kaikin puolin ihan huipputyyppi (ei siis oikiasti mitenkään päin voi olla meikäläiselle sukua!) Juttua riitti, aurinkoisen kelin ja +13 asteen (!!!) kunniaksi otettiin suunta kohti terassia (huomio likat, havainnoin terassilla myös hyvännäköisen miehen, joka oli kaliju ja sillä oli semmone oikian muotonen pää! :D Harmikseni se ei huomioinut minua...) ja jumahdettiin sinne muutamaksi tunniksi vaihtamaan kuulumisia. Onneksi tämä etelän karkuri tykkää reissailla aina sillon tällön myös pohojoseen,  sillä muuten saattaisi kyllä tulla liian suuri ikävä. Neiti on kututtu myös kattomaan, minkälaisen uuen kodin Marilyn onkaan löytänyt meikäläisen Oulun kolosta. 

Terassikissa.

Sannan morjenstamisen jäläkeen maanantaipäivä jatkui metrolla Kallioon kalijoille yhessä urbaanin kaupunkilaisemme Iitun kanssa, joka ystävällisesti majoitti meidät ja suistui yhtenä päivänä myös ryömimään ulos kolostansa meijän junttien kans. Kyllä, oli tosi tissutteluntäyteinen reissu, onneksi näin vaan lomalla! Valitettavasti meillä ei ollu aikaa usiampaan ko yhteen halapaan oluseen, ko ite reissun pääasia ja varsinainen huipennus alako uhkaavasti häämöttää horisontissa. Kävimmä Alkon ja kaupan kautta Espoossa, pakkasimma eväät matkaan ja otimma seuraavaksi missioksi siirtymisen Kalasatamaan. Totta kai tässä vaiheessa oli jo enemmän kiire ko mitä oltiin alun perin suunniteltu, eikä asiaa helepottanu yhtään bussikuski, joka oli ihan sunnuntaiajelulla. Kerkesimmä kuitenki loppujen lopuksi alueelle hyvissä ajoin (eli puoli yheksältä, heke) oottamaan Hetfieldiä ja kumppaneita, mukanamme taskumatillinen jekkua ja pullollinen terästettyä Spriteä. Kyllä Sallan tytöt alakoholin salakulijetuksen taitaa... 

Anteeksi kuvien yksitoikkosuus. :D

Keikalla tutustuttiin (tai sanotaanko että pakon edessä jouduimme kommunikoimaan) muutaman vähemmän herrasmiehen kanssa. Hemuli ja huonosti käyttäytyvä kaverisi, terkkuja teille (tai oikiastaan vaan Hemulille.) Vaikka Hemuli olikin vähän kujalla kun sitä oli huijattu koko elämänsä, että se on reissannu Sallaan ko se on käyny Suomulla. Oli aika ikävä särkiä tämä illuusio. Pointsit kuitenki joka tapauksessa, on aina hienoa ko mies harrastaa mettästystä. Itte keikka oliki sitten kaiken kaikkiaan juurikin niin hieno mitä odotinki, vaikka näkymät tämmösella reilulla metripuolitoista hukkapätkällä oliki meleko suppiat (ihimisten takaraivoja! hirviän palijon ihimisten takaraivoja!) Eihän se enää nyt niin järisyttävää ollu ko sillon Porissa kun meni Metalllica-keikkaneitsyys, mutta kuitenki. For Whom The Bell Tolls ja muita hienouksia. 

Seek and Destroyn aikana otimma sitten ihan oman extremerunin ja paineltiin Kalasataman metroasemalle juosten ja ohitettiin siinä varmaan yhet 10 000 ihimistä, että kerettiin Kamppiin ja Espooseen lähtevään bussiin. Perille päästiin hengissä ja ehejinä, innosta hihkuen siivosin nurkasta poikke Lekan paskan, jonka se oli ystävällisesti sinne vääntänyt, totesin, ettei tästä meijän jutusta Leka nyt vaan tule mitään, tein pedin ja laitoin Booginan petikuntoon sekä kaaduin lopulta iteki onnesta soikiana nukkumaan. Uni vähän taas vältteli, ko mielessä pyöri liianki tehokkaasti se, että toivottavasti se James tietää, että tuolla pohojosessa minä ootan sitä hakemaan minua. Seuraavaksi aamuksi asetettu kello seittemän herätys ehkä kuitenkin painosti omalta osaltaan kiristämään nukkumasalta unihiekat ja vajoamaan koomaan.

Booginan osalta loppureissu oliki sitten astetta vähemmän hohdokas. Mukaamme kello 10.06 lähtevään junaan tuli nimittäin herra rapula. Herra jäätävä rapula. Hengissä se siitä kuitenki selevis, vaikka jossain vaiheessa aika epätoivoselta näytti (vai mitä pitäisi miettiä siitä ko kaveri istuu bussissa oksennuspussi käjessä ja junassa nukkuu otta vasten matkalaukkua etukenossa, koska kaikki muut asennot tekee pahaa?) :------D No, ei pitäisi toisen kohmelolla irvailla, osuu pilikka muuten omaan nilikkaan. 

Itselläni jäi vaimon vähäisen seurallisuuen vuoksi runsaasti aikaa pohtia junassa hulluja. Minä, joka en siejä Oulussa asumista ko pieninä pätkinä, huomasin pohtivani, että mikä helevetti siinä Helsingissä kiehtoo. Luulen, että se on se, että siellä tapaa aina vaan mukavia ihimisiä ja tapahtuu mukavia asioita. On lomalla ja tsillaa. Ja sitten toisaalta on kiva olla niitten kaikkien ihimisten keskellä täysin tuntematon. Siellä ois niinkö semmoset tsäänssit, että voisi alottaa aivan puhtaalta pöyältä. Ei tuntis juuri ketään, eikä mitään. Minusta se olisi aika hillittömän mukava ajatus. Leikin myös sillä ajatuksella, että eihän minua toisaalta mikään pohojosessa pidättele. Jos repäsis ja valamistuttuaan lähtisiki Helsinkiin töihin. Kokeilisi käyä asumassa siellä. Mulla on semmone fiilis, että minä pärjäisin siellä enemmän ko hyvin. Sitä paitsi mulla oli siellä meikkiä naamassa ja siistit sekä mietityt asukokonaisuuet joka päivä, paitsi lähtöaamuna. Mitä ei tapahu niinkö koskaan ikinä missään muualla. Jotenkin se paikka pistää meikäläisen skrappaamaan oikeen kovasti.

Mietin, että ehkä en käy Helsingissä usiammin ko viijen vuojen välein siksi, että saattaisin alakaa viihtyä siellä liian hyvin. 

No jaa, toisaalta olen taas fiilistellyt niin onnessani tuolla Naruskalla, että ehkä se ei onnistuisi sitten kuitenkaan. Mutta mulla on kyllä nyt vähän ristiriitainen olo. Niinkö oisi kaksi persoonaa. Se toinen haluaa kovasti palijon tänne ja mettään, yksinkertaisen ja simppelin elämän pariin, toisesta taas oisi kiva olla semmone menevä tyyppi Helsingissä, tehä kivoja asioita, nähä mukavia ihimisiä ja mennä siellä kaupungissa ko kala vedessä. Se on varmaan se Annariika, joka kuusvuotiaana kirjotti että minusta tulee isona taiteilija. Ja sittenkö nämät kaksi yhistetään, niin sillä yhellä hyyppärillä, eli minulla, on kovin omituinen olo. Ehkä 12 tunnin matkaaminen Suomen läpi antaa vaan ihan liikaa aikaa miettiä asioita.

Missähän se on minunki paikkani täällä maailmassa. Ei pitäisi käyä tuolla Helsingissä, ko se sekottaa meikäläisen pään aina näin hyvin. No mutta, reissu oli joka tapauksessa aivan huippu ja mahtava, ihana nähä tyyppejä ja vaan ottaa rennosti, plus Metallica oli totta kai parhautta. Oli myös ihan eri meininki olla reissussa siellä ekaa kertaa täysi-ikäisenä ja vähän fiksumpa, aikuisena. Ihan eri olo ko epävarmana seittemäntoistavuotiaana. Ehkä se Helsinki on kuitenki vaan mukava paikka käyä lomailemassa ja lähtiä sitten aina kotia. En tiiä. Huomenna meikäläisen paikka on kuitenki taas Naruskalla, joten nyt nukkumaan. Herätä ennen kuutta ja lähtiä seittemältä matkaamaan 75 kilsaa saahakseen rämpiä päivän pitkin hakkuuaukiaa kylyvämässä siementä vakoon, ja vielä nauttia siitä. Ei minullakaan hyvin mee. 

Mutta se on semmosta jalostavaa toimintaa. Kasvattaa luonnetta. 

Briefly in English: Helsinki, a big city. Made me feel really weird. But I had a very nice trip there.

Got no more addictions, see these veins can't endure that much more.

Oonki ihimisten ilimoilla jo nyt! Helevetin Hellllsinki saa kuiten oottaa vielä hetken, sillä nyt mennäänki Naruskalle. Olin aluksi vähän jännässä, että miten siellä mahtaa viihtyä, ko alan olla oman  porukkani viiminen vanaha käpy, joka edelleen koluaa Naruskan takamaita (muut ovat siirtyneet arvatenki jo oman alan kesätöihin...) Meillä on tavannu olla Naruskalla marttakerho, joka jakaa kuumimmat juorut, pohtii elämän syvällisyyksiä, kerää korvasieniä ja ratkoo ristikoita, mutta tänä vuonna kaikki tutut emännät puuttuu ja jätkillä on tuntuva enemmistö. Mietin, että mitähän tästä oikeen tulee. Mutta olin unohtanu, että minähän en oo mikään ujo ja hilijanen, vaan minulla on koko porukan paskimmat jutut ja eniten käyvä suu. Poikain kans jauhamma paskaa päivät pitkät ja meikäläisellä on räävittömimmät jutut. Oikia pikkupoikien naurattaja, etten sanois. Oon aina tienny, että paskanjauhassa meikäläinen on kyllä aivan lyömätön, mutta mitään oikiaa asiaa mulla ei sitten koskaan olekaan. Mutta ohan se taito seki. Saaha aikaseksi vakavalta kuulostava ja pitkäkestoinen keskustelu jostakin täysin käsittämättömästä, kuten siitä, että jos et haukottele, se ainuaki korvien välissä surraava kärpänen ottaa ja kuolee ko ei saa riittävästi happia. Ernestin kärpänen on kuulemma melekeen aina koomassa, ja virkiää lähinnä siinä vaiheessa ko koulussa pääsee syömään tai tauolle. Ja sillonki lähinnä vaan juonimaan pahuuksia.

Mutta kyllähän se kertoo aika palijon, että tyypeillä oli kaksi päivää ollu kuulemma meleko hilijasta, kunnes minä tulin. :-----D Äläkää käsittäkö väärin, voijaan met olla hilijaaki. Mutta aina ei vaan haluta. Ei varsinkaan sillon, ko lautasia yhteen hakkaava apina on kaatunut kylijelleen. Eikä se ole mitään paskapuhetta, että meikäläisen korvien välissä surraavat ainuat kärpäset taisi heittää veivinsä jo ajat sitten. 

75 kilometriä sivistyksestä mettään päin.

Siellä ko meinaa lennellä turvalleen viien minuutin välein rymytessä pitkin mettiä (tai hakkuuaukeita, jos totta puhutaan), saje kastelee säännöllisin välein ja vaot menee minne sattuu, on ihan hyvä vaan piettää tunnelma korkialla. Hilijaa ehtii olla sitten kämpälläki. Vetää napaan miehekäs annos käristystä ja pottuja iliman turhia raateja ja painua päiväunille. Tai yksinään mettässä. Kävin keräämässä pari tuntia vähän korvasieniä, ja siellä ei kyllä kuulunu muuta, ko lintujen laulua ja tuulen suhinaa puissa. Pussillinen aarteita kotiin vietäväksi. Tämän urakan jäläkeen rantasauna maistu enemmän ko hyvälle. Perinteitä kunnioittaen kävin heittämässä talaviturkin jääkylymään Kenttälampeen. Ja sitten saunan jäläkeen voi vetää päälle lökövaatteet. Ei tartte tällätä.

Sitten vielä vähän nuotiolla istumista ja iltapalaksi Veijo Meren Manillaköysi, tuvan pitkän pöyän ääressä ko radio soi ja pojat lätkii korttia. Ja kohta voiki painua yöunille. Hyvät, pitkät ja nautinnolliset. Mieli lepää ko kämppä asettuu hilijaa unille. Ikkunasta valuu valoa sisään, jonka turvin voi vielä hetken lueskella pedissä, jos jaksaa. Tekniset laitteet ei ahistele, ei tartte turhaa kuluttaa väsyneeksi yöunia napottamalla tässä koneen eessä tai kattoa töllöstä jotain turhaa. Kukaan ei kaipaa kun ees puhelin ei kuulu. Muu maailma voi mennä menojaan, minä olen nyt Naruskalla. Oli minulla soitinki mukana, mutta ei huvittanu kuunnella musiikkia. Ainuastaan ittiään. Aamulla juua kahavia seittemän jäläkeen mettähousut jalassa, tehä eväsleipiä poikien kans keittiössä ja kurkkia ikkunoista, että sataako vai paistaako.

Vain hätäpuhelut/Ei verkkoyhteyttä.

Hemaisevan seksikäs leidi ja tukkaki kaipais värjäystä.

Oisi kyllä pitäny kirijotella moniammatillisuuen esseetä, joka roikkuu edelleen, ja deadline on sunnuntaina. Naruskalla on ollu myös kiva piilotella siltä(kin). Kuten myös kaikenlaisilta muilta elämän tosiasioilta. Ens viikolla taijan päästä vielä onneksi hetkeksi piiloon. Kämppäelämä on kyllä parhautta. Ja mettäelämä. Nakertaessa eväitä mättään päällä istuen tuntee olonsa melekolailla ihimiseksi. Hämmentävää. On niinkö kasvais juuret siihen maahan, ja siitä vois ammentaa rauhaa ja hyvää energiaa. Minä voisin muuttaa mettään asumaan. Tämä ei toki ole mitään uutta, mutta siihen nähen, minkälainen olo meikällä oli viikonloppuna, se on aika kummallista. Alan epäillä, että olen jakautunut persoona. Mutta viime viikonlopusta sitten tosiaan vähän myöhemmin. Nyt vielä loput fotot ja sitten jotain. Järkevää.

Kesä tekee tuloaan myös Naruskalle.

Briefly in English: In peace and quiet at Naruska. It's lovely when working feels like holiday.

How does it feel to be alive?

Eli samma på finska, hengissä ollaan ja Hesasta selevitty koto-Sallan maaperälle. Eihän se ottanukaan ko nätit 12 tuntia... Melekosta perseenkuluttamista, etten sanoisi. Mutta ohan mulla meleko iso pylly, niin kärsii sitä kait vähäsen kuluttaaki!

Lyhyestä virsi kaunis, lässytän vieläki niinkö joku eteläsuomalainen pissis, reissu oli ihan mahtava ja Metallica vaan niin <3, mutta ko huomenna soi kello 5.30 ja meisiä kuttuu Naruska, sekä kämppä, seikkaperäiset jorinat meikäläisen toilailuista maamme pääkaupungissa saavat jäähä oottamaan viikonloppua. Juttua kyllä riittäisi, ja riittääkin, kunhan pääsen tähän tekniikan pariin taas. Ajatuksia herättävä reissu.

Mutta tosiaan, palataan viikonloppuna, huomenna siis paluu tulevaisuuteen eiku todellisuuteen ja suuntana Naruskan takamaat. Ei nettiä, telekkaria, puhelinyhteyksiä tai muutakaan turhaa. Sen sijaan iso kämppä, hiljaisuus ja luonto, sekä tuhottomasti aikaa ajatella. Sounds good, mulla onki taas enemmän ko palijon kaikenlaista mietittävää. 

Vaikka joskus oon kyllä sitä mieltä, että vielä joku kerta ajattelen aivot ulos korvistani.

Briefly in English: I'm alive and well! I'll write something real as soon as possible.