keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Take me home tonight, I don't wanna let you go 'til you see the light.

Heipä hei ja anteeksi kaikille, että olen ollut meleko pitkän tovin hilijaa.

Kaikilla tulee varmaan jo joulu ulos korvista, varsinki ko ollaan jo uuen vuojen ja uusien kujeitten puolella, mutta ihan vittuillessaniki palaan ajassa hieman taaksepäin. Aatto sujui oikeen mukavasti ja perinteisesti ja muutenki olen keskittynyt koko joulun ja oikiastaan välipäivätki syömään hyvin, rentoilemaan ja lähinnä makaamaan sohovalla sekä pelaamaan Angry Birdsiä. :-----D

Pukki muisti minua tuomalla mm. vaalianpunaset Reinot (ihanat!), SodaStreamin, Vallilan punaset Kelohonka-pussilakanat, Mörkö-tyynyliinan, Kastehelmi-tuikkukuppeja, villasukkia, muutaman astian, lahajakortin InterSportiin ja Muumi-termosmukin sekä tietysti hieman rahhaa. Siinäpä net lahajukset pääpiirteittäin, kaikkia tarpeellista ja mukavaa siis.


sinistä
kattaus
poro
enkeli
kuusi
oksa
kukkia

Siinäpä vielä hieman kuvia jouluaatolta. Oon koittanu keskittyä ensisijaisesti siis lomailemaan, nähäny kavereita, hieman ulukoillu tyvärien kans ja syöny ko possu. Vuosi vaihtui aika samanhenkisissä merkeissä, siirryin vuojen vaihtumisen jäläkeen ex-tempore paikalliseen uuen vuojen oluelle ja kävin kaunistamassa tanssilattiaa ihan yksinäni ja koin melekosen yllätyksenki, mutta eipä siitä sen enempää. :)

Nyt uuden vuoden alakutaipaleella on taas hyvä lopettaa konvehtien ja kaiken muunki syöpöttely, ottaa ittiä niskasta kiinni ja koittaa alottaa taas pikkuhilijaa arjessa eteenpäin taapertaminen. Lomaa on vielä muutama päivä, levänneenä ja pirtiänä on hyvä lähtiä kohti kaikkia uutta ja jännittävää, mitä tämä vuosi mukanaan tuoneekaan.

Seuraavaksi unille, jotta huomenna jaksaa pyykätä ja painella vaikka lenkille. Hyvää ja mahtavaa alakanutta vuotta kaikille palleroille siellä ruu'un toisella puolella, minulla ainaki on oikein mukava fiilis!

Briefly in English: A few photos of my Christmas Eve. Happy new year to everyone!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti