All I ever want, only you.

Hola!

Mitäs meille kuuluu? No kiitos kysymästä, ihan hyvää. Koiravauva-arki on raskasta ja aiheuttaa jostain syystä sen, että alakaa nimitellä koiran kuullen parempaa puoliskoa isiksi (whaatefaak?) ja kärtyttää kun yölläkin pitää nousta pissittämään toista (no okei, kuuelta aamulla, mutta ko heräät unesta, joka tuntuu ikiunelta ja jossa joulukinkut elää ja lentää ja pääsee joulukinkkujen taivaaseen ko net paistaa ja ruisleipää voi tehä maksalaatikosta, se tuntuu ihan yöltä) ja lattialta kusen luutuaminen on aina yhtä peestä. 

Ollaan myös käyty ostamassa Lidl tyhjäksi (oikiasti, kaks säkkiä evästä, koska juhannus) ja päästiin niin halavalla, että ihan itketti kassalla kun olin varautunut vilauttelemaan satasia. Suosittelen lämpimästi kaikille suuntaamaan saksan ihimeeseen, jos haluatte edullista ja hyvää sapuskaa. 

Juhannus meillä menee vähän epätyypillisissä oloissa, joten aateltiin aloittaa sen viettäminen jo tänään ja jatkaa sitten huomenna kokkaamalla hampurilaisia. Jossain vaiheessa otetaan sitten suunta napapiirin paremmalle (vai pitäisikö sanoa viimeaikaiset olosuhteet huomioiden, että kylymemmälle) puolelle. Oon vähän sääleissäni, koska rakastan juhannuksen viettämistä pöpelikössä leiriolosuhteissa, mutta aina ei saa mitä haluaa. Ja toisaalta luvatun sään ollessa mitä on, ehkä on ihan tervettä viettää juhannus lämpimästi sisätiloissa. 

Tosin täällä on kyllä niin kylymä, että eilenki vaan nukuin kahen tunnin päikkärit peiton alla, joten se siitä lämpimästä sitten. Ja sitten katoin monta tuntia telekkarista kaikkia hömppää. Plus neljä astetta ja vettä vaakatasossa ei vaan jotenki houkuttanu kovin pitkiin ulukoilusessioihin. Tänään on jo huomattavasti parempi päivä, lähes nollakelien jäläkeen muutama aste plussaa tuntuu ihan paratiisilta.

Ei mulla oikeestaan muuta, voisin siirtyä seuraavaksi lukemaan päivän kuumia uutisia. Kattellaan millon sitä jaksaa/ehtii/joutaa/kehtaa ja viitsii kirjotella seuraavan kerran.

Happy.

Juksu-puksu nukkuu päikkäreitä ja koska tämä on meikän ties kuinka mones päivä itekseni herran kanssa (onneksi ollaan jo voiton puolella!) ja mulla iskee mökkihöperö-kotonamökytysturhauma ja se ongelma, että olen jo a) lukenut kaikkien mahollisten kiinnostavien blogien uuet päivitykset ja varmuuen vuoksi vanahatki uuestaan b) selannut iltapäivälehtien nettisivuja päivittäin ihan liian usein c) stalakannut kaikkien mahollisten ja mahottomien ihimisten facebook-profiilit läpi ja d) opetellut katsomaan hömppää telekkarista, aattelin, että vois olla hyvä sauma kirjottaa jotain. 

Ja ai niin, unohin mainita sen, että kriiseilly joka päivä eri aiheesta punkeista oikeanlaiseen koiranruokintaan ja googlannu ajoittain erittäin turhaa tietoa kyseisiin asioihin liittyen. 

Siispä, voisin vaikka kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ja kuvittaa tätä juttua Juksun parhailla nukkumisvariaatioilla. 

"Minä tässä vaan tuhisen ekoja päikkäreitä uuessa kodissa"

Jotkut saattavat ehkä muistaa, että tarkoituksenani oli toukokuun aikana ruokavalion ja liikunnan avulla kiristellä muutamia kiloja pois. Jotkut myös ehkä muistavat, että se ei oikeen kulukenu.Voisinkin tähän asiaan liittyen todeta loppukaneettina, että homma ei sitten tosiaankaan pelannut niin kuin sen piti. Ekalla viikolla tapahtui reilun puolen kilon pudotus, tokalla viikolla paino junnasi paikallaan ja kolomannella meni hermot kun sitä tuli joku 200 grammaa takaisin ja päätin, että tämä oli minun osaltani tässä. Lähettiin toki sinne reissuunkin ja sitten oli ylyppärit, joten en ois kovin järkevästi pystynyt/jaksanut tai ees halunnut syyä, niinpä sanoin itelleni että hus kuikkaan ruokavaliot ja ihan hyvällä omallatunnolla söin sämpylöitä eväänä, tankkasin ABC:llä lounasta, herkuttelin hotelliaamiaisella, join siideriä, söin Aurajuustoa, suolakeksejä ja karjalanpiirakoita, kävin ravintolassa syömässä ja sallautumismatkalla kebabilla, sekä vejin juhulissa kakkua, lohirullia, voileipäkakkua, pikkuleipiä, limukkaa, piirakkaa, makaronisalaattia ja boolia niin palijon ko sielu sieti. Ja tankkasin seuraavinaki päivinä vielä pitsaa ja juhulien jämiä ja söin toisena aamuna puuroa aamupalaksi, mutta toisena kakkua, koska huvitti.

Sitten tulin Ouluun kauhia kasa jämiä mukanani (onneksi suurin osa meni kuitenki J:lle) ja söin niitä pois, mutta aloin myös evästää ittiäni ihan tavallisella normieväälläni. Eli puuroa mehukeiton ja raejuuston sekä macan kera, msm-lasillinen, kanaa ja wokkivihanneksia, paistettua kesäkurpitsaa, coleslawia, salaattia ananaksella, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa, vähän lisää wokkivihanneksia, pakuriteetä, pari leipää leikkeleellä ja juustolla, Mannis-puddingia kauraleseillä ja marjoilla tai ilman, kahavia, protskupatukoita, runsaasti vettä ja vähän vissyä. Kolomen nelijän tunnin välein ja sen verran, että näläkä lähtee ja vola, olo on ollut oikein kiva ja hyvä. En tiiä mikä meni pieleen meikäläisen kiristelyssä, enkä jaksa sitä pohtiakaan sen kummemmin, ainoastaan totean, että se ei ehkä kuitenkaan sopinut mulle ja löyän niitten kilojen karisteluun luultavasti jonkun itselleni paremmin sopivan väylän.

Makkara

 Ja kuinkas ollakaan, vaikka olo oli reissujen jäläkeen vähintäänki ko tynnyrillä, se on kummasti tasoittunut, vaikka liikkuminenkin on eräästä karvaisesta syystä sattuen ollut aika nollassa viime aikoina. Ja olihan se niin kuumakin, että kohteliaasti lupasin J:n rullailemaan, vaikka se tarjoitui päästämään meikät juoksemaan. Näin aijon kyllä jatkaakin nyt. Käväistä juoksemassa sitten kun tilaisuus sen sallii ja syyä sen kummempia ressailematta. Yhtenä iltana syötiin jopa popparia lehevan ohella. Tai no, syötiin popparit ja mentiin kohta sen jäläkeen nukkumaan, koska joku vatipää on keksiny, että elokuvat alakaa vasta ysiltä ja eihän tämmösen karvamasiinan, joka herää joka aamu viimeistään seittemältä ja herättää muutamaan otteeseen yöllä omistajana mitenkään jaksa valavoa yli kymmeneen.

"Ei sun mitään puntteja tartte nostella ku kuhan kantelet minua portaissa päivät pitkät pissalle. Ja vähän yölläki..."

Vaikka Juksu tässä näyttää vihiriää valoa meikäläisen harrastukselle, ei oo käyny mielessään ruveta nyt punttailemaan, enkä kyllä rupiakaan vielä hetkeen. Kotosalla tein yhen selekä-rinta-olokapäät -reenin ihan siitä ilosta, koska talja, mutta muuten ei oo tullu jumppailtua. Ihan vaan siksi, koska huomioni on 24/7 ollu tuossa karvapallerossa ja sen aitaus sekä oleskelutilat suurilta osin ovat vallanneet meikän jumppavaltakunnan. Toki sen kolomen tunnin päikkäreitten aikana kerkiäis vaikka vetää kolomet reenit, mutta ei ny vaan oo hotsittanu, ko sillä tulis kuitenki pissahätä just sillon ko teen penkkipunnerrussarjaa tai jotain muuta yhtä jännää. Tai se tulisi nuolemaan meikän naamaa kesken kyykkyjen. Muutenkin ärsyttää koko puntin heilutus juuri nyt, kun se on niin ilmeisen trendikästä, että haluan hetken etäisyyttä. Himo kuitenkin kytee koko ajan tuolla takaraivossa, että eiköhän se tästä taas. Koska liikkuminen ja punttien heiluttelu nyt vaan on pidemmän päälle koukuttavaa hommaa.

Meikäläisen miehet pelaa änäriä

Eli siis, mitäpä siitä jos on muutama ylimääränen kilo keskivartalossa, luulen että se tasaantuu siitä ihan ittestään asiasta kummemmin ressaamatta ja olemalla ihan _normaalisti_. Normaalisti ei siis tarkota jatkuvaa herkkujuhulaa, mutta ei kyllä semmosta fiilistä onneksi olekaan. On vaan semmone fiilis, että haluan syyä aamuisin puuroa taikka joskus puddingia, välillä banaanilättyjä kaurahiutaleilla, ihan normiruokaa sisältäen vihanneksia ja kasviksia, pari palaa leipää ja hetkittäin jotain herkkujakin, iltaisin puddingia ja joskus välipalaksi protskupatukoita. Armelias olo itteä kohtaan siis jatkuu edelleen, ehkä se meikän kiristely kusi siihen, koska olisi varmaan pitänyt piiskata ittiä ja syyä pilkuntarkasti vaan se, mitä oon suunnitellu, eikä mitään ylimääräistä. Muttako ei se pitemmän päälle oikiastaan ois palavellu meikän tavoitteita mitenkään, koska tavoite ei oo saavuttaa jotain tiettyä pistettä hetkeksi (vaikka sitä kiristelyä aloitellessa ehkä iskikin se perus naisten ou mai gaad, kohta on kesä ja meisi on näin pehemiä) vaan kokonaisvaltaista tervettä elämäntapaa. Normaalia elämää. Ja ei, en oo käyny vaa'alla hetkeen, käyn jossain vaiheessa mutta päätin jättää sen lukemankin ihan omaan arvoonsa. Ja se viiminen vielä, mitä sitten jos oon vähän pehemiä paikoin. Oon onnellinen laiha läski (tämäkin hauska juttu, joskus olin vaan hoikka, mutta nykyajan termistöllä oon laiha laski, koska oon edelleen hoikka, mutta kehossa on silti rasvaa ja raukkamaisen vähän lihaksia). Ehkä joskus olen tikimmässä kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta en just nyt. Pointti on se, että ei minun tartte olla, jos en halua ja vaikka ehkä haluan olla jossain vaiheessa tätä tämänhetkistä kuntoa paremmassa, niin kaikki ajallaan.

Lapukka voi nukkua myös naama vesikupissa. Hukkumatta

Se siitä sitten ja mennään muihin aiheisiin. Niin kuin vaikka siihen, että öö. Oon jauhanu ja miettiny tätä terveellistä elämää ja ruokaa sekä liikuntaa niin palijon, ettei tunnu olevan oikeen asiaa yhtään mistään muusta. :D No, voijaan raatailla vaikka Juksusta. Viikon tuntemisen jäläkeen sanoisin, että kaveri on meleko fiksu, mutta ihan armoton pissa- ja kakkaruutana sekä muutenki vähän höperö. Ollaan reenattu istumista ja makuulle menoa toistaiseksi vielä meleko laihoin tuloksin, yksinolemisen harjoitukset sujuu jo siltä osin, että herra jää joko protestoimatta tai meleko pienin protestein oven toiselle puolelle, muutaman minuutin olen ollut jo roskiskatoksella ja postilaatikollakin ja ihan jees on mennyt. Pissat ja kakat tulee edelleen satunnaisen epäsäännöllisesti paperille ja ulos, mutta portaita poitsu vilistää ylös jo ko vanha tekijä. Ei vissiin tykänny siitä ainaisesta kantamisesta? Alaskin tullaan, joskin useimmiten vielä kantamalla. Nukkumaanmeno tapahtuu pienin protestein, mutta kiltisti, joskin oon miettiny, että siirtäisin Juksun nukkumaan yönsä tuonne pentuaitaukseen ja takaisin näin itelleni paremmat yöunet ko ei tartte herätä jokaiseen pissaan ja kakkaan (kyllähän net paperit ehtii aamullaki siivota), mutta toisaalta en tiiä.

"Eka olin et mä tapan sen mut sit mä olinki että ehkä nukun tän kaa"

 Juksu osaa myös halutessaan olla meleko nätisti ja toisaalta myös aikamoinen jästipää. Kuvassa lasta, jonka kanssa ollaan vuoroin kavereita ja vuoroin sotajalalla. Tänään tehtiin tuttavuutta myös ystäväämme imuriin, joka oli meleko jännittävä kokemus. Niinpä tähän meijän koiraystävälliseen uuteen sisustukseen kuuluu nyt myös vakiokalusteena imuri lattialla. Muita elementtejä ovat tietysti matottomuus ja paperit, pentuaitaus ja leluja, viltti, pahavilaatikkosänky jossa Juksu ei ees nuku, vauvan oma tyyny, sänky joka on pedattu niin, ettei peitto roiku reunoilla, kaikki tyynyt kasattuna turvaan sohovalle, verhot nostettuna korkeuksiin ja suihkuverho vessanpöntön päällä. Sekä luonnollisesti kaikki sähköjohdot on pimitetty.

"Minä mitään pihalla halua riehua ku nukkua"

 Hihnakäyttäytymistä harjotellaan joka päivä ja kaikkea muutaki tassujen pyyhkimisestä, korvien ja kynsien sekä suun hiplailuun sekä ovesta kulukemiseen ja ruoan ottamisesta vasta luvan kanssa, irtiolemistaki ollaan olosuhteiden sallimissa rajoissa yritetty parhaamme mukaan. Luoksetulo Juksulta sujuu aika mainiosti (voi kun sujuisi vielä tulevaisuuessakin ja myös häiritsevissä olosuhteissa) ja irti ollessa se seuraa ihan mukavasti. Ei-sanan merkityskin on auennut jo aika hyvin, Juksu antaa myös aika hyvin suusta pyydetyt asiat pois. Eli mitä mukavimmin menee.

Juksu ottaa rennosti partsilla

 Koirarehevitki on jo sovittuna perjantaiksi ja siellä pääsee toivottavasti ainaki painimaan siskolikan kanssa. Emäntääkin vähän jänskättää uusien ihimisten tapaaminen. Koiria, pyöräilijöitä, vieraita ihimisiä, lapsia, lastenrattaita, autoja, kuormureitä, busseja, mopoja ja motskareita sekä kaikkia muuta hälinää täällä onneksi näkee joka päivä runsain mitoin. Seuraavina juttuina ohojelmassa onkin mettään tutustuminen, vapaana olemisen maksimointi, automatkailu lisääntyvissä määrin, yksinolon jatkuva harjoitteleminen, Sutkamon kakkoskodin tsekkaus ja kaiffari Ukon tapaaminen sekä tutustuminen muutenkin tuleviin kotohuudeihin. Ja tietysti matokuurit ja rokotukset sun muut. Ja ai niin, ystävämme imurin kanssa lähemmiksi kavereiksi tuleminen. Ja kyllähän näitä juttuja pienen koiran elämässä riittää, varmaan unohtui mainita jotain. Välillä ihan hirvittää itelläkin, kuinka palijon pitää touhuta, jos mielii saaha semmosen yhteiskuntakeleposen ja kaikin puolin mukavan kaverin, mutta toisaalta se homma menee sitten kuitenki ihan omalla painollaan.

"Et sitten ainakaan kuvaa minua"

Ei se mikään lapukka ole, vaan possun ja ranskanbulldogin risteytys!

 Kieltämättä hetkittäin tässä jäätävässä univajeessa (oikiasti, parit ekat päivät tuntu siltä niinkö ois ihan jäätävä krapula koko ajan) sitä jo kaipailee, että voi kun olisi jo se iso ja fiksusti käyttäytyvä lenkkikaveri ja mietityttää, että minkälaisia mutkia sitä vielä matkaan tuleekaan ja osaakohan sitä ees kasvattaa moisesta järkevää yksilöä. :D Tai niin järkevää, ko meijän perheessä nyt yleensäki voi olla... Mutta sitten taas toisaalta oon aatellu, että maalaisjärjellä ja johdonmukaisella ja hieman viitsivällä toiminnalla saa jo varmaan ihimeitä aikaan. Eikä onneksi tosiaan tartte olla tästä pienestä elämästä vastuussa ihan yksin, vaikka viime päivät on vähän siltä tuntunuki. Enkä missään tapauksessa luopuisi tuosta karvapallerosta, vaikka välillä tuntuuki, että se pissii ja kakkii joka paikkaan ihan vaan vittuillessaan ja tekee kaikkensa saadakseen meikän hermot kärmähtämään. Ja ko aika kuluu, niin sitten sitä haikeu'ella muistelee, että miten pieni pallero se Juksukin oli ja kun kuluu riittävästi aikaa, unohtaa pissa ja kakka -shown ärsyttävyyen ja kaiken muun ja luultavasti erehtyy ajattalemaan, että semmone toinen pallero ois aika kiva.

Mutta sen palleron aika on sitten vasta joskus parin-kolomen vuojen päästä ko toivottavasti asutaan omakotitalossa.

Nyt pitänee pyytää tuo monsteri ruokailemaan ja siirtyä sitten taas fulltime-koirankusettajaksi, palataan kun keritään!

Master of puppets.

Reilu viikko alakaa olla lomaa takana ja kiirettä on ollu enemmän ko koskaan, onneksi nyt on jo vähän rauhottumaan päin. Käytiin meijän Helsingin reissu, joka sujui oikein mukavasti vaikkei sää oikein suosinu, Metallica oli ihan mahtava, kuten aina. Sen jäläkeen kiisin pää kolomantena jalakana kotohuudeille pikkuveljen lakkiaisia viimeistelemään ja viettämään (jokka netki meni ihan jees). Näistä ehkä jossain vaiheessa enemmänkin, tai sitten ei. Sen jäläkeen oliki parin päivän huokailujen jäläkeen taas kiire Ouluseen, koska piti käyä hakemassa keskiviikkona kotia yks tärkiä asia. 

Nimittäin Juksu!

Juksu on meijän ihka uusi komia poika, joka tässä kuvassa suorastaan hönkii kuvauksellisuutta (kuvaajalla ei vaan taho oikeen luonnistua). Pieni lapukkapoika, ikää reilut seittemän viikkoa. Juksua on hautonu mielessäni jo huhtikuusta lähtien, jolloin tämä pikkupallero näki päivän valon ensimmäisen kerran, mutta koska halusin olla loppuun saakka varma ja toisaalta piettää poitsun vähän salaisuutena, en viittiny huuella, ennenkö se karvapallero tosissaan nukkuu tuossa meijän jaloissa. :)

Tästä ymmärrettävästä syystä meikä on nyt vähän lomalla kirjotteluhommistakin (ellei jätkän päiväunien aikaan iske hirviä tylsyyskohtaus). 

Mutta sen verran voisin sanoa, että Juksu on maailman ihanin karvapallero, joka parin päivän tuntemisen jäläkeen höröstelee jo omalle nimelleen, pissii pääsääntöisesti paperille ja ulos ja röhkii välillä kuin pieni possu. Sekä rakastaa vettä. Ja kaikkea, mihin pienet naskalihampaat saa upotettua. 

Ei mulla muuta, täytyy hyödyntää tämä nokosaika ja ruveta seuraavaksi lukemaan Lapin Kansaa ko rauhaa vielä riittää hetkeksi. :)

Koska vieläkin rakastan sua, etkä vieläkään rakasta mua.

Jäi muuten eilisestä juoksufiilistelystä sellaiset olennaiset asiat pois, kuten että aijon kotua ottaa seuraavalla kerralla messiin jonku mahtavan ysärivyölaukun ja ratkaista sillä lämpimien kesäpäivien (ei sillä että ainakaan tällä hetkellä net enää tuottais onkelmaa, Oulu plus kymmenen ja vettä sataa) juoksuongelmat sen suhteen, ettei avain ja puhelin mahu messiin. Aiemminhan oon todennu jo mm. sen, että vyölaukku on ihan lyömätön baarilaukku. 

Tämä ei ollu mikään vitsi. 

En myöskään muistanut mainita, että Mannispudding on soluttautunu meikän ruokavalioon loppujen lopuksi ihan ok. Ekana päivänä sekotin vanukkaani veteen ja tuloksena oli aivan jäätävä, koko päivän kestänyt turvotus, muttako vaihoin veden maitoon, tätä samaa ongelmaa ei enää oo ollu? Liekkö tuolla vesi-maito -jutulla mitään merkitystä, mutta joka tapauksessa oon pystyny syömään vanukasta ihan hyvillä mielin siinä missä rahka aiheutti kauhian alavatsapömpön, pahan olon ja limaisen ja kutisevan tunteen suuhun. En tiiä meneekö tuo puddingkaan pidemmällä juoksulla sitten, mutta enköhän minä tämän yhen purkin kuitenki selätä. Makukin (vanilja) oli meikäläisen mielestä aluksi aika ällö, mutta nyt siihenki on jo tottunu. Mieluummin ehkä edelleen söisin suklaata, tosin hankala sanoa ko en oo maistanu. Eli varsinkin jos maidon kaseiini ei oo ongelma tai maitotuotteet yleensäkään, mutta rahka tulee jo vasemmasta korvasta ulos ja ehkä vähän oikiastakin, niin suosittelen kokeilemaan Mannispuddingia! Makukaan tuskin on ongelma ellei oo aivan sairaan ranttu, mullakin on vielä se maustamiskortti kokeilematta. Ei se rahkakaan mitään ääretöntä nam nam -herkkua ole.

Mutta niinhän se menee, että kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä ko se ehtii sulaa sitä ennen. Jos syön nykyään macaa aamupuurossa sillä ajatuksella, että se puuro on oikiastaan parempaa macan kans (waaaaat?) niin väittäisin kyllä, että meikän makuaisti on vähintäänkin heikohko.

Kolomen viikon kokemuksella voisin muuten sanoa muutaman sanan nuista superfoodeistakin. Koska näissä meikän tieteellisissä olosuhteissa ei oo pystytty sulukemaan pois muita muuttujia, on aika hankala arvioija, mikä kunnia lopulta kuuluu superfoodeille (voi jösses voisko näille keksiä jonku järkevän suomennoksen, ärsyttää hokia tuota superruokaa koko ajan) ja mikä ei. Muutta, johtuneeko valosta ja lämmöstä vaiko macasta, mutta hormonit on ainaki sen jäläkeen hyrränny palijon enemmän ko aloin syyä macani aamupuurossa. Hirviän pirtiä en oo ollu, mikä johtuu osittain perseilevästä vuorokausirytmistä, mutta reenata ja myös juosta (!!!! tätähän en ole vielä muistanut mainitakaan) oon jaksanu viime viikon kuukauden suosituimpia lukuun ottamatta varsin hyvin. Macaa aijon siis syyä jatkossaki, koska ei siitä tunnu mitään haittaakaan olevan. 

Sitä oon myös tässä pohtinu, että meneekö kunnia ei-kipeytyvistä jaloista nyt sitten Feelmaxeille, kuivakuppaukselle vaiko msm-jauheelle (ja kenties macalle?) Tiiä häntä, mutta jalat ei tosiaan ole kipeytyneet juoksemisesta yhtään ja vammanen nilikka on ollu parempi ko aikoihin. Kynnet tuntuisi myös olevan paremmassa kunnossa ko aiemmin.

Pahemmin en oo viime aikoina jaksanu viilailla tai tehä oikiastaan mitään nuille kynsille ja oon remunnu ja temunnu menemään ihan normaalisti, mutta tältä net näyttää silti. Vähän ovat epätasaset kärjestä ko en oo viilannu, mutta muuten varsin hyvässä kondiksessa ja minusta tuntuu, että kasvavatki ihan pikavauhtia? Ja minähän siis teen kaikkia sitä, mitä pitkillä kynsillä ei sais tehä, kuten käytän niitä ruuvimeisselinä ja työkaluna ynnä muuta sellaista. Aina on kyllä ollu meleko kovat ja nopiasti kasvavat kynnet, mutta tuntuis, että tilanne on vielä entisestään parantunu. Samoin kuin uskaltaisin ehkä sanoa, että karvat tuntui kasvavan vieläki aiempaa nopiammin... Mutta toisaalta aika hankala sanoa, ko niin kynnet ja ripset on aina ollu omat, vaikka monet on asiaa epäilleet. Ja pääkarvatki kasvaa niin vauhilla, että sen kohinan melekeen kuulee.

Nyt oli kyllä pakko hakia viila ja viilata nuot epätasaset kynnen kärjet ko tässä aikani kattelin nuita. 

Mutta tuota Puhdistamon msm-jauhetta aijon siis myös käyttää jatkossa. Varsinkin ko se on hyvän makuista eikä ollenkaan pahaa, niinkö kuvittelin! Ainut, joiden käytöstä en oo huomannu (tai kuvitellu huomanneeni) mitään erityisiä vaikutuksia, on nuot vihertabletit, joissa oli spirulinaa ja muuta. Tosin kehon puhdistuminen ja tämmönen on ehkä vähän hankala todeta käytännössä? Ehkä pitäisi lopettaa niiden käyttö ja minimoida muut muuttujat, niin sitten ehkä huomaisi jotain, jos huomattavaa on? En tiiä, niiden kohalta jatko on joka tapauksessa vähän avoin, koska a) net oli aika kalliita ja b) inhoan tablettien napsimista. Mutta kai kaikkien vihireitten juttujen pitäisi olla hyväksi ihimiskeholle?

No mutta, ei muutako sunnuntain jatkot, nyt minä jatkan minun ja Kotiteollisuuden kahenkeskistä laatuaikaa vielä ko kerkiän. Illan jääkiekkojännäriä ootellessa! Tekis mieli vähän kuittailla kaikille niille "tulukaa jätkät kotiin sieltä, ihan paskaa" -ihimisille, että niin, miten se oli, mutta koska olen kiva ihiminen niin en viitti kuitenkaan. Ite aattelisin, että uskomisen ja luottamisen saa lopettaa vasta siinä vaiheessa, ko ollaan oikiasti hävitty, eikä niin, että ollaan ihan vittu jee jee kun menee hyvin ja vittu ootte ihan paskoja ko menee huonosti. Peli voi mennä huonosti ja tietyt asiat tökkiä (kuten suomalaisten perisynnit maalinteko ja purkukiekot) mutta se ei tarkota, että koko joukkue olis ihan paska. Eikä se, että hävitään, tarkota, että koko peli olis ollu ihan täysin perseestä kaikilta osin. Voi olla, mutta harvemmin on. Tietysti on palijon helepompi haukkua vaan koko joukkue ja peli lyttyyn, ko todeta niitä hyviä ja huonoja juttuja sieltä erillään ja miettiä sitten kokonaisuutta, mutta. Tämähän on vain minun mielipide ja joka tapauksessa finaalissa ollaan.

Aloin muuten miettiä, että analysoin jääkiekkoaki varmaan jostain puheterapeuttinäkökulmasta, jossa pyrin kattomaan kokonaisuutta ja hakemaan sieltä paitti niitä kehityskohteita, myös positiivisia juttuja ja onnistumisia. Ja että tärkiää on kannustaa ja luottaa, koska iliman sitä ei ainakaan onnistuta. :D

Turn down for what.

Tämä päivä tarttee yhen tapahtuman osalta ihan oman tekstin, nimittäin kävin taas tänään juoksemassa. Jos tuota meisin vauhtia nyt juoksemiseksi kehtaa sanoa, mutta kuitenki. Neljän ja puolen kilsan matkasta kävelin nuin 200 metriä alakulämmittelyksi ja sen jäläkeen pinkasin juoksuun. Ai että, hiki valu silimiin ja olin taas varmaan punanen ko paloauto, mutta se tunne, mikä siitä tulee, ko saat laittaa Scooterit soimaan ja lähtiä juoksemaan auringonpaisteeseen vihertävien puitten keskelle. Kaikista päivistä oon aina rakastanu lauantaiaamupäivän juoksuja eniten, koska silloin on ihanan rauhallista. Miten uskomattomalta se tuntuukaan, ko saa juosta. Yllätyksekseni juoksin melekeen kotiin asti, jalaka toimi ko unelma ja minuutteja reissulle kerty 32. Suunta on vaan ylöspäin ja vaikka en ikinä pystyisi pidempiin kilometreihin, niin käyn sitten vaikka juoksemassa nelijää kilsaa koko loppuelämäni, kuhan saan juosta.

Rakastan sitä tunnetta, mikä tulee siitä, ko koko keho joutuu työskentelemään. Ja kai se on myönnettävä, jotain siinä vauhdissakin varmaan on, met ollaan J:n kanssa varmaan siinäki suhteessa samanlaisia, että tykätään vauhdin hurmasta. Kuulostaa kaikista varmaan ihan pölijältä, mutta autoissa ja juoksemisessa on jotain samaa, se tunne ko lähtee. Nautinnollista. Tykkään mennä lujaa, vaikka tällä hetkellä juostessa se vauhti ei juuri päätä huimaakaan. Kävellessä sitä fiilistä ei vaan voi saavuttaa, ei samalla tapaa. Tunnetta siitä, että kone työskentelee. Pyöräillessä sen fiiliksen saa joskus, mutta ei läheskään aina.

Tämä ei nyt sitten ole belfie vaikka onkin, vaan tarkoitus on esitellä näitä meikäläisen uusia juoksutamineita. :D Ihan vaan siksikin, että niinkö tuossa meikän perässä nyt jotain esittelemistä olis. Tuskailin ennen lenkille lähtöä, että voinko laittaa nämät vaatteet päälle, jos katsotte nuita vaalianpunaisia saumoja, niin takaa menee vielä ihan hyvin, saumat osuu topissa ja housuissa kohilleen...

 ...muttako tullaan etupuolelle, niin ei toivoakaan! Mietin, että voinko ees julukassa tätä kuvaa, ko toppi on ylyhäältäki vähän huonosti ja oikeen korostaa meikän kainaloläskejä, mutta sitten aattelin, että whatevöö, ketä se kiinnostaa. Tai jos kiinnostaa, niin voi voi, hei, olen meisi ja minulla on kainaloläskit! Ei kukaan niitä kuitenkaan ees huomaa ko kattovat vaan että herramunjee, kuinka jollain voi olla nuin leviä lantio. Kun en ees muistanu seisoa niin, että jalat ei ois reisistä koskettaneet toisiaan. :D Ja näinhän en siis tietenkään voinu lähtiä juoksemaan, koska parin askeleen jäläkeen tuo toppi ois rullautunu vyötärölle. Kovasti pyörin peilin eessä ja mietin, että voinko lähtiä ihan urpon näkösenä toppi tungettuna housuihin juoksemaan samalla ko toppi nuolee jokaista ylimääräistä grammaa keskivartalossa. Sitten päätin taas, että aevan sama, mitä se kellekään kuuluu. Mietin, että ostinko muka oikiasti itelleni urheiluvaatteita sitä varten, että voin pukia net päälle sitten ko oon sulattanu muutaman ylimääräsen gramman keskivartalostani? Ei, vaan ostin net urheiluvaatteet sitä varten, että saan lähtiä sulattamaan lenkkipolulle niitä ylimääräsiä.

Lopulta olinki sitten pukeutunu ihan urpouen multihuipentumaksi! Koska keksin näistä housuista ihan karmian vian, nimittäin sen, ettei niissä ole taskua ees avaimelle, jou'uin kietasemaan juoksutakin vyötärölle saadakseni avaimet mukaan ja tungin sitten puhelimenki takin taskuun, koska ohan se nyt palijon helepompi keskittyä juoksemaan ko sitä ei tartte piettää käjessä. Kätevästi sain keskivartalon ja peban piiloon, joten ei tarvinu huolehtia siitä topista housuissa tai ylimääräsistä makkaroista. :D Nuissa kompressiojuoksusukissa on tottakai pitkät varret, että se siitä lyhyiden lahkeiden tuomasta ilosta, ois pitäny ostaa net shortsimallin housut (VARMAAN). Tähän ko yhistetään vielä huivi piettämään enimmät hiet pois naamalta, arskat ja meikän superman-kengät niin tyyli on ihan täydellinen. Näytän ihan värisokialta (tai vaihtoehtoisesti sokialta), joka on eksyny urheilukauppaan yksin. Ja tiiättekö mitä, en todellakaan välitä. Koska sain juosta. On sitä urpommaltaki näytetty.

Lenkin jäläkeen tulin kotiin itteni voittaneena niin kaikin puolin, ettei mitään rajaa. Mietin suihkussa, että ihan niinkö mitään vuosia kestänyttä taukoa ei ikinä olisi ollutkaan. Minä juoksen, voi miten ihanaa! Oon jotenki palijon positiivisempi ja onnellisempi ja kaikin puolin iloisempi ihiminen. Palakittin itteni juoksulenkin jäläkeen syömällä lounaan ulukona, nimittäin parvekkeella. :D Kaiken hyvän lisäksi olen onnistunut ottamaan varsin rauhallisesti tämän juoksemisen kanssa, vaikka teki kuluneella viikolla mieli lähtiä juoksemaan melekeen joka päivä.

Voittajan on heleppo hymyillä. Yritin myös ottaa lähikuvaa talavilomalta palanneista pisamista, mutta lopputulos näyttää meleko heikolta. Tarkennuski on vissiin korvassa. :D Mutta menkööt. Tämä on kuulkaa tosissaan se päivä, josta oon haaveillu koko kevään. Minä juoksen taas! Oon niin mielissäni, ettei mitään rajaa. Feelmaxit oli selevästi elämäni paras ostos. Jos jollain muullakin on vammanen jalaka, suosittelen ehottomasti kokeilemaan näitä. Minulle nämät ja päkiäjuoksu passaa enemmän ko hyvin. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa tuo vammanen jalakaki saa oikiasti liikkua ja toimia. Ja nyt lopuksi koputan puuta, ettei tämä hehkuttaminen osu omaan nilikkaan (sananmukaisesti).

Ja lopuksi totean vielä, että never give up.

Heaven is a place on earth.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! Oon kuvaillu viime aikoina järkkärillä säälittävän vähän (lue=nolla), mutta päätin kaivaa kännykästä kaikki sekalaiset kuvat ja pläjästä net tähän. Lupaan, että järkkärihilijasuus muuttuu tässä, ko jään lomalle ja ei vaan ole muutako aikaa kuvata! Ja on ehkä jotain kivaa kuvattavaaki. Mutta tässäpä siis kännykän sekalaiset pienen selityksen kera. 

Net Jyskin halavimmat parvekekalusteet, huomaa nippusiteillä kokoon kursittu pöytä. Ajavat täysin asiansa ja sopivat vielä värien puolesta sisustukseenkin. ;) Matto olis vielä ihan mukava, mutta ei pakollinen. Ai niin ja orvokki ruukkuun pöyälle.

Kevään viiminen luento ja siinä vaiheessa jo lähes tyhyjä kalenteri. Vähänkö olin mielissäni. Ja vähänkö olen mielissäni siitä, että tuonkin kurssin tentti on ohi ja nelonen plakkarissa. Ja varsinki ko nelosia ei ollu jaettu ko kolome, eikä yhtään vitosta, eli olin siis kurssin parhainta a-luokkaa. Joo, olen erittäin leuhka nyt!

 

Laiskat arkiaamut, jokka on nyt jo takanapäin. Änäriä, terapian suunnittelua ja pitkäksi venyneet aamukahavit. Aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään, on yksinkertaisesti parhaita.

Arkihaastetta parhaimmillaan, tyypillinen näky meijän olokkarissa, oman elämänsä änäritähti nääs. Ja nimenomaan keinutuolista käsin. ;)

Mistä tietää, että on ollu yliopistolla ihan liian pitkään? Siitä, että oma pyörä on ainua telineessä ja parkkipaikallaki vaan kaks autoa...

Herkkuruokaa, osa yksi. Kanaa, wokkivihanneksia ja basmatiriisiä. Nam nam nam.

Meijän Masa kukkii! Oon vissiin ihan valtava viherpeukalo ko mulle on suotu tämmönen kunnia. Masa on myös pukannut sen verran uusia lehtiä, että en tiiä, pitäiskö alakaa suunnitella sen muuttamista isompaan ruukkuun.

Retkellä. Kyllä, parhaat retket tehään autolla. :D Tällä kertaa oli onneksi niin lämmin, ettei tosiaan tarttenu juua kahaveja autossa sentään.

Jos kaikki miehet julukasis aina kuvan tekemistään tulista, sosiaalinen media menis tukkoon, mutta koska olen nainen, niin eräjormataidoilla leuhkiminen on sallittu. Eli, tekasimpa tuossa tulet! Aina ei jaksa oottaa valamista, ko pysyy se puukko ja tulitikut meikänki käjessä.

Kaveri! Bongattiin kesän eka sisilisko. Sisiliskot on aina ihan pakko ottaa käjelle. Mutta ei saa koskia häntään, koska ei ole reilua aiheuttaa pikkukaverille ylimäärästä ressiä. Kiva, että nämät Suomen liskot on tämmösiä söpöjä ja pieniä, ei palijoa hotsittais mennä silittelemään mitään komodonvaraania... 

Polokupyöräilyä ja reeniä. Pistää kuumana päivänä hikoiluttamaan, nimimerkillä tukka liistassa. Bongaa myös uusi kännykän suoja. Nyt oon ihan proselfie-kuvaaja.

Ja sitten tietenki se pakollinen arskakuva! Kissansilimät. Koska mitä olisi kesä ja aurinko iliman Ray Baneja, no ei mitään. J jaksaa aina väittää, että nämät on ihan liian isot meikälle ja näytän urpolta, mutta ite oon ihan in loov näihin perintöarskoihini. Aitoa kasaria ja kuvitelkaa, kuinka urpoilta nämät on näyttäny meisin isipapan päässä kultaisella kasarilla...

Päiväkahaviseuraa tositarkoituksella (apua, nyt meikän blogiin alakaa varmaan eksyä epätoivoisia tuolla hakusanalla! :D). Koska Lennun kanssa tykätään nauttia kahavimme silloin tällöin viskillä terästettynä. Tosinaisella on aina viskiä kaapissa hyvän ja pahan päivän varalta. Pelekään, että tämän riskikäyttäytymisen seurauksena opin juomaan myös viskiä raakana. :D Jos nyt ei kuitenkaan, kahavi viskillä/Irish Coffee silloin tällöin piristää kuitenki kummasti mieltä. Ja meikän psykan nelonen ja Lennun kandi on sen ehottomasti ansainneet. Ai miten niin taas mainitsin sen psykan.

Herkkuruokaa, osa kaksi. Vähän niinkö rrrrrrrakastan paistettua kesäkurpitsaa ja haaveilen kuumasta grillistä, johon nakkaan kesäkurpitsaa, tuoretta ananasta, maissia, halloumia, herkkusieniä ja pihiviä... Ja ai niin, oli net kanat ja pastatki ihan jees, yksinkertainen ruoka on hyvää.

Kesän/kevään ekat parvekekahavit. Ai että.

Loppuun voisin vielä avautua, että eilisen kypsäri on nyt takana päin ja täytyy sanoa, että konseptillinen oli yllättävän lyhyt määrä tekstiä sitten kuitenkin. Luulen onnistuneeni oksentamaan sinne paperille niin sisällöllisesti ko kieliasullisesti hyväksyttävää tavaraa, mutta eihän sitä sitten toisaalta kuitenkaan tiiä.

Kypsärin jäläkeen painelinki sitten syötyäni lounaan koko loppupäiväksi keskustaan pyörimään, mikä on meikäläiseltä hyvin harvinaista toimintaa. :D Näin ihanaa Hanipöötä ja syötiin kesän ekat pehemikset, kuulin ihania uutisia, istuin Torinrannassa auringossa, join siideriä hyvässä seurassa ja päädyttiimpä porukalla vielä terassille kesäkannuille ja sen jäläkeen uuestaan jäätelölle, ennenkö busseilin kotia. Palakinnoksi päivästä auringossa meikällä onkin nyt muuta naamaa punaisempi/ruskeampi nenänpää, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä sen arvoista! Mukava laukata kesälaitumille laatuajan logotyttöjen kanssa kautta. Vaikka kesäloma ei IHAN vielä alakanutkaan oikiasti, mutta melekeen.

Kylymää kesäjuomaa terassilla,  istuttiin siinä Kauppatorin kahvila Makasiinin terassilla, jonne pääsi kivasti varjoon hetkeksi vilvoittelemaan pitkän päivän auringossa jäläkeen. Tilattiin porukalla kaksi vihiriää kesäkannua ja saatiin kolomas kaupan päälle, täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää palavelua ja voisin tulla ehottomasti uuestaankin! 

Petteri punakuono täällä päivää. Onneksi en kuitenkaan kärähtäny mistään kohin...

Koska eilen oli rentoilupäivä ja korvasin päivällisen jäätelöllä ja siiderillä, tänään oonki sitten ottanu taas ittiäni niskasta kiinni ja käyny päiväseltään reippailemassa juosten <3, mutta siitä aattelin kirjottaa ihan oman sepustukseni, ehkä jopa tänään, jos ennen jääkiekkoa suinkin jaksan ja ehin. Ois tässä vielä vattalihasreeniki tekemättä. Nyt kuitenki muitten asioitten pariin, ihanaa lauantain jatkoa, nauttikaa lämmöstä ja auringosta (mutta muistakaa se arskarasva ja hattu ja muutki oleelliset suojavälineet!) ja kannustetaan Suomi tänään jääkiekossa voittoon!

Eikä jäädä hokemaan, mä en yksin osaa.

Vaikka mulla monenlaisista syistä hieman myrskyää mielessä edelleen, niin pakko tulla lahjoittamaan vähän hyvää tuulta kuiten teillekin, nimittäin tättärää, sain psykan tentistä nelosen! Hylsystä neloseen, kukapa olisi uskonut. Viime vuojen hylsyn perusteella olisin ehottomasti diagnosoinu ittelleni ykkösen tai korkeintaan kakkosen, mutta ei. 

Who cares, nyt se on ohi ja tehty ja pois. Ja mikä parasta, kaikki psykan opinnot on nyt myös paketissa. Ei enää ikinä uuestaan. No, koputan puuta.

Tämän ja sen kunniaksi, että Lennu palautti kandinsa, nautittiin kahavikupilliset terästettynä viskillä. Suomalainen on kummallinen, ko paistaa aurinko, se menee parvekkeen kuumuuteen juomaan kahavia. Ja illalla se lämmittää saunan ja menee sinne istumaan.

En tiiä, oisko mulla nyt touhuttavana jotain järkeviäkin juttuja, mutta en millään jaksa olla tänään enää järkevä. Pitäisi avata se oma kandi ja vähän ihimetellä sitä, ettei sitten kypsärissä tule kysymysten kohalla semmonen olo, että pitäiskö minun muka tietääki tästä aiheesta jotaki? Olen elänyt hetken todellisuudessa, jossa kandia ei ole olemassakaan ja samassa todellisuudessa myös gradu on hyvin epätodellinen juttu. Kunhan nämät viimeiset opiskeluvuojen kohokohat sais nyt alta pois, vois vaan reilusti keskittyä siihen, että on loma eikä mitään tekemistä! 

Hah, varmaan, ens viikolla pukkaa kiirettä ihan riittämiin ja itelleni epätyypilliseen tapaan olen hyvin laiskasti jaksanut miettiä, miten kaikenlaiset asiat toteutan. Ressaamatta paras, asiat järjestyi kuin ittestään kuitenkin. Varsinkin ko ens viikon kuuluisi kiireestä huolimatta olla sitä LOMAA. Laatuaikaa ja rentoutumista, jos ymmärrätte mitä tarkotan.

Jännää. 

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikesta schaissesta huolimatta elämä on aika kivaa ja meisi on ihan onnellinen köllykkä. Nyt ehkä meisin kokkikeittiöön ja sitten loppupäivän suunnitelma voisi olla jalakarääkki sekä sauna. Ja ai niin, kandi...