It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Ja odotan aamun valoa.

Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen koitti tänään, nouuuu! Se tunne, ko lompsii lipaston käytäviä, avaa Hu301 oven ja ihan kuin ei pois ikinä olisi ollutkaan. Hrrrr. Hyvin nopiasti huomaa juovansa kahavia Humuksessa ja kävelevänsä luentojen jäläkeen varailemaan tenttikirjoja kirjastoon. Jotenkin vaan niin karmaisevaa. Nelijännen vuojen opiskelijana paluu lipastolle rullaa jo niin huomaamattomasti, että ihan hirvittää. Matkalla hakemaan uutta tarraa opiskelijakorttiin naureskelen fukseille, jokka kauhistelevat rakennuksen monimutkaisuutta ja ovat ihan varmoja, etteivät ikinä löy'ä omin avuin mihinkään. Oma kokemukseni on, että sisälle ja luentosaliin löytää aina, mutta joskus voi tuntua, että ulos ja pois ei pääse, vaikka kuinka haluaisikin. Luennolla istutaan ja suunnitellaan gradua - sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehä ja sitten siitä tulee semmonen ja niin. Kun fuksille puhuu isosta G:stä, vaikutus on sama ko huutaisi keskellä Tylypahkan avajaismenoja "Voldemort!". Voi sitä valakoiseksi valahtavien kasvojen ja kauhistuneiden ilimeitten määrää! Meijän graduhan on jo niin hyvin suunniteltu, että se on suorastaan puoliksi tehty. 

Not.

Samalla ko nakkelen luentoja uuteen kalenteriin, huomaan laskevani, että syyslomaan on tasan kaksi kuukautta. Ei herramunjee, onko syysloma muka joskus tuntunut opiskelujen alakaessa jotenki kaukaiselta asialta, joulusta puhumattakaan? Nykyisellä ajankulumisella se on täällä nuin abauttiarallaa huomenna. Ja joulu ehkä kahen viikon päästä. 

Tässä vaiheessa opiskeluja eli viimeisen vuojen, jonka kulutan lipaston penkkejä kynnyksellä myös kaikki hohto koko hommasta tuntuu kadonneen. Vaikka en mitenkään tahtoisi olla fuksien kengissä, kieltämättä hieman haikiana muistelen sitä fiilistä, ko kaikki on uutta ja jännää yliopistosta opiskelukavereittan kautta paikkakuntaan. Kun käynti ruokakaupassa on seikkailu ja Google Mapsin avulla löytää uusia, potentiaalisia lenkkireittejä. Sitä riemua, ko ensimmäisen kerran polokee Linnanmaalta Peltolaan - ja vielä kertaakaan matkalla eksymättä. Vattanpohojassa kutittelevaa tunnetta, ko muuttaa uuteen asuntoon ja se on vielä puolittain järjestelemättä; pahavilaatikkojen keskellä näkee asunnon potentiaalin ja sen, että siitä tulee vielä hyvä koti. Ekat kolome viikkoa, ko palaa juuri järjestelemäänsä uuteen asuntoon ja voisi tuijotella seinälle lätkittyjä valokuvia tuntikausia ja huokailla sitä, miten ihanan asunnon on onnistunut löytämään. Ensimmäinen lenkki uuteen asuinympäristöön ja sen tuulia haistelemaan, iloinen yllätys kun löytää jonkun lähikaupan/pubin/kioskin/kirpparin etc., jossa vannoo käyvänsä jatkuvasti, ko kertaa asuu niin lähelläkin. 

Nyt polokeminen Prismaan lähinnä vituttaa, eikä lähikaupassa viitsi käyä kun se on niin kallis. Siellä lähipubissakaan ei tule missään asuessa loppujen lopuksi käytyä kertaakaan kun bilettämään lähtiessä siirtyy kuitenkin aina keskustaan ja lenkkireitit suorastaan tympäsevät, ko on tullut kierrettyä samat tiet edestakaisin, ympäri ämpäri ja takaperin. Keskustaan osaa vaikka unissaan, kuten lähes kaikkiin muihinkin kaupunginosiin (ja jos jonnekin tarttee miettiä reittiä, niin se ei varmasti ole käymisen arvoinen paikka). Asunto on ajat sitten menettänyt sen maagisen hohtonsa ja kotia palatessa lähinnä kyrsii, ko tiskit on tiskaamatta ja keittiönpöytä muistuttaa Rioon lähdössä olevaa laivaa. Kuvat seinälläkin tekisi mieli vaihtaa ja eteisen kaappi pitäisi siivota. 

Pitäisi varmaan muuttaa joka syksy, niin pysyisi mieli virkiänä ja karsiutuisi turhat tavarat matkasta. :D Mutta ehkä se on ihan hyvä viettää tässä muuttamisessakin välivuosi. Johan tässä onkin tullut liikahettua joka vuosi vuojen 2010 jäläkeen. 2010 Rolloon, 2011 Rollosta Ouluun ja Persemaalle, 2012 Persemaalta Väläkkyyn kylään, 2013 Väläkystä kylästä tähän. Ja viime vuonna tuli hoijettua muutto myös Kolomen Jiin mestoilta Sutkamoon. Tekisi mieleni jäähä tekemään syvällisempiäkin pohdintoja opiskeluista, muuttamisesta ja elämänmenosta yleensä, mutta koska ystäväni kello on kiitänyt jo aivan käsittämättömiin lukemiin, ja minulla on vielä iltatoimet tekemättä, sekä Juksutin pissattamatta, täytyy rientää. Huominen kello kuuen herätys ei armoa anna. Ihan niinkö ennen muinoin, ko tartti ehtiä bussiin. Huh.

It's hot in here.

Huhhuh!

Koska koko ajan on ihan liian kuuma, oon pysytelly tietokoneen ulottumattomissa ja sitten teheny comebackin vain lähtiäkseni 30 asteen sisälämpötiloja uuestaan karkuun. Mää en oikiasti kestä, vieläkö tätä jatkuu kauan?? 

Turpoilen helteellä keskiruumiista, olo on tukala ja päätä särkee, palan tai tulee aurinkoihottumaa, pelekkä vaatteitten pukeminen päälle aiheuttaa kohtuutonta ahistusta (ja ei todellakaan mitään kireää!), ruokahalut katoaa enkä voi syyä. Ja sitten jos syön, niin se on suklaata tai yksi jogurtti, litratolokulla vissyä ja ehkä jäätelö. Eilen karjalanpiirakatki aiheutti huonovointisuutta. Okei, pitkän ja vähäruokaisen päivän jäläkeen suolanen pitsa ja kylymä siideri oli kans ihan poikaa.

Siis voisko nämät lämpötilat jo vaan normalisoitua? 

Tykkään toki lämpimästä, mutta liika on liikaa... Etenkin ko sitä jatkuu kolome viikkoa putkeen ja myös sisälämpötila on yhtä palijon ko ulukona. Yöllä ei saa nukuttua ja päivällä ei voi tehä mitään. 

En valittaisi, jos oisin vielä mökkiolosuhteissa, jossa järveen voi pulahtaa millon vaan ja lämpötila on +23 astetta, ruoan voi laittaa ulukona ja yöllä on kuitenki kohtuullisen viiliä. Ja mikä parasta, koira saa olla irti ja painua järveen ainako sillä huvittaa tai ettiä jostain varjosta nukkumapaikan. Liikunta tulee kuin ittestään iliman, että tarvii miettiä toisen läkähtymistä hengiltä.

Aah olisin voinut jäähä asumaan Posiolle.

No, kohta painun joihinki ihan muihin olosuhteisiin taas. Vakavasti tuntuu siltä, että palataan luultavasti elokuun loppupuolella sitten uuestaan, en nimittäin aijo uhurata kallisarvoisia lomapäiviä koneen äärellä naputteluun, jos on jotaki parempaa tarjolla. Loppuun vielä sekalainen satsi mökkeilykuvia, jokka ymppään tähän puhelimella, koska muita kuvia ei oo.

paratiisi <3

iltapala naapurisuolta

parhautta

tuunattua pakastepitsaa muurikkapannulla, namii

meikäläisen jäätävä kalasaalis uuella kolomen metrin (!!) mato-ongellani

auringonlasku

ihana kesäyö

lähes tyyni järvi

Juksun uuet turvavyövaljaat

Kuvien kautta muistuikin mieleeni, että hankittiin tosiaan mulle myöhempiä reissuja varten upouusi kolomen metrin mato-onki (kyllä, met hobbitit ongitaan lasten ongilla), enkä millään meinaa jaksaa oottaa että pääsen testaamaan sitä tositoimissa. Semmone vaalianpunanen Angry Birds -onki ois myös ollu hieno. :D Saa nähä meneekö tuo heti ensimmäisen tilanteen tullen katki. Muutoin varustautuminen reissuun on vielä vähän vaiheessa. Tosin Juksulle ostettiin turvavyövaljaat, koossa L. Ai miten niin on iso tuo meijän herra... Jätkä meni ihan onnessaan takapenkille matkustamaan nuihin valjaisiin, alako jalakatilassa tulla jo sen verran ahasta, että piti lähtiä hakemaan nuot valijaat. Pietään peukkuja, että se L mahtuis vielä "isonakin" päälle, nyt nuo on pienimmilleen säädettynä ja ihan passelit.

Nyt meitsi rupiaa tekemään jotaki muuta, koittakaa teki olla läkähtymättä ja "nauttia" parhaanne mukaan. Meikä ei oikeen nauti, paitsi ehkä sitten ojan törmällä onkiessani keskellä ei-mitään. Palataan ko on jotaki asiaa!

All I want is to see you.

Kuumat terveiset täältä sisähelteistä! Koska kämppä ei tosiaan muuten oo vielä riittävän epäinhimillisen kuuma, paistoin tänä aamuna pari pellillistä pitsaa. Ja ai niin, lämmitin eilen illalla saunan... Mutta mitäpä sitä ei ihiminen tekisi piettääkseen ittensä ja siippansa tyytyväisenä ja eväässä. Tuli tekaistua kotitekoista Americanaa ja Pollo Americanaa eli suomeksi sanottuna kinkku-ananas-aurajuusto sekä kana-ananas-aurajuusto -täytteisiä pitsoja. Ah. Massu kiittää.

Vaikka täytyy myöntää, että näistä ei tullut ehkä ihan yhtä loistokasta ko mitä meikäläisen pitsa parhaimmillaan on, paistoin ensimmäistä vahingossa aavistuksen liikaa. Mutta kuten ystävämme Hugo aikanaan totesi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. 

No mutta, en tullu tänne pitsasta pölisemään, vaikka mieleni kovasti tekisikin avautua vaan ruoasta. Tai mm. siitä, miten aina siinä vaiheessa ko oon hampaat irvessä sahannu pitsaa paloiksi veitsellä muistan, että Emmis on lahajonu minua mahottoman hienolla pinksulla pitsaleikkurilla (? mikä helevetti sen jutun nimi on, mulla tulee vaan mieleen pitsarulla ja pitsahyrrä :D). Mutta kuten sanottua, pitsa ei oo tämän päivän kuuma aiheeni (hahha), vaan, tadaa, keskellä kuumia kesähelteiltä, opiskelu!

Kandi on nyt siis tosiaan virallisesti takana päin (ollut jo hetken), arvosanaksi pamahti kaiken kaikkiaan hieno nelonen (hyvä minä!) ja muutenkin kaikki kandidaatintutkinnon kurssit on nyt koossa. Enää vain siis koostamaan tutkinto kasaan ja syksyllä saan ottaa ulos ah-niin-turhanpäiväiset kandinpaperit. Onhan se sekin syy skoolata skumpalla, tutkinto, jolla ei tee yhtään mitään. Siispä katseeni onkin kovasti kääntynyt jo kohti niitä maisterin papereita, joka tietokoneen näytöllä Weboodista käsin tarkasteltuna näyttää olevan jo pelottavan lähellä! Niin lähellä suorastaan, että oon jo alakanu katella valmistujaismekkoa. Okei, oikiasti löysin jo sen mekon ja nyt vaan mietin kovasti, että viittiinkö tuhulata rahaa ja tilata sen jo nyt. :D Motivaatiota gradun kirjotteluun? 

Sieltähän se putkahtikin, nimittäin se iso G. Pietettiin Lennun kanssa meijän gradupalaveri tuossa ja täytyy sanoa, että ollaan vielä vähän kujalla, mutta eiköhän se tästä. Hirviän suuria tavoitteita meillä ei ole, muutako että sen täytyy tulla valamiiksi vuojen sisään, jotta sitten voimme lähtiä hyvillä mielin loppuharjotteluun. En muista, oonko täällä jo maininnut varmistaneeni loppuharjottelupaikan itelleni syksyksi 2015, mikä tarkottaa muuttoa Sallaan (!!!!!) ainaki niiksi nelijäksi kuukaueksi. Meikäläisen harjottelu on palakaton, mutta koska suur-Oulu ympäristöineen tarjoaa lähes poikkeuksetta myös sitä samaa palakattomuutta, ja asunnon vuokraaminen paikkakunnalta, josta saisi palakkaa on lähes plus miinus nolla, oli tämä meikäläiselle järkevin vaihtoehto. Minultahan loppuu myös net opintotukikuukauet, mutta ilimeisesti syön sitten vaikka kynsiä sen nelijä kuukautta. Intressit on kuitenki pohojosen suuntaan, joten ei siinäkään mielessä mitään järkiä lähtiä harjottelemaan minnekään muualle. Muutenkin halusin, että harjoittelupaikka ei oo mitenkään erityisen spesifi (kuten esim. joku OYS:in osasto), vaan että siellä näkisi mahollisimman laajalla kirjolla asiakkaita vauvasta vaariin ja saisi tehä sekä arvioivaa, että kuntouttavaa työtä. Koska sellaiseen työhön mitä suurimmissa määrin haluaisin sitten isona ja valamistuneena puheterapeuttina suuntautua ja minusta kuulemma tulisikin hyvä terveyskeskuspuheterapeutti.

Ja mitäs sitä muuta. Oottelen kiertoharjottelua nyt vähän ristiriitaisin fiiliksin, koska Koskilinjat on peestä ja päätti uudistua huonompaan suuntaan. Koska kuitenkin olen lomatunnelmissa juuri nyt, en jaksa murehtia vielä sitä, miten hankkiu'un eri puolille Oulua mahollisimman kivuttomasti. Meikäläisen loma loppuu elokuun viimisellä viikolla, jolloin käyään istumassa yksi kurssi alta pois, jotta saahaan keskittua sitten siihen harjotteluun ja muihin juttuihin. Tässä vaiheessa kesää alakaa aina väistämättä miettiä jo syksyä ja paluu lipaston penkille tuntuu vielä kivalta ja virkistävältä ajatukselta. Oon jopa aikatauluttanu sen ekan kurssin jo kalenteriin ja maksanu ylioppilaskunnan jäsenmaksun. :D Oon ehkä ollu vähän liikaa tekemättä mitään järkevää...

Kyllä se hyvän olon tunne tästä vielä karisee, siitä voimme olla varmoja. 

Tietynlaista kaihomieltä se viiminen lukuvuosi armaan lipaston seinien sisällä toki herättää. Aavistuksen epäuskoa myös. Että voiko se olla jo nuin lähellä, tässäkö tämä nyt oli, kiitos ja näkemiin? Ajoittain löytää ittensä miettimästä, että oisi ihan kiva jos voisi vielä olla niin pieni, että kesäloman suurin huoli oli ehtiä käymään mahollisimman monta kertaa uimassa, nukkua teltassa pihalla ja palloilla valoisat kesäyöt läpeensä ulukona. Palata syksyllä koulun pulupettiin ja haistella sitä uusien kirjojen, viilenevien ilimojen ja pimenevien iltojen tuoksua. Ei se oo ihime, jos meistä aikuisena tulee vähän takakireitä ja jäykkiä, ko pitää tehä kaikenlaista turhauttavaa, kuten maksella laskuja ja kämpän vuokra, kauhistella bensan kallista hintaa ja kantaa kaupasta evästä selekä vääränä. 

Mutta sitten toisaalta taas on kiva miettiä näitä aikuisuuden parhaita puolia, kuten sitä, että voi syyä jäätelöä aamupalaksi jos siltä tuntuu. (Oikiasti meisin mieli askartelee yhä enenevässä määrin sellaisten asioitten, kuten autolaina, miten kuskata muuttokuorma täältä Sallaan kaikista kivuttomimmin, remontti ym. parissa, mutta koska en halua vaikuttaa takakireältä aikuiselta, mielestäni jäätelöesimerkki toimii palijon paremmin).

Nonni, piti puhua opiskeluista ja tästä tuli taas tämmöne sekalainen soppa. :D Mutta ei niissä opiskeluissa oikiasti mitään kauhian ihimeellistä ole, onnea vaan kaikille teille, jokka ootte vasta sen opiskeluputken alakupäässä. Minä rupean nyt fiksuna ja kypsänä ihailemaan sitä meikän valamistujaismekkoa ja kokeilen, miltä sen klikkaaminen ostoskoriin tuntuu. Asiat tärkeysjärjestykseen nääs. Voisi myös ehkä tavoitella sitä ala-asteaikaista kouluun paluuseen liittyvää nostalgiafiilistä ja ostaa itelle uusia vaatteita, jotka päällä saa näyttää pätevältä lipastolla.

Something better.

Hohhoijakaa, Oulussa on tylsää ja niinpä päädyin somen ihimeellisessä maailmassa löytämään pari kivaa videota, joiden avulla kasvatella koti-ikävää!

Aina sitä vaan yllättyy yhtä palijon, miten toiset jaksaa intoilla asioista, jokka on itelle ihan ittestäänselevyyksiä. Plus että poroista en innostu muussa muodossa kuin lautasella. Toki nautin yöttömän yön auringosta (oikiasti, aloin miettiä tuossa, että mitenhän se telttailu elokuussa ko silloin on jo pimiää yöllä 8) ), luonnonläheisyyestä ja komeista maisemista sekä revontulista talavella, mutta net ei oo meikälle mitään once in a lifetime -kokemuksia, vaan osa arkista elämää. Ja haluan, että net on osa meikän arkista elämää. 

Välillä vähän surettaa, että nykyaikaisella politiikalla pyritään siihen, että kaikista pohjoisen parhaista puolista tulisi turistien seikkailukokemuksia sen sijaan, että net oisi osa meijän tavallisten ihimisten jokapäiväistä elämää.

Tuskastuttaa muutenki taas tämä kuumuus, eilen illalla ja tänä aamuna oli ihanan viileää, ihan mahtava kun sai ulos mennessä laittaa pitkät housut ja neuletakin päälle ja silti oli sellainen miellyttävä olo käydä koiran kanssa vähän kävelemässä. Nyt on taas täällä sisälläkin jo kuuma... Onneksi otetaan hyvin todennäköisesti varaslähtö ja tehään tässä piakoin pieni minilomareissu. Can't wait. Ulukoilimaa, uimista ja saunaa! Ainaki.

Muutenki mieli taas halajaa kohti pohojosen reissua, harmittaa ko siellä on mellastaneet ihan mahtavat ukkosetki viime aikoina. Tosin minulla on nyt kyllä pää meleko särki (lue: pää kipiä), joten ehkä täällä Oulussakin saattaisi olla ilimassa ihan kunnon ukkonen. Harmaa sadepäivä oisi enemmän ko tervetullut.

Äh, pakko mennä ottamaan särkylääke ja ottaa hetki lepiä. Oon tässä ajatellu kirjotella ehkä jopa jotain opiskelujutuista (kyllä, keskellä kesää!) ja ehkä vähän muutakin pölinää vaikkapa Juksusta, mutta katotaan koska saan aikaseksi. En ainakaan nyt, ko tuntuu että pää halakiaa.

Undo what hurts so bad.

Tästä Ruotsin tämän vuojen Euroviisu-piisistä tulee ihan mieleen ajat silloin joskus menneisyyessä. Kuulostaa ihan siltä, että oltais voitu Booginan kanssa luukuttaa tätä ja heittää hurua kylällä. :D

Vakavasti ottaen aattelin tulla tänne avautumaan siitä, kuinka meisillä ja Oululla ei vaan synkkaa, mutta sitten huomasin meijän Heltsingin reissun hurjan kuvakasan, joka odottaa pääsyään julukasuun ja aattelin purkaa nämät ensin. En viitti näitä kuvia hautoa ens jouluukaan, edelliseltä Metallica-reissulta ko Boogina ei sitten koskaan lähettäny mulle niitä kuvia.

Paitsi etten jaksa kyllä jeesustella siitä meijän reissustakaan ihan hirviästi, kivaa oli, sää ei suosinu, mutta oli toisaalta vaan pukeutumiskysymys. Sadeviitalla ja kerrospukeutumisella selevittiin. Sekä sillä, että haettiin J:lle hanskat Stockan lastenosastolta. :D Se oli sentään kunnon pessimistimettänmörriäisenä pakannu matkaan sateen- ja tuulenpitävän takin (ei kuitenkaan sentään pitkiä kalsareita...) Ja no mitäs niitä pieniä juttusia, eka huone joka saatiin hotellissa, oli kahella erillisellä vuoteella, vaikka mitään muuta vaatimusta meijän huoneelle en ollu laittanu ko sen parivuoteen. Koska myöskään minibaari ei toiminut (lue=ei ollut kylymä), päädyttiin valittamaan respaan ja saatiinkin uusi, palijon parempi huone. Jota ja toimivaa minibaaria juhulistamme yllä. Ei sillä, että sieltä mitään oisi raaskittu ostaa, mutta pitäähän net omat eväät kylymään saaha.

Keikkapäivänä meikäläinen oli luonnollisesti asustautunut tilaisuuden vaatimalla tavalla. Harvinaisia tämmöset kuvat itestä ko yleensä viihyn siellä kameran takana paremmin, ihan järkytyin minkälaiselta kääpiöltä näytän. :D Tältä tasolta ko kattoo maailmaa, sitä aina unohtaa että kaikki ihimiset ei oo metriviisyheksän pitkiä... Viihdyttiin tosiaan lähinnä hotellihuoneessa, koska sää oli niin hurmaava. Meinattiin ensin käyä Korkeasaaressa, mutta sitten tultiin onneksi järkiimme. Käytiin kuitenkin keskustassa syömässä ja yksillä. Netkin olisi voineet olla usiammat, mutta koska meikäläisen henkkarit ei jostain syystä meinanneet kelevata kärtylle tätille baaritiskillä, meni into juua yhtään usiampia. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä näyttää nykyään samalta ko ajokorttikuvassanne? Oma passikuvanihan on otettu ko oon ollu vielä seittemäntoista, minulla on lyhyt ruskia tukka ja päässä silimälasit, joita en oo käyttäny sitten vuojen 2008... Mietittiin, että nämät on jotenki niin semmosia juttuja, joita voi sattua vaan meille reissussa. :D

Keikalla riitti populaa ja männynkatveessa oli ihan hyvä seisoa sateelta suojassa, vaikkei niin kauhian hyvin lavalle nähänykään. Mutta kuuli, ja se riitti kyllä. Metallica oli ihan parhautta, niinkö aina. Keikan loppumetreillä lähettiin hiliputtelemaan takaisin hotellia kohti (joka onneksi oli ihan kävelymatkan päässä). Märkänä ja vesisateessa ei palijoa houkuttanu mitkään jatkot, vaan paineltiin hotellille kylypyammeeseen ja sen jäläkeen petiin. Josta, siis siitä perkeleen parivuoteesta, kuva vielä alla. 

Että semmone reissu. Seuraavana päivänä hotelliaamiaisen kautta kotia kohti. Aattelin, että Helsingin jäläkeen sitä osaisi laittaa Oulun takasin ihan oikeisiin mittasuhteisiin, mutta ei se kyllä oo toiminu. Aina selitin itelleni, että ehkä tämä on ihan kiva paikka kesällä, ko tuuli ei vaivaa eikä oo ihan perkeleen kylymä tai liukasta, mutta täytyy sanoa, ettei sekään oo nyt kyllä auttanu. Tai ettäkö en tee täällä koskaan juuri mitään muuta ko opiskelen. No, oon tajunnu, että vapaapäivät itekseen net vasta pahimpia onkin. Herään aamulla tuijottamaan seinää ja miettimään, että mitähän sitä tänään tekisi. En tiiä, jotenki en vaan mitenkään päin pysty olemaan täällä onnellinen, vaan hyvin pian hiipii se olo, että ahistaa ja haluaisin jonneki muualle. Pois. Tai oon minä sillon ko näen kavereita tai tehään jotain kivaa, mutta 95 % ajasta meikää vaan vituttaa. Oon todennu, että viihdyn jopa paremmin täällä sillon, ko pitää opiskella. Yksin oleminen on kaikista pahinta. Tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Ihimiselle, joka on saattanu viikkotolokulla möyröttää yksinään ihan tyytyväisenä, tämä on outo tunne.

Kun ei vaan kotiudu niin ei vaan kotiudu. Ja voe jumalat ko oon yrittäny muttako ei. Tällä hetkellä tämä tukala ilima ei kyllä jelppaa yhtään, ko oon myös todennut, etten oo yhtään arskanpalvojatyyppiä. Saan auringosta ihottumaa aurinkorasvasta huolimatta tai palan, kuumassa on hankala olla ja muutenki oon aina ollu se tyyppi, joka istuu kuistilla varjossa lukemassa kirjaa ko aurinko paistaa oikeen kuumasti. En tykkää loikoilla auringossa tuntitolokulla tekemättä mitään (pää menee kipiäksi ja tulee huono olo) ja net kerrat ko oon elämäni aikana "ottanu aurinkoa" voi laskia varmaan yhen käjen sormilla. Juon kahavitki mieluummin sisällä ko meen tuonne tukahuttavaan kuumuuteen parvekkeelle. Oottelen jo ihan fiiliksissä sitä ensimmäistä päivää, ko on harmaata ja sataa vettä. Mutta mitä muuta kuumalla ilimalla voi muka tehä ko maata auringossa, jos ei oo grilliä, omaa pihaa tai oo mökillä, missä voi kalastaa, soudella ja uida sekä lämmittää saunaa ihan huoletta? Lenkkeily on ainaki ihan tuskaa. Tosin eilen oli pakko käyä kävelemässä semmone nuin tunnin kävelylenkki, koska meinasin tulla hulluksi ja siellä lenkillä meinasin kyllä kuolla, ko oli niin kuuma. Tänään myös pohkeet on kiittäny, en oo vielä kertaakaan aiemmin kävelly nuilla paljasjalakakengillä nuin pitkää matkaa. Mutta muuten jalat tuntuu oikeen mukavilta.

Oon vissiin asunu täällä kohta kolome vuotta ja alan luovuttamaan sen suhteen, että met tultais Oulun kanssa toimeen keskenämme. Varmaan se on halustaki kiinni ja pitäisi vaan antaa anteeksi itelle se, etten vaan tykkää olla täällä ja toisaalta koittaa ajatella asiaa jotenki positiivisemmin. Sanokaa mitä sanotte, mutta mieluummin minä tuijottelen ikkunasta mettää ko naapuritalojen seiniä.

Mutku oon päävammanen ja ei vaan lähe. Ei kai sitä vaan voi ittiään pakottaakaan. Tavallaan on vähän juureton ja koditon olo, ko en jaksa olla pitkiä aikoja kotonakotona toisten nurkissakaan, vaan alan kaipailla omaan kotiin ja sänkyyn, muttako tuun tänne Ouluun, täälläki oleminen alakaa hyvin pian kyrsiä. Haluaisin olla kotona, mutten että koti on Oulussa. Ikävää, mutta totta. 

No mutta, nyt minä lopetan tämän valittamisen ja otan ittiäni niskasta kiinni, helepottaa heti ko saa vähän avautua. Luen Lapin Kansan ja sitten teen jotaki järkevää. Tai koitan ainaki keksiä jotaki järkevää. Tekis mieli reenata muttako tämä läkähyttävä kuumuus...

Tämä on kuin vieras paikka.

Hopsan.

Piileskelin tietokoneitten ihimeellisen maailman ulottumattomissa jonku tovin, enkä jaksanu olla niin aikaansaava, että oisin kännykällä näpytelly kuulumisia. Mutta koska nyt olen taas palannut tänne vieraalle maalle kaukana, lapsi nukkuu ja on muutenki ihan liian kuuma tehä yhtään mitään, voisin vähän kirjotella. 

Koiravauvaperheessä ja koiraperheessä ei tyksitä sitten yhtään tämmösiä liian kuumia kelejä. Enkä tyksi minäkään kyllä muutenkaan, lämmin on mukavaa, mutta liika on aina liikaa. Terveisin nimimerkki tuuletin huutaa 24/7 jotta ei tukehtuisi. 

Haha, vasta valitin kylymästä ja nyt on jo liian kuuma. Kyllä ihiminen ei oo tyytyväinen mihinkään. Mutta ei oo mukava ko sisälämpötilaki alakaa hyvin nopiasti lähennellä ulukolämpötiloja täällä meijän kämpässä ko aurinko paistaa ees vähäsen... Ja sitä paitsi, missä on kohtuus? Joko sataa lunta tai sitten on kolokytä astetta lämmintä, semmonen kevyt +20 voisi olla ihan mukava. 

Meijän eka "loma" meni enemmän ja vähemmän viileissä keleissä ja sittenkö vähän lämpes, meleko sääskisissä olosuhteissa. Ollaan kuitenkin paineltu pitkin peltoja ja mettiä ja nautittu sydämen kyllyyestä siitä, että koiraa voi piettää lähes koko ajan irti ulukoillessa. Kaikenlaista ollaan touhuttu (mm. koulutettu Juksua etsimään kastematoja pellosta ja istumaan rattorin peräkärryn kyy'issä), tavattu läjäpäin niin pieniä ko suuria ihimisiä ja nähty koiria ja kissoja. Reissun jälijiltä on vähän totuttelemista taas tuohon portaissa ramppaamiseen ja siihen, ettei koiraa vaan voi päästää ovesta pihalle. Seisoin eilen tuolla omalla kotikadullani ja mietin, että ei helekkari, täälläkö met asutaan, miksi tämä on niin vieraan näköinen paikka. Myös eilinen rullaluistelu/pyöräilyreissu herätti lieviä ahdistuksen tunteita, melekeen piti monttu auki pysähtyä tuijottamaan ja ihimettelemään, ko tuolla ihan täyteen rakennetulla asuinalueella väsättiin uutta taloa niin ahtaaseen rakoon, että sen seinät tuli suurin piirtein naapureihin ja pyörätien laitaan kiinni, eikä sille tontille mahtunu mitään muuta ko se talo. Omakotitaloasumista, indeed. 

Juksun mielipije siitä ko saa juosta vapaana isolla pihalla, ilime kertoo kaiken

Minkäs teet ko on viikkotolokulla tuijotellu ikkunoista lähinnä mettää ja vanhaa navetan seinää. Ihan mielissäni sitä paitsi. Pakko tosin sanoa, että viimeöinen kohtaaminen siilin kanssa pelasti ees jotain, raukkaparka oli eksyny tänne keskelle asfalttiviidakkoa. Kuulin kun se pienin pehmein tassuin köpötti tulemaan tuolta ja meijät huomatessaan paineli turvaan talon nurkkaan ja käänsi ittensä palleroksi. Hetken päästä se intoutui tarkkailemaan meitä nenä väpättäen niin syötävän suloisena. Ylimääräinen liikahdus sai kuitenki uteliaisuuden vaihtumaan suojautumiseen ja ystävämme siili kiertyi taas palloksi nurkkaan. Tässä vaiheessa poistuimme paikalta, koska aattelin, että on raukalle varmaan muutenki ihan riittävän ahistavaa iliman, että met aiheutetaan turhia sydämentykytyksiä. Juksu ystäväni oli tilanteessa niin ulalla, ettei ees huomannut koko siiliä. Lähtiessä teki mieli vielä huikata siiliystävälle, että I know the feeling, miksi niitten on pitäny rakentaa joka paikka ihan täyteen ja asfaltoida sekä kivetä kaikki.

No mutta. Kävimpä minä tämän kesän tod. näk. ainoissa juhulissakin ko Boogina valamistu terkkariksi ja täytyy sanoa, että mukavaa oli, vaikka seuraava päivä oliki hieman kohomaisa. Oli mukava nähä kivoja tyyppejä pitkästä aikaa ja nautiskella hyvästä seurasta, eväästä ja juomasta!

Mitäs sitä muuta. Ei kait ihimeempiä. Oon ollu mummon dieetillä ja painan varmaan ainaki sata kiloa, haluaisin urheilla mutta kuumuus ja ihimeellisesti kipeytyny jalaka vähän hijastaa. Ei oo ikinä ennen käyny näin, että oon reissussa ja ko sen jäläkeen tuun kotia ja meen omaan sänkyyn nukkumaan, iskee jäätävä kokovartalojumi. Tennispallohieronta ja venyttely on jonku verran auttanu, mutta tämä jalaka (tällä kertaa vasen) on vähän hämärämpi juttu. Enivei, tytöntylleröiset (haha, voiko näin sanoa, vai pitäisikö puhua ihan kuitenki naisista jo) tulleepi tänään iltakahaveelle ja loppuviikko onkin muuten toistaiseksi suunnitelmavapaa, mitä nyt pitäisi koira käyä rokottamassa. 

Sitä oikiaa lomaa sitten ko J:kin on töistä oikiasti irrallaan oottelen kyllä jo kuumeisesti ja oon teheny hirviät suunnitelmat joihin kuuluu teltta, kämppä, Naruskaa ja onkimista. Ehkä myös mökkeilyä. Ja tämmöstä. Ja ehkä ysärimusafiilistelyjä Oulussa myös. Kaikkea kivaa, jonka jäläkeen jaksan alakaa vääntää gradua ja viimisiä (!!!!) opiskelujuttuloisia ihan niinkö uudestisyntynyt ihiminen. 

Jep. No mutta, nyt minä voisin vaikka alakaa tutustua Ifolorin kesäaleen ja jatkaa lakanapyykin parissa (ainua hyvä puoli tämmösissä keleissä, lakanat kuivuu tehokkaasti partsilla), Juksu toivottaa teille silimäniskun myötä vekkuleita ja lämpimiä kesäpäiviä.