All I want is to see you.

Kuumat terveiset täältä sisähelteistä! Koska kämppä ei tosiaan muuten oo vielä riittävän epäinhimillisen kuuma, paistoin tänä aamuna pari pellillistä pitsaa. Ja ai niin, lämmitin eilen illalla saunan... Mutta mitäpä sitä ei ihiminen tekisi piettääkseen ittensä ja siippansa tyytyväisenä ja eväässä. Tuli tekaistua kotitekoista Americanaa ja Pollo Americanaa eli suomeksi sanottuna kinkku-ananas-aurajuusto sekä kana-ananas-aurajuusto -täytteisiä pitsoja. Ah. Massu kiittää.

Vaikka täytyy myöntää, että näistä ei tullut ehkä ihan yhtä loistokasta ko mitä meikäläisen pitsa parhaimmillaan on, paistoin ensimmäistä vahingossa aavistuksen liikaa. Mutta kuten ystävämme Hugo aikanaan totesi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. 

No mutta, en tullu tänne pitsasta pölisemään, vaikka mieleni kovasti tekisikin avautua vaan ruoasta. Tai mm. siitä, miten aina siinä vaiheessa ko oon hampaat irvessä sahannu pitsaa paloiksi veitsellä muistan, että Emmis on lahajonu minua mahottoman hienolla pinksulla pitsaleikkurilla (? mikä helevetti sen jutun nimi on, mulla tulee vaan mieleen pitsarulla ja pitsahyrrä :D). Mutta kuten sanottua, pitsa ei oo tämän päivän kuuma aiheeni (hahha), vaan, tadaa, keskellä kuumia kesähelteiltä, opiskelu!

Kandi on nyt siis tosiaan virallisesti takana päin (ollut jo hetken), arvosanaksi pamahti kaiken kaikkiaan hieno nelonen (hyvä minä!) ja muutenkin kaikki kandidaatintutkinnon kurssit on nyt koossa. Enää vain siis koostamaan tutkinto kasaan ja syksyllä saan ottaa ulos ah-niin-turhanpäiväiset kandinpaperit. Onhan se sekin syy skoolata skumpalla, tutkinto, jolla ei tee yhtään mitään. Siispä katseeni onkin kovasti kääntynyt jo kohti niitä maisterin papereita, joka tietokoneen näytöllä Weboodista käsin tarkasteltuna näyttää olevan jo pelottavan lähellä! Niin lähellä suorastaan, että oon jo alakanu katella valmistujaismekkoa. Okei, oikiasti löysin jo sen mekon ja nyt vaan mietin kovasti, että viittiinkö tuhulata rahaa ja tilata sen jo nyt. :D Motivaatiota gradun kirjotteluun? 

Sieltähän se putkahtikin, nimittäin se iso G. Pietettiin Lennun kanssa meijän gradupalaveri tuossa ja täytyy sanoa, että ollaan vielä vähän kujalla, mutta eiköhän se tästä. Hirviän suuria tavoitteita meillä ei ole, muutako että sen täytyy tulla valamiiksi vuojen sisään, jotta sitten voimme lähtiä hyvillä mielin loppuharjotteluun. En muista, oonko täällä jo maininnut varmistaneeni loppuharjottelupaikan itelleni syksyksi 2015, mikä tarkottaa muuttoa Sallaan (!!!!!) ainaki niiksi nelijäksi kuukaueksi. Meikäläisen harjottelu on palakaton, mutta koska suur-Oulu ympäristöineen tarjoaa lähes poikkeuksetta myös sitä samaa palakattomuutta, ja asunnon vuokraaminen paikkakunnalta, josta saisi palakkaa on lähes plus miinus nolla, oli tämä meikäläiselle järkevin vaihtoehto. Minultahan loppuu myös net opintotukikuukauet, mutta ilimeisesti syön sitten vaikka kynsiä sen nelijä kuukautta. Intressit on kuitenki pohojosen suuntaan, joten ei siinäkään mielessä mitään järkiä lähtiä harjottelemaan minnekään muualle. Muutenkin halusin, että harjoittelupaikka ei oo mitenkään erityisen spesifi (kuten esim. joku OYS:in osasto), vaan että siellä näkisi mahollisimman laajalla kirjolla asiakkaita vauvasta vaariin ja saisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä. Koska sellaiseen työhön mitä suurimmissa määrin haluaisin sitten isona ja valamistuneena puheterapeuttina suuntautua ja minusta kuulemma tulisikin hyvä terveyskeskuspuheterapeutti.

Ja mitäs sitä muuta. Oottelen kiertoharjottelua nyt vähän ristiriitaisin fiiliksin, koska Koskilinjat on peestä ja päätti uudistua huonompaan suuntaan. Koska kuitenkin olen lomatunnelmissa juuri nyt, en jaksa murehtia vielä sitä, miten hankkiu'un eri puolille Oulua mahollisimman kivuttomasti. Meikäläisen loma loppuu elokuun viimisellä viikolla, jolloin käyään istumassa yksi kurssi alta pois, jotta saahaan keskittua sitten siihen harjotteluun ja muihin juttuihin. Tässä vaiheessa kesää alakaa aina väistämättä miettiä jo syksyä ja paluu lipaston penkille tuntuu vielä kivalta ja virkistävältä ajatukselta. Oon jopa aikatauluttanu sen ekan kurssin jo kalenteriin ja maksanu ylioppilaskunnan jäsenmaksun. :D Oon ehkä ollu vähän liikaa tekemättä mitään järkevää...

Kyllä se hyvän olon tunne tästä vielä karisee, siitä voimme olla varmoja. 

Tietynlaista kaihomieltä se viiminen lukuvuosi armaan lipaston seinien sisällä toki herättää. Aavistuksen epäuskoa myös. Että voiko se olla jo nuin lähellä, tässäkö tämä nyt oli, kiitos ja näkemiin? Ajoittain löytää ittensä miettimästä, että oisi ihan kiva jos voisi vielä olla niin pieni, että kesäloman suurin huoli oli ehtiä käymään mahollisimman monta kertaa uimassa, nukkua teltassa pihalla ja palloilla valoisat kesäyöt läpeensä ulukona. Palata syksyllä koulun pulupettiin ja haistella sitä uusien kirjojen, viilenevien ilimojen ja pimenevien iltojen tuoksua. Ei se oo ihime, jos meistä aikuisena tulee vähän takakireitä ja jäykkiä, ko pitää tehä kaikenlaista turhauttavaa, kuten maksella laskuja ja kämpän vuokra, kauhistella bensan kallista hintaa ja kantaa kaupasta evästä selekä vääränä. 

Mutta sitten toisaalta taas on kiva miettiä näitä aikuisuuden parhaita puolia, kuten sitä, että voi syyä jäätelöä aamupalaksi jos siltä tuntuu. (Oikiasti meisin mieli askartelee yhä enenevässä määrin sellaisten asioitten, kuten autolaina, miten kuskata muuttokuorma täältä Sallaan kaikista kivuttomimmin, remontti ym. parissa, mutta koska en halua vaikuttaa takakireältä aikuiselta, mielestäni jäätelöesimerkki toimii palijon paremmin).

Nonni, piti puhua opiskeluista ja tästä tuli taas tämmöne sekalainen soppa. :D Mutta ei niissä opiskeluissa oikiasti mitään kauhian ihimeellistä ole, onnea vaan kaikille teille, jokka ootte vasta sen opiskeluputken alakupäässä. Minä rupean nyt fiksuna ja kypsänä ihailemaan sitä meikän valamistujaismekkoa ja kokeilen, miltä sen klikkaaminen ostoskoriin tuntuu. Asiat tärkeysjärjestykseen nääs. Voisi myös ehkä tavoitella sitä ala-asteaikaista kouluun paluuseen liittyvää nostalgiafiilistä ja ostaa itelle uusia vaatteita, jotka päällä saa näyttää pätevältä lipastolla.

Something better.

Hohhoijakaa, Oulussa on tylsää ja niinpä päädyin somen ihimeellisessä maailmassa löytämään pari kivaa videota, joiden avulla kasvatella koti-ikävää!

Aina sitä vaan yllättyy yhtä palijon, miten toiset jaksaa intoilla asioista, jokka on itelle ihan ittestäänselevyyksiä. Plus että poroista en innostu muussa muodossa kuin lautasella. Toki nautin yöttömän yön auringosta (oikiasti, aloin miettiä tuossa, että mitenhän se telttailu elokuussa ko silloin on jo pimiää yöllä 8) ), luonnonläheisyyestä ja komeista maisemista sekä revontulista talavella, mutta net ei oo meikälle mitään once in a lifetime -kokemuksia, vaan osa arkista elämää. Ja haluan, että net on osa meikän arkista elämää. 

Välillä vähän surettaa, että nykyaikaisella politiikalla pyritään siihen, että kaikista pohjoisen parhaista puolista tulisi turistien seikkailukokemuksia sen sijaan, että net oisi osa meijän tavallisten ihimisten jokapäiväistä elämää.

Tuskastuttaa muutenki taas tämä kuumuus, eilen illalla ja tänä aamuna oli ihanan viileää, ihan mahtava kun sai ulos mennessä laittaa pitkät housut ja neuletakin päälle ja silti oli sellainen miellyttävä olo käydä koiran kanssa vähän kävelemässä. Nyt on taas täällä sisälläkin jo kuuma... Onneksi otetaan hyvin todennäköisesti varaslähtö ja tehään tässä piakoin pieni minilomareissu. Can't wait. Ulukoilimaa, uimista ja saunaa! Ainaki.

Muutenki mieli taas halajaa kohti pohojosen reissua, harmittaa ko siellä on mellastaneet ihan mahtavat ukkosetki viime aikoina. Tosin minulla on nyt kyllä pää meleko särki (lue: pää kipiä), joten ehkä täällä Oulussakin saattaisi olla ilimassa ihan kunnon ukkonen. Harmaa sadepäivä oisi enemmän ko tervetullut.

Äh, pakko mennä ottamaan särkylääke ja ottaa hetki lepiä. Oon tässä ajatellu kirjotella ehkä jopa jotain opiskelujutuista (kyllä, keskellä kesää!) ja ehkä vähän muutakin pölinää vaikkapa Juksusta, mutta katotaan koska saan aikaseksi. En ainakaan nyt, ko tuntuu että pää halakiaa.

Undo what hurts so bad.

Tästä Ruotsin tämän vuojen Euroviisu-piisistä tulee ihan mieleen ajat silloin joskus menneisyyessä. Kuulostaa ihan siltä, että oltais voitu Booginan kanssa luukuttaa tätä ja heittää hurua kylällä. :D

Vakavasti ottaen aattelin tulla tänne avautumaan siitä, kuinka meisillä ja Oululla ei vaan synkkaa, mutta sitten huomasin meijän Heltsingin reissun hurjan kuvakasan, joka odottaa pääsyään julukasuun ja aattelin purkaa nämät ensin. En viitti näitä kuvia hautoa ens jouluukaan, edelliseltä Metallica-reissulta ko Boogina ei sitten koskaan lähettäny mulle niitä kuvia.

Paitsi etten jaksa kyllä jeesustella siitä meijän reissustakaan ihan hirviästi, kivaa oli, sää ei suosinu, mutta oli toisaalta vaan pukeutumiskysymys. Sadeviitalla ja kerrospukeutumisella selevittiin. Sekä sillä, että haettiin J:lle hanskat Stockan lastenosastolta. :D Se oli sentään kunnon pessimistimettänmörriäisenä pakannu matkaan sateen- ja tuulenpitävän takin (ei kuitenkaan sentään pitkiä kalsareita...) Ja no mitäs niitä pieniä juttusia, eka huone joka saatiin hotellissa, oli kahella erillisellä vuoteella, vaikka mitään muuta vaatimusta meijän huoneelle en ollu laittanu ko sen parivuoteen. Koska myöskään minibaari ei toiminut (lue=ei ollut kylymä), päädyttiin valittamaan respaan ja saatiinkin uusi, palijon parempi huone. Jota ja toimivaa minibaaria juhulistamme yllä. Ei sillä, että sieltä mitään oisi raaskittu ostaa, mutta pitäähän net omat eväät kylymään saaha.

Keikkapäivänä meikäläinen oli luonnollisesti asustautunut tilaisuuden vaatimalla tavalla. Harvinaisia tämmöset kuvat itestä ko yleensä viihyn siellä kameran takana paremmin, ihan järkytyin minkälaiselta kääpiöltä näytän. :D Tältä tasolta ko kattoo maailmaa, sitä aina unohtaa että kaikki ihimiset ei oo metriviisyheksän pitkiä... Viihdyttiin tosiaan lähinnä hotellihuoneessa, koska sää oli niin hurmaava. Meinattiin ensin käyä Korkeasaaressa, mutta sitten tultiin onneksi järkiimme. Käytiin kuitenkin keskustassa syömässä ja yksillä. Netkin olisi voineet olla usiammat, mutta koska meikäläisen henkkarit ei jostain syystä meinanneet kelevata kärtylle tätille baaritiskillä, meni into juua yhtään usiampia. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä näyttää nykyään samalta ko ajokorttikuvassanne? Oma passikuvanihan on otettu ko oon ollu vielä seittemäntoista, minulla on lyhyt ruskia tukka ja päässä silimälasit, joita en oo käyttäny sitten vuojen 2008... Mietittiin, että nämät on jotenki niin semmosia juttuja, joita voi sattua vaan meille reissussa. :D

Keikalla riitti populaa ja männynkatveessa oli ihan hyvä seisoa sateelta suojassa, vaikkei niin kauhian hyvin lavalle nähänykään. Mutta kuuli, ja se riitti kyllä. Metallica oli ihan parhautta, niinkö aina. Keikan loppumetreillä lähettiin hiliputtelemaan takaisin hotellia kohti (joka onneksi oli ihan kävelymatkan päässä). Märkänä ja vesisateessa ei palijoa houkuttanu mitkään jatkot, vaan paineltiin hotellille kylypyammeeseen ja sen jäläkeen petiin. Josta, siis siitä perkeleen parivuoteesta, kuva vielä alla. 

Että semmone reissu. Seuraavana päivänä hotelliaamiaisen kautta kotia kohti. Aattelin, että Helsingin jäläkeen sitä osaisi laittaa Oulun takasin ihan oikeisiin mittasuhteisiin, mutta ei se kyllä oo toiminu. Aina selitin itelleni, että ehkä tämä on ihan kiva paikka kesällä, ko tuuli ei vaivaa eikä oo ihan perkeleen kylymä tai liukasta, mutta täytyy sanoa, ettei sekään oo nyt kyllä auttanu. Tai ettäkö en tee täällä koskaan juuri mitään muuta ko opiskelen. No, oon tajunnu, että vapaapäivät itekseen net vasta pahimpia onkin. Herään aamulla tuijottamaan seinää ja miettimään, että mitähän sitä tänään tekisi. En tiiä, jotenki en vaan mitenkään päin pysty olemaan täällä onnellinen, vaan hyvin pian hiipii se olo, että ahistaa ja haluaisin jonneki muualle. Pois. Tai oon minä sillon ko näen kavereita tai tehään jotain kivaa, mutta 95 % ajasta meikää vaan vituttaa. Oon todennu, että viihdyn jopa paremmin täällä sillon, ko pitää opiskella. Yksin oleminen on kaikista pahinta. Tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Ihimiselle, joka on saattanu viikkotolokulla möyröttää yksinään ihan tyytyväisenä, tämä on outo tunne.

Kun ei vaan kotiudu niin ei vaan kotiudu. Ja voe jumalat ko oon yrittäny muttako ei. Tällä hetkellä tämä tukala ilima ei kyllä jelppaa yhtään, ko oon myös todennut, etten oo yhtään arskanpalvojatyyppiä. Saan auringosta ihottumaa aurinkorasvasta huolimatta tai palan, kuumassa on hankala olla ja muutenki oon aina ollu se tyyppi, joka istuu kuistilla varjossa lukemassa kirjaa ko aurinko paistaa oikeen kuumasti. En tykkää loikoilla auringossa tuntitolokulla tekemättä mitään (pää menee kipiäksi ja tulee huono olo) ja net kerrat ko oon elämäni aikana "ottanu aurinkoa" voi laskia varmaan yhen käjen sormilla. Juon kahavitki mieluummin sisällä ko meen tuonne tukahuttavaan kuumuuteen parvekkeelle. Oottelen jo ihan fiiliksissä sitä ensimmäistä päivää, ko on harmaata ja sataa vettä. Mutta mitä muuta kuumalla ilimalla voi muka tehä ko maata auringossa, jos ei oo grilliä, omaa pihaa tai oo mökillä, missä voi kalastaa, soudella ja uida sekä lämmittää saunaa ihan huoletta? Lenkkeily on ainaki ihan tuskaa. Tosin eilen oli pakko käyä kävelemässä semmone nuin tunnin kävelylenkki, koska meinasin tulla hulluksi ja siellä lenkillä meinasin kyllä kuolla, ko oli niin kuuma. Tänään myös pohkeet on kiittäny, en oo vielä kertaakaan aiemmin kävelly nuilla paljasjalakakengillä nuin pitkää matkaa. Mutta muuten jalat tuntuu oikeen mukavilta.

Oon vissiin asunu täällä kohta kolome vuotta ja alan luovuttamaan sen suhteen, että met tultais Oulun kanssa toimeen keskenämme. Varmaan se on halustaki kiinni ja pitäisi vaan antaa anteeksi itelle se, etten vaan tykkää olla täällä ja toisaalta koittaa ajatella asiaa jotenki positiivisemmin. Sanokaa mitä sanotte, mutta mieluummin minä tuijottelen ikkunasta mettää ko naapuritalojen seiniä.

Mutku oon päävammanen ja ei vaan lähe. Ei kai sitä vaan voi ittiään pakottaakaan. Tavallaan on vähän juureton ja koditon olo, ko en jaksa olla pitkiä aikoja kotonakotona toisten nurkissakaan, vaan alan kaipailla omaan kotiin ja sänkyyn, muttako tuun tänne Ouluun, täälläki oleminen alakaa hyvin pian kyrsiä. Haluaisin olla kotona, mutten että koti on Oulussa. Ikävää, mutta totta. 

No mutta, nyt minä lopetan tämän valittamisen ja otan ittiäni niskasta kiinni, helepottaa heti ko saa vähän avautua. Luen Lapin Kansan ja sitten teen jotaki järkevää. Tai koitan ainaki keksiä jotaki järkevää. Tekis mieli reenata muttako tämä läkähyttävä kuumuus...

Tämä on kuin vieras paikka.

Hopsan.

Piileskelin tietokoneitten ihimeellisen maailman ulottumattomissa jonku tovin, enkä jaksanu olla niin aikaansaava, että oisin kännykällä näpytelly kuulumisia. Mutta koska nyt olen taas palannut tänne vieraalle maalle kaukana, lapsi nukkuu ja on muutenki ihan liian kuuma tehä yhtään mitään, voisin vähän kirjotella. 

Koiravauvaperheessä ja koiraperheessä ei tyksitä sitten yhtään tämmösiä liian kuumia kelejä. Enkä tyksi minäkään kyllä muutenkaan, lämmin on mukavaa, mutta liika on aina liikaa. Terveisin nimimerkki tuuletin huutaa 24/7 jotta ei tukehtuisi. 

Haha, vasta valitin kylymästä ja nyt on jo liian kuuma. Kyllä ihiminen ei oo tyytyväinen mihinkään. Mutta ei oo mukava ko sisälämpötilaki alakaa hyvin nopiasti lähennellä ulukolämpötiloja täällä meijän kämpässä ko aurinko paistaa ees vähäsen... Ja sitä paitsi, missä on kohtuus? Joko sataa lunta tai sitten on kolokytä astetta lämmintä, semmonen kevyt +20 voisi olla ihan mukava. 

Meijän eka "loma" meni enemmän ja vähemmän viileissä keleissä ja sittenkö vähän lämpes, meleko sääskisissä olosuhteissa. Ollaan kuitenkin paineltu pitkin peltoja ja mettiä ja nautittu sydämen kyllyyestä siitä, että koiraa voi piettää lähes koko ajan irti ulukoillessa. Kaikenlaista ollaan touhuttu (mm. koulutettu Juksua etsimään kastematoja pellosta ja istumaan rattorin peräkärryn kyy'issä), tavattu läjäpäin niin pieniä ko suuria ihimisiä ja nähty koiria ja kissoja. Reissun jälijiltä on vähän totuttelemista taas tuohon portaissa ramppaamiseen ja siihen, ettei koiraa vaan voi päästää ovesta pihalle. Seisoin eilen tuolla omalla kotikadullani ja mietin, että ei helekkari, täälläkö met asutaan, miksi tämä on niin vieraan näköinen paikka. Myös eilinen rullaluistelu/pyöräilyreissu herätti lieviä ahdistuksen tunteita, melekeen piti monttu auki pysähtyä tuijottamaan ja ihimettelemään, ko tuolla ihan täyteen rakennetulla asuinalueella väsättiin uutta taloa niin ahtaaseen rakoon, että sen seinät tuli suurin piirtein naapureihin ja pyörätien laitaan kiinni, eikä sille tontille mahtunu mitään muuta ko se talo. Omakotitaloasumista, indeed. 

Juksun mielipije siitä ko saa juosta vapaana isolla pihalla, ilime kertoo kaiken

Minkäs teet ko on viikkotolokulla tuijotellu ikkunoista lähinnä mettää ja vanhaa navetan seinää. Ihan mielissäni sitä paitsi. Pakko tosin sanoa, että viimeöinen kohtaaminen siilin kanssa pelasti ees jotain, raukkaparka oli eksyny tänne keskelle asfalttiviidakkoa. Kuulin kun se pienin pehmein tassuin köpötti tulemaan tuolta ja meijät huomatessaan paineli turvaan talon nurkkaan ja käänsi ittensä palleroksi. Hetken päästä se intoutui tarkkailemaan meitä nenä väpättäen niin syötävän suloisena. Ylimääräinen liikahdus sai kuitenki uteliaisuuden vaihtumaan suojautumiseen ja ystävämme siili kiertyi taas palloksi nurkkaan. Tässä vaiheessa poistuimme paikalta, koska aattelin, että on raukalle varmaan muutenki ihan riittävän ahistavaa iliman, että met aiheutetaan turhia sydämentykytyksiä. Juksu ystäväni oli tilanteessa niin ulalla, ettei ees huomannut koko siiliä. Lähtiessä teki mieli vielä huikata siiliystävälle, että I know the feeling, miksi niitten on pitäny rakentaa joka paikka ihan täyteen ja asfaltoida sekä kivetä kaikki.

No mutta. Kävimpä minä tämän kesän tod. näk. ainoissa juhulissakin ko Boogina valamistu terkkariksi ja täytyy sanoa, että mukavaa oli, vaikka seuraava päivä oliki hieman kohomaisa. Oli mukava nähä kivoja tyyppejä pitkästä aikaa ja nautiskella hyvästä seurasta, eväästä ja juomasta!

Mitäs sitä muuta. Ei kait ihimeempiä. Oon ollu mummon dieetillä ja painan varmaan ainaki sata kiloa, haluaisin urheilla mutta kuumuus ja ihimeellisesti kipeytyny jalaka vähän hijastaa. Ei oo ikinä ennen käyny näin, että oon reissussa ja ko sen jäläkeen tuun kotia ja meen omaan sänkyyn nukkumaan, iskee jäätävä kokovartalojumi. Tennispallohieronta ja venyttely on jonku verran auttanu, mutta tämä jalaka (tällä kertaa vasen) on vähän hämärämpi juttu. Enivei, tytöntylleröiset (haha, voiko näin sanoa, vai pitäisikö puhua ihan kuitenki naisista jo) tulleepi tänään iltakahaveelle ja loppuviikko onkin muuten toistaiseksi suunnitelmavapaa, mitä nyt pitäisi koira käyä rokottamassa. 

Sitä oikiaa lomaa sitten ko J:kin on töistä oikiasti irrallaan oottelen kyllä jo kuumeisesti ja oon teheny hirviät suunnitelmat joihin kuuluu teltta, kämppä, Naruskaa ja onkimista. Ehkä myös mökkeilyä. Ja tämmöstä. Ja ehkä ysärimusafiilistelyjä Oulussa myös. Kaikkea kivaa, jonka jäläkeen jaksan alakaa vääntää gradua ja viimisiä (!!!!) opiskelujuttuloisia ihan niinkö uudestisyntynyt ihiminen. 

Jep. No mutta, nyt minä voisin vaikka alakaa tutustua Ifolorin kesäaleen ja jatkaa lakanapyykin parissa (ainua hyvä puoli tämmösissä keleissä, lakanat kuivuu tehokkaasti partsilla), Juksu toivottaa teille silimäniskun myötä vekkuleita ja lämpimiä kesäpäiviä.

All I ever want, only you.

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No kiitos kysymästä, ihan hyvää. Koiravauva-arki on raskasta ja aiheuttaa jostain syystä sen, että alakaa nimitellä koiran kuullen parempaa puoliskoa isiksi (whaatefaak?) ja kärtyttää kun yölläkin pitää nousta pissittämään toista (no okei, kuuelta aamulla, mutta ko heräät unesta, joka tuntuu ikiunelta ja jossa joulukinkut elää ja lentää ja pääsee joulukinkkujen taivaaseen ko net paistaa ja ruisleipää voi tehä maksalaatikosta, se tuntuu ihan yöltä) ja lattialta kusen luutuaminen on aina yhtä peestä. 

Ollaan myös käyty ostamassa Lidl tyhjäksi (oikiasti, kaks säkkiä evästä, koska juhannus) ja päästiin niin halavalla, että ihan itketti kassalla kun olin varautunut vilauttelemaan satasia. Suosittelen lämpimästi kaikille suuntaamaan saksan ihimeeseen, jos haluatte edullista ja hyvää sapuskaa. 

Juhannus meillä menee vähän epätyypillisissä oloissa, joten aateltiin aloittaa sen viettäminen jo tänään ja jatkaa sitten huomenna kokkaamalla hampurilaisia. Jossain vaiheessa otetaan sitten suunta napapiirin paremmalle (vai pitäisikö sanoa viimeaikaiset olosuhteet huomioiden, että kylymemmälle) puolelle. Oon vähän sääleissäni, koska rakastan juhannuksen viettämistä pöpelikössä leiriolosuhteissa, mutta aina ei saa mitä haluaa. Ja toisaalta luvatun sään ollessa mitä on, ehkä on ihan tervettä viettää juhannus lämpimästi sisätiloissa. 

Tosin täällä on kyllä niin kylymä, että eilenki vaan nukuin kahen tunnin päikkärit peiton alla, joten se siitä lämpimästä sitten. Ja sitten katoin monta tuntia telekkarista kaikkia hömppää. Plus neljä astetta ja vettä vaakatasossa ei vaan jotenki houkuttanu kovin pitkiin ulukoilusessioihin. Tänään on jo huomattavasti parempi päivä, lähes nollakelien jäläkeen muutama aste plussaa tuntuu ihan paratiisilta.

Ei mulla oikeestaan muuta, voisin siirtyä seuraavaksi lukemaan päivän kuumia uutisia. Kattellaan millon sitä jaksaa/ehtii/joutaa/kehtaa ja viitsii kirjotella seuraavan kerran.

Happy.

Juksu-puksu nukkuu päikkäreitä ja koska tämä on meikän ties kuinka mones päivä itekseni herran kanssa (onneksi ollaan jo voiton puolella!) ja mulla iskee mökkihöperö-kotonamökytysturhauma ja se ongelma, että olen jo a) lukenut kaikkien mahollisten kiinnostavien blogien uuet päivitykset ja varmuuen vuoksi vanahatki uuestaan b) selannut iltapäivälehtien nettisivuja päivittäin ihan liian usein c) stalakannut kaikkien mahollisten ja mahottomien ihimisten facebook-profiilit läpi ja d) opetellut katsomaan hömppää telekkarista, aattelin, että vois olla hyvä sauma kirjottaa jotain. 

Ja ai niin, unohin mainita sen, että kriiseilly joka päivä eri aiheesta punkeista oikeanlaiseen koiranruokintaan ja googlannu ajoittain erittäin turhaa tietoa kyseisiin asioihin liittyen. 

Siispä, voisin vaikka kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ja kuvittaa tätä juttua Juksun parhailla nukkumisvariaatioilla. 

"Minä tässä vaan tuhisen ekoja päikkäreitä uuessa kodissa"

Jotkut saattavat ehkä muistaa, että tarkoituksenani oli toukokuun aikana ruokavalion ja liikunnan avulla kiristellä muutamia kiloja pois. Jotkut myös ehkä muistavat, että se ei oikeen kulukenu.Voisinkin tähän asiaan liittyen todeta loppukaneettina, että homma ei sitten tosiaankaan pelannut niin kuin sen piti. Ekalla viikolla tapahtui reilun puolen kilon pudotus, tokalla viikolla paino junnasi paikallaan ja kolomannella meni hermot kun sitä tuli joku 200 grammaa takaisin ja päätin, että tämä oli minun osaltani tässä. Lähettiin toki sinne reissuunkin ja sitten oli ylyppärit, joten en ois kovin järkevästi pystynyt/jaksanut tai ees halunnut syyä, niinpä sanoin itelleni että hus kuikkaan ruokavaliot ja ihan hyvällä omallatunnolla söin sämpylöitä eväänä, tankkasin ABC:llä lounasta, herkuttelin hotelliaamiaisella, join siideriä, söin Aurajuustoa, suolakeksejä ja karjalanpiirakoita, kävin ravintolassa syömässä ja sallautumismatkalla kebabilla, sekä vejin juhulissa kakkua, lohirullia, voileipäkakkua, pikkuleipiä, limukkaa, piirakkaa, makaronisalaattia ja boolia niin palijon ko sielu sieti. Ja tankkasin seuraavinaki päivinä vielä pitsaa ja juhulien jämiä ja söin toisena aamuna puuroa aamupalaksi, mutta toisena kakkua, koska huvitti.

Sitten tulin Ouluun kauhia kasa jämiä mukanani (onneksi suurin osa meni kuitenki J:lle) ja söin niitä pois, mutta aloin myös evästää ittiäni ihan tavallisella normieväälläni. Eli puuroa mehukeiton ja raejuuston sekä macan kera, msm-lasillinen, kanaa ja wokkivihanneksia, paistettua kesäkurpitsaa, coleslawia, salaattia ananaksella, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa, vähän lisää wokkivihanneksia, pakuriteetä, pari leipää leikkeleellä ja juustolla, Mannis-puddingia kauraleseillä ja marjoilla tai ilman, kahavia, protskupatukoita, runsaasti vettä ja vähän vissyä. Kolomen nelijän tunnin välein ja sen verran, että näläkä lähtee ja vola, olo on ollut oikein kiva ja hyvä. En tiiä mikä meni pieleen meikäläisen kiristelyssä, enkä jaksa sitä pohtiakaan sen kummemmin, ainoastaan totean, että se ei ehkä kuitenkaan sopinut mulle ja löyän niitten kilojen karisteluun luultavasti jonkun itselleni paremmin sopivan väylän.

Makkara

 Ja kuinkas ollakaan, vaikka olo oli reissujen jäläkeen vähintäänki ko tynnyrillä, se on kummasti tasoittunut, vaikka liikkuminenkin on eräästä karvaisesta syystä sattuen ollut aika nollassa viime aikoina. Ja olihan se niin kuumakin, että kohteliaasti lupasin J:n rullailemaan, vaikka se tarjoitui päästämään meikät juoksemaan. Näin aijon kyllä jatkaakin nyt. Käväistä juoksemassa sitten kun tilaisuus sen sallii ja syyä sen kummempia ressailematta. Yhtenä iltana syötiin jopa popparia lehevan ohella. Tai no, syötiin popparit ja mentiin kohta sen jäläkeen nukkumaan, koska joku vatipää on keksiny, että elokuvat alakaa vasta ysiltä ja eihän tämmösen karvamasiinan, joka herää joka aamu viimeistään seittemältä ja herättää muutamaan otteeseen yöllä omistajana mitenkään jaksa valavoa yli kymmeneen.

"Ei sun mitään puntteja tartte nostella ku kuhan kantelet minua portaissa päivät pitkät pissalle. Ja vähän yölläki..."

Vaikka Juksu tässä näyttää vihiriää valoa meikäläisen harrastukselle, ei oo käyny mielessään ruveta nyt punttailemaan, enkä kyllä rupiakaan vielä hetkeen. Kotosalla tein yhen selekä-rinta-olokapäät -reenin ihan siitä ilosta, koska talja, mutta muuten ei oo tullu jumppailtua. Ihan vaan siksi, koska huomioni on 24/7 ollu tuossa karvapallerossa ja sen aitaus sekä oleskelutilat suurilta osin ovat vallanneet meikän jumppavaltakunnan. Toki sen kolomen tunnin päikkäreitten aikana kerkiäis vaikka vetää kolomet reenit, mutta ei ny vaan oo hotsittanu, ko sillä tulis kuitenki pissahätä just sillon ko teen penkkipunnerrussarjaa tai jotain muuta yhtä jännää. Tai se tulisi nuolemaan meikän naamaa kesken kyykkyjen. Muutenkin ärsyttää koko puntin heilutus juuri nyt, kun se on niin ilmeisen trendikästä, että haluan hetken etäisyyttä. Himo kuitenkin kytee koko ajan tuolla takaraivossa, että eiköhän se tästä taas. Koska liikkuminen ja punttien heiluttelu nyt vaan on pidemmän päälle koukuttavaa hommaa.

Meikäläisen miehet pelaa änäriä

Eli siis, mitäpä siitä jos on muutama ylimääränen kilo keskivartalossa, luulen että se tasaantuu siitä ihan ittestään asiasta kummemmin ressaamatta ja olemalla ihan _normaalisti_. Normaalisti ei siis tarkota jatkuvaa herkkujuhulaa, mutta ei kyllä semmosta fiilistä onneksi olekaan. On vaan semmone fiilis, että haluan syyä aamuisin puuroa taikka joskus puddingia, välillä banaanilättyjä kaurahiutaleilla, ihan normiruokaa sisältäen vihanneksia ja kasviksia, pari palaa leipää ja hetkittäin jotain herkkujakin, iltaisin puddingia ja joskus välipalaksi protskupatukoita. Armelias olo itteä kohtaan siis jatkuu edelleen, ehkä se meikän kiristely kusi siihen, koska olisi varmaan pitänyt piiskata ittiä ja syyä pilkuntarkasti vaan se, mitä oon suunnitellu, eikä mitään ylimääräistä. Muttako ei se pitemmän päälle oikiastaan ois palavellu meikän tavoitteita mitenkään, koska tavoite ei oo saavuttaa jotain tiettyä pistettä hetkeksi (vaikka sitä kiristelyä aloitellessa ehkä iskikin se perus naisten ou mai gaad, kohta on kesä ja meisi on näin pehemiä) vaan kokonaisvaltaista tervettä elämäntapaa. Normaalia elämää. Ja ei, en oo käyny vaa'alla hetkeen, käyn jossain vaiheessa mutta päätin jättää sen lukemankin ihan omaan arvoonsa. Ja se viiminen vielä, mitä sitten jos oon vähän pehemiä paikoin. Oon onnellinen laiha läski (tämäkin hauska juttu, joskus olin vaan hoikka, mutta nykyajan termistöllä oon laiha laski, koska oon edelleen hoikka, mutta kehossa on silti rasvaa ja raukkamaisen vähän lihaksia). Ehkä joskus olen tikimmässä kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta en just nyt. Pointti on se, että ei minun tartte olla, jos en halua ja vaikka ehkä haluan olla jossain vaiheessa tätä tämänhetkistä kuntoa paremmassa, niin kaikki ajallaan.

Lapukka voi nukkua myös naama vesikupissa. Hukkumatta

Se siitä sitten ja mennään muihin aiheisiin. Niin kuin vaikka siihen, että öö. Oon jauhanu ja miettiny tätä terveellistä elämää ja ruokaa sekä liikuntaa niin palijon, ettei tunnu olevan oikeen asiaa yhtään mistään muusta. :D No, voijaan raatailla vaikka Juksusta. Viikon tuntemisen jäläkeen sanoisin, että kaveri on meleko fiksu, mutta ihan armoton pissa- ja kakkaruutana sekä muutenki vähän höperö. Ollaan reenattu istumista ja makuulle menoa toistaiseksi vielä meleko laihoin tuloksin, yksinolemisen harjoitukset sujuu jo siltä osin, että herra jää joko protestoimatta tai meleko pienin protestein oven toiselle puolelle, muutaman minuutin olen ollut jo roskiskatoksella ja postilaatikollakin ja ihan jees on mennyt. Pissat ja kakat tulee edelleen satunnaisen epäsäännöllisesti paperille ja ulos, mutta portaita poitsu vilistää ylös jo ko vanha tekijä. Ei vissiin tykänny siitä ainaisesta kantamisesta? Alaskin tullaan, joskin useimmiten vielä kantamalla. Nukkumaanmeno tapahtuu pienin protestein, mutta kiltisti, joskin oon miettiny, että siirtäisin Juksun nukkumaan yönsä tuonne pentuaitaukseen ja takaisin näin itelleni paremmat yöunet ko ei tartte herätä jokaiseen pissaan ja kakkaan (kyllähän net paperit ehtii aamullaki siivota), mutta toisaalta en tiiä.

"Eka olin et mä tapan sen mut sit mä olinki että ehkä nukun tän kaa"

 Juksu osaa myös halutessaan olla meleko nätisti ja toisaalta myös aikamoinen jästipää. Kuvassa lasta, jonka kanssa ollaan vuoroin kavereita ja vuoroin sotajalalla. Tänään tehtiin tuttavuutta myös ystäväämme imuriin, joka oli meleko jännittävä kokemus. Niinpä tähän meijän koiraystävälliseen uuteen sisustukseen kuuluu nyt myös vakiokalusteena imuri lattialla. Muita elementtejä ovat tietysti matottomuus ja paperit, pentuaitaus ja leluja, viltti, pahavilaatikkosänky jossa Juksu ei ees nuku, vauvan oma tyyny, sänky joka on pedattu niin, ettei peitto roiku reunoilla, kaikki tyynyt kasattuna turvaan sohovalle, verhot nostettuna korkeuksiin ja suihkuverho vessanpöntön päällä. Sekä luonnollisesti kaikki sähköjohdot on pimitetty.

"Minä mitään pihalla halua riehua ku nukkua"

 Hihnakäyttäytymistä harjotellaan joka päivä ja kaikkea muutaki tassujen pyyhkimisestä, korvien ja kynsien sekä suun hiplailuun sekä ovesta kulukemiseen ja ruoan ottamisesta vasta luvan kanssa, irtiolemistaki ollaan olosuhteiden sallimissa rajoissa yritetty parhaamme mukaan. Luoksetulo Juksulta sujuu aika mainiosti (voi kun sujuisi vielä tulevaisuuessakin ja myös häiritsevissä olosuhteissa) ja irti ollessa se seuraa ihan mukavasti. Ei-sanan merkityskin on auennut jo aika hyvin, Juksu antaa myös aika hyvin suusta pyydetyt asiat pois. Eli mitä mukavimmin menee.

Juksu ottaa rennosti partsilla

 Koirarehevitki on jo sovittuna perjantaiksi ja siellä pääsee toivottavasti ainaki painimaan siskolikan kanssa. Emäntääkin vähän jänskättää uusien ihimisten tapaaminen. Koiria, pyöräilijöitä, vieraita ihimisiä, lapsia, lastenrattaita, autoja, kuormureitä, busseja, mopoja ja motskareita sekä kaikkia muuta hälinää täällä onneksi näkee joka päivä runsain mitoin. Seuraavina juttuina ohojelmassa onkin mettään tutustuminen, vapaana olemisen maksimointi, automatkailu lisääntyvissä määrin, yksinolon jatkuva harjoitteleminen, Sutkamon kakkoskodin tsekkaus ja kaiffari Ukon tapaaminen sekä tutustuminen muutenkin tuleviin kotohuudeihin. Ja tietysti matokuurit ja rokotukset sun muut. Ja ai niin, ystävämme imurin kanssa lähemmiksi kavereiksi tuleminen. Ja kyllähän näitä juttuja pienen koiran elämässä riittää, varmaan unohtui mainita jotain. Välillä ihan hirvittää itelläkin, kuinka palijon pitää touhuta, jos mielii saaha semmosen yhteiskuntakeleposen ja kaikin puolin mukavan kaverin, mutta toisaalta se homma menee sitten kuitenki ihan omalla painollaan.

"Et sitten ainakaan kuvaa minua"

Ei se mikään lapukka ole, vaan possun ja ranskanbulldogin risteytys!

 Kieltämättä hetkittäin tässä jäätävässä univajeessa (oikiasti, parit ekat päivät tuntu siltä niinkö ois ihan jäätävä krapula koko ajan) sitä jo kaipailee, että voi kun olisi jo se iso ja fiksusti käyttäytyvä lenkkikaveri ja mietityttää, että minkälaisia mutkia sitä vielä matkaan tuleekaan ja osaakohan sitä ees kasvattaa moisesta järkevää yksilöä. :D Tai niin järkevää, ko meijän perheessä nyt yleensäki voi olla... Mutta sitten taas toisaalta oon aatellu, että maalaisjärjellä ja johdonmukaisella ja hieman viitsivällä toiminnalla saa jo varmaan ihimeitä aikaan. Eikä onneksi tosiaan tartte olla tästä pienestä elämästä vastuussa ihan yksin, vaikka viime päivät on vähän siltä tuntunuki. Enkä missään tapauksessa luopuisi tuosta karvapallerosta, vaikka välillä tuntuuki, että se pissii ja kakkii joka paikkaan ihan vaan vittuillessaan ja tekee kaikkensa saadakseen meikän hermot kärmähtämään. Ja ko aika kuluu, niin sitten sitä haikeu'ella muistelee, että miten pieni pallero se Juksukin oli ja kun kuluu riittävästi aikaa, unohtaa pissa ja kakka -shown ärsyttävyyen ja kaiken muun ja luultavasti erehtyy ajattalemaan, että semmone toinen pallero ois aika kiva.

Mutta sen palleron aika on sitten vasta joskus parin-kolomen vuojen päästä ko toivottavasti asutaan omakotitalossa.

Nyt pitänee pyytää tuo monsteri ruokailemaan ja siirtyä sitten taas fulltime-koirankusettajaksi, palataan kun keritään!

Master of puppets.

Reilu viikko alakaa olla lomaa takana ja kiirettä on ollu enemmän ko koskaan, onneksi nyt on jo vähän rauhottumaan päin. Käytiin meijän Helsingin reissu, joka sujui oikein mukavasti vaikkei sää oikein suosinu, Metallica oli ihan mahtava, kuten aina. Sen jäläkeen kiisin pää kolomantena jalakana kotohuudeille pikkuveljen lakkiaisia viimeistelemään ja viettämään (jokka netki meni ihan jees). Näistä ehkä jossain vaiheessa enemmänkin, tai sitten ei. Sen jäläkeen oliki parin päivän huokailujen jäläkeen taas kiire Ouluseen, koska piti käyä hakemassa keskiviikkona kotia yks tärkiä asia. 

Nimittäin Juksu!

Juksu on meijän ihka uusi komia poika, joka tässä kuvassa suorastaan hönkii kuvauksellisuutta (kuvaajalla ei vaan taho oikeen luonnistua). Pieni lapukkapoika, ikää reilut seittemän viikkoa. Juksua on hautonu mielessäni jo huhtikuusta lähtien, jolloin tämä pikkupallero näki päivän valon ensimmäisen kerran, mutta koska halusin olla loppuun saakka varma ja toisaalta piettää poitsun vähän salaisuutena, en viittiny huuella, ennenkö se karvapallero tosissaan nukkuu tuossa meijän jaloissa. :)

Tästä ymmärrettävästä syystä meikä on nyt vähän lomalla kirjotteluhommistakin (ellei jätkän päiväunien aikaan iske hirviä tylsyyskohtaus). 

Mutta sen verran voisin sanoa, että Juksu on maailman ihanin karvapallero, joka parin päivän tuntemisen jäläkeen höröstelee jo omalle nimelleen, pissii pääsääntöisesti paperille ja ulos ja röhkii välillä kuin pieni possu. Sekä rakastaa vettä. Ja kaikkea, mihin pienet naskalihampaat saa upotettua. 

Ei mulla muuta, täytyy hyödyntää tämä nokosaika ja ruveta seuraavaksi lukemaan Lapin Kansaa ko rauhaa vielä riittää hetkeksi. :)