Rakastan opiskelua.

Aattelin vaan tulla kertomaan, että kovasti haaveilen siitä ajasta sitten joskus, ko minulla on aikaa ja jaksamista sosiaaliselle elämälle. Luultavasti silloin myös hiukset lakkaavat tippumasta tukottain päästä. 

Minulla on tällä hetkellä lähinnä semmonen olo, että meikäläistä vaaditaan tekemään määrääni enemmän töitä ja jollen tee, saan potkut. 

Ja minä olen sentään teheny jo asiantuntijaesitelmän, logopedian erityiskysymykset ja minulla on vapaavalintaiset opinnot hyväksiluettuna.

Jep.

I just died in your arms tonight.

Seuraa taas kuvatonta läpinää, muttako oikeen mihinkään muuhun en juurikaan pysty. 

Oon tänään miettiny, että oliko ihan hullu ajatus muuttaa tänne, missä ollaan nyt onnellisesti kohta vuojen päivät asuttu. Tämä ajatus on kimpoillut tehokkaasti siitä, että jou'un käyttämään matkaan OYS:ille, jossa nyt kiertoharjottelun tiimoilta pyöritään, nuin tunnin aamuisin. Jou'un vaihtamaan matkan aikana kerran bussia ja päästyäni perille OYS:ille oon oikiasti lähteny melekeen tunti sitten matkaan, jos lasketaan aika siitä, ko lähen kävelemään bussipysäkille. Koiran kanssa tämä tarkoittaa sitä, että jou'un herämään lähes tuntia normaalia aikasemmin ehtiäkseni lenkittämään ja ruokkimaan koiran, käyttämään sen vielä uuestaan ulukona ja hoitamaan omat normaalit aamutoimet. Jos minun pitää ehtiä kaheksaksi OYS:ille, se tarkoittaa sitä, että poistun kotiovesta nuin 6.45, mikä taas tarkoittaa sitä, että jou'un heräämään 5.00 ehtiäkseni kaikki aamutoimet. Herättyäni minulla menee nuin vartti kylyppärissä ja siinä, että puen lenkkitamineet ja otan koiran, sen jäläkeen ulukoilutan koiraa nuin puoli tuntia --> klo 5.45. Tämän jäläkeen annan koiralle ruuan, laitan kahavin tulemaan, vaihan lenkkitamineet normivaatteisiin, teen aamiaista ja syön sen ja luen samalla Lapin Kansaa --> kello on nuin 6.05-6.10. Käytän koiraa uuestaan ulukona 5-10 minuuttia, laitan koiran aitaukseen lelujen ja vesiastian kanssa, meikkaan ja laitan tukan, kasaan tavaroita (eväitä, vesipullo, kaikki mitä ei voi laittaa illalla valamiiksi), käyn vessassa ja kello alakaaki olla sen verran, että voi siirtyä eteiseen vetämään takkia niskaan ja kenkiä jalakaan. Hyppään bussiin vähän ennen seittemää, vaihan sitä yliopistolla nuin kymmenen minsan odottelun kera ja köröttelen OYS:ille, jossa ollaan joskus ennen kaheksaa.

Siinä vaiheessa oon siis ollu jo kolome tuntia hereillä, syöny semmoset kaks tuntia sitten ja käyny edellisen kerran yli tunti sitten vessassa. Eli on jo valamiiksi näläkä ja vessähätä. Väistämättä tuli mieleen, että onko tässä mitään järkiä. 

Tänään onneksi riitti, että oltiin puoli yheksältä OYS:illa, mikä tarkotti, että sain herätä vasta puoli kuuelta. Päivän päätteeksi pääsin kolomelta. Bussi lähti 15.20 ja koska minun oli pakko käyä lipastolla kirjastossa ja hoitamassa terapia-asioita, menin siis sinne, enkä suoraan kotia. Olin lipastolla vähän ennen nelijää, toimitin asiani supernopiasti ja ehin hypätä 16.15 bussiin, koska pääsin sillä kotia nopiampaa ko kävelemällä. Kotiovesta astun sisään vähän ennen puoli viittä. Ulukoilutan koiraa pienen lenkin, annan sille ruuan, vaihan vaatteet, keksin sille sisällä aktivointihommaa ja kirjotan sillä aikaa opiskelujuttuja, syön ja selaan Facebookia, kirjotan pari viestiä. Teen sitä niin kauan, kunnes koira on ratkaissut aktivointipaketin ja syönyt luun, jolloin lähen käyttämään sitä vielä uuestaan ulukona lenkillä. Harjotellaan hihnakävelyä. Palatessa haetaan posti ja koira saa kantaa postia sisälle. Harjoitellaan omaa paikkaa, koira ottaa hetken lepiä ja minä jatkan koneella, kirjotan sähköpostia, selaan kalenteria ja iltapäivälehtien, Hesarin ja Kalevan nettisivuja. Vapautan koiran, se leikkii hetken itekseen, kunnes menee nukkumaan. Saan sähköpostit lähetettyä, luen yhden blogimerkinnän, avaan henk. koht. spostin ja tajuan, että kello on puoli kaheksan. Mietin, että mihin helekkariin se päivä katosi ja kirjau'un blogiin alakaakseni kirjottaa tätä. Kohta pitäisi vissiin syyä, käyttää koiraa pihalla, mennä suihkuun, pakata reppu, laittaa koiran ruoka, laittaa kahavinkeitin aamuksi valamiiksi ja mennä nukkumaan, että jaksaa herätä vartin yli viis.

No, pieni ynnäily kuitenki kertoo, että ensinäkin, meillä ei olisi ollut yksinkertaisesti varaa muuttaa saunalliseen kaksioon lähemmäs keskustaa tai OYS:iä, koska niistä joutuisi maksamaan ihan sikapalijon enemmän ko tästä. Meillä ko kuuluu nyt netti ja vesi vuokraan ja autopaikkaki on halapa ko mikä. Plus että talo on rakennettu 2012. Keskustassa päin asuessa oisin lähempänä OYS:ia, mutta kauempana lipastosta, mikä tarkoittaisi bussikortin jatkuvaa lataamista vähintään talavikuukausina, eli lisää kuluja. Nyt aijon selevitä yhen kuukauen latauksella. 

No, oltaisi voitu olla ottamatta koiraa. Meisillä on kuitenki muutaki elämää ko opiskelu, enkä todellakaan elä pelekälle opiskelulle tai täysin sen ehdoilla. Koiran riemukasta tervehystä ko tulee kotia ja seuralaista lenkillä ei pitemmät aamu-unet tai mikään muukaan kyllä voi korvata. Minulla on myös avokki, joka käy töissä, joten sekään ei voi ottaa koiran hoitamista harteilleen näinä päivinä. 

Ja viimisenä, voisin olla tehokkaampi aamulla. Muttako en vaan voi, toiset voi herätä viis minuuttia ennen lähtöä ja olla valamiita heti, minä tartten tunnin aamulla herätäkseni. Koiraa on pakko lenkittää vähän pitemmästi ko se joutuu olemaan yksin niin pitkän aikaa. Se myös tarttee ruuan aamulla ja viimiset pissat ennen lähtöä, että jaksaa pietellä koko pitkän päivän.

Se on vaan tämä kaupunki, ko siirtymät paikasta a paikkaan b kestää tolokuttoman kauan iliman omaa autoa. Siitä en ees jaksa sanoa, että nykymaailmassa kaikki alakaa edelleen kaheksalta aamulla. Ennemmin minäki kai kuitenki oon ajoissa jossaki ja ajoissa pois, paitsi ettäkö ei täällä oikiasti kovin ajoissa kerkiä kotia. Ja se, että lipasto on sijoittunut maailmankartalla ihan väärään paikkaan. Ja ko pitää rampata lipastolla ja ympäri Oulua. 

Ja se, että meillä opiskelu on niin hurjan mukavaa ja kannustavaa. Mutta se on toinen tarina se, nyt on pakko lyyä tämä pakettiin ja lähtiä muihin hommiin (oikiasti kirjottaminen ei kestäny näin kauan, äiti vaan soitti ja multitaskasin siinä yhtä aikaa iltapalan, koiran ulukoilutusta ja muuta). 

Palataan, jos henki vielä pihisee jatkossaki. Ens viikon ma-pe viien aamuja ootellessa, etenki ko keskiviikkona on luento kuuteen...

Laiska, tyhmä ja saamaton.

Oikein hienoa ja mukavaa kohti loppuaan kaartavaa viikkoa kaikille! Myös teille laiskoille ja mukavuu'enhaluisille logopeditovereille, vaikka ette sitä oikiasti ansaitsiskaan, ko lähtökohtasesti ootta niin mukavuu'enhalusia, että hyihyi.

Jokainen meistä varmaan haluaa alottaa opiskeluvuotensa kuulemalla, että on kiertoilmaisuja käyttäen laiska.

Mulla vähän kärähti, ja varmaan osittain aiheetta, MUTTA. On hyvin tiedossa, että logopedian opiskelu on raskasta ja vaatii palijon työtä ja sen hyväksyn mukisematta. Palijon on asiaa ja asioita oppii vaan tekemällä. Mutta sitä minä en mitenkään päin hyväksi, että opiskelu kuormittaa meitä kohtuuttomasti sen vuoksi, että laitoksella on käytössä vanahentuneita ja epäkäytännöllisiä käytänteitä. Okei, ehkä opiskelijaterapioihin liittyviä papereita ei voi palauttaa sähköisesti Optimaan tietosuojariskin vuoksi (vaikka en mitenkään päin pysty näkemään, miksi joku hakkeroituisi Optimaan ja alakaisi selevittämällä selevittää nimettömien papereitten perusteella, että ketä siellä opiskelijaterapiassa oikeen kulukee, mutta sitä riskiä ei vaan voi ottaa). Minusta esimerkiksi siinä on aina ollut suurempi riski, ettäkö tulostelet kaiken maailman papereita, tulostin tekee tenät ja sitten net paperit kuitenki tulostuu jossakin muualla tai myöhemmin samalla tulostimella, ko opiskelija ei oo keräämässä papereita talteen ja sitten net jää lojumaan jonneki - mutta tämähän on automaattisesti sitten vaan opiskelijan huolimattomuutta, josta laitos pesee kätensä ja näin ollen tämä riski voijaan ottaa. Syy voijaan vierittää opiskelijan niskoille ja siitä kärsii yksin opiskelija, ko on kaikesta yrittämisestä huolimatta ollut kuitenkin _näin huolimaton_. Itse henk. koht. hieman pelekään tulostimia ja nyt ko nuot kiintiöt kusee ja tulostusmenetelmät uudistuu, aattelinkin ostaa kotia oman, ko niitä paperitöitä kuitenki pitää edelleen palauttaa samaan tahtiin.

Ja sitten se suuri kysymys; minkä heleketin ja saakutin takia niitä töitä, jokka ei mitenkään liity terapiaan, ei voi palauttaa sähköisenä? Ai sähköposti menee tukkoon, no mutta hei, olettako kuulleet Optiman sähköisistä palautuslaatikoista? Ai ei jaksa lukia koneen näytöltä? No kuule tulostappa ite, niin se opiskelijaki tulostelee vähistä kiintiöistään ja kärsii ja lukee kaiken mahollisen koneen näytöltä. Ja tähän väliin haluan huomattaa myös esimerkiksi siitä, että terapian teoriatausta on täysin nimetön ja anonyymi kuvaus jostain häiriöstä ja sen kuntoutuksesta. Ei siis mielestäni mikään asiakaspaperi, josta voisi päätellä, kuka minun terapia-asiakkaani on. Siellä ohojeissahan kai lukee, että siitä ei saa mitenkään tunnistaa asiakasta?

Miksi vaikiasta pitää tehä vielä monin kerroin vaikiampaa? Se, että kirjallisia töitä saisi palauttaa sähköisessä muodossa, ei todellakaan ole mitään opiskelijan "mukavuu'enhalua", vaan sitä, että tekemistä riittää muutenki ja aikaa kuluu kohtuuttomia määriä opiskeluhommien parissa. Se ei tosiaankaan ole mikään "no lähempä käymään tulostamassa ja palauttamassa tuon esseen" monelle. Opiskelija on ihiminen siinä missä muukki, mikä tuntuu säännöllisin väliajoin unohtuvan kaikilta. Opiskelija EI OLE naimisissa yliopiston kanssa ja opiskelijalla ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ. Joka voi by the way olla muutakin ko sitä ikuista bilettämistä ja ryypiskelyä. Kotoa saattaa löytyä niin lapsia, lemmikkejä, puolisoita, kultakaloja ja villakoiria sohovan takaa, jokka säännöllisesti vaatii oman osansa siitä huomiosta. Villakoirat sohovan takana usein huolehtii itte ittensä sen lipastokeikan aikana, esimerkiksi lapset ei. Ihimiset eivät myöskään ole kaikki kotoisin tästä Oulun ympäristöstä ja elämäntilanteet pakottaa joskus poistumaan siitä kaheksan kilsan varoalueelta yliopiston ympäriltä, vaikka se voikin jonkun korvaan kuulostaa ihan uskomattomalta. Siis että elämää opiskelun lisäksi? Ei kai sentään.

Eikä se muuten mikään ihan pieni keikka ole lähtiä jostain toiselta puolelta Ouluakaan lipastolle asiasta tehen. Kaikilla ei oo sitä omaa autoa, jolla hurauttaa kymmenessä minuutissa pitkin motaria. Joskus opiskelijat myös säästää, eikä raaski ladata bussikorttia (niinkö net bussitkaan niin kauhian hyvin ees kulukis). Ei se kaheksan kilsan polokeminen suuntaansa sen takia, että nyt on pakko tulla tulostettuna palauttamaan tämä lärpäke, vaikka mitään muuta asiaa ei oliskaan, kauhiasti naurata. Sen ajan, minkä käytät siihen matkaan lipastolle ja takaisin, oisit voinu vaikka kirjottaa gradua, soittaa parhaalle kaverille ja parantaa maailmaa sekä henkistä hyvinvointiasi, käyä kaupassa, siivota kämpän tai kysyä puolisolta, että mitä kuuluu? Tai vääntää niitä loppumattomia opiskelujuttujasi.

Ketuttaa suunnattomasti, että opettajat tai mikään ei koskaan voi joustaa missään asiassa, mutta opiskelijan oletetaan olevan niinkö apteekin hyllyllä. Ja mistään ei saa valittaa, koska jos valitat, niin oot vaan mukavuu'enhaluinen ja laiska, etkä tee tarpeeksi. Et yritä. Että kyllä net muutkin jaksaa ja maailma on rankka paikka ja voi voi ja ootappas sittenkö meet sinne töihin. Kyllä sielläkin joutuu tekemään vaikka ja mitä. Ai niin, siitähän maksettiin kyllä sitä palakkaakin. 

Opiskelija ei voi voisi koskaan kuvitellakaan sanovansa ääneen "oma meno, en luovu". Ei opiskelijalla sellaisia voi olla. 

Että semmosta tänään.

Vettä tähän myllyyn lisäsi myös gradu-tuska ja mietinnät siitä, että miten helekkarissa rahotan elämän sitten palakattoman harjottelun aikaan. Saako syyskuun ekalla viikolla jo olla ihan väsynyt syksyyn?

Tuntu jotenki ihan väärältä tänään sovittaa sitä valamistujaismekkoaki. Oikiasti hain sen paketin postista jo eilen, mutta en jaksanut illalla avata sitä pakettia, vaan väänsin raivoisasti kiertoharjoitteluinfojen palautteita. 

Mutta lopetetaan tämä raivostunut paasaus ees johonkin positiiviseen - minusta tulee näillä näkymin humanististen tieteiden kandidaatti 25. päivä tätä kuuta. 183 opintopistettä, verta ja hikeä, sekä hieman kyyneleitä. Että näin laiska, tyhymä ja saamaton logopedi.

Ja pahan sulta piilotan.

Hellou evribadi. 

Aattelin tulla tekemään teille pienen tunnustuksen. Kyllä, minulla on toinen. Nimittäin blogi. Koska opiskelut alakaa tosiaan pikkuhilijaa olla paketissa, oon alottanu toisen projektin. Vastaavasti taas on pyrkiny tällä puolella pikkusen feidaamaan. Toistaiseksi aattelin kyllä jatkaa tätäkin vielä, koska net opiskelut ei kuitenkaan ole vielä ihan täysin slut. Kahen blogin piettäminen yhtä aikaa käy kuitenkin erittäin työstä, enkä välttämättä jaksa toistaa tänne samoja hommia enää uuestaan. 

Välikevennys, kattokaa kuinka iso minun vauvva jo on! Millon siitä tuli tuommonen möhköfantti? Tarkennan, ajoittain hieman aivoton möhköfantti.

No mutta niin, jos siis haluatte hypätä messiin toisen blogin puolelle, se löytyypi täältä.

Koska mulla on muuten ollu tänään tosi huono päivä, en kauhiasti jaksa nyt kirjotella enempää, vaan siirryn keksimään perusteluita sille, miksi pitäisi tilata olokkariin uus verho. Eilen tilasin jo sen valamistujaismekon itelleni *viheltelee* niin jotenki epäilen, että hommassaki käy vähän huonosti. 

Mietin vaan, että miten ihimeessä jaksan piettää sen mekon salassa vielä YLI VUOJEN, jos se nyt on sellainen ko sen pitääki olla. Naiset...

It's my life.

Terkkuja evästauolta! Pietettiin eka graduistunto ja aattelin tässä ruokailun lomassa tulla huutelemaan siitä ja niitä näitä muutenki. Jatkossa tuskin jaksan raportoida asiasta näin innokkaasti, koska tullaan mitä luultavimmin tekemään gradua _paljon_. Mutta nyt ko se on vielä jännää, voi ihan hyvin mainita asian.

On muuten hyvää evästä. Leipää leikkeleestä kananmunan kautta juustoon ja kurkkuun ja smoothieta, joka on tehty soijajogurtista, soijamaidosta ja hedelmistä sekä marjoista. Joukossa myös viimiset rippeet macaa ja kauraleseitä. Oon tässä viime aikoina vähentäny roimasti maitotuotteiden käyttöä, kuten jättäny maidon ja piimän juomisen kokonaan, sekä jogurtit ja rahkan ja huomannu, että vatsa tykkää huomattavasti enemmän. Juustot oon pitäny edelleen ruokavaliossa, koska haluan juustoa leivän päälle ja raejuustoa aamupuuroon. Silloin tällöin aijon kyllä edelleen käyttää kermaviiliä ja kermaa ja mahdollisesti myös ehkä maitoa ruoanlaitossa, ko soijamaidolla kikkailu kuulostaa vähän liian hasardilta. Soijajogurttia oon syöny jo monta vuotta muutenkin, se ei sinänsä oo mikään erityinen muutos. Paljaltaan soijamaito maistuu aika kakalle, mutta menee hyvin smoothien ohentamiseen. 

Ai niin, takaisin siihen asiaan, joka oli gradu, eikä meikän ruokavalio. Totesin tuossa tänään, että meijän gradu on niin hyvin suunniteltu, että enää jonku tarttee tehä se. :D Siinäpä se homma vasta kyllä onkin. Tehdään siis kyselytutkimus jatkaen samalla puheterapeuttien työhyvinvointia koskevalla linjalla ko mitä meisin kandikin käsitteli. Tänään alotettiin kyselylomakkeen miettiminen ja luotiin myös tutkimussuunnitelmalle tiedostopohoja, johon lätkittiin jo alustavasti asioita. 

Khyyllä se tästä. Kunhan vaan saahaan net orientoivan harjottelun aikataulut niin voipi sitten täytellä tyhyjiä rakoja gradusessioilla. Kiertoharjottelun infot on ens ja sitä seuraavalla viikolla ja sitten se alakaaki pyöriä. Odotan kyllä ihan mielissäni, mukava nähä puheterapeutteja työssä. Vaikka Koskilinijat koittaaki pilata hyvän fiilikseni. Veikkaan, että menee tämä syksy meleko nopiaa ko jatkuvasti saa jotaki uutta touhuta. Ja sitten on tietysti se vimonen terapia, joka saahaan myös ens viikolla. Kurssejä meillä ei niin kauhiasti enää oo, tämän viikkoinen tutkimusmetodiikka ja etiikka II, josta tentti parin viikon päästä (hyiii ko en tiiä ees saanko kirjaa) ja sitten kierron kanssa yhtä aikaa menee kliininen työskentely & ammattietiikka II, muutamina iltaan painottuvina luentoina. 

Jossain vaiheessa, suunnilleen loka-marraskuun vaihteessa alakaa sitten eka tutkimussemma. Siinäpä net sitten oliki tämän syksyn osalta. Veikkaan kuitenki, että tekemistä on enemmän ko riittämiin. Eikä vähiten tuon iso G:n kans. Ei kyllä haittaa yhtään, että demot, asiantuntijaesitelmä ja erityiskysymykset on jo suoritettu, niin ei tartte niitä enää miettiä. Ja vapaavalintaiset kans.

Helepompi kandin papereittenki kannalta ko on nuot demot jo kasassa, ei jää pojoja uupumaan siitä 180 opintopisteestä. Paperit ollaan ottamassa ulos syyskuun publiikissa, jahka vielä maanantaina sais tiedon, että pääseekö ite paikalle.

Tein tuossa tylsyyksissäni hopsinkin itelle. Se ei tosin ollut mikään kovin suuri projekti.

MUTTAKO haluaisin vaan jo niin kovasti valamistua! Okei, no ensin ees muuttaa. Haha, löysin muuten hirviän kivan oloisen kämpän, johon voitaisiin muuttaa, jos se ei ois niin saakelin palijon kalliimpi. Onneksi ollaan niin köyhiä, Sivakalla on todella kohtuullista asua, joten en tästä kyllä ihan hevillä lähe luopumaan. En kyllä humpallakaan. Ja niin lyhyt aikaki enää jälijellä, ettei viitti enää muuttaa.

Nyt pitäisi vissiin ruveta viikkaamaan vaatteita kaappin, koska oon kovasti siirtäny sitä tässä koko päivän, mutta oikiastaan taijan keittää kupin teetä ja mennä sohovan nurkkaan tutkimaan päivän postia, koska se on rehellisesti sanottuna palijon kivempaa. Järkeviäki juttuja vois tietenki tehä, mutta mitä sitä hulluja.

Ja odotan aamun valoa.

Lomat on nyt vietetty ja paluu arkeen koitti tänään, nouuuu! Se tunne, ko lompsii lipaston käytäviä, avaa Hu301 oven ja ihan kuin ei pois ikinä olisi ollutkaan. Hrrrr. Hyvin nopiasti huomaa juovansa kahavia Humuksessa ja kävelevänsä luentojen jäläkeen varailemaan tenttikirjoja kirjastoon. Jotenkin vaan niin karmaisevaa. Nelijännen vuojen opiskelijana paluu lipastolle rullaa jo niin huomaamattomasti, että ihan hirvittää. Matkalla hakemaan uutta tarraa opiskelijakorttiin naureskelen fukseille, jokka kauhistelevat rakennuksen monimutkaisuutta ja ovat ihan varmoja, etteivät ikinä löy'ä omin avuin mihinkään. Oma kokemukseni on, että sisälle ja luentosaliin löytää aina, mutta joskus voi tuntua, että ulos ja pois ei pääse, vaikka kuinka haluaisikin. Luennolla istutaan ja suunnitellaan gradua - sitä ja tätä ja tuota pitäisi tehä ja sitten siitä tulee semmonen ja niin. Kun fuksille puhuu isosta G:stä, vaikutus on sama ko huutaisi keskellä Tylypahkan avajaismenoja "Voldemort!". Voi sitä valakoiseksi valahtavien kasvojen ja kauhistuneiden ilimeitten määrää! Meijän graduhan on jo niin hyvin suunniteltu, että se on suorastaan puoliksi tehty. 

Not.

Samalla ko nakkelen luentoja uuteen kalenteriin, huomaan laskevani, että syyslomaan on tasan kaksi kuukautta. Ei herramunjee, onko syysloma muka joskus tuntunut opiskelujen alakaessa jotenki kaukaiselta asialta, joulusta puhumattakaan? Nykyisellä ajankulumisella se on täällä nuin abauttiarallaa huomenna. Ja joulu ehkä kahen viikon päästä. 

Tässä vaiheessa opiskeluja eli viimeisen vuojen, jonka kulutan lipaston penkkejä kynnyksellä myös kaikki hohto koko hommasta tuntuu kadonneen. Vaikka en mitenkään tahtoisi olla fuksien kengissä, kieltämättä hieman haikiana muistelen sitä fiilistä, ko kaikki on uutta ja jännää yliopistosta opiskelukavereittan kautta paikkakuntaan. Kun käynti ruokakaupassa on seikkailu ja Google Mapsin avulla löytää uusia, potentiaalisia lenkkireittejä. Sitä riemua, ko ensimmäisen kerran polokee Linnanmaalta Peltolaan - ja vielä kertaakaan matkalla eksymättä. Vattanpohojassa kutittelevaa tunnetta, ko muuttaa uuteen asuntoon ja se on vielä puolittain järjestelemättä; pahavilaatikkojen keskellä näkee asunnon potentiaalin ja sen, että siitä tulee vielä hyvä koti. Ekat kolome viikkoa, ko palaa juuri järjestelemäänsä uuteen asuntoon ja voisi tuijotella seinälle lätkittyjä valokuvia tuntikausia ja huokailla sitä, miten ihanan asunnon on onnistunut löytämään. Ensimmäinen lenkki uuteen asuinympäristöön ja sen tuulia haistelemaan, iloinen yllätys kun löytää jonkun lähikaupan/pubin/kioskin/kirpparin etc., jossa vannoo käyvänsä jatkuvasti, ko kertaa asuu niin lähelläkin. 

Nyt polokeminen Prismaan lähinnä vituttaa, eikä lähikaupassa viitsi käyä kun se on niin kallis. Siellä lähipubissakaan ei tule missään asuessa loppujen lopuksi käytyä kertaakaan kun bilettämään lähtiessä siirtyy kuitenkin aina keskustaan ja lenkkireitit suorastaan tympäsevät, ko on tullut kierrettyä samat tiet edestakaisin, ympäri ämpäri ja takaperin. Keskustaan osaa vaikka unissaan, kuten lähes kaikkiin muihinkin kaupunginosiin (ja jos jonnekin tarttee miettiä reittiä, niin se ei varmasti ole käymisen arvoinen paikka). Asunto on ajat sitten menettänyt sen maagisen hohtonsa ja kotia palatessa lähinnä kyrsii, ko tiskit on tiskaamatta ja keittiönpöytä muistuttaa Rioon lähdössä olevaa laivaa. Kuvat seinälläkin tekisi mieli vaihtaa ja eteisen kaappi pitäisi siivota. 

Pitäisi varmaan muuttaa joka syksy, niin pysyisi mieli virkiänä ja karsiutuisi turhat tavarat matkasta. :D Mutta ehkä se on ihan hyvä viettää tässä muuttamisessakin välivuosi. Johan tässä onkin tullut liikahettua joka vuosi vuojen 2010 jäläkeen. 2010 Rolloon, 2011 Rollosta Ouluun ja Persemaalle, 2012 Persemaalta Väläkkyyn kylään, 2013 Väläkystä kylästä tähän. Ja viime vuonna tuli hoijettua muutto myös Kolomen Jiin mestoilta Sutkamoon. Tekisi mieleni jäähä tekemään syvällisempiäkin pohdintoja opiskeluista, muuttamisesta ja elämänmenosta yleensä, mutta koska ystäväni kello on kiitänyt jo aivan käsittämättömiin lukemiin, ja minulla on vielä iltatoimet tekemättä, sekä Juksutin pissattamatta, täytyy rientää. Huominen kello kuuen herätys ei armoa anna. Ihan niinkö ennen muinoin, ko tartti ehtiä bussiin. Huh.

It's hot in here.

Huhhuh!

Koska koko ajan on ihan liian kuuma, oon pysytelly tietokoneen ulottumattomissa ja sitten teheny comebackin vain lähtiäkseni 30 asteen sisälämpötiloja uuestaan karkuun. Mää en oikiasti kestä, vieläkö tätä jatkuu kauan?? 

Turpoilen helteellä keskiruumiista, olo on tukala ja päätä särkee, palan tai tulee aurinkoihottumaa, pelekkä vaatteitten pukeminen päälle aiheuttaa kohtuutonta ahistusta (ja ei todellakaan mitään kireää!), ruokahalut katoaa enkä voi syyä. Ja sitten jos syön, niin se on suklaata tai yksi jogurtti, litratolokulla vissyä ja ehkä jäätelö. Eilen karjalanpiirakatki aiheutti huonovointisuutta. Okei, pitkän ja vähäruokaisen päivän jäläkeen suolanen pitsa ja kylymä siideri oli kans ihan poikaa.

Siis voisko nämät lämpötilat jo vaan normalisoitua? 

Tykkään toki lämpimästä, mutta liika on liikaa... Etenkin ko sitä jatkuu kolome viikkoa putkeen ja myös sisälämpötila on yhtä palijon ko ulukona. Yöllä ei saa nukuttua ja päivällä ei voi tehä mitään. 

En valittaisi, jos oisin vielä mökkiolosuhteissa, jossa järveen voi pulahtaa millon vaan ja lämpötila on +23 astetta, ruoan voi laittaa ulukona ja yöllä on kuitenki kohtuullisen viiliä. Ja mikä parasta, koira saa olla irti ja painua järveen ainako sillä huvittaa tai ettiä jostain varjosta nukkumapaikan. Liikunta tulee kuin ittestään iliman, että tarvii miettiä toisen läkähtymistä hengiltä.

Aah olisin voinut jäähä asumaan Posiolle.

No, kohta painun joihinki ihan muihin olosuhteisiin taas. Vakavasti tuntuu siltä, että palataan luultavasti elokuun loppupuolella sitten uuestaan, en nimittäin aijo uhurata kallisarvoisia lomapäiviä koneen äärellä naputteluun, jos on jotaki parempaa tarjolla. Loppuun vielä sekalainen satsi mökkeilykuvia, jokka ymppään tähän puhelimella, koska muita kuvia ei oo.

paratiisi <3

iltapala naapurisuolta

parhautta

tuunattua pakastepitsaa muurikkapannulla, namii

meikäläisen jäätävä kalasaalis uuella kolomen metrin (!!) mato-ongellani

auringonlasku

ihana kesäyö

lähes tyyni järvi

Juksun uuet turvavyövaljaat

Kuvien kautta muistuikin mieleeni, että hankittiin tosiaan mulle myöhempiä reissuja varten upouusi kolomen metrin mato-onki (kyllä, met hobbitit ongitaan lasten ongilla), enkä millään meinaa jaksaa oottaa että pääsen testaamaan sitä tositoimissa. Semmone vaalianpunanen Angry Birds -onki ois myös ollu hieno. :D Saa nähä meneekö tuo heti ensimmäisen tilanteen tullen katki. Muutoin varustautuminen reissuun on vielä vähän vaiheessa. Tosin Juksulle ostettiin turvavyövaljaat, koossa L. Ai miten niin on iso tuo meijän herra... Jätkä meni ihan onnessaan takapenkille matkustamaan nuihin valjaisiin, alako jalakatilassa tulla jo sen verran ahasta, että piti lähtiä hakemaan nuot valijaat. Pietään peukkuja, että se L mahtuis vielä "isonakin" päälle, nyt nuo on pienimmilleen säädettynä ja ihan passelit.

Nyt meitsi rupiaa tekemään jotaki muuta, koittakaa teki olla läkähtymättä ja "nauttia" parhaanne mukaan. Meikä ei oikeen nauti, paitsi ehkä sitten ojan törmällä onkiessani keskellä ei-mitään. Palataan ko on jotaki asiaa!