Maailmako painajainen josta ei voi herätä.

Päätin järjestää jonkinlaisen teemaviikon ja kirjotella hieman mielipidetekstejä erilaisista omaa mieltäni viime aikoina askarruttaneista asioista tai esiin nousseista teemoista. Saa nähä, kuinka monta tekstiä ehin/jaksan/pystyn/kerkiän ja kykenen kirjottamaan, mutta tässä nyt kuitenki ainaki yksi, jonka ilmoille kirvoitti tämä juttu: http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/jo-lyhyt-pyrahdys-luonnossa-kohentaa-terveytta/660448/

En voi sille mitään, mutta jotenkin tämä oli minusta vaan vähän surkuhupaisaa. Näin saman uutisen jo sunnuntaiaamuna teksti-tv:ssä ja se oli otsikoitu jotenkin tyyliin "Luonnossa liikkuminen kohentaa terveyttä" ja teki mieli lyyä käsi ottaa ja huutaa ääneen että no shit Sherlock. Enpä olisi kyllä millään arvannut! Onko se vaan nykyihiminen, joka ei osaa luottaa omiin tuntemuksiin ja ajatuksiinsa, vaan tarvitsee piinkovaa faktatietoa ja tutkimustuloksia, ennen kuin uskoo mitään, vai mikä.

En ole asiaa pahemmin tutkiskellut, mutta olisin omia fiiliksiä ja tuntemuksiani analysoimalla voinut kertoa ihan saman asian teille, toki perustaen jutun myös osittain siihen tiedossa olevaan faktaan, että liikkuminen on hyväksi terveydelle --> luonnossa liikkuminen on liikkumista! Toki se ei olisi ollut sitten mitenkään luotettavaa tietoa, vaan perustuisi täysin yhen ihimisen yksilöllisiin kokemuksiin, mutta silti. Aika surullista, jos ihiminen on jo niin vieraantunut luonnosta, että lähtee mettään vaan siksi, koska uutisissa sanottiin, että luonnossa liikkuminen kohentaa terveyttä. Että nyt lähetään kuuleppas Liisa-Petteri luontoon liikkumaan, koska tutkimuksien mukaan se on hyvä juttu fyysisen terveyden kannalta! 

Henkisestä hyvinvoinnistahan tuossa ei taijettu mainita juuri mitään, mutta omalla kokemuspohojallani väittäisin, että myös se kohenee kohisten ko istahat joen varteen kivelle syömään eväitä, kuuntelet luonnon ääniä ja vaan olet. Vaikka mitenpä tämmösiä asioita voisi tajuta, jos ei sinne mettään ole pahemmin sattunut koskaan vapaaehtoisesti eksymään. Ja jos jatkojalostetaan tätä juttua vielä, niin miettikääpäs vaikka sellaisia juttuja, kuten marjastus, sienestys tai kalastus ja mettästys. Jäläkimmäiset eivät toki ole enää ihan ilimasia tai täysin vapaasti harjoitettavia juttuja, vaikka esim. pilikkiä saa kuka vaan (muuallakin ko siellä baarin pöy'ässä, jos ymmärrätte mitä tarkotan), mutta jos otetaan lähempään tarkasteluun tuo marjastus, niin huomataan, että mustikoita kerätessä tulee paitsi liikkuneeksi luonnossa ja kohentaneeksi näin terveyttään, myös saaneeksi saaliiksi erästä suomalaista superfoodiksi rinnastettua vitamiinipommia ja vielä ihan ilimaseksi! VAUTSI!

Kai tämä nyt sitten on joku epätoivoinen yritys myyä ihimisille ajatus siitä, että luonnossa liikkuminen kannattaa, koska ihimiset ei nähtävästi sitä enää omin voimin ja sisäsyntyisesti tajua. Ja onhan varmasti niitäkin, joita se mettään meneminen ahistaa, ja sellaisten on varmaan ihan hyvä pysyä sieltä pois, fyysisistä terveysvaikutuksista huolimatta. Ehkä tämä tutkimus ja asian uutisointi johtaa siihen, että kohta kukaan ei enää käy kuntosalilla tai jumpassa, ko sitä terveyttä voikin kohentaa myös ihan vain menemällä mettään ja se on jumankauta muuten ihan ilimasta! Tai ainaki niin kauan, kunnes joku kehittää siitä tosissaan kannattavan bisneksen. Kenties seuraava fitnessbuumiin verrattava trendi-ilmiö onkin mettässä samoilu. 

Ei kannata ottaa meikäläistä ihan täysin vakavasti, mutta ihimetyttää vaan, että onko meijän meno nykyään oikiasti niin urbaania, että luonnossa liikkumiseen täytyy ihan erikseen yrittää houkutella? Tai ehkä tämä onkin osa sitä suurempaa salaliittoa, jossa ihimiset yritetään pakata kaupunkeihin, jotta luonto ja esimerkiksi Lappi voijaan rauhoittaa täydellisesti pelekästään bisnekselle, jossa ihimisiä viiään kalliiseen hintaan mettään samoilemaan ja halailemaan puita, marjastamaan ja nauttimaan luonnon ihimeistä. 

Kuka tietää.

PS. Vastoin omaa vakaumustani kerrankin kuvitin juttua, ko sattuu olemaan nuita aiheeseen liittyviä kuvia kovalevyt pullollaan.

I've been running like a sentence never begun.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Ihan ensiksi voisin sanoa, ettei tämmöset kellojen siirtämiset sovi meikäläiselle sitten ollenkaan. Luultavasti olen koko ens viikon ihan sekaisin ja heräilen miten sattuu, ko elimistöllä kestää sopeutua tähän kellonajan muutokseen. Toisekseen voisin ilokseni ilimottaa, että kävin polokemassa sen eilen täällä huutelemani pyörälenkin ja pituutta kertyi 16,66 km ja aikaa meni sen 58 minuuttia. Aurinkokin jopa paistoi ja alakumatkasta tuntui auttamattomasti siltä, että tuli laitettua liikaa vaatetta päälle. Tämä kuitenkin muuttui jonkun tovin polijettuani, sillä kuten kaikki jo varmasti tietävät, OULUSSA TUULEE. 

Tuuli niin perkeleesti, että hiki valuu eteenpäin ponnistellessa ihan solokenaan, mutta samalla viima on niin kylymä, että alakaa palella. Alun nautinnollinen "jes-meisi-polokupyöräilee-tässä-onpas-kivaa" fiilis haihtui aika äkkiä ko rupesi tuntumaan siltä, että tuulee nuin 20 metriä sekunnissa vastaan ja joutuu käyttämään kaiken energian, että pääsee etiäpäin, jopa net ainukaiset alamäet täytyy polokia, jos haluaa, että pyörä liikkuu etiäpäin. Eikä auta vaikka kääntyisit mihin suuntaan, niin aina se tuuli jostakin pääsee puskemaan vastaisesti. Voi stna sanon minä! Loppumatkasta jopa lievästi vitutti, yksinkertaisesti hajoan tämän Oulun ilimaston kans. 

Ettenpä jopa sanoisi, mie romahan. 

Pyöräilyn jäläkeen oli kyllä ihan mukavasti semmonen olo, että on liikkunu, mutta ei se ollut ihan niin kivaa ko juokseminen kuitenkaan. Jos saisin päättää, niin juoksisin kyllä mieluummin, mutta koska se ei nyt ole mahollista niin ei kait se auta ko kestää. Enpähän ainakaan oo niin pahantuulinen ko mitä jos en ulukoile/liiku ollenkaan. Paitsi että nyt väsyttää kyllä meleko rankalla käjellä, pitäisi keittää kahavit mutten voi ko mokkajäbän osat on tiskikoneessa ja se pyörii vielä.

Piti vielä oikeen ottaa kuvaki todisteeksi ko oli niin hiki, että tukka oli lähteny suurin piirtein kiertymään rastoiksi pipon alla. Ihan tehokasta reeniä tuo polokeminen kuiten. Säilyisi vaan nämät keväiset ilimat, enkä pistäisi yhtään pahakseni, vaikka muuttuisivat vielä kesäisemmiksi, niin että tarkenisi pelekillä pyöräilypökillä viipottaa menemään, nyt piti vetästä vielä tuulenpitävät pöksyt tuohon päälle. Ja kyllä, aijon mitä luultavimmin mennä myös toistekin. Tuulesta huolimatta.

Nyt pitäisi varmaan saaha aikaseksi jotaki järkevää (tenttikirjat, tenttikirjat), mutta minusta tuntuu, että painelen ihan kohta päikkäreille, ellen saa sitä kahavia. Tai saatan painella kahavista huolimattaki. Kiesus kun väsyttää. Ehkä tämä väsymys johtuu siitä, että katoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit -uusinnan ja sen perään tuli se Valheen vangit, tosi laadukas suomalainen tosi tapahtumiin perustuva, öö, en tiiä mihin kategoriaan se ohojelma nyt kuuluis tunkia, ja oli pakko kattoa se jakso sitten sinnillä loppuun asti, vaikka olisi väsyttänyt jo ihan hulluna. Ei vaan voinut jättää kesken, halusin tietää, että pitääkö se teini sen vauvansa vai ei. 

Vauvoista päästäänkin loogisesti tähän meikäläisen loppukevennykseen, meille on nimittäin tullut perheenlisäystä: 

Tadaa! Pikku-Masa! Tässä kuvassa se on vielä hieman lehti rullalla, mutta nyt se jo tuolla iloisesti pieni lehti levällään kurkkii ikkunasta ulos. Olen vähän huolestunut siitä, miten tämä viherkasvin sielunelämä oikeen meikäläiseen vaikuttaa, lähetin jopa J:lle kuvan meijän uuesta perheenjäsenestä. :D Samaan aikaan olen toki innoissani, että viherpeukalon kykyni alakavat kantaa hedelmää myös näitten sisäkukkien kanssa (edelleenkin väitän, että se anopinkieli, joka kuoli, oli jotenki masentunu ja itsetuhoinen). Toisaalta oon kyllä sitä mieltä, että pitäisi keksiä jotain muuta sisältöä tähän elämään, koska muuten varmaan kohta otan tuosta taimesta mittoja ja pidän kirjaa sen kasvusta ja kirjottelen kuulumisia Facebookiin. 

Ah, mutta nyt sinne kahavinkeittoon!

Mä tuun kylmästä lämpimään.

Minä oon ollu tänään koko päivän ihan sunnuntaissa ja järkkyä tajuta, että tänään onkin vasta lauantai, ja että huomenna ollaan jo kesäajassa. Olisin kyllä unohtanut ihan autuaallisesti, vaikka viimeksi eilen katsoin kalenterista, että jahas, täytyypä muistaa siirtää lauantaina kelloja. 

Minulla on myös ollut aivan järettömän tylsää, tyypillistä että niinä päivinä ko kaipaisit ehkä hieman piirakan tuhoamisapua, kaikki on joko reissussa, töissä tai sairaana. 

Koska ilima oli meleko nätti ja lämpöäkin riitti, kävin sitten kuiten tänään lenkillä. Ensimmäinen pitempi lenkki nuilla palijasjalakakengillä, kokonaista vajaat viisikymmentä minsaa ja jalatkaan ei ees tykänny kyttyrää! Jes. Hitaasti, mutta varmasti. Juoksukestoa ootellessa. Jännä, että vajaan viidenkymmenen minsan lenkki tuntui jaloissa palijon raskaammalta nuilla kengillä, eli joskus sitten ko alotan juoksemisen treenailun, ei varmaan voija olettaa, että painelisin niitä samoja minuuttilukemia ko joskus muinoin... Kotiin tultuani tein vaivalloisen vatsa- ja käsireenin ja tunsin itteni meleko paksuksi ja laiskaksi. Hieman alkoi sekin ahdistaa kun ei ole juuri tullut nuita aerobisia tehtyä hyötyliikuntaa lukuunottamatta, muttako tuo jalaka. Kunnes sitten tuossa äskettäin sain neronleimauksen; PYÖRÄ. 

Niin, jumankauta, onhan mulla semmonenkin ja siinä ei palijoa kengät hijasta. Jotenkin olen vaan viime ajat täysin elänyt jossain kuplassa, jossa pyörällä mennään kauppaan ja lipastolle tai kylään, mutta että sillä voisi ihan vaan käyä lenkinkin! Niinpä, herranjestas, ei ole tullut mieleenkään! Tosin kelitkin on ollu kyllä vähän vaihtelevat, mutta nyt alakaa taas olla jo sulaa pyörätietä tarjolla kilometritolokulla. Niinpä ajattelinkin ylittää itteni huomenna (sikäli mikäli sää sallii) ja lähtiä pyörälenkille. Oonhan minä ostanu pyöräilyhousutki sitä varten, että pyörällä voi käyä myös pyörälenkkejä. Siis silleen niinkö ihan huvin vuoksi vaan. Iliman että on menossa mihinkään. 

Todennäköisesti nyt ko sanoin tämän ääneen niin huomenna sataa mummoja puukko käjessä. No mutta, koska tein tässä myös semmosia ruokavaliosuunnitelmia sitten toukokuulle, jonka päädyin valitsemaan viralliseksi tiristyskuukaudeksi lopettaen pipojuhulaan, koska toukokuussa kalenteri on jo lipaston osalta meleko tyhyjä ja meisillä ei pitäisi olla muutako aikaa. Keveni ahistus ylimääräisestä rasvakerroksesta huomattavasti. Ai niin, oishan siinä se yksi Heltsingin reissuki... No, eiköhän met tämä jotenki sumplita kuitenki!

Loppulauantain pyhitän kuitenkin saunan lämmittämiselle (ja ai niin, pitäisi tehä makkarakastiketta ja laittaa se pakkaseen sitten). Voisi ehkä myös näytellä taas imukuppia reisille ja takamukselle sekä mahanseudulle, kummasti tuntuu, että kantelen mukanani ylimääräistä nestekertymää. No mutta, nyt sauna tulille ja pannu kuumaksi!

I promise I'll never leave you alone in the rain.

Kandi, mikä ihana tekosyy syyä hyvin! Eilen kokkasin hieman herkkuja kandin kunniaksi, vaikka oikiastaan se on ollu jo pari viikkoa vähän niinkö valamis ja palautinkin sen jo torstaina, MUTTA. Hyvä seura on myös toinen lempparisyyni syyä hyvin. Varsinki ko saa keskittyä nautiskelemaan elämästä collarit jalassa eikä tartte tällätä ittiään turhaan. :D Oli ihana nähä Marjuskaa pitkästä aikaa ja

Menu piti sisällään pienenä suolapalana ja naposteltavana ihania lohirullia, joiden reseptin olen poiminut Kinuskikissalta, pienillä fiksailuilla tosin. 

Gluteenittomat lohirullat

Moilaksen gluteenittomia rieskoja (pakasteesta)

150 g kylmäsavulohta

pieni sipuli

200 g ruohosipulituorejuustoa

valkopippuria

n. 2 rkl sitruunamehua

Anna rieskojen sulaa huoneen lämmössä tai sulata niitä hieman mikrossa, että rullien kääriminen onnistuu. Leikkaa lohi ja sipuli pieniksi kuutioiksi, sekoita tuorejuuston kanssa ja mausta valkopippurilla ja sitruunamehulla (maistele täytettä). Levitä rieskojen päälle (yhdessä pakkauksessa on kolme rieskaa, ainakin itselläni täytettä jäi hieman yli) ja rullaa tiukaksi rullaksi ja laita jääkaappiin kelmulla suojattuna maustumaan. Leikkaa rullista sopivan kokoisia annospaloja ja tarjoile!

Nämät on oikiasti tosi yksinkertaisia ja aivan ihania suolapaloja. Soitin J:lle ja sanoin, että tein lohirullia ja jou'un kuulemma tekemään niitä ens viikonloppunakin. :D Vois kyllä tehä normiversioita niin säästyisi ite siltä syömiseltä...

Pakollinen kuva nuista meikän ihanista tulppaaneista, jokka alakaa pikkuhilijaa jo kääntyä ehtoopuolelle, mutta edustivat silti vielä ihan nättinä. :) Voisi oikiasti ostaa kukkia maljakkoon usiammin. Sittenkö oon rikas ja tienaan säännöllisesti, niin ostan kyllä kukkia usiamminkin.

Ite pääruoka meillä oli täällä aijemmin mainostamani tonnikalapiirakan pohjalla tehty broileripiirakka. Pohjan tein samalla tavalla ja täytteen muuten, mutta kermaviilin ja kananmunien lisäksi täytteeseen tuli broilerisuikaleita, hieman Aura-juustoa, raastettua Polar vitosta ja mausteita, sekä sipulia ja valakosipulia. Mausteina taisi mennä ainakin currya (tottakai, laitan kaikkeen kanaan sitä), pippuria, paprikajauhetta, chilijauhetta, jeeraa ja inkivääriä. Tämä siksi, että osa suikaleista oli pakkasesta otettu ja meikäläisen valamiiksi maustamia ja ostin siihen hieman vielä lisäksi maustamattomia suikaleita lisäksi ja nakkelin hieman lisää vielä mausteita mukaan. Hyvää oli! Lisukkeena syötiin ihan perus kurkku-tomaatti-keräsalaatti -salaattia.

Jäläkkäriksi syötiin sitten kahen hengen huijaussuklaakakkua, johon ei oikiasti ees tule ollenkaan suklaata, mutta joka maistuu yllättävän täyteläiseltä ja suklaiselta. Halusin ehottomasti tehä jonku ihanan jäläkkärin, mutta jos leipaset jonku mutakakun kahelle hengelle niin sitä saa sitten vetää viikon itekseen naamaan ja hälyttää kaikki kummin kaimat ja naapurit kahaville. Tällä ohojeella tulee pieni kakku, jonka voi tehä esimerkiksi uunin kestävään syvään lautaseen (minulla KoKon syvä lautanen). Kannattaa tosiaan tarkistaa, että kulho on uunin kestävä, ettei satu mitään halakeamisonnettomuuksia. :D Ainakin uudemmissa astioissa lukee pohjassa, mikäli net kestää uunin. Tämä kakku on kaiken lisäksi suht nopia valamistaa, eikä kaloritkaan nouse ehkä ihan niin jäätäviksi ko vaikkapa ihan oikiassa mutakakussa. Plus että pieni annoskoko takaa sen, ettei tule övereitä. :D Vaikka tämäkin annos riittäisi varmaan ihan heleposti vaikka nelijänkin ihimisen jäläkiruuaksi.

Huijaussuklaakakku n. 2 hengelle

½ dl juoksevaa margariinia tai jotain muuta rasvaa

1 muna

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3/4 dl kaakaojauhetta (minulla tummaa ja sokeroimatonta)

1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (myös vehenäjauhot passaa toki, mikäli ei tartte olla gluteeniton)

2 rkl maitoa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita gluteenittomat jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Vaahdota muna ja sokerit, lisää vaahtoon rasva sekä kuivat aineet nostellen taikinan sekaisin. Lisää lopuksi maito, jotta taikinasta tulee hieman löysempää. Kaada taikina voideltuun astiaan ja paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia riippuen siitä, haluatko kokonaan kypsän kakun vai mutakakkumaisen, keskeltä hieman pehmeän kakun, jolloin noin 10 minuuttia riittää paistoajaksi. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Taikinaan voi myös lisätä varmaan halutessaan ihan oikiaa suklaatakin, mutta tästä tulee myös pelekällä kaakaolla tosi "suklaista", eikä uskoisi, ettei siihen oikiasti ole käytetty kuin kaakaojauhetta. Met nautittiin kakku vaniljakastikkeen ja Irish Coffeen kera, joka kyllä kruunasi tämän suklaaherkun! Oon ihan hullaantunut tuohon Irish Coffeehen, varsinkin tällaisten suklaaherkkujen kanssa. Ite teen irlantilaisen kahavini käyttämällä irlantilaista viskiä, siirappia, kahavia ja päälle löysäksi vispattua kermaa. Ite tykkään, että viskiä ei saa laittaa liian palijon, vaan ainoastaan sen verran, että se tuo makua kahaviin siirapin kera, muttei puske liikaa läpi. Löysäksi vatkattu kermavaahto kahavin päällä täydentää makujen harmonian. 

Eihän nämät mitään terveysherkkuja oo, vaikkei ehkä ihan sieltä pahimmastakaan päästä, mutta täytyy myöntää, että viime aikoina syömiset ei oo ihan menneet putkeen. Pitäisi kyllä tasoittua hieman tästä nyt. Välillä vaan tulee elämässä tilanteita, että on pakko vähän herkutella. Oon edelleenki sillä ajatuksella, että keskityn nyt kuitenki enemmän tuohon reenaamiseen ja yritän syyä kohtuuella ja reeniä tukien, mutta en ota liikaa paineita siitä. Tuossa ennen kesää voisi sitten ottaa semmosen ruokavalion kiristelyn ja koittaa lisätä enemmän aerobista mukaan kuvioon. 

Henkisestä hyvinvoinnista täytyy kuitenkin myös huolehtia, mikä tarkoittaa pientä herkuttelua ja hyvää seuraa!

Hysteria.

Ootteko ihimiset koskaan miettineet sitä, että muutosta ei koskaan tapahu, ellei joku pyri saamaan sitä aikaan, eikä asioihin voi vaikuttaa, jos ei edes yritä?

Minua aina välillä vaan suunnattomasti ihimetyttää tämä suomalainen mentaliteetti, jossa nieleskellään mukisematta kaikki paska mitä naamaan eteen lapataan ja kun yrittää kysyä, että kannattaisiko asialle tehä jotain, niin vastaukseksi tulee vaan sitä mutinaa siitä, että mitä se mitään hyödyttää. No, ei varmaan hyödytä, jos ei ees yritä. 

Silti suomalaiset myös yli kaiken rakastavat valittamista. Minäkin valitan, useinkin, mutta valittamisen vastapainoksi pyrin myös tekemään asioille jotain ja muuttamaan niitä niin, ettei tarvitsisi valittaa. Pyrin saamaan asian kannalta merkittävät ihimiset ja tekijät tietoisiksi epäkohdasta ja siitä, miten se meihin ihimisiin vaikuttaa. Etsin ratkaisuja ja mietin, että kuka voisi minua tämän asian kanssa auttaa. Koitan koota yhteen kaikki net, joita epäkohta koskettaa, saadakseni asialle tukea, sillä isolla porukalla on luultavasti huomattavasti helepompi saaha muutoksia aikaiseksi verrattuna siihen, että yksi ihiminen koittaa ajaa muutosta eteenpäin. 

Suomessa voitaisiin säätää laki, ettei saa valittaa, ellei yritä vaikuttaa ja muuttaa asioita. Okei, ehkä säätilan muuttaminen trooppiseksi täällä Suomen lyhyessä, mutta vähälumisessa kesässä on hieman mahotonta ja ilimastonmuutosta on yhen ihimisen vaikia pysäyttää, eikä omat teot sen eteen luultavasti koskaan tule näkymään missään (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi omassa arjessaan kuitenkin edes jotenkin ajatella näitä asioita), mutta moniin asioihin olisi mahdollista vaikuttaa. Ollaan saatu viime päivinä kuulla ikäviä päätöksiä siitä, kuinka tukia leikataan ja kaikki kallistuu, eivätkä net päätökset minuakaan miellytä, mutta ennen ko aletaan huutaa ja lytätä niitä päättäjiä, niin kannattaa muistaa, että methän net sinne on äänestetty mellastamaan. Tai vaihtoehtoisesti moni on jättänyt vaikuttamatta kokonaan, mutta kokee silti oikeudekseen arvostella ja valittaa.

Menee vähän etäiseksi, mutta pointti oli siinä, että jos joku asia on paskasti, sitä voi yrittää muuttaa ja omilla toimillaan voi vaikuttaa asioihin. Joskus se voi vaatia hieman taistelua ja aina ei sekään auta, mutta ainakaan ei sitten olla lannistuttu ensimmäiseen esteeseen, vaan ollaan oikiasti yritetty kaikkemme. Se, että julistaa pelin menetetyksi jo etukäteen, aiheuttaa vaan sen, että tietyt tahot kuvittelee voivansa tehä täällä miten tahtoo, koska kukaan ei koskaan nouse vastarintaan.

Kaikenlaista epäoikeudenmukaista tapahtuu etenkin sen takia, että met annetaan asioitten tapahtua.

Huh, nyt on niin palijon saint angeria veressä kaikin puolin, että paras kanavoida se jalakareeniin ja kyykätä niin, että tuntuu. KELE.

Lapsena sydän lauloi.

Toimelias keskiviikko. Olin kotona puoli seittemältä aivan sairaan näläkäsenä, enkä ees kuvitellukaan, että oisin enää jaksanu reenata. Huomenna sitten. Reenailun sijaan oon tässä hoitanu kaikenlaisia juoksevia asioita (hih, täytyy sanoa, että vähän jänskättää) ja tullut siihen tulokseen, että jos joskus perustan sen uuden blogin, sen nimi on mitä luultavimmin ja toivottavasti Vihainen itälappilainen. 

Tämä siksi, että olen tänään todennut VR:n siirtyvän kuun vaiheessa harjoittamaan Itä-Lappia syrjivää politiikkaa järjestämällä junavuorojen aikataulut niin, ettei junalta pääse enää kätevästi Sallaan jatkavaan linja-autovuoroon. Hyvä VR, junamatkailut on meikän osalta ainaki toistaiseksi sitten tässä, koska en näje tässä hommassa mitään järkiä, enkä suostu tukemaan lafkaa, joka omalla toimillaan tukee kotiseutuuni kohdistuvaa syrjimispolitiikkaa ja omalta osaltaan edesauttaa Itä-Lapin pullonkaulan syntymistä. Julukisillä kulukuneuvoilla on kohta lähes mahoton päästä esimerkiksi Sallaan heleposti ja mukavasti, mikä tarkoittaa sitä, että julukiset jättää ennemmin käyttämättä ja suosii tätä Suomessa muutenki niin halapaa yksityisautoilua. Tästä taas seuraa se, että julukisten vuorojen käyttömäärät laskevat entisestään (etenkin jos junamatkustajatkin karsiutuvat tästä pois) ja pian loputki linja-autovuorot voidaan lakkauttaa kannattamattomina. 

Tämä kaupunkikeskeinen politiikka, joka yrittää ajaa meijät kaikki asumaan tänne samalle neliökilometrille betonihelevettiin ja nelijän ruuhkiin moottoritielle ainuastaan vahavistaa meikäläisen ajatusta siitä, että minähän perkele muutan takasin sinne Sallaan, enkä lähe kulumallakaan sieltä pois. Vittuillessanikin elän ainaki 120-vuotiaaksi ja istun keinutuolissa piettämässä vaikka sitten yksin viimiseen asti kotikuntaani pystyssä, PERKELE!

UGH. Olen puhunut. Ja minä sitten muuten todellakin nauran jokaiselle "yksityisautoilu saastuttaa ja on saatanasta" -jutulle, jonka tästä eteenpäin kuulen.

Sitten jotain keväistä ja kivaa ja piristävää:

Tsädääm, ostin sunnuntaina itelleni kukkia! Koska jatkuvat huokailut ja vihijailut Prisman tulppaaniosastolla ja Lidlin kukkaosaston eessä eivät ole tuottaneet paremmassa puoliskossa toivottua reaktiota, päätin olla itsellinen nainen ja ostin sunnuntain kauppareissulla ihanan keltaisia tulppaaneja ihan ite. Sen siitä saa ko päästää naisen ihan yksikseen autolla kauppaan. :D Oon monet kerrat ihaillu nuita kukkia, mutta eihän sitä polukupyörällä viitti moisia kuskata. Niinpä sunnuntaina päätinki sitten repästä. Ja täytyy sanoa, että oon ihan myyty ja koukussa nyt. 

Aamu alakaa palijon paremmin ko saa ihailla aamukahavin ääressä kukkasia. 

Eräänlainen kukkanen olin itekki maanantaina ko pääsin ystäväni PersOonan kautta meikattavaksi ja pitihän siitä muutama TODELLA huono todistusaineistoksi kelepaava webbikamerakuva ottaa, ko kerranki naama on kammattu. Samaisista kuvista myös totesin, että kappas, reuhkahan alakaa olla jo kummasti pitkä! Vielä ko se vaan olisi oikiasti yhtä vaalia ko mitä kuva antaa ymmärtää. 

Mutta ei, se on vaan edelleenki se maantienharmaa. Jostain syystä tämä lisääntyvä pituus on kuitenki teheny meikäläisestä varsin armeliaan tuota omaa kuontaloani kohtaan. Sanoisinko, että ehkä hetkittäin jopa tykkään tuosta väristä. Tai värittömyyestä. 

Vaikka edelleen kyllä kovasti kaihoan sitä pitkää, mustaa fledaani.

Ja mitäs sitä muuta. No, kandin palautettava semmaversio on nyt printattu ja perjantaina luultavasti juhulistamme tätä(kin) asiaa yhessä Marjuskan kanssa pitkästä aikaa. Toivottavasti tuluppaanit kestää perjantaihin asti niin niistä on jollekin muullekin iloa! Heh, en mitenkään yritä perustella tätä heräteostostani...

Joo, nyt on taas sen verta pitkä ja vaiherikas päivä takana, että pitää siirtää aivot offline-tilaan ja alakaa suunnitella vaikka nukkumaan menoa pikkuhilijaa. Huomenna oottaa keskustan keikka ja pitäisi se kandiki vielä palauttaa, sitten reenailla ja lukia erkan tenttikirjoja.

Tuun sivuttain ovesta, muuten hajoo karmit.

Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin J:lle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään. Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Allekirjoittaneen huomio, viimeinen kohta on osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana.