maanantai 19. marraskuuta 2012

Pimeän tultua mä puristan kättäs.

Hyvää iltaa.

Tarkoitukseni oli tehä pienimuotoinen katsaus minun ja uuden Ikean huonekaluni eli tv-tason yhteistaipaleen alusta ja vähän muustaki, mutta koska kamerasta päätti loppua akku ennenkö kerkesin saaha kuvat koneelle, se jääköön toiseen kertaan.

Mutta koska joulu nyt vaan tunkee ovista ja ikkunoista (tunkee se, kattokaappa vaikka oman kämppänne ikkunasta ulos, niin ihan varmaan näättä siellä pimey'en keskellä jotain jouluisaa, mitä minä sanoin!), aattelin minäki esitellä uusimman perheenjäseneni alias herra Sypressin. 


Herra Sypressista oli myös hienoja oikialla kameralla otettuja kuvia, mutta no, näättä net sitten myöhemmin. Tykästyimmä todella palijon toisiimma näin niinkö heti. Kannoin herra Sypressin rakastavasti sylissäni marketeilta (kyllä, joku kieltää nyt multa kyllä kaupassa käymisenki!) kämpille ja kieltämättä saimme osaksemme huvittuneita silimäyksiä, mutta emmä met välittäneet. Se oli kuiski vähän rakkautta ensisilimäyksellä, jos näin voi sanoa. Loppumatkasta tosin aloin miettiä, että herra Sypressi voisi kyllä vähän laihuttaa, sillä käjet alako kummasti olla makaronia. Ja tämän jäläkeen repeilin ittekseni tajuttuani suurin piirtein juttelevani mielessäni kasville. 

Sitä se liian pitkä aika yksin teettää. Äsken tulin ulukoa viemästä roskia, ja taisin sanoa herra Sypressille "hei ystäväiseni!".... .. .. .... ...  No mutta lohutukseksenne voin kertoa, että herra Sypressi EI vastannu. Mitään. :-------D Roskiskatoksilta tullessani tein myös sen nolon mokan, että jostain syystä päätin rapun ovella kääntyä vilikasemaan ohitteni kävelleitä jätkiä, jokka tuli meikän rapusta saunasta ja olivat menossa omaan rappuunsa. Yleensä en pahemmin naapureita vilikuile, mutta jostain syystä iliman minkäänlaista suurempaa ajatusta käännyin kattomaan olokani yli. No, eiköhän se toinen niistä jätkistä ollu päättäny justiinsa tehä saman, olin vissiin niin hemaisevan näkönen roskiskatoslookissani, paskanen tukka sekasin ja iliman meikkii. Kylläpä vähän kuumotti. Saattoi olla osasyy, miksi moikkasin herra Sypressiä niin iloisesti äsken (no ei kyllä ees ollu hyvännäkönen jätkä, meni vilikasu ihan hukkaan!)

Asiaan. Herra Sypressillä oli hintaa vajaa 15 euroa ja valot siihen lähti vajaalla kympillä. S-etukorttitarjous, 80 ledin sarja uluko- ja sisäkäyttöön 9.90 €. Vähempiki määrä lamppuja ois riittäny, muttako halavalla sai enemmän niin pitihän sitä. Nyt oonki täällä sitten ihan huolesta sairas, että miten saan herra Sypressin säilymään hengissä.  Suunnittelin, että laitan sen partsille, mutta enää en ookaan niin varma, ko se on tässä sisälläkin aika kiva kaveri. Toisaalta luulen, että sen hengissäseleviämistsäänssit on partsilla paremmat (tai no, kuulemma net siellä jäätyy mutta pysyy kuitenki vihiriänä, ja sehän on tässä se pointsi!) ko mitä sisätiloissa. Tarttis vissiin aika railakkaasti kastella, suihkutella päivittäin ja ei sais olla liian lämmintä. 

Mutta kattellaan mihin lopputulokseen tulen. 


Tässä onki sitten net teille jo aikoja sitten lupailemani Oulun rumimmat jouluvalot! Kuvassa mukana myös ihanaa _lunta_. Näyttää tuo valohirvityski valakosen lumen keskellä palijon inhimillisemmältä... Not. Anteeksi jos joku tunnistaa omaksi partsikseen. :D Herra Sypressi says no!


Ja tässä lopuksi vielä vähän kynttilätunnelmointia kännykän syövereistä. Ihania nuot punaiset tuikkukipot, netkin Prismasta. Ja hintaa vajaat kaks euroa kipale. Kylläpä se on ihanaa, että tulee joulu. Pitäisi varmaan piettää pikkujoulut, ko alakaa olla tuo tunnelma täällä kämpillä kohillaan. 


Ja ai niin, meinasi unohtua tämä loppukevennys! Ihailkaa tv-tasoon itte askartelemaani aukkoa tulevan Blu-ray-soittimen johoille. Kyllä meisi osaa! Pitäisköhän vaihtaa alaa? Tytöt nauroi meisille ko selitin ihan fiiliksissäni bussissa, miten taiteilin tv-tasoon sahan ja mattoveitten kanssa rei'än taustapaneeliin. :D Meillä tosinaisilla ei mee sormi suuhun eikä oo peukalo keskellä kämmentä, ehei.

Mutta nyt minä lähen tiskaamaan ja ehkä viikkaamaan pyykkejä, jos jaksan. Palataan kätteni töitten tiimoilta viikon aikana. Hyvää alakanutta viikkoa kaikille!

Briefly in English: Some Christmas decorations. Yes, it's almost December! I can't hold me back anymore.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti