Oon ihan överisuperfiiliksissä ja pakko tulla avautumaan siitä tännekin; kävin nimittäin siellä juoksemassa ja vetasin ihan puhtaasti vahingossa 47 minuutin lenkin sen about puolen tunnin sijaan. Ei sattunu mihinkään, juoksu kuluki nätisti ja oli vaan niin ihanaa. Kaikista parasta tässä oli se, että mietin vielä tuossa kotikulumilla, että kierränkö vielä vähän pitempää reittiä ko oisin ihan hyvin jaksanu ja ko luulin, että tuli semmone aika lyhyt lenkki.
Sitten kuitenki tuumasin, ettei pijä vetää ittiänsä ihan sippiin, vaan lopettaa sillon ko tuntuu vielä ihan hyvältä.
Viikonloppuna valittelin sitä, etten pysty juoksemaan kovin pitkään. Ja kattia kanssa, vejin melekeen samoihin ko mitä viime syksynäki. Helevetti soikoon, minä oikiasti luulin, etten pysty tähän enää ikinä! Ja kattokaa mitä minä just tein. Juoksin melekeen viiskytä minsaa. Ihan samalla keskinopeu'ella ko aina ennenkin. Tuntematta tuskaa tai kipua missään.
Enkä nyt aijo todellakaan kusta tätä sillä, että oisin yrittämässä heti huomenna uuestaan juoksemaan. Ehei, korkeintaan pe tai la. Tai sitten vasta ens tiistaina seuraavan kerran.
Voi pojat että on hyvä olla. Hupaisaa tässä on sekin, että olin jo tänään ennen sitä lenkkiä tosiaan polokenu sinne kirpparille ja kaupan kautta takaisin. Sekään ei ees tuntunu yhtään jaloissa. Ainut minkä huomasi, oli se, että on ollu kumpparit päivän jalassa.
Oli ihan huippua tulla juoksemasta ja painella saunaan. Saunan jäläkeen vetää lärviin huippuhyvää rahkaa mansikoitten ja myslin kans ja äsken nautiskelin vielä ihan mahtavan hyvän suomalaisen omenan. Tämmöstä elämän pitäiski olla. Ylistyssanoja arjen pienille jutuille. :)
Mutta nyt minä venyttelen vähän ja teen vielä hetken juttuja, ennenkö meen nukkumaan.
Briefly in English:Had a magnificent run today! I'm sooooooooo happy right now. :))))
Pakko tulla nopiasti ennen juoksulenkille lähtemistä kertomaan, että tein tänään löytöjä kirppiksellä! Oon jo pidemmän aikaa mettästänyt kirpparilta villakangastakkia, ko oon kerran investoinu Vero Modan villakangastakkiin, joka on nykyään muodoton säkki iliman nappeja. Kriteereinä on ollut se, että takki ei saa olla käytetty pilalle ja muodottomaksi, ei hirviän nukkaantunut myöskään, mutta ei tietenkään hinnalla pilattu. Mielellään musta ja semmone keskipituinen.
Ja nythän minä sitten sen löysin! Ei ollu musta, vaan semmone armeijanvihiriä, mutta ei haittaa.
Kuva vähän valehtelee, väri on siis oikiasti semmone tummempi. Yksi nappi puuttui, mutta se ei haitannu ko varanappi oli vielä paikoillaan ja hyvin näppärästi ompelin sen puuttuvan tilalle. Näin tämän jo eilen ko käytiin Leenan kans, mutta siinä ei ollu hintalappua. Se jäi kuitenki vaivaamaan meikän mieltä niin pahasti, että oli pakko tänään polokia sinne kirpparille uuestaan. Kokeilin sitä päälle ja tadaa, istuvuus oli lähes täy'ellinen! Just minun takki. No, hintaa ei ollu vieläkään, ja kassan täti masensi minut kertomalla, ettei asialle voi tehä mitään, vaan minun täytyy tulla uuestaan kyttäilemään, mikäli myyjä kävisi tarkistamassa pöytäänsä.
Masentuneena lähin sitten jatkamaan vielä kiertelyä hetkeksi ja ilimeisesti se pettymys loisti meikäläisen kasvoilta Namibiaan asti, ko hetken päästä se toinen kassalla ollut nainen juoksutti takin minun luokse ja kertoi ilosena, että hei, minä muistin mistä pöy'ästä tämä on, se hinta on, rumpujen pärinää, KAKSI EUROA. Kokonaista _kaksi_ (2) euroa. No, kaupathan siitä syntyi. Olin varautunu, että voisin maksaa tuosta noin 10-15 euroa, ko huolimatta puuttuvasta napista se oli tosi hyvässä kunnossa ja semmosta paksua kangasta. Voitte siis kuvitella, että kaksi eukkaa oli aika positiivinen ylläri. :)
Sitten ostin myös kolomella eurolla tämmösen Vilan neulepaidan. Oli siis enemmän ko hyvä kirpparireissu!
Hakusessa ois vielä kenkiä, jotku saappaat korolla tai iliman (tai vaikka molemmat) tai miksei vaikka vielä mustaki villakangastakki, jos sopuhintaan löytyy. Mustat yksinkertaiset avokkaat ois myös aika pop.
Mutta nyt meisi lähtee vetämään juoksutrikoita jalakaan ja lähtee kokeilemaan vähän pinkomista. Loistavaa tiistain jatkoa kaikille, tänään on ollu syytä iloita vähän muidenki puolesta. :) Briefly in English:Findings from flea market.
Harmaata ja synkeää sunnuntaiaamua. Mutta ei silleen negatiivisessa mielessä, vaan niin, että syksyn harmaus on ihan kiva asia.
En tiiä onko se joku verenperintönä saatu tekijä, vai sallalainen mielenlaatu, mutta meikäläisellä on tämä vahava taipumus tähän synkistelyyn. Enkä nyt tosiaan tarkoita tällä mitään semmosta negatiivista synkistelyä (vaikka osaan kyllä senkin!), vaan sellaista, että nautin harmaudesta ja pimeydestä, hiljalleen kuolevasta ja talaveen valamistautuvasta luonnosta, pienestä kirpakkuu'esta ilimassa ja pimeistä ja märistä illoista, jolloin katulamput kiiltää asfaltista ja tuuli piskaa lehtiä irti puiden oksista.
Se on parasta aikaa nauttia raskaasta musiikista, juosta, liikkua luonnossa, istua sisällä vilttiin kääriytyneenä ja poltella kynttilöitä, hiljentyä ja olla. Tuntea ittensä hieman melankoliseksi, mutta silti jotenkin onnelliseksi. Syksyissä konkretisoituu niin selevästi luonnon ja elämän kiertokuluku, sekä se Suomen luonnon ja etenki pohojoisen nelijä eri vuojenaikaa. Ja niiden mahtava vaihtelevuus.
En muista olenko aiemminkin selittänyt, mutta pohijimmiltaan tykkään pimey'estä hyvin palijon ja on ihana, kun pitkän valoisan kesän jäläkeen illat alakaa taas elokuussa pimenemään ja hilijalleen kaikki kääntyy kohti syksyä. Lokakuussa taas kaikki on niin lohdutonta ja harmaata, vaikka päivät silloin tällöin koittavatkin pyristellä ja tehdä säästä kirkkaan ja kuulaan. Yöt ja illat ovat pimeitä niinkö synkin mustuus, aina siihen asti, kunnes maahan sataa lumi. Ja yhtäkkiä pimeys onkin täynnä lämmintä kirkkautta. Kirpeää pakkasta, höyryävää hengitystä. Loputtomiin jatkuvaa tähtitaivasta ja kuun loistetta hangilla. Päivät ovat pitkiä ja pimeitä, hämäriä, ja valo pääsee valloilleen vain hetkeksi. On uskomattoman kaunista, ko maisema hiljalleen muuttuu ensin tasaisen teräksen harmaaksi koko matkalta ko valo häviää taistelun, ja siitä hiljalleen sinisävyiseen hämärään ja kohti laskevaan pimeyteen.
Joulun aikaan on niin pimiää, että on ihan pakko kerätä ajatukset lähelle rakkaimpia ihimisiä, miettiä lämpimiä, valaista pimeyttä itte ja olla onnellinen siitä, ettei synkinkään pimeys ole surullinen ja pelottava. Uuden vuoden alusta pimey'en voi karkottaa kynttilöin ja raketein.
Hankalin kohta on ehkä tammikuu, jolloin on pimeää ja kylymää, ja kaikki joulun aikana pimeyttä karkottamaan tuotu valo ja lämpö viiän pois. Silloin arki kolahtaa vasten kasvoja kaikista rankimmin. Ja kuitenkin hyvin nopiasti alakaa aurinko hilijalleen nousta näyttäytymään horisontin yläpuolelle. Silloin sitä tervehtii niinkö vanahaa ystävää, joka on ollut poissa pitkään. Se on lohuttavaa ja silloin tajuaa, miten palijon sitä on tavallaan kaivannut koko pitkän pimeän ajan, vaikkei jotenkin ole ees osannut ajatella koko asiaa. Kohti kevättä käännyttäessä valo kääntyy taas voitolle, päivät ovat täynnä mahtavaa kirkkautta ja hilijalleen mieli alakaa kaihota kohti valoisia ja lämpimiä öitä. Maalis-huhtikuussa sen ihan kuulee, kuinka lumi sulaa. Mieli on täynnä valoa ja odotusta, uutta energiaa. Välillä tulee tuskastuttavia takapakkeja, ja on ihan varma, ettei kesä tule ikinä, mutta sitten yhtäkkiä tajuaa, että bussipysäkillä seisoessa aamut ovat valoisia ja iltaisin sitä riittää pitemmälle ko aiemmin. Ensimmäiset linnut alakavat laulaa ja kohta lumi on kadonnut kokonaan.
Luonto on täynnä uusia alakuja, hentoa vihertävää väriä. Tuntuu siltä, niinkö kaikki olisi mahdollista ja voisi tapahtua ihan mitä vaan. Olo on energinen ja odottava. Hilijalleen luonto puhkiaa täyteen kukoistukseensa ja valo on ottanut vallan. Aamuyön aurinko paistaa ja linnut laulavat ja tuntuu siltä, että on täynnä elämää. On mahtava kävellä pitkäksi venähtäneen illan jäläkeen kotia. Istua laiturilla ja katsella kuinka usva tanssii järven pinnalla jko yöttömän yön aurinko tarjoaa valaistun näyttämön. Paljon lämpimiä ja valoisia päiviä. Musiikki on enimmäkseen kevyttä ja kepeää. Kunnes tullaan taas siihen pisteeseen, että illat alakaa pimentyä ja voi huomata kaivanneensa jo hieman lepoa kaikesta valoisuuesta. Voi toivottaa musiikin puolesta taas raskaimmatkin sävyt takaisin, ko niitä on ollut jo ikävä.
Vaikka tykkään kaikista vuojenajoista, silti etenkin silloin ko on kaikista kirkkainta ja värikkäintä, sekä valoisinta, minulle tulee monesti vaikeuksia olla. En tiiä oonko vaan jotenki niin synkkä tammikuun lapsi, mutta tarvitsen sitä tummuutta ympärilleni. Vaikka värit ja jatkuva riemu on ihania asioita, en silti jaksa pitemmän päälle niitä. Mieli lepää ja rauhottuu raskaan musiikin ja mustan värin keskellä. Siksi minulla varmaan on tämä mustanpuhuva sisustus ja enimmäkseen mustia vaatteita. Tulisin epäilemättä pitemmän päälle sairaaksi jossain supervärikkäässä tai hirviän vaaliassa sisustuksessa, enkä osaa kuvitella itelleni päälle mitään kovin hempiää. Mutta ei piä ymmärtää väärin, on täällä minun synkkyyessäni palijon väriläikkiä, niinkö vaatekomerossakin.
Aattelin poimia tähän muutaman otteen tämän sunnuntaiaamun soundtrackistä, joka koostuu Kotiteollisuuesta.
Kaikki piisit on siis Kotiteollisuus-levyltä, Kotiteollisuuen uusimmalta, joka on julukastu viime syksynä (nyt ei siis lasketa mukaan uutta Sotakoira II). Tämä jos mikä kuulostaa syksyltä. Samoin ko esimerkiksi Five Finger Death Punch - American Capitalist. Tai Kotiteollisuuen Sotakoira.
Nämät kuulostamisjutut on hyvin suuresti värittyneet sen mukaan, mihin aikaan vuojesta olen kyseisiä levyjä kuunnellut. :) Mutta enivei, meikällä on tämä melankolinen ja tumma mielenlaatu, ja ehkä pohojimmiltaan tämä aika syyskuulta joulukuulle on helepointa ja parhainta aikaa olla. Vaikka siihen aikaan liittyy myös omat synkät ja pohojavireiset juttunsa. Kotoisinta aikaa. Saa rauhassa olla vähän melankolinen ja kuunnella sitä soittolistaa (tai kuuntelisin, jos net kaikki piisit ei ois jumissa siellä vanahan koneen kovalevyillä...), missä on Slipknottia, Ruoskaa, Kotiteollisuutta, Five Finger Death Punchia, Metallicaa, Sabatonia, Volbeatia, CMX:ää, Viikatetta, Panteraa, Turmion Kätilöitä, Helloweenia, Slayeria, Stam1naa, Machinae Supremacya ja muita.
Ehän nuot pohojimmiltaan ole ees mitään kovin raskaita pändejä, sitä paitsi. Hyvinkin kesyä. :) Mutta nyt minun on kyllä pakko lopettaa tämä jaarittelu ja nousta ylös täältä sängystä, jossa oon maannu monta tuntia juomassa kahavia ja kirijottelemassa.
P.S. nuot kuvat on muuten osa ihan naamattoman vanahoja, joten laatu ei aina ihan päätä huimaa (suurimmaksi osaksi kuvattu varmaan kännykyllä ja vanahalla digikameralla) ja noissa on nuita ittiäni nyt valtavan palijon häiritseviä kehyksiä, mutta halusin kuvittaa tätä tekstiä jotenki ja nuot kuvat sattu löytymään kovolta yhestä ja samasta kansiosta. Eivät siis ole välttämättä kaikista parhaimpia ja ajankohtasimpia otoksia, mutta ajavat ehkä kuiten asiansa. :) Pitäisi ostaa pari uutta ulkoista kovoa ja syyslomalla siirtää niille kaikki valokuvat ynnä muut.
Briefly in English:We are lucky to have four different seasons here in Finland. I think I love the dark seasons most. Maybe because I'm a melancholic person. A little bit dark, but not in a bad way, if you know what I mean.
The best time is from September to December. It's dark and everthing in the nature is dying. Little bit hopeless, it's wet and rainy, streetlights shine from the wet asphalt and wind tears leaves from the trees. It's awesome to run in the darkness and listen something heavy and melancholic, or just sit inside, light candles and enjoy. And when the snow falls down from the sky, everything is suddenly so light, and still dark.
Darkness has so many different colours. And the cold December nights when the sky is full of stars and moonlight makes snow glitter. It's so dark you have to think warm thoughts and light up the darkness by yourself. Just love it.
Aattelin tulla tässä ko istun myrkyt päässäni datailemassa avautumaan vähän meikäläisen lenkkeilyn tämänhetkisestä tilasta.
Oon tässä pimenevien iltojen myötä muistellut kaiholla viime syksyn makoisia pitkiä juoksulenkkejä syyspimiässä ja ihanan kostiassa ilimassa. 50 minsaa hurahti ihan huomaamattaan. Tällä hetkellä vammanen jalakani, jossa tosiaan oli virheasento nilikassa (en nyt muista olenko aiemmin selittänyt asiasta) ei salli käyä 30-35 minuuttia pijempää lenkkiä ja sekin on ollut aika maksimi. Kilometrimääriä en tällä hetkellä tiiä, eilisen juoksulenkin tarkemmat tiedot jäi saamatta ko puhelin jäi laturiin kämpille, enkä voinu laittaa SportsTrackeriä päälle.
Tavoitteeni on tällä hetkellä käyä yksi juoksulenkki per viikko. Jalan puolesta saattaisi mennä ehkä juuri ja juuri kaksi, jos net olisi mahollisimman pitkällä aikavälillä toisistaan, mutta realistisin ja ehkä järkevinkin tavoite on tällä hetkellä tuo yksi. Kiireet ja kipiänä oleminen on taas verottanu, mutta siihen tähtään. Juoksemisen lisäksi olen päättäny yrittää käyä kävelemässä, parasta olisi jos ehtisi ulukoilla joka päivä ees vähäsen.
On ehkä tullu viime aikoina vietettyä ihan liikaa aikaa tämmösissä pöy'issä lenkkipolun sijaan...
Periaatteessa olen siis taas siinä samassa pisteessä ko alotellessani juoksemista. Eniten kismittää tällä hetkellä se, että jaksaisin kyllä juosta palijon piempään, mutta jalaka ei tee yhteistyötä tuota about puolta tuntia pijempään. Juoksemisella on niin puhistava ja päätä tyhyjentävä vaikutus, että sen kuvioista puuttumisen kyllä huomaa.
Mutta no, sillä mennään mitä on. Kävin tuossa aiemmin viien kilsan kävelylenkin ja mietin sen aikana, että on vaan pakko lopettaa sen märehtiminen, mitä en pysty tekemään, ja keskittyä siihen, mitä pystyn. Joo, kävelemisessä ei ole samaa fiilistä ko juoksemisessa, mutta on sekin liikuntaa. Kyllä, kerta juoksua viikossa on säälittävän vähän, mutta on se kuitenkin tyhyjää parempi. Pakko vaan mennä ropin ehoilla, eikä todellakaan ahanehtia liikaa kerralla. Liikkumattomuus ja kämpillä masentelu on kuitenkin kaikista pahin vaihtoehto, ja olen tehenyt sitä tämän jalan kanssa ihan tarpeeksi tälle elämälle.
Ja sitä paitsi, talavella en varmaan kuitenkaan pystyisi juoksemaan, joten täytyy totutella ajatukseen kävelemisestä muutenkin.
Saleilut meikällä on jumittanu taas melekosen tovin, ja (teko)syitä siihen on monia. Ensimmäinen ja puhtaasti suurin on se, että ajatus tuohon naapuriin Ouluhallille menemisestä ei motivoi sitten yhtään, ei varsinkaan sen jäläkeen ko reenasin kesällä yksin kotona. Toinen syy on se, että en halua mennä saleilemaan yksinäni, vaan tartten sitä perseelle potkivaa kaveria matkaan. Ja sitten on se kolomas, nimittäin aika, tai oikiastaan sen puuttuminen. On ollu semmosta haipakkaa, että ei ole palijon salilla käymistä joutanu muuta ko aatella. Eikä Ouluhallille tosiaan kannate mennä ko niinä tiettyinä kellonaikoina, ellei halua varata kahta tuntia yhen reenin tekemiseen.
Tähän pitäisi siis keksiä jokin ratkaisu ja se onkin kovasti mietinnän alla.
Mutta hei, jotain positiivista! Valion pehmeä maitorahkaa saa nykyään laktoosittomana, ja Leenan siivittämänä päätin minäkin ostaa sitä kokeilumielessä purkin. Ja voe jösses mikä maitorahkavallankumous meikäläisen jääkaappiin iski! Tuotahan voi syyä vaikka ihan sellaisenaan ja se oli ihan mahottoman hyvää lorauksella mehukeittoa ja leseitä. Ei enää ikinä Rainbown jänkkirahkaa, jota ei voi syyä ko blenderin kautta käytettynä, minulle. Olokoon kuinka palijon halavempaa tahansa.
Mutta nyt häätyypi mennä pesemään tämä tökötti veks päästä.
Briefly in English:I'm starting to run again! Once in a week at least.
Kuvapläjäys numero 2. Aiheena, tadaa, Ukko ja siinä sivussa vähän muutaki. Nämät on sitten otettu ihan järkkärillä, eikä vaan puhelimella. :) Enpä jaksa jaaritella mitään sen kummempia, eiköhän net puhu ihan omasta puolestaan.
Tsemmosia. Tänään ois vielä ohojelmassa lenkki ja pään dippailu väriaineeseen nimimerkillä kalijuunnun päälaelta. Eipä siis mitään kummempia. Huomenna jos jaksais tehä petivaatteiden tamppaus- ja tuuletusoperaation ja vaihtais lakanat. Jep, eipä tässä sen kummallisempia, palataan taas, alan harkita sitä kävelylenkkiä.
Pläjäsen tähän puhelimella napsimiani kuvia läjän joukkoon (anteeksi, net on melekeen kaikki koirasta!) ja jaarittelen hetken jotain ko oottelen että soitin lataa, ja sen jäläkeen lähen kokeilemaan juoksemista vesisateessa. Vesisateesta viis, mutta jalaka tuskin tehenee yhteistyötä. No, yritän silti, nimimerkillä housut ei mahu jalakaan... Vaikka yritänki uskotella itelleni, että oon vaan polokupyöräilly itelleni rautaiset pakarat. :D
No mutta, lihomisen vinettämisestä johonki ihan muuhun.
Viikko on taas menny tehokkaasti melekeen joka päivä linjalla kaheksasta nelijään jossaki. Kiti-ryhymä pyörii kivasti, lasten kanssa on aina mahottoman mukava touhuilla juttuja. Mitäs muuta. No, ei oikein mitään erityistä, oikiastaan. Neulon villasukkia ja sittenko net on valamiit, näettä minkälaisia. Eipä tässä kauhiasti ole muuta joutanu tapahtumaan, joten mennäänpä sitten vaikka fiilistelemään kahta edellistä viikonloppuani kotona.
Käytiin Ukon kans mettälenkillä fiilistelemässä syksyä. Oli mahottoman ihanaa, vaikka meisin harmiksi ei nähtykään ainuttakaan lintua. No, ehkä vituttais vielä enemmän, jos niitä ois nähäny, ko ei ole sitä haulikkoakaan.
Ukko ottaa rennosti
Vaikka ois kuinka hilluttu ittensä väsyneeksi, silti pitää nukkuaki semmosessa asennossa, että voi kytätä, näkyykö ikkunasta lintuja. Tai jotain muuta mielenkiintosta. :) Voin varmaan silläki näin paksusti, ko ei ole ollu koiraa, mitä lenkittää...
Toissa sunnuntaina käytiin tulistelemassa Hangasjärven laavulla ja oli kyllä ihan mahtavan näköistä. Syyspimiä ja nuotio, parhautta. Tuolla on se minun sydämen koti, tuollaisissa hetkissä. Mettässä.
Minun pitäisi EHKÄ hankkia muutaki elämää ko tuo koira, mutta kattokaa nyt sitä! Pieni possu. Kotona käyminen koostui tosiaan pitemmän päälle oloasu päällä hengailusta, nukkumisesta ja koirasta. Sekä luonnosta ja mettästä. :)
Ja keräsin minä tosiaan vähän näitä seuraavan kuvan herkkuja:
Vattuja! Ja vattumatoja. Mutta joo, pidemmittä jaaritteluitta (ja ennenkö tulee koti-ikävä) rupian tässä venyttelemaan ja lähen sinne pinkomaan. Tai yrittämään sitä pinkomista. Että kerkiän sitten yheksältä telekkarin ääreen, suosittelen muitaki kääntämään kanavan Kakkosen puolelle silloin. Tartu Mikkiin! Paitsi että meikäläinen ainaki tykkää laulaa mukana (ylläri!), tällä kertaa siellä on aika mainioita vieraitaki. :)
Briefly in English:Photos of my life. Life at home. Life in a way it should be.
Hilijaisuuteen on taas vain ja ainuastaan yksi pätevä syy; naamaton kiire. Viime viikolla oon esimerkiksi ollu vetämässä fuksisuunnistuksen rastia (oli kyllä ihan huippua!), ohojannu kerhoa, suunnitellu kiti-ryhmää, juossu luennoilla, suunnitellu kiti-ryhymää, sanoinko jo että suunnitellu kiti-ryhymää ja vielä kerran suunnitellu kiti-ryhymää.
Viikonlopun olinki kotona ja lähinnä nukuin.
Ja ei, tänäänkään en aijo kirijottaa mitään järkevää saati kuvallista, ko pitää vielä kirijottaa vähän Karski Merirosvosta ja värittää yksi kuva, ehkä pesassa pyykkiäki, järjestellä kämppää ja mätsätä että mikkä verhot ois hyvät ja mikkä ei (kyllä, minun jouluverhot tuli netkin viime viikolla!)
Jotain kuvia ja juttuja voisin ehkä uskaltaa luvata viikonloppuna. Ehkä. Paitsi jos nukun koko viikonlopun.
Olin aatellu ehtiä värjätä tänään hiuksetki ko tukka on mallia kalijuunnun päälaelta ja käyä lenkillä, mutta ei taija jaksaa eikä joutaa. Pitäis kyllä hakia piilarineste Postista, mutta ehkä sen kerkiää huomennaki. Tai jonain toisena päivänä.
Briefly in English:I'm way too busy to write anything except "hey, I'm still alive though there has been a radio silence". Gotta go, see ya maybe in next life! Just kiddin', maybe next weekend.
