keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jäljellä voimattomuus.

Otsikko kuvastaa meikäläisen olotilaa tällä hetkellä. Laskeskelin tuossa pyöräilleeni yli 220 kilsaa syyskuun aikana ja tänään oli ensimmäinen todella kylymä aamu, hieman pakkasen puolella, ja meinasi persaus paleltua. Ihan vähän niinkö jotain tautiakin pukkaisi, ja niinpä päätin, että armahdan ittiäni  huomisen superaikaisen aamun vuoksi ja menen bussilla. 

Tosin pelastuksekseni saapui maanantaina kyllä Lidlin vaellustakki, jonka kävin ilmeisesti jonkin intuition voimin hakemassa maanantaina hirviän pitkän päivän päätteeksi Lidlistä. Takki on tuulen- ja vedenpitävä, eli miten ihanaa olikaan vetää semmonen tiistaiaamuna päälle ja lähtiä polokemaan, ko lämpötila oli lähempänä nollaa ja tuuli niin perkeleesti. Kannatti lähtiä tappelemaan siitä keski-ikäisten naisten ja ostoskärryjen sekaan. :D Kyllä, olen köyhä opiskelija ja ostan urheiluvaatteeni Lidlistä. Mukaan tarttui myös housut tuohon takkiin, ko multa on puuttunut sellainen välikausiasu, ja Lidlissähän nuo kustansi takki 19.90 ja housut muistaakseni 14,90. Pieniä kokoja on myös yleensä aina jälijellä, en tiiä mitä se kertoo Lidlin asiakaskunnasta. :D Ei oo hinnalla pilattu ja kyllä minulla ainakin toistaiseksi samaisesta hankkimani juoksutakki ja juoksupaidat on käytössä kestäneet. Ompeleet on saattaneet lähtiä purkautumaan saumoista, mutta se on heleposti korjattavissa, eikä muoviset vetskarit aina pelitä niin mahtavasti, mutta hyvin olen pärjännyt. Viimeksi tosiaan ostin myös softshell-pyöräilytakin sekä peffan kohalta pehemustetut pyöräilyhousut Lidlistä ja myös niihin olen ollut oikeen tyytyväinen.

Meikäläiselle on aivan sama, vaikka vaate olis halapahallista, jos se näyttää päällä ihmismäiseltä ja ajaa asiansa. Toki Asicsen juoksutrikooni ja lenkkarit sekä Shock Absorberin urheilurintsikat on jostain ihan omasta fääristänsä ja semmosia tuotteita, että niihin kannattaaki panostaa, mutta minä en todellakaan osta mitään vaatetta sellaisella ajatuksella, että kun sen nyt vaan pitää olla Nikea, Adidasta tai jotain muuta tunnettua ja KALLISTA. 

Eksyttiin vähän aiheesta. Pitäisi ruveta tässä pakkaamaan kämppää taas astetta enemmän pakettiin, mutta varpaita palelee ja laiskottaa. Viiä roskia ja semmosta. Tiskatakin pitäisi, että voisi sitten ruveta paketoimaan nuita keittiöjuttuja. Huh. 

This is gettin' real. 

Nyt kun jaksaisi vielä keksiä, että mistä alottaa. Ehkä välttelen sitä ulos menemistä viimiseen asti ja alotan vaikka tiskaamisesta, ko saa läträtä kivasti lämpimän veen kanssa. Päiväunet voisi myös olla kova sana, mutta koska huomenna pitää taas olla hereillä ennen kukon pierua, ei se ehkä oo hyvä ajatus. 

Siispä tuumasta toimeen! Seuraavan kerran minusta kuulunee varmaankin sitten uusilta huudeilta käsin.

2 kommenttia:

  1. Kerroit jossain vaiheessa ohimennen siitä kuivakuppauksesta. Oletko tehnyt siitä postausta erikseen tai olisko kenties joskus suunnitelmissa tehdä sellainen? (Vink vink! ;) )
    Se kiinnostais, että miksi aloit sellaista kokeilemaan? Mistä siis tuollainen idea ylipäätään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ja kiitos kommentista. :)

      En oo kirjotellu erillistä juttua siitä, kuppailu (vai pitäisikö sanoa, että imukuppihieronta niin ei kuulostais niin kauhialta :D) on nyt ollu vähän tau'olla yksinkertaisesti siitä syystä, että en mitenkään jaksanut nyt ennen muuttoa siirtyä siihen seuraavaan kuppailuvaiheeseen, jossa olisi pitänyt tehä hoitoa kaksi kertaa päivässä. Ajattelin aloittaa tässä uuestaan, jahka saan nämät juoksevat asiat kuten kaappien järjestelyt sun muut alta pois, tosin nyt olen räkätau'issa, että saa nähä kuinka kauas se alotus siirtynee kun kipiänä tuota ei saanu tehä.

      Jossain päivityksissä oon siitä puhellu jotain, en nyt jaksa muistaa tarkalleen että missä (olisi varmaan pitäny tehä sille oma tunniste :D). Kiinnostus heräsi kun luin asiasta täältä: http://hikikinkku.blogspot.fi/2012/03/kuivakuppaus-turhaa-kidutusta-vai.html ja päädyin sitten iteki kupit ostamaan ja testaamaan ihan käytännössä, iteltäkin ko tuota ah-niin-ihanaa selluliittiä löytyy reisistä ja se on ollut yliopistoelämän myötä lisääntyneen istumisen myötä lisääntymään päin. Olen tykännyt kyllä, nesteet lähti kropasta hyvin liikkeelle, eikä tuo imuttelu minusta varsinaisesti ees satu. Selluliittihoitona olen lähinnä siis käyttänyt, mutta samalla se on toiminu myös palauttavana hoitona pyöräilystä pakaroille ja reisille. Ei oo ollu paikat niin kipiänä, vaikka tuli tahkottua pyörällä ko hullu.

      Sitä, onko sellu vähentyny, en osaa sanoa, mutta toisaalta minulla jäi kyllä tuo "hoitojakso" kesken. Ainaki ykköstyyppi näyttäis vähentyneen ihan silimissä, net kohat joissa on kakkosta, ei varmaan ihan hirviästi ole muuttuneet, mutta niiden häviäminen vaatisi varmaan tuon hoidon viemisen loppuun asti.

      Mutta voin toki kirjotella lisää jahka kerkiän ja jaksan, jos jollaki kiinnostaa! :)

      Poista