keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hei, ootte idioottei, kaikki te naiset.

Oon ihan vastikään tutustunut maan mainioon Lapin kollegaan (tämä "kollega" on nyt kyllä vähän kyseenalainen ilimaus ko minuahan ei hyvällä tahollakaan voi sanoa kovin kummoiseksi bloggaajaksi), eli Ikisinkkuun ja täytyy sanoa, että oon nyt meleko monta iltaa viettäny nauraen pissit housuissa ja silimät veessä. Siinäpä vasta nainen! Täytyy hattua nostaa, sen verran mahtavalla tavalla irtoaa huumoria elämästä ja etenki niistä miehistä. Tunnistan itteni hyvin monesta kohtaa juttuja, niin huumorin ko yleisen habituksenki osalta. Se on parhautta ko joku osaa nauraa itelleen ja olla muutenki rehti ja suorasukainen jutuissaan. Ja tehä pilaa ihan kaikesta. 

Ja ennen kaikkia; aijon vakavasti kokeilla selluliitistä eroon pääsemiseen kuivakuppausta, kiitti vinkistä. No, en ehkä kokeile sitä ihan just nyt heti, mutta hyvissä ajoin ennen seuraavaa kesää. Well hello tulevat kuumat kesäkuukau'et ja bikinit! Tsiigatkaa mun pebaa ja sen silimiähivelevää kauneutta.

No, päiväunelmat sikseen, pointti tässä jutussa oli se, että päätin poimia Ikisinkun kyssärit yleisestä haasteesta viime kesältä tänne ja vastailla niihin, niin tulleepahan tänne meikäläisen lokiinki jotaki muutaki, ko vinetystä siitä, miten opiskelu on ressaavaa ja huokailua siitä ihanuuesta, että on perjantai.


1. Mitä ihan oikeasti haluaisit sanoa juuri sille ihmiselle, joka mielessäsi eniten pyörii?
- Kauhia pohinta päällä siitä, kuka siellä pyörii eniten. Sitten en osannu päättää kahen väliltä ja tulin siihen tulokseen, että haluaisin sanoa toiselle "vittu miten palijon sinä minua satutit ja siitä huolimatta minä sinusta vaan niin kovin tykkään." ja sitten toiselle "tykkään sinusta. lujaa." Tai jotain tämmöstä. Ehkä paremmin muotoiltuna, eli minun tapauksessani runsaan rönsyilevänä avautumisena, joka sisältää mutkikkaita sivulauserakenteita.

2. Miksi et sano sitä hänelle itselleen suoraan?
- Koska olen pelekuri? Koska aika ei ole kypsä? Ehkä sanonkin? Riittääkö, jos sanon, että prosessi on vaiheessa. 

3. Etkö joskus oikeasti tiedä, vai väitätkö olevasi tietämätön vain siksi, ettet loukkaisi jonkun tunteita?
- Ei, en minä kyllä aina todellakaan tiedä, en varsinkaan silloin, jos joku sanoo ei ja tarkoittaakin sillä joo. Joku on joskus väittäny tätä naisten tavaksi kommunikoida, mutta jos näin on niin minulla on sitten net miesten putkiaivot. 

4. Loukkaannutko helposti?
- En minä kyllä yleensä. Ei sitä kovana vittuilijana kärsi. :D Vaan jos joku sanoo jotain oikiasti pahaa tarkoittaen ja ilikiästi niin toki, miksi en loukkaantuisi. Mutta kyllä minun (huono) huumorintaju aika palijon kestää. 

5. Kaadut keskellä kauppaa, housusi repeävät ja maitopurkki rikkoutuu syliisi. Itkettääkö vai naurattaako?
- Naurattaa. Paitsi jos on kuukauen suositut niin silloin todennäköisesti itkettää. :D

6. Kävelikö ihastuksesi juuri sisään samaan kauppaan edellisessä tilanteessa? Oletko siis niitä ihmisiä, joiden elämästä voisi kirjoittaa romanttisen naisten hömppä-bestsellerin?
- Minä oon just se tyyppi, joka unohtaa miten puhutaan, kävellään ja yleensäkään tehään mitään motorisesti haastavaa tai oikiastaan mitään sillon, ko joku mahtava mies tallustelee näkökenttään. Ja usein meikäläisen naamassa on jotain pahasti pielessä sillon, hampaan välissä pinaattia vaikken ois kuukauteen syöny sitä ja muutki tähet taivaalla ihan vituillaan.

7. Mikä asia sinussa on eniten pielessä?
- Tämä kysymys on vahavasti jokapäiväisen pohodinnan alla. :----D No ei kai. Ehkä se, että minulla on vaikeus luottaa ihimisiin ja jonkinasteinen sitoutumiskammo, oon palijon herkkiksempi ko mitä useimmiten annan ymmärtää ja oon vaan ihan tavallinen ihiminen kaikkine huonoine puolineni ja heikkouksineni. Nii ja sitten se, että oon kovaääninen enkä ole koskaan hilijaa. 

8. Hymy sponssaa sinulle ilmaisen kauneusleikkauksen: minkä valitset?
- Kauneusleikkauksen? Minä voisin ottaa jonku kiinteyttävän hoijon. :D Hmm, ehkä tekisin jotain leualleni ja kiristäisin sitä löysää siellä alapuolella. Tai ottaisin jonku tissien uuelleenmuotoilun. Vai voiko kauneusleikkauksilla tehä jotaki löllöille käsivarsille? :D Jotain pientä ja muille näennäisesti huomaamatonta, mutta oman mieleni parantamiseksi. Tai sitten en vaan menis mihinkään, mitä Hymy sponssaa. On se vaihtoehto sekin. 

9. Miten poistat glitterlakan kynsistäsi?
- En tiiä, en käytä glitterlakkaa!

10. Kymmenen vuoden päästä: missä olet, mitä teet ja kenen kanssa?
- Oisin kolkytkaks ja minulla on toivottavasti mies ja lapsia, sekä koiria, oon töissä ja mulla on kiva talo. Vapaa-aikaani kulutan itelleni nautinnollisten asioitten parissa ja olen tasasen onnellinen semmosiin elämän perusjuttuihin. Se klisee, jos ymmärrätte mitä tarkotan.

11. Menet naimisiin: alatko pihdata?
- En todellakaan. :DDDDDD

Siinäpä nuot. Minen ala keksiä kysymyksiä, ko ei niihin kukaan kuitenkaan halua koskaan vastata. Nyt minä palaan takasin lukemaan Ikisinkkua (enkä suinkaan tenttikirijaa, niinkö pitäisi), nauttikaa tet näistä huonosta vastauksista. :D Ei ollu ees ainuatakaan kuvaa, millä piristää tätä! No mutta, palataanpa taasen. 

Briefly in English: Found this lovely blog called "Ikisinkku". I've been reading it few days now and laughed my ass off. She has a great sense of humour. Maybe that's because she's from Lapland like I am. I understand and agree completely. :-----D And also because the blog is mostly about men...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti