Minä tiedän mitä sinä teit; annoit syitä rakastaa.

4. luukku ”Paras ystäväni”

En ole enää niin ala-asteikäinen, että määrittelisin kuka on minun paras ystäväni. Ei minulla semmosta ole ollu moneen vuoteen, koska en ole halunnu määritellä yhtä ihimistä toisen eteen. 

Mutta on minulla ympärilläni ihan parhaita naisia. Joskus oli miehiäki, mutta net on viime vuosina jääneet vähän paitsioon. Omasta tahostaan, kai.

Keskityttäköön niihin ihaniin naisiin. Minun ympärilläni on kauniita ja vahvoja naisia. Aikuisia, fiksuja ja järkeviä, maailman herttaisimpia ja kaikin puolin rakastettavia ihimisiä. Naisia, jokka on tyytyväisiä itseensä ja hyväksyvät itsensä ja elämän sellaisena ko se on, ovat sinut ittensä ja maailman kanssa. Naisia, jokka seisoo maassa vahavasti kahella jalalla, mutta uskaltavat silti kurkottaa taivaalle. Pärjäävät elämässä, uskaltavat ja uskovat itseensä. Rakastavat elämää ja sitä, mitä se on antanut, uskaltavat olla rehellisesti sitä mitä ovat ja myöntävät omat virheensä. Tykkäävät saunoa, ottaa silloin tällöin vähän sidukkaa tai kalskaa ja juoruta naisten juttuja siinä samalla. Juovat minun kanssani niin palijon kahavia, että varmasti närästää illalla. Puhuvat maratonpuheluja ja lähettelevät tekstiviestejä aina ko tilanne vaatii avautumista, kiertävät kirppiksiä ettimässä aarteita ja saavat silloin tällöin sortumaan ostoksiin, jota et ihan oikiasti tarvisi, mutta jokka nyt vaan on ihan pakko ostaa. Ovat tasavertaisia ystäviä, joille voi näyttää kaikki omat viat ja puutteensa. Ja ennen kaikkia ymmärtävät minun pölijiä juttuja jo puolesta sanasta. Ja vaikka eivät ehkä aina ymmärrä, eivät silti tuomitsekaan. 

Mahtavia naisia, joita en antais pois ees kilon paloina. Maailman parasta seuraa, yhtä huono huumorintaju ko meikällä ja oikiasti tajua tästä elämästä. Sijoittuneet eri puolille Suomen karttaa, tarttuneet matkaan ihan vasta tai kulukeneet mukana jo pitemmän aikaa. Tulleet ihan pyytämättä perheenjäseneksi tai kaupanpäällisiksi jonkin mukavan asian mukana, tai tulleet tutuiksi iliman mitään sen järkevämpää syytä. Tällainen pässi ko minä ei varmaan ees ansaitsis puoliakaan näistä leideistä, mutta olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka kehtaatta minua kattella. :)

Kerrassaan hienoja, ettei jopa ihan parhaita ystäviä.

Briefly in English: The fourth hatch. "My best friend".

Ja me talon kanssa kuunnellaan, kun sade lyö ikkunaan.

3. luukku ”Minun vanhempani”

Jokaisella ihimisellä on varmaan mielestään maailman parhaat vanahemmat. Ja kai se niin meneeki, epäilemättä jokaisella on varmaan tavallaan juuri itelleen net kaikista parhaimmat. 

Minullakin on äiti ja isi, joitten luona on koti. Ja kuten jokaisessa normaalissa perheessä, meilläki tapellaan ja väännetään ja useimmiten ihan turhasta. Eikä net ymmärrä puoliakaan siitä, mitä niitten pitäisi. :----D Mutta kotiin voi aina mennä ja viihyn siellä enemmän ko hyvin. Kotona, no, siellä on koti. Ainakin vielä niin kauan ko opiskelen, eikä minulla ole omaa perhettä.

Äitiltä olen oppinut kaiken olennaisen elämästä, kuten kokkailun, puutarhanhoidon ja kodin viihtyvyy’en salat. Iskältä taas kaiken siihen miehisempään puoleen liittyen. Verenperintönä oon saanu rakkau'en lapsia ja kotia kohtaan, sekä kiinnostuksen mettään. Äitin keittiössä kaikki, minkä voi tehä itte, myös tehään itte ja iskän mukaan mitään ei kannate ostaa, jos ei ole ensin perehtynyt asiaan hyvin tarkasti ja vertaillut mikä on ittelle se paras vaihtoehto, hinta-laatusuhteeltaan kohillaan ja muutenki paras ostos. Meikällä on myös (kuulemma) omituiset porukat, koska net kuuntelee minun kanssa Kotiteollisuutta ja isi tilailee vaatteita EMP:ltä. Ei normaalia toimintaa kohta viiskymppiseltä? Minusta on. :D 

Voishan nuista varmaan kirijottaa vaikka romaanin, mutta en nyt kuitenkaan ala mitään yksityiskohtaista sepustusta tänne avautua, ko vaikka net minun porukat onki, ei net varsinaisesti niin hirviän syvällisesti tänne minun blogiin kuulu. Mutta pääpiirteittäin, minulla on vanhemmat, joita en vaihtais pois ko korkeintaan kerran viikossa. :)

Briefly in English: The third hatch of advent calendar. "My parents". 

Nyt sytytämme kynttilän.

VAROITUS! SISÄLTÄÄ JOULUJUTTUJA. SKIPPAA JOS EI KIINNOSTA.

Jep. Ensimmäisen adventin ja joulukuun toisen päivän kunniaksi olen nyt sitten virallisesti säätäny kämppäni joulukuntoon. Aika jouluisassa kuosissahan se on ollu jo sitten marraskuun puolen välin (:-------D) mutta nyt on net loputki pienet jutut paikoillaan. Ellen keksi vielä jotain. Minä en vaan voi tälle mitään. Kai se tulee jossain äitinmaitossa, mutta askarteleminen on kivaa ja yksinkertaisesti vaan tykkään siitä, että ympärillä on kaunista ja tunnelmallista. Äitiä kai tästä saaki kiittää (tai vaihtoehtoisesti syyttää), kotona met on askarreltu joulujuttuja pienestä pitäen ja äiti on aina laittanu omannäköisen joulun. 

Aikaisemmin on hieman ollu vaikeuksia päästä joulun tunnelmaan muualla ko kotona asuessa, mutta tänä vuonna oon kyllä teheny kaikkeni, että joulu tuntuisi joululta aijemminkin ko vasta 24. päivä. Haluan nauttia täysillä koko joulukuusta niin, että aatto on sen koko kuukauden huipentuma, eikä ainua asia, jota oottaa. Eikä se joulun synny ainuastaan niistä omista koristeista, vaan myös siitä, että saa antaa toisille omaleimaisia joululahajoja, jotka toivottavasti tuovat iloa saajalleen.

Kauniita unia. Äläkää välittäkö nuista minun yövaatteista :D

Se tunnelma syntyy hyvin pienistä jutuista. Vaihoin itelleni sänkyyn lempparilakanani eli Finlaysonin Ruoko-satiinipuuvillalakanat ja niiden kanssa punaisen aluslakanan. Ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta suosittelen investoimaan nuihin kunnon lakanoihin, niitä on nimittäin huomattavasti ihanampi käsitellä näin yksinäisenäki ihimisenä, ko nuita halapoja. Vaikka siitäkin huolimatta suuri raivoärsytys ko joutuu petaamaan sänkyyn ruttuiset lakanat... Pitäisi ruveta mankeloimaan. Kylyppäriin pistin myös punaiset pyyhkeet, en jaksanu vaivautua ottamaan kuvaa siitä. Pieniä asioita, joilla yksinään ei kauhiasti ole mitään merkitystä, muttako net yhistetään suurempaan kokonaisuuteen niin jokainen osanen tukee toistaan.

Possut kylyppärin ovessa

Sitten nuita askartelujuttuja. Lumihiutalepossuja tehtiin aikanaan töissä lasten kans ja minusta net on enemmän ko kivoja. Net on punasia ja hirviän yksinkertasia tehä. Piirrä kartongille possu, leikkaa se irti ja leikkaa (tai rei'itä) saparoon reikä. Leikkaa valakosesta paperista lumihiutale ja liimaa se possuun ja tsädääm, possu on valamis. Lumihiutaleita suosin myös koristelussa, sillä netkin on aivan uskomattoman heleppoja tehä, valakosta paperia löytyy yleensä aina ja silti net on valtavan kivannäköisiä. Ja lohutuksen sana kaikille, joitten lumihiutaleista tulee aina ihan epämääräisen näkösiä ja muutenki vähän surkeita; ei minunkaan hiutaleet oo aina onnistunu nuinkaan hienosti, vaan harjotus tekee mestarin. Teko-ohojetta en ala itte selittämään, mutta jos googlaa, niin löytää varmasti selekiät ohojeet, mikäli periaate on epäselevä. 

Lumihiutaleita on tuon peilin lisäksi myös kylyppärin peilissä ja keittiön välitilan seinässä, sekä tuolla partsin ovessa, kuten jo aiemmin mainostin. Punaiset sydämet on myös leikattu punaisesta kartongista (jämäpaloista lähinnä) ja vapaalla käjellä, ko niitten ei suinkaan tartte olla samanlaisia kaikkien, päin vastoin. Niitä pistin muutaman tuohon peiliin (aattelin, että vois kuiten olla ihan kiva jos siitä peilistä näkis jatkossa kuitenki myös ittensä) ja tuonne valokuvien sekaan. Jos innostun, saatan siliputa nuita jämiä vielä ja nakella sydämiä jonnekki muualleki.

Tässäpä sitten se meikäläisen onneton joulukalenteri... Kaksi luukkua jo avattu! Rumahan tuo on ko mikä, mutta minkäs teet. Minulla on ollu joulukalenteri varmaan viimiset 21 vuotta joka joulu, joten en ollu vielä valamis ottamaan joulua vastaan iliman minkäänlaista kalenteria. :) Ehkä minä nyt seleviän tästä, ja eikö se vaihtelu kuulemma virkistä. Tai jotain. Ja eessä houkutuskarkit, joita on nyt myös toisessa kipossa, kiitos afasiakerhon pikkujoulujen.

Afasiakerhon pikkujouluista on myös kotoisin tämä veijari, eli suklaajoulupukki. Oltiin Elisan kans oltu vissiin hirmu kilttinä ko saatiin tämmöset! Olin aika otettu. :) Minulla ei täällä ainuttakaan tonttua ole, joten kaipa sinne aina yksi joulupukki sekaan sopii! Tontunkin voisin ottaa, mutten ole löytäny mistään semmosta kivannäköistä ja sopivan hintaista asukkia. Siispä toistaiseksi tyydymme possuihin, lumihiutaleisiin ja sydämiin.

Tässäpä sitten vielä hieman joulukortteja ja -lahajoja meisin tyyliin. Vaikka kaupasta löytyyki älyttömän hienoja ja kauniita valamiita kortteja, tykkään, yllätys yllätys, askarrella itte. Vihiriät korttipohojat hain tosiaan Sinooperista, vihiriää mulperipaperia Tiimarista, tähti- ja joulutoivotustarrat löysin Prismasta ja kaikki muu taisikin löytyä omasta takaa. Tuo paperi, jota on noissa korteissa taustalla, on muuten tulostettu Tiimarin nettisivuilta ihan tavalliselle tulostuspaperille (eläköön lipaston tulostuskiintiö!)

Muutamat lahajatki olen jo ehtinyt paketoida ja kyllä, net on kääritty vanahoihin Lapin Kansoihin. Ekologista ja sitä paitsi persoonallisen ja minusta ihan mukavankin näköistä. Idea lähti aikanaan Rovaniemellä asuessa, ko piti saaha kaverin synttärilahaja pakettiin eikä minulla tietenkään ollu lahajapaperia mihin kääriä. Köyhänä opiskelijana nappasin sitten Lapin Kansan ja paketoin siihen. Siitä se ajatus sitten lähti ja oon käyttänyt tätä jo usiamman vuojen. Vaikka kaupoista saa aivan ihania joulupapereita ja tykkään paketoida niihin ja ehostaa niitä ihanilla lahajanaruilla, kortella ja tarroilla, on tämä huomattavasti kukkaroystävällisempää. Ja ohan se tosi, että niistä joulupapereista tulee hirviästi turhaa roskaa. Tänä vuonna oon kuitenki panostanu sen verran, että ostin Sinooperista pakkauksen, jossa oli harmaata, mustaa ja valakosta paperinarua. Tykkään, että lahaja on antajansa näköinen myös sitä ulukokuorta myöten. :)

Ja ai niin, tuo alin kuva yrittää lähinnä esitellä yhtä punaista yksityiskohtaa, nimittäin tuota ihanaa vilttiä. Näinä päivinä se kyllä aika harvoin makailee missään siististi viikattuna, ko useimmiten löhöän joko sohovalla tai sängyllä siihen kääriytyneenä. Kaikista parhainta sillon, ko voi siemailla samalla kuumaa glögiä ja kuunnella joululauluja. 

Ja sitten vielä meikän joululahaja mummolle, nimittäin Riihimäen lasin Ilves-purkki kirppikseltä (tosin harmikseni iliman kantta ja ehkä vähän ylihintaisenakin, muttako löysin niin otin sitten mukaan), jonka ajattelin leipasta täyteen jotain. Ja lopuksi kuva meikän tämän hetken kynttiläfiilistelyistä. Tuo Kastehelmi-tuikkukuppi on kyllä aivan ihana, haluaisin tuon myös semmosena tummanvihiriänä (ja punainen olisi tietysti kans hieno, mutta valitettavasti ihan sairaan kallis). Oon ihan heikkona vanahoihin Kastehelmi-astioihin, uutta tuotantoa iteltäni löytyy net omenanvihiriät jäläkiruokakulhot, jonaki päivänä toivottasti enemmänkin. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että minusta nuot parin euron Prisman tuikkukipotki ajavat kyllä täysin asiansa. Sytyttelin tuossa kaikki muut kynttilät, paitsi parvekkeen lyhtyä, ko en millään raskinu rikkoa vastasataneen lumen pintaa parvekkeella (kyllä, voi kyllä, Oulussa on LUNTA!) Lunta ja pakkasta, kyllä se joulu voi vihdoinki tulla.

Mutta nyt minä alan kokkailemaan ittelleni sunnuntain gourmet-ateriaa eli lintua, bataattimuusia ja korvasienimuhennosta (eli toisin sanoen alotan koko homman tiskaamalla bataatinkeittokattilan, ollappa isompi keittiö ja usiampi kattila...), ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Ai niin, voisi kattoa ensin meikäläisen jouluperinteeksi muodostuneesta The Joulukalenterista toisen jakson. Ai että, minä en sitten kyllästy tähän ikinä! Joulurutiinit ja perinteet on parhautta. 

Briefly in English: Christmas, I'm ready! Here's some decorations I made today. Simply love this time of year. And yes, we finally have some snow here in Oulu. I couldn't be more happy! 

Niin se vain menee, ei aina käykään niin kuten toivoi rukka pikku takkutukka.

2. luukku "Ensimmäinen rakkaus"

Rakkaus on hirviän kinkkinen juttu.  Tämä ois ehkä oikiastaan hauskempi teksti, jos otsikko olisi vaikka ”eka ihastus”, ko sitä voisi palata miettimään jonneki tuonne kauas kauas menneisyyteen. Tästä aiheesta on vähän hankalampi kirijottaa, koska on hankala tehä sitä rajanvetoa, mikä on rakkautta, ja mikä ei. 

No, sen voi ainaki erotella, että ihastunut olen ollut, mutta että rakastunut. Ehkä kerran. Jostain vinkkelistä katottuna ehkä jopa kaksi. 

Sovin nyt tässä kuitenkin, että se ensimmäinen rakkaus on ollut ihiminen, jonka kohalla tuli sellainen olo, niinkö oisi kaikki elämänsä vuojet ollu eksyksissä ja yhtäkkiä löytäny kotiin. Josta tuli lämmin, hyvä ja turvallinen olo. Saattoi puhua ihan mistä vaan ja tuntui siltä, että tähän voisi jäähä vaikka loppuelämäksi. Elämäntyyli oli kohillaan.

Oli hirviän onnellinen.

 

Semmonen ihiminen, että usiammanki vuojen jäläkeen saattaa herätä aamulla ja ajatella, että mitähän sille kuuluu. Ihiminen, joka tulee mieleen täysin hassuissa tilanteissa hyvin hassuista asioista. Tuoksuista, säätilasta, kuunpaisteesta, ohi ajavista autoista. Jonka luulee näkevänsä aina silloin tällöin jossain ihimispalijou’en keskellä, vaikka tietää, että se on mahotonta. Ja jonka oikiasti sitten kohatessaan kieli menee solomuun, jalat kangistuu ja pää tyhyjenee niin, ettei suusta tule ulos mitään sellaista, mitä olisi pitänyt. 

Semmone ihiminen, jota sydän varmaan salaa rakastaa sitten joskus, ko toivottavasti on jo löytänyt kodin jostain muualta. 

Briefly in English: Advent calendar, the second hatch. "The first love".

Say my name when you pray to the skies.

Hahha, koska datailu on ajoittain palijon mielenkiintosempaa ko esimerkiksi tiskien hoitaminen, ratkaisin kuvaonkelmani ja kirjauduin Flickriin. Katotaan mitä tästä tulee. Veikkaan, että tämä ylimääräinen vaiva saa minut vittuuntumaan vielä aika monta kertaa ja jotenki en usko, että tämä käy niin kivuttomasti ko miltä se nyt vaikuttaa, mutta kokeillaan.

Asiaan.

Tässä vaiheessa viikkoa alan ehkä olla sen verran toipunu viime viikonlopun aiheuttamasta väsymyksestä ja univelasta, että kykenen ehkä jopa kertoilemaan siitä jotaki. Vaikka lopputulema onki aika pitkälle se, että humalaiset miehet on niinkö pikkupoikia ja rikkoo sinun pyykkikorin, oli kuitenki oikein mahtava viikonloppu. Eipä tartte tosin vanahan taas vähään aikaan rokata. :------D Oli se sen verran rankkaa kuiten.

No mutta, eksyin ex-tempore viihteelle jo perjantaina aika surkeitten joulunavajaisten jäläkeen (seura oli hyvää, ite avajaiset ei niinkään) med Emmis. Opiskelijahintanen siideri oli oikeen jees! Ehottomasti lähemmä Emmin kans uuelleen ulos (jos se vaan lähtee minun kans 8) ). Joskus hamaassa tulevaisuuessa. :D Ehkäpä ensi vuojen puolella... Lauantai valakeni aluksi aika ankiana, mutta mitäpä pakastepitsa ja muumilimppari ei pelastais. No, jumalatonta väsymystä esimerkiksi. Selätin kuitenki väsymyksen ja lähin Alapeille alottelemaan iltaa ja vääntämään ittiäni kuosiin. Loppujen lopuksi meikattiin siinä sivussa pari herrasmiestäkin, joille sunnuntaiaamu valakeni epäilemättä erittäin hohdokkaana. Veikkaan, ettei pojilla ollu meikinpoistoainetta kämpillä...

Ylimmässä kuvassa yritin parhaani mukaan muikuilla oikeen sievästi, ja eihän siitä tullu ko sanomista. Yritettiin normaalisti, muttako ei. Sen jäläkeen siirryttiin Marjuskan kans tekemään esimerkiksi duck facejä (josta todiste keskellä :------D). Yhen ihan normaalin kuvankin onnistuin kuitenkin illan aikana saamaan aikaseksi, nimittäin kaverikuvan minusta ja Herra Karhusta. Sievästi väsynyt nainen. Jolla oli pakkelia naamassa ainaki kakskytä kiloa ja silti tuo kuva näyttää siltä niinkö oisin just mönkiny ylös sängystä... Mikä minussa oikeen on vikana? Loppuillasta vetasin vielä tuon laittamattoman tukkani ponnarille ja aina ystävällinen Aappo totesi, että kerrankin sinä näytät oikeen elegantilta. :-----D Niin, muuten oonki ihan persreiän näkönen aina!

Muutenki tuo kuva kyllä näyttää siltä niinkö mulla ois ihan arkivaatteet päällä, vaikka oikiasti pukeu'uin palijettitoppiin ja niittihameeseen sekä Sabaton-saappaisiin (kyllä, net täällä mainitut tappajakenkät on nykyään ristitty Sabaton-saappaiksi). Kaikki propsit minulle siitä, että hypin ja pompin ja riehuin ja hilluin nuot jalassa koko Sabatonin keikan ja sen jäläkeen vielä baareilin aamuun asti. Seuraavana päivänä kenkien paskasuusaste läheni kyllä sitä luokkaa, että vähintäänki talaviso'assa oli tullu möyrittyä... Onneksi net kuitenki säilyi iliman suurempaa damagea, kengät ko on keikoilla ja baarireissuilla aina tietynlaisella vaaravyöhykkeellä!

Mutta sitten itte asiaan, eli keikkaan. Saavuimme Teatrialle tyylikkäästi just ajoissa (eli noin 10 minsaa ennenkö Sabaton alako soittaa) ja täytyy sanoa, että keikka oli ehkä parhain, millä oon ikinä ollu! Toki Metallican keikat on jotain ihan eri kaliiberin juttuja eikä tätä voi niihin ees verrata, mutta tämmösistä vähän pienemmistä Sabaton on ehottomasti ihan ykkönen. En yhtään liiotellu ko puhuin sillon aiemmin ruotsalaisista jumalista, voi pojat todellaki! 

Tuleva aviomieheni!

Meno oli ihan mahtava, jokaisen piisin välissä yleisö huusi yhteen ääneen Sabatonia ja oli joka tsipaleen aikana täysillä mukava. Joakim Brodén oli ihan mahtavan karismaattinen tuolla lavalla ja muutenki koko bändin esiintyminen oli superenerginen ja ei voinut olla hymyilemättä ko selevästi tajusi, että jätkät nautti koko sydämellä tuolla lavalla olemisesta! Olisi teheny mieli huutaa täysiä "Joakim, jag älskär dig!" mutta onneksi kuitenkin älysin piettää pääni kiinni. :) Settilista toimi, vaikka ehkä ihan pikkiriikkisen jäin kaipailemaan Metal Machinea.

Ihan huippu liveveto siis. Sabaton nousi kiistatta meikäläisen suurimpien suosikkien joukkoon (no, oikiastaan se oli siellä jo), jota lähen ehottomasti kattomaan uuemmanki kerran kyllä. Oon vieläki ihan liekeissä ja pähkinöinä ja varmaan banaaneinaki tämän takia. Hetkittäin viikon aikana iski jopa semmone tyhyjä olo, ko tajusin, että keikka oli ja meni. Sen verta kovasti sitä tuolta elokuusta asti ootin. Ja sain kyllä vastinetta koko rahan eestä.

Ja ai niin, jos Ruotsista tulee tommosia karjuja niin helevetti, minä kyllä lähen hakemaan sieltä ukon ittelleni! Tai sitten laitan seuraavalle ehokkaalle arskat päähän ja panssarit päälle ja sanon "puhu mulle ruotsia, babe."

Briefly in English: The Swedish God Joakim from Sabaton stole my heart. So hot I thought I was going to die last Saturday at Teatria. I'll definately say your name when I pray to the skies...

And yes, the gig was super. Maybe the best one I've ever been. Sabaton really rocks.

It ain't me, it ain't me, I ain't no fortunate son.

Ja näin pamahtaa käyntiin tämän joulun joulukalenteri! Toivottavasti se lähtee vähän paremmin ko allekirjottaneen henk. koht. joulukalenteri, sillä ko eilen menin marketeille semmosta hakemaan (joo joo, tiiän, pahasti myöhässä) ei siellä enää ollu niitä perinteisiä Fazerin kalentereita, ja lopulta jou'uin tyytymään typerään Dumle-kalenteriin, joka on ruma, eikä Dumlet ees kovin hyviä. Tai no, oisi siellä ollu vielä jälijellä kans semmone paperinen Robin-kalenteri...  Lapsenmielenihän ei toki sallinut kävellä ulos sieltä kaupasta iliman joulukalenteria. Mutta nyt tähän blogin joulukalenteriin, tänä vuonna aattelin, että haluan jokaiselle luukulle ihan omat pi'emmät tekstit. Niinpä muokkasinkin jostain näkemästäni blogihaasteesta 24 otsikkoa ittelleni. Haasteen ideana taisi olla "jotta lukijat oppisivat tuntemaan sinut vielä paremmin". Kuvat on vieläki pois pelistä (koska olen ollut laiska), mutta ehkä niitä saattaa jatkossa ilimestyä näihinki merkintöihin. 

Nyt, pitemmittä puheitta, hyvää joulukuun ensimmäistä!

1. luukku ”Esittele itsesi”

Tuntuu vähän hassulta alakaa ittiään ”esittelemään” ko on tässä kirijotellu enemmän ja vähemmän jo vuojen ajan, mutta no. 

