Oon ihan pähkinöinä tästä Vain elämää -ohojelmasta.
Musiikki on ihan mieletön juttu ja oon siitä onnekkaassa asemassa, että en hylijeksi juuri mitään genreä sen sisällä. Oon esimerkiksi 5-vuotiaana ollu ihan lovena Sillanpään Jartsaan, ja minusta se rokkaa edelleen ihan rankasti. Ja on oikiasti ihan mahtava persoona, voe että minä haluaisin joskus tavata sen! :---D Nylon Beatia kuuntelin ala-asteella ja synttäripileet ei ollu mitkään, ellei siellä soinu Nylon Beat. Vaikka tämän hetkinen Erin ei ehkä niin hirviästi iskekään, kunnioitan sitä naista siitä, että se tekee raikkaasti omaa juttuansa.
Katri Helenaa tuskin tarttee ees mainita, se ei selittelyjä kaipaa, ja Kaija Koo on vaan ihan mahtava voimanainen, jonka piisien tahissa meikäläinen itkee harva se päivä tai lauleskelee niitä muuten vaan. Jonne Aaron ja Neumann on oikiastaan ainoita, joista meikällä ei oo oikeen minkäänlaista fiilistä, tai no, Negative on ollu meikälle vähän negatiivinen juttu (:-----D), mutta Jonne Aaronin muille tekemät piisit on ollu ihan toimivia. Ja voiko nyt jotain Dingoa olla huomioimatta, itteki oon hyppiny Autiotalon tahissa discossa ja laulanu Levotonta tuhkimoa karaokessa. Cheek on tuosta porukasta se, johon oon suhtautunu selevän halaveksuvasti (voiko näin sanoa? :D) mutta ensimmäinen särö meikäläisen inhoon oli kyllä se Syypää sun hymyyn, ja nyt ko oon kattonu tuota Vain elämää, niin voe pojat. Minä oon ihan myyty!
Ja jotenki tämä koko idea, tommoset tyypit versioimassa toisiaan. Jotenki oon ihan tippa linssissä näitten piisien kans ja huoh. Musiikki on jotenki ihan rajatonta ja mitä mahollisuuksia siinä on! Miten eri tavoin asioita voi tehä ja minkälaisia tunteita se musiikki saa pintaan. Niin ja tietenki se, miten pieniä net jipot loppujen lopuksi on, joilla tehä piisistä omannäköinen ja oma.
Alakaa laulattaa.
Vähän sama niinkö kattoo Smashiä, niin alakaa laulattaa ja tanssituttaa.
Briefly in English: Music, it makes me crazy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti