Miten sydämet toimii, tietääkö kukaan?

Oon kerranki teheny ruotsin tehtävät ajoissa, eli heti lipastolta tultuani (ja tajusin tuossa just, että olisi pitänyt tehä jo eilen ja TULOSTAA net tänään :D), sitten väänsin ruuaksi täytettyjä tomaatteja ja nyt voinen vaan huokasta, ko torstain ja ens maanantain terapiatkin on ihan hyvällä mallilla, tiedonhaun kurssin tehtäväki jota kuinkin tehty ja muutenki semmone olo että hienoa, olet ottanut ittiäsi niskasta kiinni! 

Siispä voin huoletta tässä ruuan päälle vähän höpötellä omiani. Jos en oo jo aijemmin muistanu mainita, ruvettiin tytsyjen kans suorittamaan Parkinson-aiheista erityiskysymystä ja itelleni täysin epätyypilliseen tapaan oon istunu tänään videovälitteisellä luennolla ihan fiiliksissä ja teheny muistiinpanoja kynä suhisten. Yleensä videoluennoilla pitää tunkia vähintäänki tikkuja silimään, että pysyy ees hereillä, mutta nyt olin ihan innolla mukana koko luennon. Tiiä sitten oliko se se kahavin tankkaaminen ennen luentoa vaiko pissahätä, minkä vuoksi ei voinut vaipua koomaan, mutta hereillä oltiin ja fiiliksissä. 

Ratkaisu voi toki olla myös kiinnostava aihe. Oon aina mieltäny lapset meikäläisen omimmaksi alaksi tässä puheterapeutin työsaralla, mutta osittain yllätykseni oon alakanu mahollisen tulevaisuu'en työpaikan myötä kiinnostua ihan tosissaan työskentelystä ikääntyvien ihimisten kanssa. Lapset on kyllä edelleen se ykkösjuttu, mutta tosiaan se, että esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilla ihimisillä ei oo välttämättä mahollisuutta saaha puheterapiaa ollenkaan, puhumattakaan Parkinson-potilaista, on jotenki herätelly meikää miettimään myös näitä asioita. Ja sitten toisekseen se, että en elä mitenkään sellaisella ajatuksella, että haluaisin tehä töitä vaan tietynlaisten asiakkaiden kanssa, ko eihän sitä yksinkertaisesti useimmiten voi valikoida, ellei tosiaan päädy töihin jonnekin sairaalan osastolle, kuten esimerkiksi aikuisneurologiselle. Mikä ei kyllä se meikäläisen tavoite tosiaankaan ole. 

Nämät meikän erityiskysymykset tulee kyllä nyt aika hyvällä ja monipuolisella kattauksella, suosittelen lämpimästi kaikille alakamaan suorittamaan erityiskysymyksiä mahollisimman aikasin, jos kiinnostavaa on tarjolla, koska näin pystyy vähän valikoimaan sitä, mitä haluaa suorittaa. Ensimmäisenä keväänä suoritettiin yhden opintopisteen moniammatillisuus-erityiskysymys, viime keväänä leikki-aiheinen ja tänä syksynä tulee tämä peräti kolomen op:n Parkinson. Ilimottauduttiin tänään myös yhden pojon "Logopedinen tutkimus Suomessa" erityiskyssäriin, joka kiinnostaa meikäläistä myös palijon, ko mitä sitä infoliparetta kattelin, Suomessa tehään aika laajalla kattauksella tutkimusta niin lapsen kielen kehitykseen ko esimerksi afasiaan liittyen. Vaikka itelläni ei se tutkija-puoli sinänsä kiinnostakaan, on uusien tutkimuksien sisältö ja anti meijän alalle kuitenkin hirviän kiinnostava aihe. Joulukuussa olisi sitten vielä tulossa afasiakuntoutukseen liittyvä erityiskysymys ja sekin kiinnostaisi kyllä.

Jos senkin saisi sitten vielä mahtumaan kalenteriin, olisi meijän opintoihin kuuluvat erityiskysymykset jo kasassa. Jatkossa mielenkiintoisia erityiskysymyksiä voi sitten halutessaan suorittaa vapaavalintaisiin opintoihin tai vaan käyä kuuntelemassa luentoja.

Ja voiko olla totta, että syyslomakin oottaa jo ihan kuluman takana? Viikonloppuna aattelin pyöräyttää ehkä vähän sämpylöitä ja ohan se ihan kiva ajatus, että jos ei tarttis välttämättä tehä sen kummemmin mitään ja vois vaikka käyä lenkilläkin. Sovin siivouskeikanki viikolle sen vuoksi, että saan olla ihan rauhassa viikonlopun ja toisaalta busseilu onnistuu kivemmin lipastolta käsin. MUTTA, nyt lähen laittamaan saunaa lämpiämään ja samalla käyttelen siellä vähän juuriharjaa, että on sitten sekin asia poissa päiväjärjestyksestä. Toimeliasta tiistain jatkoa teillekin, ihana ko saa tehä ja touhuta kaikkia tämmösiä kivoja juttuja!

Valehtelisin jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa.

Net on onneksi ihan vaan useimmiten net pienen ihimisen murheet ja ilot, mikkä valavottaa. :) Tälle sunnuntaille oon saanu hätävarjelun yliliioittelukohtauksen ja lakanapyykin lisäksi pesassu myös petivaatteet, mutta vähintään kerran vuojessahan net kannattais pyykätä, niin onpahan sekin nyt tehty ko isäntäkään ei ollu täällä jaloissa pyörimässä. Tosin pyykkituvan avulla kaikki lakanat ja petivaatteet sai yhen kahen tunnin vuoron aikana pestyä ja miltei kuivaksikin, sen sijaan että oisin omalla koneella pyöräyttäny tyyliin täkin ja tyynyn kerrallaan ja kuivatellu niitä pari vuorokautta sitten. Lopputuloksen viimeisteli vielä täkkien ja tyynyjen loppukuivatus ja raikastus parvekkeella.

Oon myös käyny kaupassa köyhtymässä taas koko rahan eestä, joskus kyllä mietin, että tämä laktoositon gluteeniton yhistettynä siihen, että haluat syyä vihanneksia ja kasviksia sekä hetelmiä, vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita vie meikät konkurssiin. Ruoka on ihan käsittämättömän kallista, varsinki jos et halua ostaa sitä rasvasinta mahollista sika-nautajauhelihaa tai pakon sanelemana jou'ut valakkaamaan net laktoosittomat tai vähälaktoosiset maitotuotteet kyytiin, gluteiinittomista jutuista nyt puhumattakaan. Minäki suosin tuolla Prismassa käy'essäni kuitenki lähes aina Rainbowta tai sitä halavinta tarjolla olevaa vaihtoehtoa. Ja sitten ko pyykinpesuainetta ja roskapusseja on vaan pakko ostaa ko ilimankaan ei pärjää. Ja juuriharjan ostin, jotta voisin pessä saunan ja kylyppärin tässä joskus oikeen kunnolla, edellisillä asukkailla ko on ollut tässä kämpässä kissoja ja net on tuolla saunaosastollaki pyörineet. 

Mutta en kyllä tullu nyt valittamaan tuosta ruuan hinnasta tai elämisen kalliuvesta, vaikka siitäki voisin avautua kyllä, vaan ajattelin jakaa teijän kanssa onnistumisen kokemuksen nimeltä gluteenittomat muffinssit. :D 

Oon nyt reilut kuukauen päivät tosiaan syöny näitä gluteenittomia ruokia, ja täytyy sanoa, että yllättävän kivuttomasti tämä on kyllä menny. Olisi voinut luulla, että luopumisen tuska ois ollu palijon kovempi, mutta ei sitä näköjään voi laittaa hintaa omalle hyvinvoinnilleen. Vaikka nuitten tuotteitten hinta ja heikko saatavuus kyllä välillä pistääki vituttamaan. Ja se, että lipaston ruokalistassa luvattu gluteeniton ruoka ei olekaan sitä mitä pitäisi (kasvispiirakka muuttuu kasvissörsseliksi ja kala ei olekaan gluteenitonta jne.) tai se on teollisen makuista shaibaa. Oikiasti, kamoon, onko se nyt niin jäätävän iso vaiva tehä se kastike siihen pastavuokaan ite, sen sijaan että kaataa sinne säilyketölökistä jotaki valamista ja todella teollista, jonka ainuat mausteet on net seittemän erilaista e-koodia. Mutta on se vissiin. 

Näiden omien leipomuksien ja muiden suhteen tämä on vähän sama, niinkö joutuisi opettelemaan leipomaan uuestaan. Aiemmin opitut taidot ja varmoiksi tiedetyt hyvät reseptit ei enää pädekään, vaan tänäänkin ootin puoliksi kauhunsekaisin tuntein, että mitä sieltä uunista oikeen tuleekaan ulos. Ja sieltähän tuli ihan ehtoja muffinsseja. :D Taikina käyttäytyi aika lailla samoin ko ihan tavallinenki, eikä mausta kyllä voinu huomata, että nämät ois jotenki erilaisia. Tuolla reseptillä muffinssit ei muutenkaan nouse sellaisiksi hirviän kuohkeiksi, joten ulukomuodollisestikaan en huomaa mitään eroa. Hyviä olivat siis ja onnistuivat iliman jäätävää tuskaa, toisin ko esim. meikän vohovelikokeilu, joka päättyi siihen, että joka ikinen vohoveli jumahti rautaan kiinni... Mutta ei siitä sen enempää. 8)

Reseptin olen täällä aijemmin tainnut jakaakin (tai sitten en), nämät ovat perusmuffinssien aatelia, eli erittäin helepot kaakaomuffinssit. 

Kaakaomuffinssit

100 g voita tai margariinia

1½ dl sokeria

2 kananmunaa

2½ dl jauhoja (minulla jotain Sunnuntain gluteenittomia)

1½ tl leivinjauhetta

2 tl kaakaojauhetta (sitä sellaista oikiaa, jossa ei oo lisättyä sokeria)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet, lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen. Annostele muffinssivuokiin (pieni nokare riittää per yksi vuoka), paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 

Alkuperäisessä ohojeessa on siis käytetty vehenäjauhoja ja ite aivan raakasti vaan korvasin sen nuilla gluteenittomilla ja hyvää tuli. Nyt on sitten vierasvarana pakkasessa gluteenittomia muffinsseja, itellänihän ei oo lupa näitä syyä. :D Lisäksi leivoin myös sitten ihan tavallisia korvapuusteja ko kaikki kohkasivat tuossa taannoin siitä korvapuustipäivästä, vai mikä se nyt oli. Sattui olemaan avattu hiiva pakkasessa niin käytinpä sen sitten pois ja leipasin vähän vierasvaraksi näitäkin. Nuita ko ei voi itte syyä, tosin J ehkä saattaa muutaman popsia, vaikkei mikään vieras olekaan. :) Kiva ko on keittiö, jossa mahtuuki leipomaan, seuraavaksi varmaan kokeilen omatekosia sämpylöitä itelleni.

Nyt pitäisi painella unille, oisi ollut tässä ehkä kouluhommiaki vielä tehtävänä mutta enpähän jaksa tänään enää mitään, pitänee herätä huomenna ajoissa.

Pidän sinusta, siinä kaikki.

Ihan ensiksi pakko avautua siitä, että hitot jostain paremmasta luonnonvalosta, totta kai tänään on ollu semmone harmaa ja pimiä päivä koko päivän. Koska ilima oli harvinaisen kakka (ei mitään komiaa auringonpaistetta, mistä haaveilin), oon pysytelly lähinnä sisätiloissa koko päivän, jos pyykkituvalla ja roskiskatoksella käymistä ei lasketa. Pyykinpesupäivä muuttui astetta jännemmäksi ko oisin laittanu omaan koneeseen pyykit pyörimään. Siinä vaiheessa ko väänsin hanan auki, alako allaskaapissa suihkuta vettä. Vedenottoletku vuotaa jostain syystä ja jäi se pyykinpesu tuolla koneella haaveeksi, koska meikän jakoavain on toki liian pieni, että sillä saisi nuita muttereita kiristeltyä. Mies korjatkoon, en itte jaksa setviä missä vika ko ei ole kerta pakko. :D Sen sijaan varasin sitten kahen tunnin pyykkivuoron tuolta pyykkituvasta ja pyöräytin kaikki pyykit sitten siellä.

Oon saanu fiksailtua paikat semmoseen kondikseen, että otin sitten muutaman foton sen kunniaksi! Ja koska minuun iski joku kollaasimania, kokosin niistä kuvista tämmösiä kokonaisuuksia Picasalla:

Makkari, huomaa ysärinurkkaus eli Nintendo

Olohuone ja keittiönpöytä

Keittiö

Kylyppäri ja sauna

Ja koska tällä Bloggerilla näitä mielenhäiriöitä riittää, en saa nyt lisättyä tekstiä tuonne kuvien väliin, mutta näillä mennään! Halusin tehä nuot kollaasit lähinnä sen takia, että niissä näkyy kivasti nuita värimaailmoja, ei niinkään tarkkoja yksityiskohtia. Siksi nostankin tuosta vielä valikoituja yksityiskohtia esille. Mikään valtava tämä asunto ei tosiaan ole, mutta meille ihan passeli, ko en tykkää turhista siivottavista neliöistä. Toki makkari oisi voinu olla ihan hiukkapiukkasen isompi, samoin ehkä kylyppäri, muttako tässä asunnossa on muuten kaikki niin kohillaan ko vaan olla ja voi, niin en viitti valittaa.

 

Lähetään liikkeelle vaikka makkarista. Kuten ehkä ootte huomannu, meikäläisellä ei oo ollu tapana keksiä pyörää uuestaan, vaan hyödynnän toimivaa ideaa monesti useassa eri paikkaa. Ja näin tämän makkarin taulun kohallakin, tehtyäni siitä tuon bannerin tänne blogiin minulle tuli vahava visio sisustustaulusta ja nimenomaan moniosaisena ja makkarin seinällä, sängyn ylipuolella. Heti sellaisen tilasinkin, ko tämä uusi asunto vahvistui. Tykkään tuosta niinkö pölijä, Ifolorin sisustustaulut tarjoavat tämmöselle valokuvausihimiselle niinkö meisi hirviästi mahollisuuksia. Kuvahan on tosiaan ihan omani, värriöläinen mäntyvanahus viime juhannukselta. Sänky on miehen, samoin yöpöy'ät ja tykkään niistäki kyllä palijon. Samoin päiväpeitto on ukkelin peruja, väri sattui mätsäämään juuri sopivasti niihin harmaanmustiin karvalankamattoihin, joita meikäläisellä on se kaksi kappaletta, mutta joita olen pitänyt yhtenä kokonaisuutena lattialla. Voisi kait sanoa, että kävi tuuri, tähän makkariin ko tarttee tosiaan myös mattoja kaksin kappalein. Tyynyt on vanahat tutut.

Tuon taulun kautta rakentui oikiastaan koko makkarin sisustus, nämät lamput löy'ettiin Kodin Ykkösestä. Tarjoushinta 20 euroa kipale, joten ei kirpaissut niin kovasti ostaa kahta kappaletta. Alunperin oltiin aateltu ostaa meikän vanahalle yöpöy'än lampulle toinen samanmoinen kaveriksi, muttako Prismasta ei kyseistä lamppua saanutkaan enää ko valakosella varjostimella, päädyttiin sitten näihin. Samanhenkiset niinkö tuo taulu, vaikka näissähän onkin kyllä selevästi jonku lehtipuun oksia. :) Sattumoisin nuita vihireitä Prisman tuikkukuppejaki oli kaks, joten nakkasin net tuonne makkarin yöpöy'ille. Saa nähä ettivätkö vielä uuen paikan. Myös peili on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa tuolla makkarissa, kunnes saahaan laitettua se seinälle, jonnekin eteiseen varmaan. Tai sitten se saa jäähä tuonne ja laitan tuonne eteiseen muutaman palan palapeiliä.

Myös heti ko kuulin, että minulla on tulevaisuuessa asunnossani kamari, tiesin minkä verhon haluan sinne. Avocadon vihiriä (tai jotain sinnepäin?) Kelohonka-verho Vallilalta. Makkarin ikkuna on onneksi niin pieni ja tuo verho niin iso, että sen peittämiseen riittää yksi kappale tuota verhoa, se ko on kyllä melekeen hinnalla pilattu. Mutta tuonne ei onneksi kahta nuita tosiaan ees mahtuisi. Halutessaan tuon yhen verhon voisi jakaa kaheksi, mutta en onneksi omista ompelukonetta. Ei varmaan tartte olla Einstein huomatakseen, että luonto on lähellä meikäläisen sydäntä sisustamisessakin, samoin omaleimaisuus. Vaikka tuo Vallilan verho ei kai kauhian omaleimainen olekaan. Tuossa verhon eessä on myös sitten tosiaan se meijän Nintendo-nurkkaus, joka on vähän kompromissi tällä hetkellä, mutta koska välttelen uuen ostamista viimiseen asti, saa se vanaha taso olla siellä nyt ainaki toistaiseksi. Se on vähän turhan iso (ja telekkari taas vähän turhan pieni), mutta katsotaan jos joskus kävelee vastaan vähän isompi kuvaputkitelekkari Nintendoa varten. Semmone valtava meillä on tuolla varastossa menossa elektroniikkaromun keräykseen, toimiva veheje (tosin kaukosää'in on Sallassa :D) mutta meille yksinkertaisesti aivan liian iso tuonne makkariin. 

Näiden kuvien järjestys ei nyt oo mitenkään kauhian looginen, mutta ko en jaksa taaskaan alakaa tapella Bloggerin kans, niin mennään näin. Marilyn on nyt päässy oikeen kunniapaikalle olokkarin seinälle. Tuossa kohin sattui olemaan koukku valamiina, niin ei tarttenu alakaa tehä uusia reikiä seinäänkään. Vanaha yöpöy'än lamppu pääsi tuonne tason päälle, muuten jutut on tuossa hyllykössä aika samalla lailla ko ennenki, enkä sitä jaksanukaan kovin tarkkaan alakaa kuvailla. Telekkarin ja tv-tason sekä laatikoston lisäksi tuo on ainut säilytyskaluste tässä olokkarissa, enkä haluakaan tänne kyllä yhtään mitään lisää. Tosin stereot on lattialla, mutta net nyt onki niin rumat, ettei ne kovin suurta huomiota ansaitsekaan. Siivousta net kyllä vähän haittaa, mutta katomma, jos keksimmä jonku ratkaisun. En kuitenkaan halua niitä tuohon ikkunalau'an eteen.

Keittiönpyö'älle meni Persemaalle aikanaan ostettu pöytäliina ja sieltä löysivät paikkansa myös kokoelma lahajaksi saatuja Kastehelemi-tuikkukippoja sekä pari isompaa kynttälää. Kyllä, kynttilöitä ei voi olla liikaa! Nytkin olen sytytellyt net kaikki ja fiilistelen täällä ko oottelen Marjuskaa saunomaan meikän kans. 

Tämä on ehottomasti meijän ylypeys, miehekkeen keinutuoli. Ollaan vissiin henkisesti jo elämän ehtoopuolella, mutta tämä on minusta ihan huippu. :D Jos tuota ei olis, oisin ostanu varmaan säkkituolin, mikä edustanee taas sitten varmaan ihan toista ääripäätä. Tosin mies sanoi tuossa, että siltä löytyy myös oranssi puhallettava nojatuoli (mietin kyllä välillä, että näinköhän unta koko asiasta, ko puhuttiin Emmiksen kans minun edesmenneestä PINKSUSTA puhallettavasta nojatuolista :D), että seki vois olla aika kova sana! Keinutuoli-raukka vaan joutuu nyt kiikkumaan kyllä vähän liian pienen matonkappaleen päällä, mutta on vaihtoehot tällä hetkellä vähän vähissä. Olokkarin verhot on samat vanahat, mitäpä sitä hyväksi havaittua muuttamaan.

Soffalla on myös entuuestaan tutut elementit, mutta otin net mukaan tähän, koska net edustaa sitä väripuolta täällä ja vähän kyllä rikkoo semmosta vihiriäsinistä linijaa, mikä ei taas toisaalta haittaa meikäläistä kyllä yhtään. Tähän sohovalle ei palijon isompia tyynyjä vois laittaakaan, nuita on kivasti kaks ja punainen viltti on ihan ehoton niihin päiviin ko haluaa käpertyä nauttimaan olosta sohovan nurkkaan. Taustalla näkyy muuten toinen ovi makkariin. Kyllä, sinne on molemmille omat sisäänkäynnit, omat puolet ja jopa kattolamput (jokka ei oo siis vielä tullu, vaikka sellaiset on Kodin Ykkösestä varattu), että sittenkö alakaa vituttaa niin rakentaa vaan väliin seinän ja on ihan omat huoneet. :D Tosin J saa ikkunan ja Nintendon ja minä peilin ja vaatekaapit sitten.

Keittiön pöy'än päädyssä on vanaha tuttu juttu sielläkin. Pääosin tämän kämpän sisustus toki onki tuttua ja vanahaa, mutta oon kuitenki halunnu tehä asioita hieman uusilla otteilla. Seinällä onki nyt vaan enemmän semmosia minun ja armaan elämään yhessä liittyviä juttuja ja sitten toki omia valokuvauksellisia suosikkeja. Tärkeitä asioita. Halusin asetella nuot kuvat niin, että niissä ois vaihtelevaa rytmiä, mutta jonku verran rytmiä kuitenkin. Halusin niistä myös epäsymmetrisen kokonaisuu'en, jota voi tarvittaessa vähän täy'entää uusillaki kuvilla. Keittiön pöytää voi myös halutessaan kääntää, ja kuvat on laitettu niin, ettei niitä tarvi muutella vaikka järjestystä vähän vaihtaiski.

Tässä näkyyki tuo meijän pöytä vielä vähän paremmin. Se pinta ja maalaus ei tässä nyt ehkä nouse niin hirviästi esille, mutta on tosiaan semmone vähän epätasanen ja rosonen, ko täy'ellinen on tylsää. :) Pirtin pöy'än oon halunnu keittiööni oikiastaan aina ja se, että miehellä oli entuuestaan myös tämmönen, ei tietenkään ollu mitenkään paska juttu. Rahaa meni siis vaan maalausvehkeitten hommaamiseen.

Olokkarin matossa värit on aivan ihanat (kiitos mummo ko oot teheny niin komeita räsymattoja) mutta se on vaan auttamatta liian pieni tähän. Harmiku näitä ei ole kahta. Toistaiseksi se tässä keskellä lattiaa nyt kuitenki on, kunnes ehkä hommaan jostaki isomman maton tuohon ja siirrän tuon sivummas. Räsymattojahan mulla on ollut jo ennestäänkin. Ehkä äiti minut tästä pinteestä pelastaa löytämällä jonku aarteen tähän, tai sitten on pakko lähtiä ostamaan mattoa (eeeeh...) No mutta, kattellaan, silimä on jo tottunu tuohon liian pieneen tuossa, niin eipä tässä jaksa hätäillä. :)

Jääkaapin oveen olen kerännyt aarteita. Suklaamagneetin oon saanu Lennulta, kuvassa on meisi ja mahottoman komiat kumisaappaat vuosimallia yheksänkymmentä-jotain, kortti on Booginalta ja sitten on tuo mettästysaiheinen aina yhtä kuvaava sarjakuva (vaikka meillä se onki varmaan minä joka sinne mettälle lähteepi ;) ), nallemagneetti ja piktokuva onnellisista köllyköistä. Ennen tähän porukkaan kuulu myös "Minne katosivat miehet?" -lehtinen, mutta koska sei oo enää hukassa, ei tartte huu'ella kadonneitten perään. :)

Keittiössä on ihana pikkuikkuna, jonka väliin menivät kivasti nuot meikän limukkatölökit. Äiskän tekemä pöytäliinä (samaa sarjaa makkarin tyynynpäällisten kans, Marimekon kangas, pitää aina muistaa mainita ko äiti teki net meikälle ja ilimotti, että nyt saat sinäki leuhkia Marimekon lattiatyynyllä ja kankailla! :D) ja hedelmälautasen banaanit on paketissa, ko Prisman chiquita-banskuissa oli TAAS banaanikärpäsiä. Prkl. Lidlin banaanit kunniaan, niissä ei ole ollu vielä kertaakaan.

Ja keittiössä vallitsevat värithän on siis ruskiaa ja harmaata. Ekan kerran ko näin keittiön, mietin ettei oo yhtään meikän värit, mutta sittenkö kannoin muuttolaatikot tänne, mietin että höpöhöpö, tämähän on just meikän värinen. Vaikka meikän leivänpaahin ja blenderi onki punaiset. Pääasia, ettei kaapinovet ja tasot oo valakoset, koska net on ihan helevetistä keittiössä, joka ikinen paska näkyy kilometrin päähän ja esimerkiksi mausteet värjää valakosen tason saman tien. Vesihana on muuten ihan sikahieno ja tiskikone maailman paras keksintö, lähtee kahavikupeistaki pinttymät ko saa pestä net käsin tiskaamisen sijaan koneessa. :)

Ja sitten on minun sisustuksen ylypeys, niin last seasonia että se on jo uutta, nimittäin laavalamppu. :D Päätyi pitkällisen pohdinnan jäläkeen keittiöön tunnelmanluojaksi.

Kylyppäristä en hirviästi jaksanu ottaa kuvia, enkä saunasta, ko siellä ei oikiastaan ole mitään ihimeellistä. Värimaailma on samaa harmaata ja ruskiaa ja jatkettiin sitä tekstiileissäki ja ostettiin toinen ihanan pehemiä matto kylyppäriin. 

Suihkuverho on vanha tuttu ja mätsää värien puolesta myöskin kylyppäriin niinkö nyrkki silimään. Myös vanaha matto on ovensuussa, että siihen saa kuivata jalat ko tulee saunasta. 

Siinäpä se! Hirviä rupiama, Marjuskaki tuli just sopivasti niin rupian seurustelemaan, mukavaa lauantain jatkoa kaikille.

I never hit so hard in love.

Juttua tulee nyt, mutta ko sitten on taas niitä hilijasia kausia, niin antaa tulla vaan. Miksi en jotenki lämpiä tälle Vain elämää -kakkoskau'elle nyt ollenkaan? Vaikka Pauli Hanhiniemi on jotain mikä kävelee käsi käjessä meikän kasvutarinan kanssa. :D Ihana mies, vähän niinkö varaiskä, ainako kuulee Paulin äänen, tulee turvallinen olo. Mutta sitten jotenki esimerkiksi tuo Anna Abreu, tekee kyllä kivoja poppiksia, mutta on minusta persoonana vaan jotenki äärimmäisen ärsyttävä? Laura Närhen piisit on kans ollu muutaman vuojen meikäläisen luukutuslistalla ja se saikin tuon Ilkan piisin kuulostamaan heti ihan omaltaan, mutta jos se kääntää kaikkien piisit semmosiksi niin onpa jännää. Ilkka itessään, en oikein tiiä, Ismo on Alangoista se minulle läheisempi. Maarit, no jäätelökesä joo mutta muuten mulle aika etäinen ja sitten Jukka-poika, voi Jukka-poika. Ja sitten on Juha Tapio, joka on ihan ihku, mutta kuitenki jotenki vähän hajuton ja mauton? Olenkohan jotenkin muutosvastarintainen ko tykkäsin siitä ekasta kauesta niin palijon, että muutin täysin käsitykseni Cheekistä ja näin jopa unta seurustelevani sen kanssa? :D

Mutta joo, tästä saamme aasinsillan eilen kokemani musiikkijärkytyksen kanssa. Kaikki lähti siitä, ko avasin linkin mennäkseni kattomaan Britneyn uutta "härskiä" videota Work Bitch -piisiin. Biisin olin kuullut jo aijemmin joo, ja vaikka se onkin ihan käsittämättömän paska niin silti jotenkin tykkään siitä ja voisin kuvitella juoksevani lenkillä tämän tahtiin ja hokevani itelleni "you'd better work bitch!" Taattua Britney-kamaa ja vaikka se nainen on käyny todella alahaalla, arvostan sitä, että se siltikin edelleen yrittää. Ja koska olen seurannut häntä alakutaipaleelta asti, en vaan raaski hylätä, sanoi kuka mitä tahansa. :D Plus minusta siinä videossa ei ollu mitään semmosta, mitä ei ois Britneyltä jo nähty, vaikka aika kamala se oli kyllä sekin. 

No, sitten jatkoin matkaani katsomaan Rihannan uutta videota Pour It Up, koska tämä paini siinä kohusarjassa nimeltä räävittömät naiset. No joo, voi jösses, tämä piisihän on ihan hirviä mutta annettakoon se sille anteeksi, koska en ees tajunnut koko piisiä ko keskityin tuijottamaan monttu auki tuota videota. Ihan niinkö se piisi oisi rääpitty siihen taustalle, jotta saataisiin kuvata se video, joka on oikiasti osastoa hämyisen pornoluolan takahuone... Ja viimeksi ko tarkistin, piti kyse olla musiikista? Rihannan Diamonds on meikäläiselle hyvin läheinen piisi ja tykkään siitä kovasti, mutta tämä nyt on vaan ihan täyttä shaibaa, ihan oikiasti. No, sitten etsin sen paljon puhutun Miley Cyruksen videon ko kerran tälle linijalle lähettiin (kyllä, oon viimiseen asti välttelijä ko jotain hirviän kohuttua tulee yleiseen jakoon) ja suoraan sanoen oon sitä naista kyllä vältelly muutenkin, koska se ei muuta tunnu tekevän ko koheltavan, mutta yllätin itteni tykkäämästä tästä Wrecking Ball piisistä ja kovasti. Sen sijaan se video on ihan hirviä. Emäntä keikkuu himokkaan näkösenä sen palleron päällä lähes alasti ja alasti? Kekkuloi ja näyttää vaan jotenki, no, halavalta. Jotenki luotaantyöntävältä. Mistä lähtien siitä, kuka pukee vähiten, vilauttaa eniten, on kaikista rivoin ja niin ees päin tuli joku kilipailu naisartistien keskuuessa? No joo, siitä asti ko seksi on myyny mutta perkele ko tämä homma menee koko ajan vaan pijemmälle ja pijemmälle... 

Kyllähän net naisartistit saa kekkuloija puolialasti jos siltä tuntuu, mutta tekisivät sen niin että siinä oisi jotaki muutaki sisältöä ko haarovälin hieromista ja kiimasia ilimeitä. Jos minä sitä haluan kattoa, meen jonneki ihan muuhun osoitteeseen ko Youtube... Oma henkilökohtainen suosikkini tällaisesta videosta, jota kehtaa siitä vähistä vaatteista huolimatta kattoa, on Pinkin Try. Jos ette ole nähäneet niin vilikaskaappa. Minusta siinä se kehonkieli on jotaki aivan valtavaa, se kertoo koko ajan sille piisille relevanttia tarinaa (vaikka ei sillä, etteikö tietenki se Rihannan videoki kertois...) Piisi ja video tukee toisiaan, puhuvat samaa kieltä ja kantavat toisiaan, niin ettei kumpikaan vie liiaksi huomiota toiselta. Ja ohan se Pink aivan käsittämättömän kovassa tikissä, että kyllä sitä kelepaa kattellaki. Mietin aina tuota kattoessa, että jos Lennu päättäis alakaa reenata ihan sikana, se näyttäisi patissa kunnossa varmaan tuolta. :D Mutta eniveis, minusta tuo on vaan jotenki tosi onnistunut video.

Toki sitten on näitä biisejä, jotka eivät olisi iliman videota oikiastaan juuri mitään ja tarvitsevat vähän niitä vihjailevia eleitä ja paljasta pintaa. Paitsi Destination Calabria on, koska se on tosi huippu tanssipiisi. :)

Ja pakko vetää muuten tähän mukaan viime vuojen haamuja, nimittäin Neon Hitch ja Fuck U Betta. Jep, täytyy myöntää, että tuijotan tätä videota edelleen saamatta silimiäni siitä irti. Tässä taisikin olla kaikki, mitä tällä naisella oli maailmalle antaa, koska tämän "kappaleen" jäläkeen en oo hänestä tainnukaan kuulla? Tässä ei kyllä jätetä sitten mitään arvailujen varaan. Olen myös edelleen täysin hämmentynyt siitä, miten tuo nainen kykenee liikkumaan nuin. :D Ja oikiastaan on aivan sama, vaikka se jodlaisi tuossa samalla norjaksi, tuskin muistaisin kappaletta kuunnella kuitenkaan...

Applause.

Ihan pakko tulla vähän avautumaan, että tällaisia päiviä ko istut pari tuntia lipastolla kuuntelemassa positiivisia kommentteja ja suitsutusta siitä, kuinka osaat kirjottaa hyvin ja kypsästi, terapiassa on kaikki hanskassa ja löytyy terve suhtautuminen opiskeluun ja olet sisäistänyt idean ja ties mitä, pitäisi olla usiammin. Kunnon itsetuntobuusti, kerranki tuntuu siltä, että oikiasti olen ihan älykäs ja fiksu ihiminen ja osaanki jotaki, enkä pelekästään kuvittele. :)

Nyt voi tehä pienet korjaukset paperitöihin ja ruveta sitten oikiasti hyvillä mielin kokkaamaan ruokaa ja viikonlopun viettoon. Hyvä perjantai!

In the middle of nowhere.

http://m.voice.fi/ilmiot/lapin-matkailuidea-nousi-hitiksi-facebookissa--ei-tapahdu-mitaan-viikko-katso-ja-naura/8/54217

Koska kotopuoli on päässyt julukisuuteen taas omintakeisuuellaan, aattelin minäki valistaa teitä ja kehottaa lähtemään Ei tapahu mitään -viikolle. :D Itekin lähtisin, jos vain suinkin joutaisin, mutta olokoon se minun ei tapahu mitään -viikko sitten syyslomalla. Juuri hilijaisuus, rauhallisuus, luonto ja erämää on niitä asioita, joita omassa kotipaikkakunnassani arvostan kaikista eniten ja minusta on ihan huippua, että net on valijastettu matkailun valttikorteiksi. Eihän met millään menolla ja meiningillä palijoa kyllä kilipailla voitaiskaan. Hyvä, että matkailun puolellakin ovat tajunneet sen, mikä on meidän todellinen vetovoimamme.

Ollaan keskellä ei-mitään ja sen sijaan, että siitä olisi tehty ongelma, olemme hienosti osanneet kääntää sen eduksemme. Ja jos iteltäki kysytään, ei se mikään ongelma kyllä ole, vaan päin vastoin, juuri positiivinen asia. Eikä Salla suinkaan ole kaukana kaikesta, vaan kaikki on kaukana Sallasta. :D Eikä sieltä nyt loppujen lopuksi niin pitkä matka ole esimerkiksi Rovaniemelle, tai johtuuko sekin nyt vaan sitten tästä, ettäkö ite on tottunu siihen, että välimatkat on pitkiä ja paikasta toiseen pääseminen kestää. Ouluun alakaa olla jo pitkä matka, mutta joku Rovaniemi tai Kuusamo; no sinnehän ajaa ihan heittämällä.

Ja kaikki on niin suhteellista, körötänhän minä täällä kaupungissaki jotain kaheksaa kilsaa puoli tuntia bussilla, ruuhka-aikaan kevyesti 45 minsaakin.

Niinkö ei varmaan ole jäänyt kellekään epäseleväksi, minä en tosiaankaan häpeä sitä, että olen Sallasta kotoisin, tai ole kokenut jääneeni mistään paitsi sen takia, että olen viettänyt siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. En ole katkera, kun en ole saanut kasvaa jossain vaikkapa Oulun kokoisessa kaupungissa. Jos on menon ja meiningin ystävä, tykkää chillailla päivät kaupungilla tekemässä ostoksia, istua sairaan kalliilla kahavilla kahavilassa ja käyä joka viikko elokuvissa, keilaamassa, syömässä ulukona, kiertää eri baareja ja bilettää, niin silloin Salla ei varmaankaan ole oikia paikka ja on varmasti ollut ahistava kokemus joutua siellä jumittamaan.

Itsehän viihytän ittiäni esimerkiksi neulomalla villasukkia, leipomalla, keräämällä marjoja ja sieniä, käymällä kalassa ja toivottavasti tulevaisuuessa myös mettällä. Luen hyvää kirjaa, siivoan (!!!) tai lähen valokuvaus- ja oleskelureissulle mettään. Tykkään kulijailla ulukona, käyä lenkillä tai ulukoiluttaa koiraa rauhassa ja hilijaisuuessa ja päivän päätteeksi lämmäyttää saunan ja painella sitten villasukat jalassa ajoissa nukkumaan. Olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ihiminen, perhekeskeinen. Kotihiiri, joka laittaa kotia nätiksi. Meno ja meininki on meikäläisen juttuja vain pieninä annoksina silloin tällöin, ostosten tekeminen useimmiten äärimmäisen turhauttavaa ja tuskaisaa, sumpitki kiehautan mieluummin ite ja pätkin naamaan sitä itte leipomaani pullaa, kuhan ensin opettelen tekemään gluteenitonta versiota. Ruoanlaittokin on useimmiten hyvin antoisaa touhua, tietysti joskus on mukava istahtaa ihan valamiseen pöytään nauttimaan.

Oon siis tosiaankin hyvin potentiaalinen paluumuuttaja ja tarkoitus olisikin palata kotikonnuille, jos vain elämä sallii ja työpaikka löytyy. Sinänsä vähän väärän alueen juttu, mutta Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa siitä, miten puheterapia painiskelee isojen ongelmien kanssa, kun ei löydy rahaa terapiaan tai terapian tekijöitä: http://www.ess.fi/?article=430675 Huonoin tilanne on juuri näillä ei-vetovoimaisilla korpikunnilla. Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Kainuun alueen rekrytointi-tapahtumaa, jossa informoitiin harjoittelumahdollisuuksista ja työpaikoista sillä alueella. Vaikka itellänikin tällä hetkellä nuita kytköksiä sinne suunnalle on, ei Kainuu kuitenkaan siintele silimissäni tulevaisuuen unelmien asuinalueena, yksinkertaisesti siitä syystä, että omat kytkökseni ovat jonnekin muualle. Väistämättä tuli kuitenkin mieleen oman alueen asiat ja se, että työntekijöiden saaminen syrjäisemmille alueille voi olla hyvinkin vaikiaa, kun taas esimerkiksi tässä Oulun alueella meistä puheterapeuteista on reippaasti ylitarjontaa sattuneesta syystä. Minulla ei siitäkään syystä ole mitään tarvetta jäähä tälle alueelle tappelemaan niistä harvoista työpaikoista, johon olisi enemmän ja vähemmän tulijoita, ja josta on sitten pidettävä kynsin hampain kiinni kun kerran sattuu jonkun saamaan. Mieluummin annan sen mahollisuuen jollekin, joka on tältä alueelta kotoisin ja haluaisi jäähä jatkossakin tänne asumaan.

Haaveissa olisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä ja mielellään ihan monipuolisesti eri-ikäisten ihimisten kanssa, vaikka lapset meikälle se ykkösjuttu onkin. En tosiaan haaveile esimerkiksi mistään neurologisen osaston hommista tai spesifistä yhteen häiriöryhmään tms. keskittymisestä. Kai meijän joidenkin vaan täytyy haluta sinne, minne muut eivät halua lähtiä töihin? Minusta olisi ensiarvoisen tärkiää kyetä tarjoamaan mahollisuus puheterapiaan myös niille, jokka nyt sitä eivät syystä tai toisesta saa (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet, etenkin iäkkäät ihimiset), vaikka kovasti voisivat tarvita ja terapialla olisi mahollisuus parantaa heidän elämänlaatuaan. Ja ohan tässä taustalla puhtaasti ihan itsekkäät syyt, koska minusta vaan tuntuu, että sinne minä kuulun ja toisaalta haluan, että esimerkiksi mahdollisesti joskus tulevilla lapsilla olisi mummolat suhteellisen lähellä. Eihän sitä ikinä tiiä, mihin elämä kulijettaa ja jos joskus tuntuu siltä, voi työ- ja asuinpaikkaa myös aina vaihtaa, mutta ainakin edelleen vielä haluaisin palata kotiseu'ulle, jos se vain suinkin on mahollista.

Loppuun vielä jakso Peltsin Lappia: http://areena.yle.fi/tv/2009753 Eräänlaista näkökulumaa Sallaan tässäkin. Telekkariohojelmiin kantsii suhtautua aina tietyllä varauksella, mutta minusta tässä tulee esille myös palijon positiivisia asioita Sallasta. Tuo karhujuttu on aina vähän semmonen palijon mielipiteitä herättävä asia, jossa on puolensa ja puolensa. On ihan totta, että jos karhu lampsisi jossain etelämpänä tappamaan jonkun lampaita, saisi se kuolemantuomion alta aikayksikön, mutta taas toisaalta suosittelisin lampaankasvattajia kokeilemaan parin laumanvartijakoiran kasvattamista ja leimauttamista lammaslaumansa turvaksi, ko net tuolla Aatsingissa laiduntaa. Veikkaan, että pari semmosta kaveria maksaisivat äkkiä ittensä takasin, nythän se karhu tulee napsimaan niitä lampaita helepon ruuan perässä. Tuskin se ihan heti viitsisi ruveta semmosia laumaansa puolustavia jössiköitä uhumaamaan, ellei olisi aivan kuolemaisillaan näläkään ja lampaat viiminen tsäänssi saaha evästä. Tai mistä minä tiiän, mutta jos net lampaansa haluaa piettää hengissä, niin eikö kannattaisi kuitenkin kokeilla? En voi tietenkään ajatella niinkään, että meijän pitäisi vaan tulla toimeen pihapiiriin ilimestyvien petojen kanssa, koska talojen pihalla olevat kotieläimet ei koskaan ole ollut mitään petojen perusravintoa, eikä niistä pitäisi semmosta tullakaan. Tuolla on kyllä erämaata minne pedot mahtuu ihan kevyesti temmeltämään. Nuot asutuksesta kauempana laiduntavat elukat onkin sitten taas tietysti hieman kinkkisempi juttu, mutta laumanvartijat olisivat mielestäni esimerkiksi juuri lampaille hyvä turva. Aiheesta on tehty tutkimusta ja kirjotettu jonkin verran lehdissäkin, monet lampaankasvattajat ovat saaneet kyseisestä koirarodusta turvan elukoilleen (juttua en tähän hätään jaksanut löytää, sori). Porojen turvaaminen saalistavilta pedoilta lienee taas jokseenkin mahotonta. Poro kun nyt vaan sattuu siellä mettässä kulijailemaan niillä samoilla huudeilla, missä net pedotkin.

Mutta joo, eksyin vähän aiheesta, eivät ole mitään heleppoja juttuja nämät. Nyt alan kuitenki tehä pikkuhilijaa lähtöä lipastolle syömään ja hoitamaan viimisiä juttuja pois alta ennen viikonloppua.

EDIT: Linkit eivät toimi, koska jostain syystä Blogger ei taas tee yhteistyötä ollenkaan. Kopioikaa osoiteriville ja avatkaa sitä kautta, jos kiinnostaa!

EDIT2: No nyt pitäisi linkkienkin toimia! 

Take care at the ones that you love.

Aika huuella vähän kuulumisia, ko yksinkertasesti en jaksa tehä tänään enää yhtään mitään muuta. Tai no, oisin ehkä just ja just jaksanu lähtiä tänään kauppaan, koska jääkaapissani on yksi kananmuna, vähän rahkaa ja soijajogurttia, avattu tonnikalapurkki ja siinäpä se suurimmaksi osaksi oliki, mutta onneksi muistin ja tajusin, että tänään on vasta KOLOMAS päivä ja opintotuki tulee nelijäs. 

No, jou'un lipastoilemaan huomenna erilaisten ohojauksien ja keskustelujen tiimoilta (itsearviointia ja pohodintaa koko rahan eestä), että voin siis aivan hyvin mennä ennen kahtatoista lounaalle sinne. Ja aamiaiseksi saan väkerrettyä tuorepuuroa, niin sillähän pääsee jo pitkälle. Iltapalan loihdin siitä kanamunasta, varmaan jonku lätyntyyppisen, joten no hätä. Ja oonhan sitä paitsi käyny tänään uudessa ja uudistuneessa ihanassa Snellussa pitsatorstain pitsalla (vaikka se oliki tonnikalaa eikä kovin suurta lemppariani), joten olen myös sielullisesti ravittu kun ravintolan täditkin ovat niin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, ihania asiakaspalvelijoita suorastaan. Toisin kuin eräässä toisessa lipaston ravintolassa, jota olen joutunut sattuneesta syystä viime aikoina käyttämään, ja jossa ei muuten toimi yhtään mikään muukaan. 

No mutta, asiaan. Aattelin siis vaan tehä taas tämmösen yleisluontoisen läpisen-kaikkea-mahollista -tekstin, koska tunnun olevan sellaisen tarpeessa. :D Kotikin alakaa näyttää jo siltä, että met oikiasti asutaan täällä (eilisen illan käytin siihen, että soittelin mamman ja miehekkeen kans, katoin vähän Sonssia ja lämmitin saunan, sekä taiteilin valokuvat seinälle) makkarin kattolamppujen puuttumista lukuunottamatta, joita ei oo Kodin Ykkösestä vielä kuulunu, mutta koska nämät illat on jo niin pimeitä, ottanen teille viikonloppuna paremmassa valaistuksessa hieman kuvia. Ei voi oikiasti muuta sanoa, ko että tykkään tästä kämpästä niinkö hullu puurosta. <3 Tietenki kaikkia pieniä fiksattavia juttuja vieläkin löytyy, mutta pääpiirteittän asiat on paikallaan, niin että voisi jossain vaiheessa suunnitella piettävänsä jotain tuparien tyyppistäkin. Eilen korkkasin muuten keittiönpöy'änkin ensimmäistä kertaa, ja että ehkä voi uskoa, mutta kyllä sitä ihiminen on pienistä onnellinen. :)

Muilta osin viikko on sujunut lähinnä räkätau'in kourissa. Oon hieman haaveillut läheisen lenkkipolun testaamista juosten, mutta onneksi tämä sairastaminen hävittää tehokkaasti kaikki tuommoset ajatukset päästä. Urheilemista ei oikiastaan uskalla ees aatellakaan, ennenkö tämä tauti on selätetty. Tuskastuttavaa, mutta minkäs teet. Ruokailujutut on olleet kuitenkin suht reilassa, ja viime sunnuntaina puntari näytti muuten 50,6 kiloa (mikäli en ole muistanut sitä täällä jo mainita). Saa nähä mitä se ensi sunnuntaina sanoopi, tämä viikko ko on tosiaan liikunnan suhteen ollut aika hissunkissun menemistä, ja ko 16 kilsan päivälenkitki on vaihtuneet siihen noin nelijään, ei hyötyliikuntaakaan irtoa ihan niin mahottomasti. Pääasia on kuitenki nyt se, että sairastelusta huolimatta en makaa sohovalla tunkemassa itteeni suklaalevyä, vaan oon yrittäny syyä mahollisimman normaalisti (mitä tuo enemmän tyhyjä ko täysi jääkaappi on kyllä hieman rajoittanut, tai oikiastaan syömistä yleensä :D). Ateriavälit on tahtonu tällä viikolla venyä, ja sen kyllä huomaa heti vatsan toiminnan kautta. Minulla on net megalomaaniset "hei olen raskaana!" -turvotukset jääneet lähes kokonaan pois sen jäläkeen ko oon siirtyny tuohon gluteenittomaan ruokavalioon, mutta liian pitkäksi venyvät ruokailuvälit ja tietyt ruoka-aineet on edelleen hallaa massulle.

Jostain syystä on myös väsyttänyt meleko kovasti, liekkö tällä tau'illa osansa siinäki, opiskeluhommia on riittänyt ihan kivasti ja energiaa ei aina niin mahottomasti. Sinnillä ollaan kuitenki menty, eilen ääniki oli aika finito päivän päätteeksi, mutta onneksi se tänään oli kuiten jo ihan inhimillinen, ettei tarvinnut perua terapiaa. Tänään pyörähti jo kuues kerta, joka oli samalla eka seuranta. Palautin eilen ensimmäiset versiot kaikista alakupään paperitöistäkin ja muutenkin terapia sujuu omasta mielestäni hyvin ja olen tykännyt sen piettämisestä aivan mahoton. Vaikka tällä viikolla en ehkä aivan parhaassa terässä ole ollutkaan, kiitos tämän tau'in. Yhtä ryhymäohojausta lukuunottamatta en oo käyny vielä ollenkaan ohojauksessa, vaan oon pyrkiny työstämään ja miettimään asioita ite. Mielestäni olen erittäin hyvällä mallilla, mutta saapa nähä mitä se ohojaaja sitten huomenna sanoo. :D No, eiköhän se ihan hyvin mene.

Alettiin tässä tytsyjen kanssa suorittaa myös kolomen opintopojon Parkinson-erityiskysymystä. Jos tämän saa tehtyä, on meikällä koossa sitten jo viisi pojoa vaadituista seittemästä. Nelosvuojen opinnoista saattaisin tehä tänä vuonna myös ehkä asiantuntijaesitelmän, oon suunnitellut, että voisin piettää sen kotosalla, mikäli siellä päin joku taho vaan tahtoo tehä minun kanssa yhteistyötä ja meikäläisen sinne luennoimaan! Se kandikin tuossa hautoo mielessä, pitäisi nyt vaan päättää aihe ja alakaa työstää tutkimussuunnitelmaa. Terapia on ollut nyt jotenkin niin erityisen kivaa, että oon saanu siitä ihan uuenlaista motivaatiota ja buustia opiskeluun. Tietenki sekin, ettei koulumatkaan mene enää sitä puolta tuntia, menit sitten pyörällä tai bussilla, vaikuttaa positiivisesti. Syksyn alussa meikän motivaatio ja kiinnostus oli valehtelematta hieman hukassa, mutta onneksi se on korjaantunut tässä ajan kuluessa ja hupsista keikkaa, pian on jo meijän PMMP:n keikkakin ja sen jäläkeen syysloma! Ja syyslomastahan on tunnetusti enää kivenheitto jouluun... Niin se tämä aika vaan kuluu. 

Muutenki oon vaan semmone ihiminen, että mitä pidemmälle syksyyn mennään, mitä pimiämpää ja syksyisempää tulee, sitä enemmän meikällä on energiaa. Kunhan tästä tau'ista paranen, painan menemään tuolla lenkkipolulla ja lähen kiertämään läheisen järven pyörällä tai jalan. Viikonloppuna voisin jalakautua lähimaastoon ehkä kameran kanssa, jos sää ja olotila vaan sallii. Saisi tännekin jotain piristystä! 

Mutta nyt kiehautan Lidlin yllättävän hyvät kaakaot (veteen, maitua kun ei sitäkään ole) ja otan ihan rennosti, koska en vaan jaksa muutakaan. Tekisi mieli lämmittää sauna ko palelee niin, mutta taijan säästää sen viikonloppuun, ko tuli vasta eilen käytyä. Nyt, adjö ja hyvät torstai-illan jatkot kaikille!