Minä oon minä. Ugh. Kohta kakskytäkolome vuotta vanaha neiti-ihiminen, kämppäilen Oulussa ja opiskelen sitä logopediaa. Kotoisin susirajalta. Lähinnä omaksi ilokseni (ja vissiin kavereitten iloksi kans, tai sanotaanko että Emmiksen iloksi :-----D) kirijottelen tätä blogia ja raatailen oman elämäni asioista.

Ja koska yleensä näissä jutuissa aina kerrotaan, mitä ollaan, tai mistä tykätään, niin meisipä kääntää tämän nyt niin, että kertoilen asioita, joita en ole. Hmm. En ole kaupunki-ihimisiä. En pidä kiireen tunnusta, jatkuvasta metelistä ja valoista enkä ihimispalijou’esta. Inhoan ruuhkia ja sitä, että paikasta a paikkaan b siirtymiseen kuluu kohtuuton aika sen takia, että liikkeellä on muitaki ko minä. En tykkää kerrostaloasumisesta ja metelöivistä naapureista tai siitä, että ikkunasta näkyy vaan naapurikerrostaloja.

Tämä on muuten aika hankalaa!

En ole mikään bilehiiri ja käyn aika harvoin nykyään enää yökerhoissa tai baareissa ko en edelleenkään tykkää siitä metelistä enkä jaksa valavoa myöhään. Hitto, minä luovutan. Minä siis tosiaan tykkään palijon enemmän kömpiä viltin alle villasukat jalassa, käyä saunassa ja mennä aikasten nukkumaan. Rentoutua hyvän kirijan parissa. No, toki joskus on mukava ulukoilla hyvässä seurassa ja laittautua oikeen nätiksi. :) Normaalioloissa olen aika laiska meikkaamaan ja jos maailma sallisi, viettäisin aikaani enimmäkseen lököhousuissa. 

Olen varmaan aika maanläheinen tyyppi. Arvostan luontoa ja mettää, tykkään eläimistä ja etenkin koirista. Harrastan kaikkia mettästyksestä laulamiseen ja siltä väliltä. Olen luova ja tykkään tehä asioita omilla käsilläni. Piirrän, kirijotan, valokuvaan ja neulon. Olen aika suora. Kovaääninenkin kuulemma ja melekosen huumorinainen. Kiroilen palijon (liikaa) ja olen harvoin hilijaa. Sosiaalinen tyyppi, mutta kuitenkin sellaisella omalla antisosiaalisella twistilläni. Sosiaalinen erakko. Hyvän ruuan ystävä ja aika kova kokkailemaan. Ja kaikkiruokanen niin ruuan ko musiikinki suhteen.

Minä olen heittäytyjä ja aikamoinen persoona. Persoonallisuus. Oon aina ollu vähän oman tieni kulukija ja teheny sitä mitä mulla huvittaa ja nauttinu siitä. Teen juttuja sata lasissa ja kokeilen välillä vähän hullujakin asioita. Tykkään saaha ihimiset itkemään. :D Sillon tietää, että on koskettanu toista vähän pintaa syvemmältäki. Ehkä. Ja tykkään itteki itkiä aika palijon. Se itku puhistaa. 

Oon se tyyppi, joka tanssii ympäri kämppää sukkahousut jalassa, vaikka en osaa pätkänkään vertaa tanssia. Se joka hymyilee ikkunoista heijastuville peilikuville, niinkö net jakais yhteisen salaisuuen ja puhuu yksikseen bussipysäkillä. Se, joka istuu bussissa vakavailimeisenä miettien sitä, miten sielun rauha voi löytyä bussista numero 12 ja miten en oo yhtään semmonen kaikki tänne heti mulle –persoona. 

Tähän aikaan vuojesta polttelen palijon kynttilöitä ja valamistau’un jouluun, joka on ehkä meikäläisen lempparijuhulapyhä. Rakastan lahjojen antamista, pientä joulunäpertelyä ja paikkojen laittamista nätiksi. 

Tässä ei kyllä nyt ole varmaan tullu mitään semmosta, joka ei olisi käyny seleväksi jo meikäläisen juttuja lukemalla, mutta no. Näillä mennään!

Briefly in English:  Advent calendar, the first hatch. "Introduce yourself